Viime viikolla tuli voimakas flashback vanhoihin aikoihin... Pullahiiriaikoihin.
Pulla. Perinteinen vehnään leivottu pulla. Suomalaisten rakkaimpia herkkuja - minunkin entisiä.
Olen aina ollut pullahiiri.
Puustit, pitkot, rahkapullat, ne olivat minulle "mässy of choice". Karkin syöminen muuten kuin satunnaisesti jäi murrosiässä, sen jälkeen tie vei makeanhimon iskiessä Makuunin karkkilaarien sijaan lähimmän leipomon tai ruokakaupan pullatiskille. ^_^
Vehnän, kuten sokerinkin (ja monen muun nopean hiilarin) on todettu koukuttavan koska ne stimuloivat aivojen palkitsemisjärjestelmää joka tuottaa mielihyvän tunteita. Tiettyihin ruoka-aineisiin tai ruokiin tulee poikkeuksellisen voimakas himo, ja pelkkä tuoksu voi laukaista järjettömän halun saada tuota ruokaa nyt heti, sekä fyysisiä reaktioita kuten suun vettyminen. "Ihan kuola valuu" ei ole pelkästään kuvaannollinen ilmaisu ;D kuten tiedämme ^_^
Pullan tuoksu saa minulla kuolan valumaan. En ole haistanut tuoreen, vastaleivotun pullan tuoksua pitkiin aikoihin, ehkä vuosikausiin. En vain ole sattunut kenenkään luokse leipomisaikaan. Viime viikolla satuin, kun olin anoppilassa.
Kirjoittelin siinä koneellani ja pikkuhiljaa tupaan alkoi tihkua paistuvan vehnäisen tuoksu. Aluksi se oli ihan neutraalin miellyttävä ja pysyi "taka-alalla" mutta levisi pian vastustamattomaksi tuoksuviettelykseksi joka teki mahdottomaksi keskittyä mihinkään. Ruskistuvan kuoren, sokerin, kanelin ja voin tuoksun häpeämättömän luokseenkutsuva yhdistelmä, johon liittyi vielä rusinan makea nuotti - ja minä en edes tykkää rusinoista. Mutta pullassa niiden tuoksu... eih, olin pian ihan pökerryksissä tuoksuiskusta.
Kun pullat nousivat uunista jäähtymään ja houkutus oli konkreettisesti siinä edessäni, saatoin kuitenkin katsella herkkumöykkysiä ilman raastavaa halua iskeä kynteni niiden pehmeään pintaan. Tiedän että ne maistuvat ihan sairaan hyvälle mutta ei minun kuitenkaan tehnyt mieli syödä niitä. Minun teki vain mieli vain, hmh, jotenkin ihailla niitä ja mietiskellä niiden vaikutusta aivoissani.
Oikeastaan pullien himottavuus ei sinällään vaadi mitään syväanalyysejä niiden koukuttavuuden mekanismin ollessa jo selvillä (sokeri + vehnä (+rasva) = palkitseva tunne, nopeaa mielihyvää), mutta minulle tyypilliseen tapaan tykkään ylimiettiä asioita. Miksi yhden ihmisen koukuttaa suklaa, toisen addiktio on perunalastut ja kolmas ei voi vastustaa korvapuusteja? Mistä se johtuu? Aivokuoren välittäjäaineiden ja reseptorien toiminnasta..? Hormoneista..?
Tällaiset vähän tummemmat, lähes palaneet pullat olivat mun suosikkeja :)
Minäkin tykkään suklaasta mutta se ei ole koskaan aiheuttanut hervottomia "pakkosaada"-kohtauksia. Suklaan tuoma nautinnon tunne ei ole lähellekään niin voimakas kuin leivonnaisten. Pulla aiheuttaa minulle sen klassisen "ei-voi-lopettaa" -efektin minkä sipsit ja irtokarkkipussi saavat aikaan toiselle.
Se mielihyvän tunne kun söi oikeaan voihin leivottua, lämmintä ja kosteaa, sopivasti sokerisen tahmeaa korvapuustia... se tuntui siltä kuin joku konkreettisesti vääntäisi vivusta euforiasuihkun päälle kehossa. Toinen vastaava mielihyvän tunne tuli yhdistelmästä kylmä maitokaakao + vastapaistettu, itseleivottu sämpylä jonka välissä oli pari siivua juustoa. Monikin ruoka on hyvää ja olinhan minä valtavassa spaghettikoukussakin, mutta mikään pastaruokakaan ei tuonut yhtä palkitsevaa tunnetta kuin pullat ja sämpylät. Vehnäiset leivonnaiset.
Nykyään himoitsen juustoa, mutta sitäkään tunnetta ei voi verrata vehnäisen aikaansaamaan kuola-valuu-efektiin. Juusto tuo minulle myös mielihyvää, mutta sen aikaansaamat fyysiset reaktiot eivät ole yhtä vahvoja kuin vehnäherkkujen. Eikä juuston syömättömyys saa aikaan vieroitusoireita niinkuin leivästä ja leivonnaisista luopuminen aikoinaan.
Sokerin ja vehnän yhdistelmässä on jotain joka vaikuttaa minuun kemiallisesti eri tavalla kuin juusto (jonka koukuttavuus piilee kaseiinissa).
Anoppi katseli kun kuvasin pullia ja kerroin tuoksun aikaansaamasta tunnereaktiosta. "Etkö muka koskaan enää voisi syödä pullaa?" anoppi kysyi. Kerroin että totta kai voisin, olenhan syönyt vuosien varrella muitakin ruokavaliooni sopimattomia hiilariherkkuja. Homman pointti on siinä, että syön sopimattoman hiilariherkun kun se tuntuu sen arvoiselta. Kuten viimeksi ystäväni häissä Ranskassa.
Kaikki kunnia anoppini herkullisille vehnäisille, mutta kanelipuustin syöminen tuona nimenomaisena iltapäivänä anoppilan tuvassa ei olisi tuonut hetkeen mitään lisäarvoa tai tuonut minulle hyvää mieltä ja oloa. Yhden pullan maistaminen olisi todennäköisesti johtanut vain haluun syödä toinen ja vielä kolmaskin. Joku kysyy siellä että "So what jos olisitkin syönyt kolme tai vaikka viisi?" Jep, ei se maailmaa kaada. Mutta se ei olisi tuonut minulle hyvää mieltä, toisin kuin ranskalaisen hääkakun maistaminen Normandiassa. Tai spanakopitan syöminen Kreikassa.
.
Aiheen innostamana :D tein pienen listan erilaisista lempparihiilariruoistani ennen ja nyt. Hiilihydraattiahan on kaikessa ruoassa puhdasta lihaa, kalaa ja useimpia kypsytettyjä juustoja lukuunottamatta, mutta "hiilaruoilla" tarkoitan ns. korkeahiilihydraattisia ruokia.
Todella monet leivonnaisherkut voi valmistaa vähähiilihydraattisestikin, eli sinällään leivästä ja leivonnaisista ei tarvitse luopua vhh:lla. Pullaa tosin on hyvin vaikea valmistaa siihen olennaisesti kuuluvan sitkon takia, gluteenijauhon sekoittaminen esim. mantelijauhoon ei tuo samaa tulosta kuin vehnäjauho.
Vhh:n kiinnostavia lieveilmiöitä on ennen minulle täysin yhdentekevän kaurapuuron muuttuminen Himottavaksi. Ennen en syönyt sitä juuri koskaan mutta nyt se on bataatin ohella ykköslempparini hiilarin lähteistä. Kaurapuuro on niin hyvää. <3
.
Ja lopuksi, parhaat ruokavaliovaihdoksen jälkeen nautitut "väärän puolen" hiilariherkut:
Kirkkaasti ykkössijan vie kreikkalainen pinaattipiiras eli spanakopita. Yhden tällaisen olen useimmilla Kreikka-reissuilla ostanut ja nauttinut hitaasti ja ilolla ^_^ Mättö on niin raskas ettei toista pystyisi syömään perään, joten tämän herkun kohdalla homma ei helposti lähde lapasesta. Piiras kun on vehnäisyytensä lisäksi myös erittäin rasvainen.
Kuva: Elena Paravantes / Olivetomato.com
Spanakopitasta näkee vähän erilaisia variaatioita ohuemmilla ja paksummilla täytteillä, ja fetalla ja ilman, mutta aito spanakopita tehdää aina filotaikinaan ja isoon vuokaan (pyöreään tai neliönmalliseen) josta leikataan viipaleita.
Hampaiden upotus rasvaa tihkuvaan spanakopitaan jonka lehtevät filokerrokset rapisevat hampaissa ah-niin-tyydyttävästi tuo saman endorfiiniryöpyn kuin kotoisat korvapuustit ja vastapaistettu sämpylä juustoviipaleella. :)
Toinen ikimuistoinen hiilariherkku tulee Britanniasta; Cotswoldsin Mickletonissa sijaitsevassa The Pudding Clubissa maistettu kasa imelää, todella epämääräisen näköistä suklaalla, banaanilla ja toffeella maustettua höyrytettyä vehnämössöä. Englantilainen "vanukas" eli pudding. Kaikessa epäkutsuvuudessaan ja ällöimelyydessään se oli silti ihan mielettömän hyvää ja tämän mössön kohdalla sai todella testata itsehillintäänsä ettei olisi vetänyt vatsanpuruihin saakka :)
*
Ja nyt jokainen arvaa mikä kysymys seuraa:
Mikä on teidän hiilariherkkunne #1? ^_^
.
P.S. Toivoisin ettei minun ei tarvitsisi tätä erikseen alleviivata mutta teen sen kuitenkin varmuuden vuoksi kun ruoan kategorisoinneista hermostujia välillä ilmoittautuu kommenteissa: vaikka olen itse halunnut jättää vehnä- ja sokeriruoat pois ja ne ovat nykyisen ruokavalioni kannalta minulle "vääriä", en halua viestittää että ne olisivat vääriä myös muille. Mikään ruoka ei ole väärää tai huonoa ruokaa niin kauan kuin se tuo syöjälleen hyvää mieltä ja tukee terveyttä :)
Jos parsakaali saa sinut surulliseksi niin se ei ole silloin hyvää ruokaa kaikista terveysväittämistään huolimatta ;)
131 comments on “Pullahiiren puheenvuoro”
Olen nyt taistellut n 2 kk sokeria vastaan, kaikki makeat leivonnaiset jätin pois ruokavaliosta.
Omatekoiset korvapuustit ja marjapiirakat, siinä ne minun heikkoudet. Noita kuvia katsellessa tuli mieleen ihan samat tuntemukset kuin sinulla, ei tarvitse syödä, nyt voi vain ihailla kauniita luomuksia :)
Suklaa ja makeiset eivät minullakaan ole olleet ne himottavimmat jutut, se pulla, se pulla.
Suklaa on suurin hulluuteni. Raskausaikana kun söin vähintään yhden levyn päivässä, neuvolatäti ei uskonut sitä kun sokereissa ei ollut ikinä mitään moittimista :D mutta niin villi puolitoistavuotias poika meillä nyt on että sokeriliemessä sen on täytynyt kehittyä :DD ja pullat on mulla kans toine n, en iki oo välittänyt kekseistä sipseistä tai karkeista vaan pehmeä pulla ja leipä ahh mun heikkouteni (poika ei oo saanut lisättyä valkosta sokeria ollenkaan kotona, mun mielestä ihminen ei sitä mihinkään tarvi niin miksi koukuttaa toinen.)
Mä oon välillä ollut kuivilla herkuista, mutta nyt kesällä on taas lähtenyt aika lailla käsistä kun on ollu aika raskas elämäntilanne keväästä alkaen nii jotenkin ei oo kiinnostanut niinkuin ollenkaan kelata mitä syö (tai siis enhän mä syö nykyään eläintuotteita enkä gluteenia oo syöny vuosiin että joku voisi pitää tätäkin aika hallittuna ruokavaliona, musta se ei kuitenkaan siltä tunnu kun sokeria ja hiilaria kuluu liian paljon).
Toisaalta tiiän et palaan ruotuun jossain vaiheessa ja on mulla terveellisiäkin pätkiä tässä ollut, joten en oikeen stressaa siitä. Vatsa ja yleinen olemus ei vaan tästä ihan tykkää.
Mutta niih, ne mistä välillä fantasioin mutta jotka ei gluteenin takia kuulu ruokavalioon on jälkiuunileipä / riihiruisleipä ja croissantit. Noita on vaikea korvata, paljon muuta löytää kyllä joka suunnasta, se ei ole ongelma valitettavasti :D
Korvapuustit, itämaiset riisiruoat ja riisi ylipäätään, vegaaniset vaahtokarkit, perunamuusi, jäätelö, kinuskijutut, bataatti ^____^
Ei tullut siis yhtään nälkä kun tätä luki...!
Täällä kanssa yks pullahiiri ;D Harmikseni vaan vehnä ei minullekaan sovi, joten joskus sorrun ostamaan gluteenittoman pullan tai teen näitä: http://www.damyhealth.com/2012/08/raw-cinnamon-buns/
Oijjoi, kuulostaapa hyvältä tuo resepti :) Voisi joskus kokeilla ihan vain silkasta leipomisen ilosta ^_^ Taidanpa muuten testata jouluna :)
Jee, kannattaa kokeilla! Noi kyllä tosi hyviä ja helpompia tehdä kuin tavalliset pullat. Koostumukseltaan eivät ihan samalle tasolle vehnäpuustien kanssa yllä, mutta mitä väliä kun maku on silti mahtava :) ja noitahan voi kuivatella miedolla lämmöllä uunissakin (vie kyllä aikaa), niin ovat sitten päältä hieman rapeammat ja lämpöisiä, kuten tuoreen pullan kuuluisikin olla.
*kiittää lisävinkistä* :)