Kuukausi sitten pääsin osallistumaan unelmatapahtumaan; viiden päivän joogaseminaariin Amorgoksen saarelle, näyttämönä maisemat, jotka jo itsessään tarjoavat luontaiset puitteet retriitille ja hiljentymiselle luonnon kauneuden keskellä.
Massaturismi ei ole saavuttanut Amorgosta ja sen kuvankauniita kyliä, ja paikka on kuin luotu kiireettömään oleiluun jossa luonnonkauneudesta, Egean saarten satumaisesta valosta ja meren loputtomasta sinestä nauttiminen on loman parasta ohjelmaa.
Elysia Yoga Convention järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja on ensimmäinen laatuaan koko Kreikassa. Tapahtuma kokosi pieneen Egialin kylään joogan harrastajia ja opettajia ympäri maailmaa, kauimpaa tulleet olivat Indonesiasta ja Etelä-Afrikasta.
Tapahtuman järjestänyt, jooga- ja hyvinvointimatkailuun erikoistunut Aegialis Hotel toivoo seminaarista vuosittaista tapahtumaa. Huhtikuun alkuun sijoitettu tapahtuma auttaa muassaan aikaistamaan saaren matkailusesonkia. Kreikassa eletään aikoja, jolloin matkailuyrittäjienkin on mietittävä kaikki keinot sesongin pidentämiseksi.
Pienellä, äärettömän luonnonkauniilla ja ei-valtavirtaturismia vetävällä Amorgoksen saarella hyvinvointimatkailu on se juttu. Tänne tullaan patikoimaan, joogaamaan, mietiskelemään ja keräämään villiyrttejä. Idyllisten kylien rauhallinen tunnelma viehättää matkailijaa, joka etsii autenttisempaa Kreikka-tunnelmaa matkamuistomyymälöiden tuolla puolen (- vaikka kyllä niitäkin täältä löytyy, ei vain tungokseksi saakka.)
Kuten viime syksynä kirjoitin, Amorgoksen Aegialis-hotellin sijainti on poikkeuksellisen kaunis, ympäröivän maiseman muodostaessa sellaisen harmonian että tuntuu kuin olisi sisällä jossain Välimeren kauneutta ylistävässä elävässä taulussa. Luonto maalaakin ne kauneimmat taulut.
Aegialis on paikka, jossa minunkin kaltaiseni levoton menijä ja kokija hidastaa ja rauhoittuu, kokee halua pysähtyä aloilleen vain olemaan ja nauttimaan. Jos voin Santorinin lisäksi nyt nimetä Kreikassa paikan, jonne voisin mennä lomalle vain istuakseni hotellin terassilla katsomassa maisemaa, se on Amorgoksen Aegialis. Jos täällä käy, ymmärtää mitä tarkoitan.
Yksi seminaarin puhujista, norjalainen Kat Gellin, ainakin tietää; hänet ja miehensä vihittiin Aegialiksessa viime syksynä.
Kerronpahan, että yritys kirjoittaa kevyen tiiviissä paketissa blogiformaattiin tällaisesta minun kokemuspohjallani ainutlaatuisesta tilaisuudesta on ollut yhtä vaivatonta kuin lajitella meidän saranoiltaan pursuavan varastomme sisältöä ja tiivistää se parille hylllylle siisteiksi pinoiksi. Kuvia, tuntemuksia, ajatuksia, oivalluksia ja analyyseja viikolta on niin valtavasti. Oman varastonsa täydeltä.
Yritä nyt siinä valita kaikesta materiaalista mitä jättää pois ja miten muuntaa jäljelle jäänyt lukuystävälliseen muotoon ja helposti kulutettaviin some-viihdepaloihin. Pitkän linjan blogikirjoittajana tiedän hyvin minkä tyyppisiä ja minkä pituisia tekstejä jaksetaan lukea. Välillä kirjoitustilanteet aiheuttavat ristiriitaa; on kokenut jotain josta haluaisi kertoa suunnilleen kaiken, mutta samalla tietää, ettei siinä ole järkeä koska sen jaksaisi lukea viisi ihmistä ja äitini. Välillä tuntuukin, että tarvitisin oman toimittajan joka lukisi ja tiivistäisi kirjoituksiani ja sanoisi, "Tämä riittää, tämä on hyvä. Jätä tuo pois." :)
Viisi päivääni ja kuusi yötäni joogien keskellä yhdessä Kreikan kauneimmista kohteista oli kuitenkin sen laatuinen kokemus, josta haluan kirjoittaa monisanaisesti ja -kuvaisesti. Se lukekoon ken jaksaa. :)
Tässä osassa kerron fiiliksistäni joogaretriitin ensikertalaisena ja viikon mielenkiintoisimmista tunneista.
Elysia-viikolle osuneilla upeilla säillä oli yksi huono puoli; hellivä aurinko ja hotellin kutsuva allasalue saivat monet osallistujat valitsemaan iltapäivätuntien ja sisätiloissa pidettyjen luentojen sijaan köllöttelyn aurinkotuolissa... Ei yllättävää kun ympäristö on tällainen, vaikka tyhjät penkit luennoilla varmasti vähän järjestäjiä harmittivatkin.
Itsekin myönnän altaan vetäneen minut puoleensa pariksi iltapäivän kuumimmaksi tunniksi ensimmäisenä päivänä... ;)
Aegialiksessa on joogasaleja sekä sisä -että ulkotiloissa. Hotellin suosiosta joogaretriittien kohteena kertoo yläoikealla näkyvä tänä vuonna valmistuva lisärakennus, johon tulee lisää saleja kahdessa kerroksessa.
Joogaryhmät ovat itse asiassa Aegialiksen suurin asiakasryhmä. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että joogamatkailu on niin suuri oma matkailun muotonsa..? Minulle tämä tuli vähän uutena juttuna, vaikka minunkin entinen joogaopettajani on mainostanut kurssilaisten omia matkoja etelään joogailemaan.
Hotellin johtaja Irene Giannokopoulos toivottamassa seminaarin osallistujat tervetulleiksi.
Hotelli on Giannokopouloksen perheen omistuksessa eli kyseessä on ehta kreikkalainen perheyritys.
Minä ja jooga
Olen joogaajana varsin kokematon; olen käynyt vuosien varrella vain satunnaisilla kansalaisopiston hathajooga-tunneilla. Muista joogamuodoista en tiedä mitään enkä ylipäänsä ole perehtynyt joogaan millään lailla syvällisesti. Minulle jooga on edustanut yhdenlaista tapaa huoltaa kehoaan (ja mieltään) ja harjoittaa kiireettömyyttä.
Kävi ilmi, että Elysian ohjelma on suunnattu edistyneemmille joogan harjoittajille ja meitä vasta-alkajia oli mukana vain kourallinen. Suurin osa osallistujista oli pitkän linjan joogeja ja tuntui, että joka toisella oli myös opettajan pätevyys.
Koinkin ensimmäisellä joogatunnilla pientä "apua, mihin olen joutunut..!" -tunnetta tuntien tason käydessä selväksi. Opettajan huudellessa mihin asanaan eli asentoon seuraavaksi taivuttaisiin, olin useimmiten ihan kysymysmerkkinä, sillä eiväthän nuo sanskriitin termit minulle mitään sano. Joogien puheessa vilisi sanoja kuten prana ja chakra jotka olen epäilemättä joskus kuullut, mutta joogaan syvällisemmin perehtymättömänä en tiennyt mitä ne tarkoittivat.
Vasta-alkajuuteni sekä joogakielellinen muuri aiheuttivatkin minulle retriitin aikana lievää ulkopuolisuuden tunnetta. Alkupäivinä jopa koin, että jaa, täällähän pitäisikin olla tietyllä valaistumisen tasolla ja suhtautua joogaan ihan eri tavalla kuin mitä se kaltaiselleni perusjumppailijalle edustaa, että "kuuluu joukkoon".
Tosiasiassa ulkopuolisuuden loin kuitenkin vain minä itse perusteettomilla oletuksillani ja alemmuuden tunteisiin taipuvaisella luonteellani. Joogien asenteessa ei ollut minkäänlaista vähemmän arvostavaa suhtautumista meitä tuntien "säheltäjiä" kohtaan, opettajat olivat ystävällisiä ja gurut juttelivat meille taviksille yhtä sydämellisesti kuin kaltaisilleen.
Voin kuitenkin kuvitella, että yhteenkuuluvuuden tunne on ihan erilainen ryhmässä, jonka jäseniä yhdistää tietty elämänkatsomus, harrastus ja perehtyneisyys lajiin. Heistä monella olisi varmasti ollut yhtä hassu olo kosmetiikkabloggaajien seminaarissa ^_^
Hannah Faulknerin tunnilla haettiin yhteyksiä joogaliikkeiden ja antiikin Kreikan taiteen välillä
Ja hei - vaikka aurinkotervehdykset eivät sujuisikaan niin mahdottoman sulavasti, onko se kovin kamala juttu tällaisten maisemien äärellä?
Kun oma kömpelyys kiukutti, katsoin vain ulos joogasalin terassilta. Mieli tyyntyi nopeasti ja omat vaatimukset itseä kohtaan lähinnä nolottivat.
Kaikki seminaaripäivien tunnit eivät suinkaan olleet joogaa tai ylipäänsä liikunnallisia.
Kat Gellinin ja Vivian Richmondin workshopissa avattiin skandinaavisen elämäntyylin saloja työn ja vapaa-ajan näkökulmasta. Koin aiheen yhtenä seminaarin mielenkiintoisimpina, ehkä sen suhteellisen keveyden kannalta verrattuna muuhun luennolliseen ohjelmaan (johon kuului mm. surun käsittelyä, masennuksen hoitoa ja ayurvedan perusteita), ehkä oman pohjoismaalaisuuteni kannalta.
Skandi-workshopissa annettiin konkreettisia vinkkejä pohjoismaalaisen elämäntyylin noudattamiselle, kuten kokonaisvaltaisen puhtauden tavoittelu; juomaveden filtteröinti, luomutuotettujen vihannesten syöminen, kemikaalikuorman vähentäminen ja synteettisten kemikaalien vaihtaminen luonnollisiin.
Lontoossa asuva Kat kertoi, että suomalainen "sisu" on viime vuonna kohonnut Englannissa yhdeksi elämäntapasanaston trendi-ilmaisuksi tanskalaisen "hyggen" ohella.
Mielenkiintoista :)
Tanskalainen, sittemmin amerikkalaistunut näyttelijä Mette Kolding oli minulle henkilökohtaisesti yksi seminaarin inspiroivimpia luennoitsijoita ja persoonallisuuksia. Mette piti heti seminaarin aloituspäivänä valtavan kiinnostavan esityksen aiheesta "Jooga ja julkinen esiintyminen", jossa annettiin työkaluja esiintymisjännityksen helpottamiseen joogan keinoin - ja ilman joogaa.
Tiedättekö, kun välillä kohtaa henkilöitä joiden karisma oikein huokuu yli ja mistä tahansa he puhuvat, se tempaa mukaansa? Mette on juuri tällainen henkilö. Kävin hänen kanssaan viikon aikana keskusteluja myös illallispöydässä ja lumouduin hänen elämänasenteestaan. Kuuntelin maailmaa nähnyttä ja paljon saavuttanutta naista, ja kun pääsimme aiheeseen slow living Mette sanoi; "Tiedätkö mitä, Sanni? Olen elänyt koko elämäni hidasta elämää, en ole varmaan ikinä tehnyt täysipäiväistä työviikkoa tai pitkiä päiviä." Silti hän on saavuttanut ja tehnyt aivan valtavasti. CV täyttäisi pienen kirjan...
On se kiehtovaa miten eri lailla elämänsä voi järjestää. Miten siihen voi suhtautua.
Minäkin vain stressaan ja stressaan ja luon huolia, vaikka sivustakatsoja näkee kaikki mahdollisuudet kauniiseen, rauhalliseen elämään. Millä sitä saisi ne omat lasinsa puhdistettua näkemään vain sen oleellisen, millä on oikeasti merkitystä ja mihin keskittyä...
New Yorkin mies David Kennet lukeutui niinikään seminaarin kiinnostavimpiin tuttavuuksiin. Muusikko/ääniparantaja/holistinen allergiahoitaja/hieroja (tittelilista jatkuu varmaan loputtomiin) piti viikon aikana workshoppeja shamaanisten äänten voimasta ja vaikutuksista. Davidin tunnit lukeutuivat ohjelman suosituimpiin, ja osallistujat kuvailivat vuolaasti vahvoja kokemuksiaan.
Minäkin osallistuin yhdelle Davidin tunnille. Oma kokemukseni ei ehkä ollut suorastaan hengellinen mutta voimakas, kyllä. Ainakin ihan uudenlainen kokemus elämän kokemuspankkiin talletettavaksi.
Makasimme alustoillamme silmät ummessa Davidin alkaessa laulaa ja soittaa rumpuaan. Melkein teki mieli avata silmät ja tarkistaa, oliko paikalla enää David Kennet vai oliko huoneeseen ruumiillistunut toinen henkilö, niin erilaiselta miehen shamaaniääni kuulosti. Joku kuvaili myöhemmin joutuneensa laulun aikana lähes transsin kaltaiseen tilaan tai vähintään irtautuneensa Aegialiksen kylpylän joogasaliympäristöstä.
Minä saatoin vain todeta rentoutuneeni täydellisesti ja unohtaneeni kaiken muun ympäriltäni, luovuttaneeni itseni ääneen ja sen väreilyyn. Rummun hypnoottiseen kumahteluun. Riittävän voimakas kokemus minulle sekin.
Kerron lopuksi miehestä, jolla oli ehkä lämpimin aura jollaisen olen koskaan kohdannut. Seminaarin sympaattisin mies.
Reiki- ja kristalliparantaja Steven Mangini Oklahomasta kuuluu Aegialis-hotellin omistajaperheen ystäviin ja oli saapunut jooga-tapahtumaan antamaan halukkaille virallisen ohjelman ulkopuolella kristallipyramidihoitoa. Ja kenties vain levittämään mahdottoman lämmintä säteilyä ja hyvää mieltä.
Kerroin aikaisemmin, etten ollut Elysia-viikon aikana ihan tämän vuoden parhaissa mahdollisissa tunnelmissa (liittyen henkilökohtaisiin juttuihin, ei jooga-tapahtumaan). Steven oli kuin äänetöntä, ihmisen muotoista energiaterapiaa. Saatoin istua hotellin terassilla suremassa, ja Steven ilmestyi hiljaa jonnekin taustalle. Joskus hän suoritti toiselle kristallihoitoaan, joskus ei. Riitti että hän oli samassa huoneessa. Hänen läsnäolonsa rauhoitti ja vei piikit huolen ja murheen tuntemuksiltani.
Puhuimme toisillemme vasta seminaarin viimeisenä päivänä, jolloin rohkaistuin kysymään, voisinko minäkin kokeilla kristallipyramidia. Se onnistui, totta kai.
Steven kertoi, että kristallipyramidi vastaa mittasuhteiltaan Egyptin pyramideja. En tiedä mitä merkitystä sillä on, tai pyramidiin käytetyllä kristallilaadulla (muistaakseni kvartsia), mutta hoidosta tulee hyvä olo.
Kuten Davidin shamaaniääniterapia, Stevenin kristallihoito on eri ihmisille varmasti hyvin erilainen kokemus omista lähtökohdista riippuen. Näin viikon aikana joidenkin nauravan, hymyilevän, nukahtavan tai murtuvan kyyneliin pyramidin sisällä. Ne olivat kaikki tunnelatautuneita hetkiä. Steven laskee pyramidin hoidettavan pään ympärille ja kilauttelee kristallirakennetta sauvalla niin, että se ikäänkuin soi. Pyramidin soidessa Steven kertoo hoidettavalle, että tämä on rakastettu ja ainutkertainen.
"The sun came out for you today", sain kuulla. "How could you be anything less than perfect".
En tiedä tuliko energia kristallista vai Stevenistä itsestään, eikä sillä ollut merkitystä. Minulle tuli valtavan lämmin, tyyni ja hyvä olo. Ja lopulta juuri sillä on merkitystä minulle; saada kokea hyvää ja hyvyyttä.
En ollut joogaretriitin jälkeen yhtään sen henkisempi, valaistuneempi tai välttämättä edes vakuuttuneempi, että jooga on juuri minun juttuni. Mutta olin mielettömän hienoa kokemusta ja ihmisiä rikkaampi.
Ja sydämessäni uusi lempipaikka Kreikassa.
30 comments on “Minä ja joogit - kokemus Elysia”
On kyllä mielettömän hienon näköistä Amorgoksella ja todella kiinnostava kertomus tuosta viikosta. On helppo ymmärtää, että tuo oli unohtumaton viikko ja ainutlaatuinen tilaisuus kokea jotain, mitä myöhemmin on hauska muistella. Huolesi siitä, että juttu on liian pitkä on kyllä aivan turha, koska ainakin itse luin sen saman tien kahteen kertaan ? Kiitos siis kun päätit näin paljon meille tuosta viikostasi jakaa sekä noista valokuvistasi, joista aina tulee aurinkoiselle ja hyvälle mielelle ?
Amorgos nousi mulla tältä istumalta 'must visit again' listan yläpäähän tämän ja muutaman aiemman Amorgos postauksesi luettuani ?
Toivon myös lämpimästi, että olet löytänyt ratkaisuja noihin mieltäsi tuonkin viikon aikana kalvaneisiin huoliin, joihin tässäkin postauksessa viittaat. Toivottavasti siis saat aloittaa uuden kesän hyvillä mielin ja iloisella fiiliksellä myös nyt tänne pohjan perukoille palattuasi ⛱
Mahtavaa ^_^ Ihana kuulla. Ja vielä toinenkin osa on luvassa, en voi hillitä haluani jakaa lisää kuvia noilta päiviltä <3 Onneksi voin itse päättää mitä täällä julkaisen ^_^ :)
No, ne ovat prosessissa... Ei siihen voi oikein muuta sanoa, toivon parasta ja niiden lasien puhdistumista <3
Antoiko saaristo vastaukset? Puhdistuiko lasit ja ahdistus poistui? Entä oliko Tukholman lukijamatka onnistunut? Siitä ei ole ollut matkatarinaa vielä. :)
Hei Marja,
Kiitos huolenpidostasi <3 En kuitenkaan halua blogissa enempää kommentoida näitä henkilökohtaisia huolijuttujani, ainakaan tällä hetkellä. Toivottavasti ymmärrät.
Tukholman lukijamatkalle kävi niin, että se valitettavasti peruuntui. Siksi en ole siitä kirjoitellut.
Nakkasin sua maililla :) Tulin vaan tätä kautta ilmottamaan, jos se menee vaikka roskapostiin tai jotain sellaista :)
Oli saapunut, luen juuri :)
Aivan todella mielenkiintoinen postaus ja joogaretriitti vaikuttaa ihanalta! Kauniita kuvia olet ottanut. Paljon tsemppiä sulle ja aurinkoista kevättä <3
Kiitos, hyvää kevättä sinnekin :) Jospa tuo lumen tulo sentään loppuisi kohta ^_^
Älä huoli pidemmistä postauksista, kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Minusta on mukava lukea erilaisista asioista enkä odota että kaikki postaukset olisivat lyhyitä.. hetken mittaisen viihteen haen vaikka instagramista. Pidän kovasti Kreikka-postauksista ja luen aina kaikki. Jos joskus kiireessä jää jotain lukematta niin ennemmin skippaisin jonkun silmämeikkijutun. Kauas on tultu siitä kun luin tätä nimenomaan meikkiblogina :)
:)
Oi, ihana postaus. Kosketti minua jostain syvältä ja muutamassakin kohdassa tuli kyyneleet silmiin, kun oli niin kaunista. Olet kokenut mahtavan kokemuksen. Ja tuo kristallipyramidijuttu. Tuollainen hetki olisi todella ihana kokea. Hyvyyttä ja rauhaa <3
Olipa ihana ja aito postaus, melkein tuli kyyneleet silmiin kun luin. Jooga on mulle tosi rakas harrastus, mutta oon aika stressaava, suorittava ja myös helposti alemmuudentuntoja kokeva ihminen, joten tuollainen viikko olisi varmasti samanaikaisesti sekä ahdistava että rauhoittava ja puhdistava. Ainakin joutuu kohtaamaan niitä omia asioitaan.
Huvitti tuo kun muut saivat aina mitä ihmeellisempiä tuntemuksia noista tunneista. Tuntuu, että ihan joka paikassa, missä on ns henkisiä ihmisiä (seurakunta, meditaatio, shamaanijuttu, reiki, missä nyt kaikissa olenkaan elämäni aikana käynyt), kaikki muut saavat mullistavia tuntemuksia, paitsi minä. Joko olen niin lukossa sisältä, että mitään ei tapahdu, tai sitten olen vain liian realisti ja jalat maassa oleva. Ken tietää.
Mutta siis se vielä, että enpä ole ikinä nähnyt noin upeita joogasaleja!!! Uhh.
Mä olen kans jonkun verran aikoinani pyörinyt noissa henkisissä piireissä ja kuullut joskus jopa kommentin "mä en jostain syystä saa suhun yhteyttä" ihmiseltä joka omien sanojensa mukaan näki muiden entiset elämät :D
:D
Sitä se oli. "Ahdistavuus" tuli minulle oikeastaan yllätyksenä, taas sai oppia itsestään (reaktioistaan erilaisissa tilanteissa) uutta. Lähdin seminaariviikolle odotuksin, että täällä ainakin pääsen kunnolla rauhoittumaan ja voin hioa taitojani keskittyä olennaiseen, mutta viikko olikin aika lailla ihan muuta... :) Positiivista, ehdottomasti, mutta eri lailla positiivista kuin mitä odotin.
Mä olin nyt ensimmäistä kertaa tämän tyyppisessä tapahtumassa. Mietin itsekin, että johtuvatko lievemmät kokemukseni siitä, että olen jollain tapaa skeptinen (vaikka suhtaudun kaikenlaisiin kokemuksiin aina avoimin mielin), vai siitä että minulla oli viikon aikana niitä omia työstettäviä juttuja jotka vaikuttivat ylipäänsä "henkiseen" läsnäolooni tunneilla enkä ollut "oikealla tavalla" virittynyt, vai yksinkertaisesti siitä, että kaikki eivät vain ole sillä tasolla joka mahdollistaa tällaiset henkiset kokemukset. Kenties kaikki vaikuttivat.
Nyt kun alan miettiä, niin olen oikeastaan koko elämäni ajan odottanut että jonain päivänä kokisin jotain ns. yliluonnollista tai superhenkistä, millä sanoilla sitä nyt kutsuisikaan... Olen lapsesta saakka ollut herkkä aistimaan ja tavallaan jopa uskonut yliluonnolliseen, vaikea selittää. Silti en ole koskaan kokenut mitään yliluonnolliseksi luokiteltavaa. En vain taida lopulta kuitenkaan olla sillä tasolla. Okei, yliluonnollisuus ei suoranaisesti liity joogaan, mutta tarkoitan ylipäänsä tavallisen "arkihenkisyyden" ja kokemusten ylittäviä asioita ja kokemuksia.
Oon kans ollut mielestäni aina hyvin avoin mahdollisille kokemuksille, jo sillä perusteella, että olen kaikenlaisia näitä henkisiä asioita kokeillut. Vaikka toisaalta samanaikaisesti myös skeptinen, mutta toisaalta annan aina mahdollisuuden, jos en muutoin niin ainakin huvin vuoksi. En silti nähnyt voimaeläintäni shamanistisen istunnon aikana, vaikka kaikki muut näkivät omansa. Toisaalta riparilla tulin uskoon, ehkä olin silloin avoimempi, mutta myös naivimpi. Se oli varsin mullistava ja yliluonnollisen tuntuinen kokemus, jonka avulla pääsin orastavasta masennuksesta eroon. Sittemmin sekin kuitenkin jäi, mutta eipä masennuskaan enää palannut.
Nykyään koen jonkinlaista rasitusta siitä, että joogatunneilla tms jaetaan kokemuksia pienen meditaation tms jälkeen. En tahtoisi kuulla muiden mahtavista energiavirroista, koska se saa omat tuntemukseni tuntumaan niin vähäpätöisiltä, vaikka järjellä ajateltuna ihan jo se hiljentyminen ja rauhoittuminen on hirveän hyvä ja tärkeä asia. Oon niin suorittava luonne, että muiden mullistavat kokemukset saa heti miettimään, että pitäisikö tehdä jotain enemmän tai paremmin, ja miksi minä en pysty, jos muut pystyvät. Haluaisin mieluummin päästä tämmöisetä ajatusmaailmasta eroon kuin saada niitä mullistavia kokemuksia. Siksi joogaankin nykyään aika paljon lähinnä kotona, mikä ei toisaalta auta näiden asioiden työstämisessä, vaan on ennemminkin niiden välttelyä.
Mä olen niin shamanismi-noobi etten ole voimaeläimistäkään kuullutkaan... :) Mutta kuulostaa valtavan kiinnostavalta. Mä voisin tutustua vaikka mihin silkasta uteliaisuudesta, maailmassa on niin mielettömästi kaikkea kiehtovaa.
Saan tosi paljon kiinni noista tuntemuksista joista kirjoitit jälkimmäisessä kappaleessa.
Juuri tällainen minäkin taidan olla. Näitä tuli todellakin mietittyä joogaretriitin aikana, etenkin Stevenin kristallikäsittelyn jälkeen. Ja ihan yleisellä tasolla sitäkin, miksi jooga ei ole minulle koskaan näyttäytynyt henkisenä asiana, miksi en ole hathajoogatunneillakaan (tai niiden jälkeen) koskaan kokenut mitään syvällisempää kuin miellyttävää tunnetta kehossa ja mielessä. En ennen Elysiaa ollut tullut edes ajatelleeksi, että joogatunneilla pitäisi tuntea jotain erityisen henkisiä kokemuksia...
Kävin joskus yli 10 vuotta sitten silloisen hippipoikaystävän mukana jollain shamanismitunnilla, mutta en kyllä välttämättä enää menisi. :)
Oli kiva kuulla sun ajatuksiasi tästä aiheesta. Myös Katja Kokko kirjoitti hiljattain joogasta ja täydellisyydentavoittelusta. Ihanaa, että näistä ajatuksista puhutaan, eikä olla vaan että "no pain, no gain".
Täytyykin käydä lukemassa Katjan jooga-juttu :)
Mä kuulun siihen vähemmistöön, joka rakastaa lukea pitkiä juttuja :) Tämäkin meni ihan kevyesti. Odotan innolla jatkoa!
Kirjoituksesi herätti ajatuksia etenkin porukkaan kuulumisesta. Olen testaillut joskus joogaa ja haluaisin kovasti päästä siihen "sisään", mutta sitä ei ole ainakaan vielä tapahtunu. Tuntuu, että monilla on oma porukkansa (uskonto, jooga, ruokavalio, ammatti yms), johon kuuluu vahvasti ja jonka kautta saa vahvoja, lähes hengellisiä kokemuksia. Itse en ole tällaista vielä löytänyt, mikä ehkä hieman harmittaa. Mulla on vahva halu kuulua johonkin porukkaa. Kadehdin hieman ihmisiä, jotka osaavat olla täysin itsenäisiä. Voin samaistua sun tunteeseen vähätellä itseä ja tuntea olonsa helposti ulkopuoliseksi.
Samoja fiiliksiä. Joogattuani satunnaisesti teini-iästä asti varsinaisesti hurahdin joogaan vasta Aasian-matkalla, jossa kävin muutaman joogaretriittipaikan avoimilla joogatunneilla. Siellä se meininki ja tunnelma oli jotain niin ainutlaatuista, ihan erilaista verrattuna Suomeen. Esim. se yhteisöllisyys. Ei Suomessa ainakaan mun joogatunneilla pahemmin jutella muiden kuin omien tuttujen kanssa. "Hurahdukseni" oli käytännössä siis tunne siitä, että haluan joogata paljon enemmän, ja kotiin palattuani ilmottauduinkin joogakursseille ja latasin Down Dog -jooga-applikaation (ilmainen, suosittelen!) ja liityin Facebookin joogaryhmiin. En koe olevani mitenkään edistynyt joogi, mutta näiden myötä koen jo kuuluvani osaksi joogayhteisöä, vaikkei mulla mitään konkreettista joogahengailuyhteisöä olekaan. :D Jotenkin se silti tuntuu paljon omemmalta (ehkä juuri sen lempeyden, rakkauden ja itsensä hyväksymisen ja kuuntelemisen korostamisen vuoksi) kuin esim joku fitness- tai maratoonarimaailma, kai niissäkin on omat yhteisönsä.
Tämmöisiä ajatuksia herätti kommenttisi :)
Voin vain kuvitella. Itsellähän ei tietysti mitään kokemusta muista retriiteistä ole, mutta elysialaisten kanssa jutellessa sain kuulla, kuinka erilaisia retriittejä esimerkiksi Intiassa on. Elysia on niihin verrattuna hyvin viihteellinen kokonaisuus, en sitten tiedä onko tämä yleistäkin länsimaisissa retriiteissä.
Olen itsekin miettinyt aiemmin nettijoogaa, mutta Elysian opettajat sanoivat, etteivät he missään nimessä suosittele joogan harrastusta kotona nettiopastuksella, ellei pohjalla jo ole hyvää joogaperustaa. Kuulema liikkeiden vääränlaisella suorituksella voi vahingoittaa itsensä. Neuvo oli, että ensin pitäisi hankkia hyvät joogan perustaidot, sitten voi jatkaa itsenäisesti. (Ymmärrän että sinulla nimenomaan olikin nämä perustaidot :) Mutta omat nettijoogasuunnitelmani kariutuivat neuvoihin...)
Nyt kaavailen ostavani jossain vaiheessa tutustumiskortin tamperelaiselle joogasalille jos vaikka jooga avautuisi näillä tunneilla eri lailla kuin kansalaisopiston tunneilla. En ole esimerkiksi koskaan käynyt tunnilla jossa ihan perusteista lähtien selitettäisiin joogan filosofiaa ja hengitystekniikoita. Niinkin perustermi kuin chakra ei ollut minulle lainkaan tuttu vaikka olen osallistunut yhteensä neljälle eri kansalaisopiston alkeistason kurssille...
Eli ilmeisesti riippuen myös siitä, millaisilla tunneilla henkilö sattuu käymään, voi muodostua kuva joogasta enemmän henkisenä tai enemmän kehonhuollollisena kokemuksena. Minulle hathajoogatunnit rinnastuivat käytännössä aina kuntosalini venyttelytunteihin.
Oot muuten oikeassa tuosta nettijoogasta. Pitää kyllä yrittää paremmin muistaa sitä suositellessani, että se sopii vain niille, joilla on jo perustiedot yleisimpien asanoiden linjauksista sekä hieman tietoa muutenkin perusperiaatteista.
Oot varmaan jotain jo tutkinutkin mut voisin laittaa sulle meilillä oman analyysini tamperelaisista joogamahdollisuuksista, kun oon niitä melkein kaikkia kokeillut. :D
Laita ihmeessä :) Mulla on kokemusta Ahjolan lisäksi vain (yhden tunnin verran jonka sain lahjana) Om Yoga -koulusta.
Ihana kuulla :)
Mä olen mielestäni aika itsenäinen, mutta tunnen kuitenkin vahvasti myös sinun kuvailemiasi tunteita. Mitään hengellisiä kokemuksia en välttämättä etsi ryhmästä, mutta joukkoon kuuluvuutta kuitenkin. Hassusti koen ulkopuolisuutta jopa minulle niin läheisessä viiteryhmässä kuin kauneusbloggaajien joukossa. Koen sielläkin tavallaan "vääränlaisuutta", en ole yhtä aktiivinen tai yhtä innostunut tietyn tyyppisistä tapahtumista (etenkin promootio).
On se kyllä hassua miten vahvasti haluamme määritellä millaiset ominaisuudet ovat muka niitä "oikeita" ryhmään kuulumisen kannalta. Varmaan tosiaan siellä joogienkin keskuudessa voi olla tuntemuksia ulkopuolisuudesta jos ei tunnekaan yhtä syvää henkisyyttä kuin muut. En tiedä... Vaikka eihän ole mitään "oikeaa" tapaa olla osa saman kiinnostuksen tai harrastuksen kokoamaa ryhmää. Silti meillä on ihan kaikkeen liittyen tarve ajatella että pitää olla tietynlainen, oli se sitten ulkonäköön, ammattiin tai vaikka kumppanuuteen liittyvää. Me ihmiset olemme outoja otuksia.
Ihana juttu, kiitos <3
Mietin pitkään, miten kommentoisin tämän sellaisessa muodossa, että ainoa reaktio ei olisi "ei missään nimessä ikinä, ei hitto mitä hörhöjä munkin blogia lukee" :D Mutta en vain kertakaikkisesti malta olla kommentoimatta. Tämä on sen verran kontroversiaali kommentti, että voinet harkita, kannattaako sitä julkaistakaan - ehkä en suosittele (haluan tämän muutenkin viestiä vain sulle, en niinkään muille lukijoille. En kehtaa lähettää s-postia, sillä se tuntuu liian intiimiltä ja melkein tungettelevalta viestimeltä tällaisen asian kanssa lähestymiseen).
Hei Nimetön,
Minulla oli vihdoin tänään aikaa katsoa linkkaamasi video. Mitä siitä ajattelen? Valtavan, valtavan kiinnostavaa. Kontroversiaalia, varmasti, mutta äärimmäisen kiinnostavaa. Jos Suomessa olisi lain puitteissa mahdollista tutustua lähemmin tämän kaltaiseen terapiaan, saattaisin olla jo menossa. Vähintään mielenkiintoarvon vuoksi, saadakseni tietää lisää etenkin turvallisuusnäkökohdista.
Kiitos sinulle tästä, Nimetön. Taas olen saanut pienen uuden tiedonmurun laajentamaan onnetonta ja hälyttävästi murenevaa yleissivistyksen tasoani. :) (Ja kyllä, pidän tällaisiakin juttuja, jos nyt ei yleissivistyksenä niin sen laatuisena tietona jolla minua kiinnostaa itseäni sivistää.)
(Poistin loppuosan kommentistasi kun kerroit, että se oli osoitettu vain minulle, ei muille lukijoille. En voinut kuitenkaan vastata sinulle muuta kautta kuin tähän kommentin alle kun kommenttisi oli anonyymi vailla sähköpostitietoja. Joiden poisjättämisenkin ymmärrän hyvin.)
Samaistun ihan täysin ulkopuolisuuden kuvaukseesi. Olen kehittänyt ihme standardit, joiden mukaan en voi kuulua esim. harrastuksen "sisäpiiriin", osallistua keskusteluihin, neuvoa muita yms., koska en ole tarpeeksi hyvä/kokenut/oikean ikäinen... mitä nyt milloinkin. Harkitsin jopa lähtöä sinun ja Virven blogireissulle, mutta tuntui etten ole kuitenkaan riittävän kiinnostunut kosmetiikasta ja tuntisin itseni huonommaksi ja ulkopuoliseksi. Älytöntä, eikö :D No, ehkä joku toinen kerta saan kerättyä rohkeutta!
Mukavaa reissua kuitenkin ja aurinkoista kesän odotusta :)
Voi eihh...! Mutta toisaalta ymmärrän hyvin tällaiset tuntemukset, kun itsekin niitä tunnen. Voin kertoa, että minulle esimerkiksi kosmetiikkayritysten PR-tilaisuudet ovat superahdistavia tapahtumia, joissa koen niin valtavaa alemmuutta ja ei-joukkoon-kuuluvuutta että tahtoisin vain olla näkymätön. Siksi (maantieteellisten syiden ohella) en niissä juuri käykään.
Monen korvaan tämä kuulostaa varmasti kertakaikkisen hullulta, olenhan kuitenkin kuulunut Suomen kauneusblogisceneen jo pitkään, mutta kokemus on minulle todellinen eikä ole yhtään helpottunut vuosien varrella.