Eilen illalla ei tullut postausta koska...
...omistin koko illan huutajaistuotteiden pakkaukselle, punnitukselle ja postimaksujen ylöskirjaamiselle.
Huutajaisia on siis luvassa ensi viikolla. :)
Muita perjantaiaamun ajatuksia:
* Favoran seerumi loppui. Vähänkö ehkä huvittaa/harmittaa, kun kesän 10+ kilon kosmetiikkakassista ei sitten löytynyt yhtäkään muuta kosteusseerumia..! Super-möö. Minähän tykkään kesällä kosteuttaa kasvoni pelkällä seerumilla. Huomasin myös, etten ottanut mukaan ylipäänsä mitään lempparikasvovoiteitani, ainoastaan lähtöhetkellä testattavana olevat. Ihan naurattaa, kun yksi raahaa hirveän kassin kosmetiikkaaa mukaan ja jättää kuitenkin kotiin ne omat suosikit. :)
* Tällä viikolla on ollut jotenkin erityisen ihana meikata joka aamu pitkästä aikaa! Ehkä siksikin, kun on töissä ja joku muukin kuin peili tai Mr. Karkkipäivä näkee tuloksen. :D
* Olen saanut karmean kesäflunssan joka tänään on saavuttanut sen vaiheen, etten maista tai haista mitään. Ja sekös harmittaa niin pirusti kun lounaalla olisi yhtä aivan erityisen maukasta lempiruokaani. Edessäni on juuri täysin hajuton ja mauton aamukahvikin. Buu flunssa.
* Ja vielä bonus kynsieni dissailijoille: taas eilen asiakas kysyi töissä, ovatko kynteni aidot kun ovat niin kauniit ja pitkät (!). Osoitin kaikki eripituiset kynteni ja nauroin, että eihän nyt tämän näköiset kynnet voi muuta olla kuin aidot. Asiakaskin nauroi, mutta iloisesti ja sanoi, että kynteni olivat silti upeat. ^_^
Näissä tunnelmissa alkoi perjantai 13. päivä kesäkuuta. Huomenta kaikille! :)
9 comments on “Pakkauskarnevaali”
Hei, onnistuiko se silakkafileiden leivitys sillä korvikkeella? Oon itsekin noudattanut VHH:ta noin puoli vuotta, joten kiinnostaa... Rakastan silakoita!
Joo, onnistui! :) Leivitetty filee näkyi eilisen postauksen kuvassakin. :) Ja hyvältä maistui, tuli oikein rapea kuori :)
Haukansilmä bongaa kosmekassista Santen Brilliant Caren! (Tai ainakin kuvittelee niin.) Sehän taisi olla sun "löytö" joskus. Onko yhä suosikkejasi? Tykkäsin siitä itsekin kovasti silloin, kun käytin pääasiassa luonnonkosmetiikkaa. Useimmat alkoholipitoiset tuotteet ovat mun tukalle ihan hirveitä, eikä BC:kään parasta ole, mutta on se parempaa kuin useimmat alkoholipitoiset. Olen juuri testaillut sitä(kin) uudelleen parhaan hoitoaineen metsästyksessäni. Ajattelin kokeilla co-pesunakin, kun siinä on niin shampoomainen koostumus.
Pikaista paranemista myös! Mullakin on monta vuotta mennyt talvet ilman tauteja, ja keskikesän helteillä iskenyt megalomaaninen flunssa. Sitä odotellessa... :p
Kyllä, oikein bongasit ja tykkään Brilliant Caresta edelleen kovasti! Testasin nyt tuota uudessa purkissa olevaa (onhan uudistuksesta tosin jo pari vuotta) ihan uteliaisuutta että olisiko sitä jotenkin muutettu (ei ole vanhaa purkkia jonka inciin verrata), ja ihan yhtä hyvää se on kuin ennenkin.
Saan muuten Lush-tilaukseni äijän mukana juhannukseksi tänne saarelle! ^_^ Odottelen kieli pitkällä. :D :P
Kiitos. :) Mulla meni viime talvi varmaan ensimmäistä kertaa elämässä ilman pienintäkään vilustumista, ja nyt se sitten tuli "korkojen kera". No, onneksi viikonlopulle on luvassa kylmää säätä niin ei niin harmita joutua kököttämään sisätiloissa.
Kiva että saat hunajaisen (yms.) juhannuksen! ;) En hetkeäkään epäillyt, etteikö se misteri sinne itseään ja pakettia jossain vaiheessa hilaisi! On varmaan salaa tyytyväinen, että olet jo itse hommannut tuliaiset valmiiksi, heko heko... :p
Ymmärtääkseni Brilliant Caren koostumus on tosiaan sama kuin vanhassakin pakkauksessa, ja pikainen kuvahaku puhuu sen puolesta myös. :)
Mitenkä vertaisit tuota Favoran seerumia ja TBS:n Nutriganics Smoothing seerumia? Molempia olet kehunut ja olen saanut vaihtoehdot rajattua mielessäni noihin kahteen. Haussa siis ennenkaikkea kosteuttava tuote.
Nutriganics on koostumukseltaan hieman "geelimäisempää" (vaikka ei siis ole geeliä, vaikea kuvailla) kun taas Favora on selkeä emulsio. Kosteustehoja on tosi vaikea verrata... Nutriganics tuntuu koostumuksensa puolesta hieman raikkaammalta ja vesimäisemmältä. Uskaltaisin mahdollisesti veikata omien tuntemuksieni pohjalta, että Favora sitoisi kosteutta aavistusta paremmin, mutta vaikea verrata kunnolla kun ei ole kumpaakin nyt käsillä.
Favora on näistä litrahinnaltaan kalliimpi. Jos se olisi saman kokoinen kuin Nutriganics (eli 30 ml) niin suosittelisin varmaan sitä, mutta THBS:n seerumi vetää paremmat pisteet hintabarometrillä; TBS 900€/litra, Favora 1113€/litra. Favora taas saa pisteet lyhyemmästä incistään.
Missä olet töissä siellä Ahvenanmaalla? :)
Haluan säilyttää anonymiteetin työpaikkojeni suhteen :)