Nopea sunnuntain fiilispostaus. Ystad.
Tällä viikolla toteutui pitkäaikainen haaveeni, kun vierailin Ystadissa Ruotsin Skånessa. Te jotka tunnette komisario Kurt Wallanderin kirjoista, elokuvista tai TV-sarjasta, tiedätte, mistä paikasta on kyse.
Vierailu oli minulle merkittävä useammalla tasolla. Yksi niistä on rehellisen pinnallinen ja liittyy suoraan faniuteen Henning Mankellin kirjoja ja komisario Wallanderia kohtaan. Olen ahminut kaikki Wallander-kirjat ja oopperaa rakastava, terveyttään laiminlyövä ja ihmissuhteissaan kamppaileva keski-ikäinen rikoskomisario on yksi kaikkien aikojen suosikkihahmojani kirjallisuudessa.
Wallander on minulle tuttu kuin ystävä.
Henning Mankellin kirjat sijoittuvat Ystadiin, josta on tullut kirjojen kautta tunnettu turistinähtävyys.
Kaupunki on vierailun arvoinen itsessäänkin, sen hyvin säilynyt keskiaikainen keskusta idyllisine ristikkotaloineen on sievä kuin postikortti ja kaupungin ulkopuolella levittäytyvät kilometrien mittaiset upeat hiekkarannat.
Olin hyvin liikuttunut kun astuin junasta Ystadin asemalla. Kööpenhaminasta on Ystadiin matkaa puolitoista tuntia. (Olen ollut taas tervehtimässä miesystävääni Köpiksessä.)
Hain Ystadin matkailutoimistosta Wallander-kartan ja lähdin kuljeskelemaan kaupungin katuja.
Ah tuossa ovat Stortorget ja komea Santa Mariakyrkan, ja tuolta näyttää Hotell Continental du Sud, jonka ravintolassa Wallander niin usein syö. (Ravintolassa on tänäkin päivänä Wallanderille omistettu pöytä, mutta niin turisti en kehdannut olla, että olisin mennyt hotelliin sisään vain katsomaan pöytää... 😅)
Wallander-kierros tarjosi hauskan tavan ja mielenkiintoisen perspektiivin tutustua Ystadiin, oli sitten kirjasarjan fani tai ei.
Lounaalle päädyin ihan vahingossa elokuvista Sorgfågeln, Försvunnen ja Mordbrännaren tunnettuun ravintola Le Cardinaliin. Yksinkertaista pubiruokaa ja pizzaa tarjoava paikka ei normaalisti olisi ykkösvalintani, mutta epävakaan ja tuulisen sään uuvuttamana ja valtavan nälkäisenä painelin sisään Pyhän Marian kirkon vieressä olevaan ravintolaan vain, koska se sattui olemaan sopivasti juuri siinä. Ruokaa odotellessa bongasin paikan myös Wallander & Ystad -oppaastani.
Oli mielenkiintoista tajuta, että on kaksi Wallander-maailmaa. Minulle Wallander on nimenomaan kirjasarja, ja olen tarkoituksella vältellyt filmatisointeja, koska haluan säilyttää oman päänsisäisen Wallanderini. Elokuva-versiot eivät ole minua koskaan kiinnostaneet, enkä ole rehellisesti edes tajunnut, kuinka suosittuja ne ovat.
Ystadin Wallander-opasta lukiessa ymmärsin, että valtaosa Ystadin Wallander-nähtävyyksistä liittyy nimenomaan elokuviin ja niiden kuvauspaikkoihin. Suuri osa Wallander-turisteista saapuu tänne juuri elokuvien ja TV-sarjan innoittamana. Ei siinä mitään, tietenkään. Oli vain hassua näin pitkän ajan jälkeen oivaltaa, että hyvin monelle Wallander-fanille Wallander onkin ennen kaikkea elokuvahahmo.
Elokuvista ja TV-versioista vain pieni osa pohjautuu alkuperäisiin Wallander-kirjoihin, elokuvista suurimman osan juonet on kirjoitettu vain niitä varten. Se on Wallander-maailma, jota minä en tunne. Kuten Le Cardinal -ravintola, jossa söin lounasta. (Oli muuten oikein hyvän hinta-laatusuhteen paistettu lohifilee kympillä! ☺️)
Mariagatan 10 on Kurt Wallanderin osoite Ystadissa.
Ystadin vierailun toinen ulottuvuus oli aikamatka entiseen Sanniin. Tuntikausiksi kirjoihin hautautuvaan lukutoukka-Sanniin, jonka hartaasti toivon vielä jonain päivänä saavani takaisin.
Valehtelisin jos väittäisin, etteikö tuntunut haikealta katsella Ystadia ja muistella Kurt Wallanderia, joka yhdessä vaiheessa oli minulle niin läheinen. Hätkähdin kun tajusin, että Wallander-ajoistani alkaa olla 18 vuotta. Silti... yhä muistin niin vahvasti katulampun keltaisen valon ikkunan takana Mariagatanilla. Raa'an merituulen Wallanderin kasvoilla hänen kävellessään skånelaisella rannalla. Ystadin poliisilaitoksen käytävien hieman tunkkaisen, tuuletusta kaipaavan tunnelman.
Ja muistin oman käteni kääntämässä reunoistaan käpristyneen pokkarikirjan ohutta sivua jossa oli pientä tekstiä. Miten vaikeaa oli lopettaa ja laskea kirja käsistään. Se ilo, kun taas seuraavan kerran oli aikaa palata Kurt Wallanderin luo ja tarina jatkui.....
Ilo, kun aloitti uuden kirjan ja kohtasi tutun hahmon taas uudestaan. Hej, vännen..!
Wallanderin tarina on päättynyt, mutta onko minun ja Wallanderin..? Tätä mietin seisoessani Mariagatanilla. Viimeistä, vuonna 2009 ilmestynyttä Wallander-sarjan päättävää kirjaa Rauhaton mies en ole lukenut.
Silloin en enää lukenut.
Lukukyvyn menetys.
Se on todellakin suurin henkilökohtainen arjen tragedia minulle ja surullisin asia, joka on seurannut Internetin aikakautta. Uupumiseni aikakautta. Sitä, kun digitaalinen verkko muutti täysin tapani käyttää aikaa.
Olen kirjoittanut aiheesta paljon eikä tämä postaus ole paikka jatkaa aiheesta juuri nyt. Mutta vierailu Ystadissa vei minut hetkeksi aikaan, joka oli ennen. Se oli haikeaa, mutta samalla myös lohdullista.
Kiitos kirjojen ja sen, että olen niin rakastanut lukemista, olin nyt tässä viehättävässä keskiaikaisessa pikkukaupungissa Ruotsin Skånessa.
❤️
Ehkä vielä joskus luen Rauhattoman miehen.
24 comments on “Mariagatan 10, Ystad”
Mitä siis käy, jos alat lukea? Ajatus harhailee ja lopetat lukemisen? Kieltämättä itsellänikin luultavasti juuri nettailu on syönyt lukemiseen keskittymisen kyvyn. Ja kun ei keskity, ei synny palkitsevaa flow'ta.... itselläni tuntuu, että netti on nimenomaan kaapannut palkitsemisjärjestelmät. Ärsyttävää, ja todella vaikea ongelma ratkottavaksi. Vaikka miten yrittäisi pitää nettitaukoa, aina on vähintään puhelin jonka pariin uppoutua. Ehkä pitäisi lähteä Lappiin vain älytön puhelin mukana!
Kiva postaus, näiden tunnelmointien takia luen karkkipäivää yhä vaikkei kosmetiikka erityisesti enää kiinnostakaan ^_^
Just näin. Internet ja sen klikkailuperusteinen "käyttöjärjestelmä" jossa viuhahdellaan sivulta toiselle (puhumattakaan palkitsemisjärjestelmästä.... 😔) on täysin syönyt mun kyvyn keskittyä. Totaalisesti.
Tiedän, että aivoja ja keskittymiskykyä voi harjoittaa ja hajonnut fokus on mahdollista saada ainakin osittain takaisin, mutta mä en ole toistaiseksi päässyt harjoituksissa kovin pitkälle.... 😞 Mulla ei vain ole itsekuria. Olen tieto- sekä vuorovaikutus-junkie, ja netti tarjoaa loputtomasti tietoa jota imuroida ja vuorovaikutusta joka palkitsee. Mutta jonain päivänä, jonain päivänä..... Mä alan oikeasti harjoitella. Olen luvannut sen itselleni.
Täällä toinen "lukutaidoton", ajatukset vaan harhaillee liikaa jotta pystyisi uppoamaan kirjoihin.
Itsehän olen näitä Wallander-leffoja katsovia, mutta en oo vieläkään pystyny kattomaan sitä vihoviimeistä kun tiedän mitä siinä tapahtuu :-/
Joo, mäkin tiedän mitä siinä viimeisessä tapahtuu eli olen jo spoilattu, mutta syvä toive on silti pystyä lukemaan se. ❤️ Tai ihan koko sarja. ❤️
Minä luen aika paljon; vähän sykleissä eli välillä on monta kirjaa kesken samaan aikaan ja sitten on kuukausi(a) etten lue mitään. Epäkiinnostavat kirjat hylkään suosiolla tai luen ne joskus toiste. Luen kirjaston kirjoja niin uusia kirjoja on koko ajan lukulistalla.
Minä tykkään lukea kun haluan rentoutua, unohtaa arkiasiat jne. Esim. iltaisin, kotiterassilla istuessa,kun taittaa työmatkaa julkisilla...
Mietin voisitko elvyttää lukuharrastusta novelleilla/lyhyillä kirjoilla tai vaihtoehtoisesti vanhoilla suosikeilla, joissa sivumäärä on pieni.
Joskus kun minulla on ollut pidempi aika etten ole lukenut mitään ja tuntuu vaikealta aloittaa (vaikka toisaalta tekisi mieli lukea jotain!) aloitan jollakin helppolukuiselta vaikuttavalta kirjalla ja päätän lukea yhden luvun tai sopivan pätkän, jos luku näyttää pitkältä. Sekin toisaalta saa lukemaan, jos kirjaa ei voi uusia ja se on "pakko" lukea. :)
Valitettavasti haasteena ei ole pelkästään sivumäärä vaan myös juonellisen tarinan seuraaminen. :/ Olen lukenut (heh) paljon keskittymiskyvyn häiriöistä, ja keskittyminen juonelliseen asiaan on paljon vaativampaa, kuin juonettomaan. Tämän vuoksi keskittymishäiriöinen voi pystyä hyvin lukemaan tietokirjoja ja vaikka katsomaan tiededokumentteja, mutta novellin lukeminen tai elokuvan seuraaminen voi olla vaikeaa. Tunnistan itsessäni nämä täysin.
Juonellinen tarina ei myöskään "palkitse" samalla lailla kuin tieto-pohjainen luettava, koska juonellinen tarina on abstrakti ja "palkinto", eli "mihin tämä nyt johtaa?" / "miksi näin tapahtuu?" / "kuka tää tyyppi on?" saattaa odottaa vasta 100 sivun päässä. Ja sehän on tietysti juonellisen tarinan hienous ja suola, syy, miksi ylipäänsä luemme kertovaa kirjallisuutta. ❤️ Tietokirjaa lukiessa taas lähes joka rivi tai ainakin kappale palkitsee antamalla vastauksia. Siksi siihen pystyy keskittymään eri tavalla kuin abstraktiin tekstiin.
Tietysti en voi harjoittaa päätäni takaisin lukemiseen millään muulla tavalla, kuin vain lukemalla. Mutta lyhyeen 5 sivun kertomukseen tarttuminen tuntuu ihan yhtä vaikealta kuin Taruun Sormusten Herrasta. 😔 Täytyisi vain lukea itsepintaisesti vaikka sitten sitä samaa sivua joka ilta niin monta kuukautta, että eräänä päivänä huomaisi pystyvänsä lukemaan (ja muistamaan..!) jo kaksikin sivua, ja sitten kolme....
Eih, Sanni-honey, Tolkien on kyllä vihoviimeinen kirjailija, jota kannattaa lukea alentuneella keskittymiskyvyllä...! Hän oli suorastaan tuskastuttavan yksityiskohtainen kuvailija, ja omaan makuuni TSH on, anteeksi vaan, loputonta jaarittelua... niin hitaasta kerronnasta EN osaa nauttia, vaikka rakastan kaunokirjallisuutta sekä englanniksi että suomeksi.
Vaikka hänen läheinen ystävänsä ja kollegansa C.S. Lewis osasi myös kerronnan eri nyanssit, hänen tarinoissaan juoni etenee paljon lennokkaammin ja vauhdikkaammin...
sorry, kielioppivirhe... ;) Viimeinen lause korjattuna: .. 'Vaikka hänen ystävänsä CSL osasi myös kerronnan eri nyanssit, tämän tarinoissa juoni etenee paljon lennokkaammin..'
Mä en tajunnut mitään kielioppivirhettä.... "hänen" - "tämän"...? Mulle käy kummatkin 😊
Itse asiassa tämä kuva minullekin ehti syntyä niiden ehkä 50 sivun aikana jotka olen Sormusten Herrasta lukenut :D 🙈 Silloin mulla ei ollut mitään keskittymisongelmia ja ihmettelin, että miten tää tarina ei nyt vain kaappaa mukaansa... Sormusten Herra on harvoja kirjoja jotka olen jättänyt kesken.
C.S. Lewisiä en muuten ole koskaan lukenut. Mutta toivon, että jonain päivänä luen. <3 Miesystäväni on Lewisin harras fani ja hän on usein suositellut mulle Lewisin kirjoja.
Itsellekin tuttu ongelma tuo keskittymiskyvyn puute ja sen vaikutus lukemiseen.
Olen nyt viime vuosina välillä vain pakottanut itseni lukemaan. Jonkun ajan päästä (päivä tai pari) flow on löytynyt ja sitten onkin ollut vaikea irrottautua tarinasta, ihan kuin ennen vanhaan!
En ole lukenut Mankellia, mutta muuten pohjoismaiset dekkarit iskevät (pääosin Jo Nesbo ja Camilla Läckberg lähivuosina). Lisäksi luen englanninkielisiä rom-comeja. Mitään asiapitoista en edes yritä, se on toistaiseksi mahdotonta.
Äänikirjoja olen muutaman päässyt läpi, mutta se ei valitettavasti tunnu olevan oma juttu. Niihin jaksan keskittyä vielä huonommin! Ja lisäksi lukijan äänen ja lausumisen pitää olla juuri oikeanlainen ettei se ärsytä. Paras äänikirja oli Maria Veitolan Veitola hänen itsensä lukemanaan. Se tuntui elävältä tarinalta.
Mä olen onnistunut kuuntelemaan useita äänikirjoja, tosin niistäkin useimmat ovat olleet ei-juonellisia, niitä pystyn seuraamaan paremmin kuin juonellista tarinaa. Mutta äänikirja ei aja kirjan asiaa. Paperinen kirja on ihan eri kokemus.
Liittyikö sinulla romaanien lukemisen vaikeus alunperin siihen, että koko ajan pitäisi tehdä jotain hyödyllistä? Sellaiseenkin ansaan tämä maailma meitä kovasti ajaa, ja astuin siihen itse komeasti. Uupumisdiagnoosin jälkeen olen tietoisesti ottanut aikaa "turhuuksille" ja luin yhden lauantain aikana kokonaisen dekkarin. Ihan itsekin ihmettelin, että onnistuin! Tietokirjoja olen lukenut aina, mutta se on tosiaan ihan eri juttu. Yhden romaanin lukeminen ei oloani parantanut tai heikentänyt, mutta tulipahan lorvittua edes vähän, suorittamisen sijaan 😊. Mukavaa kesää sinulle, lukien tai ilman.
Itse asiassa tästä(kin) on puhuttu terapiassa. Siis siitä, että on alitajuinen kokemus, että koko ajan pitäisi tehdä jotain "hyödyllistä". (Se on ilmeisesti sen vaatija/syyllistäjä-Sannin ajatus... 😞)
En ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että tämä ulottuvuus saattaisi liittyä myös kirjoihin, mutta nyt kun toit sen esiin... sehän voi hyvin liittyä. Ja tekee asiasta yhä vain kurjempaa. 😓
(Mutta en silti vaivu epätoivoon tai itsesääliin. Mulla ON mahdollisuus vielä oppia lukemaan, ja se hemmetti vieköön tulee myös tapahtumaan..! Ei ehkä ensi viikolla, mutta tulee tapahtumaan! 👊)
Mää luen nykyään kahtakin kirjaa yhtä aikaa ja siihen päälle wattpad 😆🙈
Mua auttoi lukemisen uudelleen aloittaminen genren vaihdos, nuorempana en olisi kuvitellutkaan lukevani jotain fantasia romansseja-noloa 🙄
Käännä nyt veistä haavassa...! 😆
(Ko. kommentoija on mun ystävä FYI ☺️)
Tunnen tämän ilmiön viime vuosien uupumuksesta...
Neljävuotiaana lukemaan oppinut tyttö ei keski-iän kriisissä jaksa enää niin vain enää keskittyä kirjaan.. mistä johtuukin loppututkinnon puuttuminen.
Tänään aionkin keskittyä mielen ja aivojen lepoon ja luen muutamaa lempikirjaani... (voinkin suositella Anatoli Rybakovin teosta 'Raskasta hiekkaa', tai englannin kielisenä tetysti 'Heavy Sand'.. tapahtumat sijoittuvat vieläpä Ukrainaan, joten teoksella on ajankohtaista kosketuspintaa tähän hetkeen..!)
Tällaiset päivät siintävät minullakin haaveissa... Näen minut aurinkovarjon alla jossain puistossa vieressä picnic-kassi ja kirja... Vieläkin voin tavoittaa sen tunteen, miltä päässä tuntui kun saattoi täydellisesti vajota ja rentoutua kirjan maailmaan. Eikä päässä ollut kilpailevia asioita. Se tunne oli jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa. Se, että pystyy keskittymään johonkin ilman että mikään muu nykii mielen reunoilla huutelemassa huomion perään, on ultimaattista rentoutumista. 🙏🏻
Vielä tähän lukemisasiaan: kun vielä joskus maksoin yhden sähkökirja-apin jäsenyyttä (ja kyseinen appi jopa puhelimessani toimi..), se yllättäen innosti lukemaan.. vaikka perinteisen kirjan puolesta liputankin.
Oli erittäin helppoa ja kätevää tihrustaa puhelimesta yhtä sun toista dekkaria peiton alla malttamatta nukahtaa :))))
Mä myös luin yhden (🙏🏻) e-kirjan Bookbeatissa viime syksyn Kreikan matkalla...! Maaret Kallion Voimana toivo. Pystyin ilmeisesti sen lukemaan, kun se ei ole juonellinen teos 🥹
Mielenkiintoinen postaus :) Olen myös lukenut (vuosia sitten) kaikki muut Wallander-kirjat paitsi uusimman. Minulla tosin lukemattomuus johtui lähinnä ajanpuutteesta. Taisin myös aikanaan jäädä vähän säästelemään viimeistä osaa… enkä sitten ehtinyt lukea. Ehkä joskus. Elokuvia en ole myöskään katsonut.
P.s. Vielä yksi käsivoidevinkki: ACO Protecting Hand Cream. Omat kuivat käteni ovat tykänneet tästä :)
🙂👍
Oi, olisi ihanaa käydä Ystadissa. Itsekään en ole elokuvia katsonut, vaan kirjat on luettu kannesta kanteen. Itse en ole varma olenko lukenut Rauhattoman miehen, kun en kovin hyvin muista kaikkea lukemaani. Luen niin paljon. Minulla on kovakantisina kirjoina moni Wallander-dekkari ja olenkin miettinyt lukisinko niitä uudelleen, kun niitä hyllystä kerran löytyy.
☺️❤️