Lähdön tunnelmissa.

Halusin päättää Kreikan matkani Ateenan sydämeen, ja valitsin ystävieni "lähiösohvien" (niin mukavia kuin ne ovatkin <3) sijaan Airbnb'n aivan kaupungin keskustassa Plakassa. Kolme huonetta ja keittiö, kotoisa kuin mikä. 27 euroa yö.

Tajusin maanantaina jotain. Kävellessäni Plakan katuja, ymmärsin, että en enää koe olevani ulkomailla. Ateenasta on todellakin tullut kuin koti.

Yksi niistä monista. :)

Haikeana teen lähtöä ja pakkaan syksyä kasaan. Mutta yhtä totta kuin haikeuteni on se, että seuraava syksy on pian taas  edessä. Ja miksi en tulisi Kreikkaan joskus keskellä talvea? Sehän voisi olla mitä kiinnostavin kokemus, hyytävä Ateena! :)

Matkan ensimmäinen kuva. 5. syyskuuta kello 06.14 Helsinki-Vantaa.

Tunnelmia tältä aamulta. Pakkausta ja kahvia, ja tietysti suomalainen radio taustalla.

Kreikka-kassi on saanut syksyn aikana uutta sisältöä, nyt sinne jäävät myös rantasandaalit ja keittiö-"survival-kit" :)

Uskollinen matkakumppanini La Meloise -pikakahvikin loppui juuri sopivasti tänä aamuna.

Ai niin se NG:n idea La Meloise -kahvin arpomisesta lukijoiden kesken...! :D Vieläkö pitäisi siis kipaista kauppaan kahviostoksille... ^_^

Käytän blogia myös muistiinpanovälineenä :) Laitan sinne joskus ylös asioita, jotka tiedän muuten hukkaavani tai unohtavani.

Nyt kirjoitin listan Kreikka-kassin sisällöstä, että en enää ensi vuonna tuo turhaan Suomesta juttuja jotka jo odottavat minua täällä kassissa. Kuten tänä vuonna höylän, hammastahnaa ja deodoranttia.

Nähdään ensi syksynä, kamat!

Traveller-kynnet ;)

Huomenna on edessä kynsihuolto. On laittajallani taas hupia. :)

8 viikon aikajana. :)

Matkalaukun pohjalta löytyi merikapteeni-Dimitrikseltä muistoksi saamani kivi. "Kun syöt niin paljon kananmunia...!" :)

Kun minulla ei ole älypuhelinta ja online-karttapalvelua, piirrän majapaikkojeni kartan usein muistikirjaani. :)

Sain muistikirjan viime syksyn reissulla Korres-liikkeestä ja se on täynnään bussi- ja laiva-aikatauluja, uusien ystävien puhelinnumeroita ja meiliosoitteita, ravintolavinkkejä, kävelyehdotuksia ja vaikka mitä. :) Oli hauska lueskella viime syksyn muistiinpanoja joista jotkut olivat hyvinkin kryptisiä numero- ja kirjainsarjoja...

Kotiovella.

Illallisella Plakassa Tiinan kanssa.

Tiina on ainoa suomalainen ystäväni, joka jakaa rakkauteni Ateenaa kohtaan - ja ymmärtää täysin mitä tässä likaisessa, ränsistyneessä kaupungissa näen.

Olemme tunteneet toisemme yli 20 vuotta, ja muistan, kuinka Tiina fanitti Kreikkaa jo ollessamme teinejä.

Välillä kadotimme yhteyden elämän kierteissä niin kuin lapsuuden ystäville usein käy, mutta löysimme toisemme uudestaan joitain vuosia sitten. Ateenassa, kaikista mahdollisista paikoista.

Tiina - yamas ystävyydelle ja Ateenalle! :)

Ja Marianna <3 On jo nyt ihan kamala ikävä, vaikka näemme vielä tänään illalla.

Kuvassa muuten jälleen uusi kattoterassituttavuus, Ateenan New Hotel Filelinon-kadulla.

Syksyn uusi perheenjäsen: Miltonin ja Saivan Izabel-tyttären marsu Kanelicza <3

.

Tiedättekö. Jos en olisi parisuhteessa rakkaan mieheni kanssa, harkitsisin todennäköisesti muuttoa Kreikkaan. Ainakin joksikin aikaa.

Aiemmin olen aina sanonut, että en voisi kuvitella asuvani Kreikassa vaikka täällä niin tykkään käydä. Nyt on alkanut tuntua toisenlaiselta.

Täällä on vain mielellä niin hyvä olla.

. . .

. . .

P.S. Koska Kreikka-materiaalia on ihan hurjasti, ajattelin, että jospa tekisin niin, että julkaisisin joitain Kreikka-juttuja syksyn ja talven aikana ikään kuin pieninä aurinkomuistoina pimeän ajan keskellä. :) Miltäs kuulostaa? Tai no, en kai minä keneltäkään lupaa kysy :D

Kirjoitin aiemmin, kuinka tällä matkalla on tullut tavattua aivan erityisen kiinnostavia ihmisiä, ja suurin osa ihan mielettömien sattumien kautta.

Haluan jakaa vielä yhden tällaisen tarinan.

Ai että, olin tästä niin superinnoissani että olin lähellä purkaa intoni blogipostaukseen jo samana iltana tavattuani ihmiset. Lopulta oli ihan hyvä, että en sitten tehnytkään niin.

Tapaus sattui Lefkadalla toiseksi viimeisenä iltanani.

Olin menossa illalliselle jo ennalta valkkaamaani paikkaan satamakadulla, mutta päädyin kävelemään vielä vanhaan kaupunkiin aikeena ottaa jotain kivan hämyisiä iltakuvia.

(Voi, Lefkadan vanha kaupunki... niin paljon materiaalia matkan varrelta josta oli vielä tarkoitus kirjoittaa.... huokaus...  on hyväksyttävä, että kaikkea ei vain ehdi...)

Kuljeskelin pääkadulta lähteviä koukeroisia sivukatuja. Yhdellä kapealla kujalla osuin kiinnostavalle sisäänkäynnille; ovi avautui pienelle, tunnelmalliselle sisäpihalle jossa oli pöytiä ja tuoleja. Mavros Lagos Café & Wine Bar, luki kyltissä.

Paikka oli melkein tyhjä muutamaa pöytää lukuunottamatta, ja pujahdin sisään ottaakseni kuvia.

Ihastuin täysin paikan tunnelmaan ja ajattelin, että jos täällä vain tarjotaan ruokaa, niin jään syömään. Lähestyin yhtä paikan työntekijöistä kysyäkseni menusta. Ruokatarjonta rajoittui voileipä-tyyppisiin snack-annoksiin, mutta aloimme sitten jutella enemmänkin, ja kävi ilmi, että viinibaari oli osa luksusvuokrahuonekompleksia nimeltään Aigli. Kiinnostuin yhä vain lisää, ja keskustelu laajeni koskemaan Lefkadaa matkakohteena ja Kreikan saaria ylipäänsä ja lopulta blogiani.

Tässä vaiheessa läheisessä pöydässä istuva pariskunta liittyi keskusteluun. He olivat Aiglin omistajaperheen ystäviä ja asuivat Aiglissa aina Lefkadalla käydessään. He halusivat kuulla lisää blogistani ja Kreikan matkoistani ja pyysivät minua liittymään seuraansa.

Pian vatsani murina oli vaimentunut taka-alalle, ja olin keskellä mitä mielenkiintoisinta illanviettoa.

Pariskunta, George ja Andrea, osoittautuivat laajasti matkustelleiksi kosmopoliiteiksi ja useiden ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen heillä oli tavallista laajempi perspektiivi Kreikkaan ja maan nykytilanteeseen. Lasiani täytettiin viinillä talon tarjoamana ja pöytään kannettiin juustoa, hilloa, leikkeleitä ja viinirypäleitä.

Puhuimme eri saarista, niiden tunnelmista ja siitä, mikä tekee jostain paikasta "Laganasin" ja jostain "Ithakan" tai "Santorinin". Keskustelu oli äärimmäisen antoisaa ja seuralaiseni niin kiinnostavia ja inspiroivia, että saatoin jälleen vain kiittää uskomatonta tuuriani joka niin usein johdattaa minut täysin odottamatta tällaisiin tilanteisiin.

Ja ette edes usko seuraavaa askelta; jossain vaiheessa iltaa selvisi, että Andrea on töissä Apivitalla. En meinannut uskoa korviani, tämäkin vielä! Ei ole todellista.

Apivita on Kreikan suosituin kosmetiikkamerkki, Korresin tavoin kasvipohjainen ja lähes 100-prosenttisesti luonnollinen. Apivita oli syy, miksi Andrea ja  George ylipäänsä olivat Lefkadalla, Andrea oli saarella työasioissa.

Voitte uskoa, että keskustelu kääntyi aivan uusille urille. Kerroin vierailustani Apivitan kilpailijalla Korresilla ja viime syksynä kirjoittamastani Apivita-blogijutusta. Seuraavan tunnin puhuimmekin vain Apivitan raaka-aineista ja filosofiasta ja Apivitan ja Korresin eroista. :)

Andrea vaikutti niin innostuneelta, että ei meinannut pysyä aloillaan. Hän juoksikin pari kertaa keskustelun lomassa pariskunnan huoneeseen hakemaan minulle Apivita-näytteitä.

Andrea sanoi, että voisi järjestää minulle tehdasvierailun Apivitalle, ja sanoi lähettävänsä minulle mielellään täysikokoisia tuotteita testattavaksi. Hän kertoi Apivitan erityisestä Experience Store -konseptiliikkeestä Ateenan Kolonakissa, ja sanoi järjestävänsä minulle vierailun myös sinne kera spa-hoitojen. Olin vain että wow, tämän tapaamisen oli pakko olla tarkoitettu tapahtuvan..!

Sovimme, että tapaamme seuraavana iltana uudestaan illallisen merkeissä. Vaihdoimme yhteystietoja ja aloin tehdä lähtöä. Oli jo myöhä, mutta nälkä muistutteli edelleen olemassaolostaan. (Olin syönyt pöydän antimista vain vähän juustoa.) Sanoin, että lähden tästä vielä johonkin tavernaan syömään.

Tässä vaiheessa George, joka arvioni mukaan alkoi olla jonkin verran päihtynyt kaikesta illan aikana nautitusta viinistä, nousi myös ja sanoi, että lähtisi saattamaan minua pääaukiolle ja näyttämään jonkun hyvän ravintolan. Yritin kohteliaasti torjua ehdotuksen, olimmehan ihan pääaukion lähellä ja tunsin Lefkadan kadut jo varsin hyvin. George ei ottanut tätä kuullakseen, vaan ilmoitti lähtevänsä saattamaan. Minusta se oli tarpeetonta, mutta eihän miestä voinut alkaa estämäänkään. Andrea jäi istumaan pöytään Aiglin omistajapariskunnan kanssa.

Lähdimme, ja George näytti minulle suosimansa ravintolan pääkadulla. Itse en niin innostunut lihapitoisesta menusta, ja sanoin meneväni mieluusti alkuperäisen suunnitelmani paikkaan.

George halusi kuitenkin vielä lähteä näyttämään jotain toista ravintolaa, ja lähdimme kävelemään katua takaisin Aiglin suuntaan. Kun tulimme pääaukiolle, päätin päättäväisesti hyvästellä Georgen, koska halusin todellakin jo ruokaa ja mennä juuri siihen paikkaan, jonka olin aiemmin tsekannut. Tartuin Georgea kädestä ja puristin sitä kaksin käsin, kiittäen mukavasta illanvietosta ja loistavasta seurasta.

Tässä vaiheessa tarinaa on tarpeen painottaa, että George ei koko illan aikana ollut osoittanut minua kohtaan mitään sellaista käytöstä, jonka voisi tulkita sisältävän minkäänlaista romanttista virettä, ei edes lähtiessään saattamaan. Päinvastoin, pariskunta vaikutti hyvin rakastuneelta ja illan aikana he kertoivat myös tarinansa; kuinka olivat tavanneet, löytäneet sielunkumppanuuden ja menneet naimisiin.

Siksi seuraava tilanne oli varsin odottamaton.

Juuri kätellessäni Georgea, Andrea ilmestyi aukiolle. Ja se katse. Nainen tietää heti, mitä tuo katse tarkoittaa. Hetki kesti vain sekunnin tai kaksi, mutta ehdin tuntea voimakkaan latauksen.

Andrea käveli reippaasti luoksemme ja tarttui Georgea kädestä, kuin signaloiden, että käsi kuuluu hänelle. Ymmärsin heti, että Andrea oli lähtenyt katsomaan, mihin hänen miehensä oikein oli jäänyt saattoretkellään.

"Thank you for a wonderful evening, it was absolutely great meeting you", Andrea sanoi, mutta jokin äänensävyssä oli muuttunut. Pehmeä, hymyilevä ilme Mavros Lagosin pöydästä oli muuttunut huolestuneeksi.

"Soita minulle huomenna niin sovimme illallisesta", Andrea sanoi. "See you tomorrow!"

Halasin molempia, mutta jotain oli särkynyt.

Lähdin kävelemään poispäin.

Ei hemmetti, ajattelin. Miksi Georgen piti lähteä saattamaan minua..?

Menin syömään ja hetki aukiolla pyöri hitaasti päässäni. Olinkohan kuitenkin tehnyt ylitulkintoja...?

Kotiin päästyäni harkitsin postaavani tapaamisesta saman tien. Into voitti epäilyksen, ja olin vain ratkeamaisillani halusta päästä kertomaan teille uusista tuttavuuksistani ja mahdollisuudesta päästä Apivitan tehtaalle. Postaus jäi kuitenkin tekemättä.

Seuraavana päivänä laitoin Andrealle sähköpostilla hänen pyytämänsä linkit blogiini ja Apivita-juttuuni. Iltapäivällä lähetin tekstiviestin, jossa kysyin, mihin aikaan ja missä ravintolassa tapaisimme.

Päivä kääntyi iltaa kohti ja aavistukseni voimistuivat. Ei vastausta kumpaankaan viestiin.

Kahdeksan aikaan sain viimein tekstiviestin jota osasin jo odottaa; "So sorry but we have to cancel the dinner, I have a late meeting with a customer".

No niin, niin se sitten meni.

"Myöhäinen tapaaminen", niin varmaan.

Seuraavana aamuna Andrea oli vastannut lyhyesti myös sähköpostiini, viittaamatta millään lailla blogilinkkeihin joista hän oli ollut niin kovasti kiinnostunut. Viestissä luki, "Ota yhteyttä jos tarvitset tietoa Apivitasta". Kirjoitin takaisin, vaikka osasin jo arvata jatkon. "Olen edelleen kovasti kiinnostunut vierailemaan Apivitalla", oli viestini sisältö.

En ole kuullut Andreasta sen koommin.

.

Sellainen kohtaaminen.

En voi väittää, etteikö olisi jäänyt harmittamaan. Että Georgen pitikin lähteä saattamaan minua.

Mustasukkaisuus - mikä ikävä voima.

*

P.S. ...mutta eihän kukaan estä minua vierailemasta Apivitalla omatoimisesti...! ;)

Eilen sitten kävimmekin Mariannan kanssa Kolonakin Apivita Experience Storessa, ja wow mikä paikka! Tulette lukemaan tästäkin vielä jutun! ^_^

.

P.P.S. Kysyin Mavros Lagosissa Georgelta ja Andrealta, saisinko kirjoittaa tapaamisesta blogiini ja ottaa heistä kuvia. Heillä ei ollut mitään sitä vastaan. Päätin kuitenkin vaihtaa nimet (en tiedä onko siinä mitään logiikkaa..), koska tapaaminen päättyi miten päättyi ja halusin jättää heidät osittain anonyymeiksi.

Hieman haikeana jätin eilen illalla saariston taakseni, vaikka melkein yhtä suurella ilolla kohtasin aamulla Pireuksen sataman ja Ateenan.

Reissun viimeinen rantapäivä Santorin Red Beachilla

Jaoin muuten laivalla hytin kiinalaisnaisen kanssa - hän pesi hytissä kaikki vaatteensa alusvaatteita myöten ja ripusti ne kuivumaan ympäri hyttiä :) Mielenkiintoinen kokemus tämäkin... etenkin kun mikään ei todellakaan kuivu hytin kosteahkossa ilmassa. :)

Syksyn Kreikka-turneeni alkaa lähennellä loppuaan, ja on aika pikkuhiljaa palailla arkeen kauneuspainotteisena bloggaajana.

Yhdistelmään matkailu + kauneus sopii hyvin vinkata MeNaiset-lehdessä tällä viikolla ilmestyvästä jutusta (edit. juttu ilmestyykin vasta 29.10., mun väärinymmärrys ;D), johon minua haastateltiin aiheesta "Budjettimatkailu, Kreikan kohdevinkit ja matkakosmetiikka". Voisikohan olla enempää minulle sopiva alue? ^_^

Jutusta ilmestyi pieni versio MeNaisten nettisivuilla jo viikonloppuna, sen voi käydä lukemassa täällä.

Hahah - "huippubloggari" ^_^

On muuten jotenkin hauskaa, että vaikka Karkkipäivä on jo vuosia kuulunut Suomen luetuimpiin kauneusblogeihin (ja huomaan, että vaatimattomana pohjoismaalaisena on vaikea kirjoittaa tällaista "ääneen"), niin vasta nyt, kun Karkkipäivä palkittiin Suomen parhaana kauneusblogina, minua tituleerataan "huippubloggarina" ja alan saada onnittelevia yhteydenottoja ja tuotetarjouksia firmoilta, joista en ole koskaan aiemmin kuullutkaan. Tuntuu, etteivät monet alan tahot oikein seuraa kauneusblogeja ja tunne sceneä, ja vasta virallisella "pränikällä" on merkitystä.

*

Haluan muuten jakaa teille yhden ehkä vähän erikoisen kosmetiikkavinkin, joka tosin liittyy enemmän lääketuotteisiin. Mutta lääkevoidekin on kosmetiikkaa :)

Kerroin teille reissun alussa matkakosmetiikastani, ja mukana pilkahti pikkuinen purkki johon olin kaapinut Kuopion torimarkkinoilta ostettua pihkavoidetta.

Tuo voide on osoittautunut aivan mielettömäksi haavojen parantajaksi!!

Ja miksi tykkään siitä niin paljon? Sehän on mitä puhtainta luonnonkosmetiikkaa, täysin luonnollinen tuote!

Olen aika haava-altis ihminen, ja joku kohta ihossa on auki harva se viikko. Kuumissa olosuhteissa haavat ja nirhaumat voivat helposti tulehtua ja alkaa märkiä, ja haluankin reissussa pitää huolen, ettei näin pääse tapahtumaan. Pelkkä desinfiointi ei riitä.

Minun piti kirjoittaa pihkavoiteesta jo aikaisemmin, sen osoitettua vaikuttavan tehonsa jo reissun ensimmäisellä viikolla.

Olin onnistunut muutamaa päivää ennen reissuun lähtöä höyläämään juustoraastimella oikein mukavan viipaleen irti vasemman käteni pikkurillistä - en voinut edes katsoa haavaa kun se oli niin syvä ja ällön näköinen. Sisareni oli hiljattain ostanut markkinoilta pihkavoidetta, ja ehdotti, että kokeilisin sitä haavan hoitoon.

Otinkin tahnaa mukaan pikku purkkiin. Jo ensimmäisen käsittelyn jälkeen tulehdus laski ja haavan verestävä pinta oli kuivunut (oltuaan auki 3-4 päivää). Iho sulkeutui kokonaan seuraavien parin päivän aikana ja viikon kuluttua en tarvinnut enää laastariakaan suojaamaan "kuoppaa".

Eilen sattui sitten oikein tyypillinen hiekkarantaonnettomuus, eli astuin terävään kiveen niin että yhden varpaan pää viiltyi nätisti auki.

Huuhtelin haavan, ja vaikka ihoon oli tullut kunnon palkeenkieli, ei haavaan koskenut yhtään ja olin rannalta palattua jo unohtanut koko haavan. En laittanut laastaria enkä desinfioinut. Kyllähän tuollaiset sulkeutuvat nopeasti itsestään.

Haava antoi kuulua itsestään sitten aamuyöllä. Heräsin laivan hytissä kuumottavaan kipuun oikeassa nimettömässä varpaassani, ja kun sytytin valot, näin verta vuotavan, palloksi turvonneen varpaan. Siihen koski ihan tajuttomasti. Okei, oli sittenkin päässyt tulehtumaan.

Kiinalaisnainen alapunkassa ihmetteli varmasti, mitä kummaa vaalea hyttikumppani puuhaa aamuyöllä kello 03.00 sytyttäessäni valot ja alkaessani kaivaa matkalaukun uumenista kosmetiikkapussia. Huuhtelin haavan ja odotin että se lakkasi vuotamasta. Sitten levitin päälle paksun kerroksen pihkavoidetta, hieroin sitä palkeenkielen sisäänkin, ja laitoin päälle laastarin.

Kun kolme tuntia myöhemmin heräsin laivan saapuessa Pireukseen, oli varpaan turvotus laskenut ja kipu tyystin poissa.

Siis niin mahtava aine tämä pihka!!

Kirjoittelen juttua AthenStyle-hostellin aulassa odotellessa, että pääsen varsinaiseen majapaikkaani.

Mukava paikka, antoivat mun keittää omat kahvitkin hostellin keittiössä vaikka en ole paikan asiakas :)

Olen kyllä ollut tietoinen pihkan antimikrobisista vaikutuksista, mutta aiemmin voide on ollut minulle tuttu ainoastaan Viivi-koiran suupielen ihottuman hoitajana.

Jos etsitte hyvää luonnonmukaista vaihtoehtoa apteekin antibakteerisille haavavoiteille, se on tässä: pihkavoide.

Merkkejä on markkinoilla useita, omaanikaan en muista, mutta pihkavoiteita löytää luontaistuotekaupoista tai verkkokaupoista kuten Luontaistuotteet.net.

Löysin netistä kauneusblogikollegani Glitz & Glam -Minnan kirjoittaman tosi hyvän jutun pihkavoiteista, jos lisätieto kiinnostaa, käykää lukemassa juttu täällä.

Minna kirjoittaa, että lääketiedekin tunnustaa pihkavoiteen tehokkaat vaikutukset, ja lääkärit käyttävät sitä jopa tulehtuneiden leikkaushaavojen hoitoon. Pihkaa on käytetty iho-ongelmien hoitoon jo vuosisatoja, mutta en tiennyt, että myös virallinen lääketiede käyttää sitä.

Haavojen ja ihottumien lisäksi pihkavoiteella voi hoitaa mm. aknea, paiseita, hiertymiä, arpia, herpestä, palovammoja ja hyönteisten puremia. Jälkimmäisiin olen itsekin käyttänyt pihkavoidetta matkalla - ne penteleen aggressiiviset kreikkalaishyttyset...

Tällainen vähän erilainen vinkki tänään :) Mutta varmasti yleishyödyllinen - nirhaumia saa joskus meistä jokainen. Tulehtuneista sellaisista on minulla monet, arpien vahvistamat muistot... Esim. joka kerta oikeaa polvea katsoessani muistan, kuinka kaaduin Prahassa kesällä 1995... Ei ollut haavavoiteita tuolloin plakkarissa. ;)

Sanon vain yhden asian.

Älkää missatko Santorinia.

Jos teillä ikinä on mahdollisuus tulla Kreikkaan.

Vaikka olen saarella jo viidettä kertaa, vaikutus on joka kerta yhtä mykistävä. Ympärillä levittäytyvää harmoniaa ja kauneutta on vaikea uskoa todeksi.

Valo - missään muualla Kreikassa ei ole tätä pehmeää, utuista valoa. Joka käärii maiseman unenomaiseen hattaraan.

Sanat eivät tee Santorinille oikeutta. Jätetään yritykset.

Katjan ja Drew'n koti Imeroviglin kylässä calderan reunalla.

En ollut pahoillani, kun saavuimme luolatalolle.

Kaukana saaren kärjessä näkyy Oia, kylä, jossa olen asunut kahdella aiemmalla Santorinin vierailullani.

Calderan reunaa kulkee polku (välillä leventyen kaduksi), jota voi kävellä 2,5 tunnin reitin aina pääkaupunki Firasta Oiaan saakka.

Tässä reitti Imeroviglin kylän kohdalla.

Drew'n ja Katjan majapaikan aamiaisterassi.

Drew ja Katja ovat intohimoisia valokuvaajia. He ovat parhaillaan 12 kuukauden maailmanympärimatkalla jonka aikana toteuttavat Wanderborn-valokuvausprojektia. Drew'n ja Katjan upeaa kuvamatkaa voi seurata Wanderbornin sivuilla Facebookissa tai Instagramissa.

Kuvassa Drew (ja muutama muu :D) ikuistamassa eilistä auringonlaskua.

Sunset girls

Olen niin kiitollinen, että pääsin jälleen osaksi tätä kauneutta.

Kiitos, Drew ja Katja. <3

Ainakin minulle. ;)

(Samalla voisin muutenkin kertoa salaattien maailmasta Kreikan ravintoloissa.)

Mutta ensin: horiatiki. Eli kreikkalainen salaatti.

Horiatiki tarkoittaa "kylänmukaista" eli perinteistä, (c)hora = kylä. Horiatiki on Kreikassa yhtä selvä osa ateriaa kuin meillä, hmm, mikähän se voisi edes olla? Joku vihreä salaatti?

Mikä minua nyppii suomalaisissa kreikkalaisissa ravintoloissa, on horiatikin epäoikeaoppinen ja sanalla sanoen halvennettu koostumus. Eikä muunnos jää pelkästään kreikkalaisiin ravintoloihin, vaan tilasitpa kreikkalaisen salaatin missä ruokapaikassa tahansa Suomessa, saat sen vesitettynä.

Oikeaoppinen kreikkalainen salaatti koostuu näistä:

Kurkku, tomaatti, vihreä paprika (nimenomaan vihreä), punasipuli (nimenomaan puna ;)), oliivit ja feta. Siinä raaka-aineet horiatikiin.

Mausteeksi oreganoa ja kastikkeeksi oliiviöljyä.

Juuri nämä ainesosat yhdessä luovat horiatikille sen ominaisen maun. Jätä yksikin pois, niin salaatti ei ole ihan horiatiki. Jos vaikka vain vaihtaa paprikan punaiseen, maut eivät toimi samalla lailla yhteen.

Jep, hyväähän se on muullakin paprikalla ;) Mutta ei sama asia.

Joskus Kreikassa tapaa versioita, joissa on oliivien sijaan tai lisäksi kapriksia, tai koristeen ominaisuudessa peperonia (aika harvinaista, mutta esim. Thymaloksen versiosta niitä löytyi).

Salaatin rakenteeseen kuuluu myös ainesten suurpiirteinen pilkkominen, ne ovat kulhossa isoina, mehevinä lohkoina ja feta yhtenä palana kasvisten päällä. Aineksia on runsaasti, jopa niin paljon että yksi horiatiki käy usein omasta ateriastaan.

Tilaa sama salaatti Suomessa, ja se tulee melkein aina vihreällä salaattipohjalla. Oletteko huomanneet? Suomessa vihreä salaatti (usein halvin mahdollinen eli jäävuorisalaatti) muodostaa suurimman osan salaatista, ja salaatinlehtien seassa on pilkottuna vähän tomaattia, kurkkua ja paprikaa. Oliivit ja/tai sipuli saattavat usein puuttua. Ja feta on lähes aina kuutioitua, kumimaista "salaattijuustoa", ei aitoa fetaa.

Jonkun mielestä on varmasti pikkusieluista ärtyä tällaisesta. Mitä väliä? Mutta minä ärryn, koska horiatikin klassinen maku vesittyy salaatinlehdillä. Ne eivät kuulu kreikkalaiseen salaattiin. Lisäksi ärryn, koska salaatinlehdet muuttavat horiatikin vähemmän ruokaisaksi, ja koska veikkaan, että niiden funktio on edullistaa salaatti = vähemmän kustannuksia ravintolalle. Täytä kulho isoilla tomaatti-, kurkku- ja paprikalohkoilla, on tuloksena tietysti kustannuksiltaan kalliimpi annos kuin höttöisillä, kivasti tilaa vievillä salaatinlehdillä täytetty lautanen.

Noniin. Mutta se horiatikista. :)

Salaatit Kreikassa.

Suuressa kreikkalainen keittiö -jutussani kerroin, kuinka Kreikassa 'salaatti' on paljon laajempi käsite kuin meillä, sisältäen mm. kaikki ylläolevassa kuvassa näkyvät ruoat (takimmaisena olevaa pinaattipiirasta lukuunottamatta).

'Salaatti' voi siis olla meille tuttu salaatinlehdistä ja muista perinteisistä salaattivihanneksista tehty sekoitus, mutta se voi olla myös tahna, pyree tai dippi tai lämmin kasvislisuke kuten lautasellinen keitettyä punajuurta tai höyrytettyä kesäkurpitsaa. Käytännössä mikä tahansa lämmin tai kylmä kasvislisuke on kreikkalaiselle 'salata'.

Ajattelin jakaa muutaman sanan salaatin valinnasta Kreikassa ruokaisuutensa näkökulmasta. Täällä nimittäin salaatin koko, koostumus ja hinta eivät kulje minkäänlaisessa loogisessa synkassa.

Jos salaattijorinat eivät kiinnosta ja skippaat mielelläsi loppupostauksen, niin postauksen ydin on tässä: hinta-laatu-ruokaisuus-suhteeltaan ei ole horiatikin voittanutta. Se maksaa 4-6€, ja sisältää hintaansa nähden kiistatta kaikkein eniten syötävää. Kerran laskin, että horiatikissani täytyi olla ainakin neljä isoa tomaattia. Aina en edes jaksa syödä kaikkea. Salaatin päällä lepäävä fetapala on sekin useimmiten erittäin reilu kimpale.

Mutta tilaapa joku muu salaatti...

Tässä esimerkiksi pääruokalistalta tilattu mustekala-linssi-salaatti. Hintaa 15,90€, eli todella kallis kreikkalaisen ravintolan annokseksi. Kun annoksessa on seafoodia, hinta pompsahtaa heti. Katkaravut nostavat salaatin aina korkeimpaan hintaluokkaan, mustekala tulee heti seuraavana.

Salaatin koostumus: muutama vihreä salaatinlehti ja keko linssejä, joiden seassa muutama toisiaan etsivä kuutio kurkkua ja paprikaa. Mustekalaa salaatista oli vaikea löytää tai maistaa, kai sitä oli jokunen ihan pieneksi leikattu pala jossain linssikeon uumenissa.

Jäikö nälkä? Todellakin.

Tässä erilliseltä Salaatit-listalta tilattu annos, eli pääruoaksi luokiteltava, hintaa 9€. Hyvin tyypillinen esimerkki pääruokasalaatista.

Mediterranean Salad -niminen annos sisälsi menun mukaan vihreän salaattipohjan, punakaalia, grillattua munakoisoa, aurinkokuivattua tomaattia, paprikaa ja fetaa. Kuulostaa hyvältä, eikö? Välillä menen siihen lankaan, että tilaan näitä vihreän salaattipohjan pääruokasalaatteja (kun vaihtelukin kiinnostaa), mutta petyn aina.

Kuten näkyy, annoksesta 80% muodostuu vihreästä salaatista ja punakaalista, jota on lautasella hyvin ilmavasti siroteltuna = vatsantäyttöarvo minimaalinen. Entä grillattu munakoiso? Salaatinlehtien alla on muutama ohut koisoviipale. Paprikaa ja aurinkokuivattua tomaattia on myöskin hyvin niukanlaisesti. Fetaa muutama kuutio.

On se hullua. Saman ravintolan horiatiki maksaa 4,50€ eli puolet vähemmän, ja sisältää arvoltaan 10 kertaa arvokkaammat ainesosat. Puhumattakaan täyttävyydestä. Sama kuvio lähes kaikissa ravintoloissa.

Tässä puolestaan on alkuruokasalaatti, hinnaltaan 4€. Löytyi ruokalistalta nimellä Seasonal Salad, ja sisältää vihreää salaattia, kurkkua, tomaattia, porkkanaa ja oliiveja. Ruokaisuusavoltaan aivan vastaava kuin edellisen kuvan Mediterranean-salaatti.

Panee suomalaisasiakkaan kovasti miettimään, millä kummalla Mediterranean-salaatin hinta perustellaan.

Kreikkalaisravintoloiden epälooginen logiikka tuntuukin olevan: kun ruoka on Orektika/Mezedes-listalla, se on halpa, vaikka olisi saman kokoinen tai suurempi kuin pääruokalistan annos.

Suosi siis alkuruokalistaa ;)

Myös lämpimien alkuruokasalaattien ruokaisuus on mitä parhain. Tässä yksi lempiannoksiani ja kreikkalaisten tavernoiden vakkareita, grillattuja kasviksia balsamicokastikkeella. Joskus annos tulee halloumin kanssa, useimmiten ei. Halloum-versio maksaa yleensä noin 7€, pelkät kasvikset 5-6€.

Ruokaisuusarvo on lähes yhtä hyvä kuin horiatikissa. Argostolin Arhontikon-ravintolassa annokseen kuului poikkeuksellisesti myös perunaa, klassinen sekoitus koostuu munakoisosta, sipulista, kesäkurpitsasta ja paprikasta. Joskus mukana on myös sieniä = yhä vain parempaa :)

.

Tämä annos, Manouri-salaatti, maksoi 10€. Jälleen, ainoa ruokaisa ainesosa on juusto.

Vihreä salaatti on näppärä keino tehdä annoksista kookkaan ja näyttävän näköisiä, samalla kun annoksen kustannukset pysyvät alhaalla. Kun annos koostuu lähes pelkästään vihreästä salaatista, odottaisi hinnankin tietysti kuvastavan tätä, mutta niin ei ole. En koskaan lakkaa ihmettelemästä tätä, mutta bisness is bisness.

Manouri on halvimpia arkijuustoja Kreikassa, kilohinta 6 euron luokkaa. Kun tällainen annos myydään 10 eurolla, tulisi horiatikin hinnan olla ainesosiensa puolesta 20 euroa. Silti se on aina listan kaikkein halvin juustoa sisältävä salaatti. Juustottomat kaali- ja kurkku/tomaattisalaatit ovat kaikkein edullisimpia. Jos et tykkää fetasta ja mieli tekee ihan perussalaattivihanneksia, tilaa Tomato-Cucumber Salad. Saat kolmella eurolla suuren kulhollisen tomaattia ja kurkkua, usein mukana voi olla vähän paprikaa ja oliiviakin.

Itse asiassa, jos haluaa ruokaisan salaatin juustolla, kannattaa tilata listalta erikseen kaali- tai tomaattisalaatti (3€) ja juusto (3-4€). Hinta jää alemmaksi kuin pääruokasalaatin, mutta saat enemmän ruokaa :)

Seafood Salad. Tällä Naoussan sataman kalatavernassa nautitulla annoksella oli hintaa 12,50€. Huomattavasti parempi investointi tällä kertaa kuin ylempänä ollut mustekala-linssiviritelmä.

Annoksiin vaikuttaa luonnollisestikin myös ravintolan tyyli. Mitä hienostuneempi paikka, sitä pienemmät annokset. Mustekala-linssisalaatin tarjonnut ravintola Ithakalla pyrkii olemaan ns. vähän tyylikkäämpi estiatorio. Tavallisessa tavernassa saat useimmiten aina parempaa vastinetta rahoillesi. Paitsi kun on kyse niistä vihreän salaattipohjan pääruokasalaateista... ;)

Lopuksi: leipäyllätykset salaateissa.

Monia tämä ei tietenkään haittaa, mutta mikäli ei halua salaattinsa sekaan leipää, kannattaa pitää silmät auki sanoille dakos ja paximadi.

Nämä ovat kostutettuja, korppumaisia leivänpaloja, erityisen suosittuja Kreetalla mutta hyvin yleisiä myös muualla Kreikassa. Joskus leipä-lisää ei edes mainita salaatin tiedoissa, kuten kuvan tomaatti-kritamo-mizithra-salaatin kohdalla. (Kritamo = merenrannassa kasvava villivihannes, mizithra = anthotiron tapainen mutta vielä pehmeämpi tuorejuusto).

Salaatti kootaan leipäpalojen päälle, joten leivät on toki helppo jättää syömättä, mutta ne voivat joissain tapauksissa muodostaa jopa puolet salaatin tilavuudesta. Tämä on hyvä tietää jos ei syö leipää eikä mielellään maksa turhasta ainesosasta.

Muuten tuo kuvan salaatti oli yksi reissun parhaimmista... Niin ihanan raikas yhdistelmä "meriyrttiä", marinoitua tomaattia ja hapokasta mizithraa...

.

Mutta perus-horiatikiinkaan ei koskaan kyllästy. Tavallinen kreikkalainen syö sitä melkein joka päivä.

Nyt keksin mikä meillä suomalaisessa ruokapöydässä vastaisi horiatikia - ruisleipä. Kummatkin yhtä olennainen osa maansa ruokakulttuuria.

.

P.S. Kaverini jakoi äsken Karkkipäivän Facebook-sivulla vinkin kuvan kera Espoon Haukilahdessa rannalla sijaitsevasta kreikkalaisesta kahvilasta, jossa horiatiki tarjoillaan täysin oikeaoppisena ja mitä muhevimpana! Ei näemmä koossa kursailla! :)

Tästä tuli mieleen, että kertokaa ihmeessä vinkkejä jos tiedätte muuallakin päin Suomessa sijaitsevia paikkoja, joissa saa kunnollista kreikkalaista salaattia! :)

Niin sitä tilanteet muuttuvat hetkessä.

Mietin pitkään Paros-viikon aikana, mille saarelle vielä lähtisin. Serifos tuli nähtyä, mutta vielä on aikaa ainakin yhdelle uudelle saarelle, miksei kahdellekin. Ios, Amorgos, Kythnos… Pyörittelin aikatauluja ja selasin majoitustilannetta.

Lopulta annoin periksi tunteelle, joka kaikesta saariuteliaisuudestani huolimatta tuntui vahvimmalta – en lähde enää minnekään. Jään Parokselle kotoilemaan. Sillä kodilta Paros todellakin tuntuu, ehkä kaikkein kotoisimmalta kaikista Kreikan saarista.

Vaikea kuvailla sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota tunnen kävellessäni Parikian katuja. Tuntuu, kuin olisin käynyt täällä 10 enkä vasta 3 kertaa. Hassua. Mutta Paros on valinnut minut ja tarttunut minua kädestä otteella, joka on luja ja lämmin.

Voisin kuvitella jääväni tänne vaikka asumaan. Jos jossain päin Kreikkaa pitäisi asua.

Ja hei – Happy Green Cow oli vielä auki tänä syksynä! :)

Nyt kuitenkin istun laivassa tätä kirjoittaessani, Paroksen etääntyessä ikkunoiden takana.

Olin päätökseni jo tehnyt, mutta se joutui eilen illalla rankan koetuksen kohteeksi.

Juttelin illallistavernassa paikan omistajan Yanniksen kanssa. Kun kerroin harkinneeni lähteväni Iokselle, Yannis totesi, ”Oh, Ios would be worth it, it is beauuutiful”.

Ei, älä sano noin kun olin jo päättänyt jäädä… Sain illan aikana kuulla kerran jos toisenkin, että ”Sinun todellakin kannattaisi vielä miettiä…”

Kotia kohti kävellessä muutin sitten mieleni. Lähtisin Iokselle yhdeksi yöksi ja palaisin vielä viikonlopuksi rakkaalle Parokselle.

Istuin kämpillä koneen ääreen etsimään majapaikkaa Iokselta.

Siinä istuessani Facebook-chattiin tuli viesti: ”Wanna come see us in Santorini? We have a very comfortable couch waiting for you..!”

Viesti oli Drew’lta ja Katjalta. (10 pistettä jos joku muistaa missä tapasin Drew’n ja Katjan…!) Tämä pariskunta myi koko omaisuutensa ja lähti vuodeksi kiertämään maailmaa. Tutustuin heihin toukokuun lopussa Sloveniassa ystäväni Natashan häissä.

Drew ja Katja ovat kaltaisiani superspontaaneja matkailijoita, ja olivat vain pari päivää sitten päättäneet ex-tempore lentää Barcelonasta Kreikkaan – minun Facebook-kuvieni inspiroimina..!

Ja nyt sain kutsun tulla sohvasurfaamaan heidän luolataloonsa Santorinille…! (Jep, hekin ovat majoittuneet sellaiseen. Oih.) Kuka voisi vastustaa tuollaista kutsua?

Mikä tämä juttu on Santorinin ja yllätyssohvapaikkojen kanssa..?

Olin ihan kiemurassa. Apua, mitämitämitä… osa minusta halusi edelleen jäädä leppoisaan olotilaani Parokselle. Onhan tässä jo näitä uusia paikkoja nähty kuukauden ajan Joonialla… Osa oli päättänyt lähteä päiväksi Iokselle. Ja nyt osa ei kyennyt löytämään mitään syytä kieltäytyä Drew’n ja Katjan kutsusta!

Vastasin Drew’lle, että nukkuisin yön yli ja päätös olisi toivon mukaan aamulla päässäni.

Ja niin se olikin.

Istun nyt laivalla, joka saapuu tuokion kuluttua Iokselle. Jään sinne yhdeksi yöksi. Huomenna jatkan Drew’n ja Katjan luokse.

Voi Santorini. Kuukausi sitten kirjoitin, että kaipaan sinne niin.

Kai meidän sittenkin oli tarkoitus nähdä tällä matkalla..!

Tämä voisi olla Seinfeld-jakson nimi ja aihe.

Paha haju.

Kuvitelkaa pahin hien haju mitä olette kohdanneet ja kertokaa se kymmenellä.

Sellainen haju tarttui minuun kefalonialaisessa bussissa matkalla Argostolista Samiin kolmatta viikkoa sitten.

Olin istunut bussissa hetken kun aistin sen. Pistävä, todella aivan erityisen paha hien haju. Kuin viikon helteessä muhinut kassillinen jalkapallojoukkueen treenivaatteita sekoitettuna mädäntyneisiin hedelmiin. Mistä se tulee? Takanani ei istu ketään. Eihän se voi minusta tulla..? Apua...!! (**aloin haistella huolestuneena kainaloitani, ei, ei ole hajun lähde**)

Mutta se tulee jostain ihan läheltä...

Sitten nykäisin paitaa selkäpuolelta ja nuuhkaisin kangasta. Haju oli siellä...! Käännyin sniffaamaan penkkiä. Kyllä! Ja voi saamari! Istuin penkissä, johon oli takertunut mitä voimakkain ja vastenmielisin hien haju. Ja nyt hiki oli tarttunut minun vaatteisiini.

Jouduin istumaan kuvottavan hajun seurassa vielä Samin satamassa ja 40 minuutin laivamatkan Samista Ithakaan. Ajattelin, ettei ole mitään järkeä vaihtaa paitaa ennenkuin olisin majapaikassani Ithakalla, mihin minä paidan matkalla laittaisin? Sehän tartuttaisi laukussa hajun muihin vaatteisiin.

Merikapteenin talossa pesin paidan sekä päälläni olleet shortsit samantien. Ennen kuin Dimitriksen pyykkikone lähti pyörimään, haju leijaili voimakkaana koko huoneessani. Hyi helkkari. Olin aivan typertynyt hajun voimakkuudesta. Miten jonkun hiki voi haista tältä, ja olla niin vahva että tarttuu vielä bussin istuimesta muihin matkustajiin..?

Pyykistä tultuaan vaatteet olivat taas "entisensä".

Jonkun aikaa kaikki oli hyvin.

Mutta sitten eräänä päivänä haistoin sen taas.

Mitä ihmettä..? Minne hajua oli saattanut jäädä? Altistuneet vaatteet oli pidetty erillään muista ja pesty välittömästi. Vai olivatko ne sittenkin ehtineet koskettaa jotain toista vaatetta....?

Haistelin hulluna tartunnan saanutta puseroa. Miksi tämä haisee?! Ei kai mun oma hiki muka oikeasti ole alkanut haista tältä..?

Ainakaan en ole koskaan ikinä milloinkaan haistanut itsessäni tai vaatteissani tällaista hajua. Ei kai ihmisen hiki voi yhtäkkiä varoittamatta muuttaa kemiallista koostumustaan ja iho bakteerikantaansa..? Bakteerithan lopulta saavat aikaan hien ominaishajun.

Pesin puseron. Ja muutaman päivän päästä sniffasin hajun taas toisessa vaatteessa.

Sitten tajusin yhdistävän tekijän.

Reppu. Ne vaatteet, joita käytin reppupäivinä, alkoivat haista. Hajun oli täytynyt siirtyä alunperin bussissa "saastuneista" vaatteista reppuuni, ja siitä se nyt levitti hajua puseroiden ja farkkujen & hameiden selkäosaan. Vain vaatteiden selkäpuoli haisee, ja nimenomaan se kohta, joka on kosketuksissa reppuun.

Reppu itse ei tartuntaansa paljasta, sillä omituista kyllä, se ei haise millekään. Voitte uskoa, että olen haistellut sitä lähes neuroottisesti. Edes silloin, kun sen selkämys oikeasti on hiestäni märkä kuumina päivinä, ei mitään hajua ole havaittavissa.

Voisiko tämä johtua repun materiaalista...?

Tänä aamuna tyhjensin koko matkalaukkuni ja nuuskin läpi kaikki vaatteet.

Jonkun repun saastuttaneista vaatteista on täytynyt olla matkalaukussa ennen kuin tajusin sen hajuuntuneen, sillä melkein jokaisessa vaatteessa oli nyt aistittavissa The Bad Odour.

Pimahdin ja sulloin kaikki vaatteet kasseihin.

Pesulaan.

Nyt koko scheisse kunnon pesuun eikä mitään nyrkkipyykkäystä.

No, päälle oli tietysti pakko jättää jotkut vaatteet, sniffasin nekin sieraimet punaisina eikä niissä mielestäni ole hajua.

Ahh.

Huuhteluaineen tuoksuiset vaatteet ovat roikkuneet koko päivän parvekkeella kuivumassa. (En maksa kuivauksesta kun on omakin pyykkinaru, hain vaatteet märkinä ;)) Odottelen tässä josko saisin illalliselle pitkälahkeiset jalkaan, illat ovat taas viilentyneet.

Nyt on enää seuraava ongelma.

Millä hitolla hajun, jota ei edes haista, saa pois repusta??

Kyseessä on kameravarusteille tarkoitettu erityisreppu.

Voiko repun pestä? Voiko sille tehdä jonkun ionisointikäsittelyn..?? Ei, se lienee vain sisätiloille tehtävä toimenpide...

Mitä mä teen, jos haju seuraa minua Kreikasta kotiin...?

Mitä Seinfeld tekisi...?

.

P.S. Onko teillä jotain erityisen pahoja hienhajukokemuksia...?

Minusta tuntuu, että olen tämän vuoden reissulla kohdannut aivan poikkeuksellisen sydämellisiä ja mielenkiintoisia ihmisiä.

En tiedä onko se enemmän kreikkalaisten osoittama filoksenia, vai oma helposti kontakteille avoin persoonallisuuteni, joka johtaa kohtaamisiin. Varmasti kummallakin on osuutensa.

Ja sitten minulla tuntuu usein vain olevan tuuria.

Serifoksen päivä sisälsi kaksikin mielenkiintoista tuttavuutta.

Vaikka nämä kaksi ihmistä jäävät minulle varmastikin päällimmäisinä mieleen Serifokselta, tarjosi saari myös maisemiensa puolesta yhden huikeimmista näköalapaikoista joissa olen Kreikan matkoillani käynyt.

Minulla oli kahdeksan tuntia aikaa tutustua saareen, eli käytännössä sen kahteen suurimpaan asutuskeskukseen; satamakaupunki Livadiin ja pääkaupunki Choraan.

Serifoksen Choran sijainti korkealla kukkulalla Livadin lahden yllä on yksi Kykladien kuvauksellisimmista.

Livadista menee Choraan myös bussi, mutta minä halusin kävellä.

Ylös kylään päästyäni kohtasin aavekaupungin; täysin autioita kujia ja hiljaisia taloja.

Ei pyykkiä kuivumassa ulkona, ei huonekaluja terasseilla, ei mitään merkkiä siitä että Choran taloissa olisi elämää. Hämmentyneenä kuljeskelin äänettömillä kaduilla. Yritin etsiä tietä ylös Kastrolle eli kukkulan huipulle, mutta kaikki yritykseni päätyivät aina vain aavemaisempiin nurkkiin sortuneiden talojen reunustamille portaille ja heinää kasvaville kujille joita ei selvästikään enää käytetty.

Kuikuilin ylöspäin. Tahtoo tuonne..!

Yhden talon nurkalla viimein törmäsin toiseen ihmiseen. Nainen näytti yhtä yllättyneeltä kuin minäkin. Hän oli arviolta 7-kymppinen, selvästi myös turisti. "I saw you on the boat!" nainen sanoi. "Are you lost too?"

Nainen oli tullut Choraan bussilla, mutta sukellettuaan bussin päätepysäkiltä vanhan kaupungin kujille, hän ei ollut minun tavoin nähnyt missään muita ihmisiä. Hän kertoi tulleensa Parokselta samalla laivalla kuin minä, ja aikoneensa majoittua Serifoksen Choraan pariksi yöksi. "But there is nothing open here, and no people", hän sanoi. Sama havainto.

Fredericaksi esittäytynyt nainen kertoi, että bussipysäkin vieressä on pieni aukio, jossa on kaksi kahvilaa ja pieni supermarket. Lähdimme yhdessä sinne, sillä kumpikin tunnustautui nälkäiseksi.

Ruokaa ei kahviloista saanut paahtoleipää lukuunottamatta, ja niinpä ostin pikkumarketista porkkanan ja palan fetaa, ja kysyin kahvilan omistajalta saisinko syödä ne kahvilan pöydässä. Kahvilan pitäjällä ei ollut mitään sitä vastaan. Frederica tilasi paahtoleivän ja pian aloin tutustua mitä kiehtovimpaan matkaajaan.

Koko elämänsä paljon matkustellut Frederica kertoi, että oli vanhoilla päivillään jämähtänyt "kotoilemaan" mukavaan taloonsa Belgiassa, ja ajatellut, että eihän sitä enää vanhana "kuulu" matkustaa vaan pitää rauhoittua. Kunnes oli tajunnut, että niin ei todellakaan täydy tehdä, ja hän voi tehdä valinnan: joko jäädä mukavasti kotoilemaan tai käyttää jäljellä olevan aikansa (hän käytti nimenomaan tätä ilmaisua) siihen, että näkee vielä maailmaa.

Hän valitsi jälkimmäisen, ja viipyy kuulema harvemmin pidempään kuin pari viikkoa talossaan Belgiassa.

Kreikasta Frederica on suuntaamassa seuraavaksi Marokkoon, joka on yksi hänen lempimaistaan. Frederica on matkustanut elämänsä aikana yli 150 maassa ja pyöräillyt mm. Kuuban, Zanzibarin ja Balin halki.

Sovimme tapaavamme bussissa alas Choralta Livadiin, viimeinen vuoro lähtisi kello 15.35. Minä halusin vielä löytää tien Kastron huipulle.

Löysinkin lopulta reitin kukkulan toiselta puolelta, ja maisema oli todellakin kaiken vaivan arvoinen.

Olin Kastron laella aivan yksin. Hengitin ympäröivää seesteisyyttä ja olisin voinut jäädä siihen vaikka tunniksi tai kahdeksi. Mutta pian oli riennettävä bussille. Harmitti irrottautua hetkestä.

Kun palasin bussipysäkille, ei Fredericaa näkynyt. Tai muitakaan bussin odottajia.

Kello oli 15.29. Arvasin heti, että bussi oli mennyt ennen aikojaan, eihän täällä aikatauluista piitata minuutin päälle.

Harkitsin lähteväni alas kävellen, mutta päätin kuitenkin käydä kurkkaamassa kahvila-aukiolla olisiko siellä ketään, joka voisi mahdollisesti toimia taksina ja heittää minut alas. Aukiolta Chorasta poispäin lähtevällä autotiellä näin naisen, joka juuri astui autoonsa. Kipitin hänen luokseen.

"Signomi, Livadi?" kysyin. "No bus." Nainen nyökkäsi ja raivasi pelkääjän paikalle tilaa, "Yees, Seeerifos", hän sanoi, selittäen äänenpainolla bussien aikataulunmukaisuutta saarella.

Ajoimme alas kukkulan rinnettä siksakkaavaa tietä. Nainen oli aluksi hiljaa mutta alkoi sitten puhua lyhyitä lauseita huonolla englannilla. Mistä olin kotoisin? Missä asuin?

Lähestyessämme Livadia nainen kysyi, haluaisinko tulla hänen mukaansa uimaan. Kiitin kutsusta ja sanoin, että minulla oli hirveä nälkä Choran olemattoman tavernatilanteen seurauksena, ja että mieluusti olisin menossa nyt syömään. "There is restaurant near to my house", nainen, Eleni nimeltään, sanoi. "You can swim and then you eat", hän sanoi ja hymyili. "You can dusch in my house".

Nainen vaikutti jotenkin niin sympaattiselta vilpittömässä kutsussaan, että en voinut kieltäytyä. What the hell, tässähän oli vielä neljä tuntia laivan lähtöön, yhtä hyvin voisin viettää osan siitä rannalla Elenin seurassa.

Eleni asui aivan Livadin rannalla. Pian istuimme ilta-auringon lämmössä kultaisella hiekalla. Eleni kertoi rikkonaisella englannillaan perheestään ja työstään. Hän on notaari. Mies on kuollut. Vanhin poika asuu Ateenassa ja on arvostettu journalisti. Nuorempi poika etsii vielä itseään.

Pulahdin vedessä ja otin kuvia. "What, so short time swim? Why you don't swim more? I swim one hour at least", Eleni nauroi.

Eleni nousi lähteäkseen pitkälle uintireissulleen ja sanoi, että talon ovi on auki, sen kuin vain menisin suihkuun ja vaihtamaan vaatteet kun siltä tuntui.

Katselin kun Eleni ui kauemmas ja kauemmas. Minulla oli lämmin tunne rintakehässä. Miten sympaattisia ihmisiä sitä tapaakaan. Tämäkin kohtaaminen vain siksi, että missasin bussin.

Kävin suihkussa ja suuntasin Elenin naapuritavernaan joka sekin oli rannalla. Nälkä oli hirmuinen.

Onnen tunne oli valtava, kun pian sain eteeni ehkä parhaiten grillattua mustekalaa mitä muistan Kreikassa syöneeni. Ja tuoretta, höyrytettyä parsakaalia. Valkoviini teki olosta raukean.

Se hetki Stamatis-tavernassa meren rannalla, kun vatsa täyttyi kuumalla, hyvällä ruoalla ja katselin auringon painumista kukkulan siluetin taakse... Se jää mieleen.

Viereisessä pöydässä istui Serifoksella kolme vuotta asunut vanhempi brittimies. Kysyin häneltä Choran autiudesta, ja sain kuulla, että kylä kirjaimellisesti tyhjenee syyskuussa. Suurin osa Choran taloista on manner-kreikkalaisten omistuksessa, ja he asuvat siellä vain kesäisin. Syksyllä talot tyhjentyvät ja kylä hiljenee asukkaiden palatessa Ateenaan tai muualle Kreikkaan. "But in the summer, ohh, you wouldn't believe it's the same place, Chora is full of life, streets and houses full of people".

Kun olin maksamassa laskua, tarjoilija kertoi Elenin soittaneen. Olin unohtanut uikkarini Elenin kylpyhuoneeseen.

Lähdin hakemaan uikkaria. Eleni oli valmistamassa lihapataa ("For my son, you know" - joo, kreikkalaisäidit...), ja kysyi, haluaisinko kupin kahvia. Laivan lähtöön oli vielä tunti. Jäin mielelläni.

Eleni esitteli minulle ystävänsä kuvaamaa kirjaa Serifokselta. Hän oli selvästi ylpeä saaren kauneudesta. Jokaisen saaren asukkaat ovat tietysti sitä mieltä, että juuri heidän saarensa on Kreikan kaunein. Ja niin se varmasti onkin. :) Jokainen saari on jolle kulle kaunein.

Kun tuli aika lähteä laivalle, Eleni tarjoutui viemään minut autolla.

"Next time you come to Serifos, I cook for you aubergine!", hän sanoi kun erosimme, js halasi minua. Voi miten ihana nainen.

Sataman odotustilassa kohtasin Frederican. "I couldn't find any room to stay in, I go back to Paros", hän sanoi. Matalasesongin ilmiöitä pienemmillä saarilla. Kaikki paikat ovat todellakin jo kiinni.

Puolentoista tunnin laivamatka takaisin Parokselle sujui kuin siivillä Frederican kanssa jutellen. Eteeni maalautui yhä vain kiehtovampi kuva erään naisen elämästä. Häät St. Martinin saarella Antilleilla, elämää YK:ssa työskennelleen sulhasen kanssa matkustellen, arkea Ugandassa ja Keniassa, mallintöitä nuoruudessa Pariisissa...  Seikkailuita Balin yössä javalaisten appelsiinikuskien kyydissä. Uskomattoman hienoa saada päästä osalliseksi tällaisia tarinoita. Aivan maagista.

Se tuike Frederican silmissä. Se valo. Katselin ryppyisiä kasvoja ja olin niin iloinen, että sain tällä matkalla kohdata hänetkin.

Olen

...saanut matkalla enemmän hyttysenpuremia kuin koskaan aiemmin. Viime vuonna öttiäiset sentään jäivät Skiathokselle, nyt elektroninen hyttysentappaja on ollut reissun viisaimpia sijoituksia. Parga oli ehkä suurin hyttysloukku.

...syönyt matkan aikana yhden "kielletyn" herkun: pinaattipiiraan. Aivan taivaallinen.

Suosittelen Attika Artopoeia -leipomon spanakopitaa, lupaan että makuelämys vie järjen. Attikan piiraissa on julmetun paksu, painava ja mehukas täyte ja vain hyvin ohuelti vastustamattoman rapeaksi paistettua filotaikina. (Toisissa piiraissa voi olla vähän täytettä, paljon taikinaa.) Raksahtaa hampaissa silleen ihan syntisen täydellisesti... (Vähensin syyllisyyden tuntojani poistamalla päällimmäiset filokerrokset :) Saa ottaa huumorilla! ;))

...ikävöinyt Mr. Karkkipäivää tällä kertaa ehkä vähän enemmän kuin yleensä <3

...kuluttanut matkan aikana puolitoista purkkia huulirasvaa. Nykyinen riittää onneksi Suomeen asti.

...saanut tällä kertaa nostettua rahaa automaateista ongelmitta. Vaihdoin pankkia viime vuotisen jälkeen. Kannatti kaikin puolin.

...näemmä muuttunut yhä vain askeettisemmaksi matkatavaran suhteen; mukaan pakatuista vaatteista kolmasosa on käyttämättä.

...ostanut esimmäistä kertaa silmämeikinpoistopyyhkeitä tavallisen meikinpoistoaineen sijaan. Ja nehän ovat tosi näppäriä! Eivät kirvele silmissä ja ovat tosi tehokkaita. Kaikkea sitä tajuaa vanhalla iällään.

Kirkolla, missäs muualla :)

En ole

...syönyt enää seepiaa viime syksyn trauman jälkeen. Vieläkin yököttää, oikeasti.

...lakannut kynsiä kertaakaan matkan aikana, vaikka niin innoissani valitsin mukaan otettavia sävyjä. Geelivahvisteista puolet on irronnut.

...käyttänyt matkalla kertaakaan huulipunaa tai huulikiiltoa

...syönyt yhtään suklaata Suomesta lähdettyäni. Harvinaisen pitkä suklaamieliteoton ajanjakso.

...taaskaan käyttänyt päivittäin aurinkovoidetta. Olen maailman huonoin esimerkki. Olen ihoni ennenaikaisen vanhenemisen siis valinnut.

...jaksanut jumpata säännöllisesti niinkuin edellisillä reissuilla. Eikä ole huono omatunto.

Kykladien sininen ja valkoinen....

Alemmat kuvat Paroksen Naoussasta, ylimmät kaksi Parikiasta.

.

Tänään suuntaan päiväretkelle Serifoksen saarelle. Taitaa olla laskujeni mukaan Kreikan saareni numero 36. :)

*

P.S. Newolosta tai hyvinvointivalmennuksesta yleisesti kiinnostuneet tai te joilla on siitä kokemusta (vaikka negatiivistakin), minua pyydettiin välittämään linkki aihetta koskevaan kyselyyn. Vastaamassa voi käydä täällä. Kysely on täysin anonyymi.

.

P.P.S. Jotenkin niin hauskaa että eilinen postaus sai niin suuren suosion :D Tällainenkin aihe näemmä voi herättää vilkasta keskustelua..! ^_^