Nyt löytyi reissun paras kämppä!

Samalla haluan kertoa teille Joonian saarten vuokrahuoneisiin liittyvästä poikkeuksesta muihin saariin verrattuna.

Kreikan saarihyppely -oppassaani kirjoitin, että domatian eli yksityisten vuokrahuoneiden tarjoajat ovat (vähintään kesäsesongin aikaan) aina satamissa vastassa laivoja, ja huoneen "shoppaus" suoraan satamassa on helppoa. Joillain saarilla domatiaisäntiä näkyy myös suurilla bussiasemilla asiakkaita kalastelemassa.

Joonian saarilla on toisin. Täällä domatian omistajat eivät ole vastassa laivoja tai busseja. Eivät missään.

Kysyin asiasta Dimitrikseltä. Liittyykö tämä siihen että on jo hiljaisempi sesonki..? "Oh, no, no. They never go to the port to find customers, they are too proud. This is the local character. We are not merchants, we don't push to sell our rooms".

Dimitriksen mukaan domatia-omistajat jaksavat ylipäänsä tehdä hyvin vähän markkinoidakseen huoneitaan. "They just wait for you to find them".  Mielenkiintoinen bisnesajattelumalli... (Itsekin muuten löysin Dimitriksen vuokrahuoneen googlella ja laittamalla suoraan meiliä.)

Okei. Tiedänpä nyt tämän - ja nyt tiedätte tekin. :)

Jos siis suunnittelette saarihyppelyä Joonialle, kannattaa huone varata netissä etukäteen. Zakynthos Townia lukuunottamatta huoneita onneksi löytyykin Joonian saarten eri kylistä ja kaupungeista runsaasti Booking.comista. (En pyri mainostamaan Bookingia mutta se on ainoa tähän mennessä löytämäni majoitusvarauspalvelu jonka valikoimassa on myös domatioita.)

Jos ette syystä tai toisesta halua etsiä majapaikkaa netistä, löytyy vuokrahuoneita etenkin kylistä aivan mielettömästi, sen kuin vain bongailemaan "Enoikiazomena domatia / Rooms To Let" -kylttejä ja koputtamaan ovelle. Kaupungeissa domatioita on vähemmän.

Kuten todettua, mitä pidemmälle syksyyn sesonki etenee, sitä halvemmat hinnat. Talvella huoneen voi varmaan saada kympilläkin.

Löysin Lefkada Townista huoneen, joka edustaa domatia-majoitusta luksuksemmillaan. Tämän huoneen, tai huoneiston, hinta on kesällä varmaan tripla.

Keittiö on tilava ja täysin varusteltu, siellä on jopa uuni.

Hei - violetti makuuhuone..!! ;)

Täällä on niin viihtyisää että vaarana voi olla juuttua sisälle turhankin mielellään... :) Nytkin sitä istutaan koneella tekemässä postausta keskellä päivää :D

Sijainti on aivan ydinkeskustassa, ei tarvitse kuin astua ovesta ja kävellä 30 metriä niin olen kaupungin pääostoskadulla.

Näin hienoa kylppäriä en ole nähnyt missään vuokrahuoneessa koskaan.

Tästä komeudesta maksan 30 euroa yöltä. Normaalisti 25 euroa on maksimi mitä suostun maksamaan, mutta olen päässyt matkabudjetissa edelle ja päätin hemmotella itseäni luksushuoneella. :)

Tällaisissa huoneissa olen yöpynyt matkalla tähän saakka:

Hehheh, en ole kaikkein siistein ihminen, kuten näkyy... :D No, ylimmässä kuvassa olen pakkaamassa ja kaikki tavarat ovat siksi levällään.

Tuo ylin huone muuten maksoi sekin 30 euroa, oli pakko maksaa kun se oli ainoa vaihtoehto Zakynthos Townissa.

Nyt on hyvä fiilis.

Lefkada Town vaikuttaa heti ensisilmäyksellä kaikkein viehättävimmältä Etelä-Joonian suurten saarten pääkaupungeista. Kaupungin rakenne on aivan erilainen kuin Zakynthos Townin ja Argostolin ja viihtyisä, asteen verran naapureitaan chicimpi keskusta kävelykatuineen tarjoaa todella miellyttävät puitteet vaeltelulle.

Nidri sikseen, mutta sori vaan Marianna, ei tämä ole ruma saari! ;)

Sain eilen illlalla kuulla, että Karkkipäivä on palkittu A-Lehtien The Blog Awards Finland -gaalassa tuomariston valintana Suomen Parhaana Kauneusblogina.

Olen luonnollisestikin uutisesta erittäin iloinen ja otettu. :)

Tunnustus Parhaana Kauneusblogina on Karkkipäivälle ensimmäinen laatuaan.

Kun Saara Sarvas lopetti, muillekin jäi mahdollisuus ;D

Ja olipa muuten hauska yllätys saada kuulla voitosta "ihan puskista" tänne Kreikkaan.

Suunnilleen samaan aikaan tuli kännykkään tekstari Indiedaysin henkilökunnalta jossa onniteltiin, ja Naamakirjaan lyhyt ja ytimekäs viesti:

Näin siis jatketaan Kreikassa Parhaan Kauneusbloggaajan tittelillä ;)

Eilen tuli päätettyä vihdoin paluupäiväkin - kauneuslukijoille siis tiedoksi, että matkapostauksia jatkuu vielä kolmisen viikkoa. Voitte halutessanne merkata kalenteriin 22.10., siitä eteenpäin Karkkipäivä palaa taas normaaliin kosmetiikkapainotteiseen päiväjärjestykseensä. :)

.

Mutta nyt viihdytään vielä Kreikassa.

Olen siirtynyt Joonian saaristossa jälleen pykälän pohjoisemmaksi, Lefkadalle.

Yleensä tykkään majoittua kaikkialla aina suurimmassa kylässä tai kaupungissa, mutta Lefkadalla halusin tutustua myös saaren turistikohde numero ykköseen - Nidriin. Tämäkään ei ole mikään ihan pienin kylä, mutta ei kaupunkikaan, asukkaita noin 2000.

Minulla on ollut Nidriin saapumisesta saakka outo olo. Täällä on hyvin kummallinen tunnelma. Jo eilisen perusteella oli selvää, että minun ja Nidrin kemiat eivät kohdanneet. Ei tämä vastenmielinenkään paikka ole missään nimessä, mutta... outo. Hyvin oudot energiat.

Juttelin asiasta aamulla FB-chatissa kreikkalaistäväni Mariannan kanssa, joka suoraan tyyliinsä ruttasi Lefkada-raukan toteamalla, "Aside from beaches, Lefkada is a very ugly island".

No ei nyt sentään ruma. Ei ainakaan suomalaisen silmään! (Mutta Mariannalla on tosiaan hyvin vahvoja mielipiteitä kotimaansa saarista... olemme mm. aivan eri mieltä Karpathoksesta :D)

Lefkada tunnetaan ennen kaikkea länsirannikkonsa upeista rannoista, jotka ovat tyylillisesti samaa perhettä Zakynthoksen ja Kefalonian maailmankuulujen valkohiekkaisten postikorttibiitsien kanssa. Kenties kylät eivät ole saaren vahvuus, vähän samaan tyyliin kuin Zakynthoksella..? Ei, ei ole reilua tehdä mitään tämän tyylisiä olettamuksia tässä vaiheessa kun on vasta nähnyt yhden kylän ja kuullut yhden ystävänsä mielipiteen. ;)

Nidrin rakenne on simppeli: täällä on kaksi katua, satama ja uimaranta.

Kuvassa pääkatu eli "ostoskatu". Asun sen toisessa päässä.

Samansuuntainen, rantaa myötäilevä "tavernakatu" näyttää tältä.

Siinä vaihtoehdot jos kaupungissa haluaa käveleskellä :) Näiden katujen tuolla puolen on vain asutusaluetta.

Nidri on todella, todella suosittu turistikohde. Makuja on totta kai monia, mutta kyllä nämä jutut välillä laittavat ihmisen mietteliääksi. Kun tietää, että Kreikka on täynnään myös niitä picture-perfect-kyliä.

Olen ollut Nidrissä kaksi päivää ja kävellyt sen kaksi katua päästä päähän niin monta kertaa että osaan kohta tavernojen nimet ja kauppojen sijainnit ulkoa.

Jooei, ei ole minun juttuni. Huomenna eteenpäin Lefkadan pääkaupunkiin. On muuten taas luvattu ukkossadetta.

Ranta on mielestäni Nidrin viehättävintä aluetta, etenkin uloin kärki on todella soma. Horisontissa kohoava vuoristo kruunaa rannan kuvauksellisuuden.

Hiekkarantana biitsi on kuitenkin keskiverto; hyvin kapea ja pikkukivinen. Epäilemättä saarelle saapuvat biitsihirmut suuntaavat sinne länsipuolen kuuluisille rannoille kuten Porto Katsikiin, Egremniin ja Kathismaan.

Jäljelle jääkin kysymys - mitä lomailijat lopulta tekevät Nidrissä...?

Olisin voinut kysyä sitä Aurinkomatkalaisilta :)

Tänään oli kauden viimeinen lomalento takaisin Suomeen päin Joonialta (eipäs muuten ollutkaan, tänään tuli vielä yksi porukka ja ensi lauantaina viimeinen paluu), ja törmäsin sattumalta kadulla Aurinkomatkojen bussiin joka oli poimimassa kyytiin sesongin viimeisiä Lefkadan lomalaisia matkalla kentälle.

He palaavat sitten taas toukokuussa kun kesäsesonki 2016 starttaa :)

.

"This weekend is the end of season," tarjoilija kertoi minulle eilen ravintolassa. "Next week, everyone will be gone. Nidri will be dead".

Katselin ympärilleni illallispöydässä. Vielä eilen ravintolat olivat aivan täynnä, hyvä jos sekaan mahtui. Silti tunnelma oli jotenkin kolkko. Jos täällä nyt tuntuu tältä ja ensi viikolla on sitten oikeasti kuollutta, niin taitaa todella olla parasta vaihtaa maisemaa.

Maisema vuokrahuoneeni parvekkeelta.

Juuri tällaiset kokemukset ovat matkailun suola. Koskaan ei tiedä, millaisia ihmisiä kohtaa. Jotkut kohtaamiset jäävät ikimuistoisiksi vähemmän positiivisella tavalla, jotkut johtavat pysyvään ystävyyteen.

Ithaka antoi minulle yhden mieleenpainuvimmista Kreikka-elämyksistäni niin maisemallisesti, tunnelmallisesti kuin sosiaalisesti. Lähdin sieltä uutta ystävyyttä rikkaampana.

Majapaikkani netittömyys jäi lopulta mitättömän vähäiseksi harmiksi.

Tilalle sain jotain paljon enemmän – 50 vuotta merillä viettäneen, kiinnostavia tarinoita täynnään olevan isännän, Dimitriksen. Meistä tuli viiden päivän aikana hyvät ystävät, ja oli haikeaa lähteä aamulla Dimitriksen talosta.

Joku kysyi aiemmin, tuleeko vuokrahuoneiden omistajien kanssa yleensäkin oltua paljon tekemisissä ja vaatiiko domatiassa majoittuminen sosiaalista kanssakäyntiä. Ei vaadi missään nimessä, omistajien kanssa ei tarvitse viettää aikaa eikä ole tarkoituskaan. Henkilökemioista riippuen toisten kanssa tulee tietenkin juteltua enemmän ja jopa kaverustuttua.

Merikapteenin kanssa kävi mitä luontevimmin näin.

En muista milloin olisin viimeksi käynyt näin mielenkiintoisia keskusteluja kenenkään kanssa ja kuullut niin kiehtovia tarinoita.

Dimitris myös tarjoutui näyttämään minulle saarta autollaan ja pääsin näkemään kaikki Ithakan upeimmat paikat. Koska saarella ei ole julkista liikennettä, ilman Dimitristä olisin jäänyt paitsi makeimmista maisemista mitä olen Kreikassa kuunaan kohdannut Santorinin jälkeen.

Saa heittää arvauksia - kumpi kuvan naisista on entinen huippumalli. ;)

Pääsinpähän myös viettämään päivän jet set –seurassa, harvemmin sitä syö frittimuikkuja Armanin ja Putinin kanssa kaveeraavien tyyppien kanssa. :) Dimitriksen venäläinen ystäväpariskunta Dimitri (kyllä, hänkin Dimitri) ja Anastasia ovat niin sanotusti vähän paremmin toimeentulevia ihmisiä. Heillä on huvila Ithakalla.

Eilen menimme porukalla Stavroksen kylän kalastajien järjestämään vuotuiseen kalajuhlaan.

There really is such a thing as a free lunch ;D

Dimitris on paljasjalkainen ithakalainen, mutta viettää perheineen nykyään puolet vuodesta Ateenassa, niin kuin monet saarilla asuvat. Osa matkailun parissa työskentelevistä tekee Ateenassa muita töitä talvisin, toiset (kuten eläkkeellä olevat) pitävät muuten vain mielekkäämpänä asua talvet kaupungissa. Dimitriksen tytär käy koulua Ateenassa ja vaimo ja tytär olivat juuri palanneet Ateenaan koulujen alettua.

Dimitriksen kuvankaunis vaimo on entinen huippuluokan balettitanssija. Hän tekee edelleen töitä tanssin parissa toimien opettajana ja koreografina. Jo tästä aiheesta meillä riitti keskustelunjuurta tunneiksi – onhan baletti ja tanssin maailma vahva osa omaakin perhettäni. (Oma ballerinan urani tosin jäi satubaletin tasolle. ;))

Dimitris nuorena miehenä

Miettikää elämää merillä… Ei me maakravut toisaalta voida sitä kuvitella, vaikka yrittäisimme. Dimitris oli työvuorossa parhaimmillaan kaksi vuotta putkeen – siis 24 kuukautta ilman yhtäkään vapaapäivää. En meinannut uskoa. Lakisääteinen vapaa, hei…? Dimitris nauroi, ”Voi kuule, teillä on asiat vähän eri lailla siellä Pohjoisessa”. Dimitris on merikapteeni kolmannessa sukupolvessa, myös isä ja isoisä ovat viettäneet elämänsä merillä. ”Isäni pisin yhtämittainen työrupeama oli seitsemän vuotta”, Dimitris kertoi. ”Ei kaksi vuotta ole mitään siihen verrattuna”.

Nojoo. Ei varmaan.

Dimitris oli kahden vuoden ikäinen kun isä lähti seitsemän vuoden komennukselleen. Hän kertoi, kuinka jännittävältä ja pelottavaltakin isän paluu tuntui 9-vuotiaasta pojasta. Isä oli aina ollut vain valokuva ja äidin kertomia tarinoita. Yhtäkkiä isä sai ruumiillisen hahmon ja oli olemassa ”oikeasti”.

Kun Joonian saaristoa kohtasi vuonna 1953 tuhoisa maanjäristys, Dimitris oli kolmen vanha. Hän ei muista tapahtumasta mitään. Äiti vei Dimitriksen ja tämän siskon turvaan mantereelle ensimmäisen järistyksen jälkeen (järistyksia oli kolme, viimeinen tuhoisin) eivätkä he olleet Ithakalla todistamassa kotitalon sortumista.

Dimitris on käynyt kaikilla mantereilla Australiaa lukuun ottamatta. Hän on nähnyt niin paljon että se täyttäisi helposti paksun romaanin. Kävi ilmi, että Dimitris onkin eläkepäivillään ryhtynyt kirjoittamaan muistelmiaan. Hän kertoo pitäneensä kapteenivuosinaan erityislaatuisimmista tapahtumista muistikirjaa, joka palvelee nyt korvaamattomana lähteenä muistelmille.

Vuonna 1992 Dimitris pääsi tutustumaan Roman Polanskiin palvellessaan kapteenina Odysseia-laivalla. Odysseialla kuvattiin kahden kuukauden ajan Polanskin Katkera Kuu –elokuvaa – sattuu muuten olemaan yksi suosikkielokuviani ja voitte uskoa että olin ihan ”Whaaah” kun kuulin Polanski-tarinan.

Laivan henkilökunta oli paikalla kuvausten ajan koska heitä tarvittiin toimittamaan milloin mitäkin asioita, ja Dimitris sai seurata useiden kohtausten valmistelua ja kuvausta. Siellä sitä pyörittiin näyttelijöiden kuten Hugh Grant, Emmanuelle Seigner ja Kristin Scott-Thomas seurassa.

Mutta Dimitris oli työssään tähti itsekin. ”You don’t know how fabulous it is to be captain at a cruise ship, it must be the best job in the world”, hän sanoi hymyn kareillessa kasvoilla. ”I miss it everyday. Every single day”.

Minulle avattiin eroa rahtialuksen ja risteilyaluksen kapteeniuden välillä. Risteilyaluksen kapteeni on kuin julkkis, tähti, jota matkustajat ihailevat ja jonka seuraan halutaan – paikasta kapteenin illallispöydässä ollaan valmiita maksamaan. Cargo-laivan kapteenilla ei ole tällaista asemaa. Hän on työssään yhtä arvostettu, mutta ei stara.

Naismatkustajat yrittivät välillä kaikkensa saavuttaakseen kapteenin huomion. Ei ollutkaan yllätys kuulla, että Dimitris on tavannut vaimonsa Margaritan laivalla.

Margarita saapui laivalle venäläisen balettiryhmän kanssa.

”Vaimoni kertoi, että jo matkalla ryhmän naiset taistelivat siitä, kuka saa itselleen kapteenin”, Dimitris kertoi.

Margarita voitti. :)

.

Dimitriksen uran tärkein saavutus roikkuu hänen olohuoneensa seinällä. Vuonna 2006 YK palkitsi Dimitriksen hänen rohkeasta osallistumisestaan pakolaisten pelastusoperaatioon Libanonin sodan aikana. 15 päivän ajan Dimitris haki Serenade-laivalla pakolaisia Beirutista Larnakaan Kyprokselle. Tehtävä, josta moni kapteeni kieltäytyi.

”Saimme kuljetettua Serenadella yhteensä 15 000 pakolaista turvaan”, Dimitris kertoi.

Kuuntelin silmät selälläni. Raketit sujahtelivat ja räjähdykset soivat korvissa laivan seisoessa Beirutin satamassa, kun pakolaisia tuotiin kyytiin pienemmillä laivoilla. "Räjähdysten voimaa ei voi kukaan ymmärtää ellei ole sitä kokenut, Dimitris sanoi mietteliäänä. ”Se paine… rintakehässä tuntui joka kerta kuin sydän olisi räjähtänyt mukana.”

Monet myrskytkin on jokainen kapteeni kokenut, myös Dimitris. Kysyin, onko häntä koskaan pelottanut. ”Ei, ei oikeastaan,” kuului vastaus. ”Kapteenina ja kokeneena merenkävijänä sitä tietää, että lopulta laiva ei uppoa ihan helposti. Tarvitaan todella paljon, että laiva kaatuu”.

Hetken mietittyään hän kuitenkin lisäsi:

”Yhden kerran olin huolissani. Vaimoni ja tyttäreni olivat mukana laivalla Japanissa kun satuimme todella pahaan myrskyyn. En saanut poistua komentosillalta, mutta kävin kuitenkin hytissä sillä minun oli saatava vielä nähdä perheeni. Käskin vaimoni ja tyttäreni laittamaan pelastusliivit päälle ja sanoin heille, että kyllä tästä selvitään, mutta tiedätte, että rakastan teitä aina. Lähtiessäni hytistä en tiennyt näenkö heitä enää.”

Mielettömiä tarinoita. Mitä elämää.

Olen itsekin aina kokenut meren äärettömän kiehtovana. Samoin laivat. Ne herättävät minussa samalla ihailua, samalla jonkinlaista pelkoa. Kun ajattelee meren aavaa, voimaa ja syvyyttä, ja sitä että ihminen kelluu siinä päällä pienillä rakennelmillaan, tulee ihan kummallinen olo. Alkaa huimata.

Yksi unelmistani on ollut ylittää joskus Atlantti risteilyaluksella. Samalla haluan kokea sen, samalla tiedän, että minua pelottaisi aivan tajuttomasti.

Kokisin oloni ehkä turvalliseksi Dimitriksen kaltaisen kapteenin paatissa.

Osa minusta halusi niin kovasti jäädä Ithakalle, mutta tänä aamuna lähdin kuitenkin eteenpäin seuraavalle saarelle.

Ithaka yritti kyllä kaikkensa että olisin jäänyt - Dimitri ja Anastasia jopa tarjosivat minulle huonetta huvilansa vierasrakennuksesta. Vai haluaisinko kenties lähteä heidän veneellään purjehtimaan..?

Aaah. Ithaka. Mitä annoit minulle <3

Ja Dimitris tarinoineen… ”I have so many more stories to share." Ja sen kyllä uskon.

Tarinat jäävät odottamaan paluutani.

Tai sitten opettelen vihdoin kreikan kielen ja luen kapteenin muistelmat kun ne ilmestyvät :)

.

Dimitriksen kotialbumin kuvat ovat hänen luvallaan julkaistuja.