Eräs lukija laittoi muutama päivä sitten sympaattisen kommentin, jossa kertoi ilahtuvansa, jos pitkästä aikaa tulisi taas joku Ahvenanmaa-aiheinen postaus. Tämä olkoon sinulle, Heini L. :) Vaikka postaus käsitteleekin Ahvenanmaata vain epäsuorasti.
Lauantai 10. tammikuuta 2015, Maarianhamina.
Heräsin 8.15. Pötköttelin vähän aikaa ja menin keittiöön sytyttämään kynttilät. Poltan aina kynttilöitä aamuin illoin hämärään vuodenaikaan. Ne rauhoittavat minua. Melkein välillä toivon, että olisi koko päivän hämärää.
Keitin kahvia. Tai keitin vettä ja kaadoin sen pressopannuun. :)
Avasin koneen. Vastasin muutamaan kommenttiin ja aloin kirjoittaa "päivän vinkkiä" päivän ruokapostaukseen, joka muilta osiltaan oli jo valmis.
Yksi mantelimaito on jälleen tyhjentynyt.
Pesin hiukset. Tänään oli öljymuhituspäivä; lisäsin hoitoaineen joukkoon oliiviöljyä ja annoin seoksen muhia hiuksissa tunnin.
Hiukseni ovat viime aikoina tuntuneet tosi kuivilta. Siihen auttaa öljykuuri.
Aamiaiseksi soijajogurttia ja raejuustoa.
Päivä alkoi valjeta ja hetken aikaa näkyi aurinkokin. Ei pakkasta - nollakeli. Höh.
Pesin öljyhoitoaineen pois. Rasvat kroppaan ja naamaan. Meneillään on Estelle & Thild Biohydrate -testijakso.
Päivän meikki: pohjustus silmäluomille, nestemäinen eyeliner, ripsari, peiteaine silmänalusille ja kulmageeli kulmiin.
Kasvoille nopea sipaus mineraalipohjaa, lähinnä nenään. Ei poskipunaa tällä kertaa, olin menossa kuntosalille.
Muistin että minulla on edelleen lunastamatta anopilta saamani Veikkauksen joulukalenterivoitto - 5 euroa. :) Mukaan salikassiin.
Sukkis- & hame -päivä. Harvinaista minulle. Äidiltä joululahjaksi saadut violetit säärystimet lämmittävät mieltä ja sääriä. :)
Otin pakkasesta kasviksia sulamaan lounasta varten.
Nyt ulos! :)
Haa, täällähän tulee vähän lunta. Koko viikon on ollut ihan harmaata, pieni vuodenaikaan sopiva värinmuutos ei olisi pahitteeksi.
Torggatan. Lunastin viisi euroani TipsEttanista ja jatkoin matkaa Avancian uudelle city-salille.
...vain tajutakseni, että sehän on auki "tavisasiakkaille" vain viikolla. Minä en ole avainasiakas. En pääse viikonloppuna sisään. D'oh.
Eipä sitten muuta kuin kohti Neptunigatanin Avanciaa. (Se on auki kaikille viikonloppuisinkin.) Norragatan oli jo muuttunut vaaleaksi lumesta.
Kivaa :)
Viivyin salilla puolitoista tuntia.
Treenin jälkeen Quest-patukkaa. Oli jo nälkä.
Katselin kynsiäni. En ole vaihtanut lakkaa sitten uuden vuoden. Sen unohtaa, kun lakka pysyy geelikynsillä niin hyvin. Päätin vaihtaa lakat illalla.
Kotia kohti. Hei, täällähän on tullut ihan kunnolla lunta! :)
Olin kotona kolmen jälkeen. Valmistin ruokaa.
Iltaan mennessä tiskipöytä on yleensä niin täynnä astioita ja muuta sälää että ei voi kuin puistella päätään. Olen valitettavasti vähän sitä tyyppiä, joka käyttää miljoona astiaa ja välinettä yksinkertaisenkin ruoan valmistukseen, ja jättää kaiken hujan hajan. Illalla sitten saa käyttää tunnin keittiön siivoukseen. :) Aamulla on kuitenkin kiva herätä puhtaaseen keittiöön.
Nolla astetta ja illalla lumihiutaleet sulivat ikkunaan vedeksi. Onkohan huomenna taas harmaata..?
Pidän lumesta. Minusta lunta saisi olla pysyvästi marraskuusta maaliskuuhun.
Istuin koneella kahdeksaan saakka.
Sitten aloin katsoa Seinfeldiä.
The good old days.... Tulee mieleen ajat kun oltiin siskon kanssa kämppiksiä. Me digattiin Krameria. Seinfeld oli meidän juttu, se oli ihan paras juttu. Niin, ja olihan sitten myös WWE.... :P
Ovat uudetkin ajat kyllä hyviä. <3
Poistin kynsilakat. Laitoin iltapalaa.
Geelipinta on kestänyt tosi hyvin; kynnet laitettiin 3,5 viikkoa sitten eikä geeli ole yhtään ilmoittunut. Olen jo tottunut paksuun pintaankin. Juurikasvua on kertynyt hädin tuskin puolitoista milliä. Geelikynsien kanssa on etu jos kynnet kasvavat hitaasti;)
Kello 23.30. Kohta nukkumaan.
Vastasin vielä pariin kommenttiin.
Sitten unten maille kavereiden kanssa.
Lauantai 10. tammikuuta. Sen pituinen se.
Tervetuloa uusi vuosi! :) Hei sitten, 2014 - olit oikein hyvä vuosi.
Meillä on perheessä perinteenä käydä jouluaattoillallisella läpi kulunutta vuotta. Jokainen kertoo parhaat ja myöskin ikävimmät muistonsa vuodelta. Ikäviä asioita ei tietenkään ole syytä korostaa, mutta nekin kuuluvat elämään.
Minun vuoteni 2014 oli täynnä niin mukavia ja ihania asioita, että voin taas klisheisesti mutta ehdottoman sopivasti todeta, että saan olla hurjan kiitollinen paljosta.
Vuodesta 2014 mieleeni jäävät erityisesti...
* Kööpenhaminan yllätysreissu mieheni syntymäpäivänä
* Pearl Jamin konsertti Tukholmassa - tuntuu, että enää ei tarvitsisi koskaan mennä konserttiin tuon täydellisen illan elettyään
* Kreikan saaret, jotka antavat henkiseen pankkiin niin pajon enemmän kuin kauniita maisemia ja hyvää ruokaa
* Perheenjäsenteni elämäntilanteisiin liittyvät asiat, jotka lopulta menivät mitä parhaiten päin
* Liikuntaharrastuksessa saavutettu tavoite; selätin vuoden poikkeuksellisen kurjat alkufiilikset ja onnistuin vuoden aikana ujuttamaan aerobisen lajin liikuntarepertuaariini; olen oppinut juoksemaan. Olkoonkin, että vain juoksumatolla, mutta entinen pienissäkin portaissa hengästyvä ja 15 minuutin hölkän jälkeen täysin uupunut tyyppi jaksaa nyt juosta tunnin tai kaksikin.
* Lukijatapaamiset - tapasin vuonna 2014 enemmän lukijoita kuin aiempina vuosina yhteensä. :) Ekolo-miitti, Dermablend-meikkaukset, Sokos-miitti, Outi Santorinilla, Marianna Troyesissa... Erityisterkut nimimerkki Etusormelle, jonka spontaani kohtaaminen marraskuussa jäi erityisen sympaattisena mieleen!
* Työharjoittelu juustolassa - todella pitkäaikainen haave toteutui!
* Patikointi Mont Blancin maisemissa
* Hyttysten täyteinen vaellusviikko Kevolla
. . .
* Ikävänä muistona Jämijärven turma, joka kosketti läheltä
Uuden vuoden kynsillä L'Oreal Color Riche sävy Imperial Gold ja Essien hilelakka Summit Of Style.
Lakat olen saanut blogin kautta.
Kuvituksena kuvia uuden vuoden vietosta.
Juhlimme rauhallisissa merkeissä lohta loimuttaen, glögiä juoden (vielä ei ole kiintiö täynnä :)) ja anopin kotijuustolla herkutellen.
Mr. Karkkipäivä sai juoda keskiyön skumpat loppuun itsekseen Shampanja Avenuen approaan muistellen, kun viisarin heilahdettua uuden vuoden puolelle alkoi muilla jo tahti hyytyä :) Ei, skumppa ei maistu mulle edelleenkään ^_^
Hyvää vuotta 2015 kaikille!
Jouluterveisiä pakkasesta. :) On se vain ihanaa että saimme kuin saimmekin valkean joulun. <3
Joulun juhlakosmetiikkaa; tuoksuna itseoikeutetusti Acorellen makoisa Delicious (tästä tulee ehdoton joulun perinnetuoksu), kynsillä Goshin Lambada ja Lumenen Timantit Yössä ja luomilla Diorin Cuir Cannage.
En osannut kotoa lähtiessä päättää millä punaisella joulukynteni lakkaan, joten otin mukaan muutaman suosikkini josta valita. Päädyin Goshiin. Lumenen viime joulun sesonkilakka Timantit Yössä viimeisteli lakkauksen.
Geelikynnet ovat minulle vuoden paras kosmeettinen tapahtuma. :) Oikeasti, te ette tiedä miten onnellinen olen. :)
Olen palannut omimpaan kynsi-itseeni. Minulla kuuluu olla pitkät kynnet. Niin on ollut yli puolet elämästäni, ja niin tulee taas olemaan. Jos siihen vaaditaan geelivahvisteet, niin olkoon sitten niin :)
<3
On käyty asioimassa Henkkamaukan lastenosastolla... ^_^
Poniystävät ovat myös läsnä.
...ja tämän joulun jälkeen olen vihdoin paikannut Friendship Is Magic -aukon yleissivistyksessäni :)
.
Jouluaaton luukun palkinnon voitti:
Olen muuttanut asuntomme viime päivinä joulupakettiverstaaksi.
Koska tilaa ei ole, ovat lahjapaperit, nauhat, tarrat ja paketit vallanneet käytännössä koko yhdistetyn keittiö- & olohuonetilamme.
Normaalisti ahdistun tällaisesta sekasorrosta ja krääsän lojumisesta ympäriinsä. Mutta en nyt. :) Mies saattaa olla toista mieltä, mutta minulle tämä "hallittu joulukaaos" tuo hymyn huulille heti aamulla kun astun sen keskelle.
Mitäs rujoja piparinkuvatuksia siellä pilkottaa..?
Rujojapa hyvinkin. :) Minulla on meneillään myös pieni pipariverstas, ja kokeilen parhaillaan tuunata sitä täydellistä vhh-piparitaikinaa. Aiempina vuosina olen valmistanut vhh-piparit siirapin korvikkeen kera, jotenkin lukkiutuneena ajatukseen että "pipareissa kuuluu olla siirappia", mutta tänä vuonna älysin kokeilla ilman. Tulos: pipari maistuu piparille ilman siirappiakin ^_^ Nyt vain hion sitä täydellistä koostumusta... :D
Ensimmäisestä testierästä meni melkein kolmannes naamaan jo taikinan muodossa, eikä tästä tokastakaan ole enää paljon jäljellä... :P En tiedä olenko syönyt viime päivinä enemmän juustoa vai piparkakkuja... Olen jo ottanut varaslähdön herkuttelukauteen :)
Turha varmaan mainitakaan että rakastan joululahjoja ja paketoimista ja antamista. Sitä joulua ei tule jolloin minä en kantaisi kuusen alle röykkiötä. :) Monet aikuiset luopuvat tästä perinteestä, ja onpahan pari ääntä meidänkin perheessä yrittänyt piipittää lahjoista luopumisen puolesta, mutta minä en suostu. Minulle ei tarvitse antaa lahjoja, mutta minä annan. <3
Muita jotka rakastavat joululahjoja?
Gee-neljä.
Mä ostin eilen mun ensimmäiset G-neloset. Mä vain kävelin Anttilassa leluosastolle ja yhtäkkiä mä olinkin kassalla.
Nämähän on ihan... hirveitä...!
Vai ovatko...?
Olen alusta saakka kammoksunut My Little Ponien nelossukupolvea. (Itse asiassa menetin mielenkiintoni uusiin tuotoksiin sen verran tehokkaasti G3:n jouduttua lopetetuksi, että nyt piti ihan käydä tarkistamassa ettei tällä välillä ole ehditty jo vitossukupolveen. Näköjään ei.) G2 oli jotain ihan hirveää, mutta siitäkin sarjasta ostin lopulta kaksi yksilöä ihan vain kun... no, kai keräilijällä kuuluu olla joku kappale edustettuna epäonnistuneista poneistakin.
Silti päätin jyrkästi G4-"humanoidien" korvatessa sympaattisen kolmossukupolven, että näitä "Bratz-poneja" en ikinä tule ostamaan.
Koskaan ei pitäisi sanoa ei.
Nyt mä sitten ostin. Enkä oikein edes tiedä miksi, mä vain jouduin tunteen valtaan.... Katsoin niitä poneja. Ne oli kamalan näköisiä. Mutta sitten kuitenkin... ne on poneja. My Little Poneja.
Applejack sen taisi tehdä. Jos hyllyssä ei olisi ollut Applejackia, olisin ehkä vain kävellyt pois. Mutta tuttu omenakuvio oli siellä, ja sitten pakkaus oli kädessäni. Ja kohta kaksi muuta.
Neljäs My Little Pony -sarjahan yhdistää poneja kaikilta aikaisemmilta kausilta. (Tai G2:sta en ole ihan varma, mutta kahdesta muusta ainakin.) Applejack oli suosikkejani 80-luvun poneista. Ja siinä se nyt oli, vaikkakin karun 2000-luvun Bratz-mutaation läpikäyneenä.
Rarityllä on erityisen "mischievous" ilme. Vanhoilla poneilla ei ikinä ollut näin ilkeitä tai juonivia kasvonpiirteitä; kaikki olivat lempeitä ja iloisia. Minusta on aina ollut kiinnostavaa tarkkailla ponimuoteille luotuja ilmeitä - sarjassamme "kaikkea sinä mietitkin".
Rarity-ponin designissa muuten yhdistyy kaksikin G1-ponia; Sparkler ja Glory. Ne ovat kuulema MLP Friendship Is Magic -sarjan luojan ja Rarity-hahmon kehittäjän Lauren Faustin suosikkeja.
G3-sukupolvesta tuttu Fluttershy näyttää samalta kuin chihuahua-Viivi silloin, kun se saa vihiä jostain herkusta ja silmät melkein pullistuvat päästä.
Fluttershy'n ilme on myös vähän yksinkertainen... En ole (vieläkään..!!) katsonut Friendship Is Magic'iä, niin en tiedä onko Fluttershy'n hahmo sellainen myös sarjassa. Koskahan saan tämänkin aukon poniyleissivstyksessä paikattua... Jotenkin vastenmielisyys uutta sukupolvea kohtaan on vain ollut niin suuri, että en ole jaksanut edes sivistyksen perusteella katsoa yhtäkään jaksoa.
Pitäisikö ottaa joululoman ohjelmaksi...?
G1 Moondancer <3 Niin hellyttäviä pullukoita. Tällaisia ponien mun sydämessä kuuluu olla. :)
Juonittelija - Lempeä
G1 Medley
Mennyt ja nykyhetki kohtaavat.... Applejackit. Omenaiset.
Kyllä mä nyt vähän taisin pehmentyä noille Bratz-poneille. Ihan vähäsen. Ihan vain kun ne kuitenkin ovat edelleen elävä silta sinne 80-luvun kultaiseen poniaikaan....
Ainiin.
Ostin mä yhden pehmo-poninkin. ^_^
Terveisiä Rovaniemeltä!
Olen täällä tapaamassa sisartani - ja tapahtuipa viikonloppuna muuan toinenkin yhtä odotettu jälleennäkeminen:
Totti ja Viivi <3
En ole nähnyt koiria sitten kesän.
Nyt ne lähtevätkin sitten taas mun mukaan hoitoon. Mussukat.
Viikonloppu kului ihanissa talvitunnelmissa ja joulufiiliksissä. Ei kai Rovaniemelle voi ylipäänsä tulla tähän aikaan vuodesta joutumatta jouluhengen valtaan... :)
Lauantaina käytiin vähän patikoimassa ja paistamassa soijamakkaraa nuotiolla.
Metsästä tie vei Joulupukin pajakylään.
Tämä paikka olisi varmasti The Grinch -tyyppien painajainen... Mutta meille joulumössöilijöille....! Siellä talsittiin ihastunut piparinimelä kestohymy naamalle liimautuneena.
Olen aina halunnut käydä Joulupukin Pääpostilla...! Kaikki ne tuhannet kirjeet lapsilta ympäri maailmaa...
Joo, kamalaa kusetusta, lapsiparat. Vai... hellyttävä perinne ja usko josta kasvaa ulos aikanaan ilman pahempia traumoja? Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään :) Mä oikeasti uskoin Pukkiin ja tonttuihin. Enkä pelkästään joulutonttuihin - vaan kotitonttuihinkin ;)
Sunnuntaiaamuna ehdittiin nähdä aurinkokin... ennenkuin se peittyi utuun ja maisema verhoutui tuttuun sinikajoon.
Asteet tippuivat sunnuntaina miinus yhdeksään, mikä sopikin mainiosti päivän sisätilavoittoiseen ohjelmaan. Päivän kohteena oli Santapark. Josta näittekin jo vähän kuvia eilen.
Vaikka tuli tavattua Pukki ja osallistuttua tonttukouluunkin, totesimme, että autenttisempi joulutunnelma löytyi mielestämme Pajakylästä. Jonne suuntasimmekin sunnuntaina vielä uudelleen ja viihdyimme aina sulkemisaikaan saakka
Olipa kyllä mukavaa heittäytyä ihan kokonaiseksi viikonlopuksi "etukäteisjouluun" ja "etukäteistalveenkin" - ei tuolla etelässä vielä tunnu talvi olevan. Ainakaan mun huudeilla.
Täällä ei muuten tosiaan tarvitse Michael Bublén apua päästäkseen joulufiliksiin..! ^_^
.
...mutta nyt lupaan ummistaa turpani joulujutuista vähäksi aikaa... no, ainakin noin... viikoksi ;)
No kun olen...
...ollut juttelemassa Pukin kanssa.
"Maailman rauhaa ja terveyttä ja silleen.... ja jos Pukilla on suhteita niin olisko sulla mahkuja vaikuttaa yhteen mun miehen työjuttuun...."
Olen Rovaniemellä! :) Jouluilemassa!
Jouluetkot..! :)
Jos vaikka huomenna ehtisin laittamaan lisää kuvia viikonlopulta. On ollut kyllä niin ihanaa täällä että!
On se vain mahtavaa päästä välillä metsään. Niin ihanaa kuin kosmetiikka onkin, välillä on ihan hemmetin rentouttavaa päästä ympäristöön ja seuraan jossa kosmetiikka on ehkä viimeinen mieleen tuleva keskustelunaihe. Tällä kertaa en muuten katsonut peiliin kertaakaan. ;)
Mun ei pitänyt tänään postata ollenkaan, mutta yhtäkkiä teki mieli tehdä tällainen pieni tunnelmapostaus... ja kiilasi sinne sitten kosmetiikkaakin. ;) Oli mukavaa viettää vuorokausi kaukana puteleista - mutta oli se vain antoisaa päästä kotiin päästyä tuoksuttelemaan uutta joulun tuoksuista suihkugeeliä...!
Eräilimme tällä kertaa Isojärven kansallispuistossa.
Mulle tuli ihan joulufiilikset kun oli vähän luntakin...! ^_^
Havaitsimme, että juustofondue ei sovi näin viileisiin olosuhteisiin. Juusto ehti jähmettyä klimpiksi lautasen matkatessa fonduepadalta penkille. :P - Minä dippailin selleriä, tofua ja kesäkurppaa muiden luottaessa pottuun, patonkiin ja maustekurkkuun. ;)
Tänä aamuna.
*
Kotiin päästyä piiitkästä aikaa saunaan ja testaamaan Lushin lähettämää pikkujoululahjaa - Hot Toddy -joulusuihkugeeliä.
(Saunan lauteet vapautettiin sisareni ja minun toimesta kosmetiikkavarastoista viikko sitten... Mutta tilanne on vain väliaikainen. Röykkiöt saavat pian palata lauteille. Valitettavasti Hemnes ei kykene nielemään kaikkia kosmevarastoja ja osa pulloista ja purkeista joutuu edelleen majoittumaan saunassa. :/)
Hot Toddy tuoksuu coca colan ja joulumausteiden sekoitukselta :) Jotenkin hyvin amerikkalainen joulutuoksu. Naminami.
Täytyy sanoa että tykkään kovasti, näin niinkuin kausiluonteisesti käytettynä. :)
Ilokseni huomasin, että suihkugeelin joulun tuoksu tulee - ainakin osittain - ihan aidoista mausteöljyistä. :)
Ja kun nyt oltiin joulun tunnelmaan jo päästy niin.... minun alkoi ihan tautisesti tehdä mieli joulupuuroa...! Isoa lautasellista höyryävän kuumaa riisipuuroa kanelilla, sokerilla ja maidolla...! Paitsi että ei sitä versiota. ;) Tiedätte, mikä versio Sannin keittiössä valmistui.
Kookospuuro. <3
Kanelilla, erytritolilla ja mantelimaidolla.
Jos joku vhh-mielinen lukija on missannut tämän törkeän hyvän riisipuuron korvikkeen ohjeen, niin se löytyy täältä. Puuroon tulee kaikessa yksinkertaisuudessaan kermaa, kookosjauhoa ja kananmunaa. That's it.
Tein tupla-annoksen (2 rkl kookosjauhoa, 2 dl soijakermaa, neljä munaa) ja kokeilin tällä kertaa tehdä niin, että laitoin kolmesta munasta vain valkuaiset. Halusin testata, vähentääkö tämä puuron lievää munan makua ja kellertävää väriä (joka tosin itseäni ei haittaa). No sehän toimi! Puuron koostumus oli aivan samanlainen kuin keltuaisillakin, mutta nyt väri oli puhtaan vaalea ja munaa en maistanut juuri lainkaan! Munan tyypillinen makuhan tulee ennenkaikkea keltuaisesta.
Puuron voisi varmaan tehdä ihan kokonaan valkuaisista. :)
Joulukuu se vain lähestyy... Aijjai, jouluihminen kehrää tyytyväisenä.... Ei aikaakaan kun Michael Bublé pääsee taas valloilleen..! ^_^
En tiedä kuinka paljon te kommentteja jättävät lukijat mietitte sitä, jäättekö te jollain lailla bloggaajan mieleen tai onko vakituisella kommentoinnilla bloggaajalle merkitystä yksittäisiin kommentteihin verrattuna. Yksittäisillä kommenteilla viittaan anonyymeihin tai vaihtelevilla nimimerkeillä jätettyihin kommentteihin, joita ei yhdistä tiettyyn lukijaan.
Kaikki kommentit ovat bloggaajalle tietysti mieluisia - kuka tahansa ympäristöstä riippumatta ilahtuu luonnollisestikin jos hänen esiintuomansa asia herättää vastakaikua. Oli kyse blogista tai mistä tahansa kontekstista. Varmasti on siis suhteellisen itsestäänselvää, että bloggaajat ilahtuvat saadessaan kommentin. Kritisoivatkin palautteet (asialliset sellaiset) ovat hyvä asia, nekin kertovat että kirjoittaja onnistui herättämään lukijassa halun osallistua blogiin. Kommentin jättäminen rakentaa yhtä lailla blogia kuin bloggaajan itsensä kirjoittama teksti. Kun kommenttilaatikossa herää keskustelua, koen onnistuneeni. :)
Lukijoiden pehmoleluja
Toiset kokevat, että kommenttien merkityksellisyys bloggaajalle ilmenee lähes yksinomaan hänen vastausalttiutensa kautta. On joukko ihmisiä, jotka kokevat bloggaajan velvollisuudeksi vastata jokaiseen kommenttiin. Karkkipäivässäkin on keskusteltu siitä pariinkin otteeseen. Tämä lukijaryhmä kokee vastarepliikin jättämättömyyden niin, että bloggaaja ei huomannut heitä, eikä kenties edes lukenut kommenttia. Pienikin vastausrepla, vaikkapa liukuhihnamaisesti toistettu "Kiitos!", ":)" merkitsevät tälle ryhmälle, että heidät on huomattu.
Ymmärrän psykologian suhtautumisen takana, mutta itselleni ei ole luontevaa heittää vastakommenttia jokaiseen kommenttiin. (Vastaan, kun kommentti herättää minussa välittömän spontaanin ajatuksen tai tunnetilan, tai kun kommentti sisältää kysymyksen.) Ehkäpä siksi ruudun takaa löytyy joukko, en tiedä kuinka suuri, joka kokee Karkkipäivä-Sannin lukijoita ignooraavana bloggaajana joka vaivautuu vastaamaan vain harvoille ja valituille. (Tällaisiakin keskustelunpätkiä on kantautunut korviini…)
Totuus ei voisi olla tästä kauempana.
Sitä ei varmastikaan tarvitse korostaa, että luen joka ikisen blogiin jätetyn kommentin.
Anonyymitkin kommentit ovat tervetulleita, kaikki otetaan samalla ilolla vastaan. Sellainenkin kommentti, johon en vastaa mitään, on voinut nostaa hymyn korviin ruudun tällä puolella. Olen hyvin vahvasti läsnä kommenttilaatikossa - vaikka minua ei siellä näykään kuittaamassa joka ikiseen kommenttiin.
On ryhmä, joka on erityisasemassa. Vakiokommentoijat. Säännöllisesti samalla nimimerkillä kommentin jättävät henkilöt.
Heihin kiintyy. Heidän kirjoitustyylinsä oppii tunnistamaan ja heidän kommenttiensa kautta alkaa, kuin pienten palapelin palojen summana, syntyä kuva ihmisestä. En ole nähnyt heidän kasvojaan, mutta näen edessäni jonkinlaisen hahmon vakiolukijan kommenttia lukiessani. Yksi on mielessäni vaaleahiuksinen, toinen brunetti. Kirjoitustyylin perusteella mieleen alkaa myös kehkeytyä mielikuvia temperamentista ja persoonallisuudesta. Joku on sähäkkä kannanottaja, toinen lempeästi kannustava luonne. Ja tokihan löytyy myös niitä vähemmän lempeästi kantaaottavia vakkareita, vaikka heitä ei Karkkipäivän lukijakuntaan kuulu kovin montaa.
Säännöllisyyden ei tarvitse olla sitä, että jättää kommentin kerran päivässä tai viikossa. Kerran kolmessa kuussakin tai vielä harvemmin kommentoiva voi jäädä mieleen. Kyllä te monet vakkarit siellä varmasti tiedätte keitä te olette. :)
Kun joku tutuksi tullut vakkari hiljenee normaalirytmistään pidemmäksi aikaa, reagoin. Kyllä minä huomaan, kun vakkari "katoaa". Ja sitten minä huolestun.
Joku vanha lukija saattaa muistaa, kun keväällä 2011 kirjoittelin vakilukijani Mohnin nettihiljaisuudesta ja sen herättämästä huolestani. (Sittemmin olen jo tullut Mohnin kanssa vähän tutuksi netin ulkopuolellakin…! :))
Nyt minua mietityttää jälleen erään vakkarin hiljaisuus. Ehkä tämä kuulostaa teistä jopa vähän pimeältä… joltain stalkkaukselta..? Voiko tällaista huolta tuntematonta ihmistä kohtaan ymmärtää..? 'Huoli' on ehkä liian voimakas sana, mutta jonkinlainen tunne siitä, että "toivottavasti hänellä on kaikki hyvin" kuitenkin herää.
Etsintäkuulutuksen kohteena on lukijani Jonttu. Jonttu on kommentoinut Karkkipäivään melkein jokainen päivä koko kuluneen vuoden. Väistämättäkin siinä tulee nimimerkki tutuksi. :)
Kun on tottunut lukemaan Jontun kommentin lähes päivittäin niin monen kuukauden ajan, niin tietysti alkaa miettimään, mitä hänelle kuuluu, kun kommentit loppuivat. En ole kuullut Jontusta syyskuun 26. päivän jälkeen. Mikäli Jontun viesteissä olisi ollut mukana s-postiosoite, olisin varmaankin jo ottanut vapauden lähettää hänelle sähköpostia.
Jonttu, jos luet tätä niin hihkaise jotain. :)
Ymmärrettävästi elämäntilanteet vaihtelevat, eikä lukijoiden "katoamisiin" varmasti juuri koskaan liity mitään dramaattista. En silti voi välttyä toiveelta, että kuulisin pidempään hiljaisina olleilta tutuilta lukijoilta jonkun "elonmerkin".
Kun heihin on kiintynyt.
Tuossa toukokuun 2011 postauksessa huhuilemani, ja vielä silloin vastannut Mirri, kuuluu kadonneisiin. Vaikka hänen viimeisestä kommentistaan on jo kaksi vuotta, on hän edelleen aika ajoin mielessäni. Toivon, että ehkä hän joskus vielä palaa moikkaamaan Karkkipäivään. Muistan jopa Mirrin viimeisen kommentin - se oli marraskuun 2012 Tirana-postauksen kommenteissa, joissa virisi keskustelu albanialaisen Ansin karkotuksesta Ruotsista.
En edes osaa selittää miksi tällä on merkitystä. En tiedä Mirristä mitään. Toiset lukijat vain jäävät niin vahvasti mieleen, että heihin jotenkin huomaamattaan luo epätavallisen, näkymättömän ystävyyssuhteen.
Blogissa kommentoi myös toinen vakkari-Mirri, mutta ip- ja sähköpostiosoitteen perusteella hän ei ole sama Mirri. - Terkut tällekin Mirrille, sinäkin olet tärkeä! <3
Lukijan ei välttämättä tarvitse olla vakkarikaan, jotta hän jää mieleen. Olen saanut kommentteja, joiden sisältö, usein elämäntilanteeseen liittyvä, on jäänyt mietityttämään minua pitkäksi aikaa. Tulee tunne, että haluaisi kuulla, että henkilön asiat lopulta menivät parhain päin. Saattaa tulla paha mieli, tai päin vastoin hurjan onnellinen ja iloinen olo ventovieraan puolesta.
Kommenttiboksissa todella liikkuu suuriakin tunnetiloja, jotka eivät näy mihinkään.
Jyväskylä-miitissä uskaltauduin ensi kertaa tapaamaan lukijoita livenä :)
Tulipas tästä nyt pitkä teksti... Aikamoista ajatusvirtaa... :) Tarkoitus oli alkujaan vain heittää Jontulle signaali, mutta sormista valui enemmänkin.
Muuten - minullahan on täällä blogissa postaus, jossa lukijat voivat käydä esittäytymässä. :) Tämä:
Tein postauksen yli neljä vuotta sitten, ja yhä sinne tulee silloin tällöin uusia esittäytymisiä. Niitä on aina tosi kiva lukea. :) Ilahtuisin, jos joku uusi "karkkipäivisti" kävisi heittämässä sinne terkut, moni lukija tuskin edes tietää tuon "esittäytymisketjun" olemassaolosta. Pitäisi ehkä linkittää se pysyvästi tuohon sivupalkkiin.
Mutta nyt mä lähden kananmunaostoksille. Munatilanne jääkaapissa on huolestuttavan heikko. ;)
.
P.S. Veppe - huolestuin mä vähän sinunkin keväisestä hiljaisuudesta... Ja ilahduin niin kun palasit taas. :)
