Matkaan tänään Los Angelesiin juhlistamaan pyöreitä vuosiani ja pidän viikon verran lomaa blogista.
Itse synttärit ovat vasta loppukuussa, mutta aloitan neljä-nollan juhlistamisen eräällä erittäin tärkeällä tapahtumalla.
Los Angelesissa järjestetään 16. tammikuuta Chris Cornellin muistolle suuri tribuuttikonsertti. Siellä esiintyvät kaikki kokoonpanot joissa Cornell on soittanut Soundgardenista Temple Of The Dogiin ja Audioslaveen. Muita artisteja ovat mm. Foo Fighters, Metallica ja Ryan Adams.
Eilen Mike Patton vahvisti myös osallistumisensa.
Iho on jo ihan kananlihalla. Tästä täytyy tulla ihan mieletön tapahtuma.
Chris Cornell oli elämäni suurin musiikillinen vaikuttaja. Jos tässä iässä voi enää puhua idoleista, niin hän oli minulle tärkein sellainen.
Instagramini päivittyy loman aikana tavalliseen tapaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Blogin pariin palaan viikon kuluttua.
I am the highway.
Kaikkialla puhutaan keto-dieetistä.
Nyt se on taas jännä "uusi" juttu ja moni vähähiilihydraattiseen, runsasrasvaiseen ruokavalioon tutustuva on erilaisten kysymysten äärellä.
Yksi puhututtavimpia juttuja on rasva, eikä syyttä. Ketogeenisessä dieetissä suurin osa energiasta tulee rasvasta, ja sitä tosiaan täytyy syödä paljon.
Monia tämä huolestuttaa, sillä runsas kovan rasvan nauttiminen ei tunnetusti ole universaalisti terveyttä edistävää. Ylipäänsä ajatus siitä, että perinteisesti raskaaksi mielletty runsasrasvainen ruokavalio toisikin kevyen olon, mielletään intuition vastaiseksi. (Mutta se toimii, kokeilleet tietävät :) Hiilarien nipistys vie vääjäämättä pois nesteistä ja usein myös kaasuista muodostuvan turvotuksen.)
Geeneistä ja elämäntavoista riippuen toisten elimistö sietää kovaa rasvaa paremmin eikä osa saa runsaastakaan kovasta rasvasta koko elämänsä aikana mitään ongelmia, mutta jokainen ei voi tähän tuudittautua. Yleisesti, vaikka kova rasva ei olisikaan ongelma, kaikki meistä hyötyvät pehmeän rasvan suosimisesta. Ei siis ole mitään syytä miksi ei pyrkisi mahdollisuuksien mukaan korvaamaan aterioiden kovia rasvoja pehmeillä vaihtoehdoilla.
(Kerron postauksen lopussa vinkin miten voi selvittää oman elimistönsä taipumusta käsitellä kovaa rasvaa ja miten todennäköistä omalla kohdalla on rasvan kertyminen suoniin. Itse kuulun niihin jotka monien viitteiden puolesta voivat suhteellisen vapaasti syödä kovia rasvoja.)
Viimeisimmässä Kauneus & Terveys -lehdessä käsitellään samaa aihetta.
Itse olen noudattanut vähähiilihydraattista ja runsasrasvaista ruokavaliota seitsemän ja puolen vuoden ajan. Kulutan paljon kovaa rasvaa etenkin juustojen muodossa, ne ovat suurinta herkkuani ja niitä löytyy lautaseltani niin proteiinin lähteenä, taikinaan tai gratiiniin sekoitettuna tai jälkiruoan muodossa. Juon myös valtavia määriä maitokahvia ja käytän ruoassa runsaasti rasvaa kuten kermaa ja majoneesia
Tasapainottaakseni kovan ja pehmeän rasvan määrää ruokavaliossani olen vaihtanut osan perinteisistä maitotuotteista kasvipohjaisiin. Juustoista en halua luopua mutta kaikki muut kovan rasvan lähteet ovat vaihdeltavissa. Jo kahvimaidon vaihtamalla vähennän kovaa rasvaa huomattavasti, maitoa saattaa nimittäin mennä päivässä puolikin litraa pelkkään kahviin.
Vaikka et luopuisi kaikesta lihasta, lisää kalan määrää.
Useimmat kasviproteiinituotteet sisältävät suhteellisen paljon hiilihydraatteja joten ne eivät sovellu ketogeeniseen ruokavalioon. Klassinen nyrkkisääntö on suosia ruoka-aineita, joissa on alle 5% (5 g / 100 g) hiilihydraattia. Tällaisia vegeproteiinin lähteitä on markkinoilla vähän, alla vinkkini.
Ketoruokavalioon sopivat maustamaton Oumph (0% hh), tofu (noin 1% hh) ja Anamman soijapyörykät (3,9% hh)
Kuvat: Alpro
Jogurtti --> Alpro No Sugar Unsweetened Soija"jogurtti" (0% hh) Paras "jogurtti" vhh/keto-ruokavalioon, ainoa jossa on 0% hiilihydraattia.
Ruokakerma --> Alpro Ruoka Soijavalmiste (1,2 % hiilaria)
Kahvimaito --> Makeuttamaton mantelimaito (0% hiilaria), Alpro Light-soijamaito (1,6% hiilaria)
Voi --> rypsiöljy, oliiviöljy. Käytä paistamiseen ja lisää runsaasti salaatteihin ja lämpimien kasvislisukkeiden päälle.
Majoneesi --> erilaiset pestot
Pestot ovat törkeän hyviä vhh-ruokavalion maustajia! Niissä on runsaasti rasvaa, ja vaikka osassa on myös kovaa rasvaa juuston muodossa, pääasiallinen rasva on pehmeää kasviöljyä. Täällä yksi supersimppeli pestoruokavinkkini! (Jätä ohjeen majoneesi pois, tai korvaa soijajogurtilla pehmentääksesi peston makua.) Tungen itse pestoa vähän kaikkeen :)
Ennen vanhaan esimerkiksi kananmunien päivittäistä syöntiä ei suositeltu kenellekään, mutta nykyään tiedetään, että ravinnon sisältämän kolesterolin ja kovan rasvan kertyminen elimistöön on täysin yksilöllistä ja toiset ihmiset voivat vapaasti syödä muniakin ilman haittoja. Mutta mistä tietää kuuluuko itse tähän ryhmään?
Siihen, miten ravinnon rasvat imeytyvät elimistössä tai tarttuvatko ne suoniin, vaikuttaa moni seikka elämäntavoista geeniperimään. Täysin tyjentävää varmuutta asiaan ei siis voi saada, mutta verikokeilla ja tarkistelemalla sukunsa terveyshistoriaa voi saada hyviä viitteitä. Onko suvussa taipumusta korkeaan kolesteroliin ja verisuonitauteihin? Millaiset ovat omat kolesteroliarvot?
Kolesteroliarvot voi mittauttaa edullisesti esimerkiksi Fimlab-palvelun kautta, ajan voi varata itse netistä. Rasvatutkimus maksaa 20,50€ ja vastauksen saa tekstiviestillä samana päivänä verkokeen jälkeen.
Myös joissain apteekeissa on mahdollisuus mittauttaa kolesterolinsa ilmaiseksi.
Minä olen mittauttanut kolesteroliarvoni säännöllisesti vaihdettuani vähähiilihydraattiseen ja runsasrasvaiseen ruokavalioon. Syön vähintään kolme kananmunaa ja yleensä 100-200 grammaa juustoa päivässä, joten olen kokenut mielekkäänä seurata rasva-arvojani. Ne ovat aina olleet erinomaiset.
Vaikka rasvatutkimus ei kerro koko totuutta, se on hyvä työkalu. Toisilla koviin rasvoihin painottuva ketogeeninen ruokavalio on jopa parantanut kolesteroliarvoja, toisilla on käynyt päin vastoin. Mikäli arvot ovat huonontuneet ketogeenisen ruokavalion seurauksena, kannattaa ehdottomasti miettiä ruokavalion mielekkyttä ja ainakin kiinnittää huomiota kovan rasvan korvaamiseen pehmeillä vaihtoehdoilla, esimerkiksi yllä antamieni vinkkien mukaan.
Kasvimaitojen ja -rasvojen lisäksi kuitulisä kuten Psyllium on suositeltava juttu vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa. Kuitua saa vhh:lla myös siemenistä, leseistä ja kasviksista, mutta etenkin hyvin niukkahiilihydraattisessa keto-vaiheessa kuidun saanti jää helposti liian vähäiseksi. Tällöin teelusikallinen psyllium-jauhetta päivässä auttaa jo tasapainottamaan tilannetta :) Sekoita vaikka jogurttiin tai ruokaan, neutraalin makuinen psyllium ei muuta ruoan makua.
Laatikollinen iloa saapui luokseni tänään Ameriikoista! <3
Ihana, ihana Peachy-poni ja Pretty Parlor -setti! Talli on varmasti tuttu monelle 80-luvun lapselle, tämä setti oli Suomessa tosi suosittu ja monilla minunkin kavereillani oli se. Vaan ei minulla...!
Nyt Pretty Parlor -setti on julkaistu uudestaan osana My Little Ponyn 35-vuotisjuhlavuotta. Lokakuussa esittelin muita 35th Anniversary -juhlaponeja, joihin lukeutuvat vuosina 1983 ja 1984 julkaistut Rainbow Ponit sekä Collector Ponies -sarja. Minulla on kummatkin jo 10 vuoden takaisina 25th Anniversary -julkaisuina - ja osa tietysti ihan sieltä 80-luvulta saakka alkuperäisinä <3
Pretty Parlor -juhlajulkaisu ilmestyi käsittääkseni vain USAssa, ainakaan täällä Suomessa sitä ei näkynyt. Sen voi tilata eBaylta tai Amazonilta, mutta Parlorin postimaksut noilla sivuilla ovat tosi kalliit, joten tilasin omani ystäväni Sheilan kautta.
Miten paljon iloa tällainen muovinen heppa voi tuodakaan..! Sydämeni melkein sulaa kun katson tätä pastellipersikkaista tyyppiä. Minulle tulee lämmin ja rauhallinen olo.
Ponit, minun turvaolentoni.
Olen tässä istunut lattialla ja fiilistellyt ja tutkaillut tallia ja sen mukana tulleita asusteita ja varusteita. Uskomatonta, että kaikki (paitsi kissa *) ovat ihan täsmälleen samat kuin vuoden '83 setissä - jopa tallin seiniä koristava tarrakuvitus kukkaruukkuineen ja hiirineen on täysin uskollinen alkuperäiselle..! Hasbro on siis tosiaan säästänyt kaikki pikkuisten hattujen ja harjojenkin muotit lopetettuaan G1-sukupolven valmistuksen 90-luvun puolessa välissä.
Paitsi * - Twinkles-kissan muottia. Tunnistin heti että kissa on eri näköinen, ja joltain MLP-keräilijöiden palstalta luinkin että alkuperäisen Twinklesin muottia ei enää ole. (Kaikkea keräilijät saavatkin tietoonsa... :))
Tallin saa kokonaan kiinni jolloin sitä on - tai oli lapsena helppo kuljettaa mukana leikkeihin. :)
35th Anniversary Peachy poikkeaa muiden 2000-luvun Anniversary-ponien tavoin alkuperäisestä tummemmalla ja kirkkaammalla värityksellään. 35th-Peachyn pää myös kääntyy, kuten kaikkien 35th -julkaisujen. Mikähän idea lie siinäkin. Alkuperäisten Gee-ykkösten päät oli aniharvoin tehty kääntyviksi.
Mutta on se vain ihanan suloisen näköinen...! En saa tarpeekseni sen ihailusta. Juuri tämä Collectors Posena tunnettu tasajalka-asento, jossa kuusi ihkaensimmäistä My Little Ponya vuonna 1982 julkaistiin, on ihan erityisen lempeä ja kiireetön. Poni vain seisoo siinä mietteliäänä, tyynesti hymyillen.
Sen katselu käy melkein meditaatiosta. <3
Peachy taitaa saada paikan työpöydältäni maskottina. Tuossa se nytkin katsoo kun kirjoitan.
Ehkä se onnistui ilahduttamaan tänään muitakin kuin minua, joitain teistä?
Mukavaa torstai-iltaa :)
Esittelyssä Laveran uusi Soft Liquid Foundation.
Lavera uudisti syksyllä jälleen värikosmetiikan valikoimaansa ja uudistuksen mukana poistui mm. oma monivuotinen suosikkituotteeni, Natural Liquid Foundation. Sen korvaaja on tässä: Soft Liquid Foundation.
Peittävyydeltään ja finishiltään uusi ja vanha meikkivoide ovat mielestäni hyvin samantyyppiset, mutta koostumus on ihan erilainen, samoin sävyvalikoimaa on laitettu uusiksi. Vanha Natural Liquid oli koostumukseltaan kuohkean moussemainen, uusi Soft Liquid on pehmeän voidemainen vailla whipped-fiilistä.
Tärkein uusi juttu Soft Liquidissa on hoitavuus; meikkivoide on nyt hoitavampi ja kosteuttavampi ja siihen on lisätty Hydro Effect -sarjasta tuttu vapailta radikaaleilta suojaava antioksidanttiyhdistelmä.
Sävyjä on neljä, kun Natural Liquidissa niitä oli peräti kuusi. Sävyihin on myös lisätty vaalea viileä 00-sävy, Ivory Rose, mikä ilahduttaa viileäihoisia. Aiemmin sävyt ovat alkaneet 01:stä ja olleet kauttaaltaan lämpimämpiä.
01-sävy on lämmin, 02 neutraali ja 03 viileähkö neutraali.
Soft Liquid Foundation sävy Ivory Nude 02, ennen ja jälkeen
Peittävyys on läpikuultava ja jälki hyvin samankaltaista kuin vanhassa suosikissani. Saatoin kerrankin esitellä meikkivoiteen peittokykyä havainnollisemmin kuin normaalisti, kun kuvauspäivänä poskessa oli näppylä! Jess :)
Soft Liquid Foundation tasoittaa ihon kauniisti jättäen luonnollisen näköisen pinnan jonka läpi ihon oma sävy kuultaa läpi. Oikein kaunis meikkipohja luonnollisen ja hoitavan meikin ystävälle.
Yksi juttu on sanottava liittyen levittyvyyteen. Tiedä sitten johtuuko seikka talvi-ilmasta vai yleisesti yhä vain pintakuivemmaksi muuttuvasta ihostani, mutta en saa Soft Liquidia levittymään nätisti sormin enkä oikein siveltimelläkään. Se karahtaa välittömästi ihon kuiviin kohtiin, ilmiö, joka on tuttu monista luonnonkosmetiikan meikkivoiteista. Syynä on mm. liukuvuutta lisäävien silikoniyhdisteiden puute. Luonnonkosmetiikan meikkivoidetta käyttäessä iho kannattaa aina olla hyvin kosteutettu.
Mutta apu ei ole kaukana...
Munasieni, monen luottotuote. Niin myös minun. Tällä saan Soft Liquidin asettumaan kauniisti ja tasaisesti vailla takertumista kuiviin röpelöihin tai muuta koostumuksen "kasaantumista". Kosteana käytettävä munasieni myös saa aikaan sen, että meikkipohjasta tulee heleä ja ikäänkuin vähän kosteamman näköinen.
Oma suosikki-munasieneni on 100% Puren. Se on minusta kirkkaasti parempi kuin alkuperäinen BeautyBlender. Makuseikkoja, totta kai. Sanon tätä aina kaikille, mutta munasieni on oikeasti ihan törkeän hyvä väline minkä tahansa vähän kinkkisemmänkin meikkivoiteen levitykseen - jos koet ettei jokin meikkivoide levity nätisti, kokeile ihmeessä munasientä ennenkuin nakkaat voiteen roskiin. Tämä sieni muuttaa monen meikkipohjatuotteen käytökseltään kuin toiseksi! (Mutta opettele oikea levitystekniikka: munasienellä ei hierota tai pyyhitä vaan pompsautellaan :))
Laitan tähän vielä vertailua vanhan ja uuden meikkivoiteen sävyistä. Mielestäni Soft Liquidin sävyt ovat vähän vaaleampia kuin Natural Liquidin, ja ihollani Soft Liquid #02 vastaa Natural Liquidin #01:stä. Nyt kun katson ottamiani swatch-kuvia niin ero ei tule niissä esiin, mutta iholla eron näkee.
Olen saanut Laveran meikkivoiteet niiden maahantuojalta.
Uskokaa tai älkää, olen tänään tilannut pizzaa kotiin ensimmäistä kertaa elämässäni. Tai käytännössä työpaikalle. Mutta ylipäänsä tilannut.
Olen samalla myös maistanut ensimmäistä kertaa täysin jauhotonta vhh-kukkakaalipizzapohjaa pizzerian valmistamana.
Ketoilijat ja vähähiilarityypit hoi. Tämä saattaa siis kiinnostaa teitä.
Itsehän olen valmistanut viljattomia pizzoja jo 7 vuotta. Jauhottomia ne tosin eivät ole olleet, vaan korvaan vehnäjauhon vhh-jauhoilla kuten mantelilla, kookoksella ja siemenjauhoilla. Supersuosittua kukkakaalipizzapohjaa kokeilin valmistaa tänä syksynä, mutta en saanut siitä rapeaa.
Olin aiemmin tänä vuonna saanut vinkin tamperelaisesta pizzeriasta, jonka listalla on myös kukkakaalipizzapohja. Olen halunnut siitä saakka testata pizzan, ja tänään oli se hetki.
Pizzeria on Amurin Pizza Service.
Kukkakaalipizza ei ole halpa, vaan maksaa 17,90€. Siihen kuljetusmaksu päälle ja maksoin jauhottomasta herkustani melkein 21 euroa. Ja nyt arvostellaan tämä kallis erikoislätty!
Avasin kartongin jännittyneenä.
Ainakaan lätty ei kilpaillut Miss Pizza -kisoissa. Tilasin pizzan täytteillä aurajuusto + katkarapu + tonnikala + punasipuli + rucola, ja rucola oli laitettu juuston alle paistumaan muiden täytteiden kanssa..! Odotin että se olisi ollut tuoreena pizzan päällä, kuten yleensä. Lämmintä löllö-rucolaa..? Yähh, miltähän tämä nyt maistuu..?
Kukkakaalipohja sen sijaan näytti lupaavalta. Kukkis-pohjan raaka-aineet ovat yksinkertaisuudessaan raastettu kukkakaali, kananmuna ja parmesaani (tai jokin muu juusto, mutta parmesaani on käytetyin).
Kukkakaalipohjan ongelmana on sen pehmeys. Juusto + kananmuna ovat omiaan tekemään pohjasta löysän joustavan, enkä suoraan sanottuna tiedä millä konsteilla toiset onnistuvat saamaan omasta kukkis-pizzastaan rapean. Amurin Pizzeriassa siinä onnistutaan.
Itse valmistan samalla raaka-ainepohjalla paitsi eri juustolla kukkakaalitortilloja, joissa pehmeys on ok ja toivottuakin.
Pizza oli helppo leikata viipaleiksi eikä koostumus todellakaan ollut yhtään mössöistä ja vetistä vaan hyvinkin napakkaa ja koossapysyvää.
Pohja pysyi asennossaan kun viipaleen otti käteensä. Nyt sataa pisteitä!
Kurkataan vielä pohjan nurjalle puolelle - kyllä, rapsakkaa on ja saanut väriäkin..!
Entä tärkein - maku?
Pizza oli aivan älyttömän hyvää! Todellakin, tämä esteettisyydeltään vähemmän hehkeä pizza hakkasi maullaan kaikki omat kotiviritykseni. Pohja oli erittäin maukas ja tietysti juustoinen, ja täytteet makusinfonialtaan sulassa harmonisessa sovussa. Löllö-rucolakin meni joukossa oikein mukavasti. Pizza oli sopivan juustoista, sopivan suolaista, ja ahh, tietysti sopivan rasvaista.
Tämä pizza saa minulta täyden kympin - tai laitetaan 10- kun rucola oli paistettu. ^_^ Kyllä ne rehut kivemmalta näyttävät tuoreina ja toimivat pizzojen "asusteina". :)
Amurin Pizzan kukkakaalipizzavalikoima löytyy täältä.
(Vhh)-pizzaa voi valmistaa helposti kotonakin, ja harvemmin sitä ehkä haluaa maksaa pizzastaan 17,90€. Mutta joskus, vaikka vasta tämän ikäisenä, on kiva tilata pizzaa myös kotiin jonkun toisen tekemänä :) For those, heh, special occasions - kuten nälkä ^_^
Tämä kaksikko minun piti esitellä jo marraskuussa Flow Kosmetiikan työharjoittelun jälkeen mutta enpäs ole ehtinyt. Nyt ne pääsevät framille :)
Appelsiini-suklaa -kuorintabalmi ja mustikka-sitruuna -puhdistusbalmi. Eikö ole somat tuubit? :)
Puhdistusbalmin olen itse asiassa esitellyt blogissa jo aikaisemmin kun se kolme vuotta sitten ilmestyi Wilderness-sarjassa. Sittemmin balmin pakkaus on uusittu ja Wilderness-sarjakin kuopattu (tai tuotteet siirtyneet eri nimien alle) - ja ennen kaikkea minä itse olen ihan hurahtanut näihin emulgoituviin rasva/öljyputsareihin. Edellisen esittelyn aikaan balmiputsari oli minulle vielä harvoin käytettävä "ylellisyys"tuote ^_^
Vaikka yleensä pidän pumppupulloja tosi kätevinä pakkauksina melkein kaiken ihonhoitokosmetiikan suhteen, Mustikka-balmin aiempi lasinen pumppupullo ei jotenkin toiminut. Pumppumekanismi sotki ja pullo oli koko ajan ihan öljyinen. Uusi tuubipakkaus on paljon siistimpi käyttää ja huomattavasti söpömpikin ^_^
Flow'n puhdistusbalmin koostumus on geelistä-öljyksi-maidoksi. Se tulee ulos geelimäisenä ja muuttuu ihon lämmön vaikutuksesta öljymäiseksi. Tuote levitetään kuivalle iholle, jolloin se liuottaa meikin kaikkein tehokkaimmin. Kun iholle lisää vettä, öljy emulgoituu maidoksi. Iho jää todella pehmeän ja ihanan tuntuiseksi. No, mä tosiaan rakastan nykyään balmiputsareita <3 <3
Appelsini-raakasuklaa- Peeling Balm on viime vuoden uutuuksia ja jotenkin olin onnistunut missaamaan tämän vastustamattoman tuoksuisen herkun kokonaan ennenkuin Flow Kosmetiikan Suvi esitteli sen minulle tehtaalla.
Fazerina-suklaan (appelsiini + kaakao, mmm....) tuoksuisen kuorintabalmin raekoostumus on hyvin hienojakoinen ja tiheä, eli juuri sellainen josta raetyypin kuorinnoissa pidän. Kuorivana ainesosana on luomuriisijauhe. Koska rakeet ovat pieniä ja niitä on tiheässä, kuorinta tuntuu tehokkaalta. Samalla vedetön, täyteläinen balmikoostumus hoitaa ihoa ja tekee koostumuksesta hellävaraisemman kuin jos sama raekoostumus olisi geelimäisessä tai emulsiopohjassa. Tykkään tästä tosi paljon!
Flow'lla on kyllä hyviä kuorintoja, myös heidän entsyymipohjainen, rakeeton kuorintansa on ihan huippu.
Hintahan näissä ei ole halpa, käsintehtynä kotimaisena kosmetiikkana tuotteet ovat arvokkaita. Mustikka-puhdistusbalmi maksaa jälleenmyyjästä riippuen 29,90-32,90€ / 100 ml ja Appelsiini-kuorinta noin 29,90€ / 100 ml. Vakiovinkkini on aina kyttäillä eri verkkokauppojen alennuskampanjoita, jos jokin ihana tuote on omaan budjettiin liian hintava :)
Flow'n käyttämän muovin laadusta: tuubit ovat kierrätettävää PE-LD 4 -laatua ja kuuluvat muovinkeräykseen. PE-LD 4 soveltuu energiahyötykäyttöön.
Esittelyssä viisi erilaista silmänympärysvoidetta ikääntyneen ihon hoitoon.
Postauksen lopussa on pieni yhteenveto testivoiteiden eroista, suorituksesta ja vahvuuksista ja kosmetiikan anti-age-ainesosien potentiaalista ylipäänsä.
TESTATUT VOITEET AVAINVAIKUTUKSINEEN JA -AINESOSINEEN
Mádara Time Miracle Wrinkle Smoothing - kosteuttaa ja silottaa juonteita koivunmahlauutteella ja seitsemän kasviuutteen patentoidulla yhdistelmällä
Paula's Choice Resist Anti-Aging - pehmentää, hoitaa, kosteuttaa ja suojaa sheavoilla, antioksidanteilla ja peptideillä
Kiehl's Youth Dose Eye Treatment - kirkastaa ja silottaa retinolilla ja c-vitamiinilla
Mádara Smart Anti-Fatigue Eye Rescue - kirkastaa, kosteuttaa ja häivyttää väsymyksen merkkejä kasviuutteilla ja antioksidanteilla
Lavera Firming - kosteuttaa ja häivyttää juonteita hyaluronihapolla, karanjaöljyllä ja Green Lift -yhdisteellä
Olen saanut voiteet blogin kautta.
MÁDARA TIME MIRACLE WRINKLE SMOOTHING EYE CREAM
34,95€ / 15 ml
Mádaran koivunmahlaan perustuva Time Miracle -linja kuuluu suosikkeihini ja vielä testaamatta oli silmänympärysvoide - tämä puute paikattiin viimein.
Lupaus: "Hellävarainen kosteusvoide, joka kiinteyttää ja uudistaa herkkää silmänympärysihoa tehokkaasti. Väsymyksen merkit, naururypyt ja pienet juonteet vähenevät silmin nähden."
Ainesosat/koostumus: Time Miracle -silmänympärysvoide on kevyttä ja vähärasvaisen tuntuista. Voiteessa on kevyt valoa heijastava kuulto ja se imeytyy hetkessä.
Vedetön koostumus pohjaa ihoa uudistavaan koivunmahlamehuun. Toinen hoitava komponentti on patentoitu yhdistelmä kasviuutteita. CELL REPAIR BIO-COMPLEX -yhdiste koostuu tyrni-, puna-apila-, matara-, poimulehti-, mustikka-, peltokorte- ja hevoskastanjauutteista.
Sannin kokemus: vailla pitkäaikaisen käytön tuomaa näyttöä vaikutuksista ikääntymisen merkkeihin, voin kommentoida vain voiteen muita ominaisuuksia: Time Miracle on miellyttävän ja kevyen tuntuinen voide. Kosteusteholtaan se on myös suhteellisen kevyt. Valoaheijastavan koostumuksen kuulto ei ole liian hohtava vaan hienovarainen. Ainesosiensa puolesta pääasiallisesti antioksidanttinen ja anti-age-vaikutteinen.
KIEHL'S YOUTH DOSE EYE TREATMENT
38€ / 15 ml
Kiehl'sin Youth Dose -silmänympärysvoiteen aktiiviainesosat vakuuttavat. Voide ei ole ensisijaisesti kosteuttava vaan silottava, kirkastava ja kiinteyttävä sekä välittömästi tasoittava ja silmänalustummuutta häivyttävä.
Lupaus: "tehokas yhdistelmä viinirypäleen siemenuutetta, Pro-Retinolia ja C-vitamiinia auttaa kosteuttamaan, silottamaan ja kirkastamaan ihoa välittömästi ja pitkällä aikavälillä."
Ainesosat/koostumus: Koostumus on käytännössä yhdistelmä välittömästi silottavia silikoniyhdisteitä sekä pidemmällä aikavälillä silottavia ja ihoa uudistavia aktiiviainesosia, joihin lukeutuvat C-vitamiini (stabiili ascorbyl glucoside -muoto), retinyylipalmitaatti, adenosiini ja viinirypäleensiemenöljy. Kaikki hyviksi tunnettuja ainesosia ikääntymisen merkkien hoidossa ja ehkäisyssä.
Sannin kokemus: silikonirunsas koostumus täyttää ja silottaa juonteita ja kevyt väripigmentti häivyttää tummuutta. Kaunistava vaikutus on siis tosiaan välitön. Kosteuttavalta voide ei juurikaan tunnu. Jatkuvassa käytössä laittaisin tämän alle ensin kosteuttavan, seerumimaisen hoitotuotteen. Anti-age-ainesosat ovat päteviä mutta mahdolliset vaikutukset näkee tuttuun tapaan vasta kuukausien säännöllisen käytön jälkeen.
LAVERA FIRMING EYE CREAM
29,90€ / 15 ml
Laveran Firming-sarja pävittyi viime syksynä ja vanhoihin lemppareihini kuulunut silmänympärysvoide meni täysin uusiksi. Siinä missä vanha Firming-sy-voide oli täyteläinen ja suojaava, uusi on seerumin-ohut ja raikkaan tuntuinen. Mukana viilentävä metalliapplikaattori.
Lupaus: "Voiteen sisältämä Green Lift Complex stimuloi ihon kollageenin tuotantoa. Hyaluronihappo ja karanjaöljy kosteuttavat, ravitsevat ja hoitavat ihoa kokonaisvaltaisesti".
Ainesosat/koostumus: Green Lift Complex koostuu kolmesta ainesosasta: alppitähtiuutteesta (kosteuttaa, toimii antioksidanttisesti), dipalmitoyl hydroxyproline'sta (ihoa plumppaava lipoaminohappo, vastaa tuotteen kollageenia stimuloivasta vaikutuksesta) ja lesitiini (kosteuttaa ja ravitsee).
Tuotteen koostumus on ohut, lähes seerumimainen.
Sannin kokemus: jättää iholle yllättävän pitkäkestoisen kosteuden tunteen ottaen huomioon ohuen koostumuksen. Pidin enemmän vanhan Firming-silmänympärysvoiteen suojaavasta koostumuksesta, mutta tässäkin on puolensa. Koostumuksessa käytetty lipoaminohappo toimii muuten samalla periaatteella kuin Mádaran kiinteyttävissä uutuuksissa käytetty aminohappoyhdiste.
PAULA'S CHOICE RESIST ANTI-AGING EYE CREAM
38€ / 15 ml
Täyteläinen voide sopii erityisesti kuivalle iholle ja sisältää viisikosta parhaimman kimaran hoitavia ainesosia.
Lupaus: "häivyttää näkyvästi ikääntymisen merkkejä kuten juonteita, ryppyjä, velttoutta, tummia silmänalusia ja turvotusta"
Ainesosat/koostumus: Paulan anti-aging-silmänympärysvoide on tanakkaa tavaraa, se on todella paksua ja voide täytyy lämmittää sormissa ennen iholle viemistä. Hoitavien ainesosien luettelo on vakuuttava: pieneen tuubiin on pakattu peptidejä, c-vitamiinia, e-vitamiinia, resveratrolia, lakritsiutetta, beeta-glukaania, adenosiinia, allantoiinia ja rutkasti sheavoita (ainakin rasvan tuntuma puoltaa sheavoin korkeaa määrää).
Sannin kokemus: en aluksi tykännyt voiteen koostumuksesta koska koin sen liian paksuna, mutta ilmojen kylmennyttyä (aloitin voiteen testauksen jo syksyllä) ihoni sanoo ihan muuta. Runsas ja todella suojaavan tuntuinen voide sopii talveen kuin nenä päähän. Monipuolisesti hoitava hajusteeton koostumus (niin kosteuttavia, rauhoittavia kuin anti-age-ainesosia) on erittäin hyvä. Tummuutta en edelleenkään usko muun kuin unen ja hyvän peiteaineen poistavan.
MÁDARA SMART ANTIOXIDANTS ANTI-FATIGUE EYE RESCUE CREAM
31€ / 15 ml
Lupaus: "häivyttää väsymyksen merkkejä. Kosteuttaa, kiinteyttää ja kirkastaa. Häivyttää juonteita ja tummia silmänalusia sekä turvotusta."
Ainesosat/koostumus: Smart-silmänympärysvoide on tuntumaltaan kevyt mutta kuitenkin täyteläisempi kuin ylempänä esitelty sarja-sisar Time Miracle. Feature-ainesosa, "Smart Antioxidant -yhdiste", koostuu jäkälän (cetraria islandica), sammaleen (sphagnum magellanicum), saniaisen (polypodium vulgare) ja poimulehden (alchemilla vulgaris) uutteista. Mukana myös sama kollageenibuusteri dipalmitoyl hydroxyproline kuin Laveran Firming -voiteessa. Kevyt voidepohja koostuu jojobaöljystä, esteriöljystä ja rasva-alkoholeista.
Sannin kokemus: Smart-voide on suosikkini tästä joukosta ja sitä olen käyttänyt eniten. Koostumus on "helppo" ja tuntuu kaikin puolin miellyttävältä niin kosmeettisesti kuin kosteuttavuudeltaan. Voide on napakampi kuin Time Miracle ja asettuu iholle täsmällisemmin - jos joku ymmärtää mitä tällaisella voiteen käytöksellä haluan kertoa :D
Tummuuteen ja turvotukseen en edelleenkään ota kantaa koska niihin käytän ihan muita "aseita", mutta Smart-voiteen ainesosaprofiili vaikuttaa oikein hyvältä niin ravitsevien ominaisuuksiensa kuin ikääntymisen merkkien ehkäisyn kannalta.
VERTAILUA / YHTEENVETO
Ainesosien puolesta ja tutkittuun tietoon nojaten pidän joukon kokonaisvaltaisesti parhaimpana voiteena Paula's Choicen Resist-silmänympärysvoidetta. Tällä voiteella on potentiaali vaikuttaa käytännössä kaikkiin yleisimpiin ikääntymisen merkkeihin kuten juonteisiin, ihon veltostumiseen, pigmenttimuutoksiin ja kuivuuteen. Koostumus on samalla anti-age-vaikutteinen ja erittäin kosteuttava ja ravitseva. Extraplussa vielä hajusteettomuudesta, näin voide sopii myös hajusteherkille. Ainoa heikkous on saatavuus - Paula's Choicen tuotteita saa Suomessa vain verkosta. Pohjoismaiden virallinen jälleenmyyjä on Skincity.
Jos haussa on nimenomaan juonteisiin pureutuva hoitovoide, valkkaisin Kiehl'sin Youth Dosen parhaimmaksi. Toistaiseksi markkinoilla ei ole tehokkaampaa pinnallisesti käytettävää kosmetiikan ainesosaa juonteiden hoitoon kuin a-vitamiini, ja anti-wrinkle-tuotteen metsästäjän kannattaa pitää mielessä juuri tämä ainesosa ja sen johdannaiset.
Luonnonkosmetiikan puolelta testin kolme eri voidetta olivat kaikki aika tasaväkisiä ainesosaprofiilinsa puolesta, ja kussakin oli suhteellisen uskottavia vaikuttavia raaka-aineita. Jos yksi pitäisi valita, suosittelisin Mádaran Smart-voidetta. Siinä on ns. "kaikki"; niin kosteuttava, antioksidanttinen kuin potentiaalisesti juonteita vähentävä ja ihoa kiinteyttävä (--> lipoaminhappo) vaikutus. Kiinteyttävä vaikutus perustuu samaan ainesosaan kuin Laveran Firming.
Niille, jotka satunnaisesti tykkäävät käyttää silmänympärysvoiteita myös koko kasvoilla (kuten minä itse), suosittelisin kuitenkin joko Time Miraclea tai erityisesti Laveran Firmingia. Smartin koostumus ei ole sellainen että se levittyisi mukavasti koko kasvoille. Firming on kaikista kosteuttavimman tuntuinen ja liukas, seerumimainen koostumus levittyy erittäin miellyttävästi koko kasvoille.
VAIKUTTAVIEN AINEIDEN ARVIOINNISTA
Hyvä huomata: ainesosien potentiaali on olemassa jokaisen esitellyn voiteen kohdalla, mutta tuhansien kosmetiikassa käytettyjen ainesosien joukossa osasta on ns. uskottavampaa ja järeämpää tutkimustietoa, osasta kevyempää. Jälkimmäinen ei tarkoita sitä, etteivätkö nämä ainesosat saattaisi toimia juuri lupaamallaan tavalla, mutta pyrkiessä arvioimaan eri tuotteiden potentiaalia nousevat laajempaa ja pitkäaikaisempaa näyttöä nauttivat ainesosat tietenkin korkeammalle. Tällaisia ainesosia ikääntyneen ihon hoidossa ovat esimerkiksi a-vitamiini, niasiiniamidi ja erilaiset antioksidantit kuten resveratroli, viinirypäleensiemenuute ja c-vitamiini.
(Esimerkki kevyemmästä tutkimusdatasta voi olla vaikka jonkin yliopiston suorittama tutkimus, jossa kyllä toteutuvat kaikki uskottavan tutkimuksen elementit kaksoissokkoutuksesta vertaisarviointiin, mutta tutkittava ryhmä saattaa olla pieni, usein alle 40 henkeä. Näin pienen ryhmän kokemuksiin ei voi suhtautua samalla lailla kuin satojen tai tuhansien koehenkilöiden.)
Summa summarum: a-vitamiiniin, c-vitamiiniin tai niasiiniamidiin pohjautuva anti-age-tuote saattaa olla pitkän linjan näytöltään kasviuutteita uskottavampi ja vaikutukset kasviperäisiä ainesosia tehokkaampia, mutta fokuksen kohdistuessa antioksidantteihin, jotka kiistatta ovat myös erittäin tärkeässä roolissa ikääntymisen merkkien ehkäisyssä, ammennetaan ylivertaisesti parhaat sellaiset luonnosta.
Vuoden 2018 ylivoimaisesti luetuin blogipostaus Karkkipäivässä on Käytännön vinkkejä ja ruoka-ainelista induktiojaksolle - neljän vuoden takainen oppaani ketogeeniseen dieettiin tai ketogeenisen ruokavalion kokeiluun.
Kyseinen postaus, tai koko postaussarja on jonkinasteisesta kontroversiaalisuudestaan huolimatta muodostunut koko blogin suosituimmaksi sisällöksi kautta aikojen. Jokunen ihminen ahdistui ketogeenisistä vinkeistä, sadat tai tilastojen valossa ilmeisesti jopa tuhannet kokivat ja kokevat saavansa hyötyä. Nyt vuoden vaihteessa postaus on jälleen ajankohtainen.
- wow, sokkotestipostaukset ovat vetäneet ihan valtavan suosion! Odotin että ne koettaisiin kiinnostavina, mutta ne ovat vetäneet ihan poikkeuksellisen suuren määrän lukukertoja..! Kivaa :)
- jep, täällä se taas on, vähähiilarinen ruoka! Vuonna 2018 "vanha kunnon" vhh eli karppaus eli alakarppaus eli "Atkins" teki paluun, trendikkäästi puettuna hienomman ja kenties tieteellisemmän kuuloisen nimen alle: ketogeeninen ruokavalio. Ihan sama juttu kuin ensin ylistetty ja sitten taas parjattu vhh :)
Kaikki Kreikka-juttuni yhdessä saarittain järjestetyssä hakemistossa. Joko sinä olet löytänyt oman saaresi? :)
Sokkotestauksen ensimmäisessä osassa tutustuttiin kalliiseen ällövoiteeseen ja yllättävän hyviin halpiksiin.
Turvotuksen tasoittava taikavoide Remescar kiinnostaa.
Kesältä 2017...! Kollageenijauhepostaukset ovat olleet tosi suosittuja.
Tämä vanha postaus yllätti listalla..! Suurempi joukko ihmisiä on löytänyt viiden vuoden takaiset vinkkini nuivan näköisten kalapakasteiden hyödyntämiseen..! :)
Taas kollageenijauheesta, tämäkin yli vuoden takainen.
Lidl-jutut ovat nekin kestosuosikkeja :) Halpa kiinnostaa aina, niin se on.
Olen asiasanahakemistojen suuri ystävä ja käytän niitä paljon niin muiden blogeissa kuin omassani etsiessäni tietyn aihepiirin juttuja. Tietysti on myös kiinnostavaa seurata mitä asiasanoja lukijat klikkaavat eniten.
Vuonna 2018 eniten kiinnostivat:
2. Dermosil
6. Ahvenanmaa
7. Hiusjutut
8. Ruoka
9. Ruokavaliokokeilu 2016 (se Fitfarm-valmennus)
10. Lily Lolo
Tosi kiva juttu vuodessa 2018 oli myös se, että kuvapalvelu Photobucket "tuli järkiinsä" ja perui maksullisuutensa, minkä myötä kaikki ensimmäisen bloggausvuoteni kuvat palasivat näkyviin <3 Nyt niissä vain näkyy Photobucketin leima, mikä ei haittaa yhtään. Pääasia että kuvat näkyvät taas :)
Puin tänään päälle kolmet housut ja viisi kerrosta paitoja ja takkeja ja lähdin ulkoilemaan. Ulkona oli 19 astetta pakkasta ja repussa glögitermos.
Kun seuraavan kerran katsoin kelloa olin viihtynyt ulkona 4,5 tuntia. Osaan ainakin pukeutua. :) Kotiin päästyä hieroin vasemman jalan kaksi varvasta taas eloon ja keitin ison mukin kaakaota. Ihana päivä :)
Kuopio Puijo on minulle sama kuin Pyynikki monelle tamperelaiselle. Paitsi että kuopiolaiset tietävät, että Puijolta on ehkä vieläkin hienommat maisemat..! ^_^ Nooh eipäs vertailla, kummatkin ovat upeita paikkoja - hienoja ulkoilualueita melkein kaupungin sydämessä. Puijon Tornissa voi nauttia kahvit vieläkin korkeammalla kuin Pyynikin Näkötornissa :)
Kuopiolaiset - menkäähän Puijolle ^_^<3 Jos ette vielä ole tänä talvena olleet :)
Kosmetiikkaosuus:
Mitä kasvoilla tänään pakkassuojana? Vain The Ordinaryn superkosteuttava Natural Moisturising Factors + HA -voide. Hyvin toimii :)