Olimme miehen kanssa viime viikolla vierailulla Laitikkalan kylässä Pälkäneellä keskellä perinteisintä suomalaista maaseutua.
Olen ystävystynyt laitikkalalaisten maitotilallisten Annikan ja Pekan kanssa viime vuotisen juustolatyöharjoitteluni jälkeen, ja olimme kylällä Annikan ja Pekan kutsumina. Äijän viimeiselle lomaviikolle oli mukava saada mahdutettua vähän kotimaan matkailuakin :)
Ferrari tai Fendt - Mr. Karkkipäivä on yhtä vaikuttunut ^_^
Laitikkala on poikkeuksellisen eloisa kokoisekseen pikkukyläksi eikä yritteliäisyydestä ole puutetta. Termin "Makukylä" on kuulema aikoinaan lanseerannut Helsingin Sanomien toimittaja jossain artikkelissaan. Lähiruoka on täällä vetonaula numero yksi.
Annika ja Pekka veivät meidät kiertoajelulle kylään ja matkalla poimimme mukaan illallispöydän grillattavat ja tuliaisia tilapuodeista.
Lihat grilliin Katajan Lihasta. (Vähemmistön edustajalle oli tarjolla lohta ;)).
Kunnon old school meininki. Katajan Lihan Kesänmaku-myymälä toimii vanhoissa kylän pankin tiloissa, ja täällä on sellaiset tosi vanhat kassatiskit jollaisia muistan lapsuudestani. (Voiko käyttää ilmaisua tosi vanha kun puhun omasta lapsuudestani...? No, viivataan tuo 'tosi' yli ;D Emmää vielä niin vanha ole ;))
Suttisen marjatilan myymälässä vierähtää helposti pitkäkin tovi. Täällä on paljon hypisteltävää ja maisteltavaa :)
Tilan omilta pelloilta tulee mansikoita, vadelmia, kurkkua, kaaleja ja maissia. Lisäksi myymälässä on muita kotimaisia elintarvike- ja lahjatuotteita.
Myymälän yläkerran vinttipuodissa on suomalaista käsintehtyä sisustus- ja lahjatavaraa sekä kosmetiikkaa. Oli ilo nähdä Flow Kosmetiikka edustettuna maaseudun tilapuodissakin :)
Myös alakerran myymälässä on Flow Kosmetiikalle omistettu nurkkaus. Uudemmille lukijoille haluan kertoa, että Flow oli muuten ihkaensimmäisen kosmetiikkatehdasvierailuni kohde. :) Tutustuin hyvinkääläisen Flow'n tuotteisiin ja valmistustiloihin kesällä 2012. Flow'n tuotteisiin perustui myös legendaariseksi muodostunut palashampookokeiluni... :D
Suosikkituotteeni Flow'lta on kuitenkin meikkituote - Lily Lolon veroinen mineraalipohja. Nyt kesällä minulla on käytössä Amber-sävy, talvella Peach.
Annika esitteli yhden lemppariherkuistaan, Tannisen Chilisen hunajaisen valkosipulihillokkeen. Makeat jutut eivät ole minun makuuni mutta misterin ostoskoriin sujahti joku noista Tannisen makeista chilisäilykkeistä.
Oma löytöni oli Hamppusnacks. Siemennäkkärin näköinen kuva veti heti puoleensa, mutta nämä snacksit eivät ole pelkistä siemenistä. Ainesosissa on maissijauhoa, vettä, hampun- auringonkukan- ja pellavansiemeniä, rypsiöljyä ja suolaa. Maissipohjaisina nämä eivät ole ihan täysin vhh:ta, mutta 23% hiilaripitoisuudellaan kuitenkin huomattavasti vähähiilarisempia kuin viljasnacksit. Sanni totesi; "Tahtoo", ja osti kaksi pakkausta.
Pussin takana lukeva teksti saa hymyilemään: "Hamppusnacks sopii hyvin kahvipöydän pikkusuolaisiin tai sohvalle murustettaviin tv:n katselu naposteltaviin". (Juuri noin kirjoitettuna :))
Misteri taisi maistaa tuollaisen limun. Makua enemmän hän saattoi tosin olla innostuneempi "siististä viiltokorkista". :) Noista tosiaan tuli helposti haava sormeen. Muistaakseni vanhoissa smurffilimuissa oli tuollaiset...
Söpöt keppihevoset odottavat Suttisen pihalla lapsivieraita.
Seuraavaksi pysähdyimme Pekan ja Annikan naapuriin Rönnvikin viinitilalle. "Teidän ei ainakaan tarvitse ottaa taksia kotiin tältä terassilta", naureskelin.
Rönnvik on yksi Suomen suurimmista viinitiloista, ja tilan tuotteita on palkittu useaan otteeseen. Se on myös suosittu kesämatkailukohde.
Otin neljän viinin maistiaistarjottimen tilan kuivimmista viineistä koostuen (näyttää paljolta mutta laseissa on yhteensä vain 16 cl). Suosikkeja olivat karviaisviini Egil (joka itse asiassa on puolikuiva) ja viherherukkaviini Rönnvik.
Anopille lähti tuliaisiksi pullo Rönnvikiä ja omaan kotiin kalaruoan kaveriksi karviaisviini.
Ystävystyminen Annikan kanssa on muuttanut suhdettani suomalaiseen ruokaan. Jokaisen olisi tietysti hyvä suosia kotimaista, se on selvää, mutta tässä(kään) asiassa en voi pitää itseäni hyvänä esimerkkinä. Kuten blogista on voinut lukea, on edullisuus useimmissa tapauksissa merkittävin valintakriteerini. Olen pyrkinyt suosimaan kotimaista tilanteissa, joissa hintaero ulkomaiseen on pieni, mutta varmasti olisin voinut elämäni aikana ostaa paljon enemmän kotimaista ilman että talouteni olisi siitä kärsinyt.
Asennettaan voi kuitenkin tarkistaa. :)
Kotimaiset tuotteet eivät aina edes tule kalliimmiksi kuin ulkomainen vaihtoehto, etenkin jos on mahdollista ostaa suoraan tiloilta ilman välikäsiä. Mahdollisuus tähän ei tietenkään ole kaikille yhtäläinen, mutta jos kohtuullisen ajomatkan päässä on maatilamyymälöitä, kannattaa niitä ehdottomasti hyödyntää.
Syön edelleen ja tulen aina syömään ulkomaisia juustoja, mutta minusta on tullut myös Annikan eli Heikkilän Juustolan asiakas.
Heikkilässä käydessäni tai Annikaa kaupungissa tavatessa ostan aina satsin Heikkilän juustoja. Niitä saa myös kotikaupunkini kauppahallista ja Stockmannilta, mutta ostan suoraan Annikalta.
Kun on omin silmin nähnyt, mistä juustot tulevat, niitä syö ihan eri fiiliksellä.
Kun tutustuu ruoan juuriin, sitä arvostaakin eri tavalla.
Heikkilän pitojuustoa Sannin tapaan chilillä ja kanelilla ("sokerina" erytritolia).
Olen aina arvostanut käsityöammatteja. On huisia ajatella, että joka viikko juustokuormat lähtevät Heikkilästä vain koska Annika herää aamuisin, hakee Pekan tai isänsä lypsämän maidon, käynnistää juustolassa separaattorin ja valmistaa juuston. Annika on tietysti ihan tottunut tähän, mutta minulle se näyttäytyy aivan mielettömänä. Kaikki on Pekasta ja Annikasta kiinni. Omat lehmät, omat kädet, oma työ.
Ja seuraavalla viikolla joku viipaloi lautaselleen Annikan pitojuustoa kotona Lauttasaaressa tai tamperelaisessa ravintolassa. Tai Finnairin lennolla. Heikkilän Nuoriherra-juustoa on tänä vuonna tarjottu Finnairin business-luokassa. Vain, koska Annika on herännyt aamuisin ja mennyt töihin :)
Kun on itse ollut työssä, jossa oma poissaolo ei juuri vaikuta töiden kulkuun suuntaan tai toiseen, hommat pyörivät joka tapauksessa, on tällainen artesaaniammatinharjoitus jotain aivan erityistä.
Heikkilän valkosipulilevitettä ja Murtolan hamppusnacksejä.
*
Näkyvästi esillä ollut Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja on sekin saanut minut miettimään. Jos jokainen meistä ostaisi kuukaudessa vain kymmenellä eurolla enemmän suomalaisia tuotteita, se merkitsisi 10 000 uutta vuosityöpaikkaa. Niin pienestä se on kiinni. Olen nyökytellyt mainokselle, mutta hakenut kaupasta edelleen sen saksalaisen maitorahkan. Miksi? Kummasti jotkut hyvät aikeet jäävät meillä usein vain ajatuksen tasolle.
Minulla on siis tässä petraamista, mutta olen jo hyvällä tiellä.
Haastan muutkin muistamaan kotimaisen vaihtoehdon siellä kaupan hyllyillä. Halpis-asenne voi olla elämäntyyli, mutta pienillä valinnoilla voi säästäväisinkin tukea kotimaista. ;)
*
Onko kotimaisuudella teille paljon merkitystä?
Kuka muu myöntää katsovansa useammin hintaa kuin suomalaisuutta?
"Voi ei, etkö voi syödä kakkua?”
”Eikö ole vaikeaa olla ilman karkkia? Miten sä pystyt?”
Tällaisia kommentteja saa kuulla suhteellisen usein, kun vilja ja sokeri eivät kuulu ruokavalioon. Makea ja sen himo on useimmille ihmisille niin itsestään selvä ja kyseenalaistamaton osa elämää ja ihmisenä olemista, että makeista herkuista vapaaehtoisesti kieltäytyvää pidetään omituisena ja jopa epänormaalina. Makeasta pidättäytymisen koetaan vaativan suurtakin itsehillintää ja kurinalaisuutta.
Ihminen pitää luonnostaan makeasta, se on selvää. Miten voimakkaita makean mieliteot ovat, se tietysti vaihtelee yksilöstä toiseen. Mutta makean mieliteoista voi tottua myös (lähes) kokonaan pois, lopulta kyse on vain siitä mihin elimistö on tottunut. Sokeri on riippuvuutta aiheuttava ainesosa, sen tietävätkin useimmat. Kun elimistö saa jatkuvasti sokeria ravinnossa, pysyy yllä luontainen kaipaus makeita ruokia kohtaan. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää. Mutta yhtä lailla kaipuu makeaa kohtaan voi sammua, kun elimistölle ei tarjoa makeaa ravintoa, siinäkään ei ole mitään epäluonnollista.
Kun on jonkun aikaa täysin ilman lisättyä sokeria, elimistössä tapahtuu kemiallisia muutoksia ja makean mieliteot vaimenevat kadoten jopa kokonaan. Minulle on käynyt juuri näin. Huvittaa, kun ihmiset taivastelevat tai suhtautuvat jopa säälien siihen, että en ”voi” syödä makeaa. Miksi sääliä jotain jonka olen itse valinnut? Tai miksi ajatella, että menetän jotain, jota minun ei edes tee mieli? Koen hassuna suhtautumisen, jonka mukaan makeasta kieltäytymisen täytyy olla suuren uhrautumisen takana. Miksi on vaikeaa ymmärtää, jos toisen ei ylipäänsä tee mieli makeaa? Tai jos tekee, niin hyvin harvoin.
Millä minä sitten herkuttelen? Kyllähän minulle nimittäin herkut maistuvat, vaikka en karkkia tai perinteisiä sokeriin ja vehnään leivottuja leivonnaisia syökään.
Karkkipäivän lukijat tietävät, että rakastan leipomista, ja keittiössäni valmistuu jos jonkinlaista piirakkaa, keksiä ja muffinsia. Vaikkei niitä joka viikko teekään mieli syödä, ja normaalimakeuteen tottuneelle piirakkani on varmasti pahvin makuista :D
(Huikeasta suosiosta päätellen ainakin kuvan porkkanakakku näyttäisi kuitenkin maistuvan monelle;))
Tête de Moine -juustojälkkäri viimeisenä Zürich-iltana
Blogia säännöllisesti lukeville on varmaankin käynyt ilmi intohimoni juustoon, joka on herkkuni numero yksi. Tavallaan juustosta on jopa ehkä tullut minulle uusi ”karkki”, sillä kaseiini voi joidenkin tutkimusten mukaan aiheuttaa samanlaista riippuvuutta kuin sokeri.
Kaikki herkutteluni ei siis suinkaan ole terveellistä, ja täytyy minunkin välillä skarpata etten vedä ihan mahdottomia juustolasteja naamaan. Minulle ovat tuttua samanlaiset juustoöverit ja –morkkikset kuin joillekin muille sipsipussien ja suklaalevyjen tuhoamiseen liittyvät morkkikset. :)
Tekeekö minun sitten enää koskaan mieli oikeaa karkkia? Rehellisesti; ei juurikaan.
Ainoa karkiksi luokiteltava jota syön on extratumma suklaa, mutta senkin suhteen voi mennä viikkoja tai kuukausiakin ettei tee mieli yhtään. Minulla kulkee aina olkalaukussa suklaalevy, ja on hyvin tavallista, että lopulta joudun heittämään loput levystä menemään kun se on kuivettunut pilalle. Viime syksyn Kreikan matkalla ostin yhden suklaalevyn josta puolet palasi 8 viikon jälkeen syömättömänä Suomeen, ja äskettäin löysin sen keittiön yläkaapin suklaajemmoista ja heitin menemään. :D
Kuvassa uusin suosikkisuklaani, Lindtin 90-prossainen. Tummien suklaiden koostumuksissa ja makuprofiileissa on hurjasti eroja toisten ollessa kitkeriä ja kovempia, toisten taas pehmeämpiä niin maultaan kuin rakenteeltaan. Lindtin 90% on maultaan häkellyttävän pehmeä, ei uskoisi että siinä on niin korkea kaakaopitoisuus.
Entä jäätelö? Sitähän voi tehdä sokerittomana ja maidottomana itsekin (moni varmaan tietää ihanan kookosmaitoon tehdyn kotijäätelön…. Mmmmm!), mutta ehkä kerran vuodessa minun saattaa tehdä mieli myös ihan rehellistä, tavallista jäätelöä. Kun tällainen kohtaus yllättää vaikka kaupungilla, niin ei siinä kotona tunteja pakastettavat kookosmaitoviritykset auta.
Tällainen harvinainen ”pakko-saada-jäätelöä”-himo iski viimeksi Fribourgissa. Tunne oli niin vahva, että oli hilkulla etten jo ostanut tavallista sokeroitua jäätelöä. Joissain maissa on jäätelötiskeillä tarjolla kiitettävästi myös sokeroimattomia makuja (muistelee lämmöllä Ljubljanan ehkä täydellisintä Cacao-jäätelöbaarin stevialla makeutettua jäätelöä <3), mutta Sveitsissä tällainen jäätelötyyppi on kutakuinkin tuntematon. Ainakin jäätelökioskeissa ja gelaterioissa.
Onneni oli rajaton, kun Fribourgissa lopulta löysin Coop-kaupan pakastealtaasta Weight Watchersin sokeroimattomia jäätelöitä. Ostin saman tien kaksi. Aijjai sitä hetkeä kun iskin lusikkani suklaajäätelöön keskusaukion puistossa… <3 <3
Muista makeista herkuista hedelmä on minulle kutakuinkin kuin karkkia. Syön hedelmiä harkitusti, ja niiden lisääminen vaikkapa salaattiin tekee salaatista oikean luksusversion. Kun makuhermot ovat tottuneet pois lisätystä sokerista, maistuu hedelmien ja muiden kasvisten sisältämä luontainen sokeri todella voimakkaasti. Esimerkiksi trooppiset hedelmät kuten mango, ananas ja papaija ovat minun makuuni jopa liiankin makeita.
Suosikkihedelmiäni herkutteluun ovat (suomalainen) omena, päärynä ja cantaloupemeloni. Avokadoa tulee syötyä hedelmistä kaikkein eniten hyvin alhaisen sokeripitoisuutensa vuoksi, mutta se ei ole minulle herkku vaan enemmänkin ”perusvihannes”.
Kaikkein parasta on yhdistää hedelmä juustoon – brie & kypsä päärynä, sinihomejuusto & raikas omena, halloumi & mehukas persikka, siinä Sannin resepti herkutteluautuuteen… :)
Vielä yksi herkku ansaitsee maininnan, ja tämä onkin ”paha”. Nimittäin maapähkinävoi. Ennen en voinut sietää maapähkinävoita, mutta makuaistin muututtua ruokavaliomuutoksen myötä aloin maistaa pähkinävoit ihan eri tavalla. Maapähkinävoihin voi tulla holtiton himo, ja silloin voi mennä kerralla vaikka puoli purkkia. Siinä tulikin sitten kerralla tuhat kaloria naamariin... :P
*
Mikä on teidän herkkunne numero yksi? Makea vai suolainen?
Mikä herkku aiheuttaa vastustamattomimman himon?
En normaalisti koskaan lue minusta tai blogistani kirjoitettuja keskusteluketjuja netin keskustelupalstoilla, mutta eilen illalla, liekö syynä ticinolainen merlot, päädyin lueskelemaan peräti 16-sivuista ketjua koskien Karkkipäivää.
(Pakko todeta, että ihan himmeän absurdia ylipäänsä, että ventovieraiden uteliaisuus venyy keskustelemaan internetissä minusta, siis tuiki tavallisesta Sannista Savon maalta. Se on jotain niin eriskummallista, että on parempi etten ajattele koko asiaa ja jätän keskusteluketjut sikseen taas seuraavaksi viideksi vuodeksi. :))
Nyt mielikuvitukseni (ja huumorini) lähti kuitenkin pulppuamaan, enkä malta olla lähtemättä mukaan muuan eniten keskustelua kirvoittaneeseen aiheeseen. Millä Sanni oikein elää? Eihän se oo mikään köyhä? Montako asuntoa se omistaa? On kyllä bloggaajalla lokoisat olot kun vain matkustelee ja ostaa satasella rajauskyniä.
Ajattelin tarjota dilemmaan joitain vaihtoehtoisia selityksiä.
Voihan olla, että…
1 Käyn edelleen normaalissa päivätyössä mutta pidän sitä niin tylsänä aiheena etten tuo sitä mukaan blogissa esitettyyn arkeen.
2 Olen voittanut lotossa. Eihän siitä kukaan ääneen puhu :)
3 Mr. Karkkipäivä on rikas sugar-daddy joka maksaa kaiken matkusteluni ja vielä kakkosasuntoni vuokratkin minun vain naputellessa huolettomasti geelikynsilläni blogia päivät pitkät. Pihiys kuitenkin iskee vaatteiden kohdalla eikä hän suostu ostamaan minulle kuin H&M:n halvimpia trikoopaitoja.
4 Olen perinyt kaukaisen Amerikan sukulaiseni tai vaihtoehtoisesti lähellä Hattulassa eläneen sukulaisen.
5 Tienaan blogillani sen verran että se mahdollistaa elämäntyylini.
6 Olen oikeasti ihan mieletöntä kapasiteettia vaativassa, salaiseksi luokitellussa työssä ja trikoopaitaisen köyhisbloggaajan imago on vain cover.
7 Olen hirveässä pikavippi- ja perhevelkakierteessä ja yritän epätoivoisesti keksiä tietä ulos ennen kuin joudun myöntämään, että lainabuulaagien hanat ovat nyt kiinni eikä syksyllä tulekaan uutta Kreikan saarikierrosta. Tai lavastan reissun vanhoja arkistokuvia käyttäen – eihän kukaan huomaa jos Zakynthos-jutussa on kuvia Miloksen syrjäseuduilta…
P.S. Olen samaa mieltä erään keskusteluketjuun kommentoineen kanssa. Ehkä sen kolme vuotta (!) sitten kirjoitetun Köyhä-postauksen tilanteen kommentointi nykyhetken tilanteen perspektiivistä on hieman ontuvaa. Elämäntilanteet varmasti voivat muuttua. Viime vuonna Matti tienasi 200. Nyt hän ehkä tienaa 300?
Ahh, mystisyys. Onko se bloggaaja nyt köyhä vai varakas? Kuka tietää? Voiko joku kertoa?
Jollekulle tällä on merkitystä.
Suurimmalle osalle ei.
Kokemukset, joita et kokisi ilman kumppaniasi.
Mr. Karkkipäivä ja minä olemme tosi hyvä tiimi, jos saan itse sanoa. ("Köysistö", mies ehkä sanoisi :)) Olemme monessa asiassa todella erilaisia, mutta yhtä monessa asiassa luonteemme ja elämäntyylimme sopivat yhteen täydellisesti, ja toisaalta erilaisuutemme toimii myös vahvana liimana. Ainakaan ei tule tylsää. :)
Misteri on järkevä, realisti, välillä vähän perisuomalaisen jäyhä, raha-asioissa suurpiirteinen, provokatiivinen, välillä äksy, helposti hermostuva (kun emäntä on niin hidas), mutta samalla lempeä, höpsö, hassu, itseironinen, huolehtiva, ja sympaattinen. Minä olen tunteellinen ja vähemmän järkevä, idealistinen, hetkessä elävä, taloudessa tarkka, sentimentaalinen nössö ja temperamenttinen tuittupää samaan aikaan, hidas ja välillä tehokaskin. Mutta useimmiten hidas ja valtavan tunteellinen.
Mies viettäisi mielellään aikaa niin huvipurren kannella Monacossa shampanjaa siemaillen kuin laavussa Lapin metsissä nokikahveja keitellen. Minä viettäisin mieluiten aikaa hyvään kirjaan hautautuneena tai aurinkoisella rannalla kävellen, elämän ja kanelipullien ihanuutta mietiskellen.
Olemme tuoneet toistemme elämään monia uusia asioita. Voitteko kuvitella esimerkiksi että minä, kasvissyöjä ikävuodesta 14, en harrastanut lainkaan salaatteja ennenkuin löimme hra Karkkipävän kanssa hynttyyt yhteen. Minä taas olen opastanut miestä mm. parempien shampoiden maailmaan :)
Misteri saa elää rinnallani ehkäpä vähän kummallistakin elämää, todennäköisesti paljon kummallisempaa kuin minä hänen kumppaninaan. Minulla on usein tunne, että olen kertakaikkiaan tosi hassu ja höpsö, enkä käyttäydy ollenkaan niinkuin aikuisen "kuuluisi". No, en nyt tiedä onko äijäkään aina ihan aikuinen juttuineen, mutta ainakin hän on osoittaa useammin aikuismaista harkintaa ja, hmm, käytännön toimintakykyä. Huomaan usein ajattelevani, "Voin luottaa siihen että kyllä X osaa, kyllä hän tämän järjestää." <3
Tänä iltana halusin kuitenkin kertoa siitä, että mies on tuonut elämääni myös tämän:
Suoritin tänään elämäni korkeimmalle suuntautuneen patikan kiipeämällä yli neljän kilometrin korkeuteen Breithornin vuoren huipulle.
Tällaistakaan en olisi koskaan kokenut ilman Äijää.
Ulkoilmaelämä. Parhaita asioita joista on tullut osa elämääni kiitos miehen.
Olin sitten Seitsemisellä tai Sveitsissä, nämä kokemukset ovat jotain joita todella vaalin. <3 Ehkä laadukkaampaa antia kuin hyvin vaahtoava shampoo...? ;)
4164 metriä.
Hakkusydän. :)
Tuolla lipalla tuli käytyä.
Aika hyvä päivä. :)
....kun vain en olisi illalla vetänyt juustofondueövereitä......
Afterwalk.
Mun Meindlit. Näihin voi luottaa kuin kiveen. <3
Oletteko huomanneet, että tuore sitruuna ja lime muuttavat minkä tahansa limpparin, mehun tai kivennäisveden paremman makuiseksi.
Lohko limeä ja puristus, ja tympeinkin halpissiideri muuttuu asteen juotavammaksi. :)
P.S. Alverden silmämeikinpohjustaja ei selvinnyt helteisestä Alppi-haasteesta. ;)
Harmi ettei mulla ole UDPP:tä mukana.
No, tiedänhän mä että sillä ei olisi vaikeuksia selvitä ;D
Seglinge.
Pikkuinen saari Kumlingen kunnassa, Ahvenanmaan itäisessä saaristossa.
Kuka aavistaisi mitä traumoja tämäkin paikka voi jollekulle aiheuttaa.
Asukasluku: 40. Tai melkein, seglingeläisten mukaan.
"Olisi helppoa esitellä jokainen seglingeläinen, meitä ympärivuotisia asukkaita on nimittäin vain vajaat 40. Pääset tutustumaan meihin vierailullasi saarellamme. Tapaat meidät kaupassa, venesatamassa, jalkapallokentällä ja uimarannalla sekä kyläteillä. Tule juttelemaan niin saat kuulla enemmän elämästämme Seglingessä. Neljä meistä on lapsia, yhdeksän työikäisiä ja puolet eläkeläisiä."
Näin kerrotaan Seglingen kotisivulla. Voiko taas muuta sanoa kuin sympaattista.
Ahvenanmaalaisista työkavereistani peräti kaksi on Seglingestä. Toisen heistä kynnenkasvatusprojektia ihasteltiin viime kesänä ;)
Onko Seglingessä jotain nähtävää? Kannattaako siellä käydä? kysyin työkavereiltani.
"Javisst, javisst!"
"Det finns ju en jätte fin naturstig där", sain kuulla. Siellä on hieno luontopolku. "Hela 7 km lång. Den måste ni gå! Du som tycker om att vandra".
Luontopolku esitettiin minulle niin upeana kohteena että sinnehän oli päästävä.
Viime lauantaina teimme retken Seglingeen.
Matka Maarianhaminasta kestää lyhimmillään 2,5 tuntia. Ensin tunnin ajomatka Hummelvikin satamaan Vårdöön ja sieltä 1,5 tunnin lauttamatka Kumlingeen. Saanen muuten suositella kaikille kotiseutumuseoiden ystäville jäämistä ensimmäisellä pysäkillä Enklingessä, josta löytyy mielestäni todellinen kätketty helmi - Hermasin museotila, laatuaan Suomen viimeinen täysin säilynyt, alkuperäisellä paikallaan sijaitseva museotila. Kävin siellä ensimmäistä kertaa viime kesänä ja paikka on aivan äärettömän kiinnostava.
Seglinge sijaitsee todellakin "off the beaten track". Kumlingen pääsarelle saavuttuaan on vielä ajettava saaren halki (noin 15 minuutin matka) ja otettava lossi Seglingeen (ylitys noin 10 minuuttia).
Vihdoin perillä!
Pilvisenä alkanut päivä alkoi kirkastua ja pilvet väistyivät. Katoimme picnic-lounaan tienpientareelle mitä idyllisimmän maalaismaiseman keskelle, lähelle vaelluspolun starttia. Ah. Harmaan viikon jälkeen tuntui vihdoin kesäiseltä, vaikka ilmassa oli edelleen koleutta.
Ravittuina lähdimme taittamaan luontopolkua. Me = minä, äiti ja Mr. Karkkipäivä.
Reitti alkoi kallioisena aavoissa maisemissa. Tulee ihan mieleen Lappi, äiti totesi.
Noin kilometrin jälkeen polku sukelsi metsäisemmälle osuudelle. Polku kulki paikoin tiheässä, korkeassa kasvillisuudessa. Tässä vaiheessa katsoin tarpeelliseksi muistuttaa parempaa puoliskoani saarimaakunnan huomattavan suuresta punkkipopulaatiosta, minkä vuoksi punkkiystävällisessä maastossa liikkuessa pitkälahkeiset housut ovat shortseja parempi idea. Äiti ja minä olimme ennakoineet punkkimaaston mahdollisuuden ja lähteneet pitkälahkeisessa. Armas kultaseni ei.
"Nyt on kesä. Silloin pidetään shortseja".
Niin tietysti.
Emme ehtineet patikoida metsäosuuden jälkeen montaakaan minuuttia, kun misterin koivesta löytyi punkkivälitarkastuksen yhteydessä ensimmäinen punkki. Se ei ollut vielä kiinnittynyt, punkit vaeltavat iholla usein hyvänkin tovin ennen pureutumista.
Seurasi miehen pään sisäinen lyhyt neuvottelu. Punkit eivät kuulu asioihin, joita tämä muuten Kylmäpäinen Mies hyväksyisi. Tai kestäisi. Lappi-kokemus viime kesältä viimeistään osoitti, missä tämän karpaasin raja kulkee. Hyönteiset. Niillä lähtee miehen järki.
Uhattuaan jo kääntyä takaisin, mies vaihtoi kuitenkin lopulta shortsit pitkälahkeisiin. Jotka hän sentään oli jollain viisaudella pakannut mukaansa.
Reitti jatkui kohti Seglingen tunnettuja hiidenkirnuja, ja pian olimme saavuttaneet rannan. Ihailimme hetken kimaltavaa merta aurinkoisilla kallioilla.
Se oli patikan viimeinen rauhallisessa tunnelmassa vietetty hetki.
Matka jatkui rantaviivaa seuraillen. Polku katosi tässä vaiheessa kokonaan, ja reitti kulki muutaman kymmenen metriä todella tiheässä rantakasvillisuudessa. Pusikossa, totuudenmukaisesti ilmaistuna. Heinikkoa oli melkein vyötäröön saakka ja matalien puiden oksat viistivät hiuksia ja kasvoja.
Päästyämme pusikko-osuuden toiselle puolelle, oli punkkitarkastuksen tulos odotettavissa.
Tässä vaiheessa voin kertoa, ettei minulla kaikkina Ahvenanmaan vuosinani ole kertaakaan ollut punkkia. Toisillakin olen nähnyt niitä vain muutaman kerran. Olen kai ollut harvinaisen onnekas.
Nyt niitä oli kengissä ja housunlahkeissa kauttaaltaan.
Vaikka ällötti ja inhotti ihan hirveästi, istuin rauhallisesti kallion reunalle nyppimään ja ravistelemaan pikkupetoja irti. Oikeasti pelkään punkkeja jopa aika hysteerisestikin, mutta jotenkin onnistuin pitämään hermot kasassa ja pään viileänä.
Takanani oli meneillään vähemmän rauhallinen näytös. Mies kiroili ja repi housuja jalastaan raportoiden, että "Näitä on mun lahkeissa ainakin joku kaksikymmentä".
Äiti puolestaan istui tyynenä kauempana, ilmeisen epäuskoisena punkkien laumahyökkäyksestä. Ei näyttänyt olevan kiirettää suorittaa tarkistustoimenpiteitä. "Joojoo..!!" sieltä kuului kun komensin rouvaa kiltisti vetämään sääret paljaiksi.
Vaikka hysteria on tarpeetonta, on punkkeihin painava syy suhtautua vakavasti. Borrelioosi ja Kumlingen tauti eivät ole leikin asioita.
Mies oli Kevon hyttysinvaasion tavoin lähes hajoamispisteessä.
"%¤#&@ mä en ala jonkun luontopolun takia ottamaan borrelioosiriskiä ¤@£$&# jos tällaisesta seuraisi joku sairaus niin en antaisi ikinä itselleni anteeksi #@!&#¤"
Ymmärsin häntä.
Punkkien valtaamat housut lensivät kallioon ja hetken vaikutti siltä että siihen ne myös jäisivät. Sammareiden saumoissa mahdollisesti vielä lymyilevät ryömijät etoivat miestä niin, että hän mietti olisiko parempi kävellä loppumatka kalsareissa ja nyppiä punkkiliftarit suoraan iholta.
Lopulta tilanne rauhoittui.
Housut oli ravisteltu, sukat käännelty ylösalaisin, kengännauhat irroteltu. (Minulla oli kengännauhoissa ainakin viisi punkkia.)
Mies puki housut takaisin jalkaan.
Jatkoimme polkua hiljaisina ja erilaisen tunnelman vallassa. Punkkivälikohtaus sai minut mietteliääksi.
Ympärillä levittäytyi edelleen mitä kaunein luonto; auringossa kylpeviä kallioita, kallioista metsää, kimaltava aava ja sininen taivas. Reitti kulki kiistatta upeissa maisemissa, työkaverini oli aivan oikeassa. Silti niinkin vähäpätöisen tuntuisella asialla kuin hyönteisellä oli valta varjostaa elämys. En voi väittää, että olisimme enää pystyneet kulkemaan levollisina. Jokainen pysähtyi hinkkaamaan sääriään jokaisen puskaosuuden jälkeen. Silmin havaittuja punkkeja riitti vielä loppureitilläkin. Toisissa olosuhteissa Seglingen luontopolku olisi ollut parhaita luontoelämyksiä mitä olen kokenut.
Oliko reaktiomme ylimitoitettu? En tiedä. Ehkä olisi riittänyt, että olisimme tehneet huolellisen tarkastuksen vasta reitin lopussa. Arpapeliähän se on. Vaelluspolun kävelyyn meni noin kolme tuntia. Siinä ajassa punkit joko ehtivät pureutua ihoon tai eivät. Riippuu varmaan ihan punkin fiiliksistä. Haukkaanko nyt vai ryöminkö vielä mehevämpään kohtaan? Itseäni ei kiinnostanut osallistua tällaisiin arpajaisiin.
*
Kuudelta olimme takaisin Kumlingen satamassa. Taksivene haki meidät Bärön pikku-saarella sijaitsevaan Glada Laxen- ravintolaan, jonne pääsee vain omalla veneellä tai tilaamalla ennakkoon kuljetuksen pöytävarauksen yhteydessä.
Illallisen saapuessa pöytään alkoivat "punkkipolun" kauhut laimentua. Olihan tämä nyt kuitenkin ollut tosi kiva päivä. Ehkä koko punkkikohtaukselle voisi myöhemmin vain nauraa.
Mieskin oli säyseänä. Toivon aina että Mr. Karkkipäivä, joka ei suinkaan ole ollut mikään suuri Ahvenanmaa-fani, saisi täällä käydessään positiivisia kokemuksia ja hänestä olisi kiva tulla uudestaan. Nyt olin tietämättäni vienyt hänet pahimpaan hyönteispainajaiseen.
"Noo, se oli tilanteen mukainen spontaani reaktio", mies sanoi. Sävystä päättelin, että mies alkoi jo toipua.
Päivän viimeinen lautta Kumlingesta toi meidät Vårdöön kymmeneltä. Pitkä päivä.
Kotona Maarianhaminassa teimme vielä perusteellisen punkki-ratsauksen, ja kuka olikaan onnistunut voittamaan punkkilotossa ellei "Ei-ne-minuun-tartu" äiti.
Päivä päättyi minun taistellessa yökötystä irti poltetun nuppineulan pään ja hiuspinnin avulla. Hemmetin huono hetki unohtaa pinsetit toiseen kotiin. En tiedä onko monellekaan teistä punkin poisto tuttua hommaa, mutta se ei todellakaan ole helppoa ilman asianmukaisia välineitä.
Misterinkin nivusista löytyi vielä yksi, mutta kuollut ja ei-porautunut.
Voin vain jäädä arvailemaan mitkä traumat tästä äijälle jää.
(Itse säästyin kiinnittyneiltä peijakkailta.)
Huohhh.
The Seglinge Experience.
Exuviance-arvonnassa näytekokoisten tuotteiden setin voitti Jaana.
Sheer Refining Fluidin voitti Karol.
Onnea voittajille! :)
*
Off topic.
Pikkuisen Seglingen idyllisellä vaelluspolulla koettiin eilen draamaa.
"Nuo housut saa jäädä tähän! En helkkari ota niitä enää mukaan..!"
.
Mitä housuille tapahtui? Kävelikö Mr. Karkkipäivä loppureitin pelkissä kalsareissa?
Tarina seuraa myöhemmin. :)
(Haha, sori miten ankea "cliffhanger"... ^_^
Houstaan tänään vielä vieraita ja huomenna on taas paremmin aikaa blogille. :)) No. Ei ollutkaan.
Hyvää juhannusta.
Rakko herätti minut aamulla mitä parhaimpaan aikaan.
Suomen luonto <3
.
Pieni meikkipostaus seuraa tänään myöhemmin.
Tunnelmia slovenialaisen ystäväni Natashan ja hänen miehensä Matjazin häistä Ljubljanasta.
Ihanaiset!
Natashan meikki ja puku olivat niin kauniit. Nainen oli hääpäivänään todellakin upeimmillaan. Ja miten suloisen vastarakastuneelta pari vaikuttaa vielä 11 vuoden yhdessäolon jälkeenkin...! <3
Natashan puvusta pyydettiin parempaa kuvaa, kas tässä. :)
Bestman ja morsiusneito Drew ja Katja olivat pariskunta, jonka kanssa olisin mieluusti jatkanut jutustelua vielä juhlien jälkeenkin. Miten inspiroivia ihmisiä!
Drew ja Katja ovat myyneet koko omaisuutensa ja lähteneet tammikuussa vuoden mittaiselle maailmanympärimatkalle mukanaan vain yksi matkalaukku, surffilaudat ja kamerakalusto. "Travellers. Photographers. Storytellers", lukee heidän käyntikortissaan. Ah. Alan niin seuraamaan heidän taivaltaan. Aiivan upeita kuvia. Colmarissa ja Bruggessakin olivat jo ehtineet käymään, ihan hitusen laadukkaampia kuvia kuin meikäläisen ^_^
Perhe <3
Raatihuoneen portailla yhteiskuvaan säntäsi katutaiteilija.
Juhlat jatkuivat pitkälle aamuun saakka.
Taja = Natasha.
Ruokaa oli niin paljon että kannatti tulla tyhjällä vatsalla :D Menu koostui kahdesta alkuruoasta ja "neverending" pääruoasta, tai ainakin erilaisia liharuokia sisältäviä tarjottimia kannettiin pöytiin niin runsaasti ettei ainakaan meidän pöydässä niistä saatu tuhottua kolmasosaakaan :) Näytti todella herkulliselta (en koe lihaa vastenmielisenä vaikken sitä syökään).
"Lihattomille" oli tarjolla vaaleaa kalaa ja mustekalaa. Ihan täysiä vegeilijöitäkin mahtui vieraslistalle, ja heidän pääruokansa oli risottoa.
En tuntenut vieraista ketään mutta pöydässäni istui todella mukavaa ja puheliasta porukkaa. Ilta (ja yö) sujuivat rattoisasti rupatellessa kaikesta mahdollisesta, alkaen slovenialaisesta skuta-raejuustosta Suomen VR:n Veturi-ohjelmaan...!!
Joo - toisella puolellani istuva vaaleapuseroinen mies oli juuri viettänyt puoli vuotta Erasmus-vaihdossa Helsingissä. :) Hän päivitteli Suomen kallista julkista liikennettä ja kertoi, kuinka hänellä oli ollut varaa matkustaa käytännössä vain Veturi-tarjouksilla. Oivoi, miksei kukaan kertonut opiskelijaraukalle Matkahuollon nettilipuista...
Vieraat saivat jättää sormenjälkensä lehdeksi puumaalaukseen. Ihana idea. :)
Olisin kauheasti halunnut esitellä teille tarkan ja hyvän kuvan Natashan häämeikistä ja analysoida sen upeutta, mutta en vain onnistunut saamaan meikistä hyvää lähikuvaa.
Meikin oli tehnyt Natashan ystävä, joka sattuu myös olemaan Slovenian tunnetuimpia meikkitaiteilijoita. Meikki oli tehty MACin ja IsaDoran (!!) meikeillä. Silmissä oli tehokkaasti silmää laajentava ja muotoa pidentävä kaakaonruskea varjostus ja voimakas, metallisen kultainen highlight silmän sisänurkassa. Natashalla on voimakas kulmaluu ja silmät aika syvällä, kuten itsellänikin, ja silmät oli saatu suurennettua upeasti ulospäin tehdyllä varjostuksella ja ulkonurkasta reilusti pidemmillä ripsenpidennyksillä.
Tässä kuvassa on meikin erottuvuuden kannalta mitä parhain valaistus, mutta jouduin ottamaan kuvan kauempaa koska hääpari seisoi virallisessa kuvaussessiossa enkä tosiaan kehdannut mennä väliin keskeyttämään meikkikuvapyynnöilläni... :D
Huulipuna oli tosi mehukas ja kiiltävä pinkki, raikas ja tyttömäinen kontrasti lämpimälle silmämeikille. Puna ei näytä kuvissa niin pinkille kuin mitä se oli luonnossa. Punan sävy oli makeudessaan sitä luokkaa että tämä vieras katseli sitä "Mullekin tuo" -silmällä... ;)
Hääkynnet. Olin yllättynyt siitä, että IsaDora on täällä niin tunnettu merkki.
Ja tässä tämä ihana huulipuna! Max Factorin Colour Intensifying Balm, kosteuttava, huulirasvamainen kiiltopuna. Natasha sanoi ettei mielellään käytä tavallisia huulipunia koska ne tuntuvat liian kuivilta.
Olen yrittänyt etsiä punaa kaupoista, tuloksetta. Onko joku nähnyt tätä Suomessa...?
Tässä Voluptous Pinkin sävy näkyy paremmin. Niin nami, ja ihana kiilto!
*
Natasha ja minä olemme tunteneet toisemme vuodesta 1997 tai 1998, en enää muista tarkalleen milloin kirjeenvaihto alkoi. Olemme tavanneet vuosien mittaan neljästi. Viimeksi näimme syksyllä 2012 kun Natasha ja Matjaz ajoivat Venetsiaan tapaamaan minua ja Mr. Karkkipäivää lounaan merkeissä. Ihanat tyypit - ajoivat kolme tuntia suuntaansa Ljubljanasta Venetsiaan ja takaisin vain nähdäkseen meitä pienen hetken! (Aikataulut eivät antaneet myötä pidempään tapaamiseen.)
Kirjeenvaihto on kyllä iki-ihana harrastus. Sitä oppii tuntemaan toisen niin eri tavalla kuin "tavalliset", välittömän lähipiirin ystävänsä. Vaikkei toista tapaisi koskaan, voi tulla aivan mielettömän läheisiksi.
Ljubljana on kyllä niin ihastuttava paikka että täytyisi ihan senkin takia alkaa treffaamaan Natashaa useammin :) <3
P.S. Minua varoitettiin, että slovenialaisissa häissä sitten juodaan, ja kunnolla.
No, suomalaisena on todettava, että oli aika kilttiä menoa. ;) Ja hyvä niin.
