03.08.2023

Budjettivinkki kreikkalaiseen salaattiin

Vinkki hyvään ja edulliseen fetajuustoon, joka on kreikkalaisen salaatin tärkein ainesosa!

Aito feta on kallista, ja meikäläisen fetan täyteisessä ruokavaliossa hinnat tuntuvat.

Arvokkaimpien fetojen kilohinta voi olla kaupasta riippuen 32€ tuntumassa ja kauppahallien juustopuodeissa vieläkin enemmän. Etenkin meille, jotka auton puutteessa teemme ruokaostoksia keskustan pienemmissä marketeissa, juustojen hinnat ovat välillä suorastaan kirpaisevia.

Olen löytänyt pari oikein maukasta suosikkia edullisempien brändien fetajuustoista, ja tässä vinkkini:

Milbona Feta (Lidl) sekä Rainbow Feta (S-Ryhmän kaupat). Kummatkin maksavat 2,09€ / 200 g eli kilohinta on 11€, tosin hinnoissa on kauppa- ja paikkakuntakohtaisia eroja.

Näiden lisäksi Pirkan feta kuuluu halvimpiin Suomessa myytäviin fetoihin, mutta se ei mun maun mukaan yllä Milbonan ja Rainbow'n tasolle. Edes Pirkka Parhaat -versio.

Rainbow'n fetaa on monta eri laatua normaalista laktoosittomaan ja luomuun. Normaali-laatu (kuvassa) on halvinta, mutta maultaan parasta on luomu. Rainbow'n luomu-feta voitti myös mun feta-juuston sokkomaistelutestin neljä vuotta sitten. :) Rainbow'n luomu-fetaa saa halvimmillaan hintaan 2,69€ / 150 g.

Tälläkin viikolla olen syönyt feta-salaattia jo neljä kertaa... ❤️ Feta on mulle vähän niinkuin kananmuna-aamiainen: siihen ei vain voi kyllästyä. 😋

Milbonan ja Rainbow'n suosikki-fetoissani on eroja ja käytän niitä vähän eri tarkoituksiin. Kuva havainnollistaa koostumuseroa: Milbonan feta on pehmeämpää ja murenevaa, Rainbow'n feta on kovempaa ja tiivimpää eikä murene.

Milbonan maku on myös pehmeämpi. Milbonan feta sopiikin parhaiten salaatteihin, jossa sen murenevuus pääsee oikeuksiinsa. ("Kumiset" kuutiofetat ovat mun kauhistus.... tosin valtaosa niistä ei ole oikeaa fetaa lainkaan vaan 'salaattijuustoa'.)

Rainbow'n fetaa käytän paljon lämpimissä ruoissa, joissa koostumuksella ei ole niin väliä, koska juusto sulaa. Tykkään ripotella fetaa vähän vaikka minne, sen maku sopii niin moneen kasvis- ja kalaruokaan. Feta kelpaa yksinäänkin proteiinin lähteeksi, ja yksinkertaisin lämmin fetaruoka syntyy wokkaamalla porkkanaa, parsakaalia ja kukkakaalia ja heittämällä pannuun sekaan fetaa. Annoksen aateloivat murskatut saksanpähkinät.

Jos saisin valita yhden fetan, se olisi varmaankin Milbona, mutta teen ruokaostokset useimmin S-Ryhmän kaupoissa jolloin ostoskoriin päätyy Rainbow'n feta. Milbonan fetan ilmoitti suosikikseen myös tuttavapiiriini kuuluva suomalainen kreikkalaista ruokaa rakastava ammattikokki. :)

FETA VS. SALAATTIJUUSTO?

Mikä on oikeaa fetaa? Miten se eroaa salaattijuustosta?

'Feta' on suojattu nimitys, jota saa käyttää vain Kreikassa perinteisin menetelmin valmistetusta feta-juustosta. Aito feta valmistetaan vuohenmaidosta tai yhdistelmästä vuohen- ja lampaanmaitoa. Salaattijuuston nimellä myytävä fetan tyyppinen juusto valmistetaan lehmänmaidosta ja on koostumukseltaan kiinteämpää ja kumisempaa kuin aito feta. Se aniharvoin murenee, eikä välttämättä edes sula kunnolla lämmössä. Ilmiö, jota olen välillä ihmetellyt... Tulee fiilis jostain hyvin keinotekoisesta juustovalmisteesta, vaikkei salaattijuusto välttämättä ole sitä.

Myös Kreikassa myydään "feikkifetaa" ja siellä se tunnetaan nimellä 'white cheese'. Joskus joissain turistiravintoloissa törmää white cheese -juustoon, jota ravintola käyttää säästääkseen kustannuksissa oletuksella, etteivät turistit nyt niin huomaa eroa oikeaan fetaan.... (🙄)

(Kerroinkos mä superhalpuutetusta salaatistani Kos'illa... rannalla sijaitseva turisteille suuntautunut ravintola oli käyttänyt kaikki keinot "halpuuttaa" salaattinsa; tilasin horiatikin, ja sain eteeni virityksen, jossa oli puolet vihreää salaattia, vain pari hassua tomaattiviipaletta ja kaiken lisäksi fetan sijaan white cheese -juustoa. Tällaisiin törmää, kun yritetään säästää, eikä asiakkaana ole kreikkalainen, joka ei kuunaan hyväksyisi tällaista esitystä horiatikina.)

En minäkään aina kotona valmista puhdasoppista kreikkalaista horiatikia, vaan tuunaan salaatin välillä mm. porkkanalla ja erityisen mieluusti rouhituilla manteleilla. 😋 Kyllä sinne frisee'kin usein sujahtaa seuraksi. Porkkana sopii makeudessaan hyvin happaman fetan kaveriksi. :)

Liitto, joka toteutuu aivan eeppisen hyvin marokkolaisessa porkkanasalaatissa. 🤤 🥕 Sielläkin muuten manteleita....

(Ja mikä sitten on puhdasoppinen kreikkalainen salaatti? Lue tämä postaukseni ja ota opit haltuun!)

Kuka muu rakastaa fetaa? ❤️ Saa paljastaa oman suosikki-fetaruokareseptinsä! ☺️

22 comments on “Budjettivinkki kreikkalaiseen salaattiin”

  1. Kyllä kiitos Feta sopii kaikkeen :D Mun ehdoton suosikki fetaruoka syksyisin on kurpitsa-feta paistos. Jossa pellille ladotaan siis kurpitsakuutiot, kirsikkatomaatit, valkoiset pavut (tetrasta) ja päälle lorautetaan oliiviöljy-omenasiiderietikka-vaahterasiirappi-suola-pippuri-marinaadi ja päälle ripotellaan runsaasti aitoa fetaa ja auringonkukan siemeniä :P Milbona fetan löysin itse vasta keväällä, sitä ennen käytin useimmiten Pirkka Parhaat fetaa, ja kyllähän toi Milbona on ihan eri planeetalta. Reinbow Luomu lähtee testiin :)

    Vastaa

    0
    1. Oijjoijoi tuo kurpitsa-feta-paistos..! 😍😋 Menee testiin (ilman siirappia..!).

      Vastaa

      0
  2. Rakastan fetasalaattia! 🥰 Erityisesti kesän kuumuudessa. Jota ei ole nähty kuin vaivaiset pari viikkoa Hesassa tänä kesänä. Eikö tää sade ja viileähkö sää vois jo loppua? 🫣 Haluan kokeilla tota Milbonan fetajuustoa. 😂

    Vastaa

    0
    1. Kesän lämpö taisi tänä vuonna jäädä kesäkuuhun 🫣

      "Nähdään taas ensi vuonna, lämpö" 😄

      Vastaa

      0
  3. Mä olen ollut vegaani nyt reilut 9 vuotta. Sitä ennen olin lakto-ovo-kasvissyöjä, mutten välittänyt esim. kananmunasta, maidosta, jugurtista tai juustoista juuri yhtään... paitsi fetasta! "Siirtymäni" oli harvinaisen vaivaton, nykyään saa jopa kelvollista jätskiä vegenä (vaikka aika harvoin sitä syönkin). Mutta fetasalaattia söin varmaan kerran viikossa. Söin sitä sitten niin, että jätin fetan kokonaan pois (no, eihän se ole sitten enää fetasalaatti, haha). Löysin kuitenkin hiljattain kaksi ihan ok vege salaattijuustoa: Violifen Greek whiten (pala, jota voi pieniä) ja Rainbown Vegan Greek white cubes (kuutioita purkissa). Ok, ne ovat täysin salaattijuustoja, mutta menevät karvalakkimakuuni ihan ok, varsinkin ensinmainittu (Sinä saattaisit kauhistua). Tämä ihan vaan kuriositeettina. :)

    Vastaa

    0
    1. Ihan uusi juttu! Ja kiinnostava! Kuten sanottu, olen vähän juntti näissä feta-asioissa, mutta tämä menee kokeiluun. Kiitos! :)

      Vastaa

      0
  4. Kiitos Milbona-vinkistä. En muista ostaneeni sitä usein, sen sijaan Lidlin toinen kreikkalainen sarja Eridanous on usen ollut ostoskorissa..
    S-ryhmän valikoimassa on myös toinen aito kreikkalainen tuotemerkki, siihen kuuluu Goat-nimellä myytävä juusto.. erittäin hyvää!

    Vastaa

    0
    1. PS.. Olikohan se Goat-paketti Olympos-brändiin kuuluva.. saattoi olla. Hyvää joka tapauksessa..!

      Vastaa

      0
    2. S-ryhmän valikoimassa on myös toinen aito kreikkalainen tuotemerkki,

      S-Ryhmän valikoimassa on monta aitoa fetaa :) Kaikki 'feta'-nimellä myytävä on aitoa, Kreikassa valmistettua fetaa. Sen sijaan kaikki aitoa fetaa myyvät tuotemerkit eivät itse ole meijereitä, vaan ostavat fetan tuottajilta, Olympus taitaa Dodonin ohella olla niitä harvoja tuotemerkkejä, joka on itse myös meijeri/tuottaja. Myös tuo mainitsemasi Goat-juusto on Olympuksen valmistamaa :) Myös Rainbow'n feta on Olympuksen valmistamaa..! 😄

      S-Ryhmän muut fetat kuten Kolios, Fontana ja Memmas Knossos, ovat pienemmiltä tuottajilta, ja brändätty maahantuojan toimesta.

      Vastaa

      0
    3. No kappas, tuo Olympos-yhteys Rainbow fetaan! 😃

      Tottakai tiesin fetan olevan aina kreikkalaista, meidän pikku Sokoksessa vain ei ole näkynyt liikaa tuotemerkkejä.

      Prismasta ostin jokin aika sitten jonkin 'tynnyrissä kypsytetyn' herkkufetan tarjouksesta, menetteli sekin .. 🙂

      Vastaa

      0
    4. Tuo Olymposin brändin maukas Goat-juustohan ei ole fetaa, jostain syystä se on 'vain' white cheese-kategoriaa. (Tutkiskelin vielä firman nettisivuja) Hyväää on silti.. meidän perheen suosikki.
      Cheese-nimekkeen alla saatavilla on näköjään myös 'sheep'-versio, tosin Suomen hyllyillä en ole vielä bongannut.
      Hmm, mikähän näitä määrittää eri kategorioihin, jos kerran maidon alkuperä on kuitenkin perinteinen vuohi tai lammas..🤔

      Vastaa

      0
    5. Mä luulen, että se, mikä tekee fetasta juuri fetan, ovat juuston valmistuksessa käytetyt bakteerit. Vähän niinkuin viilin, jogurtin ja rahkan ero tulee myös käytetyistä bakteereista. Tietyt bakteerilajit tekevät maitovalmisteesta rahkan kaltaisen, toiset taas viilin jne. Juoksutekin vaikuttaa. Eri jogurttityyppien sisällä bakteerit vaikuttavat myös; tietty bakteeri tekee "Bulgarian jogurtin", tietty "kreikkalaisen", tietty "turkkilaisen" jne.

      Vastaa

      0
    6. Juu, niinpä kai sitten.
      Rakenteessa ja maussa tosin itse havaitse paljoakaan eroa tuon Goat-nimisen tuotteen ja varsinaisen fetan välillä.. mikään expertti en kylläkään ole :)

      Vastaa

      0
    7. En mäkään aina maista eroa turkkilaisena ja kreikkalaisena myydyn jogurtin välillä 😄 Kumpiakin löytyy niin pehmeämpinä kuin happamampina laatuina.

      Vastaa

      0
  5. Mä syön kanssa fetaa vähän kaiken kanssa! Suosikkini on lämmin punajuurisalaatti: laitan tuoreen punajuuren kiehumaan painekattilaan ja pilkon sillä välin yhden happaman vihreän omenan, palan purjoa ja selleriä sekä reilun palan fetaa kulhoon maustumaan oliiviöljyn kanssa ja suolan kanssa. Keitän samalla myös vähän pastaa, ja kun punajuuri on kypsä kuorin ja pilkon sen ja kaikki sekaisin. Tätä oon nyt syönyt vähintään kerran viikossa jo pari vuotta,kumma kyllä aina maistuu ja on edullista!

    Vastaa

    0
    1. Kuulostaa herkulliselta! Punajuuren makeus sopii sekin hyvin fetan kanssa, ja ylipäänsä vuohenjuusto + punajuuri, nams!

      Vastaa

      0
  6. Kesätauon jälkeen minäkin täällä kommentoin. :)

    Jos ei ole tutustunut, niin suositten kokeilemaan myös turkkilaista "fetaa". Eli heidän versionsa fetajuustosta. Sitä saa useammastakin turkkilaisesta kaupasta pk-seudulla ja uskoisin että Tampereen Alanya Market möisi sitä myös. Varsinkin uuniruokiin se sopii todella hyvin.

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (44)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat