23.09.2017

Lily Lolon kasvovoiteet

* Sis. mainoslinkkejä

Huomenta nassukat!

Aikaerosta vielä vähän kärsivä reissaaja on täällä jo viiden jälkeen herännyt tunnelmalliseen syksyiseen hämärään ja sytyttänyt kynttilät ja juonut kaksi mukillista kardemummalla maustettua vahvaa kahvia. Aaah..

Tänään blogissa jotain muuta kuin korealaista, ja aiheena on lempimerkkeihini lukeutuvan (voisi jo sanoa rakkaan) mineraalimeikeistään tunnetun Lily Lolon harppaus ihonhoidon puolelle.

LilyLolo_voiteet_LilyLolo_IMG_1460

Lily Lolo on tänä vuonna lanseerannut kaksi ensimmäistä ihonhoitotuotettaan: päivä- ja yövoiteen. Sain voiteet testiin Biodellyltä ja ehdin niitä jo käyttää ennen Korean reissua, mutta Lily Lolo -tuote-esittely ei oikein löytänyt luontaista paikkaa Korean seikkailuiden keskellä. Tänään on niiden vuoro :)

Lily Lolon kasvovoiteet täyttävät ainesosiensa puolesta luonnonkosmetiikan kriteerit, mutta niillä ei ole sertifikaattia. Kummatkin voiteet on tarkoitettu ihon peruskosteutukseen ja antioksidanttiseen suojaukseen kaiken ikäisille, näissä ei siis ole mitään anti wrinkle / anti age -lupauksia. Voiteet on formuloitu vailla kuivattavaa alkoholia ja ne sopivat myös vegaaneille.

LilyLoloDayCream_IMG_1467

Lily Lolo Hydrate Day Cream

24,90€ / 50 ml

Kevyt, emulsiomainen päivävoide joka sopii parhaiten normaalista sekaiholle. Koostumus erittäin miellyttävä, liukkaasti levittyvä ja nopeasti imeytyvä. Sopii erinomaisesti meikin alle. Tuoksu neutraali, ei huomiota herättävä.

Hydrate-päivävoiteessa ihoa ravitsevat, pehmentävät ja kosteuttavat jojobaöljyä, glyseroli, arganöljy, skvalaani ja aloe vera. Antoksidanttista suojaa tuovat e-vitamiini ja palsamipelargoniöljy. Erityisainesosana voiteessa on meripiikkiputken kantasoluja, joiden sanotaan vaikuttavan ihoa uudistavasti. Itse suhtaudun edelleen vähän kysymysmerkillä kasvien kantasoluteknologian todellisiin hyötyihin ihonhoidossa, mutta näissä Lolon voiteissa kyseinen teknologia ei kuitenkaan ole ihonhoidollinen tai markkinoinnillinenkaan pääpointti.

Täytyisikin muuten ottaa tuo kantasoluteknologiaan perehtyminen lähiaikojen tavoitteeksi :)

Lily Lolon päivävoidetta myy Biodelly.*

LilyLoloNightCream_IMG_1475

Lily Lolo Hydrate Night Cream

24,90€ / 50 ml

Yövoiteeksi yllättävän kevyt koostumus, tykkään tosi paljon! Raskaan rasvaiset voiteet eivät kommunikoi hyvin ihoni kanssa ja jäävät lillumaan pintaan mutta Hydrate-yövoide on täyteläisyydeltään juuri sopiva. Se on täyteläisempi kuin päivävoide mutta ei jätä rasvaista pintaa, imeytyy todella hyvin jopa uuden useampiaskeleisen (Korea... ;)) ihonhoito-ohjelmani viimeisenä tuotteena :)

Yövoiteessa on samat hoitavat ja vaikuttavat aineet kuin päivävoiteessa ja lisänä risiiniöljyä.

Hauskaa muuten, kun pitkäaikaiset yhteistyökumppanini kuten Biodellyn omistaja Tanja tuntevat mieltymykseni ja ihoni jo niin hyvin, että osaavat heittää arvauksia minkä tyyppisistä tuotteista, koostumuksista ja jopa applikaattorityypeistä tykkään. Tanja epäili, että Lily Lolon yövoide olisi makuuni liian täyteläistä, mutta pieleen meni tuo veikkaus - niinkuin Avrilin Volume-maskarankin kanssa :)

Lily Lolon yövoiteeseen voi käydä tekemässä lähempää tuttavuutta Biodellyn sivulla. *

.

Mitäs tuumaatte Lily Lolon laajennuksesta ihonhoidon puolelle? Oliko odotettavissakin..?

Onko joku jo ehtinyt kokeilemaan Lolon voiteita?

14 kommenttia
15.09.2017

Suomalainen kaurapelto Dermosilin syksyssä

Kaupallinen yhteistyö: Dermosil

Nyt on pari niin outoa Korea-päivää takana että tekee mieli jättää koo-jutut tänään mielestä kokonaan, ja tuntuikin mitä parhaimmalta hetkeltä "palata" Suomeen Dermosil-tuote-esittelyn merkeissä.

Aloitin Dermosilin kanssa tänä keväänä yhteistyön, jonka kautta saan parin kuukauden välein valita esiteltäväksi minua kiinnostavimmat tuotteet Dermosilin uutuuksista tai kausituotteista. Tänään esittelyssä pari tärppiä syyskuun uutuuksista.

Dermosil_kaurapelto

Kuva: Dermosil

Syksyn tuotteista silmiini osui heti Sauna & Spa Kaura-tuotesarja, olinhan juuri testaillut Atopikin ihania kauratuotteita ja kaurakosmetiikka hehkui mukavan myönteisenä asiana mielessä :)

Kaura-käsisaippua, käsivoide ja vartalokuorinta ovat Sauna & Spa -sarjan uutuuksia. Tuotteet sisältävät kotimaisesta kaurasta valmistettua erittäin hienojakoista kaurajauhetta. Kaurassa on runsaasti beetaglukaania joka kosmeettisissa valmisteissa auttaa kosteuttamaan ihoa ja vähentämään ihon ennenaikaista vanhenemista. Kauraa käytetään myös atooppisen ihon tuotteissa (kuten Atopik-jutusta luitte), koska se auttaa ehkäisemään kutinaa iholla.

 

Dermosil kaura käsivoide ja saippua

Kaura-käsisaippua

5,50€ / 250 ml

Kevyesti vaahtoava, miellyttävän ja miedon tuoksuinen käsisaippua helmiäiskoostumuksella.

Tästä ei sen pidempiä pakinoita saa aikaiseksi, kun kyseessä on niin yksinkertainen perustuote, mutta sen voin vielä lisätä että näissä Kaura-tuotteissa veti puoleensa myös kivan tyylikäs design. Edullista kosmetiikkaa, joka ei kuitenkaan pakkauksensa puolesta huuda halpista. Ja sopii myös miehen kylppäriin ^_^

Kaura-käsivoide

4,90€ /125 ml

Erittäin miellyttävän tuntuinen medium-täyteläinen käsivoide, koostumus ylellinen.

Raikas hypo-tuoksu joka ei ainakaan minun nenäni mukaan viittaa yhtään kauraan. (Tuotteiden markkinontitekstissä puhutaan "myöhäiskesän viljapellon tuoksusta aavistuksella hedelmäistä raikkautta". Oikein mukavan kuuloinen tuoksukuvaus sekin mutta minun nenuni aisti näissä vain sen raikkauden :)

Käsivoiteessa on käytetty kaurajauhon lisäksi myös kauran siemenöljyä joka sisältää runsaasti antioksidantteja, rasvahappoja sekä enemmän keramideja kuin muut kasviöljyt. Käsivoide sisältää myös pehmentävää saflorinsiemenöljyä ja rauhoittavaa allantoiinia.

Uteliaille kauratieto-nurkka:

Dermosilin tuotteissa käytetty kaurajauho valmistetaan suomalaisen peltokauran Peppi-lajikkeesta, jonka beetaglukaanipitoisuus on kauralajikkeista korkein. Siksi lajiketta käytetään paljon elintarviketeollisuudessa, mutta myös kosmetiikassa. Kosmeettisessa tuotteessa beetaglukaani tukee mm. ihon uudistumisprosessia, auttaa ehkäisemään ihon ikääntymisen merkkejä, rauhoittaa ihoa ja vähentää sen punoitusta.

 

Dermosil kaura scrub

Sarjaan kuuluvaa kolmatta tuotetta Kaura-sokerikuorintaa (9€ / 220 g) en ehtinyt saada testiin ennen Koreaan lähtöä, koska se ei ollut vielä silloin saapunut Dermosilin varastolle. Vaikutti kuitenkin niin kiinnostavalle tuotteelle sekin että ehkä tulee joskus myöhemmin testattua.

Seuraavat tuotteet olivat kuitenkin vielä Kaura-kolmikkoakin kiinnostavampi uutuus:

Dermosil pigmenttitipat

Pigmenttipisarat

8,90€ / 14 ml

Miksaa oma BB-voide tai sävyttävä kasvovoide...!

Yhdistä tipat mihin tahansa käyttämääsi kasvovoiteeseen ja saat kustomoidun, kosteuttavan meikkipohjan :) Erinomainen tuote sävyttävän kasvovoiteen tai BB-voiteen käyttäjälle, tippojen määrällä saat luotua voiteeseen juuri haluamasilaisen peittävyyden. (Jos mieltymyksesi on BB-voide, sekoita Dermosil-tipat suojakertoimelliseen päivävoiteeseen.)

Dermosil pigmenttitipat

Annostele ensin kämmenelle kosteusvoidetta, ja lisää sitten päälle tippoja halutun peittävyyden mukaan; yhdellä tipalla tulos on läpikuultava, kolmella puolipeittävä. Ravista tippapulloa ennen käyttöä niin nestemäinen koostumus tasaantuu. Sekoita tipat voiteeseen sormenpäillä ja levitä puhtaalle iholle.

Pohjavoiteella voit vaikuttaa meikkipohjan jälkeen; onko tulos kuultava vai mattainen. Yhdistämällä tipat mattaiseen kasvovoiteeseen saat mattameikkipohjan.

Dermosil pigmenttitipat

Sävyjä on kaksi: Fair ja Medium. Medium on aika punertava, kuten kuvasta näkyy, joten minulle sopi päivettyneestä ihostani huolimatta paremmin Fair joka on neutraali sävy.

Ihastuin tähän tuotteeseen..!

Käytin tippoja Atopik-voiteen kanssa suhteessa 1/3 voidetta, 2/3 pigmenttiä ja sain juuri sopivan peittävyyden. Tipat ovat todella riittoisia ja pohja (eli kosteus)voidetta kannattaa annostella vain sen verran mitä normaalistikin käyttää kasvoillaan.

Dermosil pigmenttitipat fair

Tässä ennen/jälkeen -kuva Fair-sävyllä ja yllämainitulla sekoitussuhteella

Dermosilin ohjeissa sanotaan, ettei tippoja kuulu käyttää iholla yksinään, mutta myönnän että käytin kuitenkin..! :D Ja tykkäsin jäljestä tosi paljon myös sellaisenaan - alla tietysti kosteusvoide. Etenkin kuivemmalla iholla tipat varmasti levittyvät ehdottomasti parhaiten voiteeseen sekoitettuna, mutta minun ihoni hyväksyi ne ilolla myös yksinään; eivät jämähtäneet vaan levittyivät kauniisti ja samalla jättäen todella huomaamattoman pinnan - tuote kun on täysin nestemäinen eikä tee paksua maskia.

Lopuksi esittelen nopeasti Dermosilin uuden meikkivoidesiveltimen.

 dermosil meikkivoidesivellin

Meikkivoidesivellin

9,50€

Tuplakuituinen sivellin on valmistettu synteettisestä materiaalista ja sopii nestemäisten, voidemaisten sekä puuterimaisten meikkituotteiden levitykseen. Vastaa ominaisuuksiltaan yhtä eniten käyttämistäni suosikkisiveltimistä, MACin 187:ää, minkä vuoksi siveltimestä kiinnostuinkin. (Tykkään ylipäänsä tosi paljon "skunkki"siveltimistä eli näistä, joissa on tukeva pohja tummilla, lyhyemmillä harjaksilla ja kevyempi osuus pidemmillä, vaaleilla harjaksilla.)

Dermosilin sivellin on pienempi kuin MAC 187 ja harjakset hitusen napakammat. Sopii etenkin nestemäisten meikkivoiteiden levitykseen ja poskipunien ja aurinkopuuterien levitykseen silloin, kun haluat oikein kevyttä jälkeä.

Dermosil_sivellin_IMG_1442

Niille joille tuplakuitu- eli skunkkisivellin ei vielä ole tuttu: pidemmät, harvempaan istutetut vaaleat harjakset aikaansaavat sen, että saat levitettyä tuotteen todella kevyesti (mitä tiheämpi sivellin, sitä peittävämpi tulos) kun taas tummista harjaksista koostuva tyvi tekee siveltimestä tukevan ja todella miellyttävän käyttää.

Pelkkä yhden mittaisista harjaksista koostuva löysä sivellin leviää ja nuljuu iholla etkä saa hallittua jälkeä ja kohdistettua sitä yhtä tarkasti kuin tuplakuituisella. Skunkit on parhaita!

Video_meikkivoidesiveltimet

Täällä on muuten yksi mun kaameita, harvoja videopostauksiani jossa demonstroin skunkkisiveltimen käyttöä. Tekniikoita on kaksi, itse käytän pyörittelyä. Apua miten nuorelta mä näytän videolla...! Kyllä sitä on vanhentunut huimasti blogin aikana... no, onhan tätä jo toisaalta tullut pidettyäkin yli 8 vuotta, koko ajan lähestyen neljän kympin rajapyykkiä....

Tällaista pöhinää siis tämänkertaisissa Dermosil-uutuuksissa :) Joko joku on ehtinyt jo tilailla syyskuun lehden inspiroimana...?

Dermosilin tuotteet löydät täältä.

10 kommenttia
29.08.2017

Humaltumisesta

Miten teihin vaikuttaa alkoholi?

En tiedä kuinka erikoisena aiheena tällaistakin voi pitää kauneusblogissa, mutta se on aihe, josta minun on tehnyt mieli kirjoittaa pitkään. Se on kiinnostava.

SantoWines_IMG_9413

Humala, juopumus, päihtymys, känni. Alkoholista tulee känniin jos sitä juo tarpeeksi, ja toisille tuo "tarpeeksi" voi olla hyvinkin vähäinen määrä. Tietysti myös olosuhteet vaikuttavat, kuten henkilön koko, sukupuoli ja mitä on syönyt tai syö samanaikaisesti alkoholia nauttiessa.

Humaltumisen nopeutta enemmän minua kuitenkin kiinnostaa se, miten eri lailla alkoholi vaikuttaa ihmisiin. Se on jotenkin todella kiinnostavaa - vaikkakin samalla myös ikäviä ulottuvuuksia sisältävä asia.

Ystavakirjakuva_juusto_viini

Kuten tiedämme, humalatiloja on hyvin monenlaisia, ja puhun nyt päihtymyksen vaikutuksesta enkä pelkästään päihtymyksen syvyydestä. Toisten käytös ja olemus muuttuu humaltuessa hyvinkin paljon, toisten ei juuri lainkaan, vaikka promilleja olisi yhtä paljon. Juuri tämä on minusta kiehtovaa.

Humalatila myös näkyy toisissa nopeammin kuin toisissa; yhden silmät alkavat harittaa jo tuopillisesta kun toinen voi vetää 6-kertaisen määrän alkoholiannoksia ilman että se juuri näkyy ulospäin, vaikka henkilöt olisivat samaa sukupuolta, saman ikäisiä ja saman painoisia. Fyysiset ja kronologiset ominaisuudet eivät siis aina vaikuta.

Mistä tämä johtuu? (Retorinen kysymys, en odota että lukijoiden joukosta löytyy aiheeseen perehtyneitä - mutta jos löytyy niin aina vain parempaa :))

Brasserie_IMG_1287

Ne joiden käytös muuttuu alkoholin vaikutuksesta huomattavasti saattavat tehdä humalatilan syvetessä asioita, joita eivät koskaan tekisi selvin päin.

Heidän harkintakykynsä ja normaali järkensä tuntuu katoavan täysin. Mukaan voi tulla aggressiota, provokaatiota, överiä impulsiivisuutta tai mitä tahansa mikä ei tavallisesti kuulu henkilölle ominaiseen käytökseen. Toiset muuttuvat äänekkäämmiksi ja estottomimmiksi, toiset väsyvät nopeasti ja vahva päihtymys johtaa pian nukahtamiseen tai sammumiseen. Toiset taas alkavat voida pahoin vähäisestäkin alkoholin määrästä ja iloinen kilistely johtaa pian vähemmän iloiseen suuntaan.

Viinilasi_IMG_1367

Minä kuulun niihin, joiden käytökseen tai toimintaan juopumustila ei juurikaan vaikuta. Alkoholi vaikuttaa minuun nopeasti ja voimakkaastikin, mutta se ei vaikuta persoonallisuuteni. En muutu olennaisesti millään tavalla. Olen jo selvin päin äänekäs ja puhelias, sitä ei viinilasillinen enää vahvista. En myöskään tee mitään harkitsematonta enkä koskaan ole seuraavana päivänä joutunut miettimään että "Hemmetti, mitähän sitä tulikaan tehtyä..."

Päihdyn nopeasti suhteellisen vähäisestä määrästä alkoholia, etenkin jos en ole syönyt mitään ennen alkoholin nauttimista. En pidä tästä lainkaan, sillä en pidä juopumustilasta mutta sen sijaan pidän hyvästä viinistä. Sanonkin välillä, viinin harrastajien luodessa minuun ei-ymmärtäviä katseita, että toivoisin viinissä olevan alkoholia puolet vähemmän. Silloin voisin nauttia hyviä viinejä enemmän ilman ei-toivottua lieveilmiötä joka keskeyttää nautiskeluni välillä todella ärsyttävästi.

Burgundi_Viinitarhat

Miten alkoholi sitten vaikuttaa minuun?

Joo, sanotaan nyt heti että kyllä minusta pikku-hiprakka on ihan kivakin juttu, en väitä että pitäisin alkoholin päihdyttävää (ja rentouttavaa --> lentopelko!!!) vaikutusta kokonaan huonona juttuna, en tosiaan. Se kevyen rentoutunut, lämmin, iloinen ensimmäisen lasillisen fiilis on oikein tervetullut. Mutta kun se jäisi siihen.

Kolme lasia (16 cl) tai puolikas viinipullo johtaa yleensä selvään juopumukseen jos en ole syönyt hetkeen mitään ja alkoholi pääsee imeytymään tyhjässä vatsalaukussa. Kaksikin lasia voi riittää. Juopumus tuntuu hidastuvina reaktioina ja puheen sammaltamisena, samalla kun pystyn kuitenkin täysin kirkkaasti älyllisesti seuraamaan kehoni reaktioita ja mitä minulle tapahtuu. Juopumus tuntuu tavallaan siltä, kuin alkoholi ottaisi kehoni haltuunsa älyä lukuunottamatta, ja suurimmaksi osaksi vain kehon fyysiset toiminnot ovat vaikutuksen kohteena. Voin kylmän viileästi seurata ja analysoida päihtymystilan etenemistä pääni sisällä, pystymättä kuitenkaan tekemään hidastuville liikkeille ja puuroutuvalle puheelle mitään. Tarkkaavaisuus ulkoisia tekijöitä kohtaan herpaantuu, mutta pystyn tarkastelemaan omaa sisäistä tilaani hyvinkin analyyttisesti.

Nopea juopuminen vähäisestä alkoholimäärästä on todella harmillista etenkin viininmaistajaisissa, kun niitä viinejä kuitenkin mielellään maistaisi eikä sylkisi kuppiin... Käytännössä joudun aina kuitenkin jättämään lasit kesken koska en pysty juomaan kaikkea humaltumatta. Sama juttu ravintoloiden maistelumenujen viinipakettien kanssa, joudun aina tilaamaan ne puolikkaina ja usein silloinkin alkoholimäärä on liikaa.

Ruokaviikko_perjantai_juusto_viini

Havaitessani että puheeni alkaa hidastua (välillä tuntuu kuin kuulisin puheeni ikäänkuin "viiveellä"), lopetan yleensä alkoholin nauttimisen siihen, sillä vaikka olo olisi muuten hyvä, tiedän mitä seuraa pian. Puheen hidastuminen ei liity sekavuuteen tai huonoon oloon, olo voi siis olla yleisesti hyvä ja skarppi vaikka puhe ja motoriset toiminnot hidastuvat.

Raja "sammaltavan päihtymystilan" ja "tunnelipäihtymyksen" välillä on kohdallani alkoholiannoksissa mitattuna hiuksen hieno, joskus voi riittää puolikas lasillinenkin.

Viini

"Tunnelikänni" on se vaihe, kun päässä alkaa pyöriä. (Ei varmaan epätuttu ilmiö muillekaan...) Tunnelivaihe voi alkaa ihan odottamatta kuin napista painamalla. Hetkeä aiemmin olet istunut siinä ihan hyvässä fiiliksessä jotain juttua kertoen ja yhtäkkiä tunnet että horisontti keikkaa ja pöytä kallistuu edestäsi. Tätä seuraa sietämätön karusellitunne päässä eikä voi enää keskittyä mihinkään muuhun kuin pyörivän tunteen tasauttamiseen, ja ilta onkin tässä vaiheessa pilalla.

Tähän pisteeseen en todellakaan halua päätyä ja sitä välttelen kaikin keinoin. Kun homma etenee tunneliin, ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa ilta siihen, ja se ei tietenkään ole asia johon kukaan haluaa tähdätä kun ollaan viettämässä mukavaa iltaa kivassa seurassa.

Tunneli-iltoja on onneksi todella harvoin, hyvä jos kerran vuodessa, mutta harvoina tapahtuminakin ne ovat yhtä kaikki erittäin epämiellyttäviä ja aina ketuttaa kun ei tajunnut lopettaa viinin siemailua ajoissa sinä iltana.

HavsViddenIMG_2185

Tänä kesänä minulle osui yksi tällainen ilta. Ja tiedättekö mitä tein? Koska olen halunnut kirjoittaa aiheesta, aloin siinä karusellin keskellä tehdä kännykällä blogiin muistiinpanoa humalatilatuntemuksistani. Ajattelin, että tässä tilassahan sitä varmasti saa parhaiten välitettyä miltä tuntuu.

En kirjoittanut mitään hölmöä vaan ihan asiallisesti näitä samoja juttuja mitä tässä ylempänäkin, mutta voin kertoa, että aamulla heräsin hätkähtäen, että tallensinkohan mä sen muistiinpanon tosiaan luonnoksena vai satuinko painamaan "Julkaise" -nappia joka mobiilisovelluksesa on hyvinkin lähellä "Tallenna luonnos" -namiskaa. Mietin että ei herranjestas, mitäs jos ihmiset on aamulla saaneet lukea kahviensa äärellä mun ajatuksia humalatilan etenemisestä, vailla mitään alustusta tai selitystä aiheelle...! :D

idSantoWines_IMG_9428

No, olinhan minä sen kuitenkin tallentanut luonnoksena.

Näin kirjoitin tunnelissa:

  • Vaihe 1: olen vain hyvin kevyesti alkoholin vaikuttama = hiprakassa, menee nopeasti ohi jos en jatka juomista.
  • Vaihe 2: alan juopua. Vielä on kivaa ja tilanne hallinnassa. Olen tilassa, jossa voin täysin analyyttisesti seurata kehoni toimintoja ja tarkkasvuustilan muutoksia ja todeta hidastuneen, tahmean tilan mutta en voi tehdä sille mitään. Se on tapahtunut ja voin tarkkailla sitä ja olla pahoillani kun puhe hidastuu entisestään mutta en voi enää mennä taaksepäin.
  • Vaihe 3: tunnen karusellin. Se iskee niin selvästi että voin määritellä kellontarkkuudella milloin tila alkaa. Tämän  jälkeen kehon ympärille muodostuu kuin lämmin kuori ja tuntuu, että teen kaiken tämän lämpimän, pehmeän kuoren läpi. Toiminnot hidastuvat valtavasti entisestään. Voin seurata kuinka muodostan sanoja sammaltaen ja tunnen kuinka hitaasti pääni kääntyy, mutta en voi pysäyttää tilannetta. Päässä pyörii jos yritän keskittää katseen pitkäksi aikaa johonkin. Järkihavainnot ovat edelleen samat kuin selvänä ja voin seurata tilannetta kuin ulkopuolinen mutta juuri minun kehoni on se joka on humaltunut.

Lentopelko_viini

Miten alkoholi vaikuttaa teihin? Tuleeko teistä erilaisia? Oletteko koskaan tehneet humalassa jotain mikä olisi todella kaduttanut?

Myöntääkö joku suoranaisesti pitävänsä humalahakuisesta juomisesta?

Vai jätätkö alkoholin kokonaan väliin?

.

Tämä kirjoitus ei kannusta ketään käyttämään alkoholia. Kohtuukäyttö on paras käyttö mutta sekään ole kaikille mahdollista. Kirjoittaja pitää viinistä mutta ei humalasta.

66 kommenttia
26.08.2017

Tämä kesä

Istun junassa matkalla Tampereelle ja kesä jää taakse.

Se oli jälleen hyvä kesä. Ihana kesä.

Kesa2017_IMG_9873

Kohokohtia

Viikonloppuretki Tuusulanjärven museotielle

City-juhannus perheen kanssa lautapelejä pelaillen

Varhaiset aamukävelyt hiljaisen kaupungin kaduilla Totti- ja Viivi -koirien kanssa

Ylipäänsä koirat <3 jotka olivat luonani neljä viikkoa

Työpaikan meditatiiviset tutut rutiinit

Salainen puutarha Maarianhaminan keskustassa

Sveitsin lomaviikko jonka lämpimät muistot kantavat seuraavaan kesään ja uusille vaelluspoluille

Kesa2017_IMG_9844

Kesa2017_IMG_0053

Kesa2017_IMG_0384

Kesa2017_IMG_9928

Kesa2017_IMG_9891

Kesa2017_IMG_0414

Kesa2017_IMG_5739

Kesa2017_IMG_0542

Sveitsi_KleineScheidegg_IMG_6341

Arkea

Löysin kaupasta uusia soijanakkeja joista tykkäsin älyttömästi. Onhan noita Hälsans Kök'ejä jo tullut syötyä 20 vuotta...

Laiminlöin kynteni enkä tehnyt niille koko kesänä mitään. Odotan kynsihuoltajani järkytystä maanantaina. (Kyllä se vain on oma hullu vaivansa olla riippuvainen kauneudenhoidon ammattilaisesta...)

Ehdin saada kunnon syvät rusketusrajat istumalla pari kertaa viikossa iltakuudesta seitsemään parvekkeella. Ja vieläpä tämän kesän surkean vähäisessä auringossa.

Iloitsin kun keskustan ruokakaupat vihdoin laskivat soijamaidon hinnan.

Kesa2017_IMG_0330

Olihan niitä lämpimiä päiviäkin muutama... jos Viiviltä kysytään :)

Kesa2017_IMG_0445

Salainen puutarha

Kesa2017_IMG_0036

Astrid och Aporna -nakit maistuivat

Meikeistä

Kesän hittisarja: Avril

Eniten käytetty rajauskynä: Sephora Purple Stilettos

Käytetyin poskipuna: L'Oreal Infallible Blush Paint Pinks -paletti

Jatkuvasti huulilla: NYX Butter Gloss Éclair

Kesän jännin kosmetiikkaprojekti: saan paljastaa maanantaina ^_^

Söpöin tuote: Sabé Massonin pöllökuvioinen voideparfyymi Georges et Moi

SabeMasson_GeorgesEtMoi_IMG_9396

 

Sanni_kesa2017_IMG_9968

Mina_CreamEyeshadow_IMG_9636

Sanni_kesa2017_IMG_1301

En ehtinyt blogata....

Voidemaisista parfyymeista

Aurinkovoiteista

L'Orealin ihanasta Blush Paint -poskipunapaletista

Ovaalisiveltimistä

Mina-meikeistä

Alverden tuotteista

Kesän suosikkireseptistä jossa on tonnikalaa, parsakaalia, pestoa ja majoneesia

Kesa2017_IMG_0366

Mutta ehdin kieriä koirien kanssa matolla, istua parvekkeella ilta-auringossa, valmistaa tunnollisesti joka päivä seuraavan päivän lounaseväät vaikka se olisi vienyt keskiyöhön, ostaa uuden imurin ja imuroida koko asunnon, ehm, kahdesti..., käydä kerran kesäteatterissa ja jutella siskoni kanssa whatsapissa useammin kuin koskaan aiemmin ja nyt olen täysin viivalla miten hänen kesänsä meni Chilessä. <3

Se oli hyvä kesä.
[vimeo 230969412 w=640 h=1138]

Viivi kuorsaa from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.

...video todistaa kynsieni laiminlyötyä tilaa. Oikean käden pikkurillin geelivahviste sinnitteli pisimpään... muut luovuttivat jo kesäkuussa. ^_^

23 kommenttia
25.07.2017

Spa-hetki viidellä eurolla: Organic Shop Body Scrub

Organic Shop. Merkki, josta kuulin ensimmäistä kertaa viime joulun tienoilla lukijan kysyessä olinko jo tutustunut merkin tuotteisiin. Halpaa, sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, melkein kaikki tuotteet maksavat alle kympin.

Merkki oli vielä vuodenvaihteessa minulle ihan vieras, eikä Googlekaan paljon auttanut tutustumisessa. Sittemmin jälleenmyyjien määrä on tässä puolen vuoden aikana kasvanut huimasti ja nyt tuntuu että törmään Organic Shoppiin milloin missäkin.

Organic Shop Body Scrub

Markkinointi- ja kotimaa-ihmettelyä (hyppää yli jos haluat vain lukea ihanasta vartalohoidosta :D)

Erikoisesti, vaikka merkki on nyt meilläkin tunnetumpi, syvempää tietoa sarjan kotimaasta tai valmistajasta ei edelleenkään ole helposti tarjolla. Tämä saattaa ehkä olla ihan epäoleellinen asia nostaa esiin, mutta koska minua kiehtovat kosmetiikkamaailman "kulissit", höpöttelen mielelläni pätkän myös tästä.

Yleensähän eri sarjojen kotimaat, ihonhoitofilosofiat, perustajat ja heidän tarinansa (tyypillisesti tyyliä "En löytänyt herkälle iholleni mistään sopivaa tuotesarjaa niin lopulta kehitin sellaisen itse..") ovat näkyvästi esillä sarjojen markkinoinnissa. Organic Shopin taustalta ei löydä mitään sellaista tietoa. Merkillä ei ole omaa kotisivua eikä tuotetiedoissa mainita edes sarjan kotimaata, suomalaisten jälleenmyyjien tiedoissa kerrotaan vain että "Tuotteet valmistetaan Virossa sillä-ja-sillä-tehtaalla".

Eikö ole hassua kommunikaatiota, minkä muun merkin kohdalla olette nähneet korostettavan minkä maan nimetyllä tehtaalla sitä valmistetaan..? Monelle kuluttajalle aika epäolennainen tieto.

OrganicShop_kuva

Kuva: Organic Shop

Jälleenmyyjien antamien tietojen pohjalta moni Organic Shopista kirjoittanut media onkin päätynyt kutsumaan sarjaa virolaiseksi, mutta sitä se ei ole (eihän Estelle & Thild'kään ole tanskalainen sarja vaikka tuotteet valmistetaan Tanskassa). Sarjan salamyhkäisyys näyttäytyi minulle suorastaan haasteena, ja lopulta Google auttoi sen verran tätä "Cosmetic Inspector Gadgetia", että selvisi, että Organic Shop on suuren venäläisen kosmetiikkavalmistajan Pervoe Reshenien brändi ja Reshenien vuonna 2011 lanseeraaman luonnonkosmetiikkamyymäläketjun nimi. Arvatenkin Organic Shop -tuotteet ovat alkujaan tämän ketjun oma talon sarja, niillä on sama logo kuin myymälällä.

Organic Shopin tuotteet valmistetaan Virossa samalla tehtaalla missä venäläisen (ja ihan avoimesti venäläiseksi tunnustautuneen :D) Natura Siberican tuotteet. Venäläiset merkit näemmä tykkäävät käyttää kyseistä tehdasta.

Eipä tässä sen kummempia, kuin ihmetys, miksi Organic Shopin tausta halutaan pitää niin epämääräisenä..? Miksi sarjalla ei ole edes omaa, virallista kotisivua? Se on erikoista ja harvinaista. Jäin ihan miettimään, onko Venäjällä tällä hetkellä kenties niin negatiivinen kaiku, että sen esiintuomista halutaan välttää kosmetiikan markkinoinnissa?

Noniin, mutta sitten tähän ihanaan tuotteeseen ^_^

Organic Shop Body Scrub

Cinnamon & Honey Scrub

5,80€ / 250 ml

Minullekin sitten päätyi blogin kautta testiin joulukuussa kommentoineen lukijankin ihastelema sokeripohjainen hunajakanelikuorinta, ja se osoittautui yhdeksi hemmottelevimmista vartalotuotteista joita olen koskaan käyttänyt.

Niin simppeli tuote joka ei tavallaan antanut odottaa mitään kovin ihmeellistä - sokerikuorintoja olen testannut aiemminkin, ja kuorintahan nyt on aina kuorinta, mutta Organic Shopin Scrub on jotain paljonkin enemmän. Ainakin tämän testaajan mielestä.

Ainesosat: Sucrose, Glycerin, Cetearyl Alcohol, Butyrospermum Parkii Butter, Mel*, Cinnamomum Zeylanicum Bark Extract*, Helianthus Annuus Seed Oil, Cocamidopropyl Betaine, Aqua, Parfum, CI 77491, CI 77492, CI 77499. (*) - issued from organic agriculture

Yksinkertaisesta ainesosaluettelosta voimme lukea, että tuote koostuu sokerista, glyserolista, setearyylialkoholista (emulgaattori), sheavoista, hunajasta, kaneliuutteesta, auringonkukkaöljystä, cocamidopropyl betainesta (puhdistava aine, yksi näitä mietoja sulfaatittomia tensidejä), vedestä, hajusteesta ja väriaineista.

Erittäin kosteuttava, hoitava koostumus. Ei oikeastaan mitään ylimääräistä, ellei nyt hajustetta halua pitää sellaisena, mutta toisille kuluttajile sekin on tärkeä. Tuote tuoksuu itse asiassa niin miedolle että olisi voinut kuvitella sen tulevan jo hunaja- ja kaneliraaka-aineista itsestään.

Organic Shop Body Scrub

"Kosteuttava ja hoitava", kirjoitin tuossa ylempänä - ominaisuuksia jotka yleensä ovat kuorintatuotteissa toisarvoisia, kuolleen ihosolukon poiston ollessa tuotteen pääasiallinen tehtävä. Nimeäisin Organic Shopin kuorinnan mieluumminkin kokonaisvaltaiseksi hoitotahnaksi joka kuorii miedosti, puhdistaa, kosteuttaa, pehmentää ja toimii vieläpä antibakteerisesti (kaneliuute on antimikrobinen aine).

Tuotteesta on tullut minulle ihan suosikki saunakäyttöön, sillä saunan lämmössä sen hemmotteleva koostumus pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Tuote toimii ikäänkuin kaksivaiheisesti; kun sitä hieroo ihoon, saa ensin kuorivan vaikutuksen sokerirakeiden ollessa vielä ehjiä. Rakeet alkavat kuitenkin sulaa pian, ja niiden sulaessa jäykähkö, kiteinen tahna muuttuu juoksevaksi, liukkaaksi ja täyteläiseksi balsamiksi jota on todella miellyttävä hieroa ihoon.

"Do-it-yourself"-spa-hoitokäsittely. :) Sheavoi-hunaja-auringonkukkaöljy-seos ei imeydy ihoon nopeasti vaan sallii pyörittelyn iholla minuuttitolkulla. Olenkin käyttänyt "scrubbia" myös hierontaan, tilasin mieheltäkin hunajakaneliselkähieronnan yhdellä mökkireissulla ^_^ (Toki hieroin vastapalveluna myös misterin selän :)) Iho kannattaa käsittelyn jälkeen huuhtoa vain vedellä, ei suihkugeelillä tai saippualla, että hoitavia rasvoja ja öljyjä jää ihoon sitomaan kosteutta. Iho jää ihanan pehmeän tuntuiseksi.

Organic Shopin valikoimassa on sokerikuorintoja monella herkullisella tuoksu- ja raaka-ainekombolla, miltä kuulostavat mm. Brasilian kahvi, belgialainen suklaa, Kenian mango tai vadelma-kerma...? Sarjaan kuuluu myös veden kielelle herauttavia vartalovoiteita, shampoita, hiustenhoitoaineita ja suihkugeelejä. Kaikki paitsi body butterit maksavat alle kympin.

Organic Shop -tuotteita myyvät ainakin Sokos, Stockmann, Ruohonjuuri, Biodelly ja Hyvinvoinnin Tavaratalo.

P.S. Miten sitä saakin yhdestä pienestä purkista ja sen merkistä näin paljon asiaa? :D

65 kommenttia
23.07.2017

Lisää Avril-ihanuuksia: tsekkaa etenkin BB-voide

* Sis. mainoslinkkejä

Nyt vuorossa lisää ihania Avril-meikkejä.

Huokeiden löytöjen ystävät hurraavat, sillä esiteltävistä tuotteista kallein on 10,90€ :) Huokean, sertifioidun luonnonkosmetiikan ystävät hurraavat vielä enemmän ^_^

Avrilmeikit_IMG_9585

Aiemmin esittelin merkin törkeän hyvät ripsivärit, jotka ryöstivät ansaitusti niin suuren huomion että niputin ne omaan postaukseensa. Ehtikö joku tässä välissä ostaa "maailman parhaan luonnonkosmetiikan ripsarin" omaan kokeiluun? Olisi kiva kuulla millaisia teidän kokemuksenne ovat olleet.

Tänään esittelyssä Avrilin meikkipohjatuotteet, poskipuna sekä luomivärejä joilla innostuin tekemään smokey eye -tutorialin (postauksen lopussa). Meikkipohjatuotteista löytyi melkein ripsarin veroinen helmi, ja luomiväritkin ovat tuntumaltaan jotain ihan muuta mitä halpa hinta saattaisi antaa odottaa. Avril voisi laatunsa puolesta mennä helposti luonnonkosmetiikan selektiivisestä sarjasta. Ainoa mitä tämä meikkifriikki jää kaipaamaan on värikkäämpi luomivärivalikoima ja heleämpi sävyvalikoima huulipunissa.

Olen saanut Avril-meikit testiin Biodellyltä.

Avril_meikkipohjat_IMG_0538

Meikkipohjatuotteita on kaksi; hoitavampi ja normaalista kuivalle iholle sopiva BB-voide sekä useampia sävyvaihtoehtoja tarjoava, kaikille ihotyypeille sopiva meikkivoide.

Peittävyys näissä on kutakuinkin samaa luokkaa, kummatkin tekevät erittäin luonnollisen, läpikuultavan pohjan korkeintaan medium miinus -peittävyydellä. BB-voide on selvästi kosteuttavampi ja jättää ihastuttavan kasteisen näköisen pinnan (niiden iloksi jotka sen tyyppisestä pinnasta tykkäävät, kuten minun), Le Fond de Teint -meikkivoide jättää aavistuksen himmeämmän pinnan.

BB-voiteesta on kaksi sävyä, meikkivoiteesta viisi joista Suomessa myynnissä kolme.

Avril BB Cream and foundation swatch

Sain testiin BB-voiteen tummemman sävyn ja meikkivoiteen kaikkein tummimman sävyn (Biodellyn Tanja halusi varmistua että edes jompi kumpi on mulle tarpeeksi tumma, kun ihoni sävy on tosiaan hämmentävästi tummentunut viime vuosina :)).

Meikkivoiteen sävy Miel oli minulle kuitenkin hitusen liian tumma ja punertava, mutta BB-voiteen lämpimämpi sävy Medium sopi täydellisesti. Näin ollen keskityn BB-voiteen esittelyyn. Se onkin viihtynyt kasvoillani melkein päivittäin sen jälkeen kun sain tuotteet testiin.

Avril BB Cream before after

Jälkeä voi todellakin luonnehtia sanoilla kasteinen ja kuultava, eikö?

Avrilin BB Cream levittyy kuin unelma; siinä ei ole piiruakaan monille luonnonkosmetiikan nestemäisille meikkipohjatuotteille ominaista jähmeyttä eikä sitä levittäessä tule kiireen tunnetta. Kosteuttava koostumus antaa aikaa työstämiselle ja voidetta saa rauhassa pyöritellä kasvoille ilman huolta ihoon jämähtävistä siveltimen piirroista. Voiteessa on aurinkosuojakerroin 10.

Ihon sävy tasoittuu todella kauniisti. BB-voiteen pinta jää heleän kuultavaksi ja meikittömän näköiseksi. Tykkään lisätä puuteria (tai mineraalipohjaa) nenään ja leukaan koska nuo alueet saavat mielellään olla ainakin meikäläisen naamassa vähemmän kuultavia :)

Avril_BB_ennen_IMG_5598

Ennen

Avril BB-voide Avril BB Cream

Jälkeen

 

Avril BB-voide

Avrilin BB-voide kirmasi kärkileiriin kaikkien kokeilemieni luonnonkosmetiikan voidemaisten meikkipohjien joukossa. Plussaa vielä ihanan raikkaasta, jopa naisellisesta tuoksusta!

Suosittelisin Avrilin BB-voidetta normaalista kuivahkolle iholle ja niille jotka hakevat kuultavaa, hoitavaa meikkipohjaa.

Avril BB-voide*  ja Avril-meikkivoide* maksavat 10,90€ ja niitä myy Suomessa mm. Biodelly.

Avril-poskipuna

Poskipunasävyjä on Suomessa myynnissä neljä, ja toivoin niistä testiin sävyn Rose Nacré.

Se näytti kuvassa roosan sävyiseltä, ja tähän viittaa nimikin, mutta Rose Nacré onkin aika persikkainen ja pigmentiltään paljon hillitympi mitä netin kuva antoi odottaa. Sävy muistuttaa jonkun verran yhtä lemppariani, Zuiin Mangoa, ollen ehkä valoaheijastavampi.

Avril_meikit_poskipuna_IMG_9868

Rose Nacré iholla

Kuvailisin Rose Nacréa sekoitukseksi persikkaa, vaaleaa beigeä ja roosaa. Se on äärimmäisen hillitty, neutraali sävy joka sopinee useimmille ihonsävyille, tosin tummemmalla iholla vaikutelma on todennäköisesti enemmän highlight-tyyppinen koska sävy on niin vaalea.

Kaunis Rose Nacré on erinomainen "poskipunapelkurin" poskipuna, jos nyt näin voi sanoa :D Tällä ei voi tehdä ylilyöntejä ja tulos on erittäin hienovarainen. Kerrostamalla saa vähän enemmän poweria mutta pelleposkia et tällä saa yrittämälläkään :)

Avril-poskipuna maksaa 7,90€.

Avril_meikit_huulipunaRougeSang

Toivomaani sävyä ei ollut saatavilla, ja sain sen tilalle marjaisen punaisen Rouge Sang -sävyn. Oikein miellyttävä, voidemainen koostumus mutta testisävy ei ole minun juttuni. Kaunis mutta liian "klassinen" ja ehkä liian tumma minun makuuni.

Huulipuna maksaa 8,50€.

Avril_meikit_IMG_9603

Avrilin silmänrajauskynät ovat perinteistä puuhylsyyn pakattua laatua, sitä joka ennen oli normi ennen silikoniteknologian esiinmarssia rajauskynienkin puolella.

(Uudemman teknologian kynät, jotka eivät toki koskaan voi olla luonnonkosmetiikkaa synteettisten ainesosiensa puolesta, erottaa muovisesta hylsystä.)

Avril_meikit_IMG_9604

Harmaanmustan Charbonin koostumus oli mielestäni paras ja liukuvin, tosin toisetkin kaksi ovat oikein hyviä. Charbon on jotenkin liukuvampi ja pigmenttisempi. Sopii sinulle, joka koet intensiivisen mustan liian vahvaksi. Noir Charbon on pehmeämpi "melkein-musta" :)

(Huom: verkkokauppojen sivuilla sävyn nimi on Noir Charbon, mutta kynässä itsessään lukee Charbon.)

Avril-rajauskynä maksaa 3,90€.

Avril_meikit_IMG_9592

Kaikki valkkaamani luomivärisävyt olivat laadukkaan tuntuisia; hyväpigmenttisiä, silkkisesti levittyviä ja ei-varisevia. Värikkäitä papukaijameikkejä harrastavalle Avrililta ei löydy silmämeikkejä, mutta neutraalin ja klassisen linjan noudattajalle valikoima on juuri passeli.

Luomivärin hinta on 7,90€.

Vaalea roosa, kevyesti helmiäinen Aurore-sävy (kuvassa toinen etualalla) on Laveran Pearly Rose -luomivärisävyn kaltainen monitoimisävy joka käy niin luomille kuin poskipäillekin korostukseksi tai oikein Lumikki-ihoiselle kauniiksi poskipunaksi. Rose Nacré -poskipunan tavoin Aurore-luomivärin sävy on luonnossa vaaleampi kuin verkkokaupan kuvissa.

Avril_meikit_IMG_9594

Vaikka värikkäitä My Little Pony -meikkejä rakastankin, olen myös ikuinen klassisen smokey eyen kannattaja. Se on helppo luottovalinta juhliin tai tilaisuuksiin joissa pitää näyttää skarpilta ja huolitellulta - tai ainakin vähemmän ponilta ^_^ :D Smokey eye näyttää yksinkertaisesti aina hyvältä, se on elegantti ja klassinen valinta eikä varmaan koskaan poistu "muodista".

Tässä tutorial Avril-savumeikkiin:

Avril_smokey_IMG_5170

  1. Tee ripsirajaan paksu rajaus Charbon-rajauskynällä. Jäljen ei tarvitse olla siisti.

Avril_smokey_IMG_5176

2. Levitä Charbon-rajauksen päälle ja sen yli tummanharmaata Gris anthracite mat -luomivärisävyä.

Avril_smokey_IMG_5183

3. Levitä tummanharmaan sävyn yläpuolelle (ja osittäin päälle) keskiharmaata Volcan-luomivärisävyä. Sävy saa nousta reilusti luomivakoon ja sen ylikin, silmäluomen muodostasi ja tilasta riippuen.

Avril_smokey_IMG_5183_2

Tälleen :)

Avril_smokey_IMG_5186_2

4. Levitä kulmaluulle vaaleanharmaata Gris perle irisé -sävyä. Häivytä tällä sävyllä myös Volcan-sävyn raja.

Avril_smokey_IMG_5202

5.  Tee alaluomelle sisärajaus Charbon-kynällä ja levitä ripsirajaan sumuisesti tumminta ja keskitummaa harmaan sävyä.

Avril_smokey_IMG_5228

6. Lisää Volume-maskaraa ja intensiivinen meikkisi on valmis.

.

Avril-meikkejä myy Suomessa mm. Biodelly*.  Jolla on muuten ilmaiset postikulut heinäkuun loppuun saakka. :)

41 kommenttia
13.07.2017

Parhaat silmämeikinpohjustajat

* Sis. mainoslinkkejä

Minulla oli blogissa viime viikolla arvottavana maailman paras silmämeikinpohjustaja.

silmämeikinpohjustajat

(Sen muuten voitti nimimerkki Kukka, en ole saanut sinulta vastausta sähköpostiin, tarkistathan sähköpostisi ja myös roskapostin...)

Hämmästyin vastauksia lukiessani, kun edelleen niin moni ei käytä tai ole edes tutustunut silmämeikinpohjustajaan, ja tunnustaa kärsivänsä ilmiöstä jossa silmämeikki on iltapäivään mennessä kasautunut luomivakoon rasvaiseksi viiruksi. Ystävät, sen estämiseen oikeasti ON keino ja tehokkaita tuotteita :) Kun on kerran tutustunut pohjustajaan, jonka avulla liejuuntuneet luomiväriviirut ovat historiaa, ei enää tajua miten on niin pitkään viitsinytkään olla ilman.

UDPP_Efekti

Kuva: Urban Decay

Koska nämä taikatuotteet vaikuttavat edelleen olevan monelle vähemmän tuttuja ja koska luin niin monesta kommentista tuskailua, joka kuulosti erittäin tutulta omilta ajoiltani ennen loistopohjustajien löytämistä, haluan nyt tuoda kootun listauksen kaikista parhaiksi kokemistani silmämeikinpohjustajista saatavuustietoineen.

Silmäluomi on jatkuvassa liikkessä valveillaoloaikana ja lisäksi silmäluomi rasvoittuu useimmilla ihmisillä luonnostaan päivän aikana, nämä olosuhteet tekevät silmämeikin paikallaanpysymisen todella haastavaksi.

Jotkut onnekkaat syntyvät silmäluomilla joilla meikki pysyy ilman pohjustustakin, toisilla toimii klassinen meikkivoide + puuteripohjustus, mutta monilla tämäkin apu on yhtä tyhjän kanssa (itse mm. kuulun heihin). Meikkivoiteen koostumus on ihan erilainen kuin pohjustajan, eikä sen voi odottaa toimivan pohjustajan tavoin etenkään jatkuvasti räpsyvällä ihoalueella. Siksi ei kannata masentua jos tämä monen mielestä edelleen hyvin perinteinen silmäluomien pohjustustapa ei toimi, sillä kunnollinen silmämeikinpohjustaja kyllä toimii. (Tai sanotaanko näin, että he, joilla mikään varsinainen silmämeikinpohjustajakaan ei toimi, ovat aika harvassa.)

Parhaat kolme pohjustajaa ovat nämä:

UDPP_orignal

1. Urban Decay Eyeshadow Primer Potion

  • kulttimaineen saavuttanut klassikko, meikkareiden lemppareita jo yli vuosikymmenen
  • hinta-laadultaan paras
  • useita eri koostumuksia ohuemmasta (Original) peittävämpiin (sävytetyt) ja hoitavaan (anti-age)
  • minun suosikkini on Original

Urban Decayn pohjustajaa myyvät Suomessa Sokos ja Stockmann (valikoidut myymälät).

Jos kaupungissasi ei ole "valikoitua myymälää", Urban Decayta voi tilata näiden tavaratalojen verkkokaupasta. Sokoksen verkkokauppa ei jostain syystä toimita kaikkia sävyjä (kuten Originalia) vaan ne ovat ainoastaan saatavilla myymälässä.

Stockmann.com* puolestaan toimittaa kaikkia sävyjä JA Stockan hinta on Sokosta halvempi: kaikki sävyt (Anti-Age mukaan luettuna) maksavat 21,90€. Sokoksella hinta on 22,90€ ja Anti-Age-versio maksaa 26,90€...!

ElizabethArdenEyeFixPrimer

2. Elizabeth Arden Eye-Fix Primer

  • vähintään yhtä hyvä ellei muutamilta ominaisuuksiltaan jopa parempi kuin Urban Decayn Primer Potion
  • mutta kalliimpi: UD:n pakkauksessa on tavaraa 10 ml, Ardenin pakkauksessa 7,5 ml ja hinta on 27,70€.
  • hakkaa UDPP:n peittävyydellään ja paremmalla säilyvyydellään

silmämeikinpohjustajat

Ardenin Eye-Fix Primer vertautuu UDPP:n Originaliin, kummankin ollessa nudeja ihonsävyisiä voiteita. Se millä Arden hakkaa UDPP:n on parempi peittävyys ja säilyvyys.

Kaikki eivät  tähän jaksa ryhtyä, mutta tuubin saavuttaessa loppuaan säästäväinen meikkifriikki leikkaa primer-tuubin halki ja kaapii arvokkaat voiteen jämät talteen pieneen purkkiin josta tuotetta voi vielä käyttää. UDPP kuivahtaa uuteen purkkiinsa valitettavan nopeasti, Arden ei, vaan säilyy notkeana ja käyttökelpoisena kuukausitolkulla. Kyseessä on siis todellakin aivan hemmetin hyvä primer, ja tällä hetkellä se voittaa UDPP:n hienoisesti myös nokallisella tuubipakkauksellaan, kun Urban Decay vaihtoi oman Primer Potioninsa takaisin applikaattorilliseen tuubiin. Tämä on tietysti makuseikka mutta toiset (kuten minä) tykkäävät nokkatuubista enemmän, ja se tuntuu myös hygienisemmältä.

Mutta, Eye-Fix on tosiaan paljon UDPP:ta kalliimpi. Ardenin saatavuus on myös hitusen heikompi kuin Urban Decayn, eikä kaikilla Ardenin jälleenmyyjillä ole Eye-Fix Primeria valikoimassaan. Ardenia myyvät Suomessa ainakin Kicksit ja Stockmann (Stockan valikoimasta en Eye-Fixiä löytänyt).

Verkosta Ardenin Eye-Fixin voi tilata eleven.fi-kaupasta*.

(elevenillä on muuten näköjään nyt meneillään kamppis, jossa saa 20% alennusta normaalihintaisia tuotteita sisältävän tilauksen loppusummasta kun tilaus on minimissään 60 euroa. Eli jos sattuisi olemaan jotain muutakin tilattavaa niin 60 euron tilaus muuttuu 48 euron hintaiseksi..! Ihan kiva tarjous.)

silmämeikinpohjustajat

3. Indelible Creme Eye Shadow Bare Necessity / MAC Paint Pot

  • peittävämpiä kuin ylempänä esitellyt
  • yhtä kestäviä
  • useita sävyvaihtoehtoja

Niputan nämä kaksi tuotetta samaksi koska Indelible on ikäänkuin halpisversio MACistä. Heidän suosituin pohjustussävynsä, Bare Necessity, jopa nimetään myyjän sivulla samankaltaiseksi kuin MACin Painterly ("similar to MAC painterly"). Indeliblen sävy Nude Frost taas on MACin Bare Studyn "kopio".

Kyseessä on voidemainen luomiväri jota on saatavilla useissa ihanissa sävyissä, mutta nämä ihonsävyiset nudesävyt toimivat parhaiten universaaleina pohjustajina kaikensävyisille meikeille. Mattainen Bare Necessity ja Painterly ovat suosikkejani, Indeliblen halpisversiota olen käyttänyt monta purkkia (se kuluu paljon nopeammin kuin varsinaiset pohjustajat koska koostumus on paksumpi). Nude Frost ja Bare Study ovat hohtavia.

silmämeikinpohjustajat

Bare Necessity tekee todella peittävää jälkeä ja kätkee kaikki kuultava verisuonet ja sinertävyydet luomella. Se tekee meikistä yhtä kestävän kuin Urban Decayn ja Elizabeth Ardenin pohjustajat. Hintakin on vain 12 dollaria (purkki 3 g). Tuotteen miinus on se, ettei sitä saa Suomesta. Se on tilattava amerikkalaisesta verkkokaupasta, jonka postikulut (tällä hetkellä 9 dollaria) nostavat hinnan lähes samaan luokkaan kuin UDPP:n. Itse tilailin tätä vielä aikoina jolloin postikulut olivat 4-6 dollaria.

Bare Necessity, samoin kuin muut voidemaiset kestoluomivärit, voivat primeria paksumman koostumuksensa vuoksi tuntua vähemmän miellyttävämmiltä kuivaihoisella etenkin pitkäaikaisessa käytössä.

Indeliblejä voi tilata Madminerals.biz-sivulta.

silmämeikinpohjustajat

Kuva: Stockmann.com

 

MACin Paint Potit maksavat 23 euroa (5 g purkki). MACiä myydään Suomessa Helsingin, Tampereen ja Turun Stockmannilla sekä Stockmann.com-verkkokaupassa.*

*

LUONNONKOSMETIIKAN PARHAAT

silmämeikinpohjustajat

Luonnonkosmetiikan puolella ei ymmärrettävistä syistä  ole yhtä tehokkaita pohjustajia ja meikin kiinnittäjiä kuin normikosmetiikassa, mutta olen löytänyt kaksi ihan hyvää: Benecos Natural Eyeshadow Base ja Lily Lolo Prime Focus.

Kovin paljon ei markkinoilla kilpailevia tuotteita olekaan, koska niiden valmistus luonnonkosmetiikan keinoin on niin haasteellista.

Lily Lolo Prime Focus

Nämä eivät pysyvyydessään tule lähellekään synteettisiä, eivätkä kestä hikisimpiä ja kuumimpia olosuhteita, mutta ovat parhaiten toimivat pohjustajat jotka luonnonkosmetiimetiikkamerkeiltä tunnen.

Benecosin alkuperäinen arvostelu demokuvineen löytyy täältä. Lily Lolon täältä.

silmämeikinpohjustajat

Benecos-primer on sävyltään persikankultainen

 

Benecosin pohjustaja ei kirpaise 7,70€ hinnallaan ja sitä myyvät Suomessa ainakin Ruohonjuuret.

Verkkokaupoista Benecosin pohjustajaa myy Biodelly.*

Lily Lolon pohjustaja/peiteaine-duo on vähän arvokkaampi 15,70€ hinnallaan ja sitäkin myy Suomessa Biodelly* ja Biodellyn kivijalkamyymälä Turussa.

*

Toivottavasti listauksesta oli apua ja joku arvontapostauksen tuskailijoista innostuu vihdoin kokeilemaan kunnon pohjustajaa ja kokee vihdoin mitä suurimman ahaa-elämyksen... ^_^

.

P.S. Tuli vielä lopuksi mieleen lisätä: mikä erottaa tosihyvän pohjustajan, kuten tässä jutussa mainitut Top 3 -tuotteet, "ok"-pohjustajasta? Vastaus:

Loistavat pohjustajat levittyvät sileästi ja notkeasti ja jättävät tasaisen pinnan eivätkä tunnu liian kuivilta eivätkä myöskään liian rasvaisilta. Ne luovat pohjan johon luomiväri tarttuu ihanteellisesti sekä saavat luomivärin sävyn erottumaan intensiivisempänä. Tietysti myös kestävyys on omaa luokkaansa eivätkä nämä hievahda hikisimmässäkään menossa.

"OK"-pohjustajat saavat kyllä meikin kestämään ihan hyvin, jopa koko päivän, mutta niiden koostumuksessa on parantamisen varaa. "Ihan ok"/keskivertopohjustajan koostumus saattaa levittyä muruisesti ja epätasaisesti ja jättää kuivakan epämiellyttävän tai vaihtoehtoisesti vähän rasvaisen pinnan. Tai pohjustaja on niin läpikuultava, ettei se tasoita luomen sävyä tarpeeksi, eikä päälle levitetty luomiväri erotu sen voimakkaammin.

Minun kirjoissani tällaisia "ihan ok" -pohjustajia ovat mm. Kicksin, H&M:n ja Lumenen pohjustajat. Ne hoitavat sinänsä hommansa sillä silmämeikki ei liejuunnu luomivakoon päivän aikana (ainakaan yhtä pahasti tai nopeasti kuin ilman pohjustajaa), mutta meikki saattaa vähän haalistua ja tuotteiden koostumus voisi olla parempi.

47 kommenttia
18.06.2017

Lidl-viikon päätös: naamiohuveja

Lidl-teemaviikon päättävät naamiot.

Yhdessä Cien-naamion annospussissa on "taskut" kahteen käyttökertaan, mutta yhdestä taskusta riittää kahteen tai kolmeenkin käyttökertaan. Eurolla saa siis noin 4-6 naamiollisen verran tavaraa.

Lidl Cien Q10 Anti Wrinkle Mask

Q10 Anti Wrinkle -naamio 0,99€ / 2 x 8 ml

Erittäin täyteläinen, paksusti levittyvä naamio. Levitin naamion saunasta tulleelle iholle jonka voisi odottaa imevän naamiota kaikkein janoisimmin.  Naamio ei kuitenkaan imeytynyt kovin merkittävästi, mikä ei tullut aiempien naamiokokeilujen pohjalta ja ihotyyppini tuntien yllätyksenä. Vaikka ihoni on lähtenyt kuivumaan viime vuosina, se ei edelleenkään ole erityisen kuiva eikä jaksa imeä paksumpia voidekoostumuksia. Etenkään kesäaikaan.

Annoin naamion vaikuttaa 15 minuuttia ja pyyhin ohjeen mukaan iholle jääneet voiteet kasvopyyhkeellä. Iho tuntui... no, aika lailla siltä miltä sen voisi odottaa tuntuvan minkä tahansa paksun kosteusvoidekerroksen vaikutettua pidemmän. :) Pehmeältä ja kosteudella "saturoituneelta". Mutta ihotyyppini normaali kunto huomioon ottaen tunne ei ole mitenkään mullistavan erilainen.

Iho oli seuraavana aamuna kenties vähän tavallista pehmeämpi, mutta toisaalta, siltä se tuntuu myös tehokkaan kuorinnan jälkeen. Joku lukija totesi aiemmin naamioita koskevassa kommentissa, että kosteuttavien naamioiden vaikutuksen (ryppyihin) näkee vasta pidemmällä käytöllä. Näin se varmasti onkin. Näin yksittäiskertoina kosteuttavien naamioiden vaikutus ihooni tuntuu olevan plus-miinus-nolla - ainakin kesäaikaan.

Minulla on tosin nyt vireillä erään naamion pitkäjänteisempi, kuuriluonteinen testaus, palataan siihen tässä kesän aikana :)

Naamion vaikuttavia eli pehmentäviä ja kosteuttavia aineita ovat glyseroli, caprylic/capric triglyceride, rypäleensiemenöljy, biosakkaridi gum-1, sheavoi, avocadoöljy, octyldodecanol, pantenoli, hyaluronihappo ja lesitiini. Lisäksi naamiossa on tietysti nimiainesosaansa eli Q10-koentsyymiä (ubikinoni) joka suojaa soluja hapettumisstressiltä.

Lidl Cien Cleansing Mask

Cleansing Mask 0,99€ / 2 x 8 ml

Kaoliinipohjainen puhdistava naamio, joka Lumenen Sisu-naamion tapaan ei kuitenkaan jähmety iholla (Sisukin on kaoliinipohjainen). Koostumus on voidemainen mutta ei yhtä täyteläinen kuin Q1. Naamion annetaan vaikuttaa kasvoilla 10-15 minuuttia ja huuhdellaan pois.

Naamio kihelmöi iholla kevyesti.  En keksi mikä ainesosa incissä saa aikaan kihelmöinnin, odotin näkeväni jonkun mentolyhdisteen mutta sellaista ei ole. Iho ei kuitenkaan jää naamion jäljiltä punoittavaksi, eli kihelmöintiä aiheuttavat ainesosat eivät ainakaan minun ihollani aikaansaaneet mitään ärsytystä.

Iho tuntuu Cleansing Maskin jälkeen oikein miellyttävältä ja sileältä. Vaikutus esimerkiksi huokosiin ei kuitenkaan ole niin selvä kuin syväpuhdistavien savi/turve/mutanaamioiden jälkeen yleensä. Edelleen rankkaan Sosarin naamiot ykkösiksi sillä saralla, ja Mádarankin mutanaamio on oikein tehokas huokosten supistaja. Ne tietysti ovat paljon Cien-naamiota kalliimpia.

Vaikuttavina puhdistavina aineina naamiossa on kaoliinin lisäksi kookos-glukosidia ja sinkkiä, lisäksi kosteuttajina glyserolia ja pantenolia ja rauhoittavina ainesosina hamamelis-uutetta ja allantoiinia.

Lidl Cien Cleansing Mask

Toivottavasti viihdyitte Lidl-teemaviikon parissa :)

Ainakin tämä oli itselleni hauska ja kiinnostava projekti. :)

Olisipa mahdollisuus toteuttaa joskus vastaavanlainen teemapläjäys ihan päinvastaisen brändityypin eli superluksusta edustavan selektiivisen merkin tuotteilla :) Olisi hurjan kiinnostavaa verrata kokemuksia superhalvan ja ylellisyysbrändin välillä. Superluksukseen vain en kyllä itse välttämättä viitsisi sijoittaa eikä mikään merkki epäilemättä olisi innostunut lahjoittamaan kalliita tuotteitaan projektiin, jossa tuotteet eivät välttämättä nauti kautta linjan pelkästään myönteisestä esilletuonnista.

Lidl-viikon postaukset:

Maanantai: Päivävoiteet

Tiistai: Repair-shampoo ja -tehohoito

Keskiviikko: Hittituote - silmänympärysvoide

Torstai: Meikit

Perjantai: Käsivoide

Lauantai: Kasvoputsarit

14 kommenttia
07.05.2017

Pidän itsessäni siitä, että

Sanni_Elysia_600px

Pidän itsessäni siitä, että:

Olen samalla kiltti ja temperamenttinen

Innostun herkästi

Olen itsenäinen

Kerron mielelläni tarinoita

Olen hassu enkä ota itseäni vakavasti

Tulen helposti hyvälle tuulelle pienistä asioista kuten kahvi ja ohikulkeva koira

Olen utelias kaikenlaisia asioita kohtaan

Nautin taiteesta vaikka en ymmärrä sitä

Heittäydyn ja uppoudun asioihin

Olen kekseliäs

Minulla on vilkas mielikuvitus

Olen aika teeskentelemätön ja läpinäkyvä

Teen odottamattomia asioita

Lasini on puoliksi täynnä

*

En pidä itsessäni siitä, että:

Olen hidas

En seuraa tarpeeksi uutisia enkä ylläpidä yleissivistystäni

Vertaan itseäni jatkuvasti muihin

Haluan olla odotusten mukainen vaikka samalla sillä muka ei ole väliä

Surkuttelen itseäni kun minulla ei ole ihailemieni ihmisten ominaisuuksia

Olen valtavan huono hallitsemaan aikaa

Olen kärsimätön

Olen pinnallisempi mitä uskottelen itselleni

Annan tunteiden ohjata toimintaani liikaa

Löydän itsestäni perusteettomasti syitä muiden huonoon oloon

En toimi taloudellisesti järkevästi

Olen altis huolestumaan

Haluan aina sekä syödä että säästää kakun

Sotken

*

Jos saisin muuttaa itsessäni jotain

- Olisin järki ja tunteet -akselilla järkevämpi. Olisin kiinnostuneempi filosofiasta ja osaisin keskustella siitä. (syvällisempi vastaus)

- Olisin tyylikkäämpi ja olemukseltani harkitumpi. Minulla olisi paksut ja kiharat hiukset. (pinnallisempi vastaus)

*

Mitkä ovat Top 3 asiaa josta te tykkäätte ja ette tykkää itsessänne?

29 kommenttia
1 2 3 6 7 8 9 10

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (54)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat