Kokemukset, joita et kokisi ilman kumppaniasi.

Mr. Karkkipäivä ja minä olemme tosi hyvä tiimi, jos saan itse sanoa. ("Köysistö", mies ehkä sanoisi :)) Olemme monessa asiassa todella erilaisia, mutta yhtä monessa asiassa luonteemme ja elämäntyylimme sopivat yhteen täydellisesti, ja toisaalta erilaisuutemme toimii myös vahvana liimana. Ainakaan ei tule tylsää. :)

Misteri on järkevä, realisti, välillä vähän perisuomalaisen jäyhä, raha-asioissa suurpiirteinen, provokatiivinen, välillä äksy, helposti hermostuva (kun emäntä on niin hidas), mutta samalla lempeä, höpsö, hassu, itseironinen, huolehtiva, ja sympaattinen. Minä olen tunteellinen ja vähemmän järkevä, idealistinen, hetkessä elävä,  taloudessa tarkka, sentimentaalinen nössö ja temperamenttinen tuittupää samaan aikaan, hidas ja välillä tehokaskin. Mutta useimmiten hidas ja valtavan tunteellinen.

Mies viettäisi mielellään aikaa niin huvipurren kannella Monacossa shampanjaa siemaillen kuin laavussa Lapin metsissä nokikahveja keitellen. Minä viettäisin mieluiten aikaa hyvään kirjaan hautautuneena tai aurinkoisella rannalla kävellen, elämän ja kanelipullien ihanuutta mietiskellen.

Olemme tuoneet toistemme elämään monia uusia asioita. Voitteko kuvitella esimerkiksi että minä, kasvissyöjä ikävuodesta 14, en harrastanut lainkaan salaatteja ennenkuin löimme hra Karkkipävän kanssa hynttyyt yhteen. Minä taas olen opastanut miestä mm. parempien shampoiden maailmaan :)

Misteri saa elää rinnallani ehkäpä vähän kummallistakin elämää, todennäköisesti paljon kummallisempaa kuin minä hänen kumppaninaan. Minulla on usein tunne, että olen kertakaikkiaan tosi hassu ja höpsö, enkä käyttäydy ollenkaan niinkuin aikuisen "kuuluisi". No, en nyt tiedä onko äijäkään aina ihan aikuinen juttuineen, mutta ainakin hän on osoittaa useammin aikuismaista harkintaa ja, hmm, käytännön toimintakykyä. Huomaan usein ajattelevani, "Voin luottaa siihen että kyllä X osaa, kyllä hän tämän järjestää." <3

Tänä iltana halusin kuitenkin kertoa siitä, että mies on tuonut elämääni myös tämän:

Suoritin tänään elämäni korkeimmalle suuntautuneen patikan kiipeämällä yli neljän kilometrin korkeuteen Breithornin vuoren huipulle.

Tällaistakaan en olisi koskaan kokenut ilman Äijää.

Ulkoilmaelämä. Parhaita asioita joista on tullut osa elämääni kiitos miehen.

Olin sitten Seitsemisellä tai Sveitsissä, nämä kokemukset ovat jotain joita todella vaalin. <3 Ehkä laadukkaampaa antia kuin hyvin vaahtoava shampoo...? ;)

4164 metriä.

Hakkusydän. :)

Tuolla lipalla tuli käytyä.

Aika hyvä päivä. :)

....kun vain en olisi illalla vetänyt juustofondueövereitä......

Afterwalk.

Mun Meindlit. Näihin voi luottaa kuin kiveen. <3

Oletteko huomanneet, että tuore sitruuna ja lime muuttavat minkä tahansa limpparin, mehun tai kivennäisveden paremman makuiseksi.

Lohko limeä ja puristus, ja tympeinkin halpissiideri muuttuu asteen juotavammaksi. :)

P.S. Alverden silmämeikinpohjustaja ei selvinnyt helteisestä Alppi-haasteesta. ;)

Harmi ettei mulla ole UDPP:tä mukana.

No, tiedänhän mä että sillä ei olisi vaikeuksia selvitä ;D

Seglinge.

Pikkuinen saari Kumlingen kunnassa, Ahvenanmaan itäisessä saaristossa.

Kuka aavistaisi mitä traumoja tämäkin paikka voi jollekulle aiheuttaa.

Asukasluku: 40. Tai melkein, seglingeläisten mukaan.

"Olisi helppoa esitellä jokainen seglingeläinen, meitä ympärivuotisia asukkaita on nimittäin vain vajaat 40. Pääset tutustumaan meihin vierailullasi saarellamme. Tapaat meidät kaupassa, venesatamassa, jalkapallokentällä ja uimarannalla sekä kyläteillä. Tule juttelemaan niin saat kuulla enemmän elämästämme Seglingessä. Neljä meistä on lapsia, yhdeksän työikäisiä ja puolet eläkeläisiä."

Näin kerrotaan Seglingen kotisivulla. Voiko taas muuta sanoa kuin sympaattista.

Ahvenanmaalaisista työkavereistani peräti kaksi on Seglingestä. Toisen heistä kynnenkasvatusprojektia ihasteltiin viime kesänä ;)

Onko Seglingessä jotain nähtävää? Kannattaako siellä käydä? kysyin työkavereiltani.

"Javisst, javisst!"

"Det finns ju en jätte fin naturstig där", sain kuulla. Siellä on hieno luontopolku. "Hela 7 km lång. Den måste ni gå! Du som tycker om att vandra".

Luontopolku esitettiin minulle niin upeana kohteena että sinnehän oli päästävä.

Viime lauantaina teimme retken Seglingeen.

Matka Maarianhaminasta kestää lyhimmillään 2,5 tuntia. Ensin tunnin ajomatka Hummelvikin satamaan Vårdöön ja sieltä 1,5 tunnin lauttamatka Kumlingeen. Saanen muuten suositella kaikille kotiseutumuseoiden ystäville jäämistä ensimmäisellä pysäkillä Enklingessä, josta löytyy mielestäni todellinen kätketty helmi - Hermasin museotila, laatuaan Suomen viimeinen täysin säilynyt, alkuperäisellä paikallaan sijaitseva  museotila. Kävin siellä ensimmäistä kertaa viime kesänä ja paikka on aivan äärettömän kiinnostava.

Seglinge sijaitsee todellakin "off the beaten track". Kumlingen pääsarelle saavuttuaan on vielä ajettava saaren halki (noin 15 minuutin matka) ja otettava lossi Seglingeen (ylitys noin 10 minuuttia).

Vihdoin perillä!

Pilvisenä alkanut päivä alkoi kirkastua ja pilvet väistyivät. Katoimme picnic-lounaan tienpientareelle mitä idyllisimmän maalaismaiseman keskelle, lähelle vaelluspolun starttia. Ah. Harmaan viikon jälkeen tuntui vihdoin kesäiseltä, vaikka ilmassa oli edelleen koleutta.

Ravittuina lähdimme taittamaan luontopolkua. Me = minä, äiti ja Mr. Karkkipäivä.

Reitti alkoi kallioisena aavoissa maisemissa. Tulee ihan mieleen Lappi, äiti totesi.

Noin kilometrin jälkeen polku sukelsi metsäisemmälle osuudelle. Polku kulki paikoin tiheässä, korkeassa kasvillisuudessa. Tässä vaiheessa katsoin tarpeelliseksi muistuttaa parempaa puoliskoani saarimaakunnan huomattavan suuresta punkkipopulaatiosta, minkä vuoksi punkkiystävällisessä maastossa liikkuessa pitkälahkeiset housut ovat shortseja parempi idea. Äiti ja minä olimme ennakoineet punkkimaaston mahdollisuuden ja lähteneet pitkälahkeisessa. Armas kultaseni ei.

"Nyt on kesä. Silloin pidetään shortseja".

Niin tietysti.

Emme ehtineet patikoida metsäosuuden jälkeen montaakaan minuuttia, kun misterin koivesta löytyi punkkivälitarkastuksen yhteydessä ensimmäinen punkki. Se ei ollut vielä kiinnittynyt, punkit vaeltavat iholla usein hyvänkin tovin ennen pureutumista.

Seurasi miehen pään sisäinen lyhyt neuvottelu. Punkit eivät kuulu asioihin, joita tämä muuten Kylmäpäinen Mies hyväksyisi. Tai kestäisi. Lappi-kokemus viime kesältä viimeistään osoitti, missä tämän karpaasin raja kulkee. Hyönteiset. Niillä lähtee miehen järki.

Uhattuaan jo kääntyä takaisin, mies vaihtoi kuitenkin lopulta shortsit pitkälahkeisiin. Jotka hän sentään oli jollain viisaudella pakannut mukaansa.

Reitti jatkui kohti Seglingen tunnettuja hiidenkirnuja, ja pian olimme saavuttaneet rannan. Ihailimme hetken kimaltavaa merta aurinkoisilla kallioilla.

Se oli patikan viimeinen rauhallisessa tunnelmassa vietetty hetki.

Matka jatkui rantaviivaa seuraillen. Polku katosi tässä vaiheessa kokonaan, ja reitti kulki muutaman kymmenen metriä todella tiheässä rantakasvillisuudessa. Pusikossa, totuudenmukaisesti ilmaistuna. Heinikkoa oli melkein vyötäröön saakka ja matalien puiden oksat viistivät hiuksia ja kasvoja.

Päästyämme pusikko-osuuden toiselle puolelle, oli punkkitarkastuksen tulos odotettavissa.

Tässä vaiheessa voin kertoa, ettei minulla kaikkina Ahvenanmaan vuosinani ole kertaakaan ollut punkkia. Toisillakin olen nähnyt niitä vain muutaman kerran. Olen kai ollut harvinaisen onnekas.

Nyt niitä oli kengissä ja housunlahkeissa kauttaaltaan.

Vaikka ällötti ja inhotti ihan hirveästi, istuin rauhallisesti kallion reunalle nyppimään ja ravistelemaan pikkupetoja irti. Oikeasti pelkään punkkeja jopa aika hysteerisestikin, mutta jotenkin onnistuin pitämään hermot kasassa ja pään viileänä.

Takanani oli meneillään vähemmän rauhallinen näytös. Mies kiroili ja repi housuja jalastaan raportoiden, että "Näitä on mun lahkeissa ainakin joku kaksikymmentä".

Äiti puolestaan istui tyynenä kauempana, ilmeisen epäuskoisena punkkien laumahyökkäyksestä. Ei näyttänyt olevan kiirettää suorittaa tarkistustoimenpiteitä. "Joojoo..!!" sieltä kuului kun komensin rouvaa kiltisti vetämään sääret paljaiksi.

Vaikka hysteria on tarpeetonta, on punkkeihin painava syy suhtautua vakavasti. Borrelioosi ja Kumlingen tauti eivät ole leikin asioita.

Mies oli Kevon hyttysinvaasion tavoin lähes hajoamispisteessä.

"%¤#&@ mä en ala jonkun luontopolun takia ottamaan borrelioosiriskiä ¤@£$&# jos tällaisesta seuraisi joku sairaus niin en antaisi ikinä itselleni anteeksi #@!&#¤"

Ymmärsin häntä.

Punkkien valtaamat housut lensivät kallioon ja hetken vaikutti siltä että siihen ne myös jäisivät. Sammareiden saumoissa mahdollisesti vielä lymyilevät ryömijät etoivat miestä niin, että hän mietti olisiko parempi kävellä loppumatka kalsareissa ja nyppiä punkkiliftarit suoraan iholta.

Lopulta tilanne rauhoittui.

Housut oli ravisteltu, sukat käännelty ylösalaisin, kengännauhat irroteltu. (Minulla oli kengännauhoissa ainakin viisi punkkia.)

Mies puki housut takaisin jalkaan.

Jatkoimme polkua hiljaisina ja erilaisen tunnelman vallassa. Punkkivälikohtaus sai minut mietteliääksi.

Ympärillä levittäytyi edelleen mitä kaunein luonto; auringossa kylpeviä kallioita, kallioista metsää, kimaltava aava ja sininen taivas. Reitti kulki kiistatta upeissa maisemissa, työkaverini oli aivan oikeassa. Silti niinkin vähäpätöisen tuntuisella asialla kuin hyönteisellä oli valta varjostaa elämys. En voi väittää, että olisimme enää pystyneet kulkemaan levollisina. Jokainen pysähtyi hinkkaamaan sääriään jokaisen puskaosuuden jälkeen. Silmin havaittuja punkkeja riitti vielä loppureitilläkin. Toisissa olosuhteissa Seglingen luontopolku olisi ollut parhaita luontoelämyksiä mitä olen kokenut.

Oliko reaktiomme ylimitoitettu? En tiedä. Ehkä olisi riittänyt, että olisimme tehneet huolellisen tarkastuksen vasta reitin lopussa. Arpapeliähän se on. Vaelluspolun kävelyyn meni noin kolme tuntia. Siinä ajassa punkit joko ehtivät pureutua ihoon tai eivät. Riippuu varmaan ihan punkin fiiliksistä. Haukkaanko nyt vai ryöminkö vielä mehevämpään kohtaan? Itseäni ei kiinnostanut osallistua tällaisiin arpajaisiin.

*

Kuudelta olimme takaisin Kumlingen satamassa. Taksivene haki meidät Bärön pikku-saarella sijaitsevaan Glada Laxen- ravintolaan, jonne pääsee vain omalla veneellä tai tilaamalla ennakkoon kuljetuksen pöytävarauksen yhteydessä.

Illallisen saapuessa pöytään alkoivat "punkkipolun" kauhut laimentua. Olihan tämä nyt kuitenkin ollut tosi kiva päivä. Ehkä koko punkkikohtaukselle voisi myöhemmin vain nauraa.

Mieskin oli säyseänä. Toivon aina että Mr. Karkkipäivä, joka ei suinkaan ole ollut mikään suuri Ahvenanmaa-fani, saisi täällä käydessään positiivisia kokemuksia ja hänestä olisi kiva tulla uudestaan. Nyt olin tietämättäni vienyt hänet pahimpaan hyönteispainajaiseen.

"Noo, se oli tilanteen mukainen spontaani reaktio", mies sanoi. Sävystä päättelin, että mies alkoi jo toipua.

Päivän viimeinen lautta Kumlingesta toi meidät Vårdöön kymmeneltä. Pitkä päivä.

Kotona Maarianhaminassa teimme vielä perusteellisen punkki-ratsauksen, ja kuka olikaan onnistunut voittamaan punkkilotossa  ellei "Ei-ne-minuun-tartu" äiti.

Päivä päättyi minun taistellessa yökötystä irti poltetun nuppineulan pään ja hiuspinnin avulla. Hemmetin huono hetki unohtaa pinsetit toiseen kotiin. En tiedä onko monellekaan teistä punkin poisto tuttua hommaa, mutta se ei todellakaan ole helppoa ilman asianmukaisia välineitä.

Misterinkin nivusista löytyi vielä yksi, mutta kuollut ja ei-porautunut.

Voin vain jäädä arvailemaan mitkä traumat tästä äijälle jää.

(Itse säästyin kiinnittyneiltä peijakkailta.)

Huohhh.

The Seglinge Experience.

Exuviance-arvonnassa näytekokoisten tuotteiden setin voitti Jaana.

Sheer Refining Fluidin voitti Karol.

Onnea voittajille! :)

*

Off topic.

Pikkuisen Seglingen idyllisellä vaelluspolulla koettiin eilen draamaa.

"Nuo housut saa jäädä tähän! En helkkari ota niitä enää mukaan..!"

.

Mitä housuille tapahtui? Kävelikö Mr. Karkkipäivä loppureitin pelkissä kalsareissa?

Tarina seuraa myöhemmin. :)

(Haha, sori miten ankea "cliffhanger"... ^_^

Houstaan tänään vielä vieraita ja huomenna on taas paremmin aikaa blogille. :)) No. Ei ollutkaan.

Hyvää juhannusta.

Rakko herätti minut aamulla mitä parhaimpaan aikaan.

Suomen luonto <3

.

Pieni meikkipostaus seuraa tänään myöhemmin.

Tunnelmia slovenialaisen ystäväni Natashan ja hänen miehensä Matjazin häistä Ljubljanasta.

Ihanaiset!

Natashan meikki ja puku olivat niin kauniit. Nainen oli hääpäivänään todellakin upeimmillaan. Ja miten suloisen vastarakastuneelta pari vaikuttaa vielä 11 vuoden yhdessäolon jälkeenkin...! <3

Natashan puvusta pyydettiin parempaa kuvaa, kas tässä. :)

Bestman ja morsiusneito Drew ja Katja olivat pariskunta, jonka kanssa olisin mieluusti jatkanut jutustelua vielä juhlien jälkeenkin. Miten inspiroivia ihmisiä!

Drew ja Katja ovat myyneet koko omaisuutensa ja lähteneet tammikuussa vuoden mittaiselle maailmanympärimatkalle mukanaan vain yksi matkalaukku, surffilaudat ja kamerakalusto. "Travellers. Photographers. Storytellers", lukee heidän käyntikortissaan. Ah. Alan niin seuraamaan heidän taivaltaan. Aiivan upeita kuvia. Colmarissa ja Bruggessakin olivat jo ehtineet käymään, ihan hitusen laadukkaampia kuvia kuin meikäläisen ^_^

Perhe <3

Raatihuoneen portailla yhteiskuvaan säntäsi katutaiteilija.

Juhlat jatkuivat pitkälle aamuun saakka.

Taja = Natasha.

Ruokaa oli niin paljon että kannatti tulla tyhjällä vatsalla :D Menu koostui kahdesta alkuruoasta ja "neverending" pääruoasta, tai ainakin erilaisia liharuokia sisältäviä tarjottimia kannettiin pöytiin niin runsaasti ettei ainakaan meidän pöydässä niistä saatu tuhottua kolmasosaakaan :) Näytti todella herkulliselta (en koe lihaa vastenmielisenä vaikken sitä syökään).

"Lihattomille" oli tarjolla vaaleaa kalaa ja mustekalaa. Ihan täysiä vegeilijöitäkin mahtui vieraslistalle, ja heidän pääruokansa oli risottoa.

En tuntenut vieraista ketään mutta pöydässäni istui todella mukavaa ja puheliasta porukkaa. Ilta (ja yö) sujuivat rattoisasti rupatellessa kaikesta mahdollisesta, alkaen slovenialaisesta skuta-raejuustosta Suomen VR:n Veturi-ohjelmaan...!!

Joo - toisella puolellani istuva vaaleapuseroinen mies oli juuri viettänyt puoli vuotta Erasmus-vaihdossa Helsingissä. :) Hän päivitteli Suomen kallista julkista liikennettä ja kertoi, kuinka hänellä oli ollut varaa matkustaa käytännössä vain Veturi-tarjouksilla. Oivoi, miksei kukaan kertonut opiskelijaraukalle Matkahuollon nettilipuista...

Vieraat saivat jättää sormenjälkensä lehdeksi puumaalaukseen. Ihana idea. :)

Olisin kauheasti halunnut esitellä teille tarkan ja hyvän kuvan Natashan häämeikistä ja analysoida sen upeutta, mutta en vain onnistunut saamaan meikistä hyvää lähikuvaa.

Meikin oli tehnyt Natashan ystävä, joka sattuu myös olemaan Slovenian tunnetuimpia meikkitaiteilijoita. Meikki oli tehty MACin ja IsaDoran (!!) meikeillä. Silmissä oli tehokkaasti silmää laajentava ja muotoa pidentävä kaakaonruskea varjostus ja voimakas, metallisen kultainen highlight silmän sisänurkassa. Natashalla on voimakas kulmaluu ja silmät aika syvällä, kuten itsellänikin, ja silmät oli saatu suurennettua upeasti ulospäin tehdyllä varjostuksella ja ulkonurkasta reilusti pidemmillä ripsenpidennyksillä.

Tässä kuvassa on meikin erottuvuuden kannalta mitä parhain valaistus, mutta jouduin ottamaan kuvan kauempaa koska hääpari seisoi virallisessa kuvaussessiossa enkä tosiaan kehdannut mennä väliin keskeyttämään meikkikuvapyynnöilläni... :D

Huulipuna oli tosi mehukas ja kiiltävä pinkki, raikas ja tyttömäinen kontrasti lämpimälle silmämeikille. Puna ei näytä kuvissa niin pinkille kuin mitä se oli luonnossa. Punan sävy oli makeudessaan sitä luokkaa että tämä vieras katseli sitä "Mullekin tuo" -silmällä... ;)

Hääkynnet. Olin yllättynyt siitä, että IsaDora on täällä niin tunnettu merkki.

Ja tässä tämä ihana huulipuna! Max Factorin Colour Intensifying Balm, kosteuttava, huulirasvamainen kiiltopuna. Natasha sanoi ettei mielellään käytä tavallisia huulipunia koska ne tuntuvat liian kuivilta.

Olen yrittänyt etsiä punaa kaupoista, tuloksetta. Onko joku nähnyt tätä Suomessa...?

Tässä Voluptous Pinkin sävy näkyy paremmin. Niin nami, ja ihana kiilto!

*

Natasha ja minä olemme tunteneet toisemme vuodesta 1997 tai 1998, en enää muista tarkalleen milloin kirjeenvaihto alkoi. Olemme tavanneet vuosien mittaan neljästi. Viimeksi näimme syksyllä 2012 kun Natasha ja Matjaz ajoivat Venetsiaan tapaamaan minua ja Mr. Karkkipäivää lounaan merkeissä. Ihanat tyypit - ajoivat kolme tuntia suuntaansa Ljubljanasta Venetsiaan ja takaisin vain nähdäkseen meitä pienen hetken! (Aikataulut eivät antaneet myötä pidempään tapaamiseen.)

Kirjeenvaihto on kyllä iki-ihana harrastus. Sitä oppii tuntemaan toisen niin eri tavalla kuin "tavalliset", välittömän  lähipiirin ystävänsä. Vaikkei toista tapaisi koskaan, voi tulla aivan mielettömän läheisiksi.

Ljubljana on kyllä niin ihastuttava paikka että täytyisi ihan senkin takia alkaa treffaamaan Natashaa useammin :) <3

P.S. Minua varoitettiin, että slovenialaisissa häissä sitten juodaan, ja kunnolla.

No, suomalaisena on todettava, että oli aika kilttiä menoa. ;) Ja hyvä niin.

Kaikenlaisia "murheita" sitä voikin olla.

Minä rakastan bloggaamista ja tarinoiden jakamista niin paljon, että juttuideoiden jonolle ei näy loppua. Sen sijaan, että koskaan joutuisin miettimään, että mitähän sitä tänään kirjoittaisi, on ongelmana päinvastoin ajan kuluttaminen koneella ja julkaistavien juttujen pakollinen karsiminen. Haluaisin jakaa niin hurjasti kaikkia ihania, kiinnostavia ja ihmetyttäviä asioita, että kaikki eivät vain mahdu ulos ja on pakko jättää osa ikuiselle standby-listalle.

Jos julkaisisin kaikki luonnoksiin päätyvät aiheet, tulisi postauksia päivittäin ainakin kolme eikä siinä tietenkään ole mitään järkeä. Miksi käyttää enemmän aikaa vuorokaudesta asioiden jakamiseen koneen äärellä kuin niiden varsinaiseen kokemiseen? ^_^ Hullu noidankehä. Mutta tunne on vahvasti se, että haluaisin pystyä kirjoittamaan blogiin niin paljon enemmän kuin minkä järkevä koneella vietettävä aika päivässä sallii.

Tosiaan, ongelmansa kullakin. :)

Etenkin reissussa juttuideoita pulppuaa suunnilleen joka kadun kulmauksessa.

Tällä hetkellä jonossa odottavat...

Sofién iki-ihana vhh-kakkuyllätys Pariisissa.

Lisää Colmarista. Suuri kiitos sille lukijalle joka vinkkasi paikasta! :) Ilman lukijaa en olisi paikasta kuullutkaan.

Matkakosmetiikkahöpinää. Reissujen vakiojuttuja. :)

Vierailu hajuvesien erikoisliikkeessä Nosessa, jossa minulle ja Sofiélle tehtiin olfaktorinen analyysi. Niiiin mielenkiintoista..!

Ruokaelämyksiä Alsacessa.

Natashan häät. Ahh, niin ihana päivä!

...ja vaikka kuinka monta jo Suomessa luonnosteltua tuotearvostelua.

Todennäköisesti en ehdi kirjoittamaan ja julkaisemaan näitä kaikkia reissun aikana, vaikka ne tietysti olisi kaikkein kivointa julkaista tuoreeltaan (ja usein joku vielä spontaanimpi impulssipostaus ajaa jonossa olevien ohi).

Toivotaan, että Suomessa on palattuani niin tylsää niin että näitä voi postailla rauhassa ilman että tulee muita "pakko-jakaa" juttuja väliin ^_^

Sympaattista, miten moninaisissa asioissa lukijat kääntyvätkään puoleeni, välillä täysin odottamattomistakin aiheista. Minulta pyydetään useimmiten apua meikki- ja ihonhoitoasioissa, mutta kasvavassa määrin myös matkailuvinkkejä (sinä joka kysyit Sporadeista, vastaan pian, anteeksi kun on taas jäänyt roikkumaan!) ja jopa ruokavalioon liittyvää konsultaatiota. Helmikuussa sain sähköpostiini seuraavanlaisen viestin lukijalta;

"Moikka!

Voisitko antaa minulle hieman aloittelijan ohjeita vaeltamisessa? Haluaisin lähteä ensimmäistä kertaa vaeltamaan poikaystävän kanssa, mutta suoraan sanottuna minulla ei ole mitään hajua mitä kaikkea mukaan pitää pakata, minne kannattaa mennä, uskaltaako heti jäädä yöksi jne. Voisitko tehdä blogin puolelle tai vastata sähköpostilla jotain tärkeimpiä asioita tai joitain  nettisivuja, joilta löytyy hyvää tietoa?"

Camilla, nyt seuraa vastaus :) Olin tekemässä juttua Kurjenrahkan retkestämme, kun keksin, että tässä yhteydessähän voisin toteuttaa lukijan toiveen vaellusvinkeistä :)

Olen käytännössä kaukana eräekspertistä, mutta jonkinlaista retkeilyrutiinia on alkanut jo syntyä.

Olen aina tykännyt liikkua luonnossa, mutta perusteellisemman kaavan retkeilystä teltta- ja laavuyöpymisineen innostuin vasta mieheni kautta. Mr. Karkkipäivä on varsinainen eräjorma ja on luonnossa ehkä parhaassa elementissään. <3 Hän on tietysti tehnyt eräilystä minulle helppoakin - kotona kun on kaikki "pelit ja pensselit" valmiina, minun tarvitsi vain seurata mukana metsään ^_^

Minne mennä?

Kansallis- ja luonnonpuistot sekä valtion retkeilyalueeet tarjoavat merkittyjä luontopolkuja ja reittejä lyhyemmistä päivä- tai viikonloppupatikoista aina pidempiin vaelluksiin. Merkityillä reiteillä on lähes mahdoton eksyä, joten aloittelijakin voi suunnata niille huoletta.

Luontoon.fi-sivulla on listattu esittelyineen kaikki Suomen kansallispuistot sekä retkeilyalueet. Sivulla on todella kattavasti tietoa kaikesta retkeilyyn ja vaellukseen liittyvästä alkaen siitä, miten puistoihin pääsee niin julkisilla kuin omalla kulkuneuvolla. Aloittelevalle retkeilijälle hyödyllinen on sivustolle koottu Retkeilyn ABC, josta löytää yksityiskohtaisia vinkkejä niin varusteiden hankintaan kuin retkiruoan suunnitteluun. Todella hyvä sivu!

Retkikartta.fi-sivulta löytyvät kaikkien puistojen tulostuskelpoiset kartat reitteineen.

Miten luonnon- ja kansallispuisto eroavat toisistaan? Luonnonpuistot on perustettu ensisijaisesti luonnonsuojelua ja tutkimusta varten, ja niiden suojelumääräykset ovat kansallispuistoja ankarammat. Suurin osa luonnonpuistoista on suljettu muilta kuin tutkijoilta, mutta osassa saa liikkua merkityillä reiteillä. Nämä yleisölle avoimet luonnonpuistot eivät retkeilijän näkökulmasta eroa kansallispuistoista mitenkään; kummissakin on merkittyjä reittejä ja palveluita kuten tulentekopaikkoja, telttailualueita (joiden yhteydessä myös puu-cee-käymälät), laavuja ja vuokra- tai autiotupia.

Esimerkiksi Kevo, jossa vaelsimme unohtumattoman hyttysten täyteisen viikon viime kesänä, on luonnonpuisto.

Monilla retkeilyalueilla on omia reittejä myös pyörätuolilla liikkuvalle.

"Uskaltaako heti jäädä yöksi?"

Uskaltaa :) Yöpyminen kansallis- tai luonnonpuistojen merkityillä reiteillä on turvallista, ja sesongista riippuen kohtaat usein myös muita yöpyjiä telttailupaikoilla. Jos telttaa ei ole omasta takaa tai ei halua sellaisessa yöpyä, on vaihtoehtona myös katto pään päällä eli laavu, tupa, kota tai kammi. Tupatyypit vaihtelevat puistosta riippuen. Lisätietoa erilaisista tuvista löytyy täältä.

Villieläimiä ei Suomen kansallispuistojen merkityillä reiteillä tarvitse pelätä.

Ainoa harmillinen kohtaaminen "villieläimen" kanssa meidän vaelluksilla tapahtui Repovedellä, jossa hiiret söivät yöllä pähkinäjemmani repun sivutaskusta. ^_^ Muuten ainoat kiusaa aiheuttavat eläimet ovat öttiäiset kesä-Lapissa. Ja sitä kiusaa ei muuten kannata aliarvioida ;)

Ylemmät kuvat: vadelmakynnet ja mun rakkaat, ihanat, maailman parhaat vaelluskengät. / Vhh:laisen perusaamiainen retkiolosuhteissa ei paljon kotiaamiaisesta poikkea; kahvia, kananmunaa ja kasviksia. :)

Mitä pakata?

Lyhyelle viikonloppuvaellukselle meidän setti on tällainen:

Miehen rinkassa:

Teltta, ensiapupakkaus, Leatherman, otsalamppu, makuualusta, makuupussin laineri (eli ohut silkkipussi), retkikeitin, kaasua tai bensaa, keittoastiat, juoma-astiat (Platypus + Nalgene) ruokaa, vaihtokalsarit ja -sukat, taukotakki (eli lämmin untuvatakki), myssy, packlite-Goretex-takki ja -housut (jos sataa). Säästä riippuen mukana joskus myös Ruskovillan yökerrasto. Windstopper-takki kulkee rinkan hupussa josta sen voi nopeasti vetää päälle.

Päällä: softshell-housut, pitkähihainen merinovillapaita ja sen päällä ohuempi tekninen paita (eli materiaalia joka siirtää kosteuden pois iholta), tuubihuivi.

Puuvillaisia vaatteita ei muuten suositella vaellukselle, ne pitävät hien ja kosteuden itsessään.

Auringonlasku Kurjenrahkan Vajosuolla

Mun rinkassa:

Kummankin makuupussit, makuualusta, vaihtovaatteet (sukat, alushousut, merinovillakerrasto), Goretex-housut, untuvatakki, myssy, ruokaa, ruokailuastiat, kirja, otsalamppu, termospullo, vesiastia (Platypus). Rinkan hupussa Windstopper-takki.

Päällä: softshell-housut, merinovillainen pitkähihainen paita ja sen päällä tekninen t-paita, tuubihuivi. Usein vielä säästä riippuen fleece-takki  (palelen herkästi).

Vaatteita pakatessa kannattaa pitää mielessä, että kävellessä on useimmiten kuuma ja hiki (jolloin toppatakki on viimeinen asia jota kuvittelee tarvitsevansa), mutta taukopaikalla tulee vilu hyvin nopeasti. Silloin iloitset untuvatakistasi :)

Illalla tulee usein jopa kylmä, ja minä ainakin vedän kevät- ja syysvaelluksilla päälle kaikki mukana olevat takit ja housut kun ilta hämärtyy. Kesävaellukset ovat ainoita jolloin untuvatakille ei ole ollut käyttöä.

Ruoka

Lyhyillä viikonloppuvaelluksilla ruokaa tarvitsee ottaa mukaan sen verran vähän, että suosimme tuoreruokaa. Se tietysti painaa, mutta viikonloppurinkka tarvikkeineen on muutenkin kevyehkö joten ruoan paino ei haittaa. Viikon vaellukselle mukaan lähtee enemmän perinteistä pussi- ja kuivaruokaa, paitsi minulla, jolla on oma retki-vhh-ruoka. Ja sen vuoksi saankin kantaa painavampaa rinkkaa ;)

Olen tosin kehittynyt huimasti retki-vhh-ruoan suhteen, ja nyt nauran kippurassa kun  muistelen ensimmäistä vhh:n aikaista vaellustani Kilpisjärvelle.... Ei hyvänen aika sitä tölkkien ja tetrojen määrää... Ihan käsittämätöntä. :D

Kurjenrahkalla herkuteltiin mm. loimulohella, (palaneella) bataatilla ja porkkanalla sekä munakermaviilikastikkeella.

Makuupussin lämpöalueeseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota jos on palelevaa sorttia, niinkuin minä. Minä nukun kesälläkin makuupussissa, jonka comfort-alue on jossain miinuksen puolella.

On parempi hikoilla liian lämpimässä makuupussissa kuuman yön sattuessa, kuin hytistä yön läpi liian viileässä pussissa. Lämpimästä makuupussista voi aina ujuttautua osittain ulos ja helpottaa kuumuutta, mutta liian viileään pussiin ei auta mikään.

Hyvät vaelluskengät ovat yksi tärkeimpiä varusteita, kumisaappaissa tai lenkkareissa ei tosiaankaan kannata lähteä vaellusreiteille.

Jonkun lyhyen luontopolun saattaa kenties selvittää kumppareissa, mutta pidemmillä reiteillä kunnon kengät ovat must.

Suosittelen vaelluskenkien hankintaa alan liikkeestä. Omani ovat Meindlin ja olleet alusta asti kuin yhtä jalkojeni kanssa. Näissä kengissä eivät jalat väsy, tuki ja istuvuus ovat täydelliset <3 Olen kulkenut Meindleilläni jo vuodesta 2007.

Olen niin iloinen, että olen saanut miehen kautta löytää retkeilyn ilon. Luontoelämykset tuovat tärkeää ja tarpeellista vastapainoa tietokoneen ääressä jumittavalle arkielämälleni, ja lyhytkin yhden yön vaellus on todellinen henkireikä. On ihanaa jättää some ja koneet ja teknologia hetkeksi taakseen ja olla 100-prosenttisesti läsnä luonnon keskellä.

Se on uskomattoman rentouttavaa.

Satumetsä.

Loppuun täytyy vielä kertoa leipomistarina Kurjenrahkalta. :)

Niin sitä vain mieskin laittaa kätensä taikinaan nuotiolla, voisiko uskoa!

Mr. Karkkipäivä tuo joka retkelle mukana lettu- tai pullataikinainekset (valmiiksi kotona sekoitetut), sillä ne "kuuluvat totta kai asiaan".

Tällä kertaa misterin "tikkupulla"taikina ei vain oikein onnistunut, eikä taikinaan saatu sopivan sitkoista ja paksua koostumusta jotta sen olisi saanut käärittyä optimaalisesti tikun päähän.

Pulla näytti tältä. :) Minulle tuli mieleen kärähtänyt kivespussi.....

Mies sitten keksi, että pullanhan voi paistaa myös folion päällä. Touhua katsellessa minunkin alkoi kovasti tehdä mieli pullaa. En ota retkille mukaan muuta jälkkärimäistä kuin tummaa suklaata ja proteiinipatukoita, sillä minun ei oikeastaan koskaan tee eräillessä mieli makeaa.

Nyt leivonnaisen himo kasvoi kuitenkin niin suureksi, että harkitsin jo hetken vehnälle antautumista.

Sitten muistin, että minulla on retkiruokien joukossa minigrip-pussillinen psylliumia (käytän sitä esimerkiksi kastikkeiden saostukseen). Hei, minähän voin tehdä improvisoidun vhh-taikinan!

Tuumasta toimeen. Sekoitin taikinan soijakermasta, psylliumista ja ruokalusikallisesta kaurahiutaleita. Makeutusta minulla ei ollut, mutta maustoin taikinan kanelilla.

Taikina öljytylle foliolle kypsymään. (Kuvassa vieressä vehnäversio.) Pinnan ruskistuttua lisäsin päälle tummaa steviasuklaata. "Tikkupullaleiriläiset" alkoivat luoda kiinnostuneita katseita leivonnaiseeni, joka muistutti ilmiselvästi....

Chocolate-chip-cookieta! No eikös vain! :) Pehmeänä versiona.

Näin sain minäkin oman retkipullan. :) Kaikkeen see psyllium taipuukin, todellinen monitoimijauhe. Kokemuksesta innostuneena aloin heti kehitellä helposti mukanakulkevia jauhosekoituksia, joista voin tulevaisuudessa valmistaa vhh-lettuja tai vaikka muffinseja, jos pullan himo vastaisuudessa iskee erätulilla! :)

*

Onko lukijoiden joukossa retkeilijöitä? Olisi mukava kuulla juttuja vaikkapa ikimuistoisimmasta vaelluksestanne tai vinkkejä erityisen kauniille reiteille.

Kyllä luonto vain tekee hyvää.

Avasin silmäni enkä ensin muistanut missä olin. Tuota tapahtuu tosi harvoin, mutta silloin kun tapahtuu, se on aina tosi outoa.

Helsingissä, Marian luona.

Jossain kahvinkeiton ja lapsen vaatekriisin ("En halua tätä mekkoa..! - No ottaisiko Sanni sitten sen? Se on violetti, minulle kelpaisi kyllä.") välillä Maria kiikutti luokseni tutun näköisiä purkkeja. "Oletko kokeillut näitä? Nää on ihan tosi hyviä".

Tästähän alkaa jo muodostua déjà-vu. Viimeksi Tiinan luona tapahtui sama; eteeni tuotiin Idunia kasvot innosta loistaen. Jos en olisi jo itse tutustunut merkkiin niin alkaisi vakavasti tulla tunne, että olen missannut jotain maagista. ;)

Idun on näköjään parissa vuodessa todella onnistunut lyömään itsensä läpi. Aika kiinnostavaa, kun kyseessä on vain apteekeissa myytävä kosmetiikkamerkki.

Maria lähti töihin ja heitti minut samalla Kalasataman metroasemalle.

Olin keskustassa yhdeksän maissa, hain Kampin supermarketista aamiaista ja suunnistin jälleen Lasipalatsille.

Aina kun olen Helsingissä, teen töitä Lasipalatsin Kaupunkiverstaalla. Mainio paikka; kaupunkitoimistotila jota kuka tahansa saa käyttää ilmaiseksi. Tilaan kuuluu myös pieniä neuvottelutiloja joita voi erikseen varata.

Lasipalatsin vessassa minua tervehti fasismin vastainen My Little Pony -tarra. :)

En ole olkalaukkuihmisiä silloin, kun pitää kantaa mukana läppäriä. Kuljenkin aina koululaistyyliin reppu selässä tapaamisesta toiseen. :) Ostin North Facen läppärirepun viime kesänä Chamonixista, ja se on yksi parhaita hankintojani.

Kello 9.20 Kaupunkiverstaalla oli vielä hyvin tilaa ja monta pöytää vapaana. Levittäydyin isolle sellaiselle ja söin aamiaissalaattini.

Vastasin sähköposteihin. Tuotenäytetarjouksia, Airbnb-viestejä, Couchsurfing-yhteydenottoja ("ei, en valitettavasti ole Maarianhaminassa houstaamassa toukokuussa") ja yksi älyttömän mielenkiintoinen ja erilainen yhteistyöehdotus josta innostuin niin että silmissä tuikki.

Mistäs  tänään kirjoittaisin blogiin? Päätän usein päivän postauksen aiheen vasta aamulla. Minulla on loputtomasti enemmän tai vähemmän puolivalmiita luonnoksia, ja valitsen niistä fiiliksen mukaan. En suunnittele postausten julkaisuajankohtia etukäteen kuin tosi harvoin, esimerkiksi silloin kun tiedän olevani poissa koneelta useamman päivän ja jutut täytyy ajastaa.

Harkitsin kakkuteeman ja interrail-kuulumisten välillä. Zuii-testausten jatkojututkin ovat hyvällä mallilla, mutta ei tuntunut siltä että haluan kaksi Zuii-juttua peräjälkeen. Fiilis on tärkeä ;)

Päädyin kakkunyyttäreihin.

Arvioin saavani jutun valmiiksi yhteen mennessä, jolloin kävisin lounaalla ennen päivän sovittua tapaamista PR-toimistolla. Halusin myös ehtiä VR:n kansainvälisten lippujen luukulle tekemään muutamia pakollisia paikkavarauksia tulevalle reilille.

Noooh. Siinä sitten hieroin kuvia ja säädin fontteja vähän turhankin hartaasti, ja kuten niin tavallista, aika katosi jonnekin ja yhtäkkiä tajusin että kello näytti 15.00. Samperi! Moneltakohan se VR:n kansainvälinen piste menee kiinni?

Vaivautumatta siirtämään kysymystä ajatuksen tasolta käytännön selvitykseen, julkaisin kakku-jutun, suljin koneen ja lähdin rivakasti kohti lounaspaikkaa.

Ulkona satoi.

Tieni kulki kadun yli Kiasmaan, jonka kahvila oli seuraava kohteeni. Edellisellä Helsingin vierailulla Luonnonkaunis-messut/Blog Awards -viikonloppuna kävimme miehen kanssa katsomassa Kiasmassa Robert Mapplethorpen näyttelyn, ja tässä yhteydessä silmiini osui Cafén menu. Whoa! Miten paljon ihanan kuuloisia ruokia...! Onko tällaista kahvilamenua olemassakaan? Pääruoissa vain yksi liharuoka ja neljä kalaruokaa...!

Tiedänpä, missä tulen viettämään kaikki seuraavat lounashetkeni Helsingissä. ^_^

Tilasin Kolatun munajuustosalaatin puolikkaana annoksena (sekin onnistui..!) ja punakampelaa tilli-punajuurikastikkeessa.

Kauniit ja erinomaisen maukkaat annokset - ja hintaa alle 19 euroa...!

Lähdin eteenpäin mitä tyytyväisimpänä. Tyytyväisyys ei kuitenkaan kestänyt kuin korttelin päähän rautatieaseman halliin, jossa minulle selvisi, kellon näyttäessä 16.20, että kansainvälisten lippujen luukku oli sulkeutunut neljältä. Eihhh.

Olisiko kannattanut tarkistaa ne aukioloajat aikaisemmin?

Lievästi pää savuten lähdin kohti tapaamista Korkeavuorenkadulle. Onneksi olin kutakuinkin rauhoittunut Yves Rocheria edustavalle PR-toimistolle saapuessani.

En ole aikoihin käynyt Yves Rocherilla, josta minulla alkaa jo melkein olla huono omatunto. Merkki kun kuitenkin on minulle rakas, eikä millään muulla sarjalla ja minulla ole yhtä pitkää historiaa. Mielelläni kirjoitan Yves Rocherin tuotteista, mutta kun ehtisi niitä joskus taas testailemaankin....

Sain kuulla viimeisimmistä uutuuksista, kuten herkän ihon sarjasta, kynsilakoista ja kasvovoiteiden pakkausuudistuksesta. Harmillisesti sertifioituun Organic Cosmetic -sarjaan ei ole tullut mitään uutta.

Sain poimia mukaani minua kiinnostavia tuotteita, ja niiden joukossa olivat mm. Omena-Tähtianis-kausituoksun suihkugeeli ja vartalokuorinta sekä täysin vaahtoamaton, voidemainen Low ShamPoo. Incin perusteella sulfaatiton Low Shampoo toimii kuten conditioner only -pesu, mielenkiintoista...! Tämän testausta odotan kovasti. (Niiden jo jonossa olevien, hmm, viiden shampoon jälkeen...)

Minulle esiteltiin myös muutamia muita toimiston edustamien merkkien tuotteita, kuten Color Wow - jauhemainen tyvikasvun peittoväri.

Olin saanut tästä muinoin sähköpostiin tiedotteen, mutta ensireaktioni oli, "Blääh, tyvikasvuko muka peittoon jollain jauheella?" Enkä tilannut siitä kokeilukappaletta. No, nyt tuote sitten demonstroitiin minulle käytännässä, ja joudun ehkä vähän muuttamaan reaktiotani.

Tyvessäni näkyvät raidat on tehty Color Wow -jauheen sävyllä Platinum. Jauheen annetaan vaikuttaa ja kiinnittyä hetki ja hiukset voi sitten harjata jotta ylimääräinen jauhe poistuu. Kuvassa hiuksia ei ole harjattu käsittelyn jälkeen, siksi tyvessä näkyy vähän jauhoisuutta.

Värin luvataan kestävän seuraavaan pesuun saakka. Todellakin wow! Aine tuli minulle ihan täydelliseen aikaan - tyvikasvuni kun on melkoisen hirveä enkä voi sitä värjätä ennenkuin Mago-pidennykset on poistettu. (Tai voisin, mutta en itse vaan Mago-kampaajalla. Väri ei saa yhtään osua pidennyksiin.) Sain mukaani Platinum-sävyn, ja kirjoittelen teille myöhemmin miten tuote on minulla toiminut. Virve ainakin näkyi vakuuttuneen.

Karvainen työntekijä, toimistokoira Kerttu. :)

Lähtiessäni PR-toimistolta oli VR-harmi jo jonkun verran unohtunut. Onnistuin kuitenkin hetkeä myöhemmin sekoilemaan ratikoiden kanssa niin, että se sai minut ärtymään uudelleen ja miettimään, kannattaako tällaisen maalaisen Helsingissä ylipäänsä liikkuakaan ilman viisasta paikallista.

Olin menossa yöksi toiselle ystävälleni Länsi-Pasilaan, ja olin olevinaan selvittänyt pääseväni sinne 7B-ratikalla. Siinä sitten etsin onnettomana 7B:n pysäkkiä ihmetellen, miksi Pasilaan päin meneviltä pysäkeiltä kulki vain 7A, ja kadun toisella puolella takaisin päin tuli 7B. Voi ihmistolloa.... Jouduin sitten soittamaan kaverilleni ja tunnustamaan etten löydä oikeaa pysäkkiä, saadakseni kuulla naurun lomasta että 7A ja B kulkevat saman reitin mutta vastakkaisiin suuntiin.

Kiitos ystäväni, kun kestätte minua. :)

Tällainen oli tarina kahdesta päivästäni Helsingissä.

Huomenna ei tule enää "Sannin mukana torstaina" -jaksoa. ;) Jos joku huolestui.