Tiedättehän viime vuosien trendi-ilmaisuihin kuuluvan "erityisherkän"?
Erityisherkkyydestä on puhuttu ja kirjoitettu paljon viime vuosina, ja yksi sun toinenkin on julistautunut erityisherkäksi. Sen trendikkyys on tuntunut olevan samaa luokkaa monen -ton-ilmiön kuten gluteenittomuuden ja maidon välttelyn kanssa, omia oireitaan kuten myös persoonallisuuden piirteitään halutaan selittää jollain. Niille halutaan antaa nimi.
Minua lehtijutut ja ulostulot erityisherkkyydestä eivät juuri kiinnostaneet, ilmiö tuntui kaukaiselta omassa elämässä kun en ole koskaan mieltänyt itse olevani 'herkkä' luonne. Olin ylimalkaisesti niputtanut herkkyyden mielessäni ominaisuudeksi, joka kuvastaa herkästi loukkaantuvia ja reagoivia ihmisiä, niitä jotka lapsena itkivät paljon ja olivat hiljaisia ja jopa vähän vetäytyviä. En siis ehkä oikein ollut edes tajunnut, mistä herkkyydessä on kysymys.
Kunnes oivalsin, että taidan olla itse sellainen - erityisherkkä.
Oivallus on tullut suosikkiblogeihini kuuluvan, Stressitohtori Sanna Leinon erityisherkkyyttä käsittelevien kirjoitusten kautta. Joo, se klassinen kokemus: "Hei, tässähän kuvaillaan minua...!"
"Tykkäät pohdiskella asioita ja syvennyt mielellään kiinnostuksen kohteisiisi. Olet aina ollut hyvä asettumaan toisten saappaisiin ja ymmärtämään muiden tunnetiloja. Pystyt usein intuitiivisesti tuntemaan, mitä missäkin tilanteessa kannattaisi tehdä. Kuormitut helposti, jos ympärilläsi on paljon ärsykkeitä tai olet huolestunut jostain. Tarvitset aikaa ja tilaa palautua sosiaalisista kanssakäymisistä."
Sitaatti on Leinon kirjoituksesta Erityisherkkyys - ja mitä tekemistä sillä on stressin kanssa? joka toi itselleni ratkaisevan oivalluksen herkkyydestä, oman kuormitukseni syistä ja miten persoonallisuuteni liittyy siihen.
"Erityisherkkyys ei ole jotain, jota voi mieltä jumppaamalla vähentää tai jonka olemassaolosta voisi itse päättää. Erityisherkkyyteen liittyy hermoston virittyneisyys ja sitä kautta myös herkkyys stressille. Erityisherkän hermosto virittyy helpommin erilaisista tekijöistä ja herkän mieli ja keho kuormittuvat helpommin kuin ei-herkän.
Kuormittumista aiheuttavat ärsykkeet voivat olla sisäisiä tai ulkoisia. Sisäisiä ärsykkeitä ovat esimerkiksi huolet ja suorituspaineet, kipu, nälkä tai vaikka voimakkaasti koetut tunteet. Ulkoisia ärsykkeitä taas voivat olla äänet, ihmiset ja tunnelmat, työtehtävät, kofeiini tai vaikka tavarapaljous." - Sanna Leino.
Tämä muodikkuudessaan jo lähes inflaation kokenut sana on muuan lääkärituttavani mielestä "ihan tarpeeton" ja hänen mielestään voisi mieluummin vain puhua yleisesti herkistä. "Toiset ovat herkkiä, en ymmärrä miksi herkkyyden sisälläkin pitää vielä lähteä erittelemään herkkyyden tasoja ja liittämään osan kohdalle ERITYIS-liitteitä."
Totta, minullekin on ihan sama millä nimellä ominaisuutta haluaa kutsua eikä minun tarvitse olla juuri ERITYISherkkä. Tärkeintä on, että olen tunnistanut jotain olennaista persoonallisuudestani. Se lisää itsetuntemusta ja auttaa itsensä ymmärtämisessä.
Amerikkalaisen psykologi ja psykoterapeutti Elaine Aronin mukaan 'erityisherkkyys' on jotain minkä voi erotella yleisestä herkkyydestä. Se on synnynnäinen hermostollinen ominaisuus, johon liittyy erityisen herkästi reagoiva hermojärjestelmä. Wikipedian määritelmän mukaan "erityisherkkä ihminen reagoi tavallista herkemmin ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin, sillä hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa laajemmin ja syvällisemmin." Elaine Aron on tutkinut erityisherkkyyttä 1990-luvulta alkaen ja hänen mukaansa noin joka viides on erityisherkkä. Juuri hän on luonut käsitteen 'erityisherkkä' (Highly sensitive person).
Oli nimitys mikä tahansa, tietty virittyneisyys erottaa minut ja tällä lailla herkät ihmiset ei-herkistä ihmisistä. Virittynyt. Se on hyvin kuvaava sana.
Ennen kuin ymmärsin olevani herkkä, ajattelin vain että olen tunteellinen ja voimakkaasti tunteva.
Liikutun herkästi ja aistin asioita vahvasti. Eläydyn helposti toisten ihmisten tunteisiin ja vaistoan eri tilanteiden pieniä nyansseja, tunnelmia ja ilmapiirejä. Saatan joutua valtavan tunneaallon valtaan vain katsoessani puistossa istuvaa pariskuntaa tai kadulla kävelevää koiraa. Toisista ihmisistä, ympäristöistä ja tilanteista säteilevä "energia" tuntuu minussa usein fyysisenä kokemuksena, esimerkiksi kaunis rakennus tai onnellinen ihminen saattaa tuntua kehossani lämpönä, kihelmöintinä tai puristavana tunteena.
Toisten ilot ja surut vaikuttavat minuun voimakkaasti. Jos joku kertoo minulle ikävän kuulumisen, saatan miettiä sitä vielä illallakin vaikka ihminen ei olisi minulle läheinen. Empatiakykyni on sellainen että en voi laittaa sitä pois päältä; en voi olla tuntematta toisen iloa tai murhetta. Se vaikuttaa minuun ja tunnetilaani, halusin tai en.
Tämä kaikki on tietysti myös kuormittavaa. Sitä käsittelee myös ylempänä mainitsemani Leinon kirjoitus.
Värit, valot, tuoksut ja äänet vaikuttavat minussa syvällä. Aistin tuoksuja väreinä ja näen erilaisia muotoja kuten taloja, peltoja, aitoja ja pensaita graafisina, visuaalisina kokonaisuuksina. Katson maisemaa tavalla, joka jäsentää sitä minulle koko ajan symmetrian ja harmonian ehdoilla. Nähdessäni erityisen harmonisen näkymän, koen voimakkaan kauneuden elämyksen ja tästä kumpuaa myös haluni jatkuvasti valokuvata ja ikuistaa näkemääni. Haluan tallettaa kauneutta.
Ja minä ajattelen paljon. Koko ajan. Asiat pitää käydä läpi tarkkaan ja syvällisesti. Pohdin lukemaani, näkemääni, omia ajatuksiani ja tunteitani. Toisten tunteita. Miksi he tekevät näin? Miksi itse reagoin siihen näin? Miksi muinaisessa Babyloniassa tehtiin näin...?
Kun ymmärtää, mistä omat voimakkaat tuntemukset johtuvat, on myös helpompi suhtautua siihen, miksi joku toinen ei tunne samoin. Miksi se toinen ei voi ymmärtää minua ja samaistua tuntemaani.
Joskus olen saattanut kokea turhautumisen, epäymmärryksen ja jopa suuttumuksen tunteita kun joku läheinen ei vain ymmärrä miksi teen tai toimin kuten toimin. Voimakas empatiani ja auttamisen tarpeeni voi näyttäytyä lässynä heikkoutena ja alttiuteni pysähtyä fiilistelemään erilaisia ärsykkeitä kuten valoa, värejä, ääniä ja tuoksuja voi olla toiselle superrasittavaa hidastelua. Puhumattakaan multitasking-tilanteiden aikaansaamasta stressistä ja tarpeestani pohtia "puhki" toiselle näennäisesti helppoa ja päivänselvää asiaa.
Ymmärtämällä toisen herkkyyttä synnynnäisenä piirteenä ja hermojärjestelmään liittyvänä ominaisuutena, voi puolin ja toisin ymmärtää toisen ihmisen toimintaa ja reaktioita paremmin ja suhtautua siihen rennommin ja lempeämmin.
Tunnistamalla oman herkkyytensä, voi siihen liittyviä ominaisuuksia valjastaa myös vahvuuksiksi.
Hyvä kirjoitus aiheesta on esimerkiksi tämä Sanna Leinon kirjoitus:
Erityisherkän neljä piirrettä ja vahvuutta
P.S. Yle Areenassa näytetään huomisesta alkaen uusintana viime keväänä tullut tiededokumentti Erityisherkät.
Kuvat: Sanni ja Unsplash
54 comments on “Herkkis”
No, on on, vaikken ole itseäni siksi määritellyt.
Tuo jatkuva reagoiminen ottaa myös voimille ja siksi tarvitsen myös rauhaa ja omaa aikaa ja tilaa paljon enemmän kuin muut.
Oikeasti on onni olla herkkis, sillä elämä on paljon rikkaampaa, värit, valot, vivahteet, äänet ja tunnelmat, jotka menevät joiltain ohi, on rikkautemme.
Totta. On onni olla herkkä, mutta samalla voisin mieluusti olla edes hieman vähemmän herkkä, koska kuormittavuus on välillä niin suurta. "Kovemmalla" kuorella elämä olisi ehkä vähän helpompaa ja etenkin joistain sosiaalisista tilanteista saattaisi selvitä helpommalla.
Olet oikeassa sanoessasi, että sosiaalisista tilanteista saattaisi selvitä helpommalla.
Minulle hyvästit lentokentällä, juna-asemalla, häät/hautajaiset, työkaverin läksiäiset, elokuvat ym.ym. tuottavat tuskaa, sillä reagoin niihin herkästi.
Äiti kertoi, että hän joutui viemään minut lapsena kesken elokuvan ulos, kun olin itkenyt niin hirveästi, että se häiritsi muita. Itse en muista koko tapahtumaa, mutta aikuisenakin joku Lion King piirretty saa vollottomaan ja olen siitä toosi nolona. Onko tämä sitä inhimillisyyttä, sielukkuutta, ei ole, eihän kaikki siellä salissa nyyhki.
Olen itkenyt jopa vieraan ihmisen hautajaisissa enemmän kuin itse omaiset. (naurua)
Näin, en minäkään liitä tätä ilmiötä yleiseen inhimillisyyteen tai "sielukkuuteen". Kyllä tämä on jotain muuta, vaikka inhimillisyyteenkin totta kai kuuluu herkkyyttä aistia niin omia kuin toisten tunteita ja olla empaattinen ja myötätuntoinen. Erityisherkkyys tai aistiherkkyys on paljon laajempi ja monimuotoisempi asia, kuten nimimerkki Heli tuolla myös kommentoi.
Mulla tuli samantien kun erityisherkistä alettiin puhumaan semmoinen fiilis että tuohan oon minä. Oon aina herkästi itkenyt ja nauranut, havainnoin yksityiskohtia, on tuntunut että imen muiden tunteet itseeni ja ne tuntuvat raskailta ja tuon takia olen ehkä "etäisen" tuntuinen monen mielestä kun olen joutunut opettelemaan sulkemaan osan kuormasta ulkopuolelle kun hämmästyttävän moni tuntematon ihminenkin on minulle halunnut avautua jostain raskaimmista aiheista, kun tunnun ymmärtävän ja olevan empaattinen. Lisäksi on erilaiset aistiherkkyydet, en siedä aina iholla saumoja tai tuotelappuja, hajut tunnen voimakkaammin kuin moni muu ja yleensä ensimmäisenä olen se joka haistaa sen palaneenkäryn tai homeenhajun, voimakkaita bassoääniä en tahdo sietää. Visuaaliset kauniit asiat tuntuvat kuin ne antaisivat positiivista energiaa tuon raskaan tunnekuorman päälle.
Tuo erityisherkkyys tuli ihan tervetulleena terminä itselle, olen melko tasapainoinen kun olen vain itseni seurassa, mutta olen aina ihmetellyt sitä miten ulkopuoliset ärsykkeet tuntuvat niin vahvoilta ja nyt osaan asettaa ne omaan arvoonsa, ja tosiaan ymmärrän sulkea osan pois mitä ei tarvitse välttämättä itsellä mukanaan kantaa.
Mullekin "herkkä" on aina ennen tarkoittanut herkästi loukkaantuvaa ihmistä, joka ylireagoi kaikkeen. Vasta terapiassa tajusin, että olen itse herkkä, siis herkkä vaistoamaan ihmisten mielialoja ja ympäristöäni. Mutta en missään tapauksessa ole erityisherkkä. Eräs ystäväni on: sanoisin, että jos olet erityisherkkä, ystäväsi tietävät sen. Kirjoituksesi on ihan kuin hänen suustaan, aivan erityisesti tunnistan tuon että vaatteiden vähäinenkin painaminen tai hiertäminen on sietämätöntä. Tuleeko sullekin semmoisia kausia, että on helpompi jättää ärsykkeet huomiotta ja sitten taas jos on esim. stressaantunut, pienetkin asiat ovat aivan valtavan häiritseviä?
Kuulostaa niin tutulta.
Mä tunnustaudun herkäksi, tai eritysherkäksi. Oon ollut sitä ihan lapsesta saakka, mutta tän "eritysherkkyyden" tajunnut sitten hiljattain aikuisena, kun luin siitä jutun, tunnistin itsessäni näitä samoja piirteitä mitä säkin oot havainnut itsessäsi, ja tehnyt pari nettitestiä, joista oon saanut isot pisteet, reilusti yli sen testissä määritellyn rajan. Vältän esimerkiksi konfliktitilanteita viimeiseen asti, ja sellaiseen joutuessani olen siitä aivan tolaltani pitkänkin aikaa. Ehkä tässä asia juontaa mun lapsuuteen, mun vanhemmat riiteli todella paljon, ja se oli erittäin pelottavaa ja ahdistavaa. Oon kärsinyt vakavasta masennuksesta, paniikkihäiriöstä ja yleisestä ahdistuneisuushäiriöstö jo reilusti yli kymmenen vuotta, eikä herkkyys ole auttanut tässä, kun en jaksa vaatia itselleni hoitoa, tai koe itseäni sen arvoiseksi. Mutta heti jos on kyse jonkun muun ongelmista, oon aina valmis auttamaan ja taistelemaan tämän puolesta. Sosiaaliset tilanteet koen raskaiksi, ja olen jo muutaman tunnin jälkeen aivan poikki, on pakko päästä kotiin turvaan. En ikinä uskaltaisi lähteä vaikka matkustamaan yksin, koska mun on hyvin vaikea tutustua uusiin ihmisiin, en uskalla mennä juttelemaan vieraille ihmisille.
Teidän kommenteissa on niin paljon juttuja joihin voin samaistua. Sinun kommentissa erityisesti tämä:
Tosiaan, joskus ihan pieni ja suuressa kuvassa merkityksetön ristiriita voi jättää minuun pulppuavan kuohun rintakehään moneksi päiväksi. Ei auta kuin "leimuta" mukana ja antaa ajan laannuttaa tunteen.
Mä kävin ihan mielenkiinnosta tekemässä sen kirjoituksessa mainitun herkkyystestin ja pistemäärä oli 20/23 :D En nyt kuitenkaan osaa pitää itseäni mitenkään erityisen herkkänä, koska olen oppinut hallitsemaan asioita tosi hyvin.
Tuli muuten tuosta jatkuvasta ajattelusta mieleen, että näetkö sä unia/muistatko näkemääsi?
Se vaihtelee, joinain kausina muistan unia todella vahvasti ja olen kirjoittanut niitä ylöskin, mutta viime vuosina sitä on ollut vähemmän. Jotkut tiettyihin elämänvaiheisiin liittyneet toistuvat unet ovat selvästi osa sen hetken "kehitystehtävää".
Kiitos, että jaoit kokemuksesi, sillä tunnistan itsessäni paljon samaa.
Olen ollut herkkä syntymästäni saakka, mutta nyt piirteet ovat saaneet nimen "erityisherkkä" , joka on ohimenevä trendi, mutta herkkyyteni on ja pysyy.
Herkkyys on sekä voimavara että taakka: Eri aistien kautta avautuva elämän kauneus saa onnen tuntumaan ja ilon kuplimaan, mutta toisten raskaisiin elämän kohtaloihin sukeltaminen taas tekee matkan raskaaksi.
Tärkeintä on juuri tiedostaa nämä piirteet, hyväksyä ne ja tehdä elämässä valintoja, jotka helpottavat niiden kanssa elämistä.
Voimia kaikki kanssakulkijat♡
Juuri näin <3
Hep! Täällä yksi itsensä tuohon eritysherkkä laatikkoon laittava. Voin vahvasti samaistua siihen mitä tuohon termiin kuuluu.
..Mutta en sitä ääneen saa sanottua, juuri tuon takia, että se oli trendikästä. Jotenkin ajattelin että jos kerron olevani juuri se, niin oon jotenkin huomion hakuinen. 🙈
Mutta tärkeintä lienee, että itse tietää miksi on sellainen kun on.
Aivan <3
Täällä olis yksi. Oli jotenkin helpottavaa muutama vuosi sitten lukea Aronin kirja ja luin jonkun toisenkin kirjan, se oli muistaakseni suomalaisen kirjoittama, mutta en nyt saa päähäni nimeä. Oikein listasin ylös piirteitä, jotka osuivat ja upposivat. Esim. se, että jos katsoo jonkun elokuvan tai lukee kirjaa tms. täytyy katsomansa/lukemansa vielä ajatella useita kertoja läpi. Mä teen tuollaista koko ajan. Aivoja ei vaan saa off-tilaan, vaan nähtyä ja koettua täytyy prosessoida keskivertoa enemmän.
Ja vielä pakko lisätä, kun tuli taas vastaan yksi erityisherkkyyden piirteeni. Oon nyt vanhempieni luona. Täällä on siellä täällä pöydillä ja vessassa ja... joka paikassa lehtiä esillä. Mä koen, että joudun ihan informaatioähkyyn, kun silmiin osuu = tulee luettua aivan liikaa informaatiota.
...mä olen kokenut tuota samaa "ähkyä" omassa kodissani vuosikaudet... Tavaranpaljous ahdistaa niin että se tuntuu välillä kiristävänä vanteena rintakehässä. Onneksi olen saanut tilannetta järkevöitettyä <3
Kyllä, tätä asiaa olen pohdiskellut jo pari vuotta. Ihan lapsesta asti ollut herkkä metelille, tuoksuille, karheille vaatteille, kiireelle, huonolle ilmapiirille...Muut kaverit ovat aina olleet jotenkin menevämpiä ja itse taas tarviin omaa tilaa, aikaa ja rauhaa enemmän kuin moni muu. Ja just tuo asioiden oikein syväluotaava pohdiskelu on yksi vahva ominaisuus. Mutta toisekseen saan isoja elämyksiä luonnosta, taiteesta, matkailusta ja yleensä visuaalisista asioista, musiikista jne. Ja tuo empaattisuus on hyvin vahva, pystyn jotenkin näkemään helposti ihmisten läpi, vaikka he eivät avautuisi mieltä askarruttavista asioista, ja kannan toisten huolia vahvasti kuten myös ilojakin. Nykyisessä maailmassa vaan on niin herkkä uupumaan kaikista ärsykkeistä, kiireestä jne. joka sit vie meidät herkkikset helposti loppuun.
Tämäpä :( Niin paljon kuin herkkyydessä on hyvääkin, siinä on myös tämä ikävä puoli.
Kyllä täällä on ainakin yksi. Totesin sen oikeastaan sun hyvin kirjoitettua postausta lukiessani.
Olen monen mielestä jopa puhelias ja "sosiaalisesti lahjakas" (örk, kuulostaa kamalalta), mutta minulla on erittäin tärkeää päästä usein vain olemaan kotona, joko yksin tai minut läpikotaisin tuntevan mieheni kanssa. Olen todennut, että 8h/päivä jatkuvassa ulospäinsuuntautuneessa hommassa nylkee mut elävältä. Akku pettää kun ärsykkeitä ja tuntemuksia puskee kuin muurahaispesässä. Virittynyt on juuri sopiva sana, hyvässä ja pahassa. Aionkin jatkossa pyrkiä työhön, jossa saan olla MYÖS jossain kammiossa välillä, eikä jatkuvassa TÖTTÖRÖÖIHMISIÄKAIKKIALLAKOKOAJAN-tilassa. Balanssi on tosi tärkeää, ettei irtoa päästään!
Sinun kuvailuistasi tuli osin mieleen synestesiataipumus..? Sitä minulla ei ole, mutta koen ASMR-juttuja.:) Päässä kipinöi todella rentouttavasti esim. tiettyjen ihmisten äänistä (Pekka Pouta, Kylli Koski, aikoinaan mun nimitutkimuksen proffa, arabiankielinen keskustelu bussissa...:D)
Luulen, että mun suunnaton eläinrakkauskin kumpuaa tästä samasta herkkyydestä. Jokikistä yliajettua oravaa ja siiliä suren niin, että sielunmessusta käy. Ja sama taas jätti-ilona kun kohtaa eläimiä vaikka luonnossa (kettu!!!!!!! Kohtaus!!! Tilanne!!!) tai pääsee lässyttämään kissoille.❤️
Metallimusiikki ja osin synkät, eritoten historiaan liittyvät kiinnostuksen kohteet ehkä vähän rikkovat tätä herkkyyskuvioita, niistä saan kiksejä ja potkua.
P.s. Tuli eilen tilattua Laveraa, kiitos!
Kuvailustasi löysin myös valtavan paljon itseäni. Ennen kuin oivalsin tämän herkkyysjutun ja siitä juontuvan kuormituksen, en ymmärtänyt itsessäni sitä piirrettä että olen hypersosiaalinen (ja tosiaan, ehkä jollain mittapuulla "sosiaalisesti lahjakas"), mutta samalla hypervetäytyvä. Rakastan ihmisiä ja vuorovaikutusta, mutta samalla tarvitsen myös aivan mielettömästi omaa tilaa ja rauhaa, sitä että saa vetäytyä sinne omaan "kammioon". Ja voin viihtyä tässä tilassa viikkokausia.
ASMR:stä, yksi ystäväni tutustutti minut ilmiöön muutama vuosi sitten, ja itse asiassa silloin mietin myös kirjoittavani siitä blogiin. Siinä oli taas nimitys asialle jota koen, mutta josta en tiennyt että sille on nimi. Ja että muutkin kokevat sitä.
:-* :-*
Itse en pidä termistä erityisherkkä, se tiivistää monimuotoisen asian liian yksipuoleisesti, saa kuulostamaan vain helposti loukkaantuvalta ja itkuherkältä, heikolta siis. Itse koen tämän syntymäominaisuuden ennemminkin voimavarana, varsinkin kun iän myötä olen oppinut suojautumaan kuormittavilta asioilta ja palautumaan niistä. Paremmin kuvaisi, ainakin minua, termi aistiherkkä. Kuulen, näen, tunnen, ylipäätään aistin asiat voimakkaasti, mietin niitä monelta kannalta, en vain omaltani. En tarvitse piristeitä, kofeiini ei todellakaan sovi minulle, pahimmillaan kun kahvin haju"pääsee yllättämään", yökkäilen. Viihdyn itseni kanssa erinomaisesti, en koe tylsyyttä, aina on jokin "pohdintaprojekti" menossa. Kliseisesti nautin elämän pienistä iloista. Kun tarvitaan puolueetonta analyysia jostakin asiasta tai tilanteesta, minulta kysytään. Tämä kommentti on toki vain pikainen raapaisu asiasta, josta voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään ;)
Totta tämäkin. Minäkin pidän enemmän ilmaisusta "aistiherkkä", ja Wikipedian (heh, joo, ei se mikään auktoritettii tietysti ole :D) mukaan erityisherkkys-ilmiötä voi myös kuvata tunne- ja aistiherkkyydeksi.
Minulla on vielä työtä sen opettelussa miten suojaisin itseäni paremmin kuormittavilta asioilta, mutta nyt kun olen laajemmin ymmärtänyt mistä kuormitus johtuu, toivon osaavani järjestää elämääni siten että vältän altistumasta yhtä monille kuormittaville tekijöille.
Tuollaisen kuvailun mukaan kaikki tuntemani ihmiset ovat erityisherkkiä ja kuvaus sopii myös minuun. Noita ominaisuuksia kutsutaan inhimillisyydeksi, sielukkuudeksikin. Jokainen ihminen on monen tekijän summa ja kaikilla on omat "omituisuutensa" eli herkkyytensä, joko pienemmässä tai isommassa määrin.
Erityisherkkyys yleensä karisee nopeasti, kun esim. läheisiä kuolee tai tapahtuu jotain, mikä jäytää ihmistä pitkään, vuosia. Silloin oppii erottamaan omista tunteistaan ja tuntemuksistaan tärkeät ja vähemmän tärkeät, oppii sulkemaan asioita pois mielestään eikä enää jää vellomaan turhiin ja kuormittaviin mielialoihin, kun tietää, että joku pikkujuttu ei todellakaan minun tunteilustani miksikään muutu.
Noista erityisherkkyys-tyyppisistä sieluntiloista ja ylivirittyneisyydestä voi halutessaan, lähinnä kovalla itsekurilla, opettaa itsensä pois. Aikaa se vaatii eikä ole helppoa, mutta oman mielenrauhan vuoksi siihen kannattaa ryhtyä. Oppii olemaan napakampi ja tarkempi omista rajoistaan, koska herkkiä käytetään myös hyväksi, etenkin jos suostuu olemaan jonkun ihmisen, ventovieraankin, mielialojen kaatopaikkana.
Ex-herkkä ei nyt taida tajuata yhtään mitään eritysherkkyydestä *huutonaurua* LOL mikä kommentti!
Olen tästä eri mieltä, mutta totta kai jokainen saa olla omaa mieltään. Kaikissa meissä on herkkyyttä, mutta se ei ole sama asia kuin tässä kuvaamani ilmiö. Nimitys sille voi olla mikä hyvänsä, mutta se on jotain muuta kuin yleinen herkkyys ja inhimillisyys. Kuvailemani ominaisuudet eivät liity kaikkiin ainakaan minun tuntemiini ihmisiin, eivätkä monet lähimmäisenikään tunnista millaisista tuntemuksista on kysymys kun puhun niistä. Esimerkiksi se, että jokin ympäristö (puutarha, laituri, aukio) herättää valtavan voimakkaita tunteita fyysisistä psyykkisiin, on joillekin ihmisille täysin vieras kokemus. Samoin ääniin ja vaikka kankaan kosketukseen liittyvät voimakkaat aistiärsykkeet ovat asioita, joita kaikki eivät koe.
Minä olen lähinnä kova itkemään muiden mukana koskettavissa tilanteissa. Jos näen jonkun itkevän hautajaisissa tai häissä, niin itku tarttuu minuun välittömästi. Myös todella iloiset hetket itkettää, esim. telkkarissa näytettävä urheilujoukkueen voitto ja siitä puhkeava yhteinen riemu. Ja tietysti kaikki traagiset jutut joihin voi jotenkin samaistua, myös kova nauru kun on tosi hauskaa... aina vaan itkettää. :D
En kuitenkaan koe olevani varsinainen erityisherkkä, jota tässä kuvailit. Mietin toki paljon muiden tunteita ja ajatuksia, mutta yleensä siltä kantilta, että mitähän muut ajattelevat minusta ja mitä minä olen aiheuttanut muille. Kyse on siis enemmänkin vuorovaikutuksestani muiden kanssa, kuin puhtaasta kiinnostuksesta muiden tunteisiin tai ajatuksiin. En halua koskaan loukata ketään omilla sanomisillani, ja saan suurta iloa ja suorastaan elinvoimaa siitä, että voin auttaa muita. Selvittämättömät ihmissuhdeasiat vaivaavat minua ikuisesti. Mutta en koe olevani normaali empaattisempi muita kohtaan, vaan ihan keskitasoa. Ennemmin vain epävarma itsestäni tai jotain.
Se, missä olen varmaan oikeastikin herkempi kuin ihmiset keskimäärin, on ääniärsykkeet. Minulle on todella stressaavaa olla hälyssä, vaikkei melu olisi edes erityisen kovaa ja siinä tulisi taukojakin välillä. Työskentelen avokonttorissa ja joudun hyvin usein istumaan vastamelukuulokkeet päässä, jotta en ahdistu pelkästä ympäristön hälinästä. Ei siellä edes ole kovin kova meteli, mutta suurimman osan ajasta joku puhuu normaalilla puheäänellä puhelimeen, ja näppäimistön naputusta tai hiiren klikkailua kuuluu jatkuvasti. Sellainen pieni taustamelu siis koko ajan. Kotona yleensä katson televisiota hyvin hiljaisella, koska en enää työpäivän jälkeen jaksa kuunnella kovaa möykkää. Välillä tuntuu, että korvia oikein fyysisesti särkee, jos telkkari on liian "kovalla". Telkun ei edes tarvitse olla oikeasti kovalla, se normaali äänentasokin vaan häiritsee ja tuntuu pahalta. Tällöin katson mieluiten tekstitettyjä ohjelmia, ettei tarvitsekaan kuulla ihan kaikkea kunnolla.
Monilla on herkempi tunto / kipuaisti, hajuaisti, valoarat silmät... Eli herkkyyksiä on varmasti hyvin monenlaisia, joillakin ihan fyysiseen aistimukseen liittyvää ja toisilla sitä erityisherkkyyttä tunteiden saralla. Minustakin on hyödyllistä tunnistaa nämä ominaisuudet tunnistaa itsessään, niin on helpompi suojautua ikäviä tuntemuksia aiheuttavilta tekijöiltä ja välttää ylimääräinen stressi!
Juuri näin. Oli herkkyyden taso tai ilmenemismuoto millainen tahansa, sen tunnistaminen auttaa välttämään kuormittavia asioita elämässä. Tunneherkkyyden tunnistaminen, tai erottaminen tunteellisuudesta (jota monikin varmasti pitää heikkoutena kun se on "menee yli") vain on ehkä vaikeampaa kuin fyysisiin aistiärsykkeisiin liittyvä.
Minullakin on (nykyään) matala hälynsietokyky, mutta se on minulla ylikuormituksen oire, ei myötäsyntyinen asia. Työskentelin viime talven ja kesän avokonttorissa, ja siellä tuntui usein että vastamelukuulokkeet olisi erittäin hyvä juttu että pystyisi keskittymään. Työn luonteen vuoksi kuulokkeet vain eivät olleet mahdollisuus :/ Kotona työskennellessä sammutan kaikki muut äänilähteet paitsi Spotify'n josta laitan jotain rauhoittavaa klassista musiikkia. Täydessä äänettömyydessäkään en pysty keskittymään.
Olen aina ollut omituinen, kunnes vihdoin tajusin olevani erityisherkkä. Välillä toivoisin vähän pienempiä volyymeja tunteilleni mutta minkäs teet. Niidenkin kanssa osaa jo elää, vaikka pienempikin skaala riittäisi.
<3 :)
Luonteessani on hyvinkin herkkiä osia, jotka nuorena ja lapsena oli paljaita koko maailmalle. Nykyisen olen löytänyt myös omat erityisepäherkät (en nyt löydä parempaa sanaa, vaikka sellainen luultavasti on olemassa) puoleni, jotka tavallaan suojelevat herkempää puolta. Nämä epäherkät puolet tai luonne on ihan yhtä tärkeä tunnistaa, että ymmärrän itseäni ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen.
Minulta esimerkiksi puuttuu visuaalinen kuvittelukyky, enkä pysty näkemään edes läheisteni kasvoja mielessäni kuin jonkinlaisena kaavana, joka perustuu tietoon, mutta en näe mitään pääni sisällä. Tutuistuin tähän piirteeseen vasta muutama vuosi sitten kun luin, että sellainen "syndrooma" on olemassa, eikä mikään kovin harvinainen edes. Se, että muut ihmiset näkevät hyvinkin eläviä kuvia mielessään oli minulle uusi tieto. Olin aina ihmetellyt "mielikuvien luomista", koska se tuntui niin mahdottomalta. Ja ihmettelin, miten piirtäjät tekevät kuvia noin vaan mielestään tyhjästä. Miten he saavat ne siellä pysymään, niin että pystyvät piirtämään ne? Sain aika vanhaksi elää että ymmärsin kuuluvani vähemmistöön tässä asiassa.
Ymmärsin, miksi sisustaminen on minulle niin kovin vaikeaa. En pysty kuvittelemaan lopputulosta. Miksi niin harvoin ajattelen tuttuja ihmisiä, jos en ole heidän kanssaan. En pysty kuvittelemaan heitä. Tunnen kyllä heidän ydinolemuksensa ja yhteyden siihen ja vahvankin sellaisen, jos he ovat ystäviä, mutta en näe heitä mielessäni.
En pysty kuvittelemaan kotiani, kun olen sieltä poissa. Tiedän, mitä siellä on, mutta en näe sitä. Voin kirjoittaa listan mitä siellä on, mutta sieluni silmillä en näe sitä. Voin nähdä sanalistan helpommin. En pysty kuvittelemaan kesää talvella ja toisinpäin. No onneksi valokuvat on keksitty!
Olen osin siellä toisessa ääripäässä erityisherkän kanssa, mutta ongelma on samantapainen itsensä hyväksymisen suhteen. Erityisherkkä on kuin uudenkuun Emilia ja Vihervaaran Anna. Minä taas koen olevani vähän kuin sotilas välillä. Pystyn tietynlaiseen rohkeuteen ja kovuuteen, koska mieleni ei tuo eteeni pelottavia kuvia tai kuvamuistoja tai ennakoi kuvilla juuri mitään. Joskus mietin, että pitäisikö minunlaiseni ihmisen toimia jossain katastrofityössä tai ensiavussa, koska mielikuvat ei jäisi vaivaamaan.
Pahatkin menneet asiat häipyy paremmin, kun ei ole kuvamuistoa mielessä niistä. Varmaan evoluutio on nähnyt tämän etuna, kun on piirteen säilyttänyt. Ihan samalla tavoin kuin erityisherkkyydenkin. Kukapa muuten "liimaisi ihmisiä yhteen" kuin erityisherkät?
Mitä kirjoitit oli todella mielenkiintoista, kiitos kun jaoit tämän, Mare. Minullekin tällainen ominaisuus tulee ihan uutena tietona. Mitä kuvailit kuulostaa samalla valtavan oudolta ja vieraalta ja jopa pelottavalta, mutta myös kiehtovalta. Miten eri lailla ihmisten mieli voi toimia...! Ihan tieteelliseltä kannalta todella kiinnostavaa, miten jonkun aivoissa ei synny visuaalisia mielikuvia, ja toisten aivoissa syntyy. Mitenkähän tiede tämän selittäisi..? - Ja en siis todellakaan tarkoita että jotenkin kyseenalaistaisin kuvailemasi ilmiön vaan se on aivan varmasti tosi, on vain kiinnostavaa pohtia miten se selittyy aivojen toiminnan kannalta.
Tosiaan... ilmiössä on myös selvät etunsa. Ai että miten mielenkiintoista..!
*jää pohtimaan*
(...tästä voisi tulla Ylellä joku tiededokumentti...!)
Termi on afantasia! Erittäin mielenkiintoinen ilmiö :)
Yllättävän moni naispuolinen ystäväni määrittelee itsensä erityisherkäksi ja kun olen määritelmän kriteereitä lueskellut, vähintään osa kriteereistä sopii kaikkiin tuntemiini ihmisiin ja myös itseeni. Erityisherkkyys on noussut isoksi muoti-ilmiöksi, koska suunnilleen jokainen ihminen pystyy löytämään kuvauksista itseään koskevia piirteitä - ihan samalla tavalla kuin horoskoopeistakin. Ihmiset mielellään määrittelevät itseään ja muita, joten erityisherkkä-termin keksijä on avannut kultasuonen kaikenmaailman terapeuteille ja aiheesta kirjoittaville.
Olen tästä ihan samaa mieltä. Ja samalla kuitenkin myös sitä mieltä, että erityisherkkyys, aistiherkkyys, tai millä nimekkeellä sitä ikinä haluaakaan kutsua, on oikeasti "oma" ilmiönsä, erillinen yleisestä, meissä kaikissa olevasta herkkyydestä tai inhimillisyydestä.
Mä oon alkanut tutkia tätä enemmän, koska mun 6v. tyttösellä on aistiherkkyyttä ja varmaan siis myös erityistä herkkyyyttä. Ja toinen tyttö (9v.) on myös herkkä ja joitain piirteitä löytyy, vaikka ovat aivan erilaisia, toinen introvertti ja toinen extrovertti. Tunnistan kyllä itsessänikin monia erityisherkälle ominaisia piirteitä. Mutta en tiedä olenko varsinaisesti erityisherkkä.
Mielenkiintoinen kirjoitus <3
<3
Hep! Täällä kans yks!
<3
En haluat tässä kovin paljon kertoa, sillä teksti olisi liian tunnistettava, mutta ymmärrän kovin hyvin sun tekstin ja samalla, otan osaa. Joskus tuntuu siltä, että vaihtaisin niin mielelläni paikkaa jonkun sellaisen kanssa, joka vain porhaltaa läpi elämän sen enempää ihmettelemättä tai murehtimatta, miettimättä, kulkemalla vaan kepeästi eteenpäin. Mutta sitten tulee taas eteen jokin ihanuus ja taianomainen tunne, joka korvaa kaiken muun. Olen itse ajatellut asian niin, että se ajoittainen valtava suru ja murehtiminen on tavallaan hinta siitä toisesta tunteesta, äärimmäisestä ihastumisesta ja lumoutumisesta. Ei yhtä ilman toista, kai.
Tämä oli hyvin sanottu <3
Mää oon nyt kolmikymppisenä tajunnu olevani erityisherkkä. Sille piirteelle ei oo ollu koskaan aiemmin tilaa mun elämässä, en oo aiemmin voinu olla se mikä oon. Tuntuu ihanalta ja niin vapauttavalta pystyä olemaan nyt se mikä oon. Reagoin ja tunnen todella voimakkaasti ja niin oon kyllä aina tehnyt, mutta vasta nyt voin vapaasti rauhassa reagoida ja tuntea voimakkaasti ja se on ihanaa. Aiemmin se piti salata ja piilottaa. Onhan tää myös rankkaa ja rasittavaakin. Mutta voin ja saan olla minä!!! Vielä on opettelemista oppia sietämään virittymistä ja oppia keinoja rauhoittaa ittiä ja oppia lepäämään tarpeeksi. Onneksi kotona on rauhallista ja sielä voin rauhoittua kaikessa rauhassa. Koen kuitenkin ennen kaikkea lahjana tämän herkkyyden. Koen taiteen ja musiikin ja luonnon voimakkaasti ja eläytyen ja se tuo elämään myös värejä ja virtaa eikä vain kuluta ja vie energiaa. On ihanaa olla erityisherkkä minä! <3
Mahtavaa, ihanaa Laura :) <3 <3
Jokunen vuosi sitten lapsuudentuttuni lähetti minulle aihetta käsittelevän juttulinkin ja väitti minun olevan erityisherkkä. Kyllä ärsytti, mikä varmaan sitten todistaa, että tuttuni on oikeassa. Itse olen eri mieltä. Toki huomaan ja ajattelen paljon, mietin oikeaa ja väärää päivittäisissä tilanteissa, tulkitsen tai arvailen myös toisten tuntemuksia. Silti termi kuulostaa minusta itsekeskeiseltä. Erityisherkkä kuulostaa ihmiseltä, joka murehtii välittömässä ympäristössään tapahtuvia asioita uhraamatta paljonkaan ajatuksia tämän pikku piirin ulkopuolella oleville huolestuttaville asioille, vaikkapa ilmastonmuutokselle tai politiikan haitallisille kehityskuluille. Myönnän että minulla on erityisherkän taipumuksia, mutta taistelen niitä vastaan, koska en halua olla omaan napaan tuijottaja.
Tämäpä oli mielenkiintoinen näkemys herkkyydestä. Ainakaan omien kokemusteni (tai muunkaan) perusteella en rajaisi (erityis)herkän henkilön tuntemaa iloa, surua tai huolta koskemaan pelkästään välittömän lähipiirin ihmisiä ja ilmiöitä.
Siiri, noin voisi helposti luulla, ja on varmasti tapauksia, joissa asia on noin, mutta siinäkin on hyvin erilaisia lähtökohtia. Ihmisellä on rajallinen määrä resursseja liittyen asioiden käsittelykapasiteettiin tiettynä hetkenä. Ns. erityisherkillä kaikkien tarvittavien (työ, ajaminen liikkuminen ym) ajatusten lisäksi päässä on koko ajan vireystila liittyen esimerkiksi ympäristöön, ääniin, kylmyyteen, kuumuuteen, pintoihin, ihoon, sisäisiin tuntemuksiin ja niin edelleen. Näiden kaikkien lisäksi mielessä todellakin pyörii myös suuremmat asiat. Kaikille ei vain riitä koko ajan mielessä tilaa, joten välillä saattaa tuntua siltä erityisherkillä on taipumus pelkkään oman navan tuijotteluun. Maailman tilan miettiminen ei silti ole poissa mielestä, sille vain on niin paljon vaikeampi löytää arkipäivän ratkaisuja, toisin kuin ihoa ärsyttävälle tekstiilille tai liian voimakkaille äänille tai liian suurelle ihmisjoukolle. Erityisherkälle rankkojen dokumenttien tai elokuvien katselu saattaa aiheuttaa useamman unettoman yön, jonka aikana mielessä todellakin pyörii maapallon tila tai ylipäätään ihmisyyden kehityssuunta.
Toisaalta, jos mietitään ihmisten toimintaa täällä ensimmäisessä maailmassa, niin on vaikea löytää montakaan toimintaa tai harrastusta, jotka eivät liittyisi siihen että keskitymme itseemme emmekä uhraa ajatuksia maapallon tilalle tai politiikalle.
Olipa taas hyvin sanoitettu. Elli A, sinulla on kyllä hieno kyky pukea asioita sanoiksi, sellaisia juttuja joita itsekin haluaisin joskus sanoa mutta oma pää vain hapuilee eikä löydä verbaalista muotoa ajatuksille.
(Tällaisen fiilikseen saan usein muidenkin vakkarilukijoiden kommenteista, niitä on ilo lukea ja tulee tunne että "Hyvä kun tuo osasi sanoa sen mitä itse en osannut.")
Sanoisin että metsään meni tuo sun määritelmä että oman pikku piirin ulkopuolella olevat asiat eivät kiinnostaisi. Kyllä kiinnostavat, ja herättävät yhtä vahvoja tunteita kuin ne oman lähiympäristönkin asiat. Osa ongelmaa tuokin, joku toinen vähättelee ilmastonmuutosta siinä missä joku toisen tunteita tai erityisherkkyyttä.
Yksi eritysherkkä lisää nostaa ujosti kätensä pystyyn 🖐 mä oon ollu erityisherkkä koko ikäni ja mulla se näkyy eniten voimakkaana empatiakykyä ja aistiherkkyytenä, esim kovat äänet ja ympäristön melu saattaa pahimmillaan laukaista paniikkikohtauksia. Herkkyys on sekä vahvuus että haaste. :)
Näköjään olen vähän myöhään liikkeellä, mutta halusin silti kommentoida.
Erityisherkkyys on kyllä sekä hyvä että huono juttu. On mahtavaa kokea kaikki kauniit asiat, onnen hetket ja myös jakaa muiden ihmisten ilot niin vahvasti! Mutta samalla on myös äärettömän kuormittavaa ja raskasta kokea kaikki negatiivisetkin asiat yhtä voimakkaasti. Monesti minusta tuntuu, että joudun selittelemään muille sitä, miksen voi sopia jokaiselle päivälle jotain menoja, miksi haluan välillä vain olla yksin ja uppoutua oman mieleni syvyyksiin, miksen onnistu nukahtamaan oltuani koko päivän suuressa väkimäärässä kovan metelin ja loputtomien aktiviteettien keskellä...
Työn, perhe-elämän, harrastusten ja muun sosiaalisen elämän yhdistäminen tuntuu ajoittain ylivoimaisen vaikealta. Näen, miten toiset selviävät sen kaiken yhdistämisestä paljon vähemmän kuormittuneina, ja itse olen nääntymäisilläni sen kaiken keskellä. Välillä ajattelen, että olisi niin paljon helpompaa, jos en olisi näin herkkä. Mutta sitten tulee taas jokin positiivinen asia, joku äärettömän vahva ilon tai onnen hetki, ja unohdan, miten raskaalta ja uuvuttavalta se kaikki muu tuntui juuri hetkeä aiemmin.
Toivottavasti löydät tapoja hallita sitä omaa virittyneisyyttäsi niin, että se pysyy aisoissa! Minulla se on vielä työn alla. Ehkä joskus :)
Niin tuttua <3
Tsemppiä sinullekin :) Luulen, että se on ikuinen "työ" meillä kaikilla herkillä. <3
Arvelisin itsekin kuuluvani tähän lokeroon. Hitto se on tuonut haasteita elämään! Oli muuten kiva törmätä messuilla :)
<3