Koska on hyvä idea lisätä elämään hyvää mieltä tuovia asioita, ajattelin tänä vuonna kirjoittaa enemmän Kreikasta :)
Instagram-tililläni ovat startanneet Kreikka-perjantait; julkaisen joka perjantai kuvasarjan ja pienen esittelyn Viikon Kreikka-kohteesta. Kohteet ja kuvat ovat omilta Kreikan matkoiltani. Viime perjantaina sarjan aloitti nukkekotimaisen kauniista Chora-kylästään tunnettu upea Folegandros.
Tänään kerron omatoimista Kreikan matkaa miettiville, miten pääsee Suomesta Kreikkaan helpoiten ja edullisimmin.
Jaan myös muutaman helpon reittiehdotuksen Kreikan saarihyppelyn ensikertalaisille - tai saattaahan vinkeistä hyötyä "vanha Kreikan reissaajakin" :)
Lentotilanne on vuodelle 2020 ja tarkistettu tammikuun alussa.
Tiedot saattavat toki muuttua, mm. Norwegian on jo todella rankalla kädellä nostanut tämän vuoden lentojen hintoja :/ Hinnat pomppasivat joulukuun puolivälin 49 eurosta tämän hetken tilanteeseen, jossa suuri osa lennoista on 200-300€ kieppeillä (!). Voi sanoa, että ihan pikkuisen harmittaa kun en varannut noita 49 euron lippuja joita oli tarjolla vielä joulukuussa koko vuodelle, läpi kesänkin.
Edullisin kyyti Kreikkaan tällä hetkellä on:
KESKIVIIKKOISIN 3. kesäkuuta - 21. lokakuuta
Lappeenranta - Ateena 11.00 - 14.55, alkaen 50,99€
Ateena - Lappeenranta 06.50 - 10.35, alkaen 71,99€ (kesäkuussa ekat lennot alkaen jopa 30€!)
LAUANTAISIN alkaen 4. huhtikuuta
LAUANTAISIN ja TIISTAISIN 21. huhtikuuta - 24. lokakuuta
LAUANTAISIN, TIISTAISIN ja TORSTAISIN 4. kesäkuuta - 30. heinäkuuta
Helsinki - Ateena aikataulu vaihtelee: 15.30 – 19.10 // 15.55 - 19.35 // 13.20 - 17.00 alkaen 100,40€
Ateena - Helsinki aikataulu vaihtelee: 17.40 - 21.10 // 20.05 - 23.35 // 20.15. - 23.45 alkaen 114€
TIISTAISIN JA PERJANTAISIN alkaen 3. maaliskuuta.
Helsinki - Ateena 13.25 - 17.00, alkaen 80,43€
Ateena - Helsinki 08.55 - 12.40, alkaen 79,69€
Aegean on tällä hetkellä se lentoyhtiö jota itse suosittelen, Norskin "käännettyä takkinsa" hintapolitiikassa. Aegean ei ole ns. halpalentoyhtiö, vaan halvimmankin lipun hintaan sisältyvät aina juomat ja ateriat.
JA - Aegeanilla voi eri aterioista valita myös seafoodin! Tärkeä seikka meille, jotka emme syö lihaa emmekä halua iänikuisia valkoinenhöttöhiilari-ilman-proteiinia-ateriakammotuksia (Finnair, tämä on erityisesti teille.)
Finskistä puheen ollen, suomalaisten siipien tämän kesän reittilennot Ateenaan ovat typistyneet vain kahteen kuukauteen, ja tsekatkaapa "mukavat" lentoajat...
TIISTAISIN, TORSTAISIN JA SUNNUNTAISIN 31.5. - 2.8.
Menopaluu alkaen 181 €
Helsinki - Ateena 23.30 - 03.10
Ateena - Helsinki 04.00 - 07.35
Latvialaisen Ecolines-bussifirman kyydissä pääsee Tallinnasta Ateenaan kerran viikossa tai kahdessa sesongista riippuen. Yhdensuuntainen matka maksaa 180-200€ ja matka kestää yhteensä noin 64 tuntia, plus vaihtoaika Riikassa ja Sofiassa.
Kumma kyllä Ecolines näyttää aikataulut ja hinnat vain kaksi kuukautta eteenpäin, eli matkaa ei voi suunnitella kovin aikaisin.
Junamatka Ateenaan starttaa Tukholmasta ja kestää kolmisen päivää. Reittivaihtoehtoja voi katsella esimerkiksi täällä.
Interrail-passilla hinta lienee edullisempi kuin jos liput ostaa yksittäin, mutta halpaa hommaahan ympäristöystävällisin junamatkustaminen harmi kyllä ei ole. Aikuiselle junamatka Tukholmasta Ateenaan Interrail-lipulla maksaa edullisimmillaan 246€ suuntaansa, alle 28-vuotiaalle 185€ / suunta. Interrail-lippujen vaijtoehdot ja hintatiedot löydät täältä.
Yksi klassikko, yksi vähemmän turistillinen ja yksi nopea lähialueen reitti saarihyppelyn ensikertalaisille.
Mykonos - Naxos - Santorini
Reitti pitää sisällään kolme Kykladien tunnetuinta saarta jotka tarjoavat kaikkea antiikin temppeliraunioista valkoisiin sokeritoppataloihin ja kansainvälisestä jetset -yöelämästä Kreikan eeppisimpiin postikorttimaisemiin.
MYKONOS
Luksusta, upeita hiekkarantoja, legendaarista yöelämää vaativaankin makuun ja Kreikan kauneimpiin kuuluva (tosin nykyään myös turistillisimpiin kuuluva) pääkylä-Chora.
Jetset-taso ja loputtoman täydelliset Insta-kuvakulmat pitävät sisällään myös Kreikan kalleimmat hinnat, mihin on hyvä varautua. Vieressä Kreikan tärkein antiikin arkeologinen alue Delos.
NAXOS
Koko perheen saari tarjoaa jotain ihan jokaiselle. Kauniita kyliä, hienoja rantoja, antiikin raunioita, vilkasta urbaania elämää, hyvää ruokaa ihanissa ravintoloissa, vaellusreittejä, paljon retkimahdollisuuksia ympäri saarta.
Omavaraisella, vehreällä Naxoksella on vilkkaasta turismistaan huolimatta kuitenkin säilynyt paljon autenttisemman Kreikan tunnelma kuin superstar-naapureillaan Mykonoksella ja Santorinilla. Naxoksella ei ole kansainvälistä lentokenttää, mikä on kenties säästänyt saaren päätymästä pahimmaksi charterturismirysäksi. Lue laajempi Naxos-esittelyni täältä.
SANTORINI
Tämä ainutlaatuisen kaunis saari on sekä (valitettavasti) turistirysä että saari, joka on niin upea, että sitä ei kannata missata. Santorinin poikkeuksellisen hienot maisemat antavat syyn ymmärtää, miksi se on turistien kansoittama. Kun saarella vieläpä on kansainvälinen lentokenttä, ei massaturismia ole voinut estää.
(On surullinen paradoksi, että saaret, jotka nyt surevat alkuperäisen tunnelmansa katoamista turistimassojen jalkoihin, ovat alun perin itse tehneet päätöksen rakentaa saarelleen kansainvälisiä charter-lentoja palvelevan kentän...)
Suren itsekin Santorinin kohtaloa, mutta samalla haluan itsekin aina vain vierailla siellä, sillä saari on niin kaunis että se saa ihoni kananlihalle. Caldera-puolen dramaattiset, mereen putoavat kalliojyrkänteet kera ainutlaatuisen kyläarkkitehtuurin ovat näkymä, joka on varmasti etenkin 60-luvulla ennen turismin kosketusta saanut veren seisahtumaan Santorinin vierailijan suonissa. (Ja yhä 2010-luvullakin efekti on ollut allekirjoittaneelle sama.)
Aikatauluesimerkki (1 viikko):
Maanantai - Pireus (Ateenan satama) - Mykonos 7.00 - 9.35
Tiistai - Mykonos
Keskiviikko - Mykonos - Naxos 12.50 - 13.30
Torstai - Naxos
Perjantai - Naxos - Santorini 10.30 - 11.40
Lauantai - Santorini
Sunnuntai - Santorini - Pireus 15.30 - 21.00
Laivareitit ja aikataulut löydät kätevästi ja luotettavasti Openseas-sivustolta, jota käyttävät myös kreikkalaiset matkatoimistot.
Serifos - Sifnos - Milos ( - Folegandros)
Nämä pienemmät, rauhallisemmat ja kuvankauniit saaret ovat massaturismin tuolla puolen ja kuuluvat tyypillisesti omatoimista Kreikan matkailua harrastavian Kreikan ystävien suosikkikohteisiin. Turisteja näilläkin saarilla kohtaat, mutta turismi on hyvin eri tyyppistä kuin edellisen reitin suurilla saarilla.
Länsi-Kykladien saaret sopivat matkailijalle, joka ei etsi suuren luokan tunnettuja antiikin nähtävyyksiä tai maailmanluokan hiekkarantoja, vaan rauhallista tunnelmaa idyllisissä kreikkalaiskylissä, patikointia luonnossa, istuskelua puun alla tavernassa ja kirjan lukemista rannalla, jossa ei välttämättä ole palveluita - tai kolmea sataa muuta turistia etsimässä pyyhkeelleen paikkaa ;)
SERIFOS
Leppoisa saari yhdistää klassisen Egeanmeren kyläidyllin mukavaan rantaelämään. Serifoksen Chora on yksi Kreikan kuvauksellisimman sijainnin kylistä; valkoisten sokerikuutiotalojen kylä lepää majesteetillisesti kukkulan laella juurellaan mukava satamakylä hienohiekkaisella rannalla. Maisemat ylhäältä Chorasta ovat kuin luodut valokuvaajan linssille.
Serifos sopii erittäin rauhalliseen lomailuun, yökerhot loistavat poissaolollaan ja ostosmahdollisuudet rajoittuvat muutamaan pieneen myymälään. Lue kertomukseni mieleenpainuneesta päivästä Serifoksella täällä.
SIFNOS
Kiehtova Sifnos on saari todelliselle kylänautiskelijalle - vehreällä saarella on toinen toistaan ihastuttavampia kyliä joista osa lyhyen patikkamatkan etäisyydellä toisistaan.
Sifnos tunnetaan myös upeista vaellusreiteistään sekä heinä-elokuussa elegantista, vilkkaasta iltaelämästään. Pääkylä Apolloniassa yksi katu muuttuu kesäisin manner-kreikkalaisten kansoittamaksi "mini-Mykonokseksi" - vailla Mykonoksen hintoja ja kansainvälistä jetsettiä ^_^
MILOS
Vulkaaninen Milos tunnetaan rannikkonsa dramaattisista, värikkäistä kivimuodostelmista ja luolista sekä kirkkaista, turkoosinsinisistä vesistään. Ja onpa saarella myös postikortin kauniita, perinteisen kykladisen arkkitehtuurin kyliä.
Täällä jos missä kannattaa lähteä veneretkelle saaren ympäri - näkymät ovat upeat.
FOLEGANDROS
Jos aika ja into riittää, voi läntisten Kykladien reittiin yhdistää vielä dramaattisen kauniin Folegandroksen. Alle 800 ihmisen saarella on vain kolme kylää, mutta jyrkän kalliopudotuksen reunaa halaava pääkylä onkin sitten näkymiltään sitä luokkaa, että sitä tituleerataan usein koko Kykladien kauneimmaksi. Fiiliksiä voi kurkkailla vaikka tästä Folegandros-postauksestani.
Autoton kylä lukuisine miniatyyriaukioineen ja talojen väleissä labyrinttimaisesti puikkelehtivine kujineen on niin viehättävä, että tekee mieli varmistaa ettei koko kylä ole harkitusti rakennettu teatterikulissi... mutta ei se ole. Kaiken kruunaa korkealla kylän yllä lepäävä Panagian kirkko ja sen portille siksakkaavat valkoiset portaat, jotka luovat kokonaisuudesta täydellisen postikorttimaiseman.
Aikatauluesimerkki (1 viikko):
Maanantai - Pireus - Serifos 12.00 - 14.30
Tiistai - Serfos
Keskiviikko - Serifos - Sifnos 9.30 - 10.20
Torstai - Sifnos
Perjantai - Sifnos - Milos 9.20 - 9.55
Lauantai - Milos
Sunnuntai - Milos - Pireus 16.30 - 20.50
Tai lisäyö Folegandroksella:
Lauantai - Milos - Folegandros 10.05 - 11.00
Sunnuntai - Folegandros - Pireus 16.30 - 21.00
Aikataulut ja reitit: Openseas
Agistri - Hydra - Poros
Kun aikaa on vain pari päivää, tai et muuten vain halua lähteä laivailemaan kauemmas, voit tehdä antoisan saarihyppelyn ihan Ateenan "etupihallakin". Kauimmaisinkin saari on vain runsaan kahden tunnin päässä.
Viisi Argo-Saronian saarta; Egina, Agistri, Poros, Hydra ja Spetses, sijaitsevat kaikki lähietäisyydellä toisistaan ja niiden väliset tiheät laivayhteydet mahdollistavat helpon pariinkin päivään mahtuvan minisaarihyppelyn.
Agistri
Jos itse saan ehdottaa kolmea Argo-Saronian saarta Kreikan ensikävijälle, suosittelisin yhdistelmää Agistri - Hydra - Poros. Pikkuinen Agistri on uneliaan rauhallinen rantalomakeidas, Hydra edustaa klassisen kaunista ja kosmopoliittista luksus-lomasaarta ja Poros on rentotunnelmainen ja vilkas purjehtijoiden saari. Poros on näistä kolmesta monipuolisin.
Laiva-aikataulu-esimerkki:
Pireus - Agistri 55 minuuttia
Agistri - Poros (Eginan kautta) noin 1 tunti
Poros - Hydra 35 minuuttia
Lisää tietoa avuksi omatoimisen Kreikan matkan suunnitteluun löydät näistä postauksistani:
Yleisopas Kreikan saarihyppelyyn
Opas Pireuksen satamaan - kuinka löydän oikeaan laivaan
Kreikka-hakemisto - kaikki Kreikan matkakertomukseni yhdessä saarittain järjestetyssä hakemistossa
.
Kertokaapas muut Kreikka-fanit, millä saarilla olette käyneet ja mikä on ollut lempipaikanne? :)
21 comments on “Kreikkaan! Vinkit omatoimisen saarihyppelyn suunnitteluun”
Ooh ihanaa, tästä sai hyviä ideoita ja lisää vinkkejä syysloman suunnittelulle! Ensivisiitti Agistrille (sun postauksen perusteella, kiitos vielä!) viime syyskuussa oli enemmän kuin täydellinen, joten nyt on korkea kynnys lähteä uudelle saarelle lomailemaan. Poros on toistaiseksi vahvin kandidaatti, siinä mietityttää ainoastaan, että onko liian iso ja vilkas meidän makuun. Agistrilla parasta oli nimenomaan se unelias tunnelma ja rauha, kun kenelläkään ei ollut kiire minnekään. :) Agistria voin ehdottomasti suositella. Saaren parasta antia oli ihanien maisemien ja kirkkaiden rantojen ohella ratsastusreissu kuvankauniissa maisemissa, Coba Cabana Café (todella hurmaava perheravintola / -kahvila!) ja Toxotis-ravintolan munakoisorullat (tai siis kaikki ruuat...). Voisin lähteä uudestaan sinne milloin vain, ja saattaahan olla että Poroksen sijaan päädymmekin Agistrille. :D
❤️ On vaan ihan paras asia kun onnistuu välittämään inspiraatiota tällaisiin kokemuksiin muille...! ❤️ Ja se teidän Agistri-video (sun miehen IG-tilillä) on mun suosikkeja..! Siihen on tallentunut niin täydellisesti rento lomafiilis ja Agistrin tunnelma, ihan paras mainos Agistrille..! Mulle tulee siitä videosta musiikkeineen aina niin hyvä mieli ja hymy leviää kasvoille, sano miehellesi ettei koskaan poista sitä <3
Hauska ajatus tämän tammikuisen kaamoksen keskelle saada lukea juttuja Välimeren seudulta kesäisestä Kreikasta 🇬🇷 ... hyvää mieltä sekä lukijoille, että kirjoittajalle (uskoisin 😉👍)
Aika monilla saarilla on tullut vuosien mittaan reissattua, joten ajattelin mainita niistä vain muutaman kaikkein mukavimpia muistoja herättävän:
- Limnos: aitoa turismin valtavirroista sivussa olevaa Kreikkaa, leppoisaa ja huippuystävällistä tunnelmaa (en tosin tunne nykytilannetta; pakolaiskriisi saattanut vaikuttaa saaren ilmapiiriin)
- Skyros: upea ja aito, saaren ympäristön merivesi Välimeren mittapuussakin uskomattoman kirkasta, hyvä saari delfiinien bongaukseen
- Skopelos: pittoreski kaupunki ja hienoja merenlahtia etelärannalla, erityisesti Panormos
- Ikaria: upea jylhä saari, meltemiaikaan todella tuulinen, sivussa turismin valtavirroista
- Kythnos: kivoja kyliä, etenkin itäreunalla kauniita merenlahtia, hauska hiekkakannas Fikiadhassa.
- Serifos: kaunis satamalahti ja chora sen yläpuolella, ystävällinen leppoisa tunnelma
- Amorgos: ei vaatine esittelyjä; kts. jutut Karkkipäivässä 😉
- Levitha: pieni saari likimain Amorgoksen ja Kalymnoksen saarten puolivälissä. Saarella asuva kalastaja-/maanviljelijäperhe tekee kaikkensa, jotta vierailijat tuntevat itsensä tervetulleiksi. Pieni taverna, jossa tarjolla paikallisesti viljeltyä ja lähivesiltä kalastettua ruokaa. Erittäin aitoa tunnelmaa; pihapiirissä pyörii kanoja, kissoja, koiria, vuohia ja välillä aasi tai pari 😊
- Leros: saari, josta löytyy kaikkea, muttei mitään liikaa. Todella ystävällinen tunnelma, paljon hyviä tavernoja. Kohtuulliset hinnat sekä majoituksessa, että ruokailussa. Usein tuntuu, että saarella on enemmän kreikkalaisia lomanviettäjiä kuin ulkomaalaisia. Upeat maisemat etenkin saaren itäreunalla.
Saarella kotiaan ovat pitäneet pohjoismaiset ’kulttuurihenkilöt’ kirjailija Sun Axelsson (Ruotsi) sekä Göran Schildt (Suomi)
Joonian meren puolelta vielä muutama:
- Parga (mantereella), kerrassaan upeat maisemat ja kiva tunnelma
- Assos (Kefaloniassa), komea linnoitus kauniin satamalahden yläpuolella, mukava tunnelma
- Ithaka, kauniita merenlahtia ja ystävällinen pieni kaupunki
- Meganisi, upeita maisemia, pari hauskaa pikkukylää ja luonnon kauneutta saaren lahdelmissa.
Kiitokset Sannille tästä hyvän mielen postauksesta: täällä jo kovasti tutkitaan karttoja, lento- ja laiva-aikatauluja sekä majoitusvaihtoehtoja 😍
Wow, tässähän tuli loistava kooste, Jukka :)
Joku päivä minäkin toivon mukaan olen Limnoksella..! ^_^
Olen pohtinut saarihyppelyä syksylle eteläisimmillä kykladeilla (mm. Santorini) siten, että lentäisi Kreetalle, josta näyttäisi olevan lyhyempi lauttamatka Santorinille. Oletko sinä koskaan aloittanut saarihyppelyä Kreetalta? Mahtaako sinne maksaa lennot aina vähintään 200 €/suunta...
Olen aloittanut saarihyppelyn myös Kreetalta, ja sieltä voi ihan yhtä kätevästi aloittaa saarihyppelyn. Tällä hetkellä kuitenkaan Kreetalle ei näytä pääsevän halvalla reittilennolla, kun Ryanair'kin on lopettanut lennot sinne (itse lensin Kreetalle Tukholmasta Ryanairilla). Yksi vaihtoehto on vaania halpoja äkkilähtöjä ja käyttää vain lennot, joskus Kreetalle on äkkilähdöillä tosi hyviä hintoja.
Oi, tervehdin ilolla aikomustasi kirjoittaa aiempaa enemmän Kreikasta! Edelleen olen vain nojatuolimatkailija, mutta haaveilukin on kivaa.
Kiitos hienosta joulukalenterista ja kaikkea parasta alkaneelle vuodelle!
Kiitos Ammi :)
Hei, Nämä Kreikka postaukset ovat ihan parhaita tähän loputtomaan pimeyteen.<3 Oletko koskaan käynyt Korfulla? Tämä on yhtenä haave kohteena meillä ja ollaan mietitty kuinka sinne pääsee parhaiten. Kokemuksia Korfusta olisi myös mukava kuulla. :)
Olen käynyt Korfulla kahdesti, Korfu oli itse asiassa ensimmäinen Kreikan kohde jossa olen koskaan vieraillut (vuosi oli 1996 ^_^)
Toisen kerran kävin Korfulla lokakuussa 2012. Juttu siltä vierailulta löytyy täältä:
https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/saatiedotus-korfu-myrskya-tuulta-sadetta/
Korfu on tosi turistillinen, mutta myös niin iso saari, että sieltä löytää myös (halutessaan) niitä vähemmän turistillisia nurkkia :) Pääkaupunki Kerkyra on mielestäni yksi Kreikan kauneimpia kaupunkeja, venetsialaistyylinen arkkitehtuuri ja kaksi linnoitusta tekevät siitä todella kuvauksellisen.
Ihana päivitys ja juuri sopivasti nuo lähisaarten reitit. Ajatuksena mennä peloponnesokselle ja ehkä piipahtaa porokselle.
Lempi saareni , Náxos ❤️ pieni suuri saari 😍
😙
En ole koskaan haaveillut matkasta Kreikkaan, mutta vaikutuksestasi on alkanut hitusen kiinnostaa. Lisäsin tämänkin bookmarkeihin. :)
Voi miten kiva kuulla 🤗
Tänään kuulin uutisista, että Kreikka on ohittanut Espanjan suomalaisten suosikkilomakohteena eli on siis nyt nro 1 👍
Kippis sille 🥂🇬🇷 ....yamas Ellada 😀
Jukka - Kreikka on ohittanut Espanjan suomalaisten suosikkikohteena jo vuonna 2017 ;) (Silloin siitä ainakin uutisoitiin :)) Ya-mas! ^_^
Taisi olla siis Ylen toimittajalla vanhat paperit edessään, kun eilen radiouutisia luki, heh 🙄
Noh, sattuuhan sitä viestinnän ammattilaisillekin 😉
Epäilemättä ☺️ Tai sitten Kreikka on vuoden 2017 jälkeen välillä taas pudonnut Espanjan taakse ja kirinyt nyt taas edelle :D
Mistään kovin pitkistä saarihyppelyistä ei ole kokemusta. On pidetty jotain saarta tukikohtana ja sitten on menty lähisaarille ja tultu tukikohtaan yöksi takaisin. Aika monta saarta on ehditty tutkia viikossa tai kahdessa.
Ajauduin tänne blogiisi haahuillessani netin syövereissä. Kreikka vei sydämeni jo 1984. Tuorein rakkaus on Samoksen saari, josta postaan Instagramiin nimellä samos_in_my_mind. Tervetuloa kurkkaamaan tunnelmia! Blogi päivittyy laiskasti, mutta sieltäkin löytyy lukuisia postauksia tästä vehreästä saaresta, jolla on kova ikävä. Uskaltaisipas hypätä matkaan ja päästä lomatunnelmiin vailla vertaa. Järki sanoo, että malta mielesi ja odota ensi kesään.
Kesäillan terveisin Tuija
Aina mukava kuulla toisista Kreikka-faneista 🤗 Kiitos IG-vinkistä Tuija :) Toivottavasti pääset Samokselle taas mahdollisimman pian..!