Haluan jakaa tämän ISOLLA koska ei samperi helpota!! Kun joku *ituttaa eikä meinaa tulla mitään niin siitä on pakko lopulta päästä huutamaan niin että naapurikunnissa soi! Se tunnetusti aina auttaa. Edes vähän.
Olen harrastanut salitreeniä yhdeksän vuotta. En pidä liikunnasta, kuten olen täällä aiemmin kertonut. Käyn salilla, koska se on minulle hyväksi. Elämässä on asioita joita on vain tehtävä, miellyttivät ne tai eivät.
Kroppa ja mieli kiittävät vanhuksena.
Koko yhdeksän vuoden aikana liikuntaharrastus ei ole tuntunut niin vaikealta kuin viimeiset kaksi kuukautta. Joka viikko vain pahenee. En tajua mikä minua oikein vaivaa! Salille meno on niin vastenmielistä että saan käyttää kaiken tahdonvoimani että saan treenikassin kouraan ja vaatteet niskaan. Ja kun salille saakka pääsee, ei treenistä meinaa tulla yhtään mitään. Painot ovat tippuneet joissain liikkeissä jopa puoleen ja sarjat jaksan hädin tuskin läpi.
Sain marraskuun alussa uuden ohjelman. Sekin *ituttaa. Siinä on liikkeitä joista en pidä. Olo on kuin 4-vuotiaalla tarhalapsella. Tekisi mieli heittäytyä lattialle, takoa nyrkillä jumppamattoa ja huutaa "enhaluaenhaluaenhalua...!"
Yritän löytää uuden vuoden lupaustensa salille saattelemien kinkunsulattelijoiden joukosta yhtä kärsiviä olemuksia, toverisieluja. Katson vetoavasti pallon päällä vatsarutistusten kanssa ähisevää tätiä. Ei, en saa takaisin "tiedän-miltä-susta-tuntuu" -katsetta. En keneltäkään. Eikö kellään täällä kulje reeni niin päin peetä kuin mulla...? Haloo, kai jotain muutakin teistä *ituttaa..??
Yksi liikkeistä mistä en pidä on lonkan ojennus taljassa. Blondiaivot: "Ei saamari että väsyttää vaihtaa tätä *elkkarin nilkkaremmiä jalasta toiseen, tämmöseenkin menee ihan turhaa aikaa..."
Vasta kuukauden kuluttua välähti. Kuules blondi, niitä nilkkaremmejä on salilla useampikin. Laita hyvä ihminen remmi kumpaankin nilkkaan niin ei tarvitse mutristella joka sarjan välillä ja vetää teatraalisia remminvaihtohuokauksia.
Aivot vissiin pikkuisen seis.
Menee vähän nopeammin lonkan ojennukset nyt siis.
Mutta silti tekee mieli pahoinpidellä laitetta joka kerta kun kohdataan.
En tiedä mitä tällä postauksella halusin sanoa. Tai tiedänpäs. Haluan kuulla että teitä on muitakin. Jotka revitte itsenne liikuntaharrastukseen päivästä ja viikosta toiseen vaikka välillä tekee niin vaikeaa ettei tosikaan. Koska vielä tyhmempää on luovuttaa. Liikunta on yksinkertaisesti jotain joka vain kannattaa.
Nyt tekisi hyvää kuulla että joku muukin on päässyt tällaisen mielettömän jumin läpi. Ymmärrän parin viikon väsymykset mutta mun tilanne on jatkunut jo syksystä saakka. :(
Liikunnan ei tarvitse olla hauskaa, mutta ei sen nyt sentään tarvitsisi *ituttaa.
. . .
Edit. Huomaan kommentteja lukiessani, että olisi ollut hyvä tarkentaa tässä jutussa että kuntosalitreeni on kaikista kokeilemistani liikuntalajeista minulle se mieluisin. Lajin vaihtaminen ei siis taida tässä ongelmassa auttaa... :/ Ryhmäliikunnasta en ole onnistunut innostumaan pysyvästi, tunteihin liittyvät kellonajat ja ryhmän aiheuttama "paine" saavat käynnit lopulta aina hiipumaan. Toiset ihmiset vain kokevat ryhmäliikunnan pelottavana, minä kuulun harmillisesti heihin. :/ Hathajoogassa käyn kerran viikossa, mutta sen lasken enemmänkin rentoutumiseksi ja kehonhuolloksi kuin varsinaiseksi kuntoliikunnaksi.
P.S. Vastailen kommentteihin huomenna, kiitos tosi paljon kaikille jotka ovat halunneet sanoa jotain..! Mutta yhteisesti voin nyt kaikki illan aikana tulleet kommentit läpilukeneena sanoa, että niin itsestäänselvältä kuin lajin vaihto tässä tilanteessa tuntuisi, se on minun liikuntahistoriallani sangen epätodennäköinen pelastus. Sali kun on aina ollut se ainoa joka on jaksanut kiinnostaa ja motivoida edes sen tarvittavan määrän. Se on tuntunut siltä "minun lajilta", se sopii minun luonteelleni ja on pysynyt mukana vuodesta toiseen. Kaikki muu liikunta on aina jäänyt.
Ilmeisesti tauko olisi nyt sitten se vastaus.
96 comments on “*itutuksen lyhyt oppimäärä”
Itselleni liikkuminen ei ole vastenmielistä mutta tällä hetkellä jäänyt aika vähille, käyn kuntonyrkkeilyssä. Minun on hankala samaistua tunteisiisi, mutta tunnen myös tuollaisen "pakkoliikkujan" niinkuin sinäkin näköjään olet. Hän vain pakottaa itsensä salille vaikka kuinka kyrpisi. Harvemmimpa mikään kiinnostaa ja kaikki asiat kyrsii.
Hahahaa, hauska postaus. Kaipaat selvästi vaihtelua, jotain iihan muuta. En tiedä mitä, kuntonyrkkeilyä? Voit lyödä sitä v*tun säkkiä ;)
Mun mielestä salilla käyminen on jotain vastenmielistä, enkä teekään sitä ikinä. Mutta, tykkään kyllä liikunnasta paljon :) Nimittäin teen sellasia lajeja joista nautin: ryhmäliikuntatunnit kuten zumba (siinä ei tarvitse olla edes kordinaatiokykyä, koska riittää että tekee liikkeet joten kuten tai vaan pomppii), ja erityisesti tykkään joukkuelajeista kuten koripallo tai futis. En voi siis käsittää miten ihmiset jaksaa käydä salilla, se on niin tylsää!
Oletko kokeillut muita lajeja? Jos sali tympii kovasti, voisi tanssillinen zumba tai kehonhallintaa kehittävä jooga olla paikallaan. Millainen fiilis sinulla on treenin jälkeen? Endorfiinin täyttämä aah vai tulipahan sekin riesa taas väännettyä? Jos tulokset alkavat laskea ja treenin jälkeen on ihan blah-fiilis, voi kyse olla ylikunnostakin. Tsemppiä, liikunnasta ei pidä missään nimessä luopua, sitten sitä vasta onkin läsähtänyt olo. Ja jos jokin laite oikein tympii salilla, olisi hyvä, jos treenissä on pari vaihtista näille. Myös uudet tekniikat, kuten rest-pause ja pudotussarjat voivat innostaa.
Vaihda ohjelma sellaiseen mistä pidät, huonoin on nimittäi se treeni joka jää tekemättä.
Mä en saa salilla aikaiseksi mitään, jos en ole syönyt kunnolla. Syön tavallisena päivänä vähähiilarista ja salipäivinä vedän hiilareita. Puol tuntia ennen reeni syön banaanin ja reeni luistaa. Jos menenkin vähähiilarisena päivänä salille. Ketuttaa kyllä rankasti, kun ei kiinnosta, eikä jaksa.
Ainut millä olen päässyt ketutuksesta yli on ruoka ja uni, kun muistan syödä ja nukkua, niin johan reenitkin maistuu.
Ei se salille lähteminen läheskään aina huvita. Mun selkä ja lavat jumittaa kunnolla,jos en käy säännöllisesti salilla. Saunaa ajattelen, jotta saan itseni liikkeelle. Meidän taloyhtiössä ei ole saunaa, joten pääsen salilla saunaan ja yhden kamun luona. Ja jos oikein nyppii lähteä, niin muistutan itseäni viime syksystä, jolloin selkä oli kunnolla kipeä. Minä taas inhoan pakaralihaslaitetta, joten ymmärrän sun fiilikset jonkun inhottavan liikkeen suhteen.
Ehkä sulla on nyt vaan joku semmoinen kausi, että on kyllästystä salijuttuihin. Jos jotain muuta liikuntaa harrastaisit muutaman kuukauden ,niin sit ehkä ois kiva palata salille ? Tai ties vaikka harrastatkin :)
Kyllä mä vähän kallistun siihen, että liikunnan pitäisi olla hauskaa. Itse en jaksaisi vääntää ilottomasti ja ajatella, että vanhana sitten keho kiittää ;)
Oletko tanssi-ihmisiä? Myös pallopelit tuulettavat päänuppia mukavasti.
Nyt on kyllä ensimmäinen kerta, kun oon kanssasi aika eri mieltä. Totta kai liikunta on hyväksi keholle ja mielelle, ja jokaisen pitäisi jonkunlaista liikuntaa harrastaa. Mutta onko ihan oikeasti järkevää tehdä jotain, mitä inhoaa? Mieti nyt... Saat vain huonon mielen ja ei oo mitään järkeä mennä salille, jos ei oo hyvä fiilis. Itse tykkään käydä salilla, mutta jos jo alkuun on sellainen olo, että ei siitä tuu mitään, niin en mene; ei salille vaan kannata mennä tekemään asioita puolella teholla, ei se kehitä ollenkaan.
Mitä jos kokeilisit jotain uutta lajia, josta voisit tykätä enemmän? Jos haluat jatkaa voimailupuolella, niin miten olisi vaikka crossfit? Sulla olisi treenikavereita, niin motivaatiokin voisi olla korkeampi, ja se on kuitenkin hieman eri tyylistä, vaihtelu voisi virkistää? Tai sitten pidät vaan rehellisesti määrittämättömän pituisen tauon lihaskunnosta ja aloitat jonkun muun liikunnan, mista nautit, esim. uinnin, lenkkeilyn, ryhmäliikunnta, jonkun kamppailulajin? Kyllä liikunnasta täytyy myös nauttia. :) Tsemppiä! :)
OI KYLLÄ! Se joka seuraavan kerran lohkaisee 'no kun sitä menee niin sitten tuntuu hyvälle jälkikäteen!' no ei kyllä varmasti tunnu! Miten voi tuntua hyvälle kun on tarponut tunnin polven mittasessa hangessa, vastatuulessa, räntäsateessa, pilkkopimeässä metsässä. Kenestä se muka oikeasti on hauskaa ja missä kohtaa se mystinen hyvä olo tulee? Huomattavasti parempi fiilis tulee kaakaolasillisen jälkeen sänkyyn kääriytyneenä..
Hmm, jännää ettei kaikille tuleekaan sellaista hyvänolontunnetta jälkikäteen.. Itseäni ärsyttää aika useinkin salilla, mutta jälkeen päin on hyvä fiilis, että tuli käytyä. Jos jättäisin salin väliin ja joisin lasillisen kaakaota niin olo olisi sanoin kuvaamattoman kauhea. Mielessäni olisin jo paisunut 3 kertaiseksi, enkä olisi yhtän rentoutunut niin kuin liikunnan jälkeen.
Itse saan salilla käyntiin mielekkyyttä, koska tiedän, että se auttaa minua "päälajissa" paremmalle tasolle. Ilman tällaista tavoitetta, en näkisi salilla käynnissä juurikaan arvoa tai ehkä mä sitten alkaisin tuijotella enemmän peiliin ja odottaa sitä hetkeä kun musta tulee fitnesmimmin näköinen ;)
Sinuna mä yrittäisin löytää jonkun muun lajin itselleni. Vaikka sellaisen, jossa tarvitsee voimaa, niin voikin yhtäkkiä huomata, että salilla käyntihän on kivaan kun voiman karttumisen huomaa oikeasti siinä toisessa lajissa. Tai sitten mä koittaisin sinuna crossfittiä jossa olisi hyvä porukka. Se porukka voisi kannustaa kovempiin suorituksiin ja treeneihin olisi kiva lähteä kun tapaisi siellä kivoja ihmisiä?
Ei sulla satu olemaan ns. ylikuntovaihe päällä? Se menee ohi vain sopivasti itseään lepuuttamalla, ei rääkillä. Miehellä on ollut joskus aika pitkäkin ylikuntojakso, toista kuukautta. Kävelylenkeillä (ilman muuta liikuntaa) se sitten alkoi tasoittua ja meni aikanaan ohi. Mutta hän ei kylläkään karppaa, joten saa energiaa helpommin kuin minimaalisista rasvavarastoista :))
Sori, nyt ei tule ihan haluttua vertaistukea! :P Mutta pakko vaan sanoa, että mä en todellakaan lähde väkisin tekemään treeniä, joka ei inspiroi mua lainkaan. Joo, kroppa ehkä kiittäisi, mutta pää ei! Sen sijaan olen panostanut siihen, että löydän liikuntamuotoja, joista oikeasti nautin. Eihän liikunnan ja kehonhuollon tarvitse olla nimenomaan salilla käymistä, kyllä niitä lihaksia saa treenattua ja kuntoa ylläpidettyä muutenkin monipuolisesti! Siis jos pelkästään terveysnäkökulmaa ajattelee. Toki on eri, jos haluaa lähteä kehonrakennus/fitness-linjalle. Sali on mulle henkilökohtaisesti muutenkin ihan vihoviimeinen paikka, ihan ahdistaa jo ajatus olla siellä toistamassa jotain liikkeitä, tulisi ihan "aivoton" olo! En siis nyt tarkoita mitenkään pahalla ketään kohtaan, vaikka näin jyrkästi sanon, se ei vaan ole MUN paikka eikä sovi mun mentaliteettiin. Kaikki liikkuu miten tykkää, mutta itse liikun mielelläni siten, että siitä on samalla jotain muutakin hyötyä tai että siinä on jotain muutakin ideaa, kuin joissain laitteessa ähertäminen tai jonkun painon nosto. Pointtina siis se, että vaikka se kuulostaisi kuinka kliseiseltä ja naistenlehtien toteamukselta, niin mielestäni on tärkeää löytää liikuntamuoto, joka innostaa ja josta nauttii, koska se ylläpitää motivaatiota tilanteissa, joissa tunteet menevät järjen edelle.
Voi apua, vaihda nyt hyvä nainen lajia! Ihan varmasti löydät jonkin sinua innostavan lajin. Olisiko ryhmäliikunta hauskempaa? Esim. kahvakuula tai tankotanssi? Entäpä jos aloittaisit harrastamaan joukkueurheilua? Ei tee mieli edes lintsata kun tietää joukkuekavereiden odottavan sinua treeneihin :)
Itse vaihtelen liikuntamuotoa aina välillä, viime vuoden kävin salilla, sitä ennen spinnissä ja pumpissa, nyt taas käyn kahvakuulassa ja crossfitissä kunnes kyllästyn ja vaihdan johonkin muuhun. Oon ihan varma että liikunnan ilo on myös sinua varten! :)
Heippa Sanni!
En tiedä muistatko mua, mutta tavattiin vasta Laveran tilaisuudessa. Olin se joka sanoi sinua siroksi ja pieneksi :) Mulla on täsmälleen samanlainen olo kuin sinulla juuri nyt! Tiedän, että liikkuminen on hyvästä ja se kannattaa, mutta mistä repiä se voima lähteä salille ja jaksaa ne samat sarjat mitä ennenkin? Välillä turhauttaa. Olen kuitenkin todennut, että pahempi olo tulee toimettomuudesta. Kun jaksaa tehdä edes vähän, sen jälkeen usein jo pikkuisen hymyilyttää, että "hyvä minä". Tähän loppuun Positiivareiden kalenterista poimittu lausahdus: "Toimettomuus ei ole masennuksen seuraus, vaan sen syy". (Ja juu tiedän: tällainen, "täytyy vain jaksaa, vaikka ei huvita" -tyylinen kommentti ei paljon lohduta, mutta et ole ainoa tuntemuksiesi kanssa!). :)
En myöskään oikein pidä liikunnasta. Tanssi on ainut liikuntamuoto, josta nautin, sillä musiikin soidessa ja liikkeisiin keskittyessä ei huomaa sitä, miten p*ska olo tajuttoman hengästyneenä oikeasti on.
Viime kesänä aloin käydä lenkillä. Olen aina ollut surkea juoksemaan (okei, ennemminkin hölkkään) ja halusin pystyä jaksamaan edes lyhyen matkan. Lähdin lenkille myöhään illalla, asuinalueesta poispäin, sillä tahdoin olla mahdollisimman rauhassa. Lopulta tajusin, että juokseminen on ihan ok tapa nauttia kesäilloista ja fiilistellä musiikkia. Ilman näitä elementtejä ei juoksusta tulisi yhtään mitään (eli esim. sisäradalla ilman kuulokkeita...).
Sinulle Sanni sanoisin, että turhaan kiusaat itseäsi salilla. Joskus on vain parempi "luovuttaa", kun joku asia ei sovi, ainakin olen itse tullut siihen tulokseen. Se "luovuttaminen" ei loppujen lopuksi edes tunnu niin pahalta, jos asiaa oikeasti inhoaa ja siitä luopuminen ei vaikuta suoraan muuhun elämään. Mutta! En suinkaan kehota, että lopettaisit liikunnan, vaan suosittelen etsimään jonkin toisen liikuntamuodon. Olen aivan varma, että löytyy jotain, josta nautit (tai siedät paremmin kuin salia), aloita joku ihan uusi juttu. :)
Positiivinen huomio: keskarikuvassa on kasvaneet kynnet!!
Heippa Sanni,
Tulipas heti mieleeni että oletko ollenkaan pitänyt kevennettyä viikkoa? Ainakin itselle tuo hurjasti lisää motivaatiota treeniin kun pitää kuukauden välein kevennetyn viikon eli laiskottelee ihan luvan kanssa. Jotain kevyttä aerobista olen saattanut tehdä jos on huvittanut :)
Lihakset saavat kunnolla palautua ja ottavat taas treenit vastaan ihan uudella tavalla sen jälkeen.
Tai sitten pitäisi taas vaihtaa treeniohjelmaa, lihakset ja hermosto tottuu kuulemma noin kolmessa kuukaudessa samoihin liikkeisiin. Ja sekin tuo ainakin mulle motivaatiota kun tulee uusia/erilaisia liikkeitä. Henkilökohtaisia juttujahan nämäkin taas on, mutta nuo nyt tulivat ekana mieleeni :)
Tsemppiä! <3
Minulle tuli joitain vuosia sitten stoppi pitkien matkojen juoksemisen kanssa. Ennen niin nautinnollinen juokseminen alkoi tökkiä pahemman kerran. Vaihdoin sitten pitkät matkat sprintteihin ja pidin kestävyyttä yllä muilla lajeilla. Nykyään juoksu maittaa taas. Salitreeniin liitän paljon koko kehoa kuormittavia toiminnallisilla liikkeitä. Perinteinen painojen nostelu tai laitteilla tapahtuva treeni on minusta äärettömän tylsää. Nyt kun olen löytänyt omat juttuni ja tapani treenata, on liikunta minusta todella kivaa enkä osaisi olla ilman! Suosittelen siis kokeilemaan jotain uutta, jos salitreeni *ituttaa.
Koita välillä joogaa. Mulla auttoi, kun pumpit ja sali rupes tuntumaan liian mekaaniselta toistolta. Joogan jälkeen aloin taas kevyesti juosta matolla, ehkä tartun rautaan taas keväämmällä :)
Mä en ymmärrä että miksi pitää käydä just salilla jos siellä käyminen tuntuu pakkopullalta, ja herättää jopa tollaisia raivon tunteita. Maailma on täynnä liikuntalajeja, ja olen varma että sullekin löytyisi vaikka parikin erilaista lajia joiden tekeminen olisi oikeasti kivaa sillä hetkellä! Mulle ei ainakaan riitä perusteeksi harrastaa liikuntaa se että sitten vanhana on terveämpi, sen homman täytyy tuntua hyvältä ja kivalta juuri sillä hetkellä kun sitä tekee! Yhtä hyvinhän voi loogisesti ajatella niin että ei tee jotain epämiellyttävää asiaa kun ei halua omaa nuoruutta / elinaikaa tuhlata sellaiseen, olkoonkin sitten niin että se lyhentäisi elinaikaa.
Liikunta parhaimmillaan tukee myös henkistä hyvinvointia ja tollainen jatkuva itsensä kanssa taistelu ei sitä tee. Ehkä sun mieli haluaa kertoa sulle jotain, mitä järki ei vielä halua hyväksyä :) Itse lähtisin kokeilemaan jotain lajeja mitä en ole aikasemmin kokeillutkaan, tai joihin on ollut ennakkoluuloja, tietty myös miettien että mikä itseä kiinnostaa. Olin myös ennen tyyppi joka ei ikinä liikkunut ja joka inhosi kaikkea urheilua, huhkimista ja hikoilua, mutta löydettyä omat lajini (juoksu, jooga, tanssi, pyöräily) olen tosi aktiivinen sekä nautin lähes aina myös suorituksen aikana. Ainakin mä kyllästyn jos teen vain yhtä juttua, ja kaipaan vaihtelua niin vuodenaikojen kuin fiiliksenkin mukaan. Ja varmasti jos vaan kunnnon vuoksi pakottaisin itseni käymään salilla (varmaan yksi epämiellyttävistä liikunta muodoista joita voin kuvitella :D), niin mulla olisi samanlaisia ajatuksia...
Jee, en oo ainut. Mulla oli oikeastaan koko viime vuosi kauheeta rähväämistä ton kuntoilun kanssa. En oo vissiin kahteen kuukauteen jaksanut raahata itseäni salille, olen vaan ollu.
Mulla siis liikuntamotivaation puute jatkuu... Positiivista on se, että nyt alkaa innostus taas kasvaa. Irtisanoin vanhan sopimukseni ja heti kun rahatilanne sen sallii haen kuukausikortin eräälle toiselle salille. Olen jo katsellut jo tämän uuden salin tarjontaa. Valoa siis tunnelin päässä ^_^
Ei ole kulkenut koko vuonna. Kaikki painot on liian raskaita ja koko ajan laiskottaa. Ihme jos saan heiaheian viisi viikoittaista tuntia täyteen. Lähinnä jos siivoan tai käyn hieronnassa, tulee se 5. Pelkistä jumpista ei vaan kerry. Ihan tolkutonta. Ja kyllä: vituttaa joo.
Mun salillakäynti oli just tommosta viime keväänä. Aina kiukutti mennä ja yhtä kiukkuinen olin takaisin tullessa. Kaikki aina puhuu jostain liikunnan ilosta ja hyvästä fiiliksestä mikä tulee jälkeenpäin - ei mulle vaan. En ole vieläkään löytänyt mitään liikuntalajia joka olis oikeasti kivaa. Salilla käynti vielä meni, koska eihän sen kai hauskaa kuulu ollakaan. "Harmi" vaan että sali jolla kävin lopetti, enkä oo tykännyt muista lähisaleista, joten eipä ole tullut nyt liikuttuakaan... Pitäisi kyllä oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni, mutta ei yhtään huvita kun tietää miten tyhmää se salihommailu on. Et siis ole ainoa, jota kiukuttaa!
Ootko sä pitäny tässä välillä mitään taukoa? Itellä jos joku asia ottaa noin päähän niin mieluummin otaisin pienen tauon, ei se kunto nyt kuitenkaan minnekään suitsait häviä. Ei varmaan loppujen lopuksi omalle mielellekään tee hyvää jos pitää väkisin vääntää.
En tiedä onko tämä se kokemus ja vastaus, jonka haluat kuulla... Mutta minä en käy enää salilla. Siksi, että se vituttaa. Olen monesti kokeillut, aloittanut ja jaksanut puolikin vuotta. Mutta ei. Se vituttaa.
En käy enää. Mieluummin etsin sen kivan liikuntamuodon. Se voi olla vaikka jooga (tästä esimerkkinä vetreääkin vetreämmät appivanhempani). Ei kaiken tarvitse olla hikirääkkiä.
Jooga tosin ei ole sekään minun juttuni.
Minun juttuni on nyt koira, jonka kanssa touhuan ja menen. Ei ehkä liikuntaa, mutta liikkumista.
Elän mieluummin ilman vitutusta lyhyemmin, kuin vittupakolla pitkään. En näe mitään järkevää syytä jatkaa inhottavaa toimintaa vain siksi, että jonkun mystisen periaatteen vuoksi ei saa luovuttaa. Joskus se luovuttaminen (tai sanoisin toisen toimintatavan etsiminen) on fiksumpaa.
Tänään kävin salilla. Vaikka *itutti. Ihan rähmäämistä ja mälsää jo tovin. Ei kiinnosta, mutta menen. Samalla kiukulla kuin syön pahoja vihanneksia, pesen hampaita ja epiloin ihokarvoja.
Ainoat vinkit ovat, että kyllä se joku päivä taas helpottaa ja tee vain mukavia liikkeitä. Lemppariliikkeet kehiin. Ei sen treenaamisen tarvitse olla niin tavoitteellista ja otsan ei tarvitse olla niin rypyssä. Mutta joku päivä on taas kiva päästä yreenaamaan. Aivan varmasti! :)
Tutulta kuulostaa. Joskus tekisi mieli huuta jo salin ovelta: pidä tunkkis, mä lähden kotiin. Joskus tuntuu, että mikään ei suju, yksikään liike ei kiinnosta, sarjat jää kesken ja painot tippuu. Siinä vaiheessa tuntuu todella nujerretulta. "Mikä hitto nyt mättää, kun ei edes entiset painot nouse", "Mikä perkele siinä on kun ei vaan jaksa", "Lopetan koko touhun ja poltan kaikki salivaatteni". Nykyään onneksi osaan jo olla armollisempi itselleni. Usein treeniketutus helpottaa, kun salilta on suunnistamassa takaisin kotiin. Se paljon puhuttu "voittajafiilis" kun on tehnyt jotain, mikä on tuntunut mahdottomalta. Aina ei kuitenkaan ole sellainen hyvä olo treenin jälkeenkään. Joskus olen ottanut vapaata treenistä. Olen tehnyt muuta. Lukenut kirjoja tai katsonut elokuvia. Käynyt kävelemässä. Ollut jopa kolme viikkoa vapaalla treenistä. Ja kuinka ollakkaan. Treeni alkaa maistua jo huomattavasti mieluisammalta. Liikkeet sujuvat paremmin. Kolmessa viikossa ei kunto romahda. Päinvastoin, jaksamista saattaa löytyä ihan eri tavalla kolmen viikon levon jälkeen.
Ohjeeni on siis, ota rennosti. Lakkaa piiskaamasta itseäsi! Joskus kaikki tarvitsevat lepoa. Itse luotan siihen, että kroppaa kuuntelemalla pääsee parhaisiin tuloksiin. Pidä vähän lepoa, rentoudu. Tsemppia!
Vaihda lajia johonkin mieluisempaan?
No kyllä muakin ottaisi päähän, jos pitäisi käydä salilla! :D Etkö pysty monipuolistamaan liikuntaasi ja tekemään jotain aerobistakin, ehkä ulkona?
Minä käyn erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla (kahvakuula, erilaiset lihaskuntojumpat, venyttely, pilates), juoksen/hölkkään/kävelen, pyöräilen, hiihdän ja sitten satunnaisesti tanssin, uin, luistelen, pelaan sulkista jne. Virtaa riittää paremmin, kun on erilaista tekemistä, vaikka toki joskus pitää repiä itsensä liikkumaan - ja joskus jään suosiolla sohvalle!
Vaihda hyvä ihminen lajia, ainakin hetkeksi! :) Uinti on tehokasta koko vartalolle ja joskus vaikka vain vesijuoksutreeni.
Minä _vihaan_ liikuntaa! Olen aina vihannut. Yritin tuossa jonkin aikaa käydä gogolla, mutta ei. Ryhmäliikunta oli ihan hauskaa, mutta ei sinne jaksanut raahautua. Ja kuntosaleja vihaan eniten maailmassa. Hirveää kidutusta... Mutta! Aloitin syksyllä myös kokonaan uuden lajin: roller derbyn. Ja täytyy sanoa, että se on ihan mahtava laji! En edelleenkään tykkää itse liikunnasta, mutta lajista tykkään ja sen takia tulee väkisinkin liikuttua. Kuntoharjotukset ovat sieltä syvältä jostain, mutta nekin tulee tehtyä, koska joukkue tekee samoja juttuja vieressä. Vihasin muuten myös joukkuelajeja ennen derbyä :D Jos laji siis sytyttää edes pienimmänkään kiinnostuksen kipinän, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla! Ei tarvitse osata yhtään mitään alussa :)
Olisiko aika vaihtaa lajia? Kuulostaa siltä, että vähäisinkin liikunnanilo on kadonnut, joten mitä jos kokeilisit jotain ihan uutta vaihteeksi? Miten olisi, uinti, tanssi, seinäkiipeily, pilates, bodypump, nyrkkeily, sähly tai mikä muu tahansa niistä sadoista vaihtoehdoista joita on tarjolla? Salitreeni on on tosi hyvä liikunnan muoto, mutta miksi vääntää väkisin, kun miellyttävämpiäkin tapoja huolehtia kunnostaan on varmasti olemassa?
Auttaisko lajin vaihto? Jos leipiintyy yhteen lajiin voi jostain muusta löytää uutta intoa liikkumiseen. Eikä vaihdon tarvitse olla pysyvä vaan vaikka tauko niin että saa uutta puhtia.
Onko tuo väsyminen saliharjoitteluun vaan henkistä vai fyysistä? Itse vedin oman kehoni äärirajoille viime talvena lajina juoksu. Ahnehdin liian pitkiä matkoja liian nopealla tahdilla ja energian saanti ruokavaliossa oli ihan päin p:tä mun liikuntamäärillä. Lopulta kroppa teki tenän ja jouduin tauolle. Onneksi! Jouduin tosissaan miettimään mistä kiikastaa ja selvishän ne syytkin lopulta.
Mikä vaan maistuu puulta jos sitä liian kauan tekee. Itse kaipaan liikunnassa nimenomaan vaihtelua. Olisko siitä apua?
Oletko ajatellut, että lajinvaihto voisi virkistää? Yhdeksän vuotta salitreeniä on pitkä aika, varsinkin jos siitä ei erityisemmin välitä. Uusien lajien kokeilu tai ihan vaan reippaan tauon pitäminen voisi helpottaa. :)
Itse kärsin jossain vaiheessa totaalisesta kyllästymisestä liikuntaan, kun kävin viikosta toiseen sillä samalla steppitunnilla. Joku kerta sitten uskaltauduin kokeilemaan muitakin tunteja ja ihan sitä perinteistä salitreeniä ja sieltä se treeni-into taas löytyi! Steppilaudasta en tosin välitä vieläkään, vaikka edellisestä kohtaamiskerrasta on jo varmaan yli 5 vuotta.
Aina välillä tulee niitä päiviä ja viikkoja kun ei millään jaksaisi, pahimmillaan kokonainen kuukausi saattaa mennä liikuntasuvannossa, mutta aina se into on löytynyt uudestaan. Sinun tapauksessa tilanne kuitenkin taitaa olla vähän toinen koska sitä liikunnan iloa ja innostusta ei oikein ole edes tainnut olla. Kannattaisiko nyt ottaa vain rehellisesti pieni breikki ja miettiä millaisesta liikunnasta voisit innostua?
Minusta liikunnan pitää olla hauskaa. Ei hauskaa siinä mielessä, että jalkaprässiä vääntäessä naama on näkkärillä koko ajan, vaan niin, että liikunnasta oikeasti nauttii, liikkumaan lähtee mielellään ja treenin jälkeen on hyvä olo. Itse treenin aikana olo saattaa olla kamala, mutta se euforinen fiilis joka parhaimmillaan on treenin jälkeen on kyllä jotain ihan mahtavaa ja se osaltaan auttaa pitämään innostusta yllä. Jos treenaamaan lähtee negatiivisella mielellä ja sillä ajatukselle, että ”tämä on ihan hanurista” ei se ihme ole jos ei hommasta tule yhtään mitään.
Liikunta on mielekkäämpää kun on tavoitteita ja sulta ne tavoitteet taitaa puuttua, ainakin kirjoituksestasi saa sen mielikuvan. Toki se, että tekee töitä sen eteen, että mummona on hyvässä kunnossa on tavoite sekin, mutta yleensä ne konkreettisemmat ja lähempänä olevat tavoitteet antaa enemmän puhtia. Tavoitteet voi olla ihan pikkuisia, kuten sellaisia, että seuraavalla kerralla jaksan juosta viisi minuuttia pidempään tai ensi viikolla saan vaihtaa käsipainon kilon painavampaan.
Kirjoituksestasi paistaa minusta läpi, että sinulle voisi monen pienen liikkeen sijasta muutama iso liike. Oletko kokeillut esimerkiksi maastavetoa, kyykkäämistä ja muista niin sanottuja painonnostoliikkeitä? Jos nilkkaremmien kanssa tuhraaminen ärsyttää niin tuollaiset isot liikkeet joissa käytetään oikeastaan koko kroppa hyväksi ovat parempia ja tehokkaampiakin.
Toivottavasti löytäisti liikunnan ilon ja jaksamisen treeniin.!
hienoa, että saat ittesi sinne salille saakka:) mulla taas se pulma, etten yksinkertasesti saa itteeni sinne, joka viikko päätän, että seuraavalla viikolla aloitan TAAS salilla käynnin..mutta EI!! viimeksi käyny vissiin marraskuussa ja kyllä tulee joka kerta niin ihana olo salin jälkeen..mut jostaan tarvisin sen kipinän aloittaa treenaaminen
mikset vain pitäisi taukoa, turha siellä salilla pakosta käydä
Saat nyt vastauksen, jollaisia ehkä osasitkin odottaa. Jota et ehkä halua, mutta jonka nyt sanon. Nimittäin olen melko varma, että ratkaisu sun ongelmaan on hyvin yksinkertainen: hiilihydraatit.
Se nyt vain on fakta, että liikkuva ihminen TARVITSEE riittävästi hiilaria. Siinä missä prodet ja rasva on kropan rakennusaineita, on hiilari polttoainetta. Aivot ennen kaikkea tarvitsee hiilaria! Ei ihme jos olet vähän jumissa aivotoiminnankin suhteen.
En yhtään epäile, että ruokavaliosi on tuonut sulle aivan upean olon. Mutta otapa huomioon, että sillä upealla ololla voi olla enemmän tekemistä kasvisten lisäämisen kanssa kuin hiilarin kokonaan karttelun. Lisää ruokavalioon puuroja, hedelmiä, miksei vaikkapa riisiä. Katso sitten, miltä liikunta tuntuu. Luulisi painojenkin nousevan hieman paremmin. Ja ainahan voi kokeilun jälkeen palata vhh-ruokavalioon, jos hiilareiden järkevä lisääminen ei toimi. Ja kun olemassa se kultainen keskitie: vaikka ei olisi vhh:lla, ei tarvitse elää pastalla. Kaurapuuro esimerkiksi on aivan kingiä safkaa ;)
Mutta ihan tosissaan. Minut on koulutettu liikunta-alalle ja lisäksi lähipiirissäni on useita kilpaurheilijoita. Ainoat vhh:lla kitkuttelijat ovat niitä vararengas-tyyppejä jotka käyvät kerran viikossa salilla, ovat sitten ihan poikki ja itkevät loppuviikon sohvan pohjalla kun eivät jaksa sen paremmin aerobista kuin lihaskuntoharjoitteluakaan. Jokainen tuntemani urheilija syö hiilaria ja varsinkin kestävyysurheilijat jopa naureskelee tällekin ihmedieetille.. :D
Kannattaisi edes koettaa. Hiilaria kun tankkaa niin salitreenistä saa sellaiset kiksit että ei mitään rajaa, ja kyllä muuten nousee rautaa tällaisella pienikokoisella naisellakin ;) voin samaistua sun salilla käymiseen liittyvään *itutukseen. Joskus kokeilin vhh:ta, ja ihan ymmärrettävästi mielialat heitteli, lihaksissa ei ollut voimaa ja mikään treeni ei maistunut. Oireet hävisivät parin päivän sisällä hiilarin palauttamisesta... Nyt treeni luistaa ja salillakin sitä saa aina vaan uusia ennätyksiä.. :)
Harkitse edes! Aina voi palata takaisin vhh:lle :)
Pitääpä vielä jatkaa kommentoimista, mun mielestä tää on niin tärkeä aihe :)
Jos sulle salilla käyminen on noin kauheaa tuskaa, niin missä on sen tekemisen mielekkyys? Ettei siinäkin, salille itsensä pakottamisessa, olisi kyse esim. tarpeesta kontrolloida..? Mikset vain pidä taukoa? Ei se maailma siihen kaadu. Tai vielä parempi, mikset vain kokeile jotain muuta lajia? Esim. Kiipeily pitää lihakset ihan yhtä hyvin kunnossa. Lisäksi se on hauskaa, haastavaa ja monipuolista :) boulderoinnin aloittamiseksi ei edes tarvitse muuta kuin mennä bouldering-salille. Toi nyt oli vaan esimerkki. Mutta mitä järkeä on kiusata itseään? Liikunnan pitäisi tuoda iloa ja olla hauskaa, ja on aivan hiton surullista jos joku on tuollaisella itsensäruoskimismentaliteetilla (hieman kärjistetysti ilmaistuna ;)) liikkeellä! Rupea vaikka hiihtämään tai luistelemaan... Kyllä ne muutkin lajit pitää lihaksiston kunnossa kuin salilla painojen kanssa itkua pusertaen ährääminen :) tsemppiä! Rennosti vaan niin ilo kyllä löytyy. Ja joskus on viisampaa luovuttaa kuin jatkaa pään hakkaamista seinään. Tilalle löytyy jotain parempaa! :)
Valitettavan tuttu tunne... Käyn näin talvisin salilla juurikin vain sen liikkumisen vuoksi. Keväällä, kesällä ja syksyllä sentään voin käydä myös ulkona pitkillä kävelyillä ja hölkillä metsissä, mutta talvisin en pidä ulkona "urheilusta" loskan, pimeyden ja kylmyyden vuoksi. Uintiharrastuksen tai ryhmäliikunnan iloakaan en ole löytänyt eikä opiskelijan lompakkokaan anna niihin myöten. Mutta joo, salilla on välillä ollut niiiin kettuuntunut tunne, että olen pari kertaa jopa vaan lähtenyt sieltä pois kesken kaiken :D Luulen, että itselläni nuo salilla käymisen negatiiviset tunteet liittyy juurikin ehkä tähän vuodenaikaan yleensä, joten toivon kevään tullen helpottavan.
Tsemppiä! xx
Ai, että! Minä VIHAAN, palavasti vihaan saliharjoittelua, juoksua, kävelyä, uintia ja siitä huolimatta teen kaikkia edellä mainittuja. Väitteen, että jonkun aikaa liikuntaa harrastaneena alkaa saada jotain endorfiinikiksejä ja ei vaan voi olla liikkumatta enää, täytyy olla jonkun saliketjun keksimää propagandaa, koska jos ei olisi pakko en taatusti liikkuttaisi persettäni sohvalta mihinkään. Hikoilu ei ole kivaa. Kipeät lihakset ei ole kivoja ja kyllä, se kaikki vituttaa. Ja paljon. Ymmärrän sinua niin hyvin.
entä jos pidät taukoa jonkin aikaa? :) käy vaikka joogassa tai ihan mitä muuta vain "rauhallista" ^_^
Hmm, täällä on yksi, joka ei edes pääse salille asti! Voit ajatella, että sulla on asiat hyvin, kun on olemassa myös heitä, joita koko liikuntajuttu ei vois vähempää kiinnostaa.
Itse kyllä liikun ( en siis ole totaalinen liikunnanvihaaja ), satunnaisesti juoksulenkkeilen ja pyrin hyödyntämään työmatkaliikunta mahdollisuutta, eli kävelen, kävelen ja kävelen. Itselläni paras motivaattori on se, kun vertaa itseään muihin; minulla on terve keho, jota minulla on oikeus ja velvollisuus huoltaa, saan olla kiitollinen, että minulla on jalat, joilla kävellä. Kaikilla ei ole asiat näin hyvin :(
Tästä ei nyt tainnut mitenkään suuresti apua olla, mutta tuli mieleen, auttaisiko se, että kokeilisit välillä jotain muuta lajia, vaikka ihan hetken aikaa?
Heippa! En itsekään tykkää käydä salilla, enkä oikein missään hikirääkissä. Mutta olen löytänyt yhden lajin jota aina oikein innolla odotan: Zumba! Ehkä sun kannattais kokeilla esim jotain combat-tuntia, tai jotain erilaisia ryhmätunteja, pilates, jooga, tanssi, kahvakuula, dance-mix yms. Ehkä löytäisit jonkun josta innostut, ja liikunta alkaa maistua. Itse tykkään huomattavasti enemmän hauskoista mukaansa tempaavista ryhmäliikuntatunneista kuin salilla puurtamisesta. Mieti asiaa. Myös luistelu, hiihtäminen, lenkkeily ja pyöräily on oivaa liikuntaa :).
Voi ei, kuulostaa pahalta! Ootko miettiny, että kokeilisit vaihteeksi jotain uutta? Itte rakastan yli kaiken bodypumppia ja bodycombattia!! <3 Vaihtelu vois virkistää ja sen jälkeen taas salireenikki maistuis ihan eri tavalla. Itseäni en saa salille rehattua enää noiden tuntien lisäksi (4h/vk), kun koirakin pitää lenkittää. Mut paljon tsemppiä sulle liikunnan ilon löytymiseen, kyl se siälä on!! Ps. Toivottavasti en vain kääntäny veistä haavassa :/
Olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä siitä, että liikuntaa kannattaa harrastaa silloinkin, kun se ei niin ruusuilla tanssimista olisi, koska siitä nyt vain on kropalle ja mielelle niin suuri hyöty pitkällä tähtäimellä. MUTTA tämän luettuani mulle tuli väkisinkin mieleen, että auttaisiko sua nyt kuitenkin pieni tauko? Tai jos vaihtaisit hetkeksi johonkin kotiliikuntaan, vaikka joogaa tai jotain, mitä varmasti tykkäisit ainakin vähän enemmän tehdä. Koska siis, anteeksi nyt, tätä ei oikein voi ilmaista mitenkään kohteliaasti.. Kyllä mulle tulisi aika urpo olo siitä, jos useamman tunnin viikosta käyttäisin jonkun asian parissa, josta tiedän tulevani vittuuntuneeksi. :P Jos vitutus on tosiaan niin kovaa kuin annat ymmärtää, niin siinähän alkaa jo esim. kortisolitasotkin vilistää omia aikojaan ylöspäin, mikä nyt ei ainakaan ole hyväksi kropalle ja mielelle.
Mulla ei valitettavasti ole kerrottavana mitään hienoa suomalainen sisu -tarinaa. :D Jos liikunta tai mikä tahansa vapaa-ajan toiminta ei ole tuntunut hyvältä, niin olen lopettanut sen, kunnes ajatus on taas alkanut houkuttaa. Se tauko voi olla kaksi päivää tai kaksi kuukautta, mutta aina se on auttanut ja harrasteen pariin on palannut tuhat kertaa innokkaampana ja taas on ollut kivaa. Meillä on tosin se ero, että itse olen siirtynyt liikunnanvihaajasta juuri sellaiseksi ärsyttäväksi pirteyspirkoksi, joka salin jälkeen hehkuu energiaa ja rakkautta koko maailmaa kohtaan. :D
Jos siis sopii neuvoa, niin mielestäni sinun pitäisi antaa vähän armoa itsellesi. Me suomalaiset usein jahtaamme sellaista sataprosenttisen täydellisestä suoritusta niin työelämässä kuin vapaa-ajan harrastuksissakin, mikä ei monesti ole kovin terve saati järkevä malli. Kokeile pientä hällävälismiä. :D Mitä sitten, jos ei entiset painot nouse, kun kuitenkin olet haastanut itsesi ja mennyt sinne salille liikkumaan? Pienikin liikuntasuoritus on parempi kuin ei mitään. Ammattiurheilijoillakin on aikoja, jolloin treeni ei vain kulje, vaikka kuinka on ravintoterapeutit ja valmentajat neuvomassa. Mutta toki, jos tilanne on näin pitkittynyt, niin ehkä jostain tuollaista ammatti-ihmisestä voisi olla apua, jos ei itse keksi pääsyä ulos umpikujasta.
Mulla ei nyt kyllä oo antaa mitään varsinaista apua, mutta ajatuksia kuitenkin! :)
Itse olen sellainen, että pakolla en tee mitään. Ajattelen sen niin, että se "pakko" ei hyödytä mitään, ja kaiken muun hyvän lisäksi elämässä on oikeasti niin paljon kaikkea oikeasti pakollista ja ei-kivaa, että kyllä kaikki vapaaehtoinen pitäisi olla kivaa. :)
Omalla kohdalla on tullut sellaisia motivaatiolaaksoja niin juoksemisessa, ratsastuksessa kuin koiran kanssa treenaamisessakin. Yleensä se on kuitenkin ollut sellaista saamattomuutta, joka on tehnyt vain lähtemisestä vaikeaa. Sitten kun on ollut varsinaisesti tekemässä, niin sitten on taas ollut kivaa.
Muutamia kertoja on tullut sitten taas tuollainen sun kuvailema vitutus. Ei ole vain nähnyt mitään hauskuutta enää, sekä lähteminen että tekeminen on ollut kuin tervassa juoksemista. Tällaisina hetkinä olen sitten pysähtynyt miettimään, että miksi teen tätä asiaa. Jokuhan siinä on aina ollut taustalla, siis joku itsestä lähtevä syy: milloin on halunnut olla paremmassa kunnossa, olla parempi koirankouluttaja/saada parempaa menestystä kisoissa, olla parempi ratsastaja... Mutta kun ne syyt on saanut selvitettyä, on hyvä vielä miettiä, että miten MUKA ne tavoitteet saavuttaa, jos ns. vihaa sitä tekemistä?! Johan ne liikunnankin terveyshyödyt siinä karisevat, kun vituttaa ja jo pelkkä ajatus saa stressiä aikaiseksi!! Mitä hyötyä siitä muka on?!?
Itse olen saanut motivaation aina takaisin pitämällä taukoa. Sitä alkaakin yhtäkkiä tuntea olon tyhjäksi, kun ei olekaan sitä tärkeää juttua mukana. Joskus tauko on kestänyt viikon, joskus kuukauden.
Ja ihan vilpittömästi, en ymmärrä sitäkään, miksi pitäisi _harrastaa liikuntaa_ jos siitä ei tykkää? Siis käydä väkisin salilla ja reuhtoa tyhmiä ( ;) ) ohjelmia? Totta kai se liikunta on terveellistä ja hyvää, mutta ihan tosissaan, ei kai se lonkanojennus nyt mikään itseisarvo ole hyvässä elämässä? Että sitä varten kärsisi vitutuksesta? Nimimerkillä hämmentynyt kyselee... :D Mikset sen sijaan lähtisi ulos luontoon, kun esim. vaelluspostauksia lukiessa on saanut sen käsityksen, että siitä tykkäisit? :) Varmasti rentouttaa ihan eri tavalla reilu tunnin kävelylenkki auringonpaisteessa kuin "väkisin väännetty" sali!
Ihailen sitkeyttäsi, on hienoa että jaksat liikkua, vaikka se joskus onkin vaikeaa! Meikäläisellä tulee ajoittain sellainen hetkellinen innostus liikuntaan, mutta sitten se aina hiipuu. :/ Pitkäjänteisyyden geenit taisi mennä seuraavalle jonossa. Jostain syystä varsinkin hiki- ja lihaskuntoliikkuminen on välillä ihan käsittämättömän vaikeaa, vaikka tiedän sen tekevän hyvää niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä (hyötyliikuntaa sentään harrastan mielelläni). Olen suorastaan kateellinen sellaisille ihmisille, jotka hurahtavat johonkin lajiin ja vielä nauttivat siitä.
Jos liikunta alkaa maistumaan niin puulta että sahapurut roiskuvat nenästä, kannattaa suosiolla pitää hetki taukoa. Esimerkiksi viikon tauko (vaikka miten huono omatunto tulisikin) voi tehdä liikuntamotivaatiolle ihmeitä :)
Itse huomaan tauon paikan siinä vaiheessa kun lenkillä jalat tuntuvat jatkuvasti lyijyltä ja mikään ei vain tunnu toimivan, itse lenkille lähtemisestä puhumattakaan. Vaikka liikkumisesta ei koskaan tulisikaan sitä lempipuuhaa, ei sitä silti kannata itku silmässä ja veren maku suussa ahertaa. Joskus vain on sellaisia kausia, jolloin ei yksinkertaisesti jaksa tehdä yhtä hyvin kuin aina.
Sä oot sitte hassu :D Aivan loistava purkautuminen ja noi kuvat... Kesoa laitteille :) Mä nostan kyllä sulle hattua, kun jaksat käydä salilla, vaikkei se oo herkkua. Oot ihailtavan omistautunut muutenki. Aina kun saan kosmetiikkapurkin tyhjäksi, ajattelen Karkkipäivää ja sun tilastoja :) Tai kun merkkailen itsekin päivämääriä käyttöönotettuihin puteleihin. Sannismi rules!!!
Ikävä tunne... toivottavasti löydät uutta intoa lähteä salille!
En ole itse koskaan käynyt salilla, vaikka se tekisi hyvää. Ei vain houkuttele. Onneksi löysin tanssitunnit reilu vuosi sitten. Tällä hetkellä omakin motivaatio on vähän hukassa ja luulen, että vuodenajalla on jotain tekemistä. Ehkä kevät helpottaa...? :)
Kuules, voit olla ylikunnossa. Ota ortostaattinen syke, se antaa ainakin suuntaa.
Fakta: Jos ei saa energiaa hiilareista eikä kehossa ole enää lainkaan rasvaa poltettavaksi, kroppa alkaa syödä lihaksia. Tee siinä sitten punttisalitreenejä :)
Treenitauolle vaan, koska saatat olla sekä ylikunnossa että aliravittu. Ja pakonomainen ehdottomuus syö myös pääparkaa.
Ota kuukauden verran rennosti, ettei tule kaupan päälle vielä burn-outiakin...
Kuulostaa pahasti siltä että olet ylikunnossa. Väsy ja vitutus on kehon tapa viestiä siitä että nyt pitäis levätä. Pidä joko kokonaan taukoa treenistä tai ihan kevyempi jakso, niin että teet vähemmän sarjoja ja pienillä painoilla jonkin aikaa. Jos et malta kokonaan salilta poissa pysyä. Suorittajatyyppisenä ihmisenä minulle saattaa joskus tulla "huono omatunto" kevyestä viikosta tai jopa lepopäivästä, mutta levon jälkeen treeniin kulkee taas ihan eri lailla ja painot jopa kasvavat. Vaarana on myös että jos et kuuntele kehoa nyt, se pakottaa kuuntelemaan jossain vaiheessa ja sitten et katsokaan salille päin hyvin pitkään aikaan.
Ymmärrän niin täysin! :D
Lapsuudessa ei koskaan kannustettu urheilemaan, koska perheessä se ei ollut muutenkaan tapana.
Nyt aikuisena olen käynyt milloin ryhmäliikunnassa (ei mun juttu, liikaa porukkaa pienessä tilassa, ääk) ja enemmänkin kuntosalilla.
Yleensä salille raahautuminen on kovan työn takana, mutta se tunne, kun tulee sieltä pois... Ihanaa.
Joskus on tarpeen pitää pieni tauko. Viikko tai pari, sen jälkeen tuntuu aivan erilaiselle, kropassa ja mielessä. Kokeiles.
Samasta olen kärsinyt minäkin, mutta pääsin siitä yli, kun pidin parin viikon totaalisen liikuntatauon ja lisäsin hiilareiden määrää ruokavaliossa. VHH ja kova treeni eivät ainakaan mulla kulje aina ihan nikottelematta käsi kädessä, mutta mä harrastan salin lisäksi paljon kyllä aerobistakin liikuntaa. Esim. juoksusta ei tule mitään ilman hiilareita. Sen totesin, kun meinasin pyörtyä lenkkipolulle!
Pidä taukoa! Viikko tai kaksi ei saa sua ihan hunningolle ;) Tai sitten hankit jotkut uudet ihanat salivaatteet, vaihdat salia tai vaikka joku suuuper ihana suihkusaippua/kosteusvoide, mitä saat laittaa vain salilla :) Muutat jollain tapaa mahdollisimman suuresti sun rutiinia käydä salilla. Täysin eri kellonaika tms.
Mulle tuli myös heti mieleen ylikunto/ylirasitustila. Eli höllää ihmeessä pikkuisen.
Juu, ymmärsin, että et halua vaihtaa lajia. Silti minäkin olisin sitä mieltä, että jätä hetkeksi salitreenaus ja käy treenitauolla vaikka uimassa! Sielläkin voit käydä ja liikkua oman aikataulusi mukaan.
Lajiahan ei tarvitse lopullisesti vaihtaa, jos saliharjoittelu on sinulle se mieluisin, vaan vähän pitää siitä taukoa ja kokeilla vaikka kuukauden ajan jotain muuta. Kuukauden kuluttua voi käydä kokeilemassa miltä siellä salilla tuntuu.
Tuttu tunne... tosin minä en ole jaksanut harrastaa mitään liikuntalajia vuodesta toiseen (kävelyä lukuunottamatta), vaan olen tympiintymisen iskettyä aina vaihtanut lajia. Muun muassa uinti, erilaiset jumpat, kuntosali ja juoksu jo kokeiltu, nyt meneillään astangajoogakausi. Uintia ja juoksua tosin jaksan edelleen satunnaisesti, ja olenpa jopa harkinnut palaavani salillekin. Eli mun kohdalla auttaa lajin vaihto, mutta sulle en osaa antaa muuta neuvoa kuin että ehkä pieni tauko voisi auttaa.?
Varsinaiseen aiheeseen liittymättä, ihan älyttömän magee kuva tuo, jossa näytät keskisormea! Hanska antaa siihen täydellisen pisteen iin päälle, se on jotenkin niin punk! ;)
Hei, älä nyt herranjumala raahaa itseäsi väkisin sinne salille!
Mieti, kuinka paljon mahdollisuuksia liikkua tässäkin maailmassa on. Hikinen sali saisi mulla jäädä samantien, jos en siitä saisi kiksejä! Ulkona on varsinkin teillä siellä etelässä liikkuminen varmasti helpompaa kuin meillä Lapissa; pakkasta on vähemmän ja teitä (teitä..:D tiet siis) pidetään kunnossa - mikset lähtisi vaikka lenkille..?
Moni muukin kommentoi, että voisit kokeilla myös jotain tanssituntia. Ja allekirjoitan sen, että vaikka ei osaisi yhtään tanssia tai pysyisi rytmissä, on se sen verran hauskaa että kannattaa mennä! Jopa minunlainen liikunnanvihaaja (kliseinen sanonta) vaivautuu zumbaan. Tai vaikka moderniin tanssiin. Tai käy jokin uusi kurssi! Miten olisi viikonlopun mittainen joogakurssi? Entä pilates?
Me lukijat otetaan nyt tiukasti sinua 'niskasta kiinni' tässä jutussa, sillä meitä salivihaajia on näköjään useampikin! Ja uskon, että se, mikä on psyykkeelle hyväksi, on myös paljon paremmaksi keholle, vaikka itse harjoittelun teho ei olisikaan niin suuri. Endorfiineja! Onnellisuutta! Rentoutumista! Sitä liikunnan tulee olla. Ei pakkopullaa!
Tämä on vähän sama asia kuin silloin kun väitit ympärysmittasi olevan 80. Ei se ole! Minun ympärysmittani on 70-75, vaikka senttimetreinä rinnanympärykseni on 95 cm. Ja B-kuppi. Ja olen vaatekooltani M-L..! :D
Joten, pyydän edes sen vuoksi että meidän lukijoiden stressitasot eivät nousisi; kokeile jotain muuta lajia. :)
Kirjoita siitä vaikka blogiin! Moni saisi hyviä ideoita ja voisit itse samalla eritellä kokemuksiasi muun liikunnan parissa. Onnea ja iloa! Ja endorfiineja ;--)
Aika moni tuntuu olevan sitä mieltä, että nyt olisi lajin vaihdon paikka. Omaan silmääni pisti kyllä enemmän selkeästi fyysiseltä kuulostavat ongelmat (painojen pienentäminen ja selvä takkuaminen) ja ihastuttavan sairaushistorian omaavana ihmisenä ensimmäisenä tuli mieleeni, että nyt kannattaa selvittää, mistä on kyse. Mutta muutaman kommentoijan mainitsema ylikunto alkoi kuulostaa minustakin loogiselta. Ehkä sinun kannattaa tutkiskella, onko se mahdollinen. Jos ei, (en tiedä pystyykö sitä jotenkin poissulkea), sitten kannattaa käydä mittauttamassa varmaan ainakin rauta-arvot tai jotain.
Jännä muuten miten eri tavalla ihmiset lukee tekstejä. Tosi moni tuntuu uskovan, että joku muu laji olisi sinulle parempi ja et vain ole itse hoksannut sitä, minä ja muutama muu taas että nyt on kyllä kyseessä enemmän fysiikasta kuin psyykestä johtuva ongelma, ja et vain ole itse hoksannut sitä. :D Eikö ole lohdullista, että about kenenkään mielestä et itse näe ongelmaa yhtä selkeästi kuin muut? Hyvää tarkoittavat mutta alentuvaiset neuvot on aina yhtä ihania.. :D
No mutta jos ihan tosissaan miettii, niin kyllähän sitä usein käy, että kun jonkun asian kanssa tottuu tilanteeseen tai se tulee pikkuhiljaa, sitä vähän sokeutuu sille ja joku muu ihan oikeasti voi nähdä tilanteen selkeämmin. Voihan nytkin niin olla.
Joka tapauksessa ihailen sitkeyttäsi! Itselläni ei samanlaista ole, vaikka koitan sitä kyllä kasvattaa. Pakkopullaliikkujaa minusta ei saa kyllä varmaan ikinä, mutta olenkin keskittynyt iloa tuottavien liikuntalajien etsimiseen ja onneksi löytänytkin niitä. Ilman niitä jäisi kyllä tällä sisun vähäisyydellä kokonaan liikkumatta. :D
Itsekin suosittelisin testaamaan hiilihydraattien lisäämistä ruokavalioon. Ja siis tosiaankin maltillisesti, en tarkoita mitään pullamössövehnäjauhosokeriövereitä. VHH-ruokavalio on itsellenkin tuttu juttu, mutta kovan treenin kanssa se ei vain ollut ainakaan minulle paras mahdollinen ratkaisu, sillä pikkuhiljaa treeni alkoi tökkiä ja kehitys jumahtaa paikoilleen. Olo oli treenatessa tosi voimaton, vaikka muuten tunsin voivani ruokavalion ansiosta hyvin. Esimerkiksi kaurapuuro treenipäivänä taas antoi jo ihan eri tavalla puhtia sekä lihaskuntotreeniin että kestävyyteen, vaikka muilta osin sön hyvin "hiilihydraattikevyesti"
Toinen toimiva keino on pieni tauko, jonka aikana ei tarvitse miettiä että olisi pakko kuntoilla. Jossain vaiheessa liikuntaan tottuneena sitä aina lopulta huomaa oikeasti kaipaavansa liikuntaa rentoilun sijaan, ja motivaatio onkin taas kohdillaan ja sali kutsuu. Tsemppiä!
täällä on yksi kohtalotoveri, ei hätää! rakastan salitreeniä, silloin kun se menee hyvin niin oioi sitä onnistumisen tunnetta ei moni asia voita. MUTTA sitten kun tulee näitä kausia että ei suju, ei maistu, ei ei ei niin tekisi kyllä mieli heittää tangot ja käsipainot päin seiniä. mäkin suosittelisin vaikka viikon taukoa, tai niin pitkää kuin tuntuu että tarvitsee :)
Hyvä Sanni! Mukavaa, että olet rehellinen. Meitä kaikkia ei vaan ole luotu himourheilijoiksi. Meidän pitää uskaltaa olla erilaisia, eikä välittää hihkuttajista, joilla ei ole elämää ilman hurjia urheilusuorituksia.
Itse olen ollut, ja olen vieläkin, lapsena kömpelö, joten traumat ovat kaukaa. Olen tuntenut itseni hylkiöksi, kun en juokse, hölkkää enkä muutakaan harrasta, paitsi kävelyä. Ikä on tuonut suvaitsevaisuutta itseäni kohtaan, muutakaan mahdollisuutta ei ole.
Ja onhan siinäkin nautinnon paikka, kun pystyy tekemään jotain itselleen täydellisen vastenmielistä.
Kauniita talvipäiviä toivottaen kaikkein vanhin lukijasi Kirsti
Moi Sanni, onpas ikäviä tuntemuksia :( Mutta kuten itsekin sanoit, voisi tauko olla se vastaus. Uskon kyllä että tulevaisuuden mummo kiittää nuorta Sannia huolimatta lyhyestä tai vaikka vähän pidemmästäkin tauosta silloin tällöin. Itselläni on sellainen asenne omaan salitreeniini, että jos ei oikeasti huvita niin ei ole pakko! Miksi ihmeessä lähteä väkipakolla jyystämään treeniä joka ei edes suju kun ei huvita. Anna mielen ja kropan levätä ja palaa hengähdystauon jälkeen treenaamaan; sitten kun siltä tuntuu. Jos joskus itse jätän treeniin väliin kun ei huvita, ei se kaada maailmaani. Treeni on siitä huolimatta jatkunut säännöllisenä ja tuntuu hyvältä; sitä tekee mieli tehdä. Kokeile pientä taukoa, jatka vaikkaa joogaa kuitenkin jos se tuntuu rentouttavalta eikä pakotetulta. Toivottavasti löydät taas liikunnan halun :)
Tuli mieleen omat kokemukseni vuosien takaa, kun oli todella kyllästynyt urheiluun eikä olisi lainkaan tehnyt mieli lähteä treeneihin. Väsytti kovasti ja treeneihin lähteminen oli täyttä pakkopullaa. Syyksi tähän paljastuikin alhainen hemoglobiini.
Mietinkin siis, että oletko mittauttanut rauta-arvojasi?
Olen samanlainen pakkoliikkuja kuin sinäkin, mutten vaan ole löytänyt sitä ainoaa oikeaa lajia vielä (pari siedettävää kyllä). Mä olen huomannut, että siihen pahimpaan ketutukseen auttaa se tauko, kyllä se motivaatio on aina sitten palannut sen verran, että saa raahattua itsensä liikkeelle. Suosittelen sua kokeilemaan, että mitäs jos kävisit jonkun aikaa pelkästään siellä joogassa ja katsot, että tulisiko salimotivaatio takaisin paraneeko olo muuten (jos siis toi onkin vaikka sitä ylikuntoa).
Nyt täytyy sanoa samaa, mitä muutkin kommentoijat. Älä rehki, jos noin kovasti ketuttaa. Itsekään en ole koskaa löytänyt sitä "omaa" lajia, jota jaksaisin vuodesta toiseen. Olen pomppinut harrastuksesta toiseen ja välillä harmitellut, kun uusi laji ei alkuinnostuksen jälkeen olekaan enää kiinnostanut. Nyt olen tajunnut, että ei se haittaa. Voin ihan huoletta kokeilla uusia lajeja, liikuttua siinäkin tulee. Ja sitten kun kyllästyttää, *ituttaa ja ei enää tippaakaan kiinnosta, vaihdan suosiolla kokonaan uuteen juttuun. Näin tulee liikuttua lähes aina jotenkin, eikä minua haittaa etten kehity yhdessä tietyssä lajissa mitenkään eteenpäin.
Olen omassa harjoittelussa huomannut, että joskus parasta mitä voi tehdä paremman etenemisen eteen on pitää pari viikkoa taukoa ja vain käydä reippailla kävelylenkeillä tai joogassa tms. En tiedä ylikunnosta mitään (kannattanee se sulkea pois), mutta itselläni meni jossain vaiheessa ihan pipariksi kaikki liikunta. Oli ja on edelleen paha tapa käydä pari kertaa viikossa repimässä kaikki mehut ja maata loppuaika. Olisi pitänyt liikkua enemmän ja kevyemmin. Ymmärtääkseni kunnollisia tuloksia saa aikaan pääasiallisesti vetämällä täysillä, mutta sitä pitäisi tasapainottaa jotenkin...:P Ei vaan meinaa hermo kestää mitään kevyttä. Onneksi asun isohkon kaupungin keskustassa, niin tulee käveltyä kaikkialle. Saan edes 2 x 10 min hyötyliikuntaa huonompinakin päivinä.
Kuntosaliharjoittelu on itselleni juuri se laji, joka saa aina raivon valtaan. "Miksi mun muka pitää tehdä tätä!!???" "Eikö ketään muuta tosiaankaan v***ta??!" Olen viime aikoina kuitenkin mennyt kahdesti viikossa, koska tuloksiin on pakko olla tyytyväinen. Minulla on yleensä seuraa ja se jonkin verran helpottaa. Voi aina välillä kommentoida, että ihan p***a treeni taas. Kiroilu auttaa kaikkeen vaivaan.
Olen todella hankala kaikkien lajien suhteen. Suurin osa on kamalaa pakkopullaa. Inhoan mm. hiihtoa, lentopalloa, koripalloa, sählyä, uimista (kuntoilumielessä), salilla käymistä, yleisurheilua... Erilaisiin jumppiin voi juuri ja juuri mennä, muttei sekään jaksa kovin pitkään huvittaa. Lenkkeily on aina välillä ihanaa ja välillä taas ei voisi vähempää kiinnostaa. Jalka vaan liimautuu tiehen, eikä meinaa päästä millään eteenpäin.
Sitten löysin joogan ja jaksoin kiinnostua siitä jonkin aikaa. Käyn säännöllisen epäsäännöllisesti astangassa. Yleensä pääsen vähän etenemään, kyllästyn ja pidän pitkän tauon ja aloitan taas alusta. Karatesta olin innostunut melko pitkään ja sen jälkeen thainyrkkeilystä. Molemmissa vaan on se ongelma, että käyn kahdesti viikossa noin vuoden tai hyvällä tuurilla pidempään ja pian alkaa ahdistaa se, ettei kunto nouse yhtään. Yllättäen.... Teen itselleni suunnitelmia käydä useammin ja lenkkeillä melkein joka päivä. Tietysti käyn myös kahdesti salilla. Kuvittelen toteuttavani sitä ohjelmaa joitain kuukausia, kunnes tajuan ettei se tule tapahtumaan. Pian myös treeneissä käyminen alkaa ahdistaa. Tietää että taas kerran saa hävetä, kun ei vaan ikinä etene mihinkään. (Kukaan ei tietenkään huomauta mitään ja tuskin edes kiinnittää minkäänlaista huomiota, mutta se ei estä kurjaa oloa)
Lopputuloksena vedän silloin tällöin noin vuoden aikana itseni tavallista kovempaan kuntoon. Ei mitään ihmeellistä tai kovin urheilijamaista, vaan esimerkiksi jaksan hölkätä 10 km tms. Sitten jossain kohtaa motivaatio kaatuu johonkin pikkuasiaan, jatkan liian pienellä liikuntamäärällä ja kunto alkaa romahtaa. Kunnon huononeminen taas tuhoaa motivaation lopullisesti ja alan harrastaa vielä vähemmän liikuntaa. Lihon ja menen muutenkin vähän huonoon kuntoon. Ei tosin mitään hulluja ääripäitä tässäkään, harvemmin on täysin liikunnaton viikko. Jossain kohtaa sykli alkaa taas alusta.
Elikkäs kovasti tässä yritetään urheilla, vaikka jokin minussa vastustaa kaikkea liikuntaa kaikin voimin. Pakko jaksaa jotain harrastaa, koska muuten kaikki muukin alkaa tuntua pakkopullalta. Liikunta ei ehkä itsessään innosta, mutta se lisää innostusta ja kiinnostusta muita asioita kohtaan.
Heh, tiedän tunteen! Olen pariinkin kertaan lähtenyt salilta kesken kaiken pois, kun alkoi vaan pänniä liikaa.
Maailmassa on onneksi niin monia tapoja liikkua, että jos yksi tapa alkaa kyllästyttää, on ihan ok kokeilla jotain muuta. Ja aina on lajeja, joihin ei kyllästy koskaan. Minulle ratsastus on sellainen laji.
Jos treeni tökkii tosi pahasti, minusta sinun kannattaisi pariksi kuukaudeksi vaihtaa koko lajia. Kokeile vaikka crossfitiä, bodypumpia tai kahvakuulailua, nehän ovat lihaskuntolajeja, mutta toisivat vähän vaihtelua. Kun pari kuukautta harrastat jotain ihan muuta liikuntaa, voit hyvillä mielin palata takaisin salille. :)
Vaikka pulikoit ;) vastaan ajatusta vaihtaa lajia niin olisiko silti joku laji, joka täydentäisi salia tai päin vastoin? Vaikka pukkihyppely tai ukonkanto. Minä käyn mielelläni salilla, koska kasvatan sillä lihasvoimaa kiipeilyä varten. Kiipeily on toki melko monipuolista, mutta kyynärpäät ja sormet ei kestä sitä 4 kertaa viikossa.
Ja kannatan ajatusta tavoitteesta. Mun tavoite on kiipeillä paremmin ja se onkin paljon enemmän kuin harrastus. Jos olisin aloittanut nuorena kisaisin takuulla siinä. Olen yli 30-vuotias, mutta kehityn silti kiipeilijänä koko ajan. Minä olen pakottanut nuorempana itseni pelkästään saleilemaan ja lajina se on maailman typerintä puuhaa. Ja nykyisinkin teen vain liikkeitä, joista pidän. Enimmäkseen leuanvetoja ja vapaita painoja. Liikunta on itseä varten ja kaikki liikunta on hyväksi, vaikka joskus vain nostaisit painot telineestä ja laittaisit ne samantein takaisin. Auta armias, jos joku tuputtaisi mulle nyt jotain ohjelmaa. Söisin sen ;)
Voi ei, mun silmään tekstisi näytti tosi huolestuttavalta. Lyhyet pakkopullajaksot on ihan normaaleja, mutta tuo painojen määrän dramaattinen "pakkolasku" ei! Taidat olla ylikunnossa? Syötkö minkä verran hiilareita vhh-ruokavaliossasi? Käsittääkseni aktiiviliikkuja tarvitsee myös niitä. Mun mielestä nyt sun kannattaisi antaa itsellesi armoa ja pitää rehellinen tauko salireenistä. Muuten on vaara, että hajoaa pää :(
Parempaa vointia ja mieltä! <3
Oon kyllä edellisten kanssa samaa mieltä siitä, että turhaan sitä itseään kiduttaa, jos innostus on ihan nollassa. Sillonkun en itse viitsisi lähteä salille, oon joko hirvittävän väsynyt koulupäivän jäljiltä tai on niin hirmu kylmä eikä autokyytiä saatavissa, etten viitsi siirtyä ulkoilmaan. Toki sellaisia "evvk"-päiviäkin on, mutta siihen ei auta kuin itsensä pakottaminen tai vaihtoehtoisesti jättää vain menemättä. Mua on auttanut kotona treenaaminen, silloin teen yleensä vain lemppariliikkeitä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Ei joka tapauksessa kannata ottaa kuntosaleilua niin tosissaan, jos ei esim. kilpaile siinä. Loppujen lopuksi itsensähän takia sitä nimenomaan liikutaan, ja varmasti pysyt kunnossa vaikka parin viikon treenit jäisikin väliin. Toivottavasti saat motivaation takasin ja alat taas tykätä kuntosalitreeneistä!
Pitäiskö sun vaan antaa ittelles lupa pitää lomaa liikunnasta? Kaikenlaiset pitäisi-ajatukset usein aiheuttaa vain stressiä ja vaikka liikunnankin voi perustella itselleen myönteisellä "minun kannattaa" -lauseella, voi loma silti tehdä terää. Oma lajini on nössö kävely, jota mun on vaan pakko harrastaa. Siitä huolimatta annoin itselleni viime viikolla luvan lomailla sisällä peittojen alla. Poistuin vain tarvittaessa ulos asunnosta. Ja se oli ihanaa! Mutta sit viidentenä päivänä alkokin jo tehdä sikana mieli ulos ja oli pakko lähteä, vaikka kello oli jo kuinka paljon. Sieltä se puhti taas löytyi.
Yleisesti ottaen vaihtelu on välillä hyvästä jopa sellasille rutiininrakastajille kuin mä :)
AHH! AHH!! ET OLE AINOA!!
Joskus luin, että neitsyeille urheilu ei välttämättä tule luonnostaan, joten voiko urheiluvihani selittyä horoskoopillani? En vain osaa, en vain tykkää, en vain urheile!
Nykyään urheilu on niin itsestäänselvä osa "hyvää elämää", että olen alkanut ahdistumaan. Miksi en tykkää urheilla? Mikä minussa on vikana? Aargh!
Hauska rock-henkinen toi keskisormikuva! :)
Oon samoilla linjoilla enemmistön kans, että ketutus ja etenkin tuo, että painoja täytyy laskea puoleen normaalista voisi viitata ylikuntoon.
Mulla on sama juttu, että liikunta ei koskaan ole ollut mulle luontaista vaan jotain mihin mun täytyy itseni pakottaa. Mulla se laji, joka eniten kiinnostaa, on ollut juoksu. Kisoihin/juoksutapahtumiin ilmoittautuminen antaa riittävän "pakon" harjoitella. Kevään ja kesän treenasin tosi hampaat irvessä ja osallistuin toukokuussa puolimarathonille ja syyskuun 10km juoksuun. Muutama päivä ennen tuota kymppiä päätin, että kun se puuha on oikeasti NIIN vastenmielistä, niin annan itselleni luvan olla juoksematta. Laitoin lenkkarit kaappiin ja päätin, että kaivan ne sieltä vasta kun mua OIKEASTI huvittaa mennä juoksemaan. Nooh.. sellainen ihme on tapahtunut syyskuun jälkeen kerran :D mutta viime aikoina ajatus "mitäs jos menisinkin lenkille.." on noussut mieleen jo useamman kerran. Luulen, että se hetki, kun lenkkarit palaavat kaapista alkaa olla lähellä :)
En ole lukenut blogiasi aiemmin, mutta pelkästään tämän postauksen perusteella minäkin arvelisin ylikuntoa tai toinen vaihtoehto on, että elimistö ei saa tarpeeksi oikeanlaisia ravintoaineita.
Harrastan kilpaurheilua ja kärsin taannoin vastaavanlaisista oireista, koska en saanut ruoastani tarpeeksi hiilihydraatteja.
Voi että! Tulee melkein sellainen olo että pitäisi tulla halaamaan vaikken täysin voi sanoa koskaan kokeneeni samaa. Olen kokeillut salilla käymistä ja se on mun mielestä iha hirveän tylsää, koska olen enemmän toiminnan ihminen. Paikoillaan istuminen on kamalan tympeää, valitsisin säällä kuin säällä pyörän kuntopyörän sijasta ku maisemat vaihtuu. Olen todennut tasan neljä liikuntamuotoa itselleni mieluisaksi: pyöräily, uinti, hölkkä ja Kahvakuula.
Pyöräillyt olen lapsesta saakka aina muutaman kilometrin matkoja kavereille ja nykyään kesäisin vaihdan bussin kuukausikortin arvokorttiin ja pyöräilen aina mahdollisuuksien mukaan kaupunkiin ja takaisin väh 2 kertaa viikossa, kerralla 16km. Valitsen kyllä reitin aina niin että on mahdollisimman vähän ylämäkiä ku vaihteettomalla mummopyörällä hyytyy hymy nopeasti :D mutta pyöräilyn tehokkuutta on joka tapauksessa niin helppo säätää ettei tarvi naama irvessä vetää. En välttämättä laita edes urheiluvaatteita päälle.
Uinti oli elämässä lukiossa hyvin tiiviisti mukana. En osaa mitään hienoja tekniikoita, uin lähinnä rintaa ja selkää oman jaksamisen mukaan. Lukiossa uin 1500m 3-4 kertaa viikossa. Pitkän tauon jälkeen menin taas marraskuussa uimaan ja altaassa tulee niin hyvä mieli :) jaksoin tauon jälkeen juuri ja juuri 800m uida mutta kehitys on ollut hurjaa ku nyt menee 1500m 50 minuuttiin (en tosiaan osaa nopeampaa vapaauinnin tekniikkaa).
Lenkkeily on ollut säännöllisen epäsäännöllistä, talvella harvemmin tulee lähdettyä. Kesällä käyn aamulla tai illalla allergialääkkeen otettuani kun ei muuten henki kulje, oli matka mikä tahansa ni viimeisen n. 2km hölkkään.
Kahvakuula on ihan uusi tuttavuus. Havahduin tosiaan siihen, ettei liikuntatottumuksiini sisälly rehellistä lihasreeniä ollenkaan vaikka se olisi mun skolioosiselälle hyväksi. Olen kokeillut go fat go:n kotitreenit sun muut ja parin viikon jälkeen todennut että ttu mitä paskaa. On vaan niin tylsää tehä staattista liikettä x määrä toistoja, x määrä sarjoja. Sitten tuumasin et ostan kahvakuulan, ei häviä ku pari kymppiä ja on se halvempi ku salin pakkojäsenyys. Usein olen kotona treenatessa kärsinyt hieman siitä että oion eikä tule edes kunnolla hiki. Mutta annas ku nappasin kahvakuulan ekan kerran käteen ja se oli menoa. Ihan mahtava fiilis! Olen viikon joutunut tikkien takia olla koskematta kuulaan, tuossa lattialla se tuijottaa ja tekisi mieli napata kiinni jo! Tuli kunnolla hiki ja johan tuntui lihaksissa :)
Yhteistä näille lajeille on kahvakuulaa lukuunottamatta se tekemisen aloittamisen vaikeus. Mä oon ehkä kunnoltani noin suurin piirtein keskitasoa, en täysin rapakunnossa mut jos mut laitettas vaikka aerobiciin pomppimaan ni olisin ekana väsähtävien joukossa :D mutta! Olen se mystinen taruolento jolle tulee se hyvä ja raukea olo liikunnan jälkeen. Uinnin ja kahvakuulan jälkeen on levollisin olo :) kannattaa tsekata fitnessblenderin kettlebell-videot YouTubesta, ei mitään typerää jumppamusiikkia taustalla ja tekniikkaa neuvotaan hyvin :-)
Olen muiden kanssa samaa mieltä siitä että lisäisit treenipäiviin kevyesti hiilareita. Olen ollut toisella melko vähähiilarisella ruokavaliolla joskus joitain viikkoja ja pöhö oli ihan kamala kun pitkän tauon jälkeen söi hiilareita :/ nukuin koko illan yhden pasta-annoksen takia. Eli melko varovaista sais varmaan lisääminen olla, olisko aamulla vähän kaurapuuroa tai kauraa sekoitettuna johonkin vähähiilarisempaan settiin? Näkis miten se auttaa sen kummemmin koko touhua pahasti sekoittamatta. Olen kyllä esim. viikon tauostakin samaa mieltä kuin muut, jos on ylikunto niin se ei ole leikin asia!
Toivottavasti saat liikunnan maistumaan hyvältä, toivotan oikein paljon tsemppiä vatutuksesta toipumiseen!:-) ajattelen sinua kun saan seuraavan kerran nostaa kahvakuulaa ja lähetän sinne hyviä viboja!
Kannattaa käydä uimassa :)
http://www.voice.fi/terveysjahyvinvointi/uusi-laji-hakusessa-8-erinomaista-syyta-aloittaa-uintiharrastus/23/57483
Kyllä muakin v-tuttaisi, jos pitäisi jotain taljapotkuja salilla tehdä... ;) Ei vaan, oikeesti. Älä vaihda lajia miksikään, kuntosali on yksi parhaista liikuntamuodoista ja ennen kaikkea teet sillä ison palveluksen tulevaisuudellesi. Minkäpituisia salitreenikertasi muuten ovat? Jo puolessa tunnissa saa tehtyä perusliikkeillä tosi tehokkaan treenin ja sellainen vaikkapa kolmesti viikossa on jo paljon. Ehkä lisäksi nopeita intervalliaerobisia noiden yhteyteen tai eri kerroille, jos pelkkä 3x30 minuuttia treeniä tuntuu liian lussulta. Itse sinuna ehkä panostaisin parempaan treeniohjelmaan ja mahdollisesti hiilareitten lisäämiseen treenin ympärille. Jotkut ryhmäliikuntatunnit on tietty ihan jees (okei, jos rehellinen mielipide multa kysyttäisiin, niin ihan hanurista ja toimii lähinnä sykkeen kohotukseen ja jotkut hybritit pumpit vasta turhia onkin).
Mun laji on juoksu, mutta kyllä tunnistan noita oireita. Sulla taitaa tosiaan olla kyse jonkinlaisesta ylikunnosta, itse keikun kahden eri tason välimaastossa, ja se ylitys seuraavalle tasolle meinaa ottaa lujalta. Kyllähän se ihan hyvältä tuntuu sitten kun sinne lenkille pääsee, enimmäkseen. Mutta viikoittain touhuun liittyy pelkkiä negatiivisia fiiliksiä, ketutusta ja syyllisyyttä. Painiskelen ajanpuutteen ja tavoitteellisuuden ja pakon kanssa jatkuvasti. Koen huonommuutta kun vilkaisen muiden suorituksia. Eilen tajusin taas että ei hemmetti, en ehdi taaskaan tehdä kotitöitä, en edes ruokaa vaikka sulhanen on kokkaillut jo pari kuukautta lähes päivittäin - tosi reilua. En ehdi tehdä tutuille luvattuja photarointeja, en omaa portfoliota, en siivota tai pyykätä kunnolla, kun on pakko mennä lenkille, josta tulen kotiin kiukkuisena kun jalat eivät kanna stressin takia normaalisti. Apua!
Jos pidät tauon, ja pelkäät että syyllisyys alkaa painaa, niin miksi et kokeilisi viikon tai parin ajan kaikkia kamalia lajeja silleen huumorilla? :) Ehkä sitten se sali alkaa taas tuntua järkitouhulta?
Tuttu tunne! Mulla tosin toi fiilis kieli ylikunnosta ja parin viikon totaalilepo auttoi :) Sitten olin taas henkisesti ja fyysisesti samassa salivireessä kuin aina ennenkin! :)
En ole ikinä tykännyt mistään urheilulajista ennen kuin aloin joogata eli tiedän mitä tarkoitat itsensä väkisin salille raahaamisella. :) Jos hatha tuntuu kuitenkin sujuvan, ehkä yksi vaihtoehto voisi olla testata myös dynaamisempaa joogaa, esimerkiksi vinyasa flow joogaa, jossa myös kunto kehittyy. Hatha on tosiaan enemmän kehoa huoltavaa.
Voi, tiedän tunteesi.
Minulle liikunta ei koskaan ole tuonut minkäänlaista mielihyväntunnetta, ei edes treenin jälkeen, olen vain kiukkuinen ja hermostunut.
Pakkopullana kuitenkin jatkoin kuntosalilla käymistä, ja päädyin juuri tuohon kuvailemaasi tilaan, teho laski ja tuntui,että olen valmis pistämään kaikki laitteet maan tasalle. Minullakin oli ohjelmassa liikeitä joita inhosin.
Minä piiskasin salilla itseäni niin pitkälle, että tehojen laskiessa,mutta vauhdin kasvaessa alkoi tulla vammoja. Minulla on heikko toinen olkapää ,joka vääntyi, koska suoritin epäpuhtaan liikeradan. Tällä vammautuneella olkapäällä kuitenkin päätin suorittaa ohjelman loppuun ja seuraavassa liikkeessä repesi rintalihas.
Siitä seurasikin sitten lääkärin sanelema ehdoton kielto useammaksi kuukaudeksi. Salille en lopulta koskaan palannut.
Tällähetkellä itsekin mietin, mikä liikunta voisi olla vähiten epämiellyttävää..
Tauon pitäminen on mainio idea!
Väsyneenä ja v.ttuntuneena treenaaminen on vain riskialtista.
On hyvä välillä myöntää että joku asia on pakkopullaa. Mä en vieläkään ymmärrä miten hankala on aloittaa se lenkkeily - haluaisin olla se joka aina haluaa lenkille ja vieläpä lähtee sinne. Aina saa raahata itsensä sinne, toki lopulta on hyvä olo. Mutta niin tai näin - liian pakosta asiota on ei kannata aina tehdä ja esimerkiksi breikki voi olla hyvästä. : )
Mukavaa viikonloppua!
Hei! Ei kai sinun tarvitse väkisin käydä salilla? Jos pitäisit tauon? Harrasta sitä liikuntaa mistä tykkäät oikeasti!! Uintia, juoksua, lenkkeilyä, hiihtoa, luistelua, jumppia, pyöräilyä, laskettelua, kävelylenkkejä ja onhan vaikka mitä muutakin.. Vai etkö tykkää mistään liikunnasta? :) On muutkin liikuntamuodot hyviä kuin sali! :)
Voi harmi! Ymmärrän kyllä. Minä en ole joukkueurheilija, vihaan ryhmäliikuntaa ja erityisesti kaikenlaisia jumppia. Opiskeluaikana vihdoin hoksasin, misä tykkään ja se oli kamppailulajit. Lasten myötä se jäi niin vähille, että turpiin olisi tullut aika rankasti satunnaisesti treenaamalla. Stten ryhdyin juoksemaan iltaisin tuota meidän pururataa. Ei sekään nythuippua, mutta sopi mun aikatauluihin ja siinä tunsi saavansa itsestään tehoja irti. Pari vuotta sitten hurahdin uudemman kerran ja se oli tankotanssi. Ihan mahtavan fyysinen laji eikä ryhmäliikuntaa, vaikka ryhmätunneilla käynkin. Samalla nousi kiinnostus muihinkin akrobatialajeihin ja nyt tuntuu, että voi kun olisi vain enempi aikaa tälle kaikelle.
Kyllä se sullakin siitä. Välillä on nihkeämpää ja sitten se taas lähtee. Salilla tai jotenkin muuten. Tsemppiä!
Itse olen aina liikkunut paljon ja ollut tyytyväinen omaan kroppaani, mutta nyt viimeisten vuosien aikana ja tämän fitness-buumin myötä aloin tuntemaan huomaamatta huonoa omaa tuntoa, etten voikaan olla kyllin hyvä ihminen ilman salitreeniä. tuntui, ettei aerobisesti treenattu kroppa olekaan enää mitään ja säännölliset keskivartaloharjhoituksetkin himassa ovat varmasti olleet täyttä ajan hukkaa. Olen nyt viimevuosien ajan käynyt enemmän ja vähemmän säännöllisesti salilla ja vaikka kuinka yritän itseäni tsempata, on se vastenmielistä. Kaikki hypettää salin jälkeistä fiilistä, mutta itse kelaan lähinnä jumppien ja salitreenin aikana, että olisin niin paljon mieluummin tanssitreeneissä tai lenkkipolulla, eli tekisin jotain mistä oikeasti nautin. Fakta on vain se, että rapistumaan tässä aletaan ja lihaskuntoa pitää treenata jo pelkän ylläpidon vuoksi. Allekirjoitan siis fiiliksesi täysin!
Voi olla että joku muukin tämän on todennut, mutta pieni taukokin on ihan sallittua. Joulun alla itselleni tuli lähes kuukauden salitauko ja kun tammikuussa palasin punttikselle oli olo taas aivan eri. Kehitystä tapahtui ja oma into tuli takaisin.
Itse en myöskään hirveemmin pidä liikunnasta, mutta kuten sanoit se tekee hyvää kropalle ja siksi itsekkin sitä harrastan. Keskustele valmentajan kanssa ja suunnittele ohjelma jossa on liikkeitä jotka kiinnostaa.
Ja pidä se sallittu tauko :)
Jees, tauolla ollaan :)
Tuttu tunne! Itse käyn myös säännöllisesti salilla ja viimekeväänä niinkin innokkaasti, että sain itseni samaan kuntoon kanssasi. Lopulta läheiset pakottivat lääkäriin ja ylikunto paljastui syyksi. Silti jatkoin, ja muutama viikko eteenpäin en jaksanut kävellä kunnolla edes postilaatikolle. Aluksi levosta tuli huono omatunto, mutta lopulta ymmärsi srn olevan vain omaksi parhaaksi. Vaikka tauko tuntuisi vaikealta, kannattaa yrittää. Se parantaa oloa ja sen jälkeen jaksaa taas palata salille. Jaksamista ja tsemppiä kevääseen! :)
Ei liikuntaa ole pakko harrastaa kuntosalilla. Varmasti blogeista ja naistenlehdistä saa sellaisen kuvan, että kyseessä on vähintäänkin kansalaisvelvollisuus, mutta terveenä voi elellä ilman, että astuu jalallaankaan kuntosalille.
Totta kai voi. :) Itse vain satun pitämään kuntosalitreenistä liikuntamuotona. Lenkkeilyn, tenniksen, sulkapallon, hiihdon, luistelun, kiipeilyn, maastopyöräilyn jne ohi pidän salitreenistä paljon enemmän. Siksi käyn siellä enkä lenkillä tai laduilla. Ei kukaan minulle ole sanellut että "Sinun pitää käydä JUURI kuntosalilla!" Se on valikoitunut lajikseni aivan luonnollisesti omien mieltymysteni kautta.
Ja lisäykseksi vielä: liikkua voi luukuntakeskusten ulkopuolellakin, ne ryhmäliikuntatunnit eivät ole ainut vaihtoehto.
Kiitos tästä avautumisesta! Oletko tämän tuntemuksen päälle vielä kuullut "kannustavia" puheita siitä että kyllä siellä salilla sitten tuntuu hyvältä ja tulee hyvä fiilis. No ei *ittu tule kun tekee vaan mieli pahoinpidellä ne laitteet ja kanssaihmiset ja käydä vielä avautumassa jollekin jostain mistä tahansa :D Mutta onneksi se helpottaa jossain vaiheessa. Yleensä samaan aikaan masennuksen hellittäessä... Toivottavasti sä et kuitenkaan sitä sairasta :)