Loviisa on pieni, idyllinen puutalokaupunki itäisellä Uudellamaalla puolentoista tunnin bussimatkan päässä Helsingistä. Minun kartallani Loviisa on oikeastaan ollut vain paikka, "jossa on se ydinvoimala". Lisäksi äitini pitkäikäisen maskottinallen nimi on Loviisa, mikä on tähän saakka ollut ainoa nimeen liittyvä (positiivinen) assosiaatio. Nyt nimi on saanut toisetkin kasvot. :)
Kiinnostuin kaupungista luettuani siitä jutun maaliskuun Mondo-lehdestä. ”Hei, mikäs piiloon jäänyt mantereen-Maarianhamina tämä paikka on?” oli ensimmäinen innostunut ajatukseni. Loviisalla ja Maarianhaminalla tosiaan on yhteistä; kumpikin on meren rannalla sijaitseva, sieviä puutaloja pursuava idyllinen pikkukaupunki, jossa puhutaan ruotsia. Maarianhamina on yksikielinen, Loviisa kaksikielinen.
Yhdistelmä merenrantaa, pikkukaupunkia, puutaloja ja ruotsin kieltä saivat sydämeni hypähtämään..! Tuonne haluan!
Niinpä lähdin Loviisaan pienelle viikonloppureissulle toukokuun lopulla.
Loviisan tori ja raatihuone
Mondo-lehdessä Loviisaa tituleerattiin”pikku-Porvooksi”, joka on jäänyt maineikasta naapuriaan vähemmän tunnetuksi. Näin voi sanoa. Melkein kaikki, joille kerroin Loviisan vierailustani, sanoivat, ”Siellähän on se ydinvoimala”. Kukaan yhtä lukuun ottamatta ei ollut kuullutkaan, että kaupungissa on myös yksi Suomen parhaiten säilyneistä 1700-luvun puutalokaupunginosista. Tai että siellä on ylipäänsä mitään erityistä nähtävää.
Ihme kyllä kukaan ei edes tiennyt Loviisan Wanhoja Taloja, joka – opin myöhemmin – on oikeastikin aika tunnettu tapahtuma ja vetää kävijöitä muualtakin Suomesta.
Tuntuikin, kuin olisin lähtenyt löytöretkelle ihan uuteen tuntemattomaan.
Majoituin tässä keltaisessa talossa
Varasin mukavan näköisen Airbnb’n kaupungin keskustasta – vanhasta puutalosta, tietenkin. Selailin Loviisan kaupunkilehden ja Visit Loviisan Instagram-tilejä ja huokailin suloisten kuvien äärellä – pian olisin tuolla..! Tietysti googlailin ennakkoon myös ravintoloita, tällainen herkkusuu ja ravintolamatkailija kun olen. (Täytyy sanoa, että korona nitisti ravintolaharrastukseni niin totaalisesti, että nyt missä tahansa ravintolassa käyminen on eksoottinen elämys.)
Ihmettelin, kun netti ei paljastanut paljonkaan Loviisan ravintola-scenestä, ja perillä syy selvisi. Loviisassa ei ole kovin paljon ravintoloita. Sen tyyppisiä, joita minä etsin, on käytännössä vain kaksi. (Eli ei pizza/burger/pikaruokapaikkoja.) Tai kolme, jos paikallisten ylistämän nepalilaisen laskee mukaan, mutta Suomessa reissatessa haluan maistella paikallisia makuja.
Perillä selvisi myös, että Loviisa todella on aivan erilainen kuin Porvoo. Ja aivan erilainen kuin Maarianhamina. Ihastuttavat, kameraa rakastavat puutalokorttelit ovat kaupungeille yhteistä, mutta siinä missä Porvoossa ja Maarianhaminassa on niin sanottua kaupallista eloisuutta, Loviisasta se puuttuu kokonaan.
Loviisa on todella hiljainen.
Vietin Loviisassa kolme päivää, ja joka päivä kuljin ihastuttavia puutalokatuja ristiin rastiin käytännössä yksin.
Hurmaava Krinti on vanhankaupungin ainoa myymälä
Vanhassa kaupungissa on yksi ainoa kahvila ja yksi sisustus- ja lahjatavaraliike. Ns. kaupallinen keskusta sijoittuu torin kupeeseen kahden kadun, Kuningattaren- ja Aleksanterinkadun varrelle. Myymälätarjonta koostuu kirjakaupasta, optikkoliikkeestä, luontaistuotekaupasta, sähkö- ja sisustusliikkeestä ja vanhanaikaisista vaatemyymälöistä, joiden tyyppisiä tapaa pienissä taajamissa.
Loviisaa halkovan Esplanadinpuiston toiselle puolelle jäävässä kaupunginosassa on keskustan ainoa ruokakauppa. Täällä kannattaa olla K-kauppaihminen, sillä S-ketjulla ei ole kauppaa keskustassa.
Loviisan epäkaupallisuus kaupungin upeat puitteet huomioiden oli samalla virkistävää ja miellyttävää, mutta myös erikoista.
Epäturistillisuus viehättää minua, ja viihdyn loistavasti yksinäisillä kävelyillä omassa seurassani – enkä varsinkaan kaipaa ostoskeskuksia, McDonaldseja tai ”turistitavernoita”. Huomasin silti kaipaavani ihmisiä Loviisassa. En välttämättä seuraksi, vaan tekemään Loviisaa. To animate the city, sanottaisiin englanniksi. Saman kaipauksen olen kohdannut muuallakin, kuten myöhäissyksyn tai alkukevään hiljaisilla Kreikan saarilla.
Ihmiset vaikuttavat rakennettujen ympäristöjen tunnelmaan yhtä paljon kuin kaupungin struktuuri rakennuksineen, puistoineen ja arkkitehtuureineen. Ilman ihmisiä monet urbaanit paikat ovat kuin näyttämö, joka odottaa esiintyjiä. Vasta esiintyjät herättävät lavasteet henkiin.
Tätä pohjaa vasten kaipasin Loviisassa elämää ja eloisuutta. Miettiessäni sitä oivalsin haikeana, että juuri kaupallisuus tuo sitä elämää, jota kaipasin. Ilman katujen varsille levittyviä kahviloita, putiikkeja, ravintoloiden terasseja tai kiinnostavia näyteikkunoita, miksi ihmiset kokoontuisivat ulos kaduille. On luotava palveluita ja (kaupallisia) alueita, joihin ihmiset kokoontuvat viettämään aikaa.
Loviisassa asuu 15 000 ihmistä, joten voi miettiä, eivätkö paikalliset itsekseen riittäisi tuomaan kuhinaa keskustan kaduille ilman turistejakin. Maarianhaminassa asuu vain 11 000 ihmistä, mutta siellä on yöelämää ja vilkasta ravintolaelämää keskitalvellakin. Loviisan tilanteeseen en osaa tietysti ulkopuolisena vastata. Jokaisella kaupungilla ja sen asukkailla on omat tapansa ja oma persoonallisuutensa. Tai - tämä on varmasti merkittävä tekijä: loviisalaiset pääsevät hetkessä juhlimaan tai shoppailemaan pääkaupunkiin tai muihin lähiseudun suurempiin kaupunkeihin. Ahvenanmaalla Maariahamina on aina "metropoli".
Joka tapauksessa, pidin Loviisasta valtavasti, hiljaista tai ei. Loviisa oli muutamaan sanaan tiivistettynä suloinen, puutarhamainen ja huokui tietynlaista arvokkuutta. Loviisa vetää omalla tyylillään, eikä haluakaan olla mikään ”pikku-Porvoo”. Oli ihanaa ja virkistävää vierailla pitkästä aikaa aivan uudessa paikassa Suomessa, ja katsella kaupunkia täysin tuorein silmin. Melkein kuin olisi ulkomailla… Sitä alkaa suhtautua kotimaan uusiin kolkkiin aivan eri tavalla kuin ennen. Olen janoinen taas matkustamaan, ja miksipä ei voisi tehdä ”ulkomaan matkaa” ihan kotikonnuillakin! :) Kaikki on asenteesta kiinni.
Ravintola Locale Esplanadin varrella on Loviisan parhaita ravintoloita
Vehreä Esplanadinpuisto jakaa Loviisan keskustan kahteen osaan. Toiselle puolelle jäävät vanhakaupunki eli alakaupunki sekä vierasvenesatama, toisella puolella ovat viehättävä Kappelinpuisto, linnoitukset sekä Garnisonin puutarhamainen asuinalue.
Esplanadin yläpäässä sijaitsee Loviisan viehättävä tori raatihuoneineen, ja puiston päässä kohoaa kaupungin komea kirkko.
Vanhankaupungin länsipuolta suojaa metsäinen Myllyharju, joka on Loviisan oma ”Pyynikki” tai ”Puijo”. Myllyharjun poluilla lenkkeillessä seuraa pitää havupuiden tuoksun lisäksi upea maisema kaupungin yli Loviisanlahdelle.
Vanhakaupunki, sen (tyhjä!) keskusaukio Suolatori sekä Laivasillan vierasvenesatama muodostavat Loviisan tapahtumien ytimen, ainakin kesäisin. Kesäaikaan Laivasillalla on pieniä putiikkeja, mutta toukokuun lopulla ne olivat vielä kiinni. Kahvila-ravintola Laivasilta kuitenkin oli auki, ja ilahtuneena saatoin todeta, että siellä istui iltaisin ihmisiä ja pääsin edes vähän kokemaan loviisaelämää.
Laivasilta
Plagen
Rantaa seuraavalla kävelytiellä näin myös enemmän ihmisiä kuin kaupungin ”sisällä”. Rannan alueesta muodostuikin suosikkini. Kävelymatkaa keskustasta Loviisan uimarannalle Plagenille kertyy noin kaksi kilometria, ja tämä reitti tuli käveltyä joka päivä
Vinkki: yhdistä samalle kävelylle Myllyharju, Plagen ja Laivasilta. Myllyharjun ulkoilureitti alkaa Loviisan kirkolta, ja vie harjun sekä tunnetun näköalatorni Kukkukiven kautta Plagenille. Sieltä voit palata rantaa pitkin takaisin keskustaan.
Kappelinpuiston brunssi on skonssien juhlaa
Kappelinpuisto Esplanadin pohjoispuolella on keskustan vehreä keidas, Loviisan ”Central Park”. Ihastuttava puisto sopii romanttiseen haahuiluun - tai jos olet liikkeellä lasten kanssa, vie tenavat Onnelin ja Annelin leikkimökkiin..!
Puiston keskellä sijaitsee Ravintola Kappelinpuisto, joka tarjoaa viikonloppuisin vehnäisen ystäville silmät (ja ehkä hampaatkin..!) päästä tipauttavaa huikeaa skonssi-brunssia. Brunssi ei sovi minun ruokavaliooni, mutta kävin ihailemassa ravintolan tunnelmaa ja kattauksen runsasta estetiikkaa. Kieltämättä aivan ihanan näköinen paikka..!
Kuninkaanlammen puutarha Garnisonissa on Loviisan tunnetuimpia
Puutarhamainen Garnisoni on varmasti yksi viehättävimpiä asuinalueita, jossa olen koskaan käynyt. Osa asuinalueesta sijaitsee omalla pienellä saarellaan Loviisanjoen ympäröimänä.
Täällä on niin kauniita taloja ja puutarhoja, että voi vain olla onnellinen, että Loviisassa järjestetään kolmesti kesässä Avoimet Puutarhat -tapahtuma, jossa näitä häkellyttävän upeita puutarhoja pääsee ihastelemaan luvan kanssa lähietäisyydeltä. Seuraavat Avoimet Puutarhat -tapahtuma järjestetään muuten 20.6.!
Tulipahan tallusteltua vielä keskustan ulkopuolella Uudenkaupungin alueellakin, ja ei voi väittää, että sielläkään oli yhtään ikävän näköistä.
Vaikka nimi on ’Uusikaupunki’, myös täältä löytyy 1800-luvulla rakennettuja kauniita puutaloja. Loviisassa on ylipäänsä runsaasti kuvankauniita omakotitaloalueita ja hyvin vähän kerrostaloalueita. Eikä tarvitse kävellä pitkään, kun tulee peltoa vastaan.
Niittykadun viljelypalstojen kupeessa seistessä olet alle kilometrin päässä keskustasta, ja näkymät ympärillä ovat kuin keskeltä kauneinta maaseutua.
Sellainen oli kokemus Loviisa.
Olisi mukava käydä toistekin – Wanhat Talot -tapahtuma houkuttelee jo...! <3
Hotelleista: Loviisassa ei ole minun standardieni mukaan kunnollisia hotelleja ollenkaan. Kaupungin muutaman vaatimattoman hotellin taso on kaukana viihtyisästä lomahotellista. (Tunnelmallisesta tai persoonallisesta puhumattakaan.)
Suosittelen ennemmin katselemaan Airbnb- tai mökkimajoitusta, tai majoitu Ruotsinpyhtäällä Strömforsin ruukin tunnelmallisessa Bed & Bistrossa.
Matkustajakoti Helgas (Airbnb)
Täällä majoituin itse, ja voin suositella paikkaa lämpimästi. 1800-luvulla rakennetussa talossa on muinoin sijainnut matkustajakoti Helgas, josta kahden sisaruksen luotsaama Airbnb on saanut nimensä. :)
Ullakkomajoitus on todella kotoisa ja tunnelmallinen, talon puutarha on aivan ihana, ja paikan emännät ystävällisiä, lämpimiä ja vieraanvaraisia.
Favorit Café, Aleksanterinkatu 6.
Yksi Loviisan harvoista kahviloista huseeraa niin upeassa 1800-luvun talossa, että tänne kannattaa tulla kahville jo upean rakennuksen ja puistomaisen pihan vuoksi...! Kamerani heilahti esiin joka ikinen kerta, kun ohitin tämän talon!
Tuhannen Tuskan Kahvila, Poikkikuja.
Vanhankaupungin legendaarinen (ja ainoa kahvila). Sisäpiha on niin tunnelmallinen että itkettää. Kahvit tarjoillaan hurmaavista posliiniastioista - ja saat halutessasi aitoa kermaa.
Ravintola Locale, Mannerheiminkatu 2.
Italialaishenkinen Locale on samalla rento ja kenties hieman fiinikin, jos jotain sen suuntaista kaipailee - tyyppiä romanttinen illallinen tunnelmallisessa miljöössä.
Itse söin kotiruoka-henkisen lounaan rennosti terassilla. Totesin ruoan erinomaiseksi ja terassin Esplanadi-maisemineen mitä viihtyisimmäksi. Tähän olisin mieluusti parkkeerannut useammankin kerran ja testannut myös a la carten, mutta lyhyt reissu ei antanut siihen tilaisuuksia. Ensi kerralla..?
Ravintola Gille, Sepänkatu 4.
En itse päässyt syömään tähän paikkaan, mutta kyseessä on ehdottomasti vinkin arvoinen osoite: ravintola majailee Loviisan vanhimmassa rakennuksessa 1600-luvulta. Gille on avoinna vain torstaisin (lounaskattaus), ja satunnaisesti juhlapäivinä, kuten Vappuna. Ruokakin on kuulema hyvää...! :)
Harmitti kovin, kun saavuin Loviisaan torstaina juuri lounasajan jälkeen ja missasin Gillen. Olen todellinen historiallisten rakennusten nörtti, rakastan patinoitunutta tunnelmaa..!
Bistro Kronan, Aleksanterinkatu 2.
Rento ja mukava ravintola, kahvila ja herkkumyymälä. Täällä saa kuulema kaupungin parhaan juustolautasen...! (Saattaa olla myös ainoa....) Sitäkään en ehtinyt maistaa...
Pikkuinen muutaman pöydän terassi on aivan ihana..! Ruoka mutkatonta ja hyvää, palvelu aivan erinomaista, lämmintä ja huomioivaa.
.
Kiitos vielä kerran, sympaattinen Loviisa..!
Krinti-myymälässä kohtaat paikallisen julkkiksen, Ylppö-koiran
Kaupallinen yhteistyö: Mádara
Aurinkotuote-esittelyt jatkuvat, tänään on vuorossa Mádara. :)
Mádaran aurinkotuotevalikoima on täydentynyt kahdella uutuudella, ja ne pääsevät nyt esittelyyn. Olette näistä jo kyselleetkin..! :)
☀️ Mádaralla on muuten huomenna tiistaina jälleen 24 H alekampanja verkkokaupassaan, ja sieltä aurinkotuotteita, kuten myös kaikkia muita Mádaran tuotteita, voi kotiuttaa alkaen -40% tarjoushinnoin. 😎
Mádara saa ainakin ilman muuta ääneni kilpailussa "tyylikkäimmät aurinkotuotepakkaukset".
Tykkään tosi paljon Mádaran valinnasta poiketa perinteisestä aurinkotuotteiden värimaailmasta, ja tehdä linjan designista vaalea, graafinen ja tyylikkään yksinkertainen. Silmäni lepää näissä pakkauksissa.
Mádaran valikoimassa on edustettuna suojakerroinvahvuus joka makuun; SPF 15, 20, 30 ja 50. Koostumustyyppi on kautta linjan hoitava, suojaava ja voidemainen. Eli minkä tahansa suojakertoimista valitset, voidepohja on samantyyppinen.
Jos City CC-nimellä kulkevat SPF 15-voiteet lasketaan mukaan, Mádaralla on nyt portfoliossaan kahdeksan aurinkovoidetta. :) City-CC:t jätin kuitenkin tämän jutun ulkopuolelle, sillä miellän ne itse enemmän meikki- kuin aurinkotuotteeksi.
Olen esitellyt kevään ja alkukesän aikana valtavan kirjon erilaisia aurinkovoiteita, ja voisinkin tähän alkuun tiivistää Mádara-aurinkotuotteiden olennaisimmat jutut sekä mistä itse niissä erityisesti pidän.
🌞 Mádara-aurinkotuotteet ovat veden ja öljyn muodostamia voide-emulsioita (poislukien stick)
🌞 Tuotteet ovat Ecocert Cosmos Natural -sertifioituja
🌞 Mádara-aurinkotuotteissa ei käytetä nanopartikkeleita
🌞 Tuotteissa on hoitava ja kosteuttava koostumus joka jättää iholle pitkäkestoisesti hoidetun tunteen.
🌞 Mádaran kasvoaurinkovoiteissa on mielestäni markkinoiden paras koostumus hidastamaan ja ennaltaehkäisemään ikääntymisen merkkejä.
🌞 Mádara-tuotteissa on mielestäni kaikkein paras aurinkotuotesarjojen tuoksu..! Lämpimän hedelmäinen ja kevyen mausteinen, erittäin tyylikäs. Ei makea.
Kenelle tai mille ihotyypeille Mádara-aurinkotuotteet eivät sovi?
🌞 Rasvoittuvalle tai epäpuhtaalle iholle (kasvoaurinkovoiteet ovat sen verran hoitavia)
🌞 Vegaaneille, poislukien uudet SPF 50-koostumukset jotka on formuloitu vegaanisiksi
Aloitetaan tämän kesän uutuuksista. :)
Valikoima on saanut täydennystä kahdesta SPF 50-suojakertoimen tuotteesta; Plant Stem Cell -teknologian Ultra-Shield-kasvoaurinkovoiteesta sekä erittäin tehokkaasta aurinkosuojapuikosta (- joka yllätti minut täysin..!).
PLANT STEM CELL ULTRA-SHIELD SUNSCREEN SPF 50 34,55€ / 40 ML (ale -20%, 27,64€)
sävytetty aurinkovoide kasvoille, vegaaninen
UV-suoja: sinkkioksidi ja titaanidioksidi
Uusi korkean suojakertoimen kasvoaurinkovoide on sävytetty, kuten muutkin Mádaran kasvoaurinkovoiteet. Uutukaisen sävy on lämpimämpi ja aivan aavistuksen vaaleampi kuin SPF 30 -voiteen. Ne, jotka kokevat kolmikymppisen näkyvän ihollaan liian tummana, ilahtunevat tästä uutisesta :)
Koostumus on semitäyteläinen, hoitava ja suojaava, ja odotetusti hieman paksumman tuntuinen kuin SPF 30, kiitos korkeamman suojakertoimen.
Lämmin vaalea nudebeige sävy on todella hyvä! Vaikka omalle iholleni sopii myös SPF 30 -voiteen sävy, pidän viisikymppisen sävyä universaalisti vielä parempana, tai ainakin täällä pohjoisessa, jossa iho on keskimäärin aika vaalea.
Hoitaviin ja kosteuttaviin ainesosiin lukeutuvat aloe vera, erilaiset kasvivahat, riisinleseöljy ja hyaluronihappo. Anti-age-vaikutuksesta vastaa (suojakertoimen itsensä ohella..!) tehokkaiden antioksidanttien tiimi: resveratroli, isoampiaisyrtin kantasolu-uute sekä vihreä tee.
Juuri kasvivahat (auringonkukka, riisi ja sumakki) tuovat voiteeseen sille ominaisen suojaavan ja tehokkaasti kosteuden haihtumista ehkäisevän ominaisuuden.
PRO-ACTIVE SUNSCREEN STICK SPF 50 18€ / 18 g (ale -20%, 14,40€)
sävytetty aurinkosuojapuikko, vegaaninen
UV-suoja: sinkkioksidi ja titaanidioksidi
Puikko-muotoiset aurinkosuojatuotteet kasvattavat suosiotaan. Ne menevät pieneen tilaan ja niitä on helppo lisätä iholle on-the-go, tai kesken jonkin urheiluaktiviteetin.
Itse en ole ollut tämän aurinkosuojatyypin suurin ystävä, koska niillä on taipumus olla jähmeitä ja huonosti levityviä, - ja nyt tuleekin yllätys: Mádaran puikosta tuli suosikkini...! 🤩 Tämä puikko ei ole jähmeydestä kuullutkaan...!
Tätä oli vaikea uskoa, mutta Mádaran puikko on itse asiassa koostumukseltaan ohuempi kuin Mádaran voidemaiset aurinkotuotteet.
Vaikka tuote on kiinteässä muodossa, siitä iholle liukeneva voide on hämmentävää kyllä ohuemman tuntuinen kuin varsinaiset voiteet. Vähintään tämä puikko on ilman epäilyksen häivää kaikkein miellyttävin ja notkeiten levittyvä stick-aurinkotuote jota olen koskaan testannut. 👏 Todella hyvä koostumus..!
Lämmin nudebeige sävy on sekin erittäin hyvä, ja yllättävän peittävä. Tällä saa kalpeat tai epätasaisen sävyiset sääret - ja toki kasvotkin - tasaisen sävyisiksi ja nätin näköisiksi!
Superhyvä tuote, täytyy sanoa! Öljypohjaisena ja täyteläisenä tuotteena Mádaran stick ei ole se paras mahdollinen valinta rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle, mutta muille ihotyypeille se sopii hyvin. Kuivempi ihotyyppi tietysti nauttii tällaisista koostumuksista eniten. Huomio: vaikka stick on öljypohjainen, se jättää ihon himmeäksi (ainakin minun ihoni..!).
PLANT STEM CELL AGE-DEFYING FACE SUNSCREEN SPF 30 33,55€ / 40 ml (ale -35%, 21,80€)
sävytetty aurinkovoide kasvoille
UV-suoja: sinkkioksidi ja titaanidioksidi
Hoitava ja anti-age-vaikutteinen, alkuperäinen kolmen kympin Plant Stem Cell -voide sisältää lähes saman kosteuttavan ja antioksidanttisen koostumuksen kuin SPF 50 -voide, eli aloe veraa, hyaluronihappoa, vihreää teetä ja isoampiaisyrtin kantasolu-uutetta. (SPF 50 -koostumukseen on lisätty mm. resveratrolia, ja sen vahat ovat kasviperäisiä, tehden siitä vegaanisen. SPF 30-versiossa on mehiläisvahaa.)
Isoampiaisyrtti on mielenkiintoinen ainesosa. Latvialaisen kasvipohjaisten aktiiviaineiden kehitykseen erikoistuneen Alternative Plants -tutkijatiimin kehittämä isoampiaisyrtin kantasolu-uute suojaa ihoa erityisesti UV-säteilyn aikaansaamalta stressiltä. Lisäksi se stimuloi solujen jakautumista ja kollageenin muodostumista, ja ehkäisee kollageenia tuhoavien entsyymien toimintaa.
(Pieni maailma: haastattelin Alternative Plantsin nykyisenä toimitusjohtajana toimivaa Anna Ramata-Stundaa muinoin liittyen Mádaran käyttämään koivunmahlauutteeseen, silloin hän työskenteli vielä Latvian yliopistossa tutkijana. :))
Tässä sävyero SPF 50 -voiteeseen.
Kuten olen aiemmissakin yhteyksissä todennut, Mádaran SPF 30 -kasvoaurinkovoide omaa huomattavasti kilpailijoiden vastaavia kasvoaurinkovoiteita anti-age-vaikutteisemman koostumuksen. Se on siis erityisen hyvä tuote puolustamaan ihoa ennenaikaiselta ikääntymiseltä.
Verrattuna vaikkapa Patykan SPF 30 -kasvoaurinkovoiteeseen, Mádaran voide on täyteläisempi, kosteuttavampi sekä antioksidanttisempi ja sopii kuivemmalle iholle.
Mennäänpä sitten vartaloaurinkotuotteiden puolelle. :)
BEACH BB SHIMMERING SUNSCREEN SPF 15 24,90€ / 100 ml (ale -40%, 14,94€)
hohtava ja sävytetty aurinkovoide vartalolle
UV-suoja: sinkkioksidi ja titaanidioksidi
Beach BB-aurinkovoide on nimensä mukaisesti kuin kaunistava BB-voide vartalolle. Koostumus tuo iholle kaunista kullanbeigeä sävyä. Levittyvyydeltään tämä voide on Mádaran vartaloaurinkovoiteista kaikkein notkeimmin levittyvä - odotetusti, koska alhaisin suojakerroin.
Itse käytin Beach BB -voidetta viimeksi valmistujaisjuhlissa kuun alussa, kun ensimmäisiä kertoja ulkoilmalle tänä kesänä paljastetut sääreni näyttivät vähän onnettomilta kalpeudessaan. 😀 Beach BB -voiteella taioin sääret juhlakuntoon eivätkä ne enää näyttäneet niin olmeilta - erityisesti verrattuna jo päivettyneisiin käsivarsiini ja kasvoihini..! 👌
Aikaisempi versio tästä voiteesta sisälsi myös tekstin, "sopii kasvoille". Uusimmasta versiosta teksti on poistunut. Itsekään en suosittele Beach BB -voidetta kasvoille. Reilusti hohtava koostumus toimii upeasti vartalon iholla, mutta on vähän turhan kimaltava kasvoilla.
Beach BB:n sävy on muuten todella hyvä; vaalea ja lämmin.
PLANT STEM CELL ANTIOXIDANT SUNSCREEN SPF 30 22€ / 100 ml (ale -40%, 13,20€)
WEIGHTLESS SUN MILK SPF 20 25,90€ / 125 ml (ale -40%, 15,54€)
UV-suoja: sinkkioksidi
Nämä voiteet taas sopivat vartalon lisäksi myös kasvoille. Lisäksi tämä duo sopii niille kuluttajille, jotka eivät halua sävytettyä aurinkovoidetta; näissä ei ole mukana väripigmenttiä.
SPF 20 -koostumus on nimeltään weightless sun milk, mutta ei tämä aivan weightless ole, vaikka oikein mukavasti levittyykin. Mádaralla ei ole vesimäisen ohuita koostumuksia lainkaan, vaan kaikkia voi kutsua täyteläisiksi emulsioiksi.
Hoitava koostumus sisältää aloe vera -pohjan, kasvivahoja, mehiläisvahaa sekä vadelmansiemenöljyä. Voide on iholla täysin näkymätön.
SPF 30 -voide kuuluu anti-age-vaikutteiseen Plant Stem Cell -tuotesarjaan, ja sisältää sarjan nimikkoainetta, isoampiaisyrtin kantasolu-uutetta. Muilta osin voide on kasvoille kehitettyjä Plant Stem Cell -voiteita yksinkertaisempi, ja sisältää kosteuttavan aloe vera -pohjan lisäksi mm. glyserolia, lesitiiniä ja vadelmansiemenöljyä. (Jos haluat ne täydet hoitavat paukut, ne löytyvät kasvovoiteista.)
Mádaran aurinkovoidekoostumustyypille uskollisesti tämäkin voide jättää iholle hoidetun ja suojaavan tuntuisen pinnan.
Vinkki: jos voide jättää iholle vaaleaa kajoa, se katoaa täysin, kun hierot voidetta huolellisesti ihoon.
Siinäpä oli taas aimo annos aurinkovoideasiaa :)
Näitä riittää yhä, uskokaa pois..! ^_^ ☀️
Olisi muuten kiva ottaa pikagallup: mitä suojakerrointa käytätte? Ilahdun, jos jaksaisitte jättää vaikka numeron mittaisen kommentin: 15, 20, 30, 50.... Kiinnostaa, mitä kerrointa lukijoiden joukossa käytetään eniten. Veikkaan kolmeakymppiä...! 🙂
P.S. Tämä tuli vielä mieleen, kiitos kommenteissa esitetyn kysymyksen:
Mineraalipohjainen aurinkosuojatuote lähtee iholta parhaiten öljypohjaisella puhdistusaineella. Suosittelen myös kasvosienen tai musliiniliinan ja vartalolla pesusienen käyttöä. Jos olet aiemmin kokenut, että mineraaliaurinkovoidetta on vaikea saada irtoamaan iholta, kokeilepa öljyputsaria, ja johan lähtee...!
Mádaran Melting Cleansing Oil on täydellinen tuote poistamaan mineraaliaurinkovoide kasvoilta. 24 H-kamppiksesta sen saa -35% alehintaan 14,24€ / 100 ml (norm. 21,90€). Lämmin suositus tälle!
Esittelyssä Laveran limited edition -kesämeikkikokoelma :) ☀️⛱
Olen saanut tuotteet töistä.
Laveran tämän kesän meikkikokoelma on nimeltään Into The Summer.
Kokoelma hakee inspiraationsa Miami Beachin, Kapkaupungin ja Los Angelesin kaltaisten kesäkaupunkien rohkeista väreistä. Miami Beach sopiikin mielestäni hyvin kokoelman teemaksi, sillä Miami vie tällaisen kasarilapsen muistot heti 80-luvulle, kiitos Miami Vicen legendaarisen TV-sarjan. (Don Johnson..! 😎) Laveran kesäkokoelman sinistä, keltaista ja turkoosia yhdistävä sävymaailma yhdistettynä barbiemaiseen tuoksuun luo vahvat kasarivibat...!
Kyllä - tuotteissa on makea, hedelmäinen tuoksu joka vie ajatukset välittömästi 80-luvun tuoksuviin nukkeihin, My Little -poneihin ja pyyhekumeihin. ☺️
Tässä kaksi kesäkokoelman meikeillä tekemääni lookkia.
Kokoelma on myynnissä yksinoikeudella ainoastaan valikoiduissa K-Citymarketeissa:
KCM Helsinki Easton
KCM Helsinki Malmi
KCM Helsinki Ruoholahti
KCM Vantaa Koivukylä
KCM Vantaa Tammisto
KCM Vantaa Myyrmäki
KCM Espoo Sello
KCM Espoo Iso Omena
KCM Järvenpää
KCM Kerava
KCM Turku Länsikeskus
KCM Turku Kupittaa
KCM Pirkkala
KCM Oulu Kaakkuri
KCM Kuopio Kolmisoppi
KCM Lappeenranta
Kokoelman kaksi luomiväripalettia sisältävät kolmen eri koostumuksen sävyjä. Värikkäät sävyt ovat hohtavia wet & dry -luomivärejä, ruskeat sävyt ovat mattaisia puuteriluomivärejä ja paletin highlighter-sävy on voidemainen.
Palettien OVH-hinta on 10,50€.
Kokoelman aurinkopuuterit poikkeavat tavanomaisista aurinkopuutereista: Sun Glow Powder -puuterit tuovat iholle hehkua ja hyvin kevyen sävyn. Varjostuksia niillä ei voi tehdä, eikä merkittävästi sävyttää ihoa. Itse nimeäisinkin nämä "bronzing highlightereiksi". :)
Aurinkopuuterien OVH-hinta on 12,50€.
Kumpikin sävy on neutraali eikä taita voimakkaasti keltaiseen eikä liioin punaiseen. Sunset Beach on sävyistä vaaleampi, Golden Sahara tummempi. Pigmenttiä näissä on niin miedosti, että sävyjen syvyysero on lopulta hyvin pieni.
Kumpikin tuo iholle hehkua ja vain aavistuksen sävyä. Tykkään näistä tosi paljon! Rusketun hyvin, enkä oikeastaan koskaan ole käyttänyt aurinkopuuteria varsinaisesti ihon sävyttämiseen. Etenkään kesällä siinä ei olisi mitään pointtia..! Sen sijaan tällainen beigen sävyinen hehkutuote on aivan ihana silaus korostamaan ruskettunutta ihoa..!
Kokoelman Matt'n Stay Lips -huulimeikkikynät ovat nekin aivan ihanat! 😍 OVH-hinta näille on 10,50€.
Erään kollegan kanssa kumpikin totesimme, että näissä on vielä miellyttävämpi ja paremmin liukuva koostumus kuin vakiovalikoiman Matt'n Stay -kynissä. Ihan superhyvä koostumus, ja niin helppo käyttää!
Fiilistelinkin tätä huulimeikkituotetta talven huulipuna-postauksessani, käytän Matt'n Stay -kyniä kaiken aikaa. Pohjustan ja sävytän niillä huulet ja levitän päälle huulikiillon. Toki nämä näyttävät tosi kivalta myös yksinään. Mä vain olen kiiltävän huulimeikin ystävä..! 😙
Kesäkokoelman sävyt ovat murrettu nuderoosa Pink Splash, kirkas marjaisa pinkki Pink Siesta ja murrettu tummempi vanha roosa Dreamy Tulip.
Dreamy Tulipin väriä on vaikea kuvailla, mutta se on suosikkini..! Sävy näkyy huulillani yllä olevassa korallisessa meikki-lookissa :)
Coral Touch -paletissa on korallinen ja turkoosi wet & dry -sävy, ruskea mattasävy sekä kultaan taittava lämmin highlighter-sävy.
Wet & dry -sävyt voi nimensä mukaisesti levittää kuivana tai kosteana. Kuivana sävyt ovat miedompia ja läpikuultavia, kosteana (kuten tässä swatch-kuvassa) vahvempia ja peittävämpiä.
Levitys kosteana tapahtuu näin: kostuta sivellin vedessä reilusti kosteaksi siten, että sivellin on ns. "semimärkä", mutta ei vettävaluva. Paina liika vesi paperinpalaan, ja vie sitten sivellin luomivärinappiin. Pyörittele sivellintä napissa, ja jos siveltimen kosteustaso on oikea, syntyy hyvin levittyvää "luomivärimaalia", jota voit sitten sivellä silmäluomille :) Jos sivellin ei ole riittävän kostea, "maali" jää liian kuivaksi ja levittyy muruisesti ja epätasaisesti, jos taas sivellin on liian kostea, "maalista" tulee liian märkää ja laihaa. Pari kertaa kun kokeilee, niin oikea kosteusaste selviää :)
Coral Touh -paletin korallinen sävy on mielestäni poikkeuksellisen vahvapigmenttinen myös kuivana levittäessä. 👌Aivan ihana sävy, joka toimii myös poskipunana. Sävy shiftaa kevyesti vaaleanpunaiseen.
Turkoosi sävy on oikein klassinen, raikas kesämeikkisävy. Harva sävy sopii mielestäni yhtä makeasti kontrastiksi ruskettuneelle iholle kuin turkoosi...! 😙
Tässä meikissä olen levittänyt turkoosia sävyä kosteana.
Huulilla on Laveran vakiovalikoimaan kuuluva Matt'n Stay Lips -huulimeikkikynä sävyssä Matt'n Peach, ja sen päällä Diorin hyvin läpikuultava Lip Maximizer -huulikiilto. Tämä on yksi mun suurimmista suosikkihuulimeikeistä! 💋
Kasvoilla kesämeikkikokoelman kumpaakin aurinkopuuteria, poskilla sipaisu Coral Touch -paletin korallia. Itse asiassa minulla ei ole tässä meikissä kasvoilla meikkipohjaa ollenkaan, vaan "meikkipohja" tulee aurinkopuuterista. Se ei peitä, mutta sen pehmeästi valoaheijastava koostumus tekee ihosta tasaisemman ja ikäänkuin viimeistellymmän näköisen kuin ilman meikkiä. Näette, että ihosta ei tule mikään helmiäisen bling-hohtava, vaan aurinkopuuterien tuoma hehku on lopulta aika hienovarainen :) Ai että tykkään niistä!
Jännittävä Summer Skies -paletti on selvästi "haastavampi" kuin Coral Touch, sillä harva perusmeikkaaja tekee meikin sinisellä ja keltaisella.
Upeat sävyt, mutta eivät tosiaan mikään naapurin Tiinan arkimeikki. Näenkin tämän paletin ihanteellisesti osana isompaa luomivärikokoelmaa, jokainen paletin sävyistä on kaunis, mutta itse käyttäisin näitä ennemmin erillään toisistaan. Hinnalla 10,50€ yhdelle napille ei kyllä paljon jää hintaa..!
Kullankeltainen ja sininen ovat paletin wet & dry -sävyt. Keltainen on todella ihana, eikä pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa. Se ei kuivana levitettynä ole itse asiassa lainkaan keltainen, eikä oikein kultainenkaan, vaan jäinen vaalea, jossa ihan aavistus sitruunankeltaista. Laitoin sitä korallisessa meikissä silmän sisänurkkaan tuomaan valoa. Sävyn voimakas hohto ei näy kuvissa, kuivana sävy on siis kunnon frozen-osastoa hohtavuudessaan...! Kosteana levitettynä keltainen pigmentti tulee näkyviin, mutta jäinen sitruunainen vaaleus shiftailee silti upeasti!
Paletin mattainen sävy on kuin eksynyt väärään seuraan; muiden sävyjen ollessa viileitä, mattainen sävy on lämmin, persikkainen beige. Todella kaunis koko luomen sävy..! Sopii erinomaisesti pariksi Coral Touch -paletin ruskealle. :)
Voidemainen highlighter-sävy on jäinen, ihan aavistuksen vaaleanpunaiseen taittava valkoinen.
Coral Look
Silmäluomilla Coral Touch -paletin korallia sekä Summer Skies -paletin keltaista (kuivina)
Rajaus Chanelin tummanruskealla kynällä, jonka jälki pehmennetty Coral Touch -paletin ruskealla
Alaluomella tummansinistä Summer Skies -paletista
Poskilla Laveran vakiovalikoman poskipunaa sävyssä Charming Rose
Koko kasvoilla kevyesti kesäkokoelman Sunset Beach -aurinkopuuteria
Huulilla kesäkokoelman huulimeikkikynä sävyssä Dreamy Tulip
Into The Summer -kokoelma on myynnissä yksinoikeudella vain valikoiduissa K-Citymarketeissa.
Tänään tutustutaan erään kosmetiikkafriikin tarinaan ja pitkään kyteneeseen, vihdoin toteutuneeseen unelmaan; omaan kosmetiikan verkkokauppaan. :)
Kauppa on nimeltään Beautiikki, ja sitä luotsaa pitkän linjan kauneusvaikuttaja ja meikkaaja-maskeeraaja Maria Purmonen.
Kymmenien muista kaupoista tuttujen sarjojen sijaan Beautiikki keskittyy tarkasti harkittuun valikoimaan pieniä laatu- ja indiebrändejä kuten Nuori, Ere Perez, Kia-Charlotta ja Helemaal Shea. Viimeksi mainittu on myynnissä yksinoikeudella ainoastaan Marian kaupassa.
Beautiikki edustaa omalla tavallaan harkittua minimalismia, voi sanoa. Sekä tietysti omistautuneisuutta niche-tuotteille ja käsityöläiskosmetiikalle.
Tiedättekö, Beautiikki on kuin se Kauppahallin ihana juustotiski, jonne suuntaat, kun et etsi Valion Polaria tai Pirkan leipäjuustoa, vaan haluat maistaa jotain jännempää, pienjuustolan artesaanijuustoa. ☺️
Beautiikin "purkkipomo" Maria on pesunkestävä kosmetiikkaintoilija: hän on pitänyt omaa Maria Glow -blogiaan lähes yhtä pitkään kuin minä omaani; yli 11 vuotta..! Tunnen Marian blogiyhteyksien ohella myös työpiireistä, Maria on tehnyt meille keikkaa I Love me -messuilla.
Marian tarina ja matka yrittäjäksi on tosi inspiroiva, ja olikin ihana lähteä kirjoittamaan tätä juttua Marian "karkkikaupasta". :) Itse muuten tuppaan yhä välillä unohtamaan, että minäkin olen yrittäjä, koska en edelleenkään identifioi itseäni yrittäjäksi - vaikka olisi varmasti hyvä juttu olla iloinen saavutuksistaan ja siitä, että on työllistänyt itse itsensä. 💕 (Olenhan minä..!) Yrittäjyys ei vain koskaan ollut minua, kun olin nuorempi. No, ei vanhempanakaan, se kävi vähän niinkuin vahingossa! :D Mutta se ei ole tämän jutun aihe.
Maria taas on nuoresta saakka haaveillut omasta yrityksestä. Hän opiskeli tradenomiksi, ja kiinnostui opintojen aikana kosmetiikasta. Tuohon aikaan syntyi myös Marian blogi, ja sitten olivatkin vuorossa meikkaaja-maskeeraajan opinnot. Omasta hoitolasta haaveileva Maria päätyi töihin kauneushoitolaan.
Kohtalo puuttui hetkeksi peliin, kun Maria allergisoitui työn kautta akrylaateille. Kosmeettiset hoidotkaan eivät ihan tuntuneet omalta jutulta, joten Maria päätti hetken mielijohteesta vaihtaa alaa ja opiskeli röntgenhoitajaksi. Seuraava elämänvaihe röntgenhoitajan työssä vei Marian burnouttiin. Uupumuksesta toipuessa Marian mielessä alkoi jälleen heräillä vanha unelma omasta yrityksestä.
Kosmetiikka jatkoi mukana Marian elämässä blogin ja sivutoimisen meikkaajan työn muodossa. Tämän myötä heräsi ajatus kanavasta, jossa voisi myydä meikkejä ja jonka kautta voisi pitää pientä varastoa ja saada sen myös kiertämään.
Sattuman kautta Marialle tarjoutui tilaisuus ostaa Beautiikki. Beautiikin brändit miellyttivät Mariaa, ja valmiin valikoiman ratkaisu tuntui sopivalta siirrolta kosmetiikkakauppiaan kenkiin. Niin Mariasta tuli oman verkkokaupan omistaja ja meikkiherkkujen kauppias. :)
Maria korosta, että Beautiikki on yhä matkalla ja kehittymässä. Maria haluaa luoda siitä omansa - ja asiakkaiden - näköisen. Hän toivoo asiakkailta palautteita ja valikoimaehdotuksia, joiden mukaan kehittää liiketoimintaa. Minun korvaani kuulostaakin, että Maria on luomassa Beautiikista luonnollisen indie-kauneudenhoidon oman kylän kauppaa, näin niinkuin K-Marketien mukavaa filosofiaa lainaten. ☺️
Beautiikin brändit:
Bachca - ylellinen meikkisivellin- ja hiustarvikebrändi
Ere Perez - australialainen meikki- ja ihonhoitosarja
Fleur - Suomessa kehitettyjä kestovanulappuja
Helemaal Shea - palamuotoista artesaaniluonnonkosmetiikkaa Hollannista
Jane Iredale - eläinkokeettoman ja "clean beauty" -kosmetiikan edelläkävijä
Kia-Charlotta - vegaaninen kynsilakkasarja Saksasta
Luvially Organic - ekologisia huulivoiteita Suomesta
Nuori - selektiivistä tuorekosmetiikkaa Tanskasta
Koodilla KARKKIPAIVA saatte -15% alennusta kaikista Beautiikin normaalihintaisista tuotteista 30.6. saakka. 😊
Sain Marialta kokeiltavaksi korillisen "kaupan parhaita juustoja" (heh), ja tässä ajatuksiani niistä. Ere Perezille omistan pidemmän pätkän. :)
Aiemmin omistin myös Nuorille oman postauksen. Sen löydät täältä.
KIA CHARLOTTA -KYNSILAKAT 12,90€ / 5 ml
Ainakin mitä testiin saamani A Wildflower -sävyn perusteella voi todeta, tässä on varmaan parhaimman keston omaava kynsilakka, jota olen käyttänyt vuosiin. 😍 Vaikka kynsissäni on geelivahvisteet, jotka periaatteessa auttavat lakkaa kiinnittymään paremmin, ei mikään lakka ole pysynyt kynsissäni enää moneen vuoteen. Olen niin turhautunut siihen..! Lakka kuluu rumasti pois kynsien kärjistä jo yhdessä päivässä, ja kolmen päivän jälkeen melkein puolet kynnestä on "nakuna". Lakka ei siis lohkeile, se vain kuluu pois.
No, Kia-Charlotan lakka kestää kynsilläni toista viikkoa ilman tätä kulumisefektiä..! Ihan käsittämätöntä..! Sävy alkoi kulua kynsien kärjistä minimaalisesti ehkä kuudentena päivänä, mutta vielä toiselle viikolle mentäessä kynnet näyttivät kokonaisuudessaan hyviltä ja siisteiltä!
Testiin saamani sävy on korallinen A Wildflower. Beautiikin sivulla sävykuvaus on "korallipinkki", mutta minun kynsilläni sävy on enemmän korallioranssi. Valosta riippuen se voi näyttää kirkkaammalta oranssilta tai pehmeämmältä ja persikkaiselta.
Kia Charlotta -brändin on muuten kehittänyt suomalaissyntyinen Kia (enempää tietoa en löytänyt..!). Brändin kotimaa on Saksa. Kia-Charlotan lakat ovat vegaanisia ja mikromuovittomia, ns. 15 free -kynsilakkoja. Tämäkin huomioonottaen kesto on kyllä ihan omaa luokkaansa..!
Kia-Charlotan lakoilla on Vegan Societyn ja Petan sertifikaatit. Lisäksi ne ovat hajusteettomia - vaikka totta kai näissä on kynsilakalle ominainen lakan haju.
Sain testiin myös päällyslakan, mutta en ole huomannut, että se parantaisi lakan jo muutenkin fantastista kestoa. Kia-Charlotan lakka pysyy kynsilläni yhtä hyvin ilman päällyslakkaakin.
Top Coatin hyöty omissa kynsissäni on ennen kaikkea siinä, että se ehkäisee lakkaviiruja, joita värikkäät kynsilakat herkästi jättävät osuessaan erilaisille pinnoille. Ihan siis kuivuttuaankin. Erityisesti punaiset..! Nimimerkillä "monetkohan punaiset skraidut olen jättänyt jälkeeni kynsieni kautta..."
HELEMAAL SHEA
Jos saisin valita yhden brändin Beautiikin valikoimasta, se olisi tämä..! Vaikka en itse edes käytä palasaippuaa...! Helemaal Shean tuotteet vain ovat niin suloisia, ja kuten olen aiemmin tunnustanut - olen vähän heikkona saippuoiden esteettisyyteen...! 😍
Vaikka en ole saippua-ihmisiä, hyvin moni muu on, ja saippuat vastaavat täydellisesti tämän hetken zero waste -trendiin. Tai sanoisinko tämän hetken ja tulevaisuuden, pakkauksettomuus ja muovittomuus on se suunta, johon maailma on menossa - ja johon meidän täytyykin mennä. Pala-muoto kosmetiikassa kasvattaa suosiotaan jatkuvasti, ja odotan jo mielenkiinnolla, mitä kaikkea 10 vuoden päästä saakaan kiinteässä muodossa. :)
Vielä yksi pointti suloisten saippuoiden puolesta: oli sitten zero waste -henkinen tai ei, kauniit, käsintehdyt artesaanisaippuat ovat aina helppo ja ihana lahjaidea. Ja sopivat kenelle tahansa! Kyllä useimmat ihmiset vähintään käyttävät saippuaa käsienpesussa..!
Helemaal Shean saippuoiden hinnat ovat välillä 6,50€ ja 9,50€. Valikoimassa on myös palashampoita, nekin saippuapohjaisia.
On merkin valikoimassa itse asiassa muutama ei-saippuapohjainenkin tuote: kiinteä vartalovoide sekä hiustenhoitoaine.
Vartalovoidepaloja on viisi erilaista, neljä tuoksuvaa ja yksi hajusteeton. Olen jälleen aivan haltioissani tuotteen estetiikasta: vartalovoidepala on prässätty kauniiseen kukan muotoon ja myydään sievässä alumiinirasiassa. 😍
Sain testiin hajusteettoman vartalovoiteen (14,50€ / 100 g). Ainesosaluettelo on hoitavassa lyhykäisyydessään seuraavanlainen: kaakaovoi, avokadoöljy, oliiviöljy. Kaikissa Helemaal Shean Body Butter -paloissa on sama koostumus, erona vain tuoksu. Tuoksuversioissa on laventeli, vanilja, patsuli ja litsea.
Pyöreämuotoista palaa on helpompi ja miellyttävämpi hieroa ihoon kuin neliön muotoista, huomaan :) Aiempi kokemukseni on kantikkaan muotoisista vartalovoidepaloista. Helemaal Shean Body Butter Bar jättää ihoon juuri sopivan verran öljyjä, ja öljyt liukenevat mukavasti kun palaa hieroo ihoon. Koska koostumus on 100% rasvaa ja öljyjä, pala-muotoiset vartalovoiteet ovat parhaita kuivalle iholle.
Kiinteät hoitoaineet sisältävät kvatteja, eli omaavat hyvän potentiaalin selvittää hiusta. (Kvatit ovat siinä hommassa ehdoton ainesosa!)
Kaikille hiustyypeille sopiva palahoitoaine (14,50€ / 50 g) sisältää kvattien lisäksi kaakaovoita, sheavoita, jojobaöljyä, pantenolia ja vehnäproteiinia.
Kuivien hiusten palahoitoaine (14,50€ / 50 g) sisältää kvattien lisäksi sheavoita, kookosöljyä, pantenolia, avokadoöljyä sekä vehnäproreiinia.
Näitä en ole testannut omiin hiuksiini, koska palahoitoaineet eivät toimi minulla, siitä on jo kokemusta. Palahoitoaine sopii parhaiten käsittelemättömälle hiukselle. Kemiallisissa käsittelyissä vaurioitunutta hiusta sen koostumus ei kokemukseni mukaan riitä hoitamaan.
ERE PEREZ
Ere Perez on brändi, josta olen ollut kiinnostunut pitkään. Niitä sarjoja, joista kuulee siellä täällä, ja yleensä aina positiivisissa yhteyksissä. Sarjasta on muodostunut kiinnostava, laadukas ja houkuttava kuva.
Tämä mielikuva vahvistui Marian lähettämiä tuotteita testaillessa.
Oat Milk Foundation 38,50€ / 30 ml
Kosteuttava ja voidemainen meikkivoide tuntuu iholla erittäin miellyttävältä. (Myönnän, että toivoin Marialta juuri tätä meikkivoidetta ihan vain törmättyäni Katja Kokon hehkutuksiin Googlessa... 🤩)
Oat Milk -meikkivoidetta kutsutaan peittäväksi, ja kyllä se peittääkin keskiverto-luonnonkosmetiikan meikkivoidetta paremmin. Minä sanoisin medium + peittävyys. 👌 Täyteläinen ja hoitavan tuntuinen koostumus ei takerru ihoon ei niin millään, ja tuntuma on vähän kuin laadukkaasssa BB-voiteessa; tämä on ikään kuin vähän "jämäkämpi" kuin tyypillinen, nestemäinen meikkivoide. Tykkään kovasti! 😙
Koostumus on itse asiassa vailla "rehellisiä öljyjä", mikä varmaankin tekee Oat Milk -meikkivoiteesta niin epärasvaisen tuntuisen, vaikka se onkin täyteläinen. Käytetyt öljyt ovat silkkisiä estereitä. Hoitavien ainesosien osastolta löytyy kaura- ja persikkauutetta, glyserolia, e-vitamiinia sekä sakkaridiyhdiste.
Sain testiin kaksi sävyä.
Chai on lämmin ja keltapohjainen keskivaalea sävy, ja vaikka se näyttää keltaisemmalta kuin ihoni, se sulautuu ihooni oikein hyvin. Maple on neutraali beige joka sopii päivettyneelle iholle. Kuten minulle nyt :) Testailin Chaita keväällä, mutta nyt se on jo liian vaalea ja tällä hetkellä Maple sopii paremmin.
Ere Perez Look 1
Iho: Oat Milk Foundation, sävy Chai
Poskipuna: Carrot Colour Pot, sävy Harmony
Huulet: Olive Oil -huulipuna sävyssä Picnic, päälle taputeltu aavistus Vanilla Highlighteria sävyssä Falling Star
Olive Oil Lipstick 27€ / 3,5 g
Runsaspigmenttinen ja hoitava huulipuna. Oliiviöljyn ohella koostumuksessa on kaakaovoita sekä candelilla- ja karnauba-vahaa. Olive Oil -huulipunat ovat vegaanisia ja PETA-sertifioituja.
Sain testiin upeat, koralliset sävyt Picnic ja Birthday. Picnic on vaaleampi, persikkainen korallioranssi, Birthday kirkas ja punaisempi koralli. Näissä on todella miellyttävä koostumus; vaikka jälki on aika mattaista, puna ei ole yhtään kuivakkaa vaan tuntuu pehmeältä ja voidemaiselta.
Vanilla Highlighter, sävy Falling star 29€ / 10 g
Jännä sävy - hylsyssä lämpimän toffeen sävyinen voidemainen highlighter onkin iholla aika viileän sävyinen, ja virallisessa kuvauksessa puhutaan "hopeasta". Itse en näe tätä ihan niin kylmänä sävynä, vaan sanoisin viileä shampanja. Erittäin kaunis ja mukavasti levittyvä sävy.
Ere Perez Look 2
Iho: Oatmeal Foundation, sävy Chai
Poskipuna: Carrot Colour Pot, sävy Harmony
Highlighter: Vanilla Highlighter, sävy Falling Star
Huulet: Olive Oil Lipstick, sävy Birthday
Carrot Colour Pot -poski- ja huulipuna 26,50€ / 6,5 g
Ohh, kuten on tullut todettua, rakastan voidemaisia poskipunia, koska ne saavat ihon näyttämään paremmalta kuin puuterimainen. (Myönnettävästi käytän silti enemmän puuterimaista, ihan silkkaa laiskuuttani - se on nopeampi sutia kasvoille..!) Carrot Colour Pot -puna saa nimensä sen sisältämästä hoitavasta porkkanaöljystä.
Sain testiin sävyn Harmony, joka on aivan ihana marjainen, murrettu vanha roosa. Minulla ei ole kokoelmissani mitään muuta tämän kaltaista sävyä...! Niin ihana..!! 😍 Sävyssä ei ole yhtään helmiästä, mutta oliivi-, avokado- ja porkkanaöljyä sisältävä koostumus saa sävyn näyttämään iholla herkullisen kuulaalta. Upea poskipuna, ja Oat Milk -meikkivoiteen ohella suosikkini Ere Perezin testituotteista! Tätä voi myös käyttää huulilla.
Kaiken kaikkiaan heräsi kyllä pieni nälkä jatkaa tutustumista Perezin maailmaan... 🤗
Jos Ere Perez, Nuori, Helemaal Shea & kumppanit herättivät kiinnostuksesi, voit tutustua niihin ja kaikkiin muihinkin Beautiikin brändeihin -15% alennushintaan 30.6. saakka. Alennuksen saa koodilla KARKKIPAIVA.
Tai ilahduta Mariaa lähettämällä hänelle palautetta tai ehdotuksia Beautiikkiin liittyen ☺️ Meilin voi nakata osoitteeseen info@beautiikki.fi
*
P.S. Onko lukijoiden joukossa oman yrityksen haaveen toteuttaneita...? :)
Fysikaalinen eli mineraaliaurinkosuoja ei suinkaan rajoitu vain luonnonkosmetiikkaan. Fysikaalinen aurinkosuoja kasvattaa suosiotaan, sillä ihoon imeytymättömänä se aiheuttaa kemiallista suojaa vähemmän ihoreaktioita ja sopii paremmin esimerkiksi herkälle iholle ja raskaana oleville. Lapsista puhumattakaan.
Fysikaalisen aurinkosuojan kiistaton etu on myös se, että se alkaa toimia välittömästi iholle levittäessä.
Yhä useampi normikosmetiikan merkki on alkanut valmistaa myös fysikaalisen filtterin aurinkosuojatuotteita. Tänä vuonna Nivea toi markkinoille omat mineraaliaurinkovoiteensa, ja Lumene on jo aiemmin (viime vuonna..?) lanseerannut mineraalipohjaiset, suojakertoimelliset kasvovoiteet.
Ostin testiin Nivean uutuudet sekä Lumenen Valo-sarjan Brightening Day Fluid SPF 30 -päivävoiteen. Lisäksi ostoskoriin päätyi hybridituote; Ambre Solaire -aurinkovoide, joka yhdistää fysikaalisen ja kemiallisen suodattimen.
Aloitetaan Niveasta. Pidemmittä puheitta: nämä ovat kaamea floppi.
Nivean mineraaliaurinkovoiteet osoittavat, kuinka vaikeasti formuloitava tuote mineraalipohjainen aurinkovoide todella on. Nivea hallitsee kemialliset aurinkosuojat, ja merkillä on vuosikymmenien osaaminen tältä saralta. Nivean aurinkovoiteet ovatkin monen luottotuote. Mielestäni Nivealla on jopa ihan parhaat päivittäiskosmetiikan kasvoaurinkovoiteet, esittelin ne viime kesänä täällä.
Mutta mineraaliaurinkovoiteet? Kaikella lempeydellä: ei mennyt nappiin.
Nivean mineraaliaurinkovoiteita on kaksi, kummatkin SPF 50+ -kertoimella. Toinen on kasvoille, toinen lapsille.
UV-suojana on käytetty sinkkioksidia ja titaanidioksidia. Vieläpä nanokokoisena, mikä tekee tuloksesta entistä oudomman. Nanokokoisilla partikkeleilla pyritään vähentämään mineraalifiltterin iholle jättämää valkoista sävyä.
No. Nivean mineraaliaurinkovoiteet jättävät ihoon todella voimakkaan valkoisen kajon. Koostumus on jähmeä ja kosmeettinen kokemus sanalla sanoen kuin paluu ajassa taaksepäin aikaan, jolloin mineraaliaurinkovoiteet olivat, ehh, juuri tällaisia.
Iholle jää Nivean mineraaliaurinkovoiteen jälkeen vaaleanharmaa haamusävy. Se ei sulaudu ihoon, vaikka kuinka hieroisit.
En tiedä voisiko tämä sävy toimia todella kalpealla, ei-ruskettuvalla iholla... Vähän epäilen. Iho jää kerta kaikkiaan haamun näköiseksi, ja ruskettuneella iholla efekti saa pesemään kasvot saman tien.
Olen saanut Instagramin puolella useita kommentteja vastaavista kokemuksista Nivean mineraaliaurinkovoiteista. Hyvä yritys, Nivea, ja ylipäänsä hieno ele laajentaa fysikaalisiin aurinkovoiteisiin, mutta valitettavasti tämä kokeilu on julistettava pettymykseksi.
Olen varma, että Nivea palaa näiden kanssa vielä labraan ja näemme lähivuosina uuden yrityksen. Fysikaalisten aurinkosuojien suosio tulevaisuudessa tuskin ainakaan vähenee. Selvästikin yritykseltä puuttuu toistaiseksi se osaaminen, joka monilla luonnonkosmetiikan firmoilla jo on mineraalisuodattimiin liittyen.
Ei muuta kuin takaisin koulun penkille, ja visiitti luonnonkosmetiikan tuotekehittäjien master classeille..! ;)
🧡 Sen sijaan LUMENE onnistuu upeasti..! 👏
Reiluuden nimissä todettakoon, että Lumenen mineraaliaurinkovoiteet ovat SPF 30 -tasoa, Nivean taas SPF 50 -tasoa, ja viisikymppisissä kosmeettinen miellyttävyys on jo paljon haasteellisempi juttu kuin kolmessa kympissä. Lumenen voiteet eivät myöskään ole vedenkestäviä, Nivean ovat. Vedenkestävyys vaikuttaa sekin tuotteen ihotuntumaan.
Oli miten oli, pidän Lumenen formuloinnista. :)
VALO / NORDIC-C BRIGHTENING DAY FLUID SPF 30 -voiteen UV-suoja tulee sinkkioksidista. Voide on suhteellisen ohutta ja levittyy erittäin hyvin. Pakkauksessa koostumusta kuvaillaan "kevyeksi", mutta ei tämä ihan vesimäisen raikasta emulsiota kuitenkaan ole - sanalla sanoen: yhtä kevyttä, kuin Patykan SPF 30 -kasvovoide.
Oma kuvaukseni koostumuksesta olisi semitäyteläinen. Se levittyy erittäin notkeasti ja tuntuu hoitavalta. Aistin voiteessa selvästi öljymäistä täyteläisyyttä, mutta voiteen imeydyttyä iholle ei kuitenkaan jää rasvaista tunnetta tai kiiltoa. Tämä riippuu varmasti myös ihotyypistä; mitä kuivempi iho, sitä nopeammin tämä varmasti katoaa ihoon.
Voide ei jätä ihoon vaaleaa kajoa.
Brightening Day Fluid -voiteessa on ihana, hedelmäinen Valo-sarjan signature-tuoksu. En tykkää monistakaan Lumene-tuotteiden tuoksuista, mutta tästä tykkään. :)
Lumenella on valikoimassaan myös kaksi muuta mineraalipohjaista aurinkosuojavoidetta; Arktis-sarjassa ja Lumo-sarjassa. Niissäkin on suojakerroin 30.
GARNIER AMBRE SOLAIRE SUN PROTECTION MILK SPF 30 yhdistää fysikaalisen ja kemiallisen aurinkosuojan. Tämä ei sinällään ole mitään uutta, monet merkit ovat aikojen saatossa valmistaneet tuplasuojan aurinkotuotteita. Osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että fysikaalisen ja kemiallisen aurinkosuojan yhdistävät tuotteet antavat kaikkein parhaimman suojan UV-säteilyä vastaan.
Minulla on pitkä historia Ambre Solaire -aurinkovoiteiden käyttäjänä, ja pidän niiden koostumuksista. Myös tämä tarjokas on oikein miellyttävän tuntuinen iholla, ja myönnettävästi levittyvyys on vielä notkeampi tämän hetken parhaisiinkin mineraaliaurinkovoiteisiin verrattuna.
Ambre Solairen hybridituote hyödyntää muutamaa "vanhan sukupolven" kemiallista filtteriä (octocrylene, ethylhexyl salicylate, avobenzone) sekä yhtä uuden sukupolven filtteriä (ethylhexyl triazone) - ja mineraalipuolelta nanokokoista titaanidioksidia.
UV-suodattimien hinnoittelua tuntematta arvelen, että Garnierin aurinkovoide nojaa vanhempiin teknologioihin mahdollisesti edullisen hinnan nimissä. Yllämainittuja vanhempia kemiallisia UV-filttereitä ei enää pidetä kaikkein tehokkaimpina, mutta lisäämällä voiteeseen titaanidioksidia, Garnier saa vahvistettua tuotteen UV-suojaa samalla kun hinta pysyy edelleen alhaisena.
Nörtti-corner: avobenzone on ainoa maailmanlaajuisesti sallittu UVA-säteiltä suojaava kemiallinen filtteri. Se on maailman käytetyin UVA-suoja. Moni uuden sukupolven UV-suodatin tarjoaa vieläkin tehokkaamman suojan UVA-säteitä vastaan, mutta niitä ei sallita esimerkiksi USAn markkinoilla, kiitos maan jähmeän kosmetiikan ainesosiin liityvän lainsäädännön.
Mitä tykkään Ambre Solairen tuotteesta? No - kyllähän mää tykkään..! Vaikka markkinoilla on jo monia supermiellyttäviä fysikaalisen suojan aurinkovoiteita, kemiallinen suoja (myös tällainen hybridi) levittyy silti vielä helpommin. Mitä tulee levittyvyyteen ja etenkin iholle hieromiseen kuluvaan aikaan - kemiallinen suoja päihittää yhä fysikaalisen. Kun haluan mahdollisimman nopean ja vaivattoman aurinkovoidesession - valitsen kemiallisen.
Lopuksi: luonnonkosmetiikan aurinkovoide SPF 50+ vs. Nivean mineraaliaurinkovoide. Tarkoitus ei ole jatkaa Nivean mineraaliaurinkovoiteen lyttäämistä, mielipiteeni tuli varmasti jo selväksi. Haluan kuitenkin vielä havainnollistaa eroa kahden formulaation välillä; valmistaja, joka osaa asiansa ja valmistaja, joka ns. "vasta opettelee".
Biosolis on mineraaliaurinkovoiteiden grand old brand, ja on vuosikausia erikoistunut pelkästään mineraaliaurinkovoiteisiin. Biosolis on siis ikäänkuin "luonnonkosmetiikan Nivea", mitä tulee aurinkovoiteisiin. Siinä missä Nivea osaa kemialliset aurinkovoiteet, Biosolis hallitsee fysikaaliset.
Näyte Biosoliksen SPF 50+ -kasvoaurinkovoiteesta. Kellertävä sävy auttaa neutraloimaan mineraalifiltterin valkoisuutta, ja koostumus on formuloitu niin, että hierottaessa ihoon vaaleus häivyttyy. Lopputuloksena on täysin väritön pinta.
Biosoliksen SPF 50+....
...ja Nivean SPF 50+...
Lasten aurinkovoide SPF 50+ säärillä.
I rest my case.
*
Jäämme odottaman Nivean kehitystä tällä alueella. :) Palaan uusin arvosteluin, kun Nivean seuraava kokeilu putkahtaa markkinoille!
Kysymys:
Täältä pesee tällä kertaa tukku vinkkejä luonnonkosmetiikan K-Beauty-sarjojen alekamppiksen tiimoilta! Joliella on meneillään K-Beauty Super Sale, josta voi löytää Whamisan ja Urangin tuotteita jopa -50% hintaan. Alennuksessa ovat kummatkin sarjat kokonaisuudessaan, ja aleprosentit ovat alkaen -20%. Tarjoukset ovat voimassa 13.6. saakka sekä verkkokaupassa että Jolien myymälöissä.
Disclaimer: olen töissä sarjojen maahantuojalla. 🌿
Tälläkin hetkellä reissussa mukana <3
Fanitan itse ihan hulluna minikokoisia tuotteita, koska ne
🔥 sopivat mainiosti reissaavaan elämäntyyliini
🔥 tarjoavat edullisen mahdollisuuden testata tuotteita
Niinpä lähestyn päivän aihetta minikokojen kautta. :) Isommat koot ovat tietysti litrahinnaltaan edullisempia, mutta aivan uutta tuotetta harkitessa yksittäinen kappalehinta merkitsee ainakin itselleni enemmän - olisi tylsää sijoittaa monta kymppiä täysikokoiseen uutuuteen, joka jäisi mahdollisesti käyttämättä jos kävisi ilmi, ettei se sovikaan iholleni.
Alekampanjat tuovat lisäksi kivan mahdollisuuden ostaa minikokojakin lähellä normikokojen litrahintaa, joten jos kuulut niihin jotka kurtistelevat kulmiaan minikokojen hinnoille, alekamppisten aikaan ei ainakaan tarvitse kurtistella. :)
Whamisalla on minikokoja todella monesta tuotteestaan, ja periaatteessa koko Whamisa-ihonhoitorutiinin voi testata minikokojen kautta :)
💕 WATER CREAM -KASVOVOIDE 5,32€ / 3 g (norm. 7,60€) - kevyt kosteusvoide normaalille ja kosteusköyhälle iholle. Suomessa käsittääkseni suosituin Whamisan kasvovoiteista, ja kulttituote myös maailmalla.
💕 NOURISHING CREAM -KASVOVOIDE 5,32€ / 3 g (norm. 7,60€) - täyteläinen kosteusvoide kuivalle iholle. Tämä on oma suosikkini!
💕 EYE ESSENCE -SILMÄNYMPÄRYSVOIDE 3,84€ / 3 g (norm. 4,80€) - ohut ja nopeasti imeytyvä kosteusvoide silottaa ja kosteuttaa silmänympärysihoa. Ohueen koostumukseensa nähden hämmästyttävän kosteuttava! Minikoko riittää todella pitkäksi aikaa, hoitovesien ohella saat tämän tuotteen minikoossa eniten rahalle vastinetta! 👍
💕 KUORINTALAPUT 2,40€ / 1 kpl (norm. 3,20€) - yksittäispakatut laput ovat kieltämättä arvokkaita, mutta silti kätevä mahdollisuus, jos haluaa ensin testata tuotteen ennen täysikokoisen pakkauksen ostamista. Täysikoinen pakkaus maksaa 29,40€ ja sisältää 30 lappua. Whamisan kuorintalaput ovat PHA-happopohjaisia ja sopivat myös iholle, joka ei esimerkiksi siedä AHA-happoja.
💕 DEEP RICH TONER -HOITOVESI 10,43€ / 33,5 ml (norm. 14,90€) - onko Deep Rich Tonerin uudistunut koostumus vielä testaamatta? Suloinen minipullo kestää päivittäisessä käytössä varmaan pari kuukautta, ja tarjoaa edullisen tien selvittää, mitä juuri sinun hipiäsi tykkää uudistuneesta kulttituotteesta. Deep Rich -koostumus on kehitetty kuivalle ja erittäin kuivalle iholle.
💕 ORIGINAL TONER -HOITOVESI 10,43€ / 33,5 ml (norm. 14,90€) - normaalin ja pintakuivan ihon Toner tuntuu minun ihollani oikeastaan yhtä kosteuttavalta kuin Deep Rich. Tykkään tämän tuoksusta enemmän! :)
(Olen käyttänyt omaa mini-Toneriani jo kymmeniä kertoja eikä se näytä vajentuvan ollenkaan...! Mystisiä nämä minikoot...! :D)
💕 REFRESH TONER -HOITOVESI 10,43€ / 33,5 ml (norm. 4,90€) - raikkaan sitruksen tuoksuinen kosteuttava hoitovesi rasvoittuvalle ja sekaiholle. Huom: uudistettu koostumus on alkoholiton. 👌
💕 PUHDISTUSÖLJY 3,84€ / 22 ml (norm. 4,80€) - ahh, ihan parhautta, että myös puhdistusöljystä on minikoko..! Etenkin nyt aurinkovoiteiden huippusesongilla en mene minnekään ilman öljyputsaria (että saan mineraaliaurinkovoiteen puhdistettua iholta). 🙌 Whamisan öljy on makuuni se kaikkein miellyttävimmän tuntuinen puhdistusöljy markkinoilla; ohuin, silkkisin ja kaikkein parhaiten iholta pois huuhtoutuva. Kun matkakoko on tyhjentynyt, täytän sen uudestaan täysikokoisesta. :)
💕 MISELLIVESI 3,92€ / 25 ml (norm. 4,90€) - misellivedellä voi poistaa esimerkiksi silmämeikin tai käyttää kaksoispuhdistuksen kakkosputsarina öljyn jälkeen. Whamisan misellivedessä on yli 74% aloe veraa, eli kosteuttavakin tämä on..!
💕 PUHDISTUSGEELI 4,72€ / 20 ml (norm. 4,90€) - sulfaatiton ja runsaasti hoitavia ainesosia sisältävä vaahtoava puhdistusgeeli sopii kaikille ihotyypeille, paitsi erittäin kuivalle.
💕 PUHDISTUSVAAHTO 4,72€ / 20 ml (norm. 4,90€) - Whamisan kermaisesti vaahtoava puhdistusvaahto on saippuapohjainen, mikä on hyvä tietää pH:n kannalta. Lievästi emäksisenä se on Whamisan tehokkain vesipohjainen puhdistaja, mutta ei välttämättä sovi herkälle iholle, enkä suosittele sitä kuivalle iholle.
Normikokoinen silmänympärysvoide on niin suuri (30 ml), että kestää varmaan monta vuotta...
💕 SHAMPOO KUIVALLE HIUSPOHJALLE 5,60€ / 20 ml (norm. 7€) - Whamisan hiustuotteet ovat minulla vielä tuttavuuden ulkopuolella, joten suorituksesta tai koostumuksista en osaa sanoa mitään, mutta vinkkaan silti minikoon olemassaolosta :) Shampoo on sulfaatiton, joten sopii minunkin Curly Girl -hoitooni. Täytyy testata nämä lähitulevaisuudessa. :)
💕 SHAMPOO RASVOITTUVALLE HIUSPOHJALLE / 5,50€ / 20 ml (norm. 7€) - sulfaatiton shampoo rasvoittuvalle hiuspohjalle.
Jos teillä on jolla kulla kokemusta Whamisan hiustuotteista, jakakaa ihmeessä, olen utelias kuulemaan :)
Uudesta Kaktus-seerumista ei ole minikokoa, mutta nostan sen esiin, koska siitä on (odotetusti) muodostunut erittäin suosittu Whamisa-tuote. Whamisalla ei aiemmin ollut valikoimassaan lainkaan seerumia, ja ensimmäinen sellainen lanseerattiin tänä keväänä. Yhden superkosteuttavan tähtiraaka-aineen ihme on noussut hitiksi - joko sinä olet kokeillut kaktusnektaria ihollesi..?
🌵 Cactus Inner Skin Moisture Bouncy -seerumin saat Jolien K-Beauty-päiviltä -20% alehintaan 39,92€ / 30 ml (norm. 49,90€).
Urangilla minikokoja on vain kasvoöljyistä, mutta ne ovatkin sitten se tärkein tuote Urangin ihonhoitofilosofiassa. Öljy + vesikosteus, siinä Urangin ihonhoitorutiini! ❤️ Vesikosteustuotteeksi voi valita ihon tarpeen ja oman maun mukaan kasvoveden, essencen ja/tai seerumin (Urang-maailmassa nimeltään 'ampulli'). Näitä sekoitellaan öljyihin, ja näin voidaan räätälöidä juuri omalle iholle sopiva hoitava cocktail.
(Voide kuuluu Urangin maailmassa vain hyvin kuivalle iholle tai silloin, kun ihon suojavaippa on merkittävästi heikentynyt.)
💕 GLOW OIL -KASVOÖLJY 28€ / 14 ml (norm. 35€) - oma suosikkiöljyni Urangilta. Se on öljyistä ravitsevin ja sopii parhaiten kuivalle ja herkälle iholle. Se on myöskin hyvä hoitava ja kosteuttava "yleisöljy" kaiken ikäisille, tarkoittaen, ettei se ole ihoa uudistava ja leimallisesti anti-age-vaikutteinen.
Glow Oil sisältää auringonkukka-, jojoba- ja manteliöljyjen pohjan sekä aktiiviaineina kehäkukka-, mandariini-, pomeranssi- sekä kamomillaöljyjä. Vaikutus on kosteuttava, heleyttävä ja rauhoittava.
Glow Oilia on saatavana myös edullisesti täysikokoisena "päiväystuotteena" (parasta ennen 11/2021), tällainen pullo irtoaa -50% hintaan 31€ / 60 ml.
Glow Oilin kanssa yhdistettäväksi sopivat hyvin rauhoittava ja ultrakosteuttava Cica Soothing Ampoule -seerumi (49,52€ / 30 ml, norm. 61,90€) sekä herkälle ja ärtymään taipuvaiselle, kosteusköyhälle iholle sopiva Blue Power Ampoule -seerumi (55,12€ / 30 ml, norm. 68,90€).
💕 VITAMIN OIL -KASVOÖLJY 28€ / 14 ml (norm. 35€) - Vitamiiniöljy on puolestaan Urangin "anti-age-öljy. Se on lisäksi hyvin aromaterapeuttinen, eikä sitä eteeristen öljyjensä puolesta suositella herkälle iholle.
Vitamin-öljyn pohja koostuu jojobaöljystä ja uudistavasta ruusunmarjansiemenöljystä. Ikääntyvää ihoa hoitavina aktiiviaineina sekoituksessa on lisäksi laventelin, ruusun, mirhan, frankinsensin ja ruusupuun eteerisiä öljyjä.
Myös Vitamin Oilia saa täysikokoisen "päiväyspullon" -50% alennuksella; 31€ / 60 ml. Öljypohjaiset päiväystään lähestyvät tuotteet ovat hyvä sijoitus, sillä vedettömissä tuotteissa bakteerit eivät elä. Avaamattomat öljyt säilyvät yleensä käyttökelpoisina vuositolkulla, kun niitä vain ei altista suoralle auringonvalolle tai suurille lämpötilanvaihteluille. 👍 Avattunakin ne säilyvät yleisesti pidempään kuin vesipohjaiset tuotteet.
Vitamin Oilin kaveriksi sopii erinomaisesti Urangin anti-age-vaikutteinen "tekee-kaiken" seerumi, Pink Everlasting Ampoule (55,12€ / 30 ml, norm. 68,90€). Tämä on oma THE suosikkini Urangin seerumeista.
💕 BRIGHTENING BLUE OIL -KASVOÖLJY 28€ / 14 ml (norm. 35€) - Urangin suosituin öljy sopii kaikille ihotyypeille, mutta valmistaja suosittelee sitä ennen kaikkea samealle ja rasvoittuvalle sekaiholle.
Pohjaöljyn Blue-öljyssä muodostaa camelliaöljy. Camelliaöljyllä on sekä anti-age- että antioksidanttisia ominaisuuksia, mikä tekee Brightening Blue-öljystä periaatteessa myös anti-age-öljyn. Blue-öljyn sininen väri tulee kamomillaöljyn sisältämästä atsuleenista, joka muuten on erinomainen aine rauhoittamaan ärtynyttä ja tulehtunutta ihoa. Supersimppelissä öljycocktailissa ei muita ainesosia olekaan kuin camellia- ja kamomillaöljyä sekä bisabololia.
*
Onko aasialainen luonnonkosmetiikka sinulle vielä vieras juttu? Lue lisää Urangin ja Whamisan ihonhoidosta näistä postauksista:
Olen asunut Tampereella 12 ja puoli vuotta. Tämä on meidän tarinamme.
Suhteeni Tampereeseen on kehittynyt hitaasti, ja kaupunki pysyi minulle pitkään aika sulkeutuneena. Koin, että oli vaikea saada Tampereeseen yhteyttä. Asuin siellä, mutta en tuntenut kiintyväni juuri mihinkään kaupungissa, juurtumisesta puhumattakaan.
Saan syyttää tästä paljon myös itseäni. En voi väittää kovinkaan aktiivisesti tutustuneeni kaupunkiin etenkään niinä vuosina, kun olin ajautunut internetin täyttämään elämän rinnakkaistodellisuuteen ja siitä pikku hiljaa uupumukseen.
Suuri osa minusta ei mahdollisesti alitajuisesti edes halunnut päästää Tamperetta lähelle, sillä sydämeni koti oli Ahvenanmaalla. En ikäänkuin antanut itselleni lupaa tarkastella Tamperetta avoimen kiinnostuneesti ja uteliaalla vastaanottavaisuudella.
Tänä päivänä tunne on aivan erilainen. Tunnen vahvasti löytäneeni minun Tampereeni ja koen oloni kaupungissa kotoisaksi. En ole tamperelainen, ja tietyllä tapaa olo siellä on aina kuin vierailijalla, mutta kotiutuneella vierailijalla.
Viihdyn Tampereella vilpittömästi. Pitkään keskusta näyttäytyi minulle suorastaan rumana, mutta nyt näen niin paljon kauneutta, että joka kerta kaupungin katuja kulkiessani haluaisin muidenkin näkevän saman. Ja mietin, että olen onnekas, kun asun siellä.
Keskustan uusi siluetti rakentuu
Tampere on arkinen, mutta juuri arkisuudessaan ihanan samaistuttava ja helposti lähestyttävä.
Käyttäisin Tampeereesta samaa adjektiivia kuin Ateenasta; un-pretentious, teeskentelemätön- vaikkei kaupungeilla tosiaan muuten ole mitään yhteistä..!.
Tampere ei yritä olla sileämpi, kiiltävämpi tai trendikkäämpi kuin se omana itsenään on. Se on omalla tavallaan yhtä rosoinen kuin Ateena. Se on vilkas, eloisa ja (suomalaisessa mittakaavassa) suuri kaupunki, jossa tamperelaiset tekevät tunnelman yhtä paljon kuin historialliset tehdasmiljööt, kosken ranta, torit ja sillat.
ALKU - MINÄ JA TAMPERE
Tampere edusti minulle pitkään kohtaamispaikkaa kahden toisistaan kaukana olevan paikkakunnan välillä. Vuosikaudet kävin siellä säännöllisesti tapaamassa (entistä) miestäni. Olimme etäsuhteessa, ja kummankin oli helppo tulla Tampereelle. Entisen mieheni perheellä oli Tampereella myös mökki. Pitkään en Tampereen keskustasta muuta tuntenutkaan kuin rautatieaseman ja Hämeenkadun. Vietin lähes kaiken aikani kaupungin ulkopuolella.
Oli tiedossa, että jonain päivänä Tampereesta todennäköisesti tulisi myös yhteinen kotikaupunkimme. Se aika tuli 12 vuotta sitten, ja muuttokuorma vei Maarianhaminasta Tampereen Turtolaan.
Hämeenkatu on Tampereen pääkatu
Ensimmäisen Tampereen vuoteni asuin siis Turtolassa, enkä pitänyt alueesta yhtään. Toisaalta, ensimmäinen vuosi kului ylipäänsä totuttautuessa uuteen elämänvaiheeseen avoliittoineen ja töiden hakuineen (ja lopulta kouluun hakuineen), eikä Turtolan vähemmän hohdokas vuosi merkinnyt isossa mittakaavassa paljonkaan. Se oli kuin ”eteinen” Tampereen elämään.
Turtolasta muutimme keskustaan, ja alkoi kokonaan uusi elämänvaihe monella tapaa – samaan aikaan aloitin myös työt kosmetiikkamyyjänä.
Hetken aikaa elämäni tiivistyi parin korttelin alueelle Koskikeskuksen ollessa säteen keskipiste.
Olin töissä Koskikeskuksessa ja nyt kun ajattelen noita vuosia, Tampere oli minulle siihen aikaan yhtä kuin Koskikeskus tai koti. Olin jommassakummassa paikassa, ja hyvin harvoin missään muualla.
Vuodet kuluivat, ja Tampere säilyi etäisenä. Ajatus tekee minut nyt vähän surulliseksi, mutta onneksi Tampere odotti maltillisesti. Meidän yhteinen sävelemme oli vielä tuleva. :)
LAPINNIEMI
Ensimmäisiä paikkoja, joihin huomasin aidosti alkavani kiintyä kaupungissa, oli Lapinniemi.
Lapinniemi on pieni ja idyllinen kaupunginosa Näsijärven rannalla aivan keskustan tuntumassa. Sisareni muutti sinne Kuopiosta, ja niin sain Tampereelle myös perhettä.
Sisareni luona vieraillessa Lapinniemi hurmasi minut kuin varkain. Aiemmin täysin merkityksettömästä tamperelaisesta asuinalueesta tuli rakas ja kotoisa. Pian huomasin haluavani varta vasten lähteä Lapinniemeen vain ulkoilemaan ja nauttimaan järvenrantamaisemista. Voisi sanoa, että Lapinniemessä vallitsee hyvä fengshui.
Lapinniemessä sijaitsee myös Rauhaniemen kansankylpylä, jossa olen käynyt avantouimassa yli 10 vuotta. Se paikka jos mikä on minulle levollisuuden, rauhoittumisen ja hyvän mielen lähde.
Lapinniemi Näsinneulasta kuvattuna.
Lapinniemi on yhä tänäkin päivänä suosikkialueeni Tampereella Laukontorin ohella. Sinne on lyhyt ja kaunis kävely- tai pyöräilymatka keskustasta, ja jo alueelle kulkeminen rantatietä on kuin pieni lomamatka.
Lapinniemen vehreys sekä pieni ja kompakti koko järven ympäröimänä yhdistettynä kylpylähotelliin tuo alueelle leppoisaa lomakylämäistä tunnelmaa. Kyllä - tänne voisi todella tulla lomalle! Vielä en ole yöpynyt Lapinniemen kylpylässä mutta sekin on suunnitteilla..!
Valo Lapinniemessä on uskomaton. En tiedä seesteisempää paikkaa tai tunnelmaa Tampereella kuin Lapinniemen rantanurmikko kesäisessä ilta-auringossa.
Oma kotikaupunginosani sijaitsee sekin järven tuntumassa, Tampereen toisen järven, Pyhäjärven lähellä. Sielläkin on kaunista rantamaisemaa. Tunnelma on kuitenkin hyvin erilainen ja paljon urbaanimpi kuin Lapinniemessä. Meni pitkään, että aloin viihtyä myös "oman" järveni puolella.
Välillä omalta rantareitiltäni löytyy jopa kuvan kaltaista runollista tunnelmaa. <3
LAUKONTORI
Tärkein alue keskustassa minulle on Laukontori ja sen välitön ympäristö; Kehräsaari ja Ratinan suvanto puistoineen. Tämä on ”olohuoneeni” ja minulle kaikkein läheisintä Tamperetta. Työmatkani Koskikeskukseen kulki Laukontorin läpi, ja varmasti juuri se valoi perustan minun ja Laukontorin suhteelle.
Kuopiolaisena torit ovat minulle muutenkin tärkeitä paikkoja. Vaikka aluksi ylenkatsoin Laukontorin ”tori”-statusta, onhan kyseessä kuopiolaisnäkökulmasta vain pikkuinen nurkka jota savolainen hädin tuskin rekisteröi toriksi, huomasin pikkuhiljaa kiintyväni tuohon nurkkaan. Totesin lopulta, että sehän on pienuudessaan aika sympaattinen.
Kun sympaattiseen minitoriin yhdistää tunnelmallisen sataman ravintolalaivoineen sekä kulturellin Kehräsaaren kahviloineen, art house-elokuvateattereineen ja pikkuputiikkeineen (myös luottokampaajani on Kehräsaaressa), syntyy kokonaisuus, joka on minun Tamperettani omimmillaan.
Laukontorin sauna-ravintola Kuumasta pääsee myös pulahtamaan suvantoon
Löydettyäni tien ulos tietokoneen äärelle juuttuneesta arjestani, laajensin olohuoneeni kirjaimellisesti Laukontoriin. Hakeudun sinne yhä erityisesti kesäaikaan istumaan, olemaan, tekemään töitä, lukemaan, ihan vain hengittämään ja aistimaan Tamperetta. Missään Tampereella ei ole niin kotoisa olo kuin Laukontorilla.
Sydämessäni läikähtää aina, kun torikahvilat kontteineen ja vaunuineen keväisin ilmestyvät torin laidoille.
Näen nyt, että Laukontorin tunnelmassa yhdistyvät jollain tapaa Ahvenanmaalla minulle tärkeäksi muodostunut satamatunnelma sekä perisavolainen torifiilistely. Toki Laukontorin satama on jotain ihan muuta kuin Maarianhaminan kansainvälistäkin kuhinaa pursuavat satamat, mutta yhteistä niille on vesi, laivat ja risteilyalukset ja tuleminen ja lähteminen. Satama on satama, oli se missä hyvänsä, ja siihen liittyy oma erityistunnelmansa. ❤️
TAMMERKOSKEN YMPÄRISTÖ
Lempialueeni jatkuu Laukontorilta ja Kehräsaaresta Verkarannan ohi Koskipuistoon ja sieltä Vapriikin kautta Finlaysonille ja Näsilinnan puistoon. Tämä on Tampereen historiallinen kosken ympärille sijoittuva tehdasmiljöö puistoineen, tehtaan piippuineen ja komeine rakennuksineen.
Nämä maisemat ovat monelle Tampere-turistille ja -aficionadolle the Tamperetta, mutta minulla meni melkein kymmenen vuotta rakastua niihin. Kaiken aikaa olin kyllä nähnyt alueen kauneuden, mutta vailla tunnesidettä, kauneus jäi etäiseksi. Kiintyminen alkoi tapahtua kun "murtauduin ulos" ja otin Tampereen kadut, puistot ja korttelit fyysisesti haltuun. Kun oikeasti avasin silmäni kaupungille, ja samalla myös uudelle elämänvaiheelle.
Nyt mikään ei ole mieluisampaa Tampere-tekemistä kuin hypätä pyörän selkään ja ajella tuntikausia kaupungin keskustaa ristiin rastiin. Mitä useammasta vinkkelistä eri paikkoja näkee, eri vuodenaikoina, eri valossa ja eri yhteyksissä, sitä läheisimmiksi ne tulevat. Käyn museoissa, gallerioissa ja kahviloissa, pysähdyn silloille - tai niiden alle! - ja kurkistelen pihoihin porttikongien läpi. Sisäpihat ovat ihan oma kiehtova maailmansa.
Olen pohjattoman utelias, ja Tampere antaa mielellään itsestään.
Olemme vihdoin löytäneet toisemme. ❤️
FINLAYSON
Lapinniemen ja Laukontorin jälkeen Finlaysonin alue on kolmas suursuosikkini, siellä näkeminen ja uuden löytäminen ei lopu koskaan.
Finlaysonin vanha puuvillatehdas ja sitä ympäröivä alue on loputon taiteen, arkkitehtuurin, kaupungin historian, kiinnostavien rakennusten, ravintoloiden ja kahviloiden aarreaitta. Viime kesänä Finlaysonin katolle avattiin huikea näköalakahvila ja pääseepä siellä opastetuille kävelyillekin Tampereen kattojen ylle. Minulla on muuten yhä tekemättä se kävely..!
Café Katto kutsuu maisemakahviloiden ystäviä
Finlaysonin alue on mielestäni seisauttavan kaunis erityisesti talviasussaan, kun kadut on valaistu lämpimin kausivaloin. Pehmeän oranssinen valo korostaa vanhojen tiilirakennusten sävyä kauniisti, valkoisen lumihangen luodessa pehmeää kontrastia.
Ja kaikki tiet vievät joulukuussa tietenkin Finlaysonin Tallipihalle, jonka joulumarkkinat ovat tunnelmassaan vertaansa vailla. Kuin astuisi aikakoneella lapsuuden jouluihin. Tallipihan joulu on must kaikille joulufaneille..!
Pispala tunnetaan portaistaan ja komeista harjumaisemistaan
PISPALA
Kun haluan pois urbaanista city-Tampereesta, suuntaan Pyynikille, Pispalaan ja Tahmelaan. Pispalanharju on Tammerkosken ohella Tampereen tunnetuin kulttuurimaisema. Uskomattoman viehättävä puutaloalue kapeine kujineen ja 360 asteen postikorttimaisemineen yli Tampereen järvien kutsuu hurmaantumaan. Jos olisi varaa, täällä asuisin mielelläni.
Pyynikki taas on kuin ”Tampereen Puijo” (- kuopiolaisnäkulmasta): metsäinen ulkoilu- ja virkistysalue, jonka keskellä on näköalatorni suosittuine munkkikahviloineen.
Puutarhamainen Tahmela vuokraviljelypalstoineen levittäytyy Pyynikin ja Pispalan alapuolella.
Tälle kävelylle pakkaan usein eväät mukaan ja istun picnicille jollekin alueen pienistä laitureista. Luen kirjaa tai vain mietiskelen ja annan katseen levätä järvi- ja harjumaisemissa. Tahmelan rantareitillä on harvoin tungosta, joten täällä saa nauttia todellisesta rauhasta, kuitenkin lähellä keskustaa.
Lauantai 5.6.2021
Olen kirjoittanut tätä juttua nyt kolmen päivän ajan, ja juttua vain piisaisi. 🤗 Samoin kuin kuvia... Nyt kun vihdoin sain Tampere-hanan auki, tekisi mieli jakaa kaikki ihanimmat Tampere-kuvat ja -paikat... Mutta kohtuullisuus kaikessa, ja eiköhän minun ja Tampereen tarina tullut jo kerrottua näiden rivien ja kuvien myötä. :)
Jossain vaiheessa haluaisin vielä ah-niin-mielelläni omistaa Tampereen ravintoloille ikioman postauksen, sillä Tampere on myös aivan LOISTAVA foodie-kohde. Itseni tuntien, en enää edes yritä arvioda milloin Tampere-jutut saavat jatkoa, - mutta jonain päivänä. :)
Loppuun liitän lomakautta ajatellen vinkkejä paikoista, joita suosittelen Tampereen vierailijalle. :)
HOTELLIT
Hotelli Tammer - historiallinen hotelli parhaalla sijainnilla Tammerkosken kupeessa. Kirjoitin hotellista esittelyn täällä.
Hotelli Torni - kaupungin parhaat maisemat ja paras näköalabaari. Huoneet eivät pienine ikkunoineen ihan ole omaa makuani, mutta hotelli pääsee silti suositusteni listalle, koska mistään ei ole Tampereelta näin upeita näköaloja. Maisemat voi toki käydä nauttimassa myös kattokerroksen baarissa ;)). Hotelli Tornin esittely täällä.
Lillan Butik Hotel - ihastuttava putiikkihotelli hieman keskustan ulkopuolella. Myös ravintola ja aamiainen saavat suosituksen!
Kajo
RAVINTOLAT
Ravintola Kajo - suosikkini. Tyylikästä ja samalla rentoa ruokamatkailua. Saatavilla vain maistelumenuja. (Konsepti muuttui viime kesänä, aiemmin ravintolalla oli myös à la carte.)
Gastro Pub Tuulensuu - pubiruokailua parhaimmillaan, toinen suosikkini! Paikan tunnelma on vertaansa vailla.
Neljä vuodenaikaa - ranskalaishenkinen lounasravintola Tampereen Kauppahallissa. Kokeile paikan klassikkoannos bouillabaisse..!
Muusa - Välimeren ja muiden maailman keittiöiden inspiroimaa värikästä ja herkullista ruokaa kaikille ruokavalioille, vegaaneille löytyy myös runsaasti purtavaa! Ravintolan kattoterassi Puutarha kannattaa kokea!
Näsinneula - tänne useimmat toki suunnistavat legendaarisen näköalan vuoksi, mutta siinä missä Hotelli Torni tarjoaa vielä Näsinneulaakin hienommat city-maisemat (minun mielestäni), Näsinneulassa voi nauttia huomattavasti parempaa ruokaa kuin Tornissa..! ;) Varaudu kevyesti pönöttävään fine dining -henkeen ja tärkättyihin pöytäliinoihin. :)
Näsinneula on very fine
Muusan ruoka on ilo silmälle (ja vatsalle)
MUSEOT
Vapriikki - klassikko, tässä museokeskuksessa riittää nähtävää useammaksikin päiväksi.
Amurin työläismuseokortteli - sinulle, joka rakastat vanhojen talojen ja historian fiilistelyä.
ALUEET
Lapinniemi ❤️
KÄVELY
Tässä oma suosikkikävelyni Tampereen keskustan ja Tammerkosken kulttuurimaisemassa.
Kävely alkaa Laukontorilta ja seuraa koskenrantaa Vapriikille. Reitin voi Vapriikin kohdalla nykyään kulkea myös rakennuksen ulkoseinälle rakennettuja portaita pitkin! Vapriikin jälkeen reitti ylittää kosken Palatsinsiltaa pitkin, ja tässä kohtaa voit myös halutessasi jatkaa Lapinniemeen...!
Palatsinsilta vie sinut Finlaysonin palatsille. Voit valita joko poiketa Finlaysonin tehdasalueelle museoineen ja ravintoloineen, tai kulje Finlaysonin palatsia ympäröivän pienen puiston läpi ja jatka Tallipihan ohi Näsijärvenkatua.
Reitti palaa rehevää Hämeenpuistoa pitkin etelään kohti Laukontoria. Halutessasi poikkea Hallituskadulle ja ihanaan Kauppahalliin :)
Kaikki Tampere-aiheiset kirjoitukseni löydät täältä. (Jes, Tampere sai vihdoin oman tägin!)
Olisi kiva kuulla ajatuksianne Tampereesta, niin syntyjään tamperelaisilta kuin sinne muuttaneilta. Mikä teistä on parasta Tampereessa?
Entä te jotka ette ole koskaan käyneet Tampereella, millainen mielikuva teillä on kaupungista?
Aurinkovoiteiden esittelyt jatkuvat :) Tänään vuorossa tuotteita suoraan Kreikan auringon alta; KORRESin uudet aurinkotuotteet! ☀️
Näistä onkin jo kyselty Instagram-vilautusteni jäljiltä. :)
Koska en ole millään ehtinyt tehdä tuotteista blogijuttua Korresin omien aurinkotuotekampanjoiden aikaan, pyysin teille erikseen oman alekoodin. 😍
Koodilla AURINKO-KARKKIPÄIVÄ saatte -25% alennusta Korresin normaalihintaisista aurinkotuotteista sekä legendaarisesta after sun -voiteesta 6. kesäkuuta saakka. (Miksi se on legendaarinen? Se selviää postauksessa..!)
Alennuskoodi on voimassa sekä Korresin verkkokaupassa että suullisesti Helsingin Lasipalatsin myymälässä. :)
Aloitetaan kaikkein spesiaaleimmasta tuotteesta; Hyaluronic Splash-aurinkosuojavedestä.
CUCUMBER HYALURONIC SPLASH SUNSCREEN SPF 50 41€ / 150 ml - alekoodilla 30,75€
Huikean mielenkiintoinen koostumus! 🤩 "Öljy & vesi" -ihonhoitoihmisenä tämä on kuin minulle tehty! Kaksifaasinen, täysin nestemäinen öljyvesi levittyy niin vaivatta kuin olla voi, ja tuntuu iholla äärimmäisen kosteuttavalta.
Splash-aurinkosuojavettä on saatavilla kahdella suojakertoimella, SK 30:lla ja SK 50:llä, ja kahdella eri aktiiviaineella, kurkulla ja ginsengillä. Sain testiin kurkku-version, joten en osaa kertoa, tuntuuko Ginseng-versio iholla erilaiselta tai onko siinä erilainen tuoksu, mutta incin perusteella veikkaan, että ihotuntuma on ihan samanlainen. Ginseng vain tuo lisää antioksidanttista tehoa, eli Ginseng-version voi periaatteessa nähdä ihanteellisempana ikääntyneelle iholle. Itse asiassa Ginseng-versiossakin on mukana kurkku-uutetta..!
Cucumber Hyaluronic Splash tuoksuu ihanan raikkaalta kurkulta jossa on ripaus kevyttä makeutta.
Splash-aurinkosuojaveden hoitavia aineita ovat mm. aloe vera, beeta-karoteeni, hyaluronihappo, bisabolol, kookosöljy, kurkku-uute, manteliöljy sekä porkkanauute.
Nice to know "nörtti-osastoa": Korresin Splash-vesien öljyfaasi ei itse asiassa muodostu varsinaisesta öljystä, vaan öjymäisistä ainesosista kuten isoamyl laurate ja dibutyl adipate, jotka tekevät tuotteesta iholla miellyttävästi levittyvän sekä auttavat myös UV-suoja-aineita liukenemaan tuotteen nestepohjaan ja levittymään iholle tasaisesti. 👍
Tämän biitsin löydät Lefkadalta (Mylos Beach)
Nörttiosasto vol. 2 UV-suoja-aineet: Korresin Splash-aurinkotuotteissa käytetään erinomaisesti suojaavia, uuden sukupolven UV-filttereitä kuten (nämä ovat sanahirviöitä..!) Bis-Ethylhexyloxyphenol Methoxyphenyl Triazine, Diethylamino Hydroxybenzoyl Hexyl Benzoate sekä Ethylhexyl Triazone.
Esimerkiksi Bis-Ethylhexyloxyphenol Methoxyphenyl Triazinen kerrotaan olevan yksi tämän hetken parhaista kemiallisista UV-suodattimista (lähde); se on erittäin fotostabiili eli ei menetä tehoaan nopeasti auringonvalossa, ja antaa erittäin laajan suojan UV-säteilyn aallonpituuksilla 280-400 nm, joka kattaa koko UVA-UVB-säteiden kirjon.
Ethylhexyl Triazone puolestaan tarjoaa kemiallisten UV-filtterimarkkinoiden kaikkein fotostabiileimman suojan UVB-säteilyä vastaan.
BONUS: Hyaluronic Splash -tuotteen herrrkullinen väri..! 😍 Tuote näyttää ihan joltain trooppiselta cocktaililta tai mehujäältä. 🍹 Jo pelkästään tällainen väriyksityiskohta on omiaan ilahduttamaan ja kohottamaan tuotteen käyttökokemusta :)
Tykkään tosi paljon, hienoa työtä Korres!
Splash-aurinkosuojavedet sopivat sekä kasvoille että vartalolle, mutta minusta tämän tyyppiset tuotteet ovat parempia vartalolle.
Tässä vielä muut Hyaluronic Splash -sarjan tuotteet:
⛱ Cucumber Hyaluronic Splash Sunscreen SPF 30, 38€ / 150 ml - alekoodilla 28,50€
⛱ Ginseng Hyaluronic Splash Sunscreen SPF 30, 38€ / 150 ml - alekoodilla 28,50€
⛱ Ginseng Hyaluronic Splash Sunscreen SPF 50, 41€ / 150 ml - alekoodilla 30,75€
Mennään seuraavaksi uusiin Yoghurt-linjan aurinkovoiteisiin.
YOGHURT TINTED SUNSCREEN FACE SPF 30 29€ / 40 ml - alekoodilla 21,75€
Korresin sävytetty kasvoaurinkovoide on erinomainen. Voiteesta on yksi, vaalea lämmin beige sävy, joka sopii minulle täydellisesti.
Koostumus on ohut ja kosteuttavan tuntuinen, emollienttisempi kuin esimerkiksi Patykan kasvoaurinkovoide. Emollienttisella tarkoitan, että Korres tuntuu pehmentävämmältä. Se myös jättää ihoon kevyesti "tuotetuntua", mikä on periaatteessa aina tyypillistä pehmentävälle ja hoitavalle koostumukselle.
Korresin sivulla voidetta kutsutaan "geelivoiteeksi", mutta geelimäistä tämä ei ole, vaan ihan rehellistä voidetta kevyenä emulsiona. Levittyvyys on erinomainen, voiteesta ei ole kerrassaan mitään huomautettavaa.
Tässä sävyvertaus Alga Mariksen Beige-sävyyn. (Valitsin sen verrokiksi, kun se lienee Suomessa tunnetuimpia sävytettyjä kasvoaurinkovoiteita.) Kuten näkyy, Korres on hieman Alga Marista lämpimämpi, ja esimerkiksi minun iholleni vielä Alga Marista parempi sävy.
Yoghurt Tinted Face Sunscreenin tuoksu on mieto ja mausteisen hedelmäinen.
Koostumuksen hoitaviin aineisiin lukeutuvat mm. aloe vera, arganöljy, pantenoli ja tietysti sarjan nimikkoaine jogurtti :) Varsinainen jogurtti"pommi" tulee vasta postauksen lopussa ☺️
Voiteesta on myös SPF50-versio; 32€ / 40 ml - alekoodilla 24€
YOGHURT SUNSCREEN FACE + EYES CREAM-GEL SPF 50 32€ / 40 ml - alekoodilla 24€
Tämä kaveri on kehitetty sopimaan erityisesti myös silmänympäryksille. Eikä pelkästään iholle, vaan myös ajatellen tilannetta, jossa voidetta jostain syystä (esim. hien mukana) valuu silmiin. "Very well tolerated by the eyes in case of accidental contact with them", kertoo pakkausteksti.
Taas ihmettelen 'geelivoide'-nimitystä, joka lukee jo tuotteen nimessäkin, sillä koostumus ei ole millään tapaa geelivoidemainen. Geelivoide tuntuu ihan erilaiselta ja selvästi geelimäiseltä, tämä on ohutta emulsiota. Ehkä Korres haluaa ilmaisulla kuvata, kuinka kevyttä voide on...? Mene ja tiedä, mutta kevyttä tämä on, ja todella helposti levittyvää :)
Hajusteeton koostumus on hoitava ja jättää iholle tuotetuntua. Ei tee iholle vaaleaa kajoa, mikä ei kemiallisen suojan aurinkovoiteissa ole riskinäkään, sillä vaaleus liittyy mineraalifiltteriin.
Voiteesta on myös SPF 30-versio; 30€ / 40 ml - alekoodilla 22,50€.
YOGHURT SUNSCREEN SPRAY EMULSION BODY + FACE SPF 50 39€ / 150 ml - alekoodilla 29,25€
Erittäin miellyttävä, ohut maitoemulsio. Levittyy vaivatta ja tuntuu kosteuttavalta. Näitä "uuden sukupolven" aurinkovoiteita testaillessa hädin tuskin muistaa, että siitä on vain muutamia vuosia, kun SPF 50 -koostumukset olivat normikosmetiikankin puolella vielä jähmeitä ja paksuja. Hurjaa, miten nopeasti kehitys on mennyt eteenpäin..!
Aikaisemmin jo pelkkä korkeiden suojakerrointen kosmeettinen epämiellyttävyys oli suuri vaikuttava tekijä siinä, että moni mieluummin valitsi alemman suojakertoimen - minä mukaanluettuna. Nyt viisikymppiset ovat niin miellyttäviä, että eroa alempiin kertoimiin tuskin enää tuntee, ainakaan kemiallisen suojan aurinkovoiteissa. Fysikaalisten aurinkovoiteiden puolella viisikymppiset usein vielä jättävät hitusen vaaleaa kajoa ihoon.
Voiteesta on myös SPF 30 -versio; 37€ / 150 ml - alekoodilla 27,75€.
Tämä beach-helmi piilottelee Agistrilla <3
YOGHURT-LINJAN UV-FILTTEREISTÄ
Yoghurt-sarjassa käytetään samoja uusimman teknologian hyvin fotostabiileja UV-suodattimia kuin Hyaluronic Splash -tuotteissa. Niiden lisäksi Yoghurt-linjassa käytetään uuden sukupolven filttereihin kuuluvaa Tris-Biphenyl Triazinea, joka Inci-decoderin mukaan kattaa erittäin tehokkaasti myös ns. UVA2-aaltopituuden, jota kaikki UVA:n kattavat suodattimet eivät suodata niin hyvin.
Ja nyt: se Korresin alkuperäinen jogurttituote.❤️
YOGHURT AFTER SUN GEL 28€ / 150 ml - alekoodilla 21€
Jogurtti-after sun on kehitetty jo 90-luvulla, ja se on ensimmäinen syötävään jogurttiin perustuva kosmetiikkatuote. - Ehkä koko Euroopassa... yritän muistella, mitä tuotteen kehittänyt Lena Korres minulle haastattelussa kertoi. :) Jogurttituotteista tuli välitön hitti, ja ne kuuluvat Korresin tunnetuimpiin ja rakastetuimpiin tuotteisiin.
Aito luonnonjogurtti on tunnetusti fantastisen tehokas aine rauhoittamaan auringossa palanutta ja tulehtunutta ihoa, ja sen voi helposti sanoa olevan vielä aloe veraakin tehokkaampi aine after sun -tuotteissa. Jogurtilla on anti-inflammatorisia ominaisuuksia ja se laskee tulehdusta.
Itse olen todennut elämässäni monia "ihmeparantumisia" jogurtin taianomaisesti sammuttaessa kuin tulessa olevan, punaisena hehkuvan ihon tuskan. (Nimimerkillä päiväntasaajan UV-säteily koettu, ja ikuisessa muistissa varmasti myös ihossani...🔥)
Korresin Yoghurt After-Sun -geelin koostumusta päivitetään aika ajoin, ja uusimmassa koostumuksessa jogurttia on entistä enemmän, se on incissä kolmantena veden ja glyserolin jälkeen. Kyseessä on siis samaa syötävää jogurttia jota lusikoit suuhusi, ei kuivattua jogurttijauhetta, jota käytetään muissa Yoghurt -aurinkosarjan tuotteissa.
Todella kosteuttavan tuntuinen, ihana tuote! Koostumus on ohutta, vaaleaa geelivoidetta. Tämä todella on nyt sitten geelivoidetta..! :D
Mielenkiintoisesti, tuotteeseen on jätetty selvästi raaka-ainemainen tuoksu. Vaikka mukana on hajusteita, niillä ei ole pyritty luomaan parfymoitua vaikutelmaa, vaan geeli tuoksuu.... no, mieleen tulee vain raaka-aineilta. :D Ehkä tässä tuoksuu jogurtti yhdistettynä kosmetiikan raaka-aineiden tuoksuun.
Hoitavia aineita jogurtin ohella ovat glyseroli, pantenoli, manteliöljy, kehäkukkauute, maitohorsmauute (minulle ihan uusi ainesosa, tämäkin rauhoittaa!) sekä fenkoliuute.
Korresillahan on myös loistava Jogurtti-naamio, mutta After Sun -tuotteen muodossa voit ostaa jogurttihoitotuotteen halvemmalla..! 😊 Yoghurt After Sun sopii myös kasvoille ja valmistaja lupaa, ettei se tuki ihohuokosia 👌
Ahh. Sitä odotellessa, kun voin hieroa näitä nahkaani tuotteiden kotimaassa.... 🙏🏻
Mádaralta on jälleen ilmestynyt kiinnostavia uutuuksia. Time Miracle -sarja on saanut täydennystä suojakertoimellisesta ja ultrakosteuttavasta päivävoiteesta sekä kuorivasta PHA-yöseerumista. Oma ihoni todellakin tykkäsi näistä uutuuksista! 😍
Tuotteet sopivat oikein hyvin myös kimpassa käytettäväksi, sillä PHA-kuorinnan yhteydessä kasvot kannattaa päiväsaikaan suojata UV-suojan sisältävällä voiteella.
Kuorivalla seerumilla heleytät, tasoitat ja silotat ihoa, SPF 15 -päivävoiteella kosteutat tehokkaasti ja suojaat ihoa.
RADIANT SHIELD -PÄIVÄVOIDE SPF 15 49,90€ / 40 ml
Radiant Shield -päivävoide onnistuu yhdistämään kaksi asiaa; aurinkosuojan ja erittäin tehokkaasti kosteuttavan koostumuksen. Aurinkosuojalliset tuotteet harvoin ovat erinomaisia kosteuttajia ilmeisestä syystä; UV-filtterin osuus vie tilaa kosteuttavilta ja hoitavilta ainesosilta. Radiant Shield -päivävoiteessa UV-suoja on maltillinen SPF 15, mikä mahdollistaa hoitavamman koostumuksen.
Radiant Shield ei ole varsinainen aurinkovoide, eli sitä ei ole suunniteltu biitsille monen tunnin auringonpalvontasessioihin. Se on enemmänkin city-olosuhteisiin sopiva anti-age-voide, joka suojaa ihoa lyhyempien aurinkoaltistusten vaikutuksilta.
UV-filtterinä koostumuksessa toimii sinkkioksidi, joka tuo laajan kirjon UVA- ja UVB-suojan. Tiesitkö muuten, että sinkkioksidi suojaa titaanidioksidia paremmin myös UVA-säteiltä? ☀️
Kuten muissakin Time Miracle -sarjan voiteissa, Radiant Shield -päivävoiteessa on koivunmahla-pohja veden sijaan. Muita hoitavia sekä anti-age-vaikutteisia aineita ovat kiinteyttävä plankton-uute sekä Mádaran patentoima erittäin antioksidanttinen Cell Repair Bio -yhdiste, joka koostuu puna-apilasta, poimunlehdestä, tyrnistä, keltamatarasta, hevoskastanjasta sekä peltokorteesta. Kosteuttavuudesta vastaavat koivunmahla, glyseroli, hyaluronihappo, lesitiini sekä mehiläisvaha.
Arvelen, että juuri mehiläisvahan okklusiivisuus tekee Radiant Shield -voiteesta niin kosteuttavan ja samalla suojaavan tuntuisen. Tämä voide ei ”hulahda ihoon”, vaan jättää ihoon hoidetun ja suojaavan pinnan. Kuivunut ihoni on nauttinut tästä koostumuksesta suunnattomasti. 😙
Voiteessa on kaunis vaaleanpunertava sävy. Kokonaisuudessaan hemmottelevan tuntuinen, hoitava voide. Kukkaismetsäinen tuoksu on madaramainen ja miellyttävä.
REFACE SLEEP & PEEL -SEERUMI 48,50€ / 30 ml
Jes, tätä olen Mádaran kaltaiselta sarjalta jo odottanutkin! Reface Sleep & Peel vastaa ajan PHA-happotrendiin. Olen pitkään puhunut blogissa PHA:sta eli polyhydroksihapoista, ja odottanut, että tätä ammattilaisten ylistämää ainesosaa alkaisi näkyä laajemmin myös kuluttajapuolen tuotteissa, ja nyt trendi on viimein käsillä. 👏
Mádaran Sleep & Peel -seerumi sisältää PHA:ta laktobionisen hapon muodossa. Sitä on incissä heti toisena koivunmahlan jälkeen, ja pitoisuus on oikein tehokkaasti silottava. PHA on kuitenkin hellävarainen ainesosa, juuri siinä piilee sen hienous. Se on tehokas, mutta huomattavasti paremmin siedetty kuin AHA-hapot, ja sopii myös herkälle iholle. (Jos sinulla on superherkkä iho, suosittelen kuitenkin testaamaan seerumia ensin pienelle ihoalueelle.)
Oma ihoni jää Refacen jäljiltä supersiloiseksi ja pehmeäksi. Tykkään myös valtavasti tuotteen koostumuksesta, joka ei ole perinteistä ohutta seerumia, vaan hyvin miellyttävän tuntuista, sileää emulsiota. Tämä seerumikoostumus on tuttu mm. viime syksynä ilmestyneestä Derma Collagen -linjan seerumista, joka myöskin on voidemainen.
Jos Reface -seerumin päälle haluaa laittaa yövoiteen tai muun hoitotuotteen, tulee odottaa 60 minuuttia, jotta PHA ehtii imeytyä kunnolla ja lähteä vaikuttamaan. Parhaimman tuloksen saat, kun vältät muiden tuotteiden käyttöä ja jätät Reface-seerumin kasvoille yksinään.
Seerumia suositellaan käytettäväksi 3 kertaa viikossa tai 30 päivän kuurina 2-3 kertaa vuodessa. Suojaa iho päiväsaikaan UV-suojan sisältävällä tuotteella Reface-kuurin aikana.
Seerumi pureutuu tehokkaasti ikääntymisen merkkeihin kuten hyperpigmentaatioon, juonteisiin sekä ihon velttouteen. Ihosta tulee sileämpi, kirkkaampi, tasaisemman sävyinen ja kiinteämpi. Tuote sopii kaikille ihotyypeille, myös ongelma- ja akneiholle.
Laktobioninen happo on seerumin pääasiallinen vaikuttava aine. Muita hoitavia ainesosia ovat koivunmahla, jojobaöljy, glyseroli, sodium pca, hyaluronihappo, bisabolol ja tyrniuute.
Uutuudet ovat jo saatavilla kaupoissa. :)
"Olen kiinnostunut näistä, mutta miten yhdistän nämä jo olemassaolevaan ihonhoitorutiiniini?"
Päivävoide: vaihda tavanomainen päivävoiteesi Radiant Shield -päivävoiteeseen kesäksi. Koska voide on niin kosteuttava, se riittää täysin korvaamaan normaalin päivävoiteen, tämä on ainakin oma kokemukseni. 🙂👍
Kuorinta: jos käytät tällä hetkellä jotain muuta entsymaattista tai happokuorintaa, älä käytä niitä samanaikaisesti Reface-seerumin kanssa. Jos otat Reface-seerumin säännölliseen viikottaiseen käyttöön (3 x viikossa), voit halutessasi tehdä silloin tällöin myös mekaanisen raekuorinnan, mutta jätä pois muut kemialliset kuorintatuotteet. Jos teet Reface-seerumilla kuurin, jätä kuurin ajaksi pois kaikki muut kuorintatuotteet.
Onko lukijoiden joukossa PHA-happotuotteiden käyttäjiä? Onko joku jo ehtinyt kokeilemaan näitä uutuuksia?