Lavera uudistaa tuotelinjojaan ja valikoimaansa sellaista tahtia etteivät hitaammat (tai edes normaalivauhtiset) meinaa kyydissä pysyä.
Vaikka juuri tämän postauksen aiheena on uusi silmänympärysvoide, niin en tiedä haluatteko edes kuulla, että myös meikkisarjassa tapahtuu taas muutoksia. Kyllä. Vastahan Trend Sensitiv -meikkilinja koki perusteellisen uudistuksen kesällä 2014. Tällä kertaa päivittyy sentään "vain" solo-luomivärivalikoima ja yksi ripsari, ja arvatkaas mitä, nyt olisi sitten vuosien odotuksen jälkeen Suomenkin markkinoilla saatavilla mattainen perusruskea sävy. Palaan meikkilinjan uudistuksiin lähiaikoina omassa postauksessaan.
(Pakko todeta että aika levottomilta vaikuttavat nuo saksalaiset tuotekehittelijät... :D Kun he harva se vuosi kokevat tarvetta päivittää perusvalikoimaa. Tai voihan sitä myös kutsua poikkeukselliseksi valmiudeksi muokata valikoimaa nopeasti asiakaskäyttäytymisen mukaan :))
Nyt kuitenkin esittelyssä uusi silmänympärysvoide, johon tykästyin.
Kyseessä on hohtavia helmiäispigmenttejä sisältävä voide, joka samalla valaisee silmänympärysihoa kevyen valokynä-efektin lailla. Tämän tyyppiset silmänympärysvoiteet eivät tietenkään ole mikään uutuus kosmetiikkamarkkinoilla, mutta luonnonkosmetiikan puolella en muista aiemmin törmänneeni tällaiseen.
Laveran Illuminating-silmänympärysvoiteessa on erittäin kevyt ja nopeasti imeytyvä koostumus, ja sen helmiäispigmentit ovat miellyttävän luonnollisen sävyisiä, jättäen silmänalusen vain neutraalin valaistun näköiseksi. Olen kokeillut elämäni aikana muutamaa tällaista valaisevaa sy-tuotetta, eikä kaikissa todellakaan ole mielestäni ollut a) onnistunut helmiäisen sävy tai b) tarpeeksi hohtoa jotta iho jäisi havaittavan piristyneeksi.
Yksi kokeilu on jäänyt erityisesti mieleen, taisi olla ensimmäinen tämän tyyppinen sy-voide jonka ostin. Kyseessä oli joku Yves Rocherin tuote 2000-luvu puolessa välissä, ja sen sävy oli iholla niin vaaleanpunertava että se ei uponnut ihoon luonnollisesti vaan jäi todella hassusti näkyviin.
Ennen ja jälkeen Illuminating-silmänympärysvoiteen. Alemmassa kuvassa olen lisännyt Illuminating-voidetta toisen silmän alle. Varmaankin on selvää, kummanko?
Laveran Illuminating-silmänympärysvoiteessa hohteesta vastaa mica, joka on väritöntä. Mica on tuotteessa niin hienopartikkelisena että iholle ei jää mitään erikseen erottuvia kimalteita. Tulos on selvästä valonheijastuksestaan huolimatta luonnollinen ja hienovarainen.
Tuotteessa on myös helmiuutetta, mutta ko. ainesosa ei toimi kosmetiikassa helmiäishohteen tuojana vaan hoitavana aktiiviainesosana. Helmiuutteessa on yhden raaka-ainevalmistajan mukaan mm. liuta aminohappoja sekä mineraaleja.
Tykästyin Lavera-uutuuden valo-ominaisuuteen heti ensikäytöllä. Kosteuttavuus voiteessa ei kuitenkaan ole samaa tasoa kuin muissa Laveran silmänympärysvoidesuosikeissani kuten Firmingissä ja Wrinkle Smootherissa. Illuminatingin tuotetiedot kyllä lupaavat "kolminkertaista kosteutusta", mutta superohut koostumus ja ihofiilis kertovat, ettei tuote ole kosteuttavimmasta ja ravitsevimmasta päästä. Voide katoaa ja imeytyy ihoon välittömästi kun sen levittää. Iho ei jää kiristelemään, eli voide toki riittää peruskosteuttamaan. Kuiva iho vaatinee kuitenkin alle tymäkämmän kosteuttajan.
Kenelle? - Sopii silmänympärysvoiteeksi kaiken ikäisille eli ei kategorisoidu erityisesti anti-age-tuotteeksi, vaikka tuotetiedoissa halutaankin tuoda esiin hyaluronihapon ja kofeiinin anti-age-vaikutukset.
Hyaluronihappo kosteuttaa ja silottaa ihon pintaa ja kofeiinin taas väitetään vähentävän ihon turvotusta (tosin siitä ei ole toistaiseksi sen tasoisia tutkimuksia että funktio olisi ns. virallisesti tunnustettu).
Hassua muuten - hyaluronihappo silottaa ihoa turvottamalla sitä kevyesti (--> sitoo itseensä niin paljon vettä että iho "pullistuu"), ja kofeiinin pitäisi sitten vähentää turvotusta :D Eivätkös nämä ainesosat ikään kuin sitten kumoaisi toistensa vaikutusta... ^_^ Kemistit?
Off topic mutta apua - tuo suosikkini Wrinkle Smoother (kuvassa oikeanpuoleisin) näyttää nyt kadonneen Cranberry & Argan -sarjasta :( Juuri elokuussa kirjoitin Smootherista viimeksi ja päätin tekstin lauseeseen, "Lavera, älkää lopettako tätä tuotetta." Nyt sitä ei enää löydy Laveran Saksan sivuilta. Jäi sitten senkin stoori lyhyeksi. :(
*
Heheh, en malta olla vähän vitsinä heittämättä loppuun toista versiota Illuminating-silmänympärysvoiteen esittelystä, edellisen postauksen "inspiroimana" :D
Printtimedian versio?
:)
Kertokaas, tykkäisittekö lukea blogeista sellaisia kauneustuotejuttuja, joissa tuotteet vain pintapuolisesti esitellään muutamalla sanalla? Tarkoitan sellaisia kokoomajuttuja kuin lehdissä on tyypillisesti.
Kuten alla oleva:
Eli katsaus (uutuus)tuotteisiin, jossa tuotteet on koottu nätisti samaan kuvaan ja niistä kerrotaan muutama avainsana.
Tämän tyyppisissä jutuissa tuotteita on harvemmin kokeiltu, sillä jutun pointti ei ole kertoa käyttökokemuksista vaan esitellä kauniin kuvan kera kauden uutuuksia.
Katselin tätä Voi Hyvin -lehden kuvaa tovin. Sivulla on viisi tuotetta jotka olen itsekin vastaanottanut. En voinut olla miettimättä, miten eri lailla bloggaajat ja naistenlehdet kauneustuotteista kirjoittavat. Enkä sano, että näiden kahden median kuuluisikaan kirjoittaa tuotteista samaan tyyliin. Lehtien ja blogien kuuluu olla erilaisia ja on ihanaa että ne ovat :) Mietiskelin vain asiaa lukijan ja etenkin kosmetiikasta kiinnostuneen lukijan näkökulmasta.
Tämän aamun huutajaisia koostaessani mieleen tuli kysymys.
Olisiko teistä hyvä juttu tai mielekästä, jos alkaisin koostaa Karkkipäivään tällaisia uutuuksien tai muun teeman ympärille rakennettuja kuvakoosteita? Kuvista saisi nopean käsityksen siitä mitä uutta markkinoilla on tällä hetkellä, ilman pitkiä koostumusta tai käyttömukavuutta analysoivia liirumlaarumeita.
Monille nämä "liirumlaarumit" eli perusteelliset tuote-esittelyt ovat juuri se, mitä he blogeista hakevat (koska niitä ei oikein lehdistä löydä), mutta toisaalta on varmasti sellaisiakin lukijoita, joita kiinnostaisi vain tietää mitä uutta on kaupoissa.
Naistenlehtityyppisillä kuvakoosteilla saisin tuotua esiin myös niitä tuotteita, joita en ehdi kokeilla tai joita minua ei henkilökohtaisesti edes kiinnosta kokeilla. Minua innostamattomat tuotteet saattavat kuitenkin olla juuri sitä, mitä joku lukija hakee, ja tieto tällaisesta tuotteesta voi olla hänelle tarpeellinen uutinen.
Myönnän, että minua tällaiset kuvakoosteet eivät ole koskaan inspiroineet, sillä itse tykkään lukea tuotteista kunnon esittelyn ja nähdä meikeistä kuvia ihmisten kasvoilla. Ei minun kiinnostustani esim. uuteen huulipunaan herätetä kuvalla, jossa puna makaa kukkakedolla muiden tuotteiden seassa. Siksi en ole sen tyyppisiä tuotejuttuja blogissa harrastanutkaan Mutta muutaman avainsanan sisältävät kuvakoosteet voivat palvella jotakuta muuta. :) Siksi mietin olisiko hyvä muuttaa käytäntöä.
Mitä mieltä olette? Haluaisitteko blogiin tietoa niistäkin uutuustuotteista, joista en tee perusteellisempaa esittelyä?
Usein jonkun tuotteen uutuusarvo on jo mennyt siinä vaiheessa kun siitä kirjoitan, koska perusteellinen testaus ja perehtyminen on minulle tärkeää, eikä kaikkea tietenkään pysty testaamaan heti niiden ilmestyttyä. Uutismuotoinen kuvakooste voisi tällöin olla ratkaisu :)
Lushin joulutuotteet ovat täällä taas.
Sain valita kokoelmasta kolme itseä kiinnostavaa tuotetta, ja armottomaan :D testiin päätyivät seuraavat:
Yog Nog -soijajogurttisaippua, Celebrate-vartalovoide ja kaikkein kiinnostavimpana: Bûche de Noël -kasvoputsari.
Yog Nog, kermainen soijajorttia sisältävä käsi- ja vartalosaippua.
Miksi halusin kaikista mahdollisista tuotteista juuri saippuan, ehkä arkisimman tuotetyypin? Koska suuri osa Lushin tuotteista liittyy kylpemiseen ja kylpyammeeseen, eikä meillä ole ammetta. ;)
Mietin pitkään Yog Nogin ja jonkun suihkutuotteen välillä, mutta päädyin sitten Yog Nogiin kun se kuulosti niin herkulliselta. Ja käsisaippuaa kuluu enemmän kuin suihkugeeliä. :)
Yog Nog tekee paluun viime vuoden joulukokoelmasta ja on nyt saanut rinnalleen myös samantuoksuisen kylpypallon. Kermainen ja joulumausteilta tuoksuva Yog Nog saavutti kuulema viime vuonna suursuosion.
Entä Sannin suosio? Nooooohh. Jotenkin ihan harmittaa, että joudun (taas) sanomaan, ettei tästä Lush-tuotteesta ja minusta tullut ihan ylimpiä ystäviä. Minulla on Lushiin jännä suhde - samalla fanitan merkkiä ja heidän tuotteitaan tosi paljon (jos Lush vain olisi ollut olemassa mun teini-iässä mä olisin niin ollut lushisti), mutta samalla jotkut tuotteista joutuvat kerta toisensa jälkeen "ei vain pysty käyttämään" -listalle.
Kun se tuoksu.
Te tiedätte. Lushin tuoksumaailmasta joko tykkää tai ei tykkää. Sitä kestää tai ei kestä. Lushin tuoksut kuuluvat kosmetiikkamaailman voimakkaimpiin, ja kaikki eivät kykene handlaamaan näin vahvoja, ympäri asuntoa leviäviä ja vaatteisiinkin tarttuvia tuoksuja. Vaikka se tuoksu itsessään olisi ihan hyvä.
Lush-pakettia postista noutaessa haistoin jälleen jo kaukaa mitä oli tulossa (pakettikortista en nähnyt lähettäjää). Ja kun avasin Yog Nogin paperisesta kuorestaan - whoaaamm, tuoksu oli vallannut hajureseptorieni jokaisen pinnan.
Kylpyhuone on nyt kauttaaltaan Yog Nog -saippuan tuoksuinen. Kun saippualla pesee kädet, ne tuoksuvat vielä tuntien jälkeen.
Tuoksu itsessään on miellyttävä; mausteisen jouluinen kuten kuvaus lupaa. Mutta niin voimakas, että en valitettavasti pysty saippuaa enää esillä pitämään nyt kun testiajo on suoritettu. Ihan sama juttu kuin Godivan kanssa.
Kysymys: miksi ihmeessä Lushin on lisättävä tuotteisiinsa myös synteettisiä hajusteita? Eivätkö luonnolliset tuoksuaineet jo riittäisi..? Tässäkin saippuassa on kahta eri eteeriseen öljyyn pohjautuvaa hajustetta, itsessään voimakkaasti tuoksuvia raaka-aineita kuten neilikkaöljyä ja ylang ylang -öljyä ja niiden lisäksi vielä synteettinen hajuste. Aivan varmasti saippua olisi jo ollut oikein jouluisen tuoksuinen ilman parfum-lisää.
Voin toisaalta vastata kysymykseeni itsekin: tuotteisiin lisätään näin paljon hajusteita, koska juuri se on Lushin se juttu. Voimakkaat tuoksut ovat merkin trademark, ja kuluttajista löytyy Lushin menestyksen perusteella läjittäin tätä tuoksumaailmaa rakastavia ihmisiä. Så det så :)
Sitten seuraava potilas: Celebrate-vartalovoide.
Ensin hyvät puolet: tämä voide tuoksuu todella, todella ihanalta ja vaikka tuoksu on vahva, se ei ole ihan päänsärkytasoa. Vedet kielelle herauttava sitrustuoksu on todella aidon ja luonnollisen tuoksuinen - vaikka tässäkin on synteettistä hajustetta (mutta vasta viimeisenä incissä, toisin kuin Yog Nogissa). Voiteessa on Brasilian appelsiiniöljyä, limettiä ja appelsiininkukka-absoluuttia. Rakastan sitrustuoksuja, ja tämä beibi on todella onnistunut tuoksunsa puolesta. Nam!
Toinen plussa on lyhyt ja simppeli raaka-ainelista, turhat lisäaineet minimoitu.
Sitten ne huonommat puolet: vaikka voiteen koostumus ei ole hurjan paksua jankkia, se on erittäin rasvaista ja jättää ihon kiiltävän tahmeaksi. Vesi tulee ainesosaluettelossa vasta ykkösenä olevan manteliöljyn jälkeen, siitä voi päätellä että aika "greasy" kaveri kyseessä. :)
Todella kuivalle iholle voide on tietysti onnen omiaan, mutta normaali-iholle (tai ainakin minun ihollani) voide jättää rasvaisen, kiiltävän pinnan. Tahmeus ei katoa koko päivänä. Lisäksi tuoksu tarttuu vaatteisiin ja lakanoihin. Se ei tosin Celebraten kohdalla minua niin haittaa koska pidän tuoksusta :D Mutta tosiaan, on hyvä tietää, että voidetta ei esimerkiksi kannata laittaa sellaisena päivänä, jolloin on suunnitellut käyttävänsä ihan toisen kuin sitruksen tuoksuista hajuvettä.
Celebrate on sekin palaavia joulutuotteita, en muista oliko se viime vuoden kokoelmassa mutta Googlen mukaan ainakin vuonna 2013. Asiakkaiden suosikkituotteita, siis, koska palaa valikoimaan uudestaan ja uudestaan.
Kuten kulttituote Snow Fairy -suihkugeeli. ;) Jota en tälläkään kertaa halunnut testiin :D Tuoksuttelin sitä kerran yhden kaverin luona ja totesin liian makeaksi mun makuun.
Ja sitten tämä erikoisin, kiinnostavin tuote:
Bûche de Noël -tuorekasvoputsari.
Putsari pohjautuu jauhettuu manteliin (niinkuin muuten Dr. Hauschkan klassikkoputsarikin ;)), ja sen tuotekuvaus kuuluu näin:
"Heleyttävä, ravitseva kasvojenpuhdistussavi kaikille ihotyypeille talvi-ihon hemmotteluun. Antiseptinen seetri ehkäisee epäpuhtauksia, satsuma ja karpalo kirkastavat ihoa ja manteli kuorii hellävaraisesti. Manteliöljy ja kaakaovoi kosteuttavat tehokkaasti ja suojaavat viimaa vastaan".
Tuotteen inci on kuin jonkun terveyssmoothien resepti: jauhettua mantelia, kaoliinia, glyserolia (no näitä kahta ei ehkä smoothieen :D), satsumaa, kuivattua karpaloa, kaakaovoita, nori-levää... Mukana kuitenkin jälleen myös synteettisiä hajusteita, mm. brandyaromia.
Bûche de Noëlin tuoksu ei ole mainittavan vahva, tehden siitä virkistävän Lush-poikkeuksen. Koska kyseessä on säilöntäaineeton tuoreputsari, säilyvyysaika on vain pari kuukautta valmistuksesta - minun Bûcheni on valmistettu 11.9.2015 ja sen parasta ennen -päivämäärä on 11.12.2015.
Eikö näytä aika, hmm, jänskältä tuotteelta? :D Epämääräinen vihreä on levää.
Tuotetta neuvotaan ottamaan pieni nokare kämmenelle ja sekoittamaan veden kanssa tahnaksi. Käytännössä tämä onnistuu vähän heikosti; tuote on niin paksua ja kokkareista, ettei se muodosta veden kanssa siistiä tahnaa vaan mönjä on edelleen kokkareista. Tuotteen levitys kasvoille on koostumuksen vuoksi aika kömpelöä, ja möykkyistä seosta päätyy aika paljon ihon sijaan myös lavuaariin.
Mutta! (Heheh, mä taidan käyttää vähän liikaa tätä yhden sanan teholausetta... ;)) Tuote ei ole pesutuloksensa puolesta lainkaan huono! Kun möhnää vain jaksaa hieroa kasvoille (se ei vaahtoa eikä ole liukuvaa, tehden levityksestä todellakin erilaista verrattuna normiputsareihin), on tuloksena huuhtelun jälkeen mitä ihanimman tuntuinen iho!
Hipiä on todella pehmeä ja suloisen sileä eikä sitä kiristä yhtään. Öljyt ja rasvat jättävät ihon lupauksen mukaisesti kosteutetun, mukavan ja kevyesti suojatun tuntuiseksi. Huuhdellessa iholla tuntee öljyjen jättämän pinnan joka ei katoa veden mukana, mutta kun kasvot kuivaa, putsarin ihoon jättämät öljyt imeytyvät nopeasti ja iho on hetkessä ihanan tuntuinen vailla mitään tahmapintaa.
Ihana, erilainen tuote! Säännölliseen käyttöön en usko monen jaksavan tällaista ottaa, mutta miksipä ei hemmotella ihoaan vaikka talven pakkaskaudella tällaisella spesiaalituotteella joka samalla syväpuhdistaa (kaoliini + jauhettu manteli), ja jättää iholle suojaavan öljypinnan. Peukku tälle!
Huom: meikkiä tuoreputsari ei varmaankaan irroita, en tosin edes kokeillut (koska tuote ei sisällä kaakaovoin lisäksi mitään varsinaisesti meikkiä liuottavia ainesosia), mutta sopii erinomaisesti vaikka kaksoispuhdistuksen toiseksi osaksi. :)
Tuotteiden hintatiedot: Yog Nog -saippua 6,20€ / 100 g, Celebrate-vartalovoide 23,95€ / 225 g ja Bûche de Noel -putsari 13,50€ / 100 g.
.
Kuka innostuu Lushin joulusta? :)
Noniin, laitan tänne nyt postauksen jonka kommenttilaatikossa voi etsiä seuraa Tallinnan lukijamatkalle :) Muutama esitti toiveen tällaisesta seuranhakukeskustelusta lukijamatkan kommenteissa.
Täällä voi siis kysellä olisiko esim. omalta paikkakunnalta (tai muuten vain) muita yksin matkustavia lähdössä lukijamatkalle.
Yksin matkustava voi varata matkalle myös naispaikan, jolloin ei tule yhden hengen huoneen lisämaksua. Tällöin Pohjolan Matka sijoittaa naispaikkalaiset ja saat siis yksin matkustavana joka tapauksessa huoneseuralaisen :) (Lisätietoa naispaikan varaamisesta matkapostauksessa.) Tai sitten voi tosiaan huhuilla täällä olisiko ketään lähdössä esim. sieltä omalta paikkakunnalta niin voi taittaa matkaa seurassa jo sieltä saakka.
Mukaan reissuun mahtuu 50 henkilöä ja tilaa on vielä. Matkalle on ilmoittautunut jo niin monta lähtijää että matkan toteutuminen on varmaa. :) Jihuu! Eli Tallinna, here we come! :)
* * * *
Heitetäänpä tähän samalla vähän meikkikuvaa niin tulee sisältöä muillekin lukijoille kuin Tallinnan reissua miettiville.
Mainitsin tuossa aiemmin että olen saanut hyppysiini aivan ihania kauden juhlapaletteja. Tässä yksi niistä: The Body Shopin Winter Trend -kokoelman metallinhohtoinen Grooving Gold.
Paletissa on korallinen pronssin sävy, punertava toffeebeige, luumuinen pronssi (tulee mieleen MACin Antiqued), sekä vaalea, kellertävä kulta (ei sellainen antiikkinen, "patinoitunut" kulta).
Tässä ensimmäinen sillä toteutettu pehmeä smoky-eye josta tein tutorialin Indiedaysin etusivulle (ilmestyy joskus...):
.
Jännästi meikki on ihan erisävyinen mitä odotin paletin sävyillä tulevan - odotin lämpimämpää ja ruskeampaa tulosta mutta meikkihän on punertavista sävyistään huolimatta aika viileä. Ja livenä paljon tummempi, studiosalamani syö meikkien intensiivisyyttä olan takaa.
Saan outoa tyydytystä katsoessani näitä before/after-kuvia, tässä tosin ennen-kuva on kesken prosessin.
Vaikka mulla on suhteellisen hyvä iho, niin kyllä vain voimakas salama paljastaa sen punoitukset, laikut ja pienet epätasaisuudet ja meikkipohja makes all the differenece ;)
Käytän edelleen meikkipohjana Make Up For Everin HD-meikkivoiteen ja Lumenen Sun Radiance -sävyvoiteen sekoitusta, koska tavallisesti käyttämäni mineraalipohja ei ole tarpeeksi tumma Kreikan auringon päivettämälle iholleni (näyttää kuvissa vaaleammalta mitä livenä). Tähän meikkiin tuli kyllä miksattua vähän liian vähän Sun Radiancea, tuli aavistuksen kalpea tulos :)
*
P.S. Lifehair-vierailun osallistujat on nyt arvottu ja mukaan päässeille on laitettu eilen sähköpostia. Odotan osallistumisvahvistusta vielä seitsemältä hengeltä. Toivoisin vahvistusta mahdollisimman pian, niin voin antaa paikan jollekin toiselle jos et pääse mukaan.
Arvan valitsemat 20 mukaanpääsijää: Mari, Pixie, Sanna, Krista, Tuuli, Hanna, Anis, Laura, SuperHotFemale, Ansku, Niina, Saija ja Terhi ja seuraavilta en ole vielä saanut vahvistusta: Tiia, Sanna-Mari, RoosaJ, Heidi, Iiris, Ella ja Kaina.
Tarkistattehan myös sähköpostinne roskapostifiltterin, Karkkipäivä-osoitteesta tulleet viestit ovat sähköpostiohjelmien mielestä usein silkkaa roskaa ;)
Syksy on lempivuodenaikani monellakin tavalla. Rakastan tunnelmallista hämärää joka lumettomassa maisemassa on vielä aivan erityisen pimeää. Siinä on jotain selittämättömän kiehtovaa. Olin nuoruudessani pitkään todellinen kauhukirjallisuuden ja -elokuvien ahmija, ja syksy vetosi synkkyydellään tähän puoleen minussa. Kävin kävelyllä hautuumailla ja testasin koska alkaa pelottaa liikaa.
Nyt vanhempana syksyn synkkyys ei tunnu minusta enää kauhuelokuvan kulissilta vaan päin vastoin pörröisen romanttiselta. Rakastan kaikkea syksyssä; sadonkorjuujuhlia, suomalaisia omenoita, värikkäiden lehtien tuoksua kosteassa maassa, sitä että saa alkaa pukeutua lämpimiin villapaitoihin ja marraskuun tienoilla alkavaa joulun tunnelman väreilyä ilmassa. Hah - joillekin meistä henkinen pikkujoulukausi alkaa heti Pyhäinpäivän jälkeen..! ^_^
Syksyllä vaihdan myös kesän sitruksiset ja raikkaat tuoksut ihan toisenlaisiin. On mausteisten, pehmeiden ja sensuellien tuoksujen aika.
Kipaisin viime viikolla alakerran varastoon penkomaan hajuvesiarkkuani ja valitsin sieltä kaksi lempituoksuani, jotka ovat levänneet viime syys- ja talvikauden yli. Kun ihmisellä on 30 + hajuvettä ei kaikkia tietenkään tule käytettyä joka vuosi.
Cacharelin Amor Amor Elixir Passion EdP on makea (mutta ei imelä) tuoksu, jossa on vaniljaa, tiare-kukkaa ja mustaherukkaa. Hyvin syksyinen. Ihana, olin jo melkein unohtanut tämän..! (Tämä voi olla joitain niistä harvoista suuren kosmetiikkavaraston hyvistä puolista, löytää jotain joka yllättää iloisesti ;))
Chloén Love, Chloé EdP Intense on yksi kaikkien aikojen lempituoksuistani. Puuterinen, raukean lämmin ja mausteinen. Olen kuvaillut kuinka koen tuoksut väreinä, ja Love, Chloé on tuoksultaan lämpimän metallisen ruskea. Tuoksussa on vaniljaa ja myskiä, se on voimakas ja hienostunut ja ennen kaikkea hyvin puuterinen. Ahh, niin täydellinen syystuoksu. Kuin pehmein cashmirneule vasten ihoa...
Tätä on annosteltava Diorin Hypnotic Poisonin tavoin varovasti, yksi suihkaus läheltä suihkaistuna voi jo olla liikaa.
Vaihdatteko te tuoksuja kausittain? Mitä tuoksuja käytätte tänä syksynä?
Jaan vielä syksyisen kynsilakkasuosikkini, jota tosin en voi vinkata potentiaalisena hankintana sillä sitä ei enää valmisteta.
Pullostakin voitte tunnistaa, että kyseessä on Lumenen vanhaa kynsilakkalinjaa, veikkaan että tämä on kahden vuoden takaisesta kokoelmasta. Sävy on nimeltään Lumen jälkeen, mikä viittaisi kevätkokoelmaan. Murrettu vanhan roosan sävy on omaan makuuni ehdottoman syksyinen, ja lakkasin tällä kynnet ensimmäistä kertaa vasta tänä syksynä. Ihana. En normaalisti ole yhtään tällaisten vähän tunkkaisten roosan sävyjen ystävä (kai näitä "mummosävyiksikin" kutsutaan :)), mutta nyt tämä iski suoraan tämänhetkiseen fiilikseen ja mieltymystilaan.
Harmillista että kaikkea ei tule testanneeksi silloin kun ne lähetetään. Tai ehdi, pikemminkin. Toisaalta, ehkä en olisi juuri silloin pitänyt sävystä, enkä olisi tullut sitä kuitenkaan blogissa esitelleeksi. Nyt tämä on just sitä mitä haluan tänä syksynä kynsilleni. <3
Olen kynsilakkatyylini suhteen hyvin askeettinen, kuten tiedetään, eli ei koristeluja. Kimaltelevat päällyslakat ja muut erikoispäällyslakat ovat enemmän minun juttuni, ja niitä käytän tosi paljon.
Essie julkaisee joka vuosi Luxeffects-päällyslakkakokoelman jossa on erilaisia kimallelakkoja. Sain tämän syyskauden Luxeffects-kokoelman sävyt Fringe Factor ja Frillin' Me Softly maahantuojalta, ja ihastuin kuvassa näkyvään lämpimämpään Fringe Factoriin. Siinä on hopeisia ja lämpimän roosan sävyisiä "neulashileitä" (heh, kertokaa kynsibloggaajat millä nimellä tuon muotoista glitteriä/hilettä kutsutaan :D Tiedän että alan harrastajilla on kaikille eri koostumuksille, efekteille ja struktuureille nimensä...).
Hopeisen Frillin' Me Softlyn vieressä Fringe Factor näyttää ihan pronssiselta, mutta kun glittereitä tarkastelee lähemmin paljastuu, että "cocktailissa" on sekä hopeisia että roosan sävyisiä hileitä. Tosi jännä sävy, ja sopii oikein hyvin Lumenen sävyn päälle. Näissä Essien Luxeffect-lakoissa on muuten se hyvä juttu, että näistä tosiaan tulee kynnelle kunnolla hilettä. Kaikkihan me tiedetään kuinka moni kimallelakka näyttää ihanalta vain pullossa, ja kynnelle levittäessä tulee yksi tai kaksi orpoa kimalletta.
Ja vielä lopuksi, vaikka jutun piti käsitellä vain tuoksuja mutta en malta olla vilauttamatta tätä...
Uuu, vähän erilainen smoky-paletti..! L'Orealin joulukauden limited edition La Palette Smoky. Aika makea, I'll say! Kerrankin smoky-paletti jossa on selkeästi värejä :) Sävyt ovat kuvassa hitusen vaaleampia mitä livenä. Kaunis!
Olen saanut paletin L'orealilta.
Meikkikuvia varmasti luvassa :) Samoin kuin parilla muulla kauden herkkupaletilla jotka sain Helsingin reissulla hyppysiini...
Ah, syksy :)
Nyt olisi tiedossa huippukiinnostava tilaisuus pirkanmaalaisille lukijoille :)
Minulla on ilo kutsua lukijoitani kanssani vähän erilaiseen "pintaa syvemmältä" -kauneusiltaan Tampereella.
Oletko halunnut päästä kurkkaamaan "kulissien taakse" kosmetiikkatehtaalle tai kysymään mieltä askarruttavia juttuja suoraan tuotteita kehittävältä kosmetiikkakemistiltä? Nyt siihen on tilaisuus :)
Tilaisuuden tarjoaa Lifehair, jonka brändeihin lukeutuvat mm. LactoLine ja BioRich. Lifehair valmistaa tuotteita omassa tehtaassaan Ylöjärvellä. Lifehair on ainoa suomalainen yritys jolla on oikeus käyttää kansainvälistä Leaping Bunny -merkkiä, joka takaa kuluttajille, ettei Lifehair käytä tuotteissaan eläimillä testattuja raaka-aineita.
Tilaisuuteen mahtuu 20 henkeä, ja ilmoittautua voi tämän postauksen kommenttilaatikkoon.
Olen itse myös mukana illanvietossa ja tapaan teidät Laukontorilla.
Jotta mahdollisimman moni lukija pääsisi osallistumaan, ovat ilmoittautumiset avoinna vain yhdelle hengelle per ilmoittautuminen, ei siis "kaverin kanssa", toivottavasti ymmärrätte. Jos kaverisi on myös lukija, hän voi tietenkin ilmoittautua omalla kommentillaan :)
Tietysti, mikäli ilmoittautumisia tulee reilusti alle 20, voidaan jutella ilmoittautuneiden kanssa kaverin mukaan otosta :)
Mikäli ilmoittautumisia tulee yli 20, arvon osallistujat.
Tottakai myös Pirkanmaan ulkopuolelta saa osallistua iltaan, jos pääsee paikalle :)
Ilmoittautua voi sunnuntaihin 8.11. kello 24.00 saakka.
Meitsi on tästä ihan innoissaan! Kerrankin myös lukijoilla on tilaisuus päästä mukaan "behind the scenes"! :) Ja varatkaahan mukaan kiperimmät kysymyksenne kemistille! :D
P.S. Tietenkään ei ole pakko kysyä mitään ^_^ Tuli mieleen lisätä lukijalta tulleen kommentin jälkeen. :) Mutta jos mielen päällä on jotain jota on aina halunnut kysyä kosmetiikan tuotekehittelijältä, siihen on mahdollisuus :)
Iiik! Tämä on se juttu josta en ole meinannut malttaa olla hiljaa..! Mutta nyt se on ulkona! :)
Mun oma kauneusaiheinen lukijamatka...!
Lähdetään tammikuussa Tallinnaan kosmetiikkateemaiselle viikonloppumatkalle :)
Matkatoimisto Pohjolan Matka otti minuun yhteyttä viime keväänä ja kertoi olevansa kiinnostunut järjestämään kanssani kauneusaiheisen matkan Tallinnaan. Voitte kuvitella että melkein lensin sukistani, mikä tilaisuus...! Ihana Tallinna ja kauneusteema..! Ja vielä luonnonkosmetiikkapainotuksella!
Lähdimme ideoimaan matkaa, ja Pohjolan Matka leipoi kasaan niin hienon ohjelman että wow..! Luvassa on mm. workshop, jossa saamme itse valmistaa vartalonhoitotuotteita luonnonkosmetiikan raaka-aineista! En ole itsekään koskaan aiemmin päässyt osalliseksi tällaiseen työpajaan, vähänkö kiinnostavaa..!
Matkan kesto on perjantai-illasta sunnuntaihin ja ajankohta 22.-24. tammikuuta 2016.
Lähdemme matkaan Helsingin Länsisatamasta perjantaina 22.1. kello 18.30 ja paluu on sunnuntaina 24. tammikuuta Tallinnasta kello 12.30, saapuminen Helsinkiin kello 16.00.
Pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvilla on mahdollisuus ostaa Pohjolan Matkalta liittymäkuljetukset matkalle, liittymäkuljetusten bussireitit näkee täältä.
Ohjelma Tallinnassa (lauantain retket omalla bussilla):
LAUANTAI
Kello 10.00 Vierailu Solaris-kauppakeskuksessa keväällä 2015 avattuun Pillerkaar-myymälään, jossa myydään vain Virossa valmistettuja luonnonkosmetiikkatuotteita. Vierailun yhteydessä pääsemme tutustumaan tarkemmin virolaiseen luonnonkosmetiikkamerkki JOIK'iin, jonka edustaja on paikalla kertomassa meille JOIKista.
Kello 11.15 Lounastauko Kalamajan Telliskivi-keskuksessa. (Tunnelmallinen, boheemi tehdasmiljöö joka toimii nykyään taide/käsityö/kulttuuri/ravintolakeskuksena.) Täällä on mm. ihana F-Hoone! Jokainen voi valita mieleisensä ruokapaikan.
Telliskivi
Kello 12.15 Vierailu Telliskivessä sijaitsevassa Mimemis-luonnonkosmetiikkamyymälässä. Mimesiksen valikoimaan kuuluu myös mineraalikosmetiikkaa.
(Toki olette vapaita pyörimään Telliskivessä myös muissa liikkeissä, keskus on täynnä toinen toistaan ihanampia käsityöläisliikkeitä sisustuksesta vaatteisiin ja kosmetiikkaan. Listaus liikkeistä täällä. Suosittelen itse mm. Minu Väike Maailm -myymälää jossa myydään ihania pöllötyynyjä <3 ja juuri Suomeenkin rantautunutta Nurme-kosmetiikkaa)
Kello 13.15 Siirtyminen Viimsin kartanoon Harmoonikum-keskukseen kauneuden maailmaan. Ohjelmassa luonnonkosmetiikan työpaja, jonka aikana saamme kuulla luonnonkosmetiikan valmistusperiaatteista ja pääsemme itse valmistamaan vartalokuorinnan ja hoitoöljyn. Työpajan opettaja valmistaa vielä vartalovoiteen, josta jokainen saa oman purnukkansa mukaan. Työpajan aikana tarjoillaan yrttiteetä, pikkuvoileipiä sekä kakkua.
Kello 16.30 Majoittuminen Tallinnan keskustaan Sokos Hotel Estoriaan kahden hengen huoneisiin. Illanvietto vapaasti; ostoksia Tallinnan lukuisissa liikkeissä, kauneushoitoja, kulttuuria, kävelyä kauniissa vanhassakaupungissa...
Ehkäpä osa haluaisi lähteä vaikka porukalla illalliselle? :) Esimerkiksi viime Tallinnan reissun lemppariini Rataskaevuun 16:een :)
SUNNUNTAI
Aamiainen hotellissa.
Omaa aikaa käydä vielä vaikkapa ostoksilla ennen laivan lähtöä.
Omatoiminen siirtyminen hotellilta satamaan (taksi maksaa 5 euroa tai jotain ;)), laivalla tulee olla viimeistään kello 12.00.
Saapuminen Helsinkiin Länsisatamaan kello 16.00. Liittymäkuljetuksen ostaneille bussikuljetus lähtöpaikkakunnille.
Mimesis
*
Matka hinta on 139 € ja sisältää:
- Laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki Tallinkin M/S Baltic Queenilla, menomatka valitussa hyttiluokassa ja paluumatka kansipaikoin
- Kuljetukset Tallinnassa ohjelman mukaan
- Opastetut vierailut suomalaisen oppaan johdolla ohjelmassa mainituissa paikoissa
- Harmoonikum-keskuksen ohjelma: luento + työpaja (pääosin englanniksi) sekä työpajan aikainen välipalatarjoilu
- Yöpyminen Solo Sokos Hotel Estoriassa kahden hengen huoneessa
- Aamiainen hotellissa
Hintaan eivät kuulu:
- Muut ruokailut kuin Harmoonikumin workshop-tarjoilu ja hotelli Estorian aamiainen
- Liittymäkuljetukset (kuljetusten hinnat riippuvat lähtökaupungista ja ne selviävät Pohjolan Matkan sivuilta, esimerkiksi Lahdesta kuljetus on 17 € / suunta ja Joensuusta 27,50 € / suunta)
.
LISÄTIETOA yhden ja kolmen hengen varauksista:
- Jos olet lähdössä matkaan yksin ja haluat varata ns. naispaikan, eli majoitut laivassa ja hotellissa toisen yksin matkustavan kanssa, varaus on tehtävä Pohjolan Matkalle soittamalla (puh. 0201 303 303) tai sähköpostitse info@pohjolanmatka.fi. Netin kautta varatessa järjestelmä ei tarjoa naispaikkaa, vaan lisää yhden hengen varaukseen automaattisesti yhden hengen huoneen lisämaksun 68 euroa.
- Jos teitä on lähdössä kolmen hengen porukka, kolmas henkilö mahtuu samaan hyttiin ja hotellihuoneeseen lisävuoteella. Tällöin kolmannen hengen hinta lisävuoteessa on 85 euroa. Tämän voi varata netin kautta.
*
IKÄRAJASTA:
Matkalle on 18 vuoden ikäraja. Alle 18-vuotias voi osallistua matkalle mikäli mukana on huoltaja, huoltajan valtuuttama perheenjäsen tai huoltajan valtuuttama vähintään 25-vuotias valvoja, jolloin mukana on oltava huoltajan allekirjoittama matkustuslupa (voi tulostaa linkistä).
Matkan varaus ja tarkat ohjelmatiedot Pohjolan Matkan sivuilla.
Koen tarpeellisena kertoa, että itse en hyödy taloudellisesti teidän varauksistanne, eli en saa matkasta mitään provikkaa. Oma lukijamatka on minulle suuri kunnia :) Ei taida olla ennen tällaista Suomessa järjestetty - pioneerijuttu...! ^_^
Olen iloinen ja innoissani Pohjolan Matkan tarjoamasta mahtavasta tilaisuudesta. Reissupaketti kuulostaa huisin kivalta, toivottavasti innostutte lähtemään mukaan! :) Kavereita messiin ja pidetään hauska tammikuinen viikonloppu! ^_^
.
Lue juttuni Tallinnahurahduksesta viime huhtikuulta. <3
Ja shoppailua... Natura Siberica, Puhas Loodus, Lush.. (etenkin Lush on halapoo tuolla Virossa, vink vink...). Plus laivan tax free tietenkin.
P.S. Ja mun kanssa ei ole pakko hengata matkalla... :D ^_^ Saa tulla juttelemaan ja vaikka kyselemään kosmetiikka- tai meikkivinkkejä, mutta mun seura ei ole pakollista :D
Voi misteriä mitä missasit... En saanut tällä kertaa herra Karkkipäivää mukaani syksyn blogigaalaan, koska työasiat kutsuivat miestä maantieteellisesti toiseen sijaintiin.
No, "korvaavassa" avec-pariskunnassa ei todellakaan ollut valittamista, ja itse ilta Halloween-teemoineenkin oli hauskin blogigaala jossa olen tähän saakka käynyt. Kummasti se pukuteema vain lisää tunnelmaa :)
Ja menikö joltain ohi että mulla oli paras tukka koskaan!! Siis mun mielestä! En pääse yli kuinka paljon tuosta ponitukasta tykkäsin...!
Kiitos siitä kuuluu kampaajaystävälleni Leenalle, joka on monelle vanhemmalle lukijalle blogista tuttu vuosien varrelta. Pitänee kohta tehdä Leenalle oma tägi blogiin kun nainen alkaa olla niin vakiokamaa Karkkipäivässä :)
Tupla-aveccini Leena ja Philippe ennen ja jälkeen oman juhlalookkinsa.
Minun oli tarkoitus saada gaalailtaan My Little Pony -aiheinen meikki/maski (se oli se projekti johon etsin meikkaria aiemmin viikolla), mutta meikkaajani perui keikan lauantaiaamuna joten olin ilman maskia.
Aina niin idearikas Leena keksi hätäavuksi, että tehdään mulle meikin sijaan ponihiukset! :) On kuultu huonompiakin ideoita! :D
Tukka oli niin överi ettei mitään järkeä ja siksi se oli aivan paras!
.
"Marie Antoinette Goes Cuckoo". Leenan antama nimi mun hiuksille :)
Ja hei, enkö luvannut että meikkibimbo palaa... ;) Jos tämä meikki ei näytä bimbolta niin en tiedä mikä näyttää :D
Kynnet olisivat saaneet olla pinkit, mutta no, kukas niitä siellä hämärässä huomasi... Ja mätsäsihän ne kuitenkin silmämeikkiin :)
Mekkokin oli viime hetken hätälaina Leenalta.
Minun oli tarkoitus laittaa sisareltani lainaama aivan ihana pikkumusta (omat pikkumustat on nyt kaikki käytetty gaaloihin :D En tod. enää osta uutta vain näitä tilaisuuksia varten ;)), mutta vaikka olin sovittanut sitä aiemmin, se osoittautuikin h-hetkellä aavistuksen liian väljäksi. Olkaimettomana olisin joutunut nykimään sitä tissien kohdalta koko illan kun se valui... A-kuppisten ongelmia...
Onneksi Leenan kaapista löytyi aika lailla täydellinen mekko, oi että ihastuin siihen! Se on muuten Guessin, joku kysyi tuolla aiemmin.
Muistatteko vielä viime syksyn lookkini? Nuokin hiukset Leenan ideoimat. ;)
Kumpi look parempi? :) Tämä vai viime vuotinen?
*
Mutta sukelletaan sitten itse gaalan tunnelmiin. :) Tämän kertainen Indiedays Blog Awards järjestettiin Helsingissä The Tiger -yökerhossa.
En tiedä onko The Tiger aiempia gaalalokaatioita suurempi, mutta tällä kertaa tungos ei ollut niin mahdoton kuin viime vuosina, eikä varpailleni tallottu kertaakaan illan aikana. Olisin siis voinut laittaa ne ponikengät... ;)
Tämä oli hauska hetki. Pysähdyin ottamaan tytöistä kuvaa (paparazzimaisesti lupaa kysymättä :p), ja sinihiuksinen tyttö juoksiki sitten perääni kun lähdin eteenpäin.
Valmistauduin poistamaan kuvan kamerasta, mutta tytöllä olikin ihan muuta asiaa.
Hän kertoi olevansa blogini lukijoita ihan ensimmäisestä vuodesta saakka, ja että juuri minä olen inspiroinut häntä kiinnostumaan meikkauksesta ja sitä myöten maskeerauksesta.
Illan look oli hänen ensimmäinen maskeerauksensa, tai ilmeisesti ainakin julkinen sellainen. Upeaa työtä! :) Huikeaa ajatella, että minä, ihan perusmeikkari joka vain tykkään höpöttää meikeistä ja vääntää rautalangasta jotain varjostuksen kulmaa ja siveltimen merkitystä, inspiroin toisia tällaiseen taiteeseen...! Wow!
Leena 50-luvun henkisessä lookissaan.
Aina niin tarttuvasti hymyilevä Iina erottui yleisön joukosta hänkin ponimaisuudellaan :) <3
Juulia kertoi, että mun eyeliner-postauksen ajoitus ei kuulema olisi voinut olla parempi ;)
Hän oli hankkinut jutun innoittamana geelieyelinerin ja illan nukkesilmät olivat syntyneet sillä. "Ihan älyttömän hyvä rajaustuote!", Juulia intoili. :) Jee!
Välillä muistin katsoa vähän illan virallista ohjelmaakin ^_^ :D
Mutta ihmisten joukossa kiertely ja lookkien kuvailu oli kieltämättä kiinnostavampaa :)
Kun pystit oli jaettu otimme tanssilattian haltuun.
Mun äijä ei tykkää tanssia. On se muuten ässä tyyppi mutta voisi joskus vähän tanssia ^_^
Ja ketäs täältä löytyy...? Upea joukko kauneusbloggaajakollegoitani. :)
Tytöt olivat olleet Sensaisti-Marin luona etkoilemassa ja meikkailemassa, ja kaikkien lookit olivat aivan mahtavat. Toiset ne osaa, minä sudin lilaa luomeen :)
Marin blogissa on paremmat kuvat tyttöjen lookeista, käykää ihmeessä katsomassa. Mari on aivan ilmiömäinen meikkaaja
Glitz & Glam -blogin Minna.
Miten niin liikaa? -blogin Elisa.
Eyeshadow And Flame -blogin Ilona.
Nutturapää-blogin Myy.
Ja Karkkipäivä-blogin Sanni.
Aikakoneella suoraan 80-luvulta ;)
.
Makeup rundown:
Silmät
Shiseido Violet Visions -voideluomiväri (pohjustus)
MAC jauhemainen pigmentti Violet (liikkuvalla luomella)
MAC-luomiväri Stars'n'Rockets (luomivaossa)
Pure Luxe -mineraaliluomiväri Pink Ice (kulmaluulla)
IsaDora -geelieyeliner (musta)
MUFE Aqualiner (kimaltava violetti, mustan päällä)
Iho
MUFE HD Foundation #130
Lumene Sun Radiance Skin Tone Perfector #20 Perfect Tan (miksattu meikkivoiteeseen)
Lavera-irtopuuteri
MAC Mineralize-poskipuna sävyssä Pleasantry
Benecos-highlighter
Huulet
Viva La Diva -huulipuna #30 Hard Rock Sweetie
Viva La Diva -huulipuna #32 Back Stage
.
Hotellille päästyä vaivuin tuijottamaan hiuksiani peilistä. Voitte kuvitella aavistuksen säälittävän tilanteen...
Juhlista palaava keski-ikää lähestyvä nainen, "pimpattuna" gaalalookkiin joka on kaukana hänen omasta tyylistään, hiukset jollaisia hän ei koskaan osaisi itse laittaa... Hän näyttää joltain muulta... Hän katsoo peiliin ja haluaisi aina näyttää siltä. Illan juomatarjoilun luoma pörröisen utuinen tila mahdollisesti vielä vahvistaa naisen tunnetta siitä, että hän ei haluaisi luopua hetkestä, mennä nukkumaan, irtautua peilin näkymästä. Nuo hiukset.... Ne pitäisi nyt riisua pois. Nainen kumartuu peiliä kohden kamera kädessään. Hän haluaa vielä ikuistaa toisen versionsa.
Sitten hän irrottaa hiukset pinni kerrallaan ja menee lopulta nukkumaan. Kasa pastellinsävyisiä jouhia tyynyn vieressä.
Seuraavana päivänä hän palauttaa mekon ja on taas oma itsensä.
Sellainen oli tämänkertainen Blog Awards :)
Mä en voi mennä nukkumaan. Mä haluan pitää nää hiukset.
Indiedays Blog Awards October 2015.
En saanut meikkiä mutta sain hiukset.
Miksei aina voi näyttää tältä?