Tänään sitten jotain ihan muuta kuin "neljättä ulottuvuutta".
Synteettisten, muotoilevien superkuitujen maailmasta siirrymme luonnollisten ainesosien reviirille.
Laveran meikkivalikoima uusiutui hiljattain, ja ripsiväriperhe kasvoi kolmella uudella maskaralla. Sain niistä testiin kaksi. Omistan jo entuudestaan Laveran vanhan linjan Volume Mascaran.
Ylimpänä Intense Volumizing Mascara, keskellä Double Black Mascara, alimpana Volume Mascara. Käsittääkseni vanha Volume jatkoi myös uuteen linjaan, mutta uudelleen stailatulla hylsyllä. Kolmas uusi ripsiväri on Long Lash.
Intense Volumizing -harja on kaikkein paksuin ja tuuhein. Double Blackissa on kaksi päätä - toinen kuminen jonka on tarkoitus pidentää ja erotella, ja toinen perinteinen kuituharjaksinen jonka on tarkoitus tuuhentaa. Perus-Volumessa on mielestäni samanlainen harjapää kuin Double Blackin volume-päässä.
Olen aina ollut sitä mieltä, etteivät eri maskarat loppupeleissä juuri tee kovin erilaista tulosta ripsiini. Kaikki näyttävät enemmän tai vähemmän samalta, vain käyttömukavuus vaihtelee. Luonnonkosmetiikan ripsiväreihin tutustuttuani totean, että kyllä eroja kuitenkin löytyy. Luonnonkosmetiikan ripsivärit eivät ole mielestäni huonoja, mutta ne ovat todellakin erilaisia kuin "normi"ripsarit. Esimerkiksi käsite "volyymi" on luonnon puolella jotain aivan muuta kuin mihin synteettisellä puolella olen tottunut. Verratkaa vaikka tämän ja edellisen postauksen kuvia keskenään, niin asia on täysin ilmeinen.
Suurin ero on kerrostuvuudessa. Kokemukseni mukaan luonnonkosmetiikan ripsivärien massan kyky kerrostua (= tarttua edellisen maskarakerroksen päälle) on varsin heikko. Vaikka kuinka sudin harjalla ja annan kerrosten välillä kuivua, eivät ripset muutu sen runsaammiksi.
Alla vertailukuvat Laveran ripsiväreistä.
Pidän eniten perus-Volumesta. Double Black ja Intense Volumizing lähinnä värjäävät ripset, mutta eivät tee niitä paksummiksi. Maskarat saavat kaikki kiitosta niiden mahdottomuudesta muodostaa paakkuja tai klimpittää ripsiä, jälki on aina erittäin siistiä ja luonnollista. Mutta volyymista minulla on eri käsitys kuin Laveralla. :)
Kerrostusta. Laveran esittelytekstin mukaan "erikoismuotoiltu, lisävolyymia antava harja saa aikaan ripset, jotka todella huomataan."
Double Blackin toimintasysteemi on minulle mysteeri. Kumiharjan pitäisi pidentää ja erotella, mutta se tuntuu tuovan ripsiin enemmän massaa kuin volyymiharja. Käyttöidean mukaan Volume-maskara tulee kuitenkin sen päälle. Volyymiharja tuntuu "niistävän" ripsistä irti ne vähät kumiharjan jättämät massat, ja ripset jäävät toisen kerroksen jälkeen itse asiassa ohuemman näköisiksi kuin ensimmäisen. Kun päälle laittaa vielä kerroksen pidentävää, tulee ripsistöön taas hiukan lisää ytyä.
Laveran mukaan "tarkka pieni harja pidentää, vahvistaa ja erottelee, kun taas volyymiharja kiinnittää meikin paikoilleen ja tekee ripsistä uskomattoman tuuheat."
Tässä vielä Lavera vs. Dior -vertailu.
Diorista puheen ollen, olen alkanut käyttää omia Laveroitani Diorin Maximizer -pohjustajan päällä, ja nyt ei tarvitse enää kerrostaa niin hulluna. Laveran ripsarit ovat myöskin löytäneet erinomaisen käyttöalueen alaripsistä, joihin en missään nimessä halua pituutta tai tuuheutta vaan ainoastaan väriä.
* * *
Tähän loppuun käytän hyväkseni tilaisuuden välittää tiedon Laveran ystävämyynnistä, joka järjestetään Nordic Health Systemsin tiloissa Hyvinkäällä toukokuun viimeisenä lauantaina 28.5. kello 10-13. Normaalihintaisista tuotteista saa 25%:n alennuksen ja lisäksi tarjouskoreista löytyy huippuedullisesti luonnonkosmetiikkaa ja ekopesuaineita. (Klikkaa kutsu isommaksi jos kiinnostuit.)
Kuten viimeksi tammikuussa jutusteltiin, L'orealilla ollaan aika ahkeria uusien maskaroiden lanseerauksessa. Ei kulunut edes muutamaa kuukautta Voluminous-ripsarin ilmestymisestä, kun hyllyihin tehtiin jo tilaa uudelle Lash Architect 4D -maskaralle. Ja kauankos siitä Million Lashesin ilmestymisestä onkaan..? Joo, ripsareita kehiin vaan kuin liukuhihnalta! :) Kansa tahtoo lisää maskaraa!
Minkäslainen tämä tämänkertainen uutuus nyt sitten on? No, ei enempää eikä vähempää kuin 4D, neljän ulottuvuuden maskaralisäys Lash Architect -perheeseen. Tämän kaverin pitäisi pidentää, tuuhentaa, erotella sekä kaareuttaa.
"Ultrahienoja ja huomaamattomia irtoripsikuituja sisältävä koostumus tuo ripsille irtoripsimäistä tuuheutta. Ripsistä tulee erotellut ja korostetut ilman, että ne tuntuisivat jäykiltä. Ainutlaatuinen koostumus levitetään harjalla joka muotoilee ripset upeaksi taideteokseksi."
Alrighty! Sitten vain muotoilemaan ripset taideteokseksi! :)
Kas näin.
Tässä kuvasarjassa 4D:n tehot kerrostamalla. Klikkaa kuva isommaksi.
Kyllä täytyy sanoa, että saan 4D:llä aika muhkeat ripset. Kolmannella kerroksella ripset tosin alkavat jo paakkuuntua, ja vaativat kampaamista. Enkä ole ihan samaa mieltä L'orealin kanssa tuossa "eivät tunnu jäykiltä" -kohdassa.
4D:n harja ei erottele aivan yhtä hyvin kuin muoviset tai kumiset harjat, mutta kiitettävästi kuitenkin. Maskara tarrautuu ripsiin hanakasti ja kerrostuu voimakkaasti. Kaareutumisesta en osaa sanoa mitään, sillä ripseni ovat luonnostaan aika taipuisat. Kuvaan niitä ei ole taivutettu.
4D:n harja näyttää tältä. Itse asiassa tosi erilaiselta, kuin mitä mainoskuvat antavat ymmärtää. Edes liikkeemme kuivatesterin harja ei ole samanlainen, kuin mainosten.
Ripsarin massa on aika kuivan tuntuista, vai pitäisikö sanoa voidemaista. Ei kuitenkaan märkää ja ohutta.
Joka tapauksessa, sanon että 4D vaikuttaa aika hyvältä yksilöltä "tekoripsiefektin" luovien maskaroiden joukossa. Million Lashesiin verrattuna saan tällä paksummat ja näyttävämmät ripset, mutta Million Lashes erottelee paremmin ja tekee siistimpää, paakuttomampaa jälkeä.
Muita 4D:n jo hankkineita?
Huomenna esittelyssä aivan toisenlainen maskaraperhe luonnonmukaiselta puolelta.
Heh, tuntuu, että luonnonkosmetiikan hiustuotteita käsittelevässä sarjassani mennään koko ajan vain pienempiin ja pienempiin valikoimiin. Tänään esittelyssä BeSave (entiseltä nimeltään S.A.V.E.), jonka valikoimaan kuuluu kaksi shampoota.
BeSaven shampoot on noteerattu korkealle netin luonnonkosmetiikkakeskusteluissa, ja olen kuullut shampoista pelkkää hyvää. Osa rankkaa BeSavet kaikkein parhaiksi luonnonkosmetiikan shampoiksi, koska ne kuulema muistuttavat ominaisuuksiltaan niin paljon "normi"shampoita ja vaahtoavat niin hyvin. Tästähän piti sitten minunkin ottaa selvää! :)
Sain kokeiltavaksi sarjan ruskean shampoon, eli kuiville ja käsitellyille hiuksille tarkoitetun. Toinen shampoo, pinkki, on tarkoitettu normaaleille ja rasvoittuville hiuksille.
Nourishing Shampoon tuoksusta tulee mieleen sitruunalakritsi. Paino sanalla lakritsi. :) Koostumus on geelimäinen, ja vaahtoutuu aivan normaalisti. Tätä joutuu laittamaan hitusen enemmän kuin synteettisiä shampoita, ihan niinkuin kaikkia luonnonkosmetiikan shampoita. Pesee hiuspohjan natisevan puhtaaksi. Tyvi takuttuu hieman toisella vaahdotuskerralla. Arvio: toimiva perusshampoo. Voisin käyttää.
Minulle on ilmeisesti sattunut testiin harvinaisen hyviä luonnonkosmetiikan shampoita, sillä en huomaa BeSaven ominaisuuksissa mitään eroa moniin muihin testishampoisiin verrattuna. Esimerkiksi Logonan Age Energy -shampoo on koostumukseltaan ja vaahtoavuudeltaan aivan vastaavanlainen. Mádara vaahtoaa myös erinomaisesti, mutta on koostumukseltaan lirumpaa. Epämiellyttävästä tuoksustaan miinusta saanut Tropicainkin shampoo onnistui vaahtoamaan hiuksissani ihan siinä missä nämä muutkin. Laveran Mango-shampoo toimii sekin loistavasti.
Onkohan minulla jotenkin epätavalliset hiukset, kun luonnonkosmetiikan shampoot toimivat minulla näin hyvin? :) Kuulen ja luen jatkuvasti ihmisten kommentteja luomushampoiden huonosta pesevyydestä ja onnettomasta vaahtoavuudesta, enkä voi kuin ihmetellä.
BeSaven eduksi on laskettava erittäin edullinen hinta; 500 ml maksaa vain 13,90€ (Hyvinvoinnin Tavaratalo). Se on siis melkein puolet halvempaa, kuin esimerkiksi Mádara. Fashioned In Finland -blogin Nean hehkutukset pinkistä shampoosta voitte lukea täältä. :)
Hyviä uutisia hajusteallergikoille tai tuoksuyliherkille! Suomessa on kaikessa hiljaisuudessa maaliskuussa avattu pelkästään hajusteetonta luonnonkosmetiikkaa myyvä nettikauppa Tuoksuton.fi.
Ajattelin jakaa linkin kanssanne, kun hajusteettomasta kosmetiikasta puhutaan mediassa aivan liian vähän. Työnikin kautta olen huomannut, että hajusteallergikoilla on oikeasti vaikeaa löytää sopivia tuotteita.
Tässä vielä linkki aiempaan postaukseeni aiheesta:
Hajusteetonta luonnonkosmetiikkaa
(Sisältää hajusteettomien tuotelinjojen esittelyä ja tuotearvioita.)
Jos kesällä ei jaksa kikkailla luomivärien kanssa, voi päheän meikin loihtia pelkillä rajauksilla. Glitter sopii erityisen hyvin kesäiseen meikkiin ruskettuneelle iholle, ja näyttää extramakealta värikkääseen rajaukseen yhdistettynä.
Tein kaksi nopsaa glittermeikkiä rajauskynillä, mineraaliluomiväreillä ja Make Up Storen glitter-eyelinereilla.
Tässä meikissä kaksoisrajaus violetilla ja turkoosilla. Violetti rajaus Urban Decayn Lust-kynällä, jonka päällä Make Up Storen Frosty-eyeliner. Turkoosi rajaus IsaDoran Peacock Blue-kynällä ja päällä Make Up Storen Aqua-eyeliner. Alaluomella Lust-kynä ja päällä Make Up Storen Purple Rain -eyeliner.
Tässä meikissä rajaukset mineraaliluomiväreillä. Yläluomella Mad Mineralsin Hot Stuff jonka päällä Make Up Storen Frosty-eyeliner (näkyy kuvissa huonosti, livenä kimallus oli ihastuttava). Alaluomella Pure Luxen Seashore, ja päällä Make Up Storen Aqua-eyeliner.
Tässä yksi kuva ilman glittereitä ja ripsaria. Tällaiset yläluomella yhtä sävyä, alaluomella toista -meikit on mun suosikkeja. Jos ei oikein keksi, miten meikkaisi, saa tällaisella kaksivärimeikillä nopeasti hauskan tuloksen.
Noista glitter-eyelinereista en keksi muuta huonoa sanottavaa, kuin että niitä glittereitä löytyy silmistä ja muualta kasvoista vielä monta päivää meikinpoiston jälkeen.
* * *
Huhhuh mitä scheissea taas Euroviisuissa tänä vuonna, kyllä meidän Oskar erottuu kaikessa juustoisuudessaankin todellakin edukseen tuolla loputtoman itseään toistavan europopjumputuksen joukossa. Toivottavasti menestyttäisiin tänä vuonna...!
Kaksi uutta pohjaa noteerattu. :)
Täällähän aina iloitaan siitä harvinaisesta tapahtumasta, kun joku luomiväri kuluu pohjaan saakka. Nyt tähän eksklusiiviseen kerhoon on liittynyt jälleen yksi luomiväri; MAC Shroom. Samalla noteeraan elämäni ensimmäisen loppuun käytetyn poskipunan! Yves Rocherin Pehmeä Roosa on käytetty viimeistäkin murua myöten, ja saavuttaa näin historiallisen aseman Sannin ensimmäisenä kokonaan loppuunkulutettuna poskipunana. Aplodit Pehmeälle Roosalle! ^_^
Shroom puolestaan on sekin kulunut aivan ennätyksellisen nopeasti. Sain sen Ameriikan tuliaisena helmikuussa 2010, eli pohja saavutettiin jo runsaassa vuodessa. Näin ollen Shroom on kiipinyt L'orealin Golden Beigenkin ohi suosituimpana perusvaaleana luomivärinäni. Golden Beigeen verrattuna se on vähemmän hohtava ja vieläkin neutraalimpi = lähempänä ihon omaa sävyä. Käytän sitä lähes kaikissa meikeissä kulmaluulla. (Golden Beige on siltikin monipuolisempi, kun sitä voi käyttää myös poskipäillä korostuksena! :))
. . .
Ja koska postaukseen tuli vain yksi tylsä kuva meikkihylsyistä, lisätään tähän vielä aina niin söpö Viivi, joka näyttäisi olevan valumassa nukkuvan Sannin naaman päälle. (Aina on tilaa randomeille koira-kuville! ^_^)
Montakos luomiväriä teillä on saavuttanut pohjan tänä vuonna? :)
Tänään esittelyssä oikea piheimmänkin kuluttajan unelma; naurettavan halpa luonnonkosmetiikkasarja Marilou Bio.
Ranskalainen Marilou Bio on hintatasoltaan jotain Pirkan ja Garnierin luokkaa, joten nyt ei voi enää kukaan opiskelijakaan sanoa että hinta olisi este luonnonkosmetiikan käytölle. :)
Mariloun hinnoittelukonsepti on itse asiassa harvinaisen yksinkertainen. Kaikki tuotteet maksavat 5,50€. Ostit sitten putsarin, kuorinnan tai yövoiteen, hinta on sama. Ainoastaan huulirasvan kohdalla pidän hintaa liian korkeana. Tuntuu hullulta maksaa sama hinta päivävoiteesta ja huulirasvasta, mutta ymmärrän että hinnoittelu haluttiin konseptin mukaisesti pitää kauttaaltaan yhtenäisenä.
Ecocert-sertifioidun Mariloun mukavan kokoiseen valikoimaan kuuluu yhdeksän tuotetta; puhdistusgeeli, puhdistusmaito, päivävoide, anti-wrinkle-voide, yövoide, syväpuhdistava naamio, kasvokuorinta, huulirasva (neljä eri makua) ja käsivoide.
Sain kokeiltavaksi koko Mariloun valikoiman käsivoidetta lukuunottamatta, ja osan tuotteista testasivat myös kosmetiikkapaneelini Anna, Sanna ja Doris.
Pakkausdesignista totean, että itseäni Mariloun lapsenomainen muotokieli ei niin viehättänyt. Muista blogeista olen lukenut päinvastaisia kommentteja, mutta minulle sydän- ja kukkaskuvioin koristellut purkit ja etenkin fonttivalinta muodostavat mielikuvan lapsille suunnatusta sarjasta. Jotain hassua siinä on kun aikuisen naisen ryppyvoide on pakattu tämän näköiseen putkiloon:
Mutta eivät kuoret tuotteita pahenna! ^_^ Ja monen 5-kymppisen mielestä on varmasti vain söpöä hoitaa ryppyjään noin kiltin näköisellä putkilolla. :)
Sitten tuotekokemuksiin.
Puhdistusgeeli - pesee mukavalla vaahdolla tosi puhtaaksi, ja tuntui selvästi jopa kuivattavalta. Syykin selvisi kun kurkkasin inciä: putsarissa on ammoniumlauryylisulfaattia. Tämä oli aika jännä juttu, sillä yleensähän luonnonkosmetiikkamerkit välttelevät sulfaatteja, ja osa sertifiointitahoista käsittääkseni kieltää sulfaattien käytön kokonaan. Kysyin asiasta Marilou Bion maahantuojalta, joka sai valmistajalta vastauksen jonka mukaan tuotteessa käytetään ALS:ia vaahdon muodostuksen vuoksi. Monet kuluttajat toivovat hyvää vaahtoutumista, ja se aikaansaadaan sulfaateilla. Ecocert hyväksyy ASL:n käytön luonnonkosmetiikassa.
Puhdistusmaito - jättää ihanan pehmeän ihon ilman mitään rasvaista tunnetta. Tykkäsin tästä yllättävästi tosi paljon, ottaen huomioon että yleensä en ole mikään emulsioputsareiden suurin ystävä. Iho jää kosteutetun ja ravitun tuntuiseksi, kaikkina kokeiluiltoina en edes kokenut tarpeelliseksi laittaa puhdistuksen jälkeen yövoidetta kun iho ei yhtään jäänyt kiristämään. Sain tällä myös silmämeikin pois ilman kirvelyä, loistavaa!
Päivävoide - miellyttävän perusvoidemaisen tuntuinen, mutta ehkä hitusen liian tuhtia omalle iholleni. Käyttäisin tätä mieluummin talvella kuin kesällä. En jostain syystä pitänyt tämän tuoksusta, mutta muut raatilaiset eivät huomanneet tuoksussa mitään erityistä.
Anti-wrinkle-voide - liian täyteläinen iholleni. Valmistajan tietojen mukaan tämän pitäisi sopia kaikille ihotyypeille ja meikin alle, mutta itse sanoisin että tuote on selvästi kuivan ihon voide.
Yövoide - todella täyteläistä ja rasvaista, ei imeydy ihooni. Sopii ehdottomasti paremmin kuivalle iholle. Mariloun mukaan voide sopii myös suojaavaksi päivävoiteeksi erittäin kuivalle ja herkälle iholle.
Naamio - voidemainen savinaamio joka ei jähmety iholle savinaamioille tyypillisellä tavalla. Jättää ihon selvästi pehmeämmäksi ja ravitummaksi kuin syväpuhdistavat naamiot yleensä. Kun tätä vertaa vaikka viimeisimpään naamiotuttavuuteeni eli A-Brandin Suklaanaamioon, on tämä todella kosteuttava. Suklaanaamion jälkeen ihoa kiristi ihan kunnolla, mutta ei tämän jälkeen.
Kuorinta - voidemainen kuorinta jossa rakeita suhteellisen harvassa. Sopinee parhaiten hellävaraisen kuorinnan ystäville, ei ärsytä ihoa.
Huulirasva - ei toimi minun huulillani. Ei tunnu imeytyvän huuliin vaan jää pinnalle kalvoksi. Koin välittömästi tarvetta lisätä tämän päälle Blistexiä. Fashioned In Finlandin Nea tykkäsi tästä tosi paljon, eli toisten huulilla tämä voi riittää mainiosti.
Paneelin kommentit:
Sanna (kuiva/normaali iho): päivävoide & anti-wrinkle-voide tuntuivat iholla hieman tahmeilta, tuoksut huomaamattomia. Ryppyvoide on koostumukseltaan erityisen jämäkkää. Yövoiteessa on parempi koostumus, vaikka iho jää tälläkin aluksi tahmeaksi. Aamulla iho oli tosi pehmeä ja silkkinen. Miinusta apteekkimaisesta tuoksusta. Tätä voisin kuitenkin ostaa, samoin kuorinnan ja naamion jotka olivat oikein hyviä.
Doris (kuiva/herkkä/couperoottinen iho): päivävoide tuntui aluksi tosi ihanalta, mutta loppujen lopuksi olisin kaivannut rasvaisempaa koostumusta. Pari kertaa jouduin lisäämään voidetta uudelleen. Imeytyi nopeasti. Miehenikin tykkäsi tästä nopean imeytymisen ja miedon tuoksun vuoksi. Yövoide on ihanan täyteläinen, seerumin kanssa todella hyvä. Yksinään jäi välillä kuivan tuntuiseksi, olisin kaivannut tähänkin rasvaisemman koostumuksen. Käytin välillä yövoidetta päivällä kun se tuntui paremmalta kuin päivävoide.
Kuorinta ei mielestäni ollut tarpeeksi tehokas, liian vähän rakeita ja "vetinen" koostumus. Naamio taas oli ihana, tykkäsin tuoksusta ja koostumuksesta. Ei tehnyt kutisevaa pintaa pesun jälkeen kuten muut mutapohjaiset naamiot minulla. Puhdisti tehokkaasti, suosittelen!
Anna (pintakuiva sekaiho): päivävoide tuntui sellaiselta peruspäivävoiteelta, ei mitään erityistä huomautettavaa. Sopi hyvin sekaiholleni, yleensä ihoni reagoi vääränlaisiin voiteisiin välittömästi näpyillä. Olin huomaavinani, että mineraalimeikkipohjani ei testipäivinä pysynyt poskien alueella yhtä hyvin kuin normaalisti.
Kuorinnassa olisi voinut olla enemmän rakeita. Miellyttävä "tuoksuton tuoksu". Naamio tuntui tosi kivalta; ei jättänyt kiristäväksi ja tuntui jopa kosteuttavalta.
P.S. Huomasin muuten vasta Ruohonjuuressa käydessä, että sielläpä Marilout eivät maksakaan 5,50€ vaan ovat euron-pari kalliimpia. Eli tuo 5,50€-hinnoittelu pätee ilmeisesti ainoastaan Biodellyssä. Marilouta myyvät Biodelly.com, Ruohonjuuret ja Ekolot. Onko kellään tietoa Ekolon hinnoittelusta?
Teki mieleni kuvata kaikki kynsilakkani. Kokoelma on kaukana todellisten lakkafriikkien jemmoista, mutta omiin tarpeisiini lakkoja alkaa olla liikaa. Huomaan sen siitä, että löysin tätäkin kuvausta järkkäillessäni monia lakkoja, joiden olemassaoloa en edes muistanut. Ja lakkoja, joita en ole käyttänyt kertaakaan. Tuntuu, että nykyään lakkaan kynteni aina jollain uudella vastaostetulla lakalla. Vuosi sitten hankittuja lakkoja olen ehtinyt käyttää ehkä kerran tai hyvällä tuurilla pari.
Vähän on määrä kasvanut siitä, kun ensimmäisen kerran esittelin blogissa kaikki lakkani. Tosin tuostakin postauksesta olin tainnut jättää pois joitain vanhimpia lakkojani. Ihanan näköisiä muuten lakat kun ne on tuossa vanhassa postauksessa kuvattu auringossa, aurinko tuo lakkojen sävyt ja kimalle- & hologrammiefektit erityisen hyvin esiin.
Merkkaan lempilakkani violetilla. Kuvat ovat taas ärsyttävän huonolaatuisia koska ohjelma on vesittänyt niiden resoluution. Klikkaamalla saa kuvan vähän tarkemmaksi ja isommaksi. Sävyt ovat joidenkin lakkojen kohdalla päin mäntyä, ilmeisesti etenkin neonlakat ovat vaikeita ikuistettavia.
China Glaze; Avalanche, IDK , Octa Gone Wild, Anklets Of Amethyst, Tantalize Me, Mr & Mrs.
China Glaze; L8R G8R, Entourage, In The Lime Light (neon), Sky High Top, DV8.
China Glaze; Sun Worshiper, Flip Flop Fantasy (neon), Free Love, Peachy Keen, Bare If You Dare, Breakin'.
China Glaze; Lasso My Heart, Stella, QT, Fly, Purple Panic (neon), Strawberry Fields.
China Glaze; Wagon Trail, Sneaker Head, Ruby Pumps, Golden Enchantment, Fairy Dust.
OPI; I do! I do!, Parlez-vous Opi?, Done Out In Deco, Louvre Me Louvre Me Not, Kinky In Helsinki, My Private Jet.
Essie; Midnight Cami, Mink Muffs, Angora Cardi, Shorty Pants, Island Shelter, Pink Parka.
Snowcrystal; 438 Light Taupe, 460 Coral Pink, 451 Sparkling Aquamarine, 432 Pink Intense, 434 Green Lagoon, 431 Deep Coral.
IsaDora; Lime, Pure Coral, Glorious Orange, Hot Coral, Gold Sparkles.
Lumene; Levoton Sydän, Lämmin Tunne, Sininen Laguuni, Aurinkoon, Taikayö.
Gosh; Lambada, Flamingo, Rainbow, Pink Lady.
Depend; 175, 161 x 3, 124, 157, 210, 196, 191, 221, 228, 171, 205, 190.
Revlon; Eggplant, Very Currant, Raisin, Tangyzing, Mangozing.
Särölakat; IsaDora Black Tag, Blue Burner ja All City Brown, Depend White, Pink ja Purple.
Mavala; Volcanic Orange, Acid Yellow, Samoa.
Manhattan; 110, 100, 85. (Nää on ihan iän vanhoja....)
Misa The Grass Is Greener On My Side, Color Club Tangerine Scream, Kiko 266, Inglot 644.
Eyeko Jade Green, Benecos Delicious Violet, Rimmel Green With Envy, Wild'n'Crazy Wild & Desperate.
Gemey Khaki, L'oreal Bleu Metallise, Dior Sweet Almond, Nivea Ice Rose.
Sante 15, L'oreal 807, Make Up Store Fatima, Lumene Huomisen Laulu.
BeYu 334, BeYu 325, Wet'n'Wild Bijou Blue, Wet'n'Wild Caribbean Frost.
"Ihanat" ysäriruskeat Yves Rocher Brun Savanne ja Seventeen 417. Nämä voisi jo todellakin heittää pois.... Miksi ihmeessä jemmaan näitä muinaisjäänteitä?
Kuvasin tässä yksi päivä toisetkin jemmani, nimittäin hiustuotteet. Niidenkin joukosta löytyi muutama, "Ai, omistanko mä tällaisenkin?" -puteli.
Onko lukijoiden joukossa kaltaisiani hamstereita, jotka väkisin säilövät vanhojakin tuotteita joita ei tule käytettyä? Tai tuotteita, jotka ovat mahdollisesti jopa menneet jo käyttökelvottomiksi. Mietin tässä, onkohan 9 vuotta sitten ostettu muotoiluvaahto enää kunnossa..........
Muutamaltakin merkiltä on tänä keväänä tullut valikoimaan uudet sävyttävät päivävoiteet, ja niitähän piti tietysti kokeilla.
Diorin sävyttävä päivävoide uudistui jo vuosi sitten, mutta se pääsee vertailuun vasta nyt.
(Selvyyden vuoksi: sävyttävät kosteusvoiteet eivät sisällä itseruskettavia ainesosia, vaan ainoastaan sävyttävät ihoa kevyen meikkivoiteen tavoin.)
DIOR Hydra Life Pro-Youth Skin Tint. 50ml 47,50€ (litrahinta 950€). Suojakerroin 20.
Kun Dior vuosi sitten uudisti sävyttävän kosteusvoidelinjansa, saivat vaaleimmat kalpeaihoisten sävyt kyytiä. Kun entisessä Hydraction-linjassa oli peräti kaksi vaaleille sopivaa sävyä, vastaa uuden Hydra Life -linjan vaalein sävy ehkä entisen linjan kolmosta. Näin ollen pystyn minäkin testaamaan Hydra Life Skin Tint'iä vain päivettyneelle iholleni. Ja kun ihoni on nyt saanut hieman väriä, sopii sävy 01 Natural aika hyvin.
Kuten edeltäjänsäkin, tuntuu Hydra Life Skin Tint melkein meikkivoiteelta. Siinä on paljon pigmenttiä ja se peittää ja tasoittaa ihoa selvästi. Voide jää paikoin näkyviin, se ei siis imeydy ihoon täysin kosteusvoiteen tavoin, ja etenkin nenän kohdalla jälki näyttää meikatulta. Mutta ei todellakaan mitenkään huonolta! :) Koostumus on kermaisen voidemaista ja tuntuu hyvin ravitsevalta ja kosteuttavalta. Kokeilin voidetta ensimmäisen kerran vapaapäivänä enkä laittanut päälle mitään. Tunnin kuluttua levityksestä iho näytti hieman "hikoilevan", pinta olisi siis selvästi kannattanut puuteroida. Seuraavalla kerralla laitoin Skin Tintin töihin meikkipohjaksi ja kiinnitin puuterilla, ja iho pysyi siistinä koko päivän.
Plussat: erinomainen kosteusteho ja käy myös meikkivoiteesta. Miellyttävä tuntu ja tuoksu.
Miinukset: ei sävyjä vaaleille, hinta vähän kirpaisee. Ei sovi kovin hyvin rasvoittuvalle iholle.
Clinique Moisture Surge Tinted Moisturizer. 30ml 31,50€ (litrahinta 1050€). Suojakerroin 15.
Cliniquen uutuus on todella ilahduttava parannus vanhaan Moisture Sheer Tint -versioon verrattuna. Siinä missä Dior heivasi vaaleimmat sävynsä, on Clinique tehnyt päinvastoin; sävyvalikoimaa on laajennettu neljään ja mukaan on otettu kaksi vaaleaihoiselle sopivaa sävyä. Sävy 01 on jopa liian vaalea tämänhetkiselle iholleni, ja otin testiin sävyn 02. Se sopikin täydellisesti.
Moisture Surge on ohuempaa kuin Diorin Hydra Life, mutta sisältää runsaasti pigmenttiä ja tasoittaa ihoa hyvin. Jättää himmeän, kauniin näköisen pinnan. Tykkään! Kosteusteho on myös riittävä ainakin nyt kesän kynnyksellä. Talvella saattaisi olla, että tarvitsisin alle "oikean" kosteusvoiteen. Clinique tuntuu mieltävän uuden Moisture Surge Tintedin enemmän meikkivoiteeksi kuin kosteusvoiteeksi, sillä se on siirretty ihonhoidon puolelta meikkikalustoon ja ohjeissa neuvotaan levittämään voide siveltimellä parhaan tuloksen saamiseksi. Itse levitin sormilla, ja hyvin toimi. :) Tuli sellainen fiilis, että tätä voisin jopa käyttää kesällä.
Plussat: kevyen meikkivoidemainen ja ihoa tasoittava, jättää himmeän pinnan.
Miinukset: kohonnut hinta (pakkauskoko pienentynyt mikä nostaa litrahinnan jopa Diorin yli).
Clarins Hydra Quench Tinted Moisturizer. 50 ml 37€ (litrahinta 740€). Suojakerroin 6.
Clarins tarjoaa edelleenkin edullisimman sävyttävän päivävoiteen selektiivisellä puolella. Uuden HydraQuench-voiteen hinta on kohonnut vain 1,40€ edellisestä versiosta. Ikävä kyllä sävyvalikoima on edelleen markkinoiden huonoimpia. :( Vaalein HydraQuench sävy 02 Beige on reilusti Diorinkin vaaleinta tummempi. Mutta koostumus on kuitenkin parantunut huimasti! Ainakin allekirjoittaneen mielestä.
Clarinsin edellinen sävyttävä päivävoide, Hydra-Care, oli jäykkää ja meikkivoidemaista ja jätti matan pinnan. Uusi HydraQuench on ohutta ja notkeaa ja tuntuu iholla miellyttävän kosteuttavalta. Se ei peitä vaan tuo ainoastaan väriä. Imeytyy nopeasti ja tuoksuu hyvältä. Sävy 02 näyttää ensin aivan liian tummalta ihollani, mutta koska pigmenttiä on suhteellisen kevyesti saan voiteen sulautumaan ihooni loppujen lopuksi oikein hyvin. Iho jää heleän ja kevyesti ruskettuneen näköiseksi. Pieni pohjapäivetys auttoi varmasti asiaa, talvella sävy olisi kuitenkin auttamatta liian tumma.
Plussat: tuo läpikuultavan, terveen värin kasvoille ja kosteuttaa hyvin.
Miinukset: ei vaaleita sävyjä.
Estee Lauder Daywear Sheer Tint Release Formula. 50ml 59,50€ (litrahinta 1190€). Suojakerroin 15.
Estee Lauder on pudottanut 'plus'-sanan pois suositusta DayWear-linjastaan, mutta plussannut samalla hintaa oikein isolla kauhalla. DayWear-voiteen hinta on pompsahtanut peräti 41% (17,50€) vanhasta versiosta. Jestas, sanon minä.
Lauder kutisti viime vuonna sävyttävien päivävoiteiden valikoimaansa pudottamalla pois varsinaiset sävytetyt voiteet, ja jätti jäljelle ainoastaan supersuositun Sheer Tint Formulan. Sheer Tint on väritykseltään vaaleanharmaata, ja muuttuu vasta iholla rusehtavaksi. Sen pitäisi "mukautua ihon omaan sävyyn". Uudistuneen version koostumusta on parannettu jättämällä vanhalle voiteelle tunnusomainen rakeisuus pois, ja lisäämällä antioksidantteja. Kuulema sävynkin pitäisi nyt olla parempi. :) Itse en ehtinyt vanhaa versiota niin monesti kokeilla että pystyisin vertaamaan sävyjä, mutta yhtä läpikuultava tulos on kuitenkin. Voide on hyvin ohutta ja melkeinpä hitusen kuivan tuntuista muihin testivoiteisiin verrattuna, ei peitä yhtään ja tuo kevyesti päivettyneen sävyn kasvoille. Uskon, että sävy kuitenkin sopii kaikille, koostumus on niin kevyt ja pigmenttiä vähän.
Plussat: kevyt, rasvoittuvallekin iholle sopiva koostumus. Tuo kasvoille terveen sävyn. Antioksidanttinen.
Miinukset: hinta.
Mádara Decoface Sun Flower Tinting Fluid. 50 ml 23,90€ (litrahinta 478€).
Tämä voide ei valitettavasti ehtinyt mukaan ylimpään swatch-vertailukuvaan, koska keksin hakea siitä näytteen vasta kun postaus oli käytännössä valmis ja kaikki kuvat otettu.
Mádaralla on kaksi sävytettyä kosteusvoidetta; Moon Flower ja Sun Flower. Moon Flower on vaaleampi ja viileämpi, ja Sun Flower tummempi ja lämpimämpi. Kumpikin sävy on kuitenkin suhteellisen neutraali, ja esimerkiksi minulle menisivät varmasti kummatkin vuodenajasta riippuen. Mádaran voide sijoittuu testivoiteiden joukossa Lauderin DayWearin ja Clarinsin HydraQuenchin seuraan, sillä sekään ei juurikaan peitä vaan tuo ainoastaan sävyä. Sun Flower sulautuu ihooni kauniisti ja korostaa sen kevyttä päivetystä. Voiteen koostumus tuntuu samalta kuin Mádaran Deep Moisture Fluidin eli sekaihon päivävoiteen. Kuivalle iholle tämä ei siis varmaankaan yksinään riittäisi. Tuoksu on tutun madaramainen eli tuo mieleen jonkun yrttipellon.
Plussat: hyvä vaihtoehto luonnonkosmetiikan ystävälle, joka haluaisi käyttää sävyttävää päivävoidetta mutta kokee Dr. Hauschkan sävyttävän voiteen liian täyteläisenä.
Miinukset: mahdollisesti tuoksu, Mádaran ominaistuoksu on erikoinen ja voi vaatia tottumista.
* * *
Tässä vielä linkit aiempiin sävyttävät kosteusvoiteet -postauksiini:
Lancôme, Estee Lauder ja Clinique