Muotokuvani on valmis.
Luisilla ja minulla on erilainen näkemys minusta.
Muotokuva on tietenkin aina taiteilijan tulkinta kohteestaan, joten sinänsä asia on "väittelyn" ulkopuolella. ;) Mutta silti taas... hätkähdin.
Kun Luis vuosi sitten maalasi ensimmäisen muotokuvani, se oli minusta surullisen näköinen. Vaikka kuva näytti minulta, en tunnistanut itseäni maalauksen naisen vakavasta olemuksesta. Luis sanoi, että hänen muotokuvissaan on aina melankoliaa. "Hymyilevät Barbie-kasvot eivät ole kiinnostavaa", hän sanoo. Ymmärrän.
Minä näen itseni "pehmeänä", iloisena. Luisin muotokuvissa olen kova, etäinen. Vakava. Kun näin maalauksen valmiina, oli ensireaktioni, "But I look so.... harsh...!" Luis kurtisti kulmiaan. "Minun persoonani on iloinen ja eloisa..!" jatkoin. Luis kohautti olkapäitään. "Totta, niin on. En yritä maalata persoonaa, maalaan muotokuvia. Sinä näytät tältä".
Tulin mietteliääksi. Hämmästyn aina valokuvissa esiintyvästä tylystä ilmeestäni, jollaista en tiedä kantavani kasvoillani. Olen toivonut, että ilmiö liittyisi vain valokuvauksen luomaan teennäiseen tilanteeseen jossa en osaa olla rento. Nyt minut on kuitenkin vangittu kahdesti muotokuvaan, joka toistaa tätä vakavuutta. Minä siis näytän tältä oikeasti. Sisäinen tunnemaailmani ei heijastu kasvoille saakka. Omituista.
Tämä muotokuvaprojektihan johtaa varsinaiseen "self-searchingiin".
Me, myself and I:
Luisin toiveesta viimeinen kuva vakavalla naamalla. No, sellaista tositylyä en kyennyt laittamaan, onhan tässä vähän hymynpoikasta...
.
Tuntuu hassulta. Miten eri lailla näemme ja koemme itsemme suhteessa muiden kokemukseen meistä. Joku saattaa ajatella olevansa ruma kun muut näkevät mitä herttaisimman olennon. Toinen suree suurta nenäänsä jota muut eivät edes huomaa. Ja joku pitää itseään iloisen pulppuavana, kun muiden edessä näyttäytyy totisen vakava henkilö.
Tunnen itseni tuon ylimmän kuvan veikeäksi naiseksi. Mielessäni näytän aina siltä. Mutta ulkoisesti kuitenkin joltain muulta.
Luis sanoi, "Jos kaipaat lohdutusta, niin itsekin hätkähdän aina kun näen kaupungilla kulkiessa heijastukseni liikkeen ikkunassa. Kuka on tuo vanha mies? En se voi olla minä...! Mutta olenhan se minä."
Luisin taidetta: Art As Usual.
P.S. Selvennyksenä (muuan kiivaan kommentin seurauksena): tekstin tarkoituksena ei ollut tuoda esiin epäkiitollisuutta ja aliarvostusta taiteilijaa kohtaan, tämä ei voisi olla kauempana tuntemuksistani. Muotokuva on minusta hieno ja taidokkaasti maalattu ja minun näköiseni. Mutta eri tavalla minun näköiseni kuin miten itse itseni koen, ajatuksia herättävästi eri näköinen. Juuri tätä halusin kirjoituksessa pohdiskella. Ikävää, että joku tulkitsi pohdiskeluni epäkiitollisuudeksi ystävääni kohtaan.
56 comments on “Muotokuvani”
Jotenkin näen eron valokuvan ja maalauksen välillä. Maalaus on kait aina enemmän juuri se muotokuva, kun taas valokuvassa pyritään saamaan esille muutakin. Eli sitä luonnetta jne. En nyt osaa äkkiseltään sanoa yhtään maalausta, jossa ihminen olisi iloisen näköinen...
Olen opiskellut valokuvaterapiaa pääammattini jatkoksi ja valokuvaterapiassa voidaan etsiä erilaisia puolia minästä. On ollut vapauttavaa omassa projektissa riisua kaikki luulot itsestään ja nähdä itsensä erilaisissa tunnetiloissa.
Jos omakuvaprojekti kiinnostaa niin ota minuun yhteyttä. Minulla olisi ehdotus :)
Tuo kuvahan on hyvin kohteensa näköinen! Eihän muotokuvissa useimmiten olekaan tarkoitus olla se aurinkoisesi hymyilevä persoona, vaan se "perusilme". Jokainen tekijä toki lisää työhön vielä oman ilmaisutyylinsä. Minusta tuo on varsin onnistunut muotokuva.
Sä olet Sanni kuvissa ja varmasti luonnossakin kyllä todella paljon kauniimpi kuin tuossa maalauksessa. Maalaus on ehkä taitelijan tyyliä, mutta se ei tuo esiin sinun piirteitäsi kuin vain etäisesti. Maalauksen nainen näyttää paljon vanhemmalta ja surullisemmalta kuin mitä olet kuvien perusteella.
Mua pidetään pokeri-ilmeeni perusteella v-mäisenä ihmisenä, mutta kun mun kanssa juttelee, niin ihmiset tuntuu usein yllättyvän siitä, että kuinka mukava mä todellisuudessa oon. Etäinen olen, sen myönnän itsekin, mutta että kettumainen... Mulle on, pariinkin kertaan, metrossa tullut joku vanha laitapuolen kulkija taputtamaan olalle, että ei se maailma, tyttö, niin paha paikka oo, vaikka kaikki on ollut ihan hyvin eikä mitään aihetta synkistellä:D Toisaalta, olen jo pienenä kasvattanut kovan kuoren, että jos siinä sivussa on tullut joku inhottava ilme...? Musta ei kukaan uskoisi, että kuinka ujo ja arka mä oikeesti oon, ja että millainen tausta mulla on... Sitä vaan yritän pohtia, että ei meistä aina se todellinen minä heijastu ulos päin, tahtoo sitä tai ei. All in all, kaunis sä oot, ja ainakin mun mielestä oot sisäisestikin siltä vaikuttanut:D Eri ihmiset tulkitsee toisia eri tavoin, omien kokemustensa kautta.
Itseasiassa.. entisenä asiakkaanasi (kun olit vielä töissä kosmetiikkaliikkeessä) tunnistan kyllä sinut tuosta maalauksesta. MIetteliäs ilmeesi voi olla hieman kova ja jopa etäinen joskus. Mutta yleensä se muuttui hymyksi, jos asiakas lähestyi :)
Itsekään en tunnista itseäni aika jostain satunnaisesta kuvasta, heijastuksesta tai muusta otoksesta. Oma mielikuva on niin kovin erilainen kuin se miltä oikeasti näytän. Luulen, että suurimmalla osalla ihmisistä on näin.
Tähän voi sanoa vain että.... Eeva-Kolu-kateus..!! Voi, kun tahtoisin näyttää aina yhtä ystävälliseltä...!
Tämä on sentään lohdullista kuulla..! ^_^
Eivät ne 'ystävälliset kasvot' aina pelkkä siunaus ole. Olen melkoinen baby face ikäisekseni ja työelämässä se on joskus ongelmallista. Edellisen työpaikan eräällä kurssilla oli tarkoitus harjoitella tieteellisen esitelmän pitämistä, ja panostin toden teolla esitelmään vakavasta aiheesta. Halusin puhua ongelmista ja halusin että minut otetaan todesta. Esitys sujui mielestäni hyvin, olin asiallinen. Palautteessa monet kuitenkin kehuivat kuinka sain 'synkän aiheen kevyemmäksi' ja kuinka 'näytin iloiselta vaikka puhuin raskaasta aiheesta'. Mitä ihmettä, iloiselta?? En ollut hymyillyt kertaakaan! Jälkeenpäin tajusin että syypää on hymykuopissani: ne vilahtavat aina kun lausun jonkun suun venyttämistä vaativan sanan, kuten vaika "selvä". Ja tämän ihmiset tulkitsevat positiivisuudeksi. Prkl, yritä siinä sitten olla vakavasti otettava.
taalla myos yksi suurilla hymykuopilla "siunattu" ja muutenkin yleisilmeeni on kuulemma aina hirvean ystavallinen, mutta itse koen taman aika usein hankalana tyoelamassa. Minua ei oteta vakavasti, helposti ajatellaan etta olen vain se iloinen tyttonen joka on kaikille ystavallinen eika sitten mitaan muuta :(
Minua on ehka helppo lahestya mutta jos haluan puhua vakavemmin niin ihmiset usein hatkahtavat ja luulevat etta olen jopa suuttunut.
Mita tulee sun muotokuvaan niin tykaan siita jotenkin tosi paljon :) Vakavahan se on mutta se kai oli se tarkoituskin. Joskin blogin kuvien perusteella olen susta saanut sen kuvan etta perusilmeesi on aika vakava, ehka jopa surumielinenkin ja kasvojen piirtesi ovat jollain tapaa aika kovat joten sekaan ei luo sellaista babyfacehappyhappyjoyjoy friendly naamaa. Mutta kovin kauniit ovat sun kasvosi ja sisaisestikin vaikutat kauniilta ihmiselta <3 Jotenkin mulle tulee sun kasvoista mieleen ehka uljas ja kaunis :)
Minun mielipiteeni on, että tuo maalaus ei kuvasta sinua. En ole varma mahtaisinko edes tunnistaa, että se esittää sinua. Paljon samaa on, mutta juuri tuo perusilme - se on jotenkin väärä. Maalauksen nainen on väsyneen ja hieman tympääntyneen oloinen ja sitä sinä et minun kokemukseni mukaan ole todellakaan!! :)
Näytät aika miehekkäältä muotokuvassa ja et läheskään yhtä viehättävältä kuin normaalikuvissa (uskon, että livenä olet varmasti vielä kauniimpi). Mutta siis, en näe muotokuvassa sinua koska se ei näytä paljoa yhtään sinulta, vaaleaa tukkaa lukuunottamatta. Maalauksen nainen tosiaan näyttää surulliselta, miehekkään ronskilta, kaikkea sitä mitä sinä et kyllä edusta kuvissasi ollenkaan :D
Minä sain nuorena puolitutuilta tylyä kommenttia siitä, kuinka vaikutan todella ylpeältä, kuin katselisin muita pitkin nenänvarttani. He eivät tienneet, että todellisuudessa olin hyvin ujo, jonka vuoksi en esim. tohtinut edes moikata kadulla ohikulkiessa, ellei tuo vastaantulija puolituttu ensin moikannut minua... He luulivat minun pitävän itseäni heitä parempana, ja minä luulin etteivät he edes tienneet kuka tämä ujo ja hiljainen seinäruusu on. Ulkonäkö ja vaikutelmat eivät todellakaan aina kerro ihmisen sisimmästä ja tunteista mitään.
Hieno muotokuva! Kuten tuolla jo aiemmin joku kommentoi, muotokuvamaalauksen traditiossa on tyypillisempää kuvata ihminen vakavana ja ehkä hieman kaunistelemattomana versiona. Tein ihan muutama viikko sitten (jos sitäkään) lyijykynämuotokuvan itsestäni, se löytyy täältä linkki blogini kuvaan teoksesta. Olen kuvassa totinen, suorastaan ylimielinen (tarkoituksella, halusin tehdä itsestäni hieman "koviksen" kyseiseen kuvaan.
Minulla on samoin kuin sinulla, että perusilme ei ollenkaan kuvasta sitä, kuka itse koen olevani. Olen raskasluominen ja sekin vetää ilmettä alaspäin, ja lisäksi suupieleni ovat perusilmeessä aika lailla alaspäin. Näytän siis totiselta, pahimmillaan jopa vihaiselta tai kovalta tahtomattani. :/
Sitä ensimmäistä muotokuvaa ei ilmeisesti ole nähtävissä missään? Ja joo, kyllähän tuo maalaus näyttää kovin erilaiselta kuin sinä valokuvissa. Taide on taidetta ja aika usein vaatii vähän dramatisointia. :)
Luis ei halunnut sitä enää (eikä itse asiassa alunperinkään, kävi ilmi) esille, koska ei ollut siihen tyytyväinen. Mutta täällä viime vuoden postauksessa se vilahtaa:
https://karkkipaivablogi.com/2012/11/21/reissubudjetti/
Jotenkin tuosta puuttuu kaikki valo ja pehmeys, jota sun kasvoilla olen tottunut katselemaan! Toki kuva on taiteilijan näkemys, mutta omasta mielestäni näytät paljon kauniimmalta sekä naisellisemmalta. Esimerkiksi leuka näyttäisi nopealla tarkastelulla olevan aivan liian voimakas maalauksessa.
Mun piti muutenkin kiittää tästä blogista! Oon lukenut Karkkipäivää siitä saakka, kun se purjehti Indiedaysin alle ja täytyy sanoa, että blogi on mielestäni huimasti parantunut sen jälkeen! Ehkä se johtuu siitä, että painotus tuntuu nykyään olevan enemmän lifestylessä kuin meikeissä ja itseäni ainakin kiinnostaa elämä vähän laveammin. :) Kirjoitat jotenkin tosi miellyttävällä tavalla ja musta on ihana lukea sun juttuja, koski ne sitten aamukahvia tai mineraalimeikkejä. Ihailen myös sun matkustelua ja tapaa aina tutustua uusiin ihmisiin. Lyhyesti sanottuna vaikutat hyvin sydämelliseltä ja iloiselta tyypiltä ja elämäsi hyvin kadehdittavalta! :)
Kiitoskiitos moonie <3 :)
Jokaisella taiteilijalla on oma tyylinsä, ja tuo Luisin maalaustapa näyttää jotenkin.. kulmikkaalta. Ymmärrän, mitä tarkoitat sillä, että muiden käsitys ei lainkaan vastaa omaa olemusta.. Minäkin näytän usein valokuvissa nyrpeän happamalta, siksi parhaat kuvat saan webbikameralla, kun voin itse keikistellä linssin edessä ilman muiden näkemyksiä :)
Kaunis tuo kuvakin on, ja kaunis olet sinäkin, jopa vakavana...
En ole nähnyt luonnossa sinua, mutta kuvissa olet mielestäni pirteämmän näköinen ja kasvosi ovat ns. pehmeämmät! Tietty on aina taiteilijasta kiinni millaisena hän näkee sinut.
Mulla olisi todennäköisesti asia samalla lailla! Omistan vakavan perusilmeen, jonka vuoksi monet luulevat, että olen vihainen/ylimielinen, mutta sitten kun puhun jonkun kanssa niin ilmeeni muuttuu iloiseksi. Omalle perusilmeelle kun ei oikein voi mitään.. Tai voi jos kiinnittää siihen huomiota ja yrittää väkisinkin pitää ilmeensä hymyilevänä. Minusta se ei vaan tuntuisi luonnolliselle minulle :)
Mäkin oon sut livenä nähnyt, juurikin siellä kosmetiikkaliikkeessä, ja perusilmeesi oli juuri niin kuin tuossa maalauksessa koko ostotapahtuman ajan.
:'-(
No jopas oli tökerösti sanottu! Minäkin olen sinun entinen asiakkaasi ja mielestäni et ollut kosmetiikkaliikkeessä yhtään "liian" vakava, enemmänkin huolellisen näköinen hyllyjä laittaessasi ja asiakkaalle todella ystävällinen! :) Taitaa olla jollakin vähän huono päivä kun tarttee lähteä ilkeileen...
Jospa minulla oli itselläni huono päivä töissä juuri tuona päivänä..? :/
Sulla on hymyillessäkin silmissä surua (siis näissä tämän postauksen kuvissa). Ja tämä ei siis ole negatiivininen huomio :) kaunis olet anyway.
Mä olen taas päälle päin hyvinkin kiltin, pehmeän ja iloisen näköinen, mutta kyllä mun sielunmaisemassa on voimakkaasti myös melankolia ja kyynisyyskin läsnä aika ajoin. Itse tosin kutsun niitä raadolliseksi realismiksi ja sarkasmiksi ;)
täytyy olla samaa mieltä. et ole noin kovan näköinen, eivätkä kasvosi ole niin kirveellä veistetyt eivätkä noin leveät
Tuo on muuten jännä asia, miten sisäinen maailma ei välttämättä aina heijastu ulospäin. En sanoisi, että vaikutat kuvien perusteella kylmältä tai kovalta, mutta ehkä hieman etäiseltä kyllä. Huomaan saman ilmiön myös itsestäni otetuissa kuvissa, minulla on kyllä iloinen hymy, mutta perusilmeellä näytän suorastaan surulliselta. Tympeää, olisi ehkä mukavampi näyttää vähän onnellisemmalta ja ystävällisemmältä! (Toisaalta voihan olla, että joku viehättyy juurikin siitä tietyn vakavuuden tuomasta syvyydestä ja herkkyydestä, mikä ei välttämättä niiden aurinkoisimpien kasvoilta heijastu? :))
Minustakin maalauksesta jää tavoittamatta joku ehkä tunnelma, joka kuvaa sinua, vaikka tausta onkin noin "pirteä" ja värikäs.
Tulisitko minullekin malliksi? :) Tosin en edes tiedä, missä asut.
Olipa taas kiinnostava kirjoitus!
Kun ihan ensiksi näin muotokuvan, minullekin tuli fiilis, ettei kuvan nainen kuvasta sinua hyvin. Sitten kuitenkin tuli mieleen ainakin yksi meikkivideosi ja se, miltä äänesi kuulostaa (kun ohjeistit meikkauksessa/esittelit Ahvenanmaan-kotiasi blogissasi olevilla videoilla). Harmittelit itsekin sitä, että näytät niin vakavalta ja kuulostat (mukamas) ylimieliseltä, vaikka et suinkaan ole. Eli kun asiaa hetken pohdin, muotokuva alkoikin näyttää paremmalta; näkemys ei ole lainkaan niin "pielessä" kuin miltä se aluksi näytti. Mutta älä huoli, sillä vakava/totinen perusilme on kuitenkin vain se perusilme, joka sinulla ei ole koko aikaa, senhän todistaa lukuiset valokuvatkin. Varmasti sinulla on usein myös niitä ilmeitä, jotka kuvastavat sisäistä oloasi paremmin.
Itse olen huomannut, että minua ja oikeastaan kaikkia perheeni naisia pidetään hymyileväisinä ja positiivisina, ja minut voidaan muistaa isosta porukasta kommentilla "sä olit se iloinen tyyppi". En silti osaa sanoa, onko tällaisesta iloisesta perusilmeestä ollut mitään isompaa iloa elämässä. Ehkä Suomessa se on jopa vähän hassua, koska on ikään kuin aidompaa olla hapannaama. Tuo Luisinkin kommentti siitä, että hymyilevät Barbie-kasvot eivät ole kiinnostavat, antaa ymmärtää, että hymy on lähes aina feikki ja naamalle väkisin pakotettu ja mikään teennäinen ei tietenkään olekaan kiinnostavaa. Mutta jos hymy on aito, niin totta hemmetissä se tekee kasvoista kiinnostavat! (Tämä vain yleishuomiona eli ei hyökkäyksenä taiteilijaa kohtaan.)
Minulle taas on käynyt niin kun olen esimerkiksi pääni sisällä ajatellut että näytän varmaan todella apaattiselta ja ehkä jopa surulliselta, poikaystäväni on yhtäkkiä tokaissut " mikäs hymyilyttää?" :D ilmeisesti olen luonnostaan iloisen näköinen.
Muotokuva on kyllä mielestäni hyvin järeä ja synkkä verrattuna herttaiseen ja siroon olemukseesi. Tietenkin taiteilija voi kuvata sinut omalla tyylillään. Itse en vain pidä kuvan voimakkaita leukaperiä ja ilmettä kovin onnistuneina.
Ensireaktioni muotokuvan nähdessäni oli: tuo ei ole Karkkipäivän Sanni. Outoa lukea kommenteista, että olisit töissä ollut tuon muotokuvan näköinen. Mutta en ole koskaan nähnyt sinua "livenä", joten enpä voi kommentoida siihen miltä näytät esim. töissä. Blogin kautta sinusta saa juurikin sellaisen kuvan, kuin sanot: "Tunnen itseni tuon ylimmän kuvan veikeäksi naiseksi." Tosin, minun mielikuvani on rakentunut sen varaan, millaisen vaikutelman annat itsestäsi kirjoituksissasi (ja kuvissa). Et ole synkeä tyyppi, mutta toki toisinaan kirjoitat pohdiskelevaan sävyyn. Kenties silloin näytät sitten enemmän tuolta muotokuvan naiselta, mutta niitä kasvoja en ole nähnyt. Siksi kait en tunnistanut sinua tuosta muotokuvasta, koska lukijana tiedän sinusta vain sen puolen jonka itse esittelet (ja jollaiseksi itse koet itsesi).
Aika moni meistä ottaa erilaisen ilmeen katsoessaan peiliin, ainakin minulla on se tietty peili-ilme. Ja sitten ihmettelen joissain valokuvissa miten näytänkin väsyneeltä ja tympääntyneeltä, kun minulla ei olekaan sitä ilmettä, missä avaan silmiä isommalle, kohotan kulmakarvoja ja saatan avata suutakin vähän. Uskon, että tossa muotokuva-asiassa voisi olla vähän siitä kyse. Kun olet itsekin ollut mallina, et varmaan ole koko aikaa keskittynyt näyttämään pirteältä ja ystävälliseltä, vaan sinulle on saattanut tulla keskittynyt ja mietteliäs ilme. Maalaukseen se on vielä syystä tai toisesta varmaan vielä korostunut
Ihmiset lisäksi kiinnittävän niin erilaisiin asioihin huomiota katsoessaan jotain tarkkaan ja useita tunteja. Opiskelen kuva-artesaaniksi ja on jännittävä huomata asetelmaa tms. mallia maalatessamme, miten erilailla ihmiset kokevatkaan mallinsa, oli se sitten kipsitorso, hedelmäkori tai elävä ihminen.
Tuli mieleen vielä kulttuurierot. Ehkä me suomalaiset olemme etelä-eurooppalaisiin verrattuna vähän vakavempia, eikä siinä minusta ole mitään vikaa. Luis on ehkä sittenkin vanginnut jotain sinusta maalaukseensa.
Peili-ilme! Mä oon seurannu ihmisten peili-ilmeitä! Kaikilla on omansa, toinen mutristaa suutaan ja toinen avaa silmiään suuriksi. Ei ihme,. että ihmiset näkevät itsensä niin erinäköisinä kuin mitä he ovat. Itse taas aina hymyilen peilille.
Mun oma perusilmeeni on hassu, sellainen, kun jollain malleilla on "seksikkäissä" kuvissa. Huulet vähän raollaan, niin että etuhampaat näkyvät. Tällainen: http://www.eyeshadowlipstick.com/wp-content/uploads/2013/07/Barbara-Fialho-Hot-Lips-1-544x740.jpg
Minäkään en tunnista sinua tuosta kuvasta! Tienkään en ole nähnyt sinua livenä, mutta valokuviin verrattuna en usko, että näytät tuolta, ainakaan jatkuvasti ;) Varsinkin tuo leuka ja poski mietityttävät minua kuvassa eniten..
Hahaa itse olen myös jo monta vuotta seurannut ihmisten peili ilmeitä! :D parasta on kun nämä ihmiset laittavat itsestään kuvia nettiin samalla ilmeellä. Siitä tiedän että ne on peilin kautta otettuja!
Taiteilijan tulkintaa/tyyli :).
Mietin vaan, mitä Picasson mallit ovat aikoinaan meinanneet omista kuvistaan... ;)
Toisaalta asian voi myös kääntää päälaelleen. Jos olet sisältä veikeä ja iloinen, miksi välittää ulkokuoresta? Don't judge a book by its cover. Mielestäni ilmeet ja naama ovat samalla lailla hömppää kuin kosmetiikka, eivätkä ne ole tarkoitettu otettavaksi kirjaimellisesti tai vakavasti. Ja tämän blogin perusteella olet Sanni ehdottomasti aurinkoinen, hyvää ihmisissä/asioissa näkevä, älykäs sekä hauska nainen. :)
Itse vääntelen luonnostani naamaani huomaamattani, enkä edes tiedä miksi. Toisaalta kasvojeni kehittämät ilmeet eivät todellakaan aina kuvasta pääni tilaa. On hyvin ärsyttävää kuulla juuri "isäsi kuoli"-tekstarin jälkeen, kuinka söpö hymyni on. Tai baarissa kuunnella "voi miksi näytät niin apealta". Joskus kadulla saatetaan tulla kysymään ajo-ohjeita juuri silloin, kun mieli on todellakin maassa. Toivoisin kovasti, ettei kasvojeni käytettäisi "ajatusteni mittarina". Vaan saisin rauhassa olla oma itseni, omituisine kasvolihaksineen kaikkineen. :D
Nyt on ikävä kyllä sanottava, että postauksessa ollaan väärillä jäljillä.
Muotokuva maalauksessa ei ole sama asia, kuin äärirealistinen valokuva, joihin blogin pitäjä on luonnollisesti fiksautunut. Miksei kukaan yritä olla kiitollinen taiteilijalle, joka teki hienon eleen ja työn sellaisena kuin kyvyt ja näkemys antavat myöden? Turha sanoa jälkikäteen, että olit kiitollinen, se olisi pitänyt siinä tapauksessa näkyä postauksessa. Sen sijaan saimme lukea epämiellyttävää arvostelua Luisin työstä.
Koskaan, ei koskaan, tulisi mieleeni arvostella julkisesti itsestäni tehtyä muotokuvaa. Se oli hyvin hyvin hyvin rumasti tehty, koska fiiliksen pitäisi olla kiitollinen ja sellainen, että "ahaaa, tällainen siitä tuli, nyt jokin osa minusta on ikuistettu, mielenkiintoista", tai jotain vastaavaa. Ei pakko ole ylistää väkisin, vaan olla vain kohtelias toista ihmistä ja hänen panostustaan kohtaan.
Olen pahoillani Luisin puolesta, hän sai nenilleen, ei pelkästään Sannilta vaan myös muiden Sannia kompanneiden toimesta. Luisin piti lohduttaa järkyttynyttä kohdettaan??!! Kuinka häijyä Sanni!!
Tulen vain yhteen päätelmään: ehkä Luis sai sittenkin vangittua todellisen luonteesi.
Ei herranen aika Anni. *mykistynyt* Kysyin Luisilta, haluaako "loukattu artisti" lähettää sinulle terveisiä. Hän vastasi, "Älä julkaise tuollaista kommenttia hyvä ihminen."
Ehkä siinä on sinulle tarpeeksi vastausta. En kyllä edes tiedä, miksi kunnioitan sinua vastauksella, kun olet juuri haukkunut minut kasaan. Minä ja Luis emme valitettavasti millään saa kiinni kommenttisi tarkoituksesta, olet tulkinnut ja nähnyt postauksen niin nyrjähtäneesti että en osaa kuin mykistyä. Voin kertoa sinulle, että Luis on lukenut postaukseni Google Translatella eikä voisi olla kauempana sinun tulkinnastasi. "Miksei kukaan ole kiitollinen?" "Epämiellyttävää arvostelua taiteilijan työstä"..? "Hyvin rumasti tehty"? "Luisin piti lohduttaa järkyttynyttä kohdettaan"...? Ei hyvänen aika Anni..... Luis on ystäväni jota arvostan suuresti, ei tulisi mieleenkään loukata häntä! Harvoin vihastun mistään kommenteista mutta nyt ollaan lähellä.
Olipa törkeä kommentti Anni :/ varmaan kukaan ei käsittänyt asiaa noin kuten sinä.
Mun mielestä olet Sanni todella aurinkoinen ihminen :) Kiitos tästä blogista jota on ihana lukea :) ja nää matkajutut on parhaita.
Hei tsemppiä Sanni!
Vaikkei ehkä kasvoille luonnollisesti olekaan pesitynyt se maailmaa rakastavan ilme, voi hymyä harjoitella. Oikeasti harjoitella. Vaikka se tuntuu todella pöhköltä, voi vaan itse päättää hymyilevänsä ja pyrkiä edes sellaiseen vienoon hymyyn pitkin päivää aina sillointällöin. Siitä pikkuhiljaa saa tavan, ja kyllä se hymy herkemmin sinne kasvoille löytää kun vähän treenaa :) (Parempi mielikin tulee, hymyillessä).
Mutta itse muotokuva on kyllä hieno, mutta kuten monet ovat sanoneet, liian maskuliinisen kova. Et sinä minusta - vakavallakaan naamalla - näytä oikeastaan kovalta. Enemmän juuri ehkä aavistuksen apealta/mietteliäältä. Mutta kannattaa uskoa hymyn treenaamiseen, sulla kun meinaa on oikein kaunis sellainen!
(Jo muutaman vuoden aspahymytreenissä olleena :D)
Mielenkiintoista... itsekin kuvataidetta opikelleena ja pitkään väkertäneenä näkisin että tässä ei vaan tyyli ja kohde kohtaa. Makea ekspressiivinen ote, mutta sitä mitä sinusta blogin kautta välittyy, en teoksesta löydä.
Sinulla on ihanat, selkeät kasvonpiirteet jonka tyyppisiä on kiva toisintaa kankaalle. Mutta mitään syvempää kuvaan on vaikeaa saada kohdetta tuntematta/tietämättä. Ehkä Luis on saanut kuvaan jotain mitä me lukijat emme näe, mutta hän huomaa. Ja tosiaan mehän näemme itseämme harvemmin kuin muut, ja silloinkin tiedostaen ja skarpaten peilin kautta.
Ps. Olen siis eri Anni kuin aiemmin kommentoinut...ja kirjoitan kännykällä niin typoja saattaa löytyä.
Älä huoli! Kyseessä on bitchy resting face-syndrooma, josta kärsin itsekin :).
"Koomikko Taylor Orci nosti tärkeän aiheen otsikoihin: BRF:stä kärsivät näyttävät tahattomasti vaikeasti lähestyttäviltä, koska heidän luontainen ilmeensä ei ole erityisen avoin tai valoisa (ks. bitch face)." Nyt.fi
Tästä on videokin Youtubessa hakusanalla bitchy resting face ( en saa tabletilla linkattua tähän).
Joo, mäkin olen kuullut tuosta BRF:stä! :D Ja pelkäänpä tosiaan kärsiväni siitä...
Kuinka helpottavaa saada tälle nimi! Ja varsin kuvaava:D Olen yrittänyt muotoilla kulmakarvojakin niin että näyttäisin vähemmän ylpeältä ja vakavalta... Mutta Sanni, sä et kyllä näytä yhtään kylmältä tai ilkeältä ainakaan kuvissa! Harva ihminen näyttää arkirutiineissaan ihan delfiiniltä. En minä ainakaan.
Hieno muotokuva! Pidän siitä oikein paljon. Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat sillä ettei se näytä siltä miltä omasta mielestäsi näytät. Minusta se on aika kiehtovaa kuinka erilaiselta näytät taiteilijan ja hyvän ystäväsi silmien läpi katsottuna. Olet varmasti molemmissa "kuvissa" (hänen silmissää ja omassa päässäsi) ihan yhtä paljon näköisesi, mutta ne ovat vain eri puolia sinusta. Jos tuossa mitä yritin sanoa nyt oli mitään järkeä! Olisi todella mielenkiintoista joskus nähdä itsestäni myös muotokuva, mutta uskon että samalla pelottavaa! Luulen että minäkin voisin yllättyä samalla tavalla kuin sinä.
Oli järkeä, paljonkin! :) Oikein hyvin sanottu!
Mua on luultu perusilmeeni perusteella ylpeäksi - mitä en kyllä ollenkaan koe olevani! Oon perusujo, mutta sosiaalinen heikohkolla itsetunnolla varustettuna. Ekan kerran kun kuulin kommenttia ylpeydestä niin mietin, että eihän mulla ole mitään syytä olla ylpeä :D Toki oon varautunut uusia ihmisiä kohtaan, mutta kun jää on murrettu, ei mua saa hiljaiseksi tekemälläkään. Ja mitä tulee ilmeisiin, en enää jaksa välittää. Ulkoisten asioiden perusteella tehdyt johtopäätökset kun eivät yleensä ole niitä oikeita. Aamen! :D
Tämä taitaa olla aika tulenarka aihe, kun on lopulta kyse jonkun ulkonäöstä. Musta on vähän harmillista, että jotkut kommentit, jotka ainoastaan toteavat, että "mutta tuoltahan sinä näytät", otetaan loukkaavina, "ilkeilynä". Minullekin maalauksesta välittyy juuri se kuva joka minulla ennestään on, enkä näe siinä mitään negatiivista. Minusta maalauksen hahmo ei ole millään tapaa kurja, ei ruma eikä ankea. Mutta ymmärrän, jos se tuntuu kuvattavan mielestä väärältä. Niinhän se on, että monet meistä näyttävät ulos ihan toisenlaiselta kuin miltä sisäpuolella tuntuu. Olen kokenut saman. Toivon silti, ettei blogeissa vilisevistä "oot niin kaunis <3", "eiku sä oot kaunein" -egonhoivauskommenteista tule ainoata, mitä ihmiset sietävät. Se ei ole oikein tervettä tai realistista, ja köyhdyttää pohdinnan tasoa kovasti.
Joku ilmeisesti koki tekstin niin kriittisenä, että ajatteli taitelijan jääneen kokonaan vaille kiitosta. Kyseinen kommentoija varmasti tosiaan sai väärän kuvan ja joka tapauksessa sanaili liian tuomitsevasti ja toruvasti, ilkeästikin. Voin kuitenkin ymmärtää, miten tekstistä voi saada karun kuvan. Alussa on vailla tunnetta ilmaistuna se fakta, että kuva on valmis, minkä jälkeen mainitaan saman tien näkemysero ja kommentoidaan kumpaakin maalausta vain siltä osin, mikä niissä ei vastaa omaa näkemystä. Tekstissä ei taideta missään kohti varsinaisesti mainita mitään positiivista maalauksesta tai taiteilijasta tai anneta kiitosta. Kun tyylikin on vähän koruton ja pohdiskeleva, niin helposti välittyy melankolinen ja hyvin pettynyt tunnelma. Tiedän siis itse toisin, ja korostan, että mulla ei ole MITÄÄN kritisoitavaa. Huomaan vaan luettuani tekstin uudelleen, että ehkäpä se on tahattomasti vähän turhan yksipuolinen katsaus ajatuksiisi. Mutta eiköhän siitä useimmat henkiin jääneet. ;)
Hmmm... Kiitos taas, Veppe. :) Kun avasit tekstiä tältä "Annin" näkökannalta. Taas voi vain todeta, kuinka eri lailla tekstiä voi lukea ja kokea, minä en tullut yhtään ajatelleeksi että esim. alun "Tuoltahan sinä näytät" olisi jotain ilkeilyä, tai että joku lukija voisi "nähdä" tuon kohdan niin, että minä koin Luisin kommentin ilkeilynä. Sillä näin ei ollut lainkaan. Koin sen vain juuri niinkuin kirjoitin.... eli minulle valkeni, että Luis näkee minut juuri noin, eiu sillä lailla kuin itse näen.
Tästä riittäisi pohdiskeltavaa pidemmäksikin aikaa....
Nyt tekisi jo melkein mieli korjata tekstiä, jos/kun se voidaan kokea noin.... :) Tosiaan, halusin postauksessa vain käsitellä fiiliksiäni "omakuvastani" tai "minäkuvastani", eikä tietenkään ollut tarkoitus jättää kuvaa että olisin Luisille jotenkin epäkiitollinen. Sanoin että maalaus näyttää kovalta, niinkuin se näyttääkin. Sehän pitää paikkansa. Se ei tarkoita, että olisin samalla epäkiitollinen tai aliarvostaisin Luisia. Mutta ymmärrän nyt, miksi teksti saattoi välittää sellaisen kuvan. Onneksi Luis piti tekstistä ja pohdiskelustani itse eikä nähnyt siinä mitään loukkaavaa. Joten älkää olko huolissanne hänestä :)
Taisit ymmärtää väärin, mitä tarkoitin. En siis tarkoittanut sillä "tuoltahan sinä näytät" mitään, mitä sinä itse tekstissäsi kirjoitit, vaan joitakin lukijakommentteja tämän postauksen alla. Joku tuohtui moisesta kommentista, vaikka tuskin kommentoija mitään hirveän ilkeää tarkoitti, vaikka mistäs minä tiedän. Itse en sinun tekstistäsi saanut mitään ilkeää kuvaa yhtään mistään. Pohdiskelu kaikesta on täysin ok. Joku kärkäs lukija saattoi ehkä vain luulla, että tuossa tekstissä on kaikki, mitä sinulla on maalauksesta sanottavana, ja ettei taitelija saanut kuulla mitään muuta. Sitä siis tarkoitin, en sitä että mikään yksittäinen asia tekstissä olisi kuulostanut kamalalta. Joka tapauksessa, mulle se oli ihan neutraali ja kiva postaus, rohkeakin! :)
Noniin, niinpä ymmärsin... :p Ähh, menin jo ihan solmuun....
Minua alkoi nyt kuitenkin vaivata se että joku saattaa tekstin perusteella kuvitella minun alirvostavan Luisia, kun postaus käsitteli jotain ihan muuta. Mun täytyy nyt ehkä oikeasti lisätä tuonne loppuun jotain selventävää enempien väärinkäsitysten välttämiseksi.
Heippa
Kiitos taas ajatuksia herättävästä kirjoituksesta ja pohdinnasta. Olet niin loistava kirjoittamaan syvällisempiäkin postauksia. :)
Minusta taulu on oikein hieno, ja jotain siinä on tavoitettavissa kasvoistasi. Tarkoitan, että minä tunnistan taulusta mallin. Eihän tällaiset muotokuvat koskaan ole valokuvaan verrattavissa, eikä pidäkään olla. Minusta tämä on taiteilijan tulkinta, näkemys sinusta. Tämä siis huomiona kuvan näköisyyteen. :) Mitä tulee ilmeeseen, täällä on kanssa yksi, joka saa kuulla aika ajoin näyttävänsä sulkeutuneelta, ynseältä. Eihän se kivalle kuulosta, kun itse kokee olevansa hyvällä tuulella. :) Tuo BRF oli kiva vinkki, paneudunpa aiheeseen seuraavaksi.
Kävin katsomassa taiteilijan muitakin töitä, ja täytyy sanoa, että hyvin hän saa tunnelmaa vangittua teoksiinsa. Minä ainakin saan paljon irti hänen maalauksista. :) Todella hienoja.
Ymmärrän tunteesi siitä, että hämmentää joskus se miten toiset näkee ja kokee olemuksesi. Ulkomainen ystäväni esitti kerran pahoittelunsa käytöksestään minua kohtaan ja kysyi, olenko tuntenut oloni kovinkin yksinäiseksi? Olin kovin hämmentynyt. Hän sitten näytti minulle pari videota juhlista, joissa olin ollut. Niissä oli aina iloisesti jutteleva joukko ja sivussa tai taustalla olin minä tummissa vaatteissani, puhelinta tiiviisti näpytellen. Huulilla näki usein hymynkareen ja katse kävi usein nauravissa ihmisissä, edelleen hymyillen.
Ystäväni näki videoilla syrjään jätetyn tyttöressun, minä taas osallistuvan mutta hiljaisen tytön. Suomalaisen, hivenen epäkohteliaan tosin. :D Selitin hänelle asiaa niin, että näin itse tytön joka kuuntelee muita ja osallistuu hymyin ja katsein, mutta samalla on etsinyt käsilleen tekemistä ja juttelee tekstiviestitse sellaisen ystävän kanssa, joka ei päässyt osallistumaan itse juhliin. Ymmärsin kyllä hänen käsityksensä syrjään jätetystä, mutta toisaalta taas näin sen ujon tytön joka osallistui touhuun omien kykyjensä mukaan, hakien turvaa läheisimmästä ystävästä (se viestittelykumppani). Oli myös pätkiä joilla nauran, laulan ja tanssin muiden mukana, mutta silti ystävälläni oli minusta aivan eri kuva kuin itselläni. Ja kieltämättä videot kertoivat asiat eri tavalla kuin itse ne koin.
Minusta tuo muotokuva on hieno, tuollaisiahan ne usein ovat. Niissä vain ei tosiaankaan näy koko totuus ihmisestä. :)
Hmmm. Mä mietin tosi kauan, miten voisin kommentoida tähän postaukseen...
Mielestäni olet livenä eri näköinen kuin valokuvissa. Tietenkin täytyy muistaa, että blogin lukijat näkevät myös täysin erilaisen "valokuva-Sannin" kuin sinä itse. Jos siis itse koet näyttäväsi valokuvissa aina tylyltä. Me näemme blogiin valitut valokuvat, jotka ovat tietysti itse valitsemiasi ties kuinka monien otosten joukosta. Pääsääntöisesti näytät blogin kuvissa aina todella aurinkoiselta ja hymyilevältä, ja, no... häkellyttävän kauniilta:)
(Enkä nyt halua sanoa, ettet oikeasti olisi;))
Mielestäni livenä sekä kasvonpiirteissäsi, että luonteenpiirteissäsi on todella paljon enemmän särmää, jonkinlaista terävyyttä, kuin mitä blogisannissa. En kuitenkaan toisaalta oikein tunnista sinua muotokuvastakaan...
Toivottavasti et ymmärrä tätä kommenttia pahalla, koska en sitä missään nimessä ilkeästi tarkoittanut.
Niin, niissä jotka eivät päädy blogiin (joista on otetuista 90%). Luonnollisestikaan :D Jokainenhan meistä on sen verran turhamainen ettei vasiten laita esille ikäviä kuvia itsestään. :)
No, minä voin kyllä reilusti sanoa että pyrin valitsemaan blogiin kuvia joissa näytän paremmalta kuin normaalisti ;) En ole kuvauksellinen ihminen, ja on ylipäänsä työn takana saada mitään "aurinkoiseen ja häkellyttävän kauniiseen" viittaavaakaan tallennetuksi. Olen ihan mukavan, normaalin näköinen ihminen. En mikään kaunotar. Jos kuviin joskus sen suuntainen vaikutelma tallentuu, olen toki iloinen. :D Mutta peilistä minua katsoo ihan tavallisen näköinen suomalainen nainen johon adjektiivi "häkellyttävä" sopii yhtä usein kuin farkut äitini jalkaan :)
Oi, en tokikaan! :)
Tunnistan todella hyvin tämän saman ilmiön, jota kuvaat, että kuvassa näyttää vakavalta mutta sisällä kuplii ilo. Valokuvissasi kyllä kuplii ilo ja eloisuus. Jään miettimään kenen tunnetila muotokuvamaalauksessa tulee esiin, onko se taiteilijan vai mallin?
Mielenkiintoinen ajatus. Kiitos tästä, herättää paljon ajatuksia.