Jäin sitten Gythioon. :)
Olen tosi iloinen, että jäin.
Gythio on noin 5000 ihmisen pikkukaupunki Peloponnesoksella, Manin niemimaan koillisosassa. Jos joku teistä on käynyt Symillä, voitte yllä olevaa kuvaa katsoessa varmasti jakaa kokemukseni: Gythion värikäs, neoklassinen arkkitehtuuri ja kukkuloita halaava sijainti melkein toistensa päällä seisovine taloineen tuo vahvasti mieleen Symin. Gythio on kuin "rouheampi", vähemmän maalattu ja kiillotettu Symi.
Ihana..!
Turistillisesti Gythio tuskin sanoo monellekaan Kreikan peruskävijälle mitään, eikä Manin alueelle ylipäänsä tehdä pakettimatkoja. Omatoimireissaajalle suosittelisin Gythio'ta mitä lämpimimmin! Kuten koko Manin aluetta. Täällä on aivan upeita rantoja ja tunnelmallisia kyliä, vailla massaturismikohteiden lieveilmiöitä övereine matkamuistomyymälöineen ja hyökkäävine ravintoloiden sisäänheittäjineen. Gythio on Manin suurin asutuskeskus ja ainoa kaupunki. Jos olet suuntaamassa Maniin, pysähdy ehdottomasti Gythiossa!
Gythion kukkulainen ja merellinen sijainti tekee siitä mielenkiintoisen ja maisemiltaan palkitsevan kaupungin kävellä. Suuret korkeuserot tuovat kiinnostavia vinkkeleitä kaupungin kaduille ja meren ylle.
Mitään "San Franciscoa" koko kaupunki ei sentään ole, mutta kyllä täällä halutessaan voi kävellä oikein hyvää porras- tai ylämäkitreeniä kaupungin ylemmissä osissa :)
Kuten todettua, tällä matkalla en kaipaa mitään valtavan virikkeellisiä ja vilkkaita kohteita, vaan rauhaa ja rentoutumista. Gythiossa on aidon kreikkalaisen kaupungin tunnelmaa, mutta se on sen verran pieni ja kompakti, että kaupungin saa nopeasti haltuun eikä tule "...sekin kortteli ja kaupunginosa pitää vielä nähdä..!" -ähkyä. Luulen, että kolme päivää riittää täällä oikein hyvin.
Keskiviikkona lähden Kytheralle :) Se tulee olemaan Kreikan saareni numero 50! Tai tarkemmin sanottuna Kreikan saarikunta numero 50. Olen vieraillut yli 50 saarella, jos muihin saariin kuuluvat saaret kuten Telendos Kalymnoksella, Delos Mykonoksella ja Thirasia Santorinilla lasketaan.
Satamat..! ❤️
Tiedättekös muuten, mikä erittäin trendikäs kosmetiikan raaka-aine tässä kuvassa komeilee? :)
Sehän on ystävämme kaktusviikuna eli viikunaopuntia..! 😍 Esimerkiksi Whamisan Cactus Bouncy Serum on 99-prosenttisesti kaktusviikunauutetta. Viikunaopuntialla on kosmetiikassa paljon samoja ominaisuuksia kuin aloe veralla, mutta se on vielä paljon aloe veraa antioksdanttisempi ja sisältää vielä enemmän mikroravinteita kuten aminohappoja, vitamiineja ja mineraaleja.
Kaktusviikunaa on joka puolella Manin alueella. Paikalliset eivät vielä ole alkaneet pullottaa sitä kosmetiikkaan, mutta joistain ravintoloista voisin kuulema löytää kaktusviikunajälkkäriä. :)
Mun ihana hotelli Gythiossa ansaitsee ihan oman esittelynsä. ❤️ Tämä näyttävä rakennus tarttui silmiini jo lauantain läpikulkumatkalla, se erottuu kaupunkikuvassa moderniudellaan. (Hotellin voi bongata kahdestakin tämän postauksen kaupunkikuvasta - se todella erottuu.) Se on myös keskustan ainoa hotelli kera kattoterassin - ja saanen sanoa, että täältä on paras näköala kaupungin ylle..!
Nyt mun pää painuu tyynyyn... Kalinichta.
Olen jälleen Kreikassa kahden vuoden odotuksen jälkeen.
Olen tosi onnellinen.
Tähän kuvaan tiivistyy ensimmäisen päivän tunnelma:
Kuinka olenkaan odottanut sitä, että saa taas syödä maailman parasta ruokaa varpaat rantahiekassa, turkoosin meren äärellä.
❤️❤️❤️
Tässä lyhyt kertomus matkani ensimmäisistä päivistä.
Saavuin Ateenaan perjantai-iltana ja kentällä tuli heti itku. Räkä valui konkreettisesti maskin alla.
Ostin (eurolla halventuneen..!) junalipun ja pian istuin tutussa suburban-junassa matkalla ystäväni Mariannan ja hänen miehensä luokse. Sydän oli pakahtua tavatessani rakkaat ystävät kahden vuoden jälkeen. 😭 Miten ihanaa on saada halata ja olla normaalisti...! (Meillä kaikilla on tuplarokotukset.)
Mariannalla ja Vassiliksella oli viikonlopuksi hauskaa ohjelmaa: he veisivät minut yllätyskohteeseen, joka kuuluu Mariannan suosikkipaikkoihin Kreikassa - ja jossa en ole käynyt aiemmin. Mahtavaa...!
Lähdimme matkaan Ateenasta lauantaiaamuna lämpöasteiden hipoessa 28:aa jo aamuyhdeksältä. Matka suuntasi etelään Peloponnesoksen niemimaalle, ja yritin mielessäni arvuutella kohdetta. Sen täytyi olla rannikolla, siitä olin varma, sillä Marianna rakastaa uimista enkä voinut kuvitella ystäväni lempipaikkaa ilman merta ja mahdollisuutta pulahtaa mereen...
Puolen päivän aikaan autossa alkoi tuntua siltä, kuin joku olisi laittanut valtavan lämpöföönin päälle. Auton lämpömittari kertoi ulkolämpötilaksi 37.... Syyskuu on Kreikassa yhä erittäin lämmin, mutta 37 on poikkeuksellista.
Gythion kaupunkiin (kuvassa) saapuessamme sain kuulla, että olimme jo lähellä kohdetta. Marianna sanoi, että voisin harkita Gythioon jäämistä sunnuntaina ystävieni palatessa Ateenaan, sillä Gythiosta kulkee laiva Kythiran saarelle. Kythira on saari, jolla en ole vielä käynyt, ja jokaisella Kreikan reissulla olisi aina kiva käydä jollain uudella saarella. :)
Pidimme lounas- ja uimatauon Skutarin kylässä perinteisessä kalatavernassa. Olin sanonut Mariannalle, että haluaisin syödä niin lähellä merta kuin mahdollista, ja tämän lähemmäs on vaikea päästä....
Kaikki oli aivan täydellistä. Ajattelin, että voisin jäädä lomalle jo tähän. Hyvää ruokaa, pehmeä lämmin hiekka jalkojen alla, lämmin aurinko iholla ja turkoosi meri muutaman metrin päässä.... Tunsin sanoinkuvaamatonta onnea ja levollisuutta. Huojentuneisuutta, jopa.... Kaikki tuntui taas niin... normaalilta.
Sain kuulla, että itse asiassa olimme jo perillä. Kohteemme oli Manin niemimaa, vuoristoisesta ja karun kauniista luonnostaan sekä omintakeisesta väestöstään tunnettu alue Lakonian maakunnassa. Olen kuullut Manista paljon vuosien varrella ja halunnut pitkään vierailla täällä. Ja nyt olin täällä..! 😍
Lounaan jälkeen matka jatkui Limenin rantakylään. Limeni olisi ollut matkamme yöpymiskohde, jos siellä vain olisi ollut vapaita huoneita. Pikkuinen ja viime vuosina valtavan trendikkääksi kohonnut Limeni oli kuitenkin täyteen varattu, ja majoituimme sen yläpuolella sijaitsevassa Areopolin vuoristokylässä.
Mani on mielenkiintoinen paikka. Sen asukkaita pidetään erikoisina ja sosiaalisesti jopa "vihamielisinä", koska alueen karut olosuhteet ovat kasvattaneet manilaisista kovaluontoisia ja karkeita. Turismi ei ole ollut alueelle millään lailla merkittävä elinkeino, täällä on eletty sitrushedelmien ja oliivien viljelyllä, oliiviöljyn tuotannolla ja kalastuksella.
Vasta ihan viime vuosina Mani on alkanut nousta trendikkääksi kohteeksi. Kreikkalaisten ohella alueella käy paljon saksalaisia ja ranskalaisia. Pakettiturismia täällä ei kuitenkaan ole, vaan Maniin saapuvat matkailijat ovat omatoimireissaajia.
Marianna kertoi, että kolme vuotta sitten Limenissä oli vain muutama hotelli ja kaksi tavernaa. Nyt pieni rantakatu on täynnään putiikkihotelleja ja elegantteja ravintoloita.
Mielessäni kävi, olisiko pandemia vaikuttanut Kreikassakin pienten ja vähemmän tunnettujen kohteiden buumiin ja kaupallistumiseen..? Näinhän on tapahtunut (hyvin positiivisessa mielessä talouden kannalta) myös Suomessa, suomalaisten hakiessa koronan aikana uusia lomaelämyksiä kotimaasta.
Marianna vaikutti olevan hieman apea ja pettynyt lempikylänsä upgreidaukseen. Saatoin ymmärtää häntä, harvoin ilahdumme, kun jokin vanha ja tuttu muuttuu. Itselläni kun ei ole kokemusta menneen ajan Manista, saatoin kuitenkin nauttia Limenin tunnelmasta täysin siemauksin...! ❤️
Tänään minun pitäisi päättää, jäänkö Manin alueelle vai palaanko ystävieni mukana Ateenaan.
En ole vielä päättänyt. Olin ajatellut meneväni ensi viikolla Agistrille... näin jo itseni Skalan sympaattisen pikkurannan kahvilassa saaren rauhallisessa tunnelmassa leväten. (En kaipaa nyt mitään vilkkaita kohteita.) Mutta ehkä menenkin Kythiralle? Pitäisiköhän se mahdollisuus nyt hyödyntää...
Kotimaan saarihyppelyn matkakertomus vie meidät tänään Kemiönsaarelle, jossa vieraillaan söpössä Taalintehtaan ruukkikylässä ja sydämeni vieneellä Högsåran saarella.
Saarihyppelylle kun olin lähtenyt, halusin ehdottomasti hyödyntää ainoan tarjolla olevan meriyhteyden Paraisten ja Kemiönsaaren välillä. Hanko Linesin järjestämä yhteys toteutuu vain kerran viikossa lauantaisin kesäaikaan - paitsi tietysti juuri tänä lauantaina, kun minä olin varannut matkani. Sain Hanko Linesilta puhelun, jossa kerrottiin, että laivavuoro Kasnäsin ja Paraisten välillä oli siltä viikolta peruttu teknisen vian vuoksi. Huokaus.
Niin oli sitten tämäkin pätkä taitettava bussilla Turun kautta. On kyllä erikoista, ettei Saaristomeren vilkkaimpiin kuuluvien kuntien, Paraisten ja Kemiönsaaren välillä, kulje useammin yhteysaluksia.
Päivän varsinainen kohteeni oli Högsåra, jonne olisin päässyt alkuperäisen suunnitelmani mukaan Kasnäsista taksilla tai vuokrapolkupyörällä. Nyt kun reitti kulki Turun kautta, sain miellyttävänä bonuksena pysähdyksen Taalintehtaalla, joka on Kemiönsaaren viehättävimpiä kohteita.
Taalintehdas on historian havinaa huokuva ruukkikylä jonka sievä ja kuvauksellinen vierassatama saa Paraisten kolkon satama-alueen näyttämään Neuvosto-ajan jäänteeltä. (Anteeksi, Parainen.)
Esteettistä iloa tuovien kohteiden metsästäjänä riemastun tällaisista paikoista. Minulle on reissaajana harvemmin enää merkitystä kohteen asukasluvulla, tunnetuilla nähtävyyksillä tai maailmanluokan taidemuseoilla, vaan etsin ennen kaikkea viihtyisiä, kauniita ja idyllisiä miljöitä sekä persoonallisia paikkoja, joissa tunnelma ja visuaalisesti kiinnostavat puitteet tekevät arvon.
Taalintehtaan satama-alue on kuin elävä postikortti.
Uusklassiset rantamakasiinit 1840-luvulta houkuttavat paatuneen valokuvaajan kaivamaan kameran esiin yhä uudestaan ja uudestaan ja haaveilemaan hetkestä makasiineissa toimivien ravintoloiden viihtyisillä terasseilla. Vierasvenelaituria reunustavat penkit kutsuvat lepuuttamaan jalkoja ja katselemaan venekansan leppoisaa menoa. Majakkalaiturin vasta-avattu uusi ravintola terasseineen ja puoteineen houkuttelee pysähtymään ostoksille tai kylmälle siiderille. (Allekirjoittanut tarttui jälkimmäiseen mahdollisuuteen...)
Tai lähtisikö sitä Ruukinkävelylle tutustumaan kylän 300-vuotiseen historiaan.
Historiaan saa kosketuksen heti kylän rannassa, jossa seisoo joukko jännittävän miljöön luovia vanhoja hiiliuuneja. Lyhyen kävelymatkan päässä on mielenkiintoinen masuunialue sekä luonnon ystäville Senatsbergetin maisema-luontopolku.
1700 asukkaan Taalintehdas on pieni kylä, jossa on kokoonsa nähden runsaasti palveluita; kaksi ruokakauppaa, Alko, apteekki, useita ravintoloita, tori, hotelli ja monipuolinen vierassatama. Siihen päälle vielä kiinnostava historia sekä viehättävä arkkitehtuuri. Kuitenkaan täällä ei ole liikaa mitään, eikä liikaa (tai lainkaan) turistillisuuden tuntua. Tunnelma on aito.
Paikallista aitoa siideriä - mmmm...!
Tänne palaan todella mielelläni uudelleen paremmalla ajalla. Näen jo itseni nauttimassa aamukahvia Strandhotelletin verannalla….
Sitten kesän kohokohtaan... ✨✨
Kuulin Högsåran saaresta ensimmäistä kertaa Mondo-lehden artikkelissa. Selailtuani Instagramissa aiheeseen liityviä kuvia IG:n palvelualtis algoritmi päätteli minun olevan kiinnostunut paikasta, ja pian feedini oli täynnään suloisia kuvia pikkuisen Högsåran "julkkislaiturista".
Mikä julkkislaituri...?
Högsåra on erittäin vetovoimainen paikka ilman mitään jippojakin, mutta viime kesänä paikallinen yrittäjä keksi rakentaa yhdelle saaren vierasvenelaitureista värikkään ja kuvauksellisen venevajoja esittävän lavasteen.
Lavasteesta tuli välitön somehitti ja saarelle saapuvat veneilijät alkoivat kilvan kuvata selfieitä kaunis ja huomiotaherättävä koristekulissi taustanaan. Hästägillä #högsåra löytyy nyt tuhansittain otoksia kera söpön "IG-laiturin". Somemarkkinointia tehokkaimmillaan..!
Kiitos näiden kuvien, Högsåra terottui minunkin tajuntaani ja siitä tuli ilmiselvä kohde saarihyppelylläni. Tallentuipa omaankin kameraani ja puhelimeen kymmeniä versioita Cafébryggan-nimellä kulkevasta somehitistä. 😄
Noin 50 asukkaan Högsåra on vanha luotsikylä. 1800-luvun lopulla myös turismista muodostui saarelle tärkeä elinkeino, kun keisari Aleksanteri II hovisaattueineen ihastui Högsåraan ja vietti saarella kesiään.
Tänä päivänä purjehtijat ja muut omalla veneellä saapuvat vierailijat muodostavat saaren tärkeimmän vierailijakunnan. Majoitusmahdollisuudet rajoittuvat leiri- ja kurssikeskuksena toimivaan Högsåran pensionaattiin sekä Villa Cecilia -huvilaan, joka tarjoaa majoitusta minimissään viikon ajanjaksoille pienille seurueille. Näillä puitteilla useimmat Högsåran vierailijat saapuvat tänne vain päiväretkelle tai yöpyvät omassa veneessä.
Minä saavuin veneettömänä ja yövyin pensionaatissa (kuvassa).
Pensionaatin äärimmäisen yksinkertainen makuusali-majoitus kuuden hengen huoneissa ei ole elämyksellisimmästä päästä, mutta ajoi asiansa ja mahdollisti kahden yön mittaisen tutustumisen ihanaan Högsåraan. Eipä täällä tullut kuin nukuttua, muuten vietin aikani ulkosalla :)
Miten kuvailisin Högsåraa?
Kun astuu saarelle, tuntuu kuin astuisi menneeseen aikaan ja lapsuuden TV-sarjoista tuttuihin nostalgisiin maisemiin. Hiekkateitä, peltoja, vanhoja puutaloja, kauniita hiekkarantoja, laitureita ja kirkasta vettä. Oikeasti - tuntui kuin olisin astunut aikaan jo ennen omaa lapsuuttani. Ehkä äitini lapsuuteen maaseudulle.
Minulle tuli saarella lähes liikuttunut olo. Siellä tuntuivat yhä vallitsevan pehmeät ja hitaat arvot. Hiekkateitä kävellessä ja niittyjen kahistessa ympärillä kehoon laskeutui rauhan tunne. Kaikkialla oli niin mielettömän kaunista että melkein itketti. Koska saarella vallitsee kauttaaltaan 20 km / h -nopeusrajoitus, missään ei näe ketään kiirehtimässä. Vastaan tulee verkkaasti kulkevia iloisia seurueita. Lapset kirmailevat, välillä joku pyöräilee ohi ja pariskunnat kulkevat hymyillen käsi kädessä.
Suomen Pleasantville.
Högsåralla on useita todella kauniita ja hienohiekkaisia rantoja. Lillbackan vierasvenelaiturin (kuvassa) Rumpan Bar'issa voi nautiskella sekä kekseliäästä nimestä (peppu paljaana) että kylmistä juomista, elävästä musiikista ja pienestä purtavasta.
Mitä muuta saarella voi tehdä kuin ottaa hauskoja selfieitä, maata rannalla tai istua peppubaarissa?
Siellä voi vuokrata pyörän ja ajella hiekkateitä ympäriinsä. Voi vaikka käydä ottamassa kuvan kaikista eri vierasvenelaitureista sekä tuulimyllyistä (niitä on saarella kolme ja niillä on nimetkin...!), kuten allekirjoittanut teki. :)
Tai, voi tehdä mitä monet saapuvat varta vasten Högsåralle tekemään: vierailla legendaarisessa Farmor's Cafe -ravintola-kahvilassa.
Farmor's Café on niin suosittu paikka, että sinne on hyvä tehdä varaus jos mielii varmistua siitä, että ylipäänsä pääsee sisään. Kyseessä ei siis ole mikä tahansa maalaiskahvila. Tänne saapuu ihmisiä matkankin takaa ihan vain voidakseen kertoa käyneensä "mummun kahvilassa".
Minäkin tein varauksen. :) Vierailulle annetaan aikaa kaksi tuntia.
Paikka on todellakin übertunnelmallinen. Ehkä kokemusta hieman verottaa jonotus ja tietty tuotteistaminen, mutta toisaalta hype ja jännittynyt odotus myös omalla tavallaan korottavat elämystä. Pikkuisella saarella kaukana Suomen trendikkäimmistä kohteista ei todellakaan odottaisi tällaista instituutiota, ja kyllähän se asettaa omanlaiset odotukset vierailulle.
Ilokseni "Fammu" myös lunasti nämä odotukset.
Farmor's Café'n yksinkertainen menu tarjoaa joka päivä liha-, kala- ja kasvisvaihtoehdon sekä päivän salaatin. Tarjolla on myös pizzaa. Minä tilasin päivän kalan jonka nautin kauniin auringonlaskun sekä kahden rosé-juoman pitäessä seuraa. Ruoka ei ole mitään fine diningia, mutta annos oli erittäin hyvä ja tunnelmasta Fammu saa täydet pisteet ja extraakin.
Kahvilan tunnetuin vetonaula on kakkupöytä, jonka erikoisuus on "ota sen kokoinen pala kuin mielesi tekee" -periaate. Kakkupaloilla on kiinteä hinta, mutta palan koon saa asiakas määrittää itse.
Illallisen jälkeen tein kävelyn Cafébrygganin lähellä sijaitseville vanhoille venevajoille. Rannassa istui seurue kauniisti katetun picnic-pöydän ääressä ja jutteli pehmeästi auringonlaskun punaiseksi värjäämässä illassa. Katselin seurueen muodostamaa siluettia ja venevajojen kuvajaisia veden pinnassa ja tunnelma oli pakahduttavan harmoninen.
Istuin pitkään venevajan laiturilla iltaruskon hiljalleen vaihtuessa siniseen hämärään ja mietin, että tällaiseen hetkeen sitä tuli päädyttyä spontaanin saarihyppelyn viemänä.
Miten Högsåralle pääsee ilman omaa venettä?
Högsåraan kulkee Kemiönsaaren Svartnäsista lossiyhteys (aikataulu täällä). Svartnäsiin puolestaan pääsee muutaman kerran päivässä bussilla Taalintehtaan tai Kasnäsin suunnasta viikonpäivästä riippuen, tai sitten voi ottaa taksin (kuten minä tein bussiyhteyden puutteessa) tai vuokrata Kasnäsista pyörän.
Ihan sujuvasti ei Högsåralle siis lennähdä jos on liikkeellä ilman omaa kulkupeliä, mutta vaiva oli/on todellakin sen arvoinen 🙏🏻
*
Kertomuksen edellisissä osissa vierailtiin Kökarilla sekä Nauvossa, Seilissä ja Paraisilla.
Olen viime aikoina jälleen mietiskellyt paljon Kreikkaa ja aikaani siellä. Miten voimakkaita, koskettavia ja hassujakin muistoja Kreikan reissuihini liittyykään. Nämä muistot tuovat iloa ja voimaa arkeen, jonka pandemia on monella tapaa harmaannuttanut.
Kreikka edustaa minulle jotain paljon syvempää kuin aurinkoinen lomakohde. Se on mielentila, se on vapaus: keveys, irtipääseminen.
Erään kerran oivalsin, että Kreikka on minulle ennen kaikkea tie ulos kotiympäristön vaatimuksista ja velvoitteista - niistä pään sisäisistä näkymättömistä verkoista, joita itsellemme punomme. Kreikassa voin suorittaa periaatteessa samat asiat kuin kotona, mutta kevyemmin. Sitä ei pysty selittämään. On vain tunne, että on irti jostain, joka kotona pitää kiinni ja nalkuttaa ja vaatii jatkuvasti. Kreikassa tunnen, että riitän - itsellenikin.
Ehkä paras matkani koskaan on kahdeksan vuoden takaa syksyltä 2013.
Tuolla matkalla minulla oli elämäni alhaisin budjetti, ja saattoi olla, että juuri tämä oli yksi matkan erityiseen tunnelmaan ja voimakkaisiin muistoihin vaikuttanut tekijä.
Tällä matkalla jouduin miettimään kaiken rahan kautta: minulla oli käytössä päivittäin 35€, ja joillekin extrapäiville 50€. Muistaakseni lainasin rahaa ex-mieheltäni kesken matkan jotta nuo pari 50 euron juhlapäivää mahdollistuivat..!
Kun rahaa oli noin vähän, se ohjasi voimakkaasti kaikkia valintojani ja tekemisen mahdollisuuksia. Tämä toi matkaan aivan omanlaisen sävyn. Mutta se, ettei voinut valita aina maksullista tekemistä tai parempaa majapaikkaa, ei suinkaan tarkoittanut sitä, että matka olisi ollut kokemuksellisesti köyhempi. Ehkä jopa päin vastoin.
Rahan kautta ajatteleminen ja valitseminen teki kaikesta lopulta jollain tapaa kiinnostavampaa, koska rahan asettamat rajat olivat haaste - ja haasteet yleensä korottavat kokemuksia. Haastellisuus myös teki pienemmistä asioista merkityksellisempiä, kuin mitä ne väljemmällä budjetilla olisivat olleet.
Hyvänä esimerkkinä mieleen ovat jääneet mm. marketin halvin nestesaippua sekä Nivea Creme -voide, jotka ostin akuuttiin tarpeeseen. Etsin huolella budjettiini sopivaa SOS-voidetta lievittämään auringon kuivattamaan ihooni ilmestyneitä "aurinkoryppyjä", ja lopulta Nivea Creme tarjosi mitä parhaimman ratkaisun. Ilman budjetin asettamia rajoja en olisi ikimaailmassa katsonut Nivea Cremeen päinkään.
Evästauko Ateenan Akropolis-museon portailla
En luonnollisestikaan pystynyt käymään ravintoloissa, mikä normaalisti on minulle valtavan mieluisaa tekemistä matkoilla. Valmistin kaikki ateriat majapaikoissani ja tein päiväretkille eväät.
Kolmen viikon matkan aikana vain yhtenä päivänä oli varaa ravintolakäyntiin - ja miten mahtavalta se hetki ravintolan pöydässä tuntuikaan..! En koskaan unohda sitä. Vaikka ravintola ei varmasti ollut hienoin eikä ruoka parasta mitä olen Kreikassa syönyt, se hetki oli suunnattoman arvokas ja nautin siitä viimeiseen oliiviöljytippaan ja fetamuruun saakka.
Kolmen viikon kengännauhabudjettireissu vei minut Kreetalta Karpathokselle ja sieltä Kassoksen kautta Milokselle, Sifnokselle, Parokselle, Ateenaan ja sieltä vielä Symille ja Rhodokselle, josta palasin kotiin.
Matka oli poikkeuksellinen siinäkin mielessä, että en lentänyt Ateenan kautta - koska en löytänyt riittävän edullisia lentoja Suomesta Ateenaan tai takaisin. Niinpä lensin halvimmalla mahdollisella Ryanairin lennolla Ruotsin Skavstasta Kreetalle, ja palasin Rhodoksen lennolla jälleen Ruotsin kautta.
(Laivamatkat Ruotsiin ovat tunnetusti puoli-ilmaisia, joten Ruotsi-etappeineenkin tämä vaihtoehto tuli edullisimmaksi.)
Matkalla oli myös hyvin erityislaatuisia kosmetiikkahaasteita, jotka pitivät sisällään niin ällötystä kuin tragikomediaa ja jättivät kuitenkin lopulta jälkeensä hervottoman hauskoja muistoja.
Moni pitkän linjan lukija muistaa saippuaoopperan; yritin hampaat irvessä saada hiukseni tottumaan saippuapohjaiseen palashampooseen. Ei onnistunut, ja kahden viikon jälkeen luovutin hiusteni ollessa niin tahmeat, että ne melkein seisoivat pystyssä. Tällä taustalla minusta ei tullut palashampoon ystävää - siis saippuapohjaisen sellaisen. (Lue täältä palashampoiden eroista.)
Huoneeni Ateenan ystävän luona <3
Nykyään minulla on halutessani varaa asua Kreikassa mitä tunnelmallisimmissa hotelleissa ja syödä kaikki ateriat tavernoissa. Tässä on oma viehätyksensä - erityisesti tavernoissa, sillä voisin matkustaa Kreikkaan vain syömään -, mutta silti tuo syksyn 2013 matka on jäänyt mieleen parhaana kaikista Kreikan matkoistani.
Luulen, että mieleni oli virittynyt kokemaan asioita jotenkin eri tavalla, ja kun ei ollut esimerkiksi varaa istuskella kuppiloiden terasseilla, vietin senkin ajan kävellen jossain päin kylää kirkkoihin, kortteleihin tai lähialueen polkuihin tutustuen. Tai etsien marketista edullisinta tonnikalaa. Siinäkin oli oma hauskuutensa ja haasteensa - tonnikala nimittäin on Kreikassa yllättävän kallista.
Taverna, jossa nautin matkan ainoan ravintolaillallisen
Olen miettinyt tätä budjettimatkaa monet kerrat. Nykyään vain valitsen matkoilla helpoimman ja mukavimman vaihtoehdon, tuolla matkalla jouduin usein näkemään paljon vaivaa että sain jonkin asian järjestymään.
Kuten vieraillessani Kassoksen pikkuisella saarella. Saari on niin pieni ja hiljainen, että syyskuun lopulla sieltä on todella vaikea löytää avoinna olevia majoituspalveluita - tai ainakaan sellaisia, jotka sopivat minun kengännauhabudjettiini. Muistan, kun kirjoittelin sähköposteja domatioiden vuokraajille ja vain yksi vastasi lopulta. Isäntä oli minua vastassa satamassa, vei minut talolle ja jätti yksin kadulle avain kädessä. Tunnelma isossa, tyhjässä talossa oli todella aavemainen.
Kuten koko Kassoksella - olin mitä ilmeisimmin saaren ainoa turisti.
Sielläkin söin markettitonnikalaa. Ja viimeisenä iltana saarella tapaamani kreikkalaispariskunta tarjosi minulle sataman rustiikkisessa tavernassa tuoretta kalaa. Myöhemmin pariskunnan rouva vei minut Ateenassa tutustumaan paikalliseen luomuviinitilaan..! ☺️
Rhodokselta mieleen taas jäi karismaattinen ja omalaatuinen perhe, joka majoitti minut Couchsurfingin kautta. Erikoisten raha-asioiden ohella minua hämmennettiin kertomalla vierailun aikana, että perheen vanhemmat ovat avoimessa suhteessa ja mieluusti pitävät vähän kivaa Couchsurfing-vieraidenkin kanssa, jos vain vieraat ovat sellaisesta viihteestä kiinnostuneita.
Tämä vieras ei ollut. Ja olin iloinen päästessäni Rhodoksen kentältä nousevaan koneeseen....
Ilman minibudjettia nämäkin erikoiset kohtaamiset olisivat jääneet kokematta. Kaikki ei aina ole säihkyvän upeaa, mutta oudotkin kokemukset ovat kiinnostavia matkamuistoja.
Voi Kreikka.
Miten minulla on ikävä. Ei pelkästään matkakohdetta ja kokemuksia, vaan minua itseäni sellaisena, kuin olen Kreikassa. Kevyenä, iloisena, kiitollisena... Olen matkustanut maassa myös murheen murtamana ja emotionaalisessa sumussa, mutta silloinkin olo on ollut kevyempi kuin kotona. Jo Kreikan valo muodostaa terapeuttisen tilan, jossa on helpompi olla.
Olen Kreikassa jopa kiinnostavampi bloggaaja.
En tiedä miksi voin Kreikassa niin hyvin, eikä sitä tarvitsekaan selittää. Maailmassa on monia upeita paikkoja joissa viihdyn ja rauhoitun. Mutta Kreikka on minulle kuin koti. Lämmin ja voimaannuttava syli, jonka turvaan on aina yhtä ihana palata.
Tänään aamupäivällä tein sen: varasin matkan Kreikkaan ja lähden jo tässä kuussa.
Odotus saa nyt olla ohi.
Pitkään ajatus ulkomaille matkustamisesta on tuntunut väärältä, enkä ole halunnut matkustaa koronahuolten painaessa mieltä ja maskin naamaa. En uskonut lähteväni Kreikkaan tai minnekään muuallekaan Suomen rajojen yli tämän vuoden puolella.
Nyt tämä on muuttunut. Rokotusten edetessä ja pandemian yhä vain jyllätessä mieleni on viimein luovuttanut ja hyväksynyt, että tämä on nyt uusi normaali. Rajoitukset, etäisyyden pitäminen ja maski ovat nyt elämäämme, ja tulevat olemaan sitä vielä pitkään.
Se mitä kukin meistä voi tehdä on ottaa rokotukset ja pyrkiä sen jälkeen palaamaan kohti niitä tärkeitä ja iloa tuovia asioita jotka pandemia on riistänyt. Ja yrittää elää niin normaalia elämää kuin uusissa olosuhteissa on mahdollista. Muuta emme voi tehdä. Meidän on mentävä takaisin kohti iloa, tämä on minun tunteeni.
Ja jos valitsee olla ottamatta rokotuksen, niin sekin on toki ok, kunhan hyväksyy sen mahdolliset seuraukset. Minä haluan palata kulttuuritapahtumien, ihmisten tapaamisen ja matkustuksen pariin koska ne ovat minulle tärkeitä. Siksi otan rokotukset.
Syksyllä on siis kahden vuoden tauon jälkeen taas luvassa Kreikan saarihyppelyä - myös Karkkipäivän sivuilla.
Tervetuloa matkalle halki Saaristomeren saarten :) Alkusyksyn harmaassa säässä näitä aurinkoisia päiviä saaristossa on erityisen mukava muistella. (Ainakin Tampereella sataa tänä aamuna kuin saavista...)
Tässä osassa vieraillaan vilkkaassa ja etten sanoisi välimerellisessä Nauvossa, synkän menneisyyden Seilissä ja Paraisten hurmaavassa vanhassakaupungissa.
Kökarin ihastuttavassa Brudhäll-hotellissa asut käytännössä laiturilla <3
Heräsin Kökarin Brudhällissa kauniiseen aamuun. Vaikka olen vieraillut Kökarilla kymmeniä kertoja, nyt olin siellä ensimmäistä kertaa lomalla..! Oli ihana avata verhot joiden takaa avautuu maisema suoraan laiturille ja leppoisasti kelluvien purjeveneiden rivistöön. Tähän maisemaan en voi kyllästyä. Brudhäll on maaginen!
Nautin hyvän aamupalan ja rentoilin aamupäivän laituriterassilla, kunnes taksi vei minut puolen päivän aikaan laivasatamaan. Lauttamatka Kökarilta manner-Suomen Korppooseen kestää 2,5 tuntia. Koska matkustin ilman kulkuneuvoa, matka oli ilmainen.
Ahvenanmaan lautta vie Korppoossa Galtbyn satamaan jossa itsessään ei ole mitään nähtävää. Tästä matka jatkuu valinnan mukaan joko Korppoon muihin kyliin, Houtskariin tai Nauvoon.
Ahvenanmaan lauttojen aikataulut löydät täältä. Korppooseen vie Södra Linjen.
Saavuttuasi Korppooseen, oma menopeli kuten auto tai polkupyörä antaa laajemmat etenemismahdollisuudet. Jos liikkuu ilman omaa kulkuneuvoa, kuten minä, on tässä vaiheessa saarihyppelyä riippuvainen Saaristobussin aikatauluista.
Saaristobussi on loistava tapa "maakravuille" päästä saaristoon! Bussi kulkee Turun keskustasta vuoden ympäri Paraisten ja Korppoon kautta aina Houtskarin saarelle asti. Vesiylitysten kohdalla bussi lastataan losseihin ja lauttoihin. Saaristobussin aikataulut löydät täältä.
Jos olet saapumassa Ahvenanmaalta, on hyvä huomioida, että Saaristobussin yhteys on ajoitettu vain osalle laivoista. Esimerkiksi illalla Kökarista saapuvalle laivalle ei ole Korppoossa bussiyhteyttä eteenpäin.
Galtby'n satama-alueella oli laivan saapuessa aikamoinen härdelli, kun autoja ja pyöräilijöitä ajoi ulos laivasta ja pitkä jono tulijoita odotti pääsevänsä sisään. Ahvenanmaan lautan lisäksi satamasta liikennöivät myös Houtskariin ja Norrskataan menevät lautat. Bussillakin oli vaikeuksia päästä ryysiksessä pysäkilleen, mutta lopulta pääsin kyytiin.
Minun matkani jatkui Nauvoon. Paikka oli minulle entuudestaan tuttu vain nimenä, ja purjehdusihmisten puheiden kautta olin myös ymmärtänyt, että Nauvon vierassatama on erittäin vilkas ja suosittu. Bilesatamaksikin sitä kutsutaan.
Perillä odotti jännittävä yhdistelmä perinteistä saaristolaiskylää historiallisine kirkkoineen sekä modernia, viimeisen päälle kehitettyä välimerellistä resorttia.
Minulle, jolle purjehduskohteet ja Suomen vierasvenesatamat ovat vielä verrattain uusi laajennus elämään, Nauvon satama oli jopa eksoottinen ja Suomen mittakaavassa uudenlainen elämys.
Nauvon satamaan ja ranta-alueelle on rakennettu tunnelmaltaan hyvin välimerellinen kokonaisuus koostuen ravintoloista, terasseista, rantabaareista ja pikkuputiikeista. Hienohiekkainen, kultainen ranta sekä uljaina laiturissa seisovat purjeveneiden rivistöt ruskettuneine, rentoine miehistöineen viimeistelevät lomafiiliksen. Todellakin; kuin olisit tupsahtanut johonkin pieneen rantakylään Kreetalla tai Rhodoksella..!
Vaikka tunnelma tuntui jollain tapaa keinotekoiselta, tykkäsin Nauvosta.
Rakennetussa resort-fiiliksessäänkin Nauvon ihmisvilkkaus oli virkistävää, ja etelän lomatunnelmia kaipaavalle sielulle sataman rennot rantabaarit riippumattoineen ja merimaisemineen olivat balsamia koronan viiltämille haavoille. Täällä saattoi oikeasti hetkellisesti kuvitella olevansa Egeanmerellä… Etenkin tämän kesän helteessä. ☀️
Ihana Martta lämmittää vieläkin
MAJATALO MARTTA
Nauvon kohokohtiin kuului myös ehdottomasti majapaikkani. Minulla kävi tuuri, kun peruutuksen kautta sain yösijan kahdeksi yöksi Majatalo Martasta. Tämä Nauvon vanhan kirkon vieressä sijaitseva romanttinen ja vanhan ajan tunnelmaa henkivä majatalo on sielultaan jotain ihan muuta kuin sataman ”Suomi goes St. Tropez”.
Martan kaikki huoneet ovat erilaisia ja yksilöllisesti sisustettuja. Minä sain sinisävyisen yhden hengen huoneen. WC:t ja suihku ovat käytävillä.
Kesän paras sauna koettiin Nauvossa
Huikein juttu Martassa on sen sauna – näin uniikissa saunassa en ole vielä ennen löylyjä heittänyt..! Ihan mieletön..! Vanha kaksikerroksinen parvisauna on rakennettu 150 vuotta vanhoista torpan hirsistä. Se on alkujaan kotoisin Hämeen Hattulasta, ja siirrettiin Nauvoon Martan pihaan 10 vuotta sitten. Aijjai miten pehmeät ja tunnelmalliset löylyt saikaan parven pimeydessä…
Lauteilla tapasin naisen, joka oli palannut Nauvoon ja Majatalo Marttaan kahdeksan vuoden jälkeen vain päästäkseen taas parvisaunan lauteille. Luulen, että minäkin tulen kuulumaan palaavien joukkoon.
NAUVON RAVINTOLAT
Vilkas ja suosittu paikka kun on, Nauvossa on myös paljon ravintoloita. Foodie minussa olisi mieluusti jäänyt Nauvoon testaamaan vaikka kaikki :) Ehkä seuraavassa elämässä...
Ravintola Båthusetilla (kuvassa) on paras sijainti aivan vierasvenelaiturin edessä sekä suurin ja tunnelmallisin terassi nurmikolle levittäytyvine aurinkotuoleineen ja beach-baareineen. Båthusetissa tiivistyy koko Nauvon rantalomatunnelma.
Söin Båthusetissa yhden koko kesän parhaista ruoista. Alkuruokalistalta löytynyt lohipastrami oli lähes luvattoman hyvän makuinen - olisin voinut tilata kaksi annosta lisää pääruoaksi..! Suolamanteleilla, granaattiomenan siemenillä ja gremolatakastikkeella aateloitu feta-melonisalaatti ilahdutti niin värikylläisellä ulkonäöllään kuin erittäin herkullisella ja monia tekstuureja sisältäneellä koostumuksellaan. Kyllä kelpasi..!
L'Escale jätti toivomisen varaa
Perinteikäs ravintola L'Escale on huseerannut Nauvon satamassa jo yli 30 vuotta. Ranskalaishenkinen ravintola on niin suosittu, että kesäaikaan varaus on tarpeen. Tätähän ei meikäläinen tiennyt, vaan käveli ravintolaan muina naisina kysyen, "Voinko valita itse pöydän vai onko täällä pöytiin ohjaus?" Yllättyneen näköinen baarimikko vastasi, "Joo, valitse vain itse pöytä, jos löydät vapaan sellaisen..!"
Vasta tässä vaiheessa tulin katsoneeksi tarkemmin tyhjiä pöytiä, joista jokaisessa oli Varattu-lappu. 🙈
Lopulta sain paikan baarin puolelta. Tilasin uunipaahdettua kukkakaalia kera pähkinäpyreen ja pääruoaksi ranskalaisen kalakeittoklassikon, bouillabaissen.
Ikävä kyllä ruoat eivät ihan vakuuttaneet. Kukkakaali oli jäänyt raa'aksi ja annoksen ainoa maku tuli lusikallisesta pähkinäpyreetä. Bouillabaisse tarjoiltiin hämmentävää kyllä ilman aiolia. Majoneesikastikkeella on minusta täysin olennainen merkitys bouillabaissen kokonaisuudessa, ja vaikka annos saa kiitosta runsaasta kalaisuudestaan (en meinannut jaksaa syödä kaikkea..!), aiolin puute jätti makukokemuksen vajaaksi.
Nauvosta käsin pääsee helposti kahdellakin eri aluksella päivävierailulle läheiselle Seilin saarelle. Omistin yhden päivän tälle kiinnostavalle, erityislaatuisen historian omaavalle saarelle.
Aiemmin Seili on merkinnyt minulle vain Jenni Vartiaisen albumin ja biisin nimeä. Nyt sain ”kasvot” paikalle, josta Jenni laulaa.
Seilin saarella toimi 1600- ja 1700 -luvuilla leprasairaala, jonne joutuneilla potilailla ei enää ollut paluuta saarelta. Kun Seilille joutui, sinne myös päätti päivänsä. Sairaalan menehtyneistä asukkaista muistuttavat Seilin kirkkomaan puiset ristit. 1700-luvun lopulla spitaalitaudin kadottua Suomesta Seiliin alettiin sijoittaa mielisairaita. Seilin hospitaali toimi naisten mielisairaalana vuoteen 1962 asti, jolloin se lakkautettiin.
Tänä päivänä sairaalan vanhat rakennukset ovat Turun Yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen käytössä. Saarella voi myös majoittua ja siellä on ravintola sekä vierasvenesatama.
Seilillä (tai Seilissä, aargh, oikeasta taivutuksesta käytiin IG:ssä keskustelua...!) on jännä tunnelma. Kauniin saaristolaisidyllin yllä lepää jotain haikeaa ja suruisaa. Vakavaa.
Sairaalarakennuksiin ja -ympäristöihin tallettuu aivan omansalainen energia. Uskon siihen, että kipu ja hätä ovat niin voimakkaita tunteita, että niiden sisältämä energia tallettuu ympäristöihin, joissa niitä koetaan paljon. Seilillä on koettu kipua, sairautta ja eristyneisyyttä parin sadan vuoden ajan. Olisi outoa, jos jotain siitä ei olisi tiivistynyt osaksi saaren sielua.
Paraisten satama
Kävelykatu Paraisten keskustassa
Kun puhutaan Paraisista, täytyy nykyään erottaa Paraisten kaupunki ja siihen kuntaliitoksessa liitetyt kunnat. Korppoo ja Nauvokin ovat osa Paraisia, mutta Paraisten kaupunki on se alkuperäinen Parainen. (Kuulun niihin, joita kevyesti ärsyttää, kun kuntaliitoksissa kaikki liitetyt kylät ja kunnat niputetaan yhden nimen alle.)
Tämä etappi vei minut siis Paraisten kaupunkiin. Wikipedia tietää kertoa, että se on Kaskisten ohella Suomen ainoa kokonaan veden ympäröimä kaupunki. Nauvon kirkonkylältä Paraisiin on matkaa bussilla 50 minuuttia.
Mielenkiintoni kohde Paraisilla oli erityisesti Vanha Malmi eli Paraisten vanhakaupunki. Sain vinkin tästä paikasta kysellessäni Instagramissa alkukesästä vinkkejä viehättävistä puutalokaupungeista.
Parainen ei tosiaan olisi tullut ihan heti mieleen puutalokaupunkina, ja Vanha Malmi oli minulle aivan uusi paljastus suomalaisten puutaloidyllien scenessä. Ei se näytä kaikille muillekaan olevan tuttu.
Vanha Malmi sijaitsee aivan Paraisten keskustassa. Alueen puutalot ovat pääosin 1800-luvulta, vanhimmat 1700-luvulta.
Vanha Malmi on alueena pienempi kuin esimerkiksi Vanha Rauma tai Loviisan vanhakaupunki, mutta se on uskomattoman viehättävä ja kävely alueen pienillä kujilla alkuperäisessä asussaan säilyneiden talojen keskellä on kuin aikamatka historiaan.
Kujilla tapaa ystävällisiä asukkaita, jotka kertovat sydämellisesti kotikaupunginosastaan. Eräältä asukkaalta sain ohjeet kuinka löytää piilossa oleva viehättävä kävelyreitti erään talon nurkalta puoliksi sortuneita kivirappuja pitkin polulle, joka näytti kulkevan suoraan ihmisten takapihoille..!
Vanha Malmi on ihastuttava ja Paraisten 1300-luvulla rakennettu harmaakivikirkko kaunis ja ylväs, mutta Paraisten modernissa kaupungissa ei ollut mitään, mikä saisi minut palaamaan sinne uudestaan.
(Paitsi, köh, satama, josta miesystäväni noukki minut purjeveneeseen vain paria päivää myöhemmin…)
Paraisten keskustaa halkoo kanava, jonka puistomainen varsi periaatteessa voisi olla hyvinkin viehättävä, mutta jostain syystä tunnelma Malmin alueen ulkopuolella jäi viileäksi ja etäiseksi.
Kaupungin vierassatama, joka toisen näköisenä voisi mukavasti lämmittää alueen tunnelmaa, on arkisuudessaan ja teollisine kalkkitehdas-backdroppeineen jopa karu.
Keskustassa kävellessäni saatoin ymmärtää Nauvossa tapaamani naisreissaajaporukan kokemuksen; "älä ihmeessä uhraa aikaa Paraisten keskustalle, siellä ei ole mitään." Minä kuitenkin sanon: jos päädyt tänne, suuntaa kanavan toiselle puolelle Malmille! ❤️
*
Matkakertomuksen seuraavassa osassa ihastellaan Taalintehtaan ruukkikylää ja hurmioidutaan Högsåran naurettavan suloisesta idyllistä.
Osassa 1 käytiin Kökarilla.
Nyt kun Kreikan saaret ovat olleet ulottumattomissani kiitos pandemian, keksin tänä kesänä tehdä saarihyppelystä Suomi-version.
Vaikka Ahvenanmaa on minulle hyvinkin tuttu, maamme muut saaristoalueet ovat jääneet käytännössä hämärään.
”Saariston rengasreittikin” on vain jotain, josta kuulee muiden hehkuttavan mutta omaan elämään sellaiset reissut eivät ole koskaan luontevasti sujahtaneet.
Ja Turun kuulu saaristo? Se on ollut vain se maisema, jota ihailen Ahvenanmaalle suuntaavien laivojen kansilta.
Tänä kesänä – ollessani jälleen matkalla Ahvenanmaalle - käteeni tarttui Turun satamassa Paraisten ja Kemiön saarten matkailuesite. Lueskelin esitettä laivassa ja yhtäkkiä päässäni syttyi lamppu – hei, kun Suomessakin on näitä kivoja pikkusaaria, miksipä en tekisi saarihyppelyreissua kotimaisilla vesillä?
Tuumasta toiseen, ja aloin saman tien suunnitella reittiä. Lomalla kun olin, vailla kiveen hakattuja ennakkosuunnitelmia, saattoi tällainen impulsiivinen idea lähteä heti toteutukseen. Ainoa ongelma näin lyhyellä varoajalla keksityn reissun kanssa oli majapaikkojen niukkuus - elettiinhän kotimaan matkailun kuuminta kesää koskaan ja majoitus oli todellakin kiven alla.
Niinpä tätä reissua kasatessa kului ihan kohtuuttomasti aikaa majapaikkamahdollisuuksien selvittelyyn, ja suunnitelmaa etenkin Kemiön saarella piti koko ruukata uuteen uskoon. (Tiedoksi: Kasnäs-Högsåra-Hiittinen-Rosala-Örö -alueella majoitusvaihtoehtoja on tarjolla todella niukasti.)
Alkuperäisen suunnitelmani mukaan olisin tehnyt reitin Kökarista Nauvon, Paraisten ja Kemiönsaaren kautta Bengtskärin majakalle ja sieltä Hankoon.
Reitistä toteutui lopulta vain puolet, kun saaristolautat vaihtuivat kesken reissun (odottamatta) purjeveneeksi, ja purjeet suuntasivat toiseen suuntaan. Purjeveneellä ”hypähtelin” vielä ihastuttavan reitin Parainen - Brännskär – Nötö – Utö – Kökar – Maarianhamina.
Ylläolevassa kuvassa olen korostanut valkoisella kohteet, joissa saarihyppelylläni vierailin.
Suloinen Nötö vei sydämen
Alkuperäisen suunnitelman loppupää jää odottamaan ensi kesään – mutta ai että jäi kaipuu päästä uudelleen myös Brännskäriin ja etenkin Nötö’lle..! Mitä mielettömiä minisaari-idyllejä Saaristomeren ulapoille kätkeytyykään..!
Taidan olla nyt vähän Suomi-saari-hurahtanut....
💎 Paras alue saaristohyppelyn toteutukseen on Turun saaristo ja Saaristomeri. (Saaria on Suomessa muuallakin mutta täällä on tihein saarikeskittymä - saaria on tuhansia..!) Ensi alkuun: mikä on Turun saaristo? Se ei suinkaan ole rypäs Turun kyljessä sijaitsevia saaria, kuten allekirjoittanut oli saattanut luulla, vaan yleisnimitys Kustavin, Paraisten ja Kemiön saaristojen alueelle. Eli hassua kyllä – Turun saaristossa ei juurikaan ole Turkuun kuuluvia saaria. Alueesta käytetään myös nimeä Varsinais- tai Lounais-Suomen saaristo.
Saaristomeri alueena kattaa myös Ahvenanmaan.
💎 Hyviä aloituspaikkoja ovat esimerkiksi Kasnäs ja Nauvo tai Ahvenanmaa.
💎 Turusta pääsee saaristobussilla aina Houtskariin asti vuoden ympäri. Katso aikataulut täältä.
💎 Kätevin työkalu laivareittien suunnitteluun: saaristolautat.fi josta näet Kaikki Turun ja Ahvenanmaan saariston laivareitit. Suunnittelussa auttaa erityisesti sivuston visuaalinen reittikartta: näet yhdellä silmäyksellä, minkä saarten välillä ylipäänsä kulkee laivayhteys. Kaikki reitit on merkattu omalla värillään ja saarten väliset yhteydet ja reittimahdollisuudet on helppo hahmottaa. Klikkaamalla reittiä kartalla avautuvat tarkemmat tiedot ja pääset klikkautumaan eteenpäin aikatauluihin.
Osa lautoista on ilmaisia yhteysaluksia, osa taas kaupallisten toimijoiden maksullisia lauttayhteyksiä. Jotkin hyvin pienten saarten väliset yhteysalukset kulkevat vain tilauksesta.
💎 Ahvenanmaalla lauttaliikenne on aina maksuton ”jalankulkijoille”, autosta, moottoripyörästä ja polkupyörästä menee maksu.
Omat reittivinkkini lyhyehköihin saaristopyrähdyksiin:
⛴ PARAINEN: PARAINEN (VANHA MALMI) – NAUVO – SEILI
⛴ KEMIÖNSAARI: TAALINTEHDAS – HÖGSÅRA – KASNÄS - ( - ÖRÖ – HIITTINEN)
⛴ TURKU – MAARIANHAMINA - KÖKAR – NAUVO – PARAINEN – TURKU
Olen asunut Ahvenanmaalla monet vuodet, mutta en ole koskaan kulkenut mantereen ja Ahvenanmaan väliä saariston yhteysaluksilla. Helpoin tapa on hypätä Turussa tai Helsingissä Ruotsin laivaan, mutta on myös olemassa kiinnostavampi, joskin enemmän vaivaa ja aikaa vaativa tapa: tulla saaristolautoilla joko Korppoosta tai Kustavista käsin.
Nyt valitsin Korppoon reitin, joka kulkee Ahvenanmaalla Kökarin kautta. Matka kestää yhteensä 5,5 tuntia ja laivaa vaihdetaan Kökarilla.
Kökar on kaunis saari ja sen keskuskylässä Karlbyssa sijaitseva vierassatama Brudhäll on yksi koko Ahvenanmaan viehättävimpiä, joten päätin jäädä sinne yhdeksi yöksi fiilistelemään tunnelmaa.
Brudhäll on Ahvenanmaan saariston helmiä
Brudhäll on minusta niin tunnelmallinen ja kiva paikka, että suosittelisin vierailua siellä vaikka olisit vain käymässä Ahvenanmaalla. Brudhällin satama on käytännössä Brudhäll-hotellin, ravintolan ja venelaiturin muodostama kompleksi, ja sitä voi kutsua poikkeuksellisen vilkkaaksi ja jopa kosmopoliittiseksi sijaitakseen pikkuisessa saaristokunnassa.
Aivan Brudhällin läheisyydessä sijaitsee myös Kökarin ainoa ruokakauppa, posti, kunnantalo ja muut palvelut. Kylä on kuitenkin niin hiljainen, että ilman maamerkkinä toimivaa Brudhällin komeaa rakennusta keskustan halki voisi kävellä tajuamatta ohittaneensa juuri saaren keskustaajaman.
Kökarilla hienoimmat nähtävyydet ovat luonto, Kökarin kirkko ja keskiaikaisen fransiskaaniluostarin rauniot sekä Källskärin merkillisen kaunis ja ainutlaatuinen saari, jonne ruotsalainen vapaaherra perusti välimerellisen puutarhan keskelle-ei-mitään.
Kuvittele kreikkalainen Hermes-patsas ulkosaariston karun, tuulenpieksemän saaren korkealla kalliolla tervehtimässä saapujia..! Källskär on yksi kiehtovimpia ja erikoislaatuisimpia paikkoja Ahvenanmaalla ja koko Suomessa..! Retket Källskärille lähtevät kesäaikaan päivittäin Brudhällin laiturista.
Mitä muuta Kökarilla voi tehdä? Vuokraa pyörä ja aja saari päästä päähän, etappeina vaikkapa Hellsön satama ja Havspaviljongen-ravintola saaren toisessa päässä ja Kökarin kirkko toisessa.
Itse poljin juuri tämän reitin omalla vierailullani! Reitin ehtii pyöräillä leppoisasti yhden päivän aikana. Maasto on tasaista ja helppokulkuista.
Vierasvenesatamien tunnelmasta tykkääville on Brudhällin lisäksi kaksi muuta mukavatunnelmaista satamaa; Hellsö saaren pohjoispuolella ja Sandvik saaren lounaisosassa. Sandvikissa on myös camping-alue.
Vinkki: jos saavut Kökarille ilman omaa kulkuneuvoa, pääset Kökarin satamasta Brudhälliin taksilla. Tietyille laivavuoroille on kiinteän taksan kimppataksiyhteys joka maksaa vain 2€. :) Tiedot ja kimppakyydin ("kollektivtrafik") aikataulut näet täältä.
Seuraavassa osassa etappi 2: Kökar - Galtby (Korppoo) - Nauvo, Seili ja Parainen. :)
Loviisa on pieni, idyllinen puutalokaupunki itäisellä Uudellamaalla puolentoista tunnin bussimatkan päässä Helsingistä. Minun kartallani Loviisa on oikeastaan ollut vain paikka, "jossa on se ydinvoimala". Lisäksi äitini pitkäikäisen maskottinallen nimi on Loviisa, mikä on tähän saakka ollut ainoa nimeen liittyvä (positiivinen) assosiaatio. Nyt nimi on saanut toisetkin kasvot. :)
Kiinnostuin kaupungista luettuani siitä jutun maaliskuun Mondo-lehdestä. ”Hei, mikäs piiloon jäänyt mantereen-Maarianhamina tämä paikka on?” oli ensimmäinen innostunut ajatukseni. Loviisalla ja Maarianhaminalla tosiaan on yhteistä; kumpikin on meren rannalla sijaitseva, sieviä puutaloja pursuava idyllinen pikkukaupunki, jossa puhutaan ruotsia. Maarianhamina on yksikielinen, Loviisa kaksikielinen.
Yhdistelmä merenrantaa, pikkukaupunkia, puutaloja ja ruotsin kieltä saivat sydämeni hypähtämään..! Tuonne haluan!
Niinpä lähdin Loviisaan pienelle viikonloppureissulle toukokuun lopulla.
Loviisan tori ja raatihuone
Mondo-lehdessä Loviisaa tituleerattiin”pikku-Porvooksi”, joka on jäänyt maineikasta naapuriaan vähemmän tunnetuksi. Näin voi sanoa. Melkein kaikki, joille kerroin Loviisan vierailustani, sanoivat, ”Siellähän on se ydinvoimala”. Kukaan yhtä lukuun ottamatta ei ollut kuullutkaan, että kaupungissa on myös yksi Suomen parhaiten säilyneistä 1700-luvun puutalokaupunginosista. Tai että siellä on ylipäänsä mitään erityistä nähtävää.
Ihme kyllä kukaan ei edes tiennyt Loviisan Wanhoja Taloja, joka – opin myöhemmin – on oikeastikin aika tunnettu tapahtuma ja vetää kävijöitä muualtakin Suomesta.
Tuntuikin, kuin olisin lähtenyt löytöretkelle ihan uuteen tuntemattomaan.
Majoituin tässä keltaisessa talossa
Varasin mukavan näköisen Airbnb’n kaupungin keskustasta – vanhasta puutalosta, tietenkin. Selailin Loviisan kaupunkilehden ja Visit Loviisan Instagram-tilejä ja huokailin suloisten kuvien äärellä – pian olisin tuolla..! Tietysti googlailin ennakkoon myös ravintoloita, tällainen herkkusuu ja ravintolamatkailija kun olen. (Täytyy sanoa, että korona nitisti ravintolaharrastukseni niin totaalisesti, että nyt missä tahansa ravintolassa käyminen on eksoottinen elämys.)
Ihmettelin, kun netti ei paljastanut paljonkaan Loviisan ravintola-scenestä, ja perillä syy selvisi. Loviisassa ei ole kovin paljon ravintoloita. Sen tyyppisiä, joita minä etsin, on käytännössä vain kaksi. (Eli ei pizza/burger/pikaruokapaikkoja.) Tai kolme, jos paikallisten ylistämän nepalilaisen laskee mukaan, mutta Suomessa reissatessa haluan maistella paikallisia makuja.
Perillä selvisi myös, että Loviisa todella on aivan erilainen kuin Porvoo. Ja aivan erilainen kuin Maarianhamina. Ihastuttavat, kameraa rakastavat puutalokorttelit ovat kaupungeille yhteistä, mutta siinä missä Porvoossa ja Maarianhaminassa on niin sanottua kaupallista eloisuutta, Loviisasta se puuttuu kokonaan.
Loviisa on todella hiljainen.
Vietin Loviisassa kolme päivää, ja joka päivä kuljin ihastuttavia puutalokatuja ristiin rastiin käytännössä yksin.
Hurmaava Krinti on vanhankaupungin ainoa myymälä
Vanhassa kaupungissa on yksi ainoa kahvila ja yksi sisustus- ja lahjatavaraliike. Ns. kaupallinen keskusta sijoittuu torin kupeeseen kahden kadun, Kuningattaren- ja Aleksanterinkadun varrelle. Myymälätarjonta koostuu kirjakaupasta, optikkoliikkeestä, luontaistuotekaupasta, sähkö- ja sisustusliikkeestä ja vanhanaikaisista vaatemyymälöistä, joiden tyyppisiä tapaa pienissä taajamissa.
Loviisaa halkovan Esplanadinpuiston toiselle puolelle jäävässä kaupunginosassa on keskustan ainoa ruokakauppa. Täällä kannattaa olla K-kauppaihminen, sillä S-ketjulla ei ole kauppaa keskustassa.
Loviisan epäkaupallisuus kaupungin upeat puitteet huomioiden oli samalla virkistävää ja miellyttävää, mutta myös erikoista.
Epäturistillisuus viehättää minua, ja viihdyn loistavasti yksinäisillä kävelyillä omassa seurassani – enkä varsinkaan kaipaa ostoskeskuksia, McDonaldseja tai ”turistitavernoita”. Huomasin silti kaipaavani ihmisiä Loviisassa. En välttämättä seuraksi, vaan tekemään Loviisaa. To animate the city, sanottaisiin englanniksi. Saman kaipauksen olen kohdannut muuallakin, kuten myöhäissyksyn tai alkukevään hiljaisilla Kreikan saarilla.
Ihmiset vaikuttavat rakennettujen ympäristöjen tunnelmaan yhtä paljon kuin kaupungin struktuuri rakennuksineen, puistoineen ja arkkitehtuureineen. Ilman ihmisiä monet urbaanit paikat ovat kuin näyttämö, joka odottaa esiintyjiä. Vasta esiintyjät herättävät lavasteet henkiin.
Tätä pohjaa vasten kaipasin Loviisassa elämää ja eloisuutta. Miettiessäni sitä oivalsin haikeana, että juuri kaupallisuus tuo sitä elämää, jota kaipasin. Ilman katujen varsille levittyviä kahviloita, putiikkeja, ravintoloiden terasseja tai kiinnostavia näyteikkunoita, miksi ihmiset kokoontuisivat ulos kaduille. On luotava palveluita ja (kaupallisia) alueita, joihin ihmiset kokoontuvat viettämään aikaa.
Loviisassa asuu 15 000 ihmistä, joten voi miettiä, eivätkö paikalliset itsekseen riittäisi tuomaan kuhinaa keskustan kaduille ilman turistejakin. Maarianhaminassa asuu vain 11 000 ihmistä, mutta siellä on yöelämää ja vilkasta ravintolaelämää keskitalvellakin. Loviisan tilanteeseen en osaa tietysti ulkopuolisena vastata. Jokaisella kaupungilla ja sen asukkailla on omat tapansa ja oma persoonallisuutensa. Tai - tämä on varmasti merkittävä tekijä: loviisalaiset pääsevät hetkessä juhlimaan tai shoppailemaan pääkaupunkiin tai muihin lähiseudun suurempiin kaupunkeihin. Ahvenanmaalla Maariahamina on aina "metropoli".
Joka tapauksessa, pidin Loviisasta valtavasti, hiljaista tai ei. Loviisa oli muutamaan sanaan tiivistettynä suloinen, puutarhamainen ja huokui tietynlaista arvokkuutta. Loviisa vetää omalla tyylillään, eikä haluakaan olla mikään ”pikku-Porvoo”. Oli ihanaa ja virkistävää vierailla pitkästä aikaa aivan uudessa paikassa Suomessa, ja katsella kaupunkia täysin tuorein silmin. Melkein kuin olisi ulkomailla… Sitä alkaa suhtautua kotimaan uusiin kolkkiin aivan eri tavalla kuin ennen. Olen janoinen taas matkustamaan, ja miksipä ei voisi tehdä ”ulkomaan matkaa” ihan kotikonnuillakin! :) Kaikki on asenteesta kiinni.
Ravintola Locale Esplanadin varrella on Loviisan parhaita ravintoloita
Vehreä Esplanadinpuisto jakaa Loviisan keskustan kahteen osaan. Toiselle puolelle jäävät vanhakaupunki eli alakaupunki sekä vierasvenesatama, toisella puolella ovat viehättävä Kappelinpuisto, linnoitukset sekä Garnisonin puutarhamainen asuinalue.
Esplanadin yläpäässä sijaitsee Loviisan viehättävä tori raatihuoneineen, ja puiston päässä kohoaa kaupungin komea kirkko.
Vanhankaupungin länsipuolta suojaa metsäinen Myllyharju, joka on Loviisan oma ”Pyynikki” tai ”Puijo”. Myllyharjun poluilla lenkkeillessä seuraa pitää havupuiden tuoksun lisäksi upea maisema kaupungin yli Loviisanlahdelle.
Vanhakaupunki, sen (tyhjä!) keskusaukio Suolatori sekä Laivasillan vierasvenesatama muodostavat Loviisan tapahtumien ytimen, ainakin kesäisin. Kesäaikaan Laivasillalla on pieniä putiikkeja, mutta toukokuun lopulla ne olivat vielä kiinni. Kahvila-ravintola Laivasilta kuitenkin oli auki, ja ilahtuneena saatoin todeta, että siellä istui iltaisin ihmisiä ja pääsin edes vähän kokemaan loviisaelämää.
Laivasilta
Plagen
Rantaa seuraavalla kävelytiellä näin myös enemmän ihmisiä kuin kaupungin ”sisällä”. Rannan alueesta muodostuikin suosikkini. Kävelymatkaa keskustasta Loviisan uimarannalle Plagenille kertyy noin kaksi kilometria, ja tämä reitti tuli käveltyä joka päivä
Vinkki: yhdistä samalle kävelylle Myllyharju, Plagen ja Laivasilta. Myllyharjun ulkoilureitti alkaa Loviisan kirkolta, ja vie harjun sekä tunnetun näköalatorni Kukkukiven kautta Plagenille. Sieltä voit palata rantaa pitkin takaisin keskustaan.
Kappelinpuiston brunssi on skonssien juhlaa
Kappelinpuisto Esplanadin pohjoispuolella on keskustan vehreä keidas, Loviisan ”Central Park”. Ihastuttava puisto sopii romanttiseen haahuiluun - tai jos olet liikkeellä lasten kanssa, vie tenavat Onnelin ja Annelin leikkimökkiin..!
Puiston keskellä sijaitsee Ravintola Kappelinpuisto, joka tarjoaa viikonloppuisin vehnäisen ystäville silmät (ja ehkä hampaatkin..!) päästä tipauttavaa huikeaa skonssi-brunssia. Brunssi ei sovi minun ruokavaliooni, mutta kävin ihailemassa ravintolan tunnelmaa ja kattauksen runsasta estetiikkaa. Kieltämättä aivan ihanan näköinen paikka..!
Kuninkaanlammen puutarha Garnisonissa on Loviisan tunnetuimpia
Puutarhamainen Garnisoni on varmasti yksi viehättävimpiä asuinalueita, jossa olen koskaan käynyt. Osa asuinalueesta sijaitsee omalla pienellä saarellaan Loviisanjoen ympäröimänä.
Täällä on niin kauniita taloja ja puutarhoja, että voi vain olla onnellinen, että Loviisassa järjestetään kolmesti kesässä Avoimet Puutarhat -tapahtuma, jossa näitä häkellyttävän upeita puutarhoja pääsee ihastelemaan luvan kanssa lähietäisyydeltä. Seuraavat Avoimet Puutarhat -tapahtuma järjestetään muuten 20.6.!
Tulipahan tallusteltua vielä keskustan ulkopuolella Uudenkaupungin alueellakin, ja ei voi väittää, että sielläkään oli yhtään ikävän näköistä.
Vaikka nimi on ’Uusikaupunki’, myös täältä löytyy 1800-luvulla rakennettuja kauniita puutaloja. Loviisassa on ylipäänsä runsaasti kuvankauniita omakotitaloalueita ja hyvin vähän kerrostaloalueita. Eikä tarvitse kävellä pitkään, kun tulee peltoa vastaan.
Niittykadun viljelypalstojen kupeessa seistessä olet alle kilometrin päässä keskustasta, ja näkymät ympärillä ovat kuin keskeltä kauneinta maaseutua.
Sellainen oli kokemus Loviisa.
Olisi mukava käydä toistekin – Wanhat Talot -tapahtuma houkuttelee jo...! <3
Hotelleista: Loviisassa ei ole minun standardieni mukaan kunnollisia hotelleja ollenkaan. Kaupungin muutaman vaatimattoman hotellin taso on kaukana viihtyisästä lomahotellista. (Tunnelmallisesta tai persoonallisesta puhumattakaan.)
Suosittelen ennemmin katselemaan Airbnb- tai mökkimajoitusta, tai majoitu Ruotsinpyhtäällä Strömforsin ruukin tunnelmallisessa Bed & Bistrossa.
Matkustajakoti Helgas (Airbnb)
Täällä majoituin itse, ja voin suositella paikkaa lämpimästi. 1800-luvulla rakennetussa talossa on muinoin sijainnut matkustajakoti Helgas, josta kahden sisaruksen luotsaama Airbnb on saanut nimensä. :)
Ullakkomajoitus on todella kotoisa ja tunnelmallinen, talon puutarha on aivan ihana, ja paikan emännät ystävällisiä, lämpimiä ja vieraanvaraisia.
Favorit Café, Aleksanterinkatu 6.
Yksi Loviisan harvoista kahviloista huseeraa niin upeassa 1800-luvun talossa, että tänne kannattaa tulla kahville jo upean rakennuksen ja puistomaisen pihan vuoksi...! Kamerani heilahti esiin joka ikinen kerta, kun ohitin tämän talon!
Tuhannen Tuskan Kahvila, Poikkikuja.
Vanhankaupungin legendaarinen (ja ainoa kahvila). Sisäpiha on niin tunnelmallinen että itkettää. Kahvit tarjoillaan hurmaavista posliiniastioista - ja saat halutessasi aitoa kermaa.
Ravintola Locale, Mannerheiminkatu 2.
Italialaishenkinen Locale on samalla rento ja kenties hieman fiinikin, jos jotain sen suuntaista kaipailee - tyyppiä romanttinen illallinen tunnelmallisessa miljöössä.
Itse söin kotiruoka-henkisen lounaan rennosti terassilla. Totesin ruoan erinomaiseksi ja terassin Esplanadi-maisemineen mitä viihtyisimmäksi. Tähän olisin mieluusti parkkeerannut useammankin kerran ja testannut myös a la carten, mutta lyhyt reissu ei antanut siihen tilaisuuksia. Ensi kerralla..?
Ravintola Gille, Sepänkatu 4.
En itse päässyt syömään tähän paikkaan, mutta kyseessä on ehdottomasti vinkin arvoinen osoite: ravintola majailee Loviisan vanhimmassa rakennuksessa 1600-luvulta. Gille on avoinna vain torstaisin (lounaskattaus), ja satunnaisesti juhlapäivinä, kuten Vappuna. Ruokakin on kuulema hyvää...! :)
Harmitti kovin, kun saavuin Loviisaan torstaina juuri lounasajan jälkeen ja missasin Gillen. Olen todellinen historiallisten rakennusten nörtti, rakastan patinoitunutta tunnelmaa..!
Bistro Kronan, Aleksanterinkatu 2.
Rento ja mukava ravintola, kahvila ja herkkumyymälä. Täällä saa kuulema kaupungin parhaan juustolautasen...! (Saattaa olla myös ainoa....) Sitäkään en ehtinyt maistaa...
Pikkuinen muutaman pöydän terassi on aivan ihana..! Ruoka mutkatonta ja hyvää, palvelu aivan erinomaista, lämmintä ja huomioivaa.
.
Kiitos vielä kerran, sympaattinen Loviisa..!
Krinti-myymälässä kohtaat paikallisen julkkiksen, Ylppö-koiran
Lähdin spontaanille reissulle Loviisaan!
En ole koskaan ennen käynyt täällä.
Mondo-lehdessä oli aiemmin keväällä juttu Loviisasta, ja olin ihan että hei, miten olen missannut tällaisen puutaloidyllin...! Loviisa on vähän niinkuin tuntemattomampi "pikku-Porvoo", ja vielä enemmän niinkuin "manner-Suomen Maarianhamina", tekisi mieli sanoa nyt Loviisassa puoli päivää tallusteltua :)
Loviisan vanhakaupunki eli alakaupunki muodostaa yhden Suomen parhaiten säilyneistä 1700-luvun kaupunkialueista. Ihastuttavia, alkuperäisiä 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun puutaloja on alueella korttelikaupalla.
Vaeltelin alueen mukulakivikaduilla ja hiekkateillä tänään ihastuksesta huokaillen. Todellakin, miten en ole koskaan rekisteröinyt Loviisaa matkailukartallani..?
Puiden reunustamat esplanadit, monet puistot ja kaupunkia halkova metsäinen Myllyharju tekevät Loviisasta todella vehreän kaupungin.
Myllyharjulla kulkee kaunis 1,7 km kävelyreitti kirkolta uimarantaan, sinne suuntaan huomenna..!
Vahankaupungin teistä ja kaduista monet ovat asfaltoimattomia, mikä vahvistaa alueen historiallista tunnelmaa.
Loviisan vanhimmassa rakennuksessa majailee ravintola Degerby Gille. Harmillisesti, se on auki vain torstaisin lounasaikaan ja muulloin tilauksesta. Saavuin Loviisaan tänään vasta iltapäivällä ja missasin mahdollisuuden ruokailla ja vierailla tässä historiallisessa rakennuksessa. Höh. Jokin toinen kerta sitten.
Tuhannen Tuskan Kahvilan nimen tarina kenties selviää reissun aikana..?
Viivyn Loviisassa sunnuntaihin asti, koska täältä ei pääse pois julkisilla lauantaina! :D Jep, Loviisasta ei kulje mitään busseja lauantaisin. Sunnuntaina kulkee yksi Helsingin suuntaan..!
Mutta mikäs täällä on viikonloppua viettäessä. Jospa vierassataman Laivasillalla olisi silloin jo elämääkin. Laivasilta on Loviisan kesämeiningin keskus ravintoloineen ja suola-aitoissa toimivine pikku-myymälöineen, mutta ehkä toukokuun loppu ei vielä ole tarpeeksi kesää..? Tänään satamassa oli vielä hyvin hiljaista.
Muuten, loppuun vielä yksi havainto Loviisasta, joka oli yllättävä mutta ehkä ihan positiivinenkin :) Täällä on ihan todella, todella vähän mitään kauppoja. Oma fiilikseni on, ettei täällä ole kunnollista kauppakeskustaa lainkaan. Kaupunki on suurempi kuin Maarianhamina (15 000 asukasta), mutta keskustassa on esimerkiksi vain yksi ainoa ruokakauppa..!
Mitään tuttuja vaateketjuja täällä ei ole ollenkaan. R-Kioski ja Hesburger löytyy :) Muuten kaupallinen tarjonta koostuu pienistä paikallisista yrittäjistä kuten kampaamo, kukkakauppa, kirjakauppa, optikko. Sympaattista, ja jollain tapaa rauhoittavaa :)
Luukussa 15 ruokaillaan jälleen yläilmoissa upeiden maisemien äärellä, tällä kertaa Espoon Keilaniemessä. Ravintolasta avautuvat henkeäsalpaavat 360 asteen maisemat Helsinkiin, Suomenlahdelle ja Espooseen.
Rakastan tällaisia paikkoja, ja voisin omistautua vierailemaan kaikissa Suomen korkeissa näköalaravintoloissa - ihan oikeasti..! Vinkkejä saa siis ehdottomasti laittaa ensi vuotta ajatellen :)
Keilaniemessä Accountor Towerin huipulla sijaitseva Lucy In The Sky -ravintola on sekin tämän vuoden löytöjäni.
Löysin paikasta maininnan jossain Espoon matkailuesitteessä, ja kohdatessani sanat näköala ja korkea olen kutakuinkin välittömästi matkalla kohteeseen 😄
Kiitos Lauttasaarta lähellä olevan sijaintinsa, Lucysta muodostuikin minulle kesän the ravintola, jossa taisin lopulta vierailla ainakin neljä kertaa. Kävin siellä niin syömässä kuin drinkeilläkin, ja istuskelin joinain iltoina ravintolan terassilla ihan itsekseni vain katselemassa maisemaa, mietiskelemässä ja lukemassa kirjaa.
Maisemista ei tosiaan voi valittaa.
Lucyn terassit avautuvat kahteen suuntaan; voit valita Helsinki- tai Espoo-maiseman makusi mukaan :) Kummaltakin puolelta avautuu myös näköala merelle ja saaristoon.
Ensimmäisellä vierailulla testasimme miehen kanssa Lucyn menukokonaisuudet. Lucyn ruoka on modernia bistroruokaa aasialaisella twistillä.
Alkupaloina nautimme mozzarellalla täytetyn arancinin (riisipallero) wakame-pedillä sekä maukkaan majoneesikastikkeen kera tarjoiltuja pimientos-paprikoja, kummatkin todella hyviä.
Lucyn klassikkoannos on aina menulta löytyvä suosittu Lohi Tataki, joka tosin kuvassa näyttää annoksista vaatimattomimmalta (tumma kulho jossa on rucolan lehtiä ja valkoista murua). Mutta ei se ulkonäkö, vaan maku..!
Muistiinpanoihini olen kirjoittanut tatakista: "suussa sulava lohi, täydellinen kypsyys, kuivattua munanvalkuaista, tryffelimajoneesia ja rucolaa. Tätä voisin mielelläni syödä ison annoksen pääruokana!" Se jäikin mieleeni illan parhaana annoksena.
Mies ei ollut ihan tyytyväinen lihapääruokansa kypsyyteen ja makuun, mutta itse tykkäsin kovasti valkoisesta kalastani (mitä kalaa, ei enää pysty muistamaan...), joka kokonsa ja esillepanonsa puolesta tosin täytti enemmän Instagramin feediä kuin vatsaa ;)
Kokonaisuutena menu oli oikein hyvä. Viiden ruokalajin maistelumenu maksoi heinäkuussa 58€, tämän hetkisellä listalla 59€. Vaikka pitkänkään menun ruoka ei välttämättä auta hankkiutumaan eroon isosta nälästä, en pidä hintaa yhtään pahana näissä puitteissa.
Kuten Puijon tornissa (vielä tänään voit muuten osallistua illallislahjakortin arvontan...!), Lucyssakin paras aika vierailla on ehdottomasti illalla auringonlaskun aikaan.
Muutaman tunnin aikana monen värin kautta muuttuva kaunis valo tarjoaa oman luonnon taidenäyttelynsä illallisen oheisohjelmaksi.
Voih, nämä tunnelmat... Talvi on ihanaa aikaa, mutta kun katsoo näitä kuvia, niin kaipaan kyllä auringon lämpöä ja sävyä ihollani... ❤️
Ensi kesänä istun epäilemättä näissä maisemissa jälleen :)
