Olin torstaina tutustumassa Laveran uusiin meikkeihin kahvila Villipuutarhassa Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa.
Kyseessä on Laveran kolmas perusteellinen meikkiuudistus sen jälkeen kun merkkiä on alettu tuoda Suomeen. Maskeeraaja Helena Valkee oli paikalla kertomassa uudistuksesta ja esittelemässä tuotteita kahden demomeikin avulla.
Itse en ole ehtinyt uutuuksia vielä testaamaan Butterfly Effect -maskaraa ja 2-in-1 -kompaktimeikkivoidetta lukuunottamatta, ja täytyy sanoa että oikein hyvältä vaikutti demomeikkien perusteella. Toisaalta moni Laveran meikkituote kuten meikkivoide, rajauskynät, valtaosa luomiväreistä ja huulipunatkin ovat olleet minusta todella hyviä jo edellisen uudistuksen jälkeen. Toivonkin uudistukselta ensisijaisesti sitä, että laatu olisi pysynyt yhtä hyvänä kuin tähänkin saakka.
Etenkin meikkivoide on ollut suursuosikkini, vaikka en nestemäistä meikkivoidetta edes itse käytä. Laveran Liquid Foundation on paras luonnonkosmetiikan meikkivoide jonka tunnen, ja toivon todellakin että sen koostumus on pysynyt samana.
Lavera uudisti koko meikkisarjansa viime keväänä, ja nyt uudet tuotteet ovat saavuttaneet myös Suomen. Suomessa, kuten monissa muissakaan maissa, ei myydä ihan koko valikoimaa. Laveran omilla Saksan sivuilla koko valikoimaa ihaileville siis tiedoksi, että esimerkiksi kaikkia luomiväri- ja poskipunasävyjä ei saa Suomesta. Myös huulituotevalikoima on merkin kotimaassa rutkasti suurempi.
Mutta oikein pätevä tämä Suomessakin myytävä valikoima on, eikä monikaan perinteinen luonnonkosmetiikan brändi pysty meidän markkinoilla tätä valikoimaa vastaan kilpailemaan. Odottakaas kun kuulette mitä esimerkiksi meikkivoiteissa on tapahtunut.... :)
Lähdetään liikkeelle meikkipohjatuotteista. Laveralla on ihonhoitopuolelta löytyvien BB- ja CC-voiteiden lisäksi neljä erilaista meikkipohjatuotetta.
Kevyin tuote on BB- ja CC-voidetta läpikuultavampi Tinted Moisturising Cream eli sävyttävä kosteusvoide. Seuraavaksi kevyin on Mousse-meikkivoide (jota suosittelen normaalista seka- ja rasvoittuvalle iholle). Lempparillani eli nestemäisellä meikkivoiteella saa jo kivasti peittoa - ja uudistuksen myötä sävyvalikoima kasvoi kuuteen...! Se on jo tosi hyvä setti.
Sävyt uudistuksen jälkeen:
Kaikkein peittävimmän tuloksen saa kompaktimeikkivoiteella, josta sanon kaksi asiaa: 1) Sen suomennos "meikkipuuteri" on edelleen harhaanjohtava, sillä kyseessä EI ole meikkipuuteri vaan kiinteä meikkivoide, jossa on mukana myös puuterimaisia ainesosia. Se ei tunnu eikä näytä puuterimaiselta, eikä myöskään jätä ihoa puuteroidun näköiseksi. 2) Tuote on uudistuksen myötä parantunut aivan mielettömästi!! Vanhalla kompaktilla en koskaan saanut tasaista tulosta, enkä suoraan sanottuna sitä halunnut kenellekään tarjota, mutta tämä uusi on kuin, no, ihan eri tuote. Vanha oli jähmeää ja kuivakkaa, uudistettu on notkeaa ja iholla paljon kauniimmin liukuvaa.
Tässä meikissä Helena Valkee käytti 2-in-1 Compact Foundationia meikkipohjana, ja olin ihan ällikällä lyöty kun näin tuloksen. Pahoittelen ettei minulla ole tilaisuudesta parempia kuvia. Mallin ihossa oli jonkun verran kirjavuutta, ja Helena sai pohjasta aivan tasaisen kompaktilla. Meikin hän tietysti kiinnitti vielä puuterilla, pinta kun todellakin sen vaatii.
Minun täytyi heti kotiin päästyä kokeilla kompaktia itsellenikin, ja kyllä, se levittyy nyt niinkuin kompaktin meikkivoiteen kuuluukin! :) Nyt tätä uskaltaa jo suositellakin, jos Liquid Foundationin peittokyky ei riitä.
Uudet aurinkopuuterit ovat duoja. Tämä tuntuu olevan yhä vain kasvava trendi, ja oikein käytännöllinenkin, kun kahdesta sävystä saa sekoitettua kunkin vuodenajan ihonsävyyn sopivan nyanssin.
Sävyvaihtoehtoja on kaksi.
Poskipunasävyjä on Suomen valikoimassa edelleen vain kaksi, kun Saksassa niitä on neljä. Suomeen on valittu sävyt 01 Charming Rose, joka on tuttu viime talven Brand New Edition -kokoelmasta, sekä 03 Cashmere Brown.
Olin ensin vähän että "Blääh", kun näin ruskean Cashmere Brownin, mutta Helena Valkeen demomeikki (kuva postauksen lopussa) osoitti, ettei sävy ole iholla lainkaan niin ruskea. Vähän niinkuin Brand New Editionin kuultopuuteri Total Reflection, joka näyttää hylsyssä ruskealta mutta on iholla terveen punastuksen sävyinen.
Maskaroita on Suomen valikoimassa uudistuksen jälkeen viisi kappaletta, Saksassa kuusi.
Vielä edellisessä Lavera-postauksessa mainitsemani kaksipäinen Double Black on jäänyt pois kokonaan, ja Suomen valikoimassa ovat nyt vanha klassikko Volume Mascara, paksuharjainen Intense Volumising, niinikään muhkeaharjainen ja erityisen mustia ripsiä lupaava Deep Darkness sekä pituutta lupaavat, perinteisellä "pulloharjalla" varustettu Long Lash ja modernimmalla muoviharjalla varustettu , silkkikuituja sisältävä Butterfly Effect. Saksan markkinoilta löytyy vielä Endless Definition Mascara, joka nimestä päätellen lupaa erityisen eroteltuja ripsiä.
Luomiväripuolella on eniten uusia tuulia. Mono-luomivärejä on nyt kahta eri laatua ja lisäksi vakiovalikoimaan on lisätty myös neljän sävyn paletteja, niitäkin kahdessa laadussa.
Suomen valikoimaan kuuluu seitsemän Beautiful Mineral Mono -sävyä, olen merkannut ne pinkillä. Saksan valikoimassa ovat nuo kaikki kaksitoista.
Beautiful Mineral -monosävyjen lisäksi on kolme erityisen hohtavaa Illuminating-sävyä, joita voi käyttää sekä kuivana että kosteana.
Neljän sävyn paletteja on Suomen valikoimassa kolme; Beautiful Mineral -linjan Smokey Grey ja Cappuccino Cream sekä Illuminating-linjan Indian Dream (kuvassa). Oikein toimivan näköisiä sävyharmonioita. Cappuccino Cream on hillitty viileähkön ruskea harmonia, Smokey Grey taas klassinen smokey eye -paletti.
Tämä tuote ei ole (ainakaan vielä...) Suomessa! Halusin sen silti esitellä - vaikuttaa nimittäin siltä että luonnonkosmetiikkamerkit ovat todella vihdoin heränneet silmämeikinpohjustajien aikakauteen. Tämä on nyt kolmas luonnollisiin ainesosiin pohjautuva silmämeikinpohjustaja jonka tiedän.
Vielä pari vuotta sitten ei millään (ainakaan Suomessa myytävällä) luonnonkosmetiikkamerkillä ollut minkäänlaisia silmämeikinmeikinpohjustustuotteita. Asian ovat ajaneet nestemäiset peiteaineet.
Huulimeikkien puolella on tapahtunut yhtä paljon kuin luomiväreissäkin, valikoima on kasvanut kahdella uudella tulokkaalla. Näistä toinen, voidemainen purkkiin pakattu Lips & Cheeks -tuote, ei tule Suomeen.
Toinen uutuus, Brilliant Care, on kuultohuulipuna. Tämän tyyppinen huulituotehan kuuluu melkein kaikkien meikkisarjojen valikoimaan, joten tällaista uutuutta saattoi jossain vaiheessa Laveralle odottaakin. Suomen valikoimaan kuuluvat kaikki neljä sävyä. Tuote on siis hoitavampi, mietopigmenttisempi ja huulirasvamaisempi kuin varsinainen huulipuna.
Perushuulipunalinja kasvoi Saksan markkinoilla myös neljällä mattasävyllä, mutta Suomessa näitä ei nähdä. Suomen valikoimaan kuuluu 10 Colour Intense -sävyä, jotka minusta näyttävät oikein hyviltä enkä näe että Saksan 19 sävyn valikoimaa täällä olisi järkevää myydäkään.
Helena Valkeen työskentelyä ja esitystä oli muuten todella miellyttävä seurata. Olen seurannut työni puolesta niin myyjänä kuin bloggaajanakin jos jonkinlaisten kauneusalan ammattilaisten esiintymisiä, ja heitä on kyllä moneen lähtöön - niin kuin tietysti millä tahansa alalla.
Harmitti ettei minulla ollut mukana järkkäriäni että olisin saanut parempia kuvia, Helenan tekemät kaksi demomeikkiä olisivat olleet hyvien kuvien arvoiset. :)
Sain muuten jälleen muistutuksen erinomaisesta rajausvinkistä, jonka jaankin nyt tässä. Tiedättehän, kuinka kynämäisellä rajaustuotteella on vaikea päästä aivan ripsien tyveen? Kynää voi käyttää myös siveltimellä, ja tällöin saat värin ujutettua aivan kiinni ripsiin. Väritä kynää kämmenselkääsi, jolloin kynän vahamainen koostumus lämpenee ja pehmenee. Ota sitten napakka ja lyhytharjaksinen, lättänä sivellin, ja nappaa siihen väriä kämmenselältäsi. Rajaa luomi siveltimellä. Siveltimen pikkuiset harjakset painuvat aivan kiinni ripsiesi tyveen puskien värin ripsien väliinkin - toisin kuin kynän kömpelö pää.
Tässä meikissä rajaus tehtiin tuolla sivellintekniikalla, ja tuloksena oli todella pehmeä ja utuinen, mutta silti silmät tehokkaasti esiin piirtävä rajaus.
Toinen demomeikki, jossa pohja tehtiin kompaktimeikkivoiteella, oli tumma iltameikki. Sen Helena teki harmaan ja violetin sävyillä (Smokey Grey paletti yhdistettynä Diamond Violet -monosävyyn). Valitettavasti siitä ottamani kuvat olivat totaalisen tärähtäneitä.
Omia kokemuksiani Laveran uutuuksista pääsen jakamaan teille vasta myöhemmin syksyllä, sillä tuleva Kreikan matka erottaa minut ja tuotepaketin kahdeksi kuukaudeksi. Lokakuun lopulla sitten alan pureutua näihin kunnolla! :)
Vastaus: yli kolme kymppiä, sanotte te.
2183 henkilöä sanoi sanansa kesän kosmetiikkakyselyssä, jossa kartoitin suhtautumistanne kosmetiikan hintoihin ja yleisesti ostotottumuksianne; mistä ostatte, miksi ostatte ja mihin merkkeihin luotatte.
66% vastanneista kokee 30 euron ylittävän summan kalliina ihonhoitotuotteissa (27% heistä jo allekin tämän summan), 74% kuuluu samaan joukkoon meikkituotteiden kohdalla. Enemmistö oli 30 euron kannalla myös luonnonkosmetiikkakyselyn puolella. Eli siinäpä se maaginen raja sitten - kolme kymppiä.
Täytyy sanoa, että itse asiassa vähän hämmästyin tulosta. Itselleni on myymälätyössä muodostunut käsitys noin 40-50 euron kipurajasta; kun myytävä tuote on lähellä tuota hintaa, saa sen myymiseksi oikeasti tehdä jo vähän muutakin kuin ojentaa purkin asiakkaan käteen ja sanoa, "Tää on hyvä". (Tuo käytäntö voi toimia vallan mainiosti alle 20 euron tuotteiden kohdalla.)
Selektiivisellä puolella 30 eurolla hyvin harvoin irtoaa muuta kuin joku putsari tai mahdollisesti maskara tai meikkikynä. Näin ollen ei liene mitenkään ihmeellistä, että suomalaiset kuluttajat ovat hieman nihkeitä sijoittamaan selektiiviseen kosmetiikkaan. Olisi muuten mielenkiintoista nähdä Euroopan maiden tilastoja selektiivisen ja ns. markettikosmetiikan myyntiluvuista ja suhteesta toisiinsa. Missähän maassa myytäisiin eniten selektiivisiä merkkejä päivittäistavaramerkkeihin nähden..? Voisikohan olla Ranska..?
27% vastanneista kokee jo 20 euron ylittävän hinnan olevan kallis ihonhoidon puolella, 29% meikkituotteiden puolella. Vastausten profiiliin vaikuttaa luonnollisestikin blogin lukijarakenne, valtaosa lukijoistani sijoittuu ikähaarukkaan 20-30, eikä tässä iässä vielä laiteta yhtä hanakasti rahaa esimerkiksi anti age -tuotteisiin, jotka ovat perusihonhoitotuotteita kalliimpia.
Entä minä? Mikä minusta on kallista? Joskus 10 vuotta sitten kuuluin itsekin tuohon 30 euron porukkaan, mutta työ alalla ja todennäköisesti myös ikä ovat vaikuttaneet suhtautumiseeni. 30 euroa tuntuu minusta ihan keskivertohinnalta, ja voin sen hyvin maksaa jopa ripsiväristä. Tällä viikolla ostin Cliniquen Dark Spot Defensen, ja kun kuulin sen hinnan (29,50€) olin ihan että "Häh, ei sen enempää?" :). Kun hinta kipuaa jonnekin 45 euron yläpuolelle, alan jo harkita pidempään.
Summa, paljonko enemmistö teistä maksaisi enintään kosmetiikkatuotteesta, on välillä 30-50 euroa. Yli 50 euroa maksaisi joukostanne 40%, ja tästä vain 2% pulittaisi yli satasen.
Minusta henkilökohtaisesti selektiivisen kosmetiikan myyntityö on tämän vuoksi välillä hiukan ikävääkin ”tahtojen taistoa” ja myyjä saa todellakin laittaa verbaalisen lahjakkuutensa peliin vakuuttaakseen perusasiakkaan yli 50 euroa maksavan purkin paremmuudesta. Tietysti on tuo pieni 23 prosentin joukko joka on tottunut käyttämään kalliimpaa kosmetiikkaa ja valitsee selektiivisen ihan oma-aloitteisestikin. Mutta kun niille peruspirkoillekin on mieluusti tarjottava kallista…. (Jokainen kaupan alaa tajuava ymmärtää tietysti miksi…) Voisin kirjoittaa kalliin kosmetiikan myymisestä ihan oman pitkän jaarittelunsakin sillä minulla tunnetusti riittää siitä mielipiteitä, mutta se ei kuulu tähän postaukseen.
Seuraavan kysymyksen tulos poikennee valtavirran käytöksestä, uskoisin nimittäin että keskiverto kuluttaja laittaa eniten rahaa ihonhoitoon (johon lasken hygieniatuotteet kuten suihkugeelit ja saippuat). Mutta koska Karkkipäivää lukee keskivertoa kosmetiikasta kiinnostuneempi joukko, kulutatte meikkeihin yhtä paljon kuin ihonhoitoon. Tämä pätee omallakin kohdallani.
Siihen, saako kallis tuote luottonne, vaikuttaa odotetusti tuotemerkki. Joku tuntematon high-tech-merkki Islannista 100 euron hintalapulla nauttii todennäköisesti heikompaa luottamusta kuin se tuttu Lancôme (suomalaisten luotto Lancômeenhan on muuten Euroopassa omaa luokkaansa, merkillä on täällä paljon hienompi status kuin monissa muissa maissa).
Seuraava kysymys vahvistaa sen, että huolimatta Karkkipäivän(kin) lukijoiden hinta-laatu-kriittisyydestä, vetävät arvokkaammat tuotemerkit teitäkin puoleensa. Peräti 73% ostaisi kalliimpaa kosmetiikkaa jos olisi varaa. Tässä kuulun itse vähemmistöön.
Valtaosa teistä on myös kokenut saavansa rahalle vastinetta ostaessaan kalliimman tuotteen, jos nyt ei ihan kaikkien niin joidenkin tuotteiden kohdalla.
Kyselyssä oli yksi vapaasti vastattava kohta, ”Arvokkain tuote jonka olet ostanut?” Kallein vastauksissa mainittu tuote oli 250 euron hajuvesi. Odotetusti vastauksissa vilahteli eniten meikkivoiteita ja hajuvesiä. Nämä ovatkin tuotteita, joissa oikeasti useammin saa parempaa laatua kun maksaa kalliimmasta. Säälitti, kun joku kertoi vastauksissa sijoittaneensa Diorin luomiväripalettiin – ja unohtaneensa sen sitten laivan hyttiin…! D’ough!
Seuraavan kysymyksen vastausrakenne noudatti myös odotettua – suomalaisethan ostavat tunnetusti kosmetiikkansa tavarataloista. Muualla Euroopassa, jo naapurimaa-Ruotsissa, asioidaan enemmän erikoisliikkeissä. Olin ehkä hitusen yllättynyt tuosta, että edelleen niin pieni osa harrastaa verkkoshoppailua. Itse kun monesti ajattelee, että miten tavalliset kaupat edes pystyvät enää kilpailemaan edullisten (etenkin ulkomaisten) verkkokauppojen kanssa, mutta näköjään pystyvät ja vallan mainiosti. Suomalainen ei ilmeisesti hevin ole vaihtamassa tavaratalon tuttua kemppariosastoa www-kauppaan.
Seuraava kysymys tuloksineen kertoo, ettei moni edelleenkään tee hintavertailua normikauppojen ja nettikauppojen välillä. Suurin osa teistä on vastannut ostavansa sieltä, missä on edullisinta. Tietysti, jos on ostamassa vaikkapa Rimmelin luomiväriä, niin se nyt toki kannattaa ostaa lähimarketista eikä netistä. Ja vastaaja on varmaankin tarkoittanut, että ”Ostan Anttilasta ennemmin kuin Stockalta”, koska netistä ei tämän hintaluokan tuotteita ole järkeä hankkia. Mutta selektiivisen kosmetiikan kohdalla pystyy "kivijalkaliike" harvoin kilpailemaan nettikaupan hintojen kanssa.
Laadukkaina pitämienne selektiivisten tuotemerkkien kärjessä ovat Clinique (ykkösenä), Dior (kakkosena) ja Lancôme ja Sensai (melkein jaetulla kolmossijalla). Veikkaan, että Sensain sijoitukseen vaikuttaa suomalaisten uskollisuus 38-maskaraa kohtaan. Cliniquen ykkössijoitus on myös suhteellisen selvä, merkki on edullisimpia meillä myytäviä selektiivisiä ja tuotevalikoima kattaa kaiken ikäiset ja ihotyypit ”vauvasta vaariin”. Helposti lähestyttävä merkki suomalaiselle, kaiken kaikkiaan.
Päivittäiskosmetiikan merkkien puolella Lumene vei voiton pitkällä kaulalla muihin nähden. Kakkoseksi sijoittui The Body Shop. The Body Shopia on mielestäni hieman vaikea kategorisoida, sillä markettikosmetiikkaa se ei ole, mutta hintojensa puolesta ei selektiivistäkään. Semiselektiivistä siis, lähinnä. Lumenekin muuten mieltää itsensä nykyään mieluummin semiselektiiviseksi, ja hipovathan sarjan kalleimmat tuotteet jo selektiivisiä hintoja. Lumenea kuitenkin saa joka marketista = se on siis päivittäiskosmetiikkaa.
Lopuksi, mihin perustatte ostopäätöksen. Vastausten perusteella näyttäisi siltä, että mainoksilla olisi yllättävän vähän valtaa, mutta kuvio antaa lopulta vain yksinkertaistetun kuvan. Vaikka ostopäätöksen synnyttäisi tarve, voi itse ostettava tuote valikoitua kuitenkin mainosten ja "puskaradion" ohjaamana.
Selvältä vaikuttaisi kuitenkin se, että vaikka vastaajat tämän blogin lukijuuden perusteella kuuluvatkin keskivertoväestöä "kosmetiikkafriikimpään" luokkaan, ei valtaosa teistä kuitenkaan osta kosmetiikkaa yli tarpeen.
Kiitoksia kaikille osallistuneille! :)
Käyn luonnonkosmetiikkakyselyn tulokset läpi erikseen.
Asia, missä olen auttamatta jäänyt kelkasta lopetettuani työt kosmetiikkaliikkeessä, ovat uutuudet. Tottahan toki paatunut ja itseään kunnioittava kosmetiikkafriikki seuraisi uutuuksia mediastakin, mutta minä.... nyyyh.... en kai sitten ole tarpeeksi paatunut. Luulisi sentään, että ne kaikkein puhuttavimmat uutiset tavoittaisi meikäläisenkin, mutta ilmeisesti olen viettänyt kesän niin korvat täynnä itikoita ja suu täynnä shampanjaa että tämänkin kokoluokan kelkka pääsi menemään ohi ilman että edes kulmiani kohotin.
Kiljuin varmaan 5 minuuttia kun tajusin, mitä tuulia tämä meikkisyksy tuo tullessaan.
Dior uusii kaikki viisikkonsa ja viime viikolla kauppoihin on pätkähtänyt kokonaista 13 uutta 5 Couleurs -palettia!! Näistä kaksi on syksyn limited edition -sävyä, loput muodostavat uuden viisikoiden perusvalikoiman.
Huuutoa!! Siis tyyliin New Kids On The Block vuonna 1991 Helsingin Jäähallissa -tason huutoa!
Okei, en enää pysy yhtä hyvin perässä uutuuslanseerauksissa kuin myyjävuosinani, mutta jotain muuta olen kuitenkin saanut takaisin. Jotain meikkifriikille jopa arvokkaampaa.
Sen vanhan hullaantumisen tunteen ja vatsan pohjassa möyrivän innostuksen meikkituotteisiin. <3
Niin paljon kuin työ kosmetiikan ympäröimänä kuulostaakin kosmetiikkafriikin unelmalta, ja niin ihanaa ja antoisaa kuin se käytännössä onkin - - sillä on ne toisetkin seuraukset. Kun intohimo muuttuu työksi.... Ymmärrätte, mitä monen kohdalla tapahtuu. Se jokin palo sammuu tai vaimenee. Se muuttuu erilaiseksi. Meikit ovat yhä ihania mutta.... niiden räplääminen on työtäsi. Suhde niihin muuttuu. "Oi, kas, onpas Diorilla taas kaunis syyslook!" saatoin todeta vuonna 2011. Mutta halusinko ostaa jonkun paleteista? En. Aiheuttivatko mainosvisuaalit onnen kiljahduksia? Eivät.
Vuosi 2008: "Aaaaaww, pakko-saada, minkä noista oikein ottaisin??!" Ja tuntitolkulla netin meikkikuvien äärellä haaveilua ja huokailua.
Vuosi 2014. Tänä keväänä tunsin sen. Sitä oli taas ilmassa.... "Ohh. Voi että tuota luomiväriä...! Minä haluan.... taas ostaa."
Niin haluan. :) Olen toipunut myyjävuosien kosmetiikkaähkystä. Ja sille on syytä hymyillä. :)
Kulutusjuhlijaa minusta ei koskaan kuitenkaan saa. Sellainen minä en ole, vaikka kosmetiikkaostoksilla taas käynkin. Tämä friikki ostaa harkiten. Miettii pitkään, tuumailee, swatchailee, selaa inspiraatiokuvia netissä. Nautinto on sitä suurempi, kun sitten lopulta tekee päätöksen ja kävelee kauppaan (tai klikkautuu nettikauppaan).
Juuri nyt tämä tuumailee näitä ihanuuksia.
#456 Jardin.
Vihreää, kermaista kultaa ja sinistä. Vihreä vetoaa aina. Yhdistettynä kultaan, aina toimiva kombo minun silmilleni. Vaalea roosakin on klassinen koko luomen perussävy. Sininen..? Hankalampi, mutta tuo kaivatun lisäkontrastin paletin väreihin. Tyylikäs, ihastuttava kokonaisuus.
# 566 Versailles.
Kullankimalteista täydellisyyttä ja kaunis kaakaonruskea. Niin takuuvarma väriharmonia - lukuunottamatta pakan sotkevaa hopeaa! Haluaisin kaivella tämän paletin suunnittelijan päätä. Miksi hopea..? Erittäin mielenkiintoinen valinta. Näkisin todella mielelläni tällä paletilla toteutetun meikin jossa on kaikkia sävyjä.
Versaillesia tuskin kotiutan hopean vuoksi.... Tai pakkoko sitä on noihin muihin yhdistää jos ei siltä tunnu. :) Hopea on kuitenkin minulle se ehkä kaikkein vähiten sopiva meikkisävy joten se jäisi todennäköisesti käyttämättä yksinäänkin.
# 676 Candy Choc.
No tämähän kuuluisi Karkkipäivän talliin ihan itsestään selvästi, ja menneisyydessä olisin Nami-shokin ostanutkin silmää räpäyttämättä. Niin ihanan pirteä kokonaisuus, ehdoton kevätpaletti..!
Mutta nykyisyys... Mitä tekee beigeentynyt nyky-Karkkipäiväläinen..? Hän jää aprikoimaan. Candy Choc on eittämättä ihana. Ei neutraali tila välttämättä ole millään lailla lopullinen. Karamellin sävyinen kevät voi tulevaisuudessa olla taas yhtä Sannia kuin vuonna 2009 :)
# 656 Pastel Choc.
Tässä kaunokaisessa on jo todella realistinen hankinta"vaara"... Oijjoi miten klassiset, toimivat sävyt.
Vasemman alakulman oranssilta näyttävä sävy ei ole luonnossa lainkaan noin värikäs vaan muistuttaa Candy Chocin vasemman yläkulman persikkaa. (Olen siis näitä käynyt jo kaupoissa luonnollisestikin kuolaamassa... Piti melkein pyyhkiä teline mun jäljiltä...)
#796 Cuir Cannage.
Entäpä tämä upeus.... Ruskeaa ja beigeä, joohh... mutta kaikki eri nyansseja, toisistaan selkeästi erottuvia, luoden harmonisen mutta kuitenkin vivahteikkaan kokonaisuuden joka imartelee suunnilleen kenen tahansa sävytystä... Tällä paletilla ei varmaan kukaan voi epäonnistua. Kokoelman ehdottomia helmiä.
Cuir Cannagen kotiutustodennäköisyys on kutakuinkin 98%.
# 646 30 Montaigne.
Kuin Cuir Cannagen kiltimpi pikkusisko. Yhtä lailla pomminvarma beigen-ruskea kokonaisuus, mutta hillitymmällä eleganssilla. Muutamissa sävyistä on myös henkäys pinkkiä, mikä ei näy tässä kuvassa. Täydellinen väriharmonia vaalealle, lämpimälle sinisilmälle. Miksei myös punatukalle.
.
Sen vain sanon, että olen ihan ratkeamassa halusta päästä meikkaamaan näillä ja juuri nyt voisin enemmän kuin mielelläni palata hetkeksi vanhalle työpaikalleni leikkimään näiden kanssa.... Mikä näissä Dioreissa oikein on.... Miksi juuri nämä viiden sävyn paletit...? Sen kun osaisi sanoa. Jos jonkun meikkituotteen eeppiseksi luomisessa on onnistuttu esimerkillisesti, niin se on Dior 5 Couleurs. Onnittelut Diorin markkinointitiimille, vuosienkin jälkeen täällä edelleen seotaan... ^_^
Mites te? Aiheuttavatko friikin viisikko-tunnustukset lähinnä hämmentyneitä otsanrypistyksiä vai kuinka moni nyökyttelee tietäväinen hymy kasvoillaan, "Mä niin tiedän mistä sä puhut"....?
Kuvat Avenue Montaigne, Nailderella, ja Selfridges.
Heinäkuisen meikkipaketin sisältöön tutustuminen jatkuu Benecosin uusien puuterituotteiden muodossa.
Tuotteet olen saanut arvioitaviksi Biodelly-nettikaupasta.
Natural Trio Blush Fall In Love ja Natural Highlighting Powder Stardust. Ensimmäinen saa tuomion "nojaahh...", jälkimmäinen arvion "jesjes!!"
Kyseessä on BDIH-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa eli meikkejä vailla synteettisiä pigmenttejä.
Fall In Love -poskipunassa yhdistyy kolme sävyä, joista yksi on heleä lohi-pinkki, keskimmäinen viileähkö vaaleanroosa ja kolmas beigehtävä vaalea luumu. Keskimmäinen sävy on korostussävy eli tuo iholle vain helmiäistä hohtoa.
Täytyy sanoa, että yhdessä sävyt muodostavat aika hassun kokonaisuuden. Tällaisissa monisävyisissä poskipunatuotteissa on tarkoituksena joko pyöräyttää siveltimeen kaikkia sävyjä, tai sitten valita vain muutamaa sävyä tietystä kohtaa. Benecosin tapauksessa vaihtoehdot ovat lohipinkki-vaaleanroosa tai beigeluumu-vaaleanroosa. Kummassakin jälki on roosan highlighter-sävyn vaikutuksesta enemmänkin korostuspuuterimaista kuin poskipunamaista. Kaikissa sävyissä pigmentti on hyvin hentoa ja sitä irtoaa kehnohkosti. Sivellintä saa todella hinkata poskipunassa jotta siitä saa väriä irti.
Yhdessä kaikki kolme sävyä muodostavat suhteellisen mitäänsanomattoman, miedon sävyhäivähdyksen joka antaa viileän vaikutelman.
Ennen- ja jälkeen kuvissa ero on vain hienoisesti havaittavissa.
Tässä kuvassa näkyy hyvin, kuinka keskimmäinen highlighter-sävy tekee "poskipunasta" melkeinpä vaaleamman kuin muu iho.
Vaaleiden korostussävyjen käyttö osana tällaisia monisävypuuterituotteita on yleistä, mutta useimmiten highlighter-sävyn osuus pidetään pienempänä kuin muiden sävyjen, jottei sen vaaleus pääse dominoimaan. Benecosin Trio Blushissa vaaleaa sävyä on mielestäni liikaa. Lohi-pinkki olisi kaunis ja raikas sävy yksinään, mutta sitä on vaikea saada sipaistua siveltimeen ilman roosan sävyä joka vaalentaa sen väkisin.
Totean, että itse pidän huomattavasti enemmän Benecosin mono-poskipunista. Kaikki kolme sävyä; Mallow Rose, Sassy Salmon ja Toasted Toffee, ovat erinomaisen toimivia sävyjä hyvällä pigmentillä. (Rose ja Toffee esitelty täällä, Sassykin minulla on mutta en ole ennättänyt postaamaan siitä.) Benecosin poskipunilla on hintaa 6,80€.
Highlighter Powder eli korostuspuuteri saa sitten ne hurraa-huudot. Hurraat siksi, että niin harvalla meikkisarjalla on vakiovalikoimassaan korostuspuuteri. Hyvähyvä Benecos!
Stardust on aavistuksen roosaan menevä mutta jälki on iholla lopulta hyvin neutraalia, lähinnä vain kuultoa, joten sanoisin että sävy sopii lämpimällekin iholle. Hohde on tarpeeksi erottuvaa tuodakseen selkeän korostuksen, mutta maltillista verrattuna moniin muihin elämän varrella kohtaamiini korostuspuutereihin. Joissain yksilöissä hohde on todella voimakkaan helmiäistä, Stardustissa enemmänkin satiinista. Sopii erinomaisesti myös silmämeikin yleishäivytykseen (eli kun kaipaat jotain neutraalin vaaleaa sävyä jolla häivyttää varjostuksen rajat.)
Vertaus Lily Lolon Ivory Tower -luomiväriin - jolla sitten saa halutessaan sellaista voimakkaampaa korostusta.
Benecosin korostuspuuteri maksaa 8,50€.
24.8. saakka saatte vielä 15 % pois Biodellyn hinnoista koodilla KAR14.
*
...ja ihan muusta aiheesta....
Tänään kävin sen ostamassa.
Kyllä mä haluan tämän testata formaldehydistä ja sen aiheuttamasta ärsytysriskistä huolimatta. Jos saan ikäviä oireita, lopetan tuotteen käytön. Ei kai siinä sen kummempaa.
Saas nähdä tekeekö Trind mun kynsille saman kuin Saralle. :)
Otin äsken verrokkikuvat. Tänään, 19. elokuuta 2014, kynteni ovat tässä kunnossa.
Oikea käsi.
Vasen käsi.
Kynsinauhatkin ihan kauheassa kunnossa... Sen siitä saa kun laiskistuu öljyämisen kanssa. :( Säännöllinen, mieluiten jokapäiväinen öljyäminen todella tuo huomattavan hyödyn. Ja silti olen vain lakannut tekemästä sitä. Huokaus.
Katsotaan mihin Trind pystyy. Jos minulla ei Kreikasta tultua ole vahvat, lohkeilemattomat kynnet, niin marssin geelaukseen.
...ja tuon kirjoitettuani muistin heti, että Välimeren ilmastossahan kynnet aina paranevat muutenkin... Hmmmh... No, aloitan nyt kuurin kuitenkin samantien ja jatkan sitten Kreikasta palattua. Voi kunpa pääsisin taas tulevaisuudessa esittelemään säännöllisesti lakkakuvia, niinkuin ennen....
...ovat nimimerkki Neiti (sinulle Natural Code)
sekä
nimimerkki Tuuuuuulia (sinulle Terre D'Oc)
Laitan teille justiinsa meiliä! :)
Sorry neljän rivin "postaus", päivän varsinainen postaus tulossa myöhemmin. :)
Haluaisiko joku adoptoida BB-voiteen?
Nämä kaksi unohtuivat kesän kosmetiikkahuutajaisista ja haluaisin mieluusti antaa ne eteenpäin jotta ne saisivat onnellisen elämän jonkun kylppärin kaapissa tai meikkilaatikossa! :)
Terre D'Ocin BB-voide mun on pitänyt antaa adoptioon jo ajat sitten, mutta se ressukka oli hautautunut Hemnesin uumeniin niin etten löytänyt sitä kootessani kesän huutajaistuotteita.
Sain voiteen vuosi sitten, eli ihan tuoretta se ei enää ole. Olen käyttänyt sitä vain pari kertaa ja tammikuun jälkeen korkkia ei ole avattu. Arvelen tuotteen olevan edelleen ihan kunnossa.
Meikki- ja swatch-kuvia Terren BB-voiteesta löydätte tästä postauksesta. Sävy on 952 Rose des Sables.
Lumenen Natural Code BB-voiteen olen saanut muistaakseni joskus viime talvena tai keväällä. Pakkaus on avaamaton. Se on mulkoillut minua kylppärin hyllyllä kaikki nämä kuukaudet, mutta koska BB-voiteet eivät ole minulle se kiinnostavin tuoteryhmä, NC:n beebee on jäänyt testaamatta. Elämä lyhyt, testattavia tuotteita paljon, jne....
Eiköhän ole parempi antaa NC BB jolle kulle joka sen oikeasti käyttää. :)
Sävyjä on vain yksi. En valitettavasti osaa sanoa sävystä mitään koska en ole avannut pakkausta. Pakkaustekstissä kerrotaan, että voide on "tasapainottava", eli pitäisi näin ollen sopia myös sekaiholle. Voiteessa on suojakerroin 25.
Nämä BB:t lähtevät uusiin koteihinsa ihan mun piikkiin, eli nämä ovat arpajaiset (ei tarvitse siis maksaa postikuluja niinkuin huutajaisissa).
Mikäli haluat antaa kodin joko Terre D'Ocille tai Natural Codelle, huikkaa kommenttiboksiin joko TERRE tai NATURAL CODE. Laita sähköpostiosoitteesi sille varatulle riville, se näkyy vain minulle.
Voit osallistua vain toisen arvontaan. Osallistumisaikaa on tämä päivä (18.8.) eli klo 24.00 saakka.
Luonnonkosmetiikan ripsivärimarkkinoilla on yksi tekijä, joka pukkaa uutta maskaraa ulos melkein yhtä tiheällä pöhinällä kuin synteettisellä puolella Lorkku ja kumppanit konsanaan. No ei ihan, mutta ero kilpailijoihin on huomattava.
Kyseessä on Lavera, ja tällä hetkellä merkin valikoimaan kuuluu peräti kuusi (!) erilaista maskaraa. Se on oikeasti ihan hurja määrä, kun muilla luonnonkosmetiikan merkeillä on yksi tai kaksi.
Uusin tulokas on Butterfly Effect Mascara. Sain sen kokeiltavaksi Laveran maahantuojalta.
Teen paljon yhteistyötä Laveran kanssa, ja valikoiman muut ripsivärit ovat minulle myös tuttuja, toisiksi uusinta Deep Darkness -maskaraa lukuunottamatta. Kokemukseni mukaan kaikki Laveran maskarat tuovat, tuotanoin, ihan samanlaisen tuloksen. Minun ripsissäni siis. Olenkin päätellyt, että valikoiman eri maskaroiden pääasiallisena erona on itse harja. Massa on kaikissa kokeilemissani ollut yhtä ohutta ja huonosti kerrostuvaa. Harjan puolesta olen tykännyt eniten Volume Mascarasta ja Double Blackista. Minkäänlaista tuuheus- tai pituuseroa ripsarit eivät kuitenkaan tuo.
Uusi Butterfly Effect sisältää silkkikuituja, joiden olisi tarkoitus pidentää ripsiä. Olen jutellut maskaroiden kuituteknologiasta blogissa aiemminkin, ja todennut, että kuituihin liittyy samanlainen "toisilla toimii, toisilla ei" -ilmiö kuin esimerkiksi 38-maskaroihin. Minulla kuidut eivät toimi. Ne vain kieltäytyvät tarttumasta ripsieni päihin. Lukuisat kuitumaskarat on kokeiltu, jopa sellainen jossa kuituja lisätään erikseen maskaroituihin ripsiin, ja aina sama tulos. Minun ripseni eivät näillä konstein pidenny.
Olen kuitenkin omin silmin nähnyt ripsiä, jotka on saatu ihan tekoripsien näköisiksi kuitumaskaralla. Teknologia siis kiistatta toimii joidenkin ripsissä.
Silkkikuidut ovat havaittavissa Butterfly Effectin harjassa. Harja on iso ja kuminen, eli kumiharjojen ystäville tuli nyt toinen tarjokas Laveran valikoimaan. Aiempi kumipäinen löytyy Double Blackista, muut ovat perinteisiä "pulloharjamaisia".
Ripsiväristä kerrotaan seuraavaa:
"Butterfly Effect Mascara levittää, tuuheuttaa ja pidentää ripsiä luoden aistikkaan katseen." (Välihuomautus: hihi... mua naurattaa aina nämä sanavalinnat... aistikas katse..! ^_^) "Uudenlainen harja tekee ripsistä runsaat, kaarevat ja erotellut. Ripsivärin silkkikuidut pidentävät ripsiä näyttävästi, samalla kun ergonomisesti muotoiltu kumiharja tekee ripsistä intensiivisen kaarevat ja runsaat. Harjan pallomainen pää levittää maskaran jopa kaikkein pienimpiin ripsiin, mikä takaa tarkan lopputuloksen jo yhdellä vedolla."
Tässä minun Perhosripseni.
Intensiivisen kaarevat ja runsaat... aistikkaat...
No ei. Tälläkään kertaa. :)
Verrataanpas suosikkiini, IsaDoran Precision Mascaraan. Ei todennäköisesti tarvitse erikseen kertoa kummalla puolella kuvassa on kumpaa, mutta teistä katsoen vasemmalla on IsaDora, oikealla Lavera.
Kuvassa kumpaakin maskaraa on levitetty yksi kerros. (Yksi kerros: vedetään useampi veto, mutta ei anneta vetojen jättämän massan kuivua välillä.)
Mistä ero johtuu? Pääasiallisesti siitä, että luonnonkosmetiikan ainesosilla ei ole mahdollista luoda yhtä takertuvaa = tehokkaasti kerrostuvaa maskaramassaa kuin synteettisillä keinoilla. Kun harjaa Precisionia ripsiin, ovat ripset joka vedon jälkeen hitusen paksummat, sillä uuden vedon jättämä ripsarimassa tarttuu helposti kiinni alempaan kerrokseen. Luonnonkosmetiikan maskarat eivät käyttäydy näin. Vaikka kuinka vetelet, ei massaa jää ripsiin sen paksummin. Saadakseen massan kerrostumaan edes jotenkin, on odotettava että edellinen kerros kuivuu kokonaan.
Tässä Butterfly Effect -ripset kahdella kerroksella. Eli joo, saahan sinne vähän volyymia kun jaksaa odottaa ensimmäisen kerroksen kuivumista. Koin kuitenkin, että massa lähti herkästi paakkuuntumaan toisella kerroksella. Kolmatta kerrosta en olisi enää laittanut.
Mutta, mutta! Jälleen voidaan todeta, että mikä toimii yhdellä näin, toimii toisella toisin. Siksi kosmetiikka-arvostelut ovat lopulta aika hassuja. Jos minä kehun puuteria A, voidetta Ö ja seerumia C, ja joku kiinnostuu niistä sen perusteella, niin eiväthän ne välttämättä toimi hänellä lainkaan. Nyt minä kerron, että taas tuli testattua yksi maskara joka ei toimi lupaamallaan tavalla, ja joukko ihmisiä ajattelee, "No blääh, tuota en ainakaan osta." Mutta jollakulla heistä tuote voisikin toimia vallan mainiosti.
Virven ripsissä Butterfly Effect näyttää ihan eri maskaralta. Vaikka Virvelläkin on yhtä hentoiset ripset kuin minulla. Ei paakun paakkua ja huomattavasti enemmän volyymia yhdellä kerroksella. Just saying.
IsaDora Precision Mascara
Vaikka kerroksen kuivumisen odottelua ei voi edes vaivaksi kutsua (odotellessahan meikkaa vaikka muuta osaa nassusta), niin itse haluan maskarani mieluiten sellaisena, joka kerrostuu saman tien. Ei nyt ollut tarkoitus mainostaa tässä postauksessa toista maskaraa, mutta verrokkikuvilla saan selkeästi havainnollistettua luonnonkosmetiikan ja synteettisen maskaran eron ripsissäni.
Lavera Butterfly Effect - IsaDora Precision
Ja vielä harjan koosta ja muodosta... Se on tuloksen kannalta lähes yhtä olennainen asia kuin massan ominaisuudet.
Minun silmieni kokoon nähden Butterfly Effect on todellinen jumboharja, jolla en valitettavasti saisi siistiä tulosta vaikka massa olisikin parempaa. Markkinointitekstissä mainittu "pallomainen pää" ei auta asiaa millään tavalla. Näin suuri harja sotkee pienen ja ahtaan silmän väkisinkin, mikäli harjan yrittää tuoda ihan ripsien tyveen. Kulmaluukin suttaantuu. Pienet tarkkuusharjat, kuten Precisionissa, ovat omiaan minun silmieni rakenteelle.
Laveran uutukaisella on hintaa 23 euroa, mikä kuulostaa jo aika arvokkaalta. Toisaalta massaakin on 11 milliä, mikä on paljon maskaroiden maailmassa. Esimerkiksi Max Factorin supersuositussa Masterpiece-maskarassa on tavaraa huimat 4,5 milliä.
Loppuun vielä "muotokuva" ripsistäni... Katsokaa nyt näitä reppanoita, ripset voisi melkein laskea. Ei näin surkeaa ripsistöä ole helppo saada runsaan ja tasaisen näköiseksi millään maskaralla.
Välillä ihmettelen ihmisten kommentteja maskarakuvien yhteydessä (puhun nyt blogeista ylipäänsä, itse saan tämän tyyppisiä kommentteja yllättävän harvoin). Joskus näkee hirveitä taivasteluja jonkun "hämähäkkiripsistä" tai ylipäänsä epäsiistin näköisestä ripsarituloksesta. Tuleeko kommentoijille mieleen, että henkilön omat ripset ovat luonnostaan tietynlaatuiset, eikä niitä välttämättä saa sen tuuheamman, siistin tai anti-hämppiksen näköisiksi vaikka niitä olisi meikkaamassa mikä guru tahansa? Minun ripseni sojottavat usein ihan toivottomasti joka suuntaan vaikka olisin vetänyt huolellisesti vain yhden ohuen kerroksen.
On todellakin olemassa ripsiä, joita ei saa tasaisen viuhkamaisiksi markkinoiden kalleimmallakaan megamaskaralla. ;)
Olettehan kaikki "kynnelle kykenevät" ja kiinnostuneet vastailleet kesän kosmetiikkakyselyihin? :)
Ensi viikolla olisi tarkoitus käydä tulokset läpi ja julkaista blogissa yhteenveto. Mikäli missasit nämä kyselyt, käy ihmeessä vielä vastaamassa.
Kreikka ei liity tähän mitenkään mutta halusin tähän jonkun kuvan... :p
Kysely 1 on tarkoitettu kaikille, ja se käsittelee kosmetiikan hintaa ja ostotottumiksia.
Kyselyyn 1 pääset tästä.
Kysely 2 on tarkoitettu luonnonkosmetiikan käyttäjille, ja se käsittelee samoja teemoja kuin nro 1, mutta luonnonkosmetiikan näkökulmasta.
Kyselyyn 2 pääset tästä.
Ja vielä "miesten ulkonäköjuttua" odottaville - olin suunnitellut kirjoittavani ja julkaisevani jutun heinäkuussa, mutta aktiivinen loma-aikataulu non-stop reissuineen ei lopulta jättänyt aikaa sen tyylisen, huomattavasti enemmän aikaa vaativan postauksen koostamiseen. Mutta juttu on tulossa! Kun kesätyöni päättyy, minulla on taas enemmän aikaa blogille. :)
Sain Biodellylta kokeiltavaksi muutamia Lily Lolo -uutuuksia.
Ja teille alekoodin joka löytyy postauksen lopusta. :)
Lily Lololla on pieniä mineraali-starttipakkauksia kolmessa sävyssä; Light, Light-Medium ja Medium. Sain sävyn Light-Medium.
Pakkauksissa on kolme eri sävyistä mineraalipohjaa, yksi viimeistelypuuteri sekä minikokoinen kabuki.
Light-Medium-pakkauksessa on mineraalipohjat sävyissä Warm Peach (lämmin vaalea), Candy Cane (viileä vaalea) sekä In The Buff (keskivaalea neutraali). Viimeistelypuuterin sävy Flawless Silk (kevyesti sävytetty, valoa heijastava) on kaikissa Starter-pakkauksissa sama.
Ovatpa söpöjä! :) Starttipakkauksella on hintaa 26,90€ ja pakkauksissa on 0,75 g mineraalipohjaa (per purkki) ja 0,5 g viimeistelypuuteria. Kuulostaa tosi vähältä, mutta yhdestä purkista riittää mainiosti monen viikon meikkikokeiluihin. Tai sanotaan että ainakin iholla, joka ei kaipaa montaa kerrosta. Itse muistan kun vuosia sitten ostin Lolon kaksi näytekokoa, ja meikkasin niillä koko kesän :D Täysikokoinenhan minulla kestää noin vuoden.
Arvelin mini-bukin nähtyäni, että tälle minulla ei varmaankaan tule käyttöä. Ja kuinkas kävikään... Starttikitti lähti mukaani kun palasin elokuun alussa Ahvenanmaalle - ja normaalikokoinen kabukini jäi mantereelle. Olin siis lopulta erittäin iloinen, että Lolon Baby Buki tuli mukaan. :)
Tietenkään mini-kabukilla ei saa laitettua meikkipohjaa yhtä hyvin kuin normaalikokoisella, mutta kyllä tämä on hommansa ihan hoitanut. Harjakset ovat löysähköt ja kyllähän tämä "nuljuu" iholla pyöritellessä (--> jos harjakset ovat löysät, siveltimellä ei saa niin hyvää peittoa), mutta minun ihollani tulos näyttää kutakuinkin samalta kuin normisiveltimellä. Tuntu vain on eri. Ja onhan iho kesällä niin paljon tasaisemman sävyinenkin, ettei pohjan levityksen kanssa tarvitse olla niin tarkkana....
"Tuomio": ihan ok matkakabuki. Mutta miksei näitä baby-versioitakin voi tehdä kunnolla tiheiksi..?
Tänä kesänä olen käyttänyt Flow Kosmetiikan Amber-sävyä, joka on normaalia kesäsävyäni, Lolon In The Buffia, hieman tummempi. Oikeastaan sain ihan täydellisen sävyn sekoittamalla Amberiin ihan pikkuisen Lolon Warm Peachia.
Olen jo pitkään halunnut kokeilla Warm Peachia talvisävynäni, nyt kun Blondie tuntuu jääneen liian vaaleaksi. Eli sattui oikein sopivasti, että WP saapui kitin mukana. :) Voin sitten talvella rusketuksen kaikottua raportoida, miten Warm Peach toimii. Itse asiassa olen jo aika varma, että se sopii. :) Silmät ovat sen verran harjaantuneet tunnistamaan minulle sopivat sävyt.
Candy Cane -sävyä minun on turha kokeilla, se on roosapohjainen ja minulle selvästi väärä sävy. Mutta henkilölle, joka ei ole varma ihonsa viileydestä/lämpimyydestä, tämä kitti sopii hyvin. Vähän kyllä ihmettelin, miksi kittiin on laitettu neutraalin sävyn edustajana tummemman sävysyvyyden In The Buff, kun Barely Buff olisi vastannut Candy Canen ja Warm Peachin sävysyvyyttä.
Sain testiin myös kaksi kiinteää luomiväriä sekä kulma/vaha-duon. Lily Lolollahan on ollut kiinteitä luomivärejä jo pidempään (alussa oli vain jauhemaisia), mutta nämä ovat käsittääkseni ihan uusia sävyjä jotka tulivat pakkaus- ja design-uudistuksen myötä.
Jälkimmäisestä puheen ollen, kaipaa edelleen Lolon vanhaa, "romanttisempaa" designia, mutta alan jo alku"shokin" jälkeen tottua näihin uusiin mustavalkoisiin.
Kulmakarva-duoja on kolmessa sävyssä, minulle lähetetty Dark on sävytykseeni liian tumma ja olen käyttänyt sen puuterimaista puolta kulmavärin sijaan luomivärinä.
Nuo kiinteät Pressed Eyeshadow -luomivärit.... Wow. Siis WOW. Nyt täytyy sanoa että olen todella myyty. Samaan hengenvetoon totean, että voi samperi kun on harmi ettei Loloa myydä kaupoissa, olisin heti halunnut rynnätä testaamaan kaikki loputkin sävyt. Nämä kaksi ovat nimittäin niin hyvää laatua että verrokkina tulee mieleen vain parit kaverukset nimeltä MAC ja Dior. Olisin ennen hehkutuksiani halunnut kokeilla, onko muissakin sarjan sävyissä yhtä loistava koostumus. Ettei minulle vain sattunut kaksi parasta yksilöä ja muut olisivat vähän niin-ja-näin...? Toivottavasti ei, vaan sama laatu jatkuu kautta koko linjan!
Koostumus vastaa suunnillen MACin Frostia, tiedoksi niille joille MAC on tuttu. Pigmentti on vallan erinomainen.
Lolon sivuilta havainnoin, että he ovat luokitelleet sävyjen koostumuksia nimillä 'matte', 'demi matte', 'shimmer' ja 'glistening sheen'.
Hämmästyin, kun huomasin saamani Ivory Tower -sävyn olevan Lolon mukaan 'demi matte'. Jos tämä on semi-matta, niin mitenkähän hohtavia nuo shimmerit sitten ovat..? Ivory Tower on nimittäin minun mielestäni erittäin hohtava. Ei ihan metallinen, mutta reilusti valoa heijastava ja helmiäisen pinnan jättävä. Benecosin hohdepuuteri on Ivory Towerin rinnalla himmeähohteinen.
Tässä meikissä luomen sisäpuolikkaalla Ivory Tower, ulkopuolikkaalla Eyebrow Duo Dark ja luomivaossa banskuvarjostuksena Gingernut. Kuten näkyy, Gingernut on tosi punertava. Muistuttaa minusta MACin Amber Lightsia, mutta ei ole ihan yhtä metallinen. Kuvailisin sävyä sanoilla "kullanpunertava toffee". Jälleen näitä takuuvarmoja sinisten silmien korostajia.
Tänään laitoin Lolon kaveriksi kultaista Diorin Sunset Café -paletista. Gingernut sopii tuon paletin sävymaailmaan kuin... ähh, tulee vain näitä typeriä "nyrkki silmään" -ilmaisuja mieleen. Sorry, nyt ei runosuoni toimi.
Ja hei - tähän meikkiin sopii Benecosin silmämeikinpohjustajakin aivan täydellisesti..! :) Nyt kun hiostavat säät ovat ohi, ei Benecoskaan ole enää pettänyt yhtenäkään päivänä. Voin siis todellakin suositella.
Koko luomella Sunset Café -kultaista, luomivaossa Gingernut, kulmaluulla Ivory Tower.
Ja sitten se koodilainen. :)
Koodilla KAR14 saa 15% alennusta kaikista Biodellyn tuotteista sunnuntaihin 24.8. saakka. Tuttuun tapaan en saa tästä mitään provikoita, välitän vain ilolla tarjotun koodin. :)