Olen kertonut monesti ahtaasta, pienestä "kenkälaatikko"kodistamme ja vaikeuksista löytää paikkaa sille kosmetiikkamäärälle jota bloggaajana vastaanotan. (Jo ihan tavallisena, blogittomana kosmetiikkafriikkinä tähän miniasuntoon olisi vaikea järjestää tilaa kosmetiikka-aarteille.)
(Olisin laittanut tähän linkin aiempaan asuntoesittelypostaukseeni mutta huomasin että sieltäkin puuttuvat lähes kaikki kuvat :/)
Pitkään kosmetiikka majaili hajautettuna ympäri asuntoa. Purkkeja löytyi pinottuna sohvan alta, niitä oli kasseissa seinän vierustoilla, tungettuna keittiön astiakaappiin (!!) ja makuuhuoneen sängyn alle (no, siellä on edelleen yksi kestojemma). Kirkkaasti suurin määrä oli säilöttynä saunan lauteilla. Muutaman vuoden purkkikaaoksen keskellä elettyämme päätimme (tai päätin) tehdä asialle jotain (muuta kuin heittää purnukat parvekkeelta pihalle, mikä oli miehen - ymmärrettäväkin - uhkaus). Ostin Ikeasta Hemnes-lipaston joka olisi purkkien uusi koti.
Ongelma: ei meidän asuntoon oikeasti mahdu Hemnesiä.
Vai näyttääkö siltä että lipasto sopii luontevasti sohvan ja kirjahyllyn väliin? :/
Pari vuotta tuota on katseltu. Nyt saa riittää. Ihan kamalan näköinen. Sitä paitsi - Hemneskään ei enää pysty nielemään kaikkea kosmetiikkaa. En vain onnistu prosessoimaan saapuvaa työkosmetiikkaa (--> päättämään testaanko ja/tai kirjoitanko niistä --> suorittamaan itse testauksen --> laittamaan tuotetta eteenpäin) tarpeeksi tehokkaalla syklillä. Yhtä prosessoitua purkkia kohden saapuu kolme.
Tänä syksynä sain entistä tarmokkaamman raivauskohtauksen ja päätin, että sohvapöytäkin saa lähteä. Se ja kasa Hemnesiin mahtumatonta kosmetiikkaa (plus, öh, muutakin sälää :() täyttää nyt portaiden juurta. Voi tätä meidän tavarakotia.
Ja entäs parvi... Ihan hävettää esitellä tällaisia kuvia mutta no... mitäs sitä silottelemaan. Me ollaan tällaisia. Minulla on kosmetiikkani ja miehellä levykokoelmansa. Ei sekään saa levyjään järjestykseen tai tilattua parvelle räätälöityä hyllyjärjestelmää.
Viimeiset vuodet parven harrastenurkkausta on täyttänyt vielä minun pikkuinen kuvaus"studioni" jonka hankin välttääkseni pimeän vuodenajan kuvausongelman. Yksi parhaita hankintojani koskaan, mutta vei ikävästi tilan miehen Fatboy-säkkituolilta jossa äijä oli tykännyt lojua kuuntelemassa levyjään. Nyt Fatboy on... nohh, kuvastahan sen näkee.. rutattuna toimettomana seinän viereen ja peitetty mun kosmetiikkalähetyksillä.
Fatboyn toiselta puolelta paljastuu lisää kasseja, pussukoita ja laatikoita täynnä kosmetiikkaa. Ja levyjä. Ja kaunis taulu miehen kotitalosta joka ansaitsisi olla jossain ihan muualla kuin tässä.
Haluaisin viedä taulun Ahvenanmaan asuntoon mutta mies ei ole antanut. (Se on hänen.) Ehkä mä vien sen joskus ilman lupaa ^_^ Se sopisi sinne rauhallisempaan ympäristöön arvoiselleen paikalle.
Päätin viimeisimmässä raivaus- ja järjestelyinnossani tehdä seuraavaa: Hemnes saa lähteä ahdistamasta olohuoneen nurkkaa ja testikosmetiikka muuttaa parvelle "näkymättömiin". Valoboksi ja studiovalot siirtyvät alakertaan Hemnesin paikalle. Eivät nekään tietenkään mitenkään upeasti siihen seinustalle asetu, mutta minkäs teet 47 neliön asunnossa. Realiteetti on se, ettei tämän kokoisessa kahden huoneen asunnossa ole missään luontevaa, sopivaa paikkaa kuvauspömpelille valoineen. On huonoja ja tosi huonoja paikkoja.
Hemnes siirtyy makuuhuoneeseen ja makuuhuoneen halvempi, heikkolaatuisempi senkki (sekin Ikeaa..) saa lähteä kierrätyskeskukseen.
Olohuoneesta haluaisin vielä heivata toisen puolen L-sohvasta saadakseni lisää vapaita neliöitä. Miehellä ei muuten ole mitään näitä suunnitelmia vastaan, en ole raivaustyranni :D Sohva-aikeistani kuullessaan sisareni huomautti, että missäs hän (tai muut vieraat) sitten nukkuvat meillä yökyläillessään. Totta... Sohva on myös meidän vierasvuode. Miehen näkemys tähän oli, "Ei sitten kutsuta enää ketään yöksi". No, ratkaisuhan sekin... mutta ei mieleinen. :)
Tässä postauksessa minun piti kuitenkin kertoa parvesta ja mihin siellä eilen edettiin. Päivä alkoi retkellä Ikeaan josta palasimme myöhemmin Vittsjö-hyllykön ja 18 Samla-muovilaatikon kanssa. Tiedän, ei mikään esteettisin ratkaisu mutta halvin ja nopein. Meidän pitäisi (ja piti jo asuntoon muuttaessa monta vuotta sitten..) suunnitteluttaa ja tilata parvelle puusepältä kustomoitu hyllyratkaisu niin miehen levykokoelmalle kuin minun purkeilleni. Mutta.... emme vain saa aikaiseksi :( Ja niin etenemme väliaikaisratkaisusta toiseen.
Tässä tämän kertainen väliaikaisratkaisu.
Samla-laatikko toisensa jälkeen täyttyy. Hyllyyn mahtuu max. 18 Samlaa (ellei päälle pinoa vielä korkeampaa kasaa), arvelin että niiden pitäisi riittää.
Muutamien tuntien huhkimisen ja kierreportaissa puuskutuksen jälkeen näytti tältä. Siistiä...! Kaikki mahtui...?
Vai mahtuiko....?
Ei.
Nämä kassit ja laatikot jäivät yli.
Aion taas kerätä jouluksi satsin kosmetiikkaa lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen, ja toivon että seinusta on joulun ja lahjoitusten jälkeen saatu tyhjäksi. Tai sitten mä kutsun tamperelaisia lukijoita meille tyhjentämään ^_^
Laveran käsivoiteet odottavat vuoroaan. Niinkuin muutama sata muuta tuotetta.
Testikosmetiikkahylly toiseen suuntaan. Takana häämöttää meikkausnurkkaukseni.
Ikealle nuhteita siitä, etteivät muovilaatikoiden viivakooditarrat irtoa repäisemällä, ne pitäisi ilmeisesti liottaa kuumassa vedessä että irtoaisivat. Mur.
Tehtävänä on vielä laatikoiden sisällön etiketöinti. Hiustuotteet, meikit, mineraalimeikit, välineet, paletit jne jne.
Ihanteellisinta olisi saada omat laatikot testausta odottaville ja jo testatuille tuotteille. Siihen tila ei kuitenkaan anna mahdollisuutta vaan tuotteet on mahdutettava samoihin laatikoihin.
Mitä alakertaan ja eiliseen kello seitsemän kaaostilanteeseen tulee... Emme saaneet projektia päätökseen illan aikana. Tilanne jäädytettiin ja se jatkuu kun palaan Tampereelle runsaan viikon kuluttua.
En malta odottaa miten pahalta tai siedettävältä kuvauslaitteeni tulevat näyttämään olohuoneessa... Yksi asia ainakin helpottuu: ei tarvitse enää taiteilla lautasten kanssa ylös parvelle kun ottaa ruokakuvia ;D
Lentomatka ruokatarjoiluineen on hiilihydraattitietoiselle tilanne, jossa ruokavaliota on käytännössä mahdoton noudattaa. Lentoateriat kun pohjautuvat 90-prosenttisesti riisiin, perunaan ja pastaan, ja kyljessä tulee leipää, välipalojenkin koostuessa vehnäisestä pullasta tai croissantista. Hyvällä lykyllä (lihaa syömättömän kannalta) proteiinin lähteenä voi olla kalaa, mutta pari ruokalusikallista eväkästä ei riitä pitämään kylläisenä 10 tuntia.
"Karppaajan" (en pidä tästä sanasta, tiedätte, mutta helppo käyttää) ruokavalio ei ymmärrettävästikään ole niin mainstreamia, että lentoyhtiöt tarjoaisivat erikoisruokavaliovaihtoehdoissaan vhh:ta. Niinpä vähähiilarinen matkustaja ottaa lennoille aina omat eväät. Euroopan sisäisen lennon pärjää vielä jotenkuten proteiinipatukalla, mutta Atlantin yli lentoa ei.
Mun eväskassi koostuu näistä:
Tonnikalaa, kananmunaa, kirsikkatomaattia, porkkanaa, selleriä, paprikaa, Koskenlaskija-juustoa, kaura-minihiilarileipää ja proteiinipatukoita.
Muistan kun joskus aiemmassa blogijutussa kerroin ottavani usein lentokone-evääksi tonnikalaa, joku älähti että "Eihän lentokoneeseen saa ottaa kalaa, kun joku voi olla allerginen". Esimerkiksi Norwegianin itse tarjoamissa aterioissa on vaihtoehtona kala. Kalaevään mukaanottaminen ei siis ole kiellettyä. Jäin nimittäin tuon aiemman kommentin jälkeen huolestuneena miettimään, että olenko oikeasti tietämättäni tuonut koneeseen kiellettyä ruokaa, mutta niin ei sitten olekaan.
Leipä ei tunnetusti kuulu säännöllisesti syömääni ruokaan, edes näinä minihiilari-versioina, mutta eipä sitä käy kieltäminen että eväänä leipä toimii älyttömän hyvin. Siemennäkkärikään kun ei ole reissuystävällistä ruokaa (murenee reppuun saman tien), tartun evästilanteissa mielelläni näihin kaupan valmiisiin vhh-leipiin.
Hienoa että nyt vhh-trendin laskettua muutama vähähiilihydraattinen leipätarjokas on kuitenkin säilynyt kaupoissa, toivon että ne eivät koskaan katoa. Ja nythän on tullut niitä uusia vatsaystävällisempiä leipiäkin, eivät vhh:ta mutta muuten viljalaadun kannalta vatsaystävällisemmiksi kehitettyjä. Minusta on hyvä juttu että tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja, vaikka kaupoista tuntuukin etenkin rahka- ja jogurttituotteiden kohdalla kohta loppuvan hyllymetrit... ^_^
...mutta yhä näitä riittää.
Olen palannut Anafilta ja päätin jäädä Santorinille loppusaarihyppelyn ajaksi.
Syitä:
...kuin auringonlaskussa ei olisi jo tarpeeksi....
.
Kävelin äsken 4 km pimeää maantietä että pääsin Santo Winesilta kotiin. Kysyin kolmelta eri ihmiseltä missä on bussipysäkki ja kaikki sanoivat, "Menet ulos ja käännyt ekassa risteyksessä vasemmalle, se on just siinä".
Ei ollut.
No, lopulta oli aika tunnelmallista kävellä hämärässä Pirgosista alas Karteradosiin kulkevaa tietä, kun tie kulkee korkealla niin että siltä näkee saaren kummallekin puolelle ja aina kärkeen Oiaan saakka. Näin Kamarin, Messarian ja Vothonasin valot. Edessä Firan ja Firostefanin. Kaukana oikealla puolella saatoin hahmottaa Anafin Choran pienenä heikkona valotäplänä meren keskellä <3
En ole koskaan kulkenut tätä tietä mutta tiesin että se vie Firaa ja kotia kohti. Suunnistaa vain saaren suurinta valoaluetta kohti niin ei voi eksyä.
Yhtäkkiä olin tutussa risteyksessä ja käännyin kotikadulleni. Domatian ovella minua vastaan tuli paikan isäntä George. "Nice to see you, how are you?" George sanoi.
"I'm good", vastasin.
"I'm very good."
Huomenta!
Tänään vaihteeksi pieni liikuntailostus :)
Muistatteko sen superhelpon, supertehokkaan kolmen liikkeen hiit-treenin johon hurahdin kesällä?
No, se ei jäänyt ohimeneväksi jutuksi vaan olen vetänyt sitä säännöllisesti siitä saakka :) Tänäkin aamuna hikistelin menemään tuossa lattialla terassin verhon edessä, ahtaimmassakin vuokrahuoneessa on aina tilaa vetää tämä muutaman neliömetrin vaativa treeni :)
Ei vitsi että mä olen iloinen että se lehtijuttu tuosta treenistä sattui mun silmään, tämä on kyllä niin paras kunnon ylläpitäjä olosuhteissa, joissa normaalit treenit eivät ole mahdollisia :)
Reissuilusta ja liikunnasta
Säännöllisesti liikkuvat tietävät, miten pian kropassa alkaa tuntua jos ei treenaa.
Viikon tai parin matkalla voin hyvin pitää "lomaa" jumppailusta, mutta kolmannen viikon kohdalla alkaa tuntua ikävältä. Kun keho ja lihakset ovat tottuneet liikuntaan ja treenin tuomaan stimulaatioon, lihaksissa alkaa tuntua konkreettisesti sellainen "sirinä", ne ikäänkuin kerjäävät että anna nyt meille jotain ärsykettä, me halutaan tehdä töitä. :) Jos tähän vaatimukseen ei vastaa, on seurauksena velttous ja sellainen jännä voimattomuuden tunne. Ensimmäisellä pidemmällä reissullani syksyllä 2012 skippasin treenit kokonaan, ja seurauksena oli niin ikävä, tukkoinen olo kehossa että en enää halua sellaista.
Olen kertonut etten ole mikään himoliikkuja, ja sitä en ole edelleenkään :) Olen hyvän olon liikkuja. Minua eivät aja treeneihin tavoitteet fitness-kropasta tai hikijumpan tai -lenkin tuoma euforia, vaan yksinkertaisesti se, miten hyvän olon liikunnan säännöllinen harrastus tuo minuun kokonaisvaltaisesti. Jos on pitkään liikkumatta, olo menee huonoksi ja "horroksiseksi". Liikunta taas ylläpitää vireää, energistä oloa niin että kropassa ihan surraa :) Tätä minä haluan :)
Siksi en enää myöskään luovu liikunnasta reissuolosuhteissa.
Aamujumppa Haniassa rannalla
Viimeiset kolme vuotta vedin reissuissa aina tätä tunnin mittaista jumppaa, ja mukana kulki kuminen jumppanauha. Se onkin kyllä kätevä väline, ei paina juuri mitään eikä vie tilaa ja sillä saa mainiosti tehtyä lihaskuntotreenin. Mutta! Vartin hiit-treeni hakkaa sen 6-0 ^_^ Tykkään aivan hirmuisesti hiit-treenistä eikä se tunnu menettävän tehoaan yhtään vaikka olen nyt tehnyt sitä kohta viisi kuukautta. Kun treeni vie vain vartin, motivaatio pysyy yllä eikä ole mitään verukkeita miksi ei muka ehtisi sitä vetää. 15 minuuttia vs. tunti? Ja vielä tehokkaammat tulokset? Ei tarvitse miettiä kummanko valitsee :D
Olen ottanut tavaksi tehdä hiitin aina aamukahvin ja aamupalan välissä. Kofeiini kuulema buustaa liikuntasuorituksia, tämän(kin) opin vasta viime kevään FitFarm-valmennuksessa. Joka päivä en ole jumppaa tehnyt vaan joka toinen tai kolmas päivä. Ja hyvä olo kehossa ja lihaksissa on pysynyt yllä, lihaksilta ei ole tullut minkäänlaista viestiä siitä että nyt tarttis saada lisää ärsykkeitä, kiitos. :) Ei tietoakaan velttoudesta.
Ja tähän riittää vain kolme liikettä..! <3
Mites te, innostuiko joku muukin hiitistä sen mun heinäkuisen postauksen jälkeen? Oletteko saaneet tuloksia? :)
Iloinen Santorini-tyttö :)
(...joo, ei postausta ilman Santorini-maisemia tällä viikolla, pelkäänpä ^_^)
Sattumalta eräs lukija esitti pari päivää sitten kommenteissa kysymyksen aiheesta, josta olin muutenkin ajatellut kirjoittaa lähiaikoina. Se lähiaika on nyt sitten tänään. :)
Aihe on deodorantin/antiperspirantin tarve. (Viittaan näihin tuotteisiin tekstissä yksinkertaisuuden vuoksi vain termillä 'deodorantti'.)
Olen kuluneen vuoden aikana kuin huomaamatta vähentänyt deodorantin käyttöä. Sitten aloin kiinnittää siihen huomiota. Mitä tapahtui hikitilanteen näkökulmasta niinä päivinä jolloin en käyttänyt deodoranttia? Ei mitään. Ei yhtään mitään. Kainaloni eivät olleet sen märemmät eikä hiki haissut sen pahemmin kuin muutenkaan.
Hien haju ja hikoilun voimakkuus on henkilön yksilöllisen kemian tulos, toisten hiki haisee voimakkaammin, toisten miedommin. Puhdas hiki on hajutonta ja hajun saavat aikaan ihon pinnan bakteerit. Hien hajuun ja voimakkuuteen vaikuttaa myös hien "syy", on kahdenlaista hikoilua: elimistön lämmönsäätelyyn liittyvää (ns. liikuntahiki) ja tunneperäisiin syihin kuten jännitys- ja stressitilanteisiin liittyvää. Näitä erittävät kahdenlaiset hikirauhaset, ekkriiniset ja apokriiniset.
Minä kuulun suhteellisen miedosti hikoileviin ihmisiin. Jos lämpötila, liikunta tai jokin tunneperäinen asia ei ole vaikuttamassa, kainaloni pysyvät kuivina käytännössä koko päivän ilman mitään apuaineita. Ja jos juoksen bussille ja saavun sinne ihan hikisenä, ei hiki haise millekään. Minulla on kai siis mukavat bakteerit iholla.
Silti olen tunnollisesti käyttänyt deodoranttia teini-ikäisestä saakka. Sitä ei ole kyseenalaistanut ollenkaan. Deodoranttia kuuluu käyttää "kaiken varalle", ikäänkuin. Se on tuntunut yhtä itsestäänselvältä osalta päivittäishygieniaa kuin hammastahna.
Jos olen joskus reissussa unohtanut deodorantin ja huomaan puutteen vasta seuraavana aamuna, olen saattanut olla todella huolissani ja harmissani. Apua, joudun lähtemään ulos ilman deodoranttia...
Nyt puistelen tuolle päätäni. Arvatkaa mitä: en ole esimerkiksi täällä Kreikassa laittanut deodoranttia yhtenäkään päivänä. Vaikka juuri esittelin sen matkakosmetiikkapostauksessani. Jep, sellainen löytyy Kreikkakassista, mutta tänä vuonna en näköjään enää käytä sitä. (Köh, ehkä vuosi sitten ostetun dödön käyttö olisi muutenkin vähän kyseenalaista... ;D Joo, taidanpa heittää sen menemään.)
Kreikan lämpötilan puitteissa edes antiperspiranttinen dödö ei tietenkään pysty estämään tai merkittävästi edes vähentämään hikoilua, joten ainoa peruste sen käytölle olisi hajun estäminen. Silloin kun henkilön tilanne on se että hiki tosiaan haisee pahalle, ovat ehkäisy- ja lievennystoimenpiteet totta kai perusteltuja ja sosiaalisen ympäristön kannalta huomaavaisiakin. Mutta minun (normi)hikeni ei haise. Mitä dödö siis ylipäänsä tekee kainaloissani täällä 30+ asteen lämpötilassa tai missään muuallakaan? Se on vain ylimääräinen kemikaalikuorma. Ihon kosteuteen se ei vaikuta suuntaan tai toiseen.
Kirjoitin tuossa että (normi)hikeni ei haise. Tällä tarkoitan sitä kropan lämmönsäätelyyn liittyvää, liikkumisen ja lämpötilan aikaansaamaa hien eritystä. Se toinen hiki taas haisee. Ja SEN voi nähdä perusteluna deodorantin käytölle. Mutta tämä toinen hikityyppi ei esiinny päivittäin, ja varmaankin juuri siksi deodorantin käyttö on vähentynyt marginaalisesti tajuttuani, etten tee dödöllä mitään "normihien" kannalta.
Se toinen hiki on sitä tunneperäistä, erityisesti stressitilanteisiin liittyvää. Jos jännitän jotain, kainalot ovat kyllä hetkessä kosteat, ja ilman dödöä myös tuoksu on tunnistettava. Joskus tämän tyyppistä hikeä ilmenee myös positiivisissa yhteyksissä kun keskityn johonkin josta olen oikein innoissani, kuten meikkaamiseen tai vaikka blogijutun kirjoittamiseen. Se on tosi outoa, koska tilanteisiin ei liity jännitystä tai hermostuneisuutta. Olen päätellyt, että näissä tilanteissa olen kuitenkin jotenkin tunnetasolla eri lailla aktivoitunut kuin "normitilanteissa". "Meikkihiki" ei ole päivittäinen ilmiö vaan liittyy vaativampien meikkien kuten vaikka juhlameikin tekoon. Tai jos olen tekemässä jotain blogimeikkiä :D Tosi hassua.
Syy sille, miksi "tunnehiki" voi haista erilaiselle kuin lämpöhiki, liittyy hien kemialliseen koostumukseen. (Sarjassamme tietoa joka ei ehkä kaikkia kiinnosta eikä edes liity postauksen varsinaiseen pointtiin, mutta kerron silti ^_^) Lämpöhien erityksestä vastaavat ekkriiniset hikirauhaset ja tämä hiki on koostumukseltaan 90-prosenttisesti vettä. Apokriinisten rauhasten tuottama tunneperäinen hiki taas sisältää paljon valkuaisaineita ja lipidejä. Tämä koostumus on enemmän bakteerien mieleen ja näin ollen voi potentiaalisesti haista voimakkaammin.
Ja minulla se menee juuri niin. Bakteerit mitä ilmeisimmin riemastuvat tunnehien tarjoamasta ateriasta ja tuloksena on haisevat kainalot. Haju ei tuolloinkaan ole erityisen pistävä mutta havaittava kuitenkin.
Tuota hikeä vastaan on tietysti mielekästä suojautua jos on menossa tilanteisiin jossa on odotettavissa jännitystä tai tunnepiikkejä. Mutta kun näitä tilanteita on arjessani aika harvoin, on deodorantin päivittäinen käyttö lopulta.... oikeastaan täysin turhaa. Aine on kainaloissani eikä tee siellä useimpina päivinä yhtään mitään muuta kuin muodostaa iholle ylimääräisen kemiallisten aineiden kalvon. En sano että kuulun niihin jotka ovat huolissaan esimerkiksi antiperspiranttien sisältämistä alumiiniyhdisteistä, mutta en yleisesti näe pointtia laittaa iholle tarpeetonta kemikaaliannosta.
Kun asiaa miettii, on todellakin aika hullua että niin moni, kuten minäkin 22 vuoden ajan, hieroo joka päivä ihoonsa deodoranttia silkasta tottumuksesta ja kuvitelmasta että niin vain "kuuluu tehdä". Runsaasti hikoilevien ja pahanhajuisesta hiestä kärsivien kohdalla käyttö on täysin ymmärrettävää, mutta sillä osalla väestöä, jolla ei ole tätä ongelmaa, on deodorantin käyttö "vain varmuuden vuoksi" lopulta aika hullu ilmiö.
Muita jotka ovat kyseenalaistaneet deodoranttien ja antiperspiranttien käytön?
Kuinka moni on menee täysin dödöttä?
Mitä ajatuksia aihe ylipäänsä herättää?
.
Blogissa on aiemminkin käyty kiihkeää keskustelua deodorantista ja hikoilusta, viimeksi liittyen yödeodorantin käyttöön. Melkein 300 kommenttia keränneet postaukset löytyvät täältä: Kuka laittaa yöksi deodoranttia? ja Hyi, hiki!
Jokunen teistä ehkä muistaa, että minun oli tarkoitus tänä vuonna vertailla kahta eri tyypistä ravinto- & liikuntavalmennuskonseptia.
Idea valmennuspaketin kokeiluun lähti havainnosta, että kehitykseni kestävyysliikunnassa ja yleiskunnon kohotuksessa oli tyssännyt, eikä motivaatio riittänyt ruokavalion omatoimiseen muutokseen (eli käytännössä niiden hiilihydraattien lisäämiseen).
Valmennustahoa valitessa idea jalostui vielä eteenpäin kahden eri tyyppisen valmennustyylin vertailuksi.
Ensimmäisen valmennuksen, FitFarmin, kävin viime keväänä. Sen jälkeen oli tarkoitus käydä Optimal Performancen valmennus, jonka jo aloitinkin muutaman tapaamisen merkeissä. Mutta kuten blogista on saattanut havaita, OP-juttuja ei ole täällä näkynyt. Projektin toteutus kaatui aikatauluhaasteisiin, kun tajusin, että heinäkuusta eteenpäin koko loppuvuosi sisältää niin paljon reissaamista että ruokavalio- ja etenkin liikuntaohjelmaan sitoutuminen on lähes mahdotonta.
Olin ehtinyt jo maksaa OP-paketista, mutta onneksi lopputapaamisten siirtäminen onnistui. (Paketeissa on normaalisti 6 kk voimassaoloaika.) Optimal Performancesta saatte sitten lukea vuodenvaihteen jälkeen. Ehkä näin on loppujen lopuksi parempi kuin jos olisin lähtenyt OP-”kuurille” heti FitFarmin jälkeen. Ihanteellisinta olisi tietysti ollut pitää parin-kolmen kuukauden tauko ja vetää OP syksyllä, mutta reissukuviot tekivät sen nyt vähemmän järkeväksi.
Ainakin olen nyt ehtinyt kunnolla toteamaan ja miettimään FitFarmin vaikutuksia pidemmällä aikavälillä. Ja niistä ajattelin kirjoitella tänään.
.
Aiemmin jo kerroinkin, että kesällä tuntui, että lähdin selvästi ottamaan takapakkia. Aluksi olin pahoillani, koska ruokavaliomuutoksen tuomat tulokset puhuivat puolestaan ja minua suretti menettää saavutetut ”voitot”. Mutta sitten rentouduin ja asenteeni löyheni.
Mitä on lopulta ”voitto”? Valmennuksen kannalta voitto oli tietenkin tavoitteen saavuttaminen, eli kestävyyskunnon kohentuminen ja tiettyjen ravintoon liittyvien huolten kumoutuminen ja olettamusten vääriksi osoitus.
Pidän voittona myös liikunnan ja ravinnon yhteispeliin liittyvän tietämykseni kasvamista, voi sanoa että olen nyt huimasti viisaampi aiheessa. :) Terveyden ja yleisen hyvinvoinnin kannalta tällaisilla nippelitiedoilla ei tietenkään ole merkitystä, mutta minun kaltaiselleni ”tahdon tietää kaiken” –tyypille oli valtavan antoisaa vihdoin ymmärtää, millä lailla syöty ravinto vaikuttaa liikuntasuorituksiin. Kun mä syön sen paprikan tai perunan, niin mä haluan tietää miksi ne vaikuttavat elimistössä niin eri tavalla. Nyt tiedän.
Mutta valmennuksen jälkeiset kuukaudet osoittivat, ettei tuon täsmätavoitteen saavuttaminen sittenkään ollut suuressa kuvassa kovin merkittävä voitto. Tai oikeammin asia, joka olisi jotenkin muuttanut tapaani olla ja toimia. Ihminen toimii luontaisesti niin, että toiminta tukee hyvää oloa ja tuottaa mielihyvää. Mielihyvän tavoittelu ohjaa meitä joko tietoisesti tai alitajuisesti kaikessa toiminnassa. (Myös epäitsekäs toiminta tuo mielihyvää.)
Opettelin siis syömään vähän eri tavalla FitFarm-valmennuksen aikana ja totesin myönteiset vaikutukset peruskuntooni ja hiilareiden lisäämiseen liittyviin psykologisiin ”kynnyksiini”. Hyvä juttu. Terveellisten hiilarien kohtuullinen lisäys ei tuonut muassaan mitään ikävää. Mainiota.
Mutta ei mennyt kauaakaan, kun ”kaavaruokavalion” kautta lautaselle päätyneet hiilihydraattilisät alkoivat tippua pois.
Miksi? Koska ne eivät luontaisesti enää ole sitä ruokaa, mitä minun tekee eniten mieli syödä. Vaikka näiden ”liikuntabuustereiden” lisäys paperiruokavalion aikana onnistui helposti ja siitä tuli jo rutiinia, niin kun paperimalli jäi pois…. Ohjatun mallin puutteessa ihminen palaa hyvin helposti itselleen mielekkäimpään, vähiten vaivaa sisältävään tapaan toimia. Tuttu ilmiö monilta dieeteiltä. Einesruokailijat palaavat pikkuhiljaa takaisin mikroruokiinsa, pullahiiret löytävät itsensä ennen pitkää päivittäisiltä viineri-kahveilta… Ja tämä karppailija löysi itsensä taas täyttämästä lautastaan höyrytetyillä kasviksilla. Koska se on helpointa, nopeinta ja maukkainta. Viikko viikolta ohran, tattarin ja kvinoan keittely harventui kunnes se kutistui täysin satunnaiseen toimintaan.
Olin ensin pettynyt. Huoleni hiilarikoukun palaamisesta oli kumottu eikä tuo pelko ollut palannut, miksi uuden hiilarimallin noudattaminen ei silti onnistunut? Enkö mä halunnutkaan tukea ravinnolla uuteen nosteeseen päässyttä kestävyysliikuntaharrastustani? Soimasin itseäni.
Sitten mä relasin. Mä voin hyvin ja syön ja liikun jo monipuolisesti.
Minulle vähähiilihydraattinen elämäntapa on osoittautunut parhaiten hyvinvointia ylläpitäväksi ja sen tyyppisen ravinnon syöminen on minulle nyt yksinkertaisesti luonnollisinta ja tuo eniten mielihyvää. Hyvä peruskuntokin tuo mielihyvää, mutta jos tietyn juoksutuloksen ylläpito tarkoittaa sitä, että on jatkuvasti suunniteltava ja mietittävä ruokailujaan sen näkökulmasta... Ei. Eihän siinä ole mitään mieltä. Ainakaan minun kohdallani, kun terveet elämäntavat ovat jo aika lailla kunnossa (jos sallitte näin pollean väitteen).
Juoksusta oli muodostunut minulle jonkinlainen hyvän kunnon mittari. Ylikorostunut mittari.
Salitreeni ei yksinään rakenna peruskuntoa, ja minulla on aikuisiällä aina ollut kiistatta huono peruskunto. Toi tyydytystä huomata, että pystyin myös kehittymään juoksussa ja peruskunto parani. Olihan se mukavaa kun jaksoi kolmet rappusetkin ilman että meni ihan hengästyksiin. Ja Sveitsissä alppirinteet taittuivat huomattavasti aiempaa kevyemmin. Totta kai se oli ihanaa!
Mutta en voi muuttaa sitä, että minulle mielekkäin ruokavalio ei tue kestävyysliikuntaa. Ne eivät kulje käsikkäin. Relatessani totesin, että entäs sitten. Ei niiden tarvitse kulkea käsikkäin. Mä en voi saada "kaikkea". Valitsen vapaan ja iloa tuovan ruokailun. Jos se merkitsee huonompaa lenkkikuntoa niin merkitköön. Ei kaikessa tarvitse onnistua niin sataprosenttisesti.
Sekin on jo kivaa että ylipäänsä tykkää liikkua, oli se sitten luonnossa tai punttisalilla. Minä luovun nyt siitä ideaalista, että voisin olla jotenkin vielä parempi juoksussa tai muussa liikunnassa tai syödä jonkun virallisen näkemyksen mukaan "oikein".
Syön sitä mitä tekee mieli ja hölkkäilen siihen tahtiin kuin jaksan. Ja se on just hyvä. Koska siinä säilyy ilo ja luonnollisuus.
Ja sitäpaitsi, mä olen jo ihan tarpeeksi hyvä <3
P.S. Tämän tekstin jälkeen ehkä monelle, itse asiassa myös itselleni, tulee mieleen, että mitä hyötyä koko Optimal Performancen valmennuksesta enää on. Suoraan sanottuna, ei siitä ehkä olekaan. En koe enää olevani valmennuksen tarpeessa. Mutta kuten todettua, olen valmennuspaketista jo maksanut, ja eri valmennustapojen vertailu on kieltämättä kiinnostavaa. Jos ei muuta, niin opin taas kenties jotain uutta ja saan (toivon mukaan muitakin kiinnostavaa) materiaalia blogiin. Palailen siis OP:n tiimoilta ensi vuoden puolella. :)
Tuli mieleen kirjoittaa tästä aiheesta, kun heinäkuun lomamatkalla tuli jälleen mietiskeltyä eri maiden alkoholinkäyttötapoja. Ja omiakin.
On tiedossa, että Suomessa ja esimerkiksi Venäjällä ja Isossa-Britanniassa alkoholinkäyttö on humalahakuisempaa Keski-Eurooppaan ja Välimeren maihin verrattuna. Ja että meillä alkoholia nautitaan perinteisesti tyylillä ”harvemmin ja kunnolla” kuin lasillinen päivässä pitkin viikkoa.
Keski-ja Etelä-Euroopassa, etenkin tunnetuimmissa viinimaissa kuten Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa, on yleistä että viiniä nautitaan päivittäin. Se on näissä maissa yhtä lailla juhla- kuin arkinen ruokajuomakin, ja pöytäviini voi usein olla ravintoloissa halvempaa kuin limsa.
Näissä maissa on tavallista, että lasi viiniä tai olutta kuuluu jopa työlounaalle. Sitä ei ajatella tällaisissa yhteyksissä päihteenä vaan normaalina osana ateriaa.
Satuin tuossa alkukesästä lukemaan Alkon esitettä alkoholin riskikulutuksen rajoista Suomessa.
Naisten kohdalla raja on 16 alkoholiannosta viikossa tai 5 annosta kerralla nautittuna, miesten kohdalla 24 viikkoannosta tai yli 7 annosta kerralla. Nämä ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laatimat rajat. Yksi annos on 0,33 l olutta tai siideriä tai 12 cl viiniä.
Täytyy tunnustaa, että loman aikana taisi riskirajat paukkua reilusti – ilman että sitä edes tajusi. Oli häitä, ravintolaillallisia, aurinkoisia terasseja... No, kyllä te tiedätte. Lomilla varmaan itse kullakin saattaa käydä näin.
Kun juominen ei ole humalahakuista ja tapahtuu ns. sivistyneesti ruoan kanssa tai tyyliin, ”Otetaas yhdet tässä terassilla”, ei käy mielessäkään että käytössä olisi jotain terveyttä uhkaavaa - ja eihän siinä välttämättä olekaan. Eivät THL:n määrittelemät rajat toki kiveen hakattuja ole ja aiheen yhteydessä korostetaan riskikäytön rajojen yksilöllisyyttä, mutta silti huomaan pidemmän ”tissuttelukauden” herättävän lieviä syyllisyyden tunteita. ”Pitäisiköhän sitä nyt edes yksi terassikäynti suorittaa pelkällä soodavedellä…”
Ja sitten tajuaa lomailevansa ympäristössä, jossa on ihan tavanomaista nauttia alkoholia tavalla, joka omassa kotimaassani määritellään terveyttä haittaavaksi.
Pakko muuten tähän väliin mainita, miten hullunkurisena ainakin minulle näyttäytyi se, miten Sveitsissä jopa patikoinnin aikana on tavallista pitää viinilasin tai oluttuopin mittaisia taukoja rinteiden ravintoloissa. Alkoholin nauttiminen on yleistä jopa tällaisen liikunnallisen harrastuksen yhteydessä.
En koe, että minulla olisi normaalin alkoholinkäyttöni puitteissa mitään syytä oikeasti huolestua loman aikaisesta päivittäisestä viinittelystäni, mutta näitä on kiinnostavaa pohtia.
Ranskalaiset esimerkiksi ovat käsittääkseni aika tervettä porukkaa eikä maassa ole korkeita alkoholistitilastoja – eikä muuten ylipainoisiakaan, vaikka viinistä, juustoista ja patongista varmaan ihan kivasti kaloreita kertyykin.
Paljonko ranskalainen saattaisi nauttia alkoholia yhden normiviikon aikana? Lasketaan. En usko että ranskalainen lasillinen juuri koskaan on vain 12 senttilitraa, normikaato lienee lähempänä 16 cl. Lounaalla yksi lasillinen, illallisella kaksi. Vuorokauden annosmäärä olisi noin 48 cl eli 4 annosta. Työviikon alkoholiannoksista kertyy jo 20. Viikonloppuna ranskalainen todennäköisesti ottaa vähän enemmän. Eli päästään reippaasti yli meidän riskirajojen.
Löysin uutisen ranskalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan kohtuullinen alkoholinkäyttö on terveydelle jopa hyödyllisempää kuin täysi alkoholittomuus. Tutkimuksessa kohtuullisena alkoholinkäyttönä pidettiin 10-30 alkoholigrammaa vuorokaudessa, eli noin 1-3 lasia viiniä.
En missään nimessä kannusta ketään päivittäiseen alkoholinkäyttöön, se ei todellakaan ole tämän kirjoituksen tarkoitus. Alkoholilla on tutkitusti terveyshaittoja ja toisille se ei sovi lainkaan edes pieninä annoksina. Toivon siis, ettei kukaan tulkitse tätä kirjoitusta alkoholin juontiin kannustavana.
Minusta vain on kiinnostavaa miettiä, miten eri lailla alkoholia käytetään eri maissa, millainen asema alkoholilla on maan kulttuurissa ja miten käyttö näkyy alueen väestön terveydessä.
Onhan se jotenkin jännää, että yhdessä maassa negatiivisen sävyn saava ”tissuttelu” ja terveysviranomaisten hälyttävänä pitämä kulutustaso on toisen maan kulttuuriin luonnollisesti kuuluva normitapa käyttää alkoholia.
Olisi kiinnostavaa kuulla, ovatko terveysviranomaiset muualla Euroopassa määritelleet terveyttä vaarantavan alkoholinkäytön rajat, ja millaisia ne ovat eri maissa. Välimerenkin maissa juodaan viiniä ”kuin mehua” ja maissa elää tunnetusti maailman terveimpiin kuuluvaa kansaa. Voi olettaa, että myös kansan geeniperimään liittyvät tekijät vaikuttavat siihen, millaisina määrinä ja miten tiheästi nautittuna alkoholin kulutuksesta muodostuu terveysriski. Maallikkomaisena yleistyksenä voisi heittää, että ehkä alkoholi ylipäänsä sopii paremmin eteläisemmille kuin pohjoisemmille kansoille?
Aasialaiselle väestöryhmälle alkoholi ei muuten sovi nimenomaan geneettisistä syistä, melkein puolelta aasialaisista puuttuu maksasta entsyymi joka pilkkoo alkoholin sisältämää myrkyllistä asetaldehydiä.
Mitenkäs teillä, ja tämä kysymys on osoitettu blogin täysi-ikäisille lukijoille,
tuleeko lomien aikana ”tissuteltua” tai ylipäänsä käytettyä alkoholia eri lailla kuin normaaliarjessa?
Oletteko huomanneet ei-humalahakuisen, lasillinen-tai-kaksi-päivässä -tyylin aiheuttaneen teille terveysseuraamuksia?
Mikä ylipäänsä on suhtautumisenne alkoholiin? Kuuluuko alkoholi kohdallanne enemmän viihteelle vai myös arkeen esimerkiksi ruoan yhteyteen?
Itse saatan välillä olla juomatta lasin lasia vaikka kuukauteen jos ei satu sopivia tilanteita kuten mukavia illallisia miehen kanssa, extrarentoutusta kaipaavia päiviä tai vaikka niitä aurinkoisia terassihetkiä. Välillä on kausia jolloin viinilasillinen voi kuulua joka viikkoon, välillä taas ei tule juotua todella pitkiin aikoihin. Juon hyvin harvoin enempää kuin 2 tai 3 lasia (annosta) kerralla sillä humallun hyvin helposti, minkä vuoksi en myöskään koskaan juo alkoholia tyhjään vatsaan. Pidän viinilasillisen tuomaa rentoutusta miellyttävänä mutta juopumustilaa vastenmielisenä.
Ennen kaikkea lasillisesta hyvää, laadukasta viiniä on muodostunut minulle juustojen kaltainen herkku jota nautiskelen samalla antaumuksella kuin joku toinen suklaalevyään. :)
.
Alkoholi on kiinnostava ja monisyinen aihe niin kulttuurihistoriallisesti kuin puhtaasti gastronomisestikin, joskin samalla tietysti myös vaikea aihe siihen liittyvien tunnettujen ja vakavien ongelmien vuoksi.
Syön aina aika budjettitietoisesti suosien esimerkiksi pakasteruokia, mutta tässä kuussa minulla on meneillään aivan erityinen säästöateriakausi. Syy: säästän heinäkuun lomamatkaa varten. Ruoka on tunnetusti yksi niitä asioita, jossa voi saada huomattavia säästöjä aikaan kun vähän jaksaa miettiä.
Yksi helppo ja välitön tapa säästää ruokahankinnoissa on kääntää katse pakastimen ja kuiva-ainekaappien "historiallisiin jämiin". Kaikilla monilla meistä on pakastimen perukoilla ja kaappien uumenissa ruoka-aineita jotka vain ovat jääneet ajatuksella, "Käytän tuon sitten joskus". Tai elintarvikkeita jotka ovat suorastaan unohtuneet, "Ai mulla on säilykeartisokkaakin..?"
Päätin tyhjentää pakkasen ja kaapit kaikista tällaisista ruoista ja jo niistä sain aineksia monen päivän aterioihin. Kaapeista ja pakkasesta löytyi mm. simpukoita, silakkafileitä, papupastaa, tomaattimurskaa, soijasuikaleita, pakastettua punajuurta ja pakastettuja kaalisuikaleita.
Ne päätyivät aineksiksi mm. tällaisiin ruokiin:
Munakkaat ja piirakat ovat todellakin aivan fantastisia jämäruokien kohteita, ne huolivat sisäänsä melkein mitä vain ja aina maistuu hyvältä :)
Budjettiruokailuni kulmakiviä ovat pakasteet, säilykkeet, halpasarjojen juustot sekä tuorejuustot.
Näillä halvilla perusruoilla pääsee todella pitkälle ja ne muodostavat pohjan yllättävän monipuolisille ruoille.
(Ei muuten ole tarkoitus mainostaa Rainbow'ta, mutta satun asioimaan useammin S-Kaupassa. K-kauppareissun jäljiltä kuvassa olisi samat ruoat Pirkkana ^_^)
Tomaattimurska - saat siitä käden käänteessä pasta- ja pataruoan kastikkeen.
Säilykesienet - muhevaa täytettä munakkaisiin, salaatteihin, wok-ruokiin ja kastikkeisiin. Ällön niljaiset tölkkisienet kokevat transformaation maukkaiksi hotelliaamiaistyylin herkkusieniksi kun nakkaat purkin sisällön paistinpannuun ja kuivattelet sieniä keskilämmöllä tovin. Kun suurin osa nesteestä on haihtunut, lisäät nokareen voita, suolaa, pippuria ja pari kynttä valkosipulia. Paista vielä tovi kunnes sienet saavat väriä, jäähdytä ja laita pakasterasiassa jääkaappiin. Käytä kun tekee mieli, ihan sairaan hyviä! :)
Tuorejuusto - älyttömän kätevä kastikkeiden, munakkaiden ja vaikka piirakoiden maustaja ja täyteläistäjä. Maailman yksinkertaisin pastakastike: tomaattimurska + maustettu tuorejuusto + suola + pippuri (+sipulia jos vain jaksaa pilkkoa :D). Keittele kattilassa ja se on siinä. Ei tarvitse osata maustaa ^_^
Pakastevihannekset - näitä ei varmasti tarvitse perustella. Aina käytettävissäsi, valmiina lennähtämään pataruokaan, wokkiin, piiraaseen, munakkaaseen, sosekeittoon.... Ei huolta nahistumisesta. Maku on tietysti kalpea aavistus tuoreisiin verrattuna mutta kun hinta (ja käytännöllisyys) ratkaisee, pakasteilla on paikkansa. Itse käytän höyrytettyä pakasteparsakaalia jopa salaatissa, kelpaa siihenkin tuoreen puutteessa :)
Tässä kuussa ainoa ostamani tuorekala on kaupan halvin mahdollinen vakuumikala. (No, juhannuksena ehkä teen poikkeuksen..) Kilohinta on yli kympin halvempi kuin kalatiskin tuorekalalla. Toki laatukin on eri, mutta kun on säästettävä, on säästettävä. Muuten käytän säästöviikoilla pelkkää pakastekalaa (seitiä, silakkaa, kampelaa, haimonnia) ja säilyketonnikalaa.
Inspiraatiota pakastekalaruokiin olen jakanut täällä ja viimeksi täällä. Ja vieläkö löytyy joku joka on missannut legendaariset tonnikalapullat? ^_^
.
KATKARAPUVINKKI:
Katkaravut kuuluvat tunnetusti kalleimpiin mereneläväruoka-aineisiin, halpismerkkienkin (Lidl, Rainbow) säästökoon pakastekatkarapujen kilohinta on 22 euron tuntumassa. Mutta on vaihtoehto: kauppojen salaattibaarien laareista katkarapuja saa jopa alle 15 euron kilohinnalla!
Normaalisti en edes miettisi katkarapuruokia kun on tarve säästää, mutta salaattibaarin hinnalla sallin itselleni pari katkarapusalaattiakin budjettiviikoilla :)
KASVIPROTEIINI
Ruokapäiväkirjaviikko-postauksessani muutama ihmetteli miten jaksan syödä joka päivä pelkkkää kalaa. Normaalisti syön proteiinin lähteenä aika usein myös tofua, soijapyöryköitä ja silloin tällöin papupastaa, mutta juuri tuolla viikolla niitä ei sattunut lautaselle.
Maustamaton tofu on aika edullista budjettiruokaa, mutta ihan halvin kasviproteiini on teksturoitu soija jota saa suikaleina, rouheena, hiutaleina ja vaikka sun missä muodossa. (Jep, tiedän että erilaisia papuja ja linssejä saa vieläkin halvemmalla, mutta ne eivät riitä minulle yksinään proteiininlähteeksi.) Ennen söin teksturoitua soijaa hyvinkin paljon mutta se on jäänyt jostain syystä kokonaan pois lautaseltani viime vuosina. Nyt kun päätin hyödyntää kaappien vanhat jämät, ovat soijasuikaleetkin taas päätyneet ateriaksi.
Papupasta ei ole budjettiruokaa, sillä sehän on tosi kallista. Mutta sitä oli kaapissa, joten sitä on nyt myös hyödynnetty. Tavallisesti syön papupastaa ehkä vain kerran kuussa.
Anamma-merkkiset soijapyörykät ovat pakastealtaan halvimmat ja ainesosiltaan vähiten lisäaineita sisältävät soijapullat ja valintani nro. 1.
MAKUVINKKI: SIPULI
Olen oppinut käyttämään sipulia vasta vaihdettuani vhh:lle ja opittuani ylipäänsä syömään kasviksia monipuolisesti. Sipuli on ihan mieletön kasvis jolla saa runsaasti lisämakua melkein ruokaan kuin ruokaan, se on minulle nykyään melkein samassa asemassa perusmaustamisessa kuin suola ja pippuri. Ja sipuli on halpaa ^_^
Wokit, padat, munakkaat, piiraat, pastakastikkeet... Kaikkiin kelpaa sipuli. Pilkon sipulin ja paistan lohkot/silpun pehmeäksi pienessä määrässä voita, tai heitän mökillä reiluina lohkoina grilliin.
Lapsena sipuli oli minulle kitkerä, pahanmakuinen asia. Nyt sipuli on jotain ihan muuta, ja "salaisuus" on tietenkin kypsentämisessä. Kypsennys tuo sipulin makeuden esiin. Pehmeäksi paistettu, haudutettu tai grillattu sipuli muuttuu vastustamattoman makeaksi ja täyteläiseksi ja korostaa muiden ruokien makua. Se tulee juttuun melkein kaikkien ruoka-aineiden kanssa :) Tiesittekö muuten, että sipulin hiilihydraatista valtaosa on sokeria (ei tärkkelystä), ja siksi sipuli on niin makea?
MAKUVINKKI: HALVAT TUOREJUUSTOT
No, tämä on mahdollisesti turha vinkki, juuston maukkauden ollessa aika monelle selvä juttu ^_^ Mutta haluan nostaa esiin erityisesti fetan, tai säästöviikoilla sen halvemman version, 'salaattijuuston'. (Vain Kreikassa valmistettua fetaa saa kutsua fetaksi, muualla valmistettu, vaikka olisi tehty ihan samalla tekniikalla samoista ainesosista, täytyy nimetä muulla tapaa.)
Mun mielestä esim. Lidlin ja X-tran tosi halvat salaattijuustot on oikein hyviä fetan korvikkeita, vaikka koostumus on hitusen kumimainen aitoon fetaan verrattuna - ei tosin yhtä "paha" kuin joissain esim. valmiiksi kuutioiduissa salaattijuustotyypeissä. Feta/salaattijuusto käy mausteeksi ja ruoan täyteläistäjäksi sipulin tapaan melkein kaikkeen. Laitan sitä salaattien lisäksi munakkaisiin, uuni- ja pataruokiin, pizzoihin ja esim. suolaisiin muffinseihin. Tylsä paistos maustuu hetkessä kun joukkoon murentaa vähän fetaa; sen suolaisuus ja hapokkuus tuo vetisistä pakastevihanneksistakin kokattuun paistokseen särmäkkyyttä.
Mozzarella on fetaan verrattuna aika mauton, mutta se on loistava edullinen proteiininlähde. Tuollainen X-tran pallukka maksaa 90 senttiä ja siitä saa 24 g proteiinia :) Tuikkaa palluran salaattiin ja annoksen proteiiniosuus on hoidettu ^_^
Tältä näytti säästöruokaviikkoni kesäkuun toisella viikolla:
MAANANTAI:
Aamiainen: kananmunaa, Koskenlaskija-juustoa, kasviksia
Lounas: tonnikalasalaatti
Päivällinen: Siikamurekepihvi-burgeri, parsakaalia, salaattia
Iltapala: rahkaa ja raejuustoa vadelmamehukeitolla
Torstain päivällinen (en tullut ottaneeksi kuvia alkuviikon ruoista :p)
TIISTAI:
Aamiainen: kananmunaa, Koskenlaskija-juustoa, soijajogurttia lesitiinillä ja pähkinämyslillä
Lounas: papupastaa tomaattituorejuusto-kaalikastikkeella, salaatti raejuustolla
Päivällinen: tonnikala-"röra"salaatti omenalla. Minihiilariruispala mozzarellalla ja tomaatilla.
Iltapala: soijajogurttirahkaraejuustosekoitus vadelmamehukeitolla ja marjoilla
Mun ruoat ei todellakaan aina näytä värikkään houkuttavilta "blogistailatuilta" annoksilta! ^_^ Tässä työlounaaksi valmistunut annos tofua ja soijasuikaleita kera paahdetun bataatin ja kukkakaalin. Ei koreile ulkonäölllä mutta kyllä maistuu! :)
KESKIVIIKKO
Aamiainen: kananmunaa, tomaatti-mozzarella-salaatti, paistettuja sieniä, soijajogurtti lesitiinillä ja pähkinämyslillä
Lounas: curry-marinoitua tofua, soijasuikaleita, paahdettua bataattia ja kukkakaalia, kermaviilikastiketta, vihreää salaattia
Päivällinen: valkosipulilla maustettua ruusukaalia ja vihreitä papuja, paistettuja sieniä ja soijapyöryköitä
Iltapala: juustoja ja kasviksia
Soijapyöryköitä ja paistettuja kasviksia
Suolainen piirakka on superhelppo, ruokaisa ja edullinen ruoka. Tässä piiraassa täytteenä tonnikalaa, sipulia ja pakastevihanneksia.
TORSTAI
Aamiainen: kananmunaa, tomaattia, Minihiilari-ruispala Koskenlaskijalla ja kurkulla, soijajogurtti lesitiinillä ja pähkinämyslillä
Lounas: tonnikala-kasvis-piiras, vihreä salaatti
Päivällinen: leipäjuustoa, lämminsavulohta, höyrytettyä parsakaalia ja paistettuja sieniä
Iltapala: rahkaa ja vadelmamehukeittoa
Työlounas: valkosipulin kanssa paistettu pangasius- eli haimonnifile (pakasteesta), paistettuja sieniä ja höyrytettyjä kasviksia.
PERJANTAI
Aamiainen: kananmunaa, kasviksia, mozzarellajuustoa, soijajogurtti lesitiinillä ja pähkinämyslillä.
Lounas: pangasius-file, valkosipulissa paistettuja sieniä ja ruusukaalia, vihreä salaatti punajuurella.
Välipala: puolikas Quest-patukka, pähkinöitä.
Illallinen: tonnikala"röra"salaatti, juustoja, viiniä, suklaata.
(Perjantai oli viikon herkkupäivä ja venytin budjettia hieman viinille ja juustotiskin kypsytetyille juustoille. Suklaa löytyi kaappien kätköistä :))
TONNIKALASALAATTIVINKKI:
Vaihtelua perustonnikalasalaattiin saa tekemällä "tonfisk-röran", eli voisiko suomeksi sanoa tonnikalatahnan? (Auttakaa suomenruotsalaiset, mikä 'röra' on suomeksi?) Tonnikala muuntuu asteen luksuksemmaksi kun siihen sekoittaa creme fraichea ja/tai kermaviiliä ja maustaa yksinkertaisimmillaan suolalla, pippurilla, viinietikalla tai sitruunalla ja ripauksella sokeria tai steviaa.
Hedelmälisällä teen omasta salaatistani vielä "karkkipäivä"-version, raikas omena tai mehukas päärynä korottavat salaatin makean herkun luokkaan. :)
(Perjantain salaatissa oli vielä harvinaisena luksuslisänä avokadoa, kun löysin lähikaupasta kilon pussin avokadoja eurolla!)
LAUANTAI
Aamiainen: munakokkelia, lohta, kasviksia, siemennäkkäriä.
Lounas: pizza
Iltapala: pieni kreikkalainen salaatti, aamiaiselta jäänyt soijajogurtti lesitiinillä ja pähkinämyslillä.
MUNAKOKKELIVINKKI:
Sekoita munan joukkoon pannulla maustettua tuorejuustoa tai creme fraichea = kermaisempi, kosteampi kokkeli. *slurps*
Eivät minun vhh-versioni muuten aina onnistu... :D Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä tutun vhh-pizzapohjan ilman reseptiin kuuluvaa juustoraastetta. Tulos: superkuiva kengänpohjalta maistuva kauhistus. XD Joo, kyllä juustoraasteella on todellakin tärkeä paikka taikinassa! :)
SUNNUNTAI
Aamiainen: munakokkelia, avokadoa, kasviksia, leipäjuustoa
Lounas: tonnikalafetasalaatti ohralla
Iltapala: siemennäkkäri lohella ja avokadolla, kasviksia, Koskenlaskija-juustoa, tuorejuustolla täytettyä selleriä
.
Seuraavan viikon työpaikkalounaita kaappien "aarteista":
Piiras kokeilullisella täytteellä jossa currymarinoitua tofua ja artisokan sydämiä. Ihan hyvää oli sekin ^_^
Kokeilin muuten jälleen uutta versiota vhh-piiraspohjasta: 1 dl jauhosekoitusta (soijajauhoa, kaurahiutaleita ja Fibrex-hiutaleita + ripaus leivinjauhetta) + 50 g rahkaa + 50 g voita + 2 rkl vettä. Toimi. Vähemmän rasvainen kun osan voista korvaa rahkalla.
Papupastaa ja soijapyöryköitä kukkakaali-sipuli-tomaattikastikkeessa.
Frittata varsinaisella impro-täytteellä: ohraryynejä, mustapapuja, sipulia, punajuurta, parsakaalia, mozzarellaa ja pinjansiemeniä. Kuulostaa melkein pelottavalta ^_^
Mutta hyvältähän tuokin maistui, vaikkei varmaan voittaisi kulinaristiliiton palkintoa :)
*
Mun Top3 arkiruoat:
Salaatit kylmillä ja lämpimillä täytteillä
Kalaa ja paistettuja tai höyrytettyjä kasviksia
Munakasrulla täytteillä
Vaihtelua saa kun näkee kasvisten kypsennyksen vaivan, esim. vihreästä perussalaatista saa deluxe-version uunipaahdetuilla kirsikkatomaateilla tai paistetuilla munakoiso- ja kesäkurpitsaviipaleilla. Aneemisista pakasteseitikuutioista saa inhimillisempiä kun niiden antaa sulaa ja repii sitten sulaneet kuutiot filepaloiksi ja paistaa suikaleina, kylkeen makeaa sipulia. Pakastevihanneksiin saa eloa juustokuorrutteilla ja pähkinärouheilla. Ja tomaattimurska muuntuu suussasulavaksi kastikkeeksi tuorejuustolla. Helppoa ja edullista :)
Mökki on mitä inspiroivin paikka. Saan siellä ollessa usein päähäni mitä ihmeellisimpiä bloggausideoita, viimeksi vappuna parikin joista yhteen liittyy liha ja tähän tämänpäiväiseen... puska.
Jotain kumman kautta (asiaan saattoi liittyä sauna) keskustelumme ohjautui jossain vaiheessa vapunaattoiltaa alapään, hmm, sanoisinko trendeihin. Siellähän vallitsee yhtä lailla mieltymyksiä ja trendejä leikkausten ja pituuden suhteen kuin yläpäässä. Puhumme siis suomen kielellä karvoista.
Haluaisin kuulla, jos rohkenette näin intiimistä (?) asiasta avautua (anonyymius on aina sallittua ;)):
kuinka moni teistä parturoi alapään osastoaan? Saako siellä rehottaa? Jos ei, miksi?
Jos ajelette, onko se ensisijaisesti omien vai kumppaninne mieltymysten vuoksi? Onko kumppani joskus huomauttanut teille että alakertaa sopisi vähän siistiä..?
Saattoi olla, että itse sain tämän suuntaisen, mutta ihan humoristisen ja velvoitteettoman ^_^ kehotuksen mökkisaunan terassilla, kun kaikessa rauhassa ja pahaa aavistamatta nautiskelin vilvoittelutauolla limellä terästettyä siideriäni. :D
Kaikkea sitä tulee blogissa kerrottua, mutta myönnän ihan reilusti, että itse kuulun aika "villiin ja luonnolliseen" suuntaukseen mitä tulee feminiinin puutarhan hoitoon. Olen laiska eikä juttu ole listoillani ykkösprioriteeteissa, mitäpä sitä asiaa kiertelemään. Yleensä pyrin kuitenkin pitämään alueen sentään perussiistinä ettei nyt ihan bikinin lahkeesta pursua "boratit" (ja valoimpulssilaite oli tässä asiassa laiskimukselle kiistatta mitä loistavin apu, harmi vain ettei sen käyttö sovi paljon matkustavan elämäntyyliin), mutta nyt hoitotoimenpiteet olivat näemmä unohtuneet vähän pidemmäksi aikaa. Kun ei ole tullut patsasteltua uikkareissa.
No, aina on hyvä kun löytyy aihetta nauruun. :) Nauru on hyväksi ^_^
Naureskeltuani ja luvattuani näyttää rikkaruohoille saksia jäin taas minulle tyypilliseen tapaan miettimään asiaa enemmänkin. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, eli ei tämä sinällään mikään uusi "hmmm" -juttu ole, mutta nyt jäin pohtimaan erityisesti alapää-osastoa, en karvojen ajelua yleisesti.
En oikeasti tiedä, miten naiset alapään trimmaukseen yleisesti suhtautuvat. No, pitäisikö tietääkään... Nyt kuitenkin tulin uteliaaksi. :) Ovatko villipuutarhanaiset vähemmistöä ja säännöllisesti kasvustonsa raivaavat muodostavat normin? Vai onko kuitenkin toisin päin, eikä suurin osa naisista välitä h*ttojakaan? Eihän koko alue näy kenellekään muulle kuin itselle ja perheenjäsenille, julkisia uikkariesiintymisiä lukuunottamatta.
Juuri tästä heräsi kiinnostukseni utsia teiltä, miten teillä suhtaudutaan Le Puskaan.
Ajeletteko? Itsenne vai kumppanin vuoksi? Kummankin? Kaikki pois vai hienostunut kiitotie?
Kuva valoimpulssilaitteen tuloksia esitelleestä postauksesta.
Yksi ystäväni totesi että meinasi vetää aamukahvit väärään kurkkuun kun näki mun laittaneen kuvan jalkovälistäni blogiin... Jännintä mitä olen tehnyt? ^_^ "Bloggaaja shokeerasi rohkealla puuvilla-alushousukuvalla.." :D
P.S. Kysely sivupalkissa :)
. . .
P.P.S. Perjantai 13.5. Kaikki kommentit on luettu mutta taitaa mennä useampi päivä että saan käytyä kaikki läpi vastausnäkökulmasta :) Eilen minulla ei ollut juuri ollenkaan aikaa blogille joten en ehtinyt vastata kuin muutamaan. Jos kommentissanne on kysymys niin siihen tulee kyllä vastaus mutta voi mennä viikonlopulle saakka. :)
Täytyy muuten sanoa että vähän yllätyin - näyttää todellakin olevan niin, ainakin tämän keskustelun perusteella, että alakerran hyvinkin tarkka parturointi ja jopa täysi karvattomuus on tällä hetkellä normi. Uskaltaisin väittää, että omassa nuoruudessani 90-luvulla asia oli toisin. En muista koskaan nähneeni tenivuosina lehdissä juttua alapään trimmauksesta eikä kaveripiirissä siitä puhuttu koskaan. Ei käynyt pienessä mielessäkään että alakertaa pitäisi sheivailla. Itsellä tosin ei silloin vielä rehottanut boratitkaan... mutta silti... Nykyihanne näyttää ehdottomasti olevan mieluummin "kaikki pois" -suuntaan kuin luonnolliseen. Monet perustelevat valintaansa mukavuudella ja hygienialla, mihin minulla ei varmastikaan oman suhteellisen heiveröisen alapuutarhani puitteissa ole paljonkaan sanomista (mitäpä tietäisin "teräsvillapöheikön" tuomasta epämukavuudesta), mutta uskon silti, että ajan suuntaukseen vaikuttaa hyvinkin voimakkaasti sosiaalinen normi. Vähäkarvaisuus on tällä hetkellä the way to go.
"Ovatko villipuutarhanaiset vähemmistöä ja säännöllisesti kasvustonsa raivaavat muodostavat normin?" Vaikuttaa siltä, että vastaus on mitä vahvin kyllä. Ainakin blogeja lukevan tyypillisesti urbaanin naiskohderyhmän keskuudessa ;) Ken tietää, mitä 200 000 maalaistalon emäntää olisi asiaan tuumannut. ;D
