Katselin eilen aamulla kuntosalin juoksumatolla hölkätessä TV-Shopin Proactiv Solution -mainoksia. Siloposkinen Justin Bieber, persikkaihoinen Jennifer Love Hewitt ja lumikkihipiäinen Katy Perry hehkuttavat tätä ihmeainetta niin vakuuttavasti, että varmasti jokainen iho-ongelmainen katsoja tarttuu luuriin ja pistää tilauksen vetämään.
Proactiv-tuotteet vaikuttavat herättävän paljon kiinnostusta, nimittäin meiltäkin niitä kysellään liikkeessä viikottain. Niitä kuitenkin myydään vain TV-Shopissa ja Proactivin omassa nettikaupassa, ja käsittääkseni joitain pakkauksia on joskus saanut myös Sokokselta.
Mieleeni tuli kirjoittaa aiheesta, joka on jo aiemminkin käynyt mielessäni. Todennäköisesti asia on monelle akneihon hoitotuotteisiin perehtyneelle jo selvää kauraa, mutta varmasti löytyy sellaisiakin ihmisiä joille tieto tulee aivan uutena.
Minua riipoo se, että TV-ruudussa hymyilevät Justin, Katy ja Jennifer eivät suinkaan mainosta sitä Proactivia, jonka sinä täällä Suomessa tilaat. Ja jos he ovat tuotetta peräti itse käyttäneet, ja saaneet sillä unelmaihonsa, niin sama tuote ei kolahda sinun postilaatikkoosi. Miksi?
USAssa (jossa mainokset luonnollisestikin on tehty) Proactiv Solution -tuotteiden vaikuttavana aineena on ihan eri raaka-aine kuin Euroopassa myytävissä. Kyseessä on lääkeaine nimeltä bentsoyyliperoksidi, jota ei eurooppalaisen lainsäädännön mukaan saa käyttää kosmetiikassa. Suomessa bentsoyyliperoksidia sisältäviä tuotteita myydään vain apteekeissa. Osa on reseptivalmisteita, osa taas reseptivapaana kuten esimerkiksi Basiron. Siihen, onko joku lääke reseptillä, vaikuttaa lääkeaineen pitoisuus (joka esim. Basironissa on reseptivalmistetta pienempi) sekä pakkauskoko.
Euroopassa myytävissä Proactiv Solution -tuotteissa bentsoyyliperoksidi on korvattu salisyylihapolla. Tämä ainehan on meille tuttu monenmonista kosmetiikan tuotteista, erityisesti juuri epäpuhtaalle iholle tarkoitetuista. Salisyylihappo on tehokas keratolyytti eli kuoriva ainesosa, ja sillä on myös tulehduksia lievittävä vaikutus. Salisyylihappoa voi löytää kaikenlaisista kosmetiikan tuotteista kuten kasvovesistä, kosteusvoiteista, kuorintavoiteista ja peitepuikoista. Se on kaiken kaikkiaan oikein hyvä ja yleisesti käytetty kosmetiikan raaka-aine.
Entäs sitten bentsoyyliperoksidi? Salisyylihappo on hyvä (ja hyvin siedetty) aine, mutta bentsoyyliperoksidia pidetään vieläkin tehokkaampana aineena aknea vastaan. Ainakin se on voimakkaampaa. Kysyin asiasta Helsingin Allergia- ja Astamayhdistyksen Päivi Kousalta, joka ei itse olisi ensimmäisenä suosittelemassa bentsoyyliperoksidia herkkäihoiselle suomalaiselle. Hän kuitenkin myöntää, että vaikeissa tai keskivaikeissa aknetapauksissa aineesta voi olla hyötyä.
USAssa bentsoyyliperoksidin käyttö kosmetiikassa on sallittua, ja sitä löytyy laajalti akneiholle tarkoitetuista tuotteista. Esimerkiksi myös Cliniquen Anti Blemish -sarja sisältää USAssa bentsoyyliperoksidia - Suomessa vaikuttavana aineena on ainoastaan salisyylihappo. Mm. Paula Begoun pitää bentsoyyliperoksidia suositeltavana ja tehokkaana ainesosana, ja arvostelee Proactiv Solutionin Repairing Lotion -voiteen (Suomessa nimellä Repairing Treatment, ja tietysti eri ainesosilla) erinomaisena tuotteena. (On jopa antanut sille "Paula's Pick" - symbolin.)
TV-Shopin Proactiv-tuotteissa vaikuttavina aineina on salisyylihapon lisäksi teepuun öljyä ja kamomillauutetta (Repairing Treatment), polyeteenia (eli muovirakeita), vihreää teetä, aloe veraa ja mentholia (puhdistusemulsio) sekä glykolihappoa, hamamelistä, pantenolia ja allantoiinia (kasvovesi). Aivan tavallisia, muussakin kosmetiikassa käytettyjä vaikuttavia aineita. Mitään taianomaisia superraaka-aineita näihin tuotteisiin ei siis kätkeydy. Toki resepti voi silti olla onnistunut ja toimiakin paremmin kuin jonkun muun valmistajan aknevoide, kysehän on kemiasta ja siitä kuinka ainesosat toimivat yhdessä.
Repairing Treatment -voidepohjassa on käytetty myös korkeana pitoisuutena silikoneja (syklopentasiloksaani ja dimetikoni), joita useimmat akneihoiset käsittääkseni mielellään välttelevät. Kasvoveden inci taas näyttää oikein hyvältä, ja tuote saa korkeat pisteet myös Begounilta. (Kasvoveden inci on sama niin Euroopassa kuin Jenkeissäkin.) Vaikuttavaa ainetta eli ihon pintaa kuorivaa ja kirkastavaa glykolihappoa on tuotteessa Begounin mukaan 6% pitoisuutena, mikä takaa tehokkuuden. Incissä on tosin myös hamamelis-uutetta, joka joidenkin iholla voi aiheuttaa ärsytystä.
Puhdistusemulsiossa on Jenkeissä käytetty bentsoyyliperoksidia ja meillä taas salisyylihappoa, mutta kummankin raaka-aineen hyödyt poishuuhdottavassa tuotteessa ovat minimaaliset. Ne pääsevät toimimaan vasta kun ne jätetään iholle.
Summa summarum: Suomessa markkinoitavat Proactiv Solution -tuotteet ovat miedompia kuin USAssa myytävät. Jos siis jenkkiläinen kirjekaverisi sai ihon kuntoon Proactivilla ja itse et näe mitään tuloksia, voi syy olla bentsoyyliperoksidissa.
Onko lukijoiden joukossa Proactivia kokeilleita? Toimivatko tuotteet teillä?
Tulipahan taas tänä aamuna mieleeni muistuttaa teitä, ja etenkin uusia lukijoita jotka eivät ole lukeneet vanhoja postauksia, helposta kikasta pintakuivan ihon meikin tasoitukseen.
Kosteussuihke!
Oma ihoni on ollut viime aikoina säiden kylmentyessä yhä vain pintakuivempi, eikä täyteläisempään kosteusvoiteeseen vaihtaminenkaan ole auttanut siihen että meikki näyttää iholla paikoin jauhoiselta ja kuivalta. Apu löytyy peilikaapista XZ Muumi -suihkepullon muodossa! Ei, en suihkuta kasvoihini hiusten selvityssuihketta, vaan olen tehnyt pulloon oman sekoituksen kosteuttavasta kasvovedestä ja raanavedestä. Pari suihkausta meikin päälle, annan imeytyä/haihtua - ja voilá! Iho on kuulas ja pinnan kuiva jauhoisuus poissa. Huom: kosteushuntua iholla ei saa taputella sormilla tai yrittää kuivata, silloin meikin pinta menee pilalle. Kun suihkeen antaa imeytyä ja haihtua itestään, jää pinta kauniin kuulaaksi. Suihkauta tarpeeksi kaukaa että iholle laskeutuva kosteuspilvi on mahdollisimman hienojakoinen ja pienipisarainen.
Kosteussuihke toimii parhaiten puuterimaisiin meikkipohjiin, mutta myös puuteroidun meikkivoiteen päälle. Pelkkään meikkivoidepohjaan se ei toimi.
Alkuperäinen aiheeseen liittyvä postaus löytyy täältä (julkaistu huhtikuussa 2010).
Cliniquen Moisture Surge Spray on aivan loistava tähän tarkoitukseen, samoin Clarinsin Fix Make-Up Spray tai MACin Fix+. Tai sitten teet kuten allekirjoittanut, ja valmistat oman mixin kasvovedestä ja raanavedestä. :) Käytä kosteuttavaa, alkoholitonta kasvovettä.
Minulla on kotona neljä erilaista vartalokuorintaa. Laitoin ne vertailuun ja pisteytin koostumuksen, tuoksun ja tehon mukaan.
Mikä on paras? Acorelle ja Essential Care ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, Yves Rocher ja Asquith & Somerset eivät.
Acorelle Body Scrub.
Koostumus: voidemainen, paksu. Rakeet suurehkoja eikä niitä ole hurjan tiheästi. 4/5
Kuoriva ainesosa: saksanpähkinän kuorijauhe ja mantelinkuori.
Tuoksu: neutraali, pähkinäinen, "viljainen". 3/5
Teho: voimakkaasti kuoriva, isot rakeet tuntuvat "järeiltä". 3/5
Yves Rocher Les Plaisirs Nature Provencen oliiviöljy.
Koostumus: paksu, tiheä koostumus pienillä rakeilla. Mukavan tuntuinen "mönjä" joka tuntuu melkein kostealta rantahiekalta. 5/5
Kuoriva ainesosa: aprikoosin siemenjauhe.
Tuoksu: pehmeä ja miellyttävä, ei ehkä suoranaisesti oliivimainen. 4/5
Teho: tuntuu samalla tehokkaalta mutta hellävaraiselta. 4/5
Asquith & Somerset Ginger & Lime Body Scrub.
Koostumus: voidemainen. Rakeet aika tujuja, mutta niitä ei ole hirveän tiheästi. 3/5
Kuoriva ainesosa: saksanpähkinän kuorijauhe.
Tuoksu: nimensä mukaisesti lime & inkivääri. 2/5
Teho: kuorii hyvin ja tuntuu jopa ravitsevalta, jättää ihon yllättävän kosteutetuksi. Tuntuu ettei iholle tarvitse välttämättä levittää kosteusvoidetta kuorinnan jälkeen. 4/5
Essential Care Organic Coconut Candy Scrub.
Koostumus: öljymäinen, "hiekkainen". Sokerirakeet todella karkeita. 3/5
Kuoriva ainesosa: sokeri, oopiumunikon siemen
Tuoksu: makea kookos. 5/5
Teho: rakeet ovat niin karkeita että käsissä tuntuu välistä hieman epämiellyttävälle hieroa kuorintaa ihoon. Öljy ei myöskään tee tuotteesta kovin liukuvaa iholla. Iho jää huuhtelun jälkeen öljyiseksi, minkä vuoksi käytän tätä kuorintaa vain iltaisin. Yön aikana öljy on imeytynyt ja iho tuntuu aamulla silkinpehmeältä. Erillistä vartalovoidetta ei tarvitse. 3/5
Pisteet:
Acorelle 10/15
Yves Rocher 13/15
Asquith & Somerset 9/15
Essential Care 11/15
Näin ollen Yves Rocherin oliivikuorinta kiri vertailun voittajaksi. Voiton takasi erityisen onnistunut koostumus. Purkki onkin kohta tyhjä, eli käytöstäkin huomaa että se on ollut mieluisin. :) Sain kuorinnan talvella Yves Rocherin Indiedays -kamppiksen yhteydessä. Acorelle-kuorinnan olen saanut maahantuojalta, muut ovat omia hankintoja.
Yksi asia, mikä on mietityttänyt minua siitä lähtien, kun kiinnostuin etenkin selektiivisestä (= suomeksi kalliista ;)) kosmetiikasta, on hintakehitys. Kun ostin ensimmäisen Diorin viiden sävyn luomiväripalettini, sen ovh Suomessa oli n. 50 euron hujakoilla. Saattoi olla peräti 47 euroa ja risat. Tämä oli vuonna 2006. Itse ostin palettini laivalta, ja siellä se maksoi n. 33 euroa. Nyt, viisi vuotta myöhemmin, et löydä Diorin viisikkoa 33 eurolla edes hongkongilaisesta nettikaupasta, ja Suomen normihinta on sydäntä rutistavat n. 67 euroa!
33 euroa on paljon rahaa meikkituotteesta. 47 euroa on jo tosi paljon. 67 euroa luomiväristä on (minun mielestäni) jo ihan järkyttävä summa. (Tai sitten, kuten poikaystävälläni on tapana sanoa, ”Köyhästä se vain saattaa tuntua siltä.”) Kuulun itse matalatuloisten luokkaan, ja näin ollen suhtaudun hintoihin luonnollisestikin eri tavalla kuin sellaiset henkilöt, joiden ei tarvitse ruokakaupassa katsoa kärryyn heittämiensä tuotteiden hintalappuja.
Vaikka tiedän, että itse olen ns. köyhä, niin työssäni olen huomannut että suomalaisten kosmetiikka-asiakkaiden kipuraja tuntuisi kuitenkin olevan ihan minkä tahansa tuloisten kesken sellainen n. 50 euroa. Yli 50 euroa maksava tuote koetaan yleensä poikkeuksetta hintavaksi (vaikka siihen olisi varaakin), ja sen ostoa harkitaan enemmän kuin kahden kympin tuotteen.
Vielä tällä hetkellä löytyy asiakkaita, jotka mielihyvin maksavat ällistyttävät 70 euroa luomiväristä tai 100 euroa meikkivoiteesta. Mutta hinnat nousevat joka vuosi. Viiden vuoden kuluttua Diorin klassinen viisikko kustantaa todennäköisesti jo lähemmäs 3-numeroisen summan. Kysymys kuuluu: milloin kosmetiikkatuotteelle tulee hintakatto vastaan? Kuinka paljon huulipuna, luomiväri tai kynsilakka saa maksaa, ennen kuin asiakas kokee tuotteen hinnan kohtuuttomaksi? Kyllä, aina löytyy ”miljonäärivaimoja” joilla on varaa ostaa se tuhannenkin euron yövoide, mutta ei kosmetiikkateollisuus elä näillä harvoilla ja valituilla. Tavalliset massakuluttajat ovat ne, jotka tuovat firmoille suurimmat voitot. Ja siinä vaiheessa, kun tavallinen rouva Jansson päättää, että nyt käytän tämän satasen mieluummin uuteen takkiin tai ravintolalaskuun, on Firma pulassa.
Itse olen sellainen ”rouva”, jolle jo se viiden vuoden takainen 47 euroa oli aivan liikaa luomiväristä. Minulla olisi siihen käytännössä varaa, mutta ihan periaatteesta en halua laittaa viikon ruokakuluja tuotteeseen, jonka saan halvemmallakin. Nyt kun hinta on sen 67, niin aidosti hämmästyn joka kerta, kun joku sen epäröimättä maksaa. Tajuan suhtautumiseni kapeakatseisuuden, kun tosiaan ihmisiä ja lompakkoja on monenlaisia, mutta en siltikään voi olla ihmettelemättä. Etenkin, kun käytäntö on vahvistanut mielikuvaani tuosta viidenkympin maagisesta rajasta.
Saisiko Firma tuotteestaan X enemmän voittoa, jos se olisi hinnoiteltu edullisemmaksi ja sitä myytäisiin sen vuoksi kappalemäärällisesti enemmän? Kai jossain hienoissa markkinointi-instituuteissa on tarkoin mietitty ja laskettu, millä hinnalla joku tuote on vielä kannattava vaikka sitä hintansa puolesta myydään vain harvoille. Nämä ovat älyttömän kiehtovia juttuja, joihin liittyvät vielä olennaisesti tuotteen imago ja sen ostajalleen tuoma statuksellinen lisäarvo. Jonkun Guerlainin luomivärin on vain maksettava tosi paljon, jotta se olisi luksuskategoriassa. Tuote tuntuisi ihan eriltä, jos sen saisi kolmella kympillä.
Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan sitä päivää, kun en enää saa ”viisikoita” kaupaksi. Hintojen nousuhan ei voi pysähtyä, eikä minusta tunnu siltä että palkat nousevat ihan samassa tahdissa. Nämä ovat tietystikin paljon laajempia kokonaisuuksia, joita pienen kosmetiikkabloggaajan pää ei riitä käsittelemään.
Mikä on teidän henkilökohtainen kosmetiikan hintakattonne? Paljonko maksaisitte vaikkapa kasvovoiteesta, ripsiväristä tai huulipunasta?
Olen ollut hieman "uskoton" luonnonkosmetiikalle.
Nimi on kyllä Oliv Naturell, ja purkin kylki kertoo "with organic olive oil", mutta tämä ei olekaan eko-Oliv' (by La Clarée).
Kyseessä on Kicksin myymä Oliv, joka ei ole luonnonkosmetiikkaa. Ostin tämän Cleansing Moussen joskus viime talvena. Se on toiminut kakkosputsarina täällä Ahvenanmaan kämpillä, ja olen käytellyt sitä harvakseltaan silloin kun olen sattunut täällä olemaan. Hintaa putsarilla oli joku kuutisen euroa.
Nyt kun olen kesällä käytellyt tätä säännöllisemmin, olen todennut sen aivan loistavaksi aineeksi! Rakastan vaahtoavia putsareita, ja vaahtojahan on monenlaisia. Oliv-putsarin vaahto on aivan mielettömän pehmeää ja liukasta. En tiedä johtuuko liukkaus nimenomaan oliiviöljystä vai jostain muusta, mutta iho jää todella pehmeäksi ja miellyttävän tuntuiseksi. Joillekin emulsioputsareille tyypillistä rasvaista kalvoa tästä ei jää. Käytän tätä myös ihokarvojen sheivaukseen.
Toiseen tämän hetken suosikkivaahtooni Mádaraan verrattuna Oliv tuntuu hoitavammalta ja hellävaraisemmalta. Mádaran vaahto pesee ihon hieman narskuvaksi, Oliv ei. Tykkään kyllä narskuvuudestakin, mutta välillä on mukava käyttää tällaista miedomman tuntuista putsaria. Voisin kuvitella, että tämä olisi hyvä tärppi etenkin kuivaihoiselle, joka käyttää mieluummin vaahtoavia kuin emulsioputsareita.
* * *
Sitten, saanko esitellä: kesän tehonelikköni. Loma-ajan meikkini on koostunut lähes yksinomaan näistä tuotteista plus mineraalimeikkipohjasta. Eipä tuolla vuoristovaelluksilla juuri ole käynyt mielessä meikata värikkäästi...! ^_^ "Meikittöminä" päivinä minulla on ollut UDPP:tä, peiteainetta ja mineraalimeikkipohja, ja "meikillisinä" päivinä olen tehnyt nestemäiset eyeliner-rajaukset ja laittanut ripsiväriä.
L'orealin Volume Million Lashes on tämän vuoden suosikkiripsarini. Tykkään kumiharjoista ja erottelevuudesta, ja tämä beibi erottelee ihan sikahyvin.
Ilman Urban Decayn Primer Potionia en lähde minnekään! :) Tämä minikoko tuli Naked-paletin mukana.
BeYu'n tummanruskean eyelinerin ostin juuri alesta, ja se on tosi hyvä. Jälki on hieman metallisen hohtavaa. Laitoin yksi päivä mustaa eyelineria, ja se näytti tosi oudolta ja ihan liian jyrkältä nyt kun olen tottunut ruskeaan. Heh.
Estee Lauderin Double Wear -peiteaine on yksi niistä tuotteista, joihin olen ihastunut töiden kautta kun joku kollega on siitä vinkannut. Double Wear on ohutta, lähes nestemäistä, peittävää ja erittäin pysyvää. Kun sitä levittää iholle, se ikäänkuin "jämähtää" kiinni melkein samantien. Levityksen kanssa saa siis olla nopea, mutta tulos on todella kestävä.
Normaalikäytössä minulle riittää mineraalipeitejauhe, jota käytän tummilla silmänalusilla. Mutta nyt kesällä, kun kärsin ylähuulen ihon hyperpigmentaatiosta, tarvitsen sille alueelle toisenlaisen peiteaineen. Jauhemainen peiteaine jää ikävästi näkyviin huulen ympärysihon hentoihin ihokarvoihin, mutta voidemainen ei juuri lainkaan.
Kiinnostuin Double Wearista juurikin sen "jämähtävyyden" takia. Ylähuulen iho hikoilee paljon ja on tietysti myös jatkuvasti liikkeessä puhumisen ja syömisen vuoksi, joten sille tarvitsee aivan erityisen kestävän peiteaineen. Samoin aineen pitää olla todella ohutta, mikään paksun vahamainen kiinteä peitevoide ei oikein sovellu tälle ihoalueelle. Ostin Double Wear -peiteaineen lentokentältä, ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen. Ihan täysin se ei häivytä ylähuulen ihon tummia läikkiä, mutta riittävästi. Ainetta tarvitsee niin vähän kerrallaan (se on tosi peittävää), että en varmasti saa tätä koskaan loppuun. Frankfurtin lentokentällä tämä maksoi 22€, ja kaupoissa hinta on muistaakseni jotain 28 euron luokkaa.
On kyllä rentouttavaa selvitä meikkirutiineista niin nopeasti kuin näillä pääsee. Elokuussa pitää sitten taas totutella siihen että aamuisin menee "vähän" kauemmin. ^_^
Katsaus Sannin aurinkovoidearsenaaliin.
Tämä postaus aiheutti minulle eilen illalla syvän raivokohtauksen kadottuaan selittämättömästi bittiavaruuteen 22 minuuttia julkaisunsa jälkeen. Olen siis tänään kirjoittanut sen alusta saakka uudelleen, ja taisinpa vähän lyhennellä sitä. Ehkä mukavampi teille, postaus on nytkin aika pitkä.... :)
Clarins Sun Wrinkle Control Cream kasvoille. Olen käyttänyt Clarinsin kasvoaurinkovoidetta niinkin pitkään kuin vuodesta 1995, joten voi sanoa että todella tykkään tuotteesta! :) Käytin ensin SK 6:a, mutta kun sitä ei enää saanut, siirryin kasiin. 75 ml:n tuubi kestää pitkään, minun käytössäni useamman kesän. En usko siihen että aurinkovoiteen teho katoaa yhdessä kesässä (riippuen tietysti siitä miten voidetta säilyttää), ja olen tyytyväisenä käyttänyt omia voiteitani muutaman vuoden vanhoinakin.
Sun Wrinkle Control Cream on ohutta, raikkaan tuoksuista ja nopeasti imeytyvää. En keksi siitä mitään pahaa sanottavaa. Yksi niitä harvoja kosmetiikkatuotteita, joita olen ostanut uudelleen ja uudelleen.
Biotherm Sun Vivo Solar Protection DNA kasvoille. Sain tämän voiteen viime kesänä töistä ja ajattelin ensin, että en tule sitä varmaankaan käyttämään, kun suojakerroin on niinkin "korkea" kuin 15. Tänä kesänä tulin kuitenkin toisiin aatoksiin, ja olen käyttänyt Sun Vivoa melkein päivittäin. Korkeampaan suojakertoimeen vaihtaminen näkyy selvästi, enkä ole läheskään yhtä päivettynyt kuin normaalisti olisin tähän aikaan kesästä. Yritän kuitenkin kovasti muuttaa asennettani ruskettumista kohtaan, ja koetan opetella tyytymään miedompaan sävyyn.
Sun Vivo on koostumukseltaan Clarinsia täyteläisempää ja tuoksuu erittäin miellyttävälle. Voide imeytyy hyvin kun malttaa odottaa hetken (kuivemmilla ihotyypeillä varmaan nopeasti). Olen käyttänyt Sun Vivoa välillä meikinkin alla, eli laittanut päälle mineraalipohjan. Sun Vivon purkki on ehkä söpöintä mihin olen selektiivisellä kosmetiikkapuolella törmännyt! Käteen sopivan, sileän rantakiven muotoinen purkki on aivan ihanan hipelöitävä. :) Taidan tykätä Sun Vivosta kovastikin, kunhan vain opin vielä kunnolla hyväksymään vähäisemmän rusketuksen määrän.
Toinen aurinko-Biothermini on vanhan linjan Sun Sensitive Anti-Wrinkle Eye Care Multi Protection. Tähän voiteeseen tutustuin viime kesänä, kun havahduin tajuamaan, että tarvitsen silmänympäryksilleni korkeamman suojan kuin muualle kasvoihin. Kun 30 vuotta kilahti mittariin, on silmänympärysihon suojaus kummasti alkanut kiinnostaa.
Tämä SK 30 -silmänympärysvoide oli täydellinen löytö. Voide on ohutta, imeytyy hetkessä eikä jätä minkäänlaista jälkeä itsestään. Käytän sitä silmänympärysten lisäksi huultenympärysiholla ja välillä nenänvarteen meikin päälle jos aurinko oikein porottaa. Pikkuinen tuubi kulkee näppärästi käsilaukussa ja on oiva pika-apu heti jos aurinko yllättää! :)
Silmänympärysaurinkovoiteita ei muuten suinkaan ole joka merkillä, vaan ne ovat itse asiassa vähän harvinaisempia. Biothermkin jätti tämän loistotuotteen pois uudistuneesta aurinkolinjastaan, mitä ei voi kuin ihmetellä.
Kerroin taannoin ylähuuleni ihon pigmentoitumisongelmasta, jonka huomasin muutama kesä sitten. Iholle muodostuu auringon vaikutuksesta tummia alueita, ikäänkuin pigmentti"viikset". Viime kesänä ongelma oli todella paha, mutta tänä vuonna olen saanut pidettyä pigmentoitumisen kurissa Biothermin SK 30 -voiteen avulla. Iho on selvästi tummentunut, mutta ei yhtä voimakkaasti kuin viime kesänä. Biothermin voide on loistavaa; levitän sitä paksun kerroksen tummentuneelle ihoalueelle ja se imeytyy hujauksessa. Huulten ympärille ei kukaan halua mitään kiiltävää tai valkoisena hohtavaa voiderinkulaa...!
Clinique City Block Sheer -voiteen sain viime vuonna töiden kautta. Olin ensin innostunut voiteesta, sillä se on mielenkiintoinen yhdistelmä aurinkosuojaa, sävyttävää päivävoidetta, primeria ja mattavoidetta. Töissä myyn voidetta paljon asiakkaille, jotka etsivät aurinkovoidetta rasvoittuvalle, helposti kiiltelevälle iholle.
Mutta arvatkaas olenko käyttänyt tätä kertaakaan...? Suojakerroin 25 on minulle tarpeettoman korkea, ja siksipä City Block Sheer onkin jäänyt pölyttymään kylppärin kaappiin. Siellä se odottelee sitä päivää, että matkustamme jonnekin päiväntasaajan tienoille. ^_^
Lovea Biolta sain kaksi aurinkovoidetta kokeiltavaksi blogiin. Anti-Ageing Face Cream on varustettu suojakertoimella 50. Oikeastaan kaikki auringolta suojaavat tuotteet ovat "anti-age", sillä UV-filtteri on paras mahdollinen kosmeettinen suoja ihon ennenaikaista vanhenemista vastaan. Lovean tuotteilla on Ecocert Cosmetique Bio -sertifikaatti.
En pitänyt tästä voiteesta. Suojakerroin on liian korkea omaan tarpeeseeni, mutta jätetään se huomiotta. Voide levittyy nihkeästi ja jättää ihon valkoiseksi, tahmeaksi ja kiiltäväksi. Kokeilin käyttää voidetta huultenympärysihollani jotta saisin pigmentoitumista vastaan korkeimman mahdollisen suojan, mutta lopulta vaihdoin Biothermiin sillä en vain pitänyt Lovean jättämästä tunteesta iholla. Vilkaisu ainesosaluetteloon kertoo, että voiteessa ei ole lainkaan vettä! Erikoista. Inci alkaa; caprylic/capric triglycerides, titanium dioxide, zinc oxide, alcohol, sorbitan olivate. Ilmankos voide on nihkeää!
Yllättäen sitten tämä vartalolle ja kasvoille tarkoitettu Moisturizing Sunscreen Spray SK 15 tuntuu ihan erilaiselta. Se ei jätä ihoa valkoiseksi ja on muutenkin koostumukseltaan huomattavasti ohuempaa ja miellyttävämpää. Vaikka tuote on spray-muodossa, se on emulsiota. Ja incissä on vettä. :)
Pakkauskoko 125 ml on vähän turhan pieni vartalolle käytettävälle aurinkotuotteelle. Tästäkin huolimatta Lovea Bion SK 15 -spray on ehdottomasti paras kaikista kokeilemistani luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista! Tuote tuntuu oikeastaan ihan "normi"kosmetiikalta. Kokeilin tätä kasvoillekin, ja toimi hyvin. Ei tuntunut sen rasvaisemmalta kuin Biothermin Sun Vivokaan. Lovean valikoimassa on myös SK 30 -spray, mutta sen incissä vesi tulee vasta kolmantena, eli se lienee huomattavasti tätä kaveria paksumpaa.
Laveralta tuli myöskin testiin ekosertifioitu aurinkotuotekaksikko. Baby & Children Sun Screen SK 20 -voide levittyy erittäin jäykästi, ja jättää iholle valkoisen pinnan (tai itse asiassa kellertävän, sillä voide sisältää beetakaroteenia). Voide tuntuu mielestäni epämiellyttävältä käyttää. Ihmettelen myös pikkuruista pakkauskokoa - 75 ml vartalolle on aika epäkäytännöllinen. Plussana kuitenkin, että voide tuoksuu erittäin hyvälle! :)
Fysikaalisen suojan sisältävien aurinkovoiteiden iholle usein jättämä valkoinen pinta johtuu mineraalipartikkelien koosta. Kosmetiikkateollisuus on yrittänyt korjata tätä "esteettistä ongelmaa" kehittämällä pienempiä partikkeleita, mutta aina ei sekään auta. Esimerkiksi ylläesitelty Lovea käyttää tuotteissaan mikromineraalipartikkeleita, mutta ainakaan SK 50 -voiteen vahvuudessa teknologia ei estä valkoista jälkeä. Jotkut valmistajat käyttävät myös nanopartikkeleita, mutta niiden turvallisuus kosmetiikassa on vielä toistaiseksi kiistelty asia.
Vaikka en suojavoiteelle oikein lämmennyt, niin After Sun -geeli saa täältä kiitoksia! Geeli tuoksuu voimakkaalle ja hieman erikoiselle, mutta todella toimii. Mieheni poltti kasvonsa Sveitsissä helottavan punaisiksi, mutta kaksi kerrosta Laveran geeliä ja nukuttu yö saivat ihon täysin palautumaan. Itse käräytin yksi päivä kevyesti hartiani, ja Lavera rauhoitti ihon samantien, eikä seuraavana päivänä ollut punoituksesta tietoakaan. Geeli sisältää mm. aloeta, glyserolia, auringonkukan siemenöljyä ja viikunakaktusta.
Kropalla käytän vanhaa kunnon Niveaa. Niin se vain on, että vielä ei ole luonnonkosmetiikasta löytynyt käyttömukavuudeltaan tai suojakertoimiltaan haastajaa normikosmetiikan aurinkovoiteille. (Loveaa voisin kyllä mielelläni käyttää, jos sitä saisi alle 15 suojakertoimilla.)
Light Feeling SK 10 -voiteeseen siirryin alkukesästä viime vuonna. Sitä ennen käytin kropalla vain SK 8 tai alle suojakerrointa, mutta viime kesänä päätin "viisastua" edes muutaman kerroinyksikön verran. :P Tykkään kovasti Nivean Light Feeling -linjasta, sillä voiteet imeytyvät aivan erityisen nopeasti eivätkä jätä iholle juuri mitään tunnetta. Nyt on toinen puteli menossa tätä kymppiä.
Invisible Protection Transparent Spray SK 10 -suihkeen ostin lähinnä miehekettä ajatellen, hän kun tykkää enemmän suihkutettavasta versiosta. On suihkemuoto minustakin ihan kätevä, mutta tästä Nivean spraysta en oikein tykännyt. Vaikka pakkausteksti väittää, että suihke on "non-greasy", niin kyllä se minun iholleni jättää kiiltävän ja rasvaisehkon pinnan. Light Feeling -voide on huomattavasti miellyttävämmän tuntuista ja näkymättömämpää. Suihke tuli käytettyä Sveitsissä loppuun, mutta uutta en ostaisi.
Carotene Sun Lotion SK 4:ää käytän loppukesästä. Rehellisesti sanottuna tuntuu vähän ikävältä ajatella, ettei tuo SK 4 suojaa UVA:lta todennäköisesti juuri nimeksikään (koska UVA-suoja on vain n. kolmannaksen UVB-suojasta), mutta käytän varmaan vielä tämän purkin loppuun. Ensi kesänä ehkä valitsen jo hitusen korkeamman loppukesän kertoimen.
En muuten ihan käsitä tuota karoteenin logiikkaa aurinkovoiteissa. Nivean voidepurkissa lukee "Sisältää karoteeniuutetta, joka edistää kauniin, tasaisen ja luonnollisen rusketuksen syntymistä." Niin edistää, mutta käsittääkseni ainoastaan sisäisesti nautittuna. Kosmetiikassa beetakaroteeni toimii lähinnä väriaineena ja antioksidanttina. En pidä tuollaisesta harhaanjohtavasta mainonnasta.
* * *
Pakko muuten vielä tähän loppuun kommentoida aurinkovoidekyselyssäni ihmetyttänyttä kohtaa. Peräti 246 ihmistä oli vastannut, että he eivät käytä lainkaan aurinkovoidetta. Hui! Olisi kiinnostavaa kuulla, miksi näin. Haluaisiko joku näistä 246 vastanneesta kommentoida asiaa...? Onko käyttämättömyyden syynä se, että iho ei pala, vai eivätkö nämä ihmiset oleskele koskaan auringossa? Eikö teitä voiteettomia huolestuta UVA-säteily...? Vai pidättekö voiteiden sisältämiä kemikaaleja huolestuttavampina...? Tosin ainahan voi valita luonnollisen mineraalifiltterin.
Seuraa jatkoa aurinkosuojakeskusteluun. Esitin muutamia edellisessä rusketuspostauksessa esillä olleista kysymyksistä ihotautilääkäri Tapio Rantaselle, ihotautilääkäri Matti Hannukselalle ja Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksen kosmetiikka-asiantuntijalle, Päivi Kousalle. (Kousa on taustaltaan farmaseutti, estenomi ja tuleva kemisti.)
Olen iloinen, että kirjoitukseni auringosta ja rusketuksen turvallisuudesta herätti niin paljon keskustelua, sillä opin sen kautta itsekin paljon uutta asiasta. Nyt esimerkiksi tiedän, että ihoni voi vaurioitua UVA-säteiden vaikutuksesta, vaikka en palaisikaan.
Toisaalta opin myös sen, ettei auringolta ole syytä piiloutuakaan, ja että oma ihotyyppini antaa itsessään tietyn suojan ja ihoni voi jopa korjautua saamistaan säteilyvaurioista. Kohtuullinen oleskelu auringossa omalle ihotyypilleen sopivalla suojavoiteella varustettuna ei ole vaarallista. Auringolla on myös terveysvaikutuksia, kuten d-vitamiinin muodostus ja suoja tiettyjä syöpiä vastaan. Ja kukapa ei huomaisi auringon vaikutusta endorfiinin tuotantoon ja mielen piristymiseen.
Tsekkaa taulukosta oma aurinkoihotyyppisi. (Lähde STUK)
Kysymys: kun iho ruskettuu, onko se suoraan ihon vaurioitumista, vaikka iho ei palaisikaan? Tapahtuuko siis aina hallaa, kun iho päivettyy?
Päivi Kousan mukaan ruskettuminen ei ole vaurioitumista, vaan osa ihon normaalia suojamekanismia auringonsäteitä vastaan. ”Jos iho ruskettuu palamatta, ei tapahdu hallaa, vaan sitä tapahtuu vasta palamisessa. Palaminen on ihon varoitussignaali, että jotain on pielessä.” Hän kuitenkin lisää, että iho vanhenee ennenaikaisesti, jos aurinkoa ottaa liikaa.
Matti Hannuksela on samoilla linjoilla. Hän vastaa, että ruskettuminen suojaa orvaskeden solujen tumia auringon UV-säteilyn aiheuttamilta haitoilta sekä valovaurioilta verinahan sidekudoksessa. ”Sopivasta määrästä aurinkoa on enemmän hyötyä kuin haittaa, sillä se suojaa monilta syöviltä.”
Tapio Rantanen vastaa seikkaperäisemmin. ”Tavallinen (viivästynyt) rusketus käynnistyy orvaskeden melanosyyttien aktivoitumisen tuloksena 3-4 vrk:n kuluessa UV-altistuksesta, jolloin ne syntetisoivat tyrosinaasi-entsyymiä, joka aloittaa melaniinipigmenttien synteesin. Tähän johtavia stimuluksia voivat olla DNA-vaurion seurauksena irronneet DNA-fragmentit (ilman että iho olisi näkyvästi palanut) sekä joukko orvaskeden valtasolujen, keratinosyyttien, tuottamia välittäjäaineita.”
Rantanen jatkaa, että ”Jatko on mutkikkaampaa kemiaa eräänlaisen multiproteiinikompleksin ympärillä. Lopputuloksena voi syntyä hyvin suojaavia mustanruskeita eumelaniineja (hyvin ruskettuvilla ihotyypeillä) tai huonosti suojaavia feomelaniineja” (esimerkiksi punatukkaisilla ihotyypeillä).
”Lyhyenä vastauksena kysymykseen: kyllä, rusketus käynnistyy yleensä aina vaurioiden kautta. Vauriot ovat kuitenkin hyvin ruskettuvilla ihotyypeillä varsin hyvin korjautuvia, mutta eivät huonosti ruskettuvilla.”
Tämä kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, että esitin Rantaselle lisäkysymyksen ihon kyvystä korjata itseään. Halusin tietää, voisiko karkeasti ajatella minunkin helposti ruskettuvan ihoni aina syksyisin korjautuvan kesän UV-haitoista, vai jääkö ihooni aina muistijälkiä joka kesän jälkeen. Rantasen mukaan ”Ihotyypeillä III-IV on vähäisemmän palamisriskin lisäksi ainakin DNA-vaurioiden korjaamiskyky parempi kuin tyypeillä I-II, ja ihosyöpäriski siten vähäisempi, mutta kyllä sinnekin muistijälkiä jää. Verinahan kollageenin vauriot (valovanheneminen) eivät kuitenkaan parane, joten ryppyyntymistä kyllä tulee tapahtumaan.”
Kysymys: Jos yleisen tutkimustiedon mukaan UV-säteily on voimistunut niin paljon, että suojakertoimen tulisi olla vähintään 30, miksi sitä pienemmillä suojakertoimilla varustettuja voiteita valmistetaan? Millä motivaatiolla minun tulisi vaihtaa korkeampiin suojakertoimiin, jos en pala kertoimella 8?
Rantanen ja Hannuksela vastaavat, ettei UV-säteilyn määrä itse asiassa ole juuri voimistunut. Otsonipitoisuus laski 1990-luvulla, mutta on nyt taas nousussa.
Rantanen sanoo, että suojakerroinsuositusten muuttumisen takana on enemmänkin aurinkosuotimien ja aurinkotuotteiden paraneminen sekä tieto siitä, että ihmiset käyttävät tuotetta vain 1/4 - 1/3:n siitä paksuudesta, mitä tuotteen kerrointa määrittäessä on käytetty. Hyvin ruskettuva ihotyyppi pärjää matalallakin kertoimella, mutta vähemmän vaurioita (kuten ihon vanhenemista) syntyy korkeammilla kertoimilla.
Hannuksela toteaa, että jos suojavoidetta käyttää oikein, riittää SK 8 aina Suomessa, SK 15 tropiikissakin. Oletan, että hän tässä viittaa ihon palamiseen, eikä UVA-säteiden vanhentaviin vaikutuksiin.
Päivi Kousa vastaa, että suojakertoimen valintaan vaikuttaa oma aurinkoihotyyppi sekä UV-indeksi. Näin ollen myös alempien suojakerrointuotteiden valmistus on perusteltua. UV-suojan tarve vaihtelee ihon ruskettumiskyvyn ja maantieteellisen alueen mukaan, esimerkiksi korkean UV-indeksin maissa on viisasta suurentaa kertoimia.
Jos iho voi hyvin suojakertoimella 8, ei ole tarvetta vaihtaa korkeampiin lukuihin. Kousa neuvoo kuitenkin miettimään suojausasiaa ihon vanhenemisen näkökulmasta. Ylenpalttinen aurinkoaltistus korkean UV-indeksin alueilla tulee näkymään ihossa vanhempana. Kohtuus on siis tässä asiassa taikasana.
Kousa painottaa, että lain mukaan ei saa myydä sellaista kosmetiikkaa, jolla terveys vaarantuu. Ihmisellä on itselläänkin vastuu omista auringonottotottumuksistaan. ”Jollekin riittää suojakerroin 8, ja sellainen henkilö, joka on valinnut suojakertoimen 8 ja palaa silti, on tehnyt väärän valinnan. Tarve on yksilöllinen, aina yksilöllinen.”
Kysymys: mitä eroa on suojakertoimellisilla päivävoiteilla ja aurinkovoiteilla?
Tässä asiassa kaikki kolme asiantuntijaa ovat selkeän yksimielisiä; ei mitään käytännön eroa. Jos suojakerroin päivävoiteessa ja aurinkovoiteessa on sama, ne antavat yhtä hyvän suojan UV-säteilyä vastaan. Ero on imagollinen ja koostumuksellinen. Rantasen mukaan päivävoiteissa on miellyttävämpi koostumus ja enemmän vesiliukoisia suotimia.
Kysymys: Mitä tarkoittaa Syöpäjärjestön sivulta poimittu lause: ”Oikein käytettynä voiteet voivat estää palamisen, mutta UV-säteilyltä ne eivät suojaa, eikä niillä voi pidentää auringossaoloaikaa.”
Hannuksela arvelee, että maininta lienee jäänne menneiltä vuosilta. ”Jos suojavoide sisältää vain UVB-suojan, voi UVA:ta saada haittaavia määriä. Nykyisin kaikissa voiteissa taitaa olla molemmat suojat.”
Rantanen ja Kousa eivät myöskään täysin ymmärrä, mitä neuvolla halutaan sanoa. Kumpikin sanovat, että voiteista saa suojaa, mutta mikään voide ei luonnollisestikaan anna totaalisuojaa. Kousan mukaan ”Suurimmalla kertoimella 50+ tarkasti rasvattu kroppa on liki sataprosenttisesti suojattu jonkun aikaa, kunnes UV-suoja-aineiden teho pikkuhiljaa laskee”.
Tapio Rantanen antaa myös näkemyksensä amerikkalaisista aurinkovoiteista. Hän kertoo, että amerikkalaiset voiteet ovat paljon eurooppalaisia huonompia, koska FDA (US Food and Drug Administration) ei ole aikoihin hyväksynyt uusia tehokkaampia ja turvallisempia suotimia, joita Euroopassa ja Australiassa on ollut käytössä jo pitkään. Muutama viikko sitten FDA antoi ohjeistuksen, jonka mukaan ilman kunnon UVA-suojaa olevissa tuotteissa pitää mainita, että ne suojaavat ihoa palamiselta, mutta eivät ihosyöviltä tai valovanhenemiselta. Euroopassa noudatetaan yleisesti EY-komission vuoden 2006 ohjetta, jonka mukaan tuotteen UVA-suojan täytyy olla vähintään 1/3 UVB- eli palamissuojakertoimesta.
* * *
Luulen, että näillä tiedoilla jatkan entisiä auringonottotottumuksiani. Olen jo niitä viime vuosikymmenellä fiksummiksi muuttanutkin, kuten aurinkokylpyjen ajoittaminen pääsääntöisesti kello 16:n jälkeen. Korkeampaa suojakerrointa en katso edelleenkään tarvitsevani. :) Uskon, että haluni päivettyä kesäisin on joka tapauksessa pienempi paha, kuin se, jos vaikka tupakoisin.
Voi olla, että kuitenkin nostan kasvovoiteen suojakertoimen sinne viiteentoista. Ja myönnän, että tähän vaikuttaa Tapio Rantasen suosittelu korkeammasta suojasta kasvoille. Vaikka en ole tähänkään mennessä auringossa rypistynyt, niin ehkä voisin tämän verran tulevaisuutta ajatella. 15 tuntuu aika hyvältä kompromissilta. Ja päivetynhän minä loppujen lopuksi silläkin, mutta vain hitaaaaaaammin. Malttia, Sanni, malttia. :)
Suuret kiitokset asiantuntijakolmikolle. Tänään olemme taas vähän viisaampia!
Tämäkin päivä piti sitten kokea. Mr. Karkkipäivä soitti eilen hilpeänä, ja kertoi käyneensä ostoksilla Lushissa. Siis itselleen.
Tämä on oikeasti meidän perheessä jo sillä asteikolla, että "hell freezes" ennenkuin Mr ostaa itselleen jonkun kasvovoiteen. Mutta niinpä vain tapahtui. Ja vielä Lushissa, of all places..! (Ilman että helvetille kävi mitään...) Saatatte muistaa herra Karkkipäivän aatoksia ihonhoidosta Mies Hoitoon! -postauksesta, jossa mies lähetettiin kosmetologille vuosihuoltoon.
Mr. Karkkipäivän ostoskassista löytyivät sitten seuraavat tuotteet: partavoide Prince ja kosteusvoide Imperialis. Partavoiteen saatan vielä jotenkin ymmärtää, mutta kasvovoide? "Onko sulla iho sitten vihdoin alkanut kuivua?", kysyin. "Joo, jotain sinne päin", mies sanoi.
No, ovathan nämä pakkaukset mustanpuhuvine värimaailmoineen itse asiassa aika miehisiä, mutta itse kauppa... Ihan hullua kuvitella mun kovanaama-misteri tuonne karkinväriseen myymälään...! ^_^
Itselleen shoppailevat miesasiakkaat lienevät erikoisuus myös Lushin henkilökunnalle. Miehekettäni palvellut neitonen vaikutti hämmästyneeltä miehen kertoessa, että etsi voidetta itselleen. Mies oli sitten tyytyväisenä selittänyt, että häntä on kotona koulutettu ymmärtämään kosmetiikan tarpeellisuuden päälle. Lopulta hän oli myös kertonut, että "Tyttöystäväni kirjoittaa sitä Karkkipäivä-blogia." (**LIEVÄN NOLO!!**) Mutta terveisiä vaan sinne Citykäytävän Lushiin, hyvät tuotteet olitte äijälle löytäneet. :)
Imperialis-voide vaikuttaa sen verran mielenkiintoiselta, että taidan itsekin sitä vähän kokeilla. Lushin sivuilla kerrotaan, että:
"Imperialis on ennen kaikkea sekaiholle - tosin, koska se sopii sekä kuivalle että öljyiselle ja aknesta kärsivälle iholle, se käy oikeastaan melkein kaikille. Se sisältää kuninkaallista tiikerinliljaa sekä yrttejä kuten mustaseljauutetta, tuoksuorvokkiuutetta sekä mäkikuismaa. Mäkikuisma rauhoittaa tulehduksia ja sen sanotaan karkoittavan pahoja henkiä!
Sekaiholle sopivimmaksi Imperialiksen tekee laventelin eteerinen öljy. Laventeli tasapainottaa ihon talintuotantoa. Siis mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa, että laventeli saa kuivan ihon tuottamaan lisää talia, ihon omaa kosteusvoidetta, ja öljyisellä iholla laventeli hillitsee talin liikatuotantoa. Ei hullumpaa!"
Inci on siitä mielenkiintoinen, että vesi on vasta kolmantena (!). En muista, että olisin koskaan nähnyt moista voideinciä. Ensimmäisenä on laventeliuutetta, toisena ukontulikukkauutetta ja kolmantena appelsiininkukkavettä. Jännä!
Itsehän en ole edelleenkään käyttänyt yhden ainutta Lushin tuotetta, vaikka kiinnostusta kyllä löytyisi. Täytyy vain hyväksyä se asia, että yksi elämä on liian lyhyt kaikkiin houkutteleviin kosmetiikkamerkkeihin tutustumiseen...! :)
Minulla on tällä hetkellä ihan hurjasti vartalovoiteita, ja voi ehkä sanoa, että jossain määrin aloin ymmärtää Virven vartalovoidemaniaa. ^_^ Olen koukuttunut hyväntuoksuisiin vartalotuotteisiin, ja olin melkein pahoillani kun talvella ostamani Anne Lindin Hunaja-Maito-vartalovoide loppui - sen tuoksu aamuisin suihkun jälkeen oli herkullisuudessaan lähes terapeuttista.
No, onneksi jonossa odotti seuraava hyväntuoksuinen voide. Weledan vanhaksi jääviä vartalotuotteita sai töistä talvella edullisesti, ja minäkin pelastin niistä osan.
Tyrni-vartalovoiteen parasta ennen -päiväys on ollut helmikuussa, mutta mitään pilaantumisen merkkejä ei ole havaittavissa. Mehukas tuoksukin tuo veden kielelle. Aloin miettimään, että tuoksuuko tyrnimarja itsessään näin hedelmäiselle. Pikainen Google-konsultointi kertoi, että tyrnin tuoksun sanotaan muistuttavan ananasta ja passionhedelmää. Ilmankos!
Minulla on aiemmin ollut Weledalta Calendula-vartalovoidetta, josta en juurikaan pitänyt sillä se jätti iholle rasvaisen pinnan. Tyrni-voide on ohuempaa (oikeastaan hyvin maitomaista) ja imeytyy nopeammin, mutta pinta jää kuitenkin öljyisemmäksi kuin esimerkiksi Anne Lindin, Laveran tai Estelle & Thildin vartalovoiteilla. Jotenkin tämä rasvaisuus tuntuu olevan ominaista kaikille Weledan voiteille.
Sitten jotain kotimaista; Blueberry Living ja Vivisanté. Kummatkin olen saanut blogin kautta arvioitavaksi.
Blueberry Living on viime lokakuussa lanseerattu suomalainen luonnonkosmetiikkamerkki, jonka valikoimaan kuuluu pelkästään vartalotuotteita. Firma on kunnostautunut inci-listojen tulkkaamisessa pakkauksissaan. Jokainen heprealta kuulostava nimi on käännetty sekä suomeksi että ruotsiksi, ja ainesosan jälkeen kerrotaan vielä onko ainesosa luomua ja/tai ekosertifioitu. Hieno juttu!
Posti toi minulle sarjan mansikan tuoksuisen vartalovoiteen. Ensivaikutelma oli, että onpa tylsän ja vaatimattoman näköinen pullo. Sitten nuhtelin vähän itseäni ja päätin, että minunhan täytyy ennemminkin sympata kotimaista kosmetiikkayrittäjyyttä ja ymmärtää, ettei uudella ja pienellä merkillä ole välttämättä heti alussa varaa panostaa pakkausdesigniin.
Joka tapauksessa totean pienellä präntillä tähän väliin, että pakkausten ulkonäöllä on mieeeeeletön vaikutus ostopäätökseen. Kun tuotteesta ei tiedä mitään, on pakkauksen visuaalinen puoli ainoa houkutin. Monen firman pitäisi sisäistää tämä entistä paremmin.
Mansikka Body Lotion on erittäin kevyttä ja nopeasti imeytyvää. Kuivalle iholle tätä täytyy laittaa monta pumppausta, ja 150 ml:n pullo kuluu varmasti hetkessä. Luonnollinen mansikan tuoksu on suloinen! Body Lotionilla on hintaa 16,90€ (Hyvinvoinnin Tavaratalo, muualla kalliimpaa), eli litrahinta tällä on varsin kova verrattuna moniin kilpailijoihin. Kotimaisuutta arvostavat maksanevat hinnan silti mielellään, ja Blueberry Livingin tuotteet ovatkin jo löytäneet laajan jälleenmyyntiverkoston aina Sokokselta pieniin luontaistuoteliikkeisiin.
Vivisanté Natural Skin on ensimmäinen suomalainen ekosertifioitu kosmetiikkasarja (Ecocert). Sarja tuli markkinoille viime syksynä.
Kun näin Vivisantén pakkaukset, oli ensimmäinen ajatukseni; "Estelle & Thild!" Pakkaukset ovatkin lähes identtiset E&T:n kanssa. Kun sekä Vivisanté että E&T valmistetaan Suomessa, heräsi minulla tietysti heti ajatus, että lieköhän ovat samalta tehtaalta. :) Ja tämä tunne vahvistui vartaloemulsion korkattuani.
Koostumus on hyvin samanlainen kuin E&T:n vartalovoiteissa, ja tuoksukin muistuttaa erehdyttävästi E&T:n Neroli Bergamot -voidetta. Inci-vertailu osoittaa, että voiteilla on 78-prosenttisesti sama inci. Vivisantéssa on viisi ainesosaa enemmän, mm. esteriöljyjä, jojobaöljyä ja mustaherukansiemenöljyä. Voiteilla vaikuttaisi silti olevan sama voidepohja. Mielenkiintoista!
Odotan mielenkiinnolla, miltä kasvotuotteet vaikuttavat. Jos nekin muistuttavat koostumuksiltaan E&T:tä, niin täytyy ehkä tutkia asiaa lähemmin. Ei sillä, että asialla nyt hirveästi merkitystä olisi, muuten kuin kuriositeettina. Käsittääkseni moniakin kosmetiikkasarjoja valmistetaan maailmalla samoissa tehtaissa, ja kuluttajat voivat tietämättään käyttää lähes samoja tuotteita vaikka merkki ja brändinimi vaihtelee.
Mitäs Viva La Juicy EdP tekee suihkugeelien seurassa ja ylipäänsä ihonhoitopostauksessa? Noo, nuo värit vain näyttivät niin herkuilta yhdessä että tuuppasin Juicynkin kuvaan. :) Ja Juicy on mun kesäiltatuoksu!
Jos en Weledan voiteista niin hurjasti tykkääkään, niin suihkugeelit ovat toista maata. Näistä on tullut suosikkejani, kun ne pesevät ihon niin hellävaraisesti ja kuivattamatta, ja tuoksut ovat nameja. Ne ovat nimensä mukaisesti voidemaisia ja jättävät ihon pehmeäksi. Minulla on nyt kesäkäytössä Tyrni- ja Sitrussuihkugeelit joita vaihtelen fiiliksen mukaan. Nuo pakkausten iloiset värit saavat minut jotenkin hyvälle tuulelle kun näen ne kylpyhuoneessa.
(Ja jos palataan tähän pakkausten psykologiaan, joka on minusta niin kiehtovaa, niin näistä tuotteista saa esim. töissä paljon houkuttavamman esillepanon kuin vaikkapa Dr. Hauschkan vartalotuotteista.)
Niin, ja sitten se pikku-Juicy.
Kun Juicy Couture -tuoksut ilmestyivät keväällä Suomessa, en ensin tiennyt tykkäänkö niistä vai en. Kolme tuoksuista on raskaan makeita, ja yksi taas kevyen "ruohomainen", hieman Issey Miyaken A Scent -tuoksun hengessä. Makeat tuoksut olivat minulle vähän "too much", ja kevyin taas jotenkin tylsä.
Kun sitten sain lahjaksi Viva La Juicy -rollerin ja rullailin sitä satunnaisesti iholle, alkoi tuoksu pikkuhiljaa puhua minua puolelleen. Sen sokerinen ensituoksu on edelleen tavallaan liian päällekäyvä omaan makuuni, mutta pehmennyttään tuoksu muuttuu varsin koukuttavaksi sekoitukseksi hillitympää karamellia, vaniljaa ja jasmiinia. Ei missään nimessä päivätuoksu minulle, vaan ehdottomasti bilerintamalle. Kun tuoksutan tätä, haistan lämpimän kesäillan jossain hikisellä tanssilattialla, ruskettuneita vartaloita ja makeita cocktaileja...
Eli tänä kesänä Sanni tuoksuu sekoitukselta tyrniä, mansikkaa, sitrusta ja sulanutta karamellia...! :) Miltä te tuoksutte?