Kun eilen liikuttiin arkisen peruskosmetiikan maisemissa, on tänään esittelyssä jotain toisesta päästä: ylellistä apteekkikosmetiikkaa. Lierac Ranskasta.
Kuten tunnettua, hinnaltaan arvokkaampi kosmetiikka on blogissani pienemmässä roolissa jo "penninvenyttäjä"luonteeni lähtökohdista, mutta välillä on ihana maustaa arkisempia ihonhoitoarvosteluja aisteja hemmottelevilla tuotteilla. Minulta kysellään myös tasaisin väliajoin enemmän juttuja apteekkikosmetiikasta, ja tässä brändissä ja tuote-esittelyssä yhdistyy kumpikin sisältö :)
Olen peittelemättä sitä mieltä, että maksamalla arvokkaammasta kosmetiikasta et automaattisesti maksa tehokkaammista tai paremmin tutkituista ainesosista. Tämäkin toteutuu, mutta ei aina, innovatiivisia ainesosia saa myös tylsissä muovipulloissa markettikosmetiikan hintaan kun tietää mitä hakee ja omaa ainesosatuntemusta. Mutta, selektiivisiin tuotteisiin sijoittamalla maksamme kaunedenhoitoon yhtä lailla oleellisesti liittyvästä asiasta: sensorisesta elämyksestä ja pienistä kultaisista reunoista jotka piirtyvät arkisen ihonhoitorutiinin ympärille. Ylellisillä tuotteilla on myös ehdottomasti paikkansa kauneudenhoidossa.
Olen jo aikaisemmin tutustunut muutamiin Lieracin tuotteisiin, joista silmämeikinpuhdistusaine on yksi parhaita ellei paras viime vuosien meikkiputsarilöytö.
Mistä pidän Lieracissa erityisesti kauniin, raikkaan pakkaus-designin ja todella samettisiksi hiottujen koostumusten ohella on merkin informatiivinen ja läpinäkyvä tapa tuoda esiin tuotteiden raaka-aineiden lähteet sekä avainaktiiviyhdisteiden pitoisuudet.
Lierac ei ole luonnonkosmetiikkaa, kuten aniharva apteekkibrändi on (liittyen mm. kasviuutteiden suhteelliseen epästabiiliuteen ja laadun tasaisuuteen verrattuna synteettisiin ainesosiin), mutta tuotteissa käytetään myös kasvipohjaisia ainesosia, koska toisaalta on tunnettua, että luonnolliselta puolelta löytyy monia iholle todella hyödyllisiä ja tehokkaasti hoitavia ainesosia. (Nopea tausta apteekkikosmetiikan synteettiselle painotukselle: siinä missä kasviperäisten ainesosien laatu ja niiden sisältämien yhdisteiden pitoisuus vaihtelee sadosta riippuen, synteettisesti valmistetut ainesosat ovat aina tasalaatuisia ja niissä voidaan paremmin minimoida herkistävyystekijät.)
Lierac on merkinnyt kasvipohjaiset ainesosat inciin paksummalla fontilla, joten asiakas näkee yhdellä silmäyksellä kuinka paljon ja mitä kasvi- tai luontoperäisiä ainesosia tuotteessa on.
Kunkin tuotteen aktiiviainesosayhdisteiden pitoisuus on myös merkitty pakkaukseen, esimerkiksi Magnificence-linjassa hyaluronihappoa on 5% mikä on paljon, sillä hyaluronihappo toimii jo alle yhden prosentin pitoisuuksilla.
Tänään esittelen Lieracilta ihonhoitovoiteita kolmesta eri ikäiselle iholle suunnatusta linjasta: Hydragenist, Magnificence ja Liftissime.
Jutussa esitellyistä tuotteista saa 20% alennuksen ja kaupanpäällislahjan Yliopiston Verkkoapteekista koodilla KARKKIPÄIVÄ.
HYDRAGENIST
Avainsana: kosteutus
Lieracin syväkosteuttava hoitolinja noin 25+ iholle (ikäsuositukset ovat aina vain suuntaa antavia, syväkosteuttavat tuotteet sopivat luonnollisestikin kuivan ja kosteusköyhän ihon hoitoon kaiken ikäisille).
Hydragenist nauttii jo Suomessa suurta suosiota ja tästä linjasta olen aiemmin kokeillut erittäin täyteläisen, superkosteuttavan seerumin sekä täyteläistävän huulibalmin.
Hydragenist-linjan tuotteille ominaista on samalla raikas ja "kasteltu" tunne iholla sekä täyteläinen suojaavuus. (Kuvailen nyt siis omia tuntemuksiani :)) Sarjaan kuuluu seerumin lisäksi päivittäin käytettävä kosteusvoide normaalille sekä kuivalle ja erittäin kuivalle iholle, sekä erittäin ravitsevat, naamioina tai kuuriluontoisesti käytettävät SOS-voiteet.
MAGNIFICENCE
Avainsana: rypyt ja juonteet
Magnificence on Lieracin anti-age-hoitolinja noin 40+ -iholle jolla näkyy jo juonteita ja muita ikääntymisen merkkejä. Tuotteet häivyttävät juonteita ja lisäävät ihon kiinteyttä ja heleyttä. Avainteknologia on granaattiomenan kukasta, silkkipuusta ja liposomi-peptidistä koostuva D-Glyox-yhdiste, jolle Lierac hakee patenttia.
Magnificence-linjassa on kaksi 24-h-voidetta (normaalille ja sekaiholle sekä kuivalle ja erittäin kuivalle iholle), sävyttävä päivävoide, yövoide, silmänympärysvoide sekä seerumi.
LIFTISSIME
Avainsana: ihon velttous ja kiinteyden puute, rypyt
Liftissime-linjan tuotteet on kehitetty noin 50+ iholle, joka on menettänyt täyteläisyyttään ja kiinteyttään ja kasvojen nuorekas ovaalimuoto on alkanut kadota. Rypyt ovat syventyneet ja iho tuntuu arkikielellä ilmaistuna "roikkuvan".
Liftissimen teho perustuu patentoituun Cell-Junction-yhdisteeseen joka aktivoi perlekaanin toimintaa. Perlekaani puolestaan on soluväliaineen molekyyli joka vaikuttaa kollageenin ja elastiinin ohella ihon tukirakenteeseen. Kun näiden aineiden tuotanto hidastuu, ihon tukirakenne löystyy ja menettää kimmoisuuttaan --> seurauksena ryppyjen syveneminen ja nuorelle iholle ominaisen täyteläisyyden väheneminen (monelle varmaankin tuttuja perusteita ihon ikääntymisessä). Monet anti-age-tuotteet pyrkivät stimuloimaan nimenomaan näiden tukikudokselle tärkeiden aineiden tuotantoa.
TUOTEKOKEMUKSIA
Yhteistä kaikille testatuille voiteille: samettinen, silkkinen ja täyteläisehkö koostumus joka levittyy liukkaasti ja jättää erittäin sileän ja pehmeän pinnan vailla tahmaa tai kiiltoa. Kukkainen tuoksu.
Huom: voiteissa ei ole käytetty yleisimmin allergisoivien hajusteiden listalle kuuluvia hajusteita.
Hydragenist Cream ja Gel-Cream
Normaalin ja sekaihon Gel-Cream-voide on odotetusti testijoukosta suosikkini. Sen koostumus on raikkaan sorbettimainen ja kun voidetta levittää iholle, on välitön tunne se kuin iholle olisi suihkutettu huntu vettä. Tehokkaina kosteutta sitovina aineina incin kärjestä löytyy glyserolia, skvalaania, pienimolekyylistä hyaluronihappoa sekä karbamidia. Voide imeytyy välittömästi jättäen himmeän pinnan. Koostumuksessa käytetty hienojakoinen riisipuuteri vähentää ihon kiiltelyä.
Täyteläisempi, mm. aprikoosivoita sisältävä kuivan ihon Cream-koostumus sopii minulle yövoiteeksi.
Kun viikko sitten oli puhetta ihonhoitorutiinistani ja mm. okklusiivisen kosteustuotteen merkityksestä, niin Lieracin voiteissa toteutuu erityisen hyvin nimenomaan okklusiivisuus.
Okklusiivisuus eli kyky estää kosteuden haihtumista aikaansaadaan kalvoa muodostavilla, kosteutta hylkivillä ainesosilla. Näitä ovat luonnollisella puolella kasvivahat, öljyt ja rasvat ja synteettisellä puolella mm. silikoni- ja mineraaliöljy-yhdisteet. Kasviöljyt omaavat hoitavampia ominaisuuksia, mutta mineraaliöljyjen on todettu olevan vielä kasviöljyjä ja -vahoja tehokkaampia okklusiiveja. Paras teho saadan yhdistelmällä kumpiakin, ja tämä toteutuu Lieracin voiteissa.
Magnificence Day & Night Velvety Cream
Pakko kommentoida ihan ensimmäiseksi purkin herkullista, iloista väriä..! Violettiin taittava korkki tuo pisteen i:n päälle. Tässä on purkki, joka ilahduttaa minua jo pelkällä värimaailmallaan.
Erittäin samettinen, erityisesti kuivalle iholle sopiva voide. (Valikoimassa on myös normaalin ja sekaihon vaihtoehto.) Vaikka voide on täyteläinen, se imeytyy nopeasti ja pinta jää himmeäksi.
Juonteiden häivyttymiseen ei parin viikon testijakson perusteella pysty ottamaan kantaa, mutta voiteessa on myös välittömästi silottava vaikutus joka optisesti häivyttää juonteita ja heleyttää ihon pintaan.
Tuoksussa on aistittavissa jälkiruokamaisia leivonnais-vivahteita, mieleen tulee joku vadelmainen macaron-leivos.
Mielestäni Magnificence Velvety Cream on testatuista kaikkein klassisin hemmotteluvoide, tässä yhdistyy moni aisteja hellivä ominaisuus purkin ulkonäöstä tuoksuun ja ylelliseltä tuntuvaan koostumukseen. Loistava joululahjaidea vaikka äidille tai anopille. Tai itselle - onhan lukijoissani myös nelikymppisiä :)
Liftissime Silky Reshaping Cream
Kiinteyttävä Liftissime-voide on kevyemmän tuntuinen kuin Magnificence (tosin testivoiteen koostumuskin on normaalille iholle, Maginificence kuivalle). Tuoksu on kolmikosta puuterisin, mutta yhtä lailla makean kukkainen kuin tovereissaan.
Silky Reshaping Cream luo iholle välittömästi napakan tuntuisen pinnan sekä jättää muiden Lierac-voiteiden tavoin hipiän silkkisen sileäksi. Ei minkäänlaista tahmaavuutta tai jähmeyttä.
Koska en kuulu voiteen kohderyhmään, en pysty arvioimaan Liftissimen ihoa kiinteyttäviä vaikutuksia. Vaikutukset vaativat myös useamman viikon käytön, sillä ihon uudistuminen vie ikääntyneellä iholla jopa 60 päivää (nuorella iholla sykli on noin 28 päivää).
Yliopiston Verkkoapteekissa on nyt Lieracin voiteista tarjous, jossa kaikista saa 20% alennuksen sekä kaupanpäällisenä ihanan Hydragenist-kosteussuihkeen (30 ml). Alennuksen ja kaupanpäällisen saa koodilla KARKKIPÄIVÄ. Koodi on voimassa 20.11. asti.
Hydragenist-suihkeenhan esittelin viime viikonlopun postauksessani, olen käyttänyt sitä tyytyväisenä jo kuukauden ja se sopii loistavasti uuteen, kerrostavampaan ihonhoitorituaaliini. Kuvailisin suihketta enemmänkin hoitonesteeksi tai jopa essenceksi täyteläisen koostumuksensa ja hoitavuutensa puolesta. Suihke kannattaa levittää kämmenten kautta seerumin tavoin.
Yksinkertaisimmillaan todella kosteuttavan tuloksen saa imeyttämällä iholle ensin yksi tai tarpeen mukaan useampi kerros Hydragenist-suihketta (korealaisvaikutteet ;) kerrostamaan vain..!) ja lukitsemalla kosteus levittämälle päälle jotain yllä esitellyistä voiteista. Kosteuttavimman tuloksen saa tietysti lisäämällä väliin vielä seerumin. :)
Hintatietoja:
Hydragenist-voiteet: 43,60€ / 50 ml - tarjoushinta 34,90
Magnificence-voiteet 66,10€ / 50 ml - tarjoushinta 52,90€
Liftissime-voiteet 80,10€ / 50 ml - tarjoushinta 64,10€
Millainen suhde teillä on ylelliseen kosmetiikkaan tai selektiivisiin brändeihin ylipäänsä?
Millaisissa tilanteissa valitsette ylellisen brändin? Koetteko, että ostaisitte ylellisempiä merkkejä useammin jos taloudellinen tilanne sen mahdollistaisi, vai kuulutteko joka tapauksessa päivittäiskosmetiikan leiriin?
Minusta näitä on kiinnostavaa pohtia, sillä kosmetiikan kulutus ja ostoskäyttäytyminen vaihtelee todella paljon eri maiden välillä. Jostain syystä suomalaiset sijoittavat kauneudenhoitoon huomattavasti vähemmän kuin naapurimme muissa pohjoismaissa ja taidamme olla häntäpäässä koko Euroopan luvuissa. Olemmeko niin vaatimattomia, että suhtaudumme jo tämän kansallisluonteenpiirteemme vuoksi kauneudenhoitoon naapurimaita vähäisemmällä kiinnostuksella...?
Hemmotellaan itseämme enemmän! :) <3
Kuvat: Sanni ja Lierac
38 comments on “Ylellistä apteekkikosmetiikkaa”
Nyt kun olet viime aikoina kirjoitellut paljon hapoista, niin Lieracin Sébologie-sarjasta löytyy tosi hyvä salisyyli-, glykoli- ja maitohappoa sisältävä hoitoneste epäpuhtaalle aikuiselle iholle. Pitoisuudet tuntuvat kiinnostavan, joten mainitsen että tähän on merkitty 11,5 % hydroksihappoja eli varmaankin nuo kaikki yhteensä..?
Kuulostaa hyvältä :) Näitä eri merkkien hydroksihappotuotteita alkaa pompsahdella esiin kommenteissa mikä on tosi hyvä juttu, sillä happotuotteita on edelleen (meidän) markkinoilla verrattaen vähän ja itsekin tunnen niitä Suomessa aika vähän. Ehkä saan tilaisuuden tutustua tuohon Lieracin tuotteeseen jossain vaiheessa. Ja voisin kysyä Lieracin maahantuojalta mitä tuo mainittu prosenttimäärä tarkalleen ottaen tarkoittaa (siis AHAn ja BHAn jakautumisen suhteen), mutta selvää on, että happoja on ainakin tarpeeksi tehokkaasti kuorivaan vaikutukseen :)
Onko sarjan päivävoiteissa tai 24h-voiteissa missään suojakerrointa?
Käytätkö muuten vielä Lidlin silmänympärysvoidetta?
Ei taida olla, ei osu ainakaan minun silmiini.
Kyllä, tosin se on Ahvenanmaan asunnolla jossa en ole ehtinyt käymään sitten elokuun ^_^ Nappaankin ko. voiteen mukaani kun ensi viikolla pääsen taas Ahvenanmaalle.
Mä testasin sen putsarin muuten perjantai-iltana. Oli aika veikee tuttavuus, hyvin lähti meikit yhellä kierroksella (yleensä käytän kaksoispuhdistusta), mutta iho jäi huutamaan kosteutusta. Sama efecti mulla tulee kyllä kaikilla vaahtoavilla tuotteilla.
Aa, tuntuiko se siis kuivattavalta? Mun iho jää lähes "pinnoitetun" tuntuiseksi sen jälkeen kun se on niin rasvapitoinen ollakseen vaahtoputsari (manteliöljy incissä ylempänä kuin tensidit :))
Tuntui kuivattavalta. Mies soitti reissusta just kun olin saanut huuhdottua putsarin naamasta. Ois niin tehnyt mieli lopettaa puhelu heti alkuunsa, kun kiristeli.
Mun iho on jotenkin tosi epäloogisen valikoiva tuotteiden kanssa. Kokeilin joskus sitä Cliniquen alkoholitonta kasvovettä, niin multa meinas tippua naama sen kuivattavuuden johdosta. Jotain muita vastaavia tullut vastaan myös.
Tänä vuonnahan mä olen poikkeuksellisesti käyttänyt kesälläkin seerumi-öljy-voidecomboa iltaisin, eikä ole ollut yhtään liikaa.
...tämän luettuani voin taas vain miettiä, miten sun iho näytti messuilla niin hyvältä...! ^_^ Aika hyvin sä sen hoidat kun ei kuivuudestakaan näkynyt merkkiäkään eikä vaikuttanut mitenkään meikin pintaan. ?
Madaran Sos-seerumi, Mossan öljy ja Mossan voide iltasin on ilmeisen toimiva combo mulla. Mulla ei oo poikkeuksellisesti ollut yhtään kuivaa länttiä naamassa varmaan vuoteen ja hilseily on pysynyt kurissa. Kosteuttavat kangasnaamiot on käytössä vähintään parin viikon välein ja putsareistakin on nyt löytynyt ne sopivat. Kaikenkaikkiaan mun ongelmat helpotti, kun oikeesti keskityin kuivuuteen epäpuhtauksien sijasta. Siinä sivussa väheni sitten tukkeumatkim yms.
Hirveen kiva kuulla, että iho näyttää jonkun mielestä hyvältä. Se kun on ollut iso kriisin aihe niin monta vuotta :)
Tämä lähestymistapa tosiaan tuntuu helpottavan monenkin epäpuhtaan ihon omaavan oireita, etenkin silloin kun iho on samaan aikaan rasvoittuva ja epäpuhtauksiin taipuvainen mutta myös pintakuiva. Tällaisen kombinaation hoito voi olla hämmentävää ja moni valitseekin epäpuhtauksien hoidon kuivuuden sijaan (koska epäpuhtaudet ymmärrettävästi tuntuvat usein ikävämmille ongelmille kuin pintakuivuus). Yllättäen sitten ne epäpuhtaudet ja jopa rasvoittuvuus voivat helpottaa kun hoitaa ihon kosteustasapainon kuntoon. :)
By the way - arvaa kuka istui juuri 20 minuuttia kangasnaamion kera ^_^ Tahman imeytymistä odotellessa... :D Joo, jälleen on pakko myöntää että iho tuntuu tosi hyvältä (ja naamiokin tuntui aivan ihanalta vaikutuksensa ajan, mulla oli tällä kertaa Too Cool For Schoolin emulsiomainen naamio), mutta ihoa ei vain pidä koskea...! :D Aion tällä kertaa odottaa ja katsoa kauanko menee että kaikki seerumi on imeytynyt ihoon ja tahmaisuus häviää, en pyyhi ihoa vaikka houkutus kuinka on suuri..! ^_^
Mä taas otin asiakseni kokeilla, että imeytyykö loput seerumista paremmin jos ihoa taputtelee sen sijaan että sivelee. Mä en siis ikinä anna sen imeytyä täysin itekseen loppuun vaan vedän sekaan öljyt ja päälle voiteen.
Mut joo, en huomannut eroa sivelyn ja taputtelun välillä. Paitsi että miestä huvitti homma normaalia enemmän :D
Whoa..! Ahh, mua aina niin kutkuttelee kokemus sellaisesta ihosta, joka imee kaiken tuon..! ^_^
XD
Just mietin tänään kuinka mieluummin ostan halvempaa vaikka rahaa on enemmän. Mutta nykyään halvemmatkin ovat hyviä, joku 15 vuotta sitten en olisi ostanut ei-selektiivistä ripsaria ja mieluummin sijoitin Cliniqueen tai Dioriin,vaikka rahaa oli vähemmän ylellisyyksiin.
Joo, varmaan merkit kuten Essence ja etenkin NYX ovat nostaneet halvan (väri)kosmetiikan laatuprofiilia, ja, no, tykkäänhän itse esim. monista Lidlin ihonhoitotuotteista...! :D Mutta kyllä mulle pakkauksen ulkonäöllä ja tuoksuilla on niin suuri merkitys, että jo pelkästään niiden vuoksi en voisi kuvitellakaan käyttäväni Lidlin tuotteita pysyvästi. Mä olen se kuluttaja jota esteettinen ja tuoksuva puoli houkuttavat tuotteissa ihan mielettömästi.
Ja kyllä, jotakin apteekin vähän luksuksempaa voidetta voisin kuvitella käyttäväni luonnonkosmetiikan rinnalla ryppyjen tästä vähän lisääntyessä. Se voisi olla sellainen sallittu syrjähyppy luonnonkosmetiikasta. Mieluummin sitten apteekin voidepurkki tai tehoseerumi kuin "vapaiden markkinoiden" tuote, siis esim. jotain Lumenea.
Mielenkiintoinen näkökulma :) Nauttivatko apteekkibrändit siis sinulta suurempaa luottamusta kuin muu ns. "normi"kosmetiikka? Toki apteekkibrändit kiinnittävätkin tiettyihin juttuihin formuloinnissa eri lailla huomiota kuin ei-apteekkibrändit, mutta nämä seikat eivät välttämättä puhuttele kaikkia kuluttajia (esim. ainesosien farmakologinen laatu ja hypoallergeeniset hajusteet).
Lähinnä näissä vaikuttaa tuotteiden taustalla oleva tieteellisesti uskottavampi tausta kuin markettituotteissa. Näitä tieteellisiä seikkoja voivat sitten esim. farmaseutit ja proviisorit kommentoida myynnin yhteydesssä, mitä en heidän uskoisi markettituotteiden kohdalla tekevän.
On muuten tämän blogin viimeaikaisen lukemisen myötä hieman yltynyt taas kasvoveden käyttö. : ) Joutuupi ostamaan aika tiuhaan tahtiin uuden pullon. Voiko muuten kerrostamisessa saada lisää kerroksia ihan silläkin, että laittaa samaa kasvovettä esim. kahdesti (ja ihan kunnon määrän)?
Kyllä :) Koreassahan on käytössä "7 skin method" jossa kasvovettä taputellaan iholle seitsemän kerrosta...! ^_^ (Kaikki eivät tosiaankaan niin tee mutta jotkut kyllä, ja metodi on ihan tunnettu :)) Mä olen toteuttanut jo pitkään (ennen mitään korealaisvaikutteita) omassa seerumipainotteisessa ihonhoitorutiinissani sitä, että laitan seerumia kaksi tai kolmekin kerrosta ihotunnun mukaan. Joinain päivinä iho on janoisempi ja laitan sen mukaan lisäkerroksia :)
Voi että saa niin ihanan pehmyen ihon, kun laittaa pari kerrosta kasvovettä (reilulla kädellä) ja sitten Mossan öljyä ja sitten Avrilin violettiin pakkaukseen pakattua voidetta. : )
??
Uskoisin, että lopputuloksen kannalta on oleellista, että tuo Avril on violetissa pakkauksessa. : )
Epäilemättä ☺️?
En raaski yleensä ostaa kalliimpia (esim. Lieracin hintatason) olevia tuotteita, kun pettymys on moninkerroin karvaampi, jos ne eivät täytäkään odotuksia. :D Ja on myönnettävä, että itellä odotukset kasvaa hinnan myötä. Jos 10-15 euron kosteusvoide on mun tarpeisiin riittävän hyvä, harvoin tuplasti kalliimpi tuote hoitaa hommaansa tuplasti paremmin. Tietty asia ei oo ihan niin yksinkertainen, eikä tuotteiden tehoa kannatakaan miettiä tolta kantilta, mutta en oo valmis maksaan esimerkiks pelkästä ylellisyyden tunteesta, kauniista pakkauksesta tai kivasta tuoksusta kauheesti ylimääräistä.
Opiskelijana rahatilanne on mitä on, joten sekin pitää mua aika vahvasti halvemman kosmetiikan äärellä.
Rahatilanne vaikuttaa luonnollisesti. Minäkin vain haaveilin selektiivisistä (kyllä, haaveilin niistä... ^_^) opiskeluaikoina, olin ihan täpinöissäni kun jostain tax freesta sai silloin tällöin ostettua vaikka Lancômen ripsivärin..! :D Se oli NIIN luksusta ^_^
Sittemmin olen kyllä oivaltanut, ettei selektiivinen kosmetiikka suinkaan automaattisesti ole funktiollisesti parempaa, esim. kalliit ripsarit eivät ole parempia kuin halvat eikä halpa voide välttämättä kosteuta yhtään sen huonommin kuin kallis. Kummallakin puolella on sekä heikkoja että erittäin hyvin formuloituja tuotteita ja kaikkea siltä väliltä, täytyy vain osata lukea ainesosalistoja ja ymmärtää aineiden ja koostumusten potentiaaliset hyödyt nimenomaan oman ihon tarpeiden ja ongelmien kannalta. :)
Vaikka ainesosatietoinen olenkin, niin helppoihoisena minulla on "vapaus" valita tuotteita jopa pelkästään sen perusteella, että joku pakkaus näyttää ihanalta ja koostumus sulaa iholle täydellisesti <3 No, toki harvemmin niin teen, mutta sitäkin tapahtuu. Nimimerkillä "Ostin juuri läjän dinosaurus-kuvioitua kosmetiikkaa vain koska pakkaukset huusivat nimeäni" :D Pakkausten ulkonäkö, ihanat tuoksut ja koostumukset ovat minulle tosi tärkeitä, ja vaikka ehdottomasti suosinkin edullista tai ns. keskihintaista kosmetiikkaa, sijoitan mielelläni välillä johonkin kalliimpaan tuotteeseen vain koska se ilahduttaa minua kokonaiselämyksenä <3
Joo ihon tarpeet toki vaikuttavat ostoskäyttäytymisiin aika paljon! Herkkäihoisena tai esimerkiks couperosan tai atopian kanssa varmasti miettis eri näkövinkkelistä tuotehankintojaan, kun mulla taas "suurimmat ongelmat" ovat lähinnä ihon pintakuivuus ja rasvoittuvuus. Ja tietty iän myötä tarpeet kans muuttuvat: mulle sy-voiteiden käyttö oli vielä alle 25-vuotiaana ihan hullu ajatus, kun taas nykyään ei todellakaan pärjää ilman.
Tuotteiden varsinaisten ainesosien ja pakkausdesignin lisäks myös pakkausmateriaalit ja niiden laatu vaikuttanee hintaan. Lasiset pakkaukset tuntuvat ylellisiltä (toisaalta myös epäkäytännöllisiltä..), kun taas hempulat ja kovamuoviset pakkaukset tuntuvat jo kädessä halvemmilta.
Mä ostin taannoin TonyMolyn Tako-sarjan vaahtoavan savinaamion ihan pakkauksen vuoks... Se on vaan NIIN SÖPÖ. Normaalisti en oo kauheen vaikuttunut TM:n tuotteista, ja turhaudun ylimääräisestä muovista pakkauksissa, mutta ton perustelin itselleni sillä, että voin alkuperäisen sisällön loputtua säilyttää pakkauksessa jotain muutakin. Ihan vaan koska aina hymyilyttää kun katsookin tuota herttaista mustekalaa. :3
...mä katselin niitä Tony Molyn mustekaloja Koreassa..! ^_^ Olihan ne aika söpöjä...! :D Voin ymmärtää hankintasi <3 :)
Vähän sama, tai no, käytin mä sy-voiteita satunnaisesti 25-veenä mutta nyt se on ihan must. Kosmetiikkamessuilla juuri juttelin jonkun kanssa eri syistä käyttää tiettyjä tuotteita, ja sy-voide on sellainen joka on mulle puhtaasti hemmottelujuttu. Tiedän tasan tarkkaan että käytännössä kaikki käyttämäni kasvovoiteet sopivat myös mun silmienalusille, mutta silti haluan erillisen sy-voiteen. Siis todellakin haluan, eikä siinä ole mitään tieteellistä perustetta. (No, ehkä sellainen koostumusperustelu, että tykkään sy-iholla täyteläisemmästä koostumuksesta..) Mutta suurin syy on se, että minusta vain on mukavaa käyttää sy-iholla eri voidetta. Ja se saa riittää perusteluksi :)
Mukavaa, että olet tehnyt postauksen myös ei-niin-omasta genrestäsi :) Lieracin merkki on tuttu nimenomaan Hydrogenist-seruminsa ansiosta, ja olen niitä tuotteita silmäillytkin.. mutta hinnat aina sen verran hillinneet kokeilunhalua. (laadukkaaksi havaitusta voisi maksaakin, pelkästä kokeilusta ei oikein tee mieli..)
Luin jostain kaikenlisäksi, että seerumissa ja voiteessa on todella vahva haju :(
Oliko voiteissa (tai joissain niistä) erityisen silikoninen tuntuma? Silikoniyhdisteillähän sen liukuvan pinnan saa, mikä ei ole aina huono juttu, mutta itse pitäisin enemmän hiukan öljymäisestä fiiliksestä..
Kyllä näiden tuoksu on tosiaan aika voimakas. Tuntuu, että se on melkein standardi selektiivisessä kosmetiikassa, kun tuoksun ajatellaan liittyvän niin olennaisesti tuotteen hemmottelevuuteen. Tuoksu toki katoaa iholta nopeasti, mutta joo, voidetta levittäessä sen aistii aika vahvana.
Hydragenist-voiteissa silikonisuus tuntuu kyllä, koska niihin on haluttu luoda sellainen "sorbettimainen" koostumus joka saadaan aikaan vain silikoniyhdisteillä. Fiilis on jopa aavistuksen verran kevyen primer'mainen, minkä pohjalta nämä tekevät erityisen hyvän pinnan meikille.
Itsehän en luonnonkosmetiikan käyttäjänä ole silikonisen tunnun ystävä (enkä ole koskaan ollut), mutta Hydragenist-voiteissa niiden, etenkin Gel-Cream-version mieletön raikkauden ja kosteuden tunne iholla kumoavat silikonin "anti-reaktion". Minun on vain myönnettävä, että silikonisuudesta huolimatta nämä jättävät iholle paljon enemmän kosteutta kuin perinteisesti käyttämäni päivävoiteet. Ja silikonin jättämä okklusiivinen pinta vielä auttaa kosteutta pysymään ihossa paremmin. (Vähän sama juttuhan kävi aikoinaan mineraaliöljypitoisen kuivan ihon voiteen kanssa, jota testasin jalkavoiteena. Olen kategorisesti suosinut kasviöljyjä ja -rasvoja mineraaliöljyn yli, ja teen niin edelleenkin, mutta jalkavoidetestissä en voinut muuta kuin myöntää mineraaliöljyn ilmeisen ylivertaisen vaikutuksen kosteuden lukitsemisessa. Jalkojeni iho parani niin merkittävästi verrattuna vaikka sheavoi-pohjaisiin voiteisiin. Pelkät kasvipohjaiset voiteet eivät toimi näihin korppujalkapohjiin yhtä hyvin kuin mineraaliöljypohjaiset, ei auta kuin hyväksyä, oli tunneperäinen suhde ainesosiin mikä hyvänsä.)
Silikonisuuden kokemus on lopulta makuasia, ja vaikka itse en sen synteettisestä tunnusta niin välitä, en myöskään voi kieltää sen etuja etenkin ihon pinnan silotuksessa. Useimmat kuluttajat tuntuvat pitävän silikonin vaikutuksesta kosmetiikassa; sen tuomasta silkkisyydestä ja helposta levittyvyydestä ja kyvystä häivyttää juonteita ja ihohuokosia. Eihän se ihoa hoida niinkuin öljyt, mutta millään toisella ainesosalla ei toisaalta ole samoja ihon pintaa välittömästi kaunistavia ominaisuuksia kuin silikonilla.
Välillä olen miettinyt, että jos ihotyyppini olisi toisenlainen, olisi omakin suhtautumiseni silikoneihin kenties erilainen.
Nykyisellään ne ovat minulle välttämättömiä vain hiusten latvoihin jätettävissä seerumeissa <3
Minäkin olen ymmärtänyt silikonin merkityksen mm. okklusiivisten ominaisuuksiensa ansiosta, muutenkin osana hyvin formuloitua tuotetta se ei raaka-aineena häiritse itseäni lainkaan. Eri asia on sitten, jos voiteessa on selkeästi silikoninen *tuntu*, siis pahimmillaan sellainen keinotekoisen nahkeansileä, joka ei kuitenkaan kosteuta tarpeeksi... Kuulostaa siltä, että Lieracissa on onnistuttu raaka-aineyhdistelmän tasapainon suhteen ja tulos toivotunlainen.
Näin minä sen koen :) Kyllä, voiteessa on synteettisten ainesosien tuoma sileyden ja tasoittavuuden tunne joka tekee siitä välittömästi eri tuntuisen kuin mitä luonnonkosmetiikan voiteet ovat, mutta tunne on samalla myös erittäin kosteuttava ja raikas, jutussa käyttämäni ilmaisu "vesihuntu" on mielestäni aika kuvaava.
"Lieracin merkki on tuttu nimenomaan Hydrogenist-seruminsa ansiosta, ja olen niitä tuotteita silmäillytkin.. mutta hinnat aina sen verran hillinneet kokeilunhalua. (laadukkaaksi havaitusta voisi maksaakin, pelkästä kokeilusta ei oikein tee mieli..)"
Lieracin tuotteiden minikokoja on ollut tosi usein messuilla myynnissä. Oon siis nähnyt i love me -messujen lisäksi ainakin outlet-messuilla useampaan kertaan. Vois kuvitella, että niitä minituubeja ois saatavilla muualtakin.
Lieracilla on myös älyttömän ihana vartalokuorinta (Sensorielle muistaakseni), ehdoton suosikkini mutta hinta hipuu neljääkymppiä. :/ Toki se on aika riittoisaa, että välillä voi hemmotella itseään. :D
Ot, mutta osaisitko suositella edullisempaa yhtä hyvää ruskeaa eyelineria kuin Estee Lauderin Double Wear? Olen käyttänyt tuota, mutta nyt en voi laittaa kolmeakymppiä rajausväriin.
Valitettavasti en tunne muita Double Wearin kaltaisia, yhtä kestäviä eyelinereita :/ Jos siis etsit saman teknologian (vastustaa niin kosteutta kuin rasvaisuuttakin) eyelineria.
Lueskelin vähän vanhoja postauksia ja kommenttilaatikossa kehuttiin Goshin eyelinereita. Käynen tsekkaamassa Sokoksella, mitä on valikoimissa nykyisin. :) Pohjustan aina luomet niin rasvankesto ei ole välttämätön, mutta räntäsateella en halua näyttää pesukarhulta.
Toinen, aivan ihana hemmottelusarja, jonka hinnat ovat kipurajani yläpuolella, on hoitolasarja Matis. Sain joskus näytekoon siitä vartalovoiteesta, ja hyvänen aika sitä ylellistä tuoksua..!
Kasvovoiteetkin kiinnostaisivat, mutta ... Joskus sitten, kun on rahaa :))
Jokin suomenkielinen verkkokauppa myi niitä joskus, enää en ole varma saatavuudesta.
Ostin apteekin alekorista tuon seerumin ihan tästä postauksesta jääneen mielikuvan perusteella. Hetken kyllä pyörittelin sitä alehintaistakin pakkausta, mutta onneksi ostin - kerta kaikkiaan LOISTAVA! Useampikin erilainen ns. kohtuuhintainen seerumi on tullut ostettua, mutta mistään muusta ei ole tullut kertaheitolla kosteuttavaa tulosta. Valtava ero!
Onpa kiva kuulla :) Hieno juttu :)