Katsoin toissapäivänä Areenasta dokumentin nimeltä "Puhtaan ruokavalion likainen puoli", joka herätti ajatuksia.
YouTube-vaikuttaja Grace Victoryn tekemä dokumentti on tyylilajiltaan aika kevyt ja viihteellinen, mutta siinä on hyviäkin pointteja liittyen somen terveysgurujen jakamiin elämäntapaneuvoihin.
En aktiivisesti seuraa mitään ravintoon keskittyviä hyvinvointiblogeja tai -guruja, mutta tiedän, että terveellisiin elämäntapoihin keskittyvät blogit ja Tube-kanavat ovat supersuosittuja. Ihmiset etsivät niistä ideoita, tukea ja inspiraatiota, terveys on nyt in. Jopa minun ravintojuttuni ovat olleet suosittuja.
Grace Victoryn pointti numero 1 on ihan validi - hän kyseenalaistaa netin hyvinvointigurujen asiantuntijuuden ja miettii, millä pätevyydellä neuvoja lopulta jaetaan. Moni somen hyvinvointilähettiläs tuo esiin sen ettei ole ravitsemuksen ammattilainen ja jakaa vain omia kokemuksiaan, mutta tarpeeksi suositun ja ihaillun henkilön suosituksiin halutaan uskoa. "Kun se toimii tuolla niin miksi se ei voisi toimia minullakin...?
Monet hyvinvointiblogit ovat varmasti neuvoissaan hyvin pitkälti samoilla huudeilla kuin viralliset, tieteeseen perustuvat suositukset; puhutaan liikunnasta, kasvisten lisäämisestä, ravinnon monipuolisuudesta ja prosessoidun välttämisestä, hyvän unen tärkeydestä jne.
Mutta sitten on näitä äärilaitojen esimerkkejä kuten Freelee the Banana Girl, jotka tuovat oman "totuutensa" esiin hyvin vakuuttavasti ja jopa aggressiivisesti, ja saavat karismaattisuudellan seuraajat uskomaan silkkaa hölynpölyäkin. Olen vähän järkyttynyt siitä että lukemattomat ihmiset todella lähtivät seuraamaan Freeleen "rajattomasti hedelmiä" ja "proteiini on pahasta" -suosituksia, ja uskoivat hänen perustelujaan näin yksipuolisen ruokavalion terveellisyydelle.
Freelee kertoo saavansa tarvitsemansa proteiinin omasta kehostaan
Tällaisten ääriruokavalioiden puolestapuhujat saattavat esimerkillään aiheuttaa todellista hallaa neuvojen seuraajille, ja se on asia jota on syytäkin nostaa esiin.
Olen itsekin retrospektiivisesti miettinyt, aiheuttivatko minun hyvää tarkoittavat induktioviikkojen neuvoni jollekulle ikäviä seurauksia. Vaikka kuinka korostaa, ettei ole ajamansa asian ammattilainen ja viime kädessä vain lääkäri tai laillistettu ravitsemusterapeutti on pätevä antamaan henkilökohtaisia suosituksia, voi moni lähteä toteuttamaan suosituksia ilman harkintaa ja kuuntelematta omaa kehoaan - viimeksi mainittua olen pyrkinyt aina erityisesti alleviivaamaan. Täytyy kuunnella kehoaan ja tunnustella, mikä toimii itsellä. Ihmiset myös tulkitsevat neuvoja hyvin eri tavalla, eikä yhdelle terveellinen juttu välttämättä muodostu toiselle lainkaan hyväksi.
Kuten myöhemmin totesin, en ehkä tänä päivänä enää lähtisi jakamaan induktioviikkojen kaltaisia niin konkreettisen tason yksityiskohtaisia neuvoja. Positiivisesta palautteesta huolimatta. Oppia ikä kaikki. Onneksi minun vinkkini eivät sentään olleet yhtä radikaaleja kuin Freeleen....
MITÄ ON "CLEAN EATING"?
Mikä dokumentissa ärsytti, oli sen välittämä kuva "terveellisestä" ruokavaliosta. Tekijä oli valinnut tuoda esiin vain äärilaitojen ruokavalioita ja dieettejä raakaveganismista perunakuureihin ja Freeleen banaanidieetteihin. 'Ton'-ruokavaliot ovat tällä hetkellä trendi, totta, mutta aika harva kai vetää yhtäläisyysmerkin "puhtaan ruokavalion" ja KAIKEN -tonittomuuden välille? Ettäkö vain maidoton, lihaton, gluteeniton ja sokeriton syöminen on puhdasta, terveellistä syömistä?
Alun sitaatti tiivistää Grace Victoryn näkemyksen: iloton.
Aaargh, ei terveellinen syöminen ole ilotonta..!
Hyvistä pointeistaan huolimatta dokumentti floppaa siinä, että se jättää huomiotta varmaankin sen oikeasti suurimman "terveellisen ruokavalion" trendin, alkuperäisen PUHTAAN ruoan filosofian: syö mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa. Eli kasviksia, hedelmiä, lihaa, kalaa, papuja, sieniä, siemeniä, täysjyväviljaa, öljyjä, rasvoja.
Mitä tällainen ruokavalio sitten rajoittaa? Se rajoittaa makeis- ja einesteollisuuden tuotteiden käyttöä ja kannustaa opettelemaan ruoan ja herkkujen valmistuksen itse. Mikään kuohkea, täyteläinen kastike tai makuja pursuava, mehevä kakku ei ole tämän ruokavalion ulkopuolella - ne vain tehdään itse kokonaisista raaka-aineista sen sijaan että ostetaan lisäaineita pursuava raffinoitu tuote. 'Whole foods' on lopulta aika yksinkertainen käsite ja perusta ravinnolle.
Yksilöittäin voi olla mielekästä oman tilanteensa mukaan välttää tai jättää joitain ruoka-aineita kokonaan pois, yhdelle se on liha, toiselle maitotuotteet, kolmannelle vehnä tai sokeri. Näidenkään karsiminen ei vielä tee ruokavaliosta "ilotonta". Ainakaan minun mielestäni. En ole syönyt sokeria seitsemään vuoteen mutta minun ruokapöytäni ovat kaukana ilottomasta :) Lisätyn sokerin poisjättäminen on vain lisännyt syömisen iloa ja laajentanut makupalettia - sokerittomana maistaa kasvisten ja hedelmien oman luontaisen sokerin.
Esimerkiksi tämä on minulle "puhdasta ruokaa": itse valmistetut tonnikalapyörykät. Klassikko. <3
*
Videon kuvakaappaukset Yle Areenasta.
Helteet päättyivät ainakin toistaiseksi, mutta eletään kuitenkin toivossa että aurinkovoiteille tulee käyttöä vielä varsinaisten kesäkuukausienkin aikana: tänään arvon Acorellen aurinkotuotteita.
Sain tuotteet House Of Organicilta ja ehdotin, josko voisin arpoa ne lukijoilleni esittelyn jälkeen ja sehän passasi. (Aina kivempaa kun tuote päätyy hyötykäyttöön :)) Jokaista on siis testattu iholle muutamia kertoja, mutta pakkaukset ovat käytännössä lähes täysiä.
Osallistut arvontaan kirjoittamalla kommenttikenttään arvontatuotteen/setin numeron jonka haluaisit voittaa. Ja tylsää kyllä, tuon kaikkien rakastaman EU:n uuden tietosuoja-asetuksen mukaisesti osallistujan täytyy myös antaa lupa sähköpostiosoitteensa käyttöön. Tarkemmat tiedot postauksen lopussa.
Tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa ja niissä on fysikaalinen titaanidioksidiin pohjautuva UV-suodatin. Acorelle ei käytä tuotteissaan sinkkiä eikä nanopartikkeleita.
ARVONTASETTI 1: Aurinkosuojaspray SK 30 100 ml ja ihoa hoitava vartaloöljy 75 ml.
Vesimäisen emulsiomainen suihke on koostumukseltaan miellyttävän ohutta ja hyvin levittyvää. Sisältää sekä UVA- että UVB-suojan. Hyvin miedossa tuoksussa voi aistia kevyesti frangipania. (Tuoksu on niin mieto että itse en ensin haistanut mitään, ehkä siksi kun testailin tätä heti voimakkaasti tuoksuvan Algamariksen perään, mutta tarkemmin nuuskuteltuani pakkauksessakin mainittu frangipanin viehko tuoksu erottui vihdoin.)
Vartaloöljy ei suojaa auringolta mutta hoitaa auringon kuivattamaa ihoa. Se sisältää erittäin antioksidanttista karanjaöljyä jonka on tutkimusten mukaan todettu antavan myös alhaisen UV-suojan, mutta tämä tuote ei lupaa aurinkosuojaa (minkä veikkaan liittyvän karanjaöljyn pitoisuuteen).
ARVONTATUOTE 2: Kasvoaurinkovoide SK 50. Ei sävytetty.
Korkean suojan hajusteeton aurinkovoide herkälle iholle. Sisältää sekä UVA- että UVB-suojan. Hoitava koostumus sisältää patentoidun AOA-antioksidanttiyhdisteen joka suojaa ihoa vapailta radikaaleilta.
ARVONTATUOTE 3: Sävytetty kasvoaurinkovoide SK 50, sävy Light.
Hajusteeton, sävytetty kasvoaurinkovoide keskivaalealle, ei-lämpimälle iholle (sävy on harmahtava beige). Sisältää sekä UVA- että UVB-suojan sekä patentoidun AOA-antioksidanttiyhdisteen joka suojaa ihoa vapailta radikaaleilta.
Tässä kyseisessä sävyssä on se erikoinen, hieman "hiekkaisen" tuntuinen koostumus. (Arvonnassakin täytyy olla rehellinen ;D)
ARVONTATUOTE 4: Sävytetty kasvoaurinkovoide SK 50, sävy Apricot.
Hajusteeton, sävytetty kasvoaurinkovoide hyvin lämpimän sävyiselle keskivaalealle iholle. Sisältää sekä UVA- että UVB-suojan sekä patentoidun AOA-antioksidanttiyhdisteen joka suojaa ihoa vapailta radikaaleilta.
(Tuubissa on painovirhe; sävy on Apricot vaikka kylkeen on painettu 'Light'.)
ARVONTATUOTE 5: Sävytetty kasvoaurinkovoide SK 30, sävy Gold.
Tämä ihana voide on se suosikkini Acorellen aurinkotuotteista ja tätä olen käyttänyt kymmenisen kertaa. Jos omistaisin monta päätä pitäisin Gold-voiteen mielelläni itse, mutta koska en mitenkään ehdi käyttää kaikkia blogin kautta saamiani tuotteita, arvon tämänkin mieluummin jolle kulle jolle se päätyy hyötykäyttöön.
Gold-sävyssä on kahta muuta sävyä alhaisempi suojakerroin mikä saattaa selittää voiteen miellyttävämmän ihotunnun ja notkeamman koostumuksen. Myös tässä on UVA- ja UVB-suoja sekä AOA-antioksidanttiyhdiste. Toisin kuin kaksi muuta, Gold on kevyesti hajustettu, tuoksussa on pakkaustekstin mukaan temppelipuun vivahteita. Minulle tuoksu on niin mieto että hädin tuskin aistin sitä. Sävy sopii keskivaalealle, jo hieman päivettyneelle iholle jonka pohjasävy on neutraalista lämpimään. Gold on reilusti neutraalimpi kuin kellertävän lämmin Apricot.
Tästä kuvasta voi vielä tsekata sävyt:
Osallistumisaikaa on lauantaihin 9. kesäkuuta 2018 saakka.
Tässä vielä GDPR:n mukainen uusi arvontoihin liittyvä "litania":
*
Arvonta suoritettu ja voittajiin on otettu yhteyttä. Onni suosi seuraavia henkilöitä:
Setti 1: Taru
Voide 2: Mirva
Voide 3: Hanska
Voide 4: Anna from Herwood
Voide 5: Katjaana
Olen saapunut kotiin aikaeroväsymyksestä uupuneena - mutta niin onnellisena ja uusien kokemusten täyttämänä :)
Olipahan hieno reissu, ja nälkä vain kasvoi syödessä. Alaska ei ole mikään pieni kakku naposteltavaksi, ja 10 päivän matka tuntui lopulta vain maistiaiselta. Nyt vasta ikäänkuin tietää mitä kaikkea Alaskassa todella haluaa tehdä. Ja mitä siellä taas välttämättä ei halua tehdä yhtä paljon kuin jossain toisessa luontomatkakohteessa (--> ne karhut...) ^_^
Alaskassa aika hyvä nyrkkisääntö on, että melkein mitä tahansa aktiviteettia tai retkiohjelmaa suunnittelee, sen kesto mitataan päivissä, ei tunneissa. Ja kaikki paitsi ruoka on kalliimpaa kuin muualla Yhdysalloissa, niin majoitus, julkinen liikenne kuin auton vuorauskin. Ruokakin maksaa enemmän kaikkein etäisimmillä seuduilla ja pikkukylissä joissa hyödykkeitä on käytettävissä rajallinen määrä ja niiden kuljetus sinne on kallista. Alaskan matkailusesonki on lyhyt ja turisteista otetaan kaikki irti. (Yhtä kallis Alaska ei kuitenkaan ole kuin Islanti... ;))
Downtown Anchorage, Chugach-vuoret taustallaan
Olisin halunnut käydä Fairbanksissa, joka on Alaskan toiseksi suurin kaupunki. Vierailu siellä olisi kestänyt minimissään kolme päivää (päivä junassa suuntaansa ja yksi päivä perillä, kaupunkiin on vain yksi junayhteys päivässä) ja pelkkä juna olisi maksanut halvimmillaan 390 dollaria. Nyt kun kuukausi vaihtui kesäkuuhun, halvin hinta pompsahti satasella ylöspäin.
Olisin myös halunnut käydä Aleuttien saarilla. Mutta jo matka Kodiakin saarelle, joka sijaitsee paljon lähempänä manner-Alaskaa, olisi kestänyt Anchoragesta lyhimmillään viisi päivää - joista vain yksi perillä. Kun käytettävissä oli vain 10 päivää, joista viikko meni pelkästään Anchorageen ja sen lähitienoon kyliin tutustumiseen, saattoi pian ymmärtää ettei näin lyhyellä matkalla voi oikein muuta kuin targetoida yhden alueen tämän massiivisen osavaltion maista ja vesistä. Tämä ohje annetaan Alaskan matkailuoppaissakin mutta realiteetit tajuaa kunnolla vasta paikan päällä.
Minulle iski enimmäistä kertaa elämässä jopa jonkin kaltainen paniikkikohtaus tajutessani, että en voi ahmia kaikkia niitä Alaska-kokemuksia ja kohteita joita olisin halunnut. Se oli outo ja vähän pelottava kokemus. Olin melkein kokonaisen päivän ahdistunut siitä, että niin paljon jäi näkemättä, ihan rintaa puristi. Onneksi se päivä sattui olemaan matkan aurinkoisin ja lämpimin ja olo helpotti pikku hiljaa kun menin rauhoittumaan aurinkoon ja hyväntuulisen puheensorinan keskelle Anchoragen värikkäille viikonloppumarkkinoille. :)
Tässä kuvia ja tunnelmia reissun viimeisiltä päiviltä.
FLATTOP MOUNTAIN
Pääsin kuin pääsinkin lopulta yhdelle patikkareitille, eikä tällä kertaa näkynyt karhuja. (Mutta sitäkin enemmän koiria <3) Flattop Mountain Trail on Anchoragen suosituimpia ulkoilureittejä ja kaupungissa vierailevan "must". Chugach-vuoristoon kuuluva Flattop sijaitsee vain 24 km päässä kaupungin keskustasta, polku on suhteellisen helppo ja vuoren laelta on todella palkitsevat maisemat.
Vain reitin viimeiset 100 metriä vaativat kiipeilyllisiä otteita ja monilla koirillakin oli vaikeuksia päästä ylös jyrkkää kalliota. Jotkut omistajat työnsivät tai vetivät koiriaan ylös, toiset kannustivat turrejaan ylhäältä käsin.
Muutama koira oli melkein aiheuttaa vaaratilanteen kun ne säntäilivät kalliolla osuen kiipeäviin ihmisiin, itsekin olin muutamaan otteeseen lähellä menettää tasapainon kun ylöspäin rämpivä koira puski ohitseni. Perheystävällisyydestään huolimatta myös Flattopilla sattuu silloin tällöin pahojakin onnettomuuksia.
Seurana minulla oli mieheni ystävän tuttavaperheen tytär Morgan.
Morganin perhe muutti aikoinaan Alaskaan eteläisemmästä USAsta Morganin isän työn takia, ja heille kävi kuten niin monille Alaskan vierailijoille; he ihastuivat luonnonläheiseen, aktiiviseen elämäntyyliin ja muutaman vuoden työvisiitti venyi pysyväksi alaskalaisuudeksi. Morgan oli 4-vuotias perheen muuttaessa ja on kasvanut alaskalaiseksi. Jo 9-vuotiaana hän harrasti koiravaljakko-ohjausta, (englanniksi mushing), yksi Alaskan perinteisimmistä "urheilulajeista". Alaskassa järjestetään vuosittain kymmenittäin ellei satojakin koiravaljakkokilpailuja joista merkittävin, 1700 kilometrin mittainen Iditarod, on vuoden seuratuimpia ja uutisoiduimpia tapahtumia koko osavaltiossa.
Mushing ei ole vain harrastus vaan aikaa ja omistautumista vaativa elämäntapa, oli hurjan kiehtovaa oppia siitä. Morganin perheellä on 12 koiraa ja myös hänen äitinsä ajaa nykyään kilpailuissa.
Kuvan koira ei ole Morganin vaan tuli tekemään tuttavuutta Flattop Traililla :)
Paljon matkustellut Morgan ei vaihtaisi Alaskaa Havaijiin, Kreikkaan tai Uuteen-Seelantiin. Opiskellessaan Missourissa hän kaipasi kaikkein eniten koiriaan ja Alaskan talvia. Tämän kesän Morgan viettää kesätöissä Alaskan Metsästys- ja Kalastusviraston viranomaisena - työ joka vie hänet keskelle Alaskan asumattomia erämaita. Työetuihin kuuluu mm. vapaa kalastus ja työntekijät kokkailevat ruokansa itse pyydystämästään saaliista mökissään, jossa ei ole sähköä tai juoksevaa vettä. "Saamme laittaa generaattorin päälle pari kertaa viikossa ja silloin voi ladata kännykkää ja soittaa kotiin, joskus voi tuurilla päästä myös nettiin." :)
Mitä elämää....
SEWARD
Kenain niemimaan kupeessa sijaitseva viehättävä Seward oli pitkään Alaskan merkittävimpiä satamakaupunkeja, kunnes vuoden 1964 maanjäristys tuhosi suuren osan kaupunkia (ja sen talouden) ja Anchoragesta tuli tärkein satamakaupunki. Seward on vuosien saatossa palannut jaloilleen ja on tänä päivänä monien Alaskanlahden ylittävien risteilyalusten pohjoinen päätesatama, tuoden eteläiseen keski-Alaskaan vuosittain tuhansia vierailijoita.
Sewardista käsin voi myös vierailla Kenai Fjordsin kansallispuistossa, jonne pääsee lukuisilla eri mittaisilla risteilyillä. Kenai Fjords on yksi Alaskan varmimmista valaanbongausalueista. Ryhävalaiden, harmaavalaiden ja miekkavalaiden lisäksi puiston vesiä asuttavat merileijonat, pyöriäiset, merisaukot, lunnit ja hylkeet. Monille risteilyn parasta antia ovat huikeat jäätikkömaisemat ja vuonot joiden mukaan kansallispuisto on saanut nimensä.
Sewardin pääkatu 4th Avenue
Kuten oikeastaan kaikissa paikoissa joissa Alaskassa kävimme - Anchoragen keskustan korkeita moderneja toimisto- ja hotellirakennuksia lukuunottamatta -, myös Sewardissa tuntuu aika pysähtyneen. Monen kylän ja kaupungin ilme ei ole paljonkaan muuttunut perustamisensa jälkeen sadassa vuodessa.
Alaskan kaupungit ovat hyvin nuoria, oikeastaan ihan vastasyntyneitä verrattuna moniin historiallisiin kaupunkeihin Euroopassa, Lähi-Idässä ja ympäri maailmaa. Silti täällä tuntuu kuin menisi jollain tapaa ajassa taakse päin, ainakin pois päin 2000-luvun moderniteeteista ja teknologian valtaamasta elämäntyylistä.
Se viehättää minua.
Olisiko oikea sana tähän sitten maalainen, kiireetön tai luonnonläheinen. Suurkaupunkien kiihkeä pulssi ei täällä tunnu ja kuten aiemmassa Alaska-jutussani kirjoitin, paikalliset lähtevät töiden jälkeen kalaan, eivät someen.
Arvostettuihin ominaisuuksiin Alaskassa kuuluvat erä- ja lento(!)taidot. Yhdellä 70. alaskalaisesta on lentolupakirja ja oma pienkone. Moni oppii kalastamaan ja metsästämään jo tenavana - itse asiassa hämmästyin aika lailla kun kuulin Morganilta, ettei Alaskassa ole ikärajaa sille minkä ikäinen voi luvallisesti käsitellä metsästysasetta. Morgan oli oppinut metsästysaseiden käytön isältään alle 9-vuotiaana.
Vaikka en juurikaan omaa niitä attribuutteja joista "alaskalaisuus" on tehty, viihdyin Alaskassa mahdottoman hyvin. Tunsin oloni kodikkaaksi ja jotenkin joukkoonkuuluvaksi. Luulen, että se johtuu paikan epähienostelevuudesta ja äärettömästä rentoudesta. Koko osavaltio on ns. "tuulipukukansaa", jos nyt tällaista ilmaisua voi käyttää vastakohtana urbaaneille ympäristöille joissa vallalla ovat harkitut olemukset design-laukkuineen, asusteineen ja huolellisesti punattuine huulineen.
Konkreettinen esimerkki. Olen kuin kotonani pikkuisen Talkeetnan hämyisen Roadhouse-majatalon aamiaisella, jossa kuoriudun fleece- ja kuoritakkikerroksistani ja pyyhkäisen hupun alla littaan menneet hiukseni kasvoiltani. Helsinkiläisen PR-toimiston järjestämässä cocktail-tilaisuudessa pälyilen hermostuneena ympärilleni kauniisti ehostettujen kasvojen ja korkokantakenkien keskellä ja toivon, ettei kukaan kiinnitä huomiota 20 euron tekonahkaiseen olkalaukkuuni ja hainhammasklipsillä kiinnitettyihin hiuksiini. Olen epämukavuusalueellani.
Alaskassa tuli jälleen kerran mietiskeltyä sitä jännää ristiriitaa, jota olen aina tuntenut roolissani ns. kauneusbloggaajana. En tiedä miksi on niin, mutta omassa maailmassani kauneusalan ihmiset edustavat yleisesti harkittujen kokonaisuuksien joukkoa, ihmisiä, jotka nauttivat siitä että saavat laittautua kauniiksi ja ovat olemukseltaan siistejä ja tyylikkäitä. He ovat luonnollisia tässä olemuksessa eikä se ole mitään "maskia", se on heitä itseään. Oma tyylihän tulee siitä, mikä tekee olon hyväksi, iloiseksi ja itsevarmaksi, mikä kuvastaa itseä.
Minäkin olen kauneusalan ihminen, enkä ainakaan millään lailla vähättele kiinnostustani ja vilpitöntä innostustani purkkeja, meikkejä ja kaikenlaisia härpäkkeitä kohtaan. Kiinnostukseni on niin harrastuksellista kuin ammatillista. Mutta en kuulu tyylillisesti siihen ryhmään, jonka näen tyypillisesti edustavan tällaista harrastaja- ja ammattikuntaa.
Olen sellainen tuulipukukauneusammattilainen. :)
Tokihan minäkin nautin kun välillä saan laittautua ja pukeutua - kampaaja laittaa hiukseni ja vedän korkeat korot jalkaan. On ihanaa mennä juhliin oikein nätiksi laittautuneena - se kuuluu asiaan. Se on rooli joka kuuluu ottaa tietyissä tilanteissa, ja roolin mukainen olemus tekee olon hyväksi ja varmaksi. En nauttisi juhlissa Henkkamaukan trikoissani. Mutta laittautunut versio en ole minä luonnollisesti. Todellinen Sanni on siellä retkeilyvaatekauppojen fleecehuppariosastolla. :)
Alaskassa saa olla kokonaisuudessaan fleecehuppari-Sanni. Se tuntui niin älyttömän mukavalta. <3
KENAI FJORDS
Viimeisen kokonaisen Alaska-päiväni aikana näin Kenai Fjordsin risteilyllä enemmän eläimiä (luonnollisessa ympäristössään) kuin millään matkalla koskaan. 200 dollarin retki oli joka sentin arvoinen.
Ensimmäiset ryhävalaat näimme jo aluksen lähtiessä Sewardin satamasta.
Sää Kenain alueella on lähes aina pilvistä ja sateista, täällä mittarin lukemat ovat järjestään alhaisemmat kuin vain 2,5 tunnin päässä sijaitsevassa Anchoragessa.
Merisaukot ovat varmaan hylkeiden ja siilien ohella söpöimpiä eläimiä mitä tiedän..!
Miekkavalaita ui rinta rinnan parhaillaan neljä. Kun näytin tämän kuvan ystävälleni, hän sanoi että orca näyttää ihan kumivalaalta..! :D Mene siinä sitten kansallispuistoon jos oikeat valaatkin näyttävät "lavastetuilta" ^_^ :D
Jäätiköitä.
Näimme aluksesta käsin myös karhuja, esimerkiksi tässä kuvassa on karhu mutta pisteet sille joka pystyy sen tuolta metsiköstä erottamaan...! :D Kiikarit olisivat olleet tällä risteilyllä kova sana.
Hylkeitä <3
Merileijonia.
Lunneja.
Islannissa näitä näki pilvin pimein matkamuistömyymälöiden hyllyillä, Alaskassa vihdoin ihan livenä :)
RAVINTOLAKOKEMUS RAY'S WATERFRONT
Ravintolat ja paikallinen ruoka ovat tietysti osa matkojen nautinnollisinta antia.
Alaskan hengelle tyypillisesti fine dining'kin on täällä vähän eri juttu kuin mihin olen muualla tottunut, eikä edes Anchoragessa ole mitään tarkoilla pukukoodeilla tärkättyjä hienostuneita valkopöytäliinapaikkoja. (Okei - valkoisia pöytäliinoja hintavammilla maistelumenuillakin on mutta asiakaskunta saapuu näihinkin paikkoihin shortseissaan ja huppareissaan... :))
Sewardissa minulle suositeltiin kahta satamassa sijaitsevaa, paikallisittain "paremmaksi ravintolaksi" luokiteltua paikkaa.
Valitsin mukavamman näköisen terassin omaavan Ray's Waterfrontin. Ei valkoisia liinoja, mutta palvelu hovimestarityyppisine tarjoilijoineen kertoi paremman tason ravintolasta.
Söin täällä matkan parhaimmat ruoat - jos Anchoragen 49th State Brewing Companyn lohipurilaista ei lasketa. Se kalapihvi sitruunamajoneesikastikkeineen jää historiaan maukkaimpina lohiruokina koskaan....
Tilasin alkuruoaksi Hot King Crab Salad'in ja pääruoaksi Seafood Provencale -salaatin. Nämä olivat ehkä sannimaisinta ruokaa johon olen missään etenkään ns. hienommaksi luokitellun ravintolan listoilla törmännyt - oikeastaan todella tuhtia kotiruokaa jossa yhdistyivät suosikkiruoka-aineeni runsaasta juustosta sieniin, pinaattiin, kesäkurpitsaan, kalaan ja äyriäisiin. Comfort food at its best! Tämän lohdullisempaa päätösillallista en olisi voinut toivoa :)
Hot King Crab Salad ei meikäläisittäin ollut salaattia vaan lautasellinen erittäin kermaista, suussa sulavaa, parmesaanijuusto-pinaatti-artisokka-tomaatti-valkosipulipaistosta. Saako sanoa NAMMMM! Mössöä oli tarkoitus levittää mukana tulevien keksien päälle mutta minä lusikoin ihanuuden suuhuni tietysti ihan sellaisenaan.
Noiden keksien kanssa annos olisi täyttänyt vatsaa niin paljon että olisiko sen jälkeen enää mitään pääruokaa jaksanut syödäkään... No, annokset täällä ovat hyvin amerikkalaisia, voi sanoa :)
Pääruoka Seafood Provencale -salaatti oli vaatimattomasta ulkonäöstään ja vähintään kotiruokamaisesta esillepanostaan (fine dining...?) huolimatta varmasti maukkain salaatti jonka olen koskaan syönyt.
Parasta salaatissa oli se että oli lämmin...! Sewardin hyytävän kylmässä säässä lämmin ruoka maistui. Vain vihreä salaattipohja oli kylmä mutta lautasen saapuessa pöytään annoksen äyriäiset ja kalat höyrysivät vasta kypsennettyinä ja paprikat, kesäkurpitsat, sienet ja artisokat oli freesattu pannussa. Salaatti oli maustettu valkoviinipestokastikkeella ja parmesaanilla. Ai että oli hyvää..! Konstailematonta ja toimivaa. Pari lasia chardonnaytakin huuhtoutui mukavasti näiden seurana.
*
Nyt haaveilen jo pitkän retkilistan kanssa seuraavasta Alaskan matkasta. Lentomatka Islannin kautta taittui todella mukavasti ja oli myös mielekkään lyhyt - lento Reykjavikista Anchorageen kesti alle seitsemän tuntia. Pitkät lentomatkat ovat painajaiseni joten jos jonnekin pääsee lyhemmillä pätkillä niin hyödynnän mahdollisuuden mitä innokkaimmin.
Mielelläni tekisin uudestaan saman rutistuksen kera Islannin stopoverin - täytyyhän se Islantikin nähdä uudelleen paremmassa säässä. (Sää oli muuten paluumatkalla koneenvaihdon aikana ihan yhtä harmaa kuin menomatkallakin. Tuntui oikein eksoottiselta saapua aurinkoiseen, lämpimään Helsinkiin.)
Olisi upeaa käydä Alaskassa myös talvella tai keväällä esimerkiksi Iditarodin aikaan. Talvella ei tarvitsisi välittää niistä karhuistakaan... ^_^ <3
Alaska. The Last Frontier. My kind of frontier.
.
P.S. Olen nyt tägännyt kaikki USAn matkajuttuni tunnisteella Matkalla/USA. Tämän tunnisteen kautta löytyvät kaikki postaukseni Alaskan lisäksi niin Utahista, Vegasista, New Yorkista, San Franciscosta, Floridasta kuin Losistakin ja USAn kosmetiikkashoppailuista.
