Olin viime keväänä tekemässä entisessä työpaikassani vuoroa, kun esimieheni veti minut sivuun ja näytti vakavalta. ”Kuule, pääsisitkö töihin toukokuussa? Minna on jäänyt sairaslomalle. Häneltä löydettiin rinnasta kasvain eikä vielä tiedetä onko se hyvän- vai pahanlaatuinen.”
Se oli aivan hirveä säikähdys. Tuttavapiirissäni ei ollut aiemmin ollut ketään jolla olisi ollut kasvain. Olin aivan neuvoton ja suruissani Minnan puolesta. Minnahan oli vielä niin hurjan nuorikin...!
Nyt Minna on käynyt läpi leikkauksen ja toipuu. Ajattelin Minnaa heti kun aloin miettiä kirjoitussarjaa erilaisten naisten suhteesta rintoihinsa. Vähän emmin ennen kuin rohkenin pyytää häntä mukaan, mutta Minna suhtautui juttuun myönteisesti ja kirjoitti kokemuksistaan todella avoimesti.
Tässä on siis Minnan tarina.
Kaikki alkoi siitä, kun Minnan mielialat alkoivat heilahdella rajusti. Tunteenpurkaukset olivat niin voimakkaita, että Minna luuli olevansa tulossa hulluksi. Hän sai selittämättömiä raivokohtauksia, hakkasi välillä nyrkillä sänkyään kun ei muutakaan voinut lyödä tai itki vuolaasti keittiön lattialla.
Elettiin syksyä 2012. Minna oli 21-vuotias.
Joulun jälkeen tilanne tuntui alkavan tasaantua. Mutta sitten alkoivat säryt.
”Olin huomannut jo edelliskesänä että vasemmassa rinnassani oli jokin pieni patti,” Minna kertoo. ”Se vihlaisi aina välillä mutta ajattelin, että se oli vain jokin normaali kysta.”
Minna kävi tuolloin lääkärissä, joka tunnusteli rinnan ja totesi, että kyseessä on varmasti kysta joita esiintyy usein nuorilla naisilla. Sille ei tarvitsisi tehdä mitään. Minnaa neuvottiin rauhoittumaan ja tarkkailemaan tilannetta.
Tämän vuoden alussa, tammi-helmikuun tienoilla Minna muistaa tuskailleensa, kuinka vasen rinta pulpahti aina ulos rintaliiveistä. Hän oli jo joulun jälkeen huomannut rinnan suurentuneen. ”Halusin ajatella vielä silloinkin, että tämä on normaalia ja rintani varmaankin kehittyvät vielä, täytyy vain lähteä rintsikkaostoksille”.
Lopulta Minnan avomieskin alkoi kiinnittää asiaan huomiota. Minnan rintaa särki jatkuvasti, se oli kivikova ja kosketusarka. ”En ollut halunnut kokeilla rintaani enää aikoihin koska jo tavallaan tiesin että jotain oli pahasti pielessä. Olin todella peloissani.”
Minna varasi ajan tutkimuksiin. Lääkäri oli jälleen varma, että kyseessä oli normaali kysta joka vain oli kasvanut suureksi. Patti oli tässä vaiheessa halkaisijaltaan n. 10 cm. Lääkäri sanoi, että se painaa tervettä rintakudosta ja rinta on siksi niin kipeä. Minnalle kerrottiin, että asia hoituisi punktoimalla, ja hänelle varattiin aika rintaklinikalle.
”Muistan kun tulin kotiin kädessäni lähete rintaklinikalle. Itkin ja olin aivan poissa tolaltani. Olin tavallaan helpottunut lääkärin sanoista, mutta samalla kauhuissani edessä olevasta operaatiosta. Jossain mieleni sopukoissa tiesin, että rinnasta saattaisi paljastua jotain paljon pahempaa.”
Punktioaika olisi ollut kuukauden päästä, mutta Minnan äiti sai aikaistettua sitä. Ja onneksi sai, sillä kävi ilmi että ”rinta-asukki” kasvoi vauhdilla.
Minna kertoo saaneensa rintaklinikalla epäempaattista kohtelua. Minnaa pelotti niin, että hän olisi halunnut äitinsä mukaan tueksi operaatiohuoneeseen. Tätä ei kuitenkaan sallittu. Hoitohenkilökunta ei osoittanut Minnan kaipaamaa myötätuntoa. Minna makasi hoitopöydällä eikä pystynyt pidättelemään itkuaan. ”Siinä minä makasin yksin eriparirintojeni kanssa. Hoitaja ei sanonut mitään ja lääkäri jäi oviaukkoon rupattelemaan toisen hoitajan kanssa, ovelta oli suora näkymä käytävään”.
”Lääkäri pisti kylmää geeliä rinnoilleni ja alkoi ultraamaan. Hetken päästä hän totesi; ’Ei täällä mitään kystaa ole. Täällähän on valtava kasvain, verenkierrot ja kaikki.’”
Minna kertoo menneensä niin shokkiin että loput tutkimuksista menivät sumussa. Minnasta otettiin koepaloja ja hänelle tehtiin mammografia. ”Muistan hämärästi kun seisoin mammografialaitteen vieressä ja pyörrytti kamalasti, radiosta soi Pelle Miljoonan Tahdon rakastella sinua jota hoitaja lauleskeli. Hän käski minun seisoa suorassa ’ettei tarvitse montaa kertaa ottaa’…”
Tutkimusten lopuksi ilmeetön lääkäri toivotti Minnalle hyvää kevättä (!) ja kertoi oman lääkärin ottavan yhteyttä leikkaukseen liittyen. Minna käveli huoneesta ulos lähes lamaantuneessa tilassa. ”En tiedä olinko järkyttyneempi kasvaimesta vai saamastani tunteettomasta kohtelusta.”
(Minna ja hänen äitinsä antoivat klinikalle palautetta hoitohenkilökunnan käytöksestä. Minnaan otettiin myöhemmin yhteyttä ja hänen saamaansa kohtelua pahoiteltiin.)
Rintaklinikan ikävän kokemuksen jälkeen kaikki muuttui paremmaksi. Minna pääsi esitapaamiseen leikkaavan kirurgin kanssa ja hänelle selitettiin perin pohjin mitä leikkauksessa tulisi tapahtumaan. Minnan huojennukseksi lääkäri kertoi, että leikkauksen riskit olivat erittäin vähäiset. Koepaloista selvisi, että kasvain oli hyvänlaatuinen. Se oli valtavan kokoinen, mutta ei ollut levinnyt mihinkään.
Tässä vaiheessa Minna sai myös selityksen syksyisille raivokohtauksilleen. Kasvain oli laittanut hormonit sekaisin.
Minna kertoo, että ainoa leikkauksessa jännittänyt asia oli se, tulisiko rinta palautumaan normaaliksi kasvaimen poiston jälkeen. Minna näki pelkokuvia epämuodostuneesta möykkyrinnasta jossa nänni roikkuisi, ”vai olisikohan minulla nänniä enää ollenkaan”… Hän ei ollut myöskään aiemmin ollut leikkauksessa tai nukutuksessa, joten itse operaatiokin jännitti.
Minna naureskelee, että siinä tilassa hänen päässään ei tuntunut olevan montaakaan fiksua mietettä. ”Olimme varanneet ystäväni kanssa jo talvella matkan Kyprokselle, ja lähtö oli heinäkuussa. Pelkäsin kuollakseni miltä rinnat tulisivat näyttämään bikineissä ja pääsisinkö edes uimaan lomallani. Kirurgini varmasti muistaa kuinka monesti kysyin että pääsenkö matkalleni…”
Leikkauspäivä koitti 15. toukokuuta. Minnan avomies saattoi Minnan sairaalaan. Avomiehen mukaan Minna oli niin sekaisin jo pelkästä esilääkkeestä, että jos hän olisi vielä saanut toisen ei nukutusta olisi tarvinnut ollenkaan. Minna itse muistaa olonsa olleen uninen ja sekainen mutta todella hyvä. Viimeinen muistikuva leikkauspöydällä oli hymyilevästä kirurgista.
Sitten Minna heräsi heräämössä hoitajan lausuessa hänen nimeään. Kipu rinnassa oli kova, mutta se vaimeni heti lääkkeillä.
Osastolla lääkäri ja hoitaja tulivat tapaamaan Minnaa. Leikkaus oli onnistunut täydellisesti. Minna sai kirurgilta kuvan kasvaimestaan – se oli painoltaan 318 grammaa ja halkaisijaltaan 14 cm. ”Voi helv****!, sanoin. Siinä oli semmoinen mötti ettei oltu ennen nähty!”
Ei ihme ettei Minnan vasen rinta ollut mahtunut 75C:n liiviin, tuollaisella ”salamatkustajalla”.
Seuraavana aamuna kirurgi tuli poistamaan suurimmat sidokset ja Minna pääsi näkemään rintansa. Huojennus oli mieletön. ”Siinä se oli, kaunis pyöreä pikku tissini hieman runnellun näköisenä mutta ennalleen palautuneena. Nyt sitä koristi vain pitkä haava vasemmassa reunassa. Sinä hetkenä olin niin onnellinen että vain itkin, kiitin kirurgia että hän oli palauttanut takaisin rintani, minun kauniit pienet rintani.”
Minna on äärettömän kiitollinen perheeltään ja ystäviltään saamastaan tuesta, mutta haluaa nostaa esiin yhden asian.
”Tiedän, että ystäväni tarkoittivat vain hyvää, mutta pahinta mitä minulle sairauteni aikana sanottiin oli, ’Mutta onneksi se on vain rinta’, ’Eihän sitä kukaan näe, tissi sinne tänne’. Haluan sanoa kaikille noin ajatteleville, että siltä se varmasti tuntuu jos olet terve ja haluat lohduttaa toista, mutta rinnat ovat suuri osa naisen minäkuvaa, ja on loukkaavaa vähätellä niiden tärkeyttä.”
Minna käy säännöllisesti kontrollitarkastuksissa jotta kasvaimen mahdollinen uusiutuminen huomataan ajoissa. Hän sanoo ettei aio elää pelossa, vaikka jättiläiskasvain luonnollisestikin jättää loppuelämäksi erilaisen huolen tunteen terveydestä. ”Minulla oli onnea että kasvain oli hyvälaatuinen. Mutta aivan yhtä hyvin tilanne olisi voinut olla toinen. Arpi muistuttaa minua joka päivä elämän tärkeydestä.”
Minna esiintyy jutussa nimimerkillä.
* * * * * * * * * *
Sanni:
Minun täytyy tunnustaa, että en ole vuosikausiin tunnustellut rintojani kovinkaan säännöllisesti, vaikka jokaisen naisen pitäisi. Rinnan koskettelu on aina ollut minulle vastenmielistä. Rintani ovat - en sitten tiedä johtuuko siitä, että rasvakudosta on niin vähän -, inhottavan "muhkuraisen" tuntuiset ja kun niitä painelee, niin tuntee kaiken maailman muljahtavia juttuja... Joskus alle 2-kymppisenä luulin löytäneeni kyhmyn ja varasin huolesta suunniltani ajan lääkäriin, mutta patti olikin sitten vain luonnollinen osa rintakudosta.
Tämän jälkeen lakkasin pikkuhiljaa tunnustelemasta rintojani. Se vain jotenkin... jäi. Koin sen niin inhottavaksi puuhaksi ja rinnan luontainen muhkuraisuus aiheutti "vääriä hälytyksiä". Vasta tänä vuonna olen taas alkanut muistaa suorittaa tutkinnan, teen sen ehkä kerran kuussa. Se pitäisi varmasti tehdä vieläkin useammin. Minnan kaltaisia tarinoita lukiessa ymmärtää, että rintojen tunnustelun pitäisi kuulua jokaisen naisen itsestäänselvään arkirutiiniin.
Kuinka moni teistä tunnustelee rintansa säännöllisesti?
46 comments on “"Rinnassani asui 300 gramman mörkö"”
Ihan järkyttävää lukea Minnan kohtelusta klinikalla. Siellä jos missä kaivattaisiin empaattista ja potilaan huomioivaa suhtautumista ja tämä tarina on kyllä kaukana siitä.
Menin itsekin ihan sanattomaksi lukiessani tuosta kamalasta kohtelusta. No onneksi kuitenkin asiat menivät hyvin muuten. Tällaiset jutut saavat aina heräämään.
Jätin vieläpä pois ihan karuimmat yksityiskohdat kun yritin tiivistää tekstiä..... Minnalle ei mm. annettu nenäliinaa vaan hän sai niistää "ultrapaperiin" ja hoitohenkilökunta oli operaation aikana kommentoinut kaikkea aivan asiatonta väliin jääneestä kahvitauostaan (kun Minna oli "ängetty" aikaistetun aikansa takia päivän ylimääräiseksi potilaaksi) ja kaikkea muuta aivan käsittämätöntä.... :(
Aivan järkyttävän pöyristyttävää luettavaa! :/ Oon itse niin monta kertaa elämäni aikana saanut osakseni epäammattimaista kohtelua hoitohenkilökunnalta, mutta silti aina toivon, että oikein vakavan paikan tullen kohdalle osuisi ihania asiansa osaavia ihmisiä.
Kropan läpi kulkivat kylmät väreet Minnan kokemasta kohtelusta lukiessani. Täysin epäempaattista ja aivan luokattoman kohtuutonta käytöstä terveydenhuollon ammattihenkilöiltä!! Suututtaa todella paljon, etteivät ammattilaiset kiinnitä yhtään huomiota potilaan hätään :( Onneksi Minnalla oli voimia tehdä valitus asiasta. Ja kaikki päättyi hyvin.
Kiitos Sanni tästä juttusarjasta, todella mielenkiintoisia, erilaisia tarinoita vahvoista naisista <3
Kiitos Sanni tästä Tissi-saagasta, ihan mahtavaa, että kirjoitat aiheesta!
Itse kuulun kategoriaan tissittömät, omilla hädin tuskin A70-tisseilläni. Mulle nämä on aina olleet aikamoinen murheenkryyni. Jännää on se, että ala-asteella kuuluin niihin jotka saivat tissit ennen muita ja taisin olla luokallamme eka jolla oli rintaliivit. Tuohon aikaan siis minua kiusattiin isoista tisseistäni (olin 11-vuotias) vaan eipä aikaakaan, kun muut saivat samanlaiset ja kahdessa vuodessa pompomista tuli lauta. Minua siis kiusattiin ensin siitä, että sain rinnat ennen muita ja myöhemmin siitä, että minulla ei ollut rintoja.. :O
Koska aloin kehittyä aikaisin, niin kuukautisetkin alkoivat aikaisin ja kuukautisiin loppui sekä pituuskasvu, että tissien kasvu. Olen ollut 12-vuotiaana likipitäen saman pituinen ja painoinen kuin nyt 31-vuotiaana. Minua on myös kiusattu takapuolestani, sillä tissittömyyden vastapainoksi multa kuitenkin löytyy kokoiselleni (162cm/47,5kg) varsin muheva takapuoli, joka sekin aiheuttaa alituista päänvaivaa..
Muistan, että tuolloin ala-asteikäisenä olin erittäin ylpeä muodoistani, mutta hyvin pian aloin hävetä niitä ja "lauta" ja "iso perse"-kommenttien ryydittämänä aloin vihata kroppaani. Sairastuin 17-vuotiaana anoreksiaan ja myöhemmin bulimiaan. Yhteensä aktiivista syömishäiriö-kautta kesti likipitäen 10 vuotta. Mitä vanhemmaksi tulen sitä armollisemmaksi itselleni muutun, mutta voin kyllä myöntää avoimesti, että edelleen tissini ovat mielestäni mitäänsanomattomat, enkä ole välittänyt katsella tai kosketella niitä kummemmin (enkä myöskään ole halunnut niitä katseltavan tai kosketeltavan). Nyt asiaan on tullut pienoinen muutos sillä odotan esikoistani ja rintani ovat päässeet aivan uuteen rooliin! Kummastellen seuraan niiden muuttumista ja kasvua. Nähtäväksi jää millaiseksi suhteeni tisseihin muuttuu tässä raskauden edetessä ja lapsen saapuessa maailmaan.
Tähän postaukseen liittyen, ei en tunnustele rintojani. Olen aina vitsaillut ihmisille siitä, ettei mun tarvi, koska tissini ovat niin pienet, että kasvaimen näkee kokeilemattakin, jos sellainen tulee. Oikeasti en vaan ole halunnut koskea tai tunnustella niitä, koska ajatus kasvaimesta on pelottava. Minnalle hurjasti tsemppiä ja kiitos siitä, että jaoit tarinan kanssamme! :)
Tällaiset kertomukset muistuttavat aina asian tärkeydestä mutta hyvin harvoin rintoja tulee tunnusteltua. Ehkä sitä tulee aina ajateltua, että nuoriahan tässä ollaan mutta niinhän Minnakin oli. Toisaalta toivoisin myös, että gynekologit ja terveydenhoitajat ottaisivat asiaa enemmän esiin. Kuitenkin esimerkiksi papa-kokeita otetaan joka kolmas vuosi mutta rintojen tutkimisesta ei koskaan puhuta mitään. Ensimmäisellä gynekologikäynnilläni 17-vuotiaana gyne kyllä tunnusteli rintani ja sanoi niiden muistuttavan perunapeltoa. Ei kovin kannustavaa, vaikka ymmärränkin hänen tarkoittaneen rintakudokseni olevan möykkyistä ja, ettei joka patista tarvitse huolestua. Nykyään rintani ovat huomattavasti pehmeämmän tuntuiset, joten tunnusteleminenkin olisi mukavampaa ilman mainitsemiasi "vääriä hälytyksiä".
Rintojen tutkiminen on hyvä tehdä kerran kuussa, aina kuukautisten loppumisen jälkeen. Silloin hormonitoiminta on "normaaleimmillaan", ja esimerkiksi ovulaation tai kuukautisten aikaan hormonit ovat voideen aiheuttaa rintojen koon tai koostumuksen väliaikaisia muutoksia.
Ai kamala. :(
Itse tunnustelen rintani läpi vähän kausiluontoisesti, tämän tarinan jälkeen varmaan joka ilta ainakin viikon ajan... Itselläni on myös pienet rinnat joissa kummassakin vaikka minkälaista myhkyrää jotka tuntuvat enemmän tai vähemmän kuukautiskierron vaiheestakin riippuen. Kieltämättä välillä huolestuttaa, että jos siellä ihan oikeasti joku kasvaimenalku olisi, niin huomaisiko sitä laisinkaan muiden seasta.
Rintaviikko on ollut aivan loistava, kiitos siitä! :)
Omalla äidilläni todettiin rintasyöpä alkuvuodesta ja hän sai ajan leikkaukseen. Ensin kokeiltiin osapoistoa ja pieni 6 mm kasvain poistettiin ja muutama imusolmuke. Kontrollikäynnissä selvisi ettei kaikkea olekaan saatu pois ja äiti joutui uudestaan leikkauspöydälle ja tällä kertaa koko rinta poistettiin ja muutama imusolmuke. Siihen kolmanteen plastikkakirurgileikkaukseen äiti ei aio mennä ollenkaan. "On tässä jo leikelty ihan tarpeeksi, pärjään proteesillakin" Mielestäni äidin asenne on aivan mahtava. Siinä vaiheessa kun lääkäri ensimmäisessä leikkauksessa ehdotti osapoistoa äiti sanoi että ottaisivat samantein koko rinnan pois, hän ei tee sillä enää mitään :D
Äidillä kävi suunnaton tuuri, ei tarvittu edes sädehoitoa, pelkästään hormonilääkitys viiden vuoden ajan.
Itse tutkin rinnat vähintään kerran viikossa. Ovat aika pienet "käteensopivat" kuten avomies niitä nimittää :D Joten minun on melkoisen helppo tehdä se rutiinitarkistus.
Kiitos Sanni kun jaoit Minnan tarinan! Toivottavasti hän voi nyt hyvin ja herranjumala onneksi kaikki meni hyvin!!
Kamalat hoitajat ollut. Valitettavasti lähihoitajaksi pääsee nykyäään kuka vain, että hoitajien käytöskin on sen mukaista. Itsekin olen joutunut pariin kertaan huonosti kohtelevien hoitajien ja kerran kirurginkin luo ja läheinen lähi- ja sairaanhoitajan..pitää vain toivoa ettei koskaan saisi mitään vakavaa sairautta, että joutuisi olla sairaalassa ym. ja toivoa, ettei kukaan läheinen joudu epäinhimillistä kohtelua hoitajilta enää sietämään.
Rintaviikko on ollut oikein mukavaa luettavaa ja ainakin täällä hieman auttaa selviämään oman tissikompleksin kanssa.. Kuuluin juurikin niihin jotka ensimmäisenä saivat rintsikat ja kuukautiset alkoivat 10-vuotissynttärinä, sekä muut luokkalaiset ehkä hieman kiusasivatkin mutta kateellisten panettelua :D yläasteella rupesin hieman pyöristymään ja tissini kasvoivat HILLITTÖMIKSI, ja kuljinkin kyllä ns. tissit tiskissä ja jotenkin "isotissisyys" muodostui roolikseni ja olihan se kiva että vihaamassani lihavassa vartalossa oli jotain hyvää, olkoonkin vain rasvakudosta. Muutama vuosi sitten otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin elämäntapamuutoksen ja pudotin aluksi VHHlla 25kg ja sittemmin ihan normaaliruualla vielä viisi ja arvatkaa onko tisseistäni enää mitään muuta jäljellä kuin tyhjät nahkapussit? Tykkään pienistä rinnoistani ja siitä että mikä tahansa kevyt urheiluliivi tukee riittävästi ja saan muutkin liivit ihan tavan vaateliikkeestä ostettua. Mutta voi kun niihin saisi kohotettua ja kiristettyä, sellaiset pystyt terhakat pikkutissit ois ihanat, vihaan näitä ajokoirankorvia
Kiitos tästä sarjasta! On ollut tosi mielenkiintoista lukea erilaisista ihmisistä ja kommentit päälle.
En ole jaksanut tunnustella omia rintojani mutta taidanpa aloittaa heti seuraavien menkkojen jälkeen. Jos muistan...
Koskettava tarina, onneksi Minnalle kaikki kävi loppujen lopuksi hyvin. Itsellänikin on takana hieman karmea kevät ja kesä. Minulla oli rinta/kainalokipuja, kova patti kainalossa ja muita hieman epämääräisempiä oireita. Menin lääkäriin, jossa tämä ei edes kuunnellut kaikkia oireitani ja tunnusteli pattia nopeasti ja kertoi sen olevan normaalia kudosta ja kiirehti jo minua ulos vastaanottohuoneesta. Huoli kuitenkin jäi, ja kävin sitten alkusyksystä toisella lääkärillä. Hän kuunteli tarkkaan oireeni ja otti huoleni todesta ja määräsi minut ultrakuvaukseen. Siellä varmistui, että patti oli vaaraton. Oi sitä huojennusta, olin jo miettinyt etukäteen kaikki kauhuskenaariot ja olin todella ahdistunut. Ja alle kolmekymppinen olen minäkin, eli tarkkailkaa hyvät naiset rintojanne ja jos jotain poikkeavaa löytyy, niin samantien lääkärille.
Aivan uskomattoman kamalaa tuo Minnan kohtelu. Pöyristyttävää. Tuntuu että pelkkä pahoittelu ei oikein ole tarpeeksi... Onneksi hänellä on ollut omat tukijoukot auttamassa selviytymisessä. Hieno kuulla, että tässä selvittiin suurimmaksi osaksi säikähdyksellä.
Haluaisin muutenkin kiittää tästä upeasta juttusarjasta! Kaikki jutut ovat olleet todella mielenkiintoisia ja auttaneet ainakin minua pohtimaan omaa suhdettani rintoihin ja naiseuteen ylipäänsä. Kiitos Sanni :)
Melkoista kohtelua on kyllä ollut, mutta onneksi on myös ihania hoitajia ja lääkäreitä (nimim. kokemusta on runsaasti. Joitakin 'persoonia' on kyllä tullut vastaan, mutta onneksi melko vähän.)
Itse olen 31-v ja en ole tutkinut rintojani oikeastaan koskaan, mutta lapseni sairastuttua joitakin kuukausia sitten syöpään on suhtautumiseni tähän asiaan muuttunut. En edellenkään muista tutkia riittävän usein rintojani, mutta sentään edes joskus. Mutta hankalaa se kyllä on! Minullakin on pienet rinnat, enkä meinaa löytää kunnon asentoa tutkimiseen. Milloin tuntuu kylkiluut läpi ja milloin mikäkin, ettei kyllä kovin helposti erota jos siellä pieni patti olisikin, kun on muutenkin muhkuraa jos toista.
Kirjoitinkin jo Leilan kertomuksen alle oman tarinani, kun minulta poistettiin hyvänlaatuinen kasvain siinä 22 ikävuoden kohdalla. Nyt joudun tosiaan käymään parin vuoden välein rintarauhasen uä:ssä ja mammografiassa. Myös geeneistäni on löydetty "mutaatio", joka altistaa rintasyövälle. Parin viikon kuluttua minulla on aika hoitajalle, jolloin keskustellaan rintojen poistoleikkauksesta.
Kannustan tunnustelemaan rintoja suihkun, rasvailun yms. yhteydessä. Mitä aikaisemmin outo muutos huomataan, sitä parempi on ennuste, olkoon se hyvänlaatuinen tai pahanlaatuinen.
Sanni, hyvän aiheen olet valinnut. Olen kypsillä kymmenillä, jolloin rinnan muoto tai riippuvuus on yhdentekevää, mutta ymmärrän hyvin nuoria, joille kiinteä, kaunis ja sopivankokoinen povi on tärkeä asia. Olen käynyt läpi "patin" poiston rinnasta, sytostaattihoidot ja sädehoidot. Selvisin niistä ja toivon, ettei tauti uusi.Minulle se tuli oireitta ja täytenä yllätyksenä. Ei siitä sen enempää, mutta toivoisin, että nuoremmat suhtautuisivat hieman rennommin rintojensa estetiikkaan. Ei kai persoonallisuus ja ulkonäkö voi olla riippuvainen siitä, onko isot vai pienet rinnat - kunhan ne ovat terveet, tallessa ja omat. Nykyään on jos jonkinmoisia liivejä, niillä saa korjattua, jos tarve vaatii.
Hoidoissa käydessäni kuulin jopa parikymppisistäkin, joilla saattaa rintasyöpä olla, kukaan meistä ei ole siltä suojattu.
Olen pahoillani Minnan saamasta kohtelusta, todella törkeää. Nuori ihminen kokee tuossa tilanteessa valtavaa pelkoa, missään nimessä noin ei saisi ketään kohdella. Koskaan! Itse olen saanut mitä parhainta ja ystävällisintä kohtelua niin hoitajilta kuin lääkäreiltäkin, olen siitä onnellinen, se auttoi synkän vuoden kuluessa jaksamaan.
Roosa ei ole lempivärini, mutta jälleen lokakuussa tulen tukemaan roosa nauha-kampanjaa, tukekaa kaikki te, jotka vain voitte.
Komppi tälle mahtavalle kirjoitukselle, tässä oli sisältöä! Esiteininä murehdin hidasta rintojen kasvua,nuorena naisena tissien pienuutta ja nyt neljä lasta imettäneenä muotojen menetystä.Mikäs järki tässä nyt sitten on! Terveet ja aviomiehen mielestä ihanat rinnat - ehkä niille vois pari kaunistakin ajatusta suoda :-)
Sannille suurkiitos yllättävästä ja upeasta tissisaagasta! !♡
Kiitos Sanni jutun kirjoittamisesta ja kiitos "Minna" siihen suostumisesta! Hurjasti kaikkea hyvää "Minna" jatkoosi, ihanaa kun sait pitää molemmat rintasi!
:/ Hirveä lukea tällaisista kokemuksista, mutta onneksi Minna tajusi antaa palautetta kohtelustaan. Hoitajat sekä lääkärit kun tahtovat unohtaa miten ainutkertainen kokemus jokaiselle potilaalle/asiakkaalle tutkimus on. Yrittäkää jaksaa pitää puolianne jos intimiteettiänne tai tunteitanne loukataan.
Kiitos paljon tästä "tissi-sarjasta" loistavia tekstejä, rohkeita naisia kun ovat jakaneet omat todella henkilökohtaiset tarinansa. TYKKÄÄN! :) Ihanaa syksyn odotusta.
Itsellänikin on pienet rinnat, ja sama "muhkuraisuus" tuntuu hassulta niitä tutkiessa. Mutta kun säännöllisesti tutkii rintansa, niin omiin muhkuroihin tottuu ja varmasti huomaa muutokset. Paras aika on kuukautisten jälkeen, joka kuukausi.
Pienissä rinnoissa on se hyvä puoli, että pienetkin kyhmyt huomaa yleensä nopeasti, kun ne ei pääse "hukkumaan rasvamassaaan ;)
Ja ainahan tutkimisen voi ulkoistaa poikaystävälle!
Todella kurjaa kohtelua Minna sai osakseen. :( Tilanne on muutenkin pelottava.
Oma rintojen tutkimiseni on liian epäsäännöllistä, suositushan on kerran kuukaudessa aina kuukautisten jälkeen.
Jäin hieman ihmettelemään, että millä oikeudella esimiehesi on kertonut Minnan sairausloman syyn eteenpäin.
Minnan luvalla, luonnollisestikin. Meidän töissä me ollaan läheinen, pieni porukka ja kaikki kavereita keskenämme.
Kiitos Sanni tästä "tissisarjasta", näitä on ollut ihan hirmu mielenkiintoista lukea :) Tämä viimeinen varsinkin pistää miettimään asioita ja paljon. Olen itse 18-vuotias eikä kyllä ole tullut mieleenkään, että tässä iässä rinnoista jotain ylimääräistä löytyisi...
Mutta niin, itsekkin voisin vähän jakaa omaa tissitarinaani, joka on jollain tapaa erilainen, sillä olen ainakin muistaakseni ollut aina sujut rintojeni kanssa. Melko aikaisin ne alkoivat kasvamaan, mutta olen aina muutenkin kokenut olevani hieman ikäisiäni edellä. Joten sen sijaan, että olisin hävennyt niitä, olin enemmänkin hieman ylpeä niistä. Yläasteella joku poika kutsui niitä meijereiksi, mutta sekin lähinnä nauratti. Nykyään pidän rintoja ehkä yhtenä parhaista osista kropassani.
Muutamia ongelmia tosin olen kohdannut. Vaikka rinnoistani olen aina tykännyt, on liivien osto tuskallista. Kuppikoko vaihtelee liivien muodosta riippuen 70C:n ja D:n välillä, joten en todellakaan pysty ostamaan liivejä mistään henkka maukasta, niin kuin muut ikäiseni. Toinen ongelma on se, että minulla on yläselässä skolioosi, jota isohkot rinnat eivät helpota. Nämä ovat kuitenkin hyvin pieniä murheita sen rinnalla, että olen rintoihini ollut aina tyytyväinen, joten tällä saralla minulla ei juurikaan ole varaa valittaa :)
Enpä muista milloin olisin viimeksi tutkinut rintani. Jotenkin se on minusta vastenmielistä ja tuntuu inhottavalta. En oikeastaan edes tiedä miten ne tutkisin ja minkälaisiin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota. Gynekologikäynnin yhteydessäkään niitä ei ole koskaan tutkittu. Joka tapauksessa tätä juttua lukiessa kädet hakeutuivat automaattisesti tisseille kopeloimaan, joten jospa tästä lähtien muistaisin tutkia rinnat useammin.
Nämä rintaviikon tarinat on olleet minunkin mielestä tosi kiinnostavaa luettavaa, ja laittaneet ajattelemaan omaa suhdetta rintoihin.
Itselläni oli vuodenvaihteessa toisessa rinnassa pieni todella kipeä patti, joka aiheutti huolestumista ja murhetta. Olin silloin 21-vuotias. Kävin eri lääkäreillä tutkituttamassa rintani, ja sain kaikilta eri vastauksen ja ratkaisuehdotuksen pattia varten. Eräs sanoi, etten voi tehdä mitään, toinen määräsi kipulääkettä, ja gynekologi väitti, että oli normaali ja kuukautiskierrosta johtuva juttu. Ei vakuuttanut kauheasti kyseisten lääkärien pätevyydestä... Lopulta vaihdoin e-pillerimerkkiä, jolloin rintasäryt loppuivat ja pattikin katosi. Jossakin vaiheessa vaihdoin pinnallisista ihon kuntoon liittyvistä syistä takaisin vanhaan, mutta nyt rinnoissa on taas sellaista arkuutta, että on pakko kai vaihtaa pillerimerkki lopullisesti.
En rintojen ajoittaisen arkuuden vuoksi ole kauhean innostunut niiden tutkimisesta, mutta sain vuodenvaihteen kuvion aikana opastusta eräältä terveydenhoitajalta siitä, kuinka tarkastus kannattaa tehdä. Hän näytti minulle sivuston rinnat.fi, jota suosittelen kaikille naisille vilkaistavaksi :)
Ai kamalaa, ei kyllä toivoisi tuollaista kohtelua kenellekään nuorelle naiselle (tai vanhemmallekaan) etenkään noinkin arassa asiassa kun omat rinnat! :( Kyyneleet vierivät lukiessani tätä postausta, ehkä osaksi siksi koska..
Muutama viikko sitten, pari päivää omien 25v synttäreideni jälkeen tunsin ihan sattumalta rinnassani kyhmyn. Makasin sohvalla kyljelläni ja rintaani kutitti, ja kun tunsin sen niin ensimmäisenä iski paniikki. Tunnustelin vielä kunnolla selälläni ja totesin että juu siinä se on. Itkin hysteerisesti. Seuraavana päivänä soitin työterveyteen ja sain ajan heti seuraavaksi aamupäiväksi. Lääkäri tutki ja sanoi sen suurella todennäköisyydellä olevan kysta mutta kirjoitti lähetteen mammografiaan ja ultraan. Koska nuo tutkimukset olivat Terveystaloon jouduin loppujen lopuksi perumaan varaukseni - koska minulla ei yksinkertaisesti ollut varaa (niin karulta kun se kuulostaakin, ei yksinasuvalla hoitajalla vaan ole tempaista 300e edes omaan terveyteensä). Tilanne on nyt se etten ole vielä saanut terveyskeskukseen aikaa, työni vuoksi en ole ehtinyt soittaa ja sen kerran kun soitin tarjottiin eioo:ta ja "soita maanantaina uudestaan". Jos huomenna työkaveri olisi armollinen ja päästäisi mut soittamaan..
Itsekään en ikinä juurikaan ollut tunnustellut rintojani, pidin sitä vähän jopa turhana kun "eihän nyt nuorilla juuri ikinä mitään ole". Minä, joka olen harjoittelussa ollessani nähnyt alle 40-vuotiaita naisia leikkausten jälkeen pienet lapset sängyn ympärillä ja mielessäni rukoillut että nämä naiset säästyisivät. Vaikka rintasyövän ennuste on nykyään hyvä, niin muutaman kerran kyynel silmässä luin kuolinilmoituksia.
Jäätävän pituinen vuodatus, mutta aihe osui juuri niin omalle kohdalle kuin vain voi. Tsemppiä Minnalle ja kiitokset kun halusi jakaa tarinansa! <3
Voi että jepa...! Toivottavasti saat mahdollisimman pian terveyskeskusajan...! Tuo on kyllä ihan hirveää kun joutuu taloudellisista syistä puntaroimaan omaan terveyteen liittyviä asioita, tilanne on tuttu itsellenikin. Nuo tutkimukset maksaa aivan hirveästi... :/ On jotenkin ihan kamalan karua että ihmiseltä veloitetaan niin paljon tutkimuksesta, joka saattaa säästää hänen henkensä.... ja tilanne voi olla se, ettei henkilöllä oikeasti ole siihen varaa. :(
Tsemppiä sinulle jepa!
Kertomasi Minnan saamasta kohtelusta on verta hyytävää luettavaa. En voi kuin kuvitella, miten se on lisännyt pahaa oloa jo muutenkin järkyttävässä tilanteessa.
Kommenteissa oli muutamia, jotka sanoivat, etteivät tunnustele rintojaan, koska eivät tiedä, miten toimia ja mitä etsiä. Mielestäni tältä sivulta löytyy ihan hyvä ohje rintojen arviointiin:
http://www.promama.fi/omatarkkailu.html
Esimerkiksi gynekologilla tai terveydenhoitajalla käydessä kannattaa kysyä, jos heillä olisi jaossa ohjevihkosia rintojen tutkimisen tueksi.
Kiitos "tissisarjasta", toivottavasti tämä kannustaa ihmisiä kiinnittämään huomiota rintojensa hyvinvointiin ja tulemaan tutuksi rintavarustuksensa kanssa. Poikkeamat ja muutokset löytyvät helpommin, kun kudoksen "tavallinen epätasaisuus" tulee tutuksi.
Tuntee itseänsä jotenkin niin huonoksi ihmiseksi kun en koskaan käy gynekologilla enkä todellakaan tutki rintojani, vaikka meillä suvussa on esiintynyt rintasyöpää. Tuntuu hirveän vastenmieliseltä ajatukselta antaa jonkun tuntemattoman koskea tuommoisiin paikkoihin vaikka tiedostan, että saatan tehdä tällä pässinpäisyydelläni peruuttamatonta vahinkoa itselleni. Noh, elämä on valintoja täynnä ja tämä on yksi niistä, kävi miten kävi. Minnan tarina on kyllä karua luettavaa, onneksi kaikki loppujen lopuksi päättyi hyvin!
Pöyristyttävää kohtelua hoitohenkilökunnalta, toivottavasti joku heistä on lukijasi ja tuntee piston rinnassaan tätä lukiessa :(
Itse sain alaarvoista kohtelua ensimmäisen lapsen synnyttyä, imetys ei ottanut onnistuakseen, niin vanhempi hoitaja katsoi oikeudekseen repiä ja kiskoa jo kipeää rintaani ja vähätteli taitoani yrittää syöttää lasta. Omistan niin kiinteät pienet rinnat, että molemmat lapset ovat pulloruokittuja, imetyksen epäonnistuttua, hyvin ovat kasvaneet ja en aio tätä asiaa hävetä, vaikka se aikanaan koville ottikin...
Itse huomasin alkuvuodesta selkeän patin rinnassani. Äidilläni oli vasta ollut rintasyöpä (ja suvussa sitä on muutenkin) niin säikähdin tietenkin, mutta en vielä silloin tehnyt asialle mitään. Parin kuukauden päästä uskalsin sitten mennä lääkäriin ja kerroin heti myös tästä sukurasitteesta, niin pääsin onneksi äkkiä tarkempiin tutkimuksiin ja ohutneulanäytteeseen. Hyvälaatuinen kasvain oli kyseessä ja se oli tarkoitus poistaa nyt, mutta se on mystisesti piiloutunut jonnekin, niin varmaan kohta taas pitää ultralla katsoa, että mihin hittoon se katosi :D Täysin pois se ei ole voinut mennä kun siinäkin oli verenkierrot yms. Mutta onneksi kyseessä oli hyvänlaatuinen niin ei sen kanssa kiirettä olekaan, etenkin kun nyt tietää tarkasti seurailla, että plumpsahtaako se kohta taas vähän enemmän esille.
Omani oli sentti kertaa sentti, eli varsin pieni Minnan kyhmyyn verrattuna. Onneksi hänkin selvisi säikähdyksellä ja operaatio on nyt ohitse <3 Ehdottomasti KAIKKIEN nuortenKIN naisten pitäisi tutkia rintansa säännöllisesti ja jos vähääkään epäilee, ettäs iellä on jotain ylimääräistä niin mennä lääkärille ja VAATIA heti tarkemmat tutkimukset. Ei kauaakaan kun eräs tutun tuttu kuoli levinneeseen rintasyöpään ja ihan vain siksi, että alussa jokin hoitaja oli sanonut, että "Kysta se vain on, turha mennä vielä tarkempiin tutkimuksiin". Jos hän olisi heti päässyt tutkittavaksi, eikä vasta monia kuukausia myöhemmin, hän voisi hyvinkin olla elossa.
Kiitos Sanni, todella upeita kirjoituksia! Etenkin tämä viimeinen kosketti kovasti. Pakko linkata nämä tekstit myös omaan blogiini, antoi uutta ajateltavaa.
http://murumania.blogspot.fi/
Todella järkyttävää luettavaa tuo Minnan saama kohtelu. Jos itselleni olisi käynyt samoin, niin en tiedä, kuinka olisin selvinnyt. Sen lisäksi, että saa inhottavia uutisia, niin kohdellaan kuin p*aa! Missä on empaattisuus?
Onpas pitkä aika ehtinyt vierähtää kun viimeksi kommentoin! No nyt on ihan pakko. Oli niin läheltä koskettava kirjoitus, ja ajankohtainenkin aina.
Äidilläni ilmeni rintasyöpä kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen olen joka viikko tunnustellut rintani läpi. Varalta.
No olipa asiatonta käytöstä hoitajilta..ilmeisesti he ovat jotenkin kyynistyneet hommaan kun näkevät sairaita ihmisiä joka päivä. Ei paljon vaadi, että käyttäytyisi edes asiallisesti jos ei muuten jaksa/ole mielenkiintoa empatiaan.
Mulla on vähän sama homma mun olemattomien rintojen kanssa. En mielellään koske niihin tai edes katso peilistä. Joillekkin on luonnollista olla kotona alasti, mutta mua ahdistaa nähdä oma miehinen ylävartalo. Periaatteessa olen itse jo hyväksynyt rinnattomuuden, mutta en kestä kenenkään muun sääliviä katseita. Tämän takia en esim. ole ikinä käynyt saunassa kavereiden kanssa ( sitten teini-iän) ja en mielelläni lähde mökkireissuihin missä täytyy käydä yhteissaunassa. Että voikin olla harmia jostain rinnoista..tai niiden olemattomuudesta.:) Tämä selostus tosin liittyi enemmän siihen edelliseen rinta postaukseen..:)
Kun Suomessa käydään naistenlääkärillä (siinä joka vuotisessa/puolivuotisessa rutiinitarkastukessa. Älkääkä vaan sanoko,ettei sellaista ole...?), niin eikö lääkäri samalla tutki rintoja lainkaan?
Hmm, pistipä miettimään.
Minä eroan kommentoijien massasta siinä, että olen isotissinen. Ollut siitä asti, kun murrosikä iski 11-vuotiaana ja kaboom tissit pullahti pihalle. Painonvaihtelut vaikuttavat, mutta keskimäärin käytän E-F70 -kuppia. Siro siis ympärysmitaltani, mutta nää lollot... eikä ne ole mitkään terhakat pornolollot, vaan isot ja painavat, oikeat rinnat.
Suvussa kanssa rasite, niin äiti kuin äidinäiti ovat sairastaneet rintasyövän.
Ja silti mä olen hävyttömän huono huolehtimaan näitä juttuja. Papaa ei eläissäni ole otettu (olen pian 28-vuotias!) vaikka seurustelukumppaneita ja e-ppillereitä on ollut. Ensin ei ennen parikymppisiä kuulemma tarvinnut, ja nyt... no, nyt ei ole ollut gynelle asiaa vuosiin, niin koko homma on jäänyt.
Entäs ne tissit? Ikänä en ole tunnustellut, joskus tämän tyyppisen jutun luettuani olen yrittänyt, mutta ei siitä tule mitään: rintakudosta ja rasvakudosta siinä mukana on liian paljon, plus rinnat ovat aina arat, jos niitä yittää tunnustella...
Olkoot. Jos huomaan jotain radikaalia, niin sitten toki lääkäriin. Mutta muuten luonnonvalinta hoitaa pois, jos kukaan ei hiffaa asiaa ajoissa...
Terveisin, optimisti ;)
Itseltäni on löydetty kaksi fibroadenoomaa (hyvänlaatuinen rintakyhmy). Näiden välillä oli noin vuosi aikaa ja kummallakin kerralla odotin kuukauden tutkimuksiin. Ensimmäisellä kerralla olin aika paniikissa, sillä suvussamme on ollut syöpää. Pahinta oli odotus ja tieto siitä, että rintasyöpä voi iskeä nuorillekin, itse olen 21-vuotias.
Ensimmäisestä kyhmystä lähtien olen tutkinut rintani säännöllisesti. Se on kuitenkin hankalaa, sillä ne ovat todella kyhmyiset, jopa lääkäreille oli vaikea tunnustella niitä. Toinen kyhmy löytyi vasta ultraäänikuvauksissa, jonne olin mennyt alunperin kainalossa olevan kyhmyn takia. Se paljastui kuitenkin laajentuneeksi imusolmukkeeksi ja lääkäri löysi sattumalta rinnan päältä toisen, syvemmällä olevan kyhmyn, jota ei tunnustelemalla voinut havaita. Tulevaisuudessa pelottaa, että jos rintaan tuleekin pahanlaatuinen kasvain, eikä sitä huomaa ajoissa.
Oma kokemukseni rintasyöpähoitohenkilökunnasta on positiivinen. Ehkä ajat ovat muuttuneet reilussa parissa vuodessa. Ikävää kohtelua ystäväsi on kuitenkin saanut. Kohtaamani henkilökunta on ollut todella sympaattista, empaattista ja ammattitaitoista.
Ettehän todennäköisesti ole olleet samalla osastolla ja saman henkilökunnan kanssa tekemisissä...? Ystävälläni vain kävi todella huono tuuri, hän ei mitenkään pyrkinyt yleistämään syöpähoitohenkilökunnan asennetta vaan halusi vain jakaa oman kokemuksensa.
Heippa,
Pakko tulla tänne kiittämään postauksesta, minulla nimittäin TÄYSIN sama tarina, iän puolesta myös. Minusta tosin pidettii/pidetään parempaa huolta, mutta minunkin mörkö on iso. Tällaiset postaukset on todella tärkeitä naisten tietää, kiitos! <3
<3