Hei, nyt saatte auttaa mua valkkaamaan itselleni uudet lasit! :)
Pääsin mukaan Indiedaysin ja Instrumentariumin kampanjaan joka oli kuin mulle tilauksesta tehty. :D Minun on pitänyt jo kaksi vuotta hankkia uudet lasit, mutta projekti on tyssännyt siihen kun en ole löytänyt mieleisiä pokia, ja olen muutenkin hurjan saamaton tällaisissa asioissa. Näköni kun ei ole niin huono ettenkö pärjäisi arjessa ilmankin laseja (ellen istu ratissa tai mene leffaan ;)), niin sitten sitä vain jumittuu käyttämään niitä jo vanhentuneita rillejä, vaikka tietää ettei se ole silmille hyväksi. Olen käyttänyt laseja 20-vuotiaasta saakka.
Nyt sitten tämän kampanjan myötä sain loistavan "potkun pehvaan" lähteä ne lasit vihdoin valitsemaan. Instrun näöntarkastuksessa selvisi, että näköni oli jopa hieman parantunut parin vuoden takaisesta tilanteesta.
Valitsin itse kahdet kehykset ja myyjän avulla neljät. Oli jännä huomata, miten eri lailla ammattilainen kasvoni näki ja miten erimallisia kehyksiä hän minulle löysi. Minua palvellut Maija Niemevä sanoikin, että yleensä asiakkailla on taipumus valita omaa vanhaa tyyliään muistuttavia kehyksiä, vaikka tarkoituksena olisi löytää jotain uutta. Alitajuisesti sitä vain tuntee vetoa sitä "vanhaa ja turvallista" tyyliä kohtaan. Maijan avulla ihastuin kehyksiin, jollaisia en varmasti koskaan olisi itse tullut kokeilleeksi.
1. Guccin metalliset, beiget pokat olivat itse valitsemani. Maija oli samaa mieltä siitä, että ne sopivat minulle erinomaisesti, mutta ovat sellaiset vähän "pliisut" ja mitäänsanomattomat. Toki riippuu siitä mitä tyyliä on hakemassa - turvallista peruslasia vai näyttävämpää ja persoonallista. Siskoni mielestä nämä lasit tekevät minusta ihan kirjaston tädin näköisen... :) Mutta kuulema vähän tuhman kirjaston tädin... :D
2. Björn Borgin mustat metallisankaiset lasit olivat Maijan valinta. Näistä tulee minulle hauskasti vähän mieleen Harry Potter, vaikkeivat pyöreät olekaan. En itse olisi tullut kokeilleeksi tämän mallisia kehyksiä mutta niin ne vain sopivat yllättävän hyvin. Sirot ja kevyet.
3. Fuzionin tummanhopeat, metalliset kehykset olivat minun valkkaamani. Nämä taisin poimia käteeni ihan ensimmäisinä. Niiden kulmikas muoto muistuttaakin aiempia lasejani, vaikka yritin tosiaan hakea jotain uutta ja erilaista. Todennäköisesti harva edes huomaisi että minulla on uudet lasit, nämä ovat niin minun tyyliseni. :)
4. Toiset Fuzionin kehykset, muoviset ja viininpuna-mustat, olivat Maijan valinta. En itse uskaltaisi tarttua tällaisiin värikkäisiin pokiin, mutta ei ne niin pelottavilta näytäkään. :) Malli ainakin sopii mielestäni minulle tosi hyvin.
5. Guccin mustat muovipokat ovat näyttävät ja malli miellyttää silmääni, mutta mietin onko musta kehys minulle liiankin voimakas..? Koristeellinen sankakin aiheuttaa vähän pohdintaa, mutta toisaalta minulla ei ole koskaan ollut sellaisia (vältän tyylissäni kaikkea koristeellisuutta), ja tässähän oli tarkoituksena hakea jotain uutta. :)
Nämä olivat Maijan valinta ja taisivat muistaakseni olla hänen suosikkinsa.
6. Guessin musta-turkoosit muovikehykset olivat Maijan viimeinen löytö, ja torjuvan ensireaktion ("En kai mä nyt mitään turkoosia...!") jälkeen huomasin ihastuvani laseihin aika lailla..! Malli on jotenkin todella hauskasti kasvojani liftaava ja tuo sellaisen pirteän vaikutelman. Ne ovat myös mielestäni sirommat kuin kahdet muut muovisankaiset kandidaatit. Turkoosi tehosteväri saattaa kyllä olla minulle liian erikoinen... Mutta mikseipä sitä kerrankin uskaltaisi..?
Mietin laseja aina myös meikkauksen kannalta. Käytän kuitenkin edelleen välillä tosi värikkäitä tai vahvoja meikkejä, enkä haluaisi että lasit riitelevät meikin kanssa tai että vaikutelmasta tulee "too much". Jotkut hengettömät olisivat meikkauksen kannalta tietysti kaikkein helpoin ratkaisu, mutta kun ovathan ne myös aika.... tylsät. Tykkään pitää laseja juuri siksi, että niillä saa hetkessä niin erilaisen ilmeen :) (Sekä myös kummasti tarpeen vaatiessa sitä "uskottavuutta" muuten niin tyttömäiseen, lapsekkaaseen olemukseen ;))
Blogikuvissahan minulla ei juuri laseja näy, koska haluan esitellä meikkilookit lasittomina. Tässä muistin virkistykseksi kuva mun edellisistä laseista:
Kuten huomaatte, aika "hissukat" ja lasityylin päivitys voisi todellakin olla paikallaan!
* * *
Mitkä kehyksistä sopivat mielestänne minulle parhaiten?
Vastanneiden kesken arvotaan 150 euron lahjakortti Instrumentariumiin, eli jos teilläkin on lasien päivitys ajankohtaista niin 150 euron avustus voisi olla ihan kiva "joululahja"! :) Suoritan arvonnan sunnuntaina 1. joulukuuta, joten siihen mennessä (sanotaan vaikka klo 12.00 :)) jätetyt vastaukset osallistuvat lahjakortin arvontaan.

793 comments on “Poka-hontas”
Lasit nro 3 ovat mielestäni parhaat :)
Kyllä nro 3:set näyttää vaan mun silmään parhailta! Vaikka sanoitkin, että ovat kovin samantyyliset kuin aiemmat lasisi eli tietty ei varmasti paras valinta, jos haluaa vaihtelua, mutta parhaiten ne joista vaihtoehdoista mielestäni sinulle istuvat niin värin kuin mallinkin puolesta :)
Vaikee valinta. 1, 3 ja 4 sopi kaikki tosi hyvin, mut sanon silti numero 1. Mun mielestä niiden kanssa sopii myös kaikenväriset meikitkin. Itselläni on mustat, punaiset ja vaaleat kehykset, ja punaisten kanssa joutuu aina miettimään että voinko laittaa vaikka sinisen silmämeikin...
Nr. 4
Nro 3! Vaikka ne nyt hieman muistuttaisivat entisiä lasejasi, niin ne käy sinulle TODELLA hyvin ja ovat ihanat! Monet noista muista ovat liian kovannäköisiä vaaleaan olemukseesi, kun ovat niin mustia.
Kutoset!! :) Ainahan sitä jumahtaa tuttuun ja turvalliseen, mutta näistä vaihtoehdoista ainakin tänne ruudun toiselle puolelle nämä näyttää parhaimmalta.
Mun mielestä numero 4 ja 6 sopii parhaiten sun kasvonpiirteisiin. Kylläpä sulle sopii silmälasit hyvin, oot ihanan näköinen :D
Nro 5 ehdottomasti ja nelosetkin ovat kivat. Nro 5 näytät todella kauniilta ja tyylikkäältä, neloset taas ovat sporttisemmat.
Valitse kahdet niin voit vaihdella mielialan ja tarpeen mukaan.
Valitsisin lasit nro 1 tai 3:)
Nelonen! Ykkösistä tykkään kanssa paljon, mutta kyllä nuo neloset sopivat nenällesi jotenkin vaan paremmin.
Hei!
Annan ääneni nro 6:lle,upeet:-)
En tiedä tuliko tämä jo,kun yhteys temppuili...joten yritän uudelleen..
Kysymys oli muodossa Mitkä kehykset sopivat parhaiten, ja siihen vastaukseni on EHDOTON 6, tosin 4:kin näyttää ihan tosi hyvälle. Mutta ymmärrän kyllä ongelman värikkäiden kehysten kanssa, niin värikkään meikin, kuin sitten mahdollisesti riitelevien vaatevärien kanssa.. Toisaalta ainakaan tuossa kuvassa ei se turkoosi juurikan edes näy, miten lie luonnossa? Yritän myös miettiä millaiset meikkivärit riitelisivät turkoosin kanssa, onko niitä loppujen lopuksi kovastikaan? Ja jos jokin sellainen on, niin silloinhan voisi laittaa vanhat pokat päähän? Noh, ei tässä lopullista päätöstä tarvinnut tehdä, vaan antaa mielipide, ja senhän tein :) Nro 6 on niiiiiiin mahtavan näköinen kasvoillasi, ettei mitään rajaa! :)
Hei!
Nuo nro 4 pokat sopii sulle täydellisesti. Sähäkkyyttä tuo väri ja sopii muutenkin sun ihonväriin yms. Eivät kuitenkaan oo liian räikeät, jos haluaa hillittyä tyyliä. Pokien muoto myös sopii kasvoihisi todella hyvin.
Nro 4 definitely, ihan huiput sulle.
Kyllä mä lähtisin numero kolmosilla! Vaikka ovatkin samantyyliset kuin vanhat lasisi, niin eivät siltikään ole niin pliisut. Ovat paljon paremman väriset kuin vanhat!
Kakkoset kolahti :) Tosi nättejä kaikki :)
Mä tykkään ehkä eniten kutosista!
Lasit nro 4 ovat UPEAT! :) Ja sopivat ku nenä päähän sulle :D
1 ja 4 sopivat sulle todella hyvin!:)
Nro 6, siinä tulisi ainakin hyvää vaihtelua vanhoihin mitä olitkin hakemassa! :)
Nro 2, ehdottomasti.Piristää ilmettäsi. Mustat pokat tuo särmää sopivasti mutta ei liian hallitsevasti.
Mikäli kaipaat laseihisi päivitystä niin ehdottomasti valitsisin vaihtoehdon 6. Malli sopii kasvojesi muotoon upeasti ja turkoosi korosteväri tuo kehyksiin jotain ekstraa. Vaikka kehykset ovatkin isot, ne eivät kuitenkaan peitä silmiä ja niillä saa nopeasti sellaista ryhtiä olemukseen. Minulla on ollut 2 erilaiset kehykset jatkuvassa käytössä ja kun siirryin edellisistä, hyvin hengettömistä, näihin nykyisiin paljon massiivisempiin niin muutos oli dramaattinen, mutta viihdyn uusissa laseissani entistä paremmin! Suosittelen! :)
Nro 3! Sopivat sulle aivan loistavasti :)
Muut vaihtoehdot vanhentavat jotenkin todella paljon (silleen ei hyvällä tavalla ;)) :)
Suosikkini ovat kehykset nro 4 ja 6. Vähän väriä elämään!
Hyvännäköiset kehykset asustavat olemusta silloinkin, kun ei ole jaksanut panostaa meikkaamiseen. Vähän kulmakarvojen kampaamista, pahimpien punoitusten peittelyä, räiskyvä huulipuna ja rillit päähän, niin sitä on valmis maailmalle.:)
Voi, mielestäni paras valinta olisi ehdottomasti pari numero kuusi. Sopivan erilaiset ja silti "sannimaisen" kujeilevat :)
Nr 6 it is!!!!!!!!!
4 ja 6 on mun ehdottomat lempparit näistä!:)
Sulla on hyvin samanlainen tarve laseille kuin mulla, itsekin käytän laseja juuri autoillessa ja leffoja katsoessa, muuten en juurikaan käytä. Mutta asiaan, sulle käy monet lasit tosi hyvin, mutta sanoisin nro 6.
Kutoset sopii minun mielestä sulle parhaiten :)
Lasit nro. 4!
Kolmoset, muut näyttävät ainakin kuvissa liian isoilta.
4 tai 6, ihanan kissamaisia molemmat, säväyttävät ihan eri tavalla kuin sellaiset suorakulmiolasit. Taidan itsekin hankkia seuraavaksi tuollaiset vastaavat, "nostavat" ilmettä kivasti.
Mielestäni pokat nro 4 on parhaimmat. :) Kutosetkaan ei ole yhtään hullummat, mutta noissa nelosissa on jotain joka iskee erityisesti.
Minulla myös uusien lasien hankkiminen olisi ajankohtaista, ja samaistuin hyvin tuohon, että etsitään uusia laseja, mutta kuitenkin päädytään tuttuun ja turvalliseen :D Sain lasit 12-vuotiaana ja silloin en pitänyt niistä ollenkaan ja inhosin silmälaseja ja halusin lasit, joista ei välttämättä huomaa, että mulla on lasit päässä.... :D Eli siis ohuet sangat oli ehdoton juttu. Nyt olen jo vähän sujut asian kanssa, mutta uusien lasien hankkiminen jännittää silti.
Heti alusta asti silmälasit olivat sellaiset, joita käytetään koko ajan, ja en edelleenkään halua, että omat lasit herättäisivät huomiota ihmisissä. Ristiriitaista, mutta ihailen kyllä silti muiden silmälasipäiden kirkkaita kehyksiä ja uskallusta :D Silti seuraavia laseja hankkiessa haluan niiden edelleen olevan suht. tylsät ja joka asuun ja meikkiin sopivat ja jotka eivät veisi huomiota minusta pois.
Joten!! Itse ottaisin ehdottomasti ensimmäisen vaihtoehdon silmälasit itselleni! Ja ne näyttivät tosi hyvältä sinun päässäsi! :) Mutta lukiessani postausta, en tiedä enää :D Muutkin vaihtoehdot näyttivät kivoilta ja olisivat erilaiset ja olisi vaihtelua!
Vastaan nyt #1, mutta mitkä valitsetkin, niin on upeat!
Nro 4! Totta kyllä, että ainaki mun makuun sun nykyset on pliisut. Itekki uusin lasit justiinsa ja onneksi uskalsin valita jotain uutta ja isoa. Aluksi pelkäsin kyllä ettei musta huomata ku lasit. :)
Mielestäni ensimmäiset ovat parhaat, sillä ne eivät ole liian voimakkaat. Sinulla on kuitenkin vaaleat hiukset ja lisäksi toisinaan käyttämäsi voimakas meikki ohjaavat vaaleampien kehyksien puoleen.
Verrattuna kuitenkin aikaisempiin laseihisi, niin eihän ne ole ollenkaan pliisut! (:
Kolmosetkaan eivät ole huonot, mutta ovatko ne liian samanlaiset kuin nykyisesi ?
Sinulle sopii kaikki niin älyttömän hyvin mutta kallistun kuitenkin lasien nro 3 kannalle.
Mielestäni parhaat ovat neloset. Sinulle sopii pyöreämmät ja hiukan isommat lasit, ja laseista ei ainakaan tule liian tylsiä, jos värinä on punainen. :)
Oletpa saanut oikein VYÖRYN ehdotuksia poka-asiaasi. Minusta kivoimmat ja sinulle sopivimmat ovat mallit 2 ja 6. Kakkonen hurmaa leikkisällä keveydellään ja kutonen svengaavalla kissahtavuudella. Molemmat sopivat myös meikin kanssa. Ne itse valitsemasi ovat minusta liiaksi entistesi kaltaiset, ja ne loput mallit jotenkin kovia kasvoillasi. Onnea valinnallesi!
3 & 4 sopivat parhaiten mielestäni, mutta ehkä niistäkin paremmin numerot neljä! Mukavan näköinen kun on vähän väriäkin mukana :)
Ykköset! En tietenkään voi sanoa tuntevani sinua, mutta sen kuvan minkä olen sinusta saanut tämän blogin perusteella, niin ykköset sopivat mielestäni sinulle parhaiten :) Tietenki ne voi olla monen mielestä "sannimaisen tylsät" mutta muut ei vaan mielestäni sovi niin hyvin kuvaan :) Toivottavasti saat valittua vahtoehdoista parhaat pokat!
Lasit numero 3, vaikka toki kaikki sopivat kasvoillesi!:)
Numero 4! ehdottomasti!
Numero 4 minun silmääni paras, väri piristää olemusta ja kehyksen malli jotenkin "nostaa" kasvoja :)
Itselläni myös uusien lasien hankkiminen on enemmän kuin ajankohtaista, nykyiset lasini ovat peräisin kuuden vuoden takaa teinivuosilta.. ;)
Numero 3 on parhaat! :)
4 ja 6! Jos pakko valita niin nro 4. Mäkin haluisin päivittää lasit, mutta niiden oikeiden valitsemiseen tarvitsisin apua. Ja tykkäisin, että niissä olisi 'sitä jotakin'! ;)
Numero 4 ehdottomasti! Niissä on leikkisyyttä värinsä puolesta, mutta silti tyylikkään siistit. Menevät niin rentona kesäpäivänä kuin osana juhlapukeutumista. Ja ennenkaikkea, ne sopivat sulle ihan älyttömän hyvin :)
Kuutonen on paras! En jotenkin osannut ajatella, että tuon muotoiset lasit kävisivät sinulle, mutta nehän ovatkin todella nätit ja tuovat ihan eri tavalla kasvojasi esiin kuin nuo aiemmat lasit. :)
Nro 3:t näyttävät parhaimmilta :)
En osallistu arvontaan, koska uusin omat pokat juuri kesällä. Onnea matkaan muille! :)
Mielipiteen halusin kuitenkin jättää: kutoset sopivat mielestäni sulle kuin nenä päähän ^_^ Turkoosi väri + blondi tukka = winning combination! Malli miellyttää myös kovasti, toki osasyynä voi olla että omat uusimmat lasit ovat vähän samanhenkiset "kissalasit" - punasankaiset tosin. Kuten itsekin kuitenkin totesit, vaikutelma on ihanan pirteä ja "liftaava".
Sain ensimmäiset lasit jo 11-vuotiaana, ja monta vuotta menikin tylsissä ja persoonattomissa laatikkomalleissa, mutta aikuistuttuani olen innostunut kokeilemaan mm. oranssit muovikehykset metallisangoilla, violettisankaiset prillit joissa on lasien korkuiset sangat... ja nyt nämä viimeisimmät, jotka olen ristinyt Comic Book Hero -laseiksi, koska ensimmäinen mielleyhtymä peilistä näkemääni oli sarjakuvan sivuilta hypähtänyt sankaritar, vaikka sitten se Kissanainen. :D Kannatan siis ihan ehdottomasti uskallusta uuteen, piristää varmasti omaa arkea!
P.S. Unohtui vastata takaisin aiempaan, että päästetään pilkkusääntörikkeet huomautuksella - myönnän, että itsellänikin kärsivät valitettavasti nykyään englannin opinnoista johtuen ^-^;
Nuo viimeiset oli numero 6 sopivat sinulle todella hyvin! Pirteän näköiset. :)
Ykköset on sulle kivoimmat ja nelosetki on tosi kivat:-)
Nro 6 miellyttää minun silmääni eniten! :)
Voi että nro.6! En itselleni ikinä voi edes kuvitellakaan nousevaa mallia ja tasaisetkin istuvat vain harvoin, mutta sun kasvoille sopii todella hyvin :) Ihanan pirteät ja vähän erikoisemmat, piristävät. Seuraavaksi parhaimmat ovat mielestäni nro.2. Ne ovat hieman kevyemmät, mutta samalla arkisemmat.
Ehdottomasti 6:)
Oih miten kivoja, mutta äänet menee nro 4 tai 5.
4 tai 6 sopivat parhaiten ja tuovat arkeen kivasti väriä :)
Sinulle sopivat hyvin kyllä kaikki valitut mallit, mutta parhaimmalta mielestäni näyttävät nro. 4! Ja 6. on toinen suosikki :)
Kakkonen ja kutonen on mun mielestä parhaat. Mä varmaan ostaisin / ottaisin sinuna ne molemmat. Sitten olisi turvalliset mustat ja vähän riehakkaammat värilliset pokat. Aika monillahan on kai useat pokat juuri vaihtelun vuoksi.
Joka tapauksessa musta kakkonen ja kutonen ovat nuorekkaimmat ja siten sulle sopivimmat kehykset. Et sä oo mikään pikkutuhma kirjastonhoitaja. :)
Neloset on parhaimmat, ehdottomasti. Jos et tarvitse laseja joka päivä ja koko ajan, voit säästää lasien värin kanssa riitelevät meikit lasittomiin päiviin :)
Minusta sinulle parhaiten sopii nro 4. Lasit olisivat kyllä kivat, vaikka itselläni miinusta on viimeksi ollut niin vähän, että optikon mielestä en jaksaisi käyttää laseja. Mutta saisihan niillä piristettyä ulkonäköä.
Mitkä lasit noi ihan ylimmät on? Onko ne noi Guessit vai joku muu? Noista vaihtoehdoista musta sulle sopis parhaiten nro 4. :) vaikka niissä on väriä niin ei ole kuitenkaan liian näkyvästi (jos ei siis halua erottua liikaa mikkoalatalomsisesti). Nro 6 ehkä kakkosvaihtoehto, nekin näyttää tosi kivoilta. Musta vois olla vähän liian kova väri kuten itekin sanoit. Jos tummaa haluaa niin ehkä ruskea vois olla pehmeämpi vaihtoehto, mutta silti näkyvä.
Toki noita värivalintoja kandee miettiä myös siltä kantilta, minkävärisiä vaatteita muuten pitää. Esim. sellaisella, joka pukeutuu päivittäin kokomustaan ne samat pokat voivat näyttää ihan erilaiselta verrattuna sellaiseen, joka pukeutuu esim. tosi neutraalisti maanläheisiin väreihin tai sellaiseen, joka tykkää muutenkin väri-iloitella vaatteilla.
Kyllä, Guessit. :)
Ehdottomasti lasit nro 4 olivat parhaimmannäköiset! :) Tosi kauniisti sopi sulle, sekä malli että väri.
Lasit nro 4! Ihana väri ja muoto, jotka sopii sulle tosi hyvin. En usko että kyllästyt tohon malliin. Nro 6 myös erinomainen mutta mielestäni hiukkasen sellainen "kausimalli", ja nelonen on hiukan klassisempi. :)
nro 4
Numero nelosen jälkeen tuskin vilkaisin muita kuvia. Aivan mainio tuo punainen väri, mieleenpainuva mutta ei liian räikeä, ei siis pomppaa silmille mitenkään yliagressiivisesti (pardon the pun :D). Kuitenkin sopivan persoonalliset lasit, väri ja muoto sopii hyvin sulle, ja vaikka en isojen kehyksien ystävä olekaan (siis omalla kohdallani) niin täytyy sanoa että aivan nappivalinta olisi tuo nelonen.
Numero 4 paras ja 6 hyvänä kakkosena :).
1, 3 ja 4 sopivat mielestäni parhaiten. Kivoimmat ehkä neloset näistä :)
Lasit nro 3 istuu parhaiten ja väri on juuri sopiva.
Mun mielestä ehdottomasti ensimmäiset ovat sulle parhaat. Muut ovat väritykseltään liian tummia...tai sitten meikämummo ei vaan uskaltaisi ottaa noin rohkeita :D Mutta ensimmäiset siis mielestäni muodoltaan "peruslaseista" eroavat, mutta väriltään hillityt.
Parhaimpia oli numerot 2, 4 ja 6. Neloset ois kaikenkaikkiaan parhaimman malliset, mutta hieman mietityttää niiden värillisyys. Kuutoset sen sijaan passais sulla varmaan meikkeihinkin paremmin. :) Turkoosia sisäosaa ei kannata pelätä, omissa Marc by Marc Jacobsin pokissa on sisäpuolella punaisia pusuhuulia - alkuun olin järkyttynyt, mutta lähes parin vuoden käytön jälkeen en muista kuvioiden olemassa oloa melkein koskaan! Niin ja avomieheni valitsi pokani. Onneksi valitsi, itse olisin päätynyt joihinkin entisiä pokiani muistuttaviin tylsiin. Nykyisiin olen täysin ihastunut!
Täytynee olla samaa mieltä edellisen kanssa, kyllä neloset vaan on parhaat :)
5. ja 1. näyttivät mun mielestä kivoimmilta! :)
Ykkönen oli mun mielestä sopivin! Jotenkin näyttää niin luonnolliselta ja tyylikkäältä, siltä että tuolta sun kuuluukin näyttää :) mun lasit on menneet rikki ja opiskeluaikana ei vaan oo varaa uusiin.. Tää ois mahtava voittaa, ni vois luennolla istua joskus muuallekkin kuin eturiviin ja näkisi silti! :)
Ps. Mieskin sanoi ekat! ;)
Viimeiset lasit on lempparit, mutta jos värikkyys hirvittää niin ekatki sopii sulle loistavasti :)
Kuudennet ovat minun suosikkini, neljännet tulevat hyvänä kakkosena. Lahjakortti kyllä kelpaisi, sillä olen alkanut haaveilla piilolinsseistä taas parin vuoden tauon jälkeen, mutta opiskelijabudjetilla ei niihin yksinkertaisesti ole varaa. 150 eurolla saisin aika monet parit.
Kolmoset ovat erittäin tyylikkäät ja viehättävät!! :)
Ääni menee laseille numero neljä tai numero kuusi! :)
Ehdottomasti nro 6! Muut on aika pliisuja ja tavallisia. Toisaalta ne sirommat mustat, björn borgit, sopii myös tosi hyvin. Mutta kun näin tuon ekan kuvan niitten nro 6 lasien kanssa niin olin myyty :)
Nelonen ja kutonen jaetulla ykkössijalla, tosi kivannäköiset molemmat ja sopivat sulle hyvin! :)
Mielestäni pokat nro 4 ovat parhaimmat väriltään, ja sopivat sinulle loistavasti
Kiva kirjoitus-taas! On aina ilo lukea Karkkipäivää,
puhumattakaan kaikista neuvoista joita huolella jaat, kiitos Sanni!
Suosikkilasini ovat nro neljät- pinkki kausi meneillään, sitä siis!
Mielestäni nro 4 ja 6 ovat ehdottomasti parhaat. Jos kuitenkin yhdet pitäisi valita niin luulen, että kallistuisin viimeisiin, eli nro 6.
Kaikki kivoja, nelonen on malliltaan paras, mutta punainen väri ei ehkä helpoin käytössä.
Kaikki olivat omalla tavallaan hyviä. Itse kuitenkin päätyisin nro. 6, koska ne olivat selkeästi erilaiset ja poikkesivat joukosta positiivisella tavalla.
Numero neljä ehdottomasti!! Tai no kutosetkin on kivat. Mäkään en oo saanu aikaseks hommaa uusia...
nro 4 on kyllä oikein sopiva kasvoillesi.
Omaan silmääni tuo nro kaksi "Harry Potter" lasit ovat sun silmille tosi myötäilevät ja ne avartavat sun katsetta!:-) ehdoton suosikki!
4. eli nuo punertavat ehdottomasti! Eivät ole liian tummat sun väritykselle mutta kuitenkin tuovat väriä ilmeeseen (jota mä en itse tajunnut silmälaseilta kaipaavani parinkymmenen vuoden "ruskea metallikehys" -kauden jälkeen ennen kuin sattui vaaleanpunertavat muovikehykset eteen... Monet nuista muista kehyksistä on aika "raskaat" sun kasvoille ja väritykselle mun mielestä, tiedän että se kuuluu nykyiseen muotiin mutta ei se mun mielestä oo mitenkään hyvä juttu.
Omasta mielestä numero 4 näyttää todella hyvältä! On selkeästi erilaiset kuin vanhat, muttei kuitenkaan liian räväkät ;) Ainakaan kuvan perusteella..
nro 1 ehdottomasti !! :)
Numero 4 oli mielestäni kivoin. Malli sopi tosi hyvin kasvoillesi. Lasit eivät myöskään olleet tylsät värinsä ansioista!
Ehdottomasti nro 4 on paras!
Numero 6 on mielestäni paras. Kauniin muotoiset.
Itse tykkään eniten kakkosista. Ne ovat raikkaat, mutta eivät vie huomiota pois kasvoistasi :)
Nro 6 on musta parhaat, nro 4 tulee hyvänä kakkosena. :)
Kaikki näyttivät oikein sopivilta.:)
Nro.2 sopii parhaiten koska on nätein ja siroin.
nro6 on suosikkini :)
Numero 2- lasit. Eivät ole liian paksut vaan vähän hennommat.