10.05.2016

Väsy

Random-postaus.

Minun piti tänään lähteä ystäväni kanssa roadtripille Vaasaan, mutta ystäväni joutui perumaan matkan. Juuri nyt tuntuu siltä, että olisin mieluusti perunut reissun itsekin (vaikka olin niiin odottanut pääseväni vihdoin ekaa kertaa Vaasaan!), sen verran painaa väsy tuolta juhlaviikonlopulta. Ei ihan hirveän montaa tuntia tullut nukuttua matkan aikana.

Tulin eilen myöhään mannerkotiin Ahvenanmaalta ja olen tänään potenut kyvyttömyyttä jaksaa tehdä oikein mitään - muuta kuin levittää kaikki tällä hetkellä testausta odottavat kasvojenhoitotuotteet pöydälle ja tehdä niistä testauslista. :D Just sopivaa aivot narikkaan -hommaa juhlaväsyneelle. ^_^ Samaan syssyyn vielä kuvasinkin mokomat. Tuotteiden kuvaus on muuten välillä älyttömän tylsää hommaa (ja tylsiltä ne kuvat näyttääkin), sen puuhan voisin mielellään ulkoistaa.

Testisarjat_IMG_5090

Tervehdys_IMG_5092

Mr. Karkkipäivä oli jättänyt minulle kotiintulotervehdyksen <3

Iltapäivään mennessä olin kerännyt tarpeeksi voimia lähteäkseni ulos ja tänään starttasi vihdoin meikäläisen ulkojuoksukausi. Myönnettäköön, ettei ne mäet nyt ihan niin kevyesti vielä heilahtaneet kuin viime kuukaudet olisivat antaneet toivoa... Mutta ei puuskutusta ;) ^_^ Ihana oli hölkötellä menemään kimmeltävässä järvimaisemassa.

Tuotteita_IMG_5110_2

Kasvotuotteita lajitellessa käsiin osui muutama "nämä joutaa eteenpäin" -tuote, ja ne olisivat tässä nyt teitille tarjolla, jos joku huolii.

  • LAVERAN itseruskettava kasvovoide (avaamaton)
  • ESTELLE & THILDIN silmämeikinpoistoaine (kokeiltu, ei toiminut mulla)
  • MÁDARAN Sculpturing Oil (avaamaton) - kiinteyttävä vartaloöljy joka ennaltaehkäisee ihon venymistä ja vähentää olemassaolevia venymäarpia. Suositellaan käytettäväksi erityisesti raskauden tai painonpudotuksen aikana.
  • ACORELLEN aurinkoöljy kasvoille SPF 30 (pakkauksessa puhutaan geelistä mutta tuote on hyvinkin rasvainen öljyseos, ei sopinut mulle yhtään).
  • ACORELLEN aurinkosuihke kasvoille ja vartalolle SPF 30 (kokeiltu muutamia kertoja, en tykännyt tästä kuten en öljystäkään, mutta ehkä joku toinen haluaa kokeilla ja antaa näille mahdollisuuden).

Huikatkaa jos joku näistä kiinnostaa, niin arvon putelit kiinnostuneiden kesken. Acorellet laitan samassa paketissa.

Huikkailla voi vaikka viikonlopulle saakka, en ennätä kuitenkaan postittaa näitä ennenkuin ensi viikolla.

Testisarjat_IMG_5111

Elokuulle saakka olisi nyt testattavaa... Harvemmin testaan näin tiheällä aikataululla koska välillä on oikeasti kiva käyttää niitä vanhoja lempituotteitakin, mutta osa tuotteista (esim. Estelle & Thildin Biodefense) on odottanut vuoroaan jo yli vuoden. Osa näistä on myös sellaisia, joista olette kyselleet jo moneen otteeseen (kuten Mossa ja Mádaran SOS). Saapa nähdä pysynkö aikataulussa :) Mutta totuus on, että jos en tee aikataulua, on hyvin todennäköistä että testaus vain siirtyy ja siirtyy monen sarjan kohdalla.

Ajattelin aloittaa Lorkusta koska en ole koskaan (!!) käyttänyt L'Orealin ihonhoitotuotteita, ja tiedän, että kontrasti luonnonkosmetiikkaan on suuri. Kiinnostavaa kokeilla L'Orealia pitkän kotimaisen (luonnon)kosmetiikkatestijakson jälkeen.

Vielä viimeiset terveiset Madeiralta:

Lauantai_Madeira

Lauantaina kumpparit tulivat tarpeen muutenkin kuin luolavierailulla, loppupäivästä nimittäin satoi kaatamalla ja näkyvyys jeeppikiertoajelullamme ylös vuorille oli pahimmillaan ehkä metrin tai kaksi...

Madeiran korkeimman kohdan sijaan näimme tien pientareella sateessa töröttäviä lehmiä, jotka näyttivät olevan meitä enemmän ihmeissään siitä mitä turistit tekivät vuorilla sellaisena päivänä, ja koimme sydäntä halvaavia jännitysmomentteja jeeppien kiitäessä välillä turhankin vauhdikkaasti nollanäkyvyydessä kapeilla mutkaisilla teillä. Madeiran tiet valtavine pudotuksineen eivät sovi korkean paikan kammoisille ;)

Sateesta ja vilusta huolimatta tunnelma oli katossa ja nauroimme jeepin takaosassa vilttiemme alla (varmaan väsymyksestäkin) niin, että välillä puheesta ei tullut mitään. Yksi seurueestamme osti lounaspysäkillä auton täyteen cola-mukeissa myytyä olutta ja minäkin totesin, vaikka en normaalisti olutta juo, että tämä on nyt se päivä jolloin teen poikkeuksen. :) Kyllä se kohme siitä kaikkosi ^_^

*

Arvonnassa voittivat:

Sanna mamma (Laveran itseruskettava)

Minna (Acorellen tuotteet)

Sipe (Estelle & Thild -putsari)

Jaana (Mádaran öljy)

Voittajiin on otettu yhteyttä. :)

222 comments on “Väsy”

  1. hei olen kiinnostunut näistä:
    ESTELLE & THILDIN silmämeikinpoistoaine ja MÁDARAN Sculpturing Oil.

    Vastaa

    0
  2. Hep, mulla olis kiinnostusta tuohon Madaran öljyyn! Raskaus takana ja kohta olis sitten sen painonpudotuksen aika :)

    Noista Urtekramin tuotteista odotan muuten mielenkiinnolla testituloksia. Mulla nousi outo ihottuma juuri samaan aikaan, kun aloin käyttää ruusukosteusvoidetta, enkä keksinyt muuta uutta kuin tuon voiteen. Voisikohan jokin ainesosa aiheuttaa yliherkkyyttä? Hmm. Tai sitten kyseessä oli muuten vain mystinen ilman selitystä vaille jäävä ihoreaktio.

    Vastaa

    0
    1. Piti vielä tulla oikaisemaan, ettei se ollut edes ruusukosteusvoide, jota käytin vaan just tuo Nordic Birch. Vaaleanpunainen pullo hämäs :)

      Vastaa

      0
  3. Hei, huikkaan, että Lavera ja Madara kiinnostavat, jos jompi kumpi vielä vapaana.

    Vastaa

    0
  4. Acorelle kiinnostaisi :) tuo matkarapsa oli kyllä jotain niin uskomatonta luettavaa, once in a lifetime-juttuja :)

    Vastaa

    0
  5. Acorellet, hep! Jos vielä ehtii! Nimim. hyvään saumaan, kun just etsiskelen luonnonkosmetiikan aurinkorasvoja :) tosin ei ihan lauantain Santorinin-lähtöön ehdi nämä :)

    Vastaa

    0
  6. Ooh Acorellet kiinnostaa varsinkin tuon öljyn osalta. Mukana arvonnassa siis!

    Vastaa

    0
  7. Oi, tälle palonahalle kelpaisi Acorellen suojakertoimet paremmin kuin hyvin :) Iho nykyään tosi arka auringolle, hyvillä tuotteilla olis varmasti kivempi suojautua säteilyltä!

    Vastaa

    0
  8. Oooh, taustalla näkyy Mossaa! Odotan mielenkiinnolla arviotasi, ajattelin kokeilla jotain kosteusvoidetta kunhan nykyinen loppuu.

    Vastaa

    0
  9. Laveran tuote kiinnostaa, jos arpaonni suosii :) mukavia tällaiset "kuulumisia"-postaukset muuten :D

    Vastaa

    0
  10. Madara kiinnostaisi :)

    Väsymys painaa täälläkin vaikka vasta ensimmäinen päivä poissa kotoa, koulutusreissussa pitäisi perjantaihin asti jaksaa - Kiva toki tosin Helsinkiin shoppailemaan oli päästä :D

    Vastaa

    0
  11. Madaran vartaloöljy kiinnostaa ehdottomasti näin syksyvauvaa odotellessa! :)

    Vastaa

    0
  12. Oih, tuo Madaran vartaloöljy kiinnostaa! Ja samoin odotan innolla tuotekokeiluasi Madaran sos!

    Vastaa

    0
  13. Acorellet kiinnostais! Ja sitäpaitsi joskus on hyvä olla päivä tai pari "aivot narikassa" tekemättä mitään sen ihmeellisempää :) Aika terapeuttista!

    Vastaa

    0
  14. Hei! Tuo Laveran itseruskettava kasvovoide vois kiinnostaa kun on nyt ollut Acon sunkissed body lotion, eli vartalolle sopiva itseruskettava voide käytössä.

    Vastaa

    0
  15. Mua kiinnostaisi tuo Estelle & Thildin silmämeikinpuhdistusaine. :) Olen tähän mennessä käyttänyt Iroisien miseillarigeeliä (silmä)meikinpoistoon, mutta voisin mielelläni testailla vähän edullisempiakin vaihtoehtoja. :)

    Vastaa

    0
  16. Madaran kiinteyttävä vartaloöljy kelpaisi raskauden venyttämälle pullukaiselle :)

    Vastaa

    0
  17. olisin kiinnostunut madaran öljystä. tässä vatsaa kasvattelen ja vielä kolme kuukautta olisi edessä. ahkerasti nytkin rasvaillut vatsaa, mutta uusia tuotteita olisi kiva kokeilla.

    Vastaa

    0
  18. E&T:n silmämeikinpoistoaineen arvonnassa mukana! Kiitos taas tuotteiden eteenpäin laittamisesta.

    Vastaa

    0
  19. Lavera, Estelle&Thild ja Acorelle kiinnostavat! Kivaa että jaksat nähdä vaivaa ja järjestää tälläsiä arvontoja :)

    Vastaa

    0
  20. Acorelle-arvonnassa mukana! Kesäkuun alussa kroatiassa olis toivottavasti ainakin niille käyttöä!! :)

    Vastaa

    0
  21. Madaran öljy kiinnostaa, osallistun arvontaan :)

    Ps. Tuo reissu vaikuttaa niin paljon hauskemmalta ja ikimuistoisemmalta (joskin myös tyyriimmältä) idealta kuin perinteinen synttäripönötys.

    Vastaa

    0
  22. Hei tuo estelle&thildt kelpais! Jos oikeesti opettelis käyttään jo viimeinki silmämeikkiputsareita :)))

    Vastaa

    0
  23. Voikin onni osuisi kohdalle ja saisin tuon Madaran öljyn. Masu kasvaa, joten se olisi oiva täsmätuote tähän tilaan. :)

    Vastaa

    0
  24. En kestä, ihana Mr.! :')

    Ja hei, käyttökokemuksia siitä Flow'n entsyymikuorinnasta - tykkään! Oon nyt ennättänyt sitä kahdesti testaileen ja ainakin niiden kertojen perusteella voin sanoo sen sopivan mun iholle tosi hyvin! Ei oo aiheuttanut minkäänlaisia negatiivisia reaktioita ja siitä jää tosi pehmee iho käytön jälkeen. :) Täytyy testailla tosin vielä talvella kun iho alkaa oikeesti kuivua, että kuinka se pärjää, mutta ainakin so far so good. Kiitos vielä vinkistä, Sanni, tosi kiva, että nyt on luonnonkosmetiikan toimiva kuorinta ja vieläpä kotimainenkin! :)

    Sitä kasvonaamiotakin testailin ja jättääpä sekin ihon mukavan pehmoiseksi. Ei tunnu tosin mitenkään ihan superhyperkosteuttavalta, eli jää pieni kiristys iholle vielä sen jälkeen, mutta onneks on Khadin kasvoöljy :D Toinen juttu mistä en tossa niin tykkää on sen tuotteen haju; ilmeisesti siinä oli jotain maitojauhetta tms. ainesosana - löyhkää meinaan melkosen hirveeltä, just sellaselta eltaantuneelta maidolta :D Vähän ku vauvan puklua. Mutta kyllä sen hajua sen 10-15 minuuttia kestää :D

    Mää voisin myös ottaa osaa tohon arvontaan - Acorellet kiinnostelis! Muutenkin jos on hyvistä luonnonkosmetiikan aurinkosuojatuotteista mielipiteitä tai arvioita niin kuulisin mielelläni :)

    Vastaa

    0
    1. käyttökokemuksia siitä Flow’n entsyymikuorinnasta – tykkään! Oon nyt ennättänyt sitä kahdesti testaileen ja ainakin niiden kertojen perusteella voin sanoo sen sopivan mun iholle tosi hyvin!

      Jee, kiva kuulla :)

      Luonnonkosmetiikan aurinkotuotteista; olen arvioinut blogissa useampiakin ja kaikki löytyvät tunnisteen Aurinkotuotteet/ruskettuminen alta. Toki tunnisteen alla on muitakin ruskettumiseen liittyviä juttuja ja muitakin aurinkosuojatuotteita kuin luonnonkosmetiikkaa, mutta aiheeseen liittyviä postauksia on vain 20 joten ei vaadi hurjan pitkää skrollailua :)

      Vastaa

      0
  25. Ajattelin just laittaa Ecco Verdelle Lavera-tilausta, sisältäen itseruskettavan . Kokeillaan nyt ensin jos tärppäisi!

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (44)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat