Kun tieni juhannuksen jälkeen vei vaelluksen merkeissä Lappiin, päätin lyödä kaksi ”kärpästä” yhdellä iskulla ja hyödyntää tilaisuuden vierailla eräässä kosmeettisesti varsin kiinnostavassa paikassa.
Kuinka moni tietää, että Suomen Torniossa valmistuu arvokkaita marjaöljyjä sellaisille kosmetiikkamerkeille kuin Estee Lauder, Gatineau, REN ja The Body Shop?
Näin on. Esimerkiksi The Body Shopin mansikkatuotteissa on suomalaista mansikansiemenöljyä ja Estee Lauderin anti age –voiteessa suomalaista mustikansiemenöljyä. Made in Finland.
Pieni Aromtech-tehdas Torniossa Pohjois-Suomessa valmistaa huippulaadukkaita öljyjä arktisista marjoista korkeateknologisella hiilidioksidiuuttomenetelmällä. Kokonaiselta nimeltään ’ylikriittinen hillidioksidiuutto’ on vielä kylmäpuristamistakin tehokkaampi menetelmä joka säilyttää öljyissä korkeimman ravintopitoisuuden. Systeemi on myös täysin ekologinen, hilidioksidia käytetään uudestaan eikä menetelmään sisälly kemikaaleja tai kuumennusta.
Kuulin Aromtechista aiemmin kesällä kun kävin hyvinkääläisen Flow Kosmetiikan tehtaalla tekemässä juttua. Flow on yksi Aromtechin asiakkaista. Kiinnostuin välittömästi ja otin yritykseen yhteyttä.
Torniossa paikan päällä minut otti vastaan Aromtechin markkinointipäällikkö Tiina Ulvinen.
Tehtaalla uutetaan öljyjä kymmenestä eri marjasta; mansikka, mustikka, puolukka, lakka, tyrni, mustaherukka, punaherukka, vadelma, karpalo ja arktinen karpalo. Tuotannosta noin kaksi kolmasosaa menee ravintolisiksi ja yksi kolmasosa kosmetiikkateollisuuden tarpeisiin.
Yrityksen perustivat vuonna 1991 Veli-Markku Korteniemi ja Turun yliopiston elintarvikekemian professori Heikki Kallio. Idea lähti Korteniemen visiosta hyödyntää pohjoisia marjoja ja kasveja hyvinvoinnin edistämiseksi. Kallio on tutkinut tyrnimarjaa Turun yliopistossa, ja Omega 7 -tyrniöljykapselit olivatkin yrityksen ensimmäinen tuote. Aromtechin Omega 7 –kapseli on pioneerituote ja maailmanlaajuinen markkinajohtaja, niitä on tänä päivänä myynnissä 20 maassa.
Lumene oli Aromtechin ensimmäinen kosmetiikka-alan asiakas kun yritys vuonna 2002 lanseerasi kosmetiikkavalmisteita markkinoivan ArctiCare-brändinsä. ArctiCaren tuotevalikoimaan kuuluu marjansiemenöljyjen lisäksi myös kasviuutteita kuten kauraa, turvetta, mesiangervoa ja katajanversoa. Lumene on edelleen tehtaan suurin asiakas. Muita asiakkaita ovat ylempänä mainittujen lisäksi mm. Dermosil, Nuxe, Logona, Aveda, Oriflame, Herbina ja Darphin.
Aromtech työllistää 17 henkilöä. Marjaöljyjä valmistuu tehtaalla vuosittain 15-20 tonnia josta n. 70% menee ulkomaille ja 30% Suomeen. Tuotekehittely pohjautuu aina tieteelliseen tutkimukseen ja tutkimusyhteistyötä tehdään paitsi Turun ja Kuopion yliopistojen myös lukuisten ulkomaisten yhteistyötahojen kanssa.
Marjoista osa hankitaan Suomesta ja osa ulkomailta. Esimerkiksi lakkaa, puolukkaa ja mustikkaa tulee Suomesta ja tyrniä puolestaan Venäjältä ja Himalajan vuoristoseuduilta, missä sillä on ihanteellisimmat kasvuolosuhteet.
Labratesteissä tyrnin pulppiöljyä.
Millainen on sitten marjan tie mättäältä voidepurkkiin tai ravintolisäksi? Välivaiheita ei ole ihan muutama. Kun marja on poimittu, se menee mehupuristamoon. Seuraavana on vuorossa puristusjäännöksen kuivaus, sitten siementen ja hedelmälihan erotus. Tässä vaiheessa marja saapuu Aromtechin tehtaalle vastaanottotarkastukseen. Marjaa saapuu kolmessa eri muodossa; siemeninä, ”pulppina” eli hedelmälihana sekä kokonaisena marjana.
Tehtaassa marja jauhetaan ennen uuttamista. Hiilidioksidiuutossa kuivatusta kasviraaka-aineesta saadaan irti rasvaliukoiset aineet. Raaka-aineesta maksimissaan vain n. 10% on öljyä, eli esimerkiksi 10 kilosta mustaherukansiemeniä saadaan n. kilo siemenöljyä. Öljypitoisuudet toki vaihtelevat ja joistain marjoista öljyä saa vielä paljon vähemmän.
Uuton jälkeen öljy menee jälkikäsittelyyn ja seuraavaksi laadunvalvontaan. Tämän jälkeen öljy pakataan ja välivarastoidaan.
Jos öljy on menossa kosmetiikan raaka-aineeksi, se on nyt valmis toimitettavaksi asiakkaalle. Se lähtee siis vaikkapa Lumenen tai Flow Kosmetiikan tehtaalle, jossa se jälleen varastoidaan ennen kuin sekoitetaan voidepohjaan, saippuaan tai muuhun kosmeettiseen valmisteeseen.
Aromtechin tuottamia marjaöljyjä on mm. näissä tuotteissa.
Jos öljy taas on menossa ravintolisäksi, se jatkaa matkaansa vielä ulkomaille kapseloitavaksi ennenkuin palaa Suomeen Aromtechin markkinointi- & jakelukumppanin Valioravinnon tehtaalle Pietarsaareen, jossa niille suoritetaan laadunvarmistus ja loppupakkaaminen.
Ei ole siis ihan nopea polku kasviöljyillä meidän terveys- ja ihonhoitotuotteisiimme. :)
Oli äärimmäisen kiinnostavaa saada tutustua tehtaaseen ja öljyjen prosessointiin. On se vain hassua miten ei ole koskaan tullut ajatelleeksikaan että tokihan Suomesta täytyy löytyä kosmetiikkatehtaiden lisäksi myös kosmetiikan raaka-aineiden tehtaita. Ja meidän oma maamme tarjoaa paljon hyödynnettäviä raaka-aineita! Seuraavan kerran kun sivelette vaikka jotain Body Shopin rasvaa kroppaanne, niin eikö vain olekin hauska ajatella että sen vaikuttava aine saattaa olla peräisin läheiseltä mättäältä? ^_^
Pyörän voi keksiä vain kerran. Ja tietyt meikki- & kauneus”totuudet” eivät koskaan muutu. Oletteko huomanneet lukevanne lehdistä vuodesta toiseen samoja artikkeleita ihonhoidosta ja meikkinikseistä?
Tajuan kyllä, että joka vuosi jutut lukee myös joukko uutta kohdeyleisöä, ja olenhan itsekin joskus ollut 12-vuotias ja kuullut ensimmäistä kertaa että ihoa olisi hyvä kuoria säännöllisesti. Jollekulle tieto on aina uutta. Ja osa meistä kaipaa välillä muistutustakin perusasioista.
En siltikään voi välttää haukotusta kun naistenlehdet esittelevät jokakesäisiä nudemeikkiohjeitaan tai antavat vinkkejä kestävälle meikkipohjalle. ”Voit levittää ihon sävyistä luomiväriä koko luomelle ja harjata ripsiin yhden kerroksen maskaraa.” Aijaa? ”Huulimeikin kestoa voi lisätä rajaamalla huulet.” Ihanko totta?
Entäpä oletteko huomanneet vuodenaikojen vaihtumiseen liittyvät kauneudenhoidon standardiartikkelit? Jos ette, niin kiinnittäkääpä huomiota mitä lehdissä neuvotaan joka kevät ja syksy. Yllättäen ohjeet niin talven kuin kesänkin kuluttamalle iholle ovat lähes samat.
Talven jälkeen: ”Kirkasta pimeän vuodenajan ja pakkasten samentama ihosi kuorinnalla ja valmista hipiäsi kesään syväkosteuttavalla naamiokuurilla. Vaihda päivävoiteesi kevyempään ja meikkivoiteesi ohuempaan.” Kesän jälkeen: ”Uudista auringonpaahtaman ihosi pinta tehokkaalla kuorinnalla ja palauta ihon kosteus ravitsevilla kosteusnaamioilla. Valmista iho talveen päivittämällä kevyet kosteusemulsiot suojaavampaan, täyteläisempään voiteeseen ilmojen viilentyessä.”
Oli vuodenaika tai tilanne mikä hyvänsä, aina suositellaan kuorintaa ja naamioita. Kesälle sitten ne kevyemmät kosteusvoiteet ja talvelle tanakammat…. Olenkohan kuullut tämän joskus aiemminkin..? Ei mutta niinhän se vain on että ihonhoito ja perusehostus eivät ole niin kuin esimerkiksi vaatemuoti joka vaihtuu joka sesonki. Muotitoimittajien ei tarvitse kahtena syksynä peräjälkeen nostaa esiin samoja asusteita ja trendivärejä. Kaneusreporttereilla on tylsempää… Onneksi on sentään catwalkien inspiroimat trendimeikit ja eri merkkien kausilookit!
Olen havahtunut pohtimaan tätä vakioartikkelien toistumista kirjoittaessani silloin tällöin editorial-juttuja Indiedaysin etusivulle. ID:n päätoimittajan tilatessa minulta juttuja olen usein päätynyt vastaamaan, ”Mutta minähän olen jo kirjoittanut sellaisen viime vuonna…” johon päätoimittaja naurahtaa takaisin että ”Kuules Sanni, tällaista se journalismin maailma on.” Ja tiedänhän minä sen. Hän on tietysti ihan oikeassa ja minä en vain osaa nähdä asiaa ammattitoimittajan näkökulmasta. Minun täytyisi oppia sujahtamaan kirjoittajana eri rooliin kun teen editorial-materiaalia.
Tykkään hurjasti kirjoittamisesta, ja blogiympäristö on minulle se kaikkein luontevin ”media”. Tämähän on tosiaan vähän kuin oma lehteni jota toimitan, ja täällä kirjoittamistani ohjaa halu tehdä juttuja joista itse kokisin saavani hyötyä/kiinnostavaa tietoa/naurunpirskahduksen tai hymynkareen arjen keskelle. Jos olisin fiksu, kierrättäisin vanhoja suosituimpia postauksiani. Minun kannattaisi epäilemättä kirjoittaa aika ajoin uudelleen jutut vaikkapa eri muotoisten silmien meikkauksesta, klassisesta smoky-meikistä, vanhojen tansseihin sopivasta juhlameikistä tai silmien rajauksesta. Mutta en tee niin.
On tietysti melko lailla mahdotonta pitää monta vuotta kauneusblogia sivuamatta koskaan samaa asiaa useamman kerran, mutta punaisena lankana on koko ajan ollut pyrkimys välttää itsensä toistamista. Niinpä olen vähemmän fiksu ja linkkaan smoky- & juhlameikkien kyselijöille vanhoja postauksiani. Eikä Karkkipäivässä tulla koskaan neuvomaan kuinka ihon saa joka kevät kuulaaksi kuorinnalla. Siitä voitte lukea naistenlehdistä.
Erinäiset tahot tekevät hiustuotteiden vähennysprojektini mahdottomaksi.
Vähän aikaa sitten intoilin, että saan tämän vuoden aikana vihdoin shampoovarastoni loppuun ja voin ostaa uuden shampoon ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2007 (!).
Cutrin pilasi nyt kuitenkin aikeeni. Firmalta on kopsahtanut minulle kaksikin eri hiustuotepakettia kevään aikana, ja nämä tuotteet ovat "ikävä kyllä" niin hyviä että ne jäävät omaan käyttöön.
Hiljattain minulle lähetettiin myös Kevin Murphyn Full.Again -muotoiluvoide. Tämän tuotteen taidan kyllä laittaa eteenpäin, saatattepa hyvinkin saada huutaa sen itsellenne syksyllä seuraavissa Kosmetiikkahuutajaisissa.
Mutta ensin Cutrin-arvioita. En ole koskaan aiemmin käyttänyt Cutrinin tuotteita, koska imago ei ole minua juuri vetänyt puoleensa. Mutta nämähän ovat, pirhana, tosi hyviä...!
Luontoystävällinen GREEN-linja ei sisällä parabeeneja, silikoneja, väriaineita, synteettisiä hajusteita tai mineraaliöljyjä. Tuotesarja on kehitetty ja valmistettu kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti raaka-aineista pakkauksiin asti.
Minulle lähetettiin shampoo, hoitoaine ja tehohoito värjätyille ja kuiville hiuksille. Tuotteiden mieto tuoksu tuo minulle hassusti mieleen appelsiinisuklaan...! (Tuotekuvaus puhuu sitrus-mantelista... :p) Shampoo tuntuu hellävaraiselta ja hoitavalta, eikä pese hiuksia narskuviksi. Hoitoaineen koostumus on kevyen emulsiomainen, ja se selvittää hiukset tehokkaasti. Naamio on paksua ja muuttuu hiuksiin hieroessa kevyen moussemaiseksi. Hiukset tuntuvat huuhdellessa mukavan sileiltä ja jämäkiltä. Mitään megasilkkistä tulosta Green-tuotteet eivät tee, mutta hoitotehot ovat erittäin kiitettävät ja kokonaisfiilis hiuksissa aivan ihana. Tykkään todellakin!
SENSITIVE-linja vaikuttaa minusta hyvin samanlaiselta kuin Green, mutta hajusteettomana. Näissäkään tuotteissa ei ole parabeeneja, silikoneja, väriaineita, mineraaliöljyjä eikä myöskään alkoholia. Vaikuttavana aineena on hiuspohjaa rauhoittava orgaaninen pellavauute, sama aine jota käytetään myös Lumenen Sensitive Touch -linjassa.
Minulle lähetettiin värjättyjen hiusten shampoo, hoitoaine kaikille hiustyypeille sekä hoitosuihke kuiville ja käsitellyille hiuksille. Shampoon pesutulos on todella lempeä, muistuttaa hoitavuudessaan melkein Laveran Almond Milk -shampoota. Hiukset eivät mene yhtään takkuun vaan jäävät vaahdotuksen jälkeen jopa selviksi. Shampoon koostumus saisi tosin olla paksumpi, aine on niin nestemäistä että valuu helposti kämmeneltä lattialle.
Hoitoaine tuntuu hyvin samanlaiselta kuin Green-hoitis, ehkä vähän miedommat hoitotehot. Tuoksuton tuoksu ei ole se kaikkein miellyttävin tässä tuotteessa. Mutta muuten ei mitään pahaa sanottavaa. :) Hoitosuihketta en ole ehtinyt kokeilla.
Sitten Kevin.Murphy-kokemus.
Kevin.Murphyn Full.Again-tuotteen lehdistötiedotteessa kerrotaan lupaavasti näin:
"Full.Again on kehitetty tekemään hiukset paksumman tuntuisiksi. Tuotekehityksessä on hyödynnetty uutta teknologiaa, jossa hiuksen pintaan kiinnittyy erittäin pieniä, muovista tehtyjä viskoosikuituja. Nämä pienen pienet kuidut kiinnittyvät hiuksen keratiinikuituihin ja näin ne todella paksuntavat hiusta. Full.Again -tuotteen ansiosta ohuet hiukset tuntuvat paksuilta ja ne myös käyttäytyvät paksujen hiusten tavoin."
Etenkin tuo viimeinen lause toi hymyn huulille...! Siis käyttäytyvät kuin paksut hiukset. Miten paksut hiukset käyttäytyvät...?
Koska hiukseni ovat hentoiset, olen aikamoinen "sucker" mitä tulee tuuhentaviin tuotteisiin. Odotukset Full.Againille olivat siis kovat.
Ikävä kyllä tuote osoittautui hiuksissani flopiksi. Ensin kokeilin sitä ilman föönausta, ja se tuntui hiuksissa kuin miltä tahansa kevyesti muotoilevalta voiteelta joka korostaa vähän kiharoita. Sitten luin että tuote on lämpöaktivoituva, ja kokeilin sitä pari kertaa föönin kanssa. Yllä olevassa kuvassa on Kevinillä buustatut, föönatut hiukset. Paksut? No ei. Allaolevassa verrokkikuvassa en ole föönannut hiuksiani, ja niihin on puristeltu toista muotoiluvoidetta.
"Kevyesti kosteuttavan vaikutuksensa ansiosta Full.Again sopii erinomaisesti myös värjätyille ja vahingoittuneille hiuksille. Se saa hiukset tuntumaan paksuilta, sileiltä ja kosteutetuilta."
Ei minulla. :( Hiukset tuntuvat lähmäisiltä ja karheilta. Juuri sellaisilta, miltä ne tuntuvat useimpien muotoilutuotteiden jäljiltä.
No, plussaa sentään siitä että kuidut ovat vesiliukoisia ja lähtevät pesussa helposti pois.
Ei tullut minusta ja Kevinistä rakastavaisia. Mutta toisten naisten kanssa hänellä on mennyt paremmin. Tsekkaa vaikka Colour Me -Ian upea tukka.
Kerroin teille kynsieni murheellisesta tilasta maaliskuussa.
Silloin kynnet näyttivät tältä.
Kesäkuussa tilanne on tämä.
TehoPii & Kalkki+D-kuurilla oli selvästi vaikutusta, ja aion jatkaa lisäravinteiden syömistä. Odottelen juuri iHerbistä tilausta joka sisältää teidän lukijoiden suosittelemia lisäravinteita kuten biotiinia, MSM:ää ja silicaa.
Hoitolakan vaihdoin OPIsta Rejuvacote-nimiseen lakkaan jonka sain Charming Nailsilta. CN puolestaan oli saanut sen arvosteluun Cesarsshopista, mutta arveli että minun kärsineet kynteni olisivat lakalle parempi testialusta. :) Rejuvacoten pitäisi olla OPIn Nail Envyn veroinen huonokuntoisten kynsien korjaaja ja amerikkalaisen Nail Pro -lehden lukijat valitsivat sen vuoden 2012 parhaaksi kynnenhoitotuotteeksi.
Lakka on tuntunut oikein hyvältä ja se on myös erinomainen aluslakka pidentäen värilakan kestoa. En kuitenkaan osaa sanoa miten paljon Rejuvacotella on ollut osuutta kynsieni tämänhetkiseen kuntoon, kun olen syönyt samanaikaisesti TehoPiitä.
Kynsiöljynä minulla on tällä hetkellä Viva La Divan vehnänalkioöljy.
Kynnet ovat saavuttaneet hyvin pituuttakin, ja olen jopa (kenties monen teistä iloksi ^_^) viilannut niitä lyhyemmiksi.
Tässä nudelakkaus BeYu + Yves Rocher.
BeYu'n harmaaseen taittavalla nudelakalla saa hyvän ja tasaisen cremepohjan, ja päälle vedin kerroksen läpikuultavaa Rocheria joka toi lakkaukseen hohtavanbeigen pinnan.
Viimeisin lakkahankintani on IsaDoran kesäkokoelmasta; Surfers Paradise.
.
Tulee näyttämään törkeän hyvältä ruskettuneella iholla...! Jos vain tänä kesänä ehtii väriä pintaan saadakaan....
Juhannuskynnet järvessä. :) Dependin #222.
Kuvissa ei näy oikeanpuoleista kättäni, jonka keskisormen kynsi on ikävä kyllä edelleen heikossa hapessa. Se murentui jälleen viimeksi juhannuksena. :( Vaikka kynnet ovat selvästi hyötyneet kevään tehohoidosta, ne ovat edelleen kaukana suurimman "kukoistuksensa" ajoista.
Äitini muuten kertoi etteivät hänen kyntensä ole koskaan kokeneet tehokkaampaa kuuria kuin Kiinan matka. Kahden viikon matkan jälkeen kynnet olivat kuulema uskomattoman vahvat ja sileän tuntuiset ja kasvaneet reilusti pituutta. Vaikutuksen täytyi johtua ilmastosta. Pitäisiköhän kokeilla...? ;)
Ensin myötätunnon sana teille lukijoille: tiedän kuinka tylsää on lukea samoista tuotteista blogi toisensa perään. :/ Samat tuotelähetykset kolahtelevat yhden sun toisenkin bloggaajan postiluukusta ja sitten lukijat altistetaan tuotteen X kuville ja arvosteluille joka paikassa. Itse pyrin välttämään ihan hurjan monessa blogissa esiintyneistä tuotteista kirjoittelua koska se on, no, tylsää. Mutta nyt tulee juttua jo useammassa blogissa näkyneistä puteleista, pahoitteluni ja toivottavasti jaksatte silti lukea. ^_^
Eli testissä siis itseruskettajia. Ymppäsin mukaan viime vuoden keväällä testaamani Rocherin ruskettajan niin saadaan vertailuun kolme eri tyyppistä tuotetta; suihke, vaahto ja voide. Neljäs tuote on kasvoille.
Olen kyllä joidenkin testikertojen jälkeen ollut oikea kävelevä itserusketuskatastrofi ranteiden ja käsivarsien kohdalta. Arvatkaa oliko nolo mennä töihin myymään itseruskettajia käsivarret läikillä? :D Vaikutin varmaan tosi ammattilaiselta.... Yhtä kämmenselkäfiaskoa jouduin peittelemään meikkivoiteellakin...! Kertokaa minulle, te itseruskettaja-maestrot, millä ihmeellä käsivarsien sisäpinnan ja etenkin ranteet & kämmenselät saa käsiteltyä niin että tulos on tasainen? Kun kädet on pakko pestä voiteen levityksen jälkeen, millä estää ranteiden ja kämmenselkien raidoittuminen?
LOVEA Itseruskettava suihke. Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa porukassa edustaa Lovea, jonka raaka-aineista 100% on luonnollisia. Olen ihmetellyt miksei monillakaan luonnonkosmetiikkafirmoilla ole valikoimassaan itseruskettajia, kun rusketuksen aikaansaava aine DHA:han on mitä luonnollisin aine eli sokeri (sitä syntyy kasvi- ja eläinkunnassa sokeriaineenvaihdunnan välituotteena). "Normikosmetiikkaan" DHA:ta valmistetaan kuitenkin useimmiten synteettisesti.
Tuoksu: alkoholi on incissä ensimmäisenä, ja sen haistaa. Voimakkaahko tuoksu jossa voi aistia gardenian kun alkoholin ensipuraisu on haihtunut.
Tuntu: suihke jää ikävä kyllä iholla vähän tahmeaksi.
Tulos: tasainen, luonnollisen sävyinen rusketus kaikkialla muualla paitsi käsivarsissa, ja yhtenä testikertana suihkin ainetta piiikkaisen liian innokkaasti kainaloiden alueelle - tuloksena läikkä-deluxe.
LUMENE Natural Bronze Itseruskettava vaahto. Vaahtomaista "itsaria" (kiitos nauruista, Tanja) en ole ennen kokeillutkaan, ja kokemus osoittautui erittäin positiiviseksi.
Tuoksu: raikas, ei perinteisellä kookos/gardenia-linjalla. Tuoksussa ei erotu yhtään DHA = kaikin puolin miellyttävä.
Tuntu: vaahto on kermavaahtomaisen pehmeää ja liukasta, tuntuu mukavalta iholla, levittyy notkeasti ja imeytyy nopeasti. Kuivuu hetkessä!! Ei jätä minkäänlaista pintatuntua, siitä extrasuuret plussat.
Tulos: tasainen, kaunis ja luonnollinen rusketus - paitsi käsivarsien sisäpinnalla. Kollegatkin kehuivat tämän päivetyksen väriä.
YVES ROCHER Itseruskettava emulsio. Tätä kokeilin pari kertaa jo viime vuonna, sitten se jäi kaappiin koska itseruskettajat eivät vain ole mun juttu.
Tuoksu: tiraré eli gardenian kukka täälläkin - mutta Yvesin voiteessa läpi tunkee myös DHA:n tuttu makea tuoksu.
Tuntu: kosteuttava, nopeasti imeytyvä emulsio. Porukan kosteuttavin.
Tulos: suhteellisen tasainen ja luonnollinen tämäkin, tosin ei ehkä ihan yhtä tasainen kuin kilpasiskonsa. Käsivarret jäävät jälleen läikikkäiksi - tosin vika taitaa olla levittäjässä eikä tuotteissa.
LUMENE Natural Bronze Itseruskettava kasvovoide.
Tuoksu: raikas ja miellyttävä.
Tuntu: koostumus on kevyt ja geelivoidemainen, imeytyy nopeasti ja jättää ihon miellyttävän sileäksi. Riittää kosteuttamaan yksinään ei-kuivaa ihoani. Koostumus vaikuttaa jonkun verran epästabiililta, sillä melkein joka kerta kun tuubia puristaa tulee ensin ulos pelkkää vettä ja sitten vasta voidetta.
Tulos: mieto, luonnollinen päivetys, hyvin samaa luokkaa kuin säännöllisesti käyttämäni Yvesin kasvoruskettaja. Ei jätä rajoja, voi levittää huoletta varomatta sen kummemmin kulmakarvoja kuin hiusrajaakaan (ainakaan minulla ei rajoja ole jäänyt kertaakaan). Tykkäilen tästä kovasti, varmasti tulee käytettyä loppuun viimeistään sitten kun Yves-purkki on saatu tyhjäksi.
Tässä yhden testikierroksen jälkiä.... Läntti oli kuvanottohetkellä jo ehtinyt vaalentuakin, aluksi se oli vielä hirveämpi. Kun heräsin käsi tämän näköisenä, yritin hulluna kuoria ihoa ja liuottaa sitä öljyssä toivoen että sävy vähän tasoittuisi, mutta turha luulo.... Työkaveri vinkkasi että sitruuna vaalentaa ihoa, ja niinpä laitoin seuraavana yönä pahimman väriläiskän päälle laastarin jonka tyynyyn olin imeyttänyt sitruunamehua. (Saa nauraa...!) Kun aamulla repäisin laastarin, lähti väri kyllä teippikohdista, mutta ei tyynyn kohdalta.... Aaargh!!
Onneksi itserusketus irtoaa nopeasti ja viiden päivän kuluttua minun ei enää tarvinnut yrittää piilotella kättäni töissä. ^_^
Onko teillä jakaa jotain hauskoja "itserusketus gone horribly wrong" -juttuja? :)
P.S. Kropparuskettajista voiton vei kirkkaasti mousseversio eli Lumene! Ei minusta kuitenkaan koskaan tulisi itseruskettajan rutiinikäyttäjää (muualle kuin kasvoihin), sen takaa vähintään aamuisin ilmassa leijuva DHA:n lemu. Sillä vaikka "itsari" ei iholle levittäessä tuoksuisikaan DHA:lle, muodostuu haju kyllä yön aikana kun voide alkaa vaikuttaa iholla. Oli tuote sitten mikä hyvänsä - edes paksulla lompakolla ei voi ostaa täysin hajutonta itseruskettajaa.
* * *
P.P.S. Mikrobloggaus reaaliajassa: arvatkaa mitä juuri kolahti postiluukusta? No Lumenen BB-voide. Kuka yllättyi tästä tuoteuutuudesta? ^_^ Jaksaako kuluttaja vielä innostua BB-uutuuksista...? Jäämme mielenkiinnolla tarkkailemaan Lumenebeebeen vastaanottoa. Luuletteko että BB-buumin huiput on jo koettu vai voisiko Blemish Balmin kulta-aika olla Suomessa vielä edessäpäin..? Syksyllähän markkinoille on hivuttautumassa vielä ainakin Cliniquen BB, ja tuskin jää viimeiseksi.............
Vierailin viime viikolla mammalomailevan ystäväni Suvin luona. Pikku-prinssin tapaamisen lisäksi ohjelmassa oli meikkausta. Nyt piristettäisiin äippää pienellä makeoverilla!
Suvi kertoi ettei ollut meikannut neljään viikkoon. Mietin tekisinkö Suville perinteisen ns. kauneusmeikin vaiko jonkun hauskan väripläjäyksen. Mukaan otettu 120 sävyn Manly-paletti antoi ainakin valinnanvaraa. Kun Suvi sanoi että saan vapaat kädet, päädyin jälkimmäiseen.
...mutta pitikö kuitenkin mennä valitsemaan ne vihreät...! ^_^ Kirkkaissa vihreissä on kohdallani se "ongelma", että ne vetävät minua hullun lailla puoleensa vaikka eivät sovi juuri kenellekään. Eivät minullekaan, ja silti maalaan usein luomilleni juuri tämäntyyppisen yhdistelmän.
Suvi-parka. Ennenkuin meikki oli siistitty lopulliseen muotoonsa oli vihreää varissut ympäri naamaa ja Suvin ilme oli kaikkea muuta kuin piristynyt kun hän katsoi välillä peiliin. Vihreähän sai mamman ihan sairaan näköiseksi! :P
Noo, kun meikki oli lopulta valmis, totesimme yhdessä nauraen että mätsäsihän silmämeikki sentään pikku-prinssin pöksyihin...!
Suvin kasvoilla Lily Lolon pohja Barely Buff, poskilla Lily Lolon poskipuna Beach Babe ja huulilla Diorin huulikiilto Apricot Syrup.
Olen meikannut Suvi-kaunokaista aiemminkin, mm. hänen häihinsä viime vuonna. Alla muutama kuva meikeistä, joiden sävyt ovat todellakin enemmän Suvia itseään.
Suvin sävytys on sen verran neutraali että hänelle sopivat sekä vähän viileämmät (ylempi kuva) että lämpimämmät (alempi) meikkisävyt. Kunhan väreissä pysytellään maanläheisissä ruskeissa, kultaisessa, persikassa ja roosassa.
Diorin Earth Tones -paletin oliivinvihreä vielä menee...
Seuraavalla makeover-kerralla taidan pysytellä näissä turvallisen neutraaleissa valinnoissa. :)
Allekirjoittanut vieraili viime perjantaina elämässään ensimmäistä kertaa Hyvinkäällä. :)
Sain joku aika sitten yhteydenoton suomalaiselta Flow Kosmetiikalta (ääks, kielipoliisi minussa haluaisi vimmatusti laittaa tuohon väliviivan...! ^_^). Minulle tarjottiin kokeiltavaksi yrityksen tuotteita, mutta koska hukun jo valmiiksi testituotteisiin keksin itse paremman idean. Mitäpä jos tulisin tutustumaan Flow'n pieneen tehtaaseen Hyvinkäälle? Minua on aina kiinnostanut päästä seuraamaan kosmetiikan valmistusta ja tutustua kosmetiikan "tekniseen" puoleen. Flow'lta toivotettiin minut tervetulleeksi.
Flow'n myymälä Hyvinkään kauppakeskus Willassa.
(Ja jos joku fiksu siellä taas pyörittelee silmiään kun Karkkipäivä "alentuu" tällaiseen räikeään mainostukseen niinkuin Lustans-hoitolan yhteydessä, niin voin kertoa että tähän juttuun minulla meni matkoineen, lounaineen, kuvien käsittelyineen ja kirjoituksineen yhteensä 41,97 euroa ja 10 tuntia, ja sain palkkioksi nolla euroa, roppakaupalla kiinnostavaa, ammattitaitoani kasvattavaa informaatiota ja ilon jakaa juttu teidän kanssanne. :))
Flow Kosmetiikka markkinoi itseään ennen nimellä Vihreä Kosmetiikka, ja se on suomalaista luonnonkosmetiikkaa. Flow ei ole ostanut merkille sertifikaattia, mutta kaikki raaka-aineet täyttävät eurooppalaiselta luomukosmetiikalta vaadittavat kriteerit.
Tuotantotilat sijaitsevat Hyvinkään Vanhalla Villatehtaalla. Yritys työllistää viisi henkeä.
Lustansin tavoin myös täällä raaka-ainepurnukat näyttävät kuuluvan enemmänkin keittiöön. :) Flow'n käyttämät raaka-aineet tulevat osittain Suomesta ja osittain eurooppalaisista luomutukuista silloin, kun vastaavaa luomutasoista raaka-ainetta ei ole mahdollista saada Suomesta. Esimerkiksi luomualkoholia ei saa Suomesta.
Yrityksen perustaja Riitta Jänkälä aloitti toiminnan saippuoiden valmistuksella vuonna 2004. Hän oli aiemmin toiminut kampaajana ja muissa kauneudenhoitoalan töissä ja innostui eteeristen öljyjen hoitavista vaikutuksista opiskeltuaan aromaterapeutiksi. Sitrionella-nimen alla hän valmisti hoitavia saippuoita, ja alkoi pikkuhiljaa tehdä myös voiteita ja salvoja. Vuonna 2007 yritys sai nimen Vihreä Kosmetiikka, ja brändinimi vaihtui Flow'ksi keväällä 2012.
Saippua on edelleen yrityksen ydintuotteita, ja viime vuonna Flow'n tehtaalla valmistui 40 000 palaa saippuaa.
Riitta ja laborantti Viivi tarkastelevat voiteen reseptiä. Tänään valmistuu hamppuvoidetta.
Kosmetiikan valmistus on tosiaankin kuin kokkaamista.... :)
Olisikohan meikäläisestäkin tällaiseksi valkotakiksi...? ^_^
Esimerkiksi saippua valmistuu näin:
Yrtit ja rasva-aineet (kuten kookosrasva) laitetaan kattilaan ja sekaan kaadetaan lipeä. Rasva sulatetaan alle 40 asteessa ja viimeisenä lisätään eteeriset öljyt (niiden hoitavat aineet katoaisivat kuumentaessa). Saippuaseos kaadetaan muotteihin ja annetaan jähmettyä vuorokausi. Sitten saippua leikataan paloiksi ja palat jätetään lepäämään 3-4 viikoksi. Sitten ne ovat valmiit pakattaviksi.
Flow työllistää myös Riitan tyttären Suvin sekä Suvin aviomiehen. Riitta vastaa itse edelleen kaikesta tuotekehittelystä ja kaikki reseptit ovat hänen käsialaansa.
Viivi näyttää miten hamppuvoide pakataan tuubeihin. Valmiin tuotteen puhtaus varmistetaan ottamalla tuotteesta paikan päällä bakteeriviljely. Flow'n henkilökunta valvoo itse koko tuotantoprosessin alusta loppuun.
Opin päivän aikana mm. sellaista, että kosmeettisen tuotteen allergiatestaus ei suinkaan ole pakollista. (Olin itse ollut siinä uskossa että se on lain mukaan pakko tehdä.)
. . .
Kierroksen päätteeksi minulta kysyttiin, enkö kuitenkin haluaisi joitain tuotteita mukaani kokeiltavaksi. Pyysin Suvia suosittelemaan kiinnostavimpia ja suosituimpia tuotteita. Flow Kosmetiikan kaikkein myydyin artikkeli on Hamppu-turve-shampoopala, joka sopii erilaisiin päänahan ongelmiin kuten kutinaan, hilseeseen ja ärtyneeseen päänahkaan. Minulla ei kuitenkaan ole tuollaisia hiuspohjan ongelmia, joten Suvi suositteli minulle kuivien ja normaalien hiusten Kehäkukka-shampoopalaa ja vaaleita hiuksia kirkastavaa Blondi-shampoopalaa.
Shampoopalojen matkaan Suvi laittoi minulle myös Nokkos-hiushuuhtelun. Tästä kokeilusta tuleekin jännää, sillä olen vielä aivan "shampoopalaneitsyt". Asia on ollut sarjassamme "Haluan joskus kokeilla, mutta kun shampoovarastot........" ^_^
.
Tehtaanmyymälä.
Lopulta mukaani lähti sitten tällainen satsi tuotteita; Hamppu-hoitovoide, Savi & Yrtti -kasvosaippua, Kehäkukka- ja Blondi -shampoopalat, meikinpuhdistusöljy, Mustikkavoide, Kehäkukka-hiustehoitoaine, Nokkos-hiushuuhtelu, Laventeli-Shea-vartalovoi, Ruusu-kasvovesi sekä mineraalimeikkipuuteri (Flow valmistaa sellaisiakin!).
Näistä tulee arvioita myöhemmin kesän tai alkusyksyn aikana kun ehdin testailemaan niitä kunnolla. (Apua, siis meitsin elämä voisi tosiaan olla yhtä uusien tuotteiden testausta... ^_^) Etenkin shampoopalakokeilu on hyvä ajoittaa lomaan jolloin ei ole niin väliä miltä hiukset näyttävät - hiuksilla menee nimittäin jonkun aikaa tottua saippuapesuun ja ne saattavat aluksi näyttää hyvinkin lähmäisiltä.
Mutta tällaista juttua tälle sunnuntaille! Toivottavasti vierailu kosmetiikkatehtaalla oli teistä yhtä kiinnostava kuin minusta. :)
Axe-mies teki paluun kylppäriini.
Kyseessä on oma mieheni. Hän ostaa Axea. Kerta toisensa jälkeen.
Mikä tästä tekee niin erikoista on se, että mieheni on kaikkien muiden tuoksutuotteiden suhteen järjetön snobi eikä esimerkiksi koskaan voisi käyttää Bossia "koska sitähän on kaikilla ja se on ihan halpistuoksu." Kun vuosi sitten ostin hänelle lahjaksi Armanin tuoksun, sai sekin tuomion, "Tämähän on ihan sellaista amis-kamaa." (Itse pidän Armania lähempänä luksusbrändiä...)
Ja silti - - Axen suihkugeeli. Voisi melkein todeta että WTF?
Axea ei näkynyt meillä itse asiassa pitkään aikaan. Mies käytti lahjaksi saamiaan Biothermin tuotteita ja tuoksupakkauksissa tulleita Guccin ja Armanin suihkugeelejä. Olin jo hetkellisesti siinä käsityksessä, että Axea ei meillä enää harrasteta.
Wrong.
Joku aika sitten kylpyhuoneeseen oli ilmestynyt kaksi tuttua, mustaa putelia.
"No kun suihkugeeli loppui", kuului totinen selitys kun kysyin miksi Axet olivat palanneet.
Kysyin mieheltä oliko hän kenties missannut saunamme lauteilla asustavat kosmetiikkaröykkiöt joiden runsasta suihkugeelisisältöä voisi erittäin mielellään kuluttaa pois, ja mies vain kohautti harteitaan. Halusin tietää, oliko hänelle vastenmielistä käyttää jonkun muun kuin miehen tuoksuista suihkutuotetta. Ei vastausta siihenkään.
Ymmärrän, ettei miesten kai kuulukaan kyetä analysoimaan suihkugeelikäyttäytymistään.
Minua alkoi kuitenkin kiinnostaa tämä Axe-ilmiö. Axehan on (ainakin Unileverin mukaan) maailman ykkönen miesten hygieniatuotteissa. Jokin siinä vain vetoaa, ja äijät opiskelijakundista pukumieheen pesevät itseään halvan makean tuoksuisilla suihkuvaahdoilla. Tai hierovat tuoksua kainaloonsa. Nythän Axe on laajentanut valikoimansa hiustenmuotoiluunkin.
Mikä saa muuten niin merkkitietoisen miehen tarttumaan Axeen kaupan hyllyllä? Tai miehen ylipäänsä? Onko Axe "tuttu ja turvallinen"? Onko se seksikäs? (Taivas varjele..!) Peseekö se puhtaammaksi kuin muut suihkugeelit?
Vai riittääkö syyksi vain se, että se on "miehen tuoksuinen"...? Minua nimittäin alkoi kiinnostaa kovasti myös se, miksi miehet (tai ainakin minun mieheni) mielellään valitsevat "miehekkääksi" parfymoidun suihkusaippuan. Emmehän me naisetkaan yleensä valitse naisten hajuvesillä parfymoituja suihkutuotteita. Eivätkö raikkaat kukat ja hedelmät ole sukupuolineutraaleja...? Entäpä perus-Niveat tai Dovet jotka tuoksuvat lähinnä puhtaalta...? Minun mieheni ei ilmeisesti ikinä valitsisi sellaistakaan suihkugeeliä.
Miten on teidän miestenne laita? Millä teidän äijänne peseytyvät? Lainaavatko he ihan suvereenisti teidän herkullisia hunaja-aprikoosi- ja tiaré-orkidea-suihkugeelejänne vai pysyvät tiukasti MIEStuotteissa? Vai onko teidän taloudessanne yhteiset, neutraalit suihkutuotteet? Asia kiinnostaa minua sen verran että tein siitä sivupalkkiin kyselynkin.
Ja mitä siihen Axe-efektiin tulee..... täytyy myöntää, että kyllä mä itse asiassa ihan tykkään siitä miltä mies tuoksuu Axe-suihkun jälkeen. Ja myönnän pitäväni niitä mainoksiakin ihan hauskoina, vaikka ovatkin järjettömän seksistisiä.
En vain taida koskaan tulla ymmärtämään, miksi Boss Eau de Toilette on "supernolo", ja Axe-suihkugeeli ihan ok. Nämä on kai asioita joita vain miehet ymmärtävät.
Tänään ajattelin kertoa päivittäisestä kasvojenhoitorutiinistani.
Kuvassa päivittäin käyttämäni putelit. Päivittäiseen ihonhoitoon käytän 10 tuotetta. Kuvasta jäi puuttumaan se tuote mitä minulla kuluu kaikkein eniten, eli silmämeikinpoistoaine.
AAMU
Aamulla puhdistan kasvoista mahdollisen hien ja yön aikana ihon pintaan nousseen ihotalin kasvovedellä. Nyt käytössä hiljattain esittelemäni Weledan Villiruusukasvovesi.
Seerumia olen alkanut käyttää säännöllisesti vasta viimeisen vuoden aikana. Tällä hetkellä laitan aamuisin Yves Rocherin Culture Bio -seerumia, josta en tosin niin hurjasti pidä. Etsinnässä on joku mieluisempi kosteusseerumi päivävoiteen alle.
Päivävoiteita minulla on neljää erilaista joita vaihtelen kausittain. Tällä hetkellä käytössä on pienen tauon jälkeen Oliv'in antioksidanttivoide. Oliv'in tuotteethan ovat muuten uudistuneet, ja kävin testaamassa Ruohonjuuressa uuden antioksidanttivoiteen koostumuksen. (Harmillisesti voide on nyt pakattu pumppupullon sijaan kannelliseen purkkiin, mikä on säilyvyyden kannalta huono muutos.) Koostumus tuntui ihan samalta kuin vanhakin, vaikka tuotteen kuvaus on vaihtunut (ennen kaikille ihotyypeille, nyt "for dry skin").
Silmänympärysvoiteena olen käyttänyt viimeisen vuoden ajan Laveran My Age -voidetta. Se kestänee minulla vielä ainakin tämän vuoden loppuun. ^_^
ILTA
Iltarutiiniin kuuluu seitsemän tuotetta. Kuvasta puuttuu siis unohtamani silmämeikinpoistoaine.
Pesen kasvoista meikin ja lian yhdellä tuotteella, en harrasta kaksoispuhdistusta. Tosin saatan välillä suorittaa pesun kahdesti varmistaakseni kaiken meikin irtoamisen. :) Suosin vaahtoavia, veden kanssa käytettäviä tuotteita ja tällä hetkellä on käytössä viimeisiään vetelevä Sanctumin puhdistusvaahto. Silmämeikin puhdistan aina erillisellä tuotteella, suosikkini on Natural Coden edesmennyt geelimäinen putsari joita minulla on vielä jemmassa monta kappaletta.
Viimeistelen puhdistuksen kasvovedellä, jolla varmistan että kasvot ovat varmasti puhtaat. En siis sinänsä ajattele kasvoveden vaikuttavan ihon pH:hon tai mitään sellaista. Jos kasvovedellä kostutettuun vanulappuun jää likaa, puhdistan kasvot uudestaan. Ihon puhtaus on aina ollut minulle supertärkeää, en todellakaan koskaan ole mennyt nukkumaan meikit naamassa. Ei vaikka olisi millaiset promillet! ^_^
Illalla käytössä sama silmänympärysvoide kuin aamullakin, eli Laveran My Age.
Yövoiteena käytän Sanctumin Moisture Replenish -voidetta. Huulten ympärille levitän Lumenen Time Freeze -huulihoitoa, joka ei varmaankaan oikeasti tee iholleni yhtään mitään ja on ihan turha tuote, mutta käytän sitä kun sain sen joskus aikoinaan koulutuksesta. Minullahan on tosi "kärsinyt" huultenympärysiho joka näyttää about 10 vuotta vanhemmalta kuin muu kasvojeni iho. :(
Iltarutiinin viimeistelee Bare Mineralsin hoitava yöpuuteri, jota levitän nenään, leukaan ja poskille niihin kohtiin joissa on näkyvimmät ihohuokoset. Samoin taputtelen yöpuuteria mahdollisten näppyjen päälle. Yöpuuteri supistaa ihohuokosia ja kuivattaa epäpuhtauksia. Jos jonain iltana unohdan laittaa tätä, on ero aamulla yleensä selvä kun ihohuokoset ammottavat avonaisina.
Muutamana iltana viikossa laitan Sanctum-voiteen sijasta itseruskettavaa, ja käytössä on ollut Yves Rocherin Summer Glow Moisturizer joka päivettää vain hyvin kevyesti - lähes huomaamattomasti. En pidä selvästi näkyvästä "tekorusketuksesta".
Olen muuten viimeisen kuukauden aikana testaillut muutamia uusia itseruskettajia kropalle ja siitä on tulossa piakkoin raporttia. Voin kertoa että ei minusta kyllä tulisi koskaan itseruskettajien rutiinikäyttäjää...... :)
. . .
Montaako tuotetta te käytätte kasvoillenne päivittäin? Mitä kuuluu teidän ihonhoitorutiiniinne?
Mitä kuorintaan ja naamioihin tulee, kuorin kasvot n. kerran kahdessa viikossa. Naamioita en käytä juuri koskaan. Ehkä pari kertaa vuodessa jotain syväpuhdistavaa. Vain koska se jähmettyvän saven tunne kasvoilla on kiva...! ^_^