Katselin hiljattain vanhoja kuva-albumeita tietokoneellani ja löysin mm. tämän kuvan vuoden 2015 Indiedays Awardsista.
Tämä on mun mielestä pähein look, joka mulla on koskaan ollut. (Sen loi kampaajaystäväni Leena, joka vastasi monista blogigaala-aikojen hiustyyleistäni.)
Vanhat kuvat erilaisista juhlalookeista virittivät pitkästä aikaa hereille alemmuuskompleksini tyyliin - tai pikemminkin sen puutteeseen - liittyen. Olen kirjoittanut tästä lukuisia kertoja blogin historian aikana. Ja täällä se tunne yhä kutittelee osana mun itsetuntoa vielä 4-kymppisenä.
Olen ihan tyytyväinen itseeni, mutta samalla koen jatkuvasti, että olen jollain tapaa vääränlainen erilaisissa tilanteissa. Ikäänkuin mun pitäisi koko ajan vaihtaa roolia ollakseni hyväksytty. Tai: tunteakseni oloni hyväksytyksi. Tässä on vissi ero. Järkeni uskoo, että minut hyväksytään juuri sellaisena kuin olen, mutta tunnepuoli viestii toisin.
Minulla on aika lailla pysyvästi epämukava olo olemukseni kanssa muissa kuin perusarkeen liittyvissä tilanteissa.
Ehkä siksi viihdyn niin paljon mökillä, jossa "habitus-koodiin" kuuluu verkkarit ja virttyneet paidat. Mökillä kukaan ei ihmettele, miksei mulla ole käsilaukkua tai hiukset laitettuina.
Perustyylini ja tapani olla kiteytyy kaiketi sanaan luonnonlapsi. Poislukien meikkaus, se ei ehkä niin sovi ajatukseen luonnonlapsesta.
Joka tapauksessa, en ole koskaan ollut kiinnostunut muodista tai siitä, että harkituilla toimenpiteillä loisin itsestäni tietyn tyylisen. En osaa tätä oikein selittää, mutta lähestulkoon vihaan esimerkiksi vaatteiden ostoa. Vaatteet ja asusteet ovat mitä suurinta epämukavuusaluettani.
Kaikkein eniten viihdyn retkeily- ja ulkoiluvaatteissa. Ne ovat mukavan tuntuisia päällä ja jollain tapaa anonyymeja, eivät määrittele tyyliä. Ne ovat kuin vaatteiden "sukupuolineutraali" genre.
Mulla on tyyliin kaksijakoinen suhde:
en jaksa yhtään käyttää aikaa näyttääkseni tietynlaiselta, mutta samalla kuitenkin aika ajoin toivon, että olisi toisin. Ja haaveilen siitä, että mulla olisi stailisti, oma palkattu "Leena", joka toisi mulle pari kertaa vuodessa uusia kivan näköisiä vaatteita ja fiksaisi mut kuntoon erilaisiin tilanteisiin tuulipukutakkien tuolla puolen. Ja laittaisi välillä mun hiukset toisella tavalla. 🙏🏻
Kun mietin asiaa, niin mulla on ihan aina aikuisuudessa ollut tyyli-alemmuuskompleksi. Teini-ikään se ei kuulunut, vaan syntyi vasta myöhemmällä iällä. Ehkä liittyen myös odotuksiin, joita "aikuiseen" suunnataan. (Tai siis joita kuvittelen aikuisuuteen tai tiettyihin aikuisuuden ilmentymiin suunnattavan.)
Ylipäänsä minua mietityttää se, millaisia "normeja" mieleni tuntuu erilaisiin asioihin liittävän. Normeja, joille tavallaan on kulttuurillinen peruste, mutta joiden ei silti tarvitse eikä kuulu olla mikään sabluuna sille, miten ihmisen kuuluisi olla. Vaikka käsitän koko homman naurettavuuden, silti mulla on huono olla, jos en mielessäni täytä oletettua normia. Yksi klassinen esimerkki on naisiin usein liitetty kiinnostus muotia ja kaikenlaista naisellista kohtaan. Erityisesti tänä päivänä tämä "oletus" alkaa olla vanhentunut, mutta silti minusta yhä tuntuu, että olisin jollain tapaa hyväksytympi ja öh, "parempi", jos olisin tällainen nainen. Simppelisti: minusta tuntuu, että mun pitäisi jotenkin selitellä tai puolustella itseäni, koska en esimerkiksi ole kiinnostunut käsilaukuista ja kannan nykyään kamojani repussa tai kangaskassissa.
Johtuvatko nämä tuntemukset mun omasta lähiympäristöstä kuten ihmisistä, joiden kanssa olen tekemisissä ja työstä jota teen, vai laajemmin koko minua ympäröivästä kulttuurista..? Välillä kieltämättä mietin, tuntisinko näin, jos olisin koko elämäni asunut muiden "tuulipukutyyppien" kanssa ja päätynyt töihin alalle, jossa ei ole odotuksia tietynlaisesta ulkonäöstä..?
Oli miten oli, huomaan ihailevani ihmisiä, joilta erilaisten roolien vaihtelu sujuu vaivatta. Nimenomaan tyylillisten roolien. He ovat ulkoisesti yhtä lailla kotonaan ja mukavuusalueellaan niin iltapukujuhlissa, mökkiaskareissa kuin työhaastattelussa. Joka tilanteeseen löytyy puku ja kampaus.
Minullekaan ei ole ongelma olla eri rooleissa ja olen innostunut hyvin eri tyylilajin asioista. Minulle maittaa yhtä lailla viiden tähden elämys fine dining -ravintolassa kuin patikkaretki suolla. Ongelmani vain on se, että mieluiten tekisin kaiken fleece-hupparissa.
Ja se taas saa mut tuntemaan itseni vääränlaiseksi.
37 comments on “Kaipuu fleece-hupparin alla”
Tähän voin samaistua! 👋 Voisin olla vaikka aina fleecetakissa ja retkeilytrikoissa, useimmiten olenkin. Uutena tulokkaana kokonaisuuden kruunaa paljasjalkakengät 🤭
Sitten iskee kriisi kun pitäisi lähteä ihmisten ilmoille, siis muuallekin kun ruokakauppaan...
I hear you! ☺️
Heti jos pitää laittaa päälle jotain, jolla on mahdollisuus rypistyä ja joka säilytettynäkin vaatii huolellisen viikkauksen tai ripustamisen, siirryn epämukavuusalueelle. Mulla on hyvä olo vaatteissa, jotka voi vaan huolettomasti tunkea kassiin ja sitten vetää yhtä huolettomasti päälle.
Mä jotenkin niin fiilaan tätä "vääränlaista" pukeutumista. Muistan elävästi vieläkin, kun 10-vuotiaana menin kaveriporukan tapaamiseen uusissa violeteissa trikoopöksyissä, joista olin hyvin innoissani ja kaikki kuorossa niille sitten nauroivat suureen ääneen päin naamaani. En enää ikinä käyttänyt niitä housuja. Jossain vaiheessa vain lakkasin välittämästä muiden mielipiteistä tai ajatuksista omasta pukeutumisestani. Jos itselläni on hyvä olla, muut saavat ajatella mitä tykkäävät.
Mutta, olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi juuri pukeutumiseni takia. Olen aina ja kaikkialla ylipukeutunut ja erotun joukosta. Pukeutumiseeni kiinnitetään huomiota ja kun muut ovat pukeutuneet kasuaalimmin, erotun joukosta entisestään, vaikkei se koskaan ole tarkoitukseni. Mä vaan pukeudun omanlaisesti :D Ja samalla tavallaan joudun porukan ulkopuolelle. Ainut paikka missä kuuluin joukkoon, enkä erottunut mitenkään oli burleskitapahtuma <3
Pointtini ehkä on se, että mielestäni olisi mukavaa, jos kukin voisi pukeutua niinkuin haluaa ilman tunnontuskia. On se sitten lökärit ja fleecepaita. Tai 50-luvun vintage showgirl glittermekko. Tai farkut ja T-paita. Ei siinä mielestäni ole mitään hävettävää jos tykkää enemmän rennommista vaatteista <3
🙏🏻👊✨
Mun mielestä sun kuvailema tyyli on myös "tyylikkyyttä". Okei, ehkä rohkea burleskimekko ei sovi vaikkapa työhaastatteluun, eli voi sinällään joskus tuntua "väärältä", mutta mun kirjoissa se kuuluu silti tyylin piiriin. ❤️ Se on harkittu look, jonka luomiseen nähdään vaivaa. Mun trikoo/fleece-lookkia voi kenties myös pitää "tyylinä", mutta aidosta tyylistä (mun päässä) sen erottaa juuri kiinnostus tyylin luomiseen. Mä en ole valinnut tätä tyyliä, koska vaatteet eivät kiinnosta mua. Trikoo-"tyyli" on muovautunut itsestään pohjautuen pelkästään helppouteen ja mukavuuteen. Se on ikäänkuin anti-tyyli. :)
Mä haluaisin olla edes sen verran kiinnostunut vaatteista, että ei tuntuisi niin vaivalloiselta miettiä vaatteita kodin, mökin ja retkeilyn ulkopuolella. Mutta mä en ole, ja siksi tulen aina tuntemaan tyylialemmuutta monissa tilanteissa.
Juurikin näin. Minua ei ole koskaan kiinnostanut muoti eikä tyyli, mutta sitten tulee juhlia ja toivoisi näyttävän juuri sellaiselta tyyli-ikonilta. Vihaan vaatteiden ostoa. Sitten kun sattuu olemaan vielä vähän pyöreä sieltä sun täältä ja makkarat pursuu. Mikään vaate ei näytä hyvältä tai omalta. Toivoisi todellakin, että voisi kävellä vain kauppaan ja sieltä joku ihana ihminen toisi sopivat vaatteet sekä asusteet. Nämä sopii, kassalle ja näkemiin. Ainoat vaatteet joita on kiva shoppailla on urheiluvaatteet ja lenkkikengät. Ne sopii ja tuntuu aina hyviltä. Sama pätee meikkaukseen, en osaa enkä aina osaa edes ostaa itselle sopivia tuotteita. Mutta ihonhoito taas on hyvin mielekästä sekä myös vartalonhoito. Käyn myös kosmetoligilla kasvohoidossa, mutta vartalohoidossa en kehtaa, enkä myöskään kehtaa käydä hieronnassa. Selluliitti ja läski nolottaa.
Just näin.
Jos jostain putkahtaisi tyyppi, joka ojentaisi mulle nyt Hyvät, Mulle Sopivat "City"shortsit, olisin onneni kukkuloilla. Viimeiset oikeasti tykkäämäni shortsit kuluivat rikki viitisen vuotta sitten, enkä ole sen jälkeen löytänyt mieleisiä shortseja. En kerta kaikkiaan jaksa pyöriä joka ikisessä vaatekaupassa joka kesä päivätolkulla. En ole onnistunut löytämään hyviä shortseja niistä kaupoista, joihin olen jaksanut itseni työntää viime kesinä, joten niinpä olen ilman "city"shortseja.
Todellakin haluaisin, että joku voisi käydä mun puolesta shoppaamassa niitä. Mulla melkein syke kiihtyy kun ajattelenkin vaatekaupoissa kiertelyä, niin vastenmielistä se mulle on. JA, on omiaan vielä buustaamaan tyylialemmuuskompleksia, kun katselee mallinukkien päälle puettuja asukokonaisuuksia.
Mä oon kanssa täysin huppari/fleece/villapaita + sortsit/legginssit -tyyppi :D Panostan vaan jonkin verran kun meen ihmisten ilmoille, esim. Nepran, Girlfriend Collectiven tai Riva Clothingin vaatteita mutta myös ihan kirppisurheiluvaate kelpaa oikein hyvin. Onpahan mukava liikkua ja mielestäni myös ko vaatteissa näyttää reippaalta ulkoilmaihmiseltä, semmoisena itseni koenkin 😁 Helsingissä tms kaupungissa iskee helposti pieni "alemmuskompleksi" kun en vaan oo mitenkään stylish.
Helsingissä (ja Turussakin!) iskee kaupungilla helposti nukkavieruus-kompleksi. Tampereella onneksi jengi käy keskustassakin kaupassa verkkareissa, "Mansessa" voi olla rennommin. :D Kiinnostavaa, miten eri tyyli ihmsillä on isojen kaupunkienkin välillä. Tamperelaiset on jotenkin tosi paljon kasuaalimpia kuin turkulaiset ja helsinkiläiset (ainakin kantakaupunkilaiset).
Kuopiossa sitten on kaikkein omin olo..! 😄
Tiedän niin, mitä tarkoitat ja mullekin tämä kokemus vääränlaisesta tyylistä tuli aikuisiällä: aloin opiskella kauppakorkeassa ja pukeuduin kuin teini farkkuihin ja skeittikenkiin ja huppareihin. Muut pukeutui kauluspaitoihin tai sieviin puseroihin. Jos ostin vastaavia vaatteita, en osannut käyttää niitä ja tunsin oloni tosi kummalliseksi ne päällä.
Työelämässä toimistollamme monella on bleiseri ja kangashousut tai vähintään joku laadukas pusero, mekko tai hame. Minulla neule tai neuletakki ja farkut (joita omistan kahdet). Kaapissa on kallis työvaatteeksi ostettu bleiseri, jota en ole koskaan käyttänyt. Minusta se sopisi juhlaan,kun toinen käyttäisi sitä tavallisena toimistopäivänä.. tunnen oloni ihan typeräksi se päällä. Olen aina kokenut olevani töissä nuhjuinen, vaikka neule olisi kashmiria ja alla oleva pusero silkkiä. Eli ei auta vaikka ostaisi laadukkaita, itselle mielekkäitä vaatteita. En osaa (tai halua/en ole tottunut) yhdistää asuihin mitään koruja ja laukku on aina sama ja lopulta puhki kulunut. Minulla näkee koruja vain häissä ja hautajaisissa ja laadukkaan, klassisen merkkilaukun ostan 1-2 kertaa kymmenessä vuodessa ja käytän sen loppuun. Siinä vaiheessa, kun laukku on jo selvästi loppuunkäytetty, vaivaudun ostamaan uuden.
Teen nykyään vain etätyötä ja vähän jo stressaan vaateasioita, kun täytyy käydä toimistolla kolmen viikon kuluttua :D Ihan naurettavaa. Minulla on lähes aina asukriisi, kun pitää lähteä ihmisten ilmoille. Aina kun pääsen kotiin, vaihdan heti kotivaatteisiin.
Kuvailit täydellisesti, mitä tunnen toimistopukeutumista kohtaan! Töissä kollegoilla on vaatteita, jotka itse laittaisin juhlaan. Toisaalta bleiseriä en osaisi laittaa päälle missään tilanteessa, en edes juhlissa, se on ehkä vääränlaisin vaate mulle ever. Ylipäänsä hienommat/siistimmät takit on mulle kaikkein vaikein ja epämukavin alue. Mekkoja osaan kantaa kun joku mulle kauniin ja istuvan sellaisen löytää, ja jopa tykkään niistä, mutta jakut ja bleiserit.... eijei. Niissä on jotain sellaista "vakavuutta" ja arvokkuutta joka ei vain sovi minuun...! 😂
Merkkilaukkua en ole koskaan omistanut. Mulla on Marimekon nahkalaukku niitä tilanteita varten, kun täytyy antaa kangaskassia siistimpi vaikutelma, mutta käytän sitä vain pakon edessä. Se on epämukava kantaa. (Varmasti on myös olemassa oikeasti mukavia ja käytännöllisiä nahkalaukkuja, mutta en jaksa etsiä sellaista kun reppu tuntuu lopulta aina kaikkein kätevimmältä!)
Samaistun 100%! Oikeastaan olen saanut hieman vähennettyä tätä stressiä sillä, että mulla on yksi vakioasukokonaisuus varattuna toimistovierailuille (tai vaikka asiakastapaamisiin). Käyn toimistolla niin harvoin, että kukaan ei (oletettavasti) muista, että mulla on aina lähes samat vaatteet päällä. Tai jos muistaakin, niin en välitä. :)
Joo enhän minä tosiaan sitä bleiseriä ole edes juhlissa käyttänyt, on se vaan niin hassu vaate :D vuonna 2016 ostin sen ja kuvittelin, että nyt alan pukeutumaan hienosti :,D ja noi päällystakit on kyllä kans oma lukunsa. Ostin kylmiä keväthäitä (vieraana) varten second handina siistin trenssin, koska mulla on vain parka- ja kuoritakkeja. Ajattelin, että kyllähän sille trenssille tulee paljon käyttöä muutenkin. No, kertaakaan en ole laittanut sitä päälleni niiden häiden jälkeen. Kun on niin juhlavat vaatteet kuin häissä, niin sen asun kanssa pystyi pukemaan trenssin. Johonkin kaupungille tavallisena päivänä, niin ei ikinä :D
😁😁
Wau, tykkään tosta päheestä lookista. Näytät upealta. 🥰
Lähivuosina, en ole oikein välittänyt siltä miltä näytän. Alkoi varmaan koronasta ja kotona vietetystä ajasta. Lisäksi olen vähän lihonut viimeisen 10 vuoden aikana. Kun on aina tottunut olemaan hoikka, muutos siihen,ettei ole enää niin hoikka ja vaatteet ei istu, tuntuu vaikealta. Ulkonäkö ja vaatteiden ostaminen ei innosta.
Kiitos! ☺️ Tuollaiset hiukset todellakin kelpaisi pysyvästi..! :D
Painon vaihtelu varmasti vaikuttaa pukeutumiseen. Ei se varmaan kenestäkään kivalta tunnu, jos jokin lempivaate ei enää istu hyvin. 😕
Samaistun lihomiseen :/ Jos jonkun nätin mekon onnistuu löytämään, tuloksena on sitten pömpöttävä maha :(
Painoa ei ole kovinkaan paljon liikaa, koko on edelleen S tai M, mutta maha pursuaa liian helposti esiin.
Mun tyyli on aina koostunut arkisista semirock-henkisistä vaatteista, jossa on ripaus vintagea mukana, mutta ei mitenkään klassisella tavalla. Arkityylini koostuu pitkälti lappuhaalareista, maihareista ja kuluneesta nahkatakista, jota oon käyttänyt jo toistakymmentä vuotta keväästä syksyyn.
Joskus tunnen itseni nukkavieruksi ystävieni seurassa, joilla on siistit ja istuvat sportti/ulkoiluvaatteet, mutta samalla ymmärrän, että sellaisista vaatteista ei koskaan tule mulle oma olo, joten ei mun tarvitse sellaisia väkisin ostaa.
Klassinen, huoliteltu pukutyyli on taas sitten jo niin kaukana omasta elämästäni, että en ole koskaan edes miettinyt pitäisikö minun omistaa jotakin siihen liittyvää vaatetusta. Ainakin ne likaantuisi täällä lasten ja koiran kanssa ennen ovesta ulos pääsyä.
Ja tyylikkyyttä on monenlaista, mikä nyt sitten kenellekin on se tyylikkäin.
Mielestäni Johnny Depp ja Rob Halford ovat erittäin tyylikkäitä, kuten myös oma miehenikin 🩷 Naimisiin mennessämme hän puki meidän molempien toiveesta ylleen farkut ja buutsit sekä kauluspaidan ilman puvuntakkia, vaikka meidät kirkossa vihittiinkin. Itselläni oli silloin valkoinen ja pitkä tyyliini sopiva mekko, mutta hääpuku se ei varsinaisesti ollut. Omasta mielestäni me oltiin kuitenkin silloin ihan super tyylikkäitä ja näytettiin juuri meiltä 🩷
Tämä on ihan totta. Joissain sporttipiireissä on varmasti oma käsityksensä tyylikkyydestä, purjehduspiireissä omansa ja Flow Festivalin kävijäkunnan keskuudessa omansa.
Siksi mietin, että mun kohdalla tuntemuksiini on varmaan eniten vaikuttanut oma lähiympäristöni ja sen asettama "viitekehys" tyylikkyydelle. (Poislukien mun oma perhe! 😄 Me ollaan kaikki kulttuurillisesta taustasta ja kasvatuksesta huolimatta tuulipukutyyppejä.) Lähimpiin ystäviini kuuluu erittäin huoliteltuja ja tyylikkäitä ihmisiä, ja kauneusalalla ihmisten ulkonäkö on totta kai myös hyvin huoliteltu. Kumppaninikin ovat olleet selvästi tyylikkäämpiä sekä kiinnostuneempia tyylistä kuin minä. Koska olen ollut tosi paljon tekemisissä huoliteltua tyyliä noudattavien kanssa, uskon, että juuri se on eniten vaikuttanut mun alemmuuden tunteisiin. Ei ole kiva olla se "ruma ankanpoikanen" kauniiden, ylväiden joutsenten rinnalla, jos tällaista vertausta saa käyttää.
Wow,kuulostaa ihan mahtavalta! 💞🔥
Mun kirjoissa olet kyllä hyvin kaukana 'rumasta ankanpoikasesta', jos saa sanoa...
Plus hei, siitäkin sukeutui lopussa luontevasti ylväs joutsen :D
Ehkä minäkin sitten 60 v..
Kiitos ❤️ Uskon, että jokaisella meistä on kuitenkin ruma ankanpoikanen -tunteensa. Ylväinkin tyyppi voi tilanteesta riippuen tuntea epäkuuluvansa joukkoon vain koska ulkoiset puitteet ovat tietynlaiset.
Samaistun Sanni täysin ja tunnistan kokemuksen, että pitäisi omalla pukeutumisellaan ilmentää jotain tyyliä/ olla tyylikkäämpi. Käytän lähinnä treeni- ja ulkoiluvaatteita ja kotona kuljen yleensä pyjamahousuissa ja t-paidassa. 🙈 Toimistolle meno aiheuttaa aina vaateahdistusta - oma tyypillinen näin keski-ikäisenäkin on edelleen farkut, huppari, nahkarotsi,tennarit. Yritä siinä sitten olla uskottava tyylikkäiden tyyppien keskellä. 🤣 Inhoan kuitenkin syvästi vaatteiden ostamista ja jos jotain tarvitsen, koitan löytää sen kotimaiselta valmistajalta. Vaateteollisuuden ja etenkin pintamuodin eettisyys pohdituttaa paljon. Miksi meille luodaan paineita näyttää tietynlaisesta, jos se fleece tuntuu päällä hyvältä? 😊
Samaistun. 😅 En "osaa" (halua) pukeutua "aikuismaisesti". Mutta kun ajattelen tätä, ärsyynnyn heti siitä, että "aikuisuuden" pitäisi olla jokin tietyn näköinen tai oloinen asia. Ei se ole. Mutta ihmismieli on sellainen, että se, mille eniten altistumme, muodostuu ikäänkuin normiksi. Mun työ- ja sosiaalinen ympäristö on aina ollut sellainen, että siihen kuuluu enemmän siististi ja tyylikkäästi pukeutuneita kuin fleecehuppari-ihmisiä.
Hyvä postaus aiheesta joka on varmasti monelle tuttu!
Omassa lähipiirissäni olen aina se henkilö joka pukeutuu arkitilanteissa ja tapaamisiin "puutarhuri-rytkyihin", ja se vain on osa minua. Päivittelenkin joskus vitsillä miten muilla on siistit vaatteet ja näytän itse siltä että olisin menossa pihatöitä tekemään. Ystävien reaktiot ovat yleensä vain positiivisia ja kannustavia. Hienoihin tilaisuuksiin sitten joku mekko päälle tarvittaessa tms. xD Aiemmin joskus lukioikäisenä minulle oli tärkeää olla meikit naamassa, tukka laitettuna ja vähän siistimmät vaatteet päällä, mutta vaikka omistan edelleen vastaavanlaisia vaatteita niin ne jäävät harvoin käytettävien joukkoon. Menen mukavuus ja käytännöllisyys edellä.
Omasta mielestäni kuvissasi näkyvät lookit ovat kaikki hienoja! Ja näin varmasti ajattelee moni muukin :)
..ja mä näytän siltä kuin olisin menossa retkeilemään... 😂
Mukavuus ja käytännöllisyys on mullakin ykkönen pukeutumisessa. Paitapuserot esimerkiksi ovat jäykkiä = eivät veny ja mukaile kroppaa, minkä vuoksi koen ne äärimmäisen epämukavina. Käytän kauluspaitoja oikeastaan vain joskus blogin meikkikuvissa, koska kaulus tuo vaihtelua kuvien trikookauluksiin tai toppien olkaimiin... 🤣 Kyllä, joskus valitsen jonkin vaatteen päälle vain kuvaa ajatellen, mutta oikeassa elämässä en pukeutuisi kyseiseen vaatteeseen. :D
Mulla taas on ehkä vähän päinvastainen ongelma: olen aina rakastanut tyyliin ja pukeutumiseen liittyviä teemoja. Seuraan jonkin verran muotia, mutta tällee nelikymppisenä aina vaan vähemmän ja enemmänkin keskityn siihen mistä itse pidän. Tykkään miettiä erilaisia asukokonaisuuksia ja miettiä värejä, mitkä sopii yhteen. Jaksan selailla loputtomiin nettikauppoja, pinterestiä ja instaa ihan vain inspiraatiomielessä. Kaupoissa jaksan kierrellä loputtomiin ja joka ikisen pikkupaikan kirppari kierretään. Juhlien asua alan monesti miettiä viikkoja etukäteen.
Kiinnostus omaan tyyliin ja pukeutumiseen on tehnyt aina sen, että itsellä meinaa nousta tunne ylipukeutumisesta vähän joka paikassa: juhlissa, vapaa-ajalla ja ihan vaan kauppareissuilla :D Pistän silmään leikkipuistossa pukeutumalla silkkimekkoon ja niin pientä juhlaa ei ole, etteikö sinne voisi mennä ykköset päällä. Sinänsä en välitä mitä muut ajattelevat ja jokainen saa minun puolestani pukeutua miten haluaa, mutta tiedostan kyllä välillä pukeutumiseni suhteessa ympäristöön. Mutta ikinä en ole saanut negatiivista palautetta habituksestani, päinvastoin.
Mutta harrastan retkeilyä ja luonnossa liikkumista ja olen vapaa-ajalla paljon ulkoiluvaatteissa ilman meikkiä. Tänä kesänä tehtiin pohjoismaissa pitkä reissu ja kahden viikon ajan pukeuduin vain ulkoiluvaatteisiin ja rönttösiin. Meikkiä en laittanut kertaakaan tuon reissun aikana ja ihan sujuvasti liikuin ihmisten ilmoilla. Ihanaa oli kyllä palata kotiin niiden meikkien ja mekkojen äärellekin.
😍👍
Olet juuri sellainen ihailemani "vaihdan tyyliä vaivattomasti" -tyyppi. ❤️
Tämä on mielenkiintoista. Etenkin kun löysit sen syntyhetkenkin omasta elämästäsi. Itselläni meikkaamattomuus on yksi vääränlaisuuden tunteen aiheuttajista ja se syntyi jo alakoulussa, kun kaverit kokeili meikkejä ja itse koin sen ihan vieraaksi. Aikuisenakaan en sitten osannut aloittaa meikkaamista, ennen kuin juuri kolmenkympin kieppeillä aloin kokeilla. Silloin meikkaaminen pysähtyi hetkeksi siivoustyön takia ja sitten alkoi uudelleen parin vuoden kuluttua. Meikkasin sitten useamman vuoden järjestelmällisesti joka päivä töihin, kunnes kävin kasvohoidoissa, jotka estivät meikkien käyttämisen ja pesemisen, joten meikit jäi pois. Siitä on nyt usempi vuosi, enkä osaa palata säännölliseen meikkaamiseen. Toisaalta olen ihan sinut sen asian kanssa, mutta joskus se saa tuntemaan häpeää, etenkin, jos olen pukeutunutkin vain trikooseen.
Minä tavallaan tykkäänkin pukeutumisesta, osaan jopa pitää bleiseriä, mutta silti tunnun pukeutuvan aivan väärin. Olin joskus (ehkä vieläkin?) aikamoisen tyylisokeakin, esim. ostin sukulaisen häihin trikoisen tuubimekon, koska se oli kivan värinen :D Nykyisin en enää osta keinokuituja ollenkaan mekoissa tai paidoissa, joissain housuissa tai ulkovaatteissa ne ovat välttämätön paha. Olen ajatellut, että jos pukeudun arvojeni mukaisesti, se on tärkeämpää kuin tyylikkyys. Haluan myös vähentää ostamista ylipäänsä ja neuloa osan vaatteistani itse. Meikkaamisestakin päätin, että voin aivan hyvin meikata vain silmät, jos haluan. Ehkä tavallaan nykyisin sanoisin, että yleensä ajattelen, että nämä kaikki ovat vain minun tyyliäni, mutta joskus häpeä epänaisellisuudestani ja tyylittömyydestäni iskee kuitenkin.
Mahtavaa! 😁👊 Vaikka saattoikin olla etiketti"virhe", ainakin se oli sinua..!
Tämä on hyvin sanottu.
Mä haluan myös vähentää ostamista, ja vaatteiden kohdalla se on onneksi mulle helppoakin, kun en tykkää niitä ostaa. :D Käytän lempivaatteeni siihen saakka, että ne hajoavat. Tämä tapa on muuten osoittanut, että Henkkamaukan halvat trikoopaidatkin voivat olla ihan hyvää ja kestävää laatua. Moni halpa trikoopaita on kestänyt mun käytössä 10 vuotta.
Onneksi meillä Suomessa on hiukan vähemmän tyylipaineita kuin joissain muissa maissa.. esim. Ranska ja Italia.. meillä on sentään ollut tapana panostaa käytännöllisiin vaatteisiin, kuten fleeceen ja ulkoilutakkeihin :)
Kuten Instan puolella jo kommentoin, hienon rouvan leikkiminen lapsena oli paljon inspiroivempaa kuin yrittää olla hienon rouvan roolissa nyt. Iän myötä arvostan kenkämukavuutta aina vain enemmän ja enemmän. Miksei vaatemukavuuttakin...
Olisi ihanaa, jos lähellä olisi tosiaan joku ammattitaitoinen, oman tyylin ja persoonan tunteva stailaaja, jonka käsiin voisi jättää kaikki kenkä- ja vaatehankinnat. (sekä painonvaihteluista aiheutuvat korjaukset ja saumojen ratkomiset..)
Tällä hetkellä tosin vaatehankinta tapahtuu pitkälti kirpparilta second handina, ja ruudulla kaunis vaate osoittautuu usein huonosti istuvaksi...
Ehkä laittautuminen olisi helpompaa, jos voisi ensin opetella korkkareilla kävelyä, poseerausta ja juhla-asussa oleilua ryhmässä. Koen itseni täysin oudoksi kaikissa juhlavammissa tilanteissa, ja pitäydyn turvallisissa perusvaatteissa. Mustahan on onneksi aina IN..
PS: Mutta sinähän olet noissa mökkeily/ulkoilukuvissa tosi tyylikäs, kuin suoraan jostain urheilulehden sivulta.
Ulkoiluvaatteidenkin on nykyään oltava niin hienoja, että niistäkin saa helposti paineita...:/ missä tahansa verkkareissa ei voi lähteä suolle marjaan, asun on oltava jotain kallista skandityyliä..
10+ vuotta vanhan lehden sivulta! 😀😁 Kaikki mun ulkoiluvaatteet ovat 10+ vuotta vanhoja. Okei, yhden soft shell -takin ostin ystävämyynnistä -70% alennuksella kolme vuotta sitten. Se on mun uusin retkeilyvaate. :)
Kun on kerran hankkinut hyvän ulkoiluvaatesetin, ei tarvitse todella pitkään aikaan ostaa uutta. Nämähän kestävät. 🙏🏻
Tämän postauksen alimpana näkyvän kuvan verkkarihousut olen ostanut asuessani Ahvenanmaalla, vuosi oli 2003 tai 2004. Word.
Jep :) 🙏🏻
😅 Mutta jos rehellisiä ollaan, niin kyllä. Jos mulla olisi enemmän rahaa, ei olisi mitenkään kaukaa haettua, että palkkaisin jonkun vastaamaan mun vaatehankinnoista. Jos jotain olen ns. vanhemmalla iällä oivaltanut niin se on arvostus aikaa sekä omia hermoja kohtaan. Maksan mielelläni, jotta voin säästää kumpiakin. Tykkään ylipäänsä maksaa palvelusta, koska se myös työllistää yrittäjiä. 👍
Täällä kirjottaa tyyppi, joka kulkee lippis päässä, tunika ja kukkalengginsit päällä, reppu selässä. Kunnon tyyli-ikoni! :D Eikä pidä unohtaa korviksia, joita rakastan. Mun tyyli on se, että vaatteen pitää tuntua mukavalta päällä ja että sen väri tai kuosi miellyttää mua. Heikkoina hetkinä mietin iteki, että äää, mun pitäis olla tyylikkäämpi ja parempi ja ties mitä, mutta sitten en ois enää minä. Esim. olin vasta hautajaisissa ja kun vaatetus oli kokonaan musta, oli todellaki epäminä olo. Koitan pysyä siinä linjassa, että mikä miellyttää mua, on tärkeää. Esim. tuolla hautajaisissa se mekko oli mukava päällä ja se helpotti sitä epäminäoloa. Ja lopulta, mitä väliä sillä on, että mitä muut aattelee mun pukeutumisesta? Kuhan mulla on vaatteet päällä kodin ulkopuolella. :D
Ahh, tuosta lookista kun miinustaa lippiksen, saadaan Sanni 14-vee! 🙏🏻🥰 Mun reppu oli ehdottomasti batiikkia..! 😊
Mulla tilanteenmukainen (tai siis sen, mitä itse kuvittelen odotettavan) pukeutuminen vapauttaa mun persoonan päinvastoin olemaan tilanteessa minä. Jos olen "väärässä tilanteessa" mulle tyypillisissä vaatteissa, mun rohkeus jollain tapaa haalistuu, ja minusta tulee hiljainen ja kiusaantunut. Olen niin tietoinen siitä, että olen "väärän" näköinen. Siksi feidaan itseni. Käsitän, miten perseestä tämä on, koska totta kai jokaisen tulisi ylpeästi kantaa itsensä kaikissa tilanteissa. Mä kuitenkin haalistun silloin kun koen itseni ulkoisista odotuksista poikkeavaksi.
Kun mulla on vaikka juhlissa päällä kiva ja istuva mekko, olen persoonaltani oma itseni ja tunnen myös oloni itsevarmemmaksi. Mutta jos olisin mekossa mökillä, tai mökkiverkkareissa juhlissa, en osaisi olla oma itseni. 😕
Kuulostaa hyvin tutulta! Itse heräsin tässä siihen että en taida omistaa tällä hetkellä montaakaan ns. tyylikästä vaatekappaletta… Toisaalta haluaisin välillä pukeutua ”hyvin”, mutta sitten taas koen mukavat tai retkeilyvaatteet enemmän omikseni. Ja kyllä, olen istunut sellaisissa tamineissa myös paremmissa ravintoloissa…!
Onneksi Suomessa pukeutuminen on suhteellisen vapaata. Välillä silti vähän hävettää että mitähän nuokin ajattelevat ja että pitäisikö panostaa enemmän tyylikkyyteen. Toisaalta omalla kohdalla on vaikea löytää tyylikkyyttä koska en koe itseäni tyylikkääksi. Naamani on jotenkin väärän mallinen ja mikään kampaus, vaate tai hattu ei tunnu ikinä sopivan. Huulipunakaan ei sovi minulle joten klassinen tyylikkyys on vaikea rakentaa, ja toisaalta se tuntuukin jonkinlaiselta naamioitumiselta.
👍👍
Onneksi klassisen tyylin voi unohtaa ja mennä ihan muulla(kin) tyylillä. 🔥 Mutta ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. ❤️ Oon samanlainen.
Usein on vieläpä vaikea itse sanoa mikä näyttää oikeasti huonolta ja mikä vain itsestä oudolta koska siihen ei ole tottunut. Ja toimii se toki toisinkin päin, ehkä sitä tottuu esimerkiksi joihinkin vaatteisiin niin paljon ettei enää itse näe miltä ne näyttävät. Minulla on esimerkiksi tapana inhota kenkäostoksia niin paljon että käytän hyväksi havaitut kengät lähes loppuun, ja mietin sitten toisinaan näytänkö liian rähjäiseltä jos kenkä on selvästi kulunut. Tai jos takissa on pintakulumaa vaikka se on muuten ehjä.
Miten helppoa olisikaan jos joku ammattilainen neuvoisi millaiset vaatteet ja hiustyylit kannattaa valita. Ja vielä parempaa jos itselle sopivat ihonhoitotuotteet ja meikit maagisesti ilmestyisivät jostain!
Samaistun..! Tuttuja tunteita mullekin. Nimimerkillä jalassa nytkin erittäin kuluneet Riekerit joita rakastan (ja joiden nuhjuisuudesta tulen tietoiseksi ympäristöstä riippuen...)
Ajattele, kun olisi tosiaan sellainen Magical Personified Beauty Box, johon taianomaisesti valikoituisi ne täysin omalle iholle sopivat tuotteet, ja sitten laatikko ilmestyisi kotiovelle juuri sopivasti edellisten ollessa lopuillaan :) 🤩 Ja totta kai boksin sisällössä olisi myös aika ajoin kiinnostavaa vaihtelua, jotta ihonhoito ei muutu tylsäksi rutiiniksi..! 😊