08.01.2019

Testissä pizzerian kukkakaalipohjainen pizza!

 

Uskokaa tai älkää, olen tänään tilannut pizzaa kotiin ensimmäistä kertaa elämässäni. Tai käytännössä työpaikalle. Mutta ylipäänsä tilannut.

Olen samalla myös maistanut ensimmäistä kertaa täysin jauhotonta vhh-kukkakaalipizzapohjaa pizzerian valmistamana.

Ketoilijat ja vähähiilarityypit hoi. Tämä saattaa siis kiinnostaa teitä.

Itsehän olen valmistanut viljattomia pizzoja jo 7 vuotta. Jauhottomia ne tosin eivät ole olleet, vaan korvaan vehnäjauhon vhh-jauhoilla kuten mantelilla, kookoksella ja siemenjauhoilla. Supersuosittua kukkakaalipizzapohjaa kokeilin valmistaa tänä syksynä, mutta en saanut siitä rapeaa.

Olin aiemmin tänä vuonna saanut vinkin tamperelaisesta pizzeriasta, jonka listalla on myös kukkakaalipizzapohja. Olen halunnut siitä saakka testata pizzan, ja tänään oli se hetki.

Pizzeria on Amurin Pizza Service.

Kukkakaalipizza ei ole halpa, vaan maksaa 17,90€. Siihen kuljetusmaksu päälle ja maksoin jauhottomasta herkustani melkein 21 euroa. Ja nyt arvostellaan tämä kallis erikoislätty!

Avasin kartongin jännittyneenä.

Ainakaan lätty ei kilpaillut Miss Pizza -kisoissa. Tilasin pizzan täytteillä aurajuusto + katkarapu + tonnikala + punasipuli + rucola, ja rucola oli laitettu juuston alle paistumaan muiden täytteiden kanssa..! Odotin että se olisi ollut tuoreena pizzan päällä, kuten yleensä. Lämmintä löllö-rucolaa..? Yähh, miltähän tämä nyt maistuu..?

Kukkakaalipohja sen sijaan näytti lupaavalta. Kukkis-pohjan raaka-aineet ovat yksinkertaisuudessaan raastettu kukkakaali, kananmuna ja parmesaani (tai jokin muu juusto, mutta parmesaani on käytetyin).

Kukkakaalipohjan ongelmana on sen pehmeys. Juusto + kananmuna ovat omiaan tekemään pohjasta löysän joustavan, enkä suoraan sanottuna tiedä millä konsteilla toiset onnistuvat saamaan omasta kukkis-pizzastaan rapean. Amurin Pizzeriassa siinä onnistutaan.

Itse valmistan samalla raaka-ainepohjalla paitsi eri juustolla kukkakaalitortilloja, joissa pehmeys on ok ja toivottuakin.

Pizza oli helppo leikata viipaleiksi eikä koostumus todellakaan ollut yhtään mössöistä ja vetistä vaan hyvinkin napakkaa ja koossapysyvää.

Pohja pysyi asennossaan kun viipaleen otti käteensä. Nyt sataa pisteitä!

Kurkataan vielä pohjan nurjalle puolelle - kyllä, rapsakkaa on ja saanut väriäkin..!

Entä tärkein - maku?

Pizza oli aivan älyttömän hyvää! Todellakin, tämä esteettisyydeltään vähemmän hehkeä pizza hakkasi maullaan kaikki omat kotiviritykseni. Pohja oli erittäin maukas ja tietysti juustoinen, ja täytteet makusinfonialtaan sulassa harmonisessa sovussa. Löllö-rucolakin meni joukossa oikein mukavasti. Pizza oli sopivan juustoista, sopivan suolaista, ja ahh, tietysti sopivan rasvaista.

Tämä pizza saa minulta täyden kympin - tai laitetaan 10- kun rucola oli paistettu. ^_^ Kyllä ne rehut kivemmalta näyttävät tuoreina ja toimivat pizzojen "asusteina". :)

Amurin Pizzan kukkakaalipizzavalikoima löytyy täältä.

(Vhh)-pizzaa voi valmistaa helposti kotonakin, ja harvemmin sitä ehkä haluaa maksaa pizzastaan 17,90€. Mutta joskus, vaikka vasta tämän ikäisenä, on kiva tilata pizzaa myös kotiin jonkun toisen tekemänä :) For those, heh, special occasions - kuten nälkä ^_^

11 comments on “Testissä pizzerian kukkakaalipohjainen pizza!”

  1. Oletko kokeillut reipasta paistolämpötilaa (vähintään 250-270 astetta) ja että laittaisit uunipellin uuniin lämpenemään ja pizza täytteineen vetäistäisiin leivinpaperilla tulikuumalle pellille ja samantien uuniin? Tämä toimii ainakin mun uunissa joka kerta ja saattaisi toimia kukkispohjallakin, uskoisin!

    Vastaa

    0
    1. Kiitos vinkistä, tätä täytyy kokeilla! Olen aina laittanut kukkakaalimössön kylmälle pellille ja paistanut 200-225 asteessa.

      Vastaa

      0
    2. Mä luulen että just toi kuumuus on tässä avainasemassa, niin pohja pääsee rapsakoitumaan. Kuumille pelleille kuumassa uunissa myös pizzeriat tekee.

      Vastaa

      0
  2. Jopas sattuikin, tein itse tänään vhh-pizzaa (täytteinä juustoa, metwurstia, tomaattia, punasipulia ja jalapenoja). Mä tein kananmunapohjalla, ootko kokeillut sitä? :)

    Toivottavasti noita "erikoispohjia" tulisi laajemminkin tarjolle. Mä olen kerran tehnyt kukkispohjalla pizzan ja se onnistu aika hyvin, tuli semi-rapsakka. Samalla koko keittiö oli kukkakaalimurussa. En suosittele käsin raastamista nimittäin kukkismuru pingahtelee aika kivasti siitä raastimen pinnalta 😄

    Vastaa

    0
    1. Mä tein kananmunapohjalla, ootko kokeillut sitä? :)

      Mulle pelkkään kananmunaan perustuva pohja kuulostaa liian... no, munaiselta :D Kananmunat kananmunina, pizzapohjan pitäisi mun mielestä olla selvästi rapea ja "tukeva", ei löysä ja lettumainen. Tosin hyvät täytteet tekee "lätystä kuin lätystä" kyllä herkkua, muistutti se sitten pitsaa tai ei :D

      Samalla koko keittiö oli kukkakaalimurussa. En suosittele käsin raastamista nimittäin kukkismuru pingahtelee aika kivasti siitä raastimen pinnalta

      Hehe :D Täällä yksi joka aina raastaa käsin ^_^ (Meillä ei ole yleiskonetta.) Onhan se kyllä aikamoista hommaa ja murua tosiaan ympäriinsä...

      Vastaa

      0
    2. Mäkään en tykkää munaisasta pohjasta, mutta tää on "epämunaisa" :D

      Eli valkuaiset vaahdotetaan kovaksi vaahdoksi jonka jälkeen keltuaiset lisätään valkuaisvaahtoon kevyesti sekoittaen. En tajua mikä niksi tässä on mutta se pohja ei maistu yhtään munalle. Siitä tulee semmonen "erilailla" rapsakka. En oikein osaa selittää :D

      Vastaa

      0
    3. Okei, eli melkein kuin "Oopsit" :) Niissä keltuaiset ja valkuaiset käsitellään noin ja lisänä tulee tuorejuustoa joka sekoitetaan keltuaisiin. Mä olen tehnyt noita Oopseja aikoinaan aamiaissämpylöinä mutta olivat turhan mauttomia mun makuun.

      Ehkä ilman tuorejuustoa koostumus on vähemmän pehmeä :) Tuollaista "pizza"pohjaa voisi joskus kokeilla kun tekee mieli pizzan tapaista mutta oikein laiskottaa pohjan väsäämisen suhteen... :D

      Vastaa

      0
  3. Mitä ihmettä! Mulla on välillä viikonloppuisin sellaisia päiviä, että olisin kyllä valmis sen parikymppiä maksamaan hyvästä vähähiilarisesta pizzasta.
    Täytyypä ruveta tsekkailemaan löytyisikö pk-seudulta samanlaista ihmettä :)

    Vastaa

    0
    1. Loppu? Siis heillä ei sinä päivänä ollut kukkakaalitaikinaa?

      Ehkä heillä on näitä erikoispizzojen taikinoita vain pieni määrä valmiiksi valmistettuna kun niitä tietysti menee paljon vähemmän kuin normipizzaa.

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (54)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat