Tämän vuoden Kauneusmessuilla voi kuulkaas tavata meikäläisen! :) Nojoo, ei sillä että pitäisin itseäni minään "nähtävyytenä", mutta jos jotakuta kiinnostaa tulla höpöttelemään tai kyselemään meikkivinkkejä livenä niin Kauneusmessuilla se onnistuu. Ja Kauneusmessuthan ovat Helsingin Messukeskuksessa 21.-23. lokakuuta.
Lavera pyysi minua osastolleen esittelemään meikkejä, ja otin iloisena tarjouksen vastaan. Mahtavaa päästä tekemään töitä messuilla! Tällaista työkokemusta minulla ei vielä olekaan. :) Minut siis löytää Laveran messuosastolta 1 E 37. Olen paikalla perjantaina klo 11-18, lauantaina klo 11-17 ja sunnuntaina klo 11-16.
Sain Laveralta arvottavaksi kolme kappaletta messujen pääsylippua + Lime-vartalovoidetta. Osallistut arvontaan kertomalla kommenttiboksissa, kuinka kauan olet seurannut Karkkipäivä-blogia, ja minkä vuoksi lähinnä blogia luet (siis esim. meikkien, luonnonkosmetiikan, kauhukynsien, yleisen kosmetiikkahöpinän vai jonkun muun takia.) Liitä mukaan sähköpostiosoitteesi. Aikaa osallistua on sunnuntaihin 9.10.2011 klo 21.00 saakka.
P.S. Ja tämä messukeikkahan ei muuten millään lailla vaikuta riippumattomuuteeni täällä blogissa! :) Tulen aina ja edelleenkin kertomaan tuotteista puolueettoman mielipiteeni - niin myös Laveran tuotteista. Onneksi myös Laveralla arvostetaan sitä. :)
0 comments on “Kauneusmessut + arvonta”
Indeidaysin mukana hyppäsin kelkaan säännölliseksi lukijaksi, sitä ennen selailin silloin tällöin. Uutuuskosmetiikan esittely + swatchit kiinnostavat eniten ja pitävät matkassa vielä pitkään. Hyvä blogi!
seuraan ajoittain ajanpuutteen vuoksi, mutta seuraan koska täältä löytyy yviä meikkivinkkejä.
Olen seurannut blogiasi reilun vuoden verran. Minua kiinnostaa kiinnostaa eritoten silmämeikit, muutkin juttusi ovat kyllä hyviä :)
En muista ollenkaan kauan olen blogiasi seurannut... Aktiivisesti ehkä vajaa vuoden, sitä ennen satunnaisesti. Alunperin minut tänne ajoi tiedonjano luonnonkosmetiikasta, sittemmin olen vain jäänyt koukkuun ihaniin kirjoituksiisi ja hyviin kosmetiikkavinkkeihin. :)
Hei!Täysin uusi tuttavuus tämä blogi ja onneksi löysin sattumalta tänne eräiden linkkien kautta hauilla luomukosmetiikka jne.Lavera ja Vihreä kosmetiikka ja biodynaaminen Jurligue ovat käytössäni olevia sarjoja ja mielelläni luen niistä ja uusistakin tuttavuuksista,joissa minimaalisesti kemikaalicocktaileja.
Olen seurannut blogiasi pian lähes vuoden. Löysin blogin etsimällä pikkujoulumeikkiä ja sitten pitikin kahlata koko blogi läpi. Suurin osa jutuista on kiinnostavia, erityisesti luonnonkosmetiikka, meikkikuvat ja perehdytys meikkaamisen saloihin. Muiden meikkiblogeja en ole jaksanut kahlata kokonaan läpi :).
Onko messuilla Laveran meikkejä? Olisikohan sun mahdollista tehdä siellä asiakkaille meikkejä? Olisin etunenässä meikki- ja värivinkkejä utelemassa.
Kyllä, Laveran meikkejä olen esittelemässä ja minun on mahdollista tehdä asiakkaille meikkejä. Tervetuloa vaan käymään! :)
Heippa! Olen seurannut blogiasi noin kaksi vuotta. Mielenkiinnon kohteitani ovat luonnonkosmetiikka ja kauniit silmämeikit. Avostan myös asiantuntemustasi ja puolueettomuuttasi tuotearvioissa.
Oon lukenu tätä blogia nyt ehkä noin vuoden, tosin selasin muistaakseni melkein kaikki vanhat postauksetkin läpi joten en oo missannu niitä menetettyjäkään lukijavuosia :D
Pidän blogissas monipuolisista meikkikertoiluista yhdistettyinä laadukkaisiin kuviin, ja no ylipäätään jaksan aina innostua kaikenlaisista meikki-ideoista.. niin ja plussaa se että tiedät mistä puhut, tunnet ainesosaluetteloita jne ja että työn kautta kokemusta!
myös on mahtavaa ettei täältä löydy sellasta suoraa mainostekstiä vaan kerrot omia mielipiteitäs, jee :)
Olen seurannut karkkipäivä blogia hmm.. En edes tiedä kauan, ehkä vuoden?
Luen blogiasi sen monipuolisen ja suht puolueettoman sisällön takia. Alun perin rupesin lukemaan blogiasi luonnonkosmetiikkajuttujesi takia, mutta sittemmin olen saanut paljon iloa meikkitesteistä ja ohjeista joita olet kirjoittanut. Kiitoksia blogistasi!
ps. AIVAN IHANA PALKINTO, tulee käyttöön sekä lippu että vartalovoide -sillä yllättäen molemmat ovat ostoslistallani! Olis siksi aivan superiihanaa voittaa! :)
Oot Sanni paras, tsemppiä!
Olen seuraillut blogiasi alkukesästä lähtien. Olen myös lukenut aika tarkkaan kaikki aiemmat postauksesi :D Minua kiinnostaa meikkivinkit ja muutenkin yleinen höpinä kauneudesta. Olen tällä hetkellä kotiäitinä, joten haluan pysyä jotenkin ajan hermoilla :)
Hei.
Olen lukenut tätä blogia nyt yli puolitoista vuotta. Kun aloin lukea blogiasi, se oli päivän piristys sen aikeiseen vähän huonompaan vaiheeseen. Rakastin ja vielä rakastan värikkäitä meikkejäsi ja ne saivat harmaat aamut näyttämään hetken aikaa aurinkoisilta. :) Kiinnostavia juttuja ovat myös erinäiset testit ja arvioinnit tuotteista.
Löysin blogin viime kesänä kun googletin ohjeita aurinkopuuterin käyttöön. Hienot silmämeikit ja upeat kuvat koukutti palaamaan blogiin aina uudelleen.
Noin vuoden verran olen seurannut blogiasi. Jutut luonnonkosmetiikasta kiinnostavat eniten.
Olen seurannut Karkkipäivää jo lähemmäs pari vuotta noin äkkiseltään arvioituna. Löysin tämän kun seurasin aktiivisesti useampaakin blogia, mutta kappas kaikki muut ovat pudonneet ja tämä on nykyään ainoa, jota jaksan seurata säännöllisesti. Blogissa kiinnostaa erityisesti meikkikuvat ja tuotearvostelut. Sen värikäs olemus ja kirjoitustapasi ovat piristäviä ja jaksavat vieläkin kiinnostaa :)
Seuraillut olen jo pidemmän aikaa.. Kivat messut ja kiva arvonta! :)
Olen seurannut Karkkipäivä-blogia ehkä noin pari vuotta. Seuraan blogia erityisesti ihonhoitotuotteiden takia: on mukava lukea arvosteluja ja kokemuksia etenkin itselle uusista ja vieraista tuotteista. Olen myös aika laiska ja surkea meikkaamaan, joten blogista on saanut hyviä vinkkejä siihenkin! :)
Olen lukenut blogia säännöllisen epäsäännöllisesti reilun vuoden ehkä... En osaa tarkemmin sanoa..
Tuotearvostelut kiinnostaa, kun olen tarkan "markan" ihminen ja tietty kynnet on mun heikkous :)
Olen lukenut ihanaa Karkkipäivää melkein alusta alkaen. Karkkipäivä oli ensimmäinen kosmetiikkablogi jota seurasin, ja ehdoton lempparini edelleen. :)
Ilahdun aina kun sinulta on ilmestynyt uusi postaus ja tykkään kovasti sun herttaisesta kirjoitustyylistä. Ja parasta minusta ovat ehdottomasti upeat meikkikuvat, osuvat ja kiinostavat tuotearviot ja yleiset pohdintasi kosmetiikan maailmasta. Tykkään ihan hirveästi!
muutaman kuukauden ja viihdettähän tämä on
Tosi vaikea arvioida, mutta sanoisin, että ainakin vuoden olen lukenut blogiasi aktiivisesti, sitä ennenkin seuraillen silloin tällöin. Ehdottomasti eniten kiinnostaa meikkausohjeet, esim. ne luomiväriohjeistukset.
Blogiasi olen seurannut alusta asti, ja erilaiset kauneusvinkit saavat minut palaamaan kerta toisensa jälkeen. Olisipa muuten kiva saada postausta Naked-palettimeikeistä!
Olen lukenut blogiasi nyt muistaakseni vuoden verran. Päädyin Karkkipäivään toisen blogin kautta ja ihastuin heti värikkääseen ulkoasuun laadukkaiden kuvien ja tekstien kera. Luen blogia siis yleisten kosmetiikkahöpinöiden vuoksi! :)
En muista tarkkaan kuinka kauan olen lukenut Karkkipäivää mutta veikkaukseni on että ainakin puolitoista vuotta! Eniten kiinnostaa yleinen kosmetiikkahöpinä ja meikit :) olisi ihanaa voittaa liput kauneusmessuille!!
Olen lukenut tätä blogia pari kuukautta, mutta siinä ajassa oon rämpiny vissiinkin koko blogin läpi :D Tykkään tosi paljon tuote-esittelyistä ja tutoriaaleista.
Olen lukenut blogiasi melkein vuoden ja meikkivinkit kiinnostavat eniten:)
Moikka,
en yhtään muista kauanko olen blogiasi lukenut, varmaan tämän vuoden alkupuolelta?
Tykkään blogissa erityisesti huolella koostetuista postauksista, huumorista, luonnonkosmetiikkajutuista, hyvästä kielestä. Tässä ei ole ollut juuri mitään epäkiinnostavaa!
Olen seurannut Karkkipäivää ehkä vuoden-pari? Indiedaysiin liittymisesi jälkee joka tapauksessa... Blogissa eniten vetoaa ehkä sen "ammattimaisuus" ja asiallisuus. Ja ihanat värikkäät meikkikuvat tietty :)
Puhumattakaan siitä miten herttaiselta ihmiseltä bloggaaja itse vaikuttaa.
Olen lukenut blogiasi noin 1,5 vuotta. En oikeastaan ollut niin kiinnostunut meikeistä aluksi, mutta blogisi myötä se on todellakin herännyt! Erityisesti pidän uusista meikkikuvista, joissa olet tehnyt jonkun oikein herkullisen ja värikkään silmämeikin. Turkoosi- ja virheäsävyiset ovat erityissuosikkejani :) Meikkikuvat ovat suosikkejani, mutta tykkään kaikista postauksistasi ja luen ne aina. Tuotesuosituksissa luotan paljon arvioihisi ja ostan jonkin verran tuotteita sen pohjalta. Mielenkiintoista on erityisesti se, kun tulkitset esim. eri voiteiden incejä, joista en itse ymmärrä mitään! Kiitos siis mielettömän hyvästä blogista (:
tutustuin blogiisi yhden toisen blogin kautta, ja päivittäin tulee nykyään katsottua jos tänne olisi jotain mukavaa luettavaa ilmestynyt. tällä hetkellä olen seurannut blogiasi n. 6kk ajan.
eniten minua kiinnostavat meikkivinkkisi, varsinkin luomivärien sekä erilaisten kajaalien käyttö. olen saanut monta upeaa eri meikkikokonaisuutta rakennettua neuvojesi avulla :) myös kynsilakat ja kynsien koristelu ovat lähellä sydäntäni!
olen lukenut tätä blogia n. vuoden :) seuraan meikkiarvostelujen/vinkkien takia ja kuvien takia :)
Olen lukenut Karkkipäivää ehkä puolisen vuotta säännöllisesti. Vanhatkin postaukset on luonnollisesti kahlattu läpi... En ole erityisen kiinnostunut meikeistä ja olen hyvin tylsä meikkaaja, mutta tykkään kyllä, kun esittelet esim. eri meikki lookeja. Muukin kosmetiikkaan liittyvä kiinnostaa, erityisesti luonnonkosmetiikka.
Olen kohtuullisen uusi lukija, olen lukenut vain pari kuukautta blogiasi. Minusta on kiva kuulla meikkitrendeistä ja uusista ideoista meikkaamiseen.
Olen seurannut blpgiasi noin vuoden. Tätä kautta olen löytänyt mineraalimeikit ja ihoni voi paremmin kuin koskaan. Joten suuri kiitos sinulle! Kosmetologin kehoituksessa sivelen nyt tyrniöljyä kasvoille ja sekin on tuonut lisähohdetta
Olen seurannut blogiasi jo useamman vuoden. Kiinnostustani ylläpitää kosmetiikkatuotteiden arvostelut ja muut ajankohtaiset aiheet, kuten esimerkiksi tämä postaus. Opiskelen kosmetologiksi, joten koen blogien lukemisen helpottavan pysymistäni ajan hermoilla alaan liittyen :)
Viime vuonna olimme luokkamme kanssa Kauneusmessuilla, mutta tänä vuonna kuulemma SKY-messut vievät voiton.. Itse en lähde ko. messuille, koska haaveena olisi mennä juurikin Kauneusmessuille :)
Olen seurannut blogia säännöllisesti ja epäsäännöllisesti nyt suunnilleen vuoden. Täältä saan hyviä vinkkejä esimerkiksi harkitessani jonkun uuden tuotteen ostoa. :) Apua on kyllä ollut paljon, kiitos siitä!
Olen lueskellut blogiasi puolisen vuotta. Olen muutamaa muutakin meikkiblogia selannut joskus, mutta hylännyt ne kaikki aika lailla saman tien. Karkkipäivän kimpussa olen viihtynyt pohdiskelevien postausten vuoksi. Kivat meikki-ideat pitävät minut myös täällä!
Heippa! Minä olen melko uusi lukija, olisinkohan keväällä löytänyt blogisi. Kosmetiikka-asiat ja kokeilusi kiinnostavat ja on hienoa, että kerrot rehellisesti tuotteiden toimivuudesta ja laitat hintoja esille. Mielettömän hienoa leikittelyä meikeillä, tykkään kuvista! Ja osallistun siis arvontaan. :)
Olen lukenut jo muutaman vuoden säännöllisesti, lähinnä ihailen upeita meikkejäsi koska itse olen toivoton poropeukalo meikkaamisen saralla :) Lisäksi bongaan mielelläni tuotevinkkejä blogistasi.
Semmoset 2 vuotta taitaa olla aktiivista seurantaa takana. Parasta on luonnnonkosmetiikan tuotevinkit. Kiitos mainiosta blogista!
oon seurannu sun blogia tosi kauan, en yhtään muista kuinka kauan :D monta vuotta siis. ja blogiasi luen, koska osaat kertoa hyvin tuotteista ja täältä saa hyviä tuotevinkkejä ja muita kosmetiikkaan liittyviä juttuja :) yks mun lempiblogeista!
Olen lukenut blogiasi n. puolitoista vuotta.
Poneja on kiva katsella, kuten myös meikkejäkin ja tuotearvosteluita. Mutta voiton vievät kauhukynnet!
Kääk.. vaikea kysymys. Olen lukenut blogiasi ainakin vuodesta 2009 alkaen. Muistaakseni hyvin alkuajoista saakka. Luen blogiasi ihan yleisen kosmetiikkahöpinän vuoksi, koska olen kosmetiikkafriikki ja kotoa löytyy kaikenlaista väriä ja rajausta :D
Olen kaveripiirissäni se turhamainen tapaus, jolla on hirveästi meikkejä ;)
Pidän erityisesti noista tuotetestauksistasi ja -esittelyistä.
Enpä oikeastan osaa arvioida tai muistella, kauanko olen seurannut blogiasi. Ehkä puolitoista vuotta tai hiukan yli. Eniten minua kiinnostavat luonnonkosmetiikkaan liittyvät postaukset. Tämä on muuten ainoa kosmetiikkablgoi, jota seuraan!
Voi apua, en edes muista kuinka kauan olen tätä lukenut. Aktiivisesti taisin aloittaa joku puolisen vuotta (?) ennen Indiedaysille siirtymistä. Sitä ennen olin vain vilkuillut satunnaisesti.
En myöskään ole aivan varma mikä tässä blogissa koukuttaa. Tottakai mahtavan herkulliset kuvat ja asiatunteva teksti ovat iso syy lukea tätä, vaikka meikkien värit ja tyylit eivät aivan omien mieltymysteni kanssa täsmää. Tykkään tästä vain kokonaisuutena niin paljon ja välillä löytää myös käteviä vinkkejä. Ehkä Sanni olet vaan niin hyvä bloggaaja että vaikka kirjoittaisit villasukkien pesusta niin lukisin tätä (minähän en käytä villasukkia tai pese pyykkiä kuin kerran kuussa) :D
Moikka! Osallistun kilpailuun ja voi vitsi kun voittaiski liput. :) Olen joskus aikoinaan käynyt messuilla, mutta en hirveesti saanut niistä irti. Nyt olen keväästä asti ollut hurahtanut kaikkeen kauniiseen ja meikkaan lähes päivittäin. Sitä ennen laitoin ehkä maksimissaan meikkivoidetta, kun iho on semmonen ravunvärinen.Ja blogisi oli ensimmäisten joukossa keväällä, kun aloitin lukemaan blogeja. Eli virallinen vastaus on noin puoli vuotta :) Ja lähinnä vinkkien toivossa, koskien ihan meikkaamista sekä tuotteita... "lajihan" on mulle aika vieras. :)
Löysin blogisi joskus parikuukautta sitten. Olen käynyt täällä aina välillä juttujasi lukemassa. On ihanaa lukea juttuja luontaiskosmetiikasta, koska itsekin suosin niitä. Sivustosi on myös makean näköinen. :)
Olen lukenut blogiasi hieman yli vuoden. Täältä vaan saa niin hyviä vinkkejä kosmetiikasta ja meikkaamisesta! :) Raikas ja selkeä ulkoasu ja hyvät jutut ovat saaneet aina palaamaan takaisin.
Yhyy, tahtoo tuonne messuille...!!!!! Niiiin kovasti, mutta muuta menoa sinä viikonloppuna (enkä kyllä muutenkaan olisi varmaan päässyt kun asun täällä susirajalla). Olisi ollut kiva tulla sunkin kanssa rupattelemaan ja kenties vaikka uskaltautua kysymään paria meikkausvinkkiä :)
Voin iloisesti todeta seuranneeni blogia melkein ensimmäisistä postauksista :D Eli... Yli kaksi vuotta! Huomaa kyllä miten hassusti se vaikuttaa. Kirjoitat eläväisesti ja tosi kivasti, ja vaikket mitään henkilökohtaisia laitakaan tänne, emmekä ole koskaan tavanneetkaan, esimerkiksi toivoin oikeasti sulle kaikkea parasta kun vähän aikaa sitten mainitsit vaikeammasta tilanteestasi! :) Yritän siis sanoa, että on vaan niin hassua tää nettielämä... Seuraan Karkkipäivää koska pidän hurjan paljon tyylistäsi. Kirjoitat sopivan humoristisesti, erittäin positiivisesti ja sujuvasti. (Kunpa joku alkaisi kirjoittaa tähän tyyliin vaikka päivän politiikasta niin tulisi seurattua enemmän :D) Kuvasi ovat laadukkaita ja haen inspiraatiota omiin meikkailuihini. Pidän myös siitä, että arvostelet tuotteita ja varsinkin luonnonkosmetiikkaa, sillä niistä saa paljon hyviä vinkkejä :)
Mahtia syksyä :)
Oon lukenut sun blogia siitä asti ku Indiedays aloitti ja löysin blogisi sitä kautta. :)
Oon aina tykännyt meikata, mutta juuri sun blogi on saanut mut rakastumaan enemmän meikkaamiseen ja muuhun!
Ja oon menossa noille messuille, ois kiva voittaa liput ku ne on aika kalliit...
Blogisi kuuluu suosikkeihini, käyn täällä tai ostolakossa aina ekana ja joka päivä on päästävä. Muita kosmetiikkablogeja en seuraa. On ihanaa että kirjoitat paljon luonnonkosmetiikasta, annat todella hyviä meikkivinkkejä, vastaat kysymyksiin ja opastat. Tsekkaan aina ennen kosmetiikkatuotteen ostoa sinun mielipiteesi ja etenkin luonnonkosmetikan kohdalla. Virven kanssa muuten täydennätte hyvin toisianne :) Blogistasi tulee hyvälle mielelle :)