Sain joku aika sitten hauskan toiveen, jossa lukija ehdotti että meikkaisin vanhimmilla meikeilläni siihen tyyliin, miten olen joskus muinoin meikannut. Eilinen postaus vanhoine luomiväreineen inspiroi minut toteuttamaan tämän toiveen! :) Joten jatketaan tänään vielä nostalgian merkeissä.
Tässä lisää vanhimpia meikkejäni. Voi havainnoida, että olen menneisyydessäni ollut mieltynyt sangen tunkkaiseen sävymaailmaan. Tuon Lumenen Ritariperho -duon sävykombo on aivan käsittämätön... "Hei, yhdistetäänpä samaan duoon luumuinen taupe ja haalistuneen tiilen sävy..!"
En kyllä koskaan tykännyt Ritariperhosta 90-luvullakaan. (Ja voin vain ihmetellä miksi sitten ostin sen..?) Käytin duosta lähinnä tuota taupen sävyä varjostuksena.
Tässä ovat ensimmäiset selektiiviset luomivärini. Eivät ole minun mittapuullani mitään älyttömän vanhoja, ostettu vuonna 2006. Eivät siis sinällään liity postauksen aiheeseen, mutta halusin ne mukaan kun niillä kuitenkin on tärkeä asema meikkikokoelmassani - ja ovathan ne vanhimmat selektiiviseni. ^_^
Ostin paletit laivalta, ja muistan kuinka en moneen päivään saanut silmiäni irti tuosta Guerlainin rasiasta. Se oli minusta kultareunoineen niiii-in kaunis...! (Heh, eräs lukija saa taas slaagin noista pisteistä... ^_^) Ja painava..! --> Tuntui heti arvokkaammalta. Mutta laatu... Kuinka petyinkään. Guerlainin Touche de Beige on yksi heikkolaatuisimmista meikkihankinnoista mitä olen koskaan tehnyt. Ilmeisesti Guerlainin luomivärien laatu on sittemmin parantunut huimasti.
Mutta nyt itse asiaan.
Tähän tyyliin meikkasin eilen esitellyllä Gemeyn Duo Ocre -paletilla. Tämä oli meikkityylini melkein 10 vuotta, toistin sen uskollisesti joka aamu kuin robotti. Vaaleaa koko luomelle, tumma varjostus ulkonurkkaan - naps paikoilleen vaahtomuoviapplikaattorilla. Ei siveltimiä, ei häivytystä.
En myöskään ulottanut meikkiä kulmaluulle saakka, vaan se jäi paljaaksi. En huolitellut varjostuksen rajaa millään lailla. Se sai olla sen näköinen miten vaahtomuoviapplikaattori sen luomelle jätti. En edes tullut ajatelleeksi että silmämeikki voisi jatkua luomivaon yläpuolellakin.
Vaihtoehto luonnonvaalealle ja ruskealle oli toteuttaa sama meikki valkoisella ja luumulla tai muulla violettiin vivahtavalla sävyllä. Kunnon värikästä violettia en tokikaan käyttänyt, vaan sävyt olivat aina murrettuja luumuisia tai kanervaisia. Kuvan meikki toteutettu Rimmelin Lynx-paletin valkoisella ja Lumenen Ritariperhon luumu-taupella sekä Yves Rocherin luumun sävyisellä rajauskynällä.
Lukioiässä älysin jostain että liikkuvan luomen vaalean sävyn voi ulottaa myös kulmaluulle. Mutta varjostuksia en edelleenkään häivyttänyt. Rajaukset tein aina samalla tavalla, luomen muotoa mukaillen ja ulkonurkassa alaluomen rajaukseen yhdistyen. En koskaan tehnyt siipivarjostuksia - en osaanut.
Minulla oli 14-vuotiaasta jonnekin 25-26-vuotiaaksi saakka käytössä vain ja ainoastaan kahden sävyisiä rajauskyniä; ruskeita ja luumuisia. Mustaa en käyttänyt.
Nyt tuntuu ihan uskomattomalta että olen jaksanut meikata niin monotonisesti niin pitkään..! :-0 On se ollut helppoa ja *elevetin tylsää; joka aamu on herännyt ja miettinyt, "hmm, onko tänään luumu- vai ruskeapäivä?"
Joskus päälle parikymppisenä hurahdin yhtäkkiä koko silmän kiertävään rajaukseen. Käytin sitä varmaan 2-3 vuotta putkeen. Yht'äkkiä tuntui ihan "laimealta" jättää rajaus alaluomen puoleen väliin.
Mutta siipeä en edelleenkään tehnyt.
Jossain vaiheessa kynärajaus vaihtui kokonaan pehmeisiin luomivärirajauksiin. Taisi itse asiassa olla H&M:ltä ostamani ohuenohuen pikkusiveltimen ansiota. Miellyin luonnolllisempaan, utuiseen rajaustyyliin. Väreinä säilyivät edelleen ne ruskeat, vaaleat ja luumut tai kanervat.
Tässä vaiheessa aloin tehdä silmän ulkonurkkaan pientä häntää. Huomaan, että olen tuohon kuvaan tehnyt sen nykytottumuksestani pidempänä. (Käsi on nykyisellään niin rutinoitunut siipeen että se tulee automaattisesti :D))
Joskus 25-vuotiaana aloin myös lisätä silmämeikkiin vaalean, hohtavan korostuksen alaluomen sisänurkkaan. Inspiroiduin jostain Björkin promokuvasta jossa hänellä oli pienet helmet silmän sisänurkissa. Yritin imitoida Björkin meikkiä tekemällä korostukset voidemaisella, valkoisella superhelmiäisellä voideluomivärillä. Kokeilu jalostui hienovaraisemmaksi vaaleaksi sipaisuksi arkimeikkiin.
.
...ja sitten saapui mineraalien ja netin kauneuspalstojen aikakausi. En ikinä unohda sitä hetkeä kun näin ensimmäisiä kertoja mineraaliluomiväreillä tehtyjä meikkejä. Se eloisa hohtavuus..! Meikit olivat aivan totaalisen eri universumista kuin omat rutiiniviritykseni. En ole ikinä kokenut vastaavaa inspiraatiota...!
Tuijotin netissä meikkikuvia aivan haltioituneena. Tilasin omat mineraalit ja aloin opetella. Luomelle voi laittaa enemmänkin kuin kaksi sävyä... Ja niitä kannattaa levittää siveltimellä...!
Tällä tiellä ollaan edelleen.
Räikeimmät sateenkaari/karnevaali/papukaijameikki-kaudet on käyty läpi ja jätetty taakse, mutta kaksiväri-kynärajaus-maailma on yhtä lailla menneisyyttä. Nykytyylissäni käytän perusmeikkiinkin aina 3-4 sävyä ja teen rajaukset 99-prosenttisesti geelimäisellä tai nestemäisellä rajaustuotteella. Ja ulkonurkkaan ilmestyy siipi kuin itsestään. :)
Photobucketin ihanasta kuva-arkistosta voi seurata meikkaustaitojeni liikuttavaa edistymistä. Voi että olen iloinen että olen sinne näitä kuvia tallentanut, muualla niitä ei olekaan.
Näillä kuvilla on ikää jotain 8 vuotta. Ensimmäinen vihreä luomivärini (ylärivi vasemmalla, L'oreal Golden Green), ensimmäiset pinkit meikkini (Pure Luxe, L'Oreal), ensimmäiset smokey-kokeilut.... Awww. Suhruisia rajauksia, viimeistelemättömiä varjostuksia...
Kyllä minä edelleenkin joka päivä katson meikkiäni kriittisin silmin ja arvostelen rajausten symmetrisyyttä tai varjostuksen utuisuutta. Mutta sitten kun katson näitä vanhoja kuvia niin ymmärrän, että olen kuitenkin jotain oppinut ja kehittynyt vuosien varrella. - Ja onko sillä lopulta väliäkään? :) Pääasia että meikeistä saa iloa ja kokee toteuttavansa itseään.
Meikit. <3 Ritariperhosta Touche de Beigeen ja Mystic Jadesta Nakediin. Ollaan me aikamoinen taival yhdessä kuljettu..!
Karmein meikkikuva ever? ^_^
Välillä ei pysty käsittämään miten jotkut tavarat voivat kulkea mukana niin monta vuotta.
Vaikka heitän joka muuton yhteydessä tavaraa menemään, teen silti aika ajoin löytöjä jotka vetävät kevyesti ilmaistuna mietteliääksi...
En kai oikeasti ole kuvitellut käyttäväni vielä jonain päivänä....
...esimerkiksi 20 vuotta sitten ostettuja The Body Shopin jalkatuotteita..?
Hyvänen aika, minullahan on varmasti lukijoita jotka eivät olleet syntyneet silloin kun ostin nämä..! Tsiisus..! Teistä monikaan ei varmaan ole edes nähnyt TBS:n tuotteita näin vanhalla logolla...
Viilentävää jalkageeliä on käytetty muinaisessa historiassa ehkä 2-3 kertaa. Sen jälkeen olen näköjään katsonut tarpeelliseksi raahata sitä mukanani läpi elämäni paikkakunnalta toiselle ja pakata sen aina uudelleen ja uudelleen muuttokuormaan. Miksi, Sanni, miksi..?? Entäs sitten lähes loppuun käytetty jalkasuihke? Se on melkein lopussa - olenko todella kokenut tärkeäksi säästää jämää kaikki nämä vuodet?
Tai milloin olin ajatellut käyttää pois tämän antiikkisen Kérastasen aurinkosuihkeen..? Muistan ostaneeni sen kesän 1994 Portugalin matkaa varten. 20 vuotta ja yhä mukana. Ei tälle oikein keksi edes sanoja.
Vanhimmat luomivärini ovat nekin 90-luvulta. Näiden säästön tosin ehkä jotenkin ymmärrän, kun olen aktiivisesti käyttänyt niitä vielä 2000-luvullakin. Ja sittemmin niitä ei enää hennonut heittää pois nostalgia-arvon vuoksi.
Gemeyn Duo Ocre -luomiväri on ostettu kun olin kahdeksannella luokalla.
Duo Ocreen liittyen minulle on jäänyt täysin merkityksetön mutta vahva muisto kesältä 1994. Meikkasin itseäni ystäväni tädin kylppärissä Helsingissä ja ajattelin, "Tämä tummanruskea sävy ei tule koskaan loppumaan." Aina kun katson luomiväriä minulle palautuu mieleen tuo hetki helsinkiläisessä kylppärissä. Ihmisen mieleen tarttuu mitä omituisimpia hetkiä...!
Eikä tummanruskea sävy tosiaankaan koskaan loppunut - ei kyllä vaaleakaan. En ole koko elämäni aikana saanut yhtäkään varjostussävyä loppuun.
Rimmelin Lynx-paletin olen saanut ystävältäni, veikkaan että joskus lukioaikoina, ehkä 1995-1996. Mili, vieläkö muistat paletin..? :)
...ai niin, eiväthän nämä muuten olekaan kaikkein vanhimmat luomivärini..! Se titteli menee Lumenen pinkki-violetille duolle vuodelta 1992. Esitelty A Trip Down Cosmetic Memory Lane -postauksessa jossa oli paljon muitakin museo-osaston kosmetiikkatuotteitani (tuo on muuten yksi omia lempparipostauksiani Karkkipäivän historiassa :)).
Mutta nuo The Body Shopin putelit... Tiedän että olen aika hassu ihminen eikä toimintani aina ole millään lailla loogista, mutta nuo jalkatuotteet..? En mä edes koskaan käytä mitään jalanviilentäjiä..!
No. Nythän ne täytyy säästää edelleen ihan vain siitä syystä että on niin järjetöntä että ne ovat vielä olemassa. Voin ihmetellä niitä toivon mukaan vielä 7-kymppisenäkin.
Löytyykö keltään näin vanhoja kosmetiikkatuotteita...? Ja jos kukaan kehtaa tunnustaa, niin mikä on ollut teidän syynne säästää niitä..?
Olen tehnyt paluun painoharjoittelun pariin. Ja lihassärky on sen mukainen.
Aiheena siis liikuntakuulumiset vol. 2.
Miten on sujunut edellisen päivityksen jälkeen? Olen...
* Käynyt ensimmäistä kertaa kahvakuulatunnilla - ja jäänyt tunneille :)
* Käynyt testaamassa Grit Strength -tunnin - ja läkähtynyt
* Käynyt Bodypump-tunneilla - ja todennut että askelkyykyt on samanlaista kuolemaa kuin aina ennenkin
* Käynyt treenitreffeillä kavereiden kanssa saadakseni heiltä inspiraatiota ja myönteisiä ajatuksia
* Yrittänyt löytää tsemppiä haastattelemalla terveyspedagogia
* ..ja palannut tällä viikolla vihdoin salitreenaamaan
KAHVAKUULA - tykkään..! Tämä on jumppa minunlaisilleni! :) Nopea (treeni 30 min), helpot ja tehokkaan tuntuiset liikkeet. Salitreeniin verrattuna on mukavaa vaihtelua kun syke nousee. Kahvakuula tuli ja jäi.
- Mutta ei, en minä tästäkään mitään endorfiinipöllyjä saa. Tunneille ei kuitenkaan ole yhtään vastenmielistä mennä. Treenin jälkeen on hyvä ja tyytyväinen olo.
GRIT STRENGTH - Tästäkin voisin tykätä. Kuten "kahvis", tämäkin on 30-minuuttinen, helppo ja tehokas treeni. Mutta Gritissä mennään paljon kuulaa korkeammilla sykkeillä. Olo oli puolituntisen jälkeen kuin olisi ollut jossain armeijan alokasleirillä. :D Voisin käydä Gritissä silloin tällöin, mutta minun salillani näitä on vain iltaisin - ja minulla päiväjäsenyys. (Pyysin luvan päästä kerran testaamaan uteliaisuudesta.)
BODYPUMP - Vanha tuttu neljän vuoden takaa. Vähän jännitti mennä tunnille pitkän tauon jälkeen mutta kropan motorinen muisti toimi ja liikkeet palautuivat heti mieleen. Ja helppojahan ne ovat joka tapauksessa. Pumppi on ihan kivaa, vaikka askelkyykkyä en pysty ikimaailmassa tekemään niin pitkinä sarjoina.
Mutta tiedättekö mikä noille jumpille on yhteistä tehokkuudestaan huolimatta? En tunne seuraavana päivänä että olisin treenannut. Minä tykkään että kropassa tuntuu että on liikkunut. Ilmeisesti pitäisi nostaa painoja - mutta painavammalla ei taas jaksaisi tehdä kyseisten tuntien vaatimia pitkiä sarjoja.
Jututin Maarianhaminan salillani Avanciassa työskentelevää terveyspedagogia ja personal traineria Emelie Westerlundia.
"Emelie, kerro mulle, onko mahdollista että joku ihminen on oikeasti immuuni liikunnan ilolle?"
Kysymykseni on niin outo että Emelietä alkaa naurattaa. Selitän, että olen käynyt salilla 9 vuotta tuntematta mitään suurempaa riemua tai liikunnan koukuttavuutta. Emelie toteaa, että endorfiinit purskahtelevat lähinnä pulssia nostattavan liikuntaharjoituksen yhteydessä, rautaa pumpatessa sitä kokee vähemmän. Hmm. En ole tuntenut iloa crossarissakaan vaikka varmasti syke nousee.... Ei, taidan oikeasti olla harvinaisen vaikea tapaus. :D
"No mitä mä voisin tehdä että saan entisen fiiliksen takaisin ja treeni alkaisi taas luistaa? Vaihdan lajia? Muutan ruokavaliota? Jatkan taukoa?"
Emelien mielestä tauko ei ole ratkaisu eikä välttämättä lajin vaihtokaan. Hän sanoo, että tuskin olisin jaksanut painoharjoittelua yhdeksän vuotta jos se oikeasti olisi minulle täysin väärä laji. "Vaikka treeni kuinka tökkisi, en neuvo jäämään kotiin. Tee treeni pienemmällä teholla; pudota painoja ja tee vähemmän toistoja."
"Ja vaihda hyvä ihminen ohjelmaa jos se viimeisin ei tunnu kivalta." (Aivan. Sangen itsestäänselvä neuvo, jonka osa teistäkin antoi kun kerroin *itutuksestani.)
Ruokavalioasioiden kohdalla Emelie huokaa syvään. Hän kuuluu oman pt:ni tavoin siihen ryhmään, jonka mielestä jokaisen kannattaa löytää omaan elämäntyyliin sopiva tapa syödä, eikä kuvitella jonkun ulkopuolisen osaavan sanoa millä pöperöillä voit paremmin. Tietenkin on itsestäänselviä seikkoja kuten karkin ja pullamössöruoan epäedullisuus terveydelle, mutta Emelien mielestä ei ole mitään "tämä-ruokavalio-sopii-ja-tämä-taas-ei-liikunnan-harrastajalle" -sabluunoita.
Yritän kuitenkin saada Emeliestä puristettua kannanottoa siihen, että vähähiilihydraattinen ruokavalio vaikuttaisi epäedullisesti liikunnassa jaksamiseen, mutta Emelie puistelee päätään. "Niin ei vain voi sanoa." Emelien mielestä on pääasia, että ylipäänsä syö ja pitää huolen energiansaannista ennen ja jälkeen urheilun. Tietysti on suotavaa, että nautittu ravinto olisi mahdollisimman luonnollista ja vähän käsiteltyä, muu on toissijaista. "Ei ole olemassa mitään yleispätevää tapaa syödä, mikä toimii yhdellä ei toimi toisella".
Kerron Emelielle, että olen tykästynyt kahvakuulaan ja mietin myös jonkun toisen ryhmäliikuntatunnin lisäämistä liikunta"lukkariini". Kysyn, miten saisin treenit mahtumaan viikkoon kun kuitenkin haluaisin edelleen jatkaa myös painoharjoittelua, mutta en ole valmis lisäämään liikuntakertoja yli neljään viikossa. Emelie ehdottaa, että kävisin yhtenä päivänä ryhmäliikunnassa, tekisin kahtena päivänä salitreenin ja yhdistäisin neljäntenä päivänä lyhyemmän ryhmäliikuntatunnin lyhennettyyn painoharjoittelutreeniin.
Ideaa...
Nyt, kuuden viikon tauon jälkeen, palasin siis painojen pariin. Kaivoin esiin kahden vuoden takaisen ohjelman josta tykkäsin. Ei vituttanut. (Miten minusta tuntuu niin vaikealta kirjoittaa blogiin kirosanaa vaikka todellisuudessa käytän aika paljonkin voimasanoja... :D)
Lihakset on kipeinä joka puolelta.
Jess. Se on hyvä tunne.
Hei te alkoholin karttajat! Ja nyt ei siis puhuta mojitoista ja viinilasillisista! ;)
Aamuisen postauksen jälkeen jäin jälleen pohtimaan tätä "alkoholi kosmetiikassa" -asiaa. Ja sitten tuli se hetki aamusta kun laitetaan Päivän Tuoksu. Hajuvesipullo pysähtyi käteeni. Niin.....! Hajuvedet...!
Monet siis välttävät alkoholipitoista kosmetiikkaa niin pitkälle kuin mahdollista. "Se kuivattaa", on monen ensiajatus ja osalle ainoa argumentti alkoholilla "terästettyä" kosmetiikkaa vastaan. Mutta alkoholi tekee tutkimusten mukaan iholle muutakin. Kaikkien meidän "kosmetiikkapoliisien" ylikomisario Paula Begoun tiimeineen kertoo sivuillaan perusteellisesti (ja saanen lisätä, viihdyttävästikin) alkoholin vaikutuksista ihoon. Kannattaa käydä lukaisemassa vaikkapa vain uteliaisuuttaan tämä artikkeli, jos enklanti on hallussa ja on ylimääräinen 5-minuuttinen aikaa.
Lyhyesti, Paulan mukaan alkoholi ei ainoastaan kuivata ja hajota ihon suojavaippaa, vaan - ja tämä on karua kuultavaa - kirjaimellisesti tappaa ihosoluja ja ajaa niitä itsetuhoon (tutkimuslähde). Jo 3% alkoholipitoisuus tuotteessa kiihdytti laboratoriotutkimuksissa ihosolujen kuolemaa."The research is clear: alcohol harms your skin's protective barrier, triggers free-radical damage, makes oily skin and redness worse, and is best described as 'pro-aging'." Oliko tarpeeksi pelottavaa? :) Yksinkertaisesti ihoa vaurioittava ja ikäännyttävä eliksiiri parhaimmillaan, mikäli Paulan lähteisiin on uskominen.
Kuva täältä.
Kuitenkin artikkelissa puhutaan kauttaaltaan alkoholiin pohjautuvien tuotteiden välttämisestä, ei tuotteista, joissa alkoholi on koostumuksessa vain pienessä roolissa. Me tavikset (lue: kaikki muut jotka eivät ole olleet mukana jonkun tuotteen kehitystiimissä) emme kuitenkaan voi koskaan tietää montako prosenttia tuotteessa lopulta on alkoholia. Jos alkoholi listataan kolmen ensimmäisen raaka-aineen joukossa, sitä on aika suurella todennäköisyydellä ainakin se 3%, joo. Mutta jos bongaat alkoholin incin keskivaiheilta tai lopusta..? Et voi tietää onko sitä 3, 0,3 vai 0,03%.
Paulan sanoissa voi hyvinkin olla perää eikä alkoholia välttämällä varmasti ainakaan tee hallaa iholle. Kenenkään iho siis tuskin varsinaisesti halajaa alkoholia voidakseen hyvin. (Jos teillä on päinvastaisia kokemuksia, jakakaa ihmeessä :)) Jos suosikkivoiteessasi kuitenkin on vaikka 0,05% alkoholia, on ehkä liioittelua heittää se roskiin ja turhaa luopua lempparin käytöstä kokonaan.
Itse en siis edelleenkään ole muodostanut alkoholista kosmetiikassa "lopullista" käsitystä, enkä ole toistaiseksi luopunut alkoholipitoisista tuotteista.
Kuva täältä.
Mutta siihen otsikon kysymykseen: mitä te alkoholin välttelijät teette hajuvesien suhteen? Niissähän "riemulientä" piisaa, yhdessä suihkauksessa on varmasti 10-kertainen määrä 'holia alkoholipitoisen kasvoveden tai luonnonkosmetiikan päivävoiteen kerta-annokseen verrattuna. Jos alkoholi tuhoaa soluja kasvoillasi, se varmasti tekee saman myös dekolteellasi tai missä päin tahansa kroppaa. Useimmat tykkäävät suihkauttaa hajuvettä juuri kaulalle ja dekolteelle. Enkä tunne yhtäkään naista joka mielellään buustaisi dekolteensa vanhentumista.
Ehkä alkoholin välttelijät ovat luopuneet hajuvesistä kokonaan..? Tai käyttävät tuoksuöljyjä..?
EDIT. Serafia nosti kommenttilaatikossa hyvän pointin - KAIKKI alkoholit kosmetiikassa eivät suinkaan ole pahoja. En tajunnut tätä mainita tekstissä kun tämä on näitä itselle niin itsestäänselviä asioita - anteeksi kaikille jotka ehtivät jo mahdollisesti tehdä säikähtäneitä tulkintoja voiteistaan. Sen kuivattavan alkoholin lisäksi kosmetiikassa käytetään runsaasti myös pehmentäviä rasva-alkoholeja jotka ovat hyviä iholle. Yleisimpiin näistä kuuluvat CETYL ALCOHOL, CETEARYL ALCOHOL, STEARYL ALCOHOL ja BEHENYL ALCOHOL.
Sen "pahan" alkoholin tunnistaa incistä kaikkein yleisimmin nimillä ALCOHOL, ALCOHOL DENAT., SD ALCOHOL, ETHYL ALCOHOL ja ISOPROPYL ALCOHOL.
* * *
Ai niin, sain vihdoin Weledan öljytkin arvottua! ^_^ Voittajiin on otettu yhteyttä.
Koivu: Jenni,
Granaattiomena: Tuija
Ruusu: Aurinkoinen
Arnikki: Tiia
Sitrus: Minfit
Laventeli: Sis
Tyrni: Mirka
Kehäkukka: Katja
Jotkut tuotteet vain ovat niin hyviä, että ansaitsevat tulla nostetuiksi uudelleen. Ja uudelleen.
Kaksi niistä on tässä kuvassa.
Korresin Aloe & Dittany -shampoo normaaleille hiuksille ja Sanctumin luomuhoitoaine normaaleille hiuksille.
Testasin viime syksynä niin monet uudet shampoot ja hoitoaineet ja tammi-helmikuun vielä erilaisia palashampoita, että sitä ehti jo erkaantua kauas vanhemmista lempparituotteistaan. Vähän niin kuin unohtaa sen fiiliksen, että miltäs ne aiemmin hehkuttamani tuotteet ylipäänsä tuntuikaan..? Nyt kun aloin tässä laskea niin käytin yhteensä viisi kuukautta putkeen erilaisten shampoo/hoitis-testipöniköiden ja saippuoiden kokeiluun…!
Saippuaoopperan tauottua palasin pitkästä, pitkästä aikaa kahden lempparini pariin. Ja tiedättekö, nämä tuntuvat edelleen ihan tajuttoman hyviltä.
On kivaa vahvistaa muistikuvansa vielä vuodenkin kuluttua ja päästä toteamaan, että kyllä, tämä shampoo oikeasti ON harvinaisen hyvää, se ei tuntunut siltä vain ”silloin taannoin”. En vieläkään tajua mikä tekee Korresin Aloe Dittanysta niin eri tuntuisen lukuisiin muihin shampoisiin verrattuna (inci ei sitä minulle suoraan paljasta), mutta ei kai minun kuulukaan tajuta. Jätetään sen tason tajuamiset kemisteille. :) Aloe Dittanyssa vain hämmästyttää eniten se, että se on normaalien hiusten shampoo, mutta tuntuu silti hoitavammalta kuin valtaosa elämäni aikana käyttämistä kuivien ja vaurioituneiden hiusten shampoista.
Ja samoin olin iloinen voidessani todeta, että kyllä, Sanctumin hoitoaine (jota en ole käyttänyt yli vuoteen) on ihan yhtä loistavaa kuin muistinkin. Ja hei – tässä hoitoaineessahan ei tosiaan ole mitään synteettistä ja raaka-aineista peräti 95% on luomua..! (Luomu ja ”luonnosta lähtöisin olevahan” ovat eri asioita, vaikka moni vetää mutkat suoriksi ja kutsuu luonnonkosmetiikkaa luomukosmetiikaksi. Monikaan luonnonkosmen tuote ei lopulta sisällä kuin jonkun prosentin LUOMU-tuotettuja ainesosia.) Sanctum tekee niin silkkiset kutrit että ei voi kuin ihmetellä miten tällaisen reseptin kehitys on toisille luonnonkosmetiikan valmistajille mahdotonta ilman synteettisiä apuaineita.
Sanctumin hoitiksessa tai Korresin shampoossa ei myöskään ole alkoholia ;) (Viime aikoina minulle on tullut kommenttien perusteella tunne, että on hyvä aina mainita onko tuotteessa alkoholia kun se on monelle ratkaiseva tekijä.)
Sanctumiahan ei enää saa Suomesta, mutta esimerkiksi iHerbistä sitä voi tilata suhteellisen halvalla. Hoitoaine kustantaa $8,85.
Mun hiukset on muuten olleet nyt saippuaepisodin päätyttyä niin kiitolliset, että ne eivät ole edes rasvoittuneet samaan tahtiin kuin normaalisti..! :) Tälläkin hetkellä edellisestä pesusta on jo kolme vai liekö neljäkin päivää, eikä tyvi vieläkään huuda pesun tarvetta. (Kuva on vanha, jos ihmettelette tyvikasvua kun justhan hiukset värjättiin :))
.
Alkuperäiset Korres & Sanctum -tuote-esittelyni löydät täältä:
Joo. En mä sitten olekaan 80A.
Olitte siis oikeassa.
Kirjoitin syyskuussa rintsikkaostosten vaikeudesta ja sain teiltä paljon kommentteja. Moni teistä sanoi, että käytän todennäköisesti aivan väärää kokoa eikä ympärysmittani voi kuvien perusteella olla 80. Intin vastaan. ”Kun ne kapeammat puristaa.”
Puhuttiin myös rinnakkaiskoko-asiasta, joka on minulle ollut vähän hämärä vaikka yhdet 75B:n liivit on minulle elämäni aikana onnistuneesti myytykin. Olen vain sokeasti takertunut kirjaimiin ja siihen, mitä olen kuvitellut niiden edustavan. A on pieni kuppi. Minulla on pienet rinnat. Käytän siis A:ta.
Lähdin tällä viikolla vihdoin uusille rintsikkaostoksille misteriltä joululahjaksi saadun lahjakortin siivin.
Monttu levähti kun minulle Changessa kiikutettiin sovituskoppiin 65C:n liivit. Olin ihan että ”Et varmaan tarkoittanut ihan C:tä tuoda”, mutta myyjä nyökkäili. ”Sinä olet 65C tai 70C tai 70B” hän sanoi. Liivin mallista ja merkistä riippuen.
Kävi ilmi, ettei Changessa A:n kuppeja juuri olekaan. Sille ei kuulemma ole tarvetta koska heidän liiviensä kuppikoot ovat ylipäänsä pienempiä kuin muissa liikkeissä. (Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun olen Changessa asioinut.)
Hämmentyneenä sovitin 65C:tä vain joutuakseni toteamaan, että helkkari, niiden kuppihan oli ihan minulle sopiva. Pienempikin kuin monissa käyttämissäni 80A:n liiveissä. Ympärysmitasta en ollut myyjän kanssa ihan samaa mieltä. Se puristi ihan vimmatusti.
”Niin pitääkin”, sain kuulla.
Lähdin seuraavaksi Sokokselle. Täällä myyjä otti ympärysmittani kahden puseron päältä ja arvioi minut 70B:ksi. Kun kerroin käyttäneeni koko ikäni 80:n ympärysmittaa hän katsoi minua vähän kummissaan ja naurahti, ”Et sinä kyllä 80 ole missään nimessä.”
Okei, alan luovuttaa.
Sokokselta ei kuitenkaan löytynyt minulle sopivia liivejä. Ei auta vaikka oikea koko on selvillä, istuvien liivien kohdalle osuminen on yhtä haasteellista kuin aina ennenkin. Changestakaan ei löytynyt kuin kahdet liivit jotka istuivat hyvin rinnan kohdalta, mutta jäivät ostamatta kun ympärysmitta suunnilleen ritsahteli tiukkuuttaan eikä liivien koristeellinen tyyli ollut minua.
Sokoksella minulle tuotiin voimakkaasti topattuja ”tyynypanssari”–tyylisiä liivejä vaikka kuinka ohjeistin, että en halua paksuja toppauksia. Monissa liiveistä toppauksia ei voinut edes irrottaa. Ei, en halua ylimääräistä superlon-rintaa omani ympärille.
Myyjän mukaan Calvin Klein olisi heidän merkeistään paras pienirintaiselle, mutta kaikki tarjotuista Calvineista olivat megatopattuja ja kupit liian korkeita minun pikkutisseilleni. Mietin miten myyjällä pysyi pokka kun hän kerta toisensa jälkeen joutui toteamaan, että eihän tuon asiakkaan rintavarustus tosiaan riitä täyttämään mitään heidän liivejään.
Luovutus #2.
Kolmas kohteeni oli pieni liivien erikoisliike. Laitoin uskoni siihen. Merkkejä oli paljon vähemmän kuin isossa tavaratalossa, mutta voisiko täältä kuitenkin löytyä pienipoviselle muutakin kuin tyynyhirvityksiä?
Selitin samat taustatiedot kuin aiemmissa liikkeissä. Täällä myyjä ei mitannut minua lainkaan vaan totesi vain silmäarviolla; ”Olet 75A tai 70B”. Aaa! Vihdoin tuttu A..! Mutta ei, 80 ei ole ympärysmittani.
Ensimmäiset tarjokkaat olivat makuuni jälleen liian pehmustetut. Katsoin myyjään vetoavasti ja sanoin, ”Minä ihan oikeasti haluaisin että rintani saavat näyttää liiveissä juuri niin pieniltä kuin ne ovat .”
Ohut, huomaamaton toppaus on ok, kahden sentin ”kanansiipi” ehdoton ei-ei.
Ja johan alkoi löytyä! Ihmettelin, miten erilaisilta täällä sovitetut liivit tuntuivat. Kyllä merkeillä on hurjasti eroa. 70:n ympärysmitta ei kiristänyt kuin yhden valmistajan liiveissä, muut tuntuivat oikein mukavilta. Toki paljon napakammilta kuin 80, mutta eivät epämukavilta.
Lopulta olin löytänyt niin monet sopivat ja kivat liivit että vinguin miehelleni voisiko lahjakortin alusasu-setin tulkita myös rintsikka-rintsikka-settinä… Luulen, että kuka tahansa äijä haluaa vain mahdollisimman nopeasti ulos naisten alusasuliikkeistä joten mies suostui ja maksoi kiltisti. Hän epäili, että kieltävä vastaus olisi johtanut 40 minuutin lisäsovitteluun sen Kaikkein Parhaimman löytämiseksi… (No, en saanut häneltä synttärilahjaakaan joten tässä tuli nyt sitten joulu ja synttäri hoidettua samalla ;))
.
Mitä opin? Ainakin vihdoin viimein sen, ettei kirjaimeen todellakaan pidä takertua. Minulla on hyvin pienet rinnat, mutta kokoni voi silti olla jopa C. Niin hullua kuin se onkin. Pelkkä kirjain ei kerro mitään kupin koosta. Saman valmistajan 80A voi näyttää minulla liian suurelta 70B:n istuessa kuin valettu.
Kiitokset lukijoilleni, jotka kannustivat minua mittauttamaan itseni ja kääntymään kunnon liiviliikkeen puoleen! Nyt jaan saman toivotuksen eteenpäin muille, joille kirjaimet ja ympärysmitat ovat yhtä lailla olleet epäselviä. Ettei tarvitse 20 vuotta käyttää väärää kokoa niin kuin eräät... ^_^
* * *
Yöllinen P.S. ~ Ihan kamalasti pahoitteluja kun en ole pariin päivään ehtinyt kunnolla vastaamaan kommentteihin enkä itse asiassa edes suorittamaan Weleda-arvontaa tai sopimaan Dermablend-mallien kanssa aikatauluista (terkut siis teillekin ja varmaan olette ihmetelleet kun minusta ei ole kuulunut). Olen ollut tosi kiireinen ja tämäkin päivä meni yhtä tilausjuttua tehdessä. Lupaan vastailla kommentteihin ja sähköposteihin maanantain aikana...! :)
Sanoin äsken itselleni:
Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen jos pitäisi juuri nyt luetella asioita joista sinulle tulee hyvä mieli? Ihan miettimättä, mitä tulee ensimmäisenä mieleen?
Nämä asiat tulivat mieleen.
Ponini Lehmä Lentää (kyllä, sen nimi on Lehmä Lentää.)
Sisareni Oona - jonka kanssa meillä on muuten sovittu täksi illaksi elämäni ensimmäiset Skype-treffit..! :) Saan kuulla miten pääsykokeet Argentiinassa menivät..! Hui jännää..!
Parsakaali. Rakastan.
Sigur Rosin levy Agaetis byrjun. Mieheni soitti tätä minulle kun olin hänen luonaan ensimmäistä kertaa yökylässä. Siitä on 10 vuotta. Itse asiassa melkein kuukaudelleen. <3
Nassukka.
Kynttilät. Palavat meillä joka päivä lokakuusta huhtikuuhun.
Kreikka.
Juusto.
Pinkki fleece-hupparini. Käytän sitä joka ikinen päivä.
*
Mistä asioista teille tulee hyvä mieli? Mikä tulee ensimmäisenä mieleen? :)
Olen innostunut 20 vuoden kasvissyönnin (lakto-ovo-kala-kasvissyönnin, teille termiin puritaanisesti suhtautuville ;)) jälkeen kokeilemaan uusia proteiinin lähteitä.
(*pakenee kaupallisuutta ruoan maailmaan*)
Seitan ja tempeh ovat varmaankin tuttuja vegaaneille, mutta minä en ollut vielä runsas kuukausi sitten koskaan maistanut kumpaakaan. Ja jälkimmäistä en vieläkään. Itse asiassa kuulin tempehistä ensimmäistä kertaa vasta viime vuonna. Kuinka moni teistä on joskus syönyt tempehiä?
Minun silmissäni tempeh ansaitsee kyllä luotaantyöntävimmän kasvisproteiinituotteen tittelin. :D Voiko joku kutsua tätä puristetulta papuoksennukselta näyttävää klimppiä ruokahalua herättävän näköiseksi..?
Wikipedian mukaan:
Mötkäle on odotellut jääkaapissa jo toista viikkoa että keksisin miten sitä valmistaisin. Tai joo, sehän käsittääkseni kypsennetään paistamalla, mutta ilmeisesti marinointi on hyvinkin kannattavaa tempehin erikoisen ominaismaun takia.
Sattuuko kellään olemaan jotain suosikkireseptiä tempehin valmistukseen? Ajattelin, että ehkäpä vain heitän sitä johonkin tomaattipohjaiseen mössöön. Chiliä sekaan jos tempe osoittautuu pahan makuiseksi :)
Seitan-valmisteista olen tykännyt kovastikin. Kivaa saada vaihtelua soijanakeille - seitan-nakit ovat tiiviimpiä ja "lihaisampia". Saisikohan niillä huijattua lihansyöjääkin...? Täytyy ehkä joskus kokeilla valmistaa seitania itse. Olen vain niin huono tuossa maustamisessa, ja sehän on seitanissa kaiken a ja o.
Miksihän seitan ei koskaan ole Suomessa noussut samalla lailla "mainstream"-lihankorvikkeeksi kuin soija? USAssa seitan on ymmärtääkseni yhtä yleistä kuin soijatuotteet ja sitä löytyy markettien pakastealtaista. Meiltä sitä saa vain erikoisliikkeistä. Ehkä Suomessa ollaan gluteeniherkempiä ja kasvissyöjät siksi suosivat soijaa...?
Mitä kasvisproteiinia te Karkkipäivän kasvissyöjälukijat suositte?
* * *
P.S. Vaikka tuotearvostelujeni tuoma tilastollinen kaupallisuus ei teitä näytä kommenttien perusteella haittaavan, kaupallisuus-keskustelu masensi minua hiukan...
Vaikka itsekin kirjoitin, että ihan minkä tahansa asian blogissa voi nähdä kaupallisena, tulin jotenkin odottamattoman surulliseksi luettuani muutaman kommentin matkapostauksistani. Muutama lukija kirjoitti viime viikkoisen Hämeenlinna-vierailuni herättäneen heissä kaupallisen fiiliksen ja epäilykset ilmaiseksi saaduista palveluista. Minun oli vain todettava itselleni, "Ihan kamalaa". :( Hämeenlinna-ressu. Eikö kaupungista voi haluta kirjoittaa vilpittömästi..?
Ilmeisesti haluni lähteä Hämeenlinnan kaltaiseen paikkaan ja vielä maksaa hyvästä ravintolasta ja kauneushoitolavierailusta on niin omituinen kokonaisuus, että se herättää välittömästi epäilyt sponsoroinnista. "Miksi tuo nyt yhtäkkiä lähtis jonnekin pikkukylään ja esittelisi sitten ravintolat ja hoitolat blogissaan..? Sille on tarjottu ne tietty...!"
Minusta oli itsestäni hurjan hauskaa lähteä Hämeenlinnaan ja kertoa, mitä kaikkea tavallisessa pienessä ei-turistillisessa suomalaisessa pikkukaupungissa voi tehdä kahtena helmikuisena päivänä. Matkahuolto ei tarjonnut minulle lippuja, en saanut ruokaa ilmaiseksi ravintoloissa ja maksoin kauneushoitola-vierailustani enemmän kuin mitä tämän kuun aikana on mennyt ruokabudjettiin. Paketoin kokonaisuuden postaukseksi, joka aivan epäilemättä on mainosta Hämeenlinnalle. Ja saa ollakin, Hämeenlinna on minulle rakas paikka! Mutta tulin surulliseksi ajatuksesta siitä, että kun bloggaajana kirjoitan tällaista, motivaatioksi epäilläänkin ilmaisuutta. "Pyysi varmaan että saako ruoat ilmaiseksi niin kirjoittaa paikasta"...
Tuli pelko, että mitä tahansa kirjoitankin, joku on aina arvuuttelemassa motiivejani ja miettimässä, josko tämäkin on joku blogin kautta saatu etu. :(
Ja ei, seitania ja tempehiä ei ole lahjoitettu minulle blogin kautta.
Vichy Dermablend -testi numero 2: peiteaine ja tummat silmänaluset. Minun kohdallani voidaan puhua myös kirjavista silmänalusista.
Olen saanut testiin Vichyn Dermablend-tuotteita osana Indiedaysin ja Vichyn tulevaa kampanjaa, mutta esittelen näitä jo ennen varsinaista kamppista koska kiinnostusta varmasti piisaa - niin teidän kuin minunkin puolelta :) (Oooo - kaupallista :D)
Corrective Stick -peitepuikon pitäisi käsittääkseni olla sarjan peittävin tuote. Se lupaa veden- ja hankauksenkestävyyttä, tahraamattomuutta ja 16 tunnin pysyvyyttä iholla.
Sävyjä on kolme, joista numerot 25 Nude ja 35 Sand ovat tällä hetkellä varastolta lopussa ja sain paketissa vain vaaleimman sävyn 15 Opal.
Opal-peiteväri on yllättävän tumma (katso swatch-kuva postauksen lopussa). Se on aivan eri sävyinen kuin meikkivoiteen sävy Opal. Eli vaaleimman Vichy Dermablend -meikkivoiteen käyttäjä ei löydä sopivaa sävyä peiteväreistä.
Minun iholleni Opal sopi. (Kai se on vain hyväksyttävä että en enää ole yhtä kalpea kuin nuorempana :))
Silmänaluseni luonnontilassa.
Silmänaluset Dermablend Corrective Stickillä käsiteltynä.
Joo-o, peittää kyllä oikein kiitettävästi. Alla oleva lähikuva oikeasta silmästä on vielä havainnollisempi. Tämä aamu sopi loistavasti peiteaineen testaukseen kun silmänalusiholleni sattui vielä ilmestymään tuollainen punainen verenpurkaumapiste. (Noita tulee aina välillä ja häviävät sitten parissa päivässä.)
Aika mieletöntä että tuo punainen piste vain katosi! Näyttää melkein photoshopatulta (minun mielestäni), mutta olen kajonnut kuvaan ainoastaan poistamalla silmänvalkuaisesta verisuonia (koska ne nyt vaan on niin ällöjä!)
Peiteaineen koostumus on hyvin pehmeä ja jopa rasvaisen tuntuinen. No, siinä onkin ykkösenä parafiiniöljyä eli ei ihmekään. :) Ja puikko muuten lupaa myös kosteutusta.
Sanoisin, että peruspeittokyky yhdellä kerroksella on samaa luokkaa suosikkini Estee Lauderin Double Wear -peiteaineen kanssa, mutta Dermablend on koostumuksensa puolesta helpommin kerrostettava, jolloin tuloksena on voimakkaampi peitto. Lauder kuivuu iholle niin nopeasti ja on koostumukseltaan niin kuivaa, ettei kerrostaminen oikein toimi. Dermablendiä oli helppo taputella useampi kerros esimerkiksi tuon punaisen pisteen kohdalle ilman että jälki yhtään kökkööntyi tai "pakkeloitui".
MUTTA. Rasvaisen koostumuksen vuoksi Dermablend luonnollisestikin myös kasaantuu helpommin juonteisiin kuin kuivemman koostumuksen peiteaine. Levitin aineen kaksi tuntia sitten, ja oikean silmän alla on jo havaittavissa viiruuntumista. Ilmiötä voi yrittää estää kevyellä puuteroinnilla. Dermablendillä on tarkoitukseen läpinäkyvä irtopuuteri. Seuraavalla testikerralla kokeilen kiinnittää stickin sillä.
Tässä vielä sävyvertailua. Huomaatte, miten punainen ja tumma peitepuikon sävy on samannimiseen meikkivoiteen sävyyn verrattuna. Edellisessä Dermablend-postauksessani eräs lukija kysyi, onko meikkivoide Opal luonnossa kovin kellertävä. Minusta ei lainkaan, enemmänkin neutraali beige.
Sain muuten vihdoin eilen illalla tehtyä valinnan Dermablend-meikkimallihakemusten joukosta. Hakemuksia oli tullut runsaasti, kiitoksia kaikille teille kiinnostuneille ja rohkeille jotka olitte valmiita antamaan kasvonne käyttööni. :)
Koska hakemuksia oli todella paljon ja joukossa monia erilaisia ihotapauksia syntymämerkeistä arpiin ja palovammoihin, päädyin valitsemaan useamman mallin. On vain jotenkin niin kiinnostavaa kun en ole ikinä päässyt meikkaamaan ketään näin peittävillä tuotteilla..!
Opin tästä varmaan paljon itsekin, kiitos siis vielä kerran kaikille hakijoille ja innolla odottelen maaliskuun meikkaussessioita! :)
