Joku kysyi kommenteissa hiljattain minun ja Mr. Karkkipäivän parisuhteesta, ja miten meillä käytännössä toimii tällainen suhde jossa vietämme niin paljon aikaa erillämme.

Olemme erillämme osin pakon (työhön liittyvien olosuhteiden) sanelemana, osin myös omasta halustamme, koska kummallakin on harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita joihin toinen ei niin luontevasti sujahda mukaan. Miehellä on esimerkiksi rakkautensa vuoriin ja kiipeilyyn, minulla Kreikkaan ja saarihyppelyyn. Ja kun reissataan, toinen haluaisi luksusta, toinen vuokrahuoneita ja itse kokattuja aamiaisia.

Mun mies ei taida ylipäänsä olla saari-ihmisiä… Kyllä hän Ahvenanmaankin sijaan valitsee Lapin. On monia asioita ja paikkoja, joissa meillä on luontevaa viettää aikaa ilman toista. Sitä ei edes mitenkään erityisesti ajattele, se on aina ollut niin. Eikä se tarkoita että haluaisi yhtään vähempää olla toisen kanssa.

Lapista puheen ollen, juuri nyt, minun istuessani pienessä kellertävänsävyisessä keittiössä Naxoksen vanhassakaupungissa, mies on telttoineen jossain Kilpisjärven maisemissa. Ehkä hän on paistamassa makkaraa nuotiotulella. Tänään aamulla hän oli huiputtanut Haltin. Sain sieltä kuvaterveiset. <3

Olen kertonut täällä blogissa kuinka rakastan yksin matkustamista ja kuinka juuri se yksin oleminen on ”se juttu” ja mahdollistaa asioiden ihan erilaisen, intensiivisemmän kokemisen. Kun ei ole seuralaista viemässä osaa huomiosta, tulee tarkkailtua ja absorboitua ympäristöä eri lailla. Panee merkille asioita joita ei ehkä muuten huomaisi. Saa eri tavalla yhteyden paikallisiin.

Ja ennen kaikkea, ei tarvitse tehdä kompromisseja. Saa kävellä ympäri labyrinttikujia aamusta iltaan jos siltä tuntuu tai pysähtyä johonkin niemennokkaan kolmeksi tunniksi sanomatta sanaakaan. Juuri se on niin vapauttavaa, niin ihanaa. Saan seurata tunnettani ilman että valintani ärsyttävät ketään. Saan olla juuri niin hidas patikkapolulla kuin haluan tai jäädä Hondos Centeriin hiplaamaan huulipunia ihan niin pitkäksi aikaa kuin huvittaa. Se ei pilaa kenenkään toisen lomaa.

Vapaus ja riippumattomuus. Se on äärettömän ihanaa.

Ja kuitenkin. Vaikka juuri kirjoitin kaiken tuon ja se pitää täysin paikkansa…

Kaipaus. Voimakas halu jakaa kokemuksia rakkaani kanssa. Joka päivä tulee hetkiä, jolloin tunnen suurta haikeutta siitä ettei mies ole näkemässä tätä kanssani. Haluaisin, että hänkin haluaisi olla täällä. Että hänkin jakaisi sen tunteen mikä minulla on Kreikkaa ja näitä pieniä saaria kohtaan.

Koska lopulta, onni on todellisinta kun sen saa jakaa. Jotenkin näin sanottiin elokuvassa Into The Wild.

Jouduin poikkeuksellisen tunteellisuuden valtaan saapuessani eilen Naxokselle. Viimeksi kun olin täällä, oli miehenikin täällä. Muistatteko kun kaksi vuotta sitten mieheni ja anoppini liittyivät viimeisellä viikolla saarihyppelylleni? Halusimme antaa anopille lahjaksi matkan turkoosin veden äärelle. Sitä hän oli toivonut, että joskus pääsisi uimaan turkoosinsiniseen mereen.

Nyt Naxos on leimautunut minun ja miehen saareksi. Samoin kuin Paros ja Santorini, koska niillä olemme käyneet yhdessä. Siksi minut valtaa täällä nyt erityinen haikeus… Jään katselemaan tiettyjä kaariholveja, kujia ja ravintoloita pitkään koska me olemme kulkeneet tai istuneet siellä.

Mies on sanonut aina, ettei Kreikassa ole mitään mikä erityisesti vetäisi häntä puoleensa. Hänen ”Kreikkansa” ovat vuoret.

Siinä missä minä en ole onnistunut tartuttamaan rakkaaseeni kipinää Kreikkaa tai Ahvenanmaata kohtaan, on mies saanut minutkin rakastumaan vuoriin. Ja ulkoilmaelämään. Vaeltamiseen. Siksi matkat ja retket luonnon keskelle toimivat meillä parhaiten, ei tule riitaa hotellien tasosta tai ravintoloiden hinnoista. Minäkin koen vuorilla tai metsän keskellä ääretöntä onnea ja iloa.

Olisin mielelläni tänä iltana käpertynyt miehen viereen makuupussiin Haltin juurella. Tai... hän olisi voinut etsiä halvan äkkilähdön Santorinille...

Kun katson iltaisin Egeanmereen hitaasti valuvaa pehmeäreunaista, oranssinpunaista aurinkoa, ajattelen aina mielessäni, ”Kunpa miehenikin jonain päivänä istuisi tässä vieressäni ja rakastaisi tätä.”

Ehkä se jonain päivänä tapahtuu.

Just tällaisia reissustooreja on ihan parasta jakaa :) Kun jotain sattuu täysin odottamatta ja spontaanin kohtaamisen seurauksena pääsee kokemaan jotain erityistä :)

Sattumanvaraisesti valitsemani rantabaari Egialissa ja siellä aivan ohimennen tiskillä kohtaamani mies johtivat kolmea päivää myöhemmin siihen, että sain kuulla jälleen yhden mielenkiintoisen elämäntarinan, sain uuden ystävän, pääsin kierrokselle Amorgoksen ainoaan viiden tähden hotelliin ja - - palasin illan päätteeksi kera violetin hiusvärin ^_^ Asioita, joita ei vain voi ennustaa - ne vain tapahtuvat :D

Tarinankertojamaisesti aloitan sanoilla; kaikki alkoi siitä kun... tein viime keskiviikkona päiväretken Egialin kylään.

Päivän päätteeksi päädyin istuskelemaan ja odottamaan bussia yhteen rantabaareista. Kun menin maksamaan juomiani, tiskillä seisoskellut tatuoitu, hauskan näköinen mies kommentoi jotain hiuksistani ja kysyi mistä päin olen. Puheliaalta vaikuttava brittienglantia puhuva mies olisi selvästi mielellään jatkanut juttua pidempään, mutta minulla oli kiire bussiin. Muutaman minuutin aikana ehti kuitenkin käydä selväksi, että meillä oli hyvin samanlainen hyperinnostunut persoonallisuus ja juttua riitti, itse asiassa harmitti aika lailla että bussi oli juuri lähdössä. Mies tuikkasi minulle käyntikorttinsa ja sanoi että ota yhteyttä jos olet vielä tulossa Egialiin päin. "Teen conciergen hommia tuossa Aegialis-hotellissa", hän sanoi. Mat Turner, luki käyntikortissa.

Ei kuitenkaan tullut enää tilaisuutta ottaa Matiin yhteyttä, ja viikko kului loppuun.

Eilen oli viimeinen päiväni Amorgoksella, ja olin suunnitellut tekeväni vielä pari lyhyttä patikkaretkeä Katapolan ympäristöön. Erittäin tuulinen sää kuitenkin pilasi suunnitelmani (puuskia vastaan sai suunnillen kävellä etuviistossa...), ja todettuani tilanteen jäin haahuilemaan Katapolan satamaan. Mitähän sitä nyt sitten tekisi. Yhtäkkiä läheltä kuului iloinen tervehdys, ja tunnistin puheliaan britin. Mat siellä vilkutteli minulle kuin olisimme jo vanhoja ystäviä. :)

Mat oli Katapolassa saattamassa erästä hotellin asiakasta laivalle, ja pian istuimmekin lounaalla ja puhua pälpätimme kuin vanhat kaverit. Tosi hassua :) Olin tuntenut miehen 5 minuuttia :)

"Kaverikuva" ^_^

Selvisi, että Mat oli päätynyt töihin Amorgokselle workaway.comin kautta (en ollut kuullutkaan tuosta, vinkkiä niille joita kiinnostaa lähteä työseikkailuille maailmalle ruoka- & majoituspalkalla). Kuuban ja Bulgarian jälkeen Mat kuulema tuikkasi sormen sokkona Kreikan kartalle, ja sormi osui Amorgokseen. Sinne seuraavaksi. Mat ei ollut koskaan aiemmin ollut Kreikassa.

Nyt mies on asunut Amorgoksella 6 kk ja on jo kuin yksi saarelaisista. "Täältä en halua enää muuttaa", mies hehkutti silmät tuikkien. Niin vilpittömän innostunutta oman saarensa löytänyttä Kreikka-intoilijaa en tosiaan ole ennen tavannut, ehkä itseni poislukien ^_^

Alkuperäiseltä ammatiltaan Mat on puuseppä ja aloitti Aegialis-hotellissa ns. "jokapaikan-korjailumiehenä". Hän ehti olla tässä työssä vain kuukauden, kun hotellin pomo kutsui hänet huoneeseensa. "Mat, taidat tykätä jutella enemmän kuin tehdä töitä", hotellin johtaja oli todennut. "Helkkari", Mat sanoi ajatelleensa, "nyt saan potkut". Sosiaalinen ja puhelias britti jäi jatkuvasti suustaan kiinni hotellin asiakkaiden kanssa. Potkujen sijaan Matille tarjottiin työtä conciergena. En tiedä onko tälle suomenkielistä nimikettä, mutta se on laadukkaiden hotellien asiakaspalvelukonseptiin kuuluva tyyppi joka käytännössä auttaa asiakkaita viihtymään ja pysymään tyytyväisinä, varaa heille lippuja, kertoo vinkkejä jne.

Mat sanoi ettei meinannut uskoa korviaan ja tuuriaan. Hän ei ollut koskaan ollut missään tämän suuntaisessakaan työssä, mutta tehtävä kuulosti kuin luodulta miehelle jolta ei sosiaalisia taitoja ja karismaa puuttunut ja joka rakasti puhua ihmisten kanssa Amorgoksen aarteista. Hotellin johto oli nähnyt tämän ja yhtäkkiä "ruoka- & huone" -palkalla remppamieheksi tullut Mat kohosi kunnolla palkattuun, arvostettuun ja ennen kaikkea, Matin sanoin: hemmetin upeaan ja hauskaan työtehtävään.

"En voi vieläkään käsittää onneani, elän todellista unelmaa ja herään joka päivä kiitollisuudesta ratketen", Mat kertoi.

No en ihmettele ^_^

Mat kysyi haluaisinko tulla tutustumaan hänen unelmaduuniinsa, ja totta maar halusin :) Yhtäkkiä tuulinen päivä oli saanut mitä kiinnostavinta sisältöä ^_^

Ajoimme Egialiin, ja paikka jonne minut vietiin sai tämän paatuneen esteetikon leuat loksahtamaan. Aiemmalla vierailulla olin kuvannut hotellin vastapäiseltä puolelta lahtea, tietämättä paikasta mitään.

Olin jo luullut nähneeni Egialin ja Amorgoksen, mutta en ollut nähnyt sitä näin. Aegialis Hotel & Spa'n kautta avautui aivan toisenlainen, todellakin viiden tähden näkymä ja kokemus. Valo tällä puolella lahtea oli jotenkin erilaista ja minulle tuli heti mieleen Santorinin pehmeä, autereinen, aivan tietyn lämpimän keltaisen sävyinen valo. Olinko enää edes Amorgoksella..?

Hotellin terassi on jo itsessään kuin lomakohde....

Minun seurassani matkatessa harvoin pääsee kurkistamaan mihinkään luksuspaikkoihin koska tyylini reissata on aivan erilainen. Haluan nyt viedä teidät pienelle kierrokselle toisenlaiseen Kreikan kohteeseen kuin millaisia matkakertomuksissani on totuttu näkemään. Minulla ei olisi varaa asua Aegialiksessa omilla reissuillani, mutta osaan antaa uniikeille paikoille arvoa kun niitä kohtaan. Tällaisilla maisemilla ja puitteilla on toki hintansa.

Ja voihan täällä käydä nauttimassa lasillisen tai illallista upealla terassilla auringonlaskusta nauttien, se ei paljon maksa :) Budjettimatkalainen pääsee vitosen sijoituksella (talon viini maksaa 4,50€!) hetkeksi toisenlaiseen maailmaan... Jos tulette joskus Amorgokselle, älkää missatko tätä paikkaa! Puitteidensa puolesta varmaan halvin viinilasi jonka olen missään juonut ;)

Aegialis-hotelli sijaitsee korkealla rinteellä Egialin kylän kauimmaisessa reunassa ja on ensimmäinen rakennelma joka kylästä näkyy kun lähestyy Katapolan suunnasta.

Autereinen Santorini-valo....

Kyllä kelpaa istua aamukahville....

Pääsin kurkistamaan huoneisiinkin. Nämä edustavat klassista huonetyyppiä.

Tämän taas ollessa "moderni" huone. Osassa huoneista on oma patio, no kuinkas muuten... ;)

Presidenttisvittiä en valitettavasti päässyt näkemään mutta eipä sitä varmaan moni muukaan "tavan kuolevainen" näe... :D

Aegialis-hotelli tunnetaan myös wellnes-centerinä ja on kuulema suursuosittu kohde joogaryhmien keskuudessa. Hotellilla on kaksi suurta ulkoterassia pelkästään joogakäyttöön. Tämä on maisema toisesta käsin kuvattuna.

Jooga ja luksus tuntuvat monesti kulkevan käsikkäin, mielenkiintoista.

Kylpyläosasto.

Kylpylän yläkerrasta löytyy paikka, josta muodostui minulle aivan erityisen ilahduttava vierailukohde...

Kampaamo. Sain kuulla että Aegialiksen kampaamo on niin suosittu että se oli ajanut kylän muut kampaajat out of bisnes...

Hetken mielijohteesta kysyin, olisiko kampaamossa sattumoisin violettia hiusväriä. Ajattelin, että saan seuraavaksi osakseni kummastuneen katseen (värjääkö joku pikku-Amorgoksella hiuksiaan liilaksi..? Tai joku viiden tähden hotellin asiakkaista....?), mutta sen sijaan kampaajatar kääntyi ja veti kaapista esiin violetin Directions-hiusväripurkin.

Kampaamo ei kuulema normaalisti myy värejä asiakkaille (minulle oltiin ennemminkin buukkaamassa hiustenvärjäysaikaa), mutta Mat taivutteli kampaajan myymään purkin minulle ^_^ Siitä oli jo käytetty melkein puolet mutta kyllä mä varmaan saan tuon kolmeen käsittelyyn riittämään kun sekoittaa hoitikseen :)

Huraa..! :) Pikkuisen hullua että aamupäivällä teen postauksen jossa harmittelen violetin hiusvärin loppumista ja mietin voisikohan sellaista löytää miltään saarelta - ja päivän päätteeksi mulla on violetti hiusväri ^_^ :D

Jäin Aegialiksen terassille ihailemaan auringonlaskua ja melkein sulin värien mukana mereen... Luonnon ja ympäristön kauneuteen liittyvät kokemukset tuovat minulle niin voimakkaita onnen tuntemuksia että niitä on vaikea pukea sanoiksi. Yritän silti. Meri, hiljaisuus. Kermaisena kiekkona horisonttiin laskeva pinkin, oranssin ja roosan väreissä shiftaava aurinko. Minä yksin viiden tähden terassilla.

Ja vielä se violetti hiusväri repussa.

Tällaisia hetkiä varten sitä reissaa. <3

Violetin hiusvärin haalistuminen ei ole pelkästään ikävää, se tarjoaa itse asiassa sarjan oikein kauniita vivahteita :)

Tätä on mielenkiintoista seurata :)

Juuri tällä hetkellä sävy on vaiheessa, josta olen saanut kaikkein eniten spontaaneja kommentteja ihmisiltä.

Moni ohikulkija on pysähtynyt kommentoimaan ja kehumaan hiuksiani.  Yksi vanhempi, jo harmaantunut rouva keskeytti kahvinsa juomisen Chorassa ja sanoi, "Voi hyvänen aika, juuri tuon väriset hiukset minäkin haluaisin".

Silloin kun hiukseni olivat Kreikkaan saapuessani tosivioletit, kukaan ei sanonut mitään ^_^ :D

Viime viikon tiistaina hiukset olivat vielä tämän väriset.

Viittä päivää myöhemmin ne näyttivät tältä. Nätti, puuterinen harmaanliila.

Kaunis ja vielä erittäin ponimainen sävy. Kokonaissävy oli tässä vaiheessa vielä enemmän liila kuin sinertävä.

Tietyssä valossa harmaammat raidat näyttävät ihan hopeaisilta.

Kaiken kaikkiaan hiukset näyttävät nyt raidoitetun sijaan meleeratuilta. Tykkään tästä ihan tosi paljon!! :)

Haalistuminen ei siis suinkaan ole pelkästään huono juttu. Ja on mahtavaa nähdä, ettei väri tosiaan haalistuessaan tee mitään outoja vetoja kummallisin vivahteisiin. Ei merkkiäkään mistään vihreästä, esimerkiksi, josta joku varoitteli. Kreikan metallisessa vedessä olisi saattanut odottaa paljon suurempia värimuutoksia kuin Suomen vedessä.

Viimeisimmän pesun jälkeen hiukset ovat selvästi sinertyneet, ja kokonaisvaikutelma on taittumassa harmaanliilasta jonnekin hopeiseen siniliilaan. Ero liilasta sinisempään näkyy parhaiten postauksen kahden ylimmän kuvan välillä.

Onko ehkä vähän ihana tukka vieläkin, vaikka itse sanonkin! :) Sen voin ainakin sanoa että vaaleaan tukkaan en ole ihan heti palaamassa, tää väritukka on niin mun juttu. :)

Kerronpa muuten vähän viimeaikaisista ylläpitotoimenpiteistäni täällä.

Juuri saatoin aiheuttaa pahennusta kertomalla, että olen jättänyt deodorantin käytön, ja nyt kerron vähän vastaavalla lailla ällöä hiustenpesusta.... Koska jokainen pesukerta vie väriä ja olen joka pesu/hoitokerralla askeleen lähempänä suoravärini loppumista, olen venyttänyt pesuvälit äärimmilleen.

Olen pessyt hiukset kahden viikon aikana vain kolmesti, tai olisikohan neljästi... Suihkussa käyn kyllä 2-3 kertaa päivässä, eli perushygieniasta en sentään ole luopunut, älkää pelästykö! :D (Kiitos tahmaihon, suihku tosiaan kutsuu jopa kolmesti päivittäin...) Myönnän että pidennetty pesuväli todellakin ällöttää mutta kukapa täällä olisi mun hiuksia haistelemassa tai tunnustelemassa... Jos kestän likaisuuden tunteen itse niin ongelmahan on vain minun.

Viimeksi keksin, että alan pitää Fudgen shampootakin päässä pitkällä vaikutusajalla, siinähän on myös reilusti pigmenttiä, ja johtuisikohan sitten juuri siitä tuo hiusten sinertyminen. Fudgessa lienee enemmän siniviolettia kuin punaviolettia pigmenttiä.

Herman's-suoraväri loppuu kuitenkin auttamattomasti seuraavalla pesukerralla. Olen seuraavaksi menossa pariksi päiväksi Naxokselle, jonka pääkaupunki on sen verran suuri että sieltä *saattaisi* hyvällä tuurilla löytyä kampaamo joka myisi shokki/pastellivärejä. Ainakin aion yrittää sellaisen löytää.

Mutta toisaalta - ei hiuksista ainakaan mitään ruman värisiä ole tulossa jos tämä haalistumistrendi jatkuu :) Ehkä minulla on kolmen viikon päästä ihan hopeinen tukka aavistuksella sinistä taittoa? :)

Hiukseni värjännyt Sini on muuten kirjoittanut blogiinsa aivan huikean infopläjäyksen shokki/pastelliväreillä värjäämisestä ja värin ylläpidosta, tässä on kerrottu varmasti ihan kaikki jipot ja faktat mitä aiheeseen vain voi liittyä: Hiusten värjäys ja värin ylläpito suoraväreillä.

P.S. Vähän muusta aiheesta mutta tässä on hyvä demonstraatiokuva sille, miksi en juuri koskaan harjaa tukkaani hiustenpesun jälkeen. Ei varmaan tarvitse kertoa kumpiko puoli päästä on harjattu, kumpi ei :)

Hiuslaatuni on kuiva ja kiilloton, ja aukiharjaaminen (föönauksesta puhumattakaan) vain korostaa sitä. Kun hiusten antaa kuivua itsestään niihin muodostuu jänteviä kiharaisia osioita jotka saattavat parhaimmillaan jopa heijastaa valoa. Harjaaminen hajottaa kiharaiset osiot ja muuttaa hiukset mattaiseksi hattarapilveksi. Siksi harjaan hiukseni pesupäivinä vasta illalla (pesen aina aamuisin) enkä koskaan föönaa hiuksiani. Kun annan hiusten kuivua itsestään enkä koske niihin harjalla, ne jäävät kaikkein terveimmän ja näteimmän näköisiksi. :) Vaikka joo, saattavathan ne myös joidenkin silmiin näyttää sekaisilta ja viimeistelemättömiltä! ^_^ Mutta se on mulle ominaisin (hius)tyyli - wash and go :) Paitsi täällä Kreikassa tällä hetkellä wash less and go... ;p

Nyt teitä väsyttää jo, tiedän (kun samankaltaisia juttuja tulee putkeen, todistetusti ei kiinnosta ;)), mutta joku luonnosta ja vaelluksesta tykkäävä saattaa haluta katsoa nämä kuvat :) Tämä siis teille.

Otin tällä kertaa saarihyppelylle mukaan ekaa kertaa vaelluskengät koska tiesin, että olen tulossa Amorgokselle joka tunnetaan vaeltajien mekkana.

Eilen patikoin saaren suosituimman ja upeimman reitin joka on 16 kilometriä ja vie pääkaupungista Chozoviotissan kuuluisan luostarin kautta saaren "selkää" pitkin Egialin kylään.

Reitti tarjosi odotetusti huikeita maisemia.

Reitti taittuu neljässä tunnissa jos ei pidä taukoja. Suositeltavin ajankohta patikalle on aamu- tai myöhäinen iltapäivä, polku ei nimittäin tarjoa mitään varjoa eli esimerkiksi metsäisiä osuuksia vaan koko 16 km saa haikkailla suorassa auringonpaisteessa.

Amorgoksella ei juurikaan ole puita, se on kasvillisuudeltaan hyvin karu saari.

Chozoviotissan luostari on yksi niitä Kreikan kirkkoarkkitehtonisia nähtävyyksiä jotka "kaikki" sen tyyppisistä nähtävyyksistä kiinnostuneet tietävät. Ja onpa se tuttu myös monista postikorteista uskomattoman kuvauksellisen ja sanalla sanoen erikoisen sijaintinsa takia. Luostari on kuin "liimattu" jyrkkään vuorenseinämään ja sijaitsee piilossa niin, että sen näkee vain mereltä päin tai kun tullut tarpeeksi lähelle sinne johtavia rappuja (patikoituaan ensin jyrkän reitin alas Chorasta).

Tiesin jo kuvien perusteella että paikka on komea, mutta livenä se näytti vieläkin upeammalta. Uskonnolliset rakennukset ovat Kreikassa ihan omaa luokkaa kuvauksellisuudessaan, kuten suunnilleen joka toisen pikkuisen kirkon kohdalla tulee todettua.

Luostarin alapuolella meri loistaa turkoosin ja vihreän sävyisenä. Seisoin tässä niin pitkään että pian tuli jo kiire lähteä eteenpäin.

Kello oli nimittäin tässä vaiheessa jo yli 15.00, ja tarkoitus oli päästä Egialiin ennen auringonlaskua. Pimeässä patikoiminen keskellä ei-mitään (reitin varrella ei ole mitään asutusta) ei ollut kokemus jota olin tavoittelemassa.

Edestä päin ei enää arvaisi että mulla mitään liilaa husväriä onkaan... Mutta on sitä siellä taaempana vielä ihan kivasti. :) Kaikki ei ole vielä menetetty.

Reitin ensimmäinen osuus kulkee saaren itäpuolta.

Yksi noista mereen pistävistä kallioista näyttää minusta ihan maitovalaalta... :)

Sitten kavutaan saaren "selkärangan" yli läntiselle puolelle. Tällä puolella reitti on paikoin niin kivistä ja vaikeakulkuista että mukana olevat kevytvaelluskengät eivät ihan olleet riittävät ja kaipailin kotiin jääneitä järeitä Meindlejani.

Sandaaleilla ei tälle reitille todellakaan kannata lähteä.

Egiali häämöttää jo...

Saavutin Egialin täydellisellä ajoituksella juuri auringon laskiessa.

Aika hyvä päivä, etten sanoisi :)

.

Loppukevennys:

Arvatkaa näyttikö hassulle kun reitin loppuvaiheessa, lähestyessäni Egialia, näin vanhan kivimuurin yli kurottuvan puun oksalla... vuohen! Joo, tiedän että vuohet ovat taitavia kiipeilemään, mutta puun oksalla en ole ennen vuohta nähnyt! ^_^ Siellä se pisteli tyytyväisenä lehtiä poskeensa. Aika veijareita.

Sattumalta eräs lukija esitti pari päivää sitten kommenteissa kysymyksen aiheesta, josta olin muutenkin ajatellut kirjoittaa lähiaikoina. Se lähiaika on nyt sitten tänään. :)

Aihe on deodorantin/antiperspirantin tarve. (Viittaan näihin tuotteisiin tekstissä yksinkertaisuuden vuoksi vain termillä 'deodorantti'.)

Olen kuluneen vuoden aikana kuin huomaamatta vähentänyt deodorantin käyttöä. Sitten aloin kiinnittää siihen huomiota. Mitä tapahtui hikitilanteen näkökulmasta niinä päivinä jolloin en käyttänyt deodoranttia? Ei mitään. Ei yhtään mitään. Kainaloni eivät olleet sen märemmät eikä hiki haissut sen pahemmin kuin muutenkaan.

Hien haju ja hikoilun voimakkuus on henkilön yksilöllisen kemian tulos, toisten hiki haisee voimakkaammin, toisten miedommin. Puhdas hiki on hajutonta ja hajun saavat aikaan ihon pinnan bakteerit. Hien hajuun ja voimakkuuteen vaikuttaa myös hien "syy", on kahdenlaista hikoilua: elimistön lämmönsäätelyyn liittyvää (ns. liikuntahiki) ja tunneperäisiin syihin kuten jännitys- ja stressitilanteisiin liittyvää. Näitä erittävät kahdenlaiset hikirauhaset, ekkriiniset ja apokriiniset.

Minä kuulun suhteellisen miedosti hikoileviin ihmisiin. Jos lämpötila, liikunta tai jokin tunneperäinen asia ei ole vaikuttamassa, kainaloni pysyvät kuivina käytännössä koko päivän ilman mitään apuaineita. Ja jos juoksen bussille ja saavun sinne ihan hikisenä, ei hiki haise millekään. Minulla on kai siis mukavat bakteerit iholla.

Silti olen tunnollisesti käyttänyt deodoranttia teini-ikäisestä saakka. Sitä ei ole kyseenalaistanut ollenkaan. Deodoranttia kuuluu käyttää "kaiken varalle", ikäänkuin. Se on tuntunut yhtä itsestäänselvältä osalta päivittäishygieniaa kuin hammastahna.

Jos olen joskus reissussa unohtanut deodorantin ja huomaan puutteen vasta seuraavana aamuna, olen saattanut olla todella huolissani ja harmissani. Apua, joudun lähtemään ulos ilman deodoranttia...

Nyt puistelen tuolle päätäni. Arvatkaa mitä: en ole esimerkiksi täällä Kreikassa laittanut deodoranttia yhtenäkään päivänä. Vaikka juuri esittelin sen matkakosmetiikkapostauksessani. Jep, sellainen löytyy Kreikkakassista, mutta tänä vuonna en näköjään enää käytä sitä. (Köh, ehkä vuosi sitten ostetun dödön käyttö olisi muutenkin vähän kyseenalaista... ;D Joo, taidanpa heittää sen menemään.)

Kreikan lämpötilan puitteissa edes antiperspiranttinen dödö ei tietenkään pysty estämään tai merkittävästi edes vähentämään hikoilua, joten ainoa peruste sen käytölle olisi hajun estäminen. Silloin kun henkilön tilanne on se että hiki tosiaan haisee pahalle, ovat ehkäisy- ja lievennystoimenpiteet totta kai perusteltuja ja sosiaalisen ympäristön kannalta huomaavaisiakin. Mutta minun (normi)hikeni ei haise. Mitä dödö siis ylipäänsä tekee kainaloissani täällä 30+ asteen lämpötilassa tai missään muuallakaan? Se on vain ylimääräinen kemikaalikuorma. Ihon kosteuteen se ei vaikuta suuntaan tai toiseen.

Kirjoitin tuossa että (normi)hikeni ei haise. Tällä tarkoitan sitä kropan lämmönsäätelyyn liittyvää, liikkumisen ja lämpötilan aikaansaamaa hien eritystä. Se toinen hiki taas haisee. Ja SEN voi nähdä perusteluna deodorantin käytölle. Mutta tämä toinen hikityyppi ei esiinny päivittäin, ja varmaankin juuri siksi deodorantin käyttö on vähentynyt marginaalisesti tajuttuani, etten tee dödöllä mitään "normihien" kannalta.

Se toinen hiki on sitä tunneperäistä, erityisesti stressitilanteisiin liittyvää. Jos jännitän jotain, kainalot ovat kyllä hetkessä kosteat, ja ilman dödöä myös tuoksu on tunnistettava. Joskus tämän tyyppistä hikeä ilmenee myös positiivisissa yhteyksissä kun keskityn johonkin josta olen oikein innoissani, kuten meikkaamiseen tai vaikka blogijutun kirjoittamiseen. Se on tosi outoa, koska tilanteisiin ei liity jännitystä tai hermostuneisuutta. Olen päätellyt, että näissä tilanteissa olen kuitenkin jotenkin tunnetasolla eri lailla aktivoitunut kuin "normitilanteissa". "Meikkihiki" ei ole päivittäinen ilmiö vaan liittyy vaativampien meikkien kuten vaikka juhlameikin tekoon. Tai jos olen tekemässä jotain blogimeikkiä :D Tosi hassua.

Syy sille, miksi "tunnehiki" voi haista erilaiselle kuin lämpöhiki, liittyy hien kemialliseen koostumukseen. (Sarjassamme tietoa joka ei ehkä kaikkia kiinnosta eikä edes liity postauksen varsinaiseen pointtiin, mutta kerron silti ^_^) Lämpöhien erityksestä vastaavat ekkriiniset hikirauhaset ja tämä hiki on koostumukseltaan 90-prosenttisesti vettä. Apokriinisten rauhasten tuottama tunneperäinen hiki taas sisältää paljon valkuaisaineita ja lipidejä. Tämä koostumus on enemmän bakteerien mieleen ja näin ollen voi potentiaalisesti haista voimakkaammin.

Ja minulla se menee juuri niin. Bakteerit mitä ilmeisimmin riemastuvat tunnehien tarjoamasta ateriasta ja tuloksena on haisevat kainalot. Haju ei tuolloinkaan ole erityisen pistävä mutta havaittava kuitenkin.

Tuota hikeä vastaan on tietysti mielekästä suojautua jos on menossa tilanteisiin jossa on odotettavissa jännitystä tai tunnepiikkejä. Mutta kun näitä tilanteita on arjessani aika harvoin, on deodorantin päivittäinen käyttö lopulta.... oikeastaan täysin turhaa. Aine on kainaloissani eikä tee siellä useimpina päivinä yhtään mitään muuta kuin muodostaa iholle ylimääräisen kemiallisten aineiden kalvon. En sano että kuulun niihin jotka ovat huolissaan esimerkiksi antiperspiranttien sisältämistä alumiiniyhdisteistä, mutta en yleisesti näe pointtia laittaa iholle tarpeetonta kemikaaliannosta.

Kun asiaa miettii, on todellakin aika hullua että niin moni, kuten minäkin 22 vuoden ajan, hieroo joka päivä ihoonsa deodoranttia silkasta tottumuksesta ja kuvitelmasta että niin vain "kuuluu tehdä". Runsaasti hikoilevien ja pahanhajuisesta hiestä kärsivien kohdalla käyttö on täysin ymmärrettävää, mutta sillä osalla väestöä, jolla ei ole tätä ongelmaa, on deodorantin käyttö "vain varmuuden vuoksi" lopulta aika hullu ilmiö.

Muita jotka ovat kyseenalaistaneet deodoranttien ja antiperspiranttien käytön?

Kuinka moni on menee täysin dödöttä?

Mitä ajatuksia aihe ylipäänsä herättää?

.

Blogissa on aiemminkin käyty kiihkeää keskustelua deodorantista ja hikoilusta, viimeksi liittyen yödeodorantin käyttöön. Melkein 300 kommenttia keränneet postaukset löytyvät täältä: Kuka laittaa yöksi deodoranttia? ja Hyi, hiki!

Upea Amorgos.

Itäisin Kykladien saarista, Ateenan satamakaupungista lähtevän Kykladien laivalinjan toisiksi viimeinen pysäkki.

En ihmettele miksi Luc Besson valitsi kuvata Le Grande Bleun juuri täällä.

Amorgos on mielestäni kaikkein kauneimmalla nimellä nimetty Kreikan saari. Amorgos... Voisiko tämän niminen paikka tuottaa pettymystä?

Karu. Vuoristoinen. Vaeltajan paratiisi.

Ei yökerhoja.

Ei lentokenttää.

Ei charter-turismia.

Ei kunnon ruokakauppaa.

Mutta kun täällä nousee laivasta, kohtaa yhden Kreikan rakastetuimmista pienistä saarista jolla on uskollinen ja monilukuinen kävijäjoukko joka palaa tänne vuosi toisensa jälkeen.

Jotain jännää täällä on. Lähtien siitä että saarella on kaksi yhtä tiheästi liikennöityä satamaa ja kaksi yhtä isoa, yhtä suosittua ja sievää satamakylää (Katapola ja Egiali). En ole tavannut tällaista asetelmaa millään muulla saarella. Kaksi satamaa ovat jäljellä siltä ajalta kun saaren pohjois- ja eteläosan välillä ei kulkenut kunnon tietä. Jostain syystä ne ovat jääneet elämään kumpikin vaikka tietä pitkin hurauttaa nykyään Katapolasta Egialiin puolessa tunnissa.

Kealla asuu enemmän ihmisiä kuin Amorgoksella ja siellä bussit olivat menneet talvilevolle jo kolme viikkoa sitten. Täällä bussit porskuttavat kylien väliä täysien turistilastien kanssa edelleen täyttä häkää. Vaikka Amorgos sijaitsee laiva- ja lentoyhteyksien kannalta "hornan tuutissa", täällä riittää porukkaa. Näköjään vielä syyskuun lopullakin. Kaikki ovat tulleet tänne omatoimisesti.

Ja osa ei pääse huomenna ja perjantaina pois koska Pireuksesta liikennöivät isot autolautat ovat lakossa. Tapasin tänään belgialaisporukan joka oli huomenna menossa Milokselle, seuraavat yöt oli varattu jo sinne. "No, kyllähän täällä Amorgoksellakin vielä viihtyy," yksi heistä totesi leppoisasti.

Itsekin taidan viihtyä vielä viikonlopun yli.

Tässä kuvia kauniilta Amorgokselta.

Pääkaupunki Chora korkealla saaren keskellä on juuri niin klassinen valkoinen, sokeripalatalo-Chora kuin toivoa voi.

P.S. Le Grande Bleu teki suuren vaikutuksen kun näin sen joskus teininä. Se oli pitkään lempielokuviani ja taisinpa olla vähän ihastunutkin filmin Jean Marc Barr'iin. ^_^ Siitä on vuosia, ainakin 10, kun olen viimeksi elokuvan nähnyt. Yksi kahvila Katapolassa kuulema esittää leffaa pienellä screenillä joka ilta. Pitäisiköhän mennä katsomaan..? :)

Varma reissujen klassikkopostaus ^_^  Matkakosmetiikasta pyydettiin taas postausta joten täältä tulee. No, olisin varmaan tehnyt sen ilman toivettakin :D

Matkustan käsimatkatavaralla joten haasteena on saada nestemäinen kosmetiikka mahtumaan litran pussiin. Lyhyillä reissuilla tämä ei tietenkään ole ongelma, mutta yli kuukauden mittaisilla on yleensä mahdoton saada litran vetoista määrää riittämään koko matkan ajaksi.

Yhdellä ensimmäisistä Kreikan saarihyppelyreissuistani tämä oli erityisen haastavaa, koska budjetti oli niin pikkuinen etten voinut laskea edes sen varaan että voin ostaa paikan päältä kaikki loppuvat tuotteet. Tuo kyseinen vuoden 2013 reissu olikin kyllä minibudjettisuudessaan erityisen muistorikas ja hauska, niin pienellä matkakassalla selviäminen oli taidonnäyte josta olen edelleen ylpeä ^_^ Kyseisellä matkalla päädyin mm. ostamaan Nivea Cremen koska tarvitsin kipeästi rasvaista voidetta hoitamaan halkeilleet kantapääni, eikä ollut varaa muuhun. :)

Sittemmin keksin loistoratkaisun helpottamaan käsimatkatavaralla matkustamisen tuomia kosmetiikkarajoituksia: minulla on nykyään Ateenassa kaverin luona jemmassa "Kreikkakassi" (kuvassa), joka sisältää isompia ja eniten kuluvia kosmetiikkatuotteita kuten suihkugeelin, kroppavoiteen ja aurinkorasvan.

Kassiin on pesiytynyt myös kaikkea muuta reissussa tarpeellista kuten keittiövälineitä ruoan laittoa ja tiskausta varten (mm. kokonainen Fairy-pullo ;)), savetteja, tuikkukynttilöitä (!), nenäliinoja, karvanpoistohöyliä jne. Kiitos kassin, minun ei tarvitse tuoda Suomesta oikeastaan kuin meikit ja kasvotuotteita.

Kun menin aamulla kuvaamaan kosmetiikkaa vuokrahuoneeni ulkopuolelle, sain leikkisän seuralaisen joka ystävällisesti sabotoi kuvaustani niinkuin nyt vain kissanpennun voi kuvitella tekevän kun sen näköpiiriin levittää kiinnostavan näköistä pikku-tilpehööriä. ^_^

Suomesta tuomani matkakosmetiikka asuu kahdessa litran minigripissä.

Kaikki nestemäiset meikit kuten eyelinerit, maskara, huulipuna jne (myös vahamainen huulipuna lasketaan ihme kyllä nesteeksi) olivat lennon ajan tuossa toisessa minigripissä joka oli niiden myötä ääriään myöten täynnä.

MEIKIT

Olen luopunut luomivärien käytöstä kuumien olosuhteiden maissa kokonaan, ei vain jotenkin jaksa puuterimaisia tuotteita kun iho on koko ajan nihkeä ja tahmea. Värikkäät rajaukset ovat the meikkini Kreikan matkoilla. Värivaihtoehtoja pitää olla paljon. :) Naurattaa kun joskus muinoin pakkasin mukaan vain 2 tai 3 eri kynää kun halusin pitää matkatavarat niin niukkina ja kevyinä kuin mahdollista - ja eiväthän kynät paina yhtään mitään..! Tuloksena oli se, että kyllästyin pariin hassuun mukana olleeseen värivaihtoehtoon nopeasti ja sitten piti ostaa paikan päältä lisää.

Mukana on siis läjä eri värisiä kyniä, pari nestemäistä eyelineria, ripsiväri, silmämeikinpohjustaja (pitää ihon mukavan himmeänä ja käytän tätä aina vaikken laittaisikaan luomiväriä), kulmakynä, yksi huulikiilto ja yksi huulipuna niitä päiviä varten kun haluan heittäytyä oikein villiksi :D

Peiteaineita kaksi: itsestäänselvästi Lauderin Double Wear ja kun iho on tarpeeksi ruskettunut, Dermablendin Cover Stick.

Kulmageelinä minulla on muuten nyt käytössä uusi tuttavuus, tai uusivanha sanoisinko: Clarinsin Double Fix Mascara. Olen saanut sen testiin blogin kautta.

Kyseessä on vedenkestävä tuote jota voi käyttää joko vesiliukoisen maskaran päällä tekemään siitä vedenkestävä tai sutia sillä kulmat ojennukseen. Kauneusblogikollega Jonna kehui tuotteen ihan pystyyn kuvailemalla sitä mun kulmageelivertailupostauksen kommenteissa näin: "Clarins on aika vahamaista ja se suorastaan pakottaa jäykät kulma ojennukseen ja ne pysyvät koko päivän, sade tai mikään muu ei pilaa. Kulmat voi käydä päivän aikana vaikka läpi harjalla, mutta silti ne pysyy asennossa. Ei tee kulmia koviksi koppuroiksi vaan jättää joustavan vahamaisiksi.".

Harmillisesti, minun kokemukseni on hyvin erilainen. Tuli mieleen lieköhän Double Fixin koostumus päivitetty viimeisen uudistuksen myötä, sillä minun saamani kappale ei ole yhtään vahamainen. Ei tosin kovin nestemäinenkään märällä tavalla, koostumus on jännän "olematon" siten että se kuivuu nopeasti eikä jätä näkyvästi "kiiltävää", kosteaa kerrosta niinkuin esim. Anastasia. Se ei myöskään koveta tai jäykistä kulmia mainittavasti. Pito ei ole voimakas, päivän aikana kulmat lähtevät elämään omaa elämäänsä. Oma arvioni: tuote sopii paremmin maskaran päälle kuin kulmien asentoon kiinnitykseen.

MUU KOSMETIIKKA

"Balancing conditioner" -pulloissa (peräisin jostain hotellista, älyttömän hyvä littana muoto matkakosmetiikkakäyttöön, puteli vie minigrip-pussissa minimaalisesti tilaa) on kasvoaurinkovoidetta (Aloederma <3) ja Fudgen hopeashampoota. Vanhassa hiusvärin mukana tulleessa hoitoainetuubissa on niinikään Fudgea. Tuubin päällä lukee vieläkin Reparation kun se on muinoin täytetty YR:n Reparation-hoitoaineella ^_^

Clinique-pullossa on Lumenen Sensitive Touch -silmämeikinpoistoainetta. Clarins-minipullossa on Cliniquen Clarifying Lotion -kasvovettä, valitsen aina tätä mukaan matkoille kun siinä on kuoriva vaikutus ja ajatus tahmaihon kevyestä kuorinnasta päivittäin miellyttää. :)

Lily Lolo -purkissa on violettia Herman's-suoraväriä. Josta on enää puolet jäljellä. :/

Kun Aloederman kasvoaurinkovoide loppuu otan käyttöön Clarinsin SK20-minituubin. Huomaan että uskollinen kumppanini Cliniquen Dark Spot Defense SK 45 jäi kuvasta... Sillä voitelen huulten ympärysten hyperpigmentaatioaluetta tunnin välein.

Kasvojen kosteutukseen minulla on mukana sama tuote kuin viime vuonna: ihana EkoPharman Tyrni-silmänympärysvoide. Joka ei todennäköisesti tälläkään kertaa riitä koko matkan ajalle. Mutta loppuajan voin käyttää kasvovoidenäytteitä joita löytyy Kreikkakassin uumenista. :) Tuo Tyrni on niin kertakaikkisen ihana voide että vaikka laatikot pursuaa voiteita, ostin itse toisen kappaleen juuri matkakäyttöä varten.

Seuraavaksi aloin kuvata Kreikkakassin sisältöä.

Se kiinnosti luonnollisestikin myös seuralaistani.

Kassista löytyy:

Suihkugeeli ja vartalovoide (Korres Santorini Vine <3)

Käsivoide (Korres Almond Oil & Calendula, aiiivan loistava! Ja niin ihanan tuoksuinen!)

Aurinkovoide vartalolle

Kasvoputsari (paikallinen halpismerkki, jouduin ostamaan kasvoputsarin paikan päältä koska Herman's-väri vei minigripistä putsarin tilan. Onneksi Bioten osoittautui oikein miellyttäväksi tuotteeksi.)

Hiuskiinne (nyt tiedän miltä hyönteismyrkyn hajuiseksi kuvailtu halpishiuslakka tuoksuu...^_^)

Deodorantti (merkillä ei väliä, joku kreikkalainen, ostin halvinta mitä löytyi)

Hammastahna

Kreikkakassin pohjalle unohtui Apivitan hiusnaamio, se jäi kuvaamatta.

.

Tällaisella setillä siis mennään tällä reissulla. Santorini Vinet loppuvat ihan kohta (ostin ne viime syksyn reissulla) ja pian pääsee ostamaan uudet Korres-ihanuudet :) :) Suihkugeelin ja vartalovoiteen kohdalla en osta "halvinta mitä löytyy" sillä asiaan kuuluu Korres ihanine tuoksuineen :)

Minun täytyi taas saada kirjoittaa Paroksesta.

Istuin aamulla laivaan, avasin läppärin ja sanat alkoivat pulputa näytölle. Ne kuplivat sisälläni jo kolme päivää, siitä hetkestä kun astuin Parikian satamaan perjantaina iltapäivällä. Se sama, tuttu, lämmin tunne. Olen kotona.

Tunnetta voi hyvin verrata rakastumiseen. Tiedättehän, kavereiden seurassa on kiva olla. Hyvien ystävien seurassa vielä mukavampaa. Tällaista on useimmilla saarilla, ne ovat kavereita tai ystäviä.

Sitten on joitain saaria, joiden vaikutus menee vielä syvemmälle tunteisiin. Heräät, syöt, juot kahvia, kävelet kadulla, istut kivellä, seisot rannalla. Mitä teetkin, olet koko ajan kuin kevyissä, miellyttävissä pistoksissa. Kaikki tuntuu korostuneen ihanalta, kuin rakastuneella. Sellainen olo minulla on Paroksella.

Paroksen pääkaupunki Parikia ei ole se postikorttimaisin saaripääkaupunki kun sitä lähestyy mereltä päin. Sillä ei ole Syroksen Ermoupolin majesteetillista vaikuttavuutta tai Serifoksen Choran kuvauksellisuutta, tai Symin Gialoksen eleganssia. Puhumattakaan Santorinin Thiran uniikkiudesta.

Parikia on rakennettu tasangolle eikä sen lättänä, arkisen näköisten rakennusten reunustama siluetti muodosta yhtä pittoreskiä näkymää kuin korkeille kukkuloille rakennettujen kylien. Siinä missä jonkun toisen kylän vetovoima on ilmeinen jo kaukaa, Parikian taika on kätketympää.

Parikian lumo löytyy kun astuu sen sisään.

Arkisuus katoaa kun vaellat vanhankaupungin sydämeen pitkin ällistyttävän kauniita, hohtavan valkoisia kujia. Kaikkialla on siistiä ja vastamaalatun näköistä. Ohitat houkuttelevia kaarikäytäviä, laventelinsinisiä ovia, pieniä kirkkoja ja tunnelmallisia miniatyyriaukioita.

Siellä täällä kohtaat upeasti kukkivia bougainvilleoita joiden häikäisevä fuksian puna tuo äärimmäisen kuvauksellisen kontrastin kylän valkoisuudelle. Kykladeille tunnusomainen pehmeä valo luo kaikelle raukean soft focus –efektin.

Käytän usein tätä ilmaisua, mutta se vain on niin sopiva: Parikian kadut ovat minulle kokemuksena kuin kävelisi jossain kulississa. Miljöö on niin harkitun kauniin näköinen, värit, muodot, jopa ne harvat ränsistyneet yksityiskohdat kuten hylättyjen talojen ovet ja ikkunankarmit.

Kokonaisuus on esteettisesti niin lumoava että vastaavaa olen kokenut vain muutamissa paikoissa Kreikassa, kuten Santorinilla ja Folegandroksella. Välillä tuntuu että kaupungissa on liian siistiä ja liian kuvauksellista ollakseen todellista… Kiertääkö täällä joku kaiket päivät lakaisemassa, maalaamassa ovia ja asettelemassa istutuksia, lyhtyjä tai torkkuvia kissoja strategisiin paikkoihin..? En tiedä, mutta olen vain syvästi onnellinen että olen löytänyt näin ihanan paikan. Vaikea pukea sanoiksi sitä iloa, tyyneyttä ja jopa yhteenkuuluvuutta jota tunnen kun olen Parikiassa.

Yksi Parikian ihastuttavan tunnelman salaisuuksia on turismin ja paikallisen elämän tyylikäs ja luonteva kohtaaminen. Samaa voi sanoa koko Paroksesta.

Vaikka saari on hyvin turistillinen ja yksi Kykladien suosituimmista, sieltä puuttuu monia tietyille pakettiturismisaarille ominaisia tunnusmerkkejä. Täällä ei esimerkiksi ole turistikohteiden rasittavimpiin ilmiöihin kuuluvia aggressiivisia, kymmentä eri kieltä huutavia ravintoloiden sisäänheittäjiä. Matkamuistomyymälätkin ovat astetta elegantimpia ja huomattavasti vähälukuisempia kuin toisilla suosituilla saarilla. Yökerhot ja baarit ovat tyylikkäitä ja niissä käyvät niin paikalliset kuin turistitkin, ne eivät edusta ns. Laganas-tyyliä (Zakynthoksen bilekylä).

Parikian vanhassakaupungissa myymälöiden, kahviloiden ja ravintoloiden täyttämä turistien valtaväylä elää sopuisasti ja luontevasti rinta rinnan paikallisen elämän kanssa. Poikkea ostoskadulta mille tahansa muulle kujalle ja pian kuljet ohi pyykkinarujen, istutuksiaan kastelevien mummujen ja avonaisten ovien joista näkee suoraan keittiöön tai olohuoneeseen.

Itse asiassa suurin osa vanhaakaupunkia on paikallisten asuinaluetta. Turisteille kohdennetut palvelut rajoittuvat lopulta niin pienelle alueelle että kaupungissa on säilynyt hyvin autenttinen kreikkalainen tunnelma.

Asiaan vaikuttaa myös Parikian koko.

Kaupunki on suuri ollakseen saaripaikkakunta, ja täällä asuu vakituisesti niin paljon paikallisia (melkein 5000) että turistien määrä ei koskaan ylitä paikallisväestöä, toisin kuin monissa muissa suosituissa Kreikan lomakohteissa. On lomakyliä, joissa paikalliset käyvät vain töissä ja tuottavat palveluita turisteille, turistien ollessa kylän todellinen ”väestö”. Sesongin ulkopuolella tällaiset kylät kuolevat käytännössä kokonaan.

Minulla on kaupungissa kaksi ehdotonta lempipaikkaa.

Ykkönen on Kastro, kaupungin vanhimpiin kuuluva alue. Tämä ”vanhakaupunki vanhankaupungin sisällä” on nukkekotimaisessa sievyydessään omaa luokkaansa.

Kukkulalla muinoin sijainneen venetsialaisen linnoituksen raunioilla seisoo täydellisen idyllinen miniatyyrikirkko jolta avautuu esteetön maisema merelle. Kirkko on ehkä jäänyt joillekin teistä mieleen aiemmista Paros-jutuistani.

Linnoitusta kiertää kaksi puoliympyrän muodostavaa katua joita reunustaa julkisivultaan moitteettomiksi kunnostettuja asuntoja. Suurin osa niistä on nykyään vuokrahuoneita.

Auringonlaskut Paroksella vetävät upeudessaan vertoja Santorinille, vaikka yhtä dramaattista miljöötä täällä ei olekaan spektaakkelin näyttämöksi. Väitän kuitenkin, ettei auringonlasku Agios Konstantinoksen kirkon portailta ihailtuna (ja ehkäpä viimeisteltynä lasillisella kylmää juotavaa) jää paljon jälkeen Oiasta. ;)

Toinen lempipaikkani on Suuren Puun Aukio (kuvassa) ostoskatujen sydämessä jonka virallista nimeä en tiedä (eikä se lue kartoissakaan).

Tämä on yksi tunnelmallisimpia ravintola/kahvila-aukioita joita olen matkoillani kohdannut. Pikkuinen aukio on kokonaan suuren puun oksien kattama ja melkein seinästä seinään täynnä pöytiä ja tuoleja. Täällä on hämyinen ja intiimi tunnelma, kuin istuisi jossain pienessä sopessa vaikka onkin ulkona.

Aukiota dominoi kahvila-baari Distrato (josta saa myös simppeliä ruokaa) ja siihen kuuluva paikallisia tuotteita myyvä pikkuinen liike. Liikkeen takana on aukion jatkumo, jolta löytyy niinikään hämyisen romanttisella tunnelmalla varustettu Symposium Café kutsuvine terasseineen. Täällä voisi istua ilta illan jälkeen.. Jos asuisin Paroksella, näkisin itseni jo Symposiumin vakkarina…

Parikia levittäytyy yllättävän laajalle alueelle ja jakautuu kahteen osaan sataman toimiessa luonnollisena raja-alueena. Satamakadun tuulimyllyltä (selkä merelle päin) oikealle päin sijaitsee vanhakaupunki, vasemmalla uusikaupunki.

Kartassa vain vanhankaupungin puoli.

Uuden kaupungin puolella sijaitsee kaupungin parempi ranta Livadia (vanhankaupungin puolellakin on ihan ok, tosin pienempi uimaranta) ja alue koostuu pääasiallisesti hotelleista, autonvuokraamoista ja vuokrahuoneista. Ollakseen ”vain” kaupungin ranta, Parikian Livadia on mielestäni todella hyvä ranta ja hakkaa mennen tullen monet muiden saarten parhaina mainostetut biitsit. Hiekka on pehmeää, hienoa ja vaaleaa, vesi kristallinkirkasta ja pohja niinikään hienohiekkainen.

Tietysti on makuasia millaisista rantamiljöistä tykkää, toisten mielestä parhaat rannat ovat niitä jotka sijaitsevat kaukana asutusalueista, toiset taas pitävät kaupunkirantojen helppoudesta (lyhyt matka kotiin) ja palvelutasosta. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Valitsen mielelläni rannan, joka on samalla pieni ja intiimi mutta jolta löytyy kaikki palvelut kuten suihku, vessa ja mukava rantataverna tai –baari.

@ Krios, Arodo-baari

Tämänkertaisella Paroksen vierailulla löysin minulle uuden rannan, joka taisi liittyä suosikkipaikkoihini.

Lähdin patikoimaan Livadian päästä lähtevää polkua joka nousi ylös pienelle kukkulalle ja jatkui näkymättömiin kallioisen niemen yli. Seurasin polkua kukkulalle, jonka laelta se sukelsi alas jyrkän kallioista rannikkoa seuraten kohti kauempana häämöttävää uimarantaa. Polku päätyi pikkuiselle, kallioiden eristämälle rannalle jonka yhteydessä oli mukava rantabaari ja ravintola. Paikan nimi oli Krios, selvisi. Ja ravintolan nimi Arodo.

Pian istuin veden äärellä edessäni paikallinen versio horiatikista; fetan tilalla paroslaista xinomizithra-juustoa (jotain niiiin hyvää... ja sitä saa vain tiettyina sesonkeina, esimerkiksi ei talvella). Jäin pitkäksi aikaa juttelemaan baarin työntekijöiden kanssa. Yksi heistä totesi odottavansa jo kovasti lokakuuta, että sesonki päättyy. "Tämäkin paikka muuttuu inhimilliseksi". "Mitä tarkoitat?", kysyin. "Nuo samperin aurinkovarjot lähtevät, en voi sietää aurinkovarjoja". Hehheh. Juttunsa kullakin :D

En meinannut saada irrotettua itseäni Kriosin rannalta ja tuijotin sileää ja välkehtivää veden pintaa niin kauan että yksi arodolaisista tuli kysymään oliko minulla kaikki kunnossa. Oli todellakin. Täydellinen iltapäivä.

Ja täydelliset kolme päivää saarella.

Olisin niin halunnut jäädä pidemmäksi aikaa mutta uudet saaret kutsuvat ja uusi saari on aina myös uusi tilaisuus rakastua. :)

Paros, me näemme kuitenkin jälleen. Ennemmin tai myöhemmin, mieluummin ennemmin. <3

*

Kymmenen syytä rakastua Parokseen:

1 Parikia. Yllä varmaan tuli tarpeeksi perusteluja.

2 Naoussa. Paroksen toisiksi suurin kylä on vetovoimaisuudessaan Parikian tasoa. Naurettavan kuvauksellisine kalastajasatamineen (kuvassa) Naoussa edustaa postikorttimaisemaa klassisimmillaan.

3 Antiparos. Saaren pikkusisko on vain puolen tunnin laivamatkan päässä pääkaupungista ja tarjoaa yhden Kykladien söpöimmistä minipääkaupungeista kuorrutettuna elegantilla pääkadulla ostos- ja ravintolatarjontoineen. Täällä on myös yksi Kreikan ja koko Euroopan kuuluisimmista luolanähtävyyksistä.

4 Juuri sopiva koko; saari on väkiluvultaan tarpeeksi suuri jotta elämää riittää sesongin ulkopuolellakin mutta sen verran pieni että saaritunnelma ja paikkakuntien kylämäisyys säilyy.

5 Rannat. Niitä riittää. Voit valita villin, eristyksissä olevan rannan, siistin kaupunkirannan, pienen perhelomarannan jne.

6 Hinnat. Paros on yksi Kykladien edullisimmista saarista. Majoitusta saa (low seasonilla) kahdella kympillä ja tsatsikinkin vielä alle kolmella eurolla – täyttä utopiaa nykyään monilla muilla suosituilla saarilla.

7 Sijainti ja yhteydet. Paros sijaitsee Kykladien keskeisimmällä linjalla ja täältä on Naxoksen ohella tiheimmät ja monipuolisimmat laivayhteydet muualle Kykladeille, Dodekanesiaan, Kreetalle ja aina Samokselle saakka.

Myös saaren sisäiset bussiyhteydet ovat erinomaiset ja jatkuvat tiheinä vielä low seasonillakin.

8 Tunnelma. Vaikka saarella on paljon turismia joka myös näkyy, tunnelma on silti hyvin kreikkalainen eikä saarella ole monia massaturismin ikävämpiä lieveilmiöitä. Paroksella tuntuu siltä että on Kreikassa, ei rakennetussa turistiympäristössä.

9 Ruoka. No se nyt on hyvää kaikkialla Kreikassa mutta Paroksen ravintolatarjonta on saarten monipuolisimpia; murkinamestoja löytyy yksinkertaisista kuppiloista perinteisiin tavernoihin ja elegantteihin valkopöytäliinapaikkoihin. Jos kreikkalainen ruoka alkaa tympiä, täältä löytyy myös meksikolaista ja italialaista.

10 Monipuolisuus: täydellinen kattaus kaikkea; on kyliä, rantoja, patikkareittejä, yöelämää, ravintoloita, ostosmahdollisuuksia… (Paros tunnetaan Mykonoksen ja Ioksen jälkeen Egeanmeren partypaikkana #3. Jos haluat välttää bilekauden, tule heinä-elokuun ulkopuolella)

P.S. Happy Green Cow's on kääntänyt takkinsa ja on nyt liharuokaravintola. :/ Jopa sana 'happy' on tiputettu pois. No, mä olen onnellinen jossain muissa ravintoloissa ;)

Olen viimeisen vuoden aikana tullut hiustenpesun osalta tulokseen, että pidän eniten tuuheuttavista shampoista.

Ennen välttelin niitä koska kokemukseni oli, että melkein kaikki tuuheuttavina mainostetut shampoot saivat hiukseni takkuun ja olivat kaiken kaikkiaan hoitoteholtaan liian mietoja kuivalle ja käsitellylle hiustyypilleni. Vaikka hoitoaine on se joka pituudet hoitaa ja shampoo tulisi valita ennen kaikkea hiuspohjan kunnon (tai hiusten värikäsittelyn) mukaan, koen ehdottomana plussana jos shampookin sisältää sen verran hoitavia ainesosia että hiusten pesu sujuu miellyttävästi ilman takkuihin takertuvia sormia.

Nyt markkinoilla tuntuu olevan ihan uuden tyyppisiä, aiempaa hoitavampia volyymishampookoostumuksia. Tai sitten olen vain aiemmassa elämässä sattunut epäonnisesti aina kokeilemaan niitä takuttavia yksilöitä, vaikka hoitaviakin olisi ollut. Hur som helst, asenteeni tuuheuttavia shampoita kohtaan on nyt muuttunut muutaman superpositiivisen kokemuksen kautta (mm. Lushin mainiot Fairly Traded Honey ja Seanik) välinpitämättömästä innostuneeseen, ja täältä pesee (heh) tänään vertailujuttu viidestä eri tuuheuttavasta shampoosta.

Ja heti alkuun kömmähdys: unohdin kokonaan kuvata joukon viidennen eli Rahuan Voluminous-shampoon. Otin kuvat edellisenä päivänä ennen reissuun lähtöä ja kai päässä pyöri niin paljon muita asioita että Rahua-ressu unohtui kokonaan. Vertailussa on siis viisi shampoota: Phyton Phytovolume, Natura Siberican White Cedar, Rahuan Voluminous, March Anthonyn Collagen Bamboo ja Elvitalin Fibralogy. Kaikissa on hieman erilainen tuuheuttava teknologia.

Shampoista Phyto ja Rahua ovat blogin kautta saatuja.

Phyto PhytoVolume Shampoo 15,50€ / 200 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: kitiini/kitosaani (kalvonmuodostaja) ja guaranauute.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: hyvä, kitosaanilla on hiusta pinnoittava ominaisuus ja pinnoite tekee hiuksesta paksumman. Guaranauutteen taas en usko vaikuttavan hiukseen juuri mitenkään.

Nestepohjana siankärsämö- ja rätvänäuutteet.

Phyton shampoo on koostumukseltaan ohutta lirua eikä kovin riittoisaa, shampoota täytyy annostella pari kämmenellistä että saa aikaan kunnon vaahdon. Vaahto on ohutta mutta pehmeää ja lopulta ihan kiitettävän runsastakin kun shampoota on annostellut tarpeeksi. Elvitalin ja Marc Anthony -shampoiden vaahdon tiheyttä ja liukasta kermamaisuutta ei Phytossa kuitenkaan ole. (Huomaatte että allekirjoittanut rakastaa vertailla shampoovaahtojen koostumuksia ;D)

Pesukokemus on samalla sekä pesevän että jonkin verran hoitavan tuntuinen. Tyvi jää reilusti narskuvaksi ilman että pituudet kuitenkaan tuntuisivat takkuisilta ja nihkeiltä, shampoo jättää ne kevyesti esiselvitetyiksi ja sormet pääsevät helposti kulkemaan hiuksissa. Oikein miellyttävä pesukokemus. :)

Kuivuttuaan hiukset tuntuvat todella kuohkeilta ja ilmavilta, edes Phyton syväkosteuttavan naamion käyttö pesun yhteydessä ei latista hiuksia. Hiuspohja on PhytoVolume-käsittelyn jäljiltä erittäin puhdas, shampoo onnistuu poistamaan loistavasti myös muotoilutuotteet kuten tunnetusti tiukkaan takertuvat hiuspuuterit.

Kokonaisarvio: lirua ja epätaloudellista koostumusta lukuunottamatta oikein miellyttävä shampoo. Ei ylellinen mutta tekee mitä lupaa eli tekee hiuksista kuohkeat.

Rahua Voluminous Shampoo 34€ / 275 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: sitruunaruohon ja vihreän teen uutteet poistavat hiuksista ja hiuspohjasta rasvaa jättäen hiukset ilmaviksi.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: hmm, nojaa, minkä tahansa shampoon tehtävä ylipäänsä on puhdistaa hiukset ja hiuspohja rasvasta ja muusta liasta, joten en pidä tällaiseen "teknologiaan" nojaavaa shampoota erityisesti "tuuheuttavana". Tai käytännössä teknologia on se vanhanaikaisin: tehdään shampoosta niin pesevä ja niin vähän hoitava, että hiukset jäävät ilmaviksi koska niissä ei ole mitään latistavia, raskauttavia ainesosia. Ja kun katsoo Rahuan inciä, niin juuri sellainen shampoo on kyseessä.

Rahuan shampoo on paksuin koskaan kokeilemani luonnonkosmetiikan shampoo, mutta se onkin paksunnettu merisuolalla mikä esimerkiksi kemisti Alex Westerbergin mielestä ei ole mahdollista, mikäli mielii valmistaa täysin luonnonmukaisen (tai ainakin sertifikaattien kriteerien mukaisen) sulfaatittoman shampoon. Joka tapauksessa, tässä meillä nyt on viimein todellakin anti-liru luonnonkosmetiikan shampoo.

Tuoksu on vahvan yrttinen ja eteeris-öljymäinen, ei minun mieleeni. Vaahtoaa ihan mukavasti joskaan ei järin kermaisesti ja pesee ei-hoitavasti nitisevän puhtaaksi. Sormia on vaikea kuljettaa hiuksissa vaahdotuksen aikana koska hiukset jäävät niin narisevan nahkeiksi. Jos hiukset ovat erityisen likaiset tai niissä on paljon muotoiluaineita, shampoo vaahtoaa ensimmäisellä pesukerralla erittäin laiskasti ja ohuen "tiskivaahtomaisesti". Rahuan shampoosta on valitettavasti todettava, ettei se elämyksellisesti korreloi millään lailla hintansa kanssa.

Kokonaisarvio: pesevän tuntuinen perusshampoo vailla hoitavia ominaisuuksia. Jos en tietäisi hintalappua luulisin joksikin hyvin halvaksi shampooksi. Plussaa onnistuneesta, paksusta koostumuksesta.

Elvital Fibralogy Shampoo  3,60€ / 250 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: Lasiteollisuudessa käytettyyn sol-gel-teknologiaan pohjautuva Filloxane-yhdiste jonka kerrotaan tunkeutuvan hiuksen sisään ja laajentuvan siellä. (Olisi tehnyt mieli kirjoittaa tästä valtavasti mutta postaus venyisi jälleen aivan liian pitkäksi...) Tuote ei siis lupaa pelkästään tuuheuttaa hiusta vaan konkreettisesti paksuntaa yksittäisen hiuksen läpimittaa.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: Vaikea sanoa. En ollut kuullut filloxanesta aiemmin mutta lukemani ja hiustuntuman perusteella tämä on sarjassamme, "Miksipä ei?" Joskaan en ole ihan varma tuosta hiuksen sisään tunkeutumisesta koska kuvittelisin sen vaativan tietyt emäksiset olosuhteet, mutta toisaalta, onhan kookosöljylläkin tutkimusten mukaan potentiaali imeytyä syvälle hiukseen ihan tavallisessa hoitoaineessa. En lähde leikkimään kemian asioissa perehtyneempää asiantuntijaa kuin olen. ;)

Fibralogy-shampoo on koostumukseltaan napakan geelimäinen ja nopeasti runsaan vaahdon muodostava shampoo. Vaahto on ihanan paksua ja kermaista ja shampoo tuntuu yllättävän hoitavalta. Sokkotestissä, tietämättä että kyseessä on tuuheuttava shampoo, veikkaisin ilman muuta kuiville ja käsitellyille hiuksille formuloitua hoitavaa shampoota. Pituudet jäävät huuhdellessa selviksi ja hieman kalvotetuiksi, sormet liukuvat niiden seassa vaivatta. Tyvi ei jää mainittavan narskuvaksi mistä päättelen että shampoo ei ole pesevyydeltään vahvinta kastia. (En sano että muiden kuin syväpuhdistavien tarvitsisi sitä ollakaan ^_^)

Tuoksu on hyvin tyypillinen markettihiustuotteen tuoksu, en tiedä voisiko sanoa "elvitalmainen" mutta hyvin tuttu ja arkinen.

Kuivuttuaan hiukset tuntuvat jämäköiltä ja ryhdikkäiltä. En sanoisi että tuntuma on suorastaan paksumpi, mutta Fibralogy-pesujen jälkeen hiuksissa on kuitenkin jonkinlaista aavistuksen muotoilutuotemaista runsauden tuntua, kuin shampoo jättäisi niihin jotain. Lättänän lähmäisiksi hiukset eivät kuitenkaan jää, eli kyse ei ole sen tyyppisestä kalvosta mitä silottavat hoitoaineet voivat jättää.

Kokonaisarvio: erittäin miellyttävä shampoo, jossa pesevyys ja hoitavuus ovat erinomaisessa balanssissa. Tuntuu ylellisemmältä kuin mitä hinnan ja markettibrändin perusteella odottaa. Se, kuinka paljon hius konkreettisesti voisi paksuuntua, selviäisi epäilemättä vasta pidemmällä käytöllä.

Natura Siberica White Cedar Volume Shampoo (ostettu Tallinnasta) 4€ / 400 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: hydrolysoitu keratiini (kalvonmuodostaja).

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: hmph, pelkkään keratiiniin nojaava lupaus volyymista on vähän blääh, sillä samaa ainesosaa käytetään myös käsiteltyjen hiusten tuotteissa kosteuttajana, ja itse asiassa vähän kaiken tyyppisissä hiustuotteissa. Se on yksi yleisimpia hiustuotteiden ainesosia. Keratiini luo kalvoa, mutta ei yksinään luo kovin merkittävää tuuheuttavaa vaikutusta.

"Putin-shampoon" (anteeksi, tämä kaverini Milin heittämä nimitys tälle venäläiselle merkille on jäänyt elämään.. ^_^) koostumus aika lirua ja vaahtoavuus heikko, tuotetta täytyy käyttää paljon että saa aikaan runsaan vaahdon. Ei siis riittoisaa. Hiukset jäävät sähköisiksi.

Kokonaisarvio: aika vaisu "nojaa"-kokemuksen shampoo, kuin mikä tahansa halpa perusshampoo. Ainoa mainittava plussa tuotteessa on erittäin miellyttävä seetrin tuoksu, minkä vuoksi myönnän tuotteen alun perin ostaneeni ^_^

Sokerina pohjalla testiviisikon suosikkini:

Marc Anthony Collagen Bamboo Volumizing Shampoo 13,90€ / 250 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: hydrolysoitu kollageeni (kalvonmuodostaja) sekä bambu-uute, biotiini ja silica.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: Ei kovin vakuuttava. Marc Anthonyn shampoossa on käytännössä sama tuuhentamisidea kuin Natura Siberican Seetrissä, eli se pohjaa pelkästään hiusta pinnoittavaan ainesosaan. Kuten Natura Sibericassa käytetty hydrolysoitu keratiini, myös Anthonyn käyttämä kollageeni toimii samaan tapaan sekä kosteutta sitovana että hiusta kalvon avulla silottavana aineena. Vaikutuksen pitäisi kuitenkin olla enemmänkin pehmentävä kuin jämäköittävä.

Biotiini ja silica (bambu-uute sisältää myös silicaa) taas toimivat hiuksia vahvistavasti kun niitä nauttii sisäisesti, mutta ulkoisesti käytetyissä kosmetiikkatuotteissa ne eivät tee hiuksille mitään.

Tässä on nyt kuitenkin tuote, joka vähemmän vakuuttavasta markkinointipuheestaan huolimatta on aivan mahtava. Se ei ehkä ole se ihan kaikkein tuuheuttavin volyymishampoo, mutta kokonaisuudessaan aivan loistava tuote!

Marc Anthonyn tarjokas on koostumukseltaan todella paksua ja hyytelömäistä geeliä. Hiuksissa ihanan ylellisen tuntuista, muodostaa välittömästi runsaan ja pehmeän vaahdon ja myös selvittää hiuksia sopivasti. Sormet saavat liikkua hiuksissa vaivatta ja pituudet tuntuvat huuhdellessa sileiltä ja esiselvitetyiltä eli juuri siltä millaisiksi haluan shampoon kutrini jättävän. Tyvi tuntuu puhtaalta mutta ei jää supernarskuvaksi -> narskuvuus kertoo aina hoitavien ja pesevien aineiden suhteesta. Mitä narskuvampi ja nihkeämpi tuntuma, sitä vähemmän hoitavia ainesosia ja tymäkämpiä tensidejä.

Tuoksu on miellyttävän mieto, ehkä vähän hedelmäinen.

Kuivuttuaan hiukset tuntuvat kuohkeilta ja ilmavilta. Eivät yhtä tuuheilta kuin Lush-suosikkieni jäljiltä (jotka edelleen pitävät ykkössijaa tuuheuttavien shampoiden joukossa), mutta koostumukseltaan Marc Anthony hakkaa Lushit.

Kokonaisarvio: aivan ihana, ylellisen tuntuinen shampoo joka on juuri sopivasti pesevä ja hoitava. Parhaita kokeilemiani shampoita naismuistiin!

Marc Anthony on minulle entuudestaan merkkinä aivan tuntematon, bongasin shampoon kesällä Kicksistä. Nappasin sen mukaan etsiessäni erityyppisiä shampoita tätä vertailua varten - ja onneksi nappasin :) Joskus voi ihan sattumalta osua järven kirkkaimpaan helmeen ^_^ Kaikki Marc Anthonyn shampoot ovat muuten sulfaatittomia.

*

Kiistatta elämäni tuuheimmat ja paksuimmat hiukset sain sillä kuuluisalla saippuakuurilla. Mutta mukana tullut lievästi ällöttävä sivuilmiö piti huolen siitä, että hiussaippua jäi pelkäksi kokeiluksi.

(Ja lisätään tähän jälleen kerran että Lushin palashampoo, kuten kovasti tykkäilemäni Seanik,  ei ole saippuaa vaan normishampoota kiinteässä muodossa, oikea saippua on eri ainetta. Oikea saippua toimii joidenkin hiuksissa luoden aivan tyrmäävän tuuhean tukan, toisilla tuloksena on, no, lähmäletti vailla vertaa.)