Luukku 4: Alma-hotelli Seinäjoella.
”Erikoisia majapaikkoja kaipaavat matkailijat ilahtuvat takuulla Seinäjoella, jonka keskustassa on mahdollisuus majoittua entisessä vesitornissa. Aivan Seinäjoen rautatieaseman kupeessa sijaitseva hotelli toimii vuonna 1909 rakennetussa rautatieläisten talossa, ja sen vieressä kohoava vesitorni muutettiin vuonna 2015 osaksi hotellia, kun sinne rakennettiin seitsemän hotellihuonetta.
Punatiilinen, 18 metriä korkea vesitorni on mieleenpainuva yöpymispaikka, jonka huoneissa voi nauttia persoonallisesta sisustuksesta ja rakennuksen historiasta kertovista yksityiskohdista.”
Luettuani tämän tekstin Rantapallo-sivuston artikkelista, varasin saman tien viikonloppuloman Seinäjoella - vaikka oltiin kaukana kesästä ja Provinssirockista..! :D
Googlasin vuoden alussa "Suomen persoonallisimpia hotelleja", ja Seinäjoen Hotelli Alma oli niiden joukossa. Ihastuin välittömästi kuviin VR:n vanhassa vesitornissa sijaitsevista huoneista, ja koska ajatus talvilomasta Seinäjoen kaltaisessa kesäfestivaaleistaan tunnetussa kaupungissa tuntui riittävän hullulta ja erikoiselta, varasin matkan. :)
Vuodenaika ei tosiaan tuonut kaupunkia esiin parhaimmassa valossaan, mutta vierailu oli silti ihana! Hotelli Alma oli jo itsessään vierailun arvoinen, kuten olin toivonutkin. Ja toki Seinäjoelta löytyi muutakin kiinnostavaa katseltavaa (ja syötävää...!), harmaasta säästä huolimatta.
Almassa voi majoittua joko päärakennuksessa, uudisrakennuksessa ("Uudessa tornissa") tai vanhan vesitornin huoneissa. Kaikkein tunnelmallisin majoitus löytyy juuri vesitornista.
Tornihotellin kaikissa huoneissa on oma sauna. Rakennuksessa on kuusi kahden hengen huonetta ja yksi sviitti kattokerroksessa.
Tornihotellin huoneet punatiilisine seinineen ovat todella tunnelmallisia. Valitut materiaalit, lamput, matot ja nojatuolit luovat lämmintä ja kodikasta tunnelmaa. Ihan mun tyylinen paikka - erityisesti punatiiliseinissä on sitä jotain, jolle oikein kehrään. ❤️ Lämpimiä värejä ja pehmeitä materiaaleja... Viihdyn tällaisessa rustiikkisen romanttisessa miljöössä.
Koska teen töitä useimmilla reissuillani, hyvä työpöytä on minulle tärkeä varuste majapaikassa. Alman tornihuoneissa on todella hyvä työpöytä.
Vanha päärakennus on rautatieläisten talo vuodelta 1909. Siellä sijaitsevat Alman ravintola / juhlasali sekä baari/kahvila. Päärakennus linkittyy uuteen rakennukseen yhdyskäytävällä, joten aamiaiselle pääsee sisäkautta. Paitsi jos asuu Tornihuoneissa, silloin tullaan muutama metri pihan yli :)
Vanha rautatieläisten talo on allekirjoittaneen mielestä vesitornin ohella Alman the juttu. Olen heikkona vanhan ajan tunnelmaan, ja tämä rakennus todella tarjoaa sitä.
Mutta katsokaapa ravintolasalia....
😍 Oh...!!
Näin persoonallisessa ravintolasalissa en muista aiemmin syöneeni. Ravintola toimii rautatieläisten vanhassa jugend-tyylisessä juhlasalissa. Iltaisin ja viikonloppuisin täällä on myös elävää musiikkia.
Aika makeat puitteet nauttia aamiaista..! Ravintolan à la carte tuli myös todettua erittäin laadukkaaksi. Keittiössä käytetään paljon lähituottajien tuotteita ja ruoka on mutkatonta, herkullista ja kauniisti tarjoiltua.
Tästä pääset lukemaan alkuperäisen Seinäjoki-juttuni.
MIELEENJÄÄNEIN HETKI SEINÄJOELLA
Olin nauttinut yksinäisen mutta miellyttävän kolmen ruokalajin illallisen Juurella-ravintolassa ja palasin hyisen kaupungin läpi hotellille. Kello oli jo yli 23. Huoneessa odotti (ajastimella) valmiiksi lämminnyt sauna ja jääkaapissa Pirkan ranskalainen siideri.
Minulla oli jännä olo. Samalla aavistuksen haikea, samalla jotenkin rento. Illallisen aikana olin katsellut tyhjää tuolia vastapäätäni, ja jutellut sille mielessäni. Hotellille palatessa jotain oli ikäänkuin muuttunut sisälläni. Irronnut. Menin saunaan ja lämmittelin lauteilla.
Vaikka oli myöhä, istuin saunan jälkeen työpöydän ääreen ja aloin kirjoittaa. Kirjoitin jotain, joka oli vaikuttava koko loppuvuoteeni. Silloin en vielä sitä tiennyt, mutta en koskaan unohda sitä hetkeä ja tunnelmaa.
Nyt sinullakin on mahdollisuus kokea uniikki Seinäjoki-elämys Alman Tornihotellissa! ❤️
Voit voittaa
Palkinnon voi hyödyntää koska vain vuoden 2021 aikana. Majoitukseen kuuluu aamiainen.
Palkinnon arvo on 376€. (Arpajaisvero maksetaan kilpailun järjestäjän puolesta.) Matkoista Seinäjoelle voittaja huolehtii itse.
Osallistut arvontaan jättämällä kommentin tämän postauksen kommenttilaatikkoon. Sano vaikka jotain mukavaa :) Osallistumisaikaa on 7.12.2020 saakka.
KILPAILUN SÄÄNNÖT
329 comments on “Voita loma uniikissa tornihotellissa”
Ihanaa joulun aikaa sinulle Sanni!
Kreikan reissuista kun voi vain tällä hetkellä haaveilla, niin pieni kotimaan lomanen voisi auttaa pahimpaan matkakuumeeseen.
En ole koskaan Seinäjoella käynyt, joten tämä olisi kyllä mahtava tilaisuus tutustua uusiin kolkkiin Suomessa 😊
Ihanaa lumista viikonloppua! :)
Mielettömät huoneet tuossa hotellissa ja tunnelmallista joulua kaikille! :)
Mieheni kanssa olemme lapsiperhearjen keskellä haaveilleet tuolla yöpymisestä 🥰 Mukavaa joulunodotusta kaikille 🤍
En ole varmaan koskaan käynyt Seinäjoella. Nyt olisi syytäkin Provinssirockin lisäksi 🙂
Upea hotelli. Itse käynyt vain syömässä ja olisihan siellä kiva kokeilla yöpyä. :)
Hei tämä tosiaan kelpaisi. Hyvää joulun odotusta kaikille!
Oi mikä ihana paikka! Seinäjoki oli lapsuudenkotiani lähin isompi kaupunki, joten sinne tuli tehtyä usein shoppailureissuja. Nyt en ole kuitenkaan muutamaan vuoteen siellä käynyt, enkä koskaan yöpynyt. Joten olisi kyllä upea kokemus päästä Seinäjoelle pitkästä aikaa ja nähdä miten kaupunki on muuttunut! Mukavaa joulunaikaa kaikille ja kiitos Sanni ihanasta blogistasi!
ALMA on ihanan tunnelmallinen
Minä asun ulkomailla, ja mielelläni veisin kesälomalla puolisoni Seinäjoelle. Jos vaikka siinä vastapäisessä tuolissa sitten istuisikin joku, jolle sanoa jotain kaunista...
Joulumielellä, vesi kielellä 😋
Voi, Seinäjoki ois ihana. Jos ensi kesänä ois taas Provinssi, voisi olla näin aikuisena huomattavasti mukavampi yöpyä hotellissa. 😊Ihanaa joulun odotusta kaikille! ❤️❤️❤️
Hyvää joulun odotusta ja kiitos ihanasta blogista!
Kiitos, että toteutat tänäkin vuonna joulukalenterin ja niin mainiolla aiheella. Aivan ihanaa joulunodotusta!
Onpa tunnelmallisen oloinen hotelli! Kiitos mielenkiintoisesta joulukalenterista - ja hienosta blogista muutenkin! ♡ Toivottavasti kaikki saavat nauttia levollisesta joulun ajasta ja vuosi 2021 tuo mukanaan paljon lämpimiä kohtaamisia uusien ja vanhojen tuttavien kanssa.
Tornihotellin majoitus toisi ihanan hengähdyshetken mieheni kanssa vauva+taaperoarjen keskelle. Olemme työstäneet parisuhdettamme terapeutilla "varmuuden vuoksi" ja omien lapsuuden kokemuksien vuoksi. Terapeutti sanoi, että yhteistä hyvää huumoriamme pitää vaalia ja järjestää kahren keskistä aikaa säännöllisesti. Tämä majoitus olisi siihen unelmallinen mahdollisuus :)
Ihanaa joulun aikaa kaikille🎄
Mainiota kun esittelet näitä Suomen helmiä!
Mulle
Oijoi, harvoin jaksaa alkaa kilpailuihin osallistumaan, mutta nyt on pakko. Sen verran ihana hemmottelu olisi puolisolle.
Sun blogi on ihan parasta luettavaa ja olet vielä ihanan ystävällinen ihminen luonnossakin. I love me-messuilla sun avustuksella tuli tuotteita valittua(olikohan se viime vuonna? Nää vuodet kun menee aina niin sekaisin) Oikein ihanaa joulun odotusta, toivottavasti siitä tulee hyvä ja rauhallinen
❤️
Kaupunki, jossa en ole ikinä käynyt kutsuu kyllä tämän postauksen myötä =)
Mukana arvonnassa :). Ihanaa joulun aikaa kaikille!
Kiva olisi Seinäjoella käydä muutakin kuin asemalla junaa vaihtamassa.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Olen aina halunnut käydä Seinäjoella, mutta koska se ei ole millään tavalla ollut koskaan lähellä tai matkan varrella, niin on jäänyt menemättä. Nyt menisin kun olisi ihana syy. Hyvää joulun odotusta !
Oh wau, hotelli on todella kaunis! 😍 Ja sinun sanoitukset täydentää kuvat ❤️ Olen kerran käynyt Seinäjoella ja jos menen toiste, tiedän missä aion yöpyä! 🥰 Tunnelmallista joulukuun jatkoa!
Ihanaa itsenäisyyspäiväviikonloppua <3
Kerran yöpynyt ja riemusta kiljuen menisin uudelleen 😁
Oi, miten tunnelmalliselta paikalta vaikuttaa :) Olisi kiva päästä viettämään minilomaa Seinäjoella, siellä ei ole juuri tullut vierailtua sen jälkeen kun siellä asuneet isovanhemmat ovat nukkuneet pois3
Paljon kivoja ja monipuolisia postauksia, mukavaa joulunaikaa! :)
Seinäjoella olisi mukava käydä 👌🙂!!
Sukujuureni ovat Etelä-Pohjanmaalta ja Seinäjoella on aina ollut paikka sydämessäni. Tämä olisi ihana palkinto arjesta irtautumiseen.
Ihanaa joulunodotusta sinulle!
Oi Seinäjoella olisi ihana käydä ensimmäistä kertaa koskaan!
Tunnelmallista joulunaikaa <3
Oi kuinka hieno paikka 😊, eipä olekaan Seinäjoella tullut käytyä,mukava olisi tuolla yöpyä.
Tänään satoi lunta, se oli ihanaa.
Väsyttävänä ajanjaksona olisi rentouttavaa päästä vain lepäämään ja nauttimaan puolison kanssa kauniissa levollisessa ympäristössä hyvän ruuan ja saunan merkeissä.
Ihanan tunnelmallinen hotelli. Olen viimeksi ollut Seinäjoella 90-luvulla, olisi mukava mennä katsomaan miten kaupunki on muuttunut.
Upean näköinen paikka. Tämä palkinto olisi kyllä täydellinen😍 ihanaa joulun odotusta Sanni, ja kiitos tästä joulukalenterista. Näitä on kiva lukea😊
Todella tunnelmallisen näköistä! 😍
Mikä se kilpailukysymys olikaan?? No, Seinäjoella tosiaan kävisin mielelläni ja tuon Alma-hotellin testaisin. Minullehan reissu olisi oikein erikoisherkkua, kun en muuten paljon kotimaan hotelleja ole kolunnut. - Joulukalenterisi teema, sivumennen sanoen, on taas mitä mainioin. Ja kuvat priimaa, kuten sinulla aina! Nyt etenkin tuo kuva hotellihuoneesta, jossa valokehät ovat pääosassa. On tunnelmaa!!
Asutaan Seinäjoen naapurissa, tämä olisi juuri sellainen pieni arjen piristys mitä avopuolison kanssa vähän kaivataan <3
Vaikuttaa tunnelmalliselta paikalta. En ole koskaan käynyt Seinäjoella...!
Nyt jäin miettimään, että mitä oikein kirjoitit...? Kivaa joulunodotusta!
Kylläpä ois kiva
Hyvää joulunodotusta! 🎄
Ihanaa joulunalusaikaa!
Mukavaa joulunaikaa!
Oikein ihanaa joulun odotusta ja kiitos kivasta joulukalenterista! Seinäjoella en taidakaan olla vielä käynyt, joten tämä palkinto olisi huippu..
Kiitos persoonallisesta joulukalenterista ja hyvää joulun odotusta kaikille! :)