Eräs lukija vinkkasi pari päivää sitten, että olen ehdolla Demi-lehden Vuoden nainen -äänestyksessä. Hämmentävää. Kosmetiikkabloggari on löytänyt tiensä vuoden bloggaaja -äänestyskentälle.
Kukahan nämä ehdokkaat on oikein valinnut? Ilmeisesti blogiani lukee paljonkin "demiläisiä", mitä en tosiaankaan olisi arvannut. Mutta kai minä olen tästä ihan otettu. :) Enpä ole ennen ollut mukana missään äänestyksessä.
Äänestys on meneillään täällä.
. . .
Meikkikuvia ei ole taas blogissa näkynyt pieneen hetkeen, ja siksipä laitankin tähän makupalan tulevasta. :) Ihan niinkuin vain muistutuksena siitä, että Karkkipäivässä vielä meikkaillaan edes joskus. ^_^ Kuvat ovat ensi viikolle kaavailemastani teemaviikosta.
..nimimerkeille eveleen, Katariina ja Elina. Onneksi olkoon! Onnettarena toimi Mr. Karkkipäivä.
Tervetuloa Kauneusmessuille, ja käykäähän ihmeessä moikkaamassa mua Laveran osastolla jos kehtaatte! :)
Kuvitukseksi pari napsua viikonlopun patikkareissulta. Aijai että oli kauniit säät....
Aika kiva.
Who killed Kenny?
"Prinsessa" Viivi todisti tyhjäksi kaikki epäilyt sen kyvyistä jaksaa osallistua vaellukselle. Viivi veti koko viikonlopun retkueen kärjessä ja mulkoili meitä kärsimättömänä jos pysähdyttiin tutkimaan karttaa liian pitkäksi aikaa. ^_^
Totti jaksoi sekin ihan hyvin, mutta valot sammuivat heti kun päästiin taukopaikoille.
Kyllä luonto on kiva paikka. :)
Sain alkukesästä testiin Tuoksuton.fi-nettikaupasta kaksi hajusteetonta luonnonkosmetiikan shampoota; Essential Caren Gentle Herb -shampoon ja Neutro Floran Neutral Shampoon.
Essential Caren Gentle Herb on ensimmäinen shampoo joka on koskaan saanut Iso-Britannian Soil Associationin luomusertifioinnin. Essential Care oli minulle jo ennestään tuttu merkki, mutta italialainen Neutro Flora on ihan uusi tuttavuus.
Gentle Herb -shampoon kuvauksessa sanotaan, että "luonnollisten yrttien ja öljyjen ansiosta ja kovien puhdistusaineiden puuttumisen vuoksi huomaat, että viikon tai parin käytön jälkeen et tarvitse enää erillistä hoitoainetta." Nyt on tunnustettava, että en jaksanut käyttää shampoota kahta viikkoa putkeen. (Enkä kyllä taida muutenkaan haluta luopua hoitoaineen käytöstä! :)) Eli tuota luvattua vaikutusta en päässyt kokemaan.
Gentle Herb on koostumukseltaan hyvin lirumaista, valuu helposti pois kädestä mikä tekee annostelusta hieman turhauttavaa. Tiedän, että sopivan viskositeetin aikaansaaminen näyttää olevan haasteellista monille luonnonkosmetiikan shampookemisteille. Olen siis jo tavallaan tottunut tähän koostumukseen, mutta on se hieman hankalaa kun kämmen pitää survaista hiuksiin salamannopeasti tuotteen annostelun jälkeen ettei shampoo ehdi valua lattialle.
Shampoo on yrttimäisen tuoksuista ja vihreää. Ei vaahtoa kunnolla ensimmäisellä vaahdotuksella, täytyy käyttää runsaasti. Tyvi jää erittäin narskuvaksi. Ensimmäisellä kokeilukerralla pituudet tuntuivat jäävän selviksi, ja arvelin että tämä on nyt sitä öljyjen hoitavuutta. Mutta seuraavilla kahdella kerralla hiukset jäivät enemmänkin takkuisiksi huuhteluvaiheessa. Shampoota on vaikea työstää hiuksissa sillä sen vaahto on jotenkin "nahkeaa". Hiukset jäävät kuivuttuaan hieman lattaniksi, minkä arvelen johtuvan korkeasta öljypitoisuudesta (kookosöljy on incissä kolmantena).
Neutro Flora -shampoo on sekin koostumukseltaan aika juoksevaa, mutta geelimäisempää kuin Essential Care. Vaatii myös suhteellisen suuren määrän alkaakseen vaahdota kunnolla, mutta sitten kun shampoo lopulta vaahtoaa, se vaahtoaakin todella runsaasti. Vaahto tuntuu jotenkin erilaiselta kuin "normi"shampoossa, jotenkin saippuaiselta. Hiukset peseytyvät todella narskuviksi, ja jäävät kuivuttuaan ilmaviksi. Tuntuu hyvältä perusshampoolta, ei mitään muuta huomautettavaa kuin huono vaahtoutuvuus alussa.
* * *
Tämä postaus on muuten ajastettu, ja olen tätä lukiessanne vaeltamassa jossain päin Seitsemisen kansallispuistoa. Voin näin off-topic kertoa, että oli muuten aikas hankala miettiä retkeilyyn soveltuvia karppieväitä! Niinpä ruokapakkaukset veivät lopulta melkein puolet pienen rinkan tilavuudesta. :P (Kirjoitan tätä kun olemme matkalla.)
Pääsen lukemaan ja julkaisemaan kommenttejanne joskus sunnuntai-iltana.
Hyvää viikonloppua!