Ajattelin omalta osaltani lähteä mukaan ”lihattomaan lokakuuhun” kirjoittamalla blogiin tässä kuussa sarjan kasvisruokaan keskittyviä juttuja. Sanotaanko: kasvisruokaa juhlivia juttuja ^_^
Kasvisruoat ovat lempiruokaani, ja etenkin täällä Kreikassa niiden osuus korostuu.
Kotona syön joka päivä myös kalaa, muita vedeneläviä ja / tai tofua proteiininlähteenä, mutta Kreikassa tulee kuin huomaamatta syötyä monina päivinä pelkkää kasvisruokaa. Kreikan keittiö tekee sen helpoksi, kun täällä käytetään niin ruhtinaallisesti kasviksia ja erilaisten kasvisruokien kirjo ravintoloiden ruokalistoilla on loputon. Vegaaneilla tosin on täällä hankalampaa, sillä monissa kasvisruoissa on myös juustoa.
Esittelin aiemmin rakkauttani uunissa haudutettuihin munakoisoruokiin, ja klassinen imam bayildi (kuvassa) onkin kirkkaasti suurinta lempiruokaani Kreikassa. Voisin syödä sitä joka päivä.
Toinen ympäri maailmaa tunnettu kreikkalainen kasvisruoka on tietysti horiatiki eli kyläsalaatti fetalla (hora = kylä). Tämän syksyn reissulla olen syönyt horiatikia aivan ennätysmäärät, täytyy sanoa että olen itsekin hämmästynyt miten sitä voi tehdä koko ajan mieli. Olen monina päivinä syönyt sitä sekä lounaalla että illallisella. Voi sanoa, ettei tänä syksynä ainakaan tule vitamiininpuutosta ^_^
Perusreseptihän koostuu kurkusta, tomaatista, vihreästä paprikasta, punaisesta sipulista, oliiveista ja fetasta, mutta tänä syksynä huomasin, että salaatti maistuu kaikkein parhaimmalta kun siinä on vielä kaprista. Jotenkin kapriksen yty suolaisuus tuo salaattiin sellaisen mukavan potkun joka rikkoo muiden ainesten sävyisää makuharmoniaa. Aiemmin en ole kapriksista niin piitannut. Niin sitä makuaisti muuttuu.
Kasvisruoassa parasta on värikkyys. Värit tuovat niin iloa silmille kuin ravintoaineita kroppaan. Juuri luin jostain blogista erinomaisen neuvon: sen sijaan että aina miettisi lautasellaan makroravintoaineiden jakaumaa, keskittyisikin lautasen värikkyyteen. Minusta tämä oli erittäin hyvin sanottu. Mitä enemmän täyttää lautasta väreillä, sitä enemmän antaa keholleen hyödyllisiä ja välttämättömiä ravintoaineita. Runsaasti kasvisruokaa ja kasviöljyjä syövät kansat ovat maailmalla tunnetusti pitkäikäisimpiä ja terveimpiä ihmisiä. Minä ainakin otan vitamiinini ja hivenaineeni mieluummin ruoasta kuin pilleripurkista.
Kasvisruoasta tulee niin hyvä mieli :) Se on samalla autuaaksi tekevän hyvää ja superterveellistä <3
Salaattia tulee tehtyä myös kämpillä (eli majapaikoissa), en syö kaikkia päivän aterioita ulkona. Kotiversioon laitan usein myös tonnikalaa ja omenaa. Minusta tonnikala, feta ja omena ovat ihan törkeän hyviä yhdessä :) Slurps!
Etenkin saarilla horiatikista tapaa myös versioita, joissa feta on korvattu paikallisella, pehmeällä tuorejuustolla. Paroksella ja Amorgoksella saa horiatikin xinomizithra-juustolla, Santorinilla anthotiro- tai chloro-juustolla. Ja tietysti eri saarten xinomizithrat ja anthotirot maistuvat hyvin erilaisille.
Tätä salaattia muistelen erityisellä lämmöllä...
Ehkä koko reissun parhaan salaatin sain Amorgoksen Chorassa eräässä pienessä tavernassa. Kunkin paikan käyttämä oliiviöljy ja oliivilajike vaikuttavat myös olennaisesti horiatikin makuun.
Xinomizithra-juusto on sesonkituote jota valmistetaan vain kesällä, alkusyksyllä ja keväällä, saatavuus riippuu ihan vuohista joiden maidosta se tehdään. Tuon pienen tavernan xinomizithra oli jotain niin hyvää että palasin pari päivää myöhemmin syödäkseni sen uudelleen, mutta juuston kerrottiin loppuneen ja seuraavan kerran sitä saisi keväällä. Nyyh..! Myös Katapolan tavernoista xinomizithra loppui Amorgos-viikkoni aikana. Kannattaa ehdottomasti maistaa Kreikan lomalla jos juustoa vain on saatavilla vierailun aikaan.
Horiatiki on nälkämielessä kaikkein ”kustannustehokkain” salaatti kreikkalaisissa ravintoloissa. Siinä on hintaansa nähden kaikkein eniten syötävää.
Kuten viime syksyn salaattijutussa kirjoittelin, on todella kummallista logiikkaa että kevyemmät vihreään salaattiin tai raasteisiin pohjautuvat salaattiannokset maksavat Kreikassa enemmän. Horiatiki on usein niin valtava että se käy ateriasta ihan sellaisenaan; parhaimmillaan vitosella saa lähemmäs puolen kilon kulhollisen tavaraa.
Muuten: jos haluaa halvemman version samasta ruokaisasta salaatista eikä piitaa fetasta, kannattaa tilata mielikuvituksettomasti nimetty "tomaatti-kurkkusalaatti". Nimestään huolimatta tämä salaatti on useimmissa paikoissa sisällöltään aivan sama kuin horiatiki (eli siinä on myös oliivia, sipulia ja paprikaa), mutta ilman fetaa. :)
Turistillisissa paikoissa fetaa on salaatissa yleensä vähemmän kuin ”kreikkalaisissa” ravintoloissa, ja esim. Santorinilla huomaa että salaatit eivät ole vain kalliimpia, ne ovat myös pienempiä kuin muilla saarilla. Santorinilla osataan maksimoida voitot. ;)
Kuvan kaunis salaatti on Santorinilta. Ulkonäköön on panostettu enemmän kuin tavallisesti, mutta salaatinlehdillä tuunattu, pienikokoinen salaatti on ruokaisuusasteeltaan hyvin vaatimaton normaaliin horiatikiin verrattuna. Tämän salaatin seuraksi täytinkin vatsaa myös valkoisella kerma- ja juustopetiin upotetulla uunimunakoisolla (valkoinen munakoiso on Santorinin erikoisuus).
*
Kuinka paljon te syötte kasvisruokaa? Sekasyöjät, pidättekö koskaan kasvisruokapäiviä?
Mikä on lempivegeruokaanne? :)
Kreikassa ei muuten saa tofua käytännössä lainkaan, sen unohtaa täällä aina kokonaan. Olen syönyt sitä vain kerran ateenalaisessa vegeruokaravintolassa. Saarilla tuskin edes tiedetään mitä tofu on ;)
Jokunen teistä ehkä muistaa, että minun oli tarkoitus tänä vuonna vertailla kahta eri tyypistä ravinto- & liikuntavalmennuskonseptia.
Idea valmennuspaketin kokeiluun lähti havainnosta, että kehitykseni kestävyysliikunnassa ja yleiskunnon kohotuksessa oli tyssännyt, eikä motivaatio riittänyt ruokavalion omatoimiseen muutokseen (eli käytännössä niiden hiilihydraattien lisäämiseen).
Valmennustahoa valitessa idea jalostui vielä eteenpäin kahden eri tyyppisen valmennustyylin vertailuksi.
Ensimmäisen valmennuksen, FitFarmin, kävin viime keväänä. Sen jälkeen oli tarkoitus käydä Optimal Performancen valmennus, jonka jo aloitinkin muutaman tapaamisen merkeissä. Mutta kuten blogista on saattanut havaita, OP-juttuja ei ole täällä näkynyt. Projektin toteutus kaatui aikatauluhaasteisiin, kun tajusin, että heinäkuusta eteenpäin koko loppuvuosi sisältää niin paljon reissaamista että ruokavalio- ja etenkin liikuntaohjelmaan sitoutuminen on lähes mahdotonta.
Olin ehtinyt jo maksaa OP-paketista, mutta onneksi lopputapaamisten siirtäminen onnistui. (Paketeissa on normaalisti 6 kk voimassaoloaika.) Optimal Performancesta saatte sitten lukea vuodenvaihteen jälkeen. Ehkä näin on loppujen lopuksi parempi kuin jos olisin lähtenyt OP-”kuurille” heti FitFarmin jälkeen. Ihanteellisinta olisi tietysti ollut pitää parin-kolmen kuukauden tauko ja vetää OP syksyllä, mutta reissukuviot tekivät sen nyt vähemmän järkeväksi.
Ainakin olen nyt ehtinyt kunnolla toteamaan ja miettimään FitFarmin vaikutuksia pidemmällä aikavälillä. Ja niistä ajattelin kirjoitella tänään.
.
Aiemmin jo kerroinkin, että kesällä tuntui, että lähdin selvästi ottamaan takapakkia. Aluksi olin pahoillani, koska ruokavaliomuutoksen tuomat tulokset puhuivat puolestaan ja minua suretti menettää saavutetut ”voitot”. Mutta sitten rentouduin ja asenteeni löyheni.
Mitä on lopulta ”voitto”? Valmennuksen kannalta voitto oli tietenkin tavoitteen saavuttaminen, eli kestävyyskunnon kohentuminen ja tiettyjen ravintoon liittyvien huolten kumoutuminen ja olettamusten vääriksi osoitus.
Pidän voittona myös liikunnan ja ravinnon yhteispeliin liittyvän tietämykseni kasvamista, voi sanoa että olen nyt huimasti viisaampi aiheessa. :) Terveyden ja yleisen hyvinvoinnin kannalta tällaisilla nippelitiedoilla ei tietenkään ole merkitystä, mutta minun kaltaiselleni ”tahdon tietää kaiken” –tyypille oli valtavan antoisaa vihdoin ymmärtää, millä lailla syöty ravinto vaikuttaa liikuntasuorituksiin. Kun mä syön sen paprikan tai perunan, niin mä haluan tietää miksi ne vaikuttavat elimistössä niin eri tavalla. Nyt tiedän.
Mutta valmennuksen jälkeiset kuukaudet osoittivat, ettei tuon täsmätavoitteen saavuttaminen sittenkään ollut suuressa kuvassa kovin merkittävä voitto. Tai oikeammin asia, joka olisi jotenkin muuttanut tapaani olla ja toimia. Ihminen toimii luontaisesti niin, että toiminta tukee hyvää oloa ja tuottaa mielihyvää. Mielihyvän tavoittelu ohjaa meitä joko tietoisesti tai alitajuisesti kaikessa toiminnassa. (Myös epäitsekäs toiminta tuo mielihyvää.)
Opettelin siis syömään vähän eri tavalla FitFarm-valmennuksen aikana ja totesin myönteiset vaikutukset peruskuntooni ja hiilareiden lisäämiseen liittyviin psykologisiin ”kynnyksiini”. Hyvä juttu. Terveellisten hiilarien kohtuullinen lisäys ei tuonut muassaan mitään ikävää. Mainiota.
Mutta ei mennyt kauaakaan, kun ”kaavaruokavalion” kautta lautaselle päätyneet hiilihydraattilisät alkoivat tippua pois.
Miksi? Koska ne eivät luontaisesti enää ole sitä ruokaa, mitä minun tekee eniten mieli syödä. Vaikka näiden ”liikuntabuustereiden” lisäys paperiruokavalion aikana onnistui helposti ja siitä tuli jo rutiinia, niin kun paperimalli jäi pois…. Ohjatun mallin puutteessa ihminen palaa hyvin helposti itselleen mielekkäimpään, vähiten vaivaa sisältävään tapaan toimia. Tuttu ilmiö monilta dieeteiltä. Einesruokailijat palaavat pikkuhiljaa takaisin mikroruokiinsa, pullahiiret löytävät itsensä ennen pitkää päivittäisiltä viineri-kahveilta… Ja tämä karppailija löysi itsensä taas täyttämästä lautastaan höyrytetyillä kasviksilla. Koska se on helpointa, nopeinta ja maukkainta. Viikko viikolta ohran, tattarin ja kvinoan keittely harventui kunnes se kutistui täysin satunnaiseen toimintaan.
Olin ensin pettynyt. Huoleni hiilarikoukun palaamisesta oli kumottu eikä tuo pelko ollut palannut, miksi uuden hiilarimallin noudattaminen ei silti onnistunut? Enkö mä halunnutkaan tukea ravinnolla uuteen nosteeseen päässyttä kestävyysliikuntaharrastustani? Soimasin itseäni.
Sitten mä relasin. Mä voin hyvin ja syön ja liikun jo monipuolisesti.
Minulle vähähiilihydraattinen elämäntapa on osoittautunut parhaiten hyvinvointia ylläpitäväksi ja sen tyyppisen ravinnon syöminen on minulle nyt yksinkertaisesti luonnollisinta ja tuo eniten mielihyvää. Hyvä peruskuntokin tuo mielihyvää, mutta jos tietyn juoksutuloksen ylläpito tarkoittaa sitä, että on jatkuvasti suunniteltava ja mietittävä ruokailujaan sen näkökulmasta... Ei. Eihän siinä ole mitään mieltä. Ainakaan minun kohdallani, kun terveet elämäntavat ovat jo aika lailla kunnossa (jos sallitte näin pollean väitteen).
Juoksusta oli muodostunut minulle jonkinlainen hyvän kunnon mittari. Ylikorostunut mittari.
Salitreeni ei yksinään rakenna peruskuntoa, ja minulla on aikuisiällä aina ollut kiistatta huono peruskunto. Toi tyydytystä huomata, että pystyin myös kehittymään juoksussa ja peruskunto parani. Olihan se mukavaa kun jaksoi kolmet rappusetkin ilman että meni ihan hengästyksiin. Ja Sveitsissä alppirinteet taittuivat huomattavasti aiempaa kevyemmin. Totta kai se oli ihanaa!
Mutta en voi muuttaa sitä, että minulle mielekkäin ruokavalio ei tue kestävyysliikuntaa. Ne eivät kulje käsikkäin. Relatessani totesin, että entäs sitten. Ei niiden tarvitse kulkea käsikkäin. Mä en voi saada "kaikkea". Valitsen vapaan ja iloa tuovan ruokailun. Jos se merkitsee huonompaa lenkkikuntoa niin merkitköön. Ei kaikessa tarvitse onnistua niin sataprosenttisesti.
Sekin on jo kivaa että ylipäänsä tykkää liikkua, oli se sitten luonnossa tai punttisalilla. Minä luovun nyt siitä ideaalista, että voisin olla jotenkin vielä parempi juoksussa tai muussa liikunnassa tai syödä jonkun virallisen näkemyksen mukaan "oikein".
Syön sitä mitä tekee mieli ja hölkkäilen siihen tahtiin kuin jaksan. Ja se on just hyvä. Koska siinä säilyy ilo ja luonnollisuus.
Ja sitäpaitsi, mä olen jo ihan tarpeeksi hyvä <3
P.S. Tämän tekstin jälkeen ehkä monelle, itse asiassa myös itselleni, tulee mieleen, että mitä hyötyä koko Optimal Performancen valmennuksesta enää on. Suoraan sanottuna, ei siitä ehkä olekaan. En koe enää olevani valmennuksen tarpeessa. Mutta kuten todettua, olen valmennuspaketista jo maksanut, ja eri valmennustapojen vertailu on kieltämättä kiinnostavaa. Jos ei muuta, niin opin taas kenties jotain uutta ja saan (toivon mukaan muitakin kiinnostavaa) materiaalia blogiin. Palailen siis OP:n tiimoilta ensi vuoden puolella. :)
Viime viikolla tuli voimakas flashback vanhoihin aikoihin... Pullahiiriaikoihin.
Pulla. Perinteinen vehnään leivottu pulla. Suomalaisten rakkaimpia herkkuja - minunkin entisiä.
Olen aina ollut pullahiiri.
Puustit, pitkot, rahkapullat, ne olivat minulle "mässy of choice". Karkin syöminen muuten kuin satunnaisesti jäi murrosiässä, sen jälkeen tie vei makeanhimon iskiessä Makuunin karkkilaarien sijaan lähimmän leipomon tai ruokakaupan pullatiskille. ^_^
Vehnän, kuten sokerinkin (ja monen muun nopean hiilarin) on todettu koukuttavan koska ne stimuloivat aivojen palkitsemisjärjestelmää joka tuottaa mielihyvän tunteita. Tiettyihin ruoka-aineisiin tai ruokiin tulee poikkeuksellisen voimakas himo, ja pelkkä tuoksu voi laukaista järjettömän halun saada tuota ruokaa nyt heti, sekä fyysisiä reaktioita kuten suun vettyminen. "Ihan kuola valuu" ei ole pelkästään kuvaannollinen ilmaisu ;D kuten tiedämme ^_^
Pullan tuoksu saa minulla kuolan valumaan. En ole haistanut tuoreen, vastaleivotun pullan tuoksua pitkiin aikoihin, ehkä vuosikausiin. En vain ole sattunut kenenkään luokse leipomisaikaan. Viime viikolla satuin, kun olin anoppilassa.
Kirjoittelin siinä koneellani ja pikkuhiljaa tupaan alkoi tihkua paistuvan vehnäisen tuoksu. Aluksi se oli ihan neutraalin miellyttävä ja pysyi "taka-alalla" mutta levisi pian vastustamattomaksi tuoksuviettelykseksi joka teki mahdottomaksi keskittyä mihinkään. Ruskistuvan kuoren, sokerin, kanelin ja voin tuoksun häpeämättömän luokseenkutsuva yhdistelmä, johon liittyi vielä rusinan makea nuotti - ja minä en edes tykkää rusinoista. Mutta pullassa niiden tuoksu... eih, olin pian ihan pökerryksissä tuoksuiskusta.
Kun pullat nousivat uunista jäähtymään ja houkutus oli konkreettisesti siinä edessäni, saatoin kuitenkin katsella herkkumöykkysiä ilman raastavaa halua iskeä kynteni niiden pehmeään pintaan. Tiedän että ne maistuvat ihan sairaan hyvälle mutta ei minun kuitenkaan tehnyt mieli syödä niitä. Minun teki vain mieli vain, hmh, jotenkin ihailla niitä ja mietiskellä niiden vaikutusta aivoissani.
Oikeastaan pullien himottavuus ei sinällään vaadi mitään syväanalyysejä niiden koukuttavuuden mekanismin ollessa jo selvillä (sokeri + vehnä (+rasva) = palkitseva tunne, nopeaa mielihyvää), mutta minulle tyypilliseen tapaan tykkään ylimiettiä asioita. Miksi yhden ihmisen koukuttaa suklaa, toisen addiktio on perunalastut ja kolmas ei voi vastustaa korvapuusteja? Mistä se johtuu? Aivokuoren välittäjäaineiden ja reseptorien toiminnasta..? Hormoneista..?
Tällaiset vähän tummemmat, lähes palaneet pullat olivat mun suosikkeja :)
Minäkin tykkään suklaasta mutta se ei ole koskaan aiheuttanut hervottomia "pakkosaada"-kohtauksia. Suklaan tuoma nautinnon tunne ei ole lähellekään niin voimakas kuin leivonnaisten. Pulla aiheuttaa minulle sen klassisen "ei-voi-lopettaa" -efektin minkä sipsit ja irtokarkkipussi saavat aikaan toiselle.
Se mielihyvän tunne kun söi oikeaan voihin leivottua, lämmintä ja kosteaa, sopivasti sokerisen tahmeaa korvapuustia... se tuntui siltä kuin joku konkreettisesti vääntäisi vivusta euforiasuihkun päälle kehossa. Toinen vastaava mielihyvän tunne tuli yhdistelmästä kylmä maitokaakao + vastapaistettu, itseleivottu sämpylä jonka välissä oli pari siivua juustoa. Monikin ruoka on hyvää ja olinhan minä valtavassa spaghettikoukussakin, mutta mikään pastaruokakaan ei tuonut yhtä palkitsevaa tunnetta kuin pullat ja sämpylät. Vehnäiset leivonnaiset.
Nykyään himoitsen juustoa, mutta sitäkään tunnetta ei voi verrata vehnäisen aikaansaamaan kuola-valuu-efektiin. Juusto tuo minulle myös mielihyvää, mutta sen aikaansaamat fyysiset reaktiot eivät ole yhtä vahvoja kuin vehnäherkkujen. Eikä juuston syömättömyys saa aikaan vieroitusoireita niinkuin leivästä ja leivonnaisista luopuminen aikoinaan.
Sokerin ja vehnän yhdistelmässä on jotain joka vaikuttaa minuun kemiallisesti eri tavalla kuin juusto (jonka koukuttavuus piilee kaseiinissa).
Anoppi katseli kun kuvasin pullia ja kerroin tuoksun aikaansaamasta tunnereaktiosta. "Etkö muka koskaan enää voisi syödä pullaa?" anoppi kysyi. Kerroin että totta kai voisin, olenhan syönyt vuosien varrella muitakin ruokavaliooni sopimattomia hiilariherkkuja. Homman pointti on siinä, että syön sopimattoman hiilariherkun kun se tuntuu sen arvoiselta. Kuten viimeksi ystäväni häissä Ranskassa.
Kaikki kunnia anoppini herkullisille vehnäisille, mutta kanelipuustin syöminen tuona nimenomaisena iltapäivänä anoppilan tuvassa ei olisi tuonut hetkeen mitään lisäarvoa tai tuonut minulle hyvää mieltä ja oloa. Yhden pullan maistaminen olisi todennäköisesti johtanut vain haluun syödä toinen ja vielä kolmaskin. Joku kysyy siellä että "So what jos olisitkin syönyt kolme tai vaikka viisi?" Jep, ei se maailmaa kaada. Mutta se ei olisi tuonut minulle hyvää mieltä, toisin kuin ranskalaisen hääkakun maistaminen Normandiassa. Tai spanakopitan syöminen Kreikassa.
.
Aiheen innostamana :D tein pienen listan erilaisista lempparihiilariruoistani ennen ja nyt. Hiilihydraattiahan on kaikessa ruoassa puhdasta lihaa, kalaa ja useimpia kypsytettyjä juustoja lukuunottamatta, mutta "hiilaruoilla" tarkoitan ns. korkeahiilihydraattisia ruokia.
Todella monet leivonnaisherkut voi valmistaa vähähiilihydraattisestikin, eli sinällään leivästä ja leivonnaisista ei tarvitse luopua vhh:lla. Pullaa tosin on hyvin vaikea valmistaa siihen olennaisesti kuuluvan sitkon takia, gluteenijauhon sekoittaminen esim. mantelijauhoon ei tuo samaa tulosta kuin vehnäjauho.
Vhh:n kiinnostavia lieveilmiöitä on ennen minulle täysin yhdentekevän kaurapuuron muuttuminen Himottavaksi. Ennen en syönyt sitä juuri koskaan mutta nyt se on bataatin ohella ykköslempparini hiilarin lähteistä. Kaurapuuro on niin hyvää. <3
.
Ja lopuksi, parhaat ruokavaliovaihdoksen jälkeen nautitut "väärän puolen" hiilariherkut:
Kirkkaasti ykkössijan vie kreikkalainen pinaattipiiras eli spanakopita. Yhden tällaisen olen useimmilla Kreikka-reissuilla ostanut ja nauttinut hitaasti ja ilolla ^_^ Mättö on niin raskas ettei toista pystyisi syömään perään, joten tämän herkun kohdalla homma ei helposti lähde lapasesta. Piiras kun on vehnäisyytensä lisäksi myös erittäin rasvainen.
Kuva: Elena Paravantes / Olivetomato.com
Spanakopitasta näkee vähän erilaisia variaatioita ohuemmilla ja paksummilla täytteillä, ja fetalla ja ilman, mutta aito spanakopita tehdää aina filotaikinaan ja isoon vuokaan (pyöreään tai neliönmalliseen) josta leikataan viipaleita.
Hampaiden upotus rasvaa tihkuvaan spanakopitaan jonka lehtevät filokerrokset rapisevat hampaissa ah-niin-tyydyttävästi tuo saman endorfiiniryöpyn kuin kotoisat korvapuustit ja vastapaistettu sämpylä juustoviipaleella. :)
Toinen ikimuistoinen hiilariherkku tulee Britanniasta; Cotswoldsin Mickletonissa sijaitsevassa The Pudding Clubissa maistettu kasa imelää, todella epämääräisen näköistä suklaalla, banaanilla ja toffeella maustettua höyrytettyä vehnämössöä. Englantilainen "vanukas" eli pudding. Kaikessa epäkutsuvuudessaan ja ällöimelyydessään se oli silti ihan mielettömän hyvää ja tämän mössön kohdalla sai todella testata itsehillintäänsä ettei olisi vetänyt vatsanpuruihin saakka :)
*
Ja nyt jokainen arvaa mikä kysymys seuraa:
Mikä on teidän hiilariherkkunne #1? ^_^
.
P.S. Toivoisin ettei minun ei tarvitsisi tätä erikseen alleviivata mutta teen sen kuitenkin varmuuden vuoksi kun ruoan kategorisoinneista hermostujia välillä ilmoittautuu kommenteissa: vaikka olen itse halunnut jättää vehnä- ja sokeriruoat pois ja ne ovat nykyisen ruokavalioni kannalta minulle "vääriä", en halua viestittää että ne olisivat vääriä myös muille. Mikään ruoka ei ole väärää tai huonoa ruokaa niin kauan kuin se tuo syöjälleen hyvää mieltä ja tukee terveyttä :)
Jos parsakaali saa sinut surulliseksi niin se ei ole silloin hyvää ruokaa kaikista terveysväittämistään huolimatta ;)
Kaikki kunnia FitFarm-kokeilun tuomille oivalluksille, mutta on se vain ollut ihanaa palata omaan, tuttuun ruokailurytmiin ja -tapaan! ^_^ Nyt olen taas kuukauden verran murkinoinut menemään itselle luontaiseen tapaan, plus treeni/juoksupäivien hiilarilisät.
Pidin viikon ajan ruokapäiväkirjaa kaikesta mitä söin. Blogissa on nähty induktioviikkojen ruokapäiväkirjaani sekä FitFarm-valmennusjakson kokeiluun liittyviä erikoisruokavaliojuttuja, jotka ovat kummatkin harvinaisia poikkeustilanteita. Ajattelin, kun jotkut ovat näiden äärimmäisten poikkeustilojen pohjalta (induktio-tyylinen syöminen ei kuulu arkeeni edes vuositasolla..!) kehittäneet huolta ruokailustani, että pidän kuvapäiväkirjaa ihan tavallisesta, arkisesta tavastani ruokailla.
Tällä tavalla olen syönyt viimeiset viisi vuotta vaihdettuani vhh:lle, erona ainoastaan tänä vuonna lisätyt säännöllisemmät hiilihydraattiosuudet kuten ohra ja kvinoa. Bataattia ja kaurapuuroa olen syönyt koko vhh:n ajan.
Ruokaviikko on tiistaista maanantaihin, kun kuvaaminen unohtui päiväkirjaviikon ekana päivänä :)
Kaksi mukia kahvia, ensimmäinen soijamaidolla, toinen mantelimaidolla, mukana loraus kermaa. Kananmunia, kasviksia, leipäjuustoa ja soijajogurttia proteiinijauheella, marjoilla & omatekoisella pähkinämyslillä.
Paistettuja kasviksia, lohta ja ohraa.
Tulin juoksulenkiltä ja teki hirveästi mieli tonnikalakauraleipää - mutta kotona ei ollut tonnikalaa. (Hyvin harvinainen tilanne.) Monesti syön juoksun jälkeen palauttavana ateriana kaurapuuroa, mutta just tänään teki mieli kauraleipää tonnikalalla. Oli siis lähdettävä kauppaan, ja söin nopeasti pienen juusto-manteli-snackin vaimentaakseni suurimman nälän tunteen.
Tonnikalakauraleipä, kasviksia ja raejuustosalaatti.
Joskus harvoin tekee mieli kahvia vielä illallakin.
(Olemme pyrkineet miehen kanssa eroon kaikista oudoista eriparimukeista jotka juontavat kummankin menneisyydestä, mutta miehen karmea Cartman-muki on saanut jäädä ^_^)
Soijajogurttia, rahkaa, lesitiiniä, marjoja ja pähkinämysliä. Lesitiini on oppeja FitFarm-ruokavaliosta.
Tuttu aamiainen. Olen syönyt tämäntyyppistä aamiaista viimeiset viisi vuotta, FitFarm-kokeilu vaikutti aamiaiseen siten että lisäsin kasviksia ja vähensin valtavaa juustomäärää. Toisaalta tämä saa myös aikaan sen, että vähempienergisenä aamiainen ei pidä minua kylläisenä ihan yhtä pitkään kuin juuston ja kananmunien varaan rakennettu aamiainen.
Tonnikala-katkarapu-mozzarella-salaatti ohralla.
Sattui päivä, jolloin minun teki mieli jotain makeaa. :) Niitäkin on vielä joitain kertoja vuodessa. :)
Kahvin kanssa maistui kolme palaa sokeroimattomalla hasselpähkinäsuklaalevitteellä voideltua raakakaakaomassaa (100-prosenttista suklaata).
Raejuustosalaattia sekä lohta, höyrytettyä parsakaalia ja vihreitä papuja.
Ja sama tuttu soijajogurtti-rahka-marja-pähkinämyslisekoitus.
Olen säännöllisrytmisinä treenipäivinä pyrkinyt noudattamaan FitFarmin mallia jossa päivän kaksi pääateriaa syödään lähellä toisiaan, treenin ympärillä. Tällaisina päivinä syön vielä illalla erikseen iltapalan. Muuten syön päivällisen myöhempään illallisena ja jogurtti jää pois.
Alkaako näyttää tylsältä... :D Joka aamu sama setti ^_^ Tähän ei voi kyllästyä <3
Palautusjuoma on myös perua FitFarm-valmennuksesta, siitä on tullut säännöllinen osa treenipäivien ruokailua. Juomani koostuu maustamattomasta heraproteiinista, vedestä ja raakakaakaojauheesta. Joskus lisään joukkoon myös banaanijauhetta.
En juo palkkaria reissussa ollessa (vaikka kävisin salilla) koska en jaksa raahata proteiinipulveria mukana. En myöskään tykkää ostaa valmiita kalliita ja lisäaineita pursuavia palautusjuomia.
Lounastreffit ystävän kanssa ravintolassa.
Kuvasta puuttuu alkukeitto, unohdin kuvata sen. Tuo toinen keitto oli vähän turha extra mutta pakko oli maistaa kun ystäväni sitä tyrkytti ja sanoi että on niin peijakkaan hyvää (hän otti ravintolan seisovan pöydän salaattilounaan johon kuului myös keitto, ja hän vain kylmän viileästi haki minullekin pöydästä keiton.... :p). Ja olihan se hyvää ^_^
Anoppilassa: lohta, salaattia, parsaa, kananmunasilppua.
Keltainen kukkamuki on mun vakkarimuki anoppilassa ^_^
Jäi vielä nälkä niin piti ottaa vähän lisää jogurttia ja marjoja.
Lohta ja kasviksia.
Kävin juoksulenkillä ja sen jälkeen oli niin kova nälkä ettei pystynyt odottamaan illalliseen asti. Söin Koskenlaskija-juustoa, kurkkua ja porkkanaa.
Appiukon tekemää ihanaa uunilohta tuorejuustokastikkeessa, bataattimuusia, salaattia ja anopin munajuustoa.
Leivän näköiset palat tomaattikuutioiden vieressä ovat munajuustoa.
Samaa kuin perjantain illallisella + paistettua siikaa.
Lohta, paistettua munakoisoa, sinihomejuustolla täytettyä paprikaa ja salaattia.
Jälkiruoaksi lampaanmaitojuustoa ja pari lasia viiniä. Unohdin ottaa kuvat illalla, viinilasikuva on arkistosta. :)
Yhdistelmä edellispäivien jämäkaloja (savulohta, uunilohta, siikaa) + kasviksia ja viimeinen nokare bataattimuusia.
Automatkalla anoppilasta Kuopioon söin puolikkaan Vanilla Almond Crunch Quest -patukan ja pienen kourallisen manteleita. Unohdin ottaa kuvan joten kuvat netistä täältä ja täältä.
Söimme Kuopiossa illallista tosi myöhään ja olin ihan järjettömän nälkäinen. Alkuruoaksi iso rapukeitto (naaam!!) ja sen kylkeen savulohisalaatti.
Palan painikkeeksi lasi viiniä.
Hotelliaamiainen. Useimmiten yövyn Kuopiossa tietysti äiskän luona "koti-kotona", mutta tällä kertaa mies oli Kuopiossa työmatkalla ja yövyin hänen huoneessaan.
Kyseisen hotellin munakokkeli on kyllä jotain niin ala-arvoista että... En tiedä tunnistaisiko edes kananmunaksi jos sokkona maistaisi.
Kokkelit jäivät lautaselle ja hain tilalle pari vanhaa kunnon keitettyä munaa, näihin voi aina luottaa. :)
Ennen salille menoa tuntui siltä ettei aamiainen ollut ollut ihan riittävä ja vetäisin vielä lisäenergiat rahkan ja pähkinöiden muodossa.
Quest-patukka sai proteiinijauheen puutteessa toimittaa palkkarin virkaa.
Lounaalle äidin luokse. Tonnikala-leipäjuustosalaattia.
Yritys saada kuvaan eloisuutta äidin kissan kautta, eihän tuo pentele tietenkään suostunut poseeraamaan.
Illallinen myös äidin luona: paistettuja kasviksia ja lohikuutioita.
Liityin myöhemmin illalla miehen ja hänen työkaverinsa seuraan ravintolaan. Miehet söivät taas vaihteeksi älyttömän myöhäistä dinneriä. Mr. Karkkipäivän hamppariannoksen kyljessä olleet bataattiranut vetivät meikäläistäkin puoleensa, nehän ovat puuron ohella mun suurinta hiilariherkkua. :)
Lopulta piti tilata oma annos ^_^ :) On se jännä miten suuri ero perunan ja bataatin välillä onkin vaikka ovat niin samantyyppisiä juureksia, peruna on aina ollut mulle ihan "meäääh" mutta bataatti... Ihan sairaan hyvää.
Ruokaviikko sai hienon lopetuksen tällä näkymällä! ^_^
.
Tällaisella ruokavaliolla painoni ei nouse eikä laske ja pysyn ihan normikuosissa. Keho ei näytä yhtä kuivalta kuin FitFarm-ruokavaliolla ja olo on kaikin puolin normalisoitunut. Kehossa on tuttu olo. <3
Nyt seuraa lisää Fitfarm-valmennusjakson kokemuksia teille ravintopuolesta kiinnostuneille. :)
Tähän alkuun haluan kirjoittaa yhdestä asiasta, vastakommenttina muutamaan FitFarm-valmennuksen päätosraportti-juttuuni jätettyyn kommenttiin. Kommenteista toki näki, ettei niiden kirjoittaja ole lukenut blogini muita ravinto- ja liikuntajuttuja (tai edes kyseistä päätösraporttia, katsonut vain kuvat) eikä tunne ravitsemuksellista taustaani, mutta niistä paistoi tietty trendi johon olen kiinnittänyt huomiota muuallakin ja johon tekee mieli tarttua.
Viime aikojen fitness - ja terveysbuumi on epäilemättä virittänyt osan ihmisistä tietylle tasolle mitä tulee aiheeseen liittyviin kirjoituksiin ja niiden tulkintaan, ja tehdään herkästi tilannetta sen kummemmin tuntematta johtopäätöksiä, joilla ei ole pohjaa.
Perinteisesti kunto- ja terveysprojektit on aina liitetty ylipainoisiin tai jonkun sairauden vuoksi vajaakuntoisiin ihmisiin. Jos valmiiksi hoikka ja näennäisen terve ihminen kiinnostuu kohentamaan kuntoaan ja kiinnittämään huomiota ravintoon, sitä pidetään vähemmän perusteltuna kuin ylipainoisen tai selvästi sairaan kohdalla. Miksi ihmeessä? Onko hyvinvoinnin optimointi vain ylipainoisten tai sairastuneiden oikeus?
Ortoreksia, terveysbuumiaikojen muotisana jota nykyään heitellään herkästi siellä sun täällä, minunkin blogissani. Määritelmän mukaan ortoreksia on "syömishäiriö, jonka taustalla on pakkomielteinen halu syödä mahdollisimman terveellisesti".
Täytyy sanoa että oikeasti suututtaa se helppous, jolla ihmiset lätkivät toisille tuollaisia diagnooseja. Lehdistä, tv:stä ja blogeista tursuavat tarinat fitness-harrastuksellaan terveytensä hajottaneista nuorista naisista ja miehistä on mitä ilmeisimmin virittänyt joidenkin ihmisten vastaanottimen moodiin, joka herkästi näkee kaiken hyvinvoinnin kohentamiseen liittyvän toiminnan sairaana, etenkin kun toimijana on valmiiksi terve ihminen. Myös tavanomaista intensiivisempi kiinnostus ravintoa kohtaan on ilmeisesti oire ortoreksiasta tämän ihmisjoukon näkökulmasta.
Haluan herätellä näin ajattelevia ihmisiä vähän ravistelemaan asenteitaan. On surullista kyllä totta, että joillekin yksilöille ultimaattisen terveellisten elämäntapojen tavoittelu menee häiriintyneen puolelle ja valtaa pakkomielteisesti koko elämän. Ja moni nuori todella on pilannut terveytensä tässä tavoittelussa. Mutta että tällainen tulkinta tehdään pelkästään niillä spekseillä, että valmiiksi hoikka tai normaalipainoinen ihminen haluaa kehittyä liikuntaharrastuksessaan tai on keskivertoa kiinnostuneempi ruoasta ja ravinnon vaikutuksista, se on oikeasti hullua ja vahvistaa mielestäni sen mitä ylempänä kirjoitin: hyvinvointiprojektit ja syömisten tarkkailu nähdään perusteltuna ja "oikeutettuna" vain ylipainoisille ja sairaille. Meidän hoikkien ja perusterveiden pitäisi jotenkin olla selittelemässä ja noloilemassa omia kuntotavoitteitamme? Ei hyvänen aika, mitä se sellainen on!
Minä olen eittämättä poikkeuksellisen kiinnostunut ravinnosta ja aivan varmasti kiinnitän ruokajuttuihin enemmän huomiota kuin perusmenijä. Mutta tekeekö se minusta häiriintyneen? Minusta häiriön määritelmään kuuluu suoritukseen tai suorituksessa epäonnistumiseen liittyvä ahdistuminen, ja tällaista ahdistusta en tunnista omasta elämästäni.
Jotakuta kenties ahdistaa pelkkä ajatus tietyn ruoka-aineryhmän välttelystä, mutta tällöin ahdistus on kyseisen henkilön päässä, ei minun ;) Eikä se, että joku valitsee karkkipussin sijaan parsakaalin kun parsakaali maistuu paremmin, tee kenestäkään sairasta tai ole merkki syömishäiriöstä. Samoin kuin karkkipussilla herkuttelijat saavat herkutella ilman syyllistyksiä. Sallitaan jokaiselle omat nautintonsa ja ymmärretään, että se nautinto voi poiketa täysin omasta.
. . .
Ja nyt sitten vihdoin päivän asiaan eli FitFarmin ruokavalioon ja sen syvempään analysointiin. :)
On tarpeen vielä korostaa, valmentajani toiveesta, että ei ole olemassa mitään yhtä ja ainoaa "FitFarm-ruokavaliota", vaan jokainen yrityksen valmentaja suunnittelee ruokavaliot omalla tavallaan ja asiakkaan yksilöllisen tilanteen mukaan. Kuitenkin voidaan sanoa, että FitFarm-ruokavalioilla on se yhteinen piirre, että niissä korostuu tarkka makroravintoaineiden jako, rytmi, aikataulutus ja ravinnon näkeminen ensisijaisesti polttoaineena, ei nautinnon ja ilon lähteenä. Suhde ravintoon on kaiken kaikkiaan hyvin tunteeton.
Yllätyin siitä, että kaikille asiakkaille jaetaan tilanteeseen katsomatta sama ruokavalion yleisohjeistus, jossa mm. kastikkeiden käyttö kielletään ja sanotaan, etteivät "kastikkeet, marinadit ym. kuulu kenenkään ruokavalioon". Tämä kertoo olennaista yrityksen ruokafilosofiasta. Toimii takuuvarmasti monilla ja etenkin painonhallitsija-asiakkaat saavat nopeasti tuloksia, mutta kestäväksi ruokailutavaksi tämä ei sovi niille joille myös ravinnon sosiaalinen ja nautinnollinen merkitys on tärkeä.
Ruoasta ja ruokavalion toimivuudesta
Kuten päätösraportissa tuli todettua, FitFarm-ruokavalio laihdutti minua eli oli selkokielellä sanottuna vähempikalorinen kuin oma normaali ruokavalioni. Aiempaa alempi energian saanti ei ollut valmennuksessa tavoitteena, vaan ilmeni itsestään tulosten muodossa. Valmentajat eivät tietenkään ole selvänäkijöitä eivätkä voi tietää, miten kunkin asiakkaan yksilöllinen aineenvaihdunta toimii, eikä minunkaan valmentajani tarkoituksellisesti muokannut minulle lähtötasoa niukempienergistä ruokavaliota. FitFarmilla laadittujen ruokavalioiden kaloritaso pohjautuu yleisesti käytettyihin ja tunnustettuihin aineenvaihduntakaavoihin, minun tapauksessani Harris Benedictin. Sen mukaan energiataso vastasi kulutusta.
En ole koskaan aikaisemmin laskenut kaloreita tai muutenkaan seurannut syömäni ruoan energiapitoisuutta, joten kokeilu opetti minulle aivan valtavasti ravinnon kaloreista. Opin paljon myös proteiineista, en ole aiemmin tiedostanut miten suuria eroja eri proteiinin lähteiden proteiinipitoisuudessa on.
Tässä oman ja FitFarm-ruokavalion erot pähkinänkuoressa:
Kokeiluruokavalio erosi normaalista ruokavaliostani lisättyjen hiilihydraattien lisäksi myös rytmillisesti, niin että normaalin kolmen aterian sijaan söin päivässä neljä tai viisi ateriaa (kun palautusjuomankin laskee ateriaksi). Loppujen lopuksi rytmi oli käytännössä vaikeampi asia toteuttaa ja omaksua kuin hiilihydraatin lisääminen.
Tavallaan kaikki tämä, niin kalorit kuin makroravintoarvotkin, ovat kokonaisuuden kannalta triviaalia ja tarpeetontakin tietoa, mutta kaltaiselleni numeronisselle kuitenkin kiehtovaa "nice to know" -osaston informaatiota. Nyt tiedän esimerkiksi, että tonnikalassa ja kypsytetyssä juustossa on eniten proteiinia kaikista proteiinin lähteistä, enemmän kuin punaisessa lihassa, jonka olin jostain syystä aina kuvitellut olevan se kaikkein valkuaisainepitoisin ravintoaine. Katkaravut ja tofu ovat proteiinimääriltään häntäpäässä minun käyttämissäni lähteissä, palkokasveissa määrä on jo lähes merkityksetön. Esim. kypsennettyjä kikherneitä pitäisi syödä puoli kiloa että saisi saman määrän proteiinia kuin purkillisesta tonnikalaa.
Aamiainen
Ehkä kiinnostavin ja jopa hätkähdyttävin havainto liittyi aamiaiseen. Aamiaistani muokattiin valmennuksen aikana suuremmaksi pariinkin otteeseen, mutta vielä 500 kalorin vahvuisenakin se jätti minut selvästi vajaakylläiseksi ja nälkä kurni jo parin tunnin kuluttua. Palatessani Prahan matkan aikana normaaliin aamiaiseeni tajusin, että luontaisesti kylläisyyteen saakka syömäni aamupala on energiamäärältään jopa tuplasti FitFarm-aamiaisen kokoinen. Ei siis ihmekään, että nälkä pysyy normiaamupalallani poissa pitkälle iltapäivään saakka. :)
Sekin on ollut häkellyttävää tajuta, että kananmunista, parista juustosiivusta ja soijajogurtista koostuva aamiainen voi helposti olla kaloripitoisempi kuin lounaaksi syöty valtava lautasellinen lohisalaattia fetalla. Keholleni näyttää sopivan luonnollisimmin vahva kaloripainotus nimenomaan aamuun, myöhemmin päivällä nälkä lähtee vähäenergisemmilläkin eväillä. :)
Mitä hyvää FitFarmin ruokavaliossa oli? Mitä opin ruokavaliosta?
Ei käy kiistäminen, että treenin ympärille sijoitetut ateriat ja tietysti hiilihydraattilisä toivat lisätehoa treeniin ja paransivat tuloksia. Vaikka oma tapani syödä vain kolme ateriaa päivässä kuinka tuntuu itsestä luonnollisemmalta ja mieleisemmältä, se ei ole paras pohja liikuntaharrastuksen näkökulmasta.
Ennen valmennusta kävin treenaamassa aamiaisen ja lounaan välillä siten, että aamiaisesta oli ehtinyt kulua kolme tai neljäkin tuntia salille mennessä. Nyt ymmärrän, että noin pitkä aika edellisestä ateriasta on aika köykäinen pohja treenille ja käytännössä olen siis aina käynyt salilla vajailla energioilla. Ja tietysti minimaalisilla lihasten glykogeenivarastoilla.
Pyrin jatkossa siihen, että en anna ateriavälien venyä treenipäivinä yhtä pitkiksi kuin "normipäivinä" ja tietysti lisään treenin ympärille hiilihydraattilisukkeet. Käytännössä tämä vaatii aina vähän skarppausta, sillä tiheämpi ateriointi on itselle kuitenkin epäluonnollista ja keho pyrkii koko ajan takaisin vanhaan rytmiin.
Opin ruokavaliokokeilun aikana myös muutaman uuden tavan tuunata soijajogurttia, ja nämä tulevat ehdottomasti jäämään pysyvään käyttöön :) (Näistäkin varmaan tulee oma postaus :D ^_^)
Samoin palautusjuoma salitreenin jälkeen jää ehdottomasti käyttöön. Palkkarista ja sen tarpeellisuudesta on monia mielipiteitä enkä itse ennen koskaan juonut palautusjuomaa treenin jälkeen. Sen sijaan söin puolikkaan proteiinipatukan jos energiatasot tuntuivat selvästi alhaisilta.
Peruskuntoilijalle ei varmastikaan ole valtavan suurta merkitystä juoko treenin jälkeen heraprotskua vai ei, mutta valmennusjakson aikana kuulin ja luin sen verran paljon tietoa heraproteiinin eduista harjoituksesta palautumisessa, että vakuutuin siitä että juoma on patukkaa parempi valinta. Ellei sitten seuraavaan ateriaan ole pitkäkin aika jolloin patukka on järkevämpi = pitää pidempään nälän loitolla.
Mites hiilarit, tuliko mitään ikäviä lievevaikutuksia?
Ei, ei tullut :)
Ne ruisleipä- ja välipalakeksihimot joiden niin pelkäsin tekevän comebackin ruokavalioon palautetun viljan myötä eivät todellakaan palanneet. Puhumattakaan makeanhimosta, mutta makeaa en tosin valmennuksen aikana syönytkään hedelmiä ja marjoja lukuunottamatta. Jälkkärit eivät kuulu FitFarm-ruokavalioon. Makean mieliteot ovat yhtä kaukaisia kuin ajatus siitä, että jonain päivänä oppisin uimaan ^_^
Pelkoni hiilarihimojen palaamisesta ovat siis olleet kerrassaan, jos nyt eivät täysin perusteettomia vilja-addiktiotaustani tuntien, niin ainakin turhia. Ja nyt ne osoitettiin romukoppaan kuuluviksi. :) Olen tästä valtavan iloinen.
Hyvien, hitaiden hiilihydraattien lisäämisellä lautaselle ei loppujen lopuksi ole kannaltani mitään muuta ikäväksi tulkittavaa vaikutusta kuin se, että hiilarilisä tietenkin vie tilaa joltain muulta joka maistuisi minusta paremmalta, eli käytännössä kasviksilta.
Makuni ja mieltymykseni ovat viiden vuoden aikana muuttuneet niin totaalisesti, että vilja tai muutkaan hiilarilisät eivät enää ole erityistä herkkua - poikkeuksena KAURAPUURO <3 <3
Kasviksiin verrattuna ohrat, kvinoat, tattarit sun muut ovat auttamatta tylsän makuisia ja tuntuvat maun kannalta lautasella turhilta. Jatkan niiden syömistä treenipäivinä mutta hyvällä mielellä tiedostaen, että ne eivät vie kasvisten paikkaa eivätkä ne herättele takaisin entistä Sannia.
Paluu entiseen "elän pastalla-ja-voileivillä" -ruokailumalliin on silkka naurettava utopia. Se jos mikä oli tämän ruokavaliokokeilun tärkein opetus itselleni. :)
Kolmen kuukauden valmennusjakso FitFarmilla on tullut päätökseensä, ja on aika tehdä yhteenveto kokemuksista. Tässä yhteydessä on varmaan hyvä vielä kerran tiivistää mistä valmennuksessa oli kysymys.
Niiden, joita ärsyttää lukea yltäkylläisessä hyvinvointiyhteiskunnassa elävän yksilön hyvinvointiviilauksesta "kun jossain on asiat huonommin", kannattaa jättää juttu lukematta. Viittaan aiemmassa aihetta käsittelevässä jutussa vastaanottamaani purkaukseen. Ymmärrän, että voin erittäin hyvin verrattuna Afrikan lapsiin ja portaissa hengästymisen murehtiminen ja kaurahiutalegrammojen optimointi että jaksaa lenkillä ovat maailman suuressa kuvassa hemmetin triviaaleja asioita, mutta minua ne kiinnostavat ja haluan niistä kirjoittaa. Eikä se ole pois Afrikan lapsilta.
Tausta: olen noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota kohta viisi vuotta ja harrastanut salitreeniä 11 vuotta ja juoksua kaksi vuotta. Salitreeniin vhh-ruokavalio ei vaikuttanut mutta juoksun kanssa se ei natsannut.
Aerobiset lajit eivät ole minua koskaan kiinnostaneet vaan sali on ehdottomasti minun juttuni, mutta koska aerobinen kuntoni on koko aikuisikäni ollut sanalla sanoen p*ska ja se on aina vaivannut minua, halusin lisätä liikuntarepertuaariin yhden peruskuntoa kasvattavan kestävyyslajin. Juoksu tuntui omimmalta, en ole aikataulullisten jumppien ystävä.
Kahden juoksuvuoden aikana huomasin, että alkukehityksen jälkeen edistys tyssäsi lähes kokonaan eikä peruskuntonikaan ole juuri kohentunut. Hengästyin edelleen pienestäkin rasituksesta eikä juoksu varsinaisesti koskaan muuttunut kevyen tuntuiseksi, vaikka siitä aloinkin jopa nauttia. Kirjoittelin kokemuksista blogiin ja sain neuvon lisätä ruokavaliooni hiilihydraatteja.
Yritin viime vuonna tehdä hiilihydraattimuutosta omatoimisesti, siinä surkeasti epäonnistuen. Olen niin mukautunut vhh-tapaani syödä, että ateriamallin muuttaminen osoittautui todella vaikeaksi, useimpina päivinä yksinkertaisesti vain unohdin koko projektin. Asiaan vaikutti varmasti myös psykologinen kynnys. En kiistä ettenkö ole jossain määrin alkanut turhaan vältellä hyviäkin hiilihydraatteja ruokavaliomuutoksen tuoman valtavan elämänlaatumuutoksen myötä, sekä pelon että lipsahtaisin takaisin vanhoihin huonoihin ruokatapoihini.
Siihen valmennusprojekti auttoi täysin oleellisesti ja osoitti, että ulkoisen motivaattorin rooli oli todellakin tarpeellinen.
Missä onnistuin?
Tavoitteissani. Ruokavaliomuutoksella oli aivan ilmeinen kestävyyttä parantava vaikutus, ja jaksan nyt juosta tunnin lenkkini kevyemmin ja nopeammin. Tavoiteeni oli jaksaa juosta 9 - 10 km tunnissa hidastamatta välillä kävelyksi, ja pääsin yhdeksään kilometriin.
En myöskään enää hengästy rappusissa :) Pyynikin portaat on vielä testaamatta mutta eiköhän nekin jo mene :D
Myös sekundäärinen tavoite eli voimatasojen nosto salipuolella toteutui.
Kolmas ja tavallaan ääneenlausumaton tavoite oli psykologinen, eli toivoin kokeilun murtavan kynnyksen joka minulla on ollut osaa hyviäkin hiilihydraatteja kohtaan, kuten hedelmiä ja palkokasveja. Tämäkin tavoite saavutettiin.
Olen koko vhh:n ajan syönyt esimerkiksi hedelmiä hyvin säännöstellysti, aineenvaihdunnallisin perustein. (Vhh:lla elimistön aineenvaihdunta on tarkoitus pitää rasvapolttovoittoisena, ja runsashiilihydraattiset, vaikkakin kuinka hyvät ja hitaat sellaiset, ruoat pitävät aineenvaihdunnan glukoosivoittoisena.) Kokeilun myötä kynnys madaltui ratkaisevasti. En edelleenkään syö hedelmiä tai palkokasveja päivittäin, koska ne eivät kuitenkaan kuulu lempiruokiini, mutta silloin kun haluan niitä syödä, syön vapaasti.
Kuva: Anttila/Iittala
Missä epäonnistuin?
Veden juomisessa ja määrätyn suolamäärän ylläpitämisessä. Veden kohdalla toisaalta totesin jo aiemmin, etten lopulta nähnyt perusteltuna juoda valmentajan "määräämää" kolmea litraa päivässä, eli tässä tuli sitten uhmattua valmentajan ammattitaitoa ja näkemystä. Saan jo kasvisten ja kahvin mukana paljon nestettä päivän aikana, ja noin puolitoista litraa puhdasta vettä siihen päälle vaikuttaa riittävän vallan mainiosti. Itse asiassa, kun luovuin 2 litraa ylittävästä juomatavoitteesta, sillä oli olotilaa kohentava vaikutus.
Valmennuksen alusta saakka mukana kulki todella epämukava ilmiö: heräsin kahden kuukauden ajan joka yö neljän tai viiden aikaan valtavaan vessahätään, minkä jälkeen en enää pystynyt nukahtamaan. Yöuneni jäivät valmennuksen kahden ensimmäisen kuukauden aikana noin viiteen tuntiin yössä. Heräily loppui ja unirytmi palautui normaaliksi kun vähensin veden juomista.
En tietysti edelleenkään voi varmuudella tietää, liittyikö uni/valvetilan häiriö suoraan veden juontiin, mutta ainakin heräily loppui heti kun lopetin pakkojuomisen ja join vain janon tunteeseen.
Suola taas... No, tiedän että saan sitä ruoan mukana aivan liian vähän ja siihen on hyvä kiinnittää huomiota. Vaikka en päässyt 7 gramman päivämääräykseen, sain kuitenkin kokeilun aikana totutettua itseni huomattavasti aiempaa runsaampaan suolan käyttöön. Nyt lisään suolaa salaattiinkin. Oli kiinnostavaa tajuta, kuinka paljon valmiissa ruoassa on suolaa, ja kuinka helposti voi jäädä suolavajeeseen kun ei käytä valmiita ruokajalosteita, muroja tai leipää. Olen todennäköisesti mennyt viimeiset viisi vuotta jopa epäterveellisen alhaisella suolamäärällä. Olemme tottuneet kuulemaan, että saamme ravinnon mukana aivan liikaa suolaa ja sitä pitäisi vähentää. Toisilla ongelma voikin olla päinvastainen.
Kehon koostumus
Mietin, olisinko jättänyt tämän kohdan kokonaan pois koska kehon koostumuksen muokkaus ei ollut valmennuksen tavoitteena ja tiedän, että hoikkien tai normaalipainoisten ihmisten julkisia mietintöjä kropastaan ei tunnuta aina hyväksyvän. Tai ne tulkitaan kierosti huomionkerjuuna tai muusta negatiivisesta lähtökohdasta.
Koska uusi ruokavalio ja uusi treeniohjelma kuitenkin selvästi vaikuttivat kehonkoostumukseeni, ja osaa lukijoista jopa varmasti kiinnostaa miten FitFarm-mallin valmennus vaikutti kroppaani, päätin sisällyttää yhteenvedon aiheesta.
Painoa putosi kahden kuukauden aikana melkein kolme kiloa. Tänä aikana seurasin ruokavaliota niin tarkasti kuin mahdollista, kuitenkin pitäen hiilarimäärän koko ajan vähän suositellun alapuolella koska annoskoot olivat määrätyillä ruokamäärillä liian suuret.
Viimeisen kuukauden ajan söin epäsäännöllisemmin enkä yhtä uskollisesti ruokavaliota seuraten, mihin vaikutti mm. kahden viikon ulkomaanmatka. Paino on noussut viimeisen kuukauden aikana puoli kiloa.
Mielestäni painoa ei olisi tarvinnut tippua ja olen luisevoitunut selvästi kolmen kuukauden aikana, en voi sanoa olevani tästä iloinen.
Mies on samaa mieltä ja pyysi monesti minua lopettamaan ruokavalion noudattamisen "kun kaikki liha häviää ja sä vain näivetyt". Vertailukuvissa ero ei mielestäni juuri näy, etenkään alku- ja päätöskuvan välillä, mutta livenä ero näkyy ja tuntuu päivänselvästi.
Jännä juttu: painan nyt 50 kg joka on jo vuosia ollut normipainoni, mutta jotenkin ruokavalio + saliohjelma muokkasivat kehon ulkonäköä erilaiseksi, laihemmaksi, aiempaan verrattuna. Paino ei aina kerro kaikkea.
Rasvaprosentti oli tammikuun puolessa välissä 12, nyt se on 8. Ei suositeltava lukema kenellekään.
FitFarmin valmennuksessa ei mitata kehonkoostumusta (eikä ylipäänsä muullakaan tavalla mitata tai punnita asiakasta), ja kävin teettämässä mittaukset Optimal Performancella. OP:lla pihtimittaus kuuluu valmennuksiin koska se on osa OP:n käyttämää BioSignature-menetelmää.
Näytin paljon paremmalta tammikuussa tässä syntymäpäiväkuvassa.
Saa nauraa, mutta erityisesti harmittaa perseen katoaminen. Minulla on aina ollut luiseva ääss jonne ei ole saanut kertymään rasvaa sitten millään (mulla rasva tarttuu vyötäröön ja naamaan), ja viimeisen puolen vuoden aikana olin ilokseni huomannut, että peffaan on viimein alkanut kerääntyä tervetullutta pyöreyttä. Tämäkin varmasti ikääntymisen mukanaantuomia muutoksia, rasvaahan alkaa kertyä hormonaalisten muutosten seurauksena eri lailla ja eri paikkoihin kun ikää karttuu. Olin pepusta vilpittömän iloinen, ja nyt se on mennyttä ja tuloksena on entistä luisevampi ahteri. No, epäilemättä sen saa vielä takaisin ruokavaliota muuttamalla ;)
Ulkonäköseikat ovat tietysti valmennuksessa sivuseikka, mutta pakko myöntää, että luisevoituminen ei ollut mukava lieveilmiö. Vaikka toin esiin huoleni painon putoamisesta ja rasvaprosentin kutistumisesta epäterveen puolelle (kun se oli jo valmiiksi hyvin alhainen), valmentaja ei nähnyt asiaa huolestuttavana. Kaloreita ei nostettu valmennuksen aikana vaikka aterioiden makroja muokattiin.
Rasvaton massa on pysynyt mittausten välillä samana. Lihasta ei siis ole tullut lisää.
Uusi saliohjelma näkyy mielestäni eniten käsivarsissa ja takareisissä, ennen en ole edes tiedostanut koko takareittä ja nyt sielläkin tuntuu kasvanut muhkura. Mielestäni näytän nyt kaiken kaikkiaan vähän skrodemmalta.
Olen erittäin tyytyväinen ruokavalion ja saliohjelman tuomiin tuloksiin, mutta en niiden vaikutukseen ulkonäössäni. Makunsa tietysti kullakin, mutta minusta alan jo näyttää turhan miehiseltä.
.
Vhh?
Loppujen lopuksi päivittäinen hiilarimääräni kutakuinkin tuplaantui siihen verrattuna, miten olen syönyt viimeiset viisi vuotta, mutta määrä on edelleen alhainen eikä lähelläkään virallisterveellisiä suosituksia. Ennen söin päivässä noin 30-50 grammaa hiilihydraattia, nyt 40-95 grammaa, treenipäivinä keskimäärin 70 g. Se jää jälkeen Mikon suosittamasta, mutta koska saavutin tavoitteeni jo tuolla määrällä, miksi luopua yhtään enemmästä määrästä kasviksia tai vaikka juustoa mahduttaakseen aterioille lisää hiilihydraatin lähteitä? :)
Hiilarien jäädessä alle 100 grammaan puhutaan edelleen vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta, joten teknisesti en joutunut luopumaan vhh-elämäntavasta.
Tulen kirjoittamaan ruokavaliokokeilusta ja siihen liittyvistä havainnoista vielä yksityiskohtaisemman jutun, tai oikeastaan kirjoitin sen jo mutta nipistin sen pois tästä postauksesta pituussyistä. Tiedätte miten mulla "kynä sauhuaa" etenkin näissä ruokajutuissa, niistä vain on niin kiva jauhaa ^_^
Mitä mieltä olen valmennuksesta kokonaisuudessaan?
.
Pidän nyt muutaman viikon tai varmaankin koko toukokuun mittaisen tauon ja siirryn sen jälkeen kokeilemaan Optimal Performancen valmennusta. Stay tuned.
Minulla oli eilen ruokavaliokokeiluni ensimmäinen rehellinen "mässypäivä". Kuukaudessa sallitaan yksi vapaa herkuttelupäivä, ja minulle tuo herkku on itsestäänselvästi juusto. Siihen kun vielä yhdistää hyvän viinin niin ei olla kaukana täydellisestä setistä. :)
Otin eilen varaslähdön juustoihin nauttimalla kahvin seuraksi pienen hedelmää & juustoa yhdistävän välipalan, jonka reseptin olen bongannut ihanan Jonnan Keyword: Love-blogista.
Viikuna-vuohenjuustoleivät.
Jonnan reseptissä on vielä aurinkokuivattua tomaattia joka epäilemättä olisi viimeistellyt herkun vieläkin taivaallisemmaksi mutta oli se aika vastustamaton näinkin. :)
Viikunavuohenjuustoleivät à la Jonna
Vaaleaa leipää (minä käytin Kaurasydäntä)
Tuoretta viikunaa
Aurinkokuivattua tomaattia
Tuoretta basilikaa
Rouhittua mustapippuria
Hyvää oliiviöljyä
Viimeistelin omani vielä paahdetuilla pinjansiemenillä ja pisaralla balsamicoa.
Jonna paahtaa oliiviöljyllä valellut leipänsä vuohenjuuston kera uunissa grillivastuksen alla ja latoo sitten päälle täytteet. Minä lämmitin leivät ja paahdoin juuston paistinpannulla, kävi nopeammin.
Tuore viikuna on muuten yllättävän raikkaan ja ei-makean makuinen. Oikeastaan hyvin eri makuinen kuin kuivattu. Tosin kypsyysasteesta riippuen tuoreissakin on varmasti makeampia yksilöitä.
Minua ilahduttavat tällaiset pienet asiat kuin söpöt astiat. :) Rakastan pöllöjä enkä voinut olla tekemättä hankintaa kun bongasin tämän suloisen pöllömukin kajaanilaisessa sisustus- ja lahjatavaraliikkeessä. Sen pariksi ostin saman sarjan pupumukin.
(Ja kyllä - uuden tavarafilosofiani mukaisesti kaksi vanhaa mukia lähti näiden tieltä roskiin. Ne olivat vieläpä eri paria ja aivan likaisiksi kuluneita.)
Pöllöt <3 Viisaita ja mystisiä.
.
Illan viinikurssilla oli hauskaa ja mielenkiintoista, ja kyllä, teki niiiiin gutaa syödä pitkästä aikaa täysrasvaisia, kypsytettyjä juustoja.
Nyt kun olen FitFarm-ruokavaliokokeilun myötä rutinoitunut punnitsemaan ruokia (ja myös seuraamaan niiden kalorimääriä), näin juustolautasen sisällön vähän eri tavalla kuin ennen. Ei sillä ettenkö olisi syönyt sen ihan yhtä rehellisellä nautinnolla kuin ennenkin ;) Lautasella oli kutakuinkin 700 kaloria (sieltä puuttuu vielä Roquefort joka tuotiin erikseen murustuvan rakenteensa takia). Siihen päälle vielä viinit niin ollaan runsaan tuhannen kalorin mässyillassa :) Jeah!
On ollut kiinnostavaa ruokavaliokeilun myötä oivaltaa, kuinka valtavan suuri määrä normi-vhh-ruokailuni päivittäisestä energiamäärästä tuleekaan juustoista. Pelkästään aamiaisella saatan vetää kolmanneksen tuosta kurssi-illan maistelulautasesta. :) Vhh:lla joka päivä on "mässypäivä" :D ^_^
Kommentit liittyvät juuston ja tietyn viinin yhdistelmään, ei juustoon itseensä. Tuo Presidentin Brie on kyllä niin tylsä tapaus että mikään viini ei valitettavasti saa sitä "nousemaan". :p
Illan parhaat juustot olivat Juustoportin Vuohenjuusto ja Furoren Alppijuusto. <3 Juustoportti kyllä taitaa tuon vuohenjuustojen valmistuksen, pärjäävät kreikkalaisillekin. :)
Illan viineistä suosikiksi nousi Domaine Larochen Chablis joka toimi parhaiten ensimmäisen setin miedompien juustojen kanssa.
Toisen, voimakkaamman setin parhaana viininä (juustojen kanssa, en yksinään) pidin yllättäen todella makeaa, itse asiassa Alkon koko valikoiman makeimpiin viineihin kuuluvaa Lenz Moser Trockenbeerenauslesea (kuka osaa sanoa tuon nimen nopeasti? :D). Viinissä on peräti 200 g sokeria per litra, mutta se on myös poikkeuksellisen hapokas sisältäen yli 10 g happoja mikä tasapainottaa makeutta ja tekee mausta hämmentävän epäimelän sokerimäärään nähden. Puolet vähemmän sokeria sisältänyt Smith Woodhouse Port oli niin ällömakeaa että en ollut ainoa kurssilainen joka ei välittänyt sitä juoda, edes juuston seurana.
Mielenkiintoisia juttuja ja opin uutta. :)
Erittäin hyvä mässypäivä ^_^ Seuraavaa odotellessa :D
Mitä te söisitte omana "mässypäivänä"? :)
.
P.S. Arvaatteko mitä. Nyt mä voin sanoa että jotain konkreettista on todella tapahtunut liikunta- & ravintovalmennuksen myötä. :) Huomasin sen viime viikolla kun kävelin portaat ylös Maarianhaminan asuntooni joka sijaitsee hissittömän rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Mä en hengästynyt. Ensimmäistä kertaa, mä en hengästynyt. :)
Kuulostaa varmasti hullulta sellaisen korvaan jolla on aina ollut hyvä peruskunto. Mulla on ollut suunnilleen peruskoulusta saakka niin p*ska aerobinen kunto ettei tosikaan.
Olen myös juossut kaikki portaat ylös toisessakin kotitalossa varmistuakseni asiasta. ^_^ En hyydy. Viimeisimmät juoksutreenit ovat menneet tosi hyvin, juoksu on jopa ollut kevyen tuntuista suuren osan lenkistä! Kyllä! Mun kunto on kehittynyt! :) Just tähän mun koko hampaat irvessä aloitettu kestävyysliikuntaharrastus on tähdännyt. :) Voi että odotan kun päästään seuraavan kerran rinkat selässä vaeltamaan - tällä kertaa mä en ehkä enää jääkään mäissä viimeiseksi! ^_^
Tällä viikolla tuli kuukausi täyteen ruokavaliokokeilua ja on väliraportin aika. Missä mennään ja millaisia vaikutuksia olen havainnut?
Kertauksena: olen läpikäymässä 3 kuukauden mittaista valmennusohjelmaa FitFarmilla. Ohjelmaan kuuluu sekä ruokavalio että treeniohjelma, tavoitteena kohentaa kehitystä ennen kaikkea aerobisen liikunnan parissa.
Yleisesti vaikutuksista kehoon, mieleen ja energiatasoon:
Olotila on pysynyt ensimmäisen viikon energiaromahduksen jälkeen mainiona.
Vireystaso on sama kuin ennen kokeilun aloittamista, mutta herään nykyään entistä aikaisemmin. Useimpina aamuina herään jo viideltä enkä pysty enää nukahtamaan uudelleen. Tämä on selkeä muutos joka ilmeni heti ruokavaliomuutoksen jälkeen. Koska uni-valverytmin säätelyssä on mukana paljon hormonaalisia tekijöitä, voisin päätellä, että ruokavalio on vaikuttanut hormonitasapainooni. (Optimal Performancella osattaisiin varmasti ottaa kantaa tähän puoleen.)
Painoni on laskenut kokeilun aikana kaksi kiloa ja vartalosta on kutistunut senttejä. Laihtuminen ei ole toivottua eikä valmennuksen tavoitteena ja kun painon todettiin laskevan, ruokavalioon lisättiin rasvoja. Paino on kuitenkin edelleen pikkuisen jatkanut tippumista. Ruokavaliooni tehdään siis todennäköisesti jälleen muutoksia, tai ainakin lisään itse kaloreita jos vaaka näyttää edelleen laskevaa suuntaa. Koska nykyiselläänkin syön useimpina päivinä enemmän kaloreita kuin mitä ruokavalio "määrää", tuntuu laihtuminen oudolta. Lopulta selitys on tietysti hyvin yksinkertainen: normaali vhh-ruokavalioni on runsasenergisempää kuin kokeiluruokavalio.
Edelleenkään kehossa ei ole ollut minkäänlaisia turvotuksia. Valitsemani hiilarinlähteet vaikuttaisivat siis sopivan minulle erinomaisesti.
Liikunnasta:
Juoksu: Arvioin jaksavani juoksua nyt jonkun verran paremmin.
Normaalisti suoritan juoksulenkkini siten, että tunnin sisällä hidastan välillä kävelyksi, mutta nyt olen kyennyt vastustamaan hidastamisen mielitekoa ja pystynyt juoksemaan yhtäjaksoisesti 60 minuuttia. Toisaalta oma osuutensa on aivan varmasti myös valmennuksen tuomalla psykologisella motivaatiolla, sitä tsemppaa itseään rankemmin kun on tietoinen meneillään olevasta projektista. Huomaan ajattelevani, "Kun sitä hiilaria nyt on koneessa enemmän niin täytyyhän mun jaksaa". Kevyeltä juoksu ei kuitenkaan ole tuntunut. Valitettavasti ruokavalio ei myöskään poista juoksumatolla juoksemisen tylsyyttä ^_^ :D Odotan että tulee kevät ja pääsen ulos juoksemaan. :)
Painoharjoittelu: Tykkään uudesta saliohjelmastani tosi paljon ja olen selvästi saanut valmennuksen kautta uutta motivaatiota ja inspiraatiota salitreenin puolella. No, punttitreeni onkin aina ollut itselleni se mieluisin liikuntamuoto - se vain ei valitettavasti auta portaissa hengästymiseen ;) Siksi tarvitaan myös aerobinen puoli.
Salilla jeesaa FitFarmin Oskari Aaltonen
Olen oppinut liikuntaharjoitusten järkevästä koostamisesta paljon: millainen setti on mielekäs ja riittävä tavoitteiden saavuttamiseksi. Suoraan sanottuna olen treenannut viimeiset kaksi vuotta ihan päin p:tä. Integroituani juoksun osaksi treeniä, olen tehnyt niin että juoksen ensin tunnin ja teen heti perään tunnin salitreenin. Ja tämä setti 4-6 kertaa viikossa. Kertoessani tästä Mikolle sain vastaukseksi pään puistelua, "Ei noin".
Mikon mukaan ei ole kovinkaan järkevä ja kehittävä strategia väsyttää itseään ensin juoksulla ja lähteä sitten suoraan nostamaan rautaa. Kuulostaahan se pirun loogiselta nyt kun sen kuulee ulkopuoliselta, itse vain ei ollut osannut ajatella asiaa niin. Salitreenille jää juoksun jäljiltä vajaat energiavarastot, eikä treeniä voi mitenkään vetää optimaalisesti kun lihas on jo väsynyt eikä sitä edes ravita välissä lisäenergialla. Kroppa on tällaisen setin jälkeen ihan puhki eikä varmasti ehdi kunnolla palautua seuraavaan päivään mennessä - ja sitten meikä on jo menossa vetämään samaa komboa uudelleen. Tulos: en kehity kunnolla kummassakaan lajissa ja suoritukset jäävät aina vajaiksi. Hyvä Sanni, olenpa vetänyt fiksusti! ^_^
FitFarmin valmennuksessa olen oppinut, että määrä ei todellakaan ole yhtä kuin laatu. Minun ei tarvitse puskea kahta eri treeniä peräjälkeen ja niin monta kertaa viikossa kuin vain jaksaa, että pääsen tavoitteisiin. Siitä ei ole mitään hyötyä, päinvastoin.
Maltillisempi tahti ja harjoitusten jakaminen eri päiville on paljon viisaampi strategia minun kaltaiseni kuntoliikkujan tavoitteiden kannalta. Olen tosi iloinen ymmärrettyäni tämän, nyt liikunta tuntuu oikeasti paljon kivemmalta. Liikuntaviikkoni näyttää nyt tältä:
Ruoasta:
Aluksi rajoittavilta tuntuvat asiat ruokavaliossa ovat nyt muuttuneet luovuuden lähteeksi, ihan niinkuin kävi vhh:nkin kanssa :) Kun ateriat täytyy koostaa tietyn mallin mukaisesti eikä voi käyttää entisiä lemppareitaan samaan tapaan, tilanne onkin johtanut yksipuolistumisen sijaan siihen, että on hauskaa keksiä millä tavoin aterioille saa sääntöjen puitteissa vaihtelua ja monimuotoisuutta.
Aamiainen ja iltapala toistuvat aina samanlaisina, niitä ei juuri voi varioida, mutta se ei onneksi haittaa sillä olen tähänkin saakka syönyt aamuisin lähes aina samaa ruokaa. En koskaan tunnu kyllästyvän kananmuniin ja rahkajogurttisekoituksiin :) Päivän vaihtelumahdollisuudet tulevat siis lounaalla ja päivällisellä.
Viimeisin löytöni ovat Vaasan Kaurasydän-leivät. Kaura on yksi valitsemistani hiilarin lähteistä, ja muutenhan sitä tulee syötyä vain puuron muodossa. Hoksasin, että 100-prosenttinen kauraleipä ajaa saman asian, ja nyt olen lisännyt aterioille myös lohihampurilaiset kaurapohjalla :)
Hämmästyin kun huomasin, että Kaurasydän-leivissä on yli puolet vähemmän hiilihydraattia kuin muissa leivissä, myös paljon vähemmän kuin Vaasan toisessa 100-prosenttisessa kauraleivässä. Tämä leipähän on siis käytännössä Minihiilari-tuotelinjan tasoa. Vaikka minun ei ruokavaliokokeilun puitteissa tarvitsekaan etsiä juuri niitä vähähiilarisimpia vaihtoehtoja, niin alempihiilihydraattisen kauraleivän käyttäminen hamppariateriassa jättää kiintiötä myös muulle hiilarille --> voin lisätä hampurilaisen kylkeen vähän bataattiranuja :)
Tämäkin päivä on nyt nähty: sorruin "kumijuustojen" maailmaan. Ruoanvalmistus ilman juustoa on todella tylsää, ja tajusin, että välttelen ihan turhaan light-juustoja kun niiden käyttö mahdollistaa esimerkiksi gratiiniruokien valmistuksen siten, että pysyn kuitenkin ruokavaliolleni asetetussa rasvan kokonaismäärässä. Okei, kevytjuustot eivät tietenkään tuo yhtä hyvää makua kuin täysrasvaiset, mutta ne ovat kuitenkin luonnollista, lisäaineetonta ruokaa joissa on hyvät ravintoarvot. Miksi siis hampaat irvessä vältellä niitä. Nyt jääkaapista löytyy Polar 15%, Aamupala Cheddar ja Oltermanni 17%.
Yksi päivä tein mm. kevytversion tonnikalauunipaistoksestani: tonnikalaa, tattaripastaa ja ruusukaalia kera Polar 15%:n. Mukana vielä valkuainen sitomassa. Namskis! Voisin tehdä seuraavaksi samalla idealla tattaritonnikalalaatikon lisäämällä joukkoon mantelimaitoa.
Haasteet:
Vesi ja suola.
Niin hullulta kuin se saattaa tottuneille vedenlitkijöille kuulostaa, toisille veden runsas juominen on vaikeaa. Minun pitäisi juoda vähintään 3 litraa päivässä, enkä ole koko kuukauden aikana päässyt siihen määrään yhtenäkään päivänä. Paras saavutus taitaa olla 2,5 litran tuntumassa, keskimäärin juon ehkä 2 litraa. Ja senkin eteen saa tehdä töitä. Jatkuva vessassa ravauskaan ei ole kivaa.
Suola on vielä haasteellisempi. Eineksiä, muita ruokajalosteita, leipää ja muroja syövä ihminen saa ravinnostaan enemmän kuin tarpeeksi suolaa, minun saantini taas on melkein nolla koska valmistan kaiken ruoan itse. Syömistäni ruoka-aineista ainoastaan feta ja katkaravut sisältävät paljon suolaa, annosta kohden 1,5 - 2 grammaa. Enkä syö niitä päivittäin. Minun pitää siis joka päivä lisätä jokaiselle aterialle suolaa. Mittaan aamuisin määrätyn määrän mittakuppiin, mutta yhtenäkään päivänä en ole saanut kuppia tyhjäksi.
En ollut ennen tiedostanut suolan tärkeyttä. Tiedän kyllä, että suolassa oleva natrium on välttämätön ravintoaine ja ihmisen kuuluu saada sitä ravinnosta, mutta en tiennyt että minulle suositeltu määrä (5-6 g päivässä) on niin ratkaisevan tärkeää hyvinvoinnin kannalta. Mikon mukaan, jos en saa tarpeeksi suolaa ravinnosta, ei vesikään ylipäänsä nesteytä minua riittävästi koska se ei imeydy kudoksiin vaan menee kropan läpi. Siis juon, mutta en nesteydy. Liian vähäisellä suolamäärällä on kuulema liikuntasuorituksia heikentävä vaikutus.
Mikko on neuvonut minua lisäämään suolaa myös juomaveteen jotta saisin päivän aikana tarvittavan määrän, mutta sekin tuppaa unohtumaan. Tämä asia vaatii siis vielä hurjasti tsemppausta.
*
Tällaisissa tunnelmissa siis valmennusjakson ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Vielä riittäisi paljon kirjoitettavaa havainnoista ruokaan ja energiaan liittyen, mutta säästän teidät siltä tällä erää ja jatketaan sen merkeissä toisen kerran. :)
Aloittaessani kevään liikunta/ravinto-projektin, kirjoitin: nyt otetaan selvää perin pohjin mitä kropassa tapahtuu liikuntasuorituksen aikana energian suhteen. Milloin kroppa polttaa rasvaa, milloin hiilareita? Onko vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ylipäänsä mahdollista treenata kunnolla?
Nyt on sitten otettu selvää ja olen niin paljon viisaampi. :)
Nyt minulle on vihdoin kristallisoitunut fysiologinen selitys sille, miksi olen kokenut jaksavani vhh:lla entiseen tahtiin salitreenin eli painoharjoittelun puolella, mutta kehitys juoksun puolella on jäänyt junnaamaan.
Petteri Lindblad, Tytti Koro ja Mikko Korpeinen
Olen haastatellut kolmea erilaisen taustan omaavaa liikunta- ja ravintovalmentajina toimivaa asiantuntijaa: FitFarmin Mikko Korpeista (koulutus: personal trainer), Optimal Performancen Tytti Koroa (koulutus: tradenomi, Biosignature-valmentaja, life coach) sekä ravitsemusterapeutti Petteri Lindbladia (koulutus: terveystieteiden maisteri). Lindblad työskentelee myös Elixialla personal trainerina. Aiemmissa jutuissani kaipailtiin akateemisen koulutuksen saaneen asiantuntijan näkökulmaa – Lindblad tarjoaa sellaisen. Petteri Lindbladin kotisivu löytyy täältä.
Lisäksi olen oppinut valtavan paljon liikuntatieteiden emeritusprofessori Melvin H. Williamsin kirjasta Nutrition for Health, Fitness and Sport, joka on tällaisen tarkan nippelitiedon ystävälle mitä ilahduttavin tietolähde. Williamsin järkälekirja vastaa kaikkiin kysymyksiin mitä minulla on koskaan käynyt mielessä koskien ravintoaineita, elimistön energiankulutusta ja ravinnon ja liikunnan välistä yhteyttä. Käsittääkseni sitä käytetään alan oppikirjana. Kaikki väittämät perustuvat tieteelliselle tutkimukselle ja jokaisen luvun päätteksi on ekstensiivinen lähdeluettelo tutkimuksiin, kirjoihin ja artikkeleihin.
Asiantuntijat olivat muutamia pienempiä yksityiskohtia lukuun ottamatta samoilla linjoilla vastauksissaan. Lindblad vastasi kysymyksiin seikkaperäisimmin ja avasi aihetta tavalla, joka saa blondeimmankin maallikon tajuamaan mistä on kysymys. Lindbladin haastattelusta saisi oman superkiinnostavan artikkelin jonka varmaan julkaisen jossain vaiheessa.
Materiaalia on runsaasti, joten päädyin jakamaan aineiston useamman artikkelin sarjaan. Ensimmäinen juttu keskittyy ydinkysymykseeni:
Mitä energian lähteitä ja miten elimistö käyttää erilaisten liikuntasuoritusten aikana?
Lindblad summaa asian näin: "simppelisti sanottuna hiilihydraattien kulutus kasvaa kun liikunnan teho ja kesto kasvavat".
Levossa ja matalasykkeisessä liikunnassa käytetään energiaksi pääosin rasvaa, tehon kasvaessa hiilihydraattien osuus kasvaa. Korkeasykkeisessä liikunnassa hiilihydraatti, eli lihasten ja maksan glykogeenivarastot, ovat pääasiallinen energian lähde.
Mikko Korpeisen mukaan, kun liikunnan teho on noin 50% maksimaalisesta hapenottokyvystä, kaksi kolmasosaa energiasta saadaan rasvasta. Tehon noustessa 75 prosenttiin on polttoaineena suurimmaksi osaksi glykogeeni. Williamsin kirjassa rasva/hiilarienergiajakauman rajakohdaksi mainitaan noin 65% maksimihapenottokyvystä, tällä teholla elimistö käyttää rasvoja ja glykogeeniä yhtä paljon. Siitä kovatehoisemmassa liikunnassa hiilari nousee tärkeimmäksi lähteeksi, sitä alemmassa tehossa taas rasvat ovat merkittävin polttoaine.
Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä liikuntamuotojen kuten painoharjoittelu ja juoksu kannalta? Hiilihydraatteja tarvitaan kumpaankin, mutta niiden eriluonteinen suoritusrytmi vaikuttaa hiilihydraattivajeen ilmenemiseen kokemustasolla.
Minua kiinnosti valtavasti selitys sille, miksi en vhh:lle vaihdettuani huomannut tehon laskua salitreenissä (päinvastoin, ruokavalion vaikutus oli enemmänkin suorituksia parantava), mutta juoksussa kehitys on jäänyt junnaamaan ja huomaan satunnaisten runsaampihiilihydraattisten aterioiden nostavan juoksutehoa.
Sekä haastateltavat että Williamsin kirja antavat tähän selityksen, jonka tällainen taikina-aivokin vihdoin ymmärtää. Homman ydin on suorituksen kestossa ja siinä, että en ole ymmärtänyt keston ja tehon muodostamaa yhtälöä.
”Salitreeni on ihan oma juttunsa koska kestävyysliikunnassa määrä ja kesto ovat täysin eri maailmasta kuin punttitreenissä”, Lindblad kirjoittaa. ”Esimerkkinä varsinkin yläkropan treeni: hiilihydraattien tarve ja kulutus on aivan eri luokkaa penkkitreenissä kuin 15 km lenkkiä juostessa.”
Mikko Korpeinen vastaa, että painoharjoittelua voi harrastaa vhh-ruokavaliolla ja jopa kehittyä siinä, mutta ilman riittävää hiilihydraattivarastoa ei saada maksimitehoja suorituksiin. ”Salitreeniin tarvitsee myös hiilaria, jos haluaa että lihas kasvaa ja palaudutaan harjoituksesta nopeammin”.
Koska painoharjoittelussa suorituksen kesto on kerralla lyhyt (esim. 3 x 15 toistoa = vie ehkä viisi minuuttia lepotaukoineen), teho ei nouse yli 65% maksimihapenottokyvystä pitkäksi aikaa = glykogeenivarastot eivät tyhjene samaa tahtia kuin harjoituksessa, jossa tämä teho pysyy yllä pidempään. Siksi en ole kokenut erityistä uupumusta salitreenin puolella. Vhh:laisellakin on kuitenkin aina jonkin verran glykogeenia kropan jemmoissa.
(Toki painoharjoitteluakin voi suorittaa löysästi diipaillen niin ettei syke juuri nouse tai hiki pisaroi, mutta nyt puhutaan tehosta joka tuntuu kropassa eli sarjoista, joiden lopussa lihas on väsynyt. ;))
Juoksussa taas ollaan pitkään yhtäjaksoisesti tehoalueella, jossa hiilihydraatit ovat pääsääntöinen energianlähde. Virheeni juoksuharrastukseni suhteen on ollut se, että olen kuvitellut sen olevan matalatehoista. Tämän kuvitelman olen pohjannut sille, että en juokse nopeasti: tahtini on 8 km tuntivauhdin tuntumassa, jos haluan juosta tunnin lenkin. Tätä nopeammalla vauhdilla väsyn liikaa ja joudun keskeyttämään tai hiljentämään kävelyksi ennen kuin tunti on täynnä. Glykogeenivarastoni eivät siis riitä tämän tyyppiseen liikuntaan.
Ehkä uskomustani juoksutehon keveyteen on vahvistanut sekin, että erinomaisen peruskunnon omaava mieheni on lempeästi kuittaillut minulle, ettei alle 10 km:n tuntivauhdilla juokseminen ylipäänsä ole juoksua vaan hölkkäilyä. Ja hölkästähän tulee kaikille mieleen kevyttempoinen liikunta. Kun käymme miehen kanssa yhdessä lenkillä, mies kokee suunnilleen kävelevänsä rinnallani kun itse puuskutan menemään sydän takoen.
Noniin, mutta nyt on siis tullut tämäkin selvitettyä. Ainakin teoriassa – vielä en tiedä, millainen juoksu/hölkkävauhti konkreettisesti on minulle teholtaan yli 65% maksimaalisesta hapenottokyvystä. Pelkkä syke ei kerro sitä, vaikka tietysti antaa osviittaa suorituksen rasittavuudesta. Däämn, minullahan voi olla niin huono peruskunto että jopa ylämäkeen kävely on sen rasitustason liikuntaa jossa glykogeeni rulaa, tätä vahvistaisivat kokemukseni vaelluksilta joissa meno on muuten nohevaa mutta hyydyn aina mäkiin.
Haluan vielä käydä kuntotestissä selvittämässä maksimaalisen hapenottokykyni niin saan asiassa ihan numeraalisen vahvistuksen. (Kun kerran on lähdetty perin pohjin selvittämään…;))
Teho on subjektiivista, ja joku toinen voi totta kai juosta 9 km tunnissa ilman että yhtään hengästyy, ja tällöin hänen suorituksensa on minuun verrattuna matalatehoinen. Tällainen henkilö varmasti pärjää kevyellä lenkillä vajailla hiilareillakin. Lindbladin sanoin, ”Jos pystyy juoksemaan kympin matalatehoisesti niin kyllä, silloin rasvat ovat ensisijaisena energianlähteenä.”
Kaiken oppimani perusteella voin nyt vihdoin heittää romukoppaan myös tämän sitkeässä istuvan myytin: että elimistö alkaa käyttää rasvaa vasta tietyn ajan kuluttua liikuntasuorituksen aloituksesta (usein kuulee puhuttavan 30 minuutin maagisesta rajasta). Olen aiemminkin lukenut että se on kukkua, mutta vasta nyt ymmärrän millä perusteella.
Levossa ja kevyissä arkiaskareissa meistä jokainen käyttää energiaksi pääsääntöisesti rasvaa, noin 60% energiasta tulee rasva-aineenvaihdunnasta. Mitä sitten ylipäänsä tarkoitetaan sillä, että vhh-ruokavalion noudattajan aineenvaihdunta muuttuu ja mukautuu käyttämään rasvoja ensisijaisena energian lähteenä? Onko siinä edes perää?
Kyllä, siinä on fysiologinen perä: mitä suurempi määrä veressä on saatavilla rasvahappoja, sitä suurempi on myös niiden osuus energianlähteenä (Williams, sivu 179). Vhh-ruokavaliolla veren rasvahappopitoisuus on ravinnon koostumuksen vuoksi suurempi kuin ns. sekaruokavaliolaisella. Käytännössä vhh:laisen aineenvaihdunnan mukautuminen rasvaan tarkoittaa sitä, että vhh-tyypin energiantuotannosta suurempi osuus kuin 60% tulee rasvoista ja hän polttaa enemmän rasvaa kuin ns. tasapainotettua sekaruokavaliota syövä.
Mutta tilanne on tämä levossa ja arkiaskareissa, ei liikunnassa. Ja tässä pääsemme toiseen virhepäätelmääni: olen vetänyt yhtäläisyysmerkin kahden toisistaan irrallisen ilmiön välille: kehon tottumiseen korkeaan rasvapolttoon normaaliarjessa ja rasvan käyttämiseen polttoaineena liikuntasuorituksissa. Se, että kehoni on tottunut esimerkiksi käyttämään juustolautasen sisällön paremmin energiaksi kuin korkeahiilarista ravintoa syövän ei tarkoita sitä, että jaksaisin sen paremmin korkeatehoista liikuntaa.
Pähkinänkuoressa: rasvat ovat hiilihydraattia hitaampi energianlähde, ja kun liikunnan teho nousee tarpeeksi, ei elimistö enää yksinkertaisesti ehdi mobilisoida rasvoista riittävästi energiaa jotta kova teho pysyy yllä. Ilman riittäviä glykogeenivarastoja tulos on se, että henkilön täytyy hidastaa tahtia.
On kuitenkin yksi ryhmä, jonka elimistö on harjoituksen kautta muokkautunut käyttämään rasvoja suhteellisen kovatehoisessakin suorituksessa: ultrakestävyysurheilijat. Tutkimusten (Coggan, A. et al. 2000) mukaan ultrakestävyysurheilijat pystyvät käyttämään rasvoja tehokkaasti vielä suorituksissa joiden teho on 75-80% maksimihapenottokyvystä.
Esimerkki tällaisesta urheilijasta on mm. suomalainen Sami Inkinen, joka treenaa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Sami ja hänen vaimonsa Meredith Loring soutivat kesällä 2014 Kaliforniasta Havaijille Fat Chance Row –tempauksen nimissä, jolla he halusivat kampanjoida sokerin epäterveellisyydestä ja osoittaa, että sokerittomalla ruokavaliolla vailla mm. urheilujuomabisneksen glukoosiliemiä voi mainiosti suorittaa vaativaa kestävyysurheilua.
Me tavalliset kuntoliikkujat olemme kuitenkin hyvin kaukana Inkisen kaltaisesta ultra-atleettiporukasta, joten voin hyvillä mielin ja täysin perustein viimein luopua kuvitelmistani, että minä vhh:laisena pystyisin jotenkin energisoimaan juoksuharrastustani rasvoilla.
Jos mielin jaksaa juosta, tarvitsen enemmän hiilihydraatteja. Näin se on. :)
Ja sillä tiellä tässä nyt ollaan, selvittämässä mistä kohtaa löytyisi se optimaalinen hiilihydraattitaso ja hiilarien syöntirytmi jolla juoksuharrastuksessa kehittyminen mahdollistuu luopumatta kokonaan itselle muuten mieleisestä vhh-elämäntavasta. Petteri Lindblad kirjoittaa: "Asian ei tarvitse olla mustavalkoinen: hiilihydraatteja täytyy olla paljon tai niitä ei saa olla ollenkaan - määrät voi ja kannattaa säätää suorituksen luonteen mukaan".
Myös Tytti Koro sanoo, että vaikka hiilihydraatit ilman muuta parantavat suoritustehoa liikunnassa, ei ole olemassa tiettyä määrää tai hiilihydraatti"sabluunaa" jota noudattamalla yksilö menestyy liikunnassa. Korolla on ollut asiakkaita jotka ovat päässeet liikuntatavoitteisiinsa suhteellisen alhaisillakin hiilihydraattimäärillä. "Kaikki on yksilöllistä", Koro painottaa.
Petteri Lindbladin mukaan koko kestävyysurheilun ja terveyden kulmakiviä on opettaa kroppaa polttamaan rasvaa. Hän kirjoittaa: "Vhh varmasti opettaa siihen ainakin osittain – jatkuva hiilareiden pumppaaminen kehoon ei ole hyvästä eikä ennen lenkkiä todellakaan kannata aina vetää hedelmää.”
Mielenkiintoista, vai mitäs sanotte?
Hiilihydraattien ajoittaminen ja laatu ovat kysymyksiä, joissa asiantuntijoilla on eniten näkemyseroja. Näistä ja muista ravintoon liittyvistä täsmäseikoista lisää juttusarjan seuraavassa osassa.
