30.09.2019

Arvonta - uusi kotimainen kampaamosarja LhB

Tästä sarjasta onkin jännä kirjoittaa, olen nimittäin itse ollut alusta saakka mukana tuotekehityksessä konsulttina. Sarjan valmistaa kotimainen Lh-Beauty, joka tunnetaan mm. Suomen vegaanikosmetiikan pioneerina.

LhB-sarjaan kuuluu kosteuttava ja suojaava Color-shampoo ja -hoitoaine, kosteuttava ja tasapainottava Balance-shampoo ja -hoitoaine, hiuksiin jätettävä hoitosuihke sekä silottava latvasuoja.

Ainesosia en ole päässyt hiustuotteisiin valitsemaan, eli eivät nämä toki mitään "Sannin käsialaa" ole, mutta olin mukana koko sarjan suunnittelussa ja tein ehdotuksia mm. valikoimasta, tuotetyypeistä ja tuoksuista. Sain myös osallistua pakkausten ja logojen valintaan ja olin mukana koostumuspaneelissa. Koostumuksia hiotaan tosi pitkään, voin kertoa että esimerkiksi latvasuojan koostumusta päivitettiin useita kertoja ennen kuin se vastasi paneelin enemmistön mieltymyksiä. On tosi kiinnostavaa seurata tuotesarjan valmistumista ideasta kaupan hyllylle! :)

Ihonhoitosarjaakin LhB:hen on alustavasti mietitty, mutta saa nähdä näkeekö se päivänvalon. (Muuan "pikku" ilmiö nimeltä Curly Girl on pitänyt Lh-Beautyn tehtaan aika kiireisenä... Valikoimaan kuuluvat sulfaatittomat ja silikonittomat Varpu- ja Oliivi- hiussarjat menevät kuumille kiville.)

LhB-hiussarja on normikosmetiikkaa, mutta mukana on myös luonnonmukaisia ainesosia, mm. yksi hoitavista pääaktiiviaineista on ekosertifioitu betaiiniyhdiste. Tuotteet sisältävät myös sulfaatteja sekä silikoniyhdisteitä eli sarja ei sovellu Curly Girl -metodiin. Kun LhB:tä lähdettiin suunnittelemaan, ei Curly Girl -trendistä vielä kukaan tiennyt mitään..!

Tänään siis arvotaan uunituoreita LhB-sarjan hiustuotteita. LhB-sarja tulee myyntiin parturi-kampaamoihin. Tällä hetkellä tuotteet ovat jo myynnissä valmistajan omassa verkkokaupassa.

Arvontapakettiin kuuluu:

Balance Shampoo 400 ml

Balance-hoitoaine 400 ml

Color-hoitoaine 400 ml

Hair Repair -latvasuoja 75 ml

Balance-tuotteet ovat minusta erityisen kiinnostavia - ne sopivat toki normaaleillekin hiuksille mutta ovat ihanteelliset tilanteessa, jossa hiusten pituudet ovat kuivat ja hiuspohja ärtynyt, kutiseva ja/tai hilseilevä. 

BALANCE SHAMPOO

Balance-shampoo puhdistaa hiukset kiiltäviksi ja tasapainottaa hiuspohjaa. Shampoon sisältämä Genencare OSMS BA -yhdiste lukitsee kosteuden hiuksiin ylläpitäen luonnollista kosteustasapainoa. Piroctone Olamine suojaa hiuspohjaa kuivalta hilseeltä ja kutinalta sekä rauhoittaa hiuspohjaa. Kauraproteiini ja ksylitoli vahvistavat ja suojaavat hiustesi rakennetta, latistamatta hiuksia.

BALANCE HOITOAINE

Balance-hoitoaine hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa latistamatta hiuksia. Hoitoaineen sisältämä Genencare OSMS BA -yhdiste lukitsee kosteuden hiuksiin ylläpitäen luonnollista kosteustasapainoa. Hoitoaine vähentää sähköisyyttä. Piroctone Olamine suojaa hiuspohjaa kuivalta hilseeltä ja kutinalta sekä rauhoittaa hiuspohjaa. Kauraproteiini ja ksylitoli vahvistavat ja suojaavat hiustesi rakennetta.

COLOR SHAMPOO

Color-shampoo antaa hiuksillesi kiiltoa ja puhdistaa käsitellyt hiuksesi hellävaraisesti, kuitenkaan latistamatta niitä. Genencare OSMS BA -yhdiste lukitsee kosteuden hiuksiin ylläpitäen luonnollista kosteustasapainoa. Shampoon sisältämä kasvipohjaiset keramidit vahvistavat hiusten rakennetta ja suojaavat väripigmenttejä ulkoisilta rasituksilta.

COLOR HOITOAINE

Color-hoitoaine säilyttää hiusten värin elinvoimaisena ja hoitaa hiuksia. Hoitoaineen sisältämä Genencare OSMS BA -yhdiste lukitsee kosteuden hiuksiin ylläpitäen luonnollista kosteustasapainoa, joka helpottaa hiusten käsiteltävyyttä. Hoitoaineen sisältämät kasvispohjaiset keramidit vahvistavat hiusten rakennetta ja suojaavat väripigmenttejä ulkoisilta rasituksilta.

Ainesosanörtit löytävät lisätietoa Genencare OSMS BA-ainesosasta täältä. Ainesosalla on Ecocert, Cosmos - ja NaTrue-sertifikaatit.

Lisätietoa LhB-hiustuotteista saa valmistajan sivuilta.

ARVONTA SUORITETTU. Voittaja on Bea. Voittajaan on otettu yhteyttä.

ARVONNAN SÄÄNNÖT

  • Arvonnan järjestää Karkkipäivä-blogi
  • Arvontaan voi osallistua 30.9.-7.10.2019
  • Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin ja sähköpostiosoitteen tämän postauksen kommenttilaatikkoon. Jätä sähköpostiosoite sille varatulle riville, se näkyy vain arvonnan järjestäjälle
  • Luovutettuja sähköpostiosoitteita käytetään ainoastaan arvonnan voitosta tiedottamiseen ja palkinnon toimittamiseen
  • Voittaja arvotaan 8.10.2019 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Voittajan nimimerkki julkaistaan myös Karkkipäivä-blogin sivulla
  • Osallistuneiden kesken arvotaan hiustuotepaketti jonka arvo on 77,60 euroa
  • Mikäli osallistuja haluaa peruuttaa suostumuksensa yhteystietojensa käyttöön, sen voi tehdä jättämällä kommentti: ”Peruutan suostumukseni” tämän postauksen kommenttilaatikkoon tai ottamalla yhteyttä arvonnan järjestäjään: karkkipaiva (at) hotmail.com
  • Palkinnon vastaanottaja vapauttaa järjestäjän vastuusta, joka aiheutuu tai väitetään aiheutuneen arvontaan osallistumisesta, palkinnon lunastamisesta tai sen käyttämisestä.
  • Osallistumalla arvontaan osallistuja hyväksyy ja sitoutuu noudattamaan arvonnan sääntöjä

228 comments on “Arvonta - uusi kotimainen kampaamosarja LhB”

  1. Mukana arvonnassa. 😊 Mutta voisiko sivuston mainoksille tehdä jotain? On ihan mahdotonta päästä lukemaan vanhempia juttuja, koska kun skrollaa alaspäin, saa vastaansa vain mainoksia. Olen päivittänyt selaimen ja kokeillut vaikka mitä, ei auta. Ylipäätään mainoksia on (ainakin omasta mielestä) häiritsevän paljon. Vaikka olen seurannut blogia yli 5 vuotta, enää ei timanttisesta sisällöstä huolimatta oikein kiinnosta, kun mainokset aiheuttaa hermoromahduksen. Apua Sanni?

    Vastaa

    0
    1. Laitan viestiä A-Lehtien bloggaajien it-tuelle, kiitos ilmoituksesta ja tosi harmi kuulla että mainokset vaikuttavat jo lukuintoon. :/ Kuvaamasi ilmiö on tuttu ja sitä on toistunut silloin tällöin, ja it-tuesta on neuvottu tyhjentämään välimuisti. Se on auttanut ainakin minulla. (Tällä hetkellä selaimellani ei ole havaittavissa ko. ongelmaa.) Oletko kokeillut välimuistin tyhjennystä..? Kokeile sitä sillä välin kun odotamme it-tuen vastausta.

      Vastaa

      0
    2. Hei Marsa,

      Kuten arvelin, IT-tuesta vastattiin näin:

      "Tuohon ongelmaan oli aiemmin auttanut ihan vain selaimen välimuistin tyhjentäminen. Se on joku vanha bugi, joka on ilmeisesti vielä näinkin pitkään jäänyt kummittelemaan joidenkin välimuistiin. Eli kyselijöitä kannattaa ohjeistaa tekemään niin."

      Vastaa

      0
  2. Tämähän tuli kuin tilauksesta! Haeskelen juuri uusia tuotteita, koska päänahka on täysin riehaantunut. Kutisee ja ärsyttää (sekä ulko- että sisäpuolelta :/). Mukana siis ehdottomasti!

    Vastaa

    0
  3. Balance-linja kuulostaa täydelliseltä, se täytyy testata. Mukana arvonnassa. :)

    Vastaa

    0
  4. olisi kyllä ihana päästä kokeileen,kotimainen tuote on aina suosikkini,joskos viimeinkin löytyisi toimiva tuote tälle ongelmalliselle "kuontanolleni" :D

    Vastaa

    0
  5. Apua, tuo Balance-sarja kuulostaa kuin mulle tehdyltä! Oon kokeillut tähän päänahkaan vaikka mitä,mutta sopivien tuotteiden löytäminen on hankalaa. Välillä tuntuu, että hiusten kasvukin on lakannut tai ainakin huomattavasti hidastunut päänahan ongelmien takia.

    Vastaa

    0
  6. Lh beautyn tuotteet ovat meillä kovassa käytössä. Plussaa kotimaisuus ja vegaanisuus sekä Leaping Bunny- merkki. Tuotteet ovat usein myös kivan edullisia. Ihana oisi päästä kokeilemaan näitä uutuuksia! Peukut pystyyn!

    Vastaa

    0
  7. Oih rakastuin näihin jo pelkän tämän tekstin ja kuvien takia. Yritys omaa hyvät arvot, mistä olen aina pitänyt. Ja sinun blogistasi etsin aina ensimmäisenä arvostelut, jos harkitsen uuden tuotteen ostoa. Tätä sarjaa olisi ihaa päästä testaamaan 🦄

    Vastaa

    0
  8. Täällä on käytössä Lh-Beautyn syväpuhdistava shampoo ja se on huippu! Nämä uutuudet sopisi kyllä myös hyvin omaa hiuspohjaani hoitamaan ja miten kauniitakin nämä purkit ovat.

    Vastaa

    0
  9. Balance tuotteet kuulostaa hyviltä, päänahka alkaa hilseillä aina talvella.

    Vastaa

    0
  10. Oih, ihanan kuuloisia uusia tuotteita, jotka sopivat varmasti monille. Nämä menisivät yllärilahjaksi siskolleni, jolla on tällä hetkellä taloudellisesti tiukkaa.

    Vastaa

    0
  11. Mukana arvonnassa. Olisi kiva kokeilla uutta. Nyt käytössä palashampoo, mutta kaipaisin jotain hoitavampaa

    Vastaa

    0
  12. Kuivalatvainen täällä moi! Olisipa mukava päästä kokeilemaan tykkääkö myös hiuspohja näistä, se kun ei kaikkea kelpuuta :/
    Eli todellakin mukana arvonnassa :)

    Vastaa

    0
  13. Mukana, uusia tuotteita mutta kuulostavat hyviltä :) Tarvisin kosteutusta :)

    Vastaa

    0
  14. Olen mukana arvonnassa!
    Kiinnostaisi kokeilla kumpiakin balance tai color settejä. Varsinkin vaaleanpunaiset purnukat on hienoja kun kuvassa on ihankuin oriflamen macaroons corostuspuuterihelmet mitkä omistin ennen. Houkuttaa! :D

    Vastaa

    0
    1. kuvassa on ihankuin oriflamen macaroons corostuspuuterihelmet mitkä omistin ennen.

      Hihi! ^_^ Mulla on rekvisiittana Dermosilin korostuspuuterihelmet :D

      Vastaa

      0
  15. Mukana! Noiden purkkien ulkonäkö on ainaki tosi jees, miellyttää silmää tosi paljon

    Vastaa

    0
  16. Mahtava kuulla ksylitolista täällä! Pianhan kotimaista ksylitolia saadaankin Fazerin Lahden tehtaalta, ja se valmistetaan siellä kaurankuoresta.
    Tuotteet ovat kiinnostavia! Täytyy ottaa testiin ainakin tuo Balance-sarja!

    Vastaa

    0
  17. Balancet ovat minun juttu, hennot hiukset latistuvat yöllä ja ne joutuu pesemään joka aamu jos haluaa olla työmoodissa.

    Vastaa

    0
  18. Uudet hiustuotteet kiinnostaa aina ja etenkin, kun olet ollut itse mukana kehittelemässä tuotteita.

    Vastaa

    0
  19. Kuulostaa hyvältä! Sopiikohan pidennysten kanssa, jos sellaiset innostuu laittamaan?

    Vastaa

    0
  20. Mukana arvonnassa! Olin vuosia pessyt väärällä hilseshampoolla päätäni, koska luulin hilseen olevan rasvaista hilsettä. Yksi farmaseutti sitten katsoi, että kyseessä on kuiva päänahka, joka reagoi kuivuuteen rasvalla. Aloin pestä maitomaisella, kosteuttavalla shampoolla päänahkaa ja eron huomasi heti. Oma päänahka on kaiken lisäksi herkkä, joten useimmat markettisarjat ovat liian voimakkaita. Tämä herätti kiinnostukseni :-)

    Vastaa

    0
  21. Oi mukana myös! Olipa kiinnostavaa kuulla yhteistyöstäsi, varmasti aika kiinnostavaa tuommoinen :)

    Vastaa

    0
  22. Kuulostaa juuri minulle sopivalta tuotepaketilta, olen siis mukana arvonnassa. :)

    Vastaa

    0
  23. Mukana! Balancet kuulostaisi erityisesti sopivilta näin talven tullessa :)

    Vastaa

    0
  24. Balance-linja kuulostaa kiinnostavalta. Talven tullen päänahkani kuivuu ja hilseilee helposti pesun jälkeen, vaikka hiukset kuitenkin rasvoittuvat tavalliseen tapaan enkä siksi harvenna pesuvälejä, vaan pesen joka toinen tai kolmas päivä. Pesuteholtaan mahdollisimman miedot tuotteet ovat olleet sopivimpia. Täytyykin pistää tämä sarja muistiin.

    Vastaa

    0
  25. Kuulostaa loistavalta tuotesarjalta tälläiselle hiuspohjan ongelmista kärsivälle!

    Vastaa

    0
  26. Mielenkiintoisia tuotteita suomailisilta valmistajilta, ihanaa :) Balance-hiustuotteet erityisesti kiinnostaa!

    Vastaa

    0
  27. Oi vaikuttaapa kivalta uudelta sarjalta ja wau että olet päässyt mukaan tuotekehittelyyn! Omaan silmääni pakkaukset ovat kauniit ja etenkin Balance-tuotteet vaikuttavat kiinnostavalta. Ja tulisivat näin pipokauden ja pakkasten pian koittaessa kyllä varmasti tarpeeseen 👌 Ja tietty kotimaisuudelle suuri peukku! Mukana arvonnassa 😍

    Vastaa

    0
  28. Vaikuttavat sopivilta tuotteilta.päänahka herkkä ja kutiseva.Mukaan tuotepaketin arvontaan.

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (44)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat