10.05.2016

Väsy

Random-postaus.

Minun piti tänään lähteä ystäväni kanssa roadtripille Vaasaan, mutta ystäväni joutui perumaan matkan. Juuri nyt tuntuu siltä, että olisin mieluusti perunut reissun itsekin (vaikka olin niiin odottanut pääseväni vihdoin ekaa kertaa Vaasaan!), sen verran painaa väsy tuolta juhlaviikonlopulta. Ei ihan hirveän montaa tuntia tullut nukuttua matkan aikana.

Tulin eilen myöhään mannerkotiin Ahvenanmaalta ja olen tänään potenut kyvyttömyyttä jaksaa tehdä oikein mitään - muuta kuin levittää kaikki tällä hetkellä testausta odottavat kasvojenhoitotuotteet pöydälle ja tehdä niistä testauslista. :D Just sopivaa aivot narikkaan -hommaa juhlaväsyneelle. ^_^ Samaan syssyyn vielä kuvasinkin mokomat. Tuotteiden kuvaus on muuten välillä älyttömän tylsää hommaa (ja tylsiltä ne kuvat näyttääkin), sen puuhan voisin mielellään ulkoistaa.

Testisarjat_IMG_5090

Tervehdys_IMG_5092

Mr. Karkkipäivä oli jättänyt minulle kotiintulotervehdyksen <3

Iltapäivään mennessä olin kerännyt tarpeeksi voimia lähteäkseni ulos ja tänään starttasi vihdoin meikäläisen ulkojuoksukausi. Myönnettäköön, ettei ne mäet nyt ihan niin kevyesti vielä heilahtaneet kuin viime kuukaudet olisivat antaneet toivoa... Mutta ei puuskutusta ;) ^_^ Ihana oli hölkötellä menemään kimmeltävässä järvimaisemassa.

Tuotteita_IMG_5110_2

Kasvotuotteita lajitellessa käsiin osui muutama "nämä joutaa eteenpäin" -tuote, ja ne olisivat tässä nyt teitille tarjolla, jos joku huolii.

  • LAVERAN itseruskettava kasvovoide (avaamaton)
  • ESTELLE & THILDIN silmämeikinpoistoaine (kokeiltu, ei toiminut mulla)
  • MÁDARAN Sculpturing Oil (avaamaton) - kiinteyttävä vartaloöljy joka ennaltaehkäisee ihon venymistä ja vähentää olemassaolevia venymäarpia. Suositellaan käytettäväksi erityisesti raskauden tai painonpudotuksen aikana.
  • ACORELLEN aurinkoöljy kasvoille SPF 30 (pakkauksessa puhutaan geelistä mutta tuote on hyvinkin rasvainen öljyseos, ei sopinut mulle yhtään).
  • ACORELLEN aurinkosuihke kasvoille ja vartalolle SPF 30 (kokeiltu muutamia kertoja, en tykännyt tästä kuten en öljystäkään, mutta ehkä joku toinen haluaa kokeilla ja antaa näille mahdollisuuden).

Huikatkaa jos joku näistä kiinnostaa, niin arvon putelit kiinnostuneiden kesken. Acorellet laitan samassa paketissa.

Huikkailla voi vaikka viikonlopulle saakka, en ennätä kuitenkaan postittaa näitä ennenkuin ensi viikolla.

Testisarjat_IMG_5111

Elokuulle saakka olisi nyt testattavaa... Harvemmin testaan näin tiheällä aikataululla koska välillä on oikeasti kiva käyttää niitä vanhoja lempituotteitakin, mutta osa tuotteista (esim. Estelle & Thildin Biodefense) on odottanut vuoroaan jo yli vuoden. Osa näistä on myös sellaisia, joista olette kyselleet jo moneen otteeseen (kuten Mossa ja Mádaran SOS). Saapa nähdä pysynkö aikataulussa :) Mutta totuus on, että jos en tee aikataulua, on hyvin todennäköistä että testaus vain siirtyy ja siirtyy monen sarjan kohdalla.

Ajattelin aloittaa Lorkusta koska en ole koskaan (!!) käyttänyt L'Orealin ihonhoitotuotteita, ja tiedän, että kontrasti luonnonkosmetiikkaan on suuri. Kiinnostavaa kokeilla L'Orealia pitkän kotimaisen (luonnon)kosmetiikkatestijakson jälkeen.

Vielä viimeiset terveiset Madeiralta:

Lauantai_Madeira

Lauantaina kumpparit tulivat tarpeen muutenkin kuin luolavierailulla, loppupäivästä nimittäin satoi kaatamalla ja näkyvyys jeeppikiertoajelullamme ylös vuorille oli pahimmillaan ehkä metrin tai kaksi...

Madeiran korkeimman kohdan sijaan näimme tien pientareella sateessa töröttäviä lehmiä, jotka näyttivät olevan meitä enemmän ihmeissään siitä mitä turistit tekivät vuorilla sellaisena päivänä, ja koimme sydäntä halvaavia jännitysmomentteja jeeppien kiitäessä välillä turhankin vauhdikkaasti nollanäkyvyydessä kapeilla mutkaisilla teillä. Madeiran tiet valtavine pudotuksineen eivät sovi korkean paikan kammoisille ;)

Sateesta ja vilusta huolimatta tunnelma oli katossa ja nauroimme jeepin takaosassa vilttiemme alla (varmaan väsymyksestäkin) niin, että välillä puheesta ei tullut mitään. Yksi seurueestamme osti lounaspysäkillä auton täyteen cola-mukeissa myytyä olutta ja minäkin totesin, vaikka en normaalisti olutta juo, että tämä on nyt se päivä jolloin teen poikkeuksen. :) Kyllä se kohme siitä kaikkosi ^_^

*

Arvonnassa voittivat:

Sanna mamma (Laveran itseruskettava)

Minna (Acorellen tuotteet)

Sipe (Estelle & Thild -putsari)

Jaana (Mádaran öljy)

Voittajiin on otettu yhteyttä. :)

222 comments on “Väsy”

  1. Madaran vartaloöljy ja Estelle % Thildin silmämeikinpoistoaine kiinnostavat.

    Vastaa

    0
  2. Madaran vartaloöljy kiinnostaa! Raskausarpia on vatsa täynnä, joten sinne tämä uppoaisi :)

    Vastaa

    0
  3. Madaran vartaloöljy kiinnostaa, kauniin näköinen pullo ja pidän öljyistä vartalolle (ja myös naamalle).

    Vastaa

    0
  4. Olen aloittamassa raskauden jälkeistä laihdutusta ja Madaran vartaloöljy tulisi todella tarpeeseen.

    Vastaa

    0
  5. Oi, tuo madaran öljy on ihanaa! En tiedä onko sillä oikeasti mitään kiinteyttäviä ominaisuuksia sen enempää kuin millään muullakaan öljyllä, ja tuoksukin on perusmadaraa, ei niin kovin miellyttävä. Mutta tuntuma on mun mielestä tosi ihana!

    Vastaa

    0
    1. Oi, tuo madaran öljy on ihanaa!

      Ainiin joo, enkös mä antanut sulle kerran tuollaisen? :) Kiva jos tykkäsit :)

      Vastaa

      0
  6. Madara kiinnostaa,painoa tippunut jo 15kg niin iho kaipaisi juuri tätä :)

    Vastaa

    0
  7. MÁDARAN Sculpturing Oil kiinnostaa, näin ekan raskauden aikana tarvis alkaa öljyymään vatsanseutua :)

    Vastaa

    0
  8. Moi!
    Madaran öljy, itseruskettava ja e&t silmämeikinpoistoaine kiinnostaa :)

    Vastaa

    0
  9. Moi!
    Madaran öljy, itseruskettava ja e&t silmämeikinpoistoaine kiinnostaa :)

    Vastaa

    0
  10. Acorelle ja Madara kiinnostaa (tässä järjestyksessä jos saa osallistua vain yhteen :) )

    Oon ollut Madeiralla 12 vuotiaana, ja se oli kyllä kiva paikka :) Sä et varmastikaan juo limuja, mutta sieltä jäi mieleen erityisesti sellainen passionhedelmästä tehty limu :D

    Vastaa

    0
  11. LAVERAN ruskettava ja Acorellen aurinkoöljy kasvoille kiinostavat ehdottomasti!

    Vastaa

    0
  12. Acorellen aurinkotuotteet kiinnostaisivat. Aurinkoihottumaan lopen kyllästyneenä ja monenlaisia suojia kokeilleena antaisin näille mielelläni mahdollisuuden Onko sinulla muuten vaivana aurinkoihottuma ja jos on, onko lempituotteita?

    Vastaa

    0
    1. Ei ole aurinkoihottumaa, joten valitettavasti en osaa antaa sen hoitoon tuotevinkkejä.

      Vastaa

      0
  13. Estelle & Thild silmämeikinpoistoaine ja Madaran vartaloöljy kiinnostavat.

    Vastaa

    0
  14. Silmämeikinpoistoainetta kuluu perheessäni pullokaupalla(mulla on kaksi teinitytärtä)joten tulisi varmasti käyttöön.
    Tuo Laveran itseruskettava kiinnostaisi myös kovasti.

    Vastaa

    0
  15. Laveran itseruskettava, olisi juuri sopiva tälle nassulle joka ruskettuu paljon heikommin kuin muu kroppa.

    Vastaa

    0
  16. Heips,
    ESTELLE & THILDIN silmämeikinpoistoainetta kiinnostais päästä kokeileen :)

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (73)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat