Luukun 14 matkamuisto vie Tammisaareen.
Teimme yhden kesän viimeisistä purjehduksista Tammisaaresta käsin. Elettiin elokuun lopun kauneimpia ja lämpimimpiä päiviä ja saavuin kaupunkiin myöhään illalla. Kalastaja oli minua vastassa junalla ja kävelimme hämärän ja lähes trooppisen lämpimän kaupungin läpi hiljaisia katuja vierassatamaan.
Valo ja tunnelma oli maagisen kaunis. Oli rauhallista ja meri oli peilityyni. Ilmassa oli sellaista lämpöä ja pehmeää utua, jota harvoin kohtaa Suomen leveysasteilla.
Kävellessämme satamaa kohti ja sydämeni pamppaillessa ympäröivälle kauneudelle, päätin kerrankin vastustaa haluani ikuistaa kokemukseni kameraan tai kännykkään. "Nyt nautin tästä hetkestä vain silmilläni ja muilla aisteillani", päätin.
Ken tuntee minut, tietää, että kauniin näkymän kuvaamatta jättäminen on minulle lähes tuskallista.
Onnistuin kuitenkin, ja katson tälläkin hetkellä mieleni valokennolla kuvaa sinivioletin ja vaaleanpunaisen sävyillä värjäytyneestä taivaasta, jota vasten Tammisaaren sataman rakennusten, veneiden ja mastojen siluetit piirtyvät, samalla kun ne kuvastuvat veden peilityyneen pintaan.
Oli pakahduttavan kaunista. Lämmin ja kostea hämärä sai tuntumaan, kuin olisin eteläisen Suomen sijaan Välimeren yössä. Vain sirkkojen siritys puuttui.
Seuraavana aamuna heräsin pehmeän usvan laveeraamaan maisemaan.
Herään aina tosi aikaisin, ja sinäkin aamuna kaikki ympäröivissä veneissä vielä nukkuivat. Myös meidän kajuutassa.
Istuin pitkään kannella ja katselin, kuinka usva pikkuhiljaa suli pois, vapauttaen vaipastaan ympäröivän maiseman terävämmät ääriviivat ja kirkkaammat värit. Oli yhä valtavan lämmin.
(Tällä kertaa annoin itselleni luvan ottaa myös muutaman kuvan. ❤️)
Se ilta ja aamu Tammisaaressa olivat kesän kauneimpia.
Yritän nyt kerrankin pitää joulukalenteriluukun hieman kevyempänä, kun kaikkiin tuntuu tulevan lopulta enemmän tekstiä kuin kaavailen...
Muistot vievät niin mukanaan, että sanat vain pulppuavat..!
Tammisaaren päivissä oli lämpöä monella tasolla, ja vaalin niitä mielessäni. Minulla oli työviikko vielä kesken, joten vietimme muutaman päivän satamassa ennen merelle lähtöä.
Kävimme aamu-uinnilla sataman uimalaiturilla. Pelasimme petankkia rantapuiston nurmella. Paistoimme kalastajan onkimia ahvenia ja mutristelimme niiden mutaiselle maulle, ihan rantavedestä kun ne ongittiin. Söimme silti, olihan ne itse ongittu.
Kävelimme vanhan kaupungin postikorttimaisilla kujilla.
Olen käynyt Tammisaaressa vain kerran aiemmin elämässäni. Jo silloin tuli tunne, että täällä voisi vaikka asua.
Se tunne ei nyt ainakaan hälventynyt.
Harmi, kun on vain yksi elämä.
Kaikkialla ei voi asua, mutta onneksi monissa paikoissa voi vierailla, ja palata aina uudestaan.
Luukku 7 vie meidät syvään Lappiin upottavien nietosten ja tunturien keskelle.
Vietin Inarin Kielajoella yhden vuoden merkittävimmistä viikonlopuista. Niihin päiviin sisältyi paljon tunteita, joita en ole tuntenut todella pitkään aikaan. Tunnelataus oli niin voimakas, että kun katson näitä kuvia, alkaa melkein itkettää. Kehomuistiin on tallentunut jotain syvää.
Joka, kuten koko tämä eriskummallinen vuosi, pitää sisällään sekä paljon iloa että haikeutta. Onnea ja hämmennystä.
Kun kirjoitan tätä, kuuntelen Adagiettoa Mahlerin sinfoniasta numero viisi, joka myös liittyy tuohon viikonloppuun. Siihen tuntuu tiivistyvän paljon tätä vuotta. Cis-mollissa laulavat jouset välittävät pakahduttavan kauniisti äärimmäistä surua ja samalla tunnelman keskellä on jotain toiveikasta.
Giellajohkan viikonloppu oli viimeinen viikonloppu ennen korona-kriisin konkreettista käynnistymistä Suomessa. Se viikonloppu oli viimeinen "entisen elämän" saareke, aikaa ennen kuin rajoitukset, maskit, karanteenit, käsidesit ja huoli läheisistä tulivat pysyväksi osaksi arkeamme.
Tämän päivän joulukalenterissa en kirjoita tämän enempää. Haluan vain jakaa muiston tuosta kauniista viikonlopusta näiden kuvien muodossa.
Taustalle voi laittaa soimaan Mahlerin Adagieton.
Jossain edessä päin on taas normaali aika. 🙏🏻
Vaikka mikään ei ole vuoden 2020 jälkeen maailmassa enää entisenlaista. Mutta edessä on uusi normaali. Jonain päivänä. 💙
Kaunista uutta viikkoa meille kaikille.
.
Alkuperäiset juttuni Kielajoen viikonlopusta voi lukea täältä:
Onko tämä bloggaajan itsekeskeisyyden huippu vai leppoisan mökkisunnuntain viihdyttävä päähänpisto, valitkaa te :) Ajattelin kuitenkin ronskisti haastatella itseäni, onhan edellisestä blogihaastattelusta jo kulunut yksitoista ja puoli vuotta..!
Taidanpa muuten esittää itselleni myös nuo samat kysymykset, joihin vastasin toukokuussa 2009. :)
2009 - 2020
Sanni: Moi Sanni. Mitä sulle tänään kuuluu?
Sanni: Ihan kivaa, kiitos kysymästä. Aika harmaa päivä tänään täällä etelä-Savossa, mutta sisällä palaa kynttilät ja Spotify'ssa soi jouluinen kitaramusiikki, niin mikäs tässä on ollessa. Iltapäivällä ohjelmassa vyöhyketerapiaa, johon menen nyt toista kertaa elämässä.
Sanni: Okei. Käytkö sä useinkin hoidattamassa itseäsi?
Sanni: Pitäisi käydä säännöllisemmin. Koneen ääressä kun istuu paljon, niin niska-hartia-seutu on kroonisesti jäykkä. Voice massageakin olen hiljattain kokeillut ja se tuntui tosi tehokkaalta.
Sanni: Mites, sähän teet kahta työtä jotka kummatkin liittyy kauneusalaan. Ja olet tehnyt näitä hommia jo yli kymmenen vuotta. Eikö sua koskaan ala väsyttää kaikki purkit, puuterit ja pipetit?
Sanni: Joo, on ne välillä alkaneet väsyttää. Etenkin siihen aikaan, kun olin kosmetiikkamyyjän töissä. Siellä niiden purkkien kanssa sai pyöriä niin paljon, että kotona ei enää jaksanut samalla lailla innostua. Nykyisessä työssä purkit ei sentään hallitse jokaista tehtävää, ja elämässä on paljon muutakin sisältöä kuin kosmetiikka. Suhde kosmetiikkaan säilyy aidosti virkeänä :)
Sanni: Mitä muuta sä teet kuin kokeilet erilaisia voiteita ja meikkejä ja kirjoitat niistä?
Sanni: Kyllä mä teen aika paljon muutakin. (nauraa) Rakastan ruoanlaittoa ja saatan käyttää tavallisen arkiruoan valmistukseen päivässä tunteja, se rentouttaa. Tykkään myös valokuvata ja ulkoilla paljon, ja vietän aikaa mun "ottolasten" eli sisareni koirien kanssa. Koirulit asuu nykyään osan ajasta mun luona. Koirien päivärytmi ja tarpeet on auttaneet tehokkaasti irrottautumaan omilta tietyiltä mukavuusalueilta, ja se on tehnyt hyvää.
Kyllä mun elämässä on jopa välillä päiviä, jolloin en avaa yhtäkään kosmetiikka- - hmmm, no, tää ei itse asiassa ole totta. Kyllä mä joka päivä avaan ainakin kaksi kosmetiikkapurkkia; vähintään puhdistusaineen ja silmänympärysvoiteen. Nämä on ne kaksi ihan minimi-ihonhoitorutiinin tuotetta joita käytän joka ikinen päivä vuoden ympäri.
Sanni: Oletko miettinyt, voisitko oikeasti elää ilman kosmetiikkaa?
Sanni: Miksi pitäisi? Kosmetiikka on mulle osa itsestä huolta pitämistä. Joku toinen voi pitää itsestään huolta ilman ihonhoitotuotteitakin, sitä en yhtään epäile, mutta yksi mun tavoista on hoitaa ihoa ja hiuksia. Se rentouttaa ja rauhoittaa. Ihonhoidon ja meikkauksen rutiininomaisuus on maadoittavaa ja hetkeen ankkuroivaa, kun elämäni on monella muulla lailla tilanteiltaan hyvin vaihtelevaa ja liikkuvaista.
Sanni: Okei, ymmärrän. Puhutaan jostain muusta; mistä haaveilet tällä hetkellä eniten?
Sanni: Ihan vain siitä, että elämä olisi rauhallista ja turvallista ja läheiset voisivat hyvin. Mun hyvä elämä rakentuu sille. Ettei olisi kiireen ja huolen tuntua.
Sanni: Onko sulla mitään materialistisia haaveita?
Sanni: En mä tiedä... ei kai... jos matkailua ei lasketa? Onko se materialistista...? Mun haave olisi päästä jonain päivänä Grönlantiin. Näin joitain vuosia sitten mielenkiintoisen dokumentin Grönlannista ja samoihin aikoihin olin muutenkin löytämässä lumisten matkakohteiden viehätystä. Siitä saakka olen haaveillut Grönlannista.
Ennen ajattelin, että eihän sitä nyt mihinkään kylmään halua lomallaan matkustaa... Nyt ajattelen ihan toisin, ja lumiset kohteet edustaa todella puoleensavetävää eksotiikkaa. Suomen Lappi on ihana lähiesimerkki.
Sanni: Joo, samaa mieltä, Lappi on kyllä upea. Niin lähellä ja tavallaan myös kaukana.
Mikä muuten oli sun lempiammatti lapsena? Oletko aina halunnut kauneusalalle?
Sanni: En, mun ensimmäinen toiveammatti oli floristi..! :D Meillä oli yksi lastenhoitaja joka oli ammatiltaan floristi, ja minusta se kuulosti niin ihanalta; saada sommitella kukista kauniita kimppuja..!
Kaikkein pisimpään olen kuitenkin halunnut töihin matkailualalle, se haave tuli kuvioihin joskus varhaismurrosikäisenä. Ja siihen ammattiin sitten ensimmäisenä opiskelinkin.
Sanni: Mitä jos vastaisit seuraavaksi niihin yhdentoista vuoden takaisiin kysymyksiin..? Niitä kun silmäilin, niin ovat aika ulkonäköpainotteisia. Huomaa, miten eri asiat on olleet blogeissa pinnalla tuohon aikaan.
Sanni: Totta. Aika yksipuolisen aihepiirin kysymyksiä. Mutta vastataan toki :)
VUODEN 2009 HAASTATTELUKYSYMYKSET
Haasteen tähän oli muuten vuonna 2009 heittänyt yhä aktiivinen blogikollegani Charming Nails. ❤️
1. Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
Nojoo, mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän ulkonäöllä tuntuu olevan merkitystä. Tykkään mun ulkonäössä siitä, että mun olemus on aika tyttömäinen. Siihen ei rypyt ja veltostuneet silmäluomet vaikuta :D Mä olen niin "höseli", että se tekee musta ikäistäni nuorekkaamman näköisen.
2. Mitä muuttaisit ulkonäössäsi?
No jos olen rehellinen, niin kyllä mulle edelleen ne vähän naisellisemmat rinnat kelpaisi :D Tai takamus. Ei tarvitse olla isoja muotoja, mutta sellaista pehmeää naisellisuutta. Mutta en mä lähtisi sellaista koskaan millään toimenpiteillä tavoittelemaan.
3. Mitä muut ovat kehuneet ulkonäössäsi?
Ihoa ja pohkeita :D Mulla on luonnostaan lihaksikkaat pohkeet ja ne on keränneet "Treenaat varmaan sikana" -kommenteja kauan ennenkuin olin koskaan astunut sisään kuntosalin ovesta.
4. Meikkaatko päivittäin?
En enää, mutta useimpina päivinä.
5. Perusmeikkisi?
Mineraalipohja, kulmageeli, kulmakynä, silmämeikinpohjustus, persikkainen luomiväri, ruskea eyeliner, ripsari, peiteaine, persikkainen poskipuna.
6. Hiustesi väri & pituus?
(Huom - tämä on ollut sitä aikaa, kun moni bloggaajista ei näyttänyt kuvissa koko kasvojaan..! Siksi tällainen kysymys...)
Vaalean koralliset ja lapaluu-pituus.
7. Kuinka usein…
…värjäät hiuksiasi?
Suoravärillä kerran viikossa tai kahdessa. Vaalennan tyven 3 kuukauden välein.
…peset hiuksesi?
Kerran viikossa.
…käytät kasvonaamiota?
Puhdistavaa naamiota parin viikon välein, kosteuttavaa satunnaisesti - yritän opetella sen käyttöä..!
…kuorit ihoasi?
Kerran viikossa.
…käyt kosmetologilla tai solariumissa?
Parin kuukauden välein. Kynsihuollossa kerran kuussa. Solariumissa never.
…poistat ihokarvojasi?
Kerran viikossa.
8. Miten pidät hiuksiasi?
Auki ja kiinni 50/50. Kiinni ollessa tylsästi joko hainhammasklipsillä tai hiuslenksulla.
9. Miten tukkasi on nyt?
Hahaa..! 😄 Voin antaa tänään täsmälleen saman vastauksen kuin 11,5 vuotta sitten: ponnarilla. Olen mökillä ja se tuntuu helpommalta.
10. Rasvaatko ihoasi?
Kyllä, joka päivä.
Legginsit + musta trikoohame = mun "univormu"
11. Tyypillisimmät vaatteesi?
Legginsit, trikoohame, trikoopaita, tai jokin löysä college-paita tai ohut neuletakki. Nykyään pitkähihaiset ovat vaihtuneet lyhythihaisiin koska mulla on lähes koko ajan kuuma.
12. Mitä sinulla nyt on ylläsi?
Pingviinikuvioiset pyjamahousut, teal-sävyinen trikootoppi, löysä college-paita, nilkkasukat, villasukat ja huovutetut töppöset - jotka olen muuten saanut sisareltani joululahjaksi. Mökillä on viileämpää kuin kotona, kotona mulla ei olisi villasukkia ja kahta paitaa.
13. Kuinka monet farkut omistat?
Olisiko niitä jäljellä alle viisi paria... Olen vaihtanut farkuista hameisiin lähes totaalisesti. Farkut kiristää ja tuntuu epämukavilta.
14. Millaisia kenkiä käytit viimeksi?
Crocseja kun kävin pihalla puuliiterissä.
15. Millaista takkia pidit viimeksi?
Henkkamaukan ohutta sporttista kevyttoppatakkia.
16. Millaisia kenkiä käytät kesällä/talvella?
Kesällä rakastan Prismassa myytäviä House-merkkisiä halpisballerinoja. Jos tiedän käveleväni paljon, silloin ehdottomasti Eccon laadukkaat sandaalit. Talvella käytän eniten UGGin tyyppisiä pehmeitä saappaita.
17. Lempikorusi?
Käytän koruja harvoin, mutta tykkään tosi paljon Kalevala Korun poni- ja pöllö-koruista jotka olen saanut lahjaksi. <3 Silloin kun laitan korun, laitan lähes aina jomman kumman noista.
18. Käytätkö kynsilakkaa?
Jep. Nykyään tosin paljon harvemmin kuin ennen.
19. Lempihajuvetesi?
Diorin Hypnotic Poison.
20. Shampoo- ja hoitoainemerkkisi?
Bruns on noussut tänä vuonna ykköseksi.
21. Tarkkailetko painoasi?
En (enää). En ole käynyt vaa'alla moneen kuukauteen, enkä enää edes omista vaakaa.
22. Viimeisin ulkonäköösi liittyvä kehu?
Taisi liittyä ihoon.
23. Menisitkö kauneusleikkaukseen?
En.
24. Minkälainen on meikkipussisi?
Mulla ei ennen ollut vakkarimeikkipussia ollenkaan, sillä käytin lähes joka päivä eri meikkejä joten meikkipussille oli tarvetta vain matkaolosuhteissa. Viime vuosina mun meikkirutiini on muuttunut tosi paljon, ja uupumuksesta toipuessa huomasin, että niinkin vähäpätöisellä asialla kuin pienellä meikkivalikoimalla oli merkitystä. Valinnat luovat stressiä, ja niin hullulta kuin saattaa kuulostaa, kaikenlaisten valintojen karsiminen - jopa meikkien! - vähentää stressiä.
Ensin vain reissussa mukana ollut töistä saatu Laveran meikkipussi jäi mulle pysyvään käyttöön, ja käytän nykyään vain sen verran meikkejä joita sen sisään mahtuu. Vaihtaessani hiusvärin violetista pinkkiin ja sitten koralliin, vaihdoin vain meikkipussin luomivärien, rajauskynien ja poskipunien sävyn :)
25. Minkä värinen on hiusharjasi?
En käytä enää harjaa siirryttyäni Curly Girl -metodiin. Käytän violettia harvapiikkistä permiskampaa.
26. Käytätkö ryppyvoiteita?
Kyllä. (Vuonna 2009 vastaus oli: "en". :))
27. Montako käsilaukkua omistat?
Alle 10. Joita käytän enää vain illanvietoissa tai juhlatilaisuuksissa, sillä huomasin, että jopa arkinen käsi/olkalaukku on mulle ihan tarpeeton. Kannan aina mukana niin paljon tavaraa, että reppu tai isompi kangaskassi toimii paremmin kuin käsilaukku.
28. Onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja?
Ei.
Tää on muuten yksi mun lempikuva itsestäni :) Se on otettu 10 vuotta sitten.
Tähän päättyy haastattelu.
Oikein mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille..! :)
Lyhyt tunnelmapostaus.
Haluan jakaa muutaman valokuvan.
Vuoden antoisimpia asioita elämässäni on ollut saada viettää aikaa tämän maiseman äärellä. Olen kuvannut siitä tuhansia valokuvia eri valossa, eri säässä, eri vuodenaikoina. Peilityynenä, raivoisan tuulisena, harmaan sävyisenä, sinisenä, sumuisena, talvella jään peittämänä.
Varhain aamulla, kun aurinko on vasta lämmin aavistus taivaanrannassa, iltapäivällä kesäkuussa kun vesi on sinisimmillään, huhtikuisena aamuyönä kello 03.25 kun puunrungot piirtyvät mustina siluetteina arvoituksellisen siniviolettia taivasta vasten.
Tämä ilta oli kauneimpia koskaan. Juuri kun luulin, että valaistus ei voisi enää muuttua upeammaksi tai pilvet kuvauksellisemmiksi, niin tapahtui yhä vain. Järven selkä oli tyyni kuin peili. Kaikkialla oli hiljaista, ei kuulunut edes lintujen ääniä. Kuin kaikki olisivat pysähtyneet nauttimaan illan poikkeuksellisesta rauhasta ja kauneudesta.
Seisoin kumisaappaissa veden rajassa ja olin pakahtua. Haluan jakaa tämän hetken teille.
Sekä lauantaisen auringonnousun.
Suomen luonto ja puhtaat järvemme. On siinä kylliksi kiitollisuuden aihetta. ❤️
Bloggaajien ja muiden somepersoonien elämä näyttäytyy usein hohdokkaana. Kaikki sujuu, työtilaisuudet ovat hauskoja ja jännittäviä, kumppanit komeita ja ystävät sopivan kiinnostavia somejulkkiksia hekin.
Tiedämme, että se on valittu näkökulma. Kukaan ei varmasti kuvittele bloggaajien elämän ja ihmissuhteiden olevan yhtä auringonlaskun kultaamaa picniciä sponsoroitujen kuohuvien kupliessa laseissa.
Mutta somepersoonat mielellään kertovat picniceistä ja pariisilaishotellin maisematerassilla tarjoillusta skumpasta, koska somevaikuttajien työhön kuuluu inspiroida ja ilahduttaa. Se on täysin ymmärrettävää, varmasti jossain mielessä toivottavaakin. Huonoja uutisia ja masentavia katastrofinäkymiä saamme riittämiin uutiskanavilta, ajankohtaisohjelmista ja Punaisen Ristin kirjeistä.
Tämän todellisuuden keskellä on ihanaa klikata auki miellyttävällä filtterillä käsitelty kuva kauniista somepersoonasta komeine poikaystävineen Pyhän Markuksen aukiolla keskiaikaiset sillat taustallaan, ja kuvitella itsensäkin sinne, istahtamaan Rialton kupeeseen ja tilaamaan lasin Proseccoa.
Mä olen pyrkinyt aika ajoin rikkomaan tätä viihdyttämisen ja inspiroinnin sabluunaa, koska mulle on luonnollista puhua kaikenlaisista elämään kuuluvista asioista. Myös surullisista ja pelottavista.
Mä kirjoitan siitä, mikä mua kulloinkin mietityttää. Mikä vaikuttaa mun tunteisiin ja mielentilaan. Ei se aina ole seerumeita ja vhh-reseptejä.
Ilman hankalia ja vaikeitakin asioita emme näkisi yhtä hyvin Rialton siltaa ja muita kauniita asioita. Mä itse aloin nähdä violetin, vaaleanpunaisen ja korallin sävyjä vasta sen jälkeen, kun olin käynyt läpi harmaan kaikki nyanssit kohta 20 vuotta sitten.
Kiitos sen, pystyn nykyään käsittelemään harmaata paremmin. Ilman, että enää menetän violettia ja keltaistakaan.
Mulla on ollut hyvin outo vuosi. Epätasainen ja erikoinen vuosi.
Koronalla on siinä osuutensa, mutta olisi se erikoinen ilman koronaakin.
No. Kerron ensin jotain muuta.
Kun katson somepersoonien postaamia julkaisuja, joissa kaksi kättä liittyvät lämpimästi toisiinsa, ja kuvassa kumppani nostaa puolisonsa hellään reppuselkään, tunnen välillä viiltoja.
Kun luen romanttisesta vuosipäiväillallisesta kynttilöiden valossa, veneretkestä Suvisaaristoon mätsäävissä hatuissa ja lomasta Provencessa, jossa kaksi söpön onnellista hahmoa juoksee maaseutuidyllin keskellä paitapuserot hulmuten, kyllä mä tunnen tietynlaista surua. Ehkä kateuttakin. Vaikka tiedän, että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää.
Mutta tiedättekö, mäkin haluaisin välillä näyttää tällaisia hetkiä omasta elämästäni. Olen aina halunnut. Minusta on ihana jakaa onnellista ja hyvää, ja haluaisin jakaa joskus myös tällaista onnellista hyvää. Jep, rehellistä romanttista ”schaibaa”.
Rakkaus on ihana asia, ja se on tuonut mun elämään mittaamattoman paljon hyvää ja arvokasta. Ihan parasta. Silti en ole paljon siitä kirjoittanut. Yhtäältä, olen valinnut linjani yksityiselämäni suhteen ja toisaalta, joku toinen on voinut vetää sen linjan.
Se ei silti tee tyhjäksi sitä, että mä haluaisin kirjoittaa vaaleanpunaisista romanttisista asioista. Se ei tee tyhjäksi mun kaipuuta näyttää, että minuakin rakastetaan, ja mä rakastan. Ja että mun elämässä on rakkaudellisia asioita, muutakin kuin kaksi aina-uskollista chihuahua-vanhusta.
Tänä vuonna ensi kertaa ajattelin, että ehkä nyt koittaa se aika. Se aika, kun minäkin viimein juoksen blogipostauksen kuvassa hiukset hulmuten, ja siinä vierellä juoksee toinen. Että mä voisin avoimesti olla jonkun oma.
Vielä en ole juossut sellaisessa kuvassa.
Olen kokenut tänä vuonna syviä onnen hetkiä - ja melkein yhtä paljon surun ja lannistumisen hetkiä.
Mun tarinassa en päässyt kertomaan pitkän sumun jälkeen löytyneestä seesteisestä onnesta.
On ollut todella vaikeaa.
Löysin ihmisen rinnalleni, ja vaikka tässä on äärettömän paljon hyvää, on myös hyvin vaikeaa. Sellaista vaikeaa, jollaista en ole koskaan kohdannut.
Muistatteko, kun tein toukokuussa kyselyn siitä, miten paljon parisuhteissanne riidellään. Sen kaltaista vaikeaa.
Moni asia vaikuttaa, mutta yksi asia vaikuttaa täysin olennaisesti: korona.
Vuosi 2020. Koronan vuosi. ”Koronaerot” ovat jo käsite. Kaikki parisuhteet eivät ole kestäneet poikkeustilaa ja erityisolojen tuomaa stressiä. Lomautuksia, jopa työttömyyttä, epävarmuutta omasta ja läheisten hyvinvoinnista ja selviämisestä.
Uusiakin suhteita on solmittu koronavuonna, kuten minun. Mikä on niiden kohtalo..? Onko jossain tilasto onnistuneista koronaliitoista..?
(Onko lukijoiden joukossa koronan aikaan suhteen solmineita... miten teillä menee...?)
Halusin kertoa tänään näistä tunteista. Halusin kertoa yhden totuuden somefiilistelyjen takana.
Mun somekuvissa eivät kirmaa kaunis someprinsessa prinsseineen, mutta niissä välittyy tunne onnesta ja ilosta. Niistä välittyy, että olen löytänyt jotain todella kaunista. Se kaikki on ihan totta. Mutta se on vain osa kokonaisuutta.
Se kokonaisuus on henkilökohtainen asia, kuten kuuluukin. Mutta tunteista halusin kertoa.
Että tällaista mulle kuuluu. Kukoistavia kukkia, lakastuvia kukkia. En tiedä millä saan pidettyä nämä kukat hengissä, välillä se tuntuu mahdottomalta. Kunnes tulee taas uusi, tuore kimppu jota vaalin.
Toivon yhä, että jonain päivänä voin kirjoittaa sen vaaleanpunaisen romanttisen ”schaibankin”.
<3
Huhhuh. Miten riippuvainen sitä onkaan tietokoneesta. Toiset eivät tule toimeen ilman puhelinta, minä olen ihan ”kädetön” ilman mun kannettavaa tietokonetta.
Ensinnäkin, oli viimeinen kerta kun avaan tietokoneen läheisyydessä tonnikalapurkin. Se tonnikalaeväs (junassa...) tuli kalliiksi ja maksoi minulle huollon ja uuden näppiksen lisäksi yhden työpäivän.
Pieni tirskahdus tonnarisäilykkeen öljyä, jonka _välittömästi_ pyyhin näppikseltä, riitti tekemään näppäimistön toimintakelvottomaksi.
Koska kirjoitan työkseni, en voi tehdä töitä ilman näppäimistöä. Huollot eivät toimi iltaisin tai viikonloppuisin. Sain lainanäppiksen jolla paukuttelin hommia viikon verran, kunnes eilen viimein tuli päivä jolloin pystyin luopumaan koneesta huollon ilmoittamaksi viideksi tunniksi. Operaatio näppiksen vaihto ei sitten mennytkään korjaajalla ihan ”niinkuin Strömsössä”, ja kone viipyi huollossa seuraavaan päivään saakka.
Tällaistahan sattuu, eipä siinä mitään, mutta oli vain kiinnostavaa (ja ehkä myös huolestuttavaa) havaita, kuinka täysin riippuvainen olen tietokoneesta. Ensimmäistä kertaa tajusin, että minähän tarvitsisin tällaisten tilanteiden varalle varaläppärin. Entä jos koneeni viipyisi huollossa monta päivää..? ”Entisessä” elämässä meillä oli kotona myös ex-mieheni pöytäkone jota saatoin käyttää, mutta nyt minulla ei ole mitään backuppia.
Eikä tietokoneettomuus luo harmia vain työn suhteen. Olen ylipäänsä tottunut katsomaan kaiken tiedon koneelta; se on mun kaiken suunnittelun ja tiedonhaun pohja.
En kuulu älypuhelingeneraatioon. Kännykkä ei koskaan tule olemaan minulle ”the” laite. Sillä katsotaan nopeasti jotain juttuja ja laitetaan lyhyitä viestejä, mutta kaikki pidempää keskittymistä vaativa hoidetaan läppärillä. On suorastaan vastenmielistä tihrustaa asioita kännykän pieneltä näytöltä, viestien kirjoittamisesta puhumattakaan.
(Järkyttyneenä luin hiljattain, että WTD-Nata tekee 90% töistään kännykällä... a-p-u-a..!)
Hämmästyin siitä avuttomuuden ja jopa hädän tunteesta jota koin vuorokauden aikana ilman tietokonetta. Olin kuin amputoitu. En kirjoita ja käsittele kuvia pelkästään työtä varten, vaan myös koska _haluan_. Olen tottunut tekemään muistiinpanoja ja luonnoksia ja selaamaan inspiraatiokuvia pitkin päivää.
Välillä saatan lomalla tai reissussa olla poissa koneelta koko päivän (ja hyvä niin..!). Mutta viimeistään illalla on kiva avata kone ja siirtää sinne kuvia kamerasta, lukea sähköpostit, vastata pariin blogikommenttiin ja ehkä kirjoittaa muutama sana päivän kokemuksista matkapäiväkirjaan (sekin tietokoneella).
Vuorokausi ei ole pitkä aika. Mutta ilman tietokonetta se muuttui paljon pidemmäksi. Jos en olisi saanut konetta tänään takaisin olisin varmasti joutunut pakokauhun valtaan.
Se on kuin mun kolmas käsi, mielen jatke. Myös ilman nettiä.
P.S. Tämä on eka postaus ikinä jonka olen kirjoittanut kännykällä. Halusin testata miltä se tuntuu. Aikaa meni tunti ja hermoja vähän enemmän.
Muuttaisinko pääkaupunkiseudulle?
Tässä on kysymys, joka on pulpahdellut mieleeni siitä saakka, kun kuulin vuodenvaihteessa työpaikkani vaihtuvan Espooseen.
Sisareni luona Lauttasaaressa vietetty aika on aivan erityisesti saanut sydämen ailahtelemaan pääkaupunkialueen suuntaan. Instagramissani on näkynyt yksi jos toinenkin Lauttasaari-tägeillä varustettu ”Täällä voisin kyllä asua <3 ”-stoori.
Ihana, ihana Lauttasaari
Täytyy myöntää, että Espoossa viettämäni aika on saanut silmäni avautumaan myös Espoolle ihan eri tavalla. Nyt kun länsimetrokin vie jo Matinkylään asti, Espoo on helpompi tavoittaa kuin koskaan.
Aina välillä pääsen blogin kautta osallisiksi yhteistyökampanjoihin, jotka sopivat niin hyvin elämäntilanteeseeni, että tuntuu kuin ajatuksiani luettaisiin..!
OP Kodilta kysyttiin, haluaisinko kuulla kiinteistönvälityksen ammattilaisen näkemyksiä asuinalueista, jotka sopisivat mieltymyksiini. Ajoitus oli mitä parhain, kun mietteet pk-seudulle muutosta ovat juuri nyt ajankohtaisia. :)
En vuosienkaan vierailujen jälkeen oikein tunne Helsingin alueita keskustaa (ja nyt Lauttasaarta) lukuunottamatta - ympäröivistä alueista puhumattakaan -, ja muuton ollessa ajankohtainen tarvitsisin ilman muuta ammattilaisen apua sopivien alueiden kartoitukseen.
Konsultoin pk-seudun hyvin tuntevaa OP Kodin asiantuntijaa minulle sopivista asuinalueista. Keskustelun jälkeen oikein pursuan intoa lähteä tutustumaan uusiin, minulle vinkattuihin alueisiin.
Mitä sitten toivoisin asuinalueeltani?
Veden läheisyys on tärkeää, olen asunut veden äärellä koko ikäni. Hyvien ulkoilumaastojen läheisyys on myös suotavaa, samoin asuinalueen yleinen viihtyisyys ja niin sanotusti ”kodikas sympaattisuus”.
Siinä missä nuorempana tuntui itsestään selvältä asua aina keskustassa, en koe keskustaa enää juurikaan vetovoimaisena. Toki monipuolisten palveluiden läheisyydellä on etunsa, mutta vilkas kaupunkimainen ympäristö kohottaa vireystilaani vähän liikaakin. Rauhallisempi, luonnonläheinen ympäristö sopii paremmin. Ainoat palvelut, jotka vaadin, ovat ruokakauppa ja autottomana myös hyvät julkiset kulkuyhteydet. Ruokakauppaan en halua kävellä montaa korttelia!
Seuraavat merelliset alueet ovat OP Kodin minulle suosittelemia.
HELSINKI
LAUTTASAARI
Lauttasaari täyttää kutakuinkin kaikki toiveeni asuinalueesta; kilometreittäin merenrantaa ja ihastuttava, rantaa seuraava kävelyreitti, joka kiertää lähes koko saaren.
Vattuniemen siirtolapuutarha-alue, Nahkahousujen saaren muodostama maisema, Länsiulapanniemen kalliot… Aivan ihania paikkoja. Vattuniemen länsirantaa seuraava ulkoilureitti pienine venelaitureineen, puistoineen ja uimarantoineen vetää idyllisyydessään vertaa vain Tampereen Lapinniemelle. ❤️
JÄTKÄSAARI, KALASATAMA JA VERKKOSAARI
Koska merellisyys olisi minulle tärkeää, OP Kodin asiantuntija vinkkaa uusista, kasvavista merellisistä alueista. Jätkäsaari on Lauttasaaren jälkeen Helsingin seuraava merellinen asuinalue. Sitä rakennetaan edelleen ja se valmistuu vuoteen 2030 mennessä.
Jätkäsaaren värikästä keskustaa
Jätkäsaarta kuvaillaan urbaaniksi kaupunginosaksi, johon tiivis rakentaminen, umpikorttelit, kivijalkaliikkeet ja ratikat tuovat kantakaupungin ilmeen.
Jätkäsaari on vanha tavarasatama, eikä sataman karheutta haluta häivyttää uudessa kaupunkikuvassa. Kaiken kaikkiaan Jätkäsaari on ilmeeltään hyvin moderni Lauttasaareen ja esimerkiksi Espoon rannikon asuinalueisiin verrattuna.
Kalasataman tehdasmiljöötä
Myös Kalasatama ja sen pohjoisosa Verkkosaari ovat rakennuksen alla olevia merellisiä kaupunginosia, joiden lopullista henkeä on tällä hetkellä vielä vähän vaikea hahmottaa. Ne ovat vanhoja teollisuusalueita, ja fiilis on edelleen paikoin aika teollinen.
Toisaalta, ulkoilumahdollisuudet ovat paremmat ja saaristomainen luonto on täällä lähempänä kuin Jätkäsaaressa. Kalasataman rantoja tulee tulevaisuudessa kiertämään 6 km mittainen rantapromenadi ja siltaa pitkin pääsee Mustikkamaan virkistysalueille ja uimarannalle. Mustikkamaalta puolestaan on silta Korkeasaareen.
Isoisän silta vie Mustikkamaalta Kalasatamaan
Mustikkamaan läheisyydestä innostuneena kävin jo tutustumassa Kalasatamaan, ja täytyy sanoa, että alue yllätti positiivisesti. Kalasatama osoittautui keskeneräisenäkin paljon viihtyisämmäksi ja kiinnostavammaksi kuin odotin.
Saaristoluonnon lähelle tuovan Mustikkamaan, vanhan ajan teollista "romantiikkaa" henkivän Suvilahden sekä modernien pilvenpiirtäjien kontrasti on jännä ja kiinnostava. Mustikkamaalle vievä Isoisän silta kauniine kaarineen yhdistää modernin kaupunkisiluetin ja pehmeän luonnon viehättävällä tavalla.
Kalasataman Harbour-kahvilassa istuessa voi melkein kuvitella olevansa saaristossa.
KRUUNUVUORENRANTA
Kruunuvuorenranta sijaitsee keskustasta kauimpana, mutta linnuntietä matkaa on vain 3 km.
Alue kuulostaa aivan unelmalta; kuusi kilometriä rantaviivaa, kolme luonnonsuojelualuetta, luonnontilainen metsälampi, luontopolkuja ja historiallisia kartanomaisemia..! Tämä on OP Kodin asiantuntijan vinkkaamista Helsingin uusista asuinalueista kaikkein luonnonläheisin, täällä asutaan kirjaimellisesti luonnon keskellä.
Kaiken lisäksi Kruunuvuorenrannassa taide on tärkeässä roolissa; valaistus ja valotaideteokset tulevat olemaan asuinalueen tavaramerkki. Kruunuvuorenrantaa tullaankin kutsumaan ”valotaiteen kaupunginosaksi” – kuulostaa yhä vain houkuttavammalta..!
Tulevaisuudessa välimatka keskustaankin lyhenee, kun Kruunusillat-hanke yhdistää kaupunginosan osaksi kantakaupunkia ja keskustaan pääsee ratikalla vartissa.
WTD-Nata muuten asuu täällä…! Pitäisikin käydä vierailulla ja tutustua alueeseen tarkemmin… Täällä voisi kyllä hyvin kuvitella asuvansa tulevaisuudessa..!
Munkkiniemen ranta-alueella on helppo viihtyä
MUNKKIVUORI JA MUNKKINIEMI
Kuullessaan, että työpaikkani sijaitsee Espoon Leppävaarassa, OP Kodin ammattilainen vinkkaa minulle vielä Munkkivuoren ja Munkkiniemen alueista. Niistä on hyvät yhteydet Leppävaaraan. Munkkiniemi sijaitsee Laajalahden rannalla ja on tunnelmaltaan oikein viehättävä, sellainen, josta kuulemma varmasti pitäisin. Alueen talot ovat pääosin 1930-luvulta.
Naapurikaupunginosa Munkkivuorella ei ole rantaviivaa, mutta se on Munkkiniemeä edullisempi asuinalue. Munkkivuori on OP Kodin asiantuntijan mukaan perinteinen helsinkiläinen 50-lukulainen kaupunginosa jossa on jopa kylämäistä idylliä. Munkkiniemen rannat eivät ole kaukana, ja Munkkivuoresta on vain runsaan neljän kilometrin matka työpaikalleni - sieltä pääsisin töihin helposti vaikka pyörällä!
Länsiväylä yhdistää Helsingin ja Espoon kuvankauniissa merimaisemassa.
ESPOO
Entä sitten Espoon asuinalueet? Löytyikö niistä suosituksia?
Espoossahan kaunista rannikkoa riittää, mutta merellisten asuinalueiden profiili ei OP Kodin ammattilaisen mukaan vastaa toiveitani yhtä hyvin kuin Helsingin puolen kaupunginosat. Espoon rannikon asuinalueilla on esimerkiksi varsin vähän kerrostaloasutusta, ja asuminen rantaraitin merellisissä huvilaidylleissä vaatisi vähän eri tulotason kuin millainen itselläni on.
Espoon Westend
Olenhan tietysti omilla Espoon rantaraitin retkillänikin voinut todeta, miten fiiniltä siellä näyttää. :)
Eipä kyllä haittaisi asua tällaisissa maisemissa, mutta saa niistä myös maksaakin. Taidan tyytyä vain ihailemaan näitä paikkoja ulkoilun merkeissä ❤️
Matinkylä
Matinkylä voisi sijaintinsa ja yhteyksiensä puolesta olla minulle aika hyvä asuinalue Espoossa. Itse kaupunginosa on modernin ja urbaanin näköinen eikä suoranaisesti hengi merellisyyttä, mutta rantaraitille on Matinkylän keskustasta lopulta vain puolen tunnin kävelymatka.
Bussilla pääsisin lisäksi työpaikalleni Espoon Leppävaaraan 35 minuutissa. 👍 Ja metrohan vie Matinkylästä nopeasti Helsinkiin ja suoraan esimerkiksi rautatieasemalle.
Matinkylän ranta
Wow ja kappas vain, konsultaation jälkeen minulla on Lauttasaaren lisäksi monta muuta houkuttavaa vaihtoehtoa Helsingissä..! OP Kodin asiantuntevuus ja ammattilaisen kanssa käyty keskustelu oli niin inspiroivaa, että aion lähteä ”asuntoalueturistina” tutustumaan kaikkiin minulle suositeltuihin alueisiin, ihan uusi näkökulma tutustua Helsinkiin. :)
Olen itse jo pitkään ollut OP:n pankki- ja omistaja-asiakas, mutta OP Kodin kiinteistönvälityspalveluihin en ollut aiemmin tutustunut. Oli ilo löytää pankkini palveluista myös tällaista asiantuntijuutta.
Minullahan ei ole vielä omaa omistusasuntoa, ja tuntuu kivalta, kun OP:n kautta hoituvat myös kaikki asunnon vaihtamiseen liittyvät asiat. Olen muuten miettinyt, josko nyt viimein oikeasti varaisi ajan asuntolainakeskusteluun. En ole eläissäni sellaisessa käynyt, ja olisi kiinnostava kuulla, paljonko minulle ylipäänsä myönnettäisiin lainaa. Pitäsikö asuntolainaneuvottelukin olla jo koettuna 40+ -vuotiaana..? :)
Näköalaravintola Lucy In The Sky Espoon Keilaniemessä tarjoaa hulppeat maisemat niin Espoon kuin Helsingin puolelle
Saatte lähitulevaisuudessa todennäköisesti lukea blogista fiiliksiäni minulle suositelluista asuinalueista, kun käyn niissä ”turisteilemassa”. Ehkä löydän pääkaupunkiseudulta lisää Lauttasaaren kaltaisia helmiä..? Espoonkin puolella on vielä paljon koluttavaa.
Mitä mieltä olette minulle suositelluista alueista? Löytyykö lukijoiden joukosta näiden seutujen asukkeja? Mikä on mielestänne parasta teidän asuinalueellanne?
Ja toki saa suositella muitakin pk-seudun alueita..! :)
Itse asiassa olisi kiva kuulla muuallakin kuin pääkaupunkialueella asuvien ajatuksia omasta seudustaan. Mistä tykkäätte eniten juuri teidän asuinalueella? Koetteko, että olette löytäneet ”just” sen teidän alueen? Mikä alueessa on parasta?
Huuuh, meikäläisellä olisi alkamassa maanantaina ensimmäinen oikea (lue: palkallinen) loma yhdeksään vuoteen...! Ei kun olisiko kahdeksaan... joo, kesällä 2012 olen viimeksi ollut virallisella lomalla - tosin senkin taisin viettää ainakin osittain Ahvenanmaalla kesätöissä :D
Otin eilen varaslähdön ja lähdimme purjein kohti Porkkalaa ja sieltä Inkoon saaristoon.
Kirjoitan tässä 'me'-muodossa. Seurastani voin kai kertoa sen verran, että olen tutkiskelemassa mahdollisuuksia me-muotoisen elämän jatkumiseen muuan herrasmiehen, kutsutaan häntä vaikka Kalastajaksi, kanssa. Yksityiselämästäni en edelleenkään läheisten ihmisten osalta kirjoita blogissa paljonkaan, mutta jos me-tilanne vakiintuu, ehkä Karkkipäivän sivulauseissa tulee tulevaisuudessa välillä näkymään tällainen Kalastaja-tyyppi. Aika näyttää. ☺️
Joka tapauksessa, olen nyt siis lähtenyt lomaa kohti veneillen, ja olen valtavan innoissani tästä uudesta aluevaltauksesta elämässäni.
Aika hassua, että olen asunut vuosia saaristossa Ahvenanmaalla ja rakastan veneitä, merta, järviä ja satamia, mutta en ole koskaan purjehtinut. Tuttavapiiriini Ahvenanmaallakaan ei kuulu ketään, joka purjehtisi. Näin ovat elämässä palikat sattuneet.
Nyt sitten viimein kypsään 40+ -ikään päästyäni avautui mahdollisuus kokea purjehdusta.
Pari muutaman yön purjehdusta alkukesästä on jo takana, ja nyt purjehdimme viikon verran. Sitten tauko Ahvenanmaalla, jossa ohjelmassa on rakkaan ystäväni, "Ahvenanmaan perheeni" äidin Dianan, synttärit.
Tähän astisen purjehduskokemuksen voin summata näin:
Meri on veneestä katsellen vielä kauniimpi kuin rannalta. No, onhan se jo tullut todettua monien isojen laivojen kansillakin... Ei vähiten Egeanmerellä ❤️🇬🇷
Ehkä jonain päivänä vielä toteutuu myös se unelma, että saisi purjehtia Kreikan merillä....
Eilen purjehdimme koko päivän vastatuuleen ja matka Espoosta Halsö’hön vei 7,5 tuntia.
Stora Halsö on Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen ylläpitämä ihastuttava, maksuton vierasvenesatama Inkoon saaristossa Kopparnäs-Strörsvikin alueella. Saimme paikasta vinkin alkukesän purjehduksella eräältä venekunnalta Lähteelän satamassa, ja kävimme täällä jo kuukausi sitten. Paikka on niin viehättävä, että tulimme uudestaan.
Stora Halsön saarella on laituri, sauna, grilli- ja keittokatos sekä käymälä ja venepaikat noin kahdeksalle veneelle. Lisätietoa Stora Halsö'stä saa täältä.
Veneily elämäntyylinä on kyllä kiehtova maailma.... Täällä Halsö'ssäkin on "kantiksensa", jotka viihtyvät paikan rauhassa viikkokausia, tehden ruokaa keittokatoksessa ja peseytyen saunassa. Mikäs täällä on ollessa, kun palveluista ei peritä maksua ja paikka on suhteellisen tuntematon ja rauhallinen - ja uskomattoman kaunis.
Aamulla juttelin miehen kanssa, joka oli pystyttänyt soolo-telttansa syrjempään, rannalle laituria vastapäätä. Hän oli liikkeellä avomerikelpoisella kanootilla. "Taidat olla aikamoinen sissi", sanoin. "Joo, on tässä tullut kokemusta jo kymmenen vuoden ajalta Pohjanmereltä saakka", mies vastasi.
Mmmm.
On elämiä ja on elämiä.
Tänään on satanut koko päivän, mutta se ei haittaa. Olen istunut viihtyisän grillikatoksen lämmössä muiden veneilijöiden kanssa jutellen ja nauttinut kodikkaan, suojaisan katoksen ja ulkona piiskaavan sateen ja tuulen kontrastista.
Blogi päivittyy heinäkuussa satunnaisesti, mutta lomakuulumisiani voi seurata Instagram-tililläni @karkkipaivasanni. Päivittelen etenkin stooreja.
Ihanaa heinäkuuta ja hyviä lomia muillekin! 🤗
Hyvää juhannusta kaikille! Nautitaan lämmöstä, läheisistä ja hyvästä ruoasta - tai sitten vain omasta rauhasta ja lempeästä yksinolosta. 💜
Suomen kesä ❤️
