Lauantain Iltalehdessä oli artikkeli, joka sai tämän suomenkielisen ahvenanmaalaisen karvat pystyyn. Jutussa kerrottiin suomenkielisten "karusta arjesta" Ahvenanmaalla: haukkumista, kiusaamista ja syrjintää. "Kaikista maailman kielistä suomen kieli on vihatuin".
Jutussa oli haastateltu kuutta Ahvenanmaalle manner-Suomesta muuttanutta suomenkielistä henkilöä, joista neljällä oli ikäviä kokemuksia suomenkielisyyteensä liittyen.
Kiukkuani eivät nostaneet haastateltujen kokemukset, jotka varmasti ovat aitoja enkä halua niitä vähätellä, vaan Iltalehden selvästi tietoisesti valitsema negatiivinen vinkkeli artikkeliin. Ahvenanmaalla asuu 1397 ihmistä joiden äidinkieli on suomi (vuoden 2017 tilaston mukaan), ja artikkelin vihjaamat karut olosuhteet maakunnassa pohjautuvat neljän (!!) ihmisen kokemuksiin.
Iltalehden artikkeli on luettavissa täällä.
Haastatellut kertoivat mm. kokeneensa Ahvenanmaalla kiusaamista ja alentavaa käytöstä suomenkielisyytensä takia. Tämä on tietysti todella ikävää eikä kenenkään pitäisi kohdata sellaista minkään kielitaustan - tai muunkaan asian takia. Kiusaaminen, haukkuminen ja vähättely ei ole hyväksyttävää missään yhteydessä.
MUTTA. Sitten artikkelissa tuotiin esiin toinen epäkohta, jonka asiallisuudesta en todellakaan voi olla samaa mieltä: osa haastatelluista kokee vääräksi ja ilmeisesti myös kiusaamiseksi sen, että he eivät saa Ahvenanmaalla palvelua suomeksi - tai että heidän ylipäänsä oletetaan esimerkiksi työpaikallaan osaavan ruotsia. Heitä siis harmittaa ja suututtaa se, että he eivät voi Ahvenanmaalla käyttää suomen kieltä asioimiseen tai työelämässä selviämiseen.
Anteeksi mutta - - - Ahvenanmaa on yksikielinen maakunta.
Iltalehden artikkeli jättää sopivasti mainitsematta tämän varsin olennaisen asian, joka selittää paljon haastateltavien kokemuksia: Ahvenanmaa on yksikielinen maakunta. Ruotsi on maakunnan ainoa virallinen kieli.
Muuttaisitko sinä Saksaan tai Islantiin ja odottaisit selviäväsi siellä suomen kielellä?
Olen oikeasti vähän hämmästynyt juttuun haastateltujen, Ahvenanmaalle muuttaneiden a) ymmärrystasosta ja b) asenteesta. Ahvenanmaa kuuluu Suomeen, kyllä, mutta ei ole suomenkielinen. Suomen kielellä ei ole täällä virallista asemaa. Eivätkö tänne muuttaneet tiedä sitä?
Juttuun haastateltu mikkeliläismies kertoo, että ensimmäinen puoli vuotta ruotsinkielisessä ympäristössä oli "aivan kamalaa". Hän tuli Ahvenanmaalle rakkauden perässä ja sai töitä sairaalasta.
"Kun tuli puhelinsoittoja töissä, oli hirveä stressi, että elekee kukkaan soittako. Koko ajan oli semmoinen turhautuminen."
Siis hyvänen aika. Mies on töissä ruotsinkielisessä sairaalassa, ja pakoilee kielen käyttöä. Muidenko siellä pitäisi opetella hänen äidinkielensä?
Minun on vaikea ymmärtää osan haastatelluista asennetta. Jos haluaa puhua suomea ja asua suomenkielisessä ympäristössä, miksi muuttaa ruotsinkieliseen Suomeen? Suomenkielistä Suomeakin on vaihtoehtona. Jos minä ihastuisin Tanskaan ja haluaisin muuttaa sinne, kuten IL:n artikkelissa haastateltu pariskunta Hietalat ihastui Ahvenanmaahan, pyrkisin kyllä opettelemaan tanskaa. Tai jos tanska tuntuisi liian vaikealta, yrittäisin pärjätä vaikka englannilla.
Hietalat taas ovat ottaneet uudella kotiseudullaan asenteen, että käyttävät "sitkeästi suomea aina kun se on mahdollista". Jutun mukaan he vaativat palvelua suomeksi virastoissa ja kysyvät muuallakin, kuten ruokakaupassa, apteekissa tai autokorjaamossa, onko paikalla suomea puhuvaa asiakaspalvelijaa.
- Vaadin hyvin herkästi palvelua suomeksi. Mutta jos on kiire, niin silloin en lähde yrittämään, kun asian hoitamisessa yleensä silloin kestää. Mutta muuten kovin hanakasti laitan kyllä ahvenanmaalaisia puhumaan suomea, pariskunnan toinen osapuoli sanoo.
Olemme tietysti kaikki erilaisia mutta itse en voi kuin hämmästellä tällaista asennetta. Ikäänkuin ei edes haluttaisi tulla osaksi uuden kotiseudun yhteisöä ja kulttuuria.
Mitä omiin kokemuksiini kiusaamisesta tai haukkumisesta tulee, olen asunut Ahvenanmaalla koko- ja osa-aikaisesti 15 vuotta enkä ole koskaan saanut osakseni alentavaa kohtelua äidinkieleni takia. Kun saavuin saarelle puhuin vain kömpelöä kouluruotsia, enkä silloinkaan kokenut minkäänlaista silmien pyörittelyä saati sitten haukkumista.
En edelleenkään aina löydä oikeaa sanaa ruotsiksi ja silloin sanon sen suomeksi, vaikkei kuulija sitä ymmärtäisikään. Ei haittaa ketään enkä ole mikään finnjävel. Minulle ei ole tullut ikinä mieleenkään, että joku sattaisi väheksyä minua siksi, että äidinkieleni sattuu olemaan suomi. Ajatus tuntuu ihan absurdilta.
Sain viikonloppuna Instagramiin kommentin lukijaltani, joka Iltalehden artikkelin säikyttämänä jo mietti, uskaltaako hän edes turistina tulla tänne kun ei osaa ruotsia. Totuus on, että Ahvenanmaalla käy aivan valtavasti suomenkielisiä turisteja ja suomen kieli on kesäisin saarella lähes yhtä yleinen kuin ruotsikin - eikä kukaan takuulla ala kuittailemaan turistille hänen kielestään. Matkailualan yritykset palkkaavat etenkin kesäsesongiksi suomen kielen taitoista henkilökuntaa ja turisti saa palvelua suomeksi lähes kaikissa hotelleissa ja useimmissa ravintoloissakin. Jos asiakaspalvelija ei osaa suomea, hän yleensä ehdottaa kohteliaasti englantia, eikä odota että suomenkielinen vieras osaa ruotsia.
Eli huoletta tänne vain lomalle <3
Kuten ylempänä totesin, omat kokemukseni eivät mitätöi IL:n haastattelemien henkilöiden ikäviä kokemuksia ja niitä ei pidä hyväksyä, mutta mitä ideaa on kirjoittaa niiden pohjalta Iltalehden kaltainen vihaa lietsova, täysin turhia yleistyksiä tekevä lehtijuttu? Jonka ainoa vaikutus on luoda negatiivista kuvaa Ahvenanmaasta? No, tuollaiset otsikot myyvät. Se kai siinä on.
Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström vastasi Iltalehden artikkeliin tämän päivän Nya Ålandissa ja olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Löfström kirjoittaa, ettei tällainen retoriikka todellakaan ole omiaan lisäämään kunniotusta ja suvaitsevuutta yhteiskunnassa. Miksi kirjoittaa artikkeleita, jotka luovat vain eripuraa ja korostavat vastakkainasettelua, jota tässä tapauksessa ei todellisuudessa edes ole?
Todella surullista että meidän pitää oman maamme sisälläkin tehdä tällaista.
*
Lisäys 13.6. Viimeisin artikkeliin liittyen (käännän tämän suomeksi illalla kun pääsen töistä kotiin, halusin liittää uutisen tähän saman tien kun sen kahvitauolla päivän lehdessä huomasin): kansanedustaja Mats Löfström tekee Iltalehden artikkelin kirjoittaneesta toimittaja Hanna Gråstenista kantelun Julkisen sanan neuvostoon. Useampi Iltalehden haastattelema henkilö on ilmaissut mielipahansa siitä että heidän sanomisiaan oli muotoiltu artikkeliin siten että syntyi paljon negatiivisempi kuva kuin mitä he itse asiassa elämästään Ahvenanmaalla kertoivat.
Suomennos:
Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström tekee toimittaja Hanna Gråstenista kantelun Julkisen sanan neuvostoon Iltalehdessä Ahvenanmaan itsehallintopäivänä julkaistun paljon puhuttaneen artikkelin johdosta. Artikkeli antaa Ahvenanmaasta kuvan joka ei pidä paikkaansa. "Artikkelin tyyli on voimakkaan yleistävä eikä anna totuudenmukaista kuvaa tilanteesta Ahvenanmaalla. Sen sijaan sen provokatiivinen sävy kiihottaa negatiiviseen asenteeseen Ahvenanmaata kohtaan", Löfström kirjoittaa neuvostolle.
Hän kyseenalaistaa toimittajan tavan työskennellä, kun toimittaja oli mm. Facebook-ryhmän kautta pyytänyt suomenkielisiä ihmisiä kertomaan negatiivisista kokemuksista Ahvenanmaalla. Vaikka valtaosa toimittajan saamista kokemuksista oli positiivisia, valitsi Gråsten kuitenkin nostaa juttuunsa vain negatiiviset sillä perusteella, että "negatiiviset asiat kiinnostavat usein enemmän".
Löfström kirjoittaa myös, että useampi artikkeliin haastatelluista tuntee olonsa huijatuksi sillä artikkeli antaa aivan toisenlaisen kuvan kuin mitä he ovat kokemuksistaan kertoneet. Löfström päättää kantelunsa toteamalla, että medialla on suuri valta jota sen ei pidä väärinkäyttää.
Suunnitelmissa omatoiminen reissu Skiathokselle? Skopelokselle? Korfulle? Tai ylipäänsä Kreikan saarille? Katse tänne :)
Kreikan saarten satamaoppaan osassa 2 kerron kuinka päästä Sporadeille ja Joonian saarille sekä Attikan pienempiin, etenkin pohjoisia Kykladeja palveleviin Lavrion ja Rafinan satamiin. Mm. Kean saarelle ei pääse muista Attikan satamista kuin Lavriosta.
Osassa 1 käsittelin Kreikan suurimman sataman Pireuksen ja sen löydät täältä: Selviytymisopas Pireuksen satamaan.
Skiathoksen satama
Sporadien viehättävään ja kompaktiin saariryhmään kuuluvat Skiathos, Skopelos, Alonnisos ja Skyros. Näistä etenkin Skiathos ja Skopelos ovat ulkomaisten turistien suosiossa. Skiathos on saarista turistillisin, ja on tunnettu rannoistaan jotka kuuluvat Kreikan hienoimpiin.
Sporadeille pääsee Agios Konstantinoksen ja Voloksen satamista Attikan koillisrannikolta. Agios Konstantinos on Ateenaa lähempänä ja sitä käyttävät useimmat Ateenasta päin Sporadeille suuntaavat. Jos olet menossa Skyrokselle, pääset sinne myös Evian kautta. Lisätietoja saat täältä: Skyros Shipping.
Agios Konstantinos
Satamaan pääsee sekä julkisilla busseilla (KTEL) että matkatoimistojen järjestämällä kuljetuksella (bussi & laivalippupaketti), joista suosittelen ehdottomasti jälkimmäistä. Liosionin bussiasema, jolta Attikan alueen KTEL-bussit lähtevät, sijaitsee keskustan ulkopuolella ja sinne hankkiutuminen ja oikean bussin löytäminen on jo oma numeronsa. Matkatoimistolta ostettu kuljetus ei maksa juuri julkisia enempää, lähtee keskustasta ja kuljetukset on ajoitettu suoraan laivojen lähtöaikoihin = helppoa ja vaivatonta.
Niin suosittu saariryhmä kuin Sporadit onkin, ei kuljetuksia niille järjestä kuin muutama matkatoimisto Ateenassa.
Kreikassa matkatoimistot saattavat usein olla nuhjuisen näköisiä
Vanhin ja tunnetuin näistä on Alkyon Travel, ja tätä toimistoa käytin itsekin kun matkasin Sporadeille. Alkyonin toimisto sijaitsee Kanigos-aukiolla puolen kilometrin päässä Omonia-aukiolta. Pakettiin kuuluu laivalippu sekä kuljetus, ja bussi lähtee aivan toimiston ulkopuolelta.
Liput ostetaan suoraan Alkyonin toimistosta, ja tiedusteluja hinnoista ja aikatauluista voi tehdä sähköpostitse. Yhteystiedot löydät täältä. Laivalipun voi vostaa myös netin varausohjelman kautta mutta bussikuljetusta ei.
Muita Sporadien bussi- & laivapaketteja järjestäviä matkatoimistoja ovat:
Majestic Travel sijaitsee Plakan alueella osoitteessa Kidathineon 3
Näitä en ole itse käyttänyt mutta niiden etu Alkyoniin verrattuna on vielä keskeisempi sijainti; bussikuljetus lähtee aivan "turisti-Ateenan" sydämestä. Jos majoitut lähempänä Syntagma-aukiota, nämä toimistot ovat sinua lähempänä. Jos taas sijaintisi on lähempänä Omoniaa, on Alkyon järkevämpi valinta.
Majestic Travel toimii agenttina Jeta Toursille eli Majesticin kautta varaat samat kuljetukset kuin Jetalta, mutta siinä missä Jeta erikoistuu vain bussi/laivapaketteihin, on Majestic täyden palvelun matkatoimisto jonka kautta voi varata ihan kaiken laivalipuista hotelleihin, laivoihin ja sightseeing-retkiin. Vain kaukoliikenteen bussilippuja sieltä ei saa, niitä myyvät ainoastaan KTELin (kreikkalaisten bussiyhtiöiden katto-organisaatio) omat toimistot ja kioskit.
Zakynthoksen satama
Joonian suostuille saarille menee Suomestakin paljon charter-lentoja jopa pitkälle lokakuuhun, mutta jos saarille mielii päästä laivalla Kreikasta käsin, on ensin hypättävä bussiin. Itse asiassa samainen bussi vie sinut ihan perille saakka kohdesaarellakin; bussi lastataan laivan kyytiin ja se jatkaa satamasta vielä saaren päätepysäkille. Tämä on kätevää kun esimerkiksi matkalaukkua ei tarvitse itse raahata laivaan vaan se kulkee koko matkan bussin kyydissä.
Joonian saariin kuuluvat Zakynthos, Kefalonia, Ithaka, Lefkada (Lefkas), Paxos (tai Paxi, kreikkalaisten käyttämä monikkomuotoinen nimi joka kattaa myös viereisen Antipaxoksen saaren) ja Korfu. Kaikille näille paitsi Ithakaan ja Paxille pääsee suoraan bussilla. Ithakaan mennään joko Kefalonian tai mantereen Astakoksen tai Patran kautta, Paxille Igoumenitsan tai Pargan kautta.
KTEL Attican toimiston sijainti
Bussikuljetuksen sisältäviä lippuja Joonian saarille ei voi ostaa laivalipputoimistoista vaan ne saa ainoastaan KTELin toimistosta - ja Ateenan keskustassa yhdestä ainoasta sellaisesta. Pikkuinen toimisto sijaitsee osoitteessa Sokratou 59 lähellä Omonia-aukiota. Sinne ei ole ihan helppo löytää ja alue on kaikkea muuta kuin kutsuvan näköinen. Ihan uskomatonta että Attikan KTEL-ryhmän päätoimisto voi olla näin piskuinen ja sijainti tällaisella epämääräisellä kadulla - toimisto on niin hyvin "maastoutunut" että ohi kulkee helposti tajuamatta ohittavansa bussilippumyymälää.
Edit 2023 - KTELin toimisto on muuttanut, ja löytyy nykyään osoitteesta Patission 68 & Kotsika 2. Tarkista viimeisin sijainti KTEL Attican sivuilta.
KUINKA LÖYTÄÄ KTELin TOIMISTO
Jotta muut eivät joutuisi harhailemaan kuten minä ensimmäisillä kerroilla, tässä kuvallinen ohje toimiston paikantamiseen.
(Edit 2023. Toimisto ei enää ole tässä sijainnissa.)
1. Omonia-aukiolta suuntaa kohti Athens Tiare -hotellia ja sen vierestä lähtevää Panagi Tsaldari -katua. Kreikassa kun ollaan, tälläkin kadulla on kaksi nimeä ja katu tunnetaan myös Pireos-nimellä. (Kreikassa monilla isoilla pääväylillä on kaksi nimeä.) Kadun reunassa lukee Omonian kohdalla kuitenkin Tsaldari.
2. Kävele Tsaldaria/Pireosta Athens Tiare -hotellin puolelta yksi kortteli, kunnes tulet risteykseen jonka näet kuvassa. Se on Sokratou-kadun risteys, mutta kadun nimeä ei näy tässä kohtaa katua. Käänny risteyksessä oikealle.
3. Kävelet nyt tämän näköistä katua eli Sokratousta. Alue ei tosiaan ole kivan näköinen, mutta täällä on ainakin päiväsaikaan ihan turvallista.
(Omonian sivukadut eivät ole suositeltavin alue liikkua pimeällä.)
4. KTELin toimisto sijaitsee numerossa 59 ja näyttää tältä.
Ulkopuolella ei lue KTEL vaan kreikaksi "εκδοτηρια υπεραστικων λεωφορειων" eli kaukoliikenteen bussien lippumyymälä. Kun ensimmäisen kerran kävin toimistolla vuosia sitten, sen ulkopuolella ei ollut edes tämännäköistä kylttiä eikä ylipäänsä mitään tekstiä (!). Jouduin tunnistamaan toimiston pelkästään numeron 59 perusteella, joka onneksi lukee selkeästi rakennuksen seinässä. Menin ovesta sisään ja kysyin "Onko tämä KTELin toimisto", ja vasta sitten vahvistui että kyllä se oli.
Jos olosi on yhä epävarma, tsekkaa seisotko HAMZA Travels & Tours -toimiston kohdalla. Se sijaitsee ihan KTEL-toimistoa vastapäätä kadun toisella puolella ja sitä voi myös käyttää maamerkkinä. Tietysti Ateenan kaltaisessa vilkkaasti elävässä suurkaupungissa ei ole varmaa onko Hamza enää olemassa parin vuoden kuluttua tämän oppaan kirjoituksesta... KTEL-toimisto kuitenkin on sijainnut Sokratou-kadun osoitteessaan jo monet vuodet. 
Keväällä 2018 KTEL-toimiston aukioloajat olivat nämä: arkisin (ma-pe) 7.00-17.15 ja lauantaisin 7.30-15.30. Suljettu sunnuntaisin.
Tästä toimistosta voit ostaa liput kaikkiin kaukoliikenteen busseihin. Eli jos olet esimerkiksi suuntaamassa Paxokselle, ostat täältä bussilipun Igoumenitsan satamaan. Perillä Igoumenitsassa ostat erikseen laivalipun Paxokselle vievään laivaan.
.
KIFISSOKSEN ASEMA (KTEL Kifisou)
Täältä lähtevät kaikki Joonian saarten bussit. Suuri asema vaikuttaa etenkin pohjoismaalaiseen järjestykseen tottuneelle melkein yhtä sekavalta kuin Pireus, mutta katossa roikkuvat kohdekyltit auttavat onneksi orientoitumisessa. Etsi katseellasi kyltti jossa lukee saaresi nimi.
Lipun bussiin voi ostaa myös asemalta lähdön yhteydessä, mutta itse pidän varmempana ostaa lipun etukäteen sillä bussit ovat usein täysiä.
Pääset Kifissokselle bussilla numero 051
Pääset Kifissoksen asemalle X93-bussilla Ateenan lentokentältä tai Ateenan keskustasta 051-bussilla.
051:n pysäkki sijaitsee muutaman minuutin kävelymatkan päässä KTELin toimistosta Zinonos- ja Menandrou-katujen kulmassa (kartta yllä). Kifissos on bussin päätepysäkki joten et voi eksyä tai jäädä väärällä pysäkillä.
Huom! Kaikki julkisen liikenteen liput tulee Ateenassa ostaa kioskeista tai automaateista, kuskit eivät myy lippuja.
LIOSIONIN ASEMA (KTEL Liosiou)
Täältä lähtevät bussit useimpiin Attikan alueen kaupunkeihin kuten Agios Konstantinokseen (Sporadien lähtösatama). KTELin toimistosta saat tietää kummalta asemalta bussisi lähtee.
Pääset Liosionin asemalle X93-bussilla Ateenan lentokentältä. Jos suuntaat Liosioniin keskustasta, on taksi melkein suositeltavin kulkuneuvo. Toinen vaihtoehto on ottaa vihreän linjan metro Kato Patissian asemalle ja kävellä siitä asemalle jonka osoite on Liosion 260.
Kuva on Kefaloniasta (minulla ei ole kuvaa Rafinasta)
Rafinan satama on aavistuksen nopeampi ja Pireusta rauhallisempi vaihtoehto päästä pohjoisille Kykladeille, ja tämä vaihtoehto kannattaa tsekata etenkin jos on lähdössä saarille suoraan Ateenan lentokentältä. Rafinaan pääsee lentokentältä 30-45 minuutissa, tosin busseja kulkee (2018 aikataulun mukaan) harvemmin kuin kerran tunnissa. Aikataulut näkee täältä.
Näin ollen kannattaa punnita, onko Pireus sittenkin oman sijainnin kannalta helpompi.
Saaret joille pääset Rafinasta: Andros, Tinos, Ios, Mykonos, Naxos, Paros, Santorini, Folegandros, Sikinos ja Evia. Kerran päivässä kulkee myös yhteys Iraklioon Kreetalle (kesä 2018).
Matka-aika Rafinasta esimerkiksi Naxokselle on nopeimmillaan kolme tuntia, ja Santorinille 4 h 45 min, kun samat matkat Pireuksesta ovat 3,5 ja 5 tuntia. Ihan hurjasti ei siis lopulta aikaa voita Rafinan paateilla, vaan Rafinan etu on sen inhimllisempi koko Pireukseen verrattuna, jotkut kokevat sen miellyttävämpänä lähtösatamana.
Ateenan keskustasta Rafinaan: katso bussipysäkin tiedot Lavrion kohdalta, bussit lähtevät samalta pysäkiltä.
Goutos Lines on yksi Lavrion ja Kean väliä liikennöivistä laivayhtiöistä. Auringonlasku matkalla Kea'lle.
Lavrio on ainoa Attikan satama josta pääsee Kean saarelle. Lisäksi Lavriosta pääsee pohjoisille ja läntisille Kykladeille ja muutama yhteys linkittää Kean myös Koillis-Egean kaukaisempiin saariin sekä Kavalan satamaan Pohjois-Kreikan Makedoniassa.
Saaret joille pääset Lavriosta (tilanne kesä 2018, ajankohtaiset yhteydet näet Openseas-sivulta): Kea, Andros, Kythnos, Syros, Tinos, Ios, Milos, Kimolos, Naxos, Paros, Folegandros, Sikinos, Chios, Agios Efsratios, Limnos ja mantereella Kavala.
Matka-aika esimerkiksi Naxokselle ja Parokselle on Lavriosta paljon pidempi kuin Pireuksesta. Saarihyppelijälle Lavrio tulee siis ajankohtaiseksi lähinnä silloin kun suuntana on Kea tai Kythnos, tai haluat päästä nopeammin Koillis-Egean saarille.
KUINKA PÄÄSEN LAVRIOON?
KTELin oranssit bussit sekä Lavrioon että Rafinaan lähtevät Mavromateon-"terminaalista" Pedion Areos -puiston kupeesta, Mavromateon-kadulta.
Pysäkkiä kutsutaan nimellä "station" tai "terminal", mutta ei kannata hämmentyä kun paikalla ei ole mitään bussiaseman näköistä rakennetta: kyseessä on vain kadunvarsi jolla on paljon bussipysäkkejä. Pysäkeillä ei ole järjestelmällisen selkeitä linjatunnisteita ja mielestäni Mavromateon on (tuttuun kreikkalaiseen tyyliin) hieman sekava alue, mutta kysymällä varmistat että löydät oikeaan bussiin. Ainakin KTELin oranssit lippupömpelit on sentään helppo tunnistaa :)
Mavromateon-kadun pysäkit
Busseja kulkee 30-60 minuutin välein ja matka-aika Lavrioon on noin 1 h 40 minuuttia. Lippu on halpa (vuonna 2016 se maksoi 5€) ja ostetaan kioskista ennen bussiin nousemista.
Aikataulut löydät täältä: Lavrioon / Rafinaan. Lavrion bussi menee myös Markopoulon lentokentän kautta, eli bussiin voi hypätä myös lentokentältä.
Mavromateonin pysäkki ei sijaitse ihan ydinkeskustassa ja sinne on Omonia-aukiolta matkaa runsas kilometri. Kävele Patission / 28 Oktovriou -katua ohi Arkeologisen museon ja käänny isossa Leof. Alexandras -kadun risteyksessä oikealle. Suuntaa kohti etuoikealla näkyvää puistoa, puiston viertä kulkeva katu on Mavromateon.
*
Toivottavasti oppaastani on hyötyä omatoimista Kreikan saarihyppelyä suunnitteleville :) Jos herää kysymyksiä pyrin auttamaan parhaani mukaan :)
Pireuksen satamaoppaan löydät täältä.
Kreikan saarioppaani löydät täältä.
Yleisiä vinkkejäni Kreikan saarten omatoimimatkailuun löydät täältä.
Ihania reissuja kaikille <3
Hei lukijani! Käännyn nyt puoleenne epätavallisen avunpyynnön kanssa, tavoittelen etenkin lukijoita Oulun ja Jyväskylän seudulla.
Nyt on nimittäin niin että suosikkihiusvärini, Biozellin Color Mask INK, on lopetettu. Tämä vahvistui minulle viimein eilen kun kysyin asiasta Biozellin PR:ltä. Olin ihmetellyt miksei väriä enää löydy mistään kaupoista tänä keväänä ja tässä syy.
Muuan lukija vinkkasi aiemmin että väriäni, Color Mask INK Mystic Violet'ia, oli vielä saatavilla Kärkkäisen verkkokaupassa. En kuitenkaan toiminut tarpeeksi nopeasti, suoraan sanottuna kuvitellen että INK-sarjaa ei olla lopettamassa eikä tässä nyt mikään hoppu ole - etenkin kun sarja vielä tälläkin hetkellä näkyy vielä Biozellin sivuilla. Olin ihan varma että saan väriä lopulta vielä jostain kaupasta. No enpäs saakaan koska sarja todella on kuopattu ja nyt Mystic Violet on lopussa Kärkkäisen verkkokaupastakin.
Verkkokaupan sivu kuitenkin ilmoittaa, että kyseistä väriä olisi vielä saatavilla muutamissa Kärkkäisen liikkeissä, eniten Oulussa (20 kpl) ja Jyväskylässä (13 kpl).
Olisin äärettömän kiitollinen tästä avusta, todellakin haluaisin vielä tätä väriä saada ja kyllä nyt pännii että sen elinkaari jäi näin lyhyeksi.
Yritin vedota suoraan Biozelliinkin josko he voisivat myydä minulle mahdollisesti varastossa jäljellä olevia värejä, mutta heilläkään ei enää ole yhtään Mystic Violetteja.
Jos sinulla olisi mahdollisuus auttaa minua, laitatko minulle sähköpostia osoitteeseen karkkipaiva (at) hotmail.com niin sovitaan maksusta ja yksityiskohdista.
P.S. En muuten erityisesti haluaisi tukea juuri Kärkkäistä (tunnetuista syistä) joten jos satutte tietämään jonkin toisen liikkeen josta saan hyvään hintaan 10 purkkia Mystic Violet'ia, niin kertokaa! Yksittäiskappaleita en viitsi ostaa koska postikuluille tulee niin paljon hintaa jos ostaa yhden purkin sieltä, toisen täältä, joten mieluusti sellainen kauppa josta saa kerralla tuon 10 kappaleen satsin.
Katsoin toissapäivänä Areenasta dokumentin nimeltä "Puhtaan ruokavalion likainen puoli", joka herätti ajatuksia.
YouTube-vaikuttaja Grace Victoryn tekemä dokumentti on tyylilajiltaan aika kevyt ja viihteellinen, mutta siinä on hyviäkin pointteja liittyen somen terveysgurujen jakamiin elämäntapaneuvoihin.
En aktiivisesti seuraa mitään ravintoon keskittyviä hyvinvointiblogeja tai -guruja, mutta tiedän, että terveellisiin elämäntapoihin keskittyvät blogit ja Tube-kanavat ovat supersuosittuja. Ihmiset etsivät niistä ideoita, tukea ja inspiraatiota, terveys on nyt in. Jopa minun ravintojuttuni ovat olleet suosittuja.
Grace Victoryn pointti numero 1 on ihan validi - hän kyseenalaistaa netin hyvinvointigurujen asiantuntijuuden ja miettii, millä pätevyydellä neuvoja lopulta jaetaan. Moni somen hyvinvointilähettiläs tuo esiin sen ettei ole ravitsemuksen ammattilainen ja jakaa vain omia kokemuksiaan, mutta tarpeeksi suositun ja ihaillun henkilön suosituksiin halutaan uskoa. "Kun se toimii tuolla niin miksi se ei voisi toimia minullakin...?
Monet hyvinvointiblogit ovat varmasti neuvoissaan hyvin pitkälti samoilla huudeilla kuin viralliset, tieteeseen perustuvat suositukset; puhutaan liikunnasta, kasvisten lisäämisestä, ravinnon monipuolisuudesta ja prosessoidun välttämisestä, hyvän unen tärkeydestä jne.
Mutta sitten on näitä äärilaitojen esimerkkejä kuten Freelee the Banana Girl, jotka tuovat oman "totuutensa" esiin hyvin vakuuttavasti ja jopa aggressiivisesti, ja saavat karismaattisuudellan seuraajat uskomaan silkkaa hölynpölyäkin. Olen vähän järkyttynyt siitä että lukemattomat ihmiset todella lähtivät seuraamaan Freeleen "rajattomasti hedelmiä" ja "proteiini on pahasta" -suosituksia, ja uskoivat hänen perustelujaan näin yksipuolisen ruokavalion terveellisyydelle.
Freelee kertoo saavansa tarvitsemansa proteiinin omasta kehostaan
Tällaisten ääriruokavalioiden puolestapuhujat saattavat esimerkillään aiheuttaa todellista hallaa neuvojen seuraajille, ja se on asia jota on syytäkin nostaa esiin.
Olen itsekin retrospektiivisesti miettinyt, aiheuttivatko minun hyvää tarkoittavat induktioviikkojen neuvoni jollekulle ikäviä seurauksia. Vaikka kuinka korostaa, ettei ole ajamansa asian ammattilainen ja viime kädessä vain lääkäri tai laillistettu ravitsemusterapeutti on pätevä antamaan henkilökohtaisia suosituksia, voi moni lähteä toteuttamaan suosituksia ilman harkintaa ja kuuntelematta omaa kehoaan - viimeksi mainittua olen pyrkinyt aina erityisesti alleviivaamaan. Täytyy kuunnella kehoaan ja tunnustella, mikä toimii itsellä. Ihmiset myös tulkitsevat neuvoja hyvin eri tavalla, eikä yhdelle terveellinen juttu välttämättä muodostu toiselle lainkaan hyväksi.
Kuten myöhemmin totesin, en ehkä tänä päivänä enää lähtisi jakamaan induktioviikkojen kaltaisia niin konkreettisen tason yksityiskohtaisia neuvoja. Positiivisesta palautteesta huolimatta. Oppia ikä kaikki. Onneksi minun vinkkini eivät sentään olleet yhtä radikaaleja kuin Freeleen....
MITÄ ON "CLEAN EATING"?
Mikä dokumentissa ärsytti, oli sen välittämä kuva "terveellisestä" ruokavaliosta. Tekijä oli valinnut tuoda esiin vain äärilaitojen ruokavalioita ja dieettejä raakaveganismista perunakuureihin ja Freeleen banaanidieetteihin. 'Ton'-ruokavaliot ovat tällä hetkellä trendi, totta, mutta aika harva kai vetää yhtäläisyysmerkin "puhtaan ruokavalion" ja KAIKEN -tonittomuuden välille? Ettäkö vain maidoton, lihaton, gluteeniton ja sokeriton syöminen on puhdasta, terveellistä syömistä?
Alun sitaatti tiivistää Grace Victoryn näkemyksen: iloton.
Aaargh, ei terveellinen syöminen ole ilotonta..!
Hyvistä pointeistaan huolimatta dokumentti floppaa siinä, että se jättää huomiotta varmaankin sen oikeasti suurimman "terveellisen ruokavalion" trendin, alkuperäisen PUHTAAN ruoan filosofian: syö mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa. Eli kasviksia, hedelmiä, lihaa, kalaa, papuja, sieniä, siemeniä, täysjyväviljaa, öljyjä, rasvoja.
Mitä tällainen ruokavalio sitten rajoittaa? Se rajoittaa makeis- ja einesteollisuuden tuotteiden käyttöä ja kannustaa opettelemaan ruoan ja herkkujen valmistuksen itse. Mikään kuohkea, täyteläinen kastike tai makuja pursuava, mehevä kakku ei ole tämän ruokavalion ulkopuolella - ne vain tehdään itse kokonaisista raaka-aineista sen sijaan että ostetaan lisäaineita pursuava raffinoitu tuote. 'Whole foods' on lopulta aika yksinkertainen käsite ja perusta ravinnolle.
Yksilöittäin voi olla mielekästä oman tilanteensa mukaan välttää tai jättää joitain ruoka-aineita kokonaan pois, yhdelle se on liha, toiselle maitotuotteet, kolmannelle vehnä tai sokeri. Näidenkään karsiminen ei vielä tee ruokavaliosta "ilotonta". Ainakaan minun mielestäni. En ole syönyt sokeria seitsemään vuoteen mutta minun ruokapöytäni ovat kaukana ilottomasta :) Lisätyn sokerin poisjättäminen on vain lisännyt syömisen iloa ja laajentanut makupalettia - sokerittomana maistaa kasvisten ja hedelmien oman luontaisen sokerin.
Esimerkiksi tämä on minulle "puhdasta ruokaa": itse valmistetut tonnikalapyörykät. Klassikko. <3
*
Videon kuvakaappaukset Yle Areenasta.
Helteet päättyivät ainakin toistaiseksi, mutta eletään kuitenkin toivossa että aurinkovoiteille tulee käyttöä vielä varsinaisten kesäkuukausienkin aikana: tänään arvon Acorellen aurinkotuotteita.
Sain tuotteet House Of Organicilta ja ehdotin, josko voisin arpoa ne lukijoilleni esittelyn jälkeen ja sehän passasi. (Aina kivempaa kun tuote päätyy hyötykäyttöön :)) Jokaista on siis testattu iholle muutamia kertoja, mutta pakkaukset ovat käytännössä lähes täysiä.
Osallistut arvontaan kirjoittamalla kommenttikenttään arvontatuotteen/setin numeron jonka haluaisit voittaa. Ja tylsää kyllä, tuon kaikkien rakastaman EU:n uuden tietosuoja-asetuksen mukaisesti osallistujan täytyy myös antaa lupa sähköpostiosoitteensa käyttöön. Tarkemmat tiedot postauksen lopussa.
Tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa ja niissä on fysikaalinen titaanidioksidiin pohjautuva UV-suodatin. Acorelle ei käytä tuotteissaan sinkkiä eikä nanopartikkeleita.
ARVONTASETTI 1: Aurinkosuojaspray SK 30 100 ml ja ihoa hoitava vartaloöljy 75 ml.
Vesimäisen emulsiomainen suihke on koostumukseltaan miellyttävän ohutta ja hyvin levittyvää. Sisältää sekä UVA- että UVB-suojan. Hyvin miedossa tuoksussa voi aistia kevyesti frangipania. (Tuoksu on niin mieto että itse en ensin haistanut mitään, ehkä siksi kun testailin tätä heti voimakkaasti tuoksuvan Algamariksen perään, mutta tarkemmin nuuskuteltuani pakkauksessakin mainittu frangipanin viehko tuoksu erottui vihdoin.)
Vartaloöljy ei suojaa auringolta mutta hoitaa auringon kuivattamaa ihoa. Se sisältää erittäin antioksidanttista karanjaöljyä jonka on tutkimusten mukaan todettu antavan myös alhaisen UV-suojan, mutta tämä tuote ei lupaa aurinkosuojaa (minkä veikkaan liittyvän karanjaöljyn pitoisuuteen).
ARVONTATUOTE 2: Kasvoaurinkovoide SK 50. Ei sävytetty.
Korkean suojan hajusteeton aurinkovoide herkälle iholle. Sisältää sekä UVA- että UVB-suojan. Hoitava koostumus sisältää patentoidun AOA-antioksidanttiyhdisteen joka suojaa ihoa vapailta radikaaleilta.
ARVONTATUOTE 3: Sävytetty kasvoaurinkovoide SK 50, sävy Light.
Hajusteeton, sävytetty kasvoaurinkovoide keskivaalealle, ei-lämpimälle iholle (sävy on harmahtava beige). Sisältää sekä UVA- että UVB-suojan sekä patentoidun AOA-antioksidanttiyhdisteen joka suojaa ihoa vapailta radikaaleilta.
Tässä kyseisessä sävyssä on se erikoinen, hieman "hiekkaisen" tuntuinen koostumus. (Arvonnassakin täytyy olla rehellinen ;D)
ARVONTATUOTE 4: Sävytetty kasvoaurinkovoide SK 50, sävy Apricot.
Hajusteeton, sävytetty kasvoaurinkovoide hyvin lämpimän sävyiselle keskivaalealle iholle. Sisältää sekä UVA- että UVB-suojan sekä patentoidun AOA-antioksidanttiyhdisteen joka suojaa ihoa vapailta radikaaleilta.
(Tuubissa on painovirhe; sävy on Apricot vaikka kylkeen on painettu 'Light'.)
ARVONTATUOTE 5: Sävytetty kasvoaurinkovoide SK 30, sävy Gold.
Tämä ihana voide on se suosikkini Acorellen aurinkotuotteista ja tätä olen käyttänyt kymmenisen kertaa. Jos omistaisin monta päätä pitäisin Gold-voiteen mielelläni itse, mutta koska en mitenkään ehdi käyttää kaikkia blogin kautta saamiani tuotteita, arvon tämänkin mieluummin jolle kulle jolle se päätyy hyötykäyttöön.
Gold-sävyssä on kahta muuta sävyä alhaisempi suojakerroin mikä saattaa selittää voiteen miellyttävämmän ihotunnun ja notkeamman koostumuksen. Myös tässä on UVA- ja UVB-suoja sekä AOA-antioksidanttiyhdiste. Toisin kuin kaksi muuta, Gold on kevyesti hajustettu, tuoksussa on pakkaustekstin mukaan temppelipuun vivahteita. Minulle tuoksu on niin mieto että hädin tuskin aistin sitä. Sävy sopii keskivaalealle, jo hieman päivettyneelle iholle jonka pohjasävy on neutraalista lämpimään. Gold on reilusti neutraalimpi kuin kellertävän lämmin Apricot.
Tästä kuvasta voi vielä tsekata sävyt:
Osallistumisaikaa on lauantaihin 9. kesäkuuta 2018 saakka.
Tässä vielä GDPR:n mukainen uusi arvontoihin liittyvä "litania":
*
Arvonta suoritettu ja voittajiin on otettu yhteyttä. Onni suosi seuraavia henkilöitä:
Setti 1: Taru
Voide 2: Mirva
Voide 3: Hanska
Voide 4: Anna from Herwood
Voide 5: Katjaana
Olen saapunut kotiin aikaeroväsymyksestä uupuneena - mutta niin onnellisena ja uusien kokemusten täyttämänä :)
Olipahan hieno reissu, ja nälkä vain kasvoi syödessä. Alaska ei ole mikään pieni kakku naposteltavaksi, ja 10 päivän matka tuntui lopulta vain maistiaiselta. Nyt vasta ikäänkuin tietää mitä kaikkea Alaskassa todella haluaa tehdä. Ja mitä siellä taas välttämättä ei halua tehdä yhtä paljon kuin jossain toisessa luontomatkakohteessa (--> ne karhut...) ^_^
Alaskassa aika hyvä nyrkkisääntö on, että melkein mitä tahansa aktiviteettia tai retkiohjelmaa suunnittelee, sen kesto mitataan päivissä, ei tunneissa. Ja kaikki paitsi ruoka on kalliimpaa kuin muualla Yhdysalloissa, niin majoitus, julkinen liikenne kuin auton vuorauskin. Ruokakin maksaa enemmän kaikkein etäisimmillä seuduilla ja pikkukylissä joissa hyödykkeitä on käytettävissä rajallinen määrä ja niiden kuljetus sinne on kallista. Alaskan matkailusesonki on lyhyt ja turisteista otetaan kaikki irti. (Yhtä kallis Alaska ei kuitenkaan ole kuin Islanti... ;))
Downtown Anchorage, Chugach-vuoret taustallaan
Olisin halunnut käydä Fairbanksissa, joka on Alaskan toiseksi suurin kaupunki. Vierailu siellä olisi kestänyt minimissään kolme päivää (päivä junassa suuntaansa ja yksi päivä perillä, kaupunkiin on vain yksi junayhteys päivässä) ja pelkkä juna olisi maksanut halvimmillaan 390 dollaria. Nyt kun kuukausi vaihtui kesäkuuhun, halvin hinta pompsahti satasella ylöspäin.
Olisin myös halunnut käydä Aleuttien saarilla. Mutta jo matka Kodiakin saarelle, joka sijaitsee paljon lähempänä manner-Alaskaa, olisi kestänyt Anchoragesta lyhimmillään viisi päivää - joista vain yksi perillä. Kun käytettävissä oli vain 10 päivää, joista viikko meni pelkästään Anchorageen ja sen lähitienoon kyliin tutustumiseen, saattoi pian ymmärtää ettei näin lyhyellä matkalla voi oikein muuta kuin targetoida yhden alueen tämän massiivisen osavaltion maista ja vesistä. Tämä ohje annetaan Alaskan matkailuoppaissakin mutta realiteetit tajuaa kunnolla vasta paikan päällä.
Minulle iski enimmäistä kertaa elämässä jopa jonkin kaltainen paniikkikohtaus tajutessani, että en voi ahmia kaikkia niitä Alaska-kokemuksia ja kohteita joita olisin halunnut. Se oli outo ja vähän pelottava kokemus. Olin melkein kokonaisen päivän ahdistunut siitä, että niin paljon jäi näkemättä, ihan rintaa puristi. Onneksi se päivä sattui olemaan matkan aurinkoisin ja lämpimin ja olo helpotti pikku hiljaa kun menin rauhoittumaan aurinkoon ja hyväntuulisen puheensorinan keskelle Anchoragen värikkäille viikonloppumarkkinoille. :)
Tässä kuvia ja tunnelmia reissun viimeisiltä päiviltä.
FLATTOP MOUNTAIN
Pääsin kuin pääsinkin lopulta yhdelle patikkareitille, eikä tällä kertaa näkynyt karhuja. (Mutta sitäkin enemmän koiria <3) Flattop Mountain Trail on Anchoragen suosituimpia ulkoilureittejä ja kaupungissa vierailevan "must". Chugach-vuoristoon kuuluva Flattop sijaitsee vain 24 km päässä kaupungin keskustasta, polku on suhteellisen helppo ja vuoren laelta on todella palkitsevat maisemat.
Vain reitin viimeiset 100 metriä vaativat kiipeilyllisiä otteita ja monilla koirillakin oli vaikeuksia päästä ylös jyrkkää kalliota. Jotkut omistajat työnsivät tai vetivät koiriaan ylös, toiset kannustivat turrejaan ylhäältä käsin.
Muutama koira oli melkein aiheuttaa vaaratilanteen kun ne säntäilivät kalliolla osuen kiipeäviin ihmisiin, itsekin olin muutamaan otteeseen lähellä menettää tasapainon kun ylöspäin rämpivä koira puski ohitseni. Perheystävällisyydestään huolimatta myös Flattopilla sattuu silloin tällöin pahojakin onnettomuuksia.
Seurana minulla oli mieheni ystävän tuttavaperheen tytär Morgan.
Morganin perhe muutti aikoinaan Alaskaan eteläisemmästä USAsta Morganin isän työn takia, ja heille kävi kuten niin monille Alaskan vierailijoille; he ihastuivat luonnonläheiseen, aktiiviseen elämäntyyliin ja muutaman vuoden työvisiitti venyi pysyväksi alaskalaisuudeksi. Morgan oli 4-vuotias perheen muuttaessa ja on kasvanut alaskalaiseksi. Jo 9-vuotiaana hän harrasti koiravaljakko-ohjausta, (englanniksi mushing), yksi Alaskan perinteisimmistä "urheilulajeista". Alaskassa järjestetään vuosittain kymmenittäin ellei satojakin koiravaljakkokilpailuja joista merkittävin, 1700 kilometrin mittainen Iditarod, on vuoden seuratuimpia ja uutisoiduimpia tapahtumia koko osavaltiossa.
Mushing ei ole vain harrastus vaan aikaa ja omistautumista vaativa elämäntapa, oli hurjan kiehtovaa oppia siitä. Morganin perheellä on 12 koiraa ja myös hänen äitinsä ajaa nykyään kilpailuissa.
Kuvan koira ei ole Morganin vaan tuli tekemään tuttavuutta Flattop Traililla :)
Paljon matkustellut Morgan ei vaihtaisi Alaskaa Havaijiin, Kreikkaan tai Uuteen-Seelantiin. Opiskellessaan Missourissa hän kaipasi kaikkein eniten koiriaan ja Alaskan talvia. Tämän kesän Morgan viettää kesätöissä Alaskan Metsästys- ja Kalastusviraston viranomaisena - työ joka vie hänet keskelle Alaskan asumattomia erämaita. Työetuihin kuuluu mm. vapaa kalastus ja työntekijät kokkailevat ruokansa itse pyydystämästään saaliista mökissään, jossa ei ole sähköä tai juoksevaa vettä. "Saamme laittaa generaattorin päälle pari kertaa viikossa ja silloin voi ladata kännykkää ja soittaa kotiin, joskus voi tuurilla päästä myös nettiin." :)
Mitä elämää....
SEWARD
Kenain niemimaan kupeessa sijaitseva viehättävä Seward oli pitkään Alaskan merkittävimpiä satamakaupunkeja, kunnes vuoden 1964 maanjäristys tuhosi suuren osan kaupunkia (ja sen talouden) ja Anchoragesta tuli tärkein satamakaupunki. Seward on vuosien saatossa palannut jaloilleen ja on tänä päivänä monien Alaskanlahden ylittävien risteilyalusten pohjoinen päätesatama, tuoden eteläiseen keski-Alaskaan vuosittain tuhansia vierailijoita.
Sewardista käsin voi myös vierailla Kenai Fjordsin kansallispuistossa, jonne pääsee lukuisilla eri mittaisilla risteilyillä. Kenai Fjords on yksi Alaskan varmimmista valaanbongausalueista. Ryhävalaiden, harmaavalaiden ja miekkavalaiden lisäksi puiston vesiä asuttavat merileijonat, pyöriäiset, merisaukot, lunnit ja hylkeet. Monille risteilyn parasta antia ovat huikeat jäätikkömaisemat ja vuonot joiden mukaan kansallispuisto on saanut nimensä.
Sewardin pääkatu 4th Avenue
Kuten oikeastaan kaikissa paikoissa joissa Alaskassa kävimme - Anchoragen keskustan korkeita moderneja toimisto- ja hotellirakennuksia lukuunottamatta -, myös Sewardissa tuntuu aika pysähtyneen. Monen kylän ja kaupungin ilme ei ole paljonkaan muuttunut perustamisensa jälkeen sadassa vuodessa.
Alaskan kaupungit ovat hyvin nuoria, oikeastaan ihan vastasyntyneitä verrattuna moniin historiallisiin kaupunkeihin Euroopassa, Lähi-Idässä ja ympäri maailmaa. Silti täällä tuntuu kuin menisi jollain tapaa ajassa taakse päin, ainakin pois päin 2000-luvun moderniteeteista ja teknologian valtaamasta elämäntyylistä.
Se viehättää minua.
Olisiko oikea sana tähän sitten maalainen, kiireetön tai luonnonläheinen. Suurkaupunkien kiihkeä pulssi ei täällä tunnu ja kuten aiemmassa Alaska-jutussani kirjoitin, paikalliset lähtevät töiden jälkeen kalaan, eivät someen.
Arvostettuihin ominaisuuksiin Alaskassa kuuluvat erä- ja lento(!)taidot. Yhdellä 70. alaskalaisesta on lentolupakirja ja oma pienkone. Moni oppii kalastamaan ja metsästämään jo tenavana - itse asiassa hämmästyin aika lailla kun kuulin Morganilta, ettei Alaskassa ole ikärajaa sille minkä ikäinen voi luvallisesti käsitellä metsästysasetta. Morgan oli oppinut metsästysaseiden käytön isältään alle 9-vuotiaana.
Vaikka en juurikaan omaa niitä attribuutteja joista "alaskalaisuus" on tehty, viihdyin Alaskassa mahdottoman hyvin. Tunsin oloni kodikkaaksi ja jotenkin joukkoonkuuluvaksi. Luulen, että se johtuu paikan epähienostelevuudesta ja äärettömästä rentoudesta. Koko osavaltio on ns. "tuulipukukansaa", jos nyt tällaista ilmaisua voi käyttää vastakohtana urbaaneille ympäristöille joissa vallalla ovat harkitut olemukset design-laukkuineen, asusteineen ja huolellisesti punattuine huulineen.
Konkreettinen esimerkki. Olen kuin kotonani pikkuisen Talkeetnan hämyisen Roadhouse-majatalon aamiaisella, jossa kuoriudun fleece- ja kuoritakkikerroksistani ja pyyhkäisen hupun alla littaan menneet hiukseni kasvoiltani. Helsinkiläisen PR-toimiston järjestämässä cocktail-tilaisuudessa pälyilen hermostuneena ympärilleni kauniisti ehostettujen kasvojen ja korkokantakenkien keskellä ja toivon, ettei kukaan kiinnitä huomiota 20 euron tekonahkaiseen olkalaukkuuni ja hainhammasklipsillä kiinnitettyihin hiuksiini. Olen epämukavuusalueellani.
Alaskassa tuli jälleen kerran mietiskeltyä sitä jännää ristiriitaa, jota olen aina tuntenut roolissani ns. kauneusbloggaajana. En tiedä miksi on niin, mutta omassa maailmassani kauneusalan ihmiset edustavat yleisesti harkittujen kokonaisuuksien joukkoa, ihmisiä, jotka nauttivat siitä että saavat laittautua kauniiksi ja ovat olemukseltaan siistejä ja tyylikkäitä. He ovat luonnollisia tässä olemuksessa eikä se ole mitään "maskia", se on heitä itseään. Oma tyylihän tulee siitä, mikä tekee olon hyväksi, iloiseksi ja itsevarmaksi, mikä kuvastaa itseä.
Minäkin olen kauneusalan ihminen, enkä ainakaan millään lailla vähättele kiinnostustani ja vilpitöntä innostustani purkkeja, meikkejä ja kaikenlaisia härpäkkeitä kohtaan. Kiinnostukseni on niin harrastuksellista kuin ammatillista. Mutta en kuulu tyylillisesti siihen ryhmään, jonka näen tyypillisesti edustavan tällaista harrastaja- ja ammattikuntaa.
Olen sellainen tuulipukukauneusammattilainen. :)
Tokihan minäkin nautin kun välillä saan laittautua ja pukeutua - kampaaja laittaa hiukseni ja vedän korkeat korot jalkaan. On ihanaa mennä juhliin oikein nätiksi laittautuneena - se kuuluu asiaan. Se on rooli joka kuuluu ottaa tietyissä tilanteissa, ja roolin mukainen olemus tekee olon hyväksi ja varmaksi. En nauttisi juhlissa Henkkamaukan trikoissani. Mutta laittautunut versio en ole minä luonnollisesti. Todellinen Sanni on siellä retkeilyvaatekauppojen fleecehuppariosastolla. :)
Alaskassa saa olla kokonaisuudessaan fleecehuppari-Sanni. Se tuntui niin älyttömän mukavalta. <3
KENAI FJORDS
Viimeisen kokonaisen Alaska-päiväni aikana näin Kenai Fjordsin risteilyllä enemmän eläimiä (luonnollisessa ympäristössään) kuin millään matkalla koskaan. 200 dollarin retki oli joka sentin arvoinen.
Ensimmäiset ryhävalaat näimme jo aluksen lähtiessä Sewardin satamasta.
Sää Kenain alueella on lähes aina pilvistä ja sateista, täällä mittarin lukemat ovat järjestään alhaisemmat kuin vain 2,5 tunnin päässä sijaitsevassa Anchoragessa.
Merisaukot ovat varmaan hylkeiden ja siilien ohella söpöimpiä eläimiä mitä tiedän..!
Miekkavalaita ui rinta rinnan parhaillaan neljä. Kun näytin tämän kuvan ystävälleni, hän sanoi että orca näyttää ihan kumivalaalta..! :D Mene siinä sitten kansallispuistoon jos oikeat valaatkin näyttävät "lavastetuilta" ^_^ :D
Jäätiköitä.
Näimme aluksesta käsin myös karhuja, esimerkiksi tässä kuvassa on karhu mutta pisteet sille joka pystyy sen tuolta metsiköstä erottamaan...! :D Kiikarit olisivat olleet tällä risteilyllä kova sana.
Hylkeitä <3
Merileijonia.
Lunneja.
Islannissa näitä näki pilvin pimein matkamuistömyymälöiden hyllyillä, Alaskassa vihdoin ihan livenä :)
RAVINTOLAKOKEMUS RAY'S WATERFRONT
Ravintolat ja paikallinen ruoka ovat tietysti osa matkojen nautinnollisinta antia.
Alaskan hengelle tyypillisesti fine dining'kin on täällä vähän eri juttu kuin mihin olen muualla tottunut, eikä edes Anchoragessa ole mitään tarkoilla pukukoodeilla tärkättyjä hienostuneita valkopöytäliinapaikkoja. (Okei - valkoisia pöytäliinoja hintavammilla maistelumenuillakin on mutta asiakaskunta saapuu näihinkin paikkoihin shortseissaan ja huppareissaan... :))
Sewardissa minulle suositeltiin kahta satamassa sijaitsevaa, paikallisittain "paremmaksi ravintolaksi" luokiteltua paikkaa.
Valitsin mukavamman näköisen terassin omaavan Ray's Waterfrontin. Ei valkoisia liinoja, mutta palvelu hovimestarityyppisine tarjoilijoineen kertoi paremman tason ravintolasta.
Söin täällä matkan parhaimmat ruoat - jos Anchoragen 49th State Brewing Companyn lohipurilaista ei lasketa. Se kalapihvi sitruunamajoneesikastikkeineen jää historiaan maukkaimpina lohiruokina koskaan....
Tilasin alkuruoaksi Hot King Crab Salad'in ja pääruoaksi Seafood Provencale -salaatin. Nämä olivat ehkä sannimaisinta ruokaa johon olen missään etenkään ns. hienommaksi luokitellun ravintolan listoilla törmännyt - oikeastaan todella tuhtia kotiruokaa jossa yhdistyivät suosikkiruoka-aineeni runsaasta juustosta sieniin, pinaattiin, kesäkurpitsaan, kalaan ja äyriäisiin. Comfort food at its best! Tämän lohdullisempaa päätösillallista en olisi voinut toivoa :)
Hot King Crab Salad ei meikäläisittäin ollut salaattia vaan lautasellinen erittäin kermaista, suussa sulavaa, parmesaanijuusto-pinaatti-artisokka-tomaatti-valkosipulipaistosta. Saako sanoa NAMMMM! Mössöä oli tarkoitus levittää mukana tulevien keksien päälle mutta minä lusikoin ihanuuden suuhuni tietysti ihan sellaisenaan.
Noiden keksien kanssa annos olisi täyttänyt vatsaa niin paljon että olisiko sen jälkeen enää mitään pääruokaa jaksanut syödäkään... No, annokset täällä ovat hyvin amerikkalaisia, voi sanoa :)
Pääruoka Seafood Provencale -salaatti oli vaatimattomasta ulkonäöstään ja vähintään kotiruokamaisesta esillepanostaan (fine dining...?) huolimatta varmasti maukkain salaatti jonka olen koskaan syönyt.
Parasta salaatissa oli se että oli lämmin...! Sewardin hyytävän kylmässä säässä lämmin ruoka maistui. Vain vihreä salaattipohja oli kylmä mutta lautasen saapuessa pöytään annoksen äyriäiset ja kalat höyrysivät vasta kypsennettyinä ja paprikat, kesäkurpitsat, sienet ja artisokat oli freesattu pannussa. Salaatti oli maustettu valkoviinipestokastikkeella ja parmesaanilla. Ai että oli hyvää..! Konstailematonta ja toimivaa. Pari lasia chardonnaytakin huuhtoutui mukavasti näiden seurana.
*
Nyt haaveilen jo pitkän retkilistan kanssa seuraavasta Alaskan matkasta. Lentomatka Islannin kautta taittui todella mukavasti ja oli myös mielekkään lyhyt - lento Reykjavikista Anchorageen kesti alle seitsemän tuntia. Pitkät lentomatkat ovat painajaiseni joten jos jonnekin pääsee lyhemmillä pätkillä niin hyödynnän mahdollisuuden mitä innokkaimmin.
Mielelläni tekisin uudestaan saman rutistuksen kera Islannin stopoverin - täytyyhän se Islantikin nähdä uudelleen paremmassa säässä. (Sää oli muuten paluumatkalla koneenvaihdon aikana ihan yhtä harmaa kuin menomatkallakin. Tuntui oikein eksoottiselta saapua aurinkoiseen, lämpimään Helsinkiin.)
Olisi upeaa käydä Alaskassa myös talvella tai keväällä esimerkiksi Iditarodin aikaan. Talvella ei tarvitsisi välittää niistä karhuistakaan... ^_^ <3
Alaska. The Last Frontier. My kind of frontier.
.
P.S. Olen nyt tägännyt kaikki USAn matkajuttuni tunnisteella Matkalla/USA. Tämän tunnisteen kautta löytyvät kaikki postaukseni Alaskan lisäksi niin Utahista, Vegasista, New Yorkista, San Franciscosta, Floridasta kuin Losistakin ja USAn kosmetiikkashoppailuista.
Kaupallinen yhteistyö: Dermosil
Tänään vuorossa katsaus valittuihin Dermosilin toukokuun uutuuksiin joista poimin esiteltäväksi tuttuun tapaan minua eniten kiinnostavat tuotteet.
Reissatessa osa postauksista tulee niin sanotusti viiveellä koska matkaillessa tietysti mieluusti jaan ensisijaisesti tuoreita fiiliksiä reissukohteesta. Tämäkin postaus on odottanut luonnoksissa toukokuun alusta saakka ja tänään vihdoin tuntui siltä että NYT on sen vuoro :D Jokos teistä on moni jo tilannut toukokuun uutuuksia?
Apple Shower Gel 6 € / 500 ml
Apple Body Lotion 5,40€ / 250 ml
Kesän kausituoksu on makea omena. Suihkugeeli ja vartalovoide tuoksuvat ihan Sugar Apple -ponille..! Kesätuoksussa on siis haettu jopa karamellimaisen makeaa omenaisuutta, tämä on makean tuoksun ystäville :)
Sugar Applen nimikkotuoksu ^_^ <3 Tämä poni on muuten vuodelta 1988 :)
Vartalovoide edustaa nopeasti imeytyvää ja kevyttä laatua, ihan kuivalle iholle se ei siis riitä. (Itselläni on kylppärissä aina kahden tyyppistä vartalovoidetta; kevyttä ja nopeasti levittyvää ja imeytyvää niihin hetkiin kun on puettava päälle saman tien, eli yleensä aamut, ja sitten täyteläisempää ja hoitavampaa jota käytän silloin kun voide saa rauhassa imeytyä. Kuten iltaisin. Kummallekin tyypille on tilauksensa.
Suihkugeeli vaahtoaa pehmeästi ja hoitaa hommansa niinkuin nyt perussuihkugeelin voi odottaa :)
Apple-tuoksuperheeseen kuuluu myös vartalokuorinta, deodorantti, mies(!!)-suihkugeeli (tämän täytyy olla vähemmän makea..!) sekä huonetuoksu.
Kitchen-käsisaippua Salvia 6,60 € / 520 ml
Saippuan suurkuluttajana ja Dermosilin vanhan keittiösaippuan fanina halusin kokeilla tätä uudempaa salvian tuoksuista saippuaa (tosin tämäkin on jo ollut useamman vuoden valikoimassa, ja kuuluu Dermosilin top-sellereihin).
Tyylikäs pakkaus ja todella miellyttävä, kevyesti mutta hyvin pehmeästi vaahtoava koostumus. Keittiösaippuassa on normisaippuaa miedompi vaahtoavuus jotta sen saa huuhdottua käsistä mahdollisimman helposti.
Jos vanha keittiösaippua (puhun nyt siis about 10 vuoden takaisesta) tuntui sellaiselta "arkiselta työhevoselta), on Salvia jopa ylellinen. Koostumus on liukkaampi ja tuoksu ihan eri sarjaa.
Radom-huomio: mun keittiö on niin epätyylikkään näköinen että tällainen kaunis pakkaus-design menee tavallaan mun keittiössä vähän hukkaan :D Mutta silti on aina kivempi käyttää kauniiseen pulloon kuin tylsään pulloon pakattua tuotetta. :)
Keittiökäsivoide löysikin paikkansa työpaikan toimistoympäristöstä
Kitchen-käsivoide Salvia 5,50€ / 250 ml (uutuus)
Kevyt ja nopeasti imeytyvä mutta ei lainkaan vesimäinen. Koostumus tuntuu liukkaalta ja myös hieman suojaavalta eikä jätä ihoa tahmeaksi. Tämä lähti minulle välittömästi työkäsivoiteeksi, aivan täydellinen siihen hommaan. Käsittelen töissä paljon papereita ja myöskin pesen käsiäni jatkuvasti, joten kädet huutavat rasvausta ja iloitsevat myöskin kevyesti suojaavasta, pehmentävästä kalvosta.
Salvian raikas tuoksu hurmaa. Käsivoiteen tuoksu on pehmeämpi ja aromaattisempi kuin saippuassa, sanoisin metsäisempi, kun se saippuassa on yrttisempi.
Nestemäiset luomivärit Breeze ja Lemonade 5,20€ / 3,5 ml
Metallisenhohtoiset, erittäin kiiltävät ja kestävät luomivärit. Kestää koko päivän, ei pelkoa luomivakoon rullaantumisesta.
Breeze on lämmin ja kultakuparinen, Lemonade viileä roosa. Entisillä hiuksillani olisin käyttänyt Breezeä, nyt valinta on Lemonade :) Itse asiassa Breezen sävyinen metallinen luomiväri oli minulla monivuotinen kesäsuosikki vaaleilla hiuksilla. Yhdistin sen mm. turkoosiin sisärajaukseen, niin makea yhdistelmä :)
Nämä voimakkaasti valoa heijastavat kaverukset olivat haastavia kuvattavia, ja oli vaikeaa saada niiden sävyjä toistumaan kuvissa todellisuutta vastaavina. Breeze on selvästi kultaisempi ja lämpimämpi kuin kuvassa.
Nestemäiset ja voidemaiset luomivärit sopivat hyvin pohjustukseksi, ja myös Dermosilin kesäuutuuksia voi käyttää niin, mutta niiden finish on niin voimakkaan metallinen että se luo vahvan helmiäiskajon myös päälle levitettävään puuteriluomiväriin.
Aurinkopuuterikuulat 8,90€ / 42 g
Klassikko. Tutustuin tähän tuotetyyppiin lapsukaisena nimellä "maapuuterikuulat", sittemmin tuo ilmaisu on korvautunut modernimmalla "aurinkopuuterilla", vaikka maapuuteri on mineraalipohjaisten väripigmenttien kannalta loogisempi ilmaisu :D
Puuterikuulilla saa kasvoille kauniin päivettyneen hohteen. Ohjeissa tuotteen kerrotaan sopivan myös koko kasvoille, mutta minusta näissä on sen verran paljon helmiäistä että sopivat mielestäni paremmin poskipunan tapaan käytettynä. Sävy on tummahko, joten kuulat eivät sovi ihan vaalealle iholle.
Oikein päivettynyttä ihoa kuulien sävy korostaa todella kauniisti.
Kuvassa luomilla nestemäinen luomiväri Breeze ja poskilla aurinkopuuterikuulia.
Tässäkin kuvassa Breeze näyttää ihan roosan sävyiseltä, siis enemmän Lemonadelta. Mutta ainakin jäljen huurteinen kimallus tulee esiin :)
Kuivashampoo 5,70€ / 200 ml
Tämä ei ole uutuus vaan on kuulunut Dermosilin valikoimaan jo pidempään. Kuivashampoiden megakuluttaja kun olen, halusin testata tämän :)
Dermosilin kuivashampoo on tymäkkää tavaraa, luokittelisin tämän itse lähemmäs kunnon muotoilutuotetta, ts. hiuspuuteria. Vaikuttavina aineina on tapiokatärkkelystä ja silicaa, ja juuri tuo jälkimmäinen tuo se kunnon muotoilevan, karhentavan vaikutuksen.
Silican plussa on muotoilevuus mutta miinuksena ainakin omissa hiuksissani se, että jos sitä on kuivashampoossa suurena pitoisuutena, se vaatii joskus parikin shampoopesua kunnon pesevällä shampoolla että lähtee irti.
Dermosilin ajankohtaiset uutuudet löydät Dermosilin sivuilta täältä.
.
P.S. Pääsin kuin pääsinkin eilen vihdoin vaeltamaan ja vaellus sujui täysin karhuvapaasti ^_^ :)
Alaska. Onhan täällä upeaa.
Olen jo melkein suunnittelemassa seuraavaa matkaa tänne <3
Tiedättekö, täällä on tavallaan kuin Suomessa, koska ilmasto, valo ja kasvillisuus muistuttavat niin paljon Suomea. Jopa linnut laulavat "suomeksi". Mutta sitten täällä on nämä vuoret. Ja jäätiköt. Ja amerikkalaiset kosmetiikkamyymälät <3
Ja karhut.
Olin tänä aamuna kaavailemassa blogiin postausta otsikolla "Minä ja karhut". Kirjoitan tätä sunnuntai-iltana paikallista aikaa.
Postauksessa olin ajatellut kertoa, että olen todennut tällä matkalla olevani pahimmanlaatuisesti bearanoid. Kyllä, tälle on ihan oma ilmaisunsa sillä jotkut ihmiset joutuvat Alaskassa rehellisen karhu-paranoian valtaan.
Täällä karhuja nimittäin riittää: Alaskassa asuu yli 130 000 karhua. Alaskassa esiintyy kaikkia kolmea Pohjois-Amerikassa tavattua karhulajia; mustakarhuja, ruskeakarhuja ja jääkarhuja.
Eivätkä nallet suinkaan pysyttele nätisti omilla poluillaan syvissä metsissä - niitä voi kohdata kaupungissakin. Anchoragen alueella on laskettu asuvan ainakin 300 mustakarhua. Ne eivät ole kesyyntyneitä yksilöitä vaan niitä näkee kaupungin alueella koska villi luonto on Alaskassa kaikkialla. Osavaltiossa ei ole olemassa niin urbanisoitunutta aluetta etteikö siellä olisi villieläimiä läsnä. Ne ovat täällä kotonaan kaikkialla.
Asia on oikeammin niin, että ihmiset täällä asuvat karhujen ja muiden eläinten keskellä. Elinympäristö on yhteinen.
Kuultuani paikallisilta tarpeeksi monta tarinaa karhukohtaamisista ja nähtyäni kuvia "Neighbor Bear Alert" -sovelluksessa sekä todettuani, että karhusuihkeen käyttökin vaatii harjoittelua (väärin käytettynä sillä voi sokaista omat silmänsä), masennuin. Karhujen kohtaamisen todennäköisyys täällä ei ole ollenkaan niin pieni kuin olin kuvitellut, päinvastoin. Jos täällä haluaa vaeltaa, on yksinkertaisesti varauduttava karhuihin.
Kun sitten vielä oma mieskin sanoi, ettei häntä nyt ihan hirveästi huvita lähteä vaeltamaan karhujen pariin (nyt selvisi toinen eläin joka vie tämän muuten-niin-kovapintaisen eräilijän epämukavuusalueelle, ensimmäinen on hyttyset), hyväksyin sen että saisin todennäköisesti unohtaa patikkareitit tällä matkalla.
Bearanoid. Tein lauantaina pienen testivaelluksen Winner Creek Traililla joka kuuluu alueen suosituimpiin lyhyisiin päivävaellusreitteihin, eikä kylmä hiki jättänyt minua patikan aikana. Ei hemmetti, eihän tästä tule mitään.
Päätin, että vaelluksen sijaan jatkan Alaskan ulkoilureitteihin tutustumista pyöräillen.
Ja tänään sitten näin pyöräilyreitillä mustakarhun.
Olin pyöräillyt noin puoleen väliin Anchoragen rannikkoa seuraavaa Tony Knowles Coastal Trailia, kun vastaan tuleva mies sanoi, että nyt kannattaisi kääntyä tai ainakin välttää pysähtymistä ja poistumista pyörätieltä metsään sillä läheisellä parkkipaikalla oli juuri nähty karhu. Punnitsin vähän aikaa mitä tekisin, olin kyllä kovasti halunnut pyöräillä Tony Knowles -reitin Kincaid Park'iin saakka.
"Just don't go in the bushes, stay on the bike path", mies sanoi. No, en tosiaan meinannut poistua pyörätieltä ja jatkoin matkaa kun muitakin pyöräilijöitä meni ohitseni. Mutta siinähän se karhu sitten kohta olikin, juoksi pitkin pyörätietä ja sitten autotielle. En ehtinyt edes säikähtää - aloin vain kuumeisesti kaivaa kameraa esiin karhun vaihdettua suuntaa ja käännyttyä pois pyörätieltä.
En saanut aamulla kirjoitettua karhupostaustani. Nyt siitä tuli vähän erilainen. Hyvä yritys välttää karhuja - mutta ei onnistunut.
Voin nyt raksia listalta seuraavat luonnossa nähdyt Alaskan klassikkovillieläimet: hirvi, valkopäämerikotka ja mustakarhu. Toiveissa olisi vielä nähdä valaita Kenai Fjordsin kansallispuistossa tällä viikolla.
*
Hei, tämä täytyy jakaa :) Kävimme viime viikolla ihanassa pienessä kylässä nimeltä Talkeetna, josta minulle tuli välittömästi Villi Pohjola -tv-sarjan vibat. Luulin ihan "itse" keksineeni tämän assosiaation, kunnes luin eräästä esitteestä että Talkeetnaa pidetään laajalti inspiraationa Northern Exposure -sarjan Cicelylle. Ihanaa! Nyt voin siis melkein sanoa käyneeni Cicelyssä ja kokoeneeni Villin Pohjolan "livenä" ^_^
Tämä oli minulle erityisen kiva juttu Alaskassa koska Alaska merkitsee minulle pitkälti juuri tuon tv-sarjan luomia mielikuvia. Villi Pohjola on kaikkien aikojen lempisarjani Twin Peaksin ohella. <3
Alaska on samalla sellainen mitä odotin mutta myös enemmän. Karhuparanoiasta huolimatta tunnen oloni todella hyväksi ja kodikkaaksi. Täällä on samalla isoa ja pientä. On huikean upeita maisemia isossa mittakaavassa ja hurjan sympaattisia nurkkakuntia pienessä mittakaavassa. Pienuus ja vaatimattomuus viehättävät. Alaskan suurimmassa kaupungissa Anchoragessa ei edes ole viiden tähden hotellia, täällä luksus on jotain ihan muuta. Se on kalaretki eräkämpälle. Koirarekiajelu jäätiköllä.
Oikeastaan resepti takuuvarmalle viihtymiselleni tulee jo luonnon myötä: täällä ei tarvitse lähteä minnekään nähdäkseen National Geographic -luokan luontoa kun ympärillä avautuvat kaikkialla 360 asteen mielettömät maisemat. Tarvitsee vain katsoa ikkunasta. Mutta tietysti haluaa lähteä ;)
Tähän kun yhdistää suloiset kylät, paljon mutkatonta hyvää kalaruokaa ja rennon, paikoin sopivan quirkyn tunnelman ja kuorruttaa moderneilla ihanilla turhuuksilla kuten Sephoralla saadaan aika toimiva cocktail jota siemailisin mielelläni vielä pidempään. Alaskan eristyneisyys ja etenkin pienten "puskakylien" kalastukseen ja metsästykseen perustuva elämäntyyli kiehtoo.
Ja täällähän on niin viileää ettei tahmeiden aurinkorasvojenkaan kanssa tarvitse pelata :D
Haavikalastus Alaskassa on luvanvaraista ja sitä voivat harjoittaa vain paikalliset.
Talkeetnasta käsin voi ihailla Pohjois-Amerikan korkeimman vuoren Denalin komeaa siluettia.
Seward Highway on Alaskan kuvauksellisimpia teitä. Tiellä kuulema sattuu paljon onnettomuuksia pelkästään siksi että näkymistä lumoutuneet turistit unohtavat katsoa tietä ja seurata liikennettä.
Näin tänään "karhureitillä" myös hirviemon poikasineen. Vasta toinen hirvibongaus tällä reissulla, mikä on erikoista sillä täällä on hirviä todella paljon. Jopa hotellimme pihalla oli kyltti jossa varoitetaan hirvistä. 
Hirvien ja karhujen lisäksi kolmas kaupunkialueella "vaaniva" vaara näkyy kuvassa: rannan mutalieju, mud flats. (En ole ihan varma miten tämä suomennetaan.) Erittäin voimakkaan vuorovesivaihtelun takia Cook-lahden vesi laskee niin alas että se paljastaa jopa kilometreittäin mutaliejua. Muta on erittäin vaarallista: se on kuin juoksuhiekkaa ja tarttuu kulkijaan kuin sementti. Mutaan juuttuneen irrottamiseen voi mennä tunteja, mikäli apu ylipäänsä ehtii paikalle ennenkuin vesi jälleen nousee. Juuri viime viikolla joku nainen oli saatu pelastettua kun vettä oli jo kaulaan saakka. Irrottaminen vaatii palokunnan erityiskaluston.
Muta koituu vuosittain monen kohtaloksi.
Etenkin turisteja päätyy mutaan heidän kuvitellessaan että se on kosteaa rantahiekkaa jolla voi kävellä. Mudasta varoitetaan kylteillä hyvin tiheästi rantareiteillä, mutta aina joku silti päätyy kokeilemaan onneaan, joko tarkoituksella tai tietämättään.
Minulla on vielä Alaskaa jäljellä muutama päivä, mutta saan viettää ne itsekseni misterin lähdettyä kiipeämään. Toista kutsuvat Sephorat, toista vuoret...
Huomenna minulla olisi mahdollisuus patikoida Anchoragen klassisin patikkareitti Flattop Mountainille "paikallisoppaan" kanssa - tutustuimme täällä mukavaan perheeseen mieheni ystävän kautta ja perheen tytär tarjoutui lähtemään minulle patikkaseuraksi kun kerroin karhupelostani. Jos sää on hyvä niin taidan lähteäkin, kai täällä täytyy yksi kunnollinen hike edes tehdä... Ja voisiko ajatella, että kun nyt olen jo kohdannut karhun, ei toinen enää voi osua kohdalle...? ;p
* Sis. mainoslinkkejä
Tänään vihdoin vuorossa luonnonkosmetiikan aurinkovoiteiden vertailu.
Vertailu keskittyy erityisesti sävytettyihin kasvoaurinkovoiteisiin, mutta mukana on myös sävyttömiä "normi"aurinkovoiteita niin kasvoille kuin vartalolle.
Vertailussa Mádaran, Acorellen, Atopikin ja Algamariksen tuotteita.
Ihastuin viime kesänä totaalisesti Algamariksen sävytetyn aurinkovoiteen koostumukseen, ja olikin mielenkiintoista vertailla miten uudemmat tulokkaat Mádara ja Acorelle pärjäsivät sille. (En tiedä kuinka kauan Acorellella on ollut sävytettyjä aurinkovoiteita mutta tutustuin niihin itse vasta nyt.)
Ilokseni saatoin todeta, että kaikki kolme ovat hyviä ja samalla myös erilaisia, ja palvelevat hieman erilaisia ihotyyppejä ja mieltymyksiä.
ACORELLE Tinted Sunscreen
29,90 € / 50 ml (SPF 50 -voiteet)
27,90€ / 50 ml (SPF 30-voide)
UV-suoja: titaanidioksidi, (karanjaöljy)
Acorellen valikoimassa on kolme sävytettyä kasvoaurinkovoidetta. Sävyt Light ja Apricot ovat suojakertoimella 50, sävy Gold suojakertoimella 30.
Mikään sävyistä ei sovi kovin vaalealle iholle, jopa sävy Light on aika tumma, kuten alempana olevasta kuvasta näkee. Light on viileähkö, harmahtava sävy ja Apricot reilusti kellertävä, sopii oikein lämpimälle iholle. Gold on lämpimähkö neutraali.
Koostumuksista
Kaikkien kolmen sävyn koostumukset poikkeavat toisistaan. SK 30 on mielestäni selvästi miellyttävimmän ja parhaiten levittyvän tuntuinen, se ei tunnu yhtään jähmeältä. Myös sävy on SK30-voiteessa kaikkein käyttökelpoisin, se on neutraali medium, ei niinkään kultainen kuten nimi sanoo.
Light-sävyssä on sanalla sanoen aika kummallinen koostumus; se tuntuu karhealta, jopa vähän hiekkaiselta. Testautin voiteen myös sisarellani joka oli samaa mieltä. Koostumus saa miettimään voiko tämän kuulua tuntua tältä, kun saman suojakertoimen omaava Apricot ei ole lainkaan karhean tuntuinen.
Light ja Apricot ovat korkeamman suojakertoimen takia paksumpia ja jäykemmin levittyviä kuin Gold.
MÁDARA
City CC SPF 15 29,90 € / 40 ml (sävyt Light ja Medium)
Plant Stem Cell Age-defying Sunscreen SPF 30 29,90€ / 40 ml (läpikuultava ihon sävy)
Mádaran sävytetyt aurinkotuotteet esittelin hiljattain tässä postauksessa. Algamarikseen ja Acorelleen verrattuna ne ovat pehmeämmän ja täyteläisemmän tuntuisia. Algamariksessa ja Acorellessa on hieman puuterinen tuntu, kun Mádarat ovat voidemaisempia ja tuntuvat kosteuttavammilta.
ALGAMARIS
21,90€ / 50 ml (jälleenmyyjästä riippuen)
Sävyt: Clair (vaalea) ja Dorée (tumma).
Algamariksen sävytetty kasvoaurinkovoide on kolmikosta ohuimman tuntuinen ja koostumus puuterisin. Algamariksessa on myös mielestäni paras tuoksu. Vaalea sävy on loistava ja juuri sopivan neutraali sopiakseen monen iholle. Tumma sävy taas on todella tumma ja vaatii selvästi päivettyneen ihon.
Acorelle SK 30 Gold
Oma tämän kevään suosikkini on lopulta ollut Acorellen Gold, sillä sen sävy sopii tämänhetkiselle ihonsävylleni ihan täydellisesti. Tykkään myös sen tekemästä kuultavasta ihosta.
Itse asiassa tykästyin Goldiin siinä määrin, että olen käyttänyt sitä ihan meikkipohjanakin, ja laittanut päälle kevyesti mineraalipuuteria. Kesto ei myönnettävästi ole samaa luokkaa kuin oikeassa meikkipohjatuotteessa mutta ei sen meikin nyt aina tarvitse niin tip-top ollakaan 12 tunnin kuluttua... :D Kun meikki on kestänyt työpäivän läpi olen jo tyytyväinen :)
Swatch-kuvassa Mádaran sävy ei tule esiin todellisuutta vastaavasti, sillä se on iholla normaalitapaan levitettynä hyvin läpikuultava eikä lainkaan niin tumma kuin miltä se kuvassa paksusti levitettynä näyttää. Mádara itse luokittelee sävyn "transparentiksi" mutta minusta se ei ole ihan sitäkään. En myisi tätä kovin vaalealle hipiälle.
SUMMA SUMMARUM: Algamariksen koostumus on näistä edelleen ihollani parhaan tuntuinen, mutta Acorellen Gold-sävy sopii minulle Algamariksen sävyjä paremmin ja on siksi suosikkini. Mádara sopii kuivemmalle iholle, Algamaris seka- ja rasvoittuvalle iholle jättäessään kaikkein himmeimmän, ohuimman ja puuterisen pinnan. Acorellen SK 30 sijoittuu täyteläisyydessä Mádaran ja Algamariksen väliin ja tekee kolmikon kuulainta, valoaheijastavinta jälkeä. Sopii kasteisen näköisen ihon ystäville. Mádaran SPF 30 ei juuri tuo sävyä iholle, City CC SPF 15 tuo kenties eniten testatuista sävytetyistä.
Acorellen SPF 50-voiteet eivät tee ihan yhtä hohtavaa jälkeä kuin SK 30. Niiden ominaisuuksia on hankalampi verrata muihin koska kaikki muut testatut ovat SK 30 tai alle, ja jo sen puolesta ohuempia ja miellyttävämpiä koostumukseltaan.
ATOPIK SK 30
29,80€ / 50 ml
UV-suoja: titaanidioksidi ja sinkkioksidi
Kotimaisen Atopikin kasvoaurinkovoide on tyyppiä ”ihan mukavan tuntuinen”, mutta ei saa minua ihan tekemään volttia ilmassa. Ei tästä mitään pahaakaan sanottavaa ole, mutta koostumus saisi olla vielä notkeammin levittyvä saadakseen minulta parhaan arvosanan, ja lisäksi voide jättää iholleni aavistuksen vaaleaa pintaa. Efekti lievenee kun voidetta annostelee hyvin vähän kerrassaan ja hieroo huolellisesti.
Voiteessa on myös aistittavissa jälleen tuo tuttu fenetyylialkoholin makeahko tuoksu joka on mielessäni jo assosioitunut Naviterin valmistaman luonnonkosmetiikan signature-tuoksuksi. Suihke-versiossa tuoksua ei ole.
ACORELLE SK 50
23,90€ / 50 ml
UV-suoja: titaanidoksidi, (karanjaöljy)
Tämä voide on iholla kiiltävämpi kuin Acorellen sävytetyt aurinkovoiteet. Se levittyy suhteellisen mukavasti eikä koostumuksessa ole mitään hiekkaisuutta, mutta kyllä, tuotteen lupauksista ("non-whitening") huolimatta iho jää vaaleaksi. Kuten on tapahtunut käytännössä jokaisen testaamani luonnonkosmetiikan SK50-aurinkovoiteen kanssa.
Aloin jo miettiä, voiko ihon omalla sävyllä olla vaikutusta siihen miten selvästi aurinkovoiteen jättämä vaalea pinta iholla näyttäytyy. Ehkä efekti on selkeämpi minun kevyesti päivettyneellä ihollani. Annoin voiteen testiin hyvin vaaleaihoiselle sisarelleni mutta kyllä hänkin kommentoi sen tekevän hänestä selvästi kalpean näköisen.
Olen hämmentynyt siitä miksi aurinkovoidevalmistajat itsepintaisesti painavat pakkauksiin "Non-whitening" ja "Leaves no white residue" -väitteitä, kun empiirinen kokemus kertoo päinvastaista. Alemmilla suojakertoimilla non-whitening onkin mahdollista, mutta SK 50:n voiteessa on niin suuri pitoisuus UV-suojaominaisuuden tuovaa valkoista titaanidioksidia, että on minun maalaisjärjelläni lähes mahdotonta saada voiteesta sellainen etteikö se jätä ihoa edes jonkin verran vaaleaksi.
Millaisia kokemuksia teillä on..?
ALGAMARIS (26,90€ / 125 ml) - ohuin, ihanin, parhain, mahtavin ^_^ Ei voi mitään, muut eivät edelleen hakkaa Algamarista vartaloaurinkovoiteenkaan saralla. Tässä on niin onnistunut koostumus että oksat pois.
ACORELLE (26,90€ / 100 ml) - lähes yhtä miellyttävä kuin Algamaris, tämäkin on ohut ja hyvin levittyvä, mutta ei ihan yllä Algamariksen tasolle. Saattaa olla että tuoksukin vaikuttaa, Acorelle ei nimittäin tuoksu miltään (vaikka siinä on hajusteita) siinä missä Algamariksessa on makea, piña-coladamainen tuoksu.
ATOPIK (34,70€ / 100 ml) - aika hyvä tämäkin, paljon ohuempi ja vesimäisempi kuin voideversio. Atopik-suihke on kuitenkin koostumukseltaan vähän jähmeämmin levittyvä ja raskaamman tuntuinen kuin Algamaris ja Acorelle. Atopikin plussa on tietysti kotimaisuus, jos haluaa tukea suomalaista niin valinta on tämä :) Ja toisin kuin voiteessa, suihkeessa ei ole fenetyylialkoholin aavistuksen makeaa tuoksua. Suihkeessa on hajusteita (inci: parfum) mutta minun nenäni ei niitä haista, minulle tämä on tuoksuton.
*
Olen saanut jutussa esiintyneistä tuotteista Acorellen ja Algamariksen tuotteet House Of Organicilta, Mádaran tuotteet heidän PR:ltään ja Atopikin tuotteet Naviterilta. House Of Organicin Acorelle-valikoiman löydät täältä *, Algamaris-tuotteet täältä * - Algamarikset ovat HOO'lla tällä hetkellä tarjouksessa. Atopik-tuotteita myydään apteekeissa ja verkkoapteekeissa, kurkkaa jälleenmyyjät täältä. Mádaraa myydään laajasti tavarataloista ekomyymälöihin ja lukuisissa luonnonkosmetiikan verkkokaupoissa.
Lempparini koottuna:
Algamaris Tinted SK 30, sävy vaalea, tarjouksessa 18,61€ *
Algamaris SK 30 Spray, tarjouksessa 22,86€ *
Acorelle Gold SK 30, 27,90€ *
Mádara SPF 15 City CC, 29,90€ * (käytän sävyä Medium Beige)
