Kyllä kosmetiikkamerkeiltä löytyy kekseliäisyyttä markkinoinnin saralla. Epäperinteikkäistä mainoskampanjoistaan (mm. "Aito kauneus" -videoista) tuttu Dove markkinoi tulevaa syksyn tuotelanseeraustaan hiusjoogalla. Luit oikein. Hiusten hyvinvointia buustaavilla joogaliikkeillä.

Lehdistötiedotteen mukaan Dove lanseeraa yhteistyössä Yoogaia-joogakoulun kanssa sarjan liikkeitä, joilla voidaan edesauttaa hiusten sekä hiuspohjan kunnon kohoamista. Hiusjoogassa yhdistyvät klassiset jooga-asennot ja intialainen päähieronta. Tavoitteena on rentouttaa niska-hartiaseutua sekä stimuloida päänahkaa ja hiuspohjaa.

Yoogaian Katja Wickströmin mukaan "Jo muutama joogaliike päivässä auttaa hallitsemaan stressiä ja parantamaan verenkiertoa. Kehon hyvinvointi näkyy myös hiusten kunnossa".

Mmmjooo. :)

Joogan myönteiset terveysvaikutukset ovat kiistatta tunnettuja, ja on hienoa, että joogaa nostetaan mainstream-kosmetiikkabrändin kautta esiin helpolla ja rentouttavalla, jokaisen arkeen vaivatta sujahtavalla lyhyellä harjoituksella. Mutta saako joogalla kauniimmat hiukset..?

Doven hiusjoogassa on alkuasennon jälkeen kolme selän ja niskan seudun venytykseen ja rentoutukseen keskittyvää liikettä. Alkuasennossa ja viimeisen liikkeen aikana hierotaan päänahkaa. Jumppa kestää 10 minuuttia. Videon hiusjoogasta voi katsoa täällä.

Hiuspohjan hieronta on hyväksi päänahan verenkierrolle ja säännöllisesti suoritettuna sillä saattaa olla myönteisiä vaikutuksia hiusten kasvulle. Harjoituksen varsinaisten joogaliikkeiden yhteys hiusten kunnon kohenemiseen jää vähemmän vakuuttavaksi. Mutta kaiken kaikkiaan persoonallinen  ja erilainen tapa markkinoida uutuustuotteita! ;) Ja jos jollekulle jää kampanjan myötä tavaksi tehdä aamujooga - sehän on fantastista. :) Varmasti kokonaisvaltaisempi ja tehokkaampi vaikutus hyvinvointiin kuin Doven purkkien sisällöllä. ;)

Lopuksi on tartuttava Doven joogakampanjan sanomaan siitä, että hiukset ovat hyvinvoinnin mittari.

Varmasti hiusten kunto ja yleisilme kertovat jotain henkilön elämäntavoista, mutta taitaa kuitenkin olla niin, että jumpan ja rentoutumisen sijaan hiusten kuntoon vaikuttavat ensisijaisesti se, mitä ihminen pistää suuhunsa ja se, millaisilla tuotteilla hän kuontaloaan hoitaa. Hiusten ilme eli kampaus ja muotoilu kertovatkin sitten enemmän henkilön persoonallisuudesta ja tyylistä.

Rastatukkaiset saippualla kutrinsa pesevät wash-and-go-ihmiset ja joka aamu tunnin hiuksiaan föönaavat ja väkertävät ihmiset voivat olla aivan yhtä hyvinvoivia. :)

Jos hiusten kuntoon haluaa vaikuttaa, kannattaa aloittaa ravinnosta.

Nyt kaikki henkisestä hyvinvoinnista kiinnostuneet kuulolle :)

Olen saanut teiltä aikaisemmin vinkkejä ja neuvoja erilaisten stressi- ja ahdistustilanteiden hallintaan kirjoittaessani aiheista kuten lentopelko, arjen suorituspaineet, ylimitoitettu huoli läheisistä ja "kaikki ei voi olla näin hyvin, kohta täytyy tapahtua jotain pahaa" -ahdistus.

Monissa kommenteissa minulle ehdotettiin avuksi keinoja kuten mindfulness, jooga ja meditaatio. Olen saanut niistä paljon oivalluksia, ja nykyään osaankin tietoisesti rauhoittaa itseäni kun esimerkiksi kodin kaaokseen - tai vaikka tietokoneeseen - liittyvä ahdistus ottaa vallan. Kun vielä oppisin sen lentopelkoa hillitsevän alkoholittoman rauhoittumiskeinon....

Nyt minulla on antaa teille jotain vastaavaa takaisin. :)

Tutustuin hiljattain ystäväni kautta muuan suomalaistuneeseen ranskalaismieheen, tottelee nimeä Philippe. (Nuorekkaan näköinen nelikymppinen, ja puhuessamme omasta ammatistani Philippe ei malttanut olla kertomatta, että kylppäristä löytyy täysi rivi Biothermin naamarasvoja ;D)

Juho Juutilainen ja Philippe Santraine

Philippen ammatti ei kuitenkaan liity kosmetiikkapäniköihin. Mies on yhdessä kahden ystävänsä kanssa perustanut henkisen hyvinvoinnin edistämiseen keskittyvän yrityksen, jonka luoma virtuaalivalmentaja Newolo auttaa kehittämään tunneälykkyyttä, hallitsemaan stressiä ja oppimaan uusia elämäntaitoja. Newolo on kehitetty yhteistyössä VTT:n kanssa ja yhdistää meditaatiota, mindfulnessia ja kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä.

Ohjelma lanseerattiin Suomessa vuonna 2012 ja on saatavilla myös Länsi-Euroopassa neljällä eri kielellä. Saksassa Newolo on saanut arvostetun ZPP-sertifikaatin, eli yrityksen palvelut on hyväksytty osaksi Saksan sairasvakuutusjärjestelmää. Kyseessä on siis varsin vakavasti otettava valmennustyökalu.

Tähän mennessä ohjelmasta on ollut saatavilla yritysversio, mutta nyt siitä ollaan lanseeraamassa kuluttajaversiota yksityishenkilöille. Tässä kohtaa pääsemme minuun ja teihin. :)

Sain Philippeltä kiinnostavan ehdotuksen: haluaisinko tarjota lukijoilleni mahdollisuuden testata Newolon beta-ohjelmaa? Kokeilu on luonnollisestikin ilmainen. Kuluttajaversio on vielä kehitysvaiheessa, ja kaikki feedback ohjelmasta on kehittäjille kullanarvoista.

Totta kai nappasin kiinni ideasta. :)

Itsekin lähdin mukaan testaamaan ohjelmaa ja muutamien havaintojeni perusteella ohjelmaa on jo hienosäädetty. :)

Myös teillä on siis mahdollisuus kokeilla Newoloa ja antaa Philippen tiimille arvokasta palautetta - ja parhaassa tapauksessa saada testijaksolta arvokkaita työkaluja itselle.

Koko valmennusohjelma on 10-viikkoinen, ja ilmainen kokeiluaika on 2 viikkoa. Kokeilu ei sido käyttäjää mihinkään, eikä betaohjelmaan rekisteröityessä tarvitse antaa mitään maksutietoja. Kyseessä ei siis ole lehtien kuponkitarjouksista tuttu "Saat ensimmäisen jakson ilmaiseksi ja sitten siirryt kestotilaajaksi -yadda-yadda" -tyyppinen jippo.

Mikäli kuitenkin kahden viikon jälkeen on kiinnostunut jatkamaan harjoittelua ohjelman parissa, käyttömaksu on 7,50€ / kk.

Newolon toimintaan kuuluu erilaisten hyvää tekevien järjestöjen tukeminen, ja minäkin sain valita Newolon yhteistyökumppaneista kohteen, jolle Newolo lahjoittaa osan lisenssimaksuista.

Valitsin kohteeksi Siskot - Syöpäkuntoutujat Ry'n. Siskot Ry'n tarkoituksena on tukea syöpää sairastaneiden naisten kuntoutumista ja rikastuttaa heidän psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointiaan. Jos siis joku betaohjelmaan Karkkipäivän kautta rekisteröitynyt käyttäjä hankkii Newolo-lisenssin, 30% lisenssistä saaduista tuloista menee Siskoille.

Newolo pähkinänkuoressa:

- Tarvitset ohjelman käyttämiseen tietokoneen tai tabletin (sovellus ei toimi toistaiseksi puhelimissa.

- Valmennuksessa on 10 tasoa, joista kuhunkin kuuluu erilaisia harjoituksia kuten rentoutustekniikoita ja kirjoitustehtäviä sekä valmennusvideoita. Yksi taso vie 30-45 minuuttia.

- Ohjelmaa voi tehdä omassa tahdissaan ja jättää harjoituksen kesken koska vain, tallentamalla etenemiskohdan klikkaamalla yläkulman raksia. Ohjelma palaa samaan kohtaan kun seuraavan kerran palaat ohjelmaan.

- Kaikki antamasi henkilökohtainen tieto (esim. luonteenpiirteet, sukupuoli, työasema) näkyy vain sinulle.

- Ohjelman kehitystiimiin kuuluu psykologeja ja tutkijoita ja se perustuu mindfulnessin ohella kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan.

Newolon perustaja, itsekin syövän sairastanut ja sen myötä elämässään pysähtymishetken kokenut Juho Juutilainen kertoo, ettei Newolon ole tarkoitus tarjota pikaratkaisuja. Ihmiset haluavat elämänhallintaan instaratkaisuja, mutta uuden tavan oppiminen vie tutkimusten mukaan keskimäärin 66 päivää tai kymmenen viikkoa.

“Ihmiset ovat luonnostaan ulkoapäin ohjautuvia, ja me haluamme auttaa heitä tulemaan sisältäpäin ohjautuviksi. Silloin heidän päätöksiään ohjaavat ympäristön sijaan heidän omat arvonsa.”

.

Jos kiinnostuit testaamaan Newoloa, ei muuta kuin tästä linkistä eteenpäin:

NEWOLO / BETA

Saat rekisteröitymisen jälkeen sähköpostiin linkin jonka kautta luot itsellesi salasanan. Sitten vain harjoittelemaan! :)

.

Newoloon voi tutustua myös näiden esimerkkivideoiden kautta:

Newolo-harjoitus: tavoitteiden visualisointi

Newolo-harjoitus: etäisyyden ottaminen

Palautetta ja kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen:

support@newolo.com

Lisää Newolosta Good News Finlandin artikkelissa: Newolon virtuaalivalmentaja parantaa elämäntaitoja

.

Tuli taas mieleen tällainen mitä omituisin aihe blogattavaksi. (Alanko mä käydä tätimäiseksi..? Onko nää ihan tätiaiheita..? Varoittakaa jos siltä vaikuttaa! Mun viimeiset 15-vuotiaat lukijat nostaa kohta kytkintä :D)

Hukkaan menevä ruoka.

Kuinka paljon heitätte ruokaa pois? Jääkö teillä paljon yli ruokaa tai elintarvikkeita jotka ehtivät mennä pahaksi?

Aihe tuli mieleeni tänään kun tyhjentelin jääkaappia Maarianhaminassa. Tunnustaudun pakastus- ja ruoanjämienhyödyntäjäfriikiksi (- kaikkien muiden friikkeyksieni ohella.. mitäs niitä löytyikään, kosmetiikka-, kontrolli-, lista…).

Minun tekee pahaa heittää ruokaa pois, ja esimerkiksi tilanteessa, jossa olen lähdössä pitkälle reissulle (kuten nyt), pyrin säästämään tai hyödyntämään jääkaapin sisällön niin perusteellisesti kuin mahdollista. Myös mieheni sangen liikkuvainen työ ja elämäntyyli pitävät huolen siitä, ettei jääkaappi ehdi joka viikko tyhjentyä normaalin arkiruokailun kautta, ja ilman toimenpiteitä ruokaa ehtisi mennä pahaksi aika paljon.

Miehelle vähän korvapuustia siitä, ettei hän ole oppinut huolehtimaan pilalle menevien elintarvikkeiden hyödyntämistä…

Palatessani omilta matkoilta saa miehen jäljiltä olevaan jääkaappiin aina tehdä kiinnostavan tutkimusretken tutustuen eri asteiden kuivettumis- ja homehtumisvaiheissa oleviin vihanneksiin, juustoihin ja leikkeleisiin. Kyllä sinne minunkin jäljiltäni joskus jää vihanneksia, se myönnettäköön, mutta ei tuo mies useinkaan niitä heitä pois vaikka emäntä olisi poissa monta viikkoa :D (Kenen kotona tämä on tuttua...?)

Tänään tyhjensin Maarianhaminan jääkaapin kaikesta öljyjä ja maustetahnoja lukuun ottamatta. Kuten tuli todettua, olen Pakastaja. Heitän pakkaseen melkein kaiken jonka arvioin selviävän pakkasesta hyödyntämiskelpoisena. Luin jostain, että jopa tuoretta, raakaa omenaa voi pakastaa, ja niinpä pakastin viime syksynä sisareni tuomaa omenasatoa. Kelpasivat hyvin piirakan täytteeksi sulatettuina.

Pakastan myös kaikki maitotuotteet, avatutkin. Raejuustot, jogurtit, rahkat, kermat, soijamaidot. Soijamaito esimerkiksi ei ole pakastuksesta moksiskaan, eikä makukaan muutu. Kypsytetty juusto selviää pakastuksesta myös suhteellisen hyvin, mutta tuorejuustojen rakenne muuttuu. Ne ovat edelleen syötäviä, mutta sopivat vetistyneen rakenteensa puolesta paremmin vaikka kastikkeisiin tai sosekeittoihin kuin sellaisinaan syötäviksi. Viime kesänä pakastin netin ohjeiden mukaan jopa mozzarellaa (kaikki neste on poistettava), ja sen koostumus ja maku säilyivät lähes täydellisesti.

Mitä en pysty pakastamaan, otan mukaan tai annan esimerkiksi sisarilleni. Nyt Maarianhaminasta lähti mukaan kassillinen tuorevihanneksia kuten porkkanaa, paprikaa ja sipulia. Ehdin syömään nämä vielä toisessa kodissani ennen reissuun lähtöä. Nyt varmaan nauratte, mutta toin jopa Zürichistä mukanani vihanneksia ja yhden avokadon, joita en ehtinyt syödä majapaikassani. ”Matkaeväiksi”, ajattelin, mutta söin Sveitsistä mukana kulkeutuneen avokadon vasta viikkoa myöhemmin.  :) Se oli vielä ihan kunnossa.

Kaikki ihmisten poisheittämä ruoka ei kuitenkaan ole pahentunutta. Moni, oma mieheni mukaan lukien (Sanni kurtistaa kulmiaan), heittää päiväyksensä ylittäneet, avaamattomatkin elintarvikkeet saman tien roskiin.

Ymmärrän tämän tiettyjen elintarvikkeiden, kuten tuoreen lihan ja kalan kohdalla, mutta en esimerkiksi maitotuotteiden. Tai kananmunien. Useimmat tietävätkin, että kananmunat säilyvät viikkoja, jopa kuukausiakin, päiväyksensä jälkeen. (Luin juuri jostain kanalan pitäjästä joka puhui munien säilymisestä kuukausissa.) Kananmunan kuntoisuuden voi helposti tarkistaa vesilasitestillä; jos veteen laitettu raaka muna kelluu, se on pilaantunut. Pohjaan uppoava on syömiskelpoinen. Pilaantuneen munan sisällä kehittyneet kaasut nostavat sen pintaan.

Entä maitotuotteet? Useat juovat maitoa päiväyksen jälkeen luottaen hajuaistiin (ja kahvin kanssa voi suorittaa juoksettumistestin), mutta moniko söisi kolme viikkoa vanhaa jogurttia? Tai kuukauden vanhaa rahkaa?

Hapanmaitotuotteet säilyvät huomattavan pitkään päiväyksensä jälkeen, kunhan niitä ei avaa. Puhutaan viikoista, jopa kuukaudesta. Tämä vahvistettiin Arlalta, kun viime kevään rahkahulabaloon yhteydessä kysyin heiltä maitorahkan säilyvyydestä. Rahkaa voi muuten Arlan mukaan pakastaakin, mutta kuten muissa tuorejuustoissa (rahkahan on itse asiassa tuorejuustoa), koostumus muuttuu jonkun verran.

Myös raejuusto säilyy pitkään päiväyksensä yli avaamattomana. Sekin valmistetaan maitohappokäymisen avulla, ja hapatus pidentää säilyvyyttä.

Heinäkuussa Sveitsiin lähtiessä jääkaappiin jäi pari soijajogurttia. (Ne, kuten maitojogurtit, ovat myös hapantuotteita.) Parasta ennen 10.7., eli päiväyksestä oli 6 viikkoa. Söisinkö..? Kyllä söin. Jogurtin tuoksu, koostumus ja maku olivat täysin normaalit. Toinen jogurteista jäi vielä avaamatta. Sujautin sen asunnolta lähtiessä kerman ja mantelimaidon kanssa pakkaseen…

Tiedän, että kuulostan nyt joltain Martalta, mutta ruoan hävikki Suomessa on ihan kamala. Suomalaiset heittävät ruokaa menemään 120-160 miljoonaa kiloa vuodessa (saasyoda.fi).

Täällä puhuttiin hiljattain kestävästä kulutuksesta halpisvaate-kirjoitukseni kommenteissa. "Halparättien” ostamista on helppo kritisoida, mutta moniko tulee ajatelleeksi, että myös ruoan poisheittäminen voi yhtä lailla olla epäeettistä kulutusta? Kuluttajaliiton mukaan "yksittäisen kuluttajan ruokavaliossa ympäristön kannalta suuri merkitys on poisheitetyn ruoan määrällä."

En todellakaan röyhistele täällä rintaani  koska pakastan aterioita ja sullon porkkanapusseja käsilaukkuun, sillä paljon matkustelevana elämäntyylini kiistatta aiheuttaa ympäristökuormitusta. Mutta kuten kotimaisesta ruoasta kirjoittaessani, haluan tuoda esiin pikku juttuja joilla voi olla ja on merkitystä. En itsekään ollut tullut ajatelleeksi ruokahävikin merkitystä ympäristölle, ennen kuin sattumalta osuin aihetta käsittelevään uutiseen.

On epärealistista olettaa, että monikaan kulutus- ja nautintopohjaiseen kulttuuriimme tottunut muuttaisi yhtäkkiä tapansa ja lakkaisi shoppailemasta, tekemästä lentomatkoja tai ottamasta pitkiä kuumavesisuihkuja. Minusta sellaisesta on turha tuntea syyllisyyttä, me emme kaikki ole täydellisen epäitsekkäitä teoissamme. On aivan loistavaa, että joku on tiedostavampi. Mutta myös se on hyvä, jos me muut teemme vaikka niitä pieniä arkisia asioita, joilla on merkitystä pitkässä juoksussa.

Eikö ole hassua, että sen lauantaisen pyttipannun jämän pakastaminen voi olla yksi sellainen asia.   :)

*

Ja nyt lupaan kirjoittaa lähiaikoina enemmän kevyitä ja viihteellisempiä (pinnallisempia?) juttuja...! ^_^ Eiköhän täältä taas parit tuotearvostelut ja meikkipostaukset irtoa. :)

Purkautuessani eilen Kampissa Onnibussista reppuineni, rikkikuluneine olkalaukkuineni ja eväslaukun virkaa toimittavine S-kaupan kestoruokakasseineni, aloin jostain syystä jälleen miettiä tyylikkyyttä ja sen käsitettä.

Olin menossa rapujuhliin ystäväni luokse, jolle elegantilta näyttäminen on yhtä vaivatonta kuin hampaiden harjaus aamuisin. Olen kirjoittanut blogissa aikaisemmin kateudesta, ja tässä on ystävä, jonka huoleton edustavuus herättää minussa aika ajoin näitä tuntemuksia.

Kuljin Narinkkatorin ihmisvilinän läpi ja mietiskelin omaa habitustani. Miksi kuljen aina tällaisena kassialmana? Pitääkö olla niin homssuinen? Enkö voi edes heittää rikkimennyttä laukkua menemään ja ostaa uutta tilalle?

Ajatuksen ohjaamana kävelin lähimpään tavarataloon ja ostin uuden laukun. Tekonahkaisen ja halvimman joka oli 50% alennuksessa. Sulloin ruokakassin ja vanhan laukun sisällön uuteen laukkuun ja koin kevyttä tyytyväisyyttä siitä, että tämäkin asia tuli hoidettua eikä tarvitse mennä ystävän luokse rikkinäistä olkalaukkua ja ruokakassia roikottaen. Katsoin peiliin ja muistin, että minun piti vaihtaa vaatteetkin. Oli unohtunut bussissa. Voisihan ne vaihtaa ystävänkin luona mutta ajattelin, että jos nyt vähän siistimmässä paidassa saapuisi juhliin, se on kohteliasta emäntää ja isäntää kohtaan.

Menin tavaratalon sovituskoppiin ja vaihdoin päälle reppuun pakatun siistimmän paidan. Katsoin hiuksiani. Pörrössä niinkuin aina. Tyylikäs ystäväni on ammatiltaan kampaaja. Hänen hiuksensa ovat aina moitteettomassa ojennuksessa.

Koin lyhyen hetken pientä harmia ja koitin sukia hiuksiani kuriin. Sitten se meni ohi. Ystäväni tuntee minut, mitä hän nyt välittää. Hän tykkää minusta sellaisena kuin olen, laittaa mielellään hiuksenikin kun ollaan menossa yhdessä jonnekin.

Rentouduin ja lähdin juhliin. Perillä huomasin, että repun olkahihnat olivat rutanneet kotona silitetyn siistin paitani olkapäät ihan ryppyisiksi. Hahah. Se siitä siisteydestä :)

Ilta oli mukava. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin taas ajattelevani, että olen vähän outo ja poikkeava. Naiset keskustelivat laukuista ja kengistä ja kelloista. Ajattelin eteisen lattialla seisovaa halpalaukkuani, jonka olin juuri ostanut vailla muuta motivaatiota kuin saada ehjä ja siisti laukku rikki menneen tilalle. Tunnustin, että en todennäköisesti huomaisi eroa halvan ja merkkikellon välillä. Ja että ostan uudet kengät usein siinä vaiheessa, kun edelliset ovat hajoamassa. "Vaatteet eivät kertakaikkiaan kiinnosta minua," kerroin.  Tai kiinnostavat, mutta ei niiden ostaminen. Toivoisin, että joku voisi ostaa ne puolestani eikä minun tarvitsisi koskaan kierrellä kaupoissa.

"Sehän on vain hyvä asia", yksi vieraista sanoi. "On hyvä, etteivät kaikki harrasta materialistista kulutusta".

Muut eivät pitäneet minua outona. Silti tunsin itse niin, kuunnellessani toisten rakkauden tunnustuksia kauniita kenkiä ja mekkoja kohtaan. "Tämä kahden asunnon juttu on niin hankala. Monesti on tullut tilanteita, että olen halunnut laittaa just sen mekon ja kengät, mutta sitten kun se niihin sopiva laukku tai vyö on toisella asunnolla, niin eihän niitä voikaan laittaa. Ai että ärsyttää!"

Tilanteita, joihin en osaa mitenkään samaistua.

Intohimo kenkiin ja vaatteisiin on osa naisena olemista. Vai onko? Missä niin on päätetty?

Joistain asioista on muodostunut kulttuurissa normeja.

Normi (Wikipedian mukaan): "viittaa yleensä sellaisiin vuorovaikutuksen muotoihin, joiden välityksellä yhteisö saa jäsenensä toimimaan tai ajattelemaan tietyllä yhdenmukaisella tavalla. Normi määritellään 'säännöiksi', joita ryhmä käyttää määrittämään hyväksyttävät ja sopimattomat arvot, uskomukset, asenteen ja käyttäytymismallit."

Kun ajattelen asiaa, tajuan pitäväni naisten kiinnostusta muotia ja kauneutta kohtaan normina. Siksi poikkeava suhtautuminen on automaattisesti jollain tapaa "epänormaalia" ja outoa. Itse olen mielessäni erityisen outo siksi, että olen kiinnostunut kauneudesta, mutta en muodista.

Mietiskelin aihetta kävellessäni juhlien jälkeen öisen Helsingin läpi kohti majapaikkaani. Katselin ravintoloiden edessä jonottavia ihmisiä ja tarkkailin vastaantulevien ihmisten olemusta. Täällä varmasti moni on miettinyt pitkään missä vaatteissa lähtee illalla ulos, ulkoinen olemus on viilattu ja harkittu. Mutta nyt ollaan kaupungissa. Tekevätkö maaseudun naiset niin..? Liittyykö kauneuden ja muodin normi vain kaupunkilaisuuteen...? No ei kai sentään..? Kai maalaistalossakin varttunut nainen voi aivan yhtä hyvin viehättyä kauniista kengistä ja haaveilla Vuittonista?

Vai onko kuitenkin niin, että se ympäristö, jonka kanssa eniten olemme vuorovaikutuksessa, luo normin? Olen syntynyt kaupungissa ja ollut alati tietynlaisten pinnallisten arvojen ympäröimä, pitää näyttää hyvältä, olla suosittu, käyttää tietynlaisia vaatteita - nuorempana jopa farkkujen merkki määritteli mihin porukkaan kuulut. Murrosiässä normin loivat kaveripiirit, vähän vanhempana vahvemmin media. Lue lehdestä viimeisimmät trendit. Trendikkyys on ihailtavaa.

Toisessa ympäristössä normit kenties ovatkin toiset.

Kello oli 02.20. Kävin Siwassa hakemassa aamiaistarvikkeita.

Kotiovella en ollut päässyt pohdinnassani tulokseen.

Onko epämuodikkuus outoa?

Mikä ylipäänsä tekee tyylikkyyden?

Kokisinko tarvetta sulloa ruokakaupan kestokassini piiloon Inarissa? Tai Sottungassa?

Mitä mieltä te olette?

Määritteleekö ympäristö tyylikkyyden normin?

Ja pitääkö kaikkien naisten tykätä muodista? ;D