08.11.2013

Pikainen: geelimanikyyristä

Kynsimoikat!

Ajattelin käydä raportoimassa, miten viime viikon torstaina laitettu geelimanikyyrini on kestänyt (kun sitä ainakin yksi lukija kysyi :)).

Kyseessä on ensimmäinen kerta kun olen kokeillut geelilakkausta, joten itsellenikin on ihan mielenkiintoista tarkkailla miten hyvin se kestää. Geelilakkauksen luvataan kestävän parhaimmillaan noin kaksi viikkoa. (Ainakin OPIn geelilakkauksen, muista merkeistä en tiedä.)

Kynnet08112013_2

Kynnet tänään perjantaina 8.11.

Tiedän, että geelilakkaus on ihan tuttu juttu monelle teistä blogin kosmetiikka-aktiivisista lukijoista, mutta heitäkin varmasti on, joille termi ei sano mitään (kuten äitini ;)). Joten heille kerrottakoon, että kyseessä on led-lampun valossa kovetettava erikoislakkaus, joka kiinnittyy kynnelle tavallista kynsilakkaa tanakammin. Kynnelle tulee ensin pohjustava lakkakerros, sitten värilakka ja lopuksi kiinnittävä päällyslakka, ja jokainen kerros kovetetaan led-lampun alla.

Geelilakkauksen poistaminen onnistuu kotioloissa asetonipitoisella kynsilakanpoistoaineella (poistoainetta pumpuliin, pumpulit sormenpäihin ja foliot ympärille, odottele 10-15 minuuttia  ja pitäisi irrota), tai sitten lakkauksen voi käydä poistattamassa salongissa.

Kynnnet08112013

Minulle Magnetic Hair & Skincarella laitettu OPI-geelilakkaus on kestänyt oikein hyvin, tänään on 9 päivää manikyyristä ja vain muutaman kynnen lakkauksen alareuna on hieman "ilmoittunut". Pysyisiköhän nämä vielä siisteinä sinne Inspiration Awardseihin saakka..? No, se taitaa olla jo vähän turhan toiveikasta! ^_^ Mutta tosi kiva manikyyri kyllä kun saa siistit kynnet näinkin pitkäksi aikaa. Saa vielä nähdä miten poistamisen kanssa menee...

Onko siellä lukijoiden joukossa paljon kotigeelilakkausten tekijöitä? Miten hyvin teillä pysyy?

P.S. Eiliseen postaukseen liittyen - voivoi, teidän kommenteista päätellen taisin tehdä väärän mekkovalinnan.....

32 kommenttia
06.11.2013

Found it! Luonnonmukainen vastine Nivea Cremelle

Noniin! Löytyihän se! :) Luonnollinen versio kosteutta lukitsevasta mineraaliöljypohjaisesta voiteesta. (Viittaan Nivea Creme -postauksissa käytyyn keskusteluun aiheesta.)

Kyseessä on Alba Botanican hauskasti nimetty Un-Petroleum Multi-Purpose Jelly. Nimikin siis kertoo, että tarkoituksena on ollut luoda vaseliiniton version vaseliinin (tai yleisestikin mineraaliöljypohjaisen yleissalvan) kaltaisesta tuotteesta.

AlbaUnpetroleumJelly

Un-Petroleum Jelly koostuu risiiniöljystä, kookosöljystä ja mehiläisvahasta. Törmäsin voiteeseen Kandee Johnsonin vanhassa videopostauksessa, jossa hän puhui ihonhoitorutiinistaan ja kertoi käyttävänsä Alba Botanican Jellya kasvovoiteensa päällä lukitsemassa kosteutta.  Kiitos, Kandee! :) Mitenkähän en ole tästäkään tuotteesta aiemmin kuullut...

Un-Petroleum Jelly on vedetön salva, eli ei sinällään koostumuksensa puolesta aivan vastaa voidemaista Nivea Cremea, mutta sitä voi käyttää samoihin tarkoituksiin. Eli kuiviin, hilseileviin ihokohtiin (ihottumat, halkeilevat kantapäät, kuivat kyynärpäät), rauhoittamaan ärtynyttä ihoa tai varsinaisen kosteus/yö/silmänympärysvoiteen päällä lukitsemassa näiden sisältämää kosteutta. Päiväkäyttöön meikin alle Un-Petroleum Jelly ei sovi sillä se on niin rasvaista että meikki liukuisi saman tien irti.

Alba Botanicaa ei tietääkseni myydä Suomessa, mutta Un-Petroleum Jellya saa ainakin ystävästämme iHerbistä. :) Luulenpa klikkaavani sen mukaan seuraavaan tilaukseen, eipä ole hinnallakaan pilattu.

* * *

On another topic, saavuin eilen Barcelonaan. Koska länsi-Suomeen luvattiin sopivasti lentoni ajankohdaksi myrskyä (en tiedä millainen myrsky siellä sitten loppujen lopuksi riehui?), päätin turbulenssipelkoisena varustautua taskuun sopivalla hermolääkkeella ettei taas tarvitsisi maksaa Ryanin kalliista punkusta. En muistanut saako käsimatkatavaraan ylipäänsä ottaa alkoholia, ja eihän sitä olisi saanut, selvisi kentällä. Mutta mun pikkuinen rommipullo meni nätisti läpi turvatarkastuksessa kosmetiikan seassa! :D "Vähän tujumpi kasvovesi"... ^_^

Hermolaake

No, kaikeksi onneksi taivaalla ei sitten ollutkaan mitenkään erityisen tuulista ja lento oli itse asiassa tasaisin pitkiin aikoihin. Olin lennon lähtiessä silti sen verran paniikissa, että mun vieressä istuva vanhus sai pitää mua kädestä kiinni...! (Ja meistä ehti tulla lennon aikana ystävät, tänään olen lähdössä papan kanssa lounaalle :D.)

Barcelona_at_Luis

Ihanaa olla taas kotoisten maisemien keskellä Luisin luona...  Kirjoittelen teille parhaillaan tuossa sohvan nurkassa. Viikon ohjelmassa leppoisaa hengailua Gráciassa ja uusi muotokuvaprojekti... :)

32 kommenttia
05.11.2013

Siis mitä nää on - isommat rinnat seerumilla??

Silmiini osui Sokoksen mainoslehdessä erikoinen tuote - 35 euron hintainen seerumi lupaa kohottaa povea. Whaat?

Rintaseerumi2

Muistan joskus 90-luvulla nähneeni Kuponkiuutisissa (muistatteko nuo hassut, postimyyntitarjouksia täynnä olevat lätyskälehtiset? :)) jonkun voidepaketin joka lupasi suurentaa rintoja ja aiheutti aikamoiset päänpuistelut, mutta sen koommin en ole vastaavia tuotteita bongaillut. (Tai ainakaan niitä ei ole mitenkään näyttävästi Suomessa markkinoitu.)

Rintaseerumi1

Nyt sitten yhtäkkiä ripsiseerumien, kulmakarvageelien ja kosteusnaamioiden keskellä loisti seerumi, joka vaatimattomasti lupaa kohottaa povea. Tuotemerkki on Talika, ja pakkohan se oli klikata itsensä Talkikan sivuille lukemaan lisätietoa.

BustPhytoserum

Bust Phytoserum - "luonnollinen push-up efekti". "Johdettu ayurvedalaisista tekniikoista".

Ookei...

Talika_BustSerum_description

Teksti on kuvakaappaus Talikan sivuilta, en saanut sitä suuremmaksi. Jos teksti ei näy niin siinä kerrotaan, että Talika on luonut luonnollisen reseptin rintojen näkyvään kiinteytykseen ja kohotukseen, ja kliinisin testein todistetut tulokset näkyvät jo kuudessa viikossa.

Seerumin sisältämä kasvipohjainen kompleksi koostuu mangostanista, kvittenistä ja merilevästä. 28 päivän jälkeen rintojen volyymin luvataan kasvavan jopa 71%.

Siis mitä?? Miten tällaista voidaan luvata? Hyvänen aika, jos jollain hedelmä- ja leväuutteilla saisi oikeasti kohotettua rintaa, niin sehän olisi jo kaikkien tuntema tieteellinen breakthrough ja kilpailisi kirurgisten toimenpiteiden kanssa..! Miettikää - 35 eurolla saisi 71% lisää volyymiä tisseihin! Jos tämä tuote toimisi, hinnassa olisi varmaan pari-kolme nollaa perässä!

No, ihan sattumalta törmäsin sitten saman tien toiseenkin rintaseerumiin.

Easybust_

Easybust ei puhu enää pelkästään rintojen "kohotuksesta" ja "kiinteytyksestä", vaan lupaa suoraan suurentaa rintaa. Formula on "akateemikkojen ja tutkijoiden 7 vuotta kestäneen tutkimuksen tulos". "Luonnolliset fytoestrogeenit auttavat kehoa tuottamaan uutta rintasolukkoa ja suurentamaan rintoja luonnollisesti."

Siis ei hyvänen aika oikeasti. Mitä nämä tuotteet oikein väittävät?

EasyBustin valikoimassa on seerumi, voide sekä kapselit. Rinnat lähtevät kasvamaan alkaen 39 eurolla.

"Jos haluat suuremmat rinnat, ovat kapselimme oikea tuote sinulle". Alrighty!

id_WomansTorso

Kuva täältä.

Siitä sitten vain seerumikuurille! Pitäisiköhän testata? ^_^ Ehkäpä munkin povi saadaan sitten vihdoin täyttämään liivit? :D

Hei - kemistit, estenomit, lääkärit - jos teitä on lukijoiden keskuudessa, voisitteko avata meille muille näiden tuotteiden toimintamekanismia? Voiko rinnan suurennus kosmetiikalla olla mahdollista? Minä en saata sitä mitenkään uskoa, mutta miten purkit saavat esittää näin mielettömiä lupauksia? Nyt jää jo Lorealit sun muut "nuorentuneine ihoineen" ja "kadonneine ryppyineen" kauaksi taakse :D

54 kommenttia
04.11.2013

Se Mahtava Finnintappaja

Minun oli tarkoitus ängätä tämä vinkki/muistututus tuohon eilisen tutorial-postauksen yhteyteen, mutta unohdin..! Joten laitetaan sitten omana juttunaan. :) Voide on kyllä niin killerihyvä että ansaitsee saada oman erillisen noston.

Minulle tulee kasvoille tosi harvoin mitään varsinaisia finnejä (ja etenkin nyt radiofrekvenssihoidon jälkeen iho on ollut koko syksyn aivan ällistyttävän hyvässä kunnossa), mutta viime viikolla, varmaankin johtuen ihan juhlien odotus"stressistä", kasvoille tuli useampikin finni. Siis ihan sellainen kipeä patti. Olin ihan että no voihan pee, niin tyypillistä...! Kun oikein haluaisi olla edustavimmillaan niin tietysti iho alkaa juuri silloin kenkkuilemaan.

En ole tarvinnut tätä voidetta pieneen ikuisuuteen, mutta nyt se sai taas rientää apuun.

EllaBacheCremeIntexNo2

Ella Bachén Crème Intex No 2. Moni lukija saattaa muistaa voiteen viime vuodelta, kun esittelin sen "Naamakohtaukseni" yhteydessä.

Tätä loistotuotetta en ole löytänyt itse, vaan mieheni tutustutti minut siihen. Se on ollut hänen luottotuotteensa jo vuosikaudet. Ja nyt myös minun! Tämä kalanhajuinen tökötti on kaikkea muuta kuin "kosmeettisesti miellyttävä" - mutta oh boy että se antaa finneille kyytiä! Pari yökäsittelyä Ellalla ja ihoni oli tip-top -kunnossa juhliin mennessä. :)

EllaBacheCremeIntexNo2_2

Voidetta voi siis käyttää täsmätuotteena kuivattamaan finnejä ja poistamaan tulehdusta, tai sitä voi levittää ohuen kerroksen rasvoittuvalle, tulehtuneelle iholle meikin alle (vaikea kuvitella että kukaan haluaisi kalanhajuista rasvaa laittaa meikin alle, mutta näin Ellan sivuilla vinkataan ;)). Kolmas käyttötapa on levittää voidetta iholle karvanpoiston jälkeen estämään tulehdusta ja karvojen sisäänkasvua.

EllaBache_voide_vaikutus

Tässä kuvapari viime vuoden elokuulta, voidetta käytetty vain yksi käsittely jälkeen-kuvassa. Tuolloinhan sain erään lääkekuurin seurauksena kunnon akneoireet nassuuni, ja tilanne lähti lopulta rauhoittumaan kun otin Crème Intex No 2:n apuun. (Juttu löytyy täältä.)

Ellalla on myös täyteläinen Crème Intex, jota ei pidä sekoittaa tuohon No 2:een vaikka sekin haisee kalalle :D. Tämä alkuperäinen Crème Intex sopii hoitamaan erittäin kuivaa, hilseilevää, punoittavaa ja ahavoitunutta ihoa, mutta myös kipeitä, tulehtuneita finnejä. Eli aika hyvä tärppituote niille, joilla on sekä hilseilevän kuiva että epäpuhtauksiin taipuvainen iho.

Crème Intex -voiteiden sisältämä turskanmaksaöljy kosteuttaa ja korjaa syväkuivaa ihoa, poistaa tulehdusta ja parantaa jopa pieniä palovammoja. Ella Baché kehitti voiteen 50-luvulla perehdyttyään dermatologisiin tutkimuksiin, joiden mukaan amerikkalaisten sotilaiden haavoja ja palovammoja hoidettiin kalanmaksaöljyä sisältävillä salvoilla. Ella Bachén nettisivujen mielenkiintoisen historia-osuuden mukaan (vapaasti käännettynä englannista) "tällä öljyllä on mieletön kyky imeä kuolleita ihosoluja kuin imupaperi, ja hajottaa niitä ajan myötä. Näin ollen, sen sijaan että öljy tukkisi huokosia, se sen sijaan 'sulattaa' niiden sisällön". (--> This oil has the major advantage of absorbing dead cells like blotter paper, and of dissolving them over time. This is why, instead of clogging your pores, it "digests" their contents.) Mielenkiintoista!

CremeIntexOld_ad

Kuva: Ella Baché

(Vietin tänä aamuna netissä vähän samanlaisen tutkimussession kuin aiemmin syksyllä toisen kosmetiikkaklassikon eli Nivea Cremen kanssa. Kiinnostavaa palautella mieleen mihin tällaisten kulttituotteiden maine ja teho oikein perustuukaan..! :))

Muita Ellan Intex 2:n ystäviä joukossamme?

79 kommenttia
03.11.2013

Tutorial: tummansininen juhlameikki

Tutorial torstain juhlameikistäni.

Juhlalook_face

.

Juhlameikki_tuto_luomivari

Luotan juhlameikissä jostain syystä lähes aina Dioriin. Yksi suosikkipalettejani on Bleu Denim, jossa on todella kaunis yhdistelmä tummansinistä, ruiskaunokinsinistä, harmaanviolettia ja vaaleaa siniviolettia. Highlighter-sävy on valkoinen.

Juhlameikki_tuto1

1. Aloitin silmämeikin tekemällä yläluomelle tummansinisen kynärajauksen. Käytin Benecosin kynää. Halusin rajauksen uppotuvan meikkiin, siksi jätin sen alimmaiseksi.

Juhlameikki_tuto2

2. Levitin rajauksen päälle Bleu Denim -paletin tummansinistä.

Juhlameikki_tuto3

3. Varjostin liikkuvan luomen ulkonurkan samaisella tummansinisellä.

Juhlameikki_tuto4

4. Levitin luomivaon ulompaan kaareen Bleu Denim -paletin harmaanviolettia ja sisempään kaareen vaaleanviolettia.

Juhlameikki_tuto5

5. Levitin alaluomelle Bleu Denim -paletin tummansinistä ja vaaleanviolettia. Tässä välissä olin myös näköjään laittanut kulmaluulle highlighter-sävyn. Bleu Denim -paletin valkoinen on hyvin läpikuultava ja kevyesti hohtavaa.

Juhlameikki_tuto6

6. Tein sisärajauksen voidemaisella, vedenkestävällä eyelinerilla. Käytin Indeliblen geelieyelineria sävyssä Scuba Dive. Ihana, violettiin taittava tummansininen.

Juhlameikki_tuto7

Tällainen kokonaisuus syntyi. Meikki näyttää kuvassa huomattavasti violetimmalta mitä se oikeasti oli, livenä vaikutelma oli selkeästi harmaansininen eikä luomivaon varjostus näyttänyt lainkaan punertavalta.

Juhlameikki_tuto8

Sitten vielä ripsari ja we're done.

Juhlameikki_tuto9

Jätin meikin tällä kertaa tarkoituksella vähemmän kissamaiseksi - yleensähän venytän ulkonurkan rajaukset ja varjostukset reippaan siipimäisiksi. Nyt tuntui että kokonaisuuteen sopi paremmin tällainen hieman klassisempi muoto.

Juhlameikki_tuto_face

Meikkipohjana Lily Lolon In The Buff -mineraalipohja ja sen päällä ohut huntu Make Up For Everin HD-irtopuuteria. Poskilla No7'in ikivanha Pink Shimmer -poskipuna jonka en toivo koskaan loppuvan, ensimmäisiä poskipuniani ja yksi täydellisimpiä sävyjä mitä omistan. :)

MITÄ OPIN MEIKKIÄ TEHDESSÄ: MUFEn HD-puuteri ei sovi ihanteellisesti "puuterijarruksi" silmien alle. Se on siihen (minun mielestäni) aivan liian hienojakoista ja jää kiinni sen sijaan että saisit sen pyyhkäistyä näppärästi pois kun silmämeikki on valmis. Itse käytän puuterijarrua aniharvoin koska aloitan aina silmistä, mutta tällä kertaa pohjameikki oli jo valmiina ja tein jarrut. No, MUFEn HD-puuterin käyttö johti siihen että silmänaluset vetivät niin kuiviksi että jouduin korjaamaan tilanteen silmänympärysvoiteella. Poistin meikkipohjan ja puuterin silmänalusilta topsipuikolla ja sy-voiteella, levitin uuden kerroksen sy-voidetta, odotin että se imeytyi ja levitin peiteaineen ja mineraalipohjan sy-alueelle uudelleen.

Juhlameikki_tuto_huulipuna

Huulimeikissä Diorin Rouge Dior -huulipuna sävyssä Beige Rita. Rouge Dior on voidemainen, kosteuttava puna, suosikkilaatujani. Erittäin miellyttävän tuntuinen huulilla. (Tosin niin kallis 42 euron hinnallaan että normihintaisena en itse tällaiseen sijoittaisi. Beige Rita on vanhaa linjaa ja ostettu alennuksesta.)

Juhlameikki_tuto_huulet

Beige Rita on kevyesti ruusuun taittava, vaalea beige. Sopii kauniisti tummaan silmämeikkiin.

Juhlalook_peilikuva

Sellainen look. :)

9 kommenttia
02.11.2013

Olen ehdolla

Karkkipäivä on yksi ensimmäistä kertaa järjestettävän Inspiration Blog Awards -gaalan ehdokkaista. Haussa on vuoden inspiroivin blogi viidessä sarjassa; Muoti, Kauneus, Lifestyle, Sisustus ja Ruoka, ja Karkkipäivä löytyy tuolta Kauneus-sarjasta.

Tahdon sanoa, että en itse asiassa oikein tykkää tällaisista "laitetaan-nää-paremmuusjärjestykseen" tai "kuka-on-paras" -jutuista, mutta olen toki otettu siitä että blogini on koettu ehdokkuuden arvoiseksi. Ja koska olisi vähän surullista jos en saisi yhtään ääntä, niin ajattelin että täytyy nyt kuitenkin vinkata teille tästä gaalasta ja äänestyksestä. :)

InspirationAwards_Karkkipaiva

Jos tykkäätte, että Karkkipäivä on jollain lailla inspiroinut teitä vuoden aikana (tai milloinkaan...? :)), niin ilahtuisin jos kävisitte jättämässä äänenne. Ja sen voi tehdä täällä.

10.11. mennessä äänestykseen osallistuneilla ja 18 vuotta täyttäneillä äänestäjillä on myös mahdollisuus voittaa kahden hengen lippupaketti tuonne itse Inspiration Blog Awards -tilaisuuteen. Gaala järjestetään lauantaina 16. marraskuuta Klaus K Living Roomissa Helsingissä.

Karkkipäivä - meikkejä, voidepurkkeja, shampoovaahdon haudanvakavaa syväanalyysiä, pikkuisia koiria ja fleecetakin nukkaista tunnelmaa jo vuodesta 2009. :)

22 kommenttia
30.10.2013

Lumene kiusaa minua

Tosi kiva saada toinen toistaan kimaltavampia lakkalähetyksiä Lumenelta kun olen kynsimasennuksessa enkä ole lakannut kynsiäni varmaan kahteen kuukauteen. Tai kolmeen.

Lumene_lakat_1

Vääntäkää nyt sitten oikein veistä haavassa. Aika kivat pikkujoulukynnet näilläkin vääntäisi. Minähän en suinkaan yhtään ole hulluna noihin kimalle/hile/lastulakkoihin...

Lumene_lakat6

* huokaus *

Lumene_lakat4

Lumene_lakat2

Tuo punainen olisi niin mun joululakkauksessa....

Lumene_lakat3

Lumene_lakat7

 

Kuvien kynsilakat siis saatu syksyn aikana Lumenelta. Yhtäkään en ole kokeillut.

Kynnet.

Tulkaa takaisin!

.

* * Joko siellä suunnitellaan pikkujoululakkauksia? Te onnekkaat... * *

47 kommenttia
29.10.2013

Haussa hyvä "rekku"

Tällä kertaa toisin päin, eli minä kysyn neuvoa teiltä! :) Tiedän, että blogia lukee paljon kampaajia ja muita hiustuotteisiin perusteellisesti vihkiytyneitä, joten arvelen että siellä ruudun toisella puolella on tässä asiassa minua laajempi asiantuntemus.

Eli - nyt haussa kunnon rakennepaikkaava tehohoito hiuksille. Olen nimittäin viime aikoina tehnyt hiustenpesun yhteydessä ikävän havainnon - monen vuoden jälkeen pituudet ovat taas alkaneet venyä - a.k.a purukumiefekti. :( Ja tämähän kertoo siitä, että hius kaipaa proteiinia. Kosteutta ja pehmitystä ne saavat yllin kyllin käyttämieni öljyjen muodossa, mutta eivät näköjään tarpeeksi proteiinia.

JoicoKPakReconstructor

Niihin aikoihin kun itse hurahdin laadukkaisiin hiustuotteisiin, oli rekku(eli reconstructor)-rintamalla kaksi nimeä yli muiden: Joico K-Pak Reconstructor ja L'anza Hair Repair Reconstructor. Noita hehkuttivat kaikki, ja itsekin käytin muinoin erittäin tyytyväisenä kaksi tuubia Koo-Pakkia ja yhden putelin L'anzaa. Juttelin viikonloppuna hiustenhoidosta kampaaja-ystäväni Leenan kanssa, ja hänkin sanoi ettei ole millään muulla tehohoidolla saanut säännöllisestä vaalennuksesta ajoittain hajoavaa tukkaansa  kuntoon.

Olin jo klikkaamassa K-Pak'ia ostoskoriin, kun päätin vielä kääntyä teidän puoleenne. Ovatko nämä kaksi edelleen ne THE rakennepaikkaavat, vai onko markkinoille pujahtanut joitain uusia, vallankumouksellisia rekkuja sillä välin kun allekirjoittanut on ollut uppoutuneena luonnonkosmetiikan hiustuotteiden maailmaan?

Lanza_rekut

L'anzan "rekku" on vaihtanut kuosiaan, oikealla vanha ja vasemmalla nykyinen. Mielenkiintoisesti BeautyBay'lla myydään noita kumpaakin samaan hintaan - vaikka uudessa on tavaraa 300 ml ja vanhassa tuubissa 125 ml..!

(En muuten itse asiassa tätä postausta aloittaessani ollut varma, että olin ylipäänsä käyttänyt L'anzan Reconstructoria. Asian varmistamisessa auttaa hiusfriikin päiväkirja, johon olen vuodesta 2007 kirjoittanut arviot ja kulutustiedot joka ikisestä käyttämästäni hiustuotteesta. Merkkaan sinne siis jopa käyttökerrat ja lasken tuotteen riittoisuuden! ^_^)

Hiuspaivakirja

Käytin tässä välissä yhden pullon Mill Creekin keratiinihoitoainettakin, joka lasketaan tuonne luonnollisemmalle puolelle vaikkei mitään ekosertifioitua kosmetiikkaa olekaan. Tykkäsin siitä, mutta ei se ihan Joicon ja L'anzan tehohoitojen veroista kuitenkaan loppupeleissä ollut.

LanzaKeratinHealingOil

L'anzan sivuilla käydessäni huomasin, että merkille on ilmestynyt kokonaan uusikin keratiinisarja (tämän vuoden alussa, selvisi netistä). Onko jollakulla kokemuksia tästä sarjasta?

Nexxus_Keraphix

Vanhoihin keratiinihoitissuosikkeihin kuului myös Nexxuksen mainio Keraphix, jonka formula on ikävä kyllä muutettu aivan erilaiseksi sitten "minun päivieni". Keratiini on tiputettu incin häntäpäähän ja kärki tuupattu täyteen silikoniyhdisteitä. Eipä niillä paljon rakennepaikkailla tai paranneta hiuksen vetolujuutta. Kyllä näitä tuoteuudistuksia saa välillä todella ihmetellä...

Mutta nyt siis vinkkejänne kaivataan! Löytyykö L'anzalle ja Joicolle haastajia?

64 kommenttia
28.10.2013

2 x sininen - kumpiko?

Nyt pitäisi valita meikki, ja olen kahden vaiheilla. Sen pitäisi olla juhlava ja sopia kuvan kankaaseen.

Harmaansininen

.

Savusinimeikki_suljettu

Näissä kuvissa tykkään itse enemmän vasemmasta, mutta livenä oikea vaikutti iskevämmältä.

(Kauhean rakeisia nämä kuvat kun oli jo ehtinyt tulla hämärä kun pääsin kuvaamaan. Höh.)

Savusinimeikki_meikit

.

Savusinimeikki_oikea

idSavusinimeikki_oikea3

Savusinimeikki_oikea2

Oikeassa silmässä kirkkaampi ja smokyisempi sininen.

Savusinimeikki_vasen

Savusinimeikki_vasen3

Savusinimeikki_vasen2

Vasemmassa silmässä harmaampi ja vaaleampi versio.

.

Kummanko valitsen?

71 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (73)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat