Chamonixissa sataa tänään.
Vuorten rinteitä, joilla viime päivät olemme samoilleet, ei edes näy.
Olen viettänyt aamupäivää blogin parissa. Nopeaksi tarkoitettu seurantapäivitys Kiehl'sin pigmenttiläiskäseerumista venyi venymistään, kunnes huomasin tekstin rönsyilevän C-vitamiinin vaikutuksista kosmetiikassa ihan muihin ajatuksiin. Ajatuksiin omasta naamasta.
Pohjalla vaikutti tämä kuva. Otin sen aamulla pigmenttiläiskien vertailukuvitusta varten.
Pysähdyin katsomaan kasvojani kameran ruudulla. No mutta.... näytänpäs minä tosiaankin... kulahtaneelta. Tuoltako minä näytän..? Juonteet silmien ympärillä piirtyivät tavallista syvempinä, silmänaluset pussittivat, läiskät naamalla erottuivat pikselin tarkkuudella. (En suosittele omien kasvokuvien zoomaamista.)
Ei siitä mihinkään pääse, neiti "Peter Pan". Ikääntyminen alkaa näkyä. Oikeasti. Et sinä karkuun pääse.
Henkinen kokemukseni tietynlaisesta anti-aikuisuudesta ja kommentit kuten "No ethän sinä vielä 3-kymppinen voi olla, voisit olla 25..!" pitävät yllä illuusiotani siitä, että olen ikuinen babyface ja pystyn jotenkin huijaamaan ajan viisareita.
Illuusio alkaa vuosi vuodelta karista. Ei tässä ole kuin viisi vuotta siihen kun täytät 40, missie. Sinä olet kohta keski-ikäinen. Älä luulekaan, että joku vielä viiden vuoden kuluttua luulee sinua 2-kymppiseksi. Tahti kiristyy koko ajan. Jos ikääntymisen merkit ennen ilmestyivät hitaammin, nyt niitä tulee tuplasti joka vuosi. Biologiaa ei voi huijata. Sori vaan, "Forever Young."
Olen tarkkaillut paljon äitiäni. Meillä on saman tyyppiset kasvot ja luusto. Äidilläni on aina ollut selvät silmäpussit, jo nuoruudessa, mutta minulla ei. Minulla taas on pigmenttiläiskiä jo nyt 3-kymppisenä, äidillä ei 6-kymppisenäkään. Kaikki ei siis ole tietenkään perinnöllistä.
Mutta viime aikoina olen pannut merkille, että kyllä vain kummasti on alkanut silmien alla erottua pussia yhä vain säännöllisemmin. Eikä pelkästään enää aamuisin, jolloin naama on yleensä muutenkin turvonnut. Alanko kuitenkin ikääntyä samaa polkua kuin äitini..? Ehkä minullakin on silmien alla pysyvät rinkulat 30 vuoden päästä..?
Kaksi vuotta sitten pohdiskelin samoja asioita Face-Off -kirjoituksessani.
"Näytän väsyneeltä. Todella, todella väsyneeltä. Ja korvissani kaikuvat Biothermin mainoksen sanat, 'Häivytä väsymyksen merkit – ennenkuin ne muuttuvat ikääntymisen merkeiksi.' Onko tämä nyt sitten vihdoin sellaista väsymystä, joka ei haihdukaan enää nukkumalla kunnon yöunet? Onko tämä sitä väsymystä, joka kertoo että ihoni ja kasvoni ovat tosiaankin eläneet jo kolmekymmentäkolme vuotta?"
Niinpä. Sitä väsymystä se taitaa olla.
No, kauhaistaan mukaan vähän huumoria ettei mene liian vakavaksi. :) Asiat voisivat kai olla paljon huonomminkin.... :D
Klikkasin aamunaamakuvani päälle HDR-filtterin. Booom. Oli kuin aikakone olisi vanhentanut kasvoni 10-20:lla vuodella.
...tai ehkäpä näyttäisin tältä juuri nyt jos olisin jäänyt tupakoitsijaksi...? Ken tietää... Mutta pelottavalta tuo kuva näyttää.
Eikä alkuperäinen kuva enää tunnu niin hirveän pahalta. ^_^
Lisää luettavaa ikääntymiseen liittyvistä ajatuksista:
.
Loppukevennys.
Sillä, mistä kulmasta ja missä valaistuksessa kuvia ottaa, voi vaikuttaa tulokseen paljon... ;) Ja tuohan meikkikin tietysti oman, heh, etunsa. ^_^
Pigmenttiläiskä-seerumi jää omaksi jutukseen, jonka julkaisen myöhemmin illalla. Taidan nyt suunnata hotellin respaan kysymään olisiko heillä lainata sateenvarjoa... :)
*
P.S. Olin jo lähdössä ulos jutun julkaistuani kun yhtäkkiä säikähdin ja palasin tekemään tämän pee-ässän. Muistin, kuinka esimerkiksi tämän, lapsuuskuviani esitelleen postauksen kommenteissa joku kirjoitti, että on kamalaa kun tunnun kirjoittavan ulkonäkööni liittyvistä asioista sillä sävyllä, että lukijoiden pitäisi sitten olla kumoamassa väitteitäni joillain "No-et-sä-nyt-näytä-pahalta" -lohdutteluilla. Se kommentti tuntui todella ikävältä, enkä ollut sitä ennen tullut lainkaan ajatelleeksi, että joku saattaisi tulkita ulkonäköpohdintani tällä vivahteella.
Tajusin juuri äsken, että joku tuon lukijan kaltainen tyyppi varmaan näkee tämänkin postauksen sellaisena, ja säikähdin. Ulkonäköasiat ovat täysin subjektiivisia kokemuksia, ja minusta on mielenkiintoista pohtia omaa suhdettani ikääntyvään itseeni. Minun kokemukseni kulahtaneesta naamasta on varmasti jollekulle toiselle eri kokemus. :) Saanhan kirjoittaa omista kokemuksistani vilpittömästi, ilman että se tulkitaan huonona itsetuntona tai lohdutuksen tavoitteluna.
Tällä "Peter Panilla" on oikein hyvä itsetunto, läiskineen päivineen! :)
Kuuluvuusalueella jälleen! :) Terveiset Rovaniemeltä. Saavuttiin myöhään eilen illalla, onnellisina vaikkakin sadoilla paukamilla! :D Utsjokelainen lukija tuossa viikko sitten varoitteli "räkästä". Minun piti tuolloin ihan googlata sana. "Keskikesään ajoittuva ihmisiä ja eläimiä pistävien ja purevien, sekä verta imevien hyönteisten joukkoesiintymä." Joo, nyt se on koettu.
Meidän piti olla reitillä vielä yksi yö, mutta jopa Mr. Karkkipäivän kaltainen karulla luonteella pinnoitettu, suhteellisen vaativissa eräoloissa keitelty mies oli menettää järkensä ötököiden jatkuvan pommituksen keskellä. Torstaiyönä kello 3, Njavgoaivin autiotuvan hikisessä kuumuudessa ja mäkäräisten pistojen sekoittamana hän julisti, että tänne ei jäädä enää yhdeksikään yöksi. :)
Paikallisten mukaan etenkin mäkäräisiä on tänä kesänä poikkeuksellisen paljon. Kuulimme, että yksi pariskunta oli jouduttu viikolla hakemaan Kevolta helikopterilla kun naisen naama oli turvonnut kauttaaltaan hyönteisten puremista. Vastaan tuli välillä niin pahasti syödyn näköistä porukkaa että sitä vain mietti miten voimakas "Lapin taian" on oltava, kun se vetää ihmisiä tunturiin kesä toisensa jälkeen vaikka kaupan päällisenä saa olla ihmisneulatyynynä.
Silti reissu oli aivan mahtava! :) Kyllä tällaiselle kerrostaluasunnossaan päivät kököttävälle kaupunkilaisihmiselle vain tekee hyvää käydä välillä vähän haastamassa itseään ötököiden keskellä, kaukana suihkusta ja puhtaista vaihtovaatteista. Kävellä niin pitkään että jalat tärisee. Voi sitä tunnetta kun saa kellahtaa illansuussa telttaan ja retkikeitin lähtee kohisemaan... Kun kroppa kertoo, että nyt on tehty jotain muutakin kuin istuttu persiillään ja keitelty soijalattea. Se on hyvä tunne, erinomaisen hyvä tunne.
Ehkäpä kevät ja syksy ovat kuitenkin minulle mieluisampaa vaellusaikaa, näin niinkuin öttiäisten kannalta ;)
Minulle tuli mieleen tällainen (ihan vain kiitos kahden aiemmin kommentoineen Lapin lukijan):
Napapiirin lukijani, missä kaikkialla teitä on? :)
Jos ette ole koskaan kommentoineet, niin ei se mitään, saa lukea äänetikin, mutta nyt olisi kiva jos jättäisitte yhden ainoan kommentin: mistä päin te olette? :) Onko teitä Sodankylässä? Enontekiöllä? Karigasniemellä?
Oli jotenkin niin sympaattista kuulla, että minulla on lukija Utsjoella ja lukija Ivalossa! :) Suomessa valtaosa blogien lukijoista on tietenkin Etelä-Suomesta, tottakai kun siellä asuu suurin osa väestöstä. Usein blogeissa näkökulmakin on hyvin "pääkaupunkiseutulainen" tai vähintään eteläsuomalainen. On rientoja Helsingissä ja kekkereitä Tampereella ja ehkäpä joskus festivaalia Joensuussa. Mutta harvemmin kuulee pohjoisemman Suomen ääntä.
Jättääkseen kommentin ei tarvitse nimimerkkiä eikä sähköpostiosoitetta, vaikka niille omat rivit tuossa kommenttiboksin yläpuolella onkin. Kommentin jättäminen ei myöskään vaadi mitään kirjautumista.
Päästäkää äänenne kuuluville, napapiiriläiset, jos teitä lukijoiden joukossa on! :) Olisi tosi kiva kuulla missä päin teitä on!
Saa muuten moikata jos minuun törmää tänään Rovaniemellä! ^_^
Ja vielä yksi kysymys:
Mikä on markkinoiden paras hyttysmyrkky? Millä te pohjoisessa asuvat selviätte kesän läpi? Jos haluaa vaikka mennä pihalle ottamaan aurinkoa - miten varustaudutte? Kestätte vain ötökät vai onko joku keino millä ulkoilmasta voi nauttia ilman loputonta taistelua itikka-armeijaa vastaan?
Mies oli aiemmin lukenut joltain eräilypalstalta että Autan-merkkinen stick olisi erityisen hyvä. No ei ole. :P Mäkäräiset vain nauroi sille. ^_^
P.S. Alan tässä pikkuhiljaa julkaista viikon aikana tulleita kommentteja. Jos siis olitte kysyneet viikolla jotain, niin päivän aikana ilmestyy vastauksia. :)
Eilisen kuva-"arvoituksen" vastaus:
Tämä ei kuulu joukkoon. :)
Lushilla oltiin äkätty, että olen alkanut kirjoittaa heidän tuotteistaan, ja minulle haluttiin lähettää paketillinen uutuustuotteita. Aika herkullisen näköinen ja sanoisinko hyvin karkkipäivämäinen laatikko. :)
(Tämä muuten ei lemua lainkaan niin paljon kuin oma kesäkuinen tilaukseni - ilmeisesti Godiva-saippua kuuluu Lushin kaikkein voimakkaimmin haiseviin tuotteisiin.... Ja se sitten piti mennä valitsemaan, d'ough!)
En kuitenkaan ehdi tutustua paketin sisältöön ihan heti, sillä....
...minua kutsuu Utsjoki. :)
Auto suuntaa tänään Lappiin ja seuraava viikko vietetään Kevon luonnonpuiston maisemissa.
Eilinen päivä pakkausrumbineen oli taas voimakkaasyi ruokapolitiikan sävyttämä.... Miehen nakatessa ostoskärryyn kevyitä pussiruokiaan minun korini täyttyi tomaattimurskasta, tonnikalasta ja Koskenlaskijasta. Jotain olen kuitenkin oppinut eikä ihan niin suurta säkillistä enää lähde ruokaa mukaan kuin kaksi vuotta sitten Kilpisjärvellä. (Linkin takana muuten yleisesti juttua karppaajan retkiruoasta, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan).
.
Mutta jos vielä muutama kosmetiikka-namikuva.... Samaan aikaan Lushin kanssa sain myös toisen herkkulähetyksen, tämä Biodellyltä. Onpas houkuttavia juttuja, mutta koko heinäkuu menee sen verran tiiviisti reissailun merkeissä että en ehdi tutustumaan paketteihin ennen elokuuta.
Luonnollinen luomivärin pohjustaja.... Ehdottoman kiinnostavaa...!
Entäs nämä söpöläiset? :)
Mutta joo, nyt lomalle kosmetiikan testailusta, elokuussa nähdään, paketit! :)
Olen ajastanut Kevon reissun ajaksi postauksia, mutta ajattelin lomailla netistäkin joten julkaisen kommenttejanne ja vastailen niihin sitten kun olen taas "sivistyksen" parissa ensi viikonloppuna.
Me ollaan lähdössä. Huomenna matka suuntaa pohjoiseen.
Mikä ei kuulu joukkoon? :)
Hapankorput? :)
Natan blogista on lähtenyt liikkeelle haaste antaa neuvoja teini-ikäiselle itselleen.
15-vuotias Sanni oli vilkas, ylisosiaalinen, äänekäs ja temperamenttinen. Vähän niinkuin 35-vuotias Sannikin, tosin vanha Sanni ei enää jaksa tavata kavereita joka ikinen päivä ja viettää kaikkea liikenevää aikaansa kaupungilla.
15-vuotias Sanni oli ihan hyvä tyyppi. Empaattinen, iloinen, kävi koulussakin niin tunnollisesti että kotona hymyiltiin todistuksille, vaikkei Sanni juuri aamutunneille jaksanut herätä. Tietysti 15-vuotias Sanni oli myös epävarma ja teki asioita ryhmän paineen alla. Niin kuin varmaan suurin osa 15-vuotiaista. Mutta mukavat muistot noilta teinivuosilta jäi.
Jos jotain voisi kuvien tytölle sanoa, niin....
Sanni, sen tupakin polton olisi voinut jättää väliin.
YouTube-videoita tai blogeja ei silloin ollut, mutta kultaseni, olisit voinut käydä vaikka kosmetologilla pyytämässä ohjausta kulmakarvojen meikkaukseen.
Trust me, jättiläis-Levi's-T-paita ja pyöräilyhousut yhdistettynä rullautuviin nilkkasukkiin ja kukallisiin kangaskenkiin ei näytä hyvältä. Silloin tai koskaan.
Uskalla olla uima-rannalla uikkarissa.
Tuo liivipusero-trendi kesti syystäkin alle lukukauden.
Murunen. Ymmärrän että olet nuori, eikä tyylisi nyt vanhempanakaan ole häävi, mutta verkkatakki yhdessä ribbipoolopaidan, kultaisen ristikorun ja trumpettihousujen ei ole hyvä idea.
...mitäs me puhuttiin noista kulmakarvoista...?
Välttämättömän röyhelöpaitatrendin ymmärrän, sitä ei päässyt karkuun, mutta irrota pieni nuo vuoden ranteessasi olleet Linnanmäki-rannekkeet, pliis.
...ja ei sitä tupakkia...!
.
Jos yhden ihan oikean neuvon voin sinulle antaa, niin se on kaikessa kuluneisuudessaan tämä:
Luota itseesi. 15-vuotiaana ei ole niin helppoa, mutta luota pois. Murehtiminen pojista ja tisseistä on ihan turhaa. 20 vuotta myöhemmin tiedät sen.
<3
Nostalgiaan taipuvaisena ihmisenä halusin tänään tehdä muistelmapostauksen eräistä minulle kovin rakkaista ihmisistä.
Minulla ei ole omia lapsia, mutta minulla on silti neljä lasta. Neljä hoitolasta, joiden "nannyksi" saavuin kesällä 2003. Siitä tuntuu olevan samalla niin kauan... ja niin vähän aikaa.
Muistan alla olevan hetken kuin eilisen. Ensimmäinen aamuni perheessä.
Olin saapunut Ahvenanmaalle yölaivalla, ja lapset olivat nukkumassa kun saavuin taloon. Seuraavana aamuna makuuhuoneeni ovelta kuului varovainen koputus.
Vuodesohvalleni pelmahtivat Ronja, 9 v, Frida, 7 v, Emma, 2 v ja Anton, 5 kk.
Minun oli tarkoitus olla lastenhoitajana vain kesän yli, mutta pesti venyi puoleksi vuodeksi. Ja kesätyö venyi kuudeksi vuodeksi Ahvenanmaalla....
Vuodet kuluivat ja lapset pysyivät minulle läheisinä. Kun Ronja pääsi ripille, otin hänestä rippikuvat. Muistan, kun Anton aloitti koulun. En unohda sitä hetkeä, kun pikku-Emma oli kasvanut minusta ohi... Muistan, kun törmäsin ensimmäisen kerran Fridaan baarissa. "Sinä - täysi-ikäinen..!" ^_^
Niin paljon muistoja. On mahtavaa, kun on saanut seurata neljän näin ihanan ihmisen kasvua lapsista kouluikään, teini-ikään ja aikuisuuteen. Melkein siinä silmäkulma kostuu, kun iso Anton-poikakin edelleen aina halaa minua kun tavataan. Hassua ajatella - minä olen aina ollut Antonin elämässä.
Tein toukokuussa Fridan ylioppilasmeikin, joka lieneekin monella varmaan tuoreessa muistissa.
Frida ja Emma juhannuksen vietossa. Olimme katsomassa juhannussalon pystytystä Jomalan De Gamlas Hem'illä.
Pikku-Emma oli herkkä ja viisas lapsi, taisin kiintyä häneen eniten lasten ollessa pieniä. Emmalla oli monessa asiassa pikkuaikuismaisia ajatuksia. Muistan, kun hän 3-vuotiaana totesi noustessamme autoon talvella, että "Muista kopistella jalat ettei autoon tule lunta sisään". :)
Nyt Emma on 13. <3 En vain oikeasti pysty tajuamaan sitä. Minulle Emma on tavallaan aina se pikkuinen tyttö joka halusi leipoa kanssani ja nukkua vieressäni ja päätti lauseet varmistaen, "Visst, Sanni, visst?"
Ronjakin on jo ihan aikuinen, meistä on tullut "tasavertaiset" kaverit. :)
.
Vanhoja Ahvenanmaa-albumeitani penkoessa en voinut olla liittämättä mukaan myös näitä otoksia....
Todistettavasti Mr Karkkipäivällä on aina ollut viehätys huulipunaan...
Minulle niin tyypillinen meikkityyli noilta vuosilta. Vaaleaa koko luomella, tiukka banaanivarjostus ja vahva kynärajaus koko silmän ympäri. Ja juuri kestovärjätyt kulmakarvat näemmä...! ^_^ Kuva vuodelta 2005.
Don't try this makeup at home. Tällaisessa lookissa olen ollut katsomassa Bo Kaspers Orkesteria Maarianhaminassa kesällä 2005.
Sanni ja Ahvenanmaa - kesällä 2014 ja kesällä 2003. Voi tuota 24-vuotiasta tyttöä....! ^_^ (Ja ainakin silmälasit on vaihtuneet parempiin :D)
Kesätyö voi tuoda elämään paljon <3
Minulle se toi lasten lisäksi koko Ahvenanmaan. :)
En malta olla jakamatta muutamia fiiliskuvia Tukholman Gamla Stanista. Niin tuttu. Niin kulunut vakiokohde. Niin täynnä turisteja. Mutta aina yhtä kaunis.
Haluaisin joskus tulla Tukholmaan talvella. Paikan näkisi ihan eri tavalla. Jäin ajatuksen valtaan viime syyskuussa kun kävelin myöhään illalla hiljaisen Gamla Stanin läpi vailla turistimassoja. Tällä viikolla, kun vietin Julien kanssa muutaman päivän Tukholmassa, ajatus kutitteli jälleen.
Tukholma on jollain tavalla monille meille suomalaisille "liian tuttu" kiitos punaisten ja sinisten laivojen ja tax free -keitaiden, ja samalla kuitenkin vieras. Ainakin minulle. Olen käynyt kaupungissa elämäni aikana varmasti yli 70 kertaa. Ja viettänyt kerralla enemmänkin aikaa kuin sen klassisen "Päivä Tukholmassa" -viuhahduksen kuusituntisen. Silti en oikeastaan tunne Tukholmaa lainkaan loppuuntallattujen Drottninggatanin, Kungsträdgårdenin, Skeppsholmenin ja Gamla Stanin tuolla puolen.
Siihen pitäisi tehdä muutos.
Tukholmahan on aivan mielettömän mahtava mesta. Ja vaikka Vanhan Kaupungin viehätys kapeine kujineen ei koskaan hiivu - haluan alkaa tuntea muitakin paikkoja. Julien kanssa majoituimme Kungsholmenin kaupunginosaan. En ole koskaan aiemmin käynyt siellä. Ja hei, sehän oli myös tosi kiva paikka!
Päässäni alkoi kehittyä idea.... Katsotaan jos se vaikka toteutuu talvella. :) * * AirBnB'n kuukausivuokria tiiraillen..... * *
Kuka tykkää Tukholmasta? :)
Kosmetiikkabongaus: Ruotsin Kicksissä myydään näköjään ekosertifioitua meikkisarjaa, Unea. Suomen Kicks on myös toivonut valikoimiinsa "vihreää" meikkisarjaa, mutta minkähän vuoksi Une ei ole tullut Suomeen..? Vaikutti tosi kiinnostavalta ja kivan näköiseltä sarjalta. Ekomeikkejä ei todellakaan ole markkinoilla tungokseksi asti.
Lopuksi vielä karkkikauppa- & suklaalöytö....
Karkkia kun en syö, eivät namikaupat yleensä houkuttele minua luokseen. Laadukkaita suklaapuoteja lukuunottamatta.
Nyt kuitenkin silmäni takertuivat näyteikkunan läpi Drottninggatanilla sijaitsevan Karamellaffärenin suklaahyllyyn. Mikä mittava valikoima sokeroimatonta suklaata...! Ja tummaa sellaista, tietysti..!
Menimme sisään, ja suklaahyllyn takana asiakkaita tervehti kyltti jossa luki "Vi har sockerfritt lösviktsgodis" eli "Meillä on sokeroimatonta irtokarkkia". Sekin vielä..! En ole itse enää aikuisiässä ollut irtokarkin ystävä, mutta tottahan nyt näitä piti muutama maistaa kun löytyi kerran ihan oma sokeroimaton osasto! :) Ostin pari salmiakkinamia ja niitä klassisia Haribon vadelma -tyyppisiä hedelmäkarkkeja. Ihan hyviltä maistuivat.
Ruotsissa vähähiilihydraatiton ruokavalio on ehkä suosituin koko Euroopassa, paljon suurempi juttu kuin Suomessa. Ruotsissa LCHF (ruotsalaisten käyttämä termi karppauksesta) -juttuihin törmää vähän kaikkialla. Maassahan on jopa LCHF-sertifioituja ravintoloitakin..! Ja sokeroimattomia vaihtoehtoja on huomattavasti Suomea enemmän.
Irtokarkit sikseen, todellinen Löytö isolla L:llä oli belgialaisen Cavalierin metsämarjan makuinen, stevialla ja erytritolilla makeutettu tumma suklaa. Cavalierin stevia-suklaita myydään Suomessakin, mutta vain kolmea eri makua (itse en ole ainakaan muita löytänyt). Karamellaffärenissa taisi olla kaikki Cavalierin suklaalevymaut, ja ostin niistä Extra Dark Berriesin sekä Mocha Darkin.
Extra Darkissa on 84% kaakaota eli todellakin suklaa minun makuuni. Makubalanssi marjoineen on todella onnistunut. Imeytyvää hiilihydraattia koko 85 g levyssä on vain 4,1 grammaa! Varmasti alhaisimman sokeripitoisuuden suklaa (99-prosenttiset poislukien) mitä olen koskaan löytänyt, ja ihan älyttömän hyvän makuista!
Kuvassa näkyy myös "kilpailevan" lafkan tarjokas, eli espanjalaisen Torrasin tumma, stevialla ja erytritolilla makeutettu, kuivattua metsämarjaa sisältävä suklaa. Torrasin suklaan sain viime kesänä YesDeliltä.
Se on jäänyt syömättä, sillä maku on alhaisesta sokeripitoisuudesta huolimatta hurjan makea, minun makuuni jopa ällöimelä. Torrasin tummassa on kaakaoprosentti vain 58%, jolloin makeutusaineen määrä kasvaa luonnollisesti suuremmaksi kuin 84-prosenttisessa Cavalierissa.
Vaikka Torrasin suklaa on kenties "parempi" kuin ei-stevialla makeutetut, keinotekoisia makeutusaineita sisältävät sokeroimattomat suklaat, sen maku ei överimakeudessaan voittanut minua Torrasin asiakkaaksi.
...kun taas Cavalier... Mmmm...! Tässä suklaassa maistuu kunnolla aito kaakao, mutta maku ei ole yhtään kitkerä (ainakaan minun tummaan suklaaseen tottuneille makunystyröilleni). Kuivattu vadelma, mustikka ja mustaherukka maistuvat juuri sopivasti. Hyvin kevyesti, tuoden vain tyylikkään vivahteen. Stevian ja erytritolin ominaismaku pysyy hillittynä eikä maku ole tippaakaan imelä.
Näitä täytyy hamstrata lisää seuraavalla Tukhoman reissulla! :) Miinuksena hinta, 45 kruunua... (noin 4,90€... auts.)
Muita Cavalierin ystäviä? :)
Muistatte(ko?), kun islantilainen sanomalehti Morgunbladid käytti kuvaani artikkelissaan huhtikuussa. Kävi sitten vieläpä niin, että saman viikon aikana blogini kuvia käytettiin toisessakin yhteydessä - eräillä messuilla osana erästä kauneusalan esitystä.
Tässä päivitystä tilanteeseen.
Saatuani yliolkaisen pahoitteluvastauksen Morgunbladidin Marta Jónasdóttirilta päätin teidän kannustamananne ottaa yhteyttä korkeampaan tahoon. Blogini lukijalta (samaiselta joka Morgunbladidin artikkelista minulle alunperin kertoi) sain yhteystiedot MBL:n nettisivuston managerille (koska artikkeli oli MBL:n nettisivulla, ei paperiversiossa). Tältä henkilöltä sain saman tien asiallisen vastauksen jossa sanottiin, ettei Morgunbladid hyväksy tekijänoikeusrikkomuksia ja että asia vietäisiin päätoimittajan tietoisuuteen. Ilmoitin lähettäväni lehdelle laskun, ja sain toimittajalta osoitteen johon lasku toimittaa.
Laskua ei ole maksettu. Yllätys yllätys. Ja tiedoksi sille urpolle (anteeksi, mutta ko. sana tuli kyllä todellakin ensimmäisenä mieleen), joka kommentoi minun ärtyneen kuvankäyttötapauksesta siksi, "koska en saanut mielestäni itse mahdollista nimellistä julkisuutta tai pankkitilini saldoa kasvatettua" - julkisuus Islannissa ei nyt juuri ole se mitä bloggaajana erityisesti kaipaan, ja kuvan käytöstä perittävä korvaus on periaatteellinen asia. Niin huono ei taloudellinen tilanteeni sentään ole että pitäisi sen pohjalta nähdä tämä tapaus jonain "taloudellisesti hyödyttävänä mahdollisuutena".
Luvaton käyttötapaus #2 oli sen verran räikeä, että päätin (aiemman Morgunbladid-keskustelun kannustamana) lähettää saman tien korvauspyynnön. En mainitse tässä asianomaisen nimeä, sillä asia on nyt selvitetty ja korvaukset maksettu. Tapaus tuli tietooni, kun messuilla vieraileva ystäväni laittoi minulle hämmästyneenä viestiä; "Teetkö nykyään yhteistyötä Henkilö X:nkin kanssa vai miten hänellä on sinun kuviasi esityksessään?"
Erityisen Tapaus #2:sta teki se, että toisin kuin Morgunbladid, tämä käyttäjä ei vaikuttanut olevan lainkaan tietoinen tekijänoikeuksista tai netistä löytyvien kuvien käyttöön liittyvistä lupa-asioista. Hän myönsi kuvani käytön, mutta vetosi siihen, että tokihan kuvaa saa käyttää "kun se löytyy Googlen kuvahausta". Henkilö myönsi käyttävänsä esityksissään myös muiden (netistä haettuja) kuvia, ja totesi, että "eiväthän muutkaan julkkikset ole pyytämässä mitään korvauksia". Ööö? Ei se, ettei "joku muu" ole saanut vihiä kuviensa käytöstä ja vaadi korvauksia, tee minun kuvani käyttöä sen sallitummaksi.
Tottahan toki netistä haettuja kuvia voi käyttää, mutta luvallista se ei ole, ja toiminta on luonnollisestikin aina omalla riskillä. Googlen kuvahaun materiaalia käyttäessään on ymmärrettävä, että kiinni jäädessä voi tulla seuraamuksia. Ellei siis ole hankkinut asianmukaista lupaa kuvan haltijalta, tai kuva on Creative Commons -lisenssillä varustettu tai markkinointimateriaaliksi laskettavaa tai sen käyttö tapahtuu sitaattioikeuden puitteissa.
Sain korvauksen vasta, kun esitin henkilölle otteita tekijänoikeuslaista. Vaikka asianomainen työskentelee median parissa, eivät kuvien käyttöön liittyvät lupa-asiat olleet hänelle lainkaan selkeitä. Tai saattoihan tietysti olla, että hän vain esitti niin.
Lopuksi haluan sanoa, että en itsekään ole aina ollut "puhdas pulmunen" mitä tulee netistä löytyneiden kuvien käyttöön. Aloittaessani bloggaamisen vuosia sitten ei kuvien käyttöoikeuksista puhuttu yleisesti, ja oli hyvin tavallista, että blogeissa käytettiin netin kuvahausta poimittua materiaalia. Mikä ei tietenkään ole mikään pätevä puolustus tai tee käyttöä sen oikeammaksi. Se, että muutkin tekevät jotain, ei tee asiasta laillista. Myönnän avoimesti toimineeni blogin alkuaikoina väärin lainatessani kuvia ilman lähdettä, ja olen tietoinen siitä, että olen korvausvelvollinen mikäli kuvien haltija päättää minulta korvauksia vaatia. Valtaosa käyttämistäni kuvista kuulunee tosin markkinointiin tarkoitetun kuvamateriaalin piiriin (tuotekuvia, jonkun firman mainoskuvia). Mutta esimerkiksi julkkisten kuvia, joita muutamissa postauksissani on vuosien varrella ollut mukana, ei lain mukaan oikeasti saa käyttää. Vaikka ne tuntuvat ikäänkuin "kaikkien viihdeomaisuudelta".
Sittemmin olen tullut tekijänoikeusasioissa viisaammaksi ja nykyään pyrin mahdollisimman hyvään tarkkuuteen blogini kuvamateriaalissa. Käytän 90-prosenttisesti itse ottamiani kuvia, ja loput lainaan sitaattioikeuden puitteissa. Toisten henkilökohtaisia kuvia esimerkiksi blogeista tai kotisivuilta en käytä ilman erillistä luvan kysymistä.
Se tässä koko kuva-asiassa muuten on niin hassua. Luvan kysymisen vaikeus. Mikä siinä on, että ihmiset eivät jaksa nähdä sähköpostin lähettämisen vaivaa varmistuakseen, että toimivat oikein? Tämäkin messuesityksessään kuvaani käyttänyt henkilö olisi helposti voinut käyttää muutaman minuutin ajastaan ja ottaa minuun yhteyttä hankkiakseen asianmukaisen luvan kuvani käyttöön. Aivan varmasti olisin antanut luvan, mielellänikin. Sen sijaan ihmiset haalivat työmateriaalia kylmän viileästi netistä toivoen ja ajatellen, että "en mä nyt tästä tietenkään kiinni jää".
Näköjään jopa sanomalehdet.
P.S. Jos bloggaajana koet epävarmuutta kuvamateriaalin käytöstä, lue Pupulandia-Jennin hyvä ohje postaus aiheesta: Valokuvien tekijänoikeudet blogeissa for dummies.
Kuvituksena Viivi eilen mökillä. <3
Eilen mietin sitä taas. Miten vaikeaa on sallia itsensä olla täysin vapautuneen onnellinen.
Astuin laivasta ja tuttu hymy levisi kasvoilleni. Olen aina ihan pöljän näköinen kun saavun Ahvenanmaalle. Täytyn niin naurettavan voimakkaasta onnen ja hyvän olon tunteesta että hymyilen koko matkan satamasta kotiin kuin joku juuri lottovoiton saanut. Ja lottovoittohan tämä onkin.
Mutta eivät onnellisuuden tuntemukseni pirskahtele ainoastaan Ahvenanmaalla. Olen aika lailla kokonaisvaltaisesti tyytyväinen elämääni juuri nyt. Olen ollut toistaiseksi terve, läheiseni ovat terveitä, saan tehdä hurjan hauskoja ja kiinnostavia asioita, minulla on ihania ystäviä. Ennen kroonisesti vaivanneet stressin ja ”kotiahdistuksen” tunteetkin ovat lieventyneet. Joka aamu herään kiitollisena siitä, että minulla on asiat näin hyvin.
Pienet asiat kuten kahvimukikin tuovat hyvää mieltä. Usein odotan jo iltaisin ennen nukkumaanmenoa että pääsisin jo heräämään ja keittämään aamukahvin..!
Mikäli olisin uskonnollinen, käyttäisin varmaankin sanaa ”siunattu”. Minua on siunattu.
Aina ei kuitenkaan ole ollut näin. Minulla on ollut elämässä pitkiä, hyvin vaikeita aikoja jolloin olen ollut iloinen lähinnä siitä, että pääsen taas nukkumaan eikä tarvitse olla hereillä kokemassa ja miettimässä satuttavia asioita ja pahaa oloa.
Minulla on, kenties taustani ja elämänkokemusteni muokkaamana, taipumus ahdistua ja huolestua helposti. Jos mitään oikeasti todennäköistä syytä huolelle ei ole, psyykeni kehittää huolen tunteen vaikka tyhjästä ilmasta. Etenkin silloin kun kaikki on erityisen hyvin.
Minuun on ikään kuin rakentunut ”onnen tunteen katkaisin”, vipu, joka menee päälle kun onnellisuuden kokemus saavuttaa tietyn maksimirajan. Vipu naksahtaa päälle ja lähtee valuttamaan onneani pois syöttämällä mieleen pelon ja ahdistuksen tunteita.
Tunne on tämä; ”Kaikki on niin hyvin että jotain on pakko sattua, sillä eihän kaikki vain voi olla näin pitkään näin hyvin.”
Aivan järjetöntä, mutta en mahda tälle mitään.
Huoligeneraattorin tyypillisiä manifestaatioita ovat lentopelko ja pelko siitä, että läheisille sattuu jotain. Juuri tämän vuoksi reagoin niin voimakkaasti esimerkiksi Jämijärven onnettomuuteen. Olin suunnattoman ahdistunut turman jälkeen, ja mielessäni velloi suru menehtyneiden omaisten puolesta sävytettynä ajatuksilla siitä, että oma läheiseni olisi myös voinut olla koneessa.
Tämän vuoksi olen myös aina niin ylimitoitetun huolissani ulkomailla reissailevasta siskostani.
Viime vuoden aikana lentopelko on asia, joka on kasvanut ehkä kaikkein suurimmaksi ongelmaksi. En ole koskaan pitänyt lentämisestä ja ainahan koneessa on sellainen ”ei ihmisen kuulu lentää, tämä on luonnotonta” –tunne sekä kontrollin menetyksen tuoma avuttomuuden kokemus. Suurimman osan elämästäni nämä tunteet ovat kuitenkin olleet aika lailla hallinnassa.
Viime vuoden aikana tilanne on ilman näennäistä selitystä dramaattisesti pahentunut, ja huhtikuun paluulennolla Kööpenhaminasta totesin jo, että kai minusta on pikkuhiljaa tulossa ”lentoalkkis”. Ahdistuksen tunteeni koneessa on niin suuri, että siihen auttaa käytännössä enää vain alkoholi. Koneen ei tarvitse kuin vähän heilahtaa ja mun sormi lentää kutsunapille tilaamaan punkkua. Rentoudun vasta viinin lähtiessä pureutumaan keskushermostoon.
Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa hilpeältä, mutta minulle asia on todella ikävä. Nyt jo kädet vähän hikoaa kun ajattelen ensi sunnuntaina edessä olevaa lentoa Frankfurtiin.
En keksi pelolle muuta selitystä kuin että olen liian onnellinen.
Miksi ei voi antaa itsensä olla rehellisesti ja vilpittömästi onnellinen? Onko tämä yleisempääkin vai johtuuko oma tilanteeni vain siitä, mitä elämässäni on aiemmin tapahtunut? Onko teillä tällaisia tuntemuksia?
Uskallatteko olla täysin onnellisia ja sanoa, että nyt on kaikki hyvin? Kun kaikki on hyvin?
