Huomenta!

(...no mikäs huomen tämä nyt enää on kello 10... ;))

Tiistaiaamun asia # 1: Dermablend-tuotesetin voitti nimimerkki Samm. Voittajaan on otettu yhteyttä! :) Onnea Samm!

Tiistaiaamun asia # 2: Indiedays julkaisee kevään aikana hauskoja Ystäväkirja-julkaisuja portaalin bloggaajista. Minun Ystäväkirja-sivu ilmestyi eilen!

("Kiva" kun ID:n toimittajat repii noita raflaavia otsikoita - "Olen lähes neuroottinen!" No, niin mä kai olenkin. :))

Meillä näyttää juuri nyt tältä. Eilen olimme melkein kattoa myöten avatuissa pahvilaatikoissa.

.

Ei, nämä kassit eivät ole minulle. Älkää nyt slaagia saako :)

Olen järjestämässä tulevana lauantaina tapahtuvaa suurta kauneusbloggaajien tapaamista. Kassit ovat menossa sinne.

Täytyy huomenna lähteä mökille evakkoon kun Totti ja Viivi ovat tulossa hoitoon - eihän me mahduta tänne sekaan. :) ...ja joku saattaisi lauantaina löytää chihuahuan kassistaan... ;)

Anteeksi informaatioköyhä postaus. Tuli vain halu jakaa tämä hetki. Kun nyt istun tässä kassien keskellä. Tällaista on bloggaajan arki välillä.

Huolimatta siitä mitä eilisessä postauksessa onnellisuuden korostamisesta kirjoitin, teki kuitenkin mieli kirjoittaa tänään tämä. :)

Hyvän mielen asioita juuri nyt:

* Aurinko on paistanut koko viikon!

* Ihana viikko Kuopiossa johon mahtui pitkiä kävelyitä, taidenäyttelyitä, teatteria, uusia liikuntalajikokeiluja, vanhojen ystävien tapaamista, hyvin nukuttuja öitä ja rentoja aamuja siskon kanssa kahvipannun äärellä.

Käykää kuopiolaiset ihmeessä katsomassa Kuin ensimmäistä päivää, koskettava näytelmä vakavasta aiheesta huumorilla ja lämmöllä. Teatterissa pitäisi käydä useammin!

* Oonan soijapihvit. <3

Kati Leinosen näyttelystä Elämiä - VB-Valokuvakeskus / Kuopio

* Puurokuume jatkuu ja hykertelen uusille resepteilleni.

* Se että junassa sai kahviin kunnon kermaa! :)

* Edessä oleva päivä ystäväni Leenan kanssa, kalaruokaa ja illalla jalalla koreasti! :)

* Löysin pitkästä aikaa "uusia" kiinnostavia markettimeikkejä joita täytyy ostaa ja kokeilla!

Kivaa viikonloppua kaikille!

Kuvat: Kuopion Kaupunginteatteri, Fotofinlandia, Ruoka.fi, Wikimedia, Sanni.

Näin on sitten Karkkipäivän ensimmäinen lukijamiitti koettu :) Kyllä jännitti että tuleeko paikalle lopulta edes kukaan, mutta kaikki saapuivat ja meillä oli niin mukava parituntinen että en voi kuin olla superiloinen ideastani järkätä tapaaminen!

Meitä oli perjantaina koolla minä ja kuusi lukijaa Jyväskylän Ekolossa. Kukaan ei tuntenut toisiaan entuudestaan ja yhtä hyvin olisimme voineet istua siinä kahvikuppejamme hämmennellen ja "On ilmoja pidellyt" -fraaseja mumisten. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan kaikki alkoivat heti iloisesti juttelemaan keskenään eikä kertaakaan tullut sellainen "Öö, sanokaa nyt joku jotakin" -fiilis. :) Oli hurjan luonteva ja rento tunnelma.

Rupattelun ohessa saimme maistella Ekolon tarjoamia raakaruoka-snackkeja; pähkinöitä, Life Foodin näkkäriä ja keksejä ja Cocoan suklaakuorrutteisia manteleita.

Ekolon Kalle jutusteli meille superfoodeista ja erityisesti raakasuklaasta. (Mä en ole muuten vielä kertaakaan koettanut itse valmistaa sitä itse mikä on aika outoa kun niin tummaa suklaata rakastan..! Täytyy oikeasti tsempata ja saada aukko paikattua :))

Kysyin minkä "superin" Kalle valitsisi jos saisi valita vain yhden. Vastaus oli levät - chlorella ja spirulina.

Miittiläisten suosikkisnack (minä mukaanluettuna) oli Life Foodin porkkanakeksit. Nämähän ovat vähän kuin minun siemennäkkärini mutta kevyemmällä koostumuksella, näissä on vain auringonkukansiementä, pellavansiementä ja porkkanaa (eli oikein vhh ;)).

Oli tavallaan hassu tunne istua pöydän päässä ja miettiä, että nämä kivat tytöt tulivat tänne tapaamaan juuri minua, vaikka eivät tunne minua..! En tiedä tottuuko kukaan bloggaaja siihen, että joku saattaa haluta tavata heidät vain, koska tykkäävät sivusta jota he kirjoittavat netissä. :) Se on erikoinen mutta tietysti mukava tunne.

Myöskään siihen, että joku pitää minua meikki- tai kosmetiikka"guruna", en tule koskaan osaamaan suhtautua. Tästä juteltiinkin miitissä. Kun aloitin blogin pitämisen viisi vuotta sitten olin vain yksi kosmefriikki muiden joukossa, ihminen, joka intoilee voide- ja shampoopurkeista, tykkää syynätä incejä vähän tarkemmin ja rakastaa meikata - ja mielellään myös höpöttää siitä julkisella sivulla. Sitten opiskelin kosmetiikkamyyjäksi, menin töihin liikkeeseen ja yhtäkkiä olin joidenkin silmissä "guru". Hassua. Raja ammattilaisen ja harrastajan välillä on oikeasti lopulta henkäyksen pieni. Jos sitä edes pystyy määrittelemään. :)

.

Nyt kun olen saman kuun sisällä tavannut lukijoitani sekä meikkausten että Ekolo-miitin merkeissä ja tapaamiset ovat olleet hurjan kivoja, rohkenen ehkäpä tulevaisuudessakin järjestää vastaavia tilaisuuksia.

Kivaa että teette Karkkipäivästä Karkkipäivän yhdessä mun kanssa! :)

Sunnuntai-illan "saa hymyillä" -postauksessa nostalgiakuvia vuosilta 88-90, olkaa hyvä. :)

Ponit pääsivät tietysti välillä myös ulos kävelylle.

Ponien joulujuhla. Tässä ponit avaavat lahjojaan. :)

Vampyyrityttö....

Olin hyvin kalpea ja vakavan näköinen lapsi - vaikka vakavan ilmeen takaa löytyikin pirskahteleva persoonallisuus. Minua ei voinut parhaalla tahdollakaan kutsua kauniiksi lapseksi. Pahoitteluni tarpeettoman vahvasta sanavalinnasta. Sanotaan mieluummin että en ollut se kaikkein rusoposkisin ja hymyilevin lapsi. :)

Vanhoja kuva-albumeita katsellessa ei todellakaan tunnu ihmeelliseltä, että kiinnostuin kosmetiikasta niin varhaisella iällä ja "meikatusta minästä" muodostui hyvin nuorena se "todellinen minä".

Toisaalta ikä on tehnyt minulle hyvää. :) Siis oikeasti. Harva ihminen sanoo näyttävänsä 30-vuotiaana paremmalta kuin 17-vuotiaana, mutta minä voin sanoa niin. Ehkäpä kokemus liittyy myös itsetuntoon. Joka tapauksessa, vasta 30 täytettyäni olen alkanut kokea että myös meikitön Sanni on "oikea Sanni".

Rakas ystäväni Mili <3

Olemme kuvassa 11-vuotiaita, ja menossa on ylimenokausi leikki-iästä teini-ikään. Ponitytöistä Nyykkärityttöihin.

Huoneessani oli vielä 12-vuotiaaksi saakka ponihylly, vaikka en enää poneilla leikkinytkään.

5-luokkalainen tekee läksyjä. Kirjoituspöydällä New Kids On The Block -juttujen lisäksi myös Baywatch-fanikuvia. :)

Voi New Kids...! <3 Kuinkas paljon fanikrääsää muilla Nyykkäri-faneilla on ollut? Paljastakaa NKOTB-menneisyytenne, ikäluokkani Karkkipäivä-lukijat...! :D

(Tämän kuvan naamakalpeus oli jo liikaa julkaistavaksi... :p)

*

Vielä loppuun päivän ilostusaihe: afrikkalainen tanssi! Kävin tänään siskoni kanssa monikulttuurikeskuksella kokeilemassa afrikkalaista tanssia ja tiedättekö, koin ehkä ensimmäistä kertaa todellista liikuntatilanteeseen liittyvää iloa! :) Se oli niin hyvän mielen tunti että ilo ja hymy jäi kareilemaan koko olemukseen loppupäiväksi. Afrikkalainen musiikki tempasi minut mukaansa ja sympaattisen opettajan energiasta ei voinut olla saamatta tartuntaa..! Niin kivaa! :)

Mä olen tänään juonut hieman liikaa kahvia ja niinpä hakkaan jo toista yöllistä postausta sen sijaan että pää olisi tyynyssä. :)

Huomisesta Ekolo-miitistä - laskin että "kyllä"-halukkaita oli 15 kpl ja "ehkä"-halukkaita kolme. Uskaltaisin veikata (vaikken ole Jyväskylän Ekolossa käynytkään), että kaikki teistä varmaan mahtuvat myymälään, eli kaikki ovat tottakai tervetulleita. Superfood-maistiaistarjoiluja pystyn kuitenkin lupaamaan vain kuudelle, kun Ekolon puolelta kuudesta hengestä puhuttiin. (Heillä ei muuten ole enempää tuolejakaan :D) Näin ollen arvoin siis joukostanne kuusi kappaletta maistiaismiittaajia :)

Ja he ovat:

Laitan vielä linkit nimimerkkeihin kun Laurojakin oli kaksi. Anne, Jessi, Sara, laura, Ellinen ja Bella.

Tapaamisiin siis huomenna perjantaina Ekolossa klo 14. :) Jännää :)

Emme puhuneet ekololaisten kanssa "hengailun" kestosta, mutta voisin veikata että varmaan ainakin runsaan tunnin hengaan itse paikalla. :) Eli kolmenkin aikaan voi vielä tulla morjestamaan jos sattuu ohi kulkemaan.

(P.S. Yöllinen postaus #1 aiheesta vhh-proteiinipatukat löytyy tuosta alempaa. Jos nyt patukat kiinnostaa ja silleen. ;))

Joo. En mä sitten olekaan 80A.

Olitte siis oikeassa.

Kirjoitin syyskuussa rintsikkaostosten vaikeudesta ja sain teiltä paljon kommentteja. Moni teistä sanoi, että käytän todennäköisesti aivan väärää kokoa eikä ympärysmittani voi kuvien perusteella olla 80. Intin vastaan. ”Kun ne kapeammat puristaa.”

Puhuttiin myös rinnakkaiskoko-asiasta, joka on minulle ollut vähän hämärä vaikka yhdet 75B:n liivit on minulle elämäni aikana onnistuneesti myytykin. Olen vain sokeasti takertunut kirjaimiin ja siihen, mitä olen kuvitellut niiden edustavan. A on pieni kuppi. Minulla on pienet rinnat. Käytän siis A:ta.

Lähdin tällä viikolla vihdoin uusille rintsikkaostoksille misteriltä joululahjaksi saadun lahjakortin siivin.

Monttu levähti kun minulle Changessa kiikutettiin sovituskoppiin 65C:n liivit. Olin ihan että ”Et varmaan tarkoittanut ihan C:tä tuoda”, mutta myyjä nyökkäili. ”Sinä olet 65C tai 70C tai 70B” hän sanoi. Liivin mallista ja merkistä riippuen.

Kävi ilmi, ettei Changessa A:n kuppeja juuri olekaan. Sille ei kuulemma ole tarvetta koska heidän liiviensä kuppikoot ovat ylipäänsä pienempiä kuin muissa liikkeissä. (Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun olen Changessa asioinut.)

Hämmentyneenä sovitin 65C:tä vain joutuakseni toteamaan, että helkkari, niiden kuppihan oli ihan minulle sopiva. Pienempikin kuin monissa käyttämissäni 80A:n liiveissä. Ympärysmitasta en ollut myyjän kanssa ihan samaa mieltä. Se puristi ihan vimmatusti.

”Niin pitääkin”, sain kuulla.

Lähdin seuraavaksi Sokokselle. Täällä myyjä otti ympärysmittani kahden puseron päältä ja arvioi minut 70B:ksi. Kun kerroin käyttäneeni koko ikäni 80:n ympärysmittaa hän katsoi minua vähän kummissaan ja naurahti, ”Et sinä kyllä 80 ole missään nimessä.”

Okei, alan luovuttaa.

Sokokselta ei kuitenkaan löytynyt minulle sopivia liivejä. Ei auta vaikka oikea koko on selvillä, istuvien liivien kohdalle osuminen on yhtä haasteellista kuin aina ennenkin. Changestakaan ei löytynyt kuin kahdet liivit jotka istuivat hyvin rinnan kohdalta, mutta jäivät ostamatta kun ympärysmitta suunnilleen ritsahteli tiukkuuttaan eikä liivien koristeellinen tyyli ollut minua.

Sokoksella minulle tuotiin voimakkaasti topattuja ”tyynypanssari”–tyylisiä liivejä vaikka kuinka ohjeistin, että en halua paksuja toppauksia. Monissa liiveistä toppauksia ei voinut edes irrottaa. Ei, en halua ylimääräistä superlon-rintaa omani ympärille.

Myyjän mukaan Calvin Klein olisi heidän merkeistään paras pienirintaiselle, mutta kaikki tarjotuista Calvineista olivat megatopattuja ja kupit liian korkeita minun pikkutisseilleni. Mietin miten myyjällä pysyi pokka kun hän kerta toisensa jälkeen joutui toteamaan, että eihän tuon asiakkaan rintavarustus tosiaan riitä täyttämään mitään heidän liivejään.

Luovutus #2.

Kolmas kohteeni oli pieni liivien erikoisliike. Laitoin uskoni siihen. Merkkejä oli paljon vähemmän kuin isossa tavaratalossa, mutta voisiko täältä kuitenkin löytyä pienipoviselle muutakin kuin tyynyhirvityksiä?

Selitin samat taustatiedot kuin aiemmissa liikkeissä. Täällä myyjä ei mitannut minua lainkaan vaan totesi vain silmäarviolla; ”Olet 75A tai 70B”. Aaa! Vihdoin tuttu A..! Mutta ei, 80 ei ole ympärysmittani.

Ensimmäiset tarjokkaat olivat makuuni jälleen liian pehmustetut. Katsoin myyjään vetoavasti ja sanoin, ”Minä ihan oikeasti haluaisin että rintani saavat näyttää liiveissä juuri niin pieniltä kuin ne ovat .”

Ohut, huomaamaton toppaus on ok, kahden sentin ”kanansiipi” ehdoton ei-ei.

Ja johan alkoi löytyä! Ihmettelin, miten erilaisilta täällä sovitetut liivit tuntuivat. Kyllä merkeillä on hurjasti eroa. 70:n ympärysmitta ei kiristänyt kuin yhden valmistajan liiveissä, muut tuntuivat oikein mukavilta. Toki paljon napakammilta kuin 80, mutta eivät epämukavilta.

Lopulta olin löytänyt niin monet sopivat ja kivat liivit että vinguin miehelleni voisiko lahjakortin alusasu-setin tulkita myös rintsikka-rintsikka-settinä… Luulen, että kuka tahansa äijä haluaa vain mahdollisimman nopeasti ulos naisten alusasuliikkeistä joten mies suostui ja maksoi kiltisti. Hän epäili, että kieltävä vastaus olisi johtanut 40 minuutin lisäsovitteluun sen Kaikkein Parhaimman löytämiseksi… (No, en saanut häneltä synttärilahjaakaan joten tässä tuli nyt sitten joulu ja synttäri hoidettua samalla ;))

.

Mitä opin? Ainakin vihdoin viimein sen, ettei kirjaimeen todellakaan pidä takertua. Minulla on hyvin pienet rinnat, mutta kokoni voi silti olla jopa C. Niin hullua kuin se onkin. Pelkkä kirjain ei kerro mitään kupin koosta. Saman valmistajan 80A voi näyttää minulla liian suurelta 70B:n istuessa kuin valettu.

Kiitokset lukijoilleni, jotka kannustivat minua mittauttamaan itseni ja kääntymään kunnon liiviliikkeen puoleen! Nyt jaan saman toivotuksen eteenpäin muille, joille kirjaimet ja ympärysmitat ovat yhtä lailla olleet epäselviä. Ettei tarvitse 20 vuotta käyttää väärää kokoa niin kuin eräät... ^_^

* * *

Yöllinen P.S. ~ Ihan kamalasti pahoitteluja kun en ole pariin päivään ehtinyt kunnolla vastaamaan kommentteihin enkä itse asiassa edes suorittamaan Weleda-arvontaa tai sopimaan Dermablend-mallien kanssa aikatauluista (terkut siis teillekin ja varmaan olette ihmetelleet kun minusta ei ole kuulunut). Olen ollut tosi kiireinen ja tämäkin päivä meni yhtä tilausjuttua tehdessä.  Lupaan vastailla kommentteihin ja sähköposteihin maanantain aikana...! :) 

Sanoin äsken itselleni:

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen jos pitäisi juuri nyt luetella asioita joista sinulle tulee hyvä mieli? Ihan miettimättä, mitä tulee ensimmäisenä mieleen?

Nämä asiat tulivat mieleen.

Ponini Lehmä Lentää (kyllä, sen nimi on Lehmä Lentää.)

Sisareni Oona - jonka kanssa meillä on muuten sovittu täksi illaksi elämäni ensimmäiset Skype-treffit..! :) Saan kuulla miten pääsykokeet Argentiinassa menivät..! Hui jännää..!

Parsakaali. Rakastan.

Sigur Rosin levy Agaetis byrjun. Mieheni soitti tätä minulle kun olin hänen luonaan ensimmäistä kertaa yökylässä. Siitä on 10 vuotta. Itse asiassa melkein kuukaudelleen. <3

Nassukka.

Kynttilät. Palavat meillä joka päivä lokakuusta huhtikuuhun.

Kreikka.

Juusto.

Pinkki fleece-hupparini. Käytän sitä joka ikinen päivä.

*

Mistä asioista teille tulee hyvä mieli? Mikä tulee ensimmäisenä mieleen? :)

Olen Couchsurfingin kautta tutustunut muutamiin aivan erityisen mahtaviin tyyppeihin. Yksi heistä on Idan Israelista.

Ja minun teki kovasti mieli kirjoittaa hänestä! :) Mies on nimittäin aivan hulluna meidän Suomeen.

Idanin ihastus maahamme sai alkunsa varsin erikoisella tavalla - videopelien kautta. Törmätessään kerran vahingossa kielivalikossa suomeen, Idan kiinnostui omituisesta kielestä ja alkoi ottamaan selvää tästä pohjoisesta, "maailman oudointa kieltä" puhuvasta maasta. Kiinnostus johti ensimmäiseen Suomen matkaan vuonna 2009, jonka jälkeen Idan oli "Suomi-koukussa". Idan on myös opiskellut suomea omatoimisesti ja yllättää aina välillä huolellisesti äännetyillä fraaseillaan. :) (Esimerkiksi 'Turmion Kätilöt' tulee suusta oikein mallikkaasti...! :D)

Toisen, pidemmän Suomen matkansa Idan teki viime kesänä. Idan päätyi tuolla vierailulla myös Ahvenanmaalle, jossa tapasimme. Meistä tuli välittömästi ystävät. :)

Viime kohtaamisemme jälkeen Idan on ehtinyt koluta keski-Eurooppaa, Brittejä ja Etelä-Amerikkaa aina Antarktista myöten. Mutta ei ole Suomen voittanutta...! "Kun viime viikolla palasin Suomeen, olin vain aivan mielettömän onnellinen. This is the best place!" Idan kertoo kun tapaamme bussiasemalla.

Me suomalaiset ollaan niin vaatimattomia että aina tuntuu hullulta ja odottamattomalta törmätä ulkomaalaisiin jotka ovat rakastuneet Suomeen..! Ainakin minusta tuntuu siltä. Vaikka mahtavaahan se on. :)

Idan pysähtyi eilen Tampereella matkallaan Rovaniemelle, ja vietimme yhdessä hauskan päivän klassisine Tampere-momentteineen. Minnekäs vieras ensimmäisenä viedään Tampereella ellei Pyynikin näkötorniin munkille? :)

Kyllä sitä muutkin kuvaa ruokiaan kuin bloggarit, hehheh! :)

Ei-tamperelaisille taustatiedoksi: Pyynikin Näkötornin kahvilan munkit ovat aivan käsittämättömän suosittuja, ja kesäisin siellä on useimmiten jonoa pitkälle ulos asti. Kahvila on auki joka ikinen päivä vuoden ympäri.

Kyseessä on ihan perinteisiä kardemummalla maustettuja, sokeroituja munkkirinkilöitä. Jokin taika näissä vissiin on kun ovat niin legendaarisiksi muodostuneet...!

Idanille munkki maistui, vaikkei hän ole kardemumman ylin ystävä. "Ai tämä on sitä samaa maustetta kuin Ahvenanmaan pannukakussa..."

Parta sai munkista kivan sokerihuurteen... :)

Höpöttelimme kahvilassa niin pitkään että vatsassa alkoi murista ja kello näytti lounasaikaa. Kuunnellessa toisen 6 kk:n seikkailuista aika kyllä katoaa... Suuntasimme harmaankalsean kaupungin läpi Kauppahalliin, jossa Idanille olisi tarjolla....

...mustaa makkaraa! Eihän Tamperetta voi kokea ilman Mustaa - jos on kaikkiruokainen :D Olin kertonut Idanille "blood sausagesta" jo aiemmin päivällä, ja hän kuulosti innostuneelta. Saapuessamme Kauppahalliin miehen ilme kuitenkin muuttui. Ei näitä nyt tosiaan ihan hurjan houkuttelevan näköisiksi voi väittää...!

Kokonaisen makkaralounaan sijaan Idan päätyi ottamaan pienet maistiaiset kahdesta eri mustasta; ruispohjaisesta ja ohraisesta.

Minua alkoi jo harmittaa että olin edes ehdottanut koko makkaraa, ettei ystäväni vain kokenut että hänen piti kohteliaisuudesta maistaa jotain joka selvästi vaikutti vastenmieliseltä.

Mites lukijat, kuka tykkää mustasta...?

Minä en ole koskaan sitä itse maistanut; kun 14-vuotiaana lopetin lihan syönnin eivät mustan makkaran ja minun tiet vielä olleet kohdanneet.

Lopulta Idan kuitenkin söi lautasen tyhjäksi, ja totesi että pötkylät olivatkin yllättävän maukkaita. "Definitely taste better than what they look like..!" :)

Lounasvatsaa ei kuitenkaan täytetty makkaralla, vaan Idanin suosikki-suomalaisella:

Riisipiirakalla. Mies osti tyytyväisenä kasan piirakoita ja mutusteli niitä onnen hymy kasvoillaan. Pystyin samaistumaan tunteeseen... Sanni Kreikassa.... ja tiropitat....

Illan ohjelmassa oli avantouintia. Avantouintitreffit olimme sopineet jo viime kesänä Ahvenanmaalla, tämä oli Tampereen vierailun "the thing". Idan oli kuitenkin tässä välissä pulahtanut mereen Antarktiksellakin, ja ajattelin että eihän järviavanto enää sen jälkeen ole mitään.

Mutta olihan se...! Kummasti kaveria alkoi jännittää avannolle saapuessamme ja mies keräsi saunan lauteilla rohkeutta puoli tuntia ennen kuin uskaltautui veteen.

You can do it...! :)

...ja sinnehän se sälli lopulta molskahti. :) Lauteilla käytiin pitkää analyysiä jäisen dipin aiheuttamista tuntemuksista kehossa. Oli myös jännä kuulla miten vaikeaa saunaan tottumattoman on hengittää löylyssä, ilma polttaa pahasti ja Idanin täytyi hengittää hitaasti ja keskittyen että pystyi olemaan ylimmillä lauteilla.

Avannon jälkeen meillä oli vielä hetki aikaa iltapalalle ja saunakaljalle/siiderille ennen kuin Idanin juna lähtisi viemään miestä Rovaniemelle.

Valmistimme true-budjettireissailijan tyyliin purkkitonnikalaa. :) Ja nyt jaankin teille Idanin mainion kikan tonnikalan helppoon upgreidaamiseen - savusta tonnariisi syvä, herkullinen aromi!

Ehkä joku on kuullut tästä tavasta aiemminkin, mutta minä en. Nerokasta!

Tarvitset: tonnikalaa öljyssä, tulitikut/sytyttimen ja palan vessapaperia.

Mielellään myös parvekkeen, terassin tai muun ulkotilan ettei vain palovaroitin ala mahdollisesti huutaa. :)

Valuta pois osa öljystä. Aseta vessapaperinpala purkin päälle ja painele se kiinni tonnikalaan niin että se öljyyntyy. Jätä paperin reunat puhtaiksi.

Sytytä paperi kaikista kulmistaan. Jätä palamaan. Paloaika riippuu siitä kuinka paljon purkissa on öljyä. Jos haluat oikein savuisen ja rapean tuloksen, jätä purkkiin paljon öljyä. Tällöin paloaika kestää tietysti pidempään. Jo 10 minuutin paloajallakin saa kuitenkin selvästi savuisen aromin.

Kun tuli on sammunut (tai olet sen itse sammuttanut jos alkaa jo olla nälkä), saa paperinpalan nostettua pois helposti yhtenä kappaleena. Se ei murene tonnikalaan.

Voilà! Sinulla on nyt tylsän perustonnarin sijaan erittäin herkullista, savustettua tonnikalaa! Haarukoi suoraan purkista suuhun tai käytä salaattiin, laatikkoruokaan, tonnaripulliin tai mihin nyt ikinä tonnaria käytätkään! :)

Kiitos Idan! Ja oikein hyvää Rovaniemeä! :)