Joulukalenteri, luukku 13.

Kun on kivaa ja silti menee pieleen.

Eilinen lähti lupaavasti liikkeelle kauniin valoisalla aamulla ja mukavan rennolla meiningillä. Päivän ohjelmassa oli yhteistyöpostauksen viimeistely ja julkaisu, pyykin pesua, kävelylenkki koirien kanssa ja kello 17 viikonlopun odotettu kohokohta: tunnelmallinen joulupöytä maalaisravintola Kallas Skärgårdissa ystäväni Lenitan kanssa.

Kellon lähestyessä kolmea kaikki oli reilassa. Pyykit kuivumassa, koirat lenkitettyinä ja työhommatkin viittä vaille valmiina. Lenita tulisi hakemaan minua vartin yli neljä. Katsoin kelloa ja laitoin yhteistyökumppanilleni Biodellylle viestiä, että julkaisisin postauksen illalla, koska aamupäivällä blogissa oli ilmestynyt joulukalenteri ja halusin jättää postausten väliin taukoa. Sudin meikit naamaan ja pukeuduin. Laitoin hajuvettä ja virittäydyin mukavan illan tunnelmaan. Ahh, pian saisi vuoden ensimmäisen jouluruoan...! 😍

Ennen lähtöä laitoin koirien nappulat veteen pehmenemään, jotta Totin ja Viivin illallisruoka olisi valmiina tarjoiltavana kun palaisin. Olin arvioinut olevani takaisin kotona seitsemän pintaan. Koirat ovat tottuneet saamaan ruoan seitsemältä ja alkavat elämöimään, jos murkinaa ei ala kuulua puoli kahdeksaan mennessä. Sitä pidempään minulla ei missään nimessä menisi.

Ajomatka illalliskohteeseemme osoittautuikin pidemmäksi kuin Lenita oli arvioinut, ja 45 minuutin sijaan matka vei yli tunnin. Olin unohtanut, että matkalla kuljetaan lossillakin - Vårdö on irti manner-Ahvenanmaasta.

Seuraava yllätys tuli tarjoilun muodossa. Olin odottanut joulupöydän olevan buffet-tyyppinen, kuten se kaikkialla Ahvenanmaalla on, mutta tällä kertaa joulupöydän annokset tarjoiltiinkin pöytiin ruokalaji kerrallaan. Illalliseen kuului viisi ruokalajia; kalalautanen, lihalautanen (minulle vegeversiona), lämmin ruoka, juustot ja jälkiruoka.

Ilta eteni ja meillä oli mukavaa. Paikka oli ihanan tunnelmallinen ja ruoka oli hyvää - mutta pian tajusin kellon olevan ihan liian paljon alkuperäiseen aikatauluun nähden. Buffetissa joulupöydän vetämiseen olisi mennyt tunti - nyt olimme istuneet ravintolassa kaksi tuntia, ja menossa oli vasta kolmas ruokalaji. Toisissa olosuhteissa tällainen kiireetön tarjoilu ja ajan kanssa nautiskelu olisi ihanaa, mutta minulla oli kotona kaksi nälkäistä koiraa sekä yhteistyöpostauksen julkaisu odottamassa.

Aloin hermostua. Kun kello tuli seitsemän tajusin, etten mitenkään ehdi kotiin ennen kahdeksaa. Laitoin Biodellyn yhteyshenkilölle nolona viestiä, että näyttää siltä, etten pääsekään julkaisemaan postausta. Kerroin rehellisesti, että istuin ravintolan joulupöydässä.

Siinä vaiheessa kun jälkiruoasta oli selvitty (minulle riittivät juustot), kello oli jo kahdeksan. Joulupöydän viiden ruokalajin tarjoilu oli kestänyt yhteensä 2 tuntia 45 minuuttia..! Mietin kauhuissani, joko koirat olivat alkaneet haukkumaan kotona ja häiriköivät nyt naapureita. Pitkään yksin oltuaan, etenkin jos ruokaa ei kuulu ruoka-aikaan, koirat hermostuvat ja alkavat haukkua pienimmällekin rappukäytävästä kuuluvalle äänelle.

Tajusin myös, että pyykkini roikkuivat yhä taloyhtiön pesutuvan kuivaushuoneessa, ja toinen naapuri oli varannut pyykkituvan iltavuoron. Ei hemmetti.... Biodellyn yhteistyöhenkilökään ei ollut vastannut viestiini, ja vatsaani alkoi melkein koskea kun mietin, miten ilta saattoikin venyä näin ja mukava tunnelma vaihtui tuttuun syyllisyyden tunteeseen.

Lähdimme ajamaan takaisin Maarianhaminaan. Lenitan auton kurvatessa kotipihaani kello oli jo 21.15. Avatessani talon ulko-oven kuulin Totin haukunnan alas asti. Asuntoni on ylimmässä kerroksessa. Syöksyin rappuset ylös ja kohtasin eteisessä kaksi äärimmäisen närkästynyttä ja vauhkona hyppivää ja kiljuvaa koiraa. Ei sitten muuta kuin hauvat äkkiä talutushihnoihin ja ulos.

Kun olin palaamassa pissalenkiltä sisään, kohtasin rappukäytävässä illan pyykkivuoron varanneen naapurin. "Sinun pyykit taitaa edelleen olla kuivaushuoneessa?", hän sanoi. "Olen odottanut, että pääsisin ripustamaan omat pyykkini", hän sanoi - vaikkakaan ei mitenkään vihaisesti. Pyysin anteeksi ja kipaisin koirat kainalossa saman tien pyykkitupaan keräämään pyykit naruilta. Kyllä mahtoi naapuri ihmetellä miksi koiratkin piti ottaa sinne mukaan...

Kun vihdoin pääsin antamaan koirille iltaruokaa, kello oli melkein kymmenen. Olin jo lenkillä huomannut, että Totti käyttäytyi oudosti ja merkit viittasivat siihen, että sillä oli yksi pahoinvointikohtauksiaan. Totti kärsii munuaisen vajaatoiminnasta ja sillä on välillä pahoinvointia mikä johtaa oksenteluun ja ruokahaluttomuuteen. Tänä iltana oli yksi sellainen kohtaus, ja ruokailun sijaan se perääntyi kupiltaan ja alkoi uikuttaa. Uikutus ei hiipunut, ja Totti meni yhä levottomammaksi, tärisi ja kuljeskeli pitkin seiniä.

Istuin keittiön lattialla ja mietin, eikö tämä ilta nyt voinut loppua rauhallisissa merkeissä.

Loppuillan istuin keittiön pöydän ääressä Biodelly-postauksen linkkejä lisäillen (se oli se työ, joka postaukseen oli vielä illalla jäljellä) ja silittelin tärisevää Tottia, joka pesälaatikossaan makasi viereisellä tuolilla.

Kun blogityö vihdoin oli valmis, koirat käytetty illan viimeisillä pissoilla ja meikit putsattu emännän naamasta, olin niin agitoituneessa tilassa, että en pystynyt nukahtamaan moneen tuntiin. Katsoin kelloa viimeisen kerran kolmen aikaan. Rauhoittunut Totti nukkui sikeästi jaloissani. Lattialta kuului Viivin kuorsaava hengitys.

Se oli sellainen joulupöytä.

(Ja nyt mä julkaisen viimein Biodelly-postauksen.🙈 Tässä.)

Joulukalenteri, luukku 12.

Kuinka ihastuin ruotsin kieleen.

Aloitin ruotsin kielen opiskelun B-kielenä yläasteella, kuten niin moni muukin. En muista, että minulla tuohon aikaan oli erityisiä tuntemuksia ruotsin kieltä kohtaan, se oli kieli jota "kuului" opiskella ja jota kaikki muutkin lukivat koulussa. Kielet kiinnostivat minua yleisesti ja ruotsi oli kieli muiden joukossa.

Yläasteelta mieleen on jäänyt sympaattinen ruotsin kielen opettaja ja Muumit, joita katsottiin tunneilla suomenruotsiksi. Menestys ruotsissa oli hyvä, 8-9 tasoa.

Lukion tokalla luokalla tapahtui jotain kummallista. Yhtäkkiä ruotsi alkoi takkuamaan ja tuntui vaikealta. Saatuani tokan luokan ensimmäisestä ruotsin kurssista seiskan, en kestänyt huonoa menestystä (perfektionisti....😔) ja suutuin koko ruotsille. En ollut tätä aiemmin koskaan saanut seiskaa mistään aineesta. Peruutin osallistumiseni kaikille loppuvuoden ruotsin kursseille välttääkseni jatkoepäonnistumiset. Harkitsin, etten enää jatka koko paskan kielen opiskelua. (Tosiasiassa en vain voinut hyväksyä sitä, etten yltänyt normaaliin standardiini.)

Lukion kolmannella päätin tarttua härkää sarvista ja aloittaa ruotsin ja minun suhteen uudelta pohjalta. Ilmoittauduin uudelleen tokalla luokalla "mokaamalleni" kurssille. Vuoden tauko kielestä oli selvästi tehnyt hyvää, tai olin kypsynyt muulla tavoin, sillä nyt ruotsi tuntui helpolta ja hauskalta. Se tuntui kiinnostavalta.

Nyt menestys ylitti kaiken aiemman, ja yhtäkkiä ruotsi oli kieli, jolla osasin ilmaista itseäni. Olen tykännyt kirjoittaa lapsesta saakka, ja yhtäkkiä opin kirjoittamaan aineita myös ruotsiksi, tekstejä, joissa oli tolkkua, juonta ja rikasta sanavarastoa. Olin itsekin todella hämmentynyt, enkä tänäkään päivänä keksi syytä, miksi kaikki muuttui. Vapaa-ajallani en edelleenkään ollut tekemisissä ruotsin kanssa enkä esimerkiksi katsonut ruotsinkielisiä tv-ohjelmia tai lukenut ruotsinkielisiä kirjoja. Silti kieli sujui.

Kirjoitin ruotsista ylioppilaskirjoituksissa E:n ja se nousi englannin rinnalle suosikkikielekseni.

Kuitenkin... minun ja ruotsin suhteessa oli yksi perustavanlaatuinen heikkous. Osasin kyllä kirjoittaa ruotsiksi hienoja aineita, mutta en osannut puhua sitä. Tämä liittyi varmasti paljon opetukseen ja sen fokukseen; koulussa opetetaan taivuttamaan sanat oikein, mutta ei aloittamaan rentoa juttutuokiota ruotsinkielisen tuttavuuden kanssa. Painoarvo on/oli kieliopissa, ei puheen tuottamisessa.

Opiskellessani matkailualalla päätin, että haluan oppia myös puhumaan ruotsia. Hain kesätöitä Ahvenanmaalta, ja laajentaakseni sanavarastoani aloin lukea ruotsinkielisiä kirjoja. Ensimmäinen lukemani ruotsinkielinen kirja oli Mikael Niemen Populärmusik från Vittula (suomeksi Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä), jossa käytetty kieli oli niin hemmetin vaikeatajuista, että luin kirjan läpi elektronisen Linguatutor-sanakirjan avulla suunnilleen joka sivua kiroten.... En todellakaan tykännyt kirjasta, mutta luin sen loppuun hammasta purren.

Kesällä 2003 aloitin kesätyöt Ahvenanmaalla, ja loppu on historiaa. Opin ruotsin - ja jäin Ahvenanmaalle. ❤️

Pienet lapset ovat muuten ihan paras opettaja mitä tulee perfektionistiseen ja virheitä pelkäävään kielen oppijaan. Puolivuotiseksi venyneessä kesätyössäni toimin lastenhoitajana, ja pienimmät lapset eivät itsekään osanneet taivuttaa kaikkia sanoja oikein - ett hus saattoi olla en hus. He tuskin huomasivat, jos minä sanoin jotain väärin. Lasten kanssa touhutessa rentouduin ja uskalsin puhua. Ja niin puhuminen alkoi pikku hiljaa sujua. :) Avainsana on se, että unohtaa pelätä virheitä..!

Kamalan Populärmusik-kirjan jälkeen löysin parempaa ruotsinkielistä luettavaa. Sain äidiltäni lahjaksi Henning Mankellin Pyramiden -kirjan, jossa on joukko komisario Wallanderin nuoruusvuosista kertovia novelleja. Jäin saman tien koukkuun Wallanderin maailmaan, ja olen lukenut paria vaille kaikki Wallander-kirjat. ❤️ Jos vielä koskaan saan keskittymiskykyni takaisin ja pystyn taas lukemaan, aion lukea Wallanderit jälleen läpi ensimmäisenä!

P.S. Paras kohteliaisuus, jonka olen ikinä olen saanut ruotsin kielestä tuli André Wickströmiltä! :) Olin ystävieni kanssa kauan sitten katsomassa Wickströmin stand-up-show'ta Maarianhaminan Arkenissa, ja syystä jota en enää muista, Wickström liittyi seuraamme myöhemmin samana iltana. Siinä jutellessamme Wickström yllättyi siitä, että olenkin itse asiassa suomen kielinen ja sanoi, että puheeni nuotti kuulostaa ihan ahvenanmaalaiselta..! Olin niin ylpeä! 😌

Tänä päivänä en puhu ruotsia enää läheskään niin sujuvasti, koska en ole vuosiin käyttänyt kieltä päivittäin. Tampereella ei hurjasti ole tarvetta prata på svenska. Mutta ymmärrykseltäni koen olevani lähes kaksikielinen, enkä juuri huomaa eroa, jos joku puhuu minulle suomea tai ruotsia. 🇫🇮🇦🇽🇸🇪

Kaikkein ihaninta on tietysti ahvenanmaan murre. 🥰

Joulukalenteri, luukku 11.

Kaipaan mun pitkiä hiuksia.

Minulla on pitkähiuksisen identiteetti. Hiukseni ovat olleet pitkät lähes koko aikuiselämäni, ja olen vaalinut niiden pituutta välillä mittanauhan tarkkuudella. Koen hiukseni lyhyiksi, jos niiden pituus jää rintojen yläpuolelle.

Yhdistelmä pitkähiuksisen identiteetti & kuivat, luonnonkiharat hiukset eivät ymmärrettävästi luo parhaita mahdollisia olosuhteita, joten hiukseni ovat vuosikaudet olleet pitkät, mutta samalla kuivat ja  latvoista rispaantuneet. Se ei ole minua haitannut - kunhan ole saanut pitää pituuden.

Viime vuonna hiusten pituudesta oli pakko luopua. Voimakkaan värinpoistokäsittelyn seurauksena hiukseni menivät niin huonoon kuntoon, että melkein puolet niistä yksinkertaisesti hapertui ja katkesi. Hiukset oli pakko leikata lyhyiksi

😥

Pisimmillään hiukseni ulottuivat pitkälle alaselkään.

(Kuva saippua-shampoon kokeilujaksolta ja hiuksissa on saippuatahmaa....)

Nyt ne ovat tämän mittaiset.

En vain totu tähän pituuteen, ja ikävöin pitkiä hiuksia koko ajan. Vaikka ne kuinka olivat kuivat ja hapsuiset. Ne olivat minua. Minä olen pitkähiuksinen ihminen, ja nyt minusta puuttuu jotain olennaista.

Hiukset ovat pikku hiljaa vahvistuneet värinpoistotrauman jälkeen uuden hiuksen kasvaessa ja korvatessa vaurioituneen hiuksen, mutta tulee menemään vielä kauan, ennen kuin pituus yltää jälleen rintoihin, - alaselkäpituudesta puhumattakaan. Hiukseni kasvavat vuodessa hädin tuskin 12 cm.

Värinpoisto tehtiin elokuussa 2019, minkä jälkeen tervettä hiusta on ehtinyt kasvaa noin 27 cm. Rintapituuteen tarvitaan vielä toiset 27 cm, ja hiusten hoidollisten tasausleikkausten viemät sentit mukaanlaskettuna pitkien hiusten aikaan tulee  menemään vielä ainakin kolme vuotta.

Kyllä mä jaksan odottaa, eihän tässä muutakaan voi. Mutta on hassua, että näinkin triviaali asia kuin hiusten pituus voi olla niin vahva osa identiteettiä, että se aidosti surettaa, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Toisiin asioihin tottuu, toisiin ei - kuten mun vuonna 2012 ostaman MacBook Pro'n näppikseen, johon en todellakaan koskaan tottunut, vaikka olen kirjoittanut koneella yhdeksän vuotta 😅 Loppukevennys....

(....uutta konetta ei onneksi tarvitse odottaa yhtä pitkään kuin hiuksia...)

Joulukalenteri, luukku 10.

Thirasia - se tuntematon osa Santorinia.

Tässä on yksi niistä kolmesta luukusta, joita olin valmistellut kesken jääneeseen Kreikka-joulukalenteriin.

Santorinin länsipuolella sijaitseva Thirasian saari erkani Santorinista tulivuorenpurkauksessa 3600 sitten. Se on osa Santorinin kalderan länsireunaa. Kauan sitten, ennen tulivuoren purkausta Santorini, Thirasia sekä kraaterisaaret Nea Kameni ja Palaia Kameni muodostivat ympyrän muotoisen Theran saaren.

Monelle Santorinin vierailijalle Thirasia on vain pääsaarelta avautuvan klassisen Santorini-maiseman horisontissa kohoava kallioinen muoto (kuvassa.) Harva tulee ajatelleeksi, että sekin on osa historiallista Santorinia, ja vielä harvempi siellä vierailee.

Ei Thirasia välttämättä mitään ainutlaatuista tarjoakaan, eikä varmasti yhtä kosmopoliittista menoa kuin jet-set-vieraita, hääpareja ja luksushotelleja pursuava Santorini - mutta juuri siksi sinne kannattaa mennä.

Näköala Thirasian kylästä Santorinille

Hiljaisella ja epäturistillisella Thirasialla voi tavallaan kokea Santorinin sellaisena, kuin Santorini oli ennen turismia. Jyrkkänä mereen putoavat kalliot, vulkaaniset värit sekä kalderamaisemat ovat yhtä dramaattiset kuin Santorinin puolella ja tunnusomainen arkkitehtuuri samanlaista.

300 asukkaan Thirasia on kuin miniatyyri-Santorini kauan sitten.

Saaren pääkylässä Manolasissa eli Thirasian kylässä on jonkin verran majoitusta ja tietysti viehättäviä tavernoita - niin pientä kylää ei Kreikasta löydykään, ettei siellä ole tavernaa..! ❤️

Thirasian satamaan kulkee pieniä yhteysaluksia Oian ja Firan satamista sekä nopeampi katamaraaniyhteys pari kertaa viikossa. Yöpyminen Thirasiassa on maaginen elämys; valoissa kylpevä Santorinin saari piirtyy pimeyden keskellä eteesi kuin Kreikan Las Vegas. Uneliaan Thirasian perinteinen tunnelma ja verkkaisuus luovat vahvan ja äärimmäisen kiinnostavan kontrastin kimaltelevalle emo-Santorinille.

Santorini ylipäänsä tarjoaa Kreikan ystäville monitasoisen ja jopa eettisesti haastavan kokemuksen joka kutsuu miettimään, missä lopulta kulkee aitouden säilyttämisen ja kaupallisen hyödyntämisen raja.

Santorini on ilman epäilystäkään yksi Kreikan ja ehkä koko maailman kauneimpia saaria ja kaikki me haluaisimme osamme tästä ainutlaatuisuudesta - mutta kiitos sen, onko aitoa Santorinia enää olemassakaan, vai osallistummeko Santorinilla vieraillessamme päälle rakennettuun Disneyland-elämykseen..?

Suosittelen lämpimästi kaikille Santorinin ystäville vierailua Thirasiaan. Se on kuin matka aikaan, jota ei enää ole.

Thirasian satama

Joulukalenteri, luukku 9.

Tämä aamu.

Luukun aiheena spontaanisti aamu kännykällä ikuistettuna.

Lähdin varhaisella aamujunalla Turun satamaan ja nousin koirien kanssa laivaan, kohteena Ahvenanmaa. Jälleen voi todeta, että eye love mornings. 😍

Seniorikoirien nappulat pehmenemässä hytin kylppärissä.

Vanhojen koirien ruokailut - ainakin näiden kahden - ovat ohjelmanumero, jolle täytyy varata reilusti aikaa. Kummallakin on oma dieettiruokansa ja ruoat on pehmennettävä huolellisesti lähes-hampaattomien suiden syötäväksi. Toiseen annokseen lisätään lääke.

Itse syöminen on myös emännän valvontaa ja mukanaoloa vaativa tapahtuma. Toiselle ruoka täytyy syöttää hitaasti lusikalla ettei se ahmi ja sen seurauksena oksenna ruokaa, toinen taas keskeyttää syömisen pari kolme kertaa kulhollisen aikana, eikä jatka syömistä ellei sille anna lupaa jatkaa.

Senioreiden elämää..! ☺️

Olen kotiutunut Siljan Turun laivojen kahvilaan. Matkustan laivoilla todella paljon - tai matkustin ainakin ennen pandemiaa -, ja laivojen kahviloilla ja ravintoloilla on valtavan suuria eroja niin tunnelman kuin tarjoilujen puolesta. Kahvin laadusta puhumattakaan. Siljan kahvilat hakkaavat Viikkarin kahvilat 6-0, ja nimenomaan Turusta kulkevien laivojen kahvila on mun suosikki. Aina tänne tullessa tuntuu, kuin tulisi omaan olohuoneeseen - tai yhteen niistä.

Aamuvuorojen laivoilla on niin hiljaista ja rauhallista, että välillä kahvilassa saa istua melkein yksinään. Sekin on osa kahvilan viehätystä. ❤️

Mun rutiini: ostan ison kupin kahvia ja pian sen perään santsikupin ja aloitan työt. Myöhemmin aamun edetessä olen törkeä (kahvilan asiakkaana) ja kaivan eväsboksistani keitettyjä kananmunia - vakkariaamupalani. Voi todeta, että laivojen kahvilat & aamiainen ovat melkeinpä ainoa ravintolatilanne, jossa vhh-ruokavalion noudattaminen ei vain onnistu.

Annan omien eväiden syömisen törkeyden itselleni anteeksi, koska olen tukenut laivayhtiöitä aika massiivisesti kohta 20 vuoden ajan. ;) (On se silti huono tapa, tiedän.)

Laivatoimiston ikkunoista avautuvat maisemat keventävät ja rauhoittavat mieltä. <3

Miten teidän päivä on alkanut?

Joulukalenteri, luukku 8.

Sanni 12 vuotta sitten.

Selasin vanhoja blogikuva-arkistojani ja löysin tämän kuvan marraskuulta 2009. Sileäkasvoinen ja ohutkulmakarvainen Sanni. Tässä kuvassa taitaa harvinaislaatuisesti myös näkyä oikea, värjäämätön hiusvärini.

Olin ottanut kuvan pikkujoulumeikki-tutorial-postaukseeni. Tästä kuvasta postaukseen päätyi vain puolikas, sillä tuohon aikaan pidin blogissa yllä tiettyä anonyymiteettiä enkä rohjennut julkaista kokokasvokuvia. Kirjoitin myös nimimerkin alla - Karkkipäivää kirjoitti tuolloin Inkivääri. ☺️

Kun aloin kirjoittaa Karkkipäivää, blogi käsitteli pelkästään meikkejä. En ollut edes kiinnostunut ihonhoidosta - minulla ei ollut minkäänlaisia ihohaasteita ja ihoni hyväksyi kaikki tuotteet. Käytin pelkästään peruskosteuttavia tuotteita apteekista, Yves Rocherilta ja Dermosililta.

Tässä sama naama tänään. Uurteet ovat syventyneet ja iho silmien ympärillä ohentunut ja veltostunut. On tosi mielenkiintoista havainnoida ikääntymisen vaikutuksia blogikuvien kautta. Nyt kun on oppinut hyaluronihapon vaikutuksesta ihoon, niin senkin näkee kuvissa - miten ihon luontainen "pyöreys" eli täyteläisyys vähenee ihon oman hyaluronihapon vähentyessä.

Silmien meikkaus ei totisesti enää ole yhtä suurta huvia kuin 12 vuotta sitten, koska löysälle iholle on niin paljon vaikeampi tehdä varjostuksia tai ylipäänsä saada nyansseja erottumaan. Mutta yhtä paljon mä tämän naaman puunaamisesta tykkään. ❤️ Luomivärikikkailut ovat vaihtuneet kasvovesi-, seerumi- ja -öljyrakkauteen :)

Olen tallentanut blogiarkistoihini muutakin kuin valokuvia. Vuodelta 2009 olin tallettanut kaikki lukijoille tekemäni kyselyt - tuohon aikaan kyselyt sai näppärästi upotettua suoraan omalla widgetillään blogin sivupalkkiin. (Sivupalkki - sinua yhä kaivaten...)

Syyskuussa 2009 olin kysynyt lukijoiltani, millaista sisältöä he tulevaisuudessa toivoisivat Karkkipäivään. Tässä otteita vastauksista:

📍"Olis kiva kuulla miten voi säästää kosmetiikkakuluissa, jos osaat neuvoa :D Myös näitä hyper-mega älyttömän värikkäitä meikkejä on kiva katella =) toivon, ettei karkkipäivä muutu miksikään lifestyle blogiksi, kun se on täydellinen näin."

📍"ihanaa saada selvennystä (mikäli siis tiedät) selvennystä INC(I?)eihin! Esim. mitä silmämeikinpoistoaine saa/ei saa sisältää ja muutenkin asioita, joita pitäisi löytyä jokaiseelta. Apua en osaa selittää, hope you understand!"

📍 "INCI-jutut kiinnostaa aina. Mitä mieltä olet esim parabeeneista ja silikonista, näistä kosmetiikkamaailman kummituksista (jotka opettajani mukaan eivät ole niin pahoja kummituksia kuin huhut antavat olettaa)?"

📍"Täällä onkin jo tullut hyviä ideoita, mutta mitä itse kaipaan eniten: alan tietoutta. Tietoutta siitä, mikä kosmetiikkafirma toimii minkäkin alaisena, mitkä tuotteet on täysin samaa kamaa eri purkissa, mitä kosmetiikka-ala on käytännössä ja miten se toimii. :)
Myös ihonhoito- ja hiusjutut ovat tervetulleita!"

Kyllä näistä on selvästi otettu vuosien varrella onkeen :)

Mutta siitä olen iloinen, että Karkkipäivä ei jäänyt vain kauneusblogiksi! ❤️

Vaikka olen kosmetiikan ostolakossa vuoden loppuun asti, tein yhden harkitun repsahduksen.

Silmiini osui Lidlissä Cien Nature -luonnonkosmetiikkasarjan kausituotteita, jotka eivät kuulu normaalivalikoimaan. Katselin tuotteita ja mietin, että jos en nyt osta näitä, ne ovat kohta poissa... Ja koska en ole pitkään aikaan kirjoittanut tosihalvasta kosmetiikasta, päätin rikkoa ostolakkoa. On kiinnostavaa välillä testailla ja analysoida myös näitä kaikkein halvimpia kosmetiikkatuotteita. :)

Valitsin Sensitive Almond -sarjasta ainesosiltaan kolme parasta tuotetta, ja tässä ne ovat: puhdistusvaahto, vartaloöljy ja suihkuvoide. Kaikkien hinta on 3,49€.

Sarjan muita tuotteita ovat käsivoide, kasvovoide sekä silmänympärysvoide. Eivät nekään millään tapaa huonoilta näyttäneet inciensä perusteella, mutta aika tavanomaisilta. Valitsemani kolme ovat  hinta-laatu-suhteeltaan parempia sekä lisäksi tuotteina itseäni enemmän kiinnostavia.

Sensitive Almond -sarjasta voi yleisesti ottaen todeta seikan, joka on kosmetiikan markkinoinnissa niin kovin yleistä. Valitaan nimikkoaineosa jolla tuotetta markkinoidaan ja jota korostetaan vaikutuksista puhuttaessa, mutta joka ei oikeasti ole tuotteen pääasiallinen vaikuttava aine. Sensitive Almond -linjassa tämä ainesosa on manteliöljy. Sarjan tosiasiallinen pääraaka-aine on auringonkukansiemenöljy, jota on kaikissa tuotteissa incin kärjessä - poislukien puhdistusvaahto, jossa ei ole öljyä lainkaan - vaan manteliuutetta.

SENSITIVE ALMOND 3 IN 1 CLEANSING FOAM 3,49€ / 150 ml

Rakastan pumppuvaahtoja, ja tässä vaahdossa on varsin mukavasti kosteuttava koostumus. Ennen peseviä ainesosia incissä on glyserolia ja sukroosia, jotka kosteuttavat ihoa tehokkaasti.

Pesevien aineiden (coco-glucoside ja sodium coco-sulfate) jälkeen on kolme hoitavaa ainetta: aloe vera, betaiini ja manteliuute. (Manteliuutteen hoidollinen ominaisuus tosin on epämääräinen, sillä se ei ole emollientti eikä humektanttikaan, mutta ei se mitään pahaakaan iholle tee. 😀)

Näiden jälkeen tulevat pH:n säätäjä, hajuste ja säilövät aineet. Oikein simppeli ja hyvännäköinen kokonaisuus: tämä putsari pesee hellästi ja jopa sitoo ihoon kosteutta. Muistattehan, että sanan 'sulfate' näkeminen incissä ei automaattisesti tarkoita, että kyseessä on voimakkaasti pesevä tuote. Muut ainesosat sekä reseptin kokonaisuus ratkaisevat.

Sensitive Almond -vaahdossa on löysähkö mutta mukavan liukas koostumus, joka jättää iholle hoidetun tunteen. Pehmeän makeassa tuoksussa on kenties tavoiteltu jotain mantelijälkiruokamaista. Sama tuoksu on kaikissa tuotteissa.

SENSITIVE ALMOND BODY OIL 3,49€ / 100 ml

Tässä täytyy olla Suomen edullisin vartaloöljy - joka on samalla myös oikeasti laadukas! 👌

Kuten tiedämme, esteriöljyillä saadaan öljykoostumuksista edullisempia - ja samalla "kuivemman" tuntuisia, eli toki niillä on etunsakin -, ja näin halvassa öljyssä odottaisi näkevänsä runsaasti estereitä. Sensitive Almond -öljy sisältää kuitenkin vain kokonaisia kasviöljyjä: auringonkukkaa, mantelia, avokadoa, jojobaa sekä iltahelokkia. Näiden lisäksi pullossa on pari säilyvyyttä parantavaa ainetta, hajusteita sekä rauhoittavaa bisabololia.

100 ml pullo maksaa 3,49€ - melkein kolme kertaa vähemmän kuin Suomen seuraavaksi halvin vartaloöljy, Urtekramin Laventeliöljy. Ja Urtekramin öljyssä on estereitä ;)

Käytän vartaloöljyjä samaan tapaan kuin kasvoöljyjä - eli sekoitan niitä toiseen kosteuttavaan tuotteeseen, jolloin saan öljyn hyödyt ilman öljyn rasvaista tunnetta iholla :) Useimmiten lisään öljyä pari tippaa vartalovoiteeseen, mutta joskus saatan sekoittaa myös kasvovettä ja vartaloöljyä ja tehdä ikäänkuin vartaloseerumin..!

(Olen muuten taas lähtenyt panostamaan vartalon kosteutukseen tämän vuoden laiminlyönnin jälkeen - kylmän vuodenajan edetessä iho on alkanut muistuttaa hoidon tarpeesta kuivalla ihopölykerroksella... 😬😄)

SENSITIVE ALMOND SHOWER CREAM 3,49€ / 250 ml

Ihon kosteutuksesta ja kylmästä vuoden ajasta puheen ollen - myös suihkutuotteet olisi hyvä talvella päivittää hoitavampiin. Öljypitoinen suihkuvoide on tähän mainio ratkaisu!

Sensitive Almond -suihkuvoiteessa on varmaan hoitavin vartalonpuhdistustuotteen inci jonka olen koskaan nähnyt...! * Yleensähän puhdistavat aineet ovat suihkuvaahdoissa 3-5 ensimmäisen ainesosan joukossa, mutta kuunnelkaapa tätä; vesi, glyseroli, auringonkukansiemenöljy, aloe vera -mehu, sheavoi, glyseryylistearaatti... (hetkinen, onko täällä peseviä ainesosia ollenkaan..! :D). Tuotteen ainoa puhdistava ainesosa, kookos- ja sokeripohjainen coco-glucoside, on vasta sijalla 8. (Pullon kyljessä mainostettu manteliöljy on sijalla 11..! 😅)

Jos ottaa verrokiksi vaikka Weledan öljypitoisen suihkuvoiteen (joita itse rakastin yhteen aikaan..!), Weledan inci alkaa: vesi, puhdistava aine, seesaminsiemenöljy, alkoholi.... 🤔 Ja hinta yli nelinkertainen Lidlin suihkuvoiteeseen verrattuna!

Sensitive Almond Shower Cream on mielestäni oikea löytö! 💯

*) Nohh - kyllä Evolven suihkuöljyn inci kieltämättää hakkaa tämänkin... mutta hinta? Melkein 30€ / 250 ml!

*

Sensitive Almond -sarjan tuotteet eivät kuulu Lidlin normaalivalikoimaan (miksihän..?), joten jos kiinnostuitte sarjasta ja kuljette lähiaikoina Lidlissä, luokaapa katse kausituotteiden hyllyyn. Tampereen Hallituskadun Lidlissä näitä oli vielä puolitoista viikkoa sitten.

Annan näille kolmelle vahvan suosituksen. 👌 Ja eivät sarjan muutkaan tuotteet tosiaan huonoilta vaikuttaneet, edustavat sitä reseptiikkaa, jota edullisen hintatason luonnonkosmetiikkavoiteilta odottaa. Nämä kolme taas voisivat helposti maksaa enemmänkin, etenkin öljy..! Tuotteilla on Natrue-sertifikaatti ja ne ovat vegaanisia.

Joulukalenteri, luukku 7.

Neljä vuodenaikaa.

Yksi asioista joita rakastan Suomessa on neljä vuodenaikaa. Olen monella tapaa ääripäissä ja kontrasteissa viihtyvä ihminen (en kuitenkaan poliittisesti..!), ja tämä näkyy myös suhteessani vuodenaikoihin.

En pidä haaleudesta. Pidän siitä, että kun ollaan, ollaan kunnolla. Rakastan sitä, että talvella on kunnolla lunta ja pakkanen nipistelee poskia kuten myös sitä, että kesällä on reilusti lämmintä ja aurinkoista ja saa läträtä aurinkovoiteilla ja ostaa kotiin tuulettimen.

Lempivuodenaikani on syksy väreineen ja hämärtyvine iltoineen, syksyn tunnelma on lyömätön. Rakastan jopa syksyn kosteutta; kosteiden lehtien multaisessa tuoksussa on jotain oudolla tavalla viehättävää.

Syksyn jälkeen lempivuodenaikani on talvi. Etenkin silloin, kun on oikein kylmä ja paljon lunta.

Juuri talven voimakkuudessa ja dramaattisuudessa - että paleltaa ja on puettava päälle monta kerrosta että selviää, ja ripset ja parta huurtuvat pakkaskävelyillä uniikeiksi taideteoksiksi, on jotain äärettömän kaunista ja lumoavaa. Jotain, joka saa tuntemaan syvästi.

Talvi on suurelle osalle maapallon väestöstä vieras ja pelottavakin ääriolosuhde. Pimeys, jäätyvät järvet ja meret, höyryävä hengitys sekä hyytävä alle -30 asteen kylmyys on monelle ihmiselle todellisuutta, jota heidän on vaikea edes kuvitella - puhumattakaan, että he pystyisivät asumaan ja selviytymään arjesta normaalisti näissä olosuhteissa.

Ja me suomalaiset koemme tämän joka vuosi. 💙

(...ainakin he, jotka asuvat Lapissa.)

Huurteinen delfiini juhlisti eilen itsenäisyyspäivää Tampereen Särkänniemessä. ❄️

Neljä vuodenaikaa on yksi asioista, jotka tekevät suomalaisista suomalaisia. 🇫🇮❤️

Joulukalenteri, luukku 6.

Loviisan joulukodit.

Toiveeni oli tänä vuonna päästä Loviisan Wanhat Talot tai Loviisan Wanhan Ajan Joulukodit -tapahtumaan. Pääsin jälkimmäiseen. ❤️ Kiertelin eilen suloisessa joulutunnelmassa loviisalaisissa kodeissa, joiden omistajat avaavat ovensa vieraille yhtenä joulukuisena viikonloppuna.

Olen ihminen, jonka usein tekisi mieli pistäytyä ventovieraissa kodeissa, kun kuljen talojen ohi etenkin hämärän aikaan, ja valaistut ikkunat välittävät ripauksen elämästä seinien takana. Joulukodit-tapahtumassa tähän on mahdollisuus luvan kanssa. :)

Näiden tunnelmallisten kuvien myötä toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää.

Ehkä jonain päivänä minullakin on joulu omassa kodissa...?

Kiitos loviisalaiset kotienne avaamisesta ja kauniin tunnelman jakamisesta muiden kanssa. ❤️ Jaettu ilo - paras ilo.