01.12.2018

Karkkipäivän joulukalenteri - luukku 1

Tämän vuoden blogijoulukalenteri jäi melkein tekemättä. Mietin pitkin vuotta ideaa kalenterille, mutta koin, että viime vuoden hyväntekeväisyysteemainen joulukalenteri oli jotain jota en enää pysty - tai haluakaan "ylittää". Jokapäiväiset arvonnatkin tuntuvat jo (anteeksi kaikille) aikansa eläneiltä. Ajattelin, että ehkä viime vuoden kalenteri sai jäädä Karkkipäivän viimeiseksi.

Mutta en sitten pystynytkään siihen..! Joulukalenteri on perinne, ja ajatus kalenterityhjästä joulukuusta Karkkipäivässä tuntui surulliselta. (...ja missä lukijani Kuorotipu sitten kertoo minulle joka aamu oman luukkunsa sisällön..?)

 

Lopulta ratkaisin asian näin: kokosin läjän kosmetiikkaa jonka arvon joulukalenterissa, mutta vasta jouluaattona. 

Jouluaatto-potin arvontaan saa jättää joka päivä uuden osallistumisen, niin että jokaisella on halutessaan 23 "arpaa" mukana. Jos olet kiinnostunut vain arvontaan osallistumisesta, skrollaa postauksen loppuun.

Kokosin myös toisen kosmetiikkakassin. Sen vein joululahjoituksena Tampereen Tyttöjen talolle.

Blogin joulukalenterin luukuissa on muuta kuin materiaa.

Joulu on antamisen aikaa. Läheisten ja kaukaisempienkin muistamista ja huomioonottamista. Lahjan ei tarvitse olla konkreettinen paketoitu asia, antaa voi myös aikaansa tai ystävällisen sanan. Lahja voi olla koru, Jari Tervon kirja tai tarjous kastella toisen kukat kun hän on matkoilla. Pääasia, että takana on vilpitön halu ilahduttaa toista.

Tämä on kalenterin tämän vuoden teema.

Kalenterin luukuissa on lahjoja joita olen saanut elämäni varrella.

Luukun 1 muisto tulee Venetsiasta.

Lahja: ruisleipä.

Olin lähtenyt pitkälle yksinmatkalle kolmeksi kuukaudeksi Europpaan ja Yhdysvaltoihin. Matkan puolessa välissä meillä oli mieheni kanssa treffit Venetsiassa; hän lensi sinne Suomesta, minä Albaniasta.

Ensimmäisenä hotelliaamuna mies kaivoi laukustaan minulle tuliaisen: suomalaista ruisleipää. Vielä kahdenlaista; ruokavalioni mukaista vähähiilihydraattista (silloin oli vielä olemassa Karppinen!) sekä aitoa juureen leivottua ruisleipää Tampereen Kauppahallista.

 

Olin todella liikuttunut enkä unohda sitä hetkeä. En edes enää siihen aikaan syönyt ruisleipää, mutta mies tiesi että se oli entinen suuri herkkuni - ja olihan se jotain todella suomalaista jota en ollut nähnyt viimeiseen 1,5 kuukauteen.

Totta kai söin tuliaista antaumuksella. :) Valitsin sen Kauppahallin juureen leivotun leivän. <3

 

 

 

P.S. Kalenterin ihanan Poni ja Sanni -kuvan on piirtänyt työkaverini! Kiitos Joonas! <3

335 comments on “Karkkipäivän joulukalenteri - luukku 1”

  1. Osallistun arvontaan ja annan suostumukseni siihen, että yhteystietojani käytetään arvonnasta tiedottamiseen.

    Kiva idea tällä! Mukavaa joulunodotusta!

    Vastaa

    0
  2. Ihana kalenteri :) Osallistun myös arvontaan, annan suostumukseni yhteystietojen käyttöön.

    Vastaa

    0
  3. Voihan ruisleipä ja muut kauniit ajatukset! 😍 Jään mielenkiinnolla odottelemaan luukkujasi!
    Osallistun samalla ja tietojani saa käyttää tiedottamiseen!

    Vastaa

    0
  4. Mukana arvonnoissa. Osallistumalla annan luvan yhteystietojeni käyttöön.
    Joulun odotus alkakoon, onnea kaikille arvontaan osallistujille.

    Vastaa

    0
  5. Osallistun ja annan suostumuksen yhteystietojeni käyttöön :)
    Sinun joulukalenteria on kyllä tullut joka vuosi seurattua, se on sellainen perinne ja joka
    vuosi ollut tosi kiva :)

    Vastaa

    0
  6. Täytyy se taas osallistua :)
    Yhteystietoja saa käyttää arvonnasta tiedottamiseen.

    Vastaa

    0
  7. Kiva tuliainen ollut (:
    Osallistun arvontaan ja yhteystietoja saa käyttää

    Vastaa

    0
  8. Ensireaktiona ajattelin, että luen luukut mutten osallistu, koska palkinto tuntui ahdistavan suurelta :-o Sitten kävin katsomassa, mitä se sisältää... Oli niin monta upeaa helmeä, että harkitsin uudelleen ja mietin, mitä voittaessani tekisin niille, joita en itse haluaisi. Ja joo, keksin :D

    Muisto muistosta... Isä oli suuri ruisleivän ystävä. Hänelle leipä piti kuivata, ja omat hampaat purivat kuivaa kannikkaa (hammaslääkäreiden kauhuksi) koko iän yli kasikymppikseksi. Ja voi sitä tuohtumusta, jos äiti ei ollut huomannut ripustaa reikäleipää ajoissa kuivumaan hellan päälle...

    Osallistun ja yhteystietojani saa käyttää arvonnasta tiedottamiseen.

    Vastaa

    0
  9. Nuo ponikuvat on ihania! Ja mukavaa että joulukalenteri on tänä(kin) vuonna vähän erilainen. Vaihtelu virkistää :) Mukana arvonnassa ja yhteystietoja saa tietty käyttää :)

    Vastaa

    0
  10. Ihana erilainen joulukalenteri 😄 Osallistun arvontaan ja annan suostumukseni yhteystietojeni käyttöön.

    Vastaa

    0
  11. Mukaan arvontaan ja yhteystietojani saa käyttää arvonnasta tiedottamiseen

    Vastaa

    0
  12. Lahjan sijasta tulee mieleen erityinen joulu. Mummolassa tyhjennetyn sisäuima-altaan pohjalla. 😁 Allasta eivät eläkeläiset enää tarvinneet, joten allas oli matotettu ja kalustettu. Oli muuten helteellä talon viilein paikka! Kyseisen joulun juoksi syvästä matalaan päähän edestakaisin allasta jakaen suvulle lahjoja. Tuli muuten hiki!
    Ei siellä sentään syöty. 😁
    Sähkopostini käyttöön annan luvan.

    Vastaa

    0
  13. ..edellisestä jäi se suostumus ilmoittamatta eli annan suostumuksen yhteystietojen käyttöön arvonnassa.

    Vastaa

    0
  14. Paras joululahja on ollut vanhojen kaitafilmien digitointi cd:lle, joka tuli ihan puskista. Oli todella ihanaa katsella muistoja parinkymmenen vuoden takaa perheen kanssa yhdessä jouluna.
    Yhteystietoja saa käyttää.

    Vastaa

    0
  15. Lempi joululahjani on joka vuosi äidin tekemät villasukat ja pyjama(kaupasta), jotka on yleensä samassa paketissa. On ihan parasta pukea illaksi ne päälle ja vaan rentoutua perheen kesken. ❤️

    Annan suostumuksen yhteystietojen käyttöön arvonnassa.

    Vastaa

    0
  16. Osallistun ja annan suostumukseni yhteystietojen käyttöön. Ihanaa joulunodotusta!

    Vastaa

    0
  17. Mukana arvonnassa! :) yhteystietojani saa käyttää arvonnasta tiedottamiseen.

    Vastaa

    0
  18. Saat käyttää yhteystietoja voiton ilmoittamiseen. Mukaan arvontaan. Hyvää joulun aikaa.

    Vastaa

    0
  19. Joulumieltä kaikille! Mukaan arvontaan! Suostumus yhteystietojeni käyttöön arvontavoitosta tiodottamiseen.

    Vastaa

    0
  20. Mukana arvonnassa. Sähköpostiosoitettani saa käyttää arvonnan voitosta tiedottamiseen.

    Vastaa

    0
  21. Täytyypä kokeilla onnea! Ja annan suostumukseni tietojeni käyttöön tähän tarkoitukseen.

    Vastaa

    0
  22. Mukana arvonnassa! :) Upeat nuo ponikuvat <3 ja yhteystietojani saa käyttää!

    Vastaa

    0
  23. Juu, yhteystietojani saa käyttää palkinnon arvonnassa.
    Arvonnat tuntuvat viime aikoina vähentyneen, mutta nohän on KIVOJA!!

    Vastaa

    0
  24. Mukavaa joulunodotusta! Annan suostumuksen yhteystietojen käyttöön arvonnassa.

    Vastaa

    0
  25. Mukana, ja saa käyttää yhteystietoja :) hauska idea kalenterissa ja jään innolla odottamaan muita postauksia!

    Vastaa

    0
  26. Oho millainen potti! Mukana arvonnassa, ja yhteystietojani saa käyttää arvonnan merkeissä.

    Vastaa

    0
  27. Ooh mikä paketti! Osallistun arvontaan ja annan suostumukseni yhteystietojen käyttöön arvonnassa.

    Vastaa

    0
  28. Ihana tapa toteuttaa joulukalenteri tänä vuonna. Mietinkin aamulla, että aiotko jatkaa joulukalenteriperinnettäsi, ja missä muodossa, kun täällä on jo pitkään ollut aistittavissa sekä muuttunut suhtautuminen kulutukseen että pyrkimys ainakin tietyssä määrässä vaikuttaa meidän muidenkin kulutustottumuksiin. Kiva kombo eettisyyttä ja joulun odotuksen iloa.
    Osallistun arvontaan ja annan suostumuksen yhteystietojen käyttöön arvonnassa.

    Vastaa

    0
  29. Yhteystietojani saa käyttää arvonnassa.Osallistun :) Kiitos kun kuitenkin laitat kosmearvonnan.Kyllä se kiva kuitenkin on vaikka hyväntekeväisyyskin tärkeää.Tavallaan tämäkin arvonta on hyväntekeväisyyttä jollekulle,joka voittaa.Viime vuonna voitin yhdestä joulukalenterista ripsari,meikinputsausaine setin niin aloin itkeä liikutuksesta!Vai oliko se sitä edeltävänä vuonna.Olin niin kiitollisen liikuttuneen iloinen:)

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (72)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat