Nyt juttua kulmakynistä!
Suosikit: Dermosil, MAC ja Urban Decay
Minulla on ollut elämäni aikana ruhtinaalliset kolme pitkäaikaista kulmakynäsuosikkia, joista pitkäaikaisin oli Lumenen vanha, jo edesmennyt Arctic Definition -kulmakynä sävyssä Grey Brown 2. Sen koostumus ja sävy olivat täydelliset. Nordic Chic -uudistuksen jälkeinen kynä ei ole ihan yhtä hyvä.
Toisiksi pitkäaikaisin suosikki on Dermosilin kulmakynä, sävy Medium ja kolmas on Urban Decayn mikrokapea kynä Brow Beater.
Urban Decayn löydettyäni olen käyttänyt lähes yksinomaan sitä, ihastuttuani kapeampaan kärkeen. Brow Beaterin sävy Taupe on tuntunut yhtä loistavalta kuin Lumenen ja Dermosilin suosikkisävyjen: toimiva, neutraali harmaaseen taittava ruskea.
Nyt olen löytänyt uuden suosikin MACiltä joka hakkasi nämäkin. Ero on lopulta pieni mutta kuitenkin ratkaiseva.
Katsotaanpa lähemmin.
MACin Eye Brows Styler -kynä on mikrokärkistä ei-teroitettavaa automaattikynämallia, mutta kärki on hitusen paksumpi kuin UD:n.
Sävy Stylized on harmaanruskea ja hieman tummempi kuin UD:n Taupe.
Tavanomaisen teroitettavan kynän kärki on huomattavasti paksumpi kuin mikrokärkisten.
On makuasia millaisesta kärjestä tykkää, toiset tykkäävät piirtää selvempiä viivoja, toiset värittää paksumpaa ja utuisempaa jälkeä.
Minä koen mikrokynän sopivan hyvin nykyiseen meikkikäsialaani, vaikka puuterimainen kenties toimisi edelleen parhaiten; säälittävän ohuissa ja harvoissa kulmakarvoissani kynän piirtojälki jää helposti näkyviin. Kynän piirtojen häivytys onkin aina ollut minusta hieman haasteellista. Siksi kiinnitän erityisen paljon huomiota kynän laatuun; sen täytyy olla juuri sopivan kova ettei pigmenttiä tartu kerralla liikaa eikä jälki näytä vahamaiselta. Sellaisiakin kyniä on, kuten Maybellinen muuten-niin-lupaavalta vaikuttanut Brow Precise Micro Pencil. Toisaalta kynä ei saa olla liiankaan kova ja heikkopigmenttinen.
Tarkalla mikrokynällä saan kulmakarvoihini sen ryhdikkäämmän muodon jota tavoittelen, karussa menneisyydessäni vain väritin kynällä kulmakarvojeni luonnollisen lirun, ohuen ja kaarevan pötkömuodon mukaisesti. Apuahh...
Mielenkiintoisesti, vertailukuvassa UD:n Taupe-sävy osoittautui yllättävän kellertäväksi. Olen aina mieltänyt sen viileän harmaanruskeana, ja siihen nimikin viittaa. Kuitenkin Dermosilin ja MACin rinnalla se on selvästi lämpimämpi.
UD:n hieman lämpimämpi sävy on näkyvissä myös iholla. Jännä juttu, en olisi koskaan "nähnyt" sitä ellen olisi verrannut kyniä rinnakkain tällä tavoin.
Vaikka MACin kynästä ja Stylized-sävystä on nyt tullut uusi lempparini, UD:n Taupe on kenties siinä mielessä minulle parempi, että sävy on hieman vaaleampi. Kovin tummat kulmat tuovat kasvoilleni liian jyrkän kontrastin.
Mikä MACin kynässä tekee siitä Urban Decayta paremman?
Tässä vielä verrokkina Dermosilin Medium-kynä. Ei senkään jäljessä mitään vikaa, pidän vain nykyään enemmän kapeasta mikrokärjestä jolla saa hallitumpaa jälkeä.
Dermosil-kulmat kauempaa.
Kyllä Dermosilin kynä on mielestäni hinta-laadultaan edelleen ykkönen, jos joku kysyy kulmakynävinkkiä. 5,50€ hinnallaan se on ilman muuta taloudellisempi vaihtoehto kuin MAC ja UD. Dermosilin miinuksena tosin verkkokauppaan ja satunnaisiin on tour -myymälöihin rajoittuva saatavuus, kaikki eivät jaksa tilata meikkejä netistä. Postikuluineenkin Dermosilin kynä jää silti monia muita kulmakyniä edullisemmaksi.
.
Saatavuus:
Dermosil Brow Pencil, 5,50€ Dermosilin verkkokauppa
Urban Decay Brow Beater, 24€, Sokos
MAC Eye Brows Styler, 19,90€, Sokos ja Stockmann
Edellinen kulmakyniä ja muita kulmakarvojen meikkaustuotteita vertaillut postaukseni jossa mukana mm. Maybelline, L'Oreal, Sephora ja MACin vanha kynä löytyy täältä.
*
Loppuun MACin meikkitaiteilijan versio kulmakarvoistani Stylized-kynällä:
Kuopion MAC-pisteen meikkitaiteilija meikkasi kulmani siten, että väritti kynällä niin myötä- kuin vastakarvaan, näin tuloksesta tuli tummempi. Itse väritän vain myötäkarvaan.
Jännä juttu; vaikka minusta nämä kulmat tuntuivat oudoilta ja näytin mielestäni jopa kumman näköiselle, kaverini eivät huomanneet mitään eroa. Menin illalla kaverini juhliin ja kyselin kaikilta huomaako joku meikissäni jotain erityistä, eikä kukaan huomannut :D Itse on tottunut näkemään itsensä aina tietyllä tavalla meikattuna ja muille nyanssit eivät ole niin selviä.
P.S. Tämän kuvan oton jälkeen tein itselleni vähän turhan pikaisesti iltameikin (--> olin menossa niihin juhliin), ja tuloksena oli aikamoinen "Ei tällä tavalla" -meikki :) Tai siis voi sanoa, että en ainakaan näyttänyt hehkuvan nuorekkaalta :D Katsotaan jos laitan tänne joku päivä kuvia ko. meikistä.
"Kuin samettinen jälkiruoka kasvoillesi". Näin kuvataan kotimaisen Ilona Luonkos -sarjan ensimmäistä tuotetta: kiinteää öljypuhdistuspalaa.
Kuulostaa lupaavalta! Ainakin sellaiselta jota meikäläinen mielellään testaa.
Ilona Luonkosin nettisivu kertoo, että sarja on "luonnonkosmetiikan asiantuntijoden ja opettajien kehittämä". Ajattelin, että nimen taakse kätkeytyy Ilona-niminen nainen, mutta ei tällä kertaa. "Luonkos" on lyhennys luonnonkosmetiikasta. Kuten viime viikolla esitelty Senja Cosmetics, myös Ilona-sarja on lanseerattu syksyllä 2018. Tuotteet valmistetaan käsityönä Naantalissa. Tällä hetkellä valikoimassa on ainoastaan öljypuhdistuskakkuja mutta sarjan on tarkoitus laajentua myöhemmin.
Sain kuivalle ja herkälle iholle kehitetyn, ylellisen Rebirth-öljykakun testiin Biodellyltä.
Kakkuja on kolme erilaista: Rebirth kuivalle iholle, Healing rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle sekä hajusteeton Radiant kaikille ihotyypeille ja hajusteherkille.
Pala näyttää saippualta, mutta sitä se ei ole vaan koostuu pelkästään öljyistä, rasvoista ja tuoksuaineista.
Ainesosat näyttävät tältä: kaakaovoi, kookosöljy, manteliöljy, kaakaouute, benzoehartsi, hajusteet (joiden joukossa citronellol, geraniol ja limonene eteerisistä öljyistä).
Rebirth tuoksuu todellakin huumaavalta. Tuoksu on makea, lämmin ja intensiivinen. Vaniljaisen makeasta ja balsamimaisesta, kevyesti itämaiseen vivahtavasta tuoksusta vastaa benzoehartsi. Ainetta käytetään perinteisesti suitsukkeissa. Benzoehartsiuutteella on myös kalvoa muodostava ominaisuus.
Rebirthin voimakas tuoksu ei varmaan ole kaikkien juttu, mutta minun se on :) Ahh, niiiiin ihana ja herkullinen! Jälkiruokaa kasvoille? Kyllä, allekirjoitan tämän. Hajuvesikielessä tämän tyyppisiä jälkiruokamaisen makeita tuoksuja kutsutaan "gourmand"-tuoksuiksi.
Kakkua käytetään kuivalla iholla. Ota kakku kuiviin ja puhtaisiin käsiin ja hiero sitä kämmenten välissä kunnes öljy sulaa. Levitä sitten öljy kasvoille ja hiero pyörivin liikkein kunnes meikki irtoaa. Rasvapohjaisena kakku poistaa myös vedenkestävän meikin sekä aurinkosuojatuotteet.
Tarkkasilmäiset inci-tuntijat saattoivat ainesosaluettelosta jo nähdäkin, että Ilonan puhdistuskakussa ei ole emulgaattoreita. Näin ollen öljyt eivät myöskään maitoudu ja liukene iholta vedellä huuhdellessa. Kakun sisältämät kaakaovoi, kookosöljy ja manteliöljy "vastustavat" vettä ja putsari täytyykin poistaa kasvosienellä tai -liinalla. Koin itse musliiniliinan parhaana, koska se on kevyesti karkea. Konjac-sienikin toimii hyvin, mutta jättää iholle vähän enemmän öljyjä. Esimerkiksi Sensain Sponge Chief -klassikkoliinalla sain putsarin irti kaikkein huonoiten, iholle jäi jopa meikkiä. Arvioin, että hieman karheat pyyhkeet kuten frotee tai musliini toimivat tämän kanssa parhaiten.
Mitä tuumailen tästä putsarista?
Plussaa: hellävarainen ja tehokkaasti meikin irrottava, hemmotteleva puhdistustuote. Tuntuu ylelliseltä. Hoitaa ihoa ja sopii erityisesti kuivalle iholle. Kiinteänä tuotteena sopii hyvin käsimatkatavaralla matkaavalle lentomatkustajalle, ei vie nestemäisten tuotteiden kiintiötä.
Miinusta: vaikka öljyt tosiaan liuottavat meikin tehokkaasti, on eri juttu saada irronnut meikki vielä pois kasvoilta, ja siihen tarvitaan erillinen väline eli kasvopyyhe tai sieni. Koska tuotteen lupaama vaikutus on riippuvainen toisesta tuotteesta, annan siitä pienen miinuksen. Palan mukana voisi hyvin tulla jo valmiiksi pieni kasvopyyhe. Ideaa tulevaisuuteen, Ilona Luonkos? :)
Pakkauskin kerää plussaa: rasia on valmistettu Kotkamillsin biohajoavasta kartongista.
Kaikki Ilonan öljypuhdisuskakut ovat 100% luonnollisia sekä vegaanisia. Kakku (60 g) kestää käytössä varmastikin "pienen ikuisuuden", sillä kakku on koostumukseltaan sen verran kova että yhdellä käyttökerralla öljyä sulaa vain vähän, ja pieni määrä öljyä riittää mainiosti koko kasvoille. Koostumus on erittäin liukuva ja riittoisa.
Öljypuhdistuskakku maksaa 29,90€. Sitä voi ostaa esimerkiksi Biodellyltä ja valikoiduista kivijalkamyymälöistä (Ilonan sivulla ei ole listaa jälleenmyyjistä).
Se on kuulkaa virallisesti kevät tänään!
Kävin lounaalla Näsinneulassa ihan siitä ilosta että oli kirkas päivä ja tilaisuus nauttia aurinkoisesta Tampere-maisemasta :)
Päivän meikissä persikkaiset huulet ja luomilla kullanvaaleaa, oliivinvihreää ja savuista harmaanliilaa.
Huulipuna on Benecosin ihana Peach-sävy, yksi kolmesta Benecos-suosikistani (muut ovat Pink Honey ja Pink Rose).
Kynsillä tällä viikolla käsiin saamani (heh, kirjaimellisesti) Dermosilin kevätsävy Party Dress. Niin kaunis ja heleä..! Oli tarkoitus esitellä tämä muiden Dermosilin kevätuutuuksien kanssa myöhemmin mutta en malttanut olla vapauttamatta tätä jo nyt kun se sopi etenkin tämän päivän tunnelmaan niin täydellisesti :)
Kevät..!
Tajusin, ettei minulla ole vuosien 2010 ja 2011 koralli-villityksen jälkeen ollut korallisia kynsiä varmaan vuosiin. Nyt on taas niiden aika! :-* (Kuva keskiviikolta, eri meikki. Tässä kuvassa Laveran Caramel Glam -huulipuna.)
Tämä oli tällainen nopea fiilistely/meikkilook-postaus, ei sen kummempaa asiaa :)
No, MACin kulmakynähankinnastani olisin halunnut vähän höpötellä ja vertailla Urban Decayn kynään, mutta jätetään se vielä ensi viikkoon, kun kello on jo 18 ja haluan lähteä ulos koirien kanssa. MAC on tainnut nyt kuitenkin jyrätä UD:n ohi!
Mukavaa viikonloppua :) Toivottavasti näemme lähipäivinä lisää aurinkoa :)
Olen kautta blogin kohta 10-vuotisen historian saanut lukijoilta paljon älyttömän hyviä vinkkejä niin kosmetiikasta ravintolasuosituksiin ja podcasteista lomakohteisiin. Osa on jäänyt säännöllisesti hyödynnettävien joukkoon.
Ehkä erikoisin ja samalla käytännöllisin vinkki liittyy... No, tähän:
Kuva-arvoitus: mitä tässä on? Muistaako joku vakkarilukija mihin kuva liittyy?
Se liittyy kahvinpuruihin ja niiden käsittelyyn jätteenä. Kirjoitin aiheesta keväällä 2017 erittäin paljon kommentteja keränneen postauksen Porua puruista. Yli sadassa kommentissa keskustellaan erilaisista tavoista kerätä kahvinporoja sekä biojätteen lajittelusta ylipäänsä. Tällaisestakin voidaan jutella kauneusblogissa :D
(Kauneudenhoidollisesti valveutunut käyttää kahvinporoja toki myös kuorintana ;))
Ongelmani: käytän kahvin keittoon presso-pannua, jossa purut jäävät paljon märemmiksi kuin suodattimellisessa kahvinkeittimessä tai vaikka mutteripannussa. Liian märkinä niitä ei voi laittaa biojätepussiin tai -astiaan, joten ne on kuivatettava sitä ennen. (Mihinkään vessanpönttöönhän mä en niitä kaada.)
Aiemmin olin kuivatellut puruja lautasella. Neste haihtui puruista hitaasti ja maanantaina lautaselle kaadetut purut olivat jäteastiakunnossa vasta keskiviikkona tai torstaina. Ja toki joka aamuiset päälle kaadetut purut aina lisäsivät kuivamisaikaa. Käytännössä purut kipattiin biojäteastiaan vasta viikon lopulla siinä yhteydessä kun jätepussi vietiin ulos. Keittiön työtasolla nököttävä purulautanen ei ollut mikään viehättävin näky.
Kokeilin muutamia kommenteissa annettuja vinkkejä, ja yksi jäi pysyvään käyttöön: munakennosysteemi.
Esteettisesti munakenno ei toki ole lautasta parempi, mutta muotonsa puolesta saan sen sujautettua pois näkyvistä - säilytän sitä jätekaapissa normiroskiksen päällä. Lautanen ei siinä pysy mutta munakenno, etenkin tuo isompi 15 munan, sopii roska-astian päälle kuin valettu; se on juuri sen kokoinen että asettuu tukevasti suorakulmion muotoisen sangon päälle.
Munankoloihin mahtuu reilusti kahvinpurua ja kartonki imee kosteuden tehokkaasti. Tyhjennän kuivuneet purut muutaman päivän välein biojäteastiaan, tai laitan sinne koko kennon kun se on täynnä. :)
Jei! Lieköhän tämä alun perin jotain Pirkka-niksejä :D
Ja olenpa muuten keksinyt tyhjille munakennoille toisenkin käyttötavan;
naurakaa vain mutta mä käytän niitä myös säilyketölkkien kuivaustelineenä..!
Tiedättekö miten ärsyttävää on kuivatella lasisia ja metallisia säilyketölkkejä ennen kuin ne voi lajitella keräysastiaan. En tiedä muista mutta minusta niiden pesu ja kuivatus ovat hemmetin ärsyttävää hommaa jonka joka tapauksessa kuitenkin teen. Mutisen ja huuhdon.
En halua laittaa huuhdeltuja tölkkejä kuivauskaappiin, kun monet niistä ovat vielä vähän öljyisiä (en ala hinkkaamaan astianpesuaineella öljypitoisten säilykkeiden pakkauksia, huuhtelen vain). Siinä ne sitten ovat pyörineet tiskipöydällä ja kuivuminen on kestänyt koska en saa niitä mihinkään alassuin.
Nyt kokoan ne munakenno-telineeseen jossa ne kuivuvat nopeasti..! :) Ja mahdolliset öljyt valuvat kennoon eivätkä tiskipöydälle. 👍
Ainiin, tulikohan tämäkin vinkki muinoin joltain lukijalta vai onko se suoraan Pirkasta: munakennot toimivat loistavasti myös biojätepussin pohjalla imemässä biojätteestä kosteutta, jolloin pussi ei hajoa (ainakaan yhtä herkästi kuin muuten - minulla ainakin on elämässä parikin ikimuistoista "hajosi talon rappukäytävään" -kokemusta joilta olen välttynyt munakennoniksiin siirryttyäni). Kennot maatuvat joten ne sopivat hyvin biojätteen sekaan. Munakennoista on moneksi :)
Miten te muut muuten teette kierrätettävien elintarvikepakkausten kanssa? Pesettekö niitä? Lajitteletteko ylipäänsä?
"Janne kokeili Apobasea eikä toimi yhtään, ei tee kuulema iholle mitään. Sitten se palasi Aqualan Duo'on, joka on sen mielestä ihan paras. Mikä siinä muka on, että yksi perusvoide toimii ja toinen ei?"
Tämän lauseen sain kuulla sisareni luona viime viikonloppuna. Janne (nimi muutettu) on sisareni mies.
Antakaas kun Sanni-täti selittää. :) Rakastan tällaisia kosmeettisia kysymyksiä ja "tavallisen kansan" ihmettelyjä. Sillä ihmetystä tällainen varmasti aiheuttaakin. Voide kuin voide, etenkin kun kyse on karvalakki-mallin perusvoiteesta. Miksi toinen poistaa kuivan ja kireän tunteen iholta ja toinen ei? Mikä niissä on erilaista?
Perusvoiteissa tosiaan on eroja, mutta eikö jokaisen kuitenkin pitäisi kosteuttaa..?
Kyllä, mutta kosteutuksen mekanismeja on erilaisia, pääsääntöisesti kaksi erilaista. Toinen perustuu varsinaiseen kosteuttavuuteen eli kosteuden lisäämiseen ihon pinnalla, toinen perustuu okklusiivisuuteen eli jo olemassa olevan kosteuden lukitsemiseen ja säilyttämiseen iholla.
Kosteutuksesta vastaa ainesosaryhmä nimeltä humektantit, kosteutta lukitsevia ainesosia taas ovat kalvonmuodostajat ja emollientit, joihin lukeutuvat mm. öljyt, vahat ja rasvat. Jotkin emollientit kuten omegarasvahapot sekä keramidit kosteuttavat ihoa myös täydentämällä ihon lipidejä, eli ne lisäävät epidermiksen soluväliaineen rasvapitoisuutta. Perusvoiteista osa toimii kosteuttavalla mekanismilla, osa okklusiivisella ja osa molemmilla. Kuten muutkin ihonhoitovoiteet tyyppiin katsomatta.
Tavallinen kuluttaja ei välttämättä näe näiden kahden voiteen eroa vain ainesosia katsomalla, eivätkä valmistajien käyttämät ilmaisut 'kosteuttava' tai 'hoitava' perusvoide myöskään todennäköisesti avaa voiteiden eroja.
Aqualan Duon vaikutus on humektanttinen sekä okklusiivinen, eli kosteuttava sekä kosteutta säilyttävä (siitä nimi duo), Apobasen taas pelkästään okklusiivinen. Apobasessa on 30% rasvaa ja vain yksi mieto humektantti, Aqualan Duo'ssa taas on 20% humektanttista glyserolia.
Perusvoiteiden kielessä valmistajat puhuvat "kosteuttavasta perusvoiteesta" kun koostumus on humektanttivoittoinen tai siinä on mukana humektantteja, ja "hoitavasta perusvoiteesta" kun koostumus on okklusiivinen eli rasvavoittoinen.
On kiinni ihotyypistä ja ihotilasta sekä joskus myös silkasta mieltymyksestä, kumman tyyppisestä kosteuttajasta kukin tykkää. Joka tapauksessa, okklusiivinen voide tulisi aina ihanteellisesti levittää iholle jolla on jo kosteutta esimerkiksi suihkun, kasvojenpesun tai vaikka seerumin tai kasvoveden jäljiltä. Kuivalle iholle käytettynä se ei välttämättä juurikaan lievitä kuivuuden oireita, mitä moni ihmettelee luullessaan tuhdin voiteen tai öljyn olevan nimenomaan ”tosi kosteuttava”.
Jannen iho kaipaa selvästi kosteutta sitovia ainesosia, siksi hän tykkää enemmän Aqualan Duo'sta. Voide on Aqualan-tuoteperheen kosteuttavimpia ja siinä on 20% glyserolia mikä on aika paljon.
Glyseroli tai toiselta nimeltään glyseriini on yksi kosmetiikan yleisimpiä ja tehokkaimpia humektantteja. Hyaluronihappoa se ei kuitenkaan päihitä kosteuttavuudessa, mutta glyseroli sopii edullisuutensa vuoksi paremmin perusvoiteisiin.
vesi = voiteen pohja, liuotin
glycerin = tehokas humektantti
caprylic/capric triglyceride = rasvamainen aine (glyserolin ja kookosöljyn johdannainen), emollientti, pehmentää ihoa, hidastaa kosteuden haihtumista
glyceryl stearate = pehmentävä aine, emulgaattori
isopropyl palmitate = pehmentävä aine, sideaine
cetyl alcohol = rasva-alkoholi joka pehmentää ihoa, toimii emulgaattorina ja tekee voiteeseen valkoista väriä
peg-30 stearate = emulgaattori
ceteareth-20 = emulgaattori
ethylhexylglycerin = ihoa hoitava aine, mieto säilöntäaine
phenoxyethanol = säilöntäaine
Humektantti-molekyylin voi kuvitella iloisena, vedestä tykkäävänä pallurana, jolla on monta pientä kouraa. Kohdatessaan vesimolekyylejä kourat tarttuvat niihin ja nappaavat vesipisarat mukaansa, kuljettaen ne ihoon jossa ne pitävät niistä tiukasti kiinni.
Okklusiivi-molekyylit voi kuvitella peittona, joka laskeutuu ihon päälle. Peitto ehkäisee ja hidastaa veden haihtumista ihosta.
Ilman vaikutuksesta ihossa oleva kosteus, kuten ne humektantti-vesseleiden kiinnipitämät vesimolekyylit, alkavat pikkuhiljaa haihtua. Kun päällä on peitto, kosteus ei haihdu yhtä nopeasti.
vesi = voiteen pohja, liuotin
petrolatum (mineraaliöljy) = okklusiivi
paraffinum liquidum (mineraaliöljy) = okklusiivi
cetearyl alcohol = rasva-alkoholi joka pehmentää ihoa, toimii emulgaattorina ja tekee voiteeseen valkoista väriä
ceteareth-20 = emulgaattori
caprylyl glycol = pehmentää ihoa, toimii humektanttina
sodium gluconate = kelatoiva aine, vaikuttaa tuotteen säilyvyyteen
phenoxyethanol = säilöntäaine
Apobase Creme taitaa sisareni perheessä jäädä vähemmälle käytölle :D
.
Pääsin auttamaan myös toisenlaisessa humektanttisen ihonhoitorutiinin luomisessa, kun sisareni tunnusti, että hänen ihonsa on vauvan synnyttyä muuttunut todella kuivaksi. Aamuisin hän herää hilseilevän kireällä hipiällä, ja on ihmetellyt, miksei Kiehlsin kasvoöljy enää toimikaan. "Laitatko sinä mitään sinne kasvoöljyn alle?" kysyin. "En tietenkään, se öljyhän on niinkuin mun yövoide".
HUOKAUS, kaikella rakkaudella ❤️
Selitin myös sisarelleni samat hommat ihon kosteutuksen perusasioihin liittyen, ja valjastin hänet käyttämään öljyn alla nestemäistä, humektanttista ihon kosteuttajaa. Lainasin siskolle Holika Holikan ihmeainetta (siltä se tosiaan tuntuu..!) ja neuvoin laittamaan vähintään viisi kerrosta iltaisin. Sisaren iho on niin kuiva että "kosmetiikkatohtorina" määräsin Holika-nesteen ja öljyn väliin vielä kerroksen hyaluronihappopitoista yövoidetta (L300).
Tulos? Nyt siskon iho on kuulema aamuisin "niin pehmeä ja ihanan tuntuinen...!" "Uskomatonta mikä ero!" hän totesi. Ja tilasi saman tien Sannin loputtomista kosmetiikkajemmoista itselleen lisää kosteuttavia nesteitä ja seerumeita :) Hahaa, nyt olen saanut jo kummatkin sisareni alkamaan ymmärtää ihonhoidon päälle..! ^_^ Ja vielä miehetkin siinä sivussa :D
Kosmetiikka on kivaa! 😊
Olaplex-kotihoitotuotteet tuntuvat nyt olevan kaikkien huulilla (tai hiuksilla), ja jengi tuntuu menneen ihan polvilleen näiden edessä.
Pitihän sitten minunkin tehdä näiden kanssa tuttavuutta, ja ostin trion itselleni joululahjaksi.
Olaplex on hoito, joka suojaa hiuksen rikkisidoksia vaurioilta vaalennuksen ja muiden kemiallisten käsittelyjen aikana sekä korjaa jo olemassaolevia vaurioita. Olaplex tuntuu "aikuisten oikeasti" olevan kampaamoalan suurimpia innovaatioita vuosikymmeneen (tai kymmeniin..?), ja ammattilaisten mukaan se mahdollistaa kemiallisen käsittelyn jopa hiuksiin, joihin kuntonsa puolesta ei aiemmin olisi voinut tehdä voimakkaita kemiallisia käsittelyjä kuten vaalennus tai permanentti.
Olaplexin tehosta vastaa patentoitu ainesosa nimeltä Bis-Aminopropyl Diglycol Dimaleate.
Sarjan tehokkain tuote on Olaplex Bond Multiplier No.1 joka on vain ammattilaiskäytössä. Aine sekoitetaan salongissa hiusvärin, vaalennusaineen tai permanenttiaineen sekaan. Seuraava salonkiaskel on Bond Perfector No.2, jolla hiuksen rakennetta korjaava hoito viimeistellään kemiallisen käsittelyn jälkeen.
Kotihoitoon on tarjolla Hair Perfector No.3, Bond Maintenance Shampoo No. 4 ja Bond Maintenance Conditioner No.5. Uusin tulokas on No.6 Bond Smoother, joka tosin ei vielä ole Suomen markkinoilla.
27,50€ / 100 ml
Hair Perfector No.3 on ennen shampoopesua käytettävä tehohoito, joka vahvistaa kemiallisten käsittelyjen seurauksena haurastuneita hiuksia. Sitä suositellaan käytettäväksi kerran viikossa tai esimerkiksi juuri ennen kemiallista käsittelyä, se on siis ikäänkuin kevyempi kotiversio ammattilaiskäyttöisestä No.1:stä. Vaikuttavana ainesosana on samainen patentoitu Bis-Aminopropyl Diglycol Dimaleate kuin ykkösessä, mutta epäilemättä pienempänä pitoisuutena.
Itsehän onnistuin ensimmäisellä käyttökerralla tekemään sen amatöörivirheen, että laitoin Perfectorin shampoopesun jälkeen. Luulin kyllä lukeneeni käyttöohjeen mutta ilmeisesti en... :D Ihmettelin vähän tuotteen hiustuntumaa, joka ei tuntunut perinteisen hoitoaineen tavoin silottavalta, ja tajusin saman tien hiuksia huuhdellessa että tämän täytyy olla pre-shampoo-tehohoito.
Olen käyttänyt Perfectoria noin parin viikon välein (hiustenpesuvälini on tällä hetkellä niin pitkä että en välttämättä pese hiuksia edes kahdesti viikossa), enkä rehellisesti osaa sanoa huomaanko hiusten kunnossa jotain eroa. Hiukset ovat tuntuneet Olaplex-tuotteiden aikana kauttaaltaan ilmavammilta ja sileämmiltä kuin normaalisti, mutta "sileys" ei yksinään vielä kerro siitä, onko hiuksen rakenne vahvistunut aiempaan nähden. Muutenkin on tietysti mahdoton sanoa, tuleeko hyvä hiusfiilis jo pelkästään Olaplex -shampoosta ja -hoitoaineesta.
27,50€ / 250 ml
Suosikkini Olapex-kotihoito-triosta on ilman muuta shampoo. ❤️ Herranjestas, tämä on todellakin shampoiden aatelia; shampoiden Rolls Royce..! Ihan mieletön.
Kun aloin käyttää tätä, olin hiljattain lopettanut sokko-shampootestauksen, ja niiden arkisen kokemuksen jälkeen kaipasin shampoolta jotain todella elämyksellistä. Olaplexin Bond Maintenance Shampoo tarjosi sitä isolla E:llä.
Whaaa, mitä kaikkea voisinkaan tästä hehkuttaa, hitsiläinen, en keksi tästä mitään muuta huonoa kuin hinnan..! Tässä meillä on nyt oikein malliesimerkki shampoosta, jonka laatuista voi tosiaan odottaa kun ostaa arvokkaan salonkishampoon. Kun kuluttajana ajattelen salonkilaatua - tätä minä ajattelen!
Bond Maintenance on koostumukseltaan juuri sopivan paksua ja sen saa työstettyä hiukseen miellyttävästi. Se tuoksuu jotenkin jännän hedelmäiselle, mutta kampaamoshampoolle sopivalla tavalla. Ei mitään marketin "Fructis-hajua" tässä pullossa. Vaahto on kermaista, liukasta ja kuohkeaa, eikä lässähdä nopeasti. Todellinen vaahtofiilistelijän shampoo.
Hiukset tuntuvat huuhdellessa esiselvitetyiltä ja kevyesti hoidetuilta, juuri siltä millaisen tunteen haluan shampoon ihanteellisesti hiuksiini jättävän. Tyvi ei narsku, mutta hiusten kuivuttua tuntee, että shampoo on ollut pesevää; hiuspohja tuntuu erittäin puhtaalta eikä hiuksissa ole mitään ylihoitavan shampoon jättämää lähmäisyyttä. Kuten tunnettua, oikein hoitava shampoo voi lässäyttää hiuksia. Sitä ei Olaplex tee.
Myös shampoossa on Olaplexin nimikko-ainesosaa. Ja ihan "muutama" muukin ainesosa; kilometri-inci pitää sisällään hurjan määrän ainesosia kasviuutteista ja -öljyistä silottaviin ja selventäviin kvatteihin ja on joukossa muutama silikoniyhdistekin. Ainiin, ja sanoinko jo että tämä on sulfaatiton?
Ei hyvänen aika, Bond Maintenance Shampoo on todellakin silkkaa rakkautta. Onneksi arvokas puteli kestää käytössäni varmasti tosi pitkään, etenkin tämän hetkisellä pitkällä hiustenpesuvälilläni. Ja okei, ei tuo 27,50€ nyt niin järkyttävän kallis ole, on salongeissa vielä tyyriimpiäkin shampoita.
Haluatko ylellisen, ihanan shampoon kuiville, hauraille, käsitellyille ja vaurioituneille hiuksille? Oletko shampoo-hifistelijä? Kokeile Olaplex Bond Maintence Shampoota. En sano muuta <3
Omani ostin Eleveniltä. (<--mainoslinkki)
27,50€ / 250 ml
Bond Maintenance Conditioner sopii käytettäväksi normaaliin tapaan jokaisen pesun jälkeen. Myös tämä tuote on oikein hyvä, enkä oikeastaan keksi tästäkään mitään huonoa sanottavaa. Hoitoaine on koostumukseltaan mukavan voidemainen ja liukas, ja sen tuoman silkkisyyden saattaa tuntea heti hoitoainetta levittäessä.
Shampoon tavoin inci on pitkä kuin nälkävuosi ja olisi kyllä todella mielenkiintoista kuulla, tuoko ainesosista jokainen tuotteen koostumukseen, tuoksuun ja säilyvyyteen jonkin merkittävän kontribuution. Olaplexin kemistit ovat halunneet käyttää hoitsikassa koko kirjon ihan kaiken tyyppisiä hiusta hoitavia ainesosia mitä kuvitella saattaa; Bis-Aminopropyl Diglycol Dimaleaten ohella pullossa on liuta aina-niin-luotettavia silottajamestareita kvatteja (meitsi suosii näitä silikonien yli), kasviuutteita kuten granaattiomenaa, noni-hedelmää ja paranassaipalmua (uuu, eksoottista), kasviöljyjä kuten avokadoa, argania ja viinirypäleensiementä sekä monenlaisia sofistikoituneita silikoniyhdisteitä.
Huh! :)
Tuloksena erittäin hoitava, silottava hoitoaine, joka kuitenkaan ei lässäytä hiusta. Säännöllisessä käytössä hoitoaine, kuten kaikki Olaplexin tuotteet, lupaavat myös korjata hiusta vahvistamalla hiuksen rikkisiltoja. Bis-Aminopropyl Diglycol Dimaleate -ainesosaan pohjautuvaa teknologiaa ei löydy mistään muista hiustuotteista.
*
Jos minun pitäisi valita näistä yksi, ottaisin ilman muuta shampoon. Tehohoito Perfector No. 3 ei ylipäänsä tunnu kovin merkitykselliseltä tuotteelta juuri minun hiuksiini, kun otan kampaajalla muutenkin Olaplex-käsittelyn silloin kun vaalennan hiuksia, eli en usko hiusteni lopulta hyötyvän Perfectorista niin valtavasti. Tuote ei myöskään elämyksenä ole kummoinen. Toisin kuin shampoo... Ahhh! <3
Olaplex-kotihoitotuotteet maksavat jälleenmyyjästä riippuen välillä 27,50€ ja 31,90€.
Omani ostin Eleveniltä jossa hinta on 27,50€. (<-- mainoslinkki)
Onko joukossamme muita yhtä vakavasti etenkin tuohon shampooseen ihastuneita? :)
Kaupallinen yhteistyö: Biodelly / * Sis. mainoslinkkejä
Viime vuosi oli todellinen kotimaisen luonnonkosmetiikan vuosi, markkinoille ilmestyi toinen toistaan kiinnostavampia suomalaisia, sertifioituja luonnonkosmetiikkasarjoja. Yksi niistä on Senja Cosmetics, joka ainakin tyylipuhtaiden pakkaustensa puolesta kuului heti niihin jotka vetivät minua puoleensa.
Tähän sarjaan olisin joka tapauksessa ennen pitkää tehnyt tuttavuutta, ja nyt se mahdollistui yhteistyössä Biodellyn kanssa. Ylellinen, kevyesti korealaisvaikutteinen ja marjainen, näihin sanoihin voisi summata Senjan ytimen ja miten se erottuu kilpailijoistaan.
Metsäisen vihreään puettu sarja koostuu tällä hetkellä viidestä kasvojenhoitotuotteesta. Sarja on FI-Natura-sertifioitu ja hakenut inspiraationsa suomalaisesta metsästä, marjoista ja yrteistä, omista superfoodeistamme. Marjansiemenöljyt ovat todellisia tehopakkauksia ihonhoidossa; ne ovat erittäin antioksidanttisia ja sisältävät lisäksi monia muita hyödyllisiä mikroravinteita kuten vitamiineja, flavonoideja, polyfenoleja ja hyviä rasvahappoja. Kaikki Senja-tuotteiden aktiiviraaka-aineet ovat kotimaisia ja tuotteet valmistetaan Helsingissä. Tuotteissa on kevyesti makea, kukkais-marjainen tuoksu.
Korealaisvaikutteet näkyvät kaksoispuhdistuksessa sekä hoitonesteessä.
Biodelly tarjoaa kampanjan yhteydessä Senjan tuotteista 20% alennuksen koodilla senja20. Alennuksen saa 24.2.-3.3.2019.
Kuva: Senja Cosmetics
Sarjan perustaja Senja Parkkinen on aiemmin työskennellyt perinteisen kosmetiikan parissa. Alalla hän oppi, että kosmetiikassa käytetään paljon aineita joista iho ei hyödy, tai jotka saattavat jopa olla iholle tai ympäristölle haitallisia. Samaan aikaan Senjan äiti sairastui ja menehtyi rintasyöpään. Tämä pysäytti Senjan miettimään omaa terveyttään ja kemikaalikuormaa jolle altistumme. Senja kiinnostui luonnonkosmetiikasta, mutta koostumukset tuntuivat liian erilaisilta kuin perinteisessä kosmetiikassa jota hän oli tottunut käyttämään.
Ajatus omasta korkealaatuisesta, luonnollisesta ihonhoitosarjasta ylellisillä koostumuksilla ja kotimaisilla, antioksidanttirikkailla ainesosilla alkoi kutkutella Senjan mielessä. Alalla työskennelleenä hänellä oli jo laaja kontaktiverkosto, ja löydettyään sopivat yhteistyökumppanit Senja laittoi yrityksen pystyyn. Senja Cosmetics näki päivänvalon vuoden 2018 alussa ja ensimmäiset tuotteet tulivat myyntiin syksyllä.
Sleek Cheek Deep Cleansing Oil
39€ / 100 ml - tarjoushinta 31,20€
Täyteläinen puhdistusöljy sopii erityisesti kuivalle iholle, tai kaikille ihotyypeille osana kaksoispuhdistusta.
Ylellisen tuntuinen öljy sisältää suomalaista pellavansiemenöljyä sekä mustikan- ja puolukansiemenöljyjä ja liuottaa iholta kestävänkin meikin. Se ei täysin emulgoidu vedellä huuhdellessa vaan jättää ihoon öljyjä, puhdistus, jota erityisesti kuiva iho rakastaa.
Öljy hierotaan kuivalle iholle. Kannattaa käyttää jopa muutama minuutti ihon rauhalliseen hierontaan öljyllä, jos vain aika antaa myöten. Hieronta tehostaa ihon verenkiertoa ja parantaa sen väriä sekä auttaa puhdistusöljyn sisältämien hyvis-aineiden imeytymistä ihoon. (Kyllä, poishuuhdeltavasta puhdistustuotteestakin on mahdollista imeyttää ihoon hoitavia ainesosia mikäli tuotteen antaa vaikuttaa iholla hetken. Kaikki rasvaliukoiset hoitavat aineet eivät huuhtoudu pois veden mukana.)
Löydät puhdistusöljyn täältä. *
Cotton Cloud Cleansing Foam
29€ / 100 ml - tarjoushinta 23,20€
Miellyttävä puhdistusvaahto sisältää mm. suomalaista luomulaatuista koivunmahlaa, mustikkaa, nokkosta ja tupasvillaa. Sulfaatiton koostumus pesee hellävaroen. Tuoksu on mieto ja kevyesti kukkainen.
Itse olen tehnyt Senjan tuotteilla kaksoispuhdistuksen samaan tapaan kuin miten ranskalainen Patyka suosittaa, eli vaahto hierotaan suoraan öljyputsarin päälle ilman välihuuhtelua. Tapa tuntuu erittäin mukavalta ja auttaa osaltaan öljyä huuhtoutumaan iholta tehokkaammin, samalla kun vaahdosta tulee kermaisempi ja silkkisemmin liukuva sen yhdistyessä iholla öljyyn.
Normaali- ja sekaihoiselle sekä kevyen meikin käyttäjälle puhdistusvaahto voi riittää yksinään, kuivaihoiselle ja vahvan meikin sekä korkean aurinkosuojan käyttäjälle öljypuhdistus tai kaksoispuhdistus on suositeltavampi.
Löydät Senjan puhdistusvaahdon täältä. *
Nordic Nectar Toner Essence
29€ / 100 ml - tarjoushinta 23,20€
Ohh, suosikki!! Senjan koivunmahlapohjainen hoitovesi on kotimainen versio korealaistyyppisestä, paksusta hoitonesteestä. Koivunmahla on itse asiassa vähän niinkuin meidän Pohjolan oma aloe vera -mehu, paitsi vieläkin monipuolisempi; se on tehokkaasti kosteuttava ja lisäksi antioksidanttinen ja rauhoittava, ja onpa koivunmahlasta tehty Mádaran toimesta anti-age-vaikutuksia tukevaa tutkimustakin.
Koivunmahlan lisäksi "pohjoisen nektarissa" ihoa hoitavat runsaasti antioksidantteja sisältävät mustikka, puolukka ja variksenmarja sekä rauhoittava nokkonen. Puolukka sisältää myös ihoa kirkastavaa arbutiinia.
Olen vähän koukuttunut hoitoveden makeahkoon tuoksuun. <3
Nordic Nectaria ohjeistetaan käyttämään siten kuin hoitovesiä Aasiassa käytetään: painelemalla se ihoon, ei vanulapulla. Itse käytän Nordic Nectaria näin: ensin kaadan pari tippaa vanulappuun jolla pyyhkäisen kasvot kaksoispuhdistuksen jälkeen. Sitten otan nestettä hieman kämmenelle, hieron kämmenet yhteen ja painelen nektaria kasvoille, keskittyen kuivimpiin kohtiin kuten poskipäät ja silmänympärykset. Yritän myös nykyään muistaa ulottaa hoitonesteen kaulalle saakka, kaulan kuten myös dekolteen ihon alueen hoito muullakin kuin suihkugeelillä ja perusvartalovoiteella olisi viimeistään minun iässäni jo tärkeää.
Löydät ihanan Nectarin täältä. *
Matte Magic Day & Night Cream
49€ / 50 ml - tarjoushinta 39,20€
Katsokaa tätä kaunista ulkopakkausta..! Senjan kasvovoiteiden pakkaukset ovat saaneet inspiraationsa revontulista. Ai miten kaunis - ja siinä on violettiakin <3
Senjan kasvovoiteet tuntuvat sarjan ylellisimmiltä tuotteilta jo pakkaustensa perusteella; pullot ovat huurrettua lasia. Hintakin kertoo luksuksesta, Senjan sarja ei kuulu päivittäiskosmetiikan genreen.
Matte Magic on voiteista kevyempi ja sopii normaalista sekaiholle. Koostumus on samalla kevyt mutta kuitenkin miellyttävän ravitsevan tuntuinen, ei siis vesimäisen fluidimainen. Voide imeytyy todella nopeasti jättäen ihon pinnan himmeäksi. Voisi sanoa, että kummankin voiteen koostumukset tuntuvat hyvin kosmeettisesti hiotuilta.
Voide sisältää antimikrobista ja ihoa tasapainottavaa kuusenkerkkää sekä huokosia supistavaa siankärsämöä. Koivunmahla kosteuttaa, skvalaani ravitsee ja tukee ihon hydrolipidikalvoa ja mustikkauute sekä mustikansiemenöljy auttavat ehkäisemään ihon ennenaikaista vanhenemista. Voiteen sisältämät alkoholit ovat pehmentäviä rasva-alkoholeja, eivät sitä kuivattavaa sorttia.
Löydät Matte-voiteen täältä. *
Berry Bomb Day & Night Cream
49€ / 50 ml - tarjoushinta 39,20€
Täyteläisempi "Marjapommi" sopii normaalista kuivalle iholle. Tämä koostumus sopii tällä hetkellä paremmin minunkin iholleni.
Marjaisesta voiteesta löydämme Senjan signature-ainesosacocktailin eli kosteuttavaa koivunmahlaa ja antioksidanttisen marjakimaran puolukkaa, mustikkaa ja variksenmarjaa. Lisäksi ravitsevassa koostumuksessa ihoa hellivät suomalainen pellavansiemenöljy sekä auringonkukkaöljy.
Rasvapitoisemmasta koostumuksesta huolimatta Berry Bomb ei ole varsinaisesti rasvaisen tuntuinen vaan sileän täyteläinen, ja ainakin minun ihoni jää myös tämän jäljiltä himmeäksi, ei kiiltäväksi. Olen käyttänyt tätä yövoiteena, koska Matte Magic sopii paremmin meikinalusvoiteeksi.
Berry Bomb -voiteen tuoksu on makean marjainen kuten koko sarjassa, runsaampi kuin Matte-voiteessa.
Löydät Marjapommin täältä. *
*
Oletteko te ehtineet jo tehdä tuttavuutta joidenkin viime vuonna ilmestyneiden uusien suomalaisten luonnonkosmetiikkamerkkien kanssa?
Kiinnostaako kotimainen luonnonkosmetiikka? Oletteko valmiita maksamaan enemmän kun kyseessä on kotimainen työ ja tuote?
Biodellyn Senja-kampanja on voimassa 24. helmikuuta – 3. maaliskuuta. Koodilla senja20 saa 20% alennusta kaikista Senjan tuotteista.
Jälleen vähän hoidettua ja ehostettua naamaa, ennen ja jälkeen -efektillä. Tykkään näistä! :) Tämän päivän jutussa haluan myös iloita muutamista uusista ostoksistani.
Olisi muuten kiva haastaa itsensä tekemään taas pitkästä aikaa enemmän näitä look of the day -postauksia meikkeineen. Vähän old school -meininkiä takaisin Karkkipäivään...
Mun naama tänään aamulla ennen ja jälkeen käsittelyn.
Kuten olen tainnut kertoakin, minulla on alkanut aamuisin yhä useammin, nohh, myönnetään, aika säännöllisesti olemaan kaverina myös silmäpussit. Remescarilla ne saa feikattua piiloon ihan mukavasti, mutta mieluusti hoidan turvotusta myös oikeasti hoitavalla kosmetiikalla joka myös kosteuttaa ja virkistää.
Olen lukenut paljon Hydrogeeli-silmänalusnaamioista ja innostuin ostamaan pakkauksen sellaisia käydessäni viimeksi Kicksissä.
Nämä ovat korealaisvalmisteisia (kuinkas muuten), ja ainesosaluettelo näytti ihan asiansa ajavalta; kosteuttavia, kiinteyttäviä ja rauhoittavia ainesosia kuten hyaluronihappoa (onko enää mitään tuotteita ilman tätä ainetta), peptidejä ja allantoiinia. Hintakin oli ihan ok, 19,90€.
Olen nyt käyttänyt näitä pari kertaa ja tykästynyt oikein paljon. Nämä eivät tosin halua pysyä paikoillaan vaan valuvat itsepintaisesti pitkin poskia ensimmäiset 5-10 minuuttia seerumin imeytyessä. Karkailu pysähtyy kun ihoni on ryystänyt tarpeeksi kosteutta lärpäkkeistä.
Ohjeen mukaan naamion annetaan vaikuttaa 15 minuuttia mutta minä pidän tätä puolisen tuntia aamuaskareiden lomassa.
Vaikutusajan jälkeen kaikki seerumi on imeytynyt ihoon. Voi tätä minun kuivunutta ihoani... (Ja toisaalta, myös positiivisessa kosmetiikkafriikkeilymielessä, ❤️voi❤️ tätä minun kuivunutta ihoani - saan läträtä kosmetiikalla entistä enemmän..!)
Kicks-merkkisiä Hydrogeeli-lappusia on kahdenlaisia, minä ostin nämä vaaleanpunaiset jotka lupaavat "silottaa hienoja juonteita". Sen ne myös tekevät, mutta myös laskevat turvotusta ihan ilmiselvästi:
Kuvat ovat kylppärin huonossa valaistuksessa, mutta valitettavasti kello 7 aamulla ei vielä ollut luonnon valoa. (Herään aina seitsemään mennessä).
Kuiva ja ruttuinen ihon pinta on todellakin silottunut kosteuden vaikutuksesta, ja turvotus madaltunut. Kokonaan pussit eivät katoa mutta vaikutus on silti varsin näkyvä ja ilmettä piristävä.
Iho jää geelin jäljiltä vähän tahmeaksi, mutta pyyhin tahmat seuraavaksi kasvo- tai hoitoveteen kastetulla vanulapulla.
Viime viikkoina minulla on ollut käytössä suomalaisen luonnonkosmetiikkamerkki Senja Cosmeticsin korealaisvaikutteinen Nordic Nectar -hoitovesi, johon olen todella ihastunut. :-* Ihan niin hyvä se ei ole kuin hiljattain hehkuttamani Holika Holikan 3 Seconds Starter, mutta Senjan valtteja ovat kotimaisuus, lähiraaka-aineet ja luonnollisuus.
Senjan tuotteista on tulossa blogissani esittely viikonloppuna.
Tässä ovat kaikki "päivän naaman" luoneet tuotteet.
Olen myös tehnyt uusia ostoksia MACiltä, jotka pääsivät tänään kasvoille. Näistäkin on varmasti tulossa lisää juttua lähiaikoina. Ainakin meikkivoiteesta, sillä niistä tykkään nykyään höpötellä alituiseen :)
Ihonhoito:
Kicks Hydrogel -naamio
Senja Nordic Nectar -hoitovesi
Senja Matte Magic -päivävoide
Clarins Extra-Firming Eye Cream
Silmämeikki:
Indelible Bare Necessity -pohjustaja
Colourpop My Little Pony Sunbeam -luomiväri
Yves Rocher Lilas Violette -luomiväri
Dior Diorshow On Stage Liner sävyssä Matte Purple
Anastasia Clear Brow Gel
IsaDora Inliner Kajal Blonde (jäi kuvasta..)
Essence Lashes Of The Day -maskara (yksi parhaita, huomaan tykkääväni tästä koko ajan enemmän ja enemmän)
Kasvomeikki:
MAC Studio Sculpt Foundation, sävy NC20
MAC Pro Longwear Concealer, sävy NC20
Korento-puuteri
MAC Peachykeen-poskipuna (tämä mun on pitänyt ostaa suunnilleen viimeiset 15 vuotta...)
Urban Decay Gwen Stefani -paletin Angel -sävy korostuksena
Huulet:
NYX Butter Gloss, sävy Créme Brulee
Kaikkien näiden MAC-vuosien jälkeen sain vihdoin aikaiseksi ostaa merkin meikkivoiteen ja peiteaineen, aiemmin olen käyttänyt vain MACin silmämeikkejä, siveltimiä, poskipunia ja huulipunia.
Meikkivoiteeksi valikoitui kosteuttava Studio Sculpt. Paksuhko koostumus muistuttaa jonkin verran Hourglassin Illusion-meikkivoidetta. Olisin kenties toivonut jotain vähän ohuempaa koostumusta, mutta Kuopion MAC-pisteen valikoiman rajallisuus vaikutti valintaan. Ei tämä missään nimessä huonokaan ole, ja peittävyys on juuri sitä mitä tällä kertaa hain - reilusti peittävä, ei läpikuultava.
MACin Eye Brows Styler -kynä sävyssä Stylized on myös tosi hyvä! Ostin tämän tehdäkseni vertailua Urban Decayn suosikkiini, Brow Beateriin.
Diorin eyeliner on sekin tuore hankinta, löysin sen laivalta. Olen vedenkestävien nestemäisten ja geelimäisten eyelinerien suurkuluttaja, ja Matte Purple -sävy on tosi hyvä true-violetti.
Mainoslinkki:
Jos kiinnostuit Kicksin Hydrogeeli-naamiosta eikä paikkakunnallasi ole Kicksiä, se löytyy myös Kicksin verkkokaupasta täältä.
Huomenna olisi tilaisuus saada ilmaiseksi uusi huulipuna tai ripsiväri!
Korres lanseeraa Suomessa uniikin Vaihtopäivä-konseptin, jonka kautta asiakkaalla on mahdollisuus vaihtaa itsellä toimimaton hutiostoksensa Korresin vastaavaan tuotteeseen. Oletko viime aikoina esimerkiksi ostanut huulipunan, jonka sävy tai koostumus ei sopinutkaan sinulle? Tuo se Korresille ja saat tilalle uuden vastaavan Korresilta! Ensimmäinen Vaihtopäivä on huomenna torstaina 21. helmikuuta Korresin myymälässä Helsingin Lasipalatsissa. Vaihtopäiviä tullaan järjestämään vaihtuvalla teemalla kuusi kertaa vuoden aikana, ja huomisen teema on RIPSIVÄRI JA HUULIPUNA.
Homma toimii näin:
Tuotteita saa vaihtaa yhden per asiakas. Sävy ja tuotteen ominaisuus valitaan asiakkaan toiveen mukaan, huulipunasävyn tai maskaran laadun saa siis päättää itse.
Vuoden muiden Vaihtopäivien teemat ovat seuraavat:
10.4. shampoo tai hoitoaine (tätä mahdollisuutta suosittelen muuten henkilökohtaisesti, Korresin hiustuotteet ovat älyttömän hyviä!)
14.6. suihkugeeli tai vartalovoide (no joo, tämäkin on kyllä ihan killeri..!)
21.8. kasvokuorinta tai kasvonaamio
3.10. kasvojen puhdistusaine tai kasvovesi
20.11. käsivoide tai kynsilakka
Mielestäni konsepti on ihan mieletön, oikeastaan jopa vähän liian hyvä ollakseen totta..! Tässähän voi siis vaihtaa vaikka kolmen euron tuotteen huomattavasti arvokkaampaan. Mutta totta se on. Kun kerran Korresin tyypit ovat tällä lailla positiivisesti "pimahtaneet", niin hyödynnetään tilaisuus ihmeessä! :D Voit siis vaihtaa minkä tahansa merkin tai hintaluokan tuotteen, kunhan se on vain vähän käytetty tai pari kertaa kokeilu.
Korres kierrättää liikeeseen jättämäsi toimimattoman tuotteen.
Vaikka idea kuulostaa ensi kuulemalta taloudellisesti hullulta, on se lopulta aika nerokas tapa tutustuttaa asiakkaita merkin tuotteisiin. Meitsi liputtaa tälle. Korres on jäänyt Suomessa kummallisen vähälle huomiolle ja arvostukselle ottaen huomioon sen statuksen maailmalla ja tuotteiden laadun, ja jos tällainen jippo auttaa uusia ihmisiä löytämään tämän ihanan merkin, niin se on tosi hieno juttu.
Laittakaa siis päivämäärät ylös!
Ensimmäisestä vaihtopäivästä käynnistyy myös Korresin ja John Nurminen -säätiön kampanja Itämeren hyväksi: kun et tarvitse kassia, Korres lahjoittaa 20 senttiä Itämeren hyväksi. Kampanja on voimassa koko vuoden.