Luukun 10 muisto "ei ole pöllömpi" :)
Olen saanut korun mieheni äidiltä.
Mikä tekee lahjasta minulle niin erityisen on se, että lahjan antaja oli huomioinut viehtymykseni pöllöihin. Emme olleet ainakaan vielä tuohon aikaan miehen äidin kanssa niin läheisiä että olisin olettanut hänen tuntevan pöllörakkauteni. En muista että olisimme koskaan keskustelleet pöllöistä, ja toisin kuin poniharrastukseni, pöllö-faniuteni ei ryöpsähtele esiin vaan on paljon hillitympää laatua.
Jos pöllöt olivatkin tulleet esiin jossain keskustelussa ohimennen, lahjan antaja oli pannut sen tarkasti merkille.
Miksi Pöllö-korusta tuli minulle merkittävä lahja oli sen välittämä viesti, että lahjan antaja oli huomioinut jotain olennaista mutta hienovaraista minussa. Se tuntui läheiseltä ja henkilökohtaiselta, henkilökohtaisemmalta kuin aiemmat miehen vanhemmilta saamani lahjat.
Olin lahjasta todella otettu. Se on yksi eniten käyttämiäni koruja. <3 Minulle tulee hyvä mieli aina kun näen sen.
Söpö riipus vieläpä sopii täydellisesti koruttomaan tyyliini, en osaa pitää näyttäviä koruja ja tyylini on arkinen.
Koru on ilmestynyt osana Kalevala Korun Made in Helsinki -korusarjaa, joka juhlisti Helsingin Maailman muotoilupääkaupunki 2012 -juhlavuotta. Korun pöllö on antiikin mytologiaan liittyvä Minervanpöllö joka on vanha viisauden ja filosofian symboli. Tosin, eivätkös kaikki pöllöt ole viisaita...? <3
171 comments on “Joulukalenteri - luukku 10”
Mukana ja yhteystietoja saa käyttää.
Tuo pöllö on aivan ihana, itselläni on pronssinen, haluaisin kyllä ennemmin hopeisena, niinkuin sinullakin ilmeisesti on :) yhteystietojani saa käyttää
Mukana arvossa ja yhteystietojani saa käyttää :)
Mukana arvonnassa!
yhteystietojani saa käyttää.
Ihana pöllö.Minäkin olen antanut kummitytölle pöllö korvakorut ja riipuksen lahjaksi muutama vuosi sitten...
Mukana arvonnassa.
Yhteystietojani saa käyttää