En voi sanoa, että niin paljon jäi sanomatta.
Sanat,
kylvin niitä kuin kasvimaata; yritin hoitaa, jalostaa, kastella. Vaihtaa multaa.
Viljelin kuin viiniä. Niistä tuli vuosikertaa. Sanat kypsyivät ja vanhenivat, sävy syveni. Ne saivat vivahteita, sakkaakin. Pullot jäivät korkkaamatta.
Sinulla ei ollut sanoja, minulla sitäkin enemmän.
Siihen me kaaduimme. Rakkauden ultramaratoonarit, pitkän matkan jälkeen.
Rakas, halusit minun olevan onnellinen. Sinä et ollut.
Et tiennyt mitä olit,
mitä me olimme.
Olimme tapa. Pulloon kypsynyt siideri, jota ei viitsi kaataa pois, vaikka se on väljähtänyt.
Kun sen on valmistanut omien omenoiden sadosta. Monen vuoden työllä.
.
Rakas, meillä oli kahdenlaista siideriä.
Kaksi lasia, puoliksi täynnä, puoliksi tyhjä. Lasien takana puolisot.
Lopulta oli vain nuo lasit. Kaadoimme niihin yhä vain uutta juomaa, ”Grand Cru Chablis, Nuits-Saint-Georges, Chianti”. Teimme merkintöjä. Tuoksuttelimme. Pyörittelimme juomaa ja tarkastelimme sen väriä.
”Tämä jättää pitkän jälkimaun”. ”Tämä on tamminen ripauksella voita”. ”Tässä on mineraalisuutta ja kuivaa hedelmää”. Tiesimme kaiken juomista, mutta emme itsestämme. / koska se oli helpompaa.
Juomat vaihtuivat ja paranivat, me emme.
.
”Tää hiljaisuus meidät tappaa”, lauloi Irina puolestasi, kun et itse pystynyt.
Irina ja sinä tiesitte, ja annoit meidän mennä. Hiljaa. Hiljaa.
Luovuit minusta hiljaa.
Rakas, matkamme oli pitkä.
Protected by Sanni, sanoi paita, jonka annoin sinulle ensimmäisenä joulunamme.
Suojelinkin.
Pitkien kultaisten hiusteni alle hukutin möröt ja demonit, ne katosivat ja vaikenivat. Mutta en voinut suojella sinua siltä, että halusit jotain muuta.
En voinut suojella siltä lopulta itseänikään.
.
Nousit kyytiin, johon minä en halunnut.
Jäin takapenkille katsomaan; hahmo pelkääjän paikalla. Halusin heittää sen ulos.
Lopulta ulos nousin minä.
Jäin pysäkille raakaan ilmaan. Annoit minulle makuupussin ja ajoit pois.
Rakas, toivon sinulle hyvää matkaa. Nyt saat olla sinä.
//
Lähdin pysäkiltä.
En tiedä kauanko siinä seisoin.
Kuljen omaan suuntaani, matkalaukussa meidän vuotemme.
Teltta, kuluneet buutsit, pullo hyvää bourgognelaista viiniä ja juustokehä. Ne ovat osa minua. Kuten muisto koirasta, joka katsoo poispäin kamerasta.
Olen iloinen, että kohtasimme.
En mieti sitä, mikä ei onnistunut, mietin sitä, mitä sain. Opin ja jalostuin. Jäin matkalle kera viinilasin ja ison ravintolalaskun.
Sekä kultaisten, kurittomien kutrieni, joista en koskaan luopunut.
En lupaa, että möröt eivät palaa, mutta teen parhaani, etteivät ne karkaa.
Rakas onnea matkaan.
Me ansaitsemme kultaa.
.
.
Jälkikirjoitus:
Entinen mieheni tietää, että halusin viimein kirjoittaa tästä. Se on hänellekin ok.
38 comments on “Avoin kirje rakkaalleni”
❤️
Olipa erittäin kauniisti kirjoitettu!😭
<3
<3
Kirjoitat todella kauniisti ja tekstiisi tiivistyy poikkeuksellisen paljon viisautta ja herkkyyttä. Ihmettelen usein, kuinka lahjakas kirjoittaja olet. Näkyy, että olet miettinyt ja prosessoinut asiaa paljon. Iloa teille molemmille näille uusille poluille <3
<3
Tämä oli niin kauniisti kirjoitettu ja sanottu, etten keksi kuinka enää kauniimmin voi sanoa ❤️
<3 Kaunis kirjoitus.
Aavistelinkin jotain tälläistä jossain vaiheessa. Hieno kirjoitus. Paljon voimia Sanni <3
<3
Eronneena pystyn samaistumaan moneen kohtaan. Itselläni tuntemukset menee kausittain. Aluksi podin syyllisyyttä siitä, etten osannut paremmin sanoittaa tarpeitani suhteen aikana. Myöhemmin itseni syyttämisen tilalle tuli katkeruus siitä, ettei puolisoni osannut paremmin kuulla tarpeitani kun niistä yritin puhua ja tulin jyrätyksi monessa asiassa, vaikkei hän sitä tarkoittanut.
Vaikka eropäätöksestä on jo 2,5 vuotta ja avioeron voimaan tulosta tulee kesällä täyteen 2 vuotta, teen surutyötä edelleen. En enää päivittäin tai jatkuvasti, eikä päällimmäinen tunne enää ole häpeä tai syyllisyys, mutta kasvoin 10 vuotta kestäneessä parisuhteessa aikuiseksi. Aluksi oli hirveää olla yksin, mutta selvisin. Parisuhteeseen en olisi voinut jäädä, en saanut sellaista hyväksyntää ja huomiota jota tarvitsen kumppanilta.
Nyt kaikki on todella hyvin ja osaan olla kiitollinen menneestä. Me molemmat ansaitsimme puolisot joille kelpaamme ja riitämme omina itsenämme.
❤️❤️ pööpö ❤️
Meidän erosta on 1,5 vuotta. Henkisestä erosta vielä pidempään. Mun suru alkaa helpottaa viimein vasta nyt, mutta surutyö jatkuu jossain muodossa varmasti edelleen. Ymmärrän sinua täydellisesti.
Surun rinnalla on koko ajan ollut läsnä vahva kiitollisuus. Nyt se alkaa nousta kaikkein vahvimmaksi. 🙏🏻
Alan viimein vapautua menemään eteenpäin.
Se vapautumisen tunne on ihana.<3
Tämän kevään teksteistäsi on paistanut sellainen uudelleen löytynyt elämänilo ja jano kokea ja nähdä. Toivon niitä polullesi myös tulevaisuudessa <3
Kiitos pööpö, ja aivan samaa toivon sinulle ❤️
(...ja hei... toivon yhä vain, että jonain kauniina päivänä saan kuulla sun soittavan... ^_^ 🙏🏻 Toivottavasti se päivä vielä joskus tulee.)
Varmaan arvaatkin, että joka ikinen keikkani siirtyi keväältä ja kesältä sattuneesta syystä. Laitan sinulle vaikka sähköpostia syksyllä kun on jotain uutisia uusista päivämääristä, jos vaikka satut olemaan sopivasti Helsingissä ☺️
Varmasti. 😔
Mutta olisi todella hienoa, jos voisit laittaa minulle (taas) syksymmällä viestiä seuraavasta tilaisuudesta päästä kuulemaan soittoasi ❤️🙏🏻 Kiitos..!
Voi ei, saatoin itkeä 😭
<3
❤️
❤
<3
Kaunista! <3
❤️
Pysäyttävän kaunis teksti, täytyi lukea monta kertaa uudelleen. ❤ Toivon sinulle onnenhetkiä arkisista asioista, keveyttä hengittää, rakkaita ihmisiä ympärille sekä pakahduttavaa iloa, kun sen aika on. Jaksamista, vaikka pitkään olet jo jaksanutkin ❤
Kauniisti kirjoitettu <3
On kammottavaa joskus huomata, että vaikka niitä sanoja on aina ollut paljon, niin jossain vaiheessa ne loppuvat eikä niitä oikeisiin asioihin enää löydykään...
Olipas koskettavasti kirjoitettu. Liikutuin täällä ruudun ääressä kyyneliin. Kiitos siitä! Olen iloinen kaikista liikutuksista näinä aikoina.
❤️
Kaunista surutyötä. <3
Se aika, kun erosta on jo tarpeeksi pitkä aika ja taaksepäin osaa katsoa etäisyydellä, saa aikaan ihan uusia tunteita. Toisen osaa nähdä eri valossa ja ne piirteet, jotka jopa suututtivat aikoinaan, muuttuvat siedettäviksi. Samalla se tunne kun jokin aikoinaan niin tuttu onkin yhtä-äkkiä vieras. Ei sellainen vieras, jota ei tunne, vaan sellainen jonka tuntee, mutta jota kohtaan täytyy käyttäytyä vieraan tavoin. Tekisi mieli sanoa asioita, mutta niitä ei enää voi sanoa. Koska aikaa on jo kulunut ja yhteistä tietä ei enää ole. Yhteisesti jaettu historia, joka on enää hiljaisuus kahden ihmisen välillä. Siinä on jotain kaihoisan kaunista.
Näin 🙏🏻 💜
Itse kamppailen tällä hetkellä myös eron kanssa eikä se ole helppoa tällaisessa maailmantilanteessa. Hieno teksti <3
❤️ Lämmin halaus ❤️
❤️
Upea teksti. Kaikkea hyvää!
(yritettiin muuten tulla Stockan Lavera-esittelyyn sua moikkaamaan kaksosten kanssa, mutta olit just tauolla!)
No voi että, mööh...! Mutta ensi kerralla sitten <3 Kaikkea hyvää teille Anna ja pysykää terveinä ❤️
Ei oikein ole sanoja, mutta jotain haluan kommentoida. Oon tosi pahoillani. Aavistelin tätä, kun kirjoitit yhteen postaukseen, että olit joutunut luopumaan rakkaimmasta ihmisestä. Tulin surulliseksi. Mutta ihanaa kuulla, että olet jo toipumisen tiellä. Voin vaan kuvitella, millaista on erota noin pitkän suhteen jälkeen. Mun pisin ollut neljä vuotta ja jo siinä vaiheessa tuntui, että itsestä revitään jotain irti ja lujaa (vaikka ero oli valintani ja todella hyvä sellainen).Hienoa, että osaat olla kiitollinen :) Halaus <3
Kiitos Kukka ❤️🙏🏻 Olihan tämä suhde melkein puolet mun elämästä. ❤️
<3 <3 <3
<3
En tiedä, haluanko itse enää seurustella, koska joudun erotessa lähes vuodepotilaaksi.
🙏🏻
Voin todellakin ymmärtää mitä sanot ❤️💔 Rakkaus on maailman ihanin asia ja maailman hirvein asia. Harvoin käy niin satumainen onni että rakkauden saa ilman jälkimmäistä puolta. 😔
Sanni,
palasin lukemaan tämän kirjoituksesi uudelleen, koska se oli niin kaunis <3 Olen itse elämäntilanteessa, jossa järki sanoo, että vuosikymmenen suhde on tulossa vääjäämättä päätökseensä, mutta sydän ei vaan haluaisi luovuttaa.En haluaisi myöntää itselleni, että kaikesta huolimatta en ole enää onnellinen. Enkä usko, että kumpikaan meistä on. Voi olla itsekästä sanoa näin, mutta se satuttaa valtavasti, ettei toinen rakastakaan enää riittävästi, kun ei niin tee itsekään.
En ole verbaalisesti lahjakas, enkä osaa tunteitani sanoittaa, mutta teit sinä sen puolestani.
"Olimme tapa. Pulloon kypsynyt siideri, jota ei viitsi kaataa pois, vaikka se on väljähtänyt.
Kun sen on valmistanut omien omenoiden sadosta. Monen vuoden työllä."
Olet osannut kuvata niin osuvasti sen haikeuden ja luopumisen tuskan. Kyynelkanavani aukesivat viimeistään kohdassa:
"Rakas, matkamme oli pitkä.
Protected by Sanni, sanoi paita, jonka annoin sinulle ensimmäisenä joulunamme.
Suojelinkin."
Miten paljon muistoja - puoli elämää - on jonkun kanssa jakanut. Muistoja, jotka ovat ainutlaatuisia teille. Muistoja, joita kukaan muu ei voisi ymmärtää.
Luin uudemmasta kirjoituksestasi, että olet saanut ikävää palautetta eroosi liittyen. Olen pahoillani siitä. Voin helposti samaistua siihen, että mieli on niin kovilla, ettei kaikkea voi käsitellä heti - varsinkaan julkisesti. Vaikka itselläni tie eroon on vielä vaiheessa, on sekin niin raastavan viiltävää, että en ole halunnut jakaa ajatuksiani edes ystävieni kanssa. Kiitos kauniista kirjoituksestasi. Toivon sinulle kaikkea hyvää <3
Kiitos Feeniks <3 <3. Sydämeeni sattuu puolestasi, nämä ovat valtavan kipeitä asioita. Ja niiden läpi on vain mentävä. Muistan itse kuinka kauan seisoin sen metsän reunalla, katsoen tiheään ryteikköön, jonne astuessa tiesi, että pian valo katoaa mitä syvemmälle menen. Seisoin siinä niin pitkään, empien. Samalla tietäen, että metsään oli mentävä. Ei ollut ympärikiertoa.
Toivotan sinulle voimia ja rohkeutta omaan matkaasi. Sinä selviät kyllä. <3 Mutta matka on kipeä, ja jokaisen metsä on eri mittainen. Toivottavasti sinun on lyhyempi kuin minun.
Halaus. <3