Joskus lehdissä näkee meikkikuvia joille voi vaan kurtistella kulmiaan ja miettiä kuka sellaisiakaan luonnossa koskaan toteuttaisi. Välillä näkee myös kuvia jotka aiheuttavat päinvastaisen efektin, ja joiden tyylin haluaa heti kopioida itselleen. Ajattelin ryhtyä tulkitsemaan tällaisia meikkejä blogissani.
Ensimmäisenä tulkintaan pääsevät heinäkuun Trendi-lehden meikit, jotka ainakin omasta mielestäni kuuluvat tuohon ensimmäiseen, ihmetystä aiheuttavaan kategoriaan.

"Näin käytät värejä meikissä" kerrotaan lehden kannessa, ja minä tietysti selaan ihan innoissani kyseisen artikkelin kohdalle. Mitähän kivoja värimeikkejä lehdessä esitellään? Pettymys on suuri. Kuvat ovat mitäänsanomattomia. Tuskin monikaan näiden perusteella kiinnostuu kokeilemaan värien käyttöä.

Luomella vaaleanpunaista ja korallia. Väriyhdistelmä on minulle erittäin mieluinen, mutta Trendin kuvassa meikki on haalean ja viimeistelemättömän näköinen. Kuvakin on tarkoituksella utuinen ja epätarkka. No, kokeillaan!



Väriyhdistelmä on toimiva, mutta ilman rajauksia meikki näyttää valjulta ja keskeneräiseltä. Luomen sisemmällä puolikkaalla ja alaluomella vaaleanpunaista ja ulkopuolikkaalla korallia, kummatkin Manly 120 -paletista.

Seuraavaksi erikoinen tuplarajaus. Tämä lookki oli Trendin meikeistä mielestäni onnistunein kuvassa, mutta käytännössä se ei tehnyt suurempaa vaikutusta.




En omista Trendi-meikin sävyistä huulipunaa, joten laitoin omaan versiooni pinkkiä. Sekoitin Mad Mineralsin Hot Stuff -pigmenttiä värittömään huulikiiltoon ja voilá; pinkki huulikiilto. Luomella valkoista luomiväriä, ripsirajassa Indelible Carbon-rajaus ja luomivaossa viiva Indeliblen Venomous-sävyllä. Minusta meikki näytti todella tylsältä, ja kokeilin sitten lisätä Venomous-rajauksen yläpuolelle häivähdyksen Hot Stuffia. Näytti heti paremmalle.


Viimeisenä törkein meikki. Pahoitteluni, Trendi, mutta tämä meikki on vaan oikeasti törkeä. Suttuisesti levitetty yhdistelmä kirkasta ruohonvihreää ja turkoosia. Tällaiset viritykset yrittävät ilmeisesti olla juuri niitä "taiteellisia" lookkeja joita tehdään vain editorialeja varten, ei kai kukaan levittäisi meikkiä "oikeassa elämässä" noin. Ihmeellistä laittaa tällaisia töhryjä juttuun jossa yritetään inspiroida ihmisiä käyttämään värejä.

En viitsinyt edes laittaa meikistä useampaa kuvaa kun kaikki näyttivät yhtä pelleiltä. Manly-paletista löytyi juuri niin kirkas vihreä kuin kuvassakin, siis WHOA miten kirkas ja pigmenttinen se oli! Koko luomella tummaa ruohonvihreää, luomivaon yläpuolella vaaleaa omenanvihreää ja kyynelkanavan vieressä turkoosia. Olen kyllä värikkäiden ja epätavallistenkin
meikkien ystävä, mutta tällä lookilla en lähtisi mihinkään.
Mitäs tykkäätte? Lähtisittekö värileikkeihin Trendin innoittamana?
Tulen tekemään näitä tulkintoja aina silloin tällöin jos/kun kohtaan jossain lehdessä jotain mielenkiintoista. Voitte vaikka vinkatakin jos bongaatte jonkun tulkitsemisen arvoisen meikin. :)